__MAIN_TEXT__

Page 1

i t n i o v n i v y H t i d n e tr

Kanelin salat

-lehti 1/2018

i Pops ihosi ! ksi a n a ih

6 viis 0+ aa

rav mmat: i hyv nto ja invo inti eroi k k a Bioh esi its

kin ä t s i ent ksi! a m ehom

Saloniemen juustola


Itse tehty luomugranola

Itse tekemällä saat granolaan maukkaat ja ravinteikkaat ainekset, jotka ovat juuri sinun mieleesi. Adukin luomupähkinöitä: 2 dl kokonaisia manteleita 1 dl cashewpähkinöitä 1 dl pekaanipähkinöitä Adukin luomusiemeniä: ½ dl seesaminsiemeniä ½ dl kurpitsansiemeniä

Sekä, luomu: 1 dl kaurahiutaleita ½ dl vaahterasiirappia 3 rkl kookosöljyä 1/4 tl suolaa 1 tl kanelia 1 tl kardemummaa 1/2 tl neilikkaa 1/2 tl inkiväärijauhetta

HYVÄÄ JA MAISTUVAA KASVISRUOKAA KAIKILLE. AINA TIETYSTI LUOMUA.

Adukin luomu kuivahedelmiä: kuivattuja persimoneja kuivattuja mulperimarjoja kuivattuja päärynöitä kuivattuja viikunoita kuivattuja taateleita Rouhi cashewpähkinät ja mantelit. Sekoita kaikki granola-ainekset, paitsi kuivahedelmät, keskenään kulhossa ja levitä tasaisesti ohuelti leivinpaperin päälle. Paista 135 asteisessa uunissa kunnes granolassa on kauniin ruskea pinta. Lisää kuivahedelmät paistamisen jälkeen. Säilytä granola kannellisessa purkissa huoneenlämmössä.

Aduki tuotteet on sarja luonnonmukaisesti tuotettuja ja laadukkaita kasvisruokatuotteita. Aduki luomutuotteet hankitaan tarkoin valituilta toimittajilta ympäri maailmaa. Suuri osa tuotteista pakataan käsin Helsingin Herttoniemessä. Aduki tuotteet ovat aina luomuja ja reiluja. Nauti parhaista luomu kasvisruoka raaka-aineista ja auta luontoa selviytymään paremmin.

Uutta Aduki luomutuotesarjassa: Espanjalaiset pientilatuotteet, suoraan tiloilta! Haluamme Adukilla tukea pientilatuotantoa ja olla mahdollisimman lähellä itse tuottajaa. Tuomalla suoraan tiloilta saamme tuoreimmat tuotteet. Uudet pientilatuotteet on merkitty tällä merkillä:


Tässä numerossa Buustaa kollageenin tuotantoa Voi hyvin - myös töissä! Sirkkaa suuhun! Saloniemen juustola Veren rauta-arvot Kanelin terveysvaikutukset Ilmastonmuutos ja ravinto Ihoruokaa Hyvinvointitrendit 2018 Hormonitoiminta tasapainoon Hurmaannu hunajasta! 60+ Hyvinvointi 60+ Ravinto 60+ Kauneus Mitä on biohakkerointi? Brekkie bowl

Ruohonjuuri -lehti Päätoimittaja: Johanna Koskinen Graafikko: Kiia Pitkänen Kirjoittajat tässä numerossa: Johanna Koskinen Birgitta Stenroos Samuli Tolvanen Sisli Piisilä Virpi Raipala-Cormier Johanna Svensk

Hyvä lukija, Vanhuus ei tule yksin ainakaan toivottavasti. Liikunnan ja levon sopivan suhteen ja terveellisen ravitsemuksen lisäksi myös yhteinen aika ystävien ja läheisten kanssa on tärkeää myös ikäihmisten hyvinvoinnille.

Tämän Ruohonjuuri-lehden kannessa poseeraava Marjatta Suikkainen on ollut Ruohonjuuren asiakas jo VR:n makasiineilta lähtien, 1980-luvulta saakka. Suikkanen kertoo hyvinvointinsa salaisuudeksi positiivisen elämänasenteensa lisäksi “yltiösosiaalisuutensa” sekä lukuisat harrastukset aina kuorolaulusta ja teatterista liikuntarientoihin saakka. Chlorellaakin olen nauttinut vuosikymmenien ajan. Myös D-vitamiini, maitohappobakteerit ja rautatipat ovat minulla ahkerassa käytössä, Marjatta kertoo. Hoitoalalla työuransa uurtaneen Suikkasen mielestä virallisen lääketieteen ja täydentävien hoitomuotojen pitäisi tehdä entistä yhteistyötä, jotta ihmiset saisivat parhaan mahdollisen tuen terveydelleen. Hyvinvointiinsa voi onneksi vaikuttaa paljon myös itse - ja myös ikääntymiseen liittyviä terveyshaasteita voi osaltaan välttää valinnoillaan. Tässä Ruohonjuuri-lehdessä komeilee kahmalokaupalla elintapa-, ravitsemus- ja ihonhoitovinkkejä elämänkokemuksen kartuttamisen varalle. Ota vinkeistämme vaari!

Johanna Johanna Koskinen, markkinointipäällikkö

Ruohonjuuren asiakaslehden aiemmat numerot voit lukea netissä: issuu.com/ruohonjuuri


Johanna Koskinen

Buustaa kollageenintuotantoa - vegaanisilla valinnoilla!

Kollageenia sisältävien ravintolisien ympärillä on viime vuosina käynyt kova pöhinä - eikä ollenkaan suotta. Kollageeni on yksi kroppamme tärkeimmistä proteiineista: peräti 30-80 % ihostamme, luistamme, jänteistämme, nivelsiteistämme, rustoistamme ja verisuonistamme on kollageenia. Koska kollageenintuotanto alkaa laskea jo kahdenkymmenen korvilla, on moni kiinnostunut auttamaan asiaa ravintolisien avulla. Suuren suosion saavuttaneet kollageenilisät sisältävät poikkeuksetta eläinperäisiä aineksia. Mutta tiesitkö, että kollageenin tuotantoa voi tukea myös vegaanisilla valinnoilla? Kollageeni on proteiini, joka muodostuu muiden proteiinien tapaan aminohapoista. Eläinperäistenkin kollageeniravintolisien ideana on tukea kehon omaa kollageenintuotantoa tarjoamalla kropan hyödynnettäväksi oikeaa yhdistelmää aminohappoja, joista keho itse muodostaa kollageenia. Tämän aminohappokimaran voit nauttia myös vegaanisena. Kollageenintuotantoa buustaavia ruoka-aineita: Glysiini-aminohappoa sisältävät: Spirulina, seesaminsiemenet, auringonkukansiemenet, tofu, pinaatti, vesikrassi Proliini-aminohappoa sisältävät: savojinkaali, bambunversot, spirulina, vesikrassi, parsa, tofu, auringonkukansiemenet, ruohosipuli Alaniini-aminohappoa sisältävät: seesaminsiemenet, spirulina, vesikrassi, parsa, nauriksen naatit, sienet Glutamiini-aminohappoa sisältävät: spirulina, kaali, tomaatit, parsa, ruohosipuli, auringonkukansiemenet,

4

seesaminsiemenet, tofu, hampunsiemenet Arginiini- aminohappoa sisältävät: hampunsiemenet, pinaatti, spirulina, vesikrassi, sinapinsiemenet, mung-pavut, seesaminsiemenet, auringonkukansiemenet, tofu, maapähkinät Piitä sisältävät: peltokortetta sisältävät ravintolisät (kuten Frantsilan Nokkos-peltokorte-kalkki) retiisi, kurkku, selleri, kaura, punaiset linssit, banaani, porkkana, rusinat, vihreät pavut C-vitamiinia sisältävät: amla, camu camu, ruusunmarja, parsakaali, appelsiini, papaija, ananas, mango, lehtikaali, persilja LISÄVINKKI: Syö värejä! Antioksidanttirikas ruoka on hyödyksi myös kollageenintuotannolle. Myös kupari, sinkki, mangaani, seleeni ja A-vitamiini vaikuttavat myönteisesti kollageenin muodostumiseen.


Johanna Koskinen

Villiinny viikunoista! Ruohonjuuresta löydät luomulaatuiset, kuivatut viikunat monessa koossa. Testaa ja tykästy toden teolla! Jumalten hedelmäksikin kutsuttu viikuna on ravintorikas nautinto, joka vie makeannälän mennessään terveellisemmällä tavalla. Mukavalla makeudellaan villitsevät viikunat antavat ruokavalioon luonnollisen lisän terveellisiä kuituja ja kivennäisaineita. Viikunaa on usein tituleerattu yhdeksi maailman makeimmista hedelmistä - ja juurikin siksi se on todella toimiva valinta makeanhimoa helpottamaan! Kuitu-, kalsium- ja magnesiumrikkaana muikean makoisa viikuna on terveellisempi valinta herkkuhetkien ratoksi - vinkeä viikuna auttaa herkullisesti pysymään kaukana karkkipurkilta. Tämä hehkeä hedelmä ei ole mikään uusi juttu: tiettävästi ensimmäiset havainnot viikunoiden olemassaolosta on tehty liki 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Viikunat ovat ravitsemuksellisesti täyttä tavaraa. Kerrotaan, että juurikin viikunoiden voimalla beduiinit vaelsivat aavikoilla päivätolkulla muuta syömättä! Ravinteikkaista luomuviikunoista tarmoa saa taatusti taipaleelleen myös nykyihminen, joka betoniviidakossa vaeltaa. Tiesitkö, että viikuna sisältää yhtä paljon kalsiumia kuin maito?

Kuivatut luomuviikunat ovat mitä mainioin magnesiumin lähde. Näitä mainiota makunautintoja popsiskelemalla saat myös ropautettua kroppaasi karotenoideja, seleeniä ja K-vitamiinia. Viikunat sisältävät myös kahmalokaupalla kalsiumia: lasillisessa viikunoita on yhtä paljon kalsiumia kun samassa määrässä lehmänmaitoa. Viikunoiden iloista mainittakoon vielä vahvat fytokemikaalinsa, jotka vahvistavat vastustuskykyä ja auttavat siten kroppaa laittamaan pöpöt pinteeseen. Terveyttä tulvivissa viikunoissa piilee myös proteiinien sulamista avittavia entsyymejä. Ne sparraavat ruoansulatuksen toimintaa ja helpottavat ähkyistä oloa raskaan aterian jälkimainingeissa. Viikuna jälkiruokana ei ole siis mikään täysin turha juttu! Viikunoita voi tottakai pistellä poskeensa sellaisenaan. Monet kuutioivat viikunan pieniksi palasiksi ja tuikkaavat aamupuuron, -myslin, -viilin tai -jogurtin sekaan nautittavaksi. Viikuna sopii myös erinomaisesti lisukkeeksi esimerkiksi juustotarjottimelle ja monipuolisesti käytettäväksi myös leivonnassa. Koska viikunat säilyttävät hyvin kosteutensa, niillä voi korvata leivonnassa osan rasvasta.

Riemu rintaan keltaista popsimalla? On tutkittu, että väriltään keltaisen murkinan pupeltaminen saa mielen iloiseksi. Peräti 70 % keltaista ruokaa nauttineista koehenkilöistä tunsi olonsa onnellisemmaksi kuin muun väristä sapuskaa haukkailleet. Tutkimustulosta on selitetty mm. sillä, että keltainen ruoka yhdistyy mielikuvissa iloisiin asioihin. Jos mielesi siis mataa maata myöten, rikasta ravintoasi kurkumalla - sillä väriltään keltaisista ruuista ainakin kurkuma on taatusti terveyttä tulvillaan! Maustekäytön lisäksi kurkuman ansiot terveyden tukena ovatkin yltäneet viime aikoina paljon entistä laajempaan tietoisuuteen. Kurkuman käytön hyödyt perustuvat suurimmaksi osaksi sen sisältämään kurkumiiniin, joka pitää huolta luistasi ja nivelistäsi. Kurkumiinilla on myös antioksidanttisia vaikutuksia.

Kurkuma taistelee monipuolisesti terveytesi tukena mm. tukien maksan, hengitysteiden, nivelten, luiden ja hermoston hyvinvointia. Nappaa siis kurkuma sisäiseksi sankariksi, ja pidä sen avulla vastustuskyky kunnossa ja kolesteroli kurissa.


Voi hyvin - myös töissä! Nappaa tästä jutusta hyvinvointiohjaaja Tuomas Kytömäen vinkit parempaan oloon ja eloon.

Monet voivat tänä päivänä huonosti työelämässä, ihmiset ovat väsyneitä ja stressaantuneita. Suurimmat syyt työpahoinvointiin ovat kiire ja stressi. Monilla päänvaivaa aiheuttaa myös se, että he haluaisivat nauttia työstänsä enemmän – ja haluaisivat kokea sen merkityksellisemmäksi.

Tuomas Kytömäen viisi vinkkiä stressin poistamiseen ja tasapainoisempaan elämään

- Olemme järjestäneet paljon työhyvinvointitapahtumia ja monet hakevat nyt aktiivisesti apua näihin haasteisiin. Olen omakohtaisesti huomannut, miten kiire saa minut nopeasti pois yhteydestä itseeni ja läsnäolevaan hetkeen. Useimmiten kiireessä asiat tulee tehtyä hutiloiden ja ärtyneessä mielentilassa. Pyrin välttämään kiirettä moninaisilla strategioilla. Se ei aina ole helppoa, varsinkin jos on tottunut tekemään asiat viime tingassa, hyvinvointiohjaaja Tuomas Kytömäki kertoo.

Muista hengittää ja pidä taukoja. Keskity siihen että hengität muutamia kertoja syvään nenän kautta, niin että oikein tunnet kuinka palleasi ja vatsasi liikkuu. Voit samalla halutessasi visualisoida kuinka energisoiva ja puhdistava valo täyttää sinut kokonaan.

Stressi on aikamme sairaus. Useat tutkimukset kertovat, miten jopa 95 % kaikista sairauksista on tavalla tai toisella linkitettävissä stressiin. Onneksi tähän on alettu havahtua työpaikoilla. Koemme kaikki stressiä, ja joskus se on hyväkin asia. Mutta pitkään kytenyt stressi on aihe, johon ehdottomasti kannattaa kiinnittää huomiota. Olemme ikäänkuin tottuneet tähän tilaan ja usein emme sitä edes huomaa. Kun stressiä alkaa hoitaa pikkuhiljaa, mieluiten vaikka päivittäin, alkaa hyvinvointimme ja energisyytemme lisääntyä nopeasti. Ja mielikin kirkastuu, ja koemme taas helpommin yhteyttä itseemme ja toisiimme.

Syvähengitys poistaa stressiä, tehostaa immuunijärjestelmäämme, laskee verenpainetta ja auttaa meitä lukuisilla muilla tavoilla.

6

1.

Uloshengittäessäsi tunne, kuinka raskaat ja vanhat energiat, joita et enää tarvitse, poistuvat kehostasi.

2.

Mene metsään. Sanotaan että on lottovoitto syntyä Suomeen. Olemme onnekkaita siinäkin mielessä, että meillä on keskimäärin 200 metriä lähimpään metsään tai puistoon. Jo 5 minuuttia luonnon keskellä aloittaa kortisolin ja stressin poistumisen kehostamme.


Alati lisääntyvä tieto metsän parantavista ominaisuuksista on huikaisevaa, en meinaa saada luonnosta tarpeekseni! Luontoyhteys on koodattu meihin syvälle.

3.

Tee jotain, mitä rakastat! Tanssi, maalaa, laula, kuuntele musiikkia tai urheile! Intohimojen seuraaminen ja ajantajun kadottaminen tekee meille todella gutaa! Tarvitsemme ja ansaitsemme iloa ja inspiraatiota roppakaupalla enemmän!

4.

5.

Pidä huolta kehostasi ja helli sitä. Valitse hieman puhtaampaa ravintoa, tee vihermehuja ja smoothieta, meditoi tai laiskottele, lueskele ja nautiskele. Ota omaa aikaa itsellesi ja vähennä sähköisiä ärsykkeitä. Anna itsellesi halaus ja rakasta itseäsi. Kun sinä voit hyvin, voi maailmakin paremmin!

Tilaa Hieno Päivä -työhyvinvointikonsepti työpaikallesi!

Harjoita kiitollisuutta. Mitä enemmän keskitymme kauniisiin asioihin elämässämme, sen enemmän myös houkuttelemme niitä luoksemme. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on myös todella palkitsevaa.

Tyytyväisyystakuu ja hyvä mieli kaupan päälle. Saat konkreettisia vinkkejä ja työkaluja energisempään ja iloisempaan elämään. Räätälöidään juuri sinun näköisesi paketti, innostavien ja inspiroivien luennoitsijoiden siivittämänä.

Kiitollisuus myös poistaa stressiä ja lisää onnellisuushormonia kehossamme.

Ota yhteyttä -> tuomas@hienopaiva.fi

Iloa ja elinvoimaa

- töissä Ruohonjuuressa! “Ruohonjuuren henkilökunta luultavasti poikkeaa jonkin verran muiden kauppojen tai kauppaketjujen henkilöstöprofiilista. Työhakemuksia tulee monien eri alojen ammattilaisilta, monesti tuotevalikoima on jonkin verran jo tuttu kanta-asiakkuuden myötä, ja yhteisesti jaetut arvot, kuten vastuullisuus, ekologisuus ja puhtaus, koetaan tärkeiksi. Ruohonjuuri mielletään tietynlaiseksi työpaikaksi brändinsa ansiosta, mutta ilmeneekö se samanlaisena työntekijöille kuin asiakkaille? Onko Ruohonjuuri työnantajana yhtä innostunut ja hyväntahtoinen, kuin sen asiakaspalvelu on, tai yhtä reilu kuin tuotevalikoimansa? Seitsemän Ruohonjuuri-työvuoteni antamalla varmuudella voin sanoa, että on. Iloitsen siitä, että Ruohonjuuri on läpikotaisin vastuullisesti toimiva organisaatio, jonka strategia ja missio välittyvät ylimmältä johdolta koko henkilökunnalle myymälöihin. Näin asiakkaille voi välittyä se ilo ja elinvoima, joka on koko yrityksen missio.” - Riikka Nikkanen, Tampereen Ruohonjuuren myymäläpäällikkö

7


Sirkkaa suuhun! Asiakkaidemme toiveiden tuloksena Ruohonjuuren hyllyille on jalkautunut monta kotimaista hyönteistuotetta. Nyt pistetään siis sirkkaa suuhun!

Griinsect: Sirkkanäkkäri, cricket cracker Sirkkanäkkäripussi sisältää 6% suomalaista kotisirkkaa jauhettuna ja kokonaisena. Rapsakan rouskuva Sirkkanäkkäri onkin varsin naseva nakerrattava. ”Kiitos, kun päätit luopua... Ai mistä!? Joku voisi sanoa, että ennakkoluuloista, peloista ja ihmetyksestä. Me kuitenkin väitämme, että suurin yksittäinen asia mistä joudut tämän pussin myötä luopumaan, on keskinkertaiseen makuun tyytymisestä. Sirkkanäkkärissämme siementen rouhea, kaarna mainen seos ja aromikkaan fenkolin, tuon pohjolan aniksen, maku on yhdistetty ruokakulttuurimme uutuuteen - kotisirkkaan. Maku on moderni. Se narskahtaa, kuin vanhat hyvät ajat mieleen tuova pakkaslumi kengän alla. Koska kotisirkka on meille kaikille uusi tuttavuus, haimme sen tähän tuotteeseen mahdollisim­man läheltä kotia: juurevalta Pohjanmaalta. Nyt kuitenkin itse asiaan, eli luopumiseen. Se tapahtuu avaamalla tämä pussi”, toteavat Griinsect-tuotteen takana paistattelevat pienyrittäjät Antti, Jarmo, Mikko & Sami, joiden rohkeuden ja innovatiivisuuden ansiosta tämä hurmaava haukkapala on tarkoilla popsittavaksesi.

Entocube: Samu-sirkkagranola Samu-sirkkagranola on edelläkävijän eväsherkku - ja mahtava tapa aloittaa aamu maukkaasti ja ravinteikkaasti! Hullaannu Sinäkin hyönteisistä ja pistele tarmoa taipaleellesi hyvillä mielin! Samun puolukalla ja omenalla maustettu suolaisenmakea sirkkagranola sopii mitä mainioimmin nakattavaksi jogurttiin, smoothieen tai viilin päälle - tai käytettäväksi edelläkäyvään leivontaan.

Tervens: Sirkka-kikhernepasta (Sirkkapasta) Tervens-sarjan kotimainen sirkka-kikhernepasta on ravinteikkaampi valinta peruspastan puputtamiselle. Pastapäivänkin pelastaa tämä mainio, sirkoilla terästetty makunautinto.

Tämän granolan aineksina kokeilevat Espoossa kasvatetut kotisirkat, kaurahiutale, kauralitiste, kookoshiutale, omena, puolukka, kurpitsan-, pellavan-, ja auringonkukansiemen, suola, sokeri ja siirappi. Samun takana on suomalainen EntoCube, joka on vuodesta 2014 rakentanut Suomesta Euroopan hyönteisruokamyönteisintä maata.


Entis: Sirkkasuklaa Sirkkasuklaa on kotimaisia kotisirkkoja sisältävä suklaanami. Suklaan kotisirkat kasvattanut Entis on suomalainen pienyritys, jonka visiona on lainsäädännön niin salliessa tarjota maukkaita, jännittäviä ja laadukkaita hyönteistuotteita aikaansa seuraavien kuluttajien makusteltavaksi. Zircca: Sirkkapatukat Näppärästi nautittavan puhtipatukan muodossa hyönteisruokaan on helppoa tutustua - tässäpä siis edelläkävijän eväsherkku, joka tuo puhtia päivääsi! Jauhettua kotisirkkaa sisältävä, gluteeniton eväspatukka on oikein oivalliselta maistuva tuttavuus. Tarjolla on kaksi mainiota makua: matcha ja appelsiini.

Miten olisi mehupaasto? On monta hyvää syytä ryhtyä mehupaastolle: • Saat lisäenergiaa • Olosi kevenee • Saat tehopotkun terveellisempiin elämäntapoihin ja pysyvään painonhallintaan Melkoisen monet kokevat paaston lisäävän hyvinvointiaan ja pyrkivät tästä syystä paastoamaan säännöllisesti kerran, pari vuodessa. On tutkittua, että oloa keventävä mehupaasto vaikuttaa edullisesti veren rasva-arvoihin. Se antaa suolistobakteereille tilaisuuden uudistua ja tervehtyä. Nestemäisen ravinnon ansiosta suolisto lepää, ja ärsyyntyneet limakalvot saavat tilaisuuden tervehtyä. Ennen muuta mehupaasto kuitenkin toimii elämäntapojen terveellistäjänä. Paaston jälkeen on helppo syödä kevyemmin, liikkua enemmän ja siten pitää myös paino kurissa.

Mehupaasto helposti - henkilökuntamme suosittelee: Vogelin 5 päivän valmis paastopaketti on turvallinen ja helppo ratkaisu, se sisältää kaikki paaston aikana tarvitsemasi juomat. Paketin tuotteiden avulla on helppo viettää mehupaastoa - ja herättää henkiin nuutunutkin kroppa ja mieli!


Ainutlaatuisia makunautintoja Saloniemen juustolasta Johanna Koskinen

Saloniemen juustolan erikoisuutena on se, että kaikki tuotteensa valmistetaan oman tilan Suomen alkuperäislehmien ja -vuohien maidosta. Aluksi juustoja ja muita tuotteita tehtiin ihan vaan itselle, koska “ei haluttu syödä ihan mitä vaan kaupasta saa”. Tällä hetkellä tiluksilla käyskentelee 120 vuohta ja viitisentoista alkuperäiskarjaan kuuluvaa lehmää. Tilan eläimet saavat pelkästään kotimaista, luonnonmukaista ravintoa. Lähes kokonaan pystymme ruokkimaan tilamme eläimet oman pellon antimilla. Ruohoruokituista eläimistä käytetään jonkinlaista luksuskuvaa ulkomailta tuotetuissa tuotteissa, vaan ihan ruohoruokittua ovat myös meidän eläimemme. Keräämme rehun (eli ruohot) kolme kertaa kesässä ihanteellisimpaan aikaan, jolloin valkuainen on oikeassa suhteessa eläimen ruuansulatusta ajatellen. Meillä käytetään apiloita, härkäpapua, rehuhernettä, virnoja sekä perinteisempiä natoja ja timoteita maitohappobakteereilla säilötyssä rehussa parantamaan rehun maittavuutta ja säilyvyyttä, Saloniemen tilan emäntä Riitta Saloniemi kertoo. Ravinteikkaasti ruokkien ja hyvin hoitaen tuotetaan hyvälaatuista maitoa, joka muuten alkuperäiseläimillä suurella prosentilla (yli 67%) on A2-maitoa ja vuohilla 100% A2-maitoa. Osasta maidosta - mitään pois ottamatta, mitään turhaa siihen lisäämättä- valmistetaan homogenoimatta, pastöroimatta maukkaita juustoja ja muita tuotteita.

10

“Teemme tuotteita, johon ei iso teollisuus pysty, Saloniemen Riitta kertoo ylpeänä. Saloniemen juustolan tuotteiden ”salaisuus” on se, että ne sopivat monille, joille tulee oireita teollisesti käsitellyistä maitotuotteista. Tämä johtuu mielestäni mm. eläintemme puhtaasta ravinnosta ja esimerkiksi siitä, ettei ruokinnassa ole käytetty soijaa, kuten nykyisin yleensä tapana on. Suomen alkuperäiskarja on ollut meidän valintamme alusta asti. Ne ovat häviämässä Suomesta ison teollisuuden jalkoihin. Suomen alkuperäiset eläimet säilyvät ainoastaan niin kauan, kun niihin uskotaan - niin kauan kun on tekijöitä ja niin kauan, kun on kuluttajia, jotka osaavat käyttää, arvostaa ja vaatia näitä pienten perheyritysten tuotteita.


“Voi, jos olisin tiennyt mihin tulikaan ryhdytyksi” Ensimmäisen vuohensa Riitta Saloniemi hankki 19-vuotiaana siitä syystä, ettei halunnut ostaa kaupasta maitoa. Maire-nimisen vuohensa jälkeen ei Riitta ole kututonta päivää nähnyt. On kummallista huomata, että minulla oli kuttu ennen perhettä ja että minulla on edelleen perhe, vaikka minulla on kuttuja, Riitta hämmästelee pilke silmäkulmassaan. Aluksi Riitta teki harrastusmielessä kuttunsa maidosta kotikeittiössä tuorejuustoa. - Esikoistyttäremme syntyi vuonna 1997 ja hän joi ensimmäiset kolme vuotta pelkkää kutunmaitoa äidinmaidon jälkeen. Mieheni sanoi, ettei tuollaisen maidon kanssa aleta pelleilemään - ja minähän siitä sisuuntuneena päätin yhä sisukkaammin sitä valmistaa ja markkinoida. Sinnikkyyden tuloksena päivänvalon näki Saloniemen ensimmäinen vuohenmaidosta tehty tuorejuusto, joka sai nimen Emännän OMATAHTO. Halusin tehdä jotain omaa, ihan oikeasti minun juttuani ja tiesin, ettei pienellä määrällä pärjää. Niin sitten sain ostetuksi kahdelta lopettavalta tilalta heidän koko vuohikatraansa ja oli siinä isännälle yllätystä, kun viiden kutun sijaan navetassa määkikin yhtäkkiä 70 käsin lypsettävää. Minä tahdoin kovasti uskoa pärjääväni ja ajatuksena oli alusta alkaen niin tuottava tila, ettei tarvitsisi käydä muualla töissä, saatikka viedä lapsia hoitoon, Riitta kertoo. Juuston teko vaati kuitenkin laitoksen, joka oli rakennettava ennenkuin juustoja oli mahdoillista myydä virallisesti kauppoihin. Jotta epäilykset kannattavuudesta saataisiin nujerretyksi, piti tässä vaiheessa isännälle tehdä oma juusto Isännän LISÄSISU, vuohenmaidosta valmistettu leipäjuusto. Tämä tuote tosin on jo poistunut valikoimistamme, mutta sisu on onneksi jäänyt, Saloniemen emäntä veistelee. Monien vaiheiden jälkeen juustot alkoivat mennä mukavasti kaupaksi ja maitoa alkoi virrata yhä enemmän. Silloin mietin, mitä ihmettä siitä kaikesta teen?, Riitta muistelee. Rakastin rahkaa ja mietin osaisinkohan valmistaa sitä. Sain neuvoja Kokkosen Markulta ja näin syntyi INTOHIMO vuohen rahka, jota söin ensimmäiset kuukaudet valehtelematta puoli kiloa päivässä. Rahkanteon onnistuttua Riitan tie vei juustojen saralla uudelle tasolle: opettelun tuloksena syntyi ENSILEMPI -niminen, feta-juustotyyppinen vuohenmaitoherkku. Se oli minun ensirakkauteni suureen tuntemattomaan: kypsytettyjen juustojen maailmaan. Kolmas lapsikin syntyi vuonna 2001 - liekö ensilemmellä osuutta asiaan, mutta poika kuitenkin taloomme saatiin! Ravintoloiden toiveiden tuloksena kehitettiin seuraavaksi jälkiruuaksikin sopiva, pitkään kypsytettyä vuohenjuustoa. Alku oli hankalaa. Goudaa koitin tehdä mutta sutta tahtoi tulla ihan liian usein. Epäuskokin olisi voinut tulla uudelle juustolle nimeksi… Mutta tahdonvoima oli se voima, joka vei minua touhussa eteenpäin, Riitta muistelee.

Uuraan ja päättäväisen työn tuloksena kehitetty juusto nimettiinkin TAHDONVOIMAKSI - ja juurikin tuo vuohenmaidosta loihdittu gouda-juusto on alusta asti ollut Saloniemen juustolan ehdoton ykkönen: asiakkaiden vankkumaton suursuosikki. Tahdonvoimaa meillä juustolassa edelleen tarvitaan, eikä pelkästään vuohikatraan persoonien hoidossa, vaan myös vuohenmaidon koostumuksen ymmärtämisessä, juustomestari summaa. Vuonna 2005 päätin ostaa synttärilahjaksi itselleni kaksi itäsuomenkarjan lehmää. Silloin kyyttölehmät olivat suurta muotia ja kaikki halusivat nostaa ja markkinoida vain kyyttöä. Itse halusin lehmiä, jotka vaan olisivat luonnonlaitumiemme hyötykäyttäjinä, enkä koskaan alkaisi niitä lypsää. Niin ajattelin, mutta toisin kävi. Olin koko ikäni tehnyt töitä lypsylehmien kanssa ja unelmani maitomääristä olivat pilviä hipovia. Vettä kiukaalle löivät vielä dokumentit kyytönmaidon parhaasta juustoutumiskyvystä ja terveyttä edistävistä rasvahappokoostumuksista. Olin aivan myyty! Minäpä pelastaisin mahdollisimman monta kyyttöä ja alkaisin tehdä kyyttöjuustoa. Pettymys oli käsinkosketeltavaa, kun lehmät lypsivät samaa maitomäärää, kuin parhaat kuttumme. Sanoin, että mikäli näistä saan sen verran maitoa, että joskus myyntiin saakka saan juustoa, on se työvoitto, Riitta muistelee alkuaikoja.

11


Mutta niin siinä vain kävi: asiat etenivät suotuisasti ja TYÖVOITTO-niminen, lehmänmaidosta valmistettu gouda-juusto saatiin kauppoihin. TYÖVOITTO-goudamme on edelleen minulle suuri ylpeyden aihe, Saloniemen juustomestari hehkuttaa Vuonna 2008 Saloniemen tilan kyyttöjuustojen valmistus palkittiin Suomen paras kulttuuriteko-palkinnolla. Olin kauhuissani, sillä juustoja ei montaakaan ollut varastossa ja moinen kunnianosoitus oli kuitenkin kourassa. Lehmiä poiki ja maitoa alkoi kuitenkin niistäkin virrata jonkinmoisia määriä. Olin tehnyt niin kauan jo vuohenjuustoja ja kuunnellut tavallisten ihmisten toiveita eri mauista, että päätin toteuttaa lehmänmaidosta myös maustetut versiot salaattijuuston eli vetan muodossa. Vastoinkäymisten kautta voittoon - tuolla lauseella voisi Saloniemen juustolan taipaleen toden totta kiteyttää. Vuonna 2009 kunnan terveysviranomaiset totesivat juustolan tilan liian pieneksi. Aluksi uuden investointi tuntui vastenmieliseltä ja jopa mahdottomalta toteuttaa. Samaan aikaan ihmiset halusivat juustoihin yhä enemmän potkua ja makua. Päätin kiusallanikin toteuttaa juuston, jonka jälkeen väki ei saisi sanaa suustaan. TAKAPOTKU -niminen lehmänmaidosta tehty chili-gouda nimensä mukaisesti kolahtaa. Niin onnellisesti kolahti myös juustolainvestointi oikeaan hetkeen, että olen kiitellyt asianomaisia siitä, että potkivat tekemään asioita, joita itse en olisi silloin tehnyt ja näin tuli varmistettua tulisen juuston ystävillekin takapotkun saatavuus. Kulttuuritekopalkinnon myötä Saloniemen tuotteiden menekki kohosi ja juustolassa haluttiin tehdä asioita vieläkin paremmin: tuli aika siirtyä luomuun 2010. Halu saada luomumerkki tuotteisiin mahdollisimman pian aiheutti rehupulan, sillä eiväthän pellot olleetkaan valmiita luomutuotantoon ilman apilan tuottamaa typpeä ja saimme kokea armotta, miten olisi pitänyt valmistella luomuun siirtymistä harkiten ja tutkien. Koska puute monesti aiheuttaa innovatiivisuutta, niin sen se teki meilläkin. Syntyi PULA-AIKA -niminen vuohenmaidosta tehty herajuusto ja KORVIKE lehmänmaidosta tehty herajuusto. Tuotteita kysyttiin eikä maito riittänyt: aloimme siis keittää herasta juustoa ja taas saatiin uusia juustoja markkinoille. Halusin kertoa asiakkaille leppäkerttu-luomumerkin kautta tuotteidemme 100% kotimaisuusasteen myös eläintemme rehujen osalta. Haimme ja saimme merkin käyttöömme 2014 . Merkkiä näkee hyvin vähän käytössä ja sen tunnettavuutta olisi edelleen syytä lisätä. Luotan kuitenkin laatutietoisen, asioita tutkivan kuluttajan arvostavan työtämme tälläkin saralla. Leppäkerttumerkkiä voisi tituleerata sanoin ”vielä parempaa luomua, kuin pelkkä luomu”. Seuraava huomionosoitus kilahti kirstuun, kun Luomuliitto

12

valitsi Saloniemen juustolan vuoden 2014 luomuyritykseksi. Mutta ei juustolan pitkäjänteinen kehitystyö tyssännyt tähänkään: Vielä puuttui arkisesta pöydästämme jogurtit ja minua ärsytti ostaa lisäainepommeja sokereineen kaupasta. Kehitin vuohenmaitopohjalta MIELIHALU -jogurtin, joka aiheutti minussa saman, kuin aikoinaan se Intohimo-niminen rahkamme: sitä vaan teki mieli ja nimikin syntyi kuin vahingossa. APUVIRTA lehmänmaitojogurtti tehtiin puolestaan isännälle, jonka aamut tahtovat olla kankeita ja vaativat pientä käynnistystä. “Kaikkein tärkeintä on elää niin kuin sydän sanoo. Saamme syödä ruokaa, jonka alkuperän tiedämme ja taatusti tunnemme. Tämä on elämäntapa ja ELÄMÄNTYÖ” - Riitta Saloniemi, Saloniemen juustola Päätin aikoinaan, että vuohenjuustomaut on nyt tehty lisää ei tule, tai jos tulee, se on se suuri SYRJÄHYPPY minulta. Kuten arvaatte uusi juusto oli taas syntynyt! Tämän juuston tekeminen oli äärettömän hankalaa: kuin vuohenloikka aina väärälle puolelle aitaa, aina kokeilemassa mahdollisuutta karata - sellainen on vuohen tavoin tämä juustokin. Chevre-tyylisestä, vuohenmaidosta tehdystä Syrjähyppy-juustosta tuli nopeasti ravintoloiden suosikki, joka vuoden 2016 lopussa voitti kultaa artesaaniruuan SM-kilpailuissa.

Ja Saloniemen tarina jatkuu: niin kauan kuin sydän käskee jatkamaan, me jatkamme! Jos työstä tulee yhdentekevää, sitä ei kannata enää tehdä. Lehmän- ja vuodenmaidoista valmistettu YHTEISELO -niminen goudamme on tehty kaikelle kansalle esimerkiksi siitä, että meillä on täällä Laitilassa tila, jossa koko ketju tehdään samassa paikassa. Eläimet laiduntavat yhdessä, teemme töitä yhdessä ja elämme kaiken ajan yhteiselossa luonnon ja eläinten ehdoilla. Kun katsoo tätä YHTEISELO -juustoamme, siinä väriero kertoo eri eläinten erilaisesta maidosta värin muodossa. Ruohosipuliraita juuston keskellä kuvaa kesää ja vehreyttä, jota saamme kokea varsin vähän. Yhteistyöllä kuitenkin elomme jatkuu. Nauttikaa antimistamme, nauttikaa tuotteista, joita tehdään sydämellä ja tuotteista, joilla on oikea tarina!


Paranna maailmaa - maha täynnä makeaa! Ruohonjuuren valikoimiin uutuutena vipeltänyt Red Ape Arenga Fores -nimellä paiskattu palmusokeri on hyvän mielen makeuttaja vailla vertaa! Tämä ainutlaatuinen sokeri valmistetaan Indonesian metsissä kotoperäisenä kasvavien arenga-palmujen mahlasta. Arenga-palmujen vaaliminen suojelee metsää ja sen asukkaita, sillä kasvaakseen arenga-palmu tarvitsee metsää ympärilleen.

Red Ape tekee yhteistyötä Masarang-säätiön kanssa, joka kouluttaa maanviljelijöitä keräämään mahlaa arenga-palmuista. Näin metsiin saadaan luotua suojavyöhykkeitä hakkuu-uhan alaisille alueille. Red ape ja Masarang uurastavat yhdessä pelastaakseen Indonesian trooppisissa sademetsissä asustelevat orangit, joita palmuöljy- ja metsäteollisuus uhkaavat. Red ape ja Masarang maksavat reilun korvauksen palmunmahlasta. Kun paikalliset ihmiset näin ollen kokevat puun taloudellisestikin arvokkaaksi, tulevat metsät suojelluiksi. Ruohonjuuren hyllyiltä löytyvää mahtisokeria tuottavalla Red Apella on visio Indonesiasta maana, jossa sademetsät elvytetään vihreän talouden avulla. Yhteisöt saavat pitää kotinsa, toimeentulonsa sekä puhtaan juomavetensä, ja tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan villistä luonnosta. Tule mukaan talkoisiin!

13


Birgit Stenroos

Hengästytkö helposti? Sydän tykyttää? Väsyttää, huimaa ja hiuksia tippuu?

Tutkituta veren rauta-arvot! Naisten, odottavien ja imettävien äitien, iäkkäiden ihmisten, himourheilijoiden, kasvissyöjien sekä erilaisista suolistovaivoista kärsivien kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota riittävään raudan saantiin. Raudanpuuteanemia on yleisimpiä ravintoaineiden puutostiloja. Niissäkin maissa, joissa ravintoa on tarjolla yllin kyllin, anemiasta kärsii jopa joka kymmenes ihminen. Keho tarvitsee rautaa mutta ei tuota sitä itse. Siksi raudan saanti ravinnosta on välttämätöntä. Anemia voi myös johtua muistakin syistä kuin raudanpuutteesta, esimerkiksi B12-vitamiinin puutteesta tai punasolujen tilavuuden muutoksista.

14

Verenvähyys on sana, jolla ennen kuvattiin anemiaa. Anemiassa on kyse punaisten verisolujen vähyydestä ja matalasta hemoglobiinista. Hemoglobiini kuljettaa veressä happea. Mikäli hemoglobiinia on liian vähän, elimistö ei saa tarpeeksi happea normaalin aineenvaihdunnan ylläpitämiseksi ja tästä syystä se alkaa oirehtia. Anemiaa on useita tyyppejä, mutta raudanpuuteanemia on kaikista yleisin. Lievän anemian oireita ovat väsymys ja suorituskyvyn lasku. Vaikeassa anemiassa väsymys on runsasta ja lisäksi voi olla huimausta sekä hengenahdistusta. Muita oireita voivat olla esimerkiksi päänsärky, kalpeus, ruokahaluttomuus tai kivut sydänalassa. Raudan puute saattaa kehittyä anemiaksi huomaamattomasti, koska elimistö tottuu pikkuhiljaa erilaisiin oireisiin ja tulee toimeen aikansa omien rautavarastojensa kanssa. Pelkkä hemoglobiini ei kerro kuin pienen osan totuutta. Ferritiinin ja seerumin raudan mittaaminen on tärkeää, jos oireet viittaavat raudanpuutteeseen.


Voit kärsiä raudanpuutteesta vaikka hemoglobiini on normaali Elimistön rautapitoisuus määritetään yleisimmin veren hemoglobiinista. Normaali hemoglobiinin viitearvo aikuisilla naisilla (B-Hb) on 120–155, miehillä 130–167 g/l. Johanna Koskinen Valitettavasti pelkkä hemoglobiini ei kerro vielä paljoakaan. Ihminen saattaa kärsiä raudanpuutteesta vaikka hemoglobiini olisi hyvä tai jopa korkea. Pitäisi aina mitata myös seerumin rauta ja ferritiini- varastoraudan arvot. Liian alhainen seerumin rauta aiheuttaa hapenpuutetta, mikä taas puolestaan voi nostaa Hb arvoa. Esimerkiksi moni urheilija kärsiikin todellisuudessa rautavarastojen puutteesta vaikka heillä on korkea Hb. Samoin runsaasti tupakoivat voivat kärsiä hapenpuutteesta jolloin Hb nousee. Ravitsemushoitoihin perehtyneiden lääkäreiden suositus on, että seerumin rauta-arvon pitäisi olla 20 tai yli että immuunijärjestelmä toimii tehokkaasti sekä ferritiini arvon vähintään 50. Virallisten viitearvojen alarajat lähtevät aivan liian matalalta. Eri syitä anemiaan Naisilla, joilla on runsaat kuukautiset, raudanpuuteanemia on yleistä. Murrosikäiset, keliakiaa sairastavat, mahahaavaa potevat sekä raskaana olevat tarvitsevat myös enemmän rautaa. Eräs yleinen syy anemiaan on ruuansulatuskanavaan tapahtuva hidas verenvuoto. Se voi johtua vatsa- tai pohjukaissuolihaavasta tai haavaisesta paksunsuolen tulehduksesta. Pitkään jatkunut tai runsas särkylääkkeiden käyttö voi myös aiheuttaa verenvuotoa suolistossa ja olla syynä anemiaan. Toinen anemiatyyppi on B12-vitamiinin tai foolihapon puutos. Näitä B-ryhmän vitamiineja tarvitaan punasolujen muodostumisessa. Foolihapon ja B12-vitamiinin puute on yleistä suolistosairauksissa, esimerkiksi keliakiassa ja crohnin taudissa joissa esiintyy imeytymishäiriöitä. Puute on yleistä myös vanhuksilla, kasvissyöjillä ja alkoholisteilla. Rauta-arvot voivat alentua myös monissa kroonisissa sairauksissa. Tavallisimpia syitä ovat reumasairaudet ja elimistön krooniset tulehdustilat. Tehokkaimmin imeytyvät Foolihappo ja B12-vitamiini muodot ravintolisissä, ovat nestemäisenä tippa muodossa. Onko kasvissyöjän syytä olla huolissaan raudan saannista? Kasvikunnan tuotteissa on monia hyviä raudan lähteitä kuten kuivatut hedelmät, erityisesti luumut ja rusinat, linssit ja siemenet sekä nokkonen ja pinaatti. Kasvikunnan rauta on niin sanottua non-hemirautaa joka ei imeydy kuitenkaan niin hyvin kuin eläinkunnan ja kalan hemirauta. Siksi kasvis- ja vegaaniruokavaliota noudattavien on syytä kiinnittää huomiota rauta-arvoihin. Anemiasta kärsivien kannattaa suosia tiivistä lehtivihreää, esimerkiksi suomalaista vehnänorasmehua. Viheraine klorofylli vastaa rakenteeltaan ihmisen verta ja on sen vuoksi ravintoaineiden imeyttäjänä erittäin tehokas. Jos anemia ei korjaannu pelkällä raudalla, silloin kupari ja A-vitamiinilisät (retinyylipalmitaatti A-vitamiini-tipat) ovat pakollisia.

Rautavalmisteissa suuria eroja Nestemäiset raudat sisältävät pieniä määriä hyvin imeytyvää rautaa ja niitä voi turvallisesti käyttää pitkiäkin aikoja. Apteekin rautavalmisteet sisältävät yleensä synteettistä rautaa joka aiheuttaa monille erilaisia vatsavaivoja ja ummetusta. Monesti kuulee varoteltavan raudan haitoista, sillä isoina epäorgaanisina pitoisuuksina se härskiinnyttää soluja. Näin ei tarvitse olla, kun valitaan hyvin imeytyviä ja vatsaystävällisiä nestemäisiä rautavalmisteita. Esimerkiksi Biomed-sarjan Aktiiviset Rauta-tipat sisältävät hyvin imeytyvää ferriammonium-sitraattia. Päivä-annos 15 tippaa sisältää 7mg lempeää ja vatsaystävällistä rautaa, pitoisuus ei tarvitse olla yhtään vahvempi tässä muodossa, koska elimistö käyttää sen täysin hyödyksi.


Mitä jos ajattelisit ihostasi... kuten ajattelet ruoasta!? Massiivinen ruokateollisuus käyttää nykyäänkahmalokaupalla synteettisiä raaka-aineita mm. halvempien tuotantokustannuksien ja paremman säilyvyyden saavuttamiseksi. Mutta mistä johtuu se, että huippuravintoloiden keittiöstä nämä keinotekoiset ja “kopeloidut” raaka-aineet loistavat poissaolollaan? Ehkäpä siitä, että huippukokit tietävät, että tuoreet ja laadukkaat ainekset ovat erinomaisen aterian ydin! Resepteissään he eivät käytä keinotekoisia makeutusaineita tai paksunnosaineita, sillä oikeat mausteet ja tuoreet yrtit muodostavat hienostuneemman ja ainutlaatuisemman makujen kirjon. Myös luonnolliset, luomulaatuiset ihonhoitotuotteet ovat tehokkaampia siitä simppelistä syystä, että ne on valmistettu paremmista raaka-aineista. Juuri tämä ajatus on ollut lähtökohtana Ruohonjuuren asiakkaiden keskuudessa suureen suosioon kohonneen Mossa-luonnonkosmetiikkasarjan suunnittelussa.

Mossa-sarja on hinta-laatusuhteeltaan laajalti ylistetty ihonhoitotuotekimara, jonka tuotteiden raaka-aineina on käytetty pohjoisessa kasvaneita marjoja niiden korkean aktiiviainepitoisuutensa ansiosta. Pohjoisten alueiden pitkät, kylmät ja pimeät talvet tekevät olosuhteista sellaiset, että marjojen on lähes mahdotonta selviytyä. Vuosien saatossa kehittyneiden selviytymiskeinojen ansiosta monet marjat ovat pystyneet sopeutumaan vaativaan ilmastoon. Ne keräävät lyhyen kesän aikana energiaa ja erilaisia ravinteita, kuten vitamiineja ja antioksidantteja, tiivistyneeseen muotoon uskomattomia määriä, Mossalta kerrotaan. Tiesitkö muuten, että ihan kaikilla Mossa-sarjan tuotteilla on anti-ageing –vaikutus sisältämiensä ainesosien korkean antioksidanttipitoisuuden ansiosta? Sarjan kirkkaimpana tähtenä komeilee monen mielestä Vitamin Cocktailiksi nimetty kasvoöljy, jonka aineksina paistattelee kymmenen tehokasta kasviöljyä yhdessä ihoa tehokkaasti ravitsevan monivitamiiniseoksen kanssa. Hehkun ja kosteuden iholle käden käänteessä palauttava kasvoöljy on yksi Ruohonjuuren suosituimmista luonnonkosmetiikkatuotteista - eikä lainkaan syyttä!

16


Luomumanteli

on sydämen asia. Mantelit ovat yksiä ravintorikkaimmista pähkinöistä, mitä maa päällään kantaa. Mantelit ovat sisältävät runsaasti tärkeitä hivenaineita sekä vitamiineja, jotka ravitsevat kehoamme ja mm. parantavat aineenvaihduntamme. Mantelit sisältävät runsaasti E-vitamiinia, joka suojelee solukalvojasi vahingoilta. Lisäksi mantelit tasapainottavat verensokeriasi todella tehokkaasti - myös muihin pähkinöihin verrattuna. On tutkittua, että manteleiden säännöllinen nauttiminen parantaa sekä verenpaine- että kolesteroliarvoja. Siten mantelit ovat siis myös sydämen asia. Bonuksena, kaiken hyvän lisäksi mantelit ehkäisevät solujen vanhenemista ja heikkenemistä aiheuttavaa hapetusstressiä elimistössä.

Mantelit ovat ravinteikasta purtavaa: 28 g tai pieni kourallinen manteleita sisältää • Kuitua: 3.5 g • Proteiinia: 6 g • E-vitamiinia 37% päivittäisestä saannista • Magnesiumia 20% päivittäisestä saannista Lisäksi mantelit sisältävät runsaasti muita tärkeitä vitamiineja aineenvaihduntasi optimoimiselle. Mielenkiintoinen fakta on myös se, että 15 % manteleiden sisältämästä energiasta ei imeydy elimistöömme, koska manteleiden rasva on todella vaikea elimistöllemme sulattaa. Mantelivinkit antoi personal trainer Samuli Tolvanen. Nappaa lisää vinkkejä täältä: www.facebook.com/personaltrainersamuli

Joko maistoit? Omenasiiderietikkapohjaiset juomat saapuivat Suomeen! Me Ruohonjuuressa likipitäen hyrisimme onnesta saatuamme omenasiiderietikkapohjaiset mahtijuomat viimein hyllyjämme notkuttelemaan. Korkeasta laadustaan kuuluisan Voelkel´in luomulaatuisista aineksista valmistamat kulauteltavat saavat taatusti makuhermosi helähtelemään! Omenaviinietikkapohjainen trendijuoma ei ole mitään turha ryypiskeltävä: sillä on mm. ruuansulatusta parantavia vaikutuksia. Jenkeissä trendi- ja terveystietoiset ovat jo kotvasen aikaa sammutelleet janojaan omenaviini- tai -siiderietikkapohjaisilla juomilla. Ne virkistävät mieltä ja kroppaa ja vaikuttavat suotuisasti suoliston hyvinvointiin. Omenasiiderietikkapohjaiset juomat ovatkin nousseet suureen suosioon etenkin suolistonsa hyvinvointia ja toimivuutta arvostavien keskuudessa. Herkullisilta maistuvista omenasiiderietikkajuomista saat kahmalokaupalla lisätarmoa taipaleellesi - helposti ja herkullisesti! Valittavanasi on kolme mahtavaa makua: kurkuma, vadelma-minttu ja mustaherkukka-inkivääri. Maista vaikka kaikkia!

17


Miksi valitsisin luonnonkosmetiikan? Tiesitkö, että kosmetiikkateollisuudessa käytetään yli kymmentätuhatta erilaista raaka-ainetta? Iholle saattaa siis päätyä varsin moninainen kimara aineita, joiden yhteisvaikutuksesta ei ota selvää edes vanha Erkki! Osa näistä kymmenestä tuhannesta ainesosasta on luonnollista alkuperää mutta valitettavasti useimmat raaka-aineista ovat erilaisia synteettisiä yhdisteitä, jotka on tuotettu laboratoriossa. Koska kaikkien mahdollisten raaka-aineiden tunnistaminen kosmetiikkatuotteiden INCI-listoilta ei liene mahdollista melkeinpä kenellekään, sertifiointilogo tuotteen kyljessä auttaa erottamaan luonnollisemmat vaihtoehdot kovemmasta kamasta. Ruohonjuuren hyllyiltä löydät sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, jonka sankasta joukosta henkilökuntamme auttaa ilomielin löytämään juuri Sinun ihollesi sopivimmat tuotteet. Miksi valita luonnonkosmetiikka synteettisen sijaan - 5 hyvää pointtia Luonnonkosmetiikka on tehokasta Luonnonkosmetiikkatuotteissa komeilee suurempi määrä aktiiviaineita kuin tavanomaisessa kosmetiikassa. Tämän ansiosta iho saa hyödyntääkseen monipuolisemmin ravinteita, jotka tukevat sen toimintaa. Luonnonkosmetiikka on turvallista Luonnolliset tuotteet ovat ihon kannalta parempia, sillä iho on myös elävä organismi. Ihonhoitotuotteidenkin valinnassa on hyvä välttää aineosia, jotka voivat kerrostua ihoon tai kehoon.

On viitteitä siitä, että tietyt ihonhoidossa käytettävät kemikaalit voivat kerrostuessaan aiheuttaa erilaisia iho-ongelmia, allergioita ja yliherkkyyksiä. Luonnonkosmetiikka ei aíheuta iholle riippuvuutta Yleisesti tiedetään, että tavanomainen kosmetiikka voi aiheuttaa riippuvuutta vaikuttamalla ihon normaaleihin biologisiin prosesseihin. Keinotekoiset aineet luovat tunteen sileydestä, kiinteydestä, kosteudesta jne. mutta vaikutus ei ole pysyvä. Luonnonkosmetiikka ei laiskista ihon omia toimintoja, vaan aktivoi niitä, jolloin erilaiset epätasapainotilat ihossa korjaantuvat Luonnonkosmetiikkatuotteista löytää itselleen sopivat

jokainen voi

Luonnonkosmetiikasta löytyy vaihtoehtoja jokaiselle – myös allergikoille, raskaana oleville, vauvoille ja pienille lapsille. Kuka tahansa voi käyttää luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikkatuotteet ovat ympäristöystävällisempi valinta Luonnonkosmetiikan raaka-aineet pyritään hankkimaan luontoa säästäen: ilman geenimanipulaatiota, synteettisiä lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä, jotka pilaavat vesistöt, maaperän ja terveyden.


Minun suosikkini! Ruohonjuuren hyllyt notkuvat toinen toistaan mahtavimmista tuotteista. Mutta mikä on Sinun suosikkisi? Lähetä tuotesuositukset meille - niin osallistut 100 euron arvoisen Ruohonjuuri-tuotepaketin arvontaan. Arvomme paketin kaikkien vastanneiden kesken ja julkaisemme osan vastauksista seuraavassa Ruohonjuurilehdessä.

Konjac Sponge-kasvosienet “Kasvojen puhdistus tuntuu vaillinaiselta ilman näitä “ihonhoidon ihmesieniä”. Syväpuhdistava, lempeästi kuorivalla kosketuksellaan ihoa hellivä apuri kasvojen puhdistukseen - jokapäiväinen elämänkumppani, josta en luovu!” - Johanna

Paljasta siis oma tuotesuosikkisi 31.3.2018 mennessä -> johanna.koskinen@ruohonjuuri.fi

Rapunzel: Hasseltahna “Tämän parempaa en kuuna päivänä ole leivälleni levitellyt! Maultaan paahteisen täyteläinen elämys jotain aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa!” - Onni

Voelkel: Hapankaalimehu “Pienikin kulaus tätä uskomattoman ihanaa voimajuomaa ja vatsani tulee iloiseksi! Makuhermoja hivelevä, maitohapatettu hapankaalijuoma saa aikaan voittamattoman fiiliksen - ja maistuu siltä, että se todella tekee hyvää!” - Karoliina

Pukka: Night time-kapselit “Lätkätreenivuoromme on iltamyöhään ja rankasta pelirupeamasta tuppaa kroppa jäämään ylikierroksille eikä uni siksi tule helposti. Pukka-sarjan valeriaanaa ja ashwagandhaa sisältävät Night time-kapselit auttavat tähän vaivaan: kun treeneistä kotiin saavuttuani nappaan kaksi kapselia, olo rauhoittuu ja matka Höyhensaarille alkaa.” - Jussi Solgar: Magnesiumsitraatti “Aivan klassikkotuote - ja minun mielestäni magnesiumien ykkönen. Otan kaksi kapselia joka ilta ja siitä kiitokseksi saan rauhalliset unet.” - Tiina Frantsilan yrttitila: Kehäkukkavoide “Ihonhoidon monitaituri! Kaikenpätevä voide on mahtava matkakumppani: muita salvoja ei tarvita! Sopii kasvovoiteeksi, ensiavuksi ihottumiin, peräpukamien hoitoon ja viilentäväksi voiteeksi auringonpolttamalle iholle. Meidän perheen luottovoide - ihan oikea aarre!” - Sanna


Tiesitkö tämän kanelista? Kaneli on aivan liian hieno asia jätettäväksi pelkästään joulun seudun nautinnoksi. Kaneli on paitsi mukavan makuinen maustaja myös luonteikas luonnontroppi. Mukavan makelta maistuva kaneli tasapainottaa verensokeria ja auttaa pitämään liiallisen vatsarasvan poissa. Kanelin on tutkittu ehkäisevän rasvaisen ruuan haittoja hidastamalla rasvan kertymistä elimistöön. Monipuolisesti hyvää tekevä kaneli vetreyttää myös ruuansulatusta ja virkistää aivotoimintaa. Antioksidanttisesti vaikuttava kaneli on myös hyväksi hermostolle, iholle sekä sydänterveydelle. Maustekaappisi olkoon siis myös lääkekaappisi - anna kanelin tehdä tehtävänsä terveytesi tukena! Käytä Ruohonjuuresta luomukanelia maustamaan mitä tahansa herkkuja makeista leivonnaisista suolaisiin ja eksoottisiin ruokiin. Se sopii oivasti niin mysliin, puuroon kuin pataruokiinkin sekä esim. uunijuureksille. Kanelia voit myös ripautella smoothien tai teen sekaan tai ryydittää sillä vaikkapa lettu- tai pannaritaikinat. Ceyloninkanelia kannattaa suosia! Lämmittävä ja huikean herkullinen Ceyloninkaneli sisältää vain hivenen kumariinia, jota yleisimmin kaupoissa myytävä kassiakaneli sisältää huomattavia määriä. Kumariini on maksalle haitallinen aine, ja jo yksi teelusikallinen tavallista kassiakanelia päivässä sisältää 50-kiloiselle ihmiselle maksimimäärän kumariinia. Etenkin lasten kanelin käyttöä kannattaa kumariinin vuoksi valvoa ja vaihtaa kaneli ceyloninkaneliin, joka on hyvin antioksidanttirikas, minkä lisäksi siinä on runsaasti folaattia, betaiinia, K-vitamiinia sekä kivennäisaineita kuten kaliumia, kalsiumia, mangaania sekä rautaa.

Helpoin tapa syödä kanelia on juoda sitä! Pukka-sarjan Kolmen kanelin tee on luomulaatuisista Intian-, Indonesian- ja Vietnam- kaneleista loihdittu, täyteläinen tee-elämys. Lämmittävyydessään se on toden totta pakkaspäivän pelastus ja kylmästä kärsivän kehon ylin ystävä! Suosittelemme kokeilemaan!


Kannattaa ottaa kaikki hyöty irti kylmän kauden supermausteesta 1.Kaneli parantaa insuliiniherkkyyttäsi Kehosi varastoi paremmin energian lihassoluihin kuin rasvasoluihin 2. Kaneli laskee verensokeriasi 3. Kaneli nostaa aineenvaihduntaasi Auttaa polttamaan rasvaa! 4. Kaneli laskee huono LDL-kolesterolin määrää Riskit verisuonitauteihin vähenee 5. Kaneli pitää sinut kylläisempänä pidempään Yksi tärkeimpiä asioita mitä voit parantaa terveydessäsi, on insuliiniherkkyyden optimointi. Kehosi pystyy hyödyntämään kaikki ruoasta saadut ravintoaineet paremmin, kun parannat solujesi insuliiniherkkyyttä. Se maksimoi rasvanpolttosi ja parantaa lihassolujesi glukoosin hyödyntämistä. Siksi suosittelen hyödyntämään kaikkia mahdollisia keinoja, joilla insuliiniherkkyyttä voidaan parantaa.

Suosi Ceylon-kanelia, sillä se ei sisällä kumariinia, joka on liiallisena käytettynä myrkyllistä kehollesi. Ruohonjuuresta löydät Ceylon-lajikkeen luomukanelit sekä jauheena että kanelitankoina. Kanelin terveysvinkit paljasti personal trainer Samuli Tolvanen. Parhaat vinkit mm. rasvanpolttoon ja suorituskyvyn maksimointiin saat Samulin ylläpitämästä Facebook-ryhmästä, liity: www.facebook.com/groups/1866091253702190

Ihoöljyjä paleleville Palelemisesta kärsivät voivat hyvinkin saada helpotusta kylmänherkkyyteensä käyttämällä vartalovoiteiden sijaan ihoöljyjä. Öljyt tukevat ihon lämmönsäätelykykyä - ja sen lisäksi tottakai ravitsevat hellävaraisesti. Ihoöljyt toimivat parhaiten levitettynä pyyhekuivalle iholle, esimerkiksi suihkussa käynnin jälkimainingeissa. Ayurvedinen vinkki paleleville Hiero hellävaraisesti seesamöljyn avulla korvanlehdet, jalat - ja halutessasi ihan koko keho. Anna seesamöljyn vaikuttaa ihollasi 10 minuutin ajan. Mene sen jälkeen lämpimään suihkuun ja pese imeytymätön öljy pois. Jos levitit seesamöljyä myös hiuksillesi, pese hiukset huolellisesti shampoolla, tarvittaessa kahteen kertaan. Seesamöljy vaikuttaa kehoon lämmittävästi ja etenkin ayurvedan vata-kehotyyppiä tasapainottavasti. Ayurvedinen vinkki hikoileville: tee kuten yllä, mutta korvaa seesamöljy kookosöljyllä, joka on vaikutuksiltaan viilentävää.


Ilmastonmuutos vaikuttaa myös ravintoomme

Sisli Piisilä

Rakkaan maapallomme säätilat ja niihin liittyvät ääri-ilmiöt ovat puhuttaneet paljon viime vuosina. Mikä on normaalia ja mikä johtuu globaalista lämpötilan noususta? Matkataan hetki maailmalla tarkastelemassa, miten ilmastonmuutos näkyy luonnontuotteiden viljelyssä – vai onko kyse vain sään vaihtelusta? Ilmastonmuutoksen arvioidaan vaikuttavan merkittävästi kansainväliseen hedelmien ja pähkinöiden tuotantoon. Hedelmät ja pähkinät ovat ryhmänä monia muita satokasveja herkempiä lämpötilan ja sään ääri-ilmiöille, sillä kyse on monivuotisten puiden ja pensaiden tuotannosta. Maissia, vehnää tai muita yksivuotisia satokasveja voi viljellä säätiloja mukaillen ja satokasveja ja viljelyalaa vaihtaen. Puiden ja pensaiden viljely taas on vähintään vuosikymmenten yhtäjaksoinen ja yhteen paikkaan sidottu prosessi. Länsimaissa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät kuluttajalle lähinnä satunnaisena laatuvaihteluna ja hintojen muuttumisena – olemme siis onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa. Viljelijöille sadonmenetykset aiheuttavat suurimmat riskit ja vahingot. Viime elokuussa uutisoitiin laajalti jopa maanviljelijöiden itsemurhalukujen noususta Intiassa ilmastonmuutoksesta johtuen. Huonot sadot nostavat hintoja ja vähentävät kysyntää,

22

iskien suoraan viljelijöiden talouteen ja perheisiin. Suomessa otsikoihin nousivat pelloille sateiden vuoksi jäävät härkäpavut ja bloggaajien käynnistämät kukkakaalitalkoot – sääilmiöiden ennakoimattomuudesta aiheutuneita asioita nämäkin. Tulevaisuus näyttää, onko kyse ilmastonmuutoksen aiheuttamasta pitkän aikavälin pysyvästä ilmiöstä vai yksittäisen vuoden normaalin rajoihin asettuvasta satovaihtelusta. Sääilmiöt vaikuttavat aina satoon Ilmastonmuutos tarkoittaa pitkän aikavälin lämpötilan muutoksen trendiä. Se aiheuttaa enenevässä määrin sään ääri-ilmiöitä. Yksittäisiä satokausia tarkastellessa on välillä hankalaa arvioida, onko kyse vain normaalista sään vaihtelusta, vai ilmastonmuutoksesta johtuvasta sääolosuhteiden pysyvämmästä muutoksesta satokasveille epäsuotuisaan suuntaan.


Sukelletaan hetkeksi tropiikkiin – sateiden määrä vaikuttaa nimittäin keskeisesti muun muassa parapähkinöiden satoon. Parapähkinäpuut ovat todellisia Amazonin jättiläisiä yli 50 metrin korkeudellaan ja halkaisijaltaan jopa parin metrin rungoillaan. Yli 500-vuotiaiksi elävät puut vaativat suuren määrän sateita hedelmien kypsymiseksi, ja myös hedelmien putoamiseksi puista, sillä ymmärrettävästi ihmisvoimin hedelmiä ei korkeuksista lähdetä keräämään. Edellinen parapähkinäsato jäi kuivuuden vuoksi alle puoleen odotetusta, mikä aiheutti myös merkittävän nousun hintoihin ja puutteita parapähkinästä pitkin vuotta 2017. Tätä artikkelia kirjoittaessa parapähkinänkerääjät uurastavat Amazonin sademetsissä keräämässä villinä kasvavia parapähkinöitä. Uudesta sadosta odotetaan viimevuotista parempaa. Pistaasipähkinöiden arvioidaan kärsivän lämpötilan noususta, hasselpähkinöiden ja mantelien sadot taas ovat vaarassa yleistyvän kuivuuden vuoksi. Matkamme jatkuu Espanjaan, jossa mantelien kukinta on aikaistunut lähes kuukaudella. Kiitän ihmeellistä nykyaikaa – Instagramissa jaetut #flordealmendro-kuvat kertovat kauniiden mantelinkukkien auenneen myös tänä vuonna jo tammikuussa. Yllättävä kylmyys kesken kukinnan voi tuhota sadon. Pitkän aikavälin lämpö on vielä tuhoisampaa. Jos ilmastonmuutoksen aiheuttamaa lämpötilannousua ei saada pysäytettyä, Etelä-Espanja muuttuu vuosisadan loppuun mennessä aavikoksi. Satomäärät ovat monilla tiloilla jo pienentyneet kuivuuden vuoksi. Maatilallani oli ennen töissä 10 ihmistä. Nyt työskentelen yksin. Lapseni eivät ole kiinnostuneita jatkamaan tilaa, manteleita, aprikooseja ja omenoita viljelevä espanjalainen Ismael Verdu, 62 vuotta, kertoo. Tie vie Välimereltä Aasian lämpöön. Intiassa on tutkittu paljon cashew’n tulevaisuutta, onhan se yksi maan merkittävimmistä maatalouden vientituotteista. Kasvukauden kannalta väärään aikaan tulevat sateet, tuhohyönteiset, liika kosteus, ja toisaalta myös kuivuus voivat aiheuttaa merkittävää vaihtelua cashewin satoisuuteen. Vietnamissa satomäärät tippuivat lähes 20 prosentilla vuoden 2015-2016 johtuen kuivuudesta cashew-puiden kukinnan aikaan. Vuonna 2017 sadon arvioitiin jäävän vielä pienemmäksi, sillä kukinnan aikaan tulleet rankkasateet vähensivät puiden pölytystä ja lisäsivät kukintojen ja hedelmien kasvitauteja ja tuhohyönteisten määrää. Cashew-pähkinän tuotanto on sijoittunut Aasiassa ekologisesti haavoittuvaisille alueille, mikä asettaa omat haasteensa tulevaisuudelle. Osa rannoille sijoittuvista viljelyalueista tulee katoamaan mereen vedenpinnan noustessa jäätiköiden sulamisen vuoksi. Cashewpähkinöissä satovaihtelua tasoittaa cashew´n viljelyalueiden laajuus. Cashew-pähkinöitä viljellään useissa Aasian maissa, Länsi-Afrikassa, ja myös Pohjois-Amerikassa.

Luomuviljely auttaa torjumaan riskejä Aasiasta kuljemme takaisin kohti länttä. Tunisiaa tai Israelia ei liittäisi mielessään talven viileyteen, mutta niiden arvioidaan olevan eniten vahingoittuneiden alueiden joukossa talven viileämmän jakson katoamisen vuoksi. Tunisia ja Israel ovat maailman merkittävimpiä taatelintuotantoalueita. Taateleita ja pistaasia tuottava Iran, sekä Yhdysvaltain Kalifornia, kärsivät samoista ongelmista. Kalifornian alueella tuotetaan paljon myös saksanpähkinää. Lämpötilojen noustessa sadot pienenevät ja erilaiset kasvitaudit ja kasvituholaiset yleistyvät. Saksanpähkinöitä viljellään paljon myös lähempänä Euroopassa, Moldovassa. Yleistyneet kuivat kaudet ovat johtaneet tarpeeseen tutkia, miten ilmastonmuutoksesta aiheutuvia vahinkoja voidaan vähentää. Moldovassa lääkkeeksi on suositeltu muun muassa luomuviljelystä tutun kiertoviljelyn lisäämistä ja maaperälle ystävällisempiä viljelytekniikoita. Näyttää siltä, että pitkäikäiset kasvit sopeutuvat hitaammin ympäristön muutoksiin. Kasvievoluutio vaatii useamman sukupolven työn, eli se on auttamattomasti myöhässä suhteessa ilmastonmuutoksen nopeuteen. Myös monet siemeniä tuottavat kasvivanhukset ovat pulassa. Pinjansiemenet, joita kantavat männyt vaativat kaksi vuosikymmentä satoa tuottaakseen, kärsivät enenevässä määrin erilaisista kasvitaudeista ja tuholaisista leudommista ja lyhyemmistä talvista johtuen. 1970-luvun puolivälistä aina 1990-luvun alkuun nousimme vuosi toisensa jälkeen pinjan kävyillä kuorrutetuille vuorille. Sen jälkeen tilanne muuttui. Säähän ei voi luottaa, vuorilla on lämpimämpää ja lumi sulaa aiemmin. Puissa on alkanut esiintyä erilaisia kasvitauteja. Olen nähnyt kuoriaisten syövän kävyt aikaisin keväällä. Sellaista ei todellakaan tapahtunut 1970- tai 1980-luvulla, kertoo pinjansiemeniä viljelevä, USA:n Nevadasta kotoisin oleva Dayer LeBaron, 53 vuotta. On meidän jokaisen asia yrittää vaikuttaa, jotta myös tulevat sukupolvet voisivat nauttia kasvikunnan aarteista. Luomutuotanto hoitaa tutkitusti maaperää, kasvattaen kasveja hellivää ja kosteutta pitävää humuskerrosta, ja lisäten kasvulle tarpeellisen orgaanisen typen määrää. Valitsemalla luomua vaalimme siis paitsi omaa terveyttämme, myös viljelijöiden parasta.

23


Ihoruokaa Nauttimasi ravinto näkyy ihossasi.

Rasvaa ihoasi myös sisäisesti - varmista etenkin riittävä omega-rasvahappojen saanti. Omega 3-rasvahapot tukevat ihosi kosteustasapainoa, jolloin ihosi näyttää kiinteämmältä ja siloisemmalta. Bonuksena Omega 3-rasvahapot hillitsevät tulehduksia ja edistävät sydämen hyvinvointia. Ihoa hellivistä öljyistä ykkösvalintoja ovat tyrni- ja mustaherukkaöljyt. Myös erilaiset pähkinät ja siemenet ovat fiksua puputettavaa myös hipiäsi hyvinvoinnin kannalta: niistä nappaat hyödyksesi roppakaupalla sinkkiä, seleeniä, E-vitamiinia, proteiinia - jotka kaikki saavat ihokultasi iloiseksi. Tiesitkö, että saksanpähkinät ja chia-siemenet ovat loistavia Omega 3-rasvahappojen lähteitä? 2. Vihreät kasvikset ovat kauneusruokaa. Ihonkin hyvinvoinnille tärkeitä vitamiineja ja kivennäinaineita tulvillaan olevat kasvikset nesteyttävät ihoa. Ota siis kasvikset kaveriksesi! 3. Antioksidantit kunniaan - syö värejä! Vihreiden kasvisten lisäksi myös punaiset, oranssit ja keltaiset vihannekset ovat ihosi ylimpiä ystäviä - ja tärkeä beetakaroteenin lähde. Beetakaroteeni on ihoa suojaava antioksidantti. 5. Stop sokerille - tai vältä ainakin valkoista sokeria. Kuten tunnettua on, valkoinen sokeri saa verensokerin heittelemään, edistää ihon ikääntymistä, lisää tulehduksia ja kuluttaa kropan kivennäis- ja vitamiinivarantoja. Makeanhimon yllättäessä kannattaa suosia parempia vaihtoehtoja - esimerkiksi makeutukseen glykeemiseltä indeksiltään alhaisempaa kookossokeria. 6. Juo ihosi ihanaksi - eli nesteytä ihoasi! Ei liene uutta, että veden nauttiminen paitsi heleyttää ihoa myös vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Kun iho kuivuu ja menettää joustavuutta, se muuttuu ryppyiseksi ja väriltään sameaksi. Kulauttele siis riittävästi vettä päivän aikana ja aloita aamusi isolla vesilasillisella, johon on puristettu

VINKKI: Tee kurkkuvettä! Ihonsa kauneudesta kiinnostuneiden keskuudessa kurkkuvesi on noussut maailmalla suureen suosioon! Miedolta maistuvassa kurkussa on piitä, joka pitää sidekudokset vahvoina ja siten ihon kiinteänä. Viipaloi kurkkua vesikannuun ja nauti mukavanmakuisesta kulauteltavasta! PS: Testaa myös melonivettä. Herkuttele avokadoilla - ja ihosi kiittää kimmoisana ja kiinteänä!

KOLLAGEENI Kollageeni on tuikitärkeä rakenneosa sidekudoksessa. Juurikin kollageeni pitää ihon kiinteänä ja kimmoisana. Noin 25 vuoden iässä elimistö alkaa menettää kykyään tuottaa kollageenia? Kollageenin tuotanto siis vähenee iän myötä. Me kaikki olemme yksilöitä, joten muutokset kollageenin tuotannossa tapahtuvat myös yksilölliseen tahtiin. Ikääntymisen lisäksi UV-säteet vaurioittavat ihon kollageenia, jonka vuoksi auringonpalvonta edesauttaa ihon vanhenemista. Nuoressa ihossa kollageenia on peräti 70-75%. Kun kollageenin määrä vähenee, ryppyjä, juonteita ja muita ikääntymisen merkkejä alkaa näkyä iholla. Kollageenilisät ovatkin nousseet suureen suosioon ihon kauneudesta ja nivelten hyvinvoinnista kiinnostuneiden keskuudessa. Ihon hyvinvoinnin lisäksi kollageeni vahvistaa myös kynsiä ja hiuksia - sekä tekee hyvää nivelten terveydelle. PS: Tehon maksimoimiseksi kollageenia kannattaa nauttia yhdessä kollageeninmuodostusta buustaavan C-vitamiinin kanssa.

Anno


Since 1921

KUN SISÄPUOLI RATKAISEE

100% LUONNOLLINEN, 0% SYNTEETTISIÄ AINESOSIA Seuraa meitä Instagramissa: instagram.com/WeledaFinland

Annons_Survive the winter_ 205x295_FI.indd 1

Seuraa meitä Facebookissa: facebook.com/WeledaSuomi

2018-01-18 13:36


Whamisa

- korealaisen kosmetiikan helmi Korealainen kosmetiikka on yksi tämän hetken trendeistä luonnollista kauneutta korostavien tuotteiden saralla. Ruohonjuuren valikoimiin viime vuoden loppumetreillä astelleen Whamisa Skincare –tuotesarjan tuotteet ovat kuuluisaa korealaista, fermentoitua luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikkalaatuisessa, innovatiivisessa Whamisa-sarjassa yhdistyvät korkea teknologia, pitkän linjan tuote- ja kehitystyö, huikeat kasviraaka-aineet ja kevyet, mutta superkosteuttavat koostumukset. Erikoisuutena mainittakoon se, että kaikki Whamisan tuotteet ovat täysin vedettömiä - ja siten raaka-aineiltaan ns. “täyttä tavaraa”. Tuotteiden vedettömyys tekee sarjan tuotteista raaka-aineiltaan arvokkaita - ja huikean riittoisia. Huipputrendikkään Whamisa-sarjasta tekee myös se, että tuotteisiin käytetyt raaka-aineet on fermentoitu eli maitohappokäytetty. Fermentointi tehostaa ja voimistaa raaka-aineiden vaikutusta sekä parantaa vaikutusten kestoa.

Kelp-naamio Ammattilaisten Vivaness-luonnonkosmetiikkamessuilla viime vuoden parhaaksi kosmetiikkauutuudeksi valittu Whamisa-sarjan Kelp-naamio kohosi oitis Ruohonjuuren asiakkaiden suursuosikiksi. Kovasti kuuluisuutta kahminut Kelp-merilevänaamio on valmistettu 32 luomuainesosasta. Se sisältää runsaasti ihon nuorekkuutta ja terveyttä ylläpitäviä ravintoaineita ja algiinihappoa. Kliinisesti testattu naamio vähentää juonteita ja turvotusta, supistaa huokosia, kirkastaa ja parantaa ihon sävyä. Whamisan Kelpmerilevänaamio kosteuttaa ihoa pitkäaikaisesti, jopa 72 tuntia. Nappaa tämä naamio kuivan ihon kaveriksi!

30


Sähkötukka kuriin!

Talvi ja sähköiset hiukset - tuttu yhdistelmä monen mielestä. Lue tästä vinkit hiusten sähköisyyden vähentämiseen!

Luonnonmateriaalit kunniaan

VINKKI! Lisää hiusöljyä hiustesi latvoihin ulkoilmaan uskaltautuessasi! Kun levität öljyä vain hiustesi latvoihin, ne eivät näytä rasvaisilta vaan ravitsevat ja kosteuttavat kuivumisherkkiä latvoja erinomaisella tehollaan. Ja myös sähköisyys vähenee käden käänteessä!

Keinokuidut ja synteettiset asiat aina vaatteista hiusharjaan saavat aikaan sähköisyyttä. Suosi siis vaatteissasi luonnonmateriaaleja ja valitse luonnonharjaksinen hiusharja.

Hiusöljyjä voit myös vallan mainiosti sekoitella muihin hiustenmuotoilutuotteisiin saadaksesi kutreillesi kahmalokaupalla lisäkiiltoa ja kosteutta!

Kosteuta hiuksia ja hiuspohjaa

Oletko jo kokeillut hiuksiin jätettäviä hoitoaineita?

Kuiva talvi-ilma kuivattaa hiuksia - ja juurikin kuivat hiukset sähköistyvät helposti. Pakkasten paukahdellessa kannattaa siis panostaa tehokkaasti kosteuttaviin tuotteisiin. Hiusnaamiot ja hiusöljyt ovat siis talvitukan ylimpiä ystäviä! Ruohonjuuren tuotteista etenkin Khadi-sarjan Amla-hiusöljy sekä Organic Shop-sarjan hiusnaamiot kahmivat kehuja kuivienkin kutrien kosteuttajina ja ravitsijoina.

Hiuksiin jätettävät hoitoaineet ovat oivallisia apureita sähköisyyttä vastaan taisteltaessa. Pitkään vaikuttaessaan ne tehokosteuttavat kuontaloasi ja suojaavat hiuksiasi mm. tuulen, tuiverruksen ja kuivan huoneilman kuivattavalta vaikutukselta. Hiuksia suojatessaan ja ravitessaan hiuksiin jätettävät hoitoaineen vähentävät sähköisyyttä sangen tehokkaasti ja antavat muutoinkin hallittavuutta hiuksille. Hiuksiin jätettävän hoitoaineen voit valintasi mukaan lisätä joko kosteaan tai kuivaan tukkaan.

Ulkona paukkuva pakkanen kuivattaa ihon lisäksi myös hiukset. Talvisaikaan hiukset sähköistyvät eikä niitä tahdo saada kuriin millään ilveellä. Myös hiuksia liiskaava ja hiuspohjaa hautova päähine aiheuttaa omat haasteensa kutrien kuosiin saamiselle.

Myös shampoiden ja hoitoaineiden joukosta kannattaa talveksi valita kosteuttavat vaihtoehdot. Asiakkaidemme suursuosikiksi ovat kivunneet Unique Haircare -sarjan kosteuttava laatushampoo ja saman sarjan kosteuttava hiustenhoitoaine.

Hiuksiin jätettäviä hoitoaineita löydät Ruohonjuuresta Sante-, Logona-, Inkuto-, Unique- ja Tabitha James Kraan-sarjoista.

31


Tammikuun alkumetreillä Ruohonjuuren ensimmäinen Ruotsin myymälä Happy Food Store avasi ovensa Tukholman ydinkeskustassa Sveavägenillä. Upouusi kauppamme löysi oitis tiensä ruotsalaisasiakkaidemme sydämiin - sisäänpyrkiviä asiakkaita oli kahmalokaupalla jo ennen myymälän avaamista.

hurmaa Ruotsissa! Trendikkäin ja mielenkiintoisin vähittäiskauppaketju erikoismyymälöissä tulee nyt Suomesta, asiakkaamme kommentoivat innoissaan ja hiukan hämmentyneinäkin Ensivaikutelma asiakkailta on WOW. He ovat todella onnellisia ja kertoivat, kuinka juuri tällaista kauppaa on kaivattu Tukholmaan erityisesti tällä alueella. Myymälän ulkoasu ja visuaalinen ilme kerää kehuja: asiakkaat luonnehtivat sitä raikkaaksi, moderniksi ja retroksi. Ystävällinen ja avulias henkilökunta saa myös kehuja. Erityisesti luonnonkosmetiikkavalikoima ihastuttaa asiakkaita: moni kertoo, etteivät ole nähneet vastaavia tuotteita aiemmin, vaikka osa on ruotsalaisia tuotemerkkejä”, Happy Food Storen tuotevalikoimasta vastaava Anette Afzelius kertoo.

Monen asiakkaamme mielestä Happy Food Store tuo Tukholman vähittäiskaupparintamalle virkistävän vaihtoehdon. Etenkin superfoodien ja ja luonnonkosmetiikan laaja valikoima on saanut asiakkaat onnellisiksi.

Tukholmalaisten asiakkaidemme ostoskoreihin löysivät tiensä erityisen hyvin ravintolisät, Foodinin kookosöljy, chia-siemenet ja Ecodentan valkaisevat hammastahnat - suosikeiksi päätyi siis varsin samanlaisia tuotteita kuin Suomenkin myymälöissämme.

Myös Happy Food Storen yhteydessä toimiva GreenStreet Cafe saavutti oitis suuren suosion. GreenStreet Cafen vegaaniset raakakakut, smoothiet ja grillatut voileivät ovat ihastuttaneet asiakkaita.

“Täältä saa energialatauksen, kun vain astuukin sisään”. “Tällaista valikoimaa luonnonkosmetiikkaa ja superfoodeja ei olla ennen Ruotsissa nähty”, moni asiakas kehui Happy Food Storea innoissaan.

28

Ruotsissa rakastetaan aitoa särmää. Ruohonjuuri on rohkaiseva edelläkävijä ja sillanrakentaja kohti parempaa! Happy Food Storen myymälässä moni asia on edistyksellistä, muun muassa se, että maksuvälineenä käy ainoastaan kortti eli käteistä rahaa ei käsitellä lainkaan”, Ruohonjuuren toimitusjohtaja Arto Ranta-aho hehkuttaa.

Etenkin raakakakut ovat keränneet kehuja. Niin paikalliset suomalaiset kuin ruotsalaisetkin ovat ottaneet meidät lämpimästi vastaan. Pyrimme saamaan raakakakkujamme Ruotsissa myyntiin myös muihin kahviloihin, ravintoloihin ja kauppojen hyllylle – kuten toimimme Suomessakin. Näin voimme levittää laajemmalle GreenStreetin taustalla olevaa ajatusta: Pala kakkua ja kohti unelmia!, GreenStreetin perustaja Johannes Laine suunnittelee.


Johanna Koskinen

Espanjalaisten pientuottajien luomuherkkuja Ruohonjuuresta! Nyt voit lumoutua Ruohonjuuressa Adukin espanjalaisen luomuprojektin hehkeimmistä hedelmistä! Aduki aloitti viime vuonna hienon, espanjalaisten pientilojen ja pientuottajien kanssa tehtävän yhteistyöprojektin, jonka salskeaa satoa voit noukkia koriisi Ruohonjuurenkin hyllyiltä. Tarkoin valikoidut laatutuotteet tulevat suoraan tiloilta ja pienyrityksiltä, ilman välikäsiä – tuoreena, Espanjan auringossa kypsyneenä ja aina tuoreimmasta sadosta kerättynä. Ja aina tietenkin luomulaatuisina! Luomumyynnin tullessa merkittäväksi kaupalliseksi peluriksi Aduki halusi pois massatuotannosta ja etsiä pienempiä tuottajia. Kovan työn tuloksena löydettiin pienviljeljöitä, jotka vuosikymmenten taidolla ja intohimolla kasvattavat ja valmistavat tuotteensa itse, useimmiten perheyhtiössä, jossa nämä taidot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Adukin pientuottajasarjassa komeilee tällä hetkellä

luomulaatuisena mm. pähkinöitä, manteleita, kuivattuja Malagan minikokoisia ”calabacita”-viikunoita, mustaa valkosipulia hilloja. Suurin osa näistä ruokamaailman helmistä pakataan käsityönä Helsingin Herttoniemessä. Adukille käsityönä tekeminen on tärkeää, he pitävät ajatuksesta: Made by human hands! Aduki-sarjan pientilatuotteet tulevat pienistä maaseutu - ja vuoristokylistä ympäri Espanjaa. Espanja on kooltaan iso maa, jossa on upeita vuoristoja, luonnonpuistoja, puhdasta luontoa ja viehättäviä pikkukyliä ja mahtavasti aurinkoa! - Olemme ylpeitä siitä, että saamme suomalaisten ulottuville nämä espanjalaisten pientilojen tuotteet, joissa on aito maku ja jotka ovat tuotettu suurella sydämellä, Adukilta kerrotaan innostuneena.

Musta valkosipuli on terveyttä tulvillaan Yksi Aduki-sarjan pientuottajaprojektin suursuosikeista on maitohappokäymisen eli fermentoinnin avulla luomuvalkosipulista loihdittu musta valkosipuli (Black garlic). Mustaa valkosipulia popsimalla saat tämän luonteikkaan luonnonantimen terveysvaikutukset tehokkaasti kroppasi hyödyksi! Fermentointi kasvattaa valkosipulin antioksidanttipitoisuuden - siksipä musta valkosipuli onkin mitä tehokkain tapa buustata kroppaansa entistäkin ehommaksi! Lisäksi musta valkosipuli sisältää kaikki kahdeksan välttämätöntä aminohappoja - ja vieläpä todella kompaktissa ja huisin herkullisessa muodossa. Napostele mustaa valkosipulia sellaisenaan suoraan purkista tai silppua salaatteihin tai dippaa hunajaan ja popsi poskeesi! Mukavan kumimaisen rakenteen omaava musta valkosipuli on maultaan mahtava sekoitus makeutta ja valkosipulin luontaista potkua - aistivatpa jotkut maussa hivenen lakritsaakin! Suosittelemme suurella sydämellä tätä kulinarismin ja terapeuttisuuden riemuvoittoa lautasille.

aminohapot ja pelkistävät sokerit antavat valkosipulille karamellin aromin ja ruskean värin. Samalla häviää valkosipulille ominainen kitkerä haju ja maku. Kypsyessään valkosipulin kynnet muuttuvat kiiltävän pikimustiksi ja niihin tulee makeahko, siirappimainen maku, jossa on tunnistettavissa balsamiviinietikan ja tamarindin vivahteita. Musta valkosipuli sopii naposteluun, ruoan ja juomien maustamiseen sekä herkkupalojen valmistukseen. Koska kypsentäminen tapahtuu alhaisessa lämpötilassa, valtaosa valkosipulin arvokkaista ominaisuuksista säilyy. Musta valkosipuli osoitti huomattavasti suurempaa antioksidanttisuutta tavalliseen valkosipuliin verrattuna. Mustan valkosipulin antioksidanttisuus on 2 - 80 kertaa korkeampi kuin tuoreen valkosipulin riippuen käsittelyprosessin luonteesta ja valkosipulin alkuperäalueesta. Tyypillisiä antioksidanttisia yhdisteitä ovat valkosipulissa fenoliyhdisteet, mukaanluettuna flavonoidit, sekä rikkiä sisältävät yhdisteet, kuten diallyylisulfidi, trisulfidit ja SAC (Bae et al., 2014).

Musta valkosipuli on useita viikkoja lämmössä ja kosteassa kypsennetty valkosipuli, johon ei ole lisätty mauste- eikä säilytysaineita. Kypsymisen aikana reagoivat

29


2018

Hyvinvointitrendit

Rentoutumisen ja palautumisen megatrendi näkyy vahvasti terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä valinnoissa. Tietoisuus hyvinvoinnin kokonaisvaltaisuudesta lisääntyy: enää ei keskitytä pelkästään ruokaan, vaan yhä useampi haluaa kiinnittää huomiota kokonaisvaltaisesti sekä ihon, suoliston että aivojen hyvinvointiin. Ruohonjuuren asiakkaille moni terveyteen liittyvä, valtavirtaistuva valinta on jo pitkään ollut arkipäivää - meillä asioivat askeltavat monellakin tapaa edelläkävijöiden joukossa. Sokerin vähentäminen

Suolistotietoisuus

Sokerin haitat terveydelle tiedostetaan yhä laajemmin. Terveystietoisimmat kiinnittävät huomiota myös hedelmäsokerin liiallisen nautiskelun haittoihin. Makeaa elämää ei kuitenkaan ihan kokonaan hevillä hylätä: yhä useammat etsivät parempia makeutusvaihtoehtoja sokerin tilalle. Esimerikiksi erytritoli, stevia ja ksylitoli nostavat suosiotaan. Vaihtoehtoisia makeuttajia ei käytetä enää kalorittomuutensa takia vaan siksi, että niiden vaikutukset verensokeriin ovat erilaiset kuin valkoisella tai hedelmäsokerilla. Verensokerin tasapainotus ei olekaan edes kansanterveyden kannalta mikään pikkujuttu. Monen ravitsemusalan ammattilaisen mukaan se on jopa yksi keskeisimmistä asioista, joita ihmisten tulisi oppia jo nuorena. Tiedetään myös, että verensokerin pitkään jatkunut epätasapainotila aiheuttaa elimistön hiljaista tulehdusta. Höpöhöpö-hommaa ei ole siis kiinnittää huomiota nauttimiensa tuotteiden glykeemiseen indeksiin.

Suoliston hyvinvoinnin merkitys kokonaisterveyteen ymmärretään entistä vahvemmin. Suolistossa voi olla peräti 1,5 kg bakteereja - se on 10 kertaa enemmän kuin solujen määrä koko ihmiskehossa. Suolisto onkin hyvinvoinnin alkulähde ja siksi siitä kannattaakin pitää hyvää huolta!

Kalorien laskeminen on out Enää ei lasketa kaloreita, koska ymmärretään että kaikki kalorit eivät ole samanarvoisia. Kaloreiden sijaan terveystietoiset ovat kiinnostuneita ruoka-aineiden ravintotiheydestä. Höttöhiilareita ja tyhjiä kaloreita ei ravintoskarppi lautaselleen kaipaa - paitsi ehkä erityistilanteissa.

30

Myös vastustuskyvyn juuret ovat suolistossa - ja itse asiassa myös suurin osa elimistön serotoniinista valmistuu suolistossa. Siksipä maata pitkin mataava mielialakin voi olla yhteydessä huonosti voivaan suolistoon. Ruoansulatus alkaa suusta - eikä vatsalla ole hampaita. Siksi huolellinen pureskelu on ruuansulatuksen toiminnan kannalta erityisen tärkeää. Kun pureskelee ruokansa hyvin, vaikuttaa suotuisasti vatsankin hyvinvointiin. Yhä suurempi osa ihmisistä haluaa tsempata suolistonsa pikkuapulaisia esimerkiksi probiooteilla, ruoansulatusentsyymeillä, prebiooteilla kuten psylliumilla ja akaasiakuidulla. Myös omenaviini- ja -siiderietikkapohjaiset juomat ovat kombuchojen vanavedessä ampaisseet suureen suosioon suolistonsa hyvinvoinnista huolehtivien keskuudessa.


Öljyt ja hyvät rasvat Avokadoöljyn povataan olevan “seuraava kookosöljy”. Sen suosio on noussut etenkin paleo-ruokavalioon liittyvän reseptiikan myötä. Avokadoöljy on monikäyttöinen, miedon makea öljy, joka sopii niin ruoanvalmistukseen kuin kuivan ihon hoitoonkin. Vitalisoiva avokadoöljy soveltuu mitä mainioimmin kotikokkaukseen: ruuanlaittoon ja jopa paistamiseen. Öljyn maku on pehmeän täyteläinen, mieto ja raikas. Suosittelemme tätä öljyä erityisesti salaatteihin.

Adaptogeenit suorituskyvyn vahvistajina

Ulkoisesti siveltynä ihoa silottava ja sen toimintoja vireyttävä avokadoöljy sopii erinomaisesti myös ihonhoitoon - etenkin herkän silmänympärysihon vaalimiseen ja kuivalle, ikääntyvälle ja couperosa-iholle.

USA:ssa adaptogeenien käyttö suorituskyvyn tukena alkaa olla jo valtavirtaa - ainakin terveystietoisten ihmisen keskuudessa. Rentoutumisen ja palautumisen megatrendi vaikuttaa kasvattavasti adaptogeenien suosioon: niitä käytetään etenkin stressin lievittämiseen. Erityisesti lääkinnälliset sienet, kuten Lion’s mane, ovat suosiossa mm. kognitiivisen ja aivojen suorituskyvyn vahvistajana. Ruusujuuren avulla sen sijaan lievitetään stressiä ja tasapainotetaan mieltä hektisten hetkien tiimellyksessä. Adaptogeenien hyödyntämiseen liittyy vahvasti jo useamman vuoden ajan suosiotaan kasvattanut biohakkerointitrendi. Klassikoksi noussut Biohakkerin käsikirja saa alkuvuodesta jatko-osan stressin biohakkeroinnista, koska stressi on merkittävä ongelma etenkin länsimaiden ihmisen hyvinvoinnin kannalta. On tutkittu, että jopa 60–80 % lääkärikäynneistä liittyy jollain tavalla stressiin ja vain kolmisen prosenttia ihmisistä saa apua stressinhallintaan. Etenkin pitkään jatkunut stressi alentaa hyvinvointiamme hyvin laajalla spektrillä - sen vuoksi sen nujertamiseen kannatta toden teolla satsata. Ruohonjuuren hyllylle Stressin Biohakkerointi-kirja lennähtää painotuoreena maaliskuun aikana. Jo nyt kirja on ennakkotilattavissa Ruohonjuuren verkkokaupassa.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi Vuonna 2018 kuluttajien valinnoissa tulee entistäkin vahvemmin näkymään kokonaisvaltaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja yhä suuremmassa määrin ymmärretään esimerkiksi suoliston, ihon ja aivojen hyvinvoinnin liittyminen toisiinsa. Ihon kuntoon vaikutetaan syömällä ja muun muassa siksi kollageenituotteiden suosio jatkaa kasvuaan sisäisesti käytettynä. Monia hyviä rasvoja, kuten hamppuöljyä tai tyrniöljyä, käytetään sekä sisäisesti että ulkoisesti. Me Ruohonjuuressa olemme huomanneet, että yhä suurempi osa ihmisistä on entistä enemmän kiinnostuneita siitä, mitä suuhunsa laittavat. Tällä hetkellä nousussa on kokonaisvaltainen ajattelu: ruoka vaikuttaa myös ulkoisiin asioihin ja mikä vaikuttaa ihoon, vaikuttaa myös aivoihin ja suolistoon. Olemme tosi onnellisia siitä, että ihmisten tietoisuus näistä asioista on lisääntynyt ja laatu kiinnostaa määrää enemmän.

31






  

  

    

      

    

     

32 



  


Rikasta ravintosi hampulla! Johanna Koskinen

Murtolan HamppuFarmin hampputuotteet ovat ravinteikkaita rouskuteltavia Ruohonjuuren asiakkaiden suissa ovat mahtavalla menestyksellä jo muutaman vuoden ajan rouskuneet Hamppufarmin maankuulut hamppusnacksit. Niiden takana komeilevat Virve ja Ville Varsinais-Suomen Marttilassa sijaitsevalta Murtolan HamppuFarmilta. Murtolan HamppuFarmi perustettiin vuonna 2013. Idea koko touhuun kirposi Turun ammattikorkeakoulun hyötyhamppuprojektista, jossa etsittiin vanhoille perinnekasveille uusia viljelijöitä. Innostuimme kokeilemaan öljyhamppua tällöin tietämättä mitään kasvista sitä ennen. Ensimmäisen kasvukauden aikana hamppuun kasvina tutustuttiin paremmin ja todettiin sen olevan todellinen hyötykasvi ja loistava superfood. Mitä enemmän kasviin tutustui sitä mielenkiintoisemmaksi se tuli, Ville ja Virve valottavat yrityksensä alkutaipaleita. HamppuFarmilaiset ylistävät hampun erinomaisuutta, eikä syyttä: hamppu on puhdasta, kotimaista, ekologista ja monipuolista ravintoa. - Ekologiselta kannalta ajatellen hamppu on yksi ilmastoystävällisimmistä kasveista ja monipuolisuudeltaan ylivertaisesta öljyhampusta voi tehdä todella paljon erillaisia tuotteita ja raaka-aineita. HamppuFarmin Villen ja Virve paljastavat omaksi suosikikseen Ruohonjuuren hyllyilläkin komeilevan Paahdetun ja suolatun hampunsiemenen. Se sopii käytettäväksi kuin pähkinät, ilman allergisoivaa vaikutusta. Maultaan paahdettu hampunsiemen on lempeän pehmeänpaahteinen - siihen tulee ihan himo. Paahdetut hampusiemenet ovat myös monikäyttöistä purtavaa. Ne sopivat salaatteihin, jäätelön päälle, evässekoituksiin ja tietysti napsittavaksi ihan sellaisenaan. Hampunsiemen sopii erittäin hyvin sellaiselle ihmiselle, joka tietää mitä syö ja pitää ravinnostaan huolta monipuolisesti. Öljyhamppuhan on todella monipuolisen ja rikkaan ravintosisällön ansiosta erinomainen vaihtoehto. Omegat, proteiinit, kuidut tasapuolisesti ja monipuolisesti mukana menossa, Ruohonjuuren hampuntuotteiden valmistajapariskunta kiteyttää.

33


Luomumanteli on sydämen asia!

Tämän juoman vatsasikin ostaisi!

Ruohonjuuren makoisimman luomumantelit ovat huikean herkullinen, kalsium- ja proteiinirikas, hyviä rasvahappoja sisältävä naposteltava, jotka saavat kroppasi entistä ehompaan vireeseen!

Omenaviinietikkapohjaisilla trendijuomilla on ruuansulatusta parantava vaikutus, mm. sisältämänsä inkiväärin ansiosta. Maista heti!

Luomu.

Mantelit, 1 kg Aduki

24,(norm. 29,99 €) 24,- €/kg (29,99 €)

Säästösi 20 % Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Kun napostelet luomumanteleita hyvillä mielin, virität samalla ruokavaliotasi ravinteikkaampaan suuntaan. Haukkaa ja hurmaannu hetkessä!

Tämä tuote on Adukin hienon, espanjalaisten pientilojen ja pientuottajien kanssa tehtävän yhteistyöprojektin satoa. Se tulee suoraan tiloilta ja pienyrityksiltä, ilman välikäsiä. Maista ja innostu! Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Lumoudu luomuviikunasta! Pikkuviikuna on hehkeä herkku - ja toimiva karkinkorvike! Nämä mahtavan mehevät, pikkuruiset miniviikunat ovat niin pehmeän makeita ja hurmaavia, että ne melkeinpä vievät kielen mennessään. Testaa ja innostu itsekin! Espanjalaiset miniviikunat Aduki, 250 g

3,(norm. 3,75 €) 12,- €/kg (15,- €)

Säästösi 20 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tämä tuote on Adukin hienon, espanjalaisten pientilojen ja pientuottajien kanssa tehtävän yhteistyöprojektin satoa. Se tulee suoraan tiloilta ja pienyrityksiltä, ilman välikäsiä – tuoreena, Espanjan auringossa kypsyneenä ja aina tuoreimmasta sadosta kerättynä. Ja aina tietenkin luomuna!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

34

Omenasiiderietikkapohjaiset juomat, 200 ml

Mantelit ovat tämän hetken trendikkäintä superruokaa. Maista ja ihastu!

1,99

C p

R p r

C

M

(norm. 2,99 €)

24,- €/kg (29,99 €)

Luomu.

Säästösi 33 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

T

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Joko tunnet Boho-meikkisarjan? Boho Green on huikean hinta-laatu -suhteen omaava, luonnonkosmetiikkalaatuinen värikosmetiikkasarja, jossa eettisyys, ekologisuus ja kuluttajaystävällinen hinta yhdistyvät ennenkuulumattomalla tavalla.

Kaikki Boho-sarjan värikosmetiikkatuotteet

- 20 % Säästösi 20 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tar kup otta jouk

Sr

ko

Boho on fiksu valinta luonnollisen kauneutesi tueksi. Kokeile oitis - tykästyt taatusti! Ruohonjuuren henkilökunnasta koostuva raati valitsi Bohon vuoden 2016 parhaaksi meikkisarjaksi.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tar kup otta jouk


ä oit ar-

i.

i!

ä it ar-

Cashew-pähkinöitä nautiskelemalla tuunaat helposti ruokavaliotasi terveellisempään suuntaan! Rouskuvan herkulliset cashew-pähkinät sisältävät runsaasti proteiinia, sinkkiä ja magnesiumia sekä sydänystävällisiä rasvahappoja. Haukkaa ja hurmaannu heti!

Chia-siemenet Rawsom, 1 kg

10,(norm. 19,95€) 10,- €/kg (19,95 €)

Säästösi 50 %

Luomulaatuinen voimanpesä.

t

Fiksu pähkinä purtavaksesi!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Cashew-pähkinät Makrobios, 1 kg

Chia on voittajan voimavara!

23,Luomulaatua. (norm. 28,50 €)

Säästösi 20 %

Cashew on pontta tuova popsipala, joka maistuu myös perheen pikkuväelle! Pistele poskeesi hyvillä mielin!

Pienet chia-siemenet ovat terveyttä tulvillaan! Testaa ja innostu itsekin! Terhakoittava valinta terveytesi tueksi on tämä superfoodeista kustannustehokkaimmaksikin kutsuttu voimasiemen. Chia-siemenet ovat erinomainen omega 3-rasvahappojen lähde sekä proteiinija kuiturikas piristys ruokavaliotasi rikastuttamaan.

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Jookos kookos! Srilankalaiset Cocomi-kookostuotteet ovat maidottomia makunautintoja - ihan ilman muuuuta. Sarjasta löydät kaikki parhaat kookosherkut aina kookosmaidosta ja -kermasta kookosveteen saakka!

Kookostuotteet Cocomi

- 20% Normaalihinnoista pois! Säästösi 20 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Cocomi-sarjan erikoisuutena on lempeänmakuinen, juokseva kookoskerma, jonka löydät Ruohonjuuresta myös litran jättipakkauksissa! Maista ja ihastu itsekin - anna kermaisen kookoksisten makujen hemmotella aistejasi!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Perheen pienimpien parhaaksi Tiesitkö, että uusimpien tutkimusten mukaan vitamiinit imeytyvät parhaiten posken sisäpinnalta? Ei olekaan ollenkaan sattumaan, että Nordic Health Sprays -tuotteissa on “suhuttava” suutin, joka levittyää vitamiinit ympäri suuta.

D-vitamiinisuihke, vauvoille ja pikkulapsille, 15 ml Nordic Health Sprays

17,(norm. 21,90 €) Säästösi 23%

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Loistavasti imeytyvä valinta! “Näppärä tapa nauttia D-vitamiinit - suosittelen erityisesti lapsiperheille. Muksut tykkäävät suihkautella!” - Petra

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

35


Mustalla tahnalla hampaat valkoisiksi! Ruohonjuuren vuoden parhaaksi tuotteeksi valittu, väriltään pikimusta Ecodenta-sarjan hiilipohjainen hammastahna poistaa plakkia, valkaisee tehokkaasti hampaita ja poistaa värjäytymiä.

Kestomuki on ilo silmälle - ja ympäristölle. Konepesun kestävyytensä ansiosta Ecoffee-kuppi on helppo ja näppärä elämänkumppani, joka kestää niin myötä- kuin vastamäessäkin. Monta mojovaa värivaihtoehtoa - valitse omasi!

Bambuiset kestokupit

Valkaiseva hammastahna

Ecoffee Cups

Ecodenta, 100 ml

6,50 Jymysuosikki! (norm. 8,99 €) 65,- €/l (89,90€)

Säästösi 28 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Kaupan päälle Ecodentan Valkaiseva hammastahna myös hoitaa kokonaisvaltaisesti suuta, ikeniä ja hampaita. Siksi se onkin loistovalinta, kokeile ja innostu itsekin!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Elinvoimaa elämääsi! Frantsilan yrttitilan kuuluisa Aurinkovoimayrttijauhesos herättää elimistön talven levosta! Se on vaikkapa puuroon tai jogurttiin ripoteltava, virkistävä ja vahvistava terveysherkku. Käyttö: 1 tl 3 kertaa päivässä ruokaan siroteltuna tai juoman seassa. Käytetään parin viikon kuureina. Kokeile!

Aurinkovoima Frantsila, 50 g

9,50 (norm. 11,99 €)

190,- €/kg (239,80 €)

Säästösi 21 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Aurinkovoimaviherjauheen sisältämä nokkonen edistää vahvistaa immuniteettia sekä sydämen ja eturauhasen hyvinvointia. Nokkonen tekee hyvää myös nivelille, luustolle, kynsille ja hiuksille. Kehosi kiittää ja kumartaa!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

36

Ecoffee-kupit kestävät katsetta ja käyttöä

- 20 % normaalihinnoista pois Säästösi 20 %

PS: Joko huomasit, että Ecoffee-kuppimallistomme uusiutui alkuvuodesta. Tsekkaa oitis uudet, upeat kuosit!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tar kup otta jouk

K2-vitamiinia tehokkaassa muodossa! Ylivertaisesti, suoraan suun limakalvoilta imeytyvä K2 + D-vitamiinisuusuihke on fiksu valinta terveytesi tueksi.Päivännos (3 suihkausta) sisältää terveelliset 75 mcg K2-vitamiinia ja 75 mcg D3-vitamiinia.

Dlux D+K2-vitamiinisuihke, 15 ml Nordic Health Sprays

20,(norm. 26,95 €) Säästösi 26 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

R K2-vitamiini puhdistaa verisuoniin kertyneen kalkin ja ohjaa tämän vahvistamaan luustoa. Tämä huippuhyvin imeytyvä ja turvallinen vitamiinisuihke sopii myös verenohennuslääkkeitä käyttäville. K2-vitamiinisuihke on sydämen, verisuoniston ja luuston paras kaveri!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

L

T

Tar kup otta jouk


ä t r-

!

n

!

ä it ar-

Frantsilan klassikkomaineen saavuttaneet Nokkostipat ovat koko perheen käyttöön sopiva, rautainen troppi, joka vahvistaa yleiskuntoa ja auttaa jaksamaan! Helppo käyttää: tipauta 10-20 tippaa vesilasilliseen 2-5 kertaa päivässä. Testaa, tunnet tehon taatusti!

Nokkostipat Frantsila, 50 ml

12,(norm. 14,75 €) 240,- €/l (295,- €)

Säästösi 19 %

Asiakkaamme suosittelee: “Otan muutaman kerran vuodessa pullollisen kuurin Frantsilan Nokkostippoja. Yleiskunto vahvistuu ja kuurin jälkeen tunnen itseni voimakkaammaksi. Ei heikota enää”. - Riitta

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Voiko ihanammin aamu enää alkaa? Loving Earth-sarjan raw food-laatuiset herkkugranolat ovat gluteenittomia ja vegaanisia viettelyksiä, joiden avulla päiväsi pärähtää käytiin hymyssä suin. Monta makua - testaa ja ihastu!

Loving Earth, luomu

- 20 % normaalihinnoista pois Säästösi 20 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Henkilökuntamme suosittelee: “Ojan isännän linimentti on tehokas apu lihaskipuun, hermosärkyyn, jäykkyyteen ja joka paikan kolotukseen. Se lämmittää ja samalla viilentää, tehoaa myös kylmiin jalkoihin verenkiertoa elvyttäen. Imeytyy nopeasti - eikä tahraa. Kotimaista Frantsilan huippulaatua, lämpimät suositukseni!” - Laura

Ojan isännän muistolinimentti Frantsila, 100 ml

16,(norm. 20,15 €) 160,- €/l (201,50 €)

Säästösi 21 %

PS: Joko olet maistanut Loving Earth-sarjan raakasuklaita? Nuo “konvehtimaiset” kokemukset ovat kivunneet asiakkaidemme suosikeiksi!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tiesitkö, että Frantsilan muistolinimentti on muunneltu versio tunnetun luhalahtelaisen kansanparantajan Juho Yli-Ojan kehittämästä linimentistä? Testaa ja totea terhakoittava teho!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Raaka-granolat, 400 g

Kivut kuriin!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Ruohonjuuren paras ihonhoitotuote!

Ihonhoidon supersankari Hyaluronihapposeerumi tuo kahmalokaupalla eloa ja kimmoisuutta ihanalle ihollesi! Huikeaan suosioon ampaissut, etenkin kosteuttavasta tehostaan ylistetty mahtiseerumi sisältää järisyttävät 200 mg hyaluronihappoa pulloa kohden.

Hyaluronihapposeerumi Evolve, 30 ml

29,(norm. 36,95€) 966 €/l (1323,- €)

Säästösi 21 %

Luonnonkosmetiikkaa.

a n n a.

Voimaa Suomen luonnon antimista!

Hyaluronihappo kosteuttaa ihoa sisältäpäin sekä samalla tasoittaa juonteita ja ryppyjä verrattoman tehokkaasti. Se onkin yksi tehokkaimmista luonnonkosmetiikkalaatuisten anti age-tuotteiden raaka-aineista, mitä kuvitella saattaa. Kokeile!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

37


Khadi on hiustesi valinta! Khadi-sarjan ayurvediset, kasviperäiset hiusvärit värjäävät tukkasi kauniisti - ihan ilman turhia kemikaaleja.

Hiusvärit ja muut hiustuotteet Khadi

Muista myös Khadi-sarjan supersuosittu Amla-hiusöljy!

- 20%

Ylellisen tuntuinen amla-hiusöljy tekee hiuksista ilmavat, tuuheat ja kiiltävät. Se ennaltaehkäisee hiusten ohenemista ja antaa hiuksille uutta elinvoimaa.

Normaalihinnoista pois! Säästösi 20 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Jodia kätevässä muodossa! Jodin puutetta esiintyy suurella osalla suomalaisia. Jodi edistää kognitiivista toimintaa sekä normaalia energia-aineenvaihduntaa ja hermoston normaalia toimintaa. Se on myös hyväksi iholle.

Joditipat Biomed, 15 ml

23,(norm. 29,95 €) Säästösi 33 %

Tiesitkö, että jodi tukee kilpirauhasen normaalia toimintaa? Jatkuva väsymys ja saamattomuus, alakulo, viluinen olo ja kylmät väreet sekä hiusten lähtö voivat olla oireita kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Rentoudu, rauhoitu - ja voi hyvin!

Turvotus kuriin, iho ihanaksi!

Kampin Ruohonjuuren kauneushoitolan intialainen päähieronta on hemmottelua parhaimmillaan – se on syvästi rentouttava ja mieltä rauhoittava kokemus. Kokeile ja tykästy toden teolla!

Ruohonjuuren kauneushoitolan Intialainen päähieronta 45 minuuttia

49,(norm. 65,- €) Säästösi 25 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Suosittelemme intialaista päähierontaa erityisesti stressaantuneille ja kiireisille ihmisille, joille pysähtyminen on vaikeaa. Intialainen päähieronta on vuosituhansia vanha, alkujaan ayurvedinen hoitomenetelmä, joka tuo hyvinvointia ja tasapainoa arkeen. Suo pieni pala hyvää tekevää hemmottelua itsellesi – sillä Sinä olet taatusti sen arvoinen!

Tarjous on voimassa kaikissa Kampin Ruohonjuuren yhteydessä sijaitsevassa kauneushoitolassamme, tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Varaa oma hoitoaikasi näppärästi netistä: www.varaaheti.fi/ruohonjuuri tai puhelimitse 040 637 8530.

38

Kampin Ruohonjuuren kauneushoitolassa Sinua palvelevat kosmetologimme Nea ja Juulia. Tule hemmottelevaan ja hyvää tekevään kasvohoitoon - olet taatusti sellaisen arvoinen!

Ruohonjuuren kauneushoitolan Kasvohoito lymfahieronnalla, 75 minuuttia

89,(norm. 110,- €) Säästösi 20 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tämä kuona-aineita ja turvotusta poistava kasvohoito soveltuu kaikille ihotyypeille. Lymfahieronta on pumppaavaa liikettä, joka on todella miellyttävän ja rentouttavan tuntuista. Hoitoon sisältyy alkupuhdistus, kuorinta, lymfaattinen hieronta, naamio sekä loppuvoide. Hoidon jälkeen ihosi on ihanan kuulaan ja levänneen näköinen!

Ta ku ott jou

Vo Mo

V Sp ha va

Tarjous on voimassa kaikissa Kampin Ruohonjuuren yhteydessä sijaitsevassa kauneushoitolassamme, tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Varaa oma hoitoaikasi näppärästi netistä: www.varaaheti.fi/ruohonjuuri tai puhelimitse 040 637 8530.

Tar kup otta jouk


ä oit ar-

a a

,

e.

Flunssan estoon Huippusuosittu Echinacea-kurkkusuihke vaikuttaa nopeasti ja juuri oikeassa paikassa desinfioiden kurkkua. Tuotteen pitkä suutin osa ohjaa suihkeen juuri oikeaan paikkaan ja sitä on helppo käyttää. Kurkkusuihkeessa on miellyttävän raikas piparmintun maku. Kurkkusuihkeessa on kolmiosainen vaikutus: punahattu torjuu kurkun karheutta, salvia desinfioi nielua ja miellyttävä piparminttu raikastaa hengityksen ja tuo samalla hyvän maun suuhun. Testaa ja totea teho ihan itse!

Echinaceakurkkusuihke, 30 ml Henkilökuntamme A. Vogel

10,(norm. 12,95 €) 333,- €/l (432,- €)

Säästösi 23 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

suosittelee:

“Kurkkusuihke on ihan mahtava flunssassa ja vielä parempi ennen sitä. Toimii myös todella hyvin lentokoneessa, jossa kurkku tahtoo kuivua helposti.” - Mikko.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Supersuosikki uudessa pakkauksessa! Voiko ihon puhdistaminen todella tuntua päivän kohokohdalta? Monet Konjac Sponge -puhdistussienen hankkineet ovat näin kertoneet - testaa ja totea itse! Vuoden parhaaksi hoitotuotteeksikin valittu Konjac Sponge on 100 % luonnollista kasvikuitua, biologisesti hajoava, pehmeä ja hellävarainen, pH: ta tasapainottava ja luonnollisesti syväpuhdistava kasvojenpesusieni. Ihonpuhdistussienet, kasvoille Hyvän Olon Maailma

8,(norm. 9,99 €) Säästösi 20 %

Henkilökuntamme suosittelee: “Konjac-ihonpuhdistussieni suloistakin suloisempi, ihana pieni pulleroinen ihon hellijä! Tämän kasvosienen pehmeys pitää kokea uskoakseen. Kuorii helästi, heleyttää, puhdistaa, todellinen meikkipussin sankari!”- Hanna

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Minä suojelen Sinua talvelta. Madara Pihlaja Daily Defence -voide täyttää kaikki ihon päivittäisen suojaamisen tarpeet. DD-voide on mestari monikäyttöisyydessään - se toimii tehokkaana ja hellävaraisen kasvo-, vartalo-, käsi- ja monitoimivoiteena.

Pihlaja DD-voide Madara, 60 ml

12,(norm. 15,75 €)

200,- €/l (262,50 €)

Säästösi 24 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

DD-VOIDE: TALVI-IHON PARAS KAVERI Koko keholle sopiva DD-voide mm. kosteuttaa kuivaa ja karheaa ihoa, suojaa kylmältä ja tuuliselta säältä, parantaa rohtuneet huulet ja halkeilevat kantapäät. Kokeile!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Anna kurkuman terästää terveyttäsi! Tiesitkö, että tämä Kurkumasuihke valittiin Euroopan parhaaksi terveystuoteuutuudeksi? Eikä lainkaan syyttä! Kurkumasuihkeesta

kurkumiini imeytyy Kurkumasuihke, tehokkaaasti, suoraan 25 ml suun limakalvoilta. Nordic Health Sprays

23,(norm. 29,95 €) 920,- €/l (1198,- €)

Säästösi 24 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Nivelillekin hyvää tekevä kurkuma taistelee monipuolisesti terveytesi tukena mm. avittaen maksan, hengitysteiden, luiden ja hermoston hyvinvointia.

Nappaa nyt mestarillinen kurkuma terveytesi tueksi ja pidä sen avulla vastustuskyky kunnossa ja kolesterolinkin kondiksessa! Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

39


Ihanuutta ihollesi! Liettualainen MARGARITA ECO COSMOS NATURAL on kauramaidolla ja kehäkukkauutteella rikastettu sertifioitu kosmetiikkasarja. Tämän korkealaatuisen, mutta silti edullisen Ecocert Cosmos Natural-standardilla sertifioidun sarjan luonnolliset tuotteet tunnistat raikkaan keltaisista tuotepakkauksista.

Kaikki Margarita Eco-sarjan luonnonkosmetiikkatuotteet

- 20 % normaalihinnoista pois Säästösi 20 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Margarita Ecosarjan tuotteiden tehoaineet ovat kauramaito ja kehäkukka. Kauramaito auttaa palauttamaan ja säilyttämään ihon kosteustasapainon ja vähentämään punoitusta. Kehäkukkauute suojaa ihoa ärsytykseltä ja ympäristön haittavaikutuksilta.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Ylellinen valinta ihanalle ihollesi! Unelmainen Vitamin Cocktail-ihoöljy uudistaa ja heleyttää ihoasi. Se palauttaa hehkun ja ylläpitää ihosi kosteutta! Asiakkaamme suosittelee: “Tässä on hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan. Kymmenen öljyn sekoitus auttaa talvi- ja kevätihon suojaamisessa. Sekoita tippa kasvovoiteen sekaan ja ihosi kiittää!” - Emmi

Kasvoöljy Mossa, 30 ml

(norm. 16,90 €)

Vitamin Cocktailkasvoöljyn käyttö: hiero muutama pisara kasvoöljyä kasvojen ja kaulan iholle ja levitä sen jälkeen iholle kosteusvoidetta.

Säästösi 23 %

Testaa ja totea teho ihan itse!

13,50 450,- €/l (563,- €)

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

40

Putipuhtaaksi luonnon antimilla! Marius Fabren tuotteet ovat ekologia, puhtaita ja biohajoavia, mikä tekee niistä houkuttelevia ja miellyttäviä käyttää. Marseillen tuotesarja sopii koko perheelle ja kaikille ihotyypeille. Kokeile nyt Marius Fabren aitoja Marseille-saippuoita ja mustia saippuoita - ja huomaat eron!

Marseillesaippuat + kaikki muut Marius Fabren kaikki tuotteet

- 20 % normaalihinnoista pois Säästösi 20 % Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Ta ku ott jou

Kylve kivut pois! Magnesiumhiutaleet tuovat helpotusta lihasjännityksiin ja tukea lihasten palautumiseen! Käsille, jaloille ja koko keholle sopivat magnesiumkylvyt toimivat hyvin magnesiumin tehotankkaukseen ja auttavat samalla lihasten palautumisessa. Erinomainen myös vauvojen ja pikkulasten kylpyihin, sillä jo muutamalla hiutaleella on rauhoittava vaikutus.

Magnesiumkylpyhiutaleet Nordic Health, 1 kg

18,(norm. 23,90 €) Säästösi 25 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Magnesium-hiutaleilla rikastettu jalkakylpy virkistää väsyneet ja turvonneet jalat mm. treenien, matkustamisen tai seisoma-asennossa vietetyn työpäivän jälkeen. Magnesium-hiutaleiden rauhoittava vaikutus auttaa nukkumaan yöt hyvin. Hiutaleilla tehty kylpy tuo helpotusta myös iho-ongelmiin.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

d lu

Ta ku ott jou


-

ä it ar-

a

t y

ä oit ar-

Luomupähkinät kutkuttelevat makuhermoja ja ravintoaineidensa vuoksi tekevät hyvää niin mielelle kuin kehollekin. Ne ovat proteiinipitoisia ja runsaskuituisia rouskuteltavia. Kaikki pähkinät Organic Health-sarjasta

- 20%

Ruohonjuuresta löydät valloittavan valikoiman Organic Health-sarjan luomupähkinöitä.

Normaalihinnoista pois! Säästösi 20 %

Hyödynnä mainio kuponkitarjous ja nappaa mieleisesi pähkinät purtavaksesi oitis!

Kaikki hyvä yhdellä iskulla - terveytesi tueksi! NORDIQ Nutrition -sarjan Multi Nutrient-monivitamiini on varsin monipuolinen sekoitus tuorepakastekuivattuja kasveja sekä vitamiineja ja mineraaleja synergistisenä yhdistelmänä.

Multi nutrient (monivitamiini) NORDIQ Nutrition

20,(norm. 27,95 €) Säästösi 29 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Opti MSM-jauhe Rawsom, 250 g

8,-

(norm. 10,95€) 32,- €/kg (43,80€)

Säästösi 27 % Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Asiakkaidemme suursuosikki.

-

Pähkinä on fiksu purtava!

Liikkujan ylin ystävä! Joko tunnet Opti MSM:n tehon? Opti MSM on suuressa suosiossa ihon, hiusten, nivelten ja lihasten hyvinvointista kiinnostuneiden keskuudessa. Opti MSM:ää käyttävät myös lukuisat kuntoilijat ja urheilijat sekä venyyttä vaativien lajien (kuten joogan) harjoittajat - ja ehkäpä myös Sinä?

Tämän tuotteen B-vitamiinit ovat bioaktiivisessa muodossa, kuten esimerkiksi B9-vitamiini folaattimuodossa ja B12-vitamiini metyylikobalamiinina. NORDIQ Botanical Complex -yhdistelmän kasvit on valittu huolella synergistisen vaikutuksen aikaansaamiseksi, ja niillä on myös hormeettisia, elinvoimaa lisääviä vaikutuksia. Testaa ja totea teho!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Pastapäivän pelastajat! Explore Cuisine -sarjan luomulaatuiset papu- ja linssipastat ovat varsin innovatiivisia viritelmiä, jotka saavat makuhermosi helisemään. Mahtavan makuiset papupastat sisältävät runsaasti proteiinia, mineraaleja ja kuitua. Ne ovatkin terveellinen valinta pastanystävän lautaselle laitettavaksi. Terveellistä pikaruokaa: onnistut taatusti - ja ihan käden käänteessä!

Papu- ja linssipastat Explore Cuisine, luomu

- 20 % normaalihinnoista pois Säästösi 20 %

Papupastat ovat vegaanista, gluteenitonta, runsasproteiinista ja lisäaineetonta purtavaa. Tämä pasta on fiksu valinta!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

41


Kulauta päiväsi paremmaksi! Helpoin tapa syödä porkkanaa on juoda sitä! ”Bionan porkkanamehu on puhtipommi, jonka avulla lähtevät aamutkin hyvin käyntiin. Se maistuu raikkaalle ja puhtaalle- ja sisältää kahmalokaupalla vahvistavia vitaaliaineita.” - Ciia, Ruohonjuuren asiakas

Porkkanamehu Biona, 1 litra

3,50 3,50 €/l (4,45 €)

Luomu.

(norm. 4,45 €)

Luomuporkkanoista saat voimaa ja vitamiineja - huisin helposti ja herkullisesti! Tuorepuristettu luomuporkkanamehu on vahvistava valinta, joka tuo tarmoa taipaleellesi ja saa auringon paistamaan risukasankin perukoille. Maista ja

ihastu itsekin!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tuuheat ja pidemmät ripset - ylellisesti hoitaen Blogeissa vuolaita kehuja niittänyt, täysin luonnollinen ripsi- ja kulmakarvaseerumi on monivaikutteinen valinta. Kokeile oitis!

Ripsienpidennysseerumi Plume

- 20% Normaalihinnoista pois! Säästösi 20 %

Suuren suosion saavuttanut, ylellinen seerumi kosteuttaa ja vahvistaa ripsien juuria. Tämän “ravitsemuksen” tuloksena ripset näyttävät aiempaa tuuheammilta. Seerumin ylistetty, antioksidanttipitoinen koostumus suojaa herkkiäkin ripsiä ulkoisilta stressitekijöiltä. Kokeile ja ihastu!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

42

Supervahva valinta hyvinvointisi tueksi Puhdas+ Extra Vahva Maitohappobakteerivalmiste sisältää hurjan määrän maitohappobakteereja, jotka kukistavat pahan mennen tullen ja tuovat hyvää sisällesi!

Tä aa k

Tässäpä tuote johon Extra vahva maion valittu tehokas tohappobakteeri kombinaatio ja tolkuton 300 mrd, 10 pss määrä tutkituimpia Puhdas + maitohappobakteereja;

23,(norm. 29,95 €) Säästösi 24 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Bifidobakterium lactis 220 miljardia elävää bakteeria, Lactobacillus rhamnosus 50 miljardia elävää bakteeria, Lactobacillus casei 20 miljardia elävää bakteeria, Lactobacillus reuteri 10 miljardia elävää bakteeria.

Tämä kotimainen valmiste on supervahvoista maitohappobakteereista ainoa, mikä on täysin lisäaineeton. Se sisältää ainoastaan maitohappobakteereja ja riisijauhoa, joten mikään ylimääräinen ei pääse kiusaamaan vatsan ja suoliston tasapainoa. Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Mitähän vatsasi valitsisi? Tiesithän, että suoliston kunnolla on suora vaikutus aivojen toimintaan ja sitä kautta esimerkiksi mielialaan? Kun pidät hyvää huolta suolistosi bakteerikannasta, huolehdit samalla terveydestäsi varsin monipuolisesti.

Probiootti Comp tai Probioottlplus Bioteekki

19,90 (norm. 23,90€) Säästösi 17 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

T

Ta ku ot jou

E

R t

Bioteekin Probiootti comp on huikean suosion saavuttanut maitohappobakteerikimara, joka sisältää miljardeja maitohappobakteereita ja lisäksi ihonkin kuntoa tukevaa biotiinia. Muista myös Probiootti plus - jonka myös saat tällä kupongilla tarjoushintaan Ruohonjuuresta!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

T

Ta ku ot jou


ää

n

on

ja; is ä us dia

i

us

ä it ar-

Tässäpä terveytesi tueksi purkillinen kurkumavalmisteiden aatelia! Korkeasta laadustaan ja tehokkuudestaan laajalta kiitosta kahminut Puhdas+ Optimised Curcumin sisältää patentoitua, tutkittua Longvida-kurkumiiniuutetta. Se on ns. vapaata kurkumiinia ja se on kehitetty yhdessä neurotieteilijöiden kanssa. Tämän tuotteen sisältämä kurkumiini imeytyy tutkitusti vähintään 67-285 kertaa paremmin kuin standardisoitu 95 % kurkumiini.

Optimized super curcumin + C Puhdas +, 60 kpl

23,(norm. 29,95 €) Säästösi 24 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Kurkuma taistelee monipuolisesti terveytesi tukena mm. tukien maksan, hengitysteiden, nivelten, luiden ja hermoston hyvinvointia. Nappaa siis kurkuma sisäiseksi sankariksi ja pidä sen avulla vastustuskyky kunnossa ja kolesterolikin kurissa!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Sinun puolellasi taistelussa finnejä vastaan!

Epäpuhtaan ihon pelastaja Rainforest Rescue -seerumi -superseerumi vähentää liiallista talineritystä ja jättää ihon ihanan puhtaan tuntuiseksi. Tehoseerumi suojaa ihoa tehokkaasti ulkoisilta haittatekijöiltä ja sen säännöllinen käyttö tekee ihosta kirkkaan ja mattapintaisen - sekä toiminnoiltaan rauhoittuneen. Kokeile oitis!

Rainforest Rescue -seerumi Evolve, 30 ml

25,(norm. 29,95€) 833,- €/l (998,- €)

Säästösi 17 %

Luonnonkosmetiikkaa.

ä it ar-

Huippulaadukas kurkumiinivalmiste

Rainforest Rescue -seerumin teho perustuu ns. “Amazonin sekoitukseen”, jonka acai-marja- ja copaiba -öljyt vähentävät talintuotantoa ja tulehdusten syntymistä sekä pienentävät laajentuneita ihohuokosia. Tehon huomaat taatusti!

Ruohonjuuren paras tee * Pukkan Turmeric gold kurkumatee on sisäinen sankarisi. Se taistelee uutterasti terveytesi tukena tehden hyvää mm. nivelille, maksalle ja hermostolle. Kurkumatee, Turmeric Gold Pukka, 20 teepussia

3,99 Jymysuosikki! Luomulaatua. (norm. 5,45 €)

Säästösi 27 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

* Paras tee-äänestyksen voittajatuote.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Hiustenhoitoaineiden aatelia - testaa heti! Asiakkaamme suosittelee:

”Ihan paras hoitoaine hiuksille. Sopii kaikille hiustyypeille niin pitkille kuin lyhyillekin. Ei tee niitä raskaiksi mutta hoitaa myös värjättyjä ja jopa vaalennettuja hiuksia. Ihana mieto tuoksu. Hyvästi takut ja elottomat hiukset. Kaupan päälle tämähoitoaine antaa ihan mahtavan kiillon hiuksille!”- Tiina

Brilliant Care Shine Conditioner Sante, 200 ml

11,(norm. 14,45 €) 44,- €/l (57,80 €)

Säästösi 24 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Hyvä voittaa pahan 6-0. Kulauta kurkumateetä kurkkuusi - ja tunne kurkuman suojaava hehku!

Hiukset sutjakasti selvittävä hoitoaine on kosteuttava, ravitseva ja kiiltoa antava elämys, joka antaa hiuksille suojaa ja toimivaa tehohoitoa. Sopii mitä mainioimmin päivittäiseenkin käyttöön. Kokeile!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

43


Sinun silmiesi tähden

Vatsankin valinta

No nyt löytyi kauan kaivattu apu kuiville, väsyneille ja ärtyneille silmille! Vogelin Silmätipat tuovat nopean ja oikein oivallisen lievityksen kuiviin, ärtyneisiin ja väsyneisiin silmiin.

Biomed:in Silicum Tonicin nestemäinen piihappo sitoo itseensä suuontelossa, mahalaukussa ja suolistossa olevia ksenobiootteja eli ympäristömyrkkyjä. Se muodostaa limakalvojen pinnalle ”suojakelmuja”, jotka puolestaan suojaavat limakalvojen kerroksia esim. silloin jos rasvainen ruoka, runsas kahvinjuonti, runsas lääkitys tms. ärsyttävät vatsaa.

Vogelin kuuluisissa Silmätipoissa on ainutlaatuinen kombinaatio luonnollisia vaikutavia aineita: hyaluronihappoa ja silmäruohoa (Euphrasia officinalis).

Silmätipat, 10 ml A. Vogel

10,(norm. 13,6€) 333,- €/l (432,- €)

Säästösi 27 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Silmät voivat kuivua tai ärtyä monesta eri syystä. Syitä silmien kuivumiseen saattavat hyvinkin olla esimerkiksi pitkät ajat tietokoneen tai TV:n ääressä, kuiva huoneilma ja tehokas ilmastointi, stressi ja ikääntyminen. Oli ärtyneisyyden tai kuivuuden syys mikä tahansa, Vogelin Silmätipat ovat nöyrinä palveluksessasi!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Skingain tekee melkein ihmeitä! Tiesitkö, että noin 25 vuoden iässä elimistö alkaa menettää kykyään tuottaa kollageenia? Kollageenin tuotanto siis vähenee iän myötä.

Skingain, 30 annospussia, 165 g

35,(norm. ´44,95 €) Säästösi 23 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Nuoressa ihossa kollageenia on peräti 70-75%. Kun kollageenin määrä vähenee, ryppyjä, juonteita ja muita ikääntymisen merkkejä alkaa näkyä iholla. Kollageenilisät ovatkin nousseet suureen suosioon ihon kauneudesta ja nivelten hyvinvoinnista kiinnostuneiden keskuudessa. Kokeile!

Skingain on on uusi, luonnonmukainen tuote, jonka todella monet ihonsa kauneudesta kiinnostuneet ovat ottaneet säännölliseen käyttönsä. Skingain koostuu ainutlaatuisesta 1. ja 2. tyypin kollageenin yhdistelmästä. Testaa ja totea teho! Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

44

Silicum Tonic 2 x 250 ml Biomed

15,(norm. 18,45 € 30,- €/l (36,90 €)

Tiesitkö, etä ihmisen ikääntyessä piin määrä vähenee elimistössä? Etenkin silloin on piilisä paikallaan - luuston, hiusten ja kynsien hyväksi. Kokeile!

Säästösi 19 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Ta ku ott jou

Huippusuosittu magnesium-lisä Asiakkaamme suosittelevat: ”Solgarin magnesiumsitraatti on mun vakiotuotteeni, jota ilman en pysty olemaan! Käytän sitä aina treenin jälkeen ja ennen nukkumaanmenoa. Magnesiumsitraatti rentouttaa lihaksia ja tuudittelee siksikin suloisiin uniin.” - Maimi Magnesiumsitraatti Solgar, 120 kpl

22,(norm. 27,95 €) Säästösi 22 %

“Kun silmää nykii ja elohiiri kiusaa, Solgarin magnesiumsitraatista saa mainion avun.” - Teia Tässä tuotteessa magnesium on hyvin imeytyvässä sitraattimuodossa. 120 tabletin säästökoko - sinun terveytesi tueksi. Testaa ja totea teho!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Ta ku ott jou


ä it ar-

Koti puhtaaksi luontoa likaamatta! Korkeasta laadustaan kuuluisat Sonettpesuaineet ovat loistava valinta sekä iholle että ympäristölle. Sonett-tuotteilla pestessä ei luonto taatusti likaannu!

Kaikki Sonett-sarjan ekopesuaineet

- 20 % Säästösi 20 %

PS: Joko tunnet maailman tehokkaimman tahranpoistajan? Se on tietysti Sonettsarjan sappisaippua!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

entistäkin ehommaksi! Helisyttele makuhermojasi kookosmaitopohjaisten Sweet Revolution -latteainesten avulla. Valittavanasi on kolme mahtavaa makua: Reishi-latteaines, Matcha latte-aines ja Kurkuma-latteaines. Maista vaikka kaikkia!

Latte-ainekset, 200 g Sweet Revolution

60,- €/kg (74,95 €)

Sweet Revolution -sarjan juoma-aineksissa terveellisyys ja mahtava maku paiskaavat kättä.

Säästösi 20 %

Testaa ja innostu!

12,(norm. 14,95 €)

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Hyväksi hiuksille, kynsille ja vastustuskyvylle!

Tabitha James Kraan: Hiustuotteiden aatelia

Asiakkaamme suosittelee: “Vahvin ja laadukkain sinkkivalmiste, joka lyö laudalta kaikki muut sinkit. Tehon huomaa parissa viikossa hiusten ja kynsien kunnossa. Meillä Solgarin sinkkiä käyttää koko perhe. Suosittelen!”- Mari

ri in

Sinkkipikolinaatti Solgar, 100 kpl

12,-

un

(norm. 15,20 €)

ä oit ar-

SONETT on edelläkävijä veden ehdoilla toimivien ja ympäristön huomioon ottavien pesuaineiden parissa.

Juo nyt itsesi

Säästösi 22 %

Solgarin tehovaikutuksiltaan kovasti kiitelty Sinkkipikolinaatti on todella toimiva ja luonnollinen muoto sinkistä. Sinkkipikolinaatti-muodossa sinkki imeytyy elimistöön aivan erinomaisesti ja kroppa pystyy vastaanottamaan sitä muita sinkin muotoja huomattavasti paremmin.

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Joko tunnet Tabitha James Kraan-sarjan ylelliset hiustenhoitotuotteet? Ellet vielä, niin nyt kannattaa testata!

Kaikki hiustuotteet Tabitha James Kraan

- 20% Normaalihinnoista pois! Säästösi 20 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Suurimpaan suosioon sarjan tuotteista ovat kiirineet kuivashampoot, jotka ovat todella toimiva valinta hiusten pikapuhdistukseen! Korkealaatuisilla kuivasampoilla puhdistat ja palautat hiustesi luonnollisen kauneuden ja tuuheuden peruspesujen välillä. Älä turhaan kikkaile kemikaalikimaroiden kanssa vaan valitse laadukas ja luonnonmukainen vaihtoehto!

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

45


Sirkkapatukat Zircca,30 g

1,50 (norm. 1,79 €)

50,- €/kg (60,- €)

Säästösi 17 %

Kulauta elinvoimaa elämääsi! Asiakkaamme suosittelee Life Drink:iä “Erittäin hyvänmakuinen, kermaisen täyteläinen viherpirtelöaines, joka sopii hyvin aloittelijallekin - vaikka vain veteenkin sekoitettuna. Yhdessä purkissa on ns. “useampi tuote samassa” eli sopii hyvin ihmiselle joka haluaa vain yhden tuotteen ravintoansa rikastamaan. Sisältää myös maitohappobakteereja sekä ruuansulatusentsyymejä - kaiken mahtavan vihreän lisäksi.” - Jani

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Luomu!

Sirkkapatukasta tarmoa taipaleellesi! Näppärästi nautittavan puhtipatukan muodossa hyönteisruokaan on helppoa tutustua tässäpä siis edelläkävijän eväsherkku, joka tuo puhtia päivääsi. Testaa ja tykästy!

29,(norm. 35,90 € Säästösi 20 %

Rikasta ravintosi helposti ja herkullisesti. Life Drink on fiksu valinta - siinä on “kaikki”!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

T

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Karpalolla virtsatietulehduksia vastaan!

Anna kurkuman terästää terveytesi!

Tässäpä hyvinvointisi tueksi karpalon ja kahdeksan eri maitohappobakteerikannan yhdistelmä, jonka avulla pyritään vähentämään toistuvien virtsatieinfektioiden riskiä.

Kurkuman käytön hyödyt perustuvat suurimmaksi osaksi sen sisältämään kurkumiiniin, joka mm. pitää huolta luista ja nivelistäsi. Kurkumiinilla on myös antioksidanttisia vaikutuksia.

17,(norm. 20,95 € Säästösi 19 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tämän tuotteen sisältämän karpalon on todettu edistävän virtsateiden terveyttä ja lisäävän vastustuskykyä. Biomedin Vahvassa Karpalokapselissa on kahdeksan eri probioottikantaa, joilla jokaisella on oma tehtävänsä.

K

Lifedrink-aines Terranova, 227 g

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Vahva karpalo Biomed, 30 kpl

k

Vahva kurkuma Biomed, 60 kpl

29,(norm. 42,95 € Säästösi 33 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Kurkuma taistelee monipuolisesti terveytesi tukena mm. tukien maksan, hengitysteiden, nivelten, luiden ja hermoston hyvinvointia.

Tar kup otta jouk

V ru k k k

K ja

Nappaa siis kurkuma sisäiseksi sankariksi ja pidä sen avulla vastustuskyky kunnossa ja kolesterolinkin kurissa!

T

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

46

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tar kup otta jouk


ä oit ar-

lä oit ar-

Hyvän mielen herkkuhetkiin Vegeway-sarjan ravinteikkaat raakasuklaat viettelevät sekä kielen että mielen - tavallista suklaata huomattavasti ravitsevammalla tavalla. Nämä mainiot suklaaunelmat valmistetaan hellävaraisesti korkealaatuisista Criollo-lajikkeen kaakaopavuista, Leaderin Toholammen tuotantolaitoksessa.

Kaikki Vegeway-raakasuklaat

- 20 % normaalihinnoista pois Säästösi 20 %

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Suklaaltaan vähintään 70 % kaakaota sisällään pitävä, Suomessa valmistettu makunautinto on gluteeniton, maidon, soijaton ja vegaaninen viettelys, jota suosittelemme popsimaan hyvillä mielin makeanhimon yllättäessä.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

Tarmoa taipaleellesi! Joko tunnet maapähkinäproteiinijauheen? Vegeway-sarjan maapähkinäproteiinijauhe on ravintorikas lisä ruokavalioosi ja se sisältää runsaasti tärkeitä kivennäisaineita kuten magnesiumia, fosforia ja seleeniä. Mainio maapähkinäjauhe on myös hyvä ravintokuidun lähde - ja huisin herkullinen vaikkapa jogurtin seassa. Testaa ja innostu itsekin!

Kaikki Vegeway-patukat ja -proteiinijauheet

- 20 % normaalihinnoista pois Säästösi 20 %

Uudesta Vegeway-sarjasta löydät puhtipatukat ja proteiinijauheet, joista nappaat verratonta vegevoimaa vartaloosi ihan käden käänteessä!

Tällä kupongilla 30.4.2018 saakka.

Tarjous on voimassa kaikissa Ruohonjuuren myymälöissä tällä kupongilla 30.4.2018 saakka. Vinkki: Jos et tahdo rikkoa lehteä, voit ottaa tarjouskupongista kuvan ja näyttää sitä kassalla: myös siten saat tarjouksen helposti hyödynnetyksi. Suosittelemme testaamaan!

47


Johanna Koskinen

Hurmaannu hunajasta! Luonnon oma makeutusaine, täydellinen luonnontuote, joka pitää Sinusta huolta. Maukas ja monipuolinen elämänkumppani sekä tutkitusti yksi ekotehokkaimmista elintarvikkeista.

Moni käyttää hunajaa lentsun loitontamisessa ja yskän hillitsemisessä - ja propolista kurkkukivun ja hammassäryn karkottamisessa. Mutta tiesitkö, että mehiläistuotteille on povailtu valoisaa tulevaisuutta jopa antibioottien korvaajina? Mehiläistarhojen arvoituksellisista antimista löytyy varsin päteviä työkaluja, joilla jokapäiväistä eloa ja oloa voi päivittää entistäkin ehommaksi. Karkoita makeanhimo käden käänteessä. Nappaa teelusikan kärjellinen hunajaa suoraan purkista suuhusi - pärjäät sillä! Hunajan valtti on sen monipuolinen ravintoainekoostumus - ja ravintoaineiden loistava imeytyvyys. Vaikka hunaja on toden totta terveyttä tulvillaan, ei sen terveysvaikutuksista ole sallittua juuri pukahdella. EU kieltää hunajan hyötyjen julistamisen, koska hunajan koostumus on joka kerta erilainen eivätkä kaikki terveysvaikutukset päde kaiken maailman hunajille. Hunajaa on kuitenkin tutkittu - ja tutkitaan edelleen, kovaa kyytiä. Kuopiossa tehtyjen tutkimusten mukaan suomalainen hunaja on mainio troppi etenkin yöllistä yskää lievittämään. Yskännitistystroppi syntyy näin: liuota kaksi ruokalusikallista hunajaa lämpimään juomaan ja nauti iltapuhteiksesi. Hunajalusikallisten tempaisemisen on todettu lievittämään

48

öistä yskää jopa apteekkien yskänlääkkeitä tehokkaammin - ja ihan ilman turhia lisäaineita! Propolis, perga, hunaja, siitepöly ja kuningatarhyytelö meinaavat mehiläisyhdyskunnalle samaa kuin antibiootit ihmiskunnalle - hyvässä mielessä. Tutkimusnäyttöä on kertynyt myös ihmisten parissa mehiläistuotteiden avuista antibioottien korvikkeina. Hunajan on huomattu lievittävän mm. matala-asteista tulehdusta. Etenkin suomalaisten tattari- ja horsmahunajien on myös todettu tappavan bakteereja. Uusseelantilaisten mehiläisten tarmokkaasti keräämän, arvokkaan manuka-hunajan hyödyt haavanhoidossa, kurkkukivun nitistämisessä ja erilaisten tulehdusten hoidossa ovatkin jo laajasti tiedossa. Suomalainen hunaja on usein maailman puhtaimmaksi ylistettyä - ja aina kuumentamatonta, jolloin kaikki tärkeät ravintoaineet ovat hunajissamme visusti tallella. Ruohonjuuren hunajat ovat jo parinkymmenen vuoden ajan tulleet Pesosen mehiläistarhoilta. Mehiläisten parissa on kulunut pitkälti yli 30 vuotta. Tarhamme sijaitsevat Sastamalan ja Hämeenkyrön alueilla, missä maasto on peltojen, metsien ja pienten vesistöjen kirjomaa. Kukkavalikoima mehiläisillämme on hyvin monipuolinen, Pesosen Mehiläistarhojen Esa Pesonen kertoo.


Henkilökuntamme suosittelee: ”Siitepöly on syksyn tehoagentti, joka pitää vireystilan huikeana. Ajatella, että siitepölyssä on koko ympäröivän luonnon moninaisuus ja kaikkien kasvien se kaikkein parhain tuotos yhdessä teelusikallisessa. Pesosen siitepölyssä on valtavan laaja kasvien variaatio, sillä purkissa on monenvärisiä siitepölypalloja. Huippuyhdistelmä myös ekaluokkalaisen kaura-aamupuurossa: kaakaovoi, baobab-jauhetta, hunajaa ja kultaisia siitepölypalloja ripoteltuna pinnalle. Njam!” - Hanna

Joko tunnet pergan?

Mikä ihmeen propolis?

Perga eli mehiläisleipä on mehiläisten käsittelemää maitohappokäynyttä siitepölyä, jonka mehiläiset ovat varastoineet kennoihin ruuakseen. Maitohappokäymisen saavat aikaan mehiläisen syljen sisältämät maitohappobakteerit. Maitohappokäyminen pehmittää siitepölyhiukkasen kovan kuoren, jolloin sen sisältämät ravintoaineet ovat tavallista siitepölyä helpommin ihmiselimistön hyödynnettävissä. Perga kerätään pesien kennoista käsin!

Huiman suosion saavuttanut, antiseptisesti vaikuttava propolis buustaa tutkitusti vastustuskykysi kukoistukseen, edistää suoliston terveyttä, tuo apua karhealle kurkulle ja vaikuttaa suotuisasti myös hengityselinten terveyteen. Propolis voi tutkimusten mukaan myös suojata soluja hapettumisvaurioilta ja auttaa kehoa suojautumaan ulkopuolisilta vaikutteilta.

Perga toi apua mehiläishoitajan arkeen - pergan käytön hyödyt:

“Propoliksella lähtee alkava flunssa lipettiin liukkaasti. Aivan huippu tuote lentsun loitolla pitämiseen. Tärkeää on ottaa tämä heti ensioireiden ilmaannuttua. ” - Mari

Perga on mehiläishoitaja Esa Pesosen oma suosikkituote. Eikä syyttä: - Mistään en voi olla yhtä kiitollinen kuin pergasta. Valvoin yöni yli 40 vuoden ajan ja pergan löydettyäni tilanne muuttui, Esa hehkuttaa. Pergan hyödylliset ominaisuudet perustuvat sen sisältämään tryptofaani-aminohappoon, joka vaikuttaa sekä serotoniinin että melatoniinin tuotantoon.

Puhtihunaja koko perheelle

Sekoita hunajapurkilliseen haluamasi määrät nokkosta, amla-jauhetta, kurkumajauhetta ja spirulinaa. Näin saat aikaan messevän mahtihunajan: jo lusikallinen puhdintuojaa suorastaan vilisee tärkeitä ravintoaineita. Hunajan luonnollisen makeuden ansiosta tämä sekoitus uppoaa myös lapsukaisille ja muille makunystyröiltään herkemmille.

49


Hormonitasapainon merkitys terveyden kannalta - ja kuinka sitä voi parantaa Samuli Tolvanen

Hormoniepätasapaino ja krooninen tulehdustila elimistössä ovat yleisiä oireita, joista moni kärsii. Ne toimivat yleensä myös kynnyksinä oireisiin kuten nivelrikkoon, päänsärkyyn, korkeaan verenpaineeseen, ja turvotukseen. Hormoniepätasapaino ja krooninen tulehdustila lisäävät valitettavan paljon riskiä myös useisiin vakaviin sairauksiin. Lisäksi usein laihtumisesta on turha edes haaveilla, jos hormonisi eivät ole tasapainossa. Hyvät uutiset? Suosimalla tiettyjä lisäravinteita voit merkittävästi tasapainottaa hormonitoimintaasi ja vähentää tulehdustilaa elimistössäsi. Tässä on hyvinvointisi tueksi viisi tehokasta lisäravinnetta, joiden avulla voit parantaa hormonitasapainoa kehossasi luonnollisesti. 1. Maca-jauhe

2. Ashwagandha Aswagandha on tehokas hormoonitoiminnan tasapainottaja. Se parantaa kilpirauhasen toimintaa, sillä se poistaa solutuhoja aiheuttavien vapaiden radikaalien määrää kehossa. Aswagandha tasapainottaa myös lisämunuaisten toimintaa. Kun lisämunuainen käy ylikierroksilla (esimerkiksi liiallisen stressin tai fyysisen rasituksen seurauksena) se voi häiritä hormonien kuten kortisolin ja adrenaliinin tuotantoa kehossa.

Macaa on käytetty jo vuosisatoja energisyyden, yleisen jaksamisen ja hormonitasapainon parantamiseen. Se toimii ns. adaptogeenina kehossa. Maca siis auttaa kehoa mukautumaan vaihteleviin olosuhteisiin: se nostaa hormonien tuotantoa, niiden tuotannon ollessa liian alhaista ja tarvittaessa laskee hormonien tuotantoa niiden ollessa liian korkealla. Mineraalirikas maca-juuri sisältää paljon tärkeitä rasvahappoja kuten linoliini- ja lauriinihappoja, joita elimistömme tarvitsee. Nämä rasvahapot tasapainottavat verensokeria, mikä vähentää yleistä tulehdustilaa kehossa. Lisäksi lauriinihappo tehostaa aineenvaihduntaa - voit siis polttaa enemmän kaloreita päivässä käyttämällä maca-jauhetta!

3. Spirulina Tämä sinivihreä levä on todellinen superfood, joka sisältää runsaasti kalsiumia, magnesiumia ja kaliumia. Nämä hormoneja tasapainottavat mineraalit ehkäisevät kramppeja, mielialaongelmia sekä yleistä tulehdustilaa elimistössäsi. Lisäksi spirulina parantaa ruoansulatuselimistön toimintaa, ravintoaineiden imeytymistä, buustaa vastustuskykyä sekä sisältää kaikki välttämättömät aminohapot, joita kehomme tarvitsee solujemme optimaaliseen toimintaan. Kaiken lisäksi spirulina parantaa suorituskykyä ja nostaa energiatasoja mm. korkean raudan ja antioksidanttipitoisuuksien ansiosta.

50


4.Laventeliöljy Laventeliöljy auttaa levottomuuden, masennuksen ja stressin hoitamisessa. Liiallinen stressi on yksi suurimmista hormoniepätasapainon aiheuttajista. Lisäksi laventeli parantaa unenlaatuasi, millä on suora yhteys hormonitoimintasi tasapainottamiseen. Univaje vaikuttaa haitallisesti kehon kaikkiin elinjärjestelmiin, joten on tärkeä pitää huolta riittävästä levosta ja parantaa sitä kaikin mahdollisin tavoin. 5. Raakakaakaojauhe Raakakaakaojauhe on todella rikas antioksidanttipitoisuuksiltaan. Se sisältää myös paljon hormoneja tasapainottavia mineraaleja kuten rautaa ja magnesiumia. Magnesium auttaa erityisesti vähentämään stressiä, parantamaan mielialaa sekä vähentämään yleistä tulehdustilaa elimistössämme. Näillä luonnollisilla superfoodeilla ja lisäravinteilla on tutkitusti todettu olevan vaikutusta hormonitasapainosi parantamisessa. Kokeile näitä ruokavaliosi tueksi, jos koet kärsiväsi päivittäin väsymyksestä, ahdistuneisuudesta, unettomuudesta tai jaksamattomuudesta. Terveysvinkit antoi personal trainer Samuli Tolvanen. Lisätietoja hyvinvointisi tueksi saat näppärästi Samulin ylläpitämästä Facebook-ryhmästä, johon voit liittyä ilmaiseksi täällä: www.facebook.com/groups/1866091253702190

Are you REDI? Ruohonjuuren myymälä avataan Helsingin Kalasatamaan rakentuvaan Redi-kauppakeskukseen tämän vuoden elokuussa. Myymälätilamme seinät on jo maalattu ja muutenkin tuoreimman tulokkaan valmistelu on jo hyvällä mallilla. Toivotamme jo näin ennakkokutsuna asiakkaamme lämpimästi tervetulleeksi Kalasataman kauppakeskus Redin Ruohonjuureen elokuussa 2018!

51


Parempaa ruokaa,

Johanna Koskinen

paremmalle huomiselle! Foodinin tuotteita ei voi varmastikaan olla huomaamatta kukaan, joka Ruohonjuuren myymälän ovesta on sisään astellut. Foodin maahantuo ja valmistaa laajan valikoiman eettisesti tuotettuja luomuelintarvikkeita ja superfoodeja - mahtituotteita, joita Ruohonjuurenkin hyllyt pursuilevat. Lasse Jalkanen perusti Rawmance Oy:n vuonna 2009, mutta Foodin-brändi sai virallisesti alkunsa vuonna 2013, jolloin jälleenmyynti kivijalkakauppoihin myös alkoi. Idea yritykseen lähti puhtaasti suuresta innostuksesta ja mielenkiinnosta terveellistä ja kestävästi tuotettua ruokaa kohtaan. Tästä juontaakin juurensa Foodinkin slogan “Parempaa ruokaa paremmalle huomiselle.” Eli kuinka voit syödä maailmasta paremman paikan. Foodinin toinen yrittäjä Maria Jalkanen aloitti uransa alalla toisessa yrityksessä ja alkuvuodesta 2015 on ollut osana Foodinin tarinaa samalla kun pisti hynttyyt yhteen Lassen kanssa. - Koko toimintamme on meidän molempien synnyinja kotikaupungissa Jyväskylässä ja meillä työskentelee tällä hetkellä 35 henkilöä kokopäiväisesti. - Ensimmäisiä tuotteitamme olivat raakakaakaotuotteet. Lasse innostui alkujaan raakasuklaasta, kaakaon terveysvaikutuksista ja siitä miten voi herkutella paremmin. - Ruohonjuuressa Foodinin tuotteita on myyty heti alusta alkaen ja yhteistyö on sujunut loistavasti! Ruohonjuuri on alan pioneeri ja suunnannäyttäjä, joten me Foodinilla olemme kiitollisia siitä, että saamme olla isolla valikoimalla ja näyttävästi Ruohonjuuren liikkeissä, yrittäjäpariskunta kehuu. Foodinin tehtävä on tuoda jokaista kuluttajaa lähemmäksi ja saataville raaka-aineita ja tuotteita, jotka tekevät paitsi hyvää käyttäjälleen, myös viljelijälleen sekä koko maapallolle. Foodinilla halutaan, että tuotteiden ketju on ehjä viljelijästä kuluttajalle, jolloin tuotteensa ovat paitsi puhtaita ja laadukkaita, myös eettisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti tuotettuja.

52

Ruohonjuuren tammikuun kampanjatuotteista (kapryylihappo, kurkuma, maustamaton heraproteiini) ovat kaikki kovassa käytössä myös Jalkasen perheessä, mutta yksi on kolmikosta ylitse muiden: kotimainen heraproteiini. - Kotimaiset proteiinimme ovat kaseiinittomia ja vähälaktoosisia puhtaita proteiinilisiä, jotka on maustettu ainoastaan luonnon aidoilla mauilla. Proteiinimme sopivat hyvin osaksi pirtelöitä tai leivontaan: esimerkiksi maailman parhaaseen pannukakkuun! Heraproteiini on helppo ja hyvä tapa turvata riittävä proteiinin saanti iässä kuin iässä. Proteiinilisä on oiva keino lisätä myös välipalojen ruokaisuutta ja näin vähentää lihan käyttöä muilla aterioilla. Hellävaraisesti valmistettu, puhdas kotimainen proteiinimme pitää sisällään myös terveyttä edistäviä mikrofraktioita, jotka tukevat esimerkiksi immuunijärjestelmän toimintaa.


Sademetsän taikaa ihanalle ihollesi - epäpuhtaan ihon pelastaja vähentää talineritystä ja mustapäitä! Ruohonjuuren parhaaksi ihonhoitotuotteeksi valittu Evolve-sarjan Hyaluronihapposeerumi on saanut huikaisevan hienon sisartuotteen: saman sarjan Rainforest Rescue -seerumi ampaisi tuomaan helpotusta rasvoittuvalle ja epäpuhtauksista kärsivälle iholle! Finnejäkin vastaan siis taistelkaamme luonnon omin keinoin! Rainforest Rescue -seerumi -superseerumi vähentää liiallista talineritystä ja jättää ihon ihanan puhtaan tuntuiseksi. Tehoseerumi lisäksi suojaa ihoa tehokkaasti ulkoisilta haittatekijöiltä ja sen säännöllinen käyttö tekee ihosta kirkkaan ja mattapintaisen - sekä toiminnoiltaan rauhoittuneen. Jos rasvoittuva ja epäpuhdas iho on herkkä ja helposti ärtyvä - ei mitään hätää! Rainforest Rescue -tehoseerumi tuo avun tähänkin pulmaan! Mahtiseerumin luonnolliset, hellävaraiset raaka-aineet vähentävät epäpuhtautta ja liiallista talintuotantoa iholla. Evolven Rainforest Rescue -seerumi sopii mitä mainioimmin myös miesten luottotuotteeksi. Rainforest Rescue -seerumin teho perustuu ns. “Amazonin sekoitukseen”, josta mahtituotteen nimikin näppärästi juontuu. Tämä teholtaan ylivertainen superkimara pitää sisällään mm. acai-marja- ja copaiba -öljyjä, joiden on todettu vähentävän talintuotantoa ja tulehdusten syntymistä sekä pienentävän laajentuneita ihohuokosia. Antioksidanttirikas acai-seos ja puhdistava copaiba vähentävät tutkitusti 42% tulehduksista, estävät huokosten tukkeutumisen jopa 72 %:n ja liiallisen talintuotannon 65 %:n teholla. Lisätehoa seerumiin tuo pajunkuori, joka on luonnollinen salisyylihapon lähde. Seerumiin lisätty pajunkuori nopeuttaa ihosolujen uusiutumista ja kuorii hellävaraisesti ihoa sitä ärsyttämättä.

Rainforest Rescue -seerumin käyttö on helpompaa kuin heinänteko! Seerumia levitellään puhtaalle iholle kahdesti päivässä ennen kosteusvoidetta. Sitä voi käyttää myös täsmätuotteena, jolloin tulehdukseen/ epäpuhtauteen saa vaikutettua heti haasteen ilmestyttyä. Voit oikein oivallisesti käyttää seerumia koko kasvoille tai vain T-alueelle tasapainottaaksesi liiallista talineritystä ja vähentääksesi tukkeutuneita ihohuokosia. Suosittelemme testaamaan!

53


MIKROIMEYTYVÄT TUOTTEET – TÄYTTÄ TEHOA SOLUTASOLLE FutMedin Mikroimeytyvät® tuotteet ovat ainutlaatuisia, koska tuotteiden molekyylikoko on tehty niin pieneksi, että ne varmuudella ja tutkitusti imeytyvät suunlimakalvojen kautta verenkiertoon ja soluihin. FutMed edustaa SuperiorSourcen mikroimeytyviä vitamiineja ja omalla Mikroimeytyvä®-tuotemerkillä olevia mineraaleja. Näiden tuotteiden raaka-aineet ovat mahdollisimman luonnonmukaisia. Markkinoilta ei löydy vastaavia tuotteita, joiden imeytyvyysteho on näin huipputasoa. Mikroimeytyvät® vitamiinit ovat erittäin pienenkokoisia ja sulavat välittömästi kielenalta. Ne ovat lisä- ja apuaineettomia. Ne on valmistettu patentoidulla menetelmällä lääketeollisuuden vaatimusten mukaisesti. Mikroimeytyviä vitamiinien valikoima on erittäin laaja ja niistä löytyy D-vitamiinit, biotiinit, B12-vitamiinit, melatoniini, C-vitamiini, kromi, resveratroli ja monivitamiineja. Mikroimeytyviä vitamiineja on tutkittu puolueettomissa laboratorioissa, sekä Suomessa että Amerikassa. Puolueettomassa laboratoriossa Amerikassa on mikroimeytyvät® vitamiinit todettu olevan nopeinten kielenalta imeytyvä tuote USA:n (muutamassa sekunnissa). Suomalaisessa laboratoriossa on havaittu, että aktiivisen B12-vitamiinin määrä veressä nousi melkein 160 yksikköä ainoastaan 45 minuutissa. Mikroimeytyvät® mineraalit ovat ionimuotoisia ja ne imeytyvät suoraan kielen alta soluun. Nämä tuotteet on valmistettu ainutlaatuisella menetelmällä ja vastaavia tuotteita ei löydy muualta maailmasta. Nämä tuotteet täyttävät kaikki EU:n vaatimukset ja ne valmistetaan lääketeollisuuden vaatimusten mukaisesti. Ionimuotoisuus tarkoittaa, että mineraalit ovat sähköisesti varautuneita (vapaita ioneja) ja sen takia niiden imeytyminen solutasolle on lähes 100%. Mikroimeytyviä mineraaleista löytyy magnesium-, sinkki-, kalium- ja rauta-tipat. Näitä tuotteita ei voi verrata mihinkään muuhun tuotteeseen. Mikroimeytyvä® magnesium imeytyy solutasolle ja tämä on havaittu veritutkimuksissa. Lisätietoja: FutMed Oy www.futmed.fi

Mikroimeytyvä® sinkin on todettu tehoavan jopa Zikavirukseen ja vahvistaa vastuskykyä jopa HIV-potilailla.

PUH. 0400853642

Mikroimeytyvät mineraalit eivät sekoita vatsaa.

54


ja ja lla ti.

ja nit, ja

ssa sa. on en ssa tu, ein

ne on via eet an sti. sti en

ki-, ata

ka-

Am naturprodukter - kotimaista luonnonkosmetiikkaa Sisarukset Anna-lena ja Margareth ovat Ruohonjuuren mainetta niittäneiden hamppukosmetiikkatuotteiden takana. He ovat valmistaneet hampputuotteet käsityönä, luontoa kunnioittaen: laboratoriona niityt ja metsät, kemisteinä auringonvalo ja tuuli. Vuonna 2000 perustetun Am naturprodukter-yrityksensä ideana on valmistaa käsityönä ekologisia, kotimaisia luonnonkosmetiikkalaatuisia tuotteita. Kaikki Am-tuoteet on loihdittu ympäristöystävällisistä raaka-aineista, kuten elintarvikelaatuisista kasviöljyistä, kukista, vitamiineista ja mineraaleista siten, että kokonaisuus on tasapainoinen ja optimaalisesti ihoa tai hiuksia hoitava. Am-sarja tuli myyntiin Ruohonjuureen jo ihan yrityksen ensitaipalleella, vuonna 2002. Siitä saakka tuotteet ovat ilahduttaneet Ruohonjuuren asiakkaita - suurimpaan suosioon ovat keskuudessaan nousseet sarjan hamppukosmetiikkatuotteet.

- Olemme hamppukosmetiikastamme myös itse ylpeitä. Hamppuvoide ravitsee, tasapainottaa ja kosteuttaa kuivaa ja herkkää ihoa. Hampulla rikastetut hiustuotteemme hellivät päänahkaa ja pesevät hiukset hellävaraisesti putipuhtaiksi. Hamppusarjamme tuotteet olemme suunnitelleet aivan erityisesti kuivalle ja herkälle iholle sekä kuivalle päänahalle. Suosittelemme testaamaan, sisarukset yllyttävät kuin yhdestä suusta.

Uutta ja herkullista:

Benjamissimo-luomusuklaat Juuri sopivasti ystävänpäivän kiepakkeilla Ruohonjuuriin rantautuneet Benjamissimo-luomusuklaat saavat toden teolla makuhermot heläjämään! Kaikki sarjan suklaat ovat vegaanisia viettelyksiä, joita passaa popsiskella hyvillä mielin. Makuina paistattelevat chia-greippi, minttu-maca, manteli-mulperi ja ruusu. Henkilökuntamme suosikiksi Benjamissimo-mauista on kivunnut sitruunainen matcha-valkosuklaa, jonka valkosuklaaosuus on loihdittu täyteläisestä kookoskermasta. Maista ja ihastu itsekin!

55


Tuoreet kookokset tropiikista

Sisli Piisilä

Sri Lankan trooppista saarta kutsutaan usein Smaragdisaareksi, mutta saarivaltiota voisi kutsua myös Kookossaareksi. Sri Lanka on maailman kookosrikkain alue. Puttalumin lempeiltä rannoilta aina Gampahan trooppisiin metsiin ulottuva ”kookoskolmio” (The Coconut Triangle) on kookosviljelmien ydinaluetta. Siellä auringonvaloa, hiekkaa ja merta on annosteltuna juuri täydellisesti kookospähkinöiden hellään hoivaamiseen. Sri Lankassa käytetään lähes kaksi miljoonaa kookospähkinää vuosittain (90 kappaletta per henkilö, maailmanennätys sekin!), mikä tarkoittaa, että jokainen Sri Lankan perhe on syntynyt ja kasvanut kookospalmujen syleilyssä. Saaren suvuissa kulkeekin valtava määrä tarkoin varjeltuja ja vain perheelle jaettuja kookosreseptejä kermaisista curry-kastikkeista lääkitseviin perinnehoitoihin ja temppelirukouksiin. Rayijahin perheessä kaikki lähtee kookoksesta. Perheen sisarukset Anushka ja Shamindra perustivat Cocomin intohimosta kookokseen vuonna 2013. Kookoksen parissa tehty työ on verissä – kookoksenviljely on kulkenut suvussa jo vuosisatojen ajan. Anushkan ja Shamindran isoäidin isoäiti kasvatti Sri Lankan viljavan vehreässä maassa teetä, erilaisia mausteita ja kookospähkinöitä. Heidän isänsä vietti lapsuutensa leikkien suvun maatilalla ja kiipeillen kookospalmuihin juomaan raikkaan tuoretta kookosvettä. Isä sai varttua kaukana nopeasti teollistuvista kaupungeista, ja vannoi alkavansa vielä jonain päivänä viljellä maata harmoniassa luonnon kanssa hänen isoäitinsä äidin tavoin. Hurjaa vauhtia paisuva 1960-luvun Sri Lanka painosti kuitenkin myös hankkimaan koulutuksen ja ammatin. Anushkan ja Shamindran isä kouluttautui lääkäriksi ja työskenteli vuosia alalla, todistaen omakohtaisesti tehomaatalouden ongelmia niin ympäristölle kuin myös paikalliselle väestölle. Katseltuaan tätä kehitystä riittävän pitkään, hän ripusti valkoisen lääkärintakkinsa naulaan, ja siirtyi vaimonsa kanssa rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta ympäristöä kunnioittavan luomuviljelyn parissa. Lääkärinurastaan kookostohtori-lisänimen saanut isä sijoitti perheen säästöt luomukookoksen viljelyyn. Sitkeä työ ei mennyt hukkaan – kookostohtori yhdisti kaikkiaan 2000 perinteistä kookoksenviljelyä harjoittavaa viljelijäperhettä saaren suurimmaksi kookosyhteisöksi. “Isä opetti meille kaiken mitä tiedämme luomuviljelystä, aina sopimusneuvotteluista sadonkorjuuseen ja jopa kookoskuiskaamiseen”, Anushka, yrityksen markkinointi- ja tuotekehitysvastaava nauraa.

56

Kookosta perheviljelmien rakkaudella Cocomin kookosviljelmät sijaitsevat Sri Lankan kookoskolmion sydämessä, vehreässä ja perinteikkäässä ympäristössä. Täällä elämä vaikuttaa yhä yksinkertaiselta. Luonnonmukainen viljelyperinne on kulkenut mukana sukupolvesta toiseen. Työpäivät alkavat yhdessä perinteistä kola kanda -yrttikookospuuroa aamiaiseksi nauttien. Cocomi tarjoaa viljelijöilleen mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen erilaisten koulutusten ja taitojen jaon kautta. Näin perheet oppivat toisiltaan ja saavat tärkeää tukea myös yhteisön ulkopuolelta. Kaikki Cocomin työntekijät ovat oikeutettuja ilmaiseen terveydenhoitoon, jonka osana omalääkäri vierailee kookosviljelmillä säännöllisesti. Rajiyah’n perheellä on pitkä historia luomuviljelyssä. Luomuviennin he aloittivat jo vuonna 1989 Sri Lankan ensimmäisenä luomusertifioituna yrityksenä. Cocomi on sukupolvenvaihdoksen tulos. Keskeisin arvo on pysynyt samana vuosikymmenestä toiseen: työskennellä luonnon ehdoilla, kunnoittaen ja suojellen luonnollista ja perinteistä maatilojen elämänkiertoa.


Todellista slow foodia yhteistyössä luonnon kanssa Kookosta kasvattaessa pikavoittoja ei ole jaossa. Tiesitkö, että kookospalmun on kasvettava kuuden vuoden ajan hedelmiä kantaakseen? Viljelijällä on oltava kärsivällisyyttä, rakkautta ja malttia odottaa ja hoivata kookospalmuja säännönmukaisesti vuosien ajan. Kookoksen elämä alkaa kookoshautomon lämmössä, jossa itäneistä pienokaisista vain vankimmat taimet valitaan istutettavaksi maatiloille. Kookospalmujen luomuviljelyssä ei käytetä koskaan teollisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Ravinteita maahan tuodaan luonnollisesti: lehmänlannalla, kompostilla, ja typpeä sitovilla kasveilla. Kookospalmujen seassa vuoroviljellään eri-ikäisiä kasveja, kuten kanelia ja pippuria, jotta maaperän tasapaino ja monimuotoisuus säilyisivät parhaalla mahdollisella tavalla. Torjunta-aineiden sijaan käytetään luonnollisia feromoniansoja, jotka houkuttelevat tuhohyönteiset pois viljelmiltä. Cocomin kookospalmujen seassa voi nähdä tepastelemassa myös pöyhkeän riikinkukon: Varmistamme, että palautamme kaiken minkä pystymme takaisin luonnolle. Annamme kasvien kukoistaa rauhassa kookospalmujen välissä maaperän rikastamiseksi, ja toivotamme villieläimet tervetulleiksi maatiloillemme. Olipa kyse kujeilevista apinoista tai kuopsuttelevista riikinkukoista, jokaisella on oma roolinsa ainutlaatuisen saaremme ekosysteemin tasapainossa, Shamindra Rayijah Cocomilta kertoo. Luonnosta halutaan huolehtia kaikissa vaiheissa tuotantoa. Kookosjalostamot saavat voimansa kookospähkinöiden kuorien poltosta suljetussa kierrossa. Kookoksen uloin sisäkuori, joka ei sovellu tuotantoon, haudataan kookospalmujen juurelle tuomaan ravinteita maahan.

Sri Lankan kaltaisessa trooppisessa maassa, jossa sateiset monsuunikaudet vuorottelevat kuivien ja kasveille haastavampien kausien kanssa, on tärkeää myös huolehtia tuotannon jätevesien käsittelystä huolellisesti. Jätevedet puhdistetaan biologisesti ja kierrätetään. Cocomilla on käytössä myös sadevedenkeräimet, joista saadaan kasteluvettä kuivuuden iskiessä. Cocomi rummuttaa kestävien viljelytapojen puolesta, niin Sri Lankassa kuin muuallakin, ja haluaa tuoda ymmärryksen niistä myös aina kuluttajille asti. Siksi Cocomin tuotteille on taattu aina suora jäljitettävyys palmuun asti. Myös laatu on tärkeää. Jokainen kookospähkinä käsitellään neljän tunnin sisällä avaamisesta 100% tuoreuden takaamiseksi. Pähkinät poimitaan, prosessoidaan ja pakataan omilla perheviljelmillä. Tämä myös erottaa Cocomin monista muista tuottajista. Toisin kuin monilla private label -valmistajilla, joiden tuotteet hankitaan sieltä mistä halvimmalla saadaan, Cocomilla on käsissään kookosviljelmien lisäksi myös kookoksen tuotanto jalostamisesta pakkaamiseen. Täysi laadunvalvonta tuotannon jokaisessa vaiheessa takaa mielenrauhan myös kuluttajalle. Kookospähkinöiden käsittely tapahtuu kookosviljelmien yhteydessä toimivissa neljässä tuotantolaitoksessa. Jokaisessa laitoksista on oma tutkimuslaboratorionsa mikrobiologisille ja fyysisten ominaisuuksien analyyseille, jotta paras mahdollinen laatu voidaan varmistaa koko tuotantoprosessin ajan. Kookostuotteiden pakkaamiseen käytetään ainoastaan BPA-vapaita ja antiseptisiä korkeimman elintarvikelaadun materiaaleja. Laadun takeena toimii myös yrityksen kansainvälinen sertifiointi (ISO 22000, HACCP, sekä British Retail Consortium BRC:n AA-luokitus). Kestävyys on yksi Cocomin tärkeimmistä tulevaisuuden tavoitteista. Kookosjalostamot muutetaan hiilineutraaleiksi vuoteen 2020 mennessä. Energiantuotantoon käytetään lämmöntuotannossa kookospähkinän kuoria ja sähköntuotannossa aurinkoenergiaa. Cocomin tuotteita myydään jo yli 30 maassa - ja myös Ruohonjuuren myymälössä! Kaikki Cocomi-tuotteet tulevat suoraan Sri Lankasta ilman välikäsiä, jotta saatavilla olisi aina mahdollisimman tuoretta kookosta. Yhteisöllisyys ennen kaikkea Paikalliset viljelijät ovat kasvaneet ympäristöä kunnioittavassa ja luomuviljelyyn perustuvassa yhteisössä. He ymmärtävät aidosti ekosysteemin toimimisen tärkeyden, ja se korostuu myös srilankalaisen viljelyn vuosisataisessa perinnetiedossa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Cocomi haluaa tehdä kaikkensa näiden perinteiden suojelemiseksi, ja osoittaa kunnioituksensa niille. Jokaisen työpanos on yhtä tärkeä kokonaisuuden kannalta. Jokainen Cocomi-tuote kannattaa suoraan paikallista viljelijäyhteisöämme, Anushka toteaa.

57


60 + viisaammat

Vanhene viisaasti! Kirjoittaja: Virpi Raipala-Cormier Kuvat: Frantsila & Sanna Saastamoinen-Barrois

Kehon ikääntyessä on hyvin oleellista saada kaikki tarvittavat ravintoaineet ja lisätä elinvoimaa munuaisten ja keuhkojen kautta. Myös riittävä uni, liikunta, hyvä ruoansulatus ja suoliston toiminta edesauttavat ihmisen vitaliteettia. Luonnollisesti hyvästä yleiskunnosta huolehtiminen auttaa pysymään virkeänä. Muun muassa aktiivinen liikunta luonnossa, rauhallinen uni, riittävä suojaravintoaineiden saanti (hivenaineet, vitamiinit) sekä kevyehkö, paljon kasviksia eli antioksidantteja sisältävä ruokavalio auttavat ylläpitämään hyvän vitaliteetin läpi elämän. Hyvä vastustuskyky pitää kehon terveenä ja flunssatkin tällöin pysyvät loitolla. Puolustuskykyyn vaikuttaa vahvasti myös mieliala – kun mieli on tyytyväinen, immuniteettikin paranee. Immuniteettia vahvistamaan kannattaa kuitenkin flunssakausina nauttia Frantsilan Auringonhattu-uutetta, joka on tunnetusti erinomainen yrtti flunssan ehkäisyyn. Hyvän terveyden ylläpitäminen ja vaivojen ennaltaehkäisy vaatii itsehoitoa esim. luonnollisen ravinnon, yrttien ja luontaistuotteiden avulla. Luontaishoidoista ja -tuotteista löytyy apua myös mielialan hoitoon. Aromaterapiaa eli eteerisiä öljyjä voi hyödyntää monipuolisesti omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Frantsilan Iltaöljy roll-on tuoksu on suunniteltu mieltä rauhoittamaan ja unentuloa helpottamaan laventelin ja appelsiinin rauhoittavilla tuoksuilla. Iltaöljyä voi sivellä ennen nukkumaan menoa ranteiden sisäpinnoille, ohimoille ja kaulalle. Frantsilan Aamuöljy roll-on tuoksu sen sijaan virkistää mieltä raikkailla rosmariinin ja sitruunan tuoksuilla. Iholle laitettavat tuoksuöljyt tukevat hyvinvointia hellävaraisesti tuoksujen voimalla ja ovat helppokäyttöisiä.

32


Hemmotteluhetki Hoida ja hemmottele itseäsi menemällä luontaishoitoihin, hierontaan, shiatsuhoitoon, akupunktioon, jäsenkorjaajalle, aroma- ja vyöhyketerapiaan. Itseään voi hoitaa myös monipuolisesti kotonakin. Alaselän lämmittäminen Paras Ystävä- lämpöpakkauksella rentouttaa koko olemusta ja samalla tukee munuaisten toimintaa, jotka ovat perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan koko kehon ja olemuksen voimanlähde. Myös jalkakylpy on mitä ihanin tapa hoitaa koko kehoa ja virkistää olemusta. Frantsilan Luontoäidin Virkistävän Jalkakylpytiivisteen avulla voi elvyttää ja raikastaa väsyneitäkin jalkoja. Jalkakylvyn luomuyrtit sekä eteeriset öljyt auttavat elvyttämään laskimoverenkiertoa ja siten helpottavat suonikohjuongelmia. Verenkierron elpyessä myös turvotus jaloista vähenee. Myös niska ja hartia-aluetta on hyvä hoitaa. Lihaskipuja sekä luiden ja nivelten kolotuksia voi hoitaa Ojan Isännän muistolinimentillä. Se on vanhan ajan rasvaton linimentti, joka imeytyy hyvin ihoon eikä tahraa. Sopii mainiosti hartioille, niskalle, selkäalueen rentouttamiseen ja muille lihaksille. Tuoksu on kohtalaisen voimakas vanhan ajan linimenttien tapaan. Vinkki: Levitä Ojan isännän muistolinimentti saunan jälkeen hoitamaan kipualueita. Laita päälle lämmittävä kaurapakkaus.

Ruoka olkoon rohtomme Hippokrates suositteli jo 400-luvulla eKr. runsasta kasvisten käyttöä sanomalla ”ruoka olkoon rohtomme”. Mm. parsakaali sisältää aivoja hoitavia foolihappoja. Runsas marjojen ja vihannesten käyttö auttaa myös suoliston hyvässä toiminnassa. Ummetusta helpottavat liotetut pellavansiemenet, luumut ja leseiden käyttö. Marjat sisältävät paljon C-vitamiinia ja estävät kasvainsairauksia. Mustikoiden tiedetään pinaatin ohella ennaltaehkäisevän silmän rappeutumissairautta. Ruoan sekaan kannattaa aina sirotella kuivattuja viherjauheita.

Suosi puhdasta ja kotimaista Luonnontuotteiden ja kosmetiikan valinnassa on hyvä kiinnittää huomiota puhtaisiin raaka-aineisiin. Mitä aidommat ja luonnonmukaisemmat tuotteet, sitä paremmin ihon kautta monet aineet imeytyvät verenkiertoon. Etenkin elämän alku- ja loppupuolella ihmisen elimistö on herkimmillään. Puhtaat luonnontuotteet tukevat elimistön omia itsekorjaavia prosesseja. Ikääntyessä maksa ja munuaiset ovat erityisen herkät, koska elimistö ei puhdistu enää niin tehokkaasti. Elimistön aineenvaihdunnan ja puhdistumisen tueksi voi silloin tällöin ottaa luomuyrttien tehot ja antioksidantit käyttöön. Frantsilan Detox-yrttiuute on helppo ja tehokas tuki elimistön puhdistumiseen. VINKKI: Jo päivän alussa voi lisätä ohjeistuksen mukaisen määrän Frantsilan Detox- yrttiuutetta vesipulloon tai muuta sopivaa yrttiuutetta – näin samalla hoidetaan kehon nesteytys kuntoon yrttien tukemana.

Frantsilan oma superruoka Aurinkovoima sopii tukemaan hyvinvointia ympäri vuoden mutta erityisesti talvikuukausina. Aurinkovoima antaa puhtia ja tasapainottaa kehon pH:ta. Luomulaatuisen viherjauheen nokkonen, sinimailainen, porkkananlehti, mäkimeirami, persilja, siankärsämön lehti, liperi, voikukan lehti ja pihatähtimö toimivat suojaravinteina ja antioksidantteina. Ne sopivat siroteltavaksi niin salaattien, puuron ja lämpimien ruokien päälle tai vaikkapa smoothien sekaan. Maustekasvit auttavat ruokaa sulamaan paremmin. Syömisen lisäksi kannattaa juoda myös runsaasti, silloin energia virtaa paremmin ja ajatuskin luistaa. Kaikkein parasta on juoda vain vähän ruoka-aikoina, mutta enemmän ruoka-aikojen välillä, jolloin ruuansulatusnesteet eivät laimene. Suositeltavaa olisi juoda 1,5-2,5 litraa nestettä päivittäin. Yksittäisistä yrteistä haluan nostaa esiin nokkosen. Se sopii ruuanlaittoon joko kuivattuna tai kesäisin tuoreena. Frantsilan Luomu Nokkosmurske on tähän käyttötarkoitukseen kätevä ja helppokäyttöinen. Nokkonen on voiman antaja ja munuaisten hyvän kunnon ylläpitäjä. Se sisältää runsaasti hivenaineita ja vitamiineja sekä antaa tukea munuaisille, luustolle, hermostolle sekä aivoille. Frantsilan Nokkostippa-kuuri tekee hyvää juuri talven pimeinä kuukausina.

33


60 + viisaammat

Kunnossa kaiken ikää

Mistä ruoka-aineista voisi olla hyötyä elämänkokemusta kartuttaneille? Nyt selvitettiin seniorin superfoodit ja ravintolisät - lue dipl. ravintoterapeutti Mariel Mettälän vastaukset tästä jutusta!

Ikääntyessä elimistö käy monta myllerrystä läpi. Muutokset hormonitoiminnassa ja silmien hyvinvoinnissa, ravintoaineiden erityistarve ja aivojen dendriittejä tuhoava kortisoli vaikuttavat ikääntymiseen myös nuoremmilla. Rappeutumissairauksien ennaltaehkäisyssä on tärkeää seurata luuston kuntoa, ruuansulatuskanavan toimintaa ja vitamiinien imeytymistä sekä kokonaisvaltaista terveyden tilaa. Piilevät tulehdusta aiheuttavat sairaudet (kuten diagnosoimaton keliakia) on hyvä tutkia tarpeen vaatiessa, jotta ne eivät aiheuta lisää tulehduksia kehossa ja aja elimistöä epätasapainotilaan. Pitkän ja terveen iän salaisuus piilee osaltaan lautasella. Mitä ikäihmisen ravitsemuksessa on keskeisintä ottaa huomioon? - Ruokavalio tulisi olla paleotyyppinen. Välimeren ruokavalio on myös hyvä esimerkki ihanteellisesta ikäihmisen ruokavaliosta. Ruokavalio joka sisältää kalaa, maitotaloustuotteita, vihanneksia ja hedelmiä tukee muistia ja mielen toimintaa. On suositeltavaa nauttia kohtuudella korkealaatuista punaista lihaa sen sisältämän aivoja suojaavan ja muistia tehostavan alfalipoiinin takia. Hyvät rasvahapot ovat todella tärkeitä. Sen sijaan transrasvoja on kartettava, koska ne saattavat estää tärkeiden rasvahappojen reseptorit ja niiden aineenvaihdunnan reitit kehossa. Korkealaatuisen punaisen lihan lisäksi olisi hyvä nauttia myös luomu kananmunia sekä syödä lesitiinirakeita. Pieni määrä kolesterolia on elimistön toiminnalle vain hyväksi ja ne ovat tehokkaita fosfolipidien lähteitä, joita aivot tarvitsevat. Fosfolipidit ovat tärkeitä solujen ja rseptorien toiminnalle ja ne voivat mm. korjata vaurioituneita solukalvoja. Fosfolipidit suojaavat alzheimerin tautia vastaan. Fosfolipideistä fosfatidyylikoliini on aivojen superruokaa, Ruohonjuuren dipl. ravintoterapeutti Mariel Mettälä opastaa.

- Riittävä arakidonihappo on myös tärkeää aivojen toiminnalle. Sen lähteenä kannattaa käyttää lampaan- ja vuohenmaitotuotteita. Hiljainen tulehdus on monen sairauden taustalla, minkä takia ruokavaliossa saa olla reilusti vihreälehtisiä kasviksia, jotka ovat tärkeitä kalsiumin lähteitä mm. osteoporoosin ennaltaehkäisyssä. - Erityisesti valkoisen vehnän käyttöä kannattaa välttää sen sisältämien fytaattien takia ja voi myös harkita terveydentilan mukaan täysin gluteenitonta ruokavaliota. Oksaalihapon saantia on hyvä seurata, jota saa mm. tutusta raparperista sekä pinaatista. Isoflavonoidit tukevat luun muodostusta ja estävät luun hajoamista, joten niiden lisääminen ruokavalioon on suositeltavaa. - Osteoporoosin ja autoimmuunisairauksien ennaltaehkäisyyn tarvittavaa D-vitamiinia tulee saada riittävästi. Se alentaa verenpainetta, vaikuttaa positiivisesti kiputiloihin sekä ennaltaehkäisee insuliiniresistenssiä. D-vitamiinilla on mahdollisesti kromosomien kärjen telomeerien kannalta positiivinen vaikutus, eli se voi hidastaa niiden lyhenemisen ja siten hidastaa myös ikääntymistä. Kalsiumin ja D-vitamiinin puute ei ole ainoa syy luuston ongelmiin vaan yhtä tärkeitä ovat K-vitamiini, magnesium, pii, boori, fluori ja fosfori. Kasvikunnan proteiinin lähteistä pavut ja linssit ovat myös hyviä l-karnitiinin lähteitä. Se on elintärkeä aminohappo sydämen toiminnalle. Asetyyli-l-karnitiinin uskotaan suojaavan hermostoa, välittäjäaineita sekä tehostavan aivojen toimintaa. Päivittäisenä antioksidanttijuomana on syytä nauttia runsaasti vihreää teetä ja havupuu-uutejuomaa. - Mariel Mettälä, Ruohonjuuren dipl. ravintoterapeutti


Mitkä superfoodit ovat senioreille erityisen suositeltavia ja miksi? - On huolehdittava ruuansulatuselimistön terveydestä, mahahappojen riittävästä erittymisestä ja hyvästä bakteerikannasta, jotta ravintoaineiden imeytyminen on optimaalista ja vältämme aliravitsemusta. Näin pystytään myös ennaltaehkäisemään sydän- ja verisuonisairauksia. Kalsiumin puutos varsinkin vanhemmalla iällä on liitetty heikentyneisiin vatsahappoihin. Jatkuvista vatsavaivoista kärsivien on tärkeää kartoittaa helikobakteeri-infektio. Arvioidaan, että ikäihmisistä yli puolet on infektoituneita. Aloe vera mehun lisäksi, chia-siemenet ja muut kuitulisät kuten pellavarouhe ovat oiva apu lisäämään vatsan toimintaa, mutta kuidut tasapainoittavat myös kolesterolitasoja. Elimistölle tärkeitä antioksidantteja on helppo saada erilaisista helposti imeytyvistä marjajauheista. Mustikka tukee silmien terveyttä, karpalo tukee virtsateiden hyvinvointia, kun taas tyrniöljy tukee limakalvojen kosteutusta. Ruusunmarjajauheesta monet ovat saaneet apua nivelvaivoihinsa. - Vanhetessa menetämme lihasmassaa. Helposti imeytyvät proteiinijauheet auttavat saamaan riittävän määrän lihaksille tärkeää proteiinia. Niiden sisältämä l-glutamiini on myös aivojen polttoaine ja se tukee muistia. Monet superfoodit kuten viherjauheet tukevat tehokkaasti luuston kuntoa niiden sisältämien mineraalien takia. Kookosvesi ehkäisee sen sisältämien elektrolyyttien takia kehon kuivumista. Useat superfoodit ovat sydämelle ja verisuonille tärkeiden C- ja B-vitamiinien lähteitä. “Pitkäikäisyyden yrtiksikin” kutsuttu reishi tasapainoittaa koko kehoa ja maitake-sienestä voi saada tukea kolesterolitasojen tasapainoittamiseen sekä korkean verenpaineen laskemiseen. OPTI-MSM on sisäisesti nautittuna hyvä vaihtoehto nivelkivuista kärsiville. Mitkä ravintolisät ovat vanhuksille erityisen suositeltavia ja miksi? Omega-3 ja GLA. - Omega-3 rasvahapoilla on monia tehtäviä kehossa. Keho kääntää omega-3 rasvat antitulehduksellisiksi hormonin kaltaisiksi aineiksi, prostaglandiineiksi. Omega-3 rasvoista muodostuvat prostaglandiinit (PGE3) ovat tärkeitä myös aivojen toiminnalle, silmille, koordinaatioon ja mielialaan. - Prostaglandiinit pitävät veren ohuena ja estävät siten tukoksia, alentavat verenpainetta ja rentouttavat verisuonia, vähentävät tulehdusta ja kipua. - Antitulehduksellisia prostaglandiineja ovat PGE 1 ja PGE 3. Se on kovin yksilökohtaista minkälainen suhde tulisi omega-3 ja omega-6 suhteen olla. Eri sairaustiloissa käytetään eri suhteissa näitä öljyjä. Helokkiöljyn GLA on hormonitoimintaa tasapainoittava ja sillä on positiivinen vaikutus solukalvojen toimintaan. - Hyvät rasvahapot vähentävät kalsiumin eritystä virtsaan,

lisäävät luuston voimakkuutta ja tukevat luun kollageenin muodostumista. Ne myös estävät kalsiumin kerääntymistä kudoksiin, ja lisäävät luuston kollageeniaineenvaihduntaa. B12-vitamiini. - Homokysteiini on luonnollisesti soluissa syntyvä myrkyllinen rikkipitoinen aminohappo, jota muodostuu aminohappo metioniinista. Homokysteiini on riskitekijä monille sairauksille; ateroskleroosi, niveltulehdukset ja reuma, alzheimerin tauti, parkinson. Kohonnut veren homokysteiini aiheuttaa verisuonen sisäpinnassa haitallisia muutoksia ja heikentää mm. muistia lisäämällä tulehdussytokiini interleukiini (IL8:n) eritystä. Kohonnut homokysteiinipitoisuus voi lisätä sydänkohtauksen ja halvauksen riskiä 80%, vaikka kolesteroliarvot olisivat normaalit. Joidenkin tutkimuksien mukaan se voi jopa kaksinkertaistaa luukadon ja lonkkamurtuman riskiä naisilla ja miehillä. On hyvä tarkistaa, että saa tarpeeksi B12, B6 ja foolihappoa/folaattia. Varsinkin dementikoilla on yleistä kärsiä B12 vitamiinin puutoksesta. Riittävä määrä näitä vitamiineja auttaa pitämään homokysteiinin aisoissa muuttamalla sitä takaisin metioniiniksi. Homokysteiinin haittoja valtimoissa ja aivoissa voi estää myös karnosiinin, soijan isoflavonoidien ja runsaalla antioksidanttien C- ja E-vitamiinien nauttimisella ruoan lisänä. Ubikinoni Q10. - Ikääntyessä mitokondrion kalvo ja solujen kyky tuottaa energiaa heikkenee ja monien sairauksien taustalla on todettu mitokondrion toimintahäiriö. Energia muodostuu mitokondrioissa ja sen tuottamiseen tarvitaan riittävästi mm. B-vitamiineja, magnesiumia, Q10, mangaania, rautaa, seleeniä, karnitiinia, kuparia sekä glutationia. Q10:sta on tehty lukuisia tutkimuksia sekä sydämen vajaatoiminnan hoidossa, että sen ehkäisyssä. Q10 tuotanto ja sen pitoisuus sydänkudoksessa vähenevät iän lisääntyessä ja näytteet potilaiden sydänkudoksesta paljastavatkin, että heikoimman sydämen omaavilla oli matalin Q10-taso. Kolesterolin alentamiseen käytettyjen statiinien aiheuttamia haittavaikutuksia voidaan vähentää ottamalla niiden ohella Q10 lisää. Q10 saattaa myös vähentää hapettumisvaurioita ja pienentää lihasmassan vähenemistä, varsikin kun sen käyttö yhdistetään kuntoiluun. Tiesithän, että: 1) Luonnon kipulääkkeitä ovat mm. bromelaiini, kversetiini, kurkumiini, resveratroli, glukosamiini ja boswellia. Haitallisia sytokiineja voidaan hillitä myös berberiinillä. 2) Ikäihmisille suositeltavia yrttejä ovat mm. valkosipuli, oregano, sarviapila, muskottipähkinä, neilikka, ceylon kaneli, laakerinlehti, kurkuma ja inkivääri. 3) Vanhetessa melatoniinin tuotanto heikkenee. Biomed-sarjan Tyyni-juomajauhe buustaa kehoa tuottamaan melatoniinia - suosittelemme kokeilemaan! 4) Camelinaöljy alentaa tutkitusti haitallista kolesterolia merkittävästi . 5. ) Miesten hormonitoiminnan ja eturauhasen hyvinvoinnille tärkeitä ovat: sinkki, l-arginiini, lykopeeni ja sahapalmu.


60 + viisaammat

Elämänkokemusta kartuttaneen ihonhoito Lue tästä Kampin Ruohonjuuren kauneushoitolan kosmetologi Nea Himangan vinkit aikuisen ihon hellävaraiseen hoitoon. Kaikkein tärkeintä on muistaa hoitaa ihoa säännöllisesti - aamuin illoin hoidettu iho kiittää huolenpidosta, kosmetologi-Nea kiteyttää. 7 + 1 VINKKIÄ AIKUISEN IHON HOITOON: PUHDISTUS. Ihoa kannattaa puhdistaa hellävaraisesti, mutta huolellisesti. Illalla iho on hyvä puhdistaa esimerkiksi puhdistusmaidolla, -öljyllä tai -voiteella. Puhdistuksen jälkeen kasvot viimeistellään runsaalla kasvovedellä. Aamulla ihon voi puhdistaai pelkällä kasvovedellä. 2. SEERUMI. Lämmitä käsien välissä kosteuttavaa ja ravitsevaa seerumia. Seerumi kannattaa imeyttää ihoon hierovin liikkein, jotta seerumi imeytyy tehokkaimmin. Hieromalla myös aktivoit ihosi toimintoja, jotka iän myötä hidastuvat. Huomaat jo muutamassa minuutissa kuinka ihosi näyttää elinvoimaisemmalta hierovien liikkeiden jälkeen. Ikääntyneelle iholle opii erinomaisesti esimerkiksi Terre D’oc-sarjan Kaktusviikunaseerumi, joka tunnetaan tuttavallisemmin nimellä Tuhkimotipat. Tämä huippusuosittu seerumi kosteuttaa, kiinteyttää sekä heleyttää aikuista ihoa. 3. IHOÖLJY Seerumin päälle lisätään ihoöljy. iAkuisen ihmisen iho janoaa hyviä rasvahappoja, joten mikä olisikaan parempi lähde niille kuin ihanat kasvoöljyt! Aamuisin voit lisätä muutaman tipan öljyä suoraan ihollesi tai sekoittaa öljytipat kasvovoiteen joukkoon.. Illalla öljyä kannattaa lorauttaa muutama tippa enemmän. Esimerkiksi Flow kosmetiikalta Ruusunmarjaöljy on loistava valinta ikääntyvälle iholle. Tästä öljystä ihosi saa antioksidantteja, A-vitamiinia ja tietysti tärkeitä rasvahappoja. 4. VOIDE Kasvoöljyn päälle levitellään kosteuttava ja ravitseva voide. Esimerkiksi Madaran Time Miracle-sarjan voiteet ovat aikuisen ihon parhaita kavereita. Time Miracle -sarjasta löytyy päivä- sekä yövoide, jotka imeytyvät tehokkaasti jättäen ihoon elinvoimaisen tunteen.

18

5. KUORINTA Kasvojen iho kannattaa kuoria noin kerran viikossa. Madara-sarjan Peel Mask on mainio aikuisen ihon hedelmähappokuorinta. Säännöllisellä käytöllä AHA-hapot parantavat kollageeni ja elastaanin tuotantoa, heleyttävät ihoa sekä ehkäisevät pigmenttimuutoksilta. Useasti myös elämänkokemusta kartuttaneessa ihossa on couperosaa, joten rakeeton kuorinta on juuri täydellinen couperoottisen ihon hoidossa. 6. NAAMIO Kuorinnan jälkeen levitellään iholle ravitseva, kosteuttava ja kiinteyttävä naamio. Kuorinnan jälkeen iho on vastaanottavaisempi, joten naamion vaikuttavat aineet pääsevät imeytymään tehokkaammin. Dr. Hauschkalta löytyy aikuiselle iholle oiva naamio! Naamion sisältämien rohtoyrttiuutteiden, ruusun, orvokin ja malvan yhdistelmä elvyttää, kosteuttaa sekä kiinteyttää ihoa. 7. ELINTAVAT Ulkoisen ihonhoidon lisäksi myös elintavoilla on valtavan suuri merkitys ihon hyvinvoinnille. Muista siis päivittäinen liikunta! Aktiiviset liikuntaharrastukset näkyvät myös ihossa elinvoimaisuutena sekä heleytenä. Ravinnon laatu sekä vedenjuonti näkyvät myös ulkoisesti. Värikäs, antioksidanttipitoinen ruoka, runsasproteiininen murkina sekä laadukkaat Omega-rasvahapot hellivät sekä sisältä että ulkoa. Toki täytyy muistaa, että kaikilla meillä on yksilölliset tarpeet ihossamme, mutta näillä vinkeillä pötkitään jo taatusti pitkälle!


BONUS-VINKKI: RYHTIÄ ILMEESEEN Skingain on kollageenivalmiste, joka sisältää 1. tyypin kollageenia (naudasta) sekä 2. tyypin kollageenia (kalasta) vahvistavat ihoasi. Tuotteeseen on myös lisättynä C-vitamiinia, joka vaikuttaa positiivisesti kollageenin valmistukseen. Mitä kannattaa huomioida aikuisen ihon hoitotuotteita valitessa? - Ikääntynyt iho kaipaa kosteutusta, ravitsemista ja suojaamista. Ihonhoitotuotteita valitessa kannattaa ottaa huomioon myös ihotyyppi sekä vuodenaika. Haluaisinkin painottaa ihon suojaamista ihanalta, mutta katalalta auringolta. Suojaamaton iho vaurioituu herkästi. Nämä vauriot voivat näkyä ihon huonovointisuutena. Yleisimpiä näkyviä muutoksia ovat mm. pigmenttimuutokset. Suosittelisinkin suojaamaan ihoa säännöllisesti alkukeväästä jopa pimeään syksyyn asti, kosmetologi Himanka opastaa. VINKKIBOKSI: Jos kasvohoito tuotteiden valitseminen mietityttää, älä epäröi pyytää apua ammattilaiselta. Meiltä Ruohonjuuresta löytyvät osaavat kosmetologit, jotka mielellään auttavat tuotteiden valinnassa! Kivut, kolotukset, veltostunut iho: mitä apuja näihin haasteisiin olisi tarjolla Kampin Ruohonjuuren kauneushoitolalla? Ikääntyvän iholle löytyy kauneushoitolastamme mahtavia hoitoja! Aikuiselle iholle meiltä löytyy mm. Providalta kiinteyttävä kasvohoito, joka aktivoi ihon toimintoja, kosteuttaa ja virkistää kasvojen ilmettä. Hoito sisältää kasvojen puhdistuksen, kuorinnan, klassisen hieronnan sekä akupainantahieronnan, naamion, seerumin ja loppuvoiteen. Kolotuksiin ja kipuihin meiltä löydät myös avun! Hoitovalikoimastamme löytyy mm. aromaattista vartalohierontaa,

klassista hierontaa sekä urheiluhierontaa. Aromaattisessa vartalohieronnassa aktivoidaan nestekiertoa, aineenvaihduntaa sekä rentoutetaan mieltä ja kehoa. Hoidon jälkeen olosi on ihanan kevyt ja rentoutunut! Aromaattiseen vartalohierontaan kuuluu koko vartalon käsittely, kasvoille akupainantaa sekä naamio. Hoitoon kuuluu myös kulmien siistiminen. Klassisella hieronnalla rentoutetaan lihaksistoa, vilkastutetaan verenkiertoa sekä aktivoidaan aineenvaihduntaa. Klassinen hieronta on ihana hemmotteluhetki, jossa jumitukset saavat kyytiä! Hoitovalikoimastamme löytyy 30min, 45min ja 60min tarpeen mukaan. Urheiluhieronta on klassista hierontaa sovellettuna urheilijan/ aktiiviliikkujan tarpeisiin. Hieronnassa huomioidaan urheilun aiheuttamien rasitusten ja harjoitteiden vaikutukset kehoon. Hieronta on mm. urheilusta palauttavaa, lihaskireyksiä poistavaa ja mahdollisilta vammoilta ennaltaehkäisevää hierontaa. Urheiluhieronta tehostaa myös aineenvaihduntaa ja vilkastuttaa verenkiertoa. Hieronta sopii kaiken ikäisille, ja on tehokas myös niska- hartiaseudun kireyksistä kärsiville, Nea kertoo. Vuodenajan vaihtuessa on kosmetologikäynnin aika Kosmetologin juttusilla olisi suositeltavaa käydä nelisen kertaa vuodessa, jolloin ihonhoidon ammattilainen voi tarkastaa ihosi tarpeet aina vuodenajan vaihtuessa. - Jokainen vuodenaika tuo mukanaan omat haastensa ja kosmetologi valitsee juuri sinun ihollesi oikeat tuotteet sekä pystyy neuvomaan niiden käytössä. On hyvä muistaa, että kotona tehtävä ylläpitävä hoito on todella tärkeässä asemassa. Ylläpitävän sekä säännöllisen hoidon avulla ihosi voi hyvin. Tees iis itsellesi rutiini - hengähdä hetkeksi ja helli ihoasi päivittäin!


Johanna Koskinen

Entistäkin ehommaksi! Biohakkeroinnin avulla elintapojaan päivitetään aiempaa paremmiksi. Biohakkeri on siis henkilö, joka on kiinnostunut ihmisen toiminnasta biologisena kokonaisuutena ja siitä, miten terveyttä ja hyvinvointia voidaan lisätä ja optimoida. Biohakkeroinnissa kyse on siis ennalta ehkäisevästä terveydenhoidosta, jonka taustalla on syvempi idea siitä, mitä hyvinvointi on.

Teemu Arina, yksi Biohakkerin käsikirjan kirjoittajista vasta Ruohonjuuren kysymyksiin biohakkeroinnista. Mitä biohakkerointi tarkoittaa noin pähkinänkuoressa? Miksi ihmisen kannattaisi biohakkeroida itseään? Biohakkerin käsikirja on ikäänkuin ihmisen manuaali pähkinänkuoressa. Kirjassa käydään seikkaperäisesti läpi uni, ravinto, liikunta, työ ja mieli - se, miten nämä voidaan ymmärtää systeemeinä, kehollisina järjestelminä. Mitä siis tapahtuu unessa, mitä ruuansulatuselimistössä, miten ihmisen energia ja aineenvaihdunta toimivat esimerkiksi liikuntasuorituksen aikana. Biohakkerin käsikirjassa käydään läpi tutkituimmat menetelmät, miten näihin asioihin voidaan vaikuttaa, Teemu Arina kertoo. Jos ihminen on kiinnostunut biohakkeroinnista, mikä on mielestäsi ensimmäinen askel, josta homma kannattaa aloittaa? Kannattaa ihan ensiksi selvittää itselleen omat haasteensa - onko uni riittävää, onko stressiä, onko terveysongelmia - nämä ovat asioita, joihin biohakkeroinnilla voi vaikuttaa. Suuntaa siis huomio kehitettäviin asioihin - Biohakkerin käsi kirjassa on paljon käytännönläheisiä vinkkejä, joilla pääsee alkuun valitsemallaan tiellä, biohakkeri opastaa. Biohakkerin käsikirjaa on myyty huikeat määrät ja se on kerännyt valtavasti kehuja myös Ruohonjuuren asiakkailta. Mikä on kirjan vinkeistä sellainen, josta olette saaneet eniten kiitosta? Biohakkerin käsikirjaahan myyty peräti 11 000 kappaletta. Sen lukeneet ihmiset ovat kiittäneet etenkin havainnollistavia kuvia ja käytännönläheisiä vinkkejä, joiden avulla voi jokainen alkaa heti päivittää elintapojaan esimerkiksi ravitsemuksen tai treenaamisen saralla. Vaikka Biohakkerin käsikirja ei varsinainen ruokaohjekirja olekaan, kiitosta on sadellut myös sen sisältämien päivitetyn kahvin ja päivitetyn jäätelön resepteistä.

64

Ensi vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana julkaistaan Stressin biohakkerointi-kirja, jonka ilmestymistä monet odottavat jo nyt hartaasti. Miksi päätitte kirjoittaa erillisen opuksen nimen omaan stressiin liittyen? Stressin biohakkerointi on Biohakkerin käsikirjan jatko-osa, jossa pureudutaan erityisen tarkasti hermoston toimintaan. Biohakkerin käsikirjaa kirjoittaessamme huomasimme, että sekä ravinto, uni että liikunta liittyvät kaikki stressiin. Koska jopa 60-80 lääkärikäynneistä liittyy pitkittyneeseen stressiin, joko mielen, kehon tai solutasolla, oli meillä varsin pätevä syy erillisen kirjan kirjoittamiselle. Stressin biohakkerointi-kirja on tulossa painosta maaliskuun loppuun mennessä - ja se on jo nyt ennakkotilattavissa Ruohonjuuren verkkokaupassa. Stressin lievityksen tueksi Ruohonjuuressa on myynnissä jo nyt Rauha-niminen lisäravinne, jossa tunnetuimmat adaptogeeniset yrtit tukevat hermoston toimintaa ja auttavat elimistöä mukautumaan stressaaviin tilanteisiin.


Stressin biohakkerointi: Jos ihminen tahtoo häätää stressin, mikä on vinkkisi: mistä stressin biohakkeroiminen kannattaa aloittaa? Sinänsä stressihän on ihan positiivinen asia: se auttaa meitä heräämään aamulla - ja on syy siihen, että ylipäätään teemme yhtään mitään. Pitkittyessään stressi tulee kuitenkin ongelmalliseksi ja tämä usein liittyy hermostoon. Sympaattinen hermosto menee stressatessa yliaktiiviseksi, biohakkeri Teemu Arina opastaa. Parasympaattinen hermosto liittyy lepoon ja rentoutumiseen, meditaatioon, metsässä käyskentelyyn ja rauhalliseen elämään. Sympaattisen kontolla puolestaan on mm. se kun juoksee palaverista toiseen, vastailee raivokkaasti sähköposteihin, ratkaisee ongelmia - ja yrittää selvitä hengissä. Nyky-yhteiskunnassa, jossa viestejä on paljon ja keskeytyksiäkin vaikka muille jakaa. Nykyihmiset viettävätkin kosolti alkaa yliaktiivisessa tilassa - toisinaan tuntuu siltä, että pää on kuin Haminan kaupunki ja asioita on hoidettavana enemmän kuin Vilkkilässä kissoja. Hektisten hetkien vastapainoksi olisikin tärkeää sisällyttää päiviinsä riittävästi lepohetkiä: hengittää syvään, käyskennellä metsässä tai pistäytyä vaikka avannossa. Stressaavissa tilanteissa hengitys tihenee - ja silloin on hengitysharjoitusten paikka. Kannattaa alkaa tietoisesti pidentää uloshengitystään: sekunti sisään, kaksi sekuntia ulos. Kaksi sekuntia sisään, neljä sekuntia ulos, neljä sekuntia sisään, kahdeksan sekuntia ulos. Tämän seurauksena syke laskee ja stressiin liittyen mittarit lähtevät parempaan suuntaan, biohakkeri opastaa. Biohakkeribuumin vanavedessä Ruohonjuuren hyllyihin ovat rantautuneet kovasti kehutut Maison Gern-superpikakahvit: Mikä on näissä oleellisin ero tavallisiin pikakahveihin verrattuna? Kyseessähän on superpikakahvi, jossa on superfoodeja messissä. Focus-versio sisältää punajuurimehujauhetta, kanelia ja kaakaota. Se on todella hyvä valinta fyysisen ja kognitiivisen suorituskyvyn parantamiseen. Myös kaakao ja kaneli tekevät samoja asioita - kaneli lisäksi tasapainottaa myös verensokeria. Shine-kahvissa on vähemmän kofeiinia, osa siitä on lupiinikahvia, joten tämä versio sopii kahville herkemmillekin ihmisille.

Molemmat ovat siis funktionaalisia tuotteita pikakahviversioina. Ne ovat helppoja käyttää: sekoita teelusikallinen kahvijauhetta kuppiin ja kaada kuumaa vettä päälle. Maison Gern-superpikakahvit ovat tosi hyvä valinta matkallekin mukaan - yksi pussi riittää 25 kuppiin, biohakkeri Teemu Arina ylistää.. Miten nämä kahvit linkittyvät biohakkerointiin? Mitä suorituskykyä tai muuta hyvinvointia buustaavia vaikutuksia Maison Gern-superpikakahveilla on? Ihmiset juo tosi paljon kahvia, mutta kaikki eivät ihan vielä välttämättä ymmärrä miten loistava työkalu päivittäin nautittu kahvi on terveyden parantamiseen. Kahvi on itse asiassa todella hyvä kuljetin - se on vähän niinkuin taksikuski erilaisille lääkinnällisille yrteille. Maison Gern Focus-superpikakahvi sisältää punajuurijauhetta. Punajuuri tukee typpioksidin tuotantoa eli käytännössä se parantaa hapen kuljetusta, laajentaa verisuonistoa ja tukee sydän- verisuonielimistön toimintaa esimerkiksi liikunta- tai kognitiivisen suoritusten aikana. On esimerkiksi tutkittu, että punajuurimehun nautiminen parantaa kykyä ratkaista ongelmia. En itse tykkää kovin paljon punajuurimehusta, mutta tämän kahvin joukossa punajuurijauhe toimii mainiosti ja hyödyt saa näppärästi käyttöönsä. Jos tykkäät juoda kahvia, mikset siis samalla joisi sellaista laatua, joka samalla tukee terveyttäsi! Maison Gern -superpikakahveja on kahta laatua: Focus ja Shine. Miten ne eroavat toisistaan ja millaisille ihmisille suosittelisit Focus-versiota aivan erityisesti? Entä millaisille Shine-versiota? Maison Gern-sarjan Focus on superpikakahvi, jossa mukana on punajuurimehua ja kaakaota. Se on synergisesti hyvä yhdistelmä, jota suosittelen erityisesti palanpainikkeeksi keskittymistä vaativalle työlle. Shine -superpikakahvi puolestaan sopii taas ihmiselle, joka yleensä ei juo kahvia, mutta kaipaa lisää suorituskykyä. Shine-superpikakahvissa osa kahvin määrästä on korvattu lupiinista valmistetulla kahvinkorvikkeella, ja sen maku on hivenen vaniljainen sisältämänsä tonkapavun ansiosta. Tonkapavun vaikutukset ovat samansuuntaisia kuin kanelin: Tonkapapu tasapainottaa verensokeria ja Shine-kahvi onkin hyvä apu iltapäiväväsymykseen.

65


Johanna Svensk

Voimaruoka Brekkie Bowl - hyvä päivä alkaa terveellisestä ja riemukkaasta aamiaisesta Kaikki ovat taatusti kuulleet elämänsä varrella, kuinka ”aamiainen on päivän tärkein ateria”. Pitää paikkaansa. Aamu on syömisen kannalta päivän tärkein hetki, koska aamupala määrittää koko loppupäivän syömisen. Eikä aamun vaikutus päivän kulkuun rajoitu pelkästään vain syömisen myötä: hyvä mieli aamulla – hyvällä mielellä loppupäivään. Runsasenerginen ja proteiinipitoinen aamiainen käynnistää yön aikaisen paaston jälkeen elimistön toiminnot ja aineenvaihdunnan. Olo pysyy kylläisenä ja verensokeri tasaisena pitkälle päivään. Proteiineilla on kehon kokonaishyvinvoinnin kannalta merkityksellinen rooli. Ne toimivat muun muassa kudosten rakennusaineina sekä säätelevät entsyymitoimintaa ja vasta-ainetuotantoa. Riittämätön proteiinin määrä heikentää yleiskuntoa: lihaskunto, muiden ravintoaineiden imeytyminen sekä vastustuskyky heikkenevät. Breakfast Bowl – maailman trendi Suomeen Kiire on varmasti yleisin syy jättää terveellinen aamiainen syömättä. Ei aikaa keitellä puuroja, eikä aikaa kasailla blenderiä aamu-smoothien tekoa varten. Juuri näihin aamuihin Voimaruoka breakfast bowl on täydellisen helppo ja nopea vaihtoehto. Brekkie bowl -reseptinä on mielikuvitus. Tarvitset vain kulhon, Voimaruoka 360 proteiinisekoituksen, nestettä esim. manteli- tai soijamaitoa, ja koristeeksi hedelmiä tai marjoja pakastimesta. Pari minuuttia ja runsasenerginen sekä proteiinipitoinen aamiainen on valmis. Tässä aamiaisessa ei ole vain tietynlaisia reseptejä!

Brekkie Bowl suomenmestari 2018 Breakfast bowl -aamiaiskulttuuri on suosittu trendi maailmalla, jonka Ruohonjuuri ja Voimaruoka tuovat myös Suomeen etsimällä ensimmäistä Brekkie Bowl -taituria. Kilpailu lanseerattiin Ruohonjuuren Kampin myymälässä 9.1. kutsuvieraille järjestetyssä aamiaistilaisuudessa. Iloisessa ja hyväntuulisessa tilaisuudessa oli lähes 100 sosiaalisen median vaikuttajaa kokoamassa toinen toistaan herkullisempia brekkie bowleja. Lopputuloksena syntyi mahtavia annoksia, joissa oli todella energiaa niin keholle kuin silmälle ja mielelle. Ajatus nopeasta ja terveellisestä aamiaisesta helpolla ja hauskalla tavalla kiinnostaa! Kampin Ruohonjuuren aamiaiskulhotilaisuuden juonsi Brekkie Bowl –kilpailun kummi Vappu Pimiä. Kutsuvierasaamiainen käynnisti kaikille avoimen Brekkie Bowl -suomenmestari 2018 –kisan, jonka voittaja valitaan helmikuun puolessa välissä. Kilpailun kummi Vappu Pimiä toimii voittajan valitsevan raadin kunniapuheenjohtajana. Käy katsomassa Voimaruoka brekkie bowl luomuksia Instagramissa @voimaruoka.

66


Voimaruoka Wholefood 360 on monipuolinen ja hyvänmakuinen proteiinisekoitus, joka sisältää yli 40 % proteiinia, kuituja, hyviä rasvoja ja vain aavistus hiilihydraatteja – kaikki tarvitsemasi juuri oikeassa suhteessa. Sokeria tai keinotekoisia lisäaineita mukana ei ole lainkaan. Makuvaihtoehtoja on kolme: heraproteiinia sisältävä vanilja tai suklaa sekä herneproteiinia sisältävä vegaaninen kookos. Valmistetta voi käyttää myös lounaalla, päivällisellä tai iltapalalla. Toista näin monipuolista proteiiniseosta ei ole!

Nokkosta avuksi ihon kutinaan Tiesitkö, että nokkonen rauhoittaa ihon kutinaa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin käytettynä? Parhaan tehon saat ihosi iloksi nauttimalla nokkosen vaikutuksista kumpaakin kautta. Suosittelemmekin siis lämpimästi Suomen luonnon supertähteä monipuoliseen, päivittäiseen käyttöön! Kotimainen nokkosjauhe maistuu mainiolta ripoteltuna esimerkiksi ruoka-annosten päälle (tai sujautettuna ruuan joukkoon valmistusvaiheessa). Näin saat siis nokkosta nautituksi varsin vähällä vaivalla! Ulkoisesti nokkosen iloista voi helposti hyötyä vaikkapa Madara-sarjan Nokkonen DD-voiteen avulla. Tämä suuren suosion saavuttanut mahtivoide laittaa luonnollisen stopin ihon ärtyneisyydelle ja helpottaa merkittävästi myös ihon kuivuutta. Syväkosteuttava Nokkonen DD-voide on tuoksuton tuttavuus, joka sopii ihan koko perheen käyttöön: kasvoille, huulille sekä vartalolle. Nokkonen on rautapitoinen, vanttera voimantuoja! Tiesitkö, että vaatimattoman näköinen nokkonen vahvistaa immuniteettia sekä edistää sydämen ja eturauhasen hyvinvointia? Samaan hengenvetoon nokkonen tekee myös hyvää myös nivelille, luustolle, kynsille ja hiuksille. Hengitysteitäkin hoitava voimakasvi uudistaa ja hoivaa kehoa monipuolisesti. Se on siis elinvoimaasi lisäävä valinta, josta kehosi kiittää ja kumartaa!


68

Profile for Ruohonjuuri

Ruohonjuuri lehti 10  

Ruohonjuuri-lehden numero 1/2018 tässä selailtavaksesi. Lue ja innostu itsekin!

Ruohonjuuri lehti 10  

Ruohonjuuri-lehden numero 1/2018 tässä selailtavaksesi. Lue ja innostu itsekin!