Page 1

www.rocksportmagazin�.�

numero 1 . ELOKUU 2014

MATKAkohde:

E N I Z A G A M

fontainebleau!

Patagonia

kaukainen HAAve toteutui:

1


Kiipeilykamat messiin ja reissuun ensi syksynä: syyskuun 11. - lokakuun 19. päivä. Mukaan voi lähteä koko ajaksi tai valita reitiltä itselle paras siivu ja osallistua sille!

2

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


Pää kirjoitus

K

iipeilyn yksi minua kiinnostava elementti on koko kiipeilyurani aikana ollut uuden löytäminen ja uusien haasteiden kohtaaminen. Uusi on saattanut olla täysin uusi kiipeilemätön linja, jolle voi avata uuden reitin, uusi voi olla myös toposta löydetty mielenkiintoinen itselleni kiipeämätön reitti. Uusi voi olla myös jokin reitti, jonka vaikeusaste on selvästi oman mukavuusalueeni ulkopuolella ja omien äärirajojeni tuntumassa tai sen yli. Uusi voi olla myös uudet kiipeilykaverit tai vain uusi maisema matkalla jonnekin. Uudesta voi myös tulla jossain vaiheessa jo aikaisemmin koettu, kuten Olhavan kiipeilijäleirin yllä oleva öinen tähtitaivas, mikä on joka kerta uusi, mutta kuitenkin niin tutun oloinen. Kiipeilyn minulle opettama asia on tuon uuden etsiminen ja sen kohtaaminen, tätä oppia olen pääsyt toteuttamaan kolmella rauhanturvareissullani. Tämän opin avulla olen pystynyt niistäkin reissuista oppimaa jälleen lisää itsestäni tai ympärillä olevasta maailmasta. Parasta kiipeilyn minulle opettamista asioista on, että periksi ei pidä antaa, vaan aina voi yrittää uudelleen tavoittaa toppiotetta, minkä avulla koko homma on sitten paketissa. Tämä lehtiprojekti on minulle kuin kiipeilyreitin luonti. Alkuun idean linjalle, sitten hyvän porukan löytämistä (se on kuin reitin otteiden ja muuvien etsimistä), valmisteluja ja lopuksi tekemistä. Lehden taittaja on kuin kiipeilykaveri, jonka kanssa reittejä työstetään yhteistyössä. Lehden julkaisupäivä on kuin kiipeilyreitin toppiote jota ilman idea ei toteutuisi. On ollut ilo ja kunnia päästä luomaan suomalaiseen kiipeilyhistoriaan monia uusia kiipeilyreittejä muiden kiipeilijöiden kiipeiltäväksi, ja nyt päästä mukaan luomaan uutta kiipeilylehteä kiipeilystä kiinnostuneiden henkilöiden luettavaksi. Valitettavasti kaiken kiipeilyn antamien hienojen elämysten, kokemusten ja onnistumisen tunteen taustalla piilee riskejä, jotka toteutuessaan saattavat johtaa traagisiin seurauksiin. Tänä kesänä, tämän lehden kokoamisen aikana suomalainen kiipeily-yhteisö joutui kohtaamaan ikäviä hetkiä kahdesti. Kesän alussa suuri suomalainen kiipeilijä, suomalaisen kiipeilyn isä ja sen kehittäjä Matti A. Jokinen poistui keskuudestamme 81-vuotiaana. Heinäkuun lopulla Ranskan Alpeilla sattui onnettomuus, jossa menehtyi kaksi kokenutta suomalaista kiipeilijää. Toinen kiipeilijöistä oli itsellenikin tuttu. Hänestä jäi mieleen lämmin muisto ja aina hymyilevät kasvot. Levätkää rauhassa, olette muistoissamme aina.

Kari Laitila

Toimitus

Päätoimittaja | Kari Laitila AD | Satu-Tuulia Oksanen Kansi | Jesse Holm Kuvankäsittely | Aino Tuominen

Yhteys toimitus@rocksportmagazine

Myynti myynti@rocksportmagazine www.rocksportmagazine.fi facebook.com/ROCKSportmagzine

3


3

Pääkirjoitus

6

Patagonia 2014

Wanhaa kiveä

32

Uutuudet

Treenit

Teknologia

Kuvan tarina

48

Once in a Font time

58

Paluu Romsdalen laaksoon

77

Flowparkkaus on helposti lähestyttävä laji

80

Arco – kiipeilijän paratiisi

87

Muista ennen kiipeilyreissua

88

Lukijan kuvat

98

Sisäseinät

24

34 40 43

4

Kadonneen kiven metsästäjät

Aloittelevan kiipeilijän kotiharjoittelu Teknologiasta tehokas apu kiipeilyyn Los Capitanos

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


T채ss채 numerossa 6

Patagonia

Martti Kivinen

Kuvan tarina

43

Los Capitanos

48

Once in a font time

Fontsu / Pauli Sivula

58

Paluu Romsdalen laaksoon

Kari Laitila

5


Matti Kivinen

6

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


7


El Chalten sijaitsee eteläisessä Argentiinassa, Santa Cruzin maakunnassa. Eteläisen talven aikana, siis silloin kun täällä pohjoisessa on kesä, kaupungissa asuu vain muutamia satoja ihmisiä. Auringon pidentäessä päiviä ja kesän astuessa kehiin, kylille saapuvat turistit ja tietysti roppakaupalla kausityöntekijöitä eripuolilta Argentiinaa. Asukasmäärä kasvaa monikymmenkertaiseksi. Kylää alettiin rakentamaan turistien tarpeisiin vuonna 1985, joten kaikki rakennukset ovat kohtalaisen uusia. Vuosituhannnen alussa rakennettu lentokenttä El Calafateen on myös edesauttanut turismin kehityksessä. Nykyään kylä on varsin hyvien kulkuyhteyksien päässä muusta maailmasta.

E

n varmaankaan valehtele kovin paljoa, jos väitän että Patagonia on paikka, jonne jokainen alppikiipeilijä haluaa mennä. Näin joskus nuorena kiipeilijänä mainoksen, joka teki minuun suuremman vaikutuksen kuin osasin ajatellakaan. Pilarimainen vuori epätavallisine jäämuodostelmineen nousi taivaisiin pilvien verhotessa sen alempia rinteitä. Kuva teki minuun valtavan vaikutuksen. Se vuori oli Cerro Torre. Tuonne on päästävä joskus, muistan ajatelleeni välittömästi. En tosin tiennyt tuollaisten vuorten kiipeämisestä tuon taivaallista. Sinä syksyisenä päivänä mieleeni iskostui ajatus noista mystisistä vuorista. Kaukainen haave päästä joskus kiipeilemään niille.

Astumme ulos linja-autosta keskellä eteläistä Argentiinaa, El Chaltenin pienessä kaupungissa. Tuulen

8

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

ujellus on kuin tervetulotoivotus tänne maailman laidalle. Täällä ei ole edes kännykkäverkkoa. Koiria juoksentelee vapaana. Grillatun lihan mehevä tuoksu leijailee kaduilla. Kylän ympärillä nousee eri korkuisia kukkuloita ja niiden takaa pitäisi olla Fitz Royn ja Cerro Torren massiivit. Sadepilvet hipovat kuitenkin jo matalampia huippuja peittäen korkeammat vuoret alleen. Tämä pieni kaupunki ja ympäröivät vuoret tulevat olemaan kotimme ja maaperä elämämme suurimmille seikkailuille seuraavat seitsemän viikkoa. Me lähdemme matkaan Suomesta uudenvuodenpäivänä. Ensimmäinen pysähdys on Amsterdamissa. Nopean vaihdon jälkeen alkaa pitkä lentomatka Buenos Airesiin, Argentiinan pääkaupunkiin. Suuri Boeing 777 nousee täyteen pakattuna pilvien

yläpuolelle ja vaatimattomasta jalkatilasta huolimatta kaksi suomalaista alppikiipeilijää vaipuvat unten maille haaveilemaan tulevista seikkailuista. 14 tuntia myöhemmin laskeudumme, yhtä aikaa auringon kanssa, trooppiseen lämpöön. Edessä on pitkä yö Buenos Airesissa, Ezeizan C-


terminaalin tuloaulassa. Jatkolennon El Calafateen pitäisi lähteä aamulla kahdeksalta. Aamu tulee, mutta lento lähteekin vasta illalla kahdeksalta. Aerolineas Argentinas on maineensa veroinen. Lennot lähtevät harvoin ajallaan. Edessä on toinen pitkä yö, tällä kertaa El Calafaten lentokentällä. Nyt olemme jo aika lähellä määränpäätä. Lentokentän nurkassa seisoo joulukuusi, jonka alla vaivumme uneen melko mukavasti. Aamulla bussi lähtee puolenpäivän aikaan ja saavumme iltapäivällä sateiseen El Chalteniin lähes 60 tuntisen matkan jälkeen. Aylen Aike on hostelli, josta voisi kirjoittaa itsestään jo oman artikkelin. Omistaja Sebastian toivottaa meidät ja muutaman muun kiipeilijän sydämellisesti tervetulleeksi. Heti astuessamme ovesta sisään, paikka tuntuu kodilta. Aika mukava fiilis sii-

hen nähden, että talo tulee olemaan kotimme seuraavat pari kuukautta. Asetumme taloksi ja alamme valmistautua seuraavan päivän koitokseen. Säätiedotus lupaa muutaman tunnin sääikkunaa ylihuomiselle, joten päätämme lähteä viemään kamoja ylös ja katsomaan, josko siellä voisi kiivetä. Keskeisimpänä asiana valmistautumisessa kiipeilyyn Patagoniassa on varmastikin sään ennustaminen. Maantieteellinen sijainti kapealla maakaistaleella kahden valtameren välissä tekee ilmastosta todella oikukkaan. Sää on ykköspuheenaihe kylillä, ja jokainen vähänkään kiipeilijäksi itseään tituleeraava tietää minkälaista säätä seuraava viikko tuo tullessaan. Tänä vuonna hyvää säätä oli niin harvassa, että silloin kun sitä luvattiin, koko kylä alkoi ku-

hista. Kaikki puhuivat tulevasta sääikkunasta ja suunnitelmista. Melkein joka kerta sääikkunat osoittautuivat kuitenkin luvattua huonommiksi, tai sitten ne tulivat päivän myöhässä. Kaudelle osui ainoastaan yksi hyvä muutaman päivän korkeanpaineenjakso, jolloin pääsimme kiipeämään lämpimässä ilmassa. Syrjäiselle alueelle ei ole valmiita säätiedotteita tarjolla. Internetistä löytyy muutama palvelu, jonka kautta pystyy hakemaan koordinaattien avulla säädiagrammeja oikeastaan minne päin maailmaa tahansa. Viimeiset pari kautta ovat olleet säiden puolesta uskomattoman hyviä. Monta usean päivän mittaista sääikkunaa, kuivaa kalliota ja helpot lähestymiset. Tämä kausi on heti alusta lähtien näyttänyt erilaiselta. Kovia tuulia, paljon lunta reiteillä, lyhyitä sääikkunoita. Kiipeilijät odot-

›› 9


televat päivästä toiseen kylillä, josko sääennustuksen painekäyrässä näkyisi nousua tasaisen matalapaineen sijaan. Monet kiipeilijät oudoksuvat päätöstämme lähteä kokeilemaan josko tuollaisessa pienessä sääikkunassa saisi jotain aikaan. Toisaalta, olemme tulleet tänne kiipeilemään, eikä meillä ole muutakaan tekemistä. Halu kiipeämään on korkeimmillaan. Lähdemme kävelemään ylemmäs Piedras Negras -leiriin läpi vesisateen ja kovan tuulen. Seikkailu alkakoon. Parin pienemmän onnistumisen

ja yhden epäonnistumisen jälkeen päätämme koettaa vähän isompaa objektia. Poincenot on massiivin kolmanneksi korkein huippu ja vuorena

10

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

ehkä yksi esteettisimmistä, joita olen nähnyt. Se on kuin jäätiköltä nouseva sokeritoppa, jonka huippu kohoaa karvan verran yli kolmen kilometrin. Itäseinän halkaisee jättimäinen ramppi, joka luo heikon linjan muuten pystysuoriin kallionseinämiin. Whillans– Cochrane on yksi alueen klassikkoreiteistä. Pitkän lähestymisen jälkeen pääsemme aloittamaan kiipeilyn auringon noustessa. Lauri johtaa kahden miehen köysistöämme yli reunarailon. Olemme ohittaneet pari köysistöä ja olemme ensimmäisinä reitillä. Keli on kylmä, mutta aurinkoinen. Kiipeämme lumirampin nopeasti ja saavutamme kruksiköydenpituuden. Sen suorittaminen antaa pääsylipun yläosan helpommille

köydenpituuksille ja huipulle. Näin ainakin oletamme. Lauri kiipeää ensimmäisen mixta-pätkän, lumen peittämää kalliota, josta hakunpaikkojen löytäminen on vaikeaa. Varmistukset jää reilusti jalkojen alle. Hetki epäröintiä ja toinen hetki vierähtää kiipeillessä. “Voi lopettaa”, kuulen huudon ja valmistaudun seuraamaan perässä. Oma köydenpituuteni on myös lumista ja hankalaa mixtaa. Hammasta purren löydän itseni 50 metriä ylempää. Olemme ohittaneet kruxin ja aika siirtyä helpompaan maastoon. Kierrämme hyllyjä pitkin vuoren eteläseinälle ja eteläisen pallonpuoliskon aurinko jää vuoren toiselle puolen. Kylmä tuuli ja varjo tekevät olosta sietämättömän. Lisää


vaatetta päälle ja jatkamme hidasta kiipeilyä. Kaikki paljas kallio on sentin paksussa jäässä. Kiipeämme muutaman köydenpituuden. Meno on kuitenkin niin hidasta, että päätämme kääntyä takaisin, vaikka huippuharjanne siintää suhteellisen lähellä. Olosuhteet vievät voiton tällä kertaa. Laskeutuminen sujuu ongelmitta ja palaamme teltalle 24-tuntisen päivän jälkeen väsyneenä. Poincenotin jälkeen nukumme yön ja aamun koitteessa joku huutelee teltan ulkopuolella. “Hello! Is there anybody inside! We need some help!”. Heräämme tokkuraisena kuuden tunnin unien jälkeen. Pian selviää, että jenkkikiipeilijä on saanut kiven polveensa Fitz Royn Supercanalleta-reitillä. Vaikka vaivoin saamme väsymykseltä silmämme auki, velvollisuudentunto kiipeilykaverin auttamisesta karistaa suurimmat unihiekat silmistämme ja lähdemme mukaan pelastusoperaatioon. Yhteensä leiristä on saatu koottua 14 kiipeilijää. Vaikka matka on suhteellisen pitkä haastavassa maastossa, saamme kaverin kannettua takaisin ihmisten ilmoille hämmästyttävän lyhyessä ajassa. 16 tuntia onnettomuudesta ja kaveri on sairaalassa polvi kuvattuna. Erinomaista yhteistyötä kiipeilijöiden, ja myöhemmin vastuun ottaneen pelastusryhmän, keskuudessa. Pari seuraavaa viikkoa sujuu pää-

osin säätä pidellen. Välillä on parempaakin keliä ja päiväkirjamerkintöihin rekisteröityy yksi lyhyeksi jäänyt yritys Poincenotille. Pääasiassa aika kuluu laaksossa sporttikiipeillessä ja välillä boulderoidessa. Iltasin katselemme elokuvia hostellilla ja välillä käymme oluella paikallisissa kuppiloissa. Sunnuntai-iltaisin tutustumme tangon saloihin. Näiden lisäksi jokapäiväisiin rutiineihin kuuluu myös sääennusteen tarkastaminen kolmesti päivässä ja topokirjan selailu.

››

11


12

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


Vihdoin ilmanpainekäyrässä näkyy kauan odotettu noususuhdanne muutamaksi päiväksi ja toiveet nousevat korkealle. Emme ole vielä päässeet Torren-laaksoon ja eräänä sateisena alkuhelmikuun päivänä suuntaamme lenkkareiden kärjet noiden tornimaisten vuorten juurelle. Ensimmäinen päivä Niponinon leirissä kuluu sadetta pidellessä. Samoin toinen. Kolmantena päivänä lähdemme varhain aamuyöstä kävelemään reitille. Alkukaudesta Domo Blanco -vuorelle on avattu uusi reitti, Superdomo 500m WI 5 M6, josta on miltei heti muodostunut klassikko. Toistonousun päivänä huipulla olleiden ihmisten määrä moninkertaistui heittämällä, kun neljä köysistöä kiipesi reitin.

13


14

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


Reitti osoittautuukin maineensa veroiseksi. Kolmessa osassa kulkeva reitti kulkee ensin helppoa mixtakiipeilyä yhden kolmanneksen. Sen jälkeen vähän vaikeampaa mixtakiipeilyä toisen kolmanneksen. Koko komeuden kruunaa vajaa pari sataa metriä pystysuoraa ja paikoitellen vähän päällekaatuvaakin jäätä. Jokainen kolmannes on toistaan parempi. Aloitamme kiipeilyn aamunkoitteessa. Korkeammat huiput hohtavat kultaisina aamuauringossa. Heti alusta pitäen kiipeily kulkee ongelmitta. On hienoa kiivetä ja reitti tuntuu olevan hyvässä kunnossa. Kiipeämme helppoa jäätä nopeasti. Pian huomaamme kiivenneemme ensimmäisen kolmanneksen. Keskikohdan kruksiköydenpituus tuottaa vähän ongelmia huononlaisen jäätilanteen takia. Lopulta kuitenkin saavutamme viimeisen kolmanneksen. Jäänoro valuu kuluaarin pohjalla houkuttelevasti. Siinä on tiemme huipulle. Ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäskin köydenpituus taittuu, kunnes olemme viimeisen köydenpituuden alla. Hieman päällekaatuva 50 metrinen köydenpituus vie voimat miehistä ja uupuneena taistelemme tiemme ylös, Lauri edellä ja minä perässä. Yhdeksän aikaan illalla saavutamme huipun pitkän taistelun jälkeen. Olemme lumipyryn keskellä ja jäätävä länsituuli puhaltaa puuterilunta kaikkialle. Olotila on siedettävä siitäkin huolimatta, että edessä on monta tuntia laskeutumista pimeyden keskellä. Abalakow, abalakowin perään laskeudumme pimeyteen. Mielessä pyörii ajatus kaikista epäonneen päättyneistä laskeutumisista. Pidämme välillä taukoja, jotta aivot saavat hetken hengähtää. On pimeää ja väsyttää mutta muuten kaikki on erinomaisesti. Köydenpituus köydenpituudelta pääsemme alaspäin. Kun keskittyy siihen mitä tekee kaikki sujuu ongelmitta. Vihdoin saavutamme lumirinteet ja ylitämme reunarailon. Yksi iso reitti ja huippu kiivetty. Kävelemme läpi pimeyden ja lumipyryn takaisin teltalle 27 tuntia sieltä lähdön jälkeen. Paikalliseen jäätelöbaariin on kehitetty Superdomojäätelömaku. Päivisin käymme kiipeilemässä sporttia ja iltaisin menemme syömään jäätelöä, ja kerta toisensa jälkeen juhlistamaan Domo Blankon valloitusta. Onhan jäätelöbaarin nimi Domo Blanko. Pian kiipeilijän mieli alkaa kuitenkin taas halajamaan pois kaupungin turistisekamelskasta. Keho alkaa kaipaamaan kylmiä öitä vuorilla ja pitkiä lähestymisiä sekä loppumattomalta tuntuvaa kiipeilyä. Aika lähteä seikkailemaan. Sääennusteessa on lupaavia merkkejä. Sääikkunasta on tulossa hyvä. Näyttä jopa siltä, että tästä olisi tulossa oikea kunnollinen sääikkuna. Nyt kiivetään kalliota.

15


Aguja saint exupery on yksi niistä hienoista neulamaisista, oikean vuoren näköisistä, huipuista Fitz Royn massiivissa. Vuoren länsiseinällä sijaitsee Chiaro di luna (suom. Kuunsilta) niminen reitti, 750m, 6b+. Ensinousu tapahtui täydenkuun aikaan ja laskeutuminen venyi pitkäksi. Reitin nimi juontaa juurensa täysikuun loisteesta, joka valaisi ensinousijoiden laskeutumista. Suuntaamme siis kulkumme jo toistamiseen Torren laaksoon. Kahdenkymmenen kilometrin lähestyminen sujuu jo rutiinilla ja ensimmäisen kerran harhailu jäätiköllä jää väliin. Kelikin on kohtalainen, vaikka pieni tuuli puhaltaakin sopivasti vastaan. Tällä kertaa meillä on ruokaa yllin kyllin mukana ja ilta meneekin syödessä. Illan aikana Niponinon leiriin ilmestyy paljon kiipeilijöitä ja käymme ennen nukkumaan menoa toivottamassa ystäville onnea ja kyselemässä betaa reitille. Kaikilla on into päällä. Ystävämme Chad ja Jens ovat lähdössä kiipeämään Afanassieffia Fitz Roylle, Italialaiset suuntaavat Aguja de la Sillalle koettamaan uutta ensinousua. Kaikilla on hienoja suunnitelmia. Tunnelma on korkealla. Nousemme seuraavana aamuna jäätiköltä ylemmäs Saint Exuperyn länsiseinämän juurelle. Bivy-paikastamme on ehkä koko massiivin paras näkymä laakson yli Torre-ryhmän itäseinämille, joista Cerro Torren seinämä nousee korkeimmalle. Ihmettelemme Compressor-reitin esteettisyyttä ja paistattelemme päivää. On lämmin ja tuulikin on tyyntynyt lähes kokonaan. Myöhemmin makaan selälläni ja odotan unta. Vatsassa tuntuu pieni jännitys. Tähdet näyttävät kauniilta Patagonian yössä. Aamulla kun lähdemme reitille aurinko sarastaa jo Cerro Torren seinämillä. Reitin vaikein köydenpituus on heti kolmantena. Ensimmäiset kymmenisen köydenpituutta menee heittämällä. Sitten tulee vaikeampaa. Tai kiipeilyllisesti kohdan pitäisi olla suhteellisen helppo, mutta viime viikkojen sateet näkyvät vielä jäänä halkeamissa. Sopivan linjan löytämiseen menee aikaa ja lopulta vaihtoehtoinen köydenpituus johtaa huonolaatuisimmalla ikinä kiipeämälläni graniitilla ylemmille köydenpituuksille. Ylemmällä pääseinällä pääsemme todellisen unelmagraniitin kimppuun. Tätä kiipeily on parhaimmillaan Patagoniassa. Täydellisiä halkeamia, eriskummallisia fleikkejä ja taitaa joukossa olla jokunen pokettikin. Paahtava auringonpaiste saavuttaa seinämän iltapäivällä ja olotila muuttuu enemmän tai vähemmän tuskaiseksi. Jossain vaiheessa kiipeily muuttuu taisteluksi, jota jatkamme ylöspäin. Illalla yhdeksän aikaan saavutamme huippuharjanteen. Itse huipulle on vielä vähän lumessa tarpomista. Haluamme laskeutumaan ennen kuin pimeys koittaa ja sovimme, että Lauri käy huipulla ja minä alan valmistelemaan laskeutumista.

16

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


17


Pimeys laskeutuu vuorten ylle ja me aloitamme pitkän laskeutumisen. Onneksi on lämmin eikä tuule. Vaikka laskeutumiset sujuvat joutuisaan, kuluu pitkän reitin alas tulemiseen yllättävän paljon aikaa. Täysikuu saa vuoret hohtamaan hopeisena pimeydessä, aivan kuten ensinousun aikana. Jossain reitin keskivaiheella on isoja hyllyjä. On kohtalaisen lämmin ja koetan olla nukahtamatta odottaessani laskeutumisvuoroa. Lauri menee nyt edellä. Ajatus harhailee väkisin ja muuttuu kuviksi. Torkku-unien seassa kuulen Laurin kehotuksen aloittaa oma laskeutumiseni ja mieli virkistyy. Kuuden aikaan aamulla saavutamme lumikentät reitin juurella. Laskeutuminen on sujunut suuremmitta kommelluksitta, lukuun ottamatta köyden jumittumista toiseksi viimeisellä rappelilla, sekä pientä säätöä reitin juurelle jättämiemme kenkien pelastamiseksi. Onneksi leiriytymiskamat on melkein reitin juurella. Pääsemme makuupussin lämpöön. Muutaman tunnin unet tekevät hyvää ja jatkamme laskeutumista Niponinon leiriin. Toinen yö unta ja aamulla kävelemme takaisin kylille voittajina. Voiton huuma ei kestä kauaa, sillä miltei heti saamme kuulla Chadin kuolleen laskeutumisonnettomuudessa Supercanalletalla, Fitz Royn länsipuolella, onnistuneen huiputuksen jälkeen. Tunnelma laskee jyrkästi. Koitamme olla parhaamme mukaan Jensin, Chadin kiipeilyparin, tukena ja samalla käymme itse läpi tuota tragediaa kukin omalla tavallaan. Onneksi hostellilla on paljon ystäviä, joiden kanssa jakaa ajatuksiaan. Kiipeilymaailma on menettänyt yhden kirkkaimmista tähdistään.

18

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


19


Reissu lähenee loppuaan ja ilmat muuttuvat taas epävakaammiksi. Saamme vielä yhden kauniin päivän ja kiipeämme mahtavalle Cerro Sololle ennen kotiin lähtöä. Mukava aurinkoinen päivä. Huipulta avautuu mahtava maisema Torren laaksoon pohjoisessa ja lännessä siintää suuri Hielo continental -jäätikkö. Täydellinen päivä huoletonta kiipeilyä reissun lopuksi. Aamulla Sebastian heittää meidät linja-autolle. Tunnelma on haikea. Ilma on kirkas ja vuoret näyttäytyvät meille jäähyvästeiksi. Vaikka kotiinlähtöä on odotettu, on lähdön hetki vaikea. Tästä kylästä on tullut toinen kotimme, ja näistä vuorista leikkikenttämme kahden viimekuukauden aikana. Olemme tavanneet paljon uskomattoman hienoja ihmisiä ja saaneet koko joukon uusia ystäviä. Reissu on jättänyt meihin molempiin lähtemättömät jälkensä. Itse olen oppinut paljon lisää alppikiipeilyn saloista ja tajunnut taas kerran, kuinka vaativan lajin kanssa tässä ollaan tekemisissä. Nöyryys Patagoniaa kohtaan on kasvanut ja vuoria kohtaan yleensäkin. Kiipeily vuorilla antaa maailman hienoimpia kokemuksia, kun kaikki menee nappiin. Olemme myös oppineet että pienikin epäonni näillä vuorilla voi saada todella vakavat seuraukset. Täällä olet yksin suurten vuorten syleilyssä.

20

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


21


22

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


Patagonia on vaativa paikka, varmasti yksi niistä vaativimmista. Kaiken osuessa kohdalleen, kelistä ja reittivalinnasta lähtien, voi näillä vuorilla kokea maailman hienoimpia hetkiä maailman hienoimman vuoriryhmän keskellä. Huonona kautena ei välttämättä näe koko vuoria moneen viikkoon. Ajatuksissani tulee olemaan aina pieni kolo Patagonialle ja toivottavasti pääsen pian uudestaan nauttimaan noista mahtavista hetkistä noiden hienojen vuorten syleilyssä. ■

Kiitokset sponsoreille

23


Wanhaa kiveä

KADONNEEN kIVEN

METSASTAJAT Juho Isotupa

21.02. 2014 ulkomuistista vetäistynä Uusien kallioiden etsiminen on aina ollut oleellinen osa kiipeilyäni. Monen moista mestaa kaiken tarpomisen vastineeksi löydettiinkin. Erityisesti Varsinais-Suomen suunnalta. Talvi-illat istuttiin kirjastossa tuijottamassa peruskarttoja silloisen kiipeilykaverini Tuomo Koskisen kanssa. Välillä juostiin metsissä pelkkien kuulopuheiden perässä ja opittiin kantapään kautta suodattamaan ne eikiipeilijöiden jutut niistä hirmuisista kallioista. Muutamat kalliot painuivat unholaan access juttujen takia.

24

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


Elettiin 90-luvun puol-

taväliä Turun suunnalla, jossa kiipeily eli ja voi hyvin. Sisä- ja ulkoharrastuspaikkoja oli mukavasti ja uusia harrastajia tuli koko ajan lisää. Järjestettiin kursseja, kiipeilyretkiä sun muita peijaisia Kruxin ja Turun kiipeilypalatsin toimesta.

25


26

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


Eräänä päivänä kiipeilypalatsin myymälään tuli myyntiin Jerry Moffatin ja Ben Moonin ’The Real Thing’ -boulderointivideo. Katsottuani filmin, boulderointi kolahti minuun kovaa. Ulkoboulderointi oli nähkääs jokseenkin olematon juttu siihen aikaan Turussa. Moonin & Moffatin Fontainebleau-boulderointi oli sytyttänyt ihan uudenlaisen kiipeilykipinän. Katseeni alkoi haravoida metsän reunoja uudella tavalla. Enää ei etsitty pelkästään niitä korkeita köysikiipeilyseinämiä, vaan matalammat muurit ja lohkareet olivat nyt kiikarissa. Yksi kaunis kesäpäivä olin Ispoisten suunnalla etsiskelemässä kiviä. En löytänyt mieleistäni, joten päätin mennä katsomaan sitä Luolavuoren tenniskentän vieressä olevaa julmetun kokoista lohkaretta. Juu, iso oli. Ja aika vaikean näköinen. Boulder-reittisilmäni oli tuossa vaiheessa vielä sen verran kehittymätön, etten osannut nähdä lähikivien potentiaalia. Nää! Totesin ja jatkoin matkaani Luolavuorentietä itään. Siinä samassa huomasin oikealla metsän reunassa muutamia lohkareita, jotka vaativat välittömän huomion. Auto parkkiin ja tossut mukana metsään. Pian edessäni oli kivi, johon saisi poikkarin. Kädet haukena otin ensituntumaan slouper-kiipeilyyn, ja ehkä kymmenennen yrityksen jälkeen reitti oli kiivetty. Kiven kylkeen maalattu punainen risti antoi reitille nimen. Tutkiskelin vieressä olleen iso kiven negalinjoja, naureskelin mielessäni ’Aivan liian kovia! Toistaiseksi!’. Minulla oli paikasta todella hyvät kutinat, joten päätin kiivetä mäen päälle katsomaan. Ja niin seisoin sanattomana upeiden lohkareiden keskellä. En tiennyt itkeäkkö vaiko nauraa! Rymysin hikisenä metsää ristiin rastiin ja olin löytänyt toista kymmentä lohkaretta. Olin aivan täpinöissäni!

›› 27


Maahantuon� ja markkinoin�: �reendoor Oy, Nuijamiesten�e �B, 00400 Helsinki, p: 010 470 2630 Jälleenmyyn�: �iipeilykeskus Tapanila, Boulderkeskus, YogaRocks, Camu


Kohtapuoleen vanha kiipeily-

kaarani kurvasi

renkaat kiljuen kiipeilypalatsin pihaan. Ryntäsin sisään ja huusin läsnäolijoille ’Nyt SE löytyi!’. ’Eh... Että mikä löytyi?’ kuului hämmentynyt kysymys. ’Turun Fontsu! Saatana äijät, nyt autoihin! Te ette usko tätä!’ Hetken päästä mäellä alkoi melkoinen

kuhina. Joku siellä alkuun kyseli lupia sen ja sen linjan kiipeämiseen. ’Et tartte mun lupia! Anna mennä vaan!’ hihkaisin harjaamisen lomassa. Siitä se lähti ja linjoja syntyi kuin sieniä sateella.

››

29


30

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


Luolavuoren reiteistä erityisesti ’Kiusaus kulma’ 6 ja ’Paidattomuus tuo voimaa’ 7- ovat jääneet mieleeni. Reitit taisi tehdä Petteri Alho ja Peetu Ojalehto. Omista tekeleistä ’Bouldernisti’ 7(?) jäi mieleen, koska projektoin sitä koko kesän. Vasta loppusyksystä, ensimmäisten lumihiutaleiden hiljaa leijuessa taivaalta, sain oikean käden dynon vihdoin ja viimein pitämään puristusotteessa. Olipahan urakka. Luolavuoren jälkeen boulderointi iski voimalla Turkulaiseen kiipeilyyn ja uusia paikkoja löytyi vähän väliä paikallisten kiipeilijöiden toimesta. Montakohan sataa reittiä siellä päin mahtaa jo ollat? 400? 500? Tänä päivänä potentiaalisten paikkojen etsiminen on naurettavan helppoa. Netistä karttapalvelu tai kaksi auki. Voit kätevästi vertailla maastokarttaa ja ilmakuvaa. Vaikka keskellä metsää. ■

31


Uutuudet

Fuel Fuel on kotonaan niin jyrkällä jäällä, kuin negatiivisilla mixed -reiteillä. Kevyt varsi on valmistettu yhdestä palasta alumiinia. Varsi jatkuu myös gripin alle, mahdollistaen erittäin hyvän ja jämäkän tuntuman. Uusi Fuel Ice terä. 50cm / 638g. Kaupoissa syksy 2014 ->

Edelrid Mega Jul Mega Jul on monipuolinen ja kevyt varmistuslaite yh-

delle tai kahdelle köydelle. Laitteessa on ominaisuus, joka mahdollistaa nopean köyden syöttämisen liidaajalle. Laite jarruttaa automaattisesti kiipeilijän pudotessa, putoamisen jarrutus voima on suuri. Laitteessa voi käyttää köyttä jonka paksuus on 7,810,5 mm, pienemmässä mallissa micro Jul voi käyttää6,9 – 8,5 mm köyttä. Laiteella voi myös laskeutua. Laskeutumiseen laitteessa on monipuoliset mahdollisuudet.

32

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

DMM uusi reppumallistoa Uusia malleja on neljä The Flight, Void, Zenith ja Vector. The Flight on sportti kiipeilyreppu jonka on helppo ottaa käsimatkakassiksi lentokoneeseen. Void reppua saa kolmea tilavuutta 45, 75 ja 100 litrasena ja se on hyvä valinta pitkille kiipeilyreissuille tai lomamatkoille. Zenith on 18 litran reppu multi-pitch kiipeilyreiteille. Vector on kaikkeen käyttöön päivän trädi-kiipeilyreissulle, repun 45 litran tilavuus mahdollistaa kaiken tarvittavan mukaan ottamisen.


Petzl lanseeraa täyden köysivalikoiman sporttikiipeilyyn Petzlin uudesta valikoimasta löytyy köysi jokaiseen lajiin seinäkiipeilystä jääkiipeilyyn. Kaikissa köysissä on EverFlex-käsittely, joka vakauttaa sekä parantaa köyden käsiteltävyyttä merkittävästi. Päät on ultraäänihitsattu, mikä estää rispaantumista. Köysivyyhdin ensimmäistä avaamiskertaa on helpotettu ClimbReady-vyyhtimismenetelmällä, joka tekee köydestä heti käyttövalmiin. Dynaamisten köysien valikoimaan kuuluu kahdeksan köyttä: Mambo yleiskiipeilyyn, Arial high-endkiipeilyyn, Volta tekniseen kallio- ja vuorikiipeilyyn, Tango multi-pitch-kiipeilyyn, Salsa multi-pitch- ja jääkiipeilyyn, Paso tekniseen ja jääkiipeilyyn sekä monipuolinen Contact yleiskiipeilyyn. Lisäksi valikoimasta löytyy erittäin pitkäikäinen Java-köysi sisäseinille. Kaikista köysistä on saatavilla kaksi värivaihtoehtoa.

Contact on dynaaminen 9,8 mm single-köysi. Contact sopii kiipeilijöille, jotka haluavat hioa kalliokiipeilytaitojaan. Se on kevyt, kestävä ja monipuolinen harjoitteluköysi vaativampaan kiipeilyyn tähtäävälle. Suositushinnat: 130–700 € köydestä ja sen

pituudesta riippuen (30–200m). Myynti: Köysiä heti saatavilla urheilu-

ja kiipeilyvarusteliikkeistä.

HOUSUT/VALJAat Mammutilta

Wild Country Focus

Mammut on tuonut markkinoille housut joihin on integroitu valjaat. Housuja on saatavilla pitkinä housuina sekä sortsi-mallisena. Housuja on saatavilla naisten sekä miesten mallilla. Hintaa tuotteella Mammutin kotisivuilla on 250 Sveitsin frangia, joka on noin 205 euroa.

Huippukevyt (230g) uutuus Wild Countrylta. Kuoriosa kestävää polykarbonaatti-muovia. 16 tuuletusaukkoa auttavat pitämään pään kylmänä tiukissakin paikoissa. Leukahihnan kiinnitys magneettisoljella, helppo käyttää myös hanskat kädessä. Neljä klipsiä otsalampun kiinnitykseen. Yksi koko, säädettävissä 53-63 cm. Värit: punamusta ja valkomusta. SH: 100€ Maahantuoja: Bouldertehdas Oy

33


Treenit

Aloittelevan kiipeilijän

kotiharjoittelu

Tämän jutun tarkoituksena on valaista hieman kiipeilyharjoittelua aloittelijan näkökulmasta sekä mitä voi tehdä kotona ilman välineitä omana harjoituksenaan tai osana alkulämmittelyä edistääkseen kiipeilyään ja huoltaakseen itseään. Toki pitemmälle ehtinyt kiipeilijäkin voi löytää lisukkeita omiin treeneihinsä. Kiipeilyharjoittelussa toimivat samat lainalaisuudet kuin muissakin lajeissa. Kehittymistä tapahtuu erityisesti alkuvaiheessa hyvinkin nopeasti, kuin itsestään. Riittää, että käy kiipeämässä säännöllisesti. Keho muokkautuu vastaamaan kiipeilyssä tarvittavia ominaisuuksia. Erityisesti hermoston toiminnan tehostumisella on iso merkitys alkuvaiheen

34

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

kehityspyrähdyksessä. Lihasvoimaa ja kestävyyttä tulee myös kohtuullisen nopeassa tahdissa, jotta keho pystyy vastaamaan haasteisiin, joita kiipeilyreitit meille asettavat. Saavutettuaan tietyn tason seuraa tasannevaihe, johon harrastekiipeilijä usein törmää. Tämän huomaa siitä, että kehittymistä ei enää tapahdukaan, vaan kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen pysytään samalla tasolla. Aika, milloin tasanne voi tulla vastaan, vaihtelee paljon eri henkilöiden välillä. Vaihtelu riippuu yksilön ominaisuuksista, kuinka paljon henkilö harrastaa kiipeilyä ja kuinka yksipuolista kuormitusta keho saa kiipeilyssä. Tämä tasanne voi myös olla riittävä taso, jos haluaa harrastaa kiipeilyä satunnaisesti.

Mikäli kuitenkin haluat mennä askeleen pidemmälle, kannattaa huomioida muutamia seikkoja. Toki nämä asiat on hyvä tiedostaa, vaikka tarkoituksena olisikin satunnainen kiipeily, jotta harrastus voi jatkua keskeytyksettä. Lajiharjoittelu ja lajinomainen harjoittelu ovat pääosassa, mikäli kehitystä haetaan ja olet pyyhältänyt jo 18 ikävuoden rajapyykin ohi. Hyvät tukevat harjoitteet ovat olennainen osa treenausta. Verryttelyt jokaisella harjoituskerralla, riittävä palautuminen, suunnitelmallisuus ja kärsivällisyys takaavat hyvät mahdollisuudet kehittymiselle ja ennaltaehkäisevät loukkaantumisia. Kriittisiä kohtia edellä mainituista

ovat verryttelyt, erityisesti alkuver-


Ismo Miettinen

Oululainen liikuntalääketieteilijä, työskennellyt liikunnan parissa vuodesta 2007. Aloittanut kiipeilyn syksyllä 2013. Pitää blogia aloittelevan kiipeilijän näkökulmasta: www.facebook.com/kipusikiipiainen

ryttely ja kärsivällisyys. Nämä kaksi seikkaa vaikuttavat eniten vammojen syntymekanismeihin ja loukkaantumisriskiin. Harjoittelussa olen kehottanut toteuttamaan ”terveellistä harjoittelua ja kehittymistä”. Tämä tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että jokaisen treenin päätavoite on pysyä ehjänä ja mahdollistaa täysipainoinen treeni myös seuraavalla kerralla! Näin pystytään varmimmin turvaamaan kehittyminen pitkällä aikavälillä. Mielestäni mielekkäämpää on treenata täysipainoisesti vuosi kuin treenata täysillä puoli vuotta ja olla puolikuntoisena toiset puoli vuotta. Kiipeilyyn liittyy muutamia erityis-

piirteitä, jotka on myös hyvä huomioida. Alkuvaiheessa käsien kova rasitus voi aiheuttaa kyynärvarren lihasten ylikuormittumista tai vammoja sormissa. Sormivammat toki ovat yleisiä kaikentasoisilla kiipeilijöillä. On tärkeä pitää mielessä, että lihasten kehittyminen vastaamaan rasitustasoa on huomattavasti nopeampaa kuin nivelten muiden tukirakenteiden ja jänteiden kehittyminen vastaamaan samaa kuormitusta. Tämä johtuu pääasiassa tukirakenteiden heikommasta aineenvaihdunnasta jolloin rasituksesta palautuminen ja pienten vaurioiden korjaaminen kestää huomattavasti kauemmin kuin lihaksistossa. Karkeana nyrkkisääntönä voi pitää seuraavaa. Jos uuden reitin voimavaatimuksen saavuttaminen vie esim. kuukauden tai pari, sama tukirakenteiden kestävyyden kehitys voi viedä puolesta vuodesta vuoteen. Ja mitä pidempään ura etenee ja mitä vaativammiksi reitit muuttuvat, niin ajat helposti tuplaantuvat tai triplaantuvat. Toisin sanoen mitä enemmän harjoitellaan yksipuolisesti omalla maksimialueella tietyllä ajanjaksolla sitä suuremmaksi kasvaa louk-

kaantumisriski. Tässä on tietysti se paradoksi, että kehittymiseen on harjoiteltava maksimitasollakin. Tasapainoillessa asian kanssa tarvitaan eritasoista harjoitusta ja välillä hyvinkin kevyttä treeniä, jotta ehditään palautumaan ja mahdolliset kovien treenien aiheuttamat mikrotraumat lihaksissa ja muissa tukikudoksissa ehtivät korjaantua, eivätkä ne pääse kasautumaan tai repeämään isommiksi vammoiksi. Kiipeilyuran alkuvaiheessa seinällä voi tulla helposti hallitsemattomia liikkeitä, jotka voivat altistaa loukkaantumisille. Tämä koskee erityisesti henkilöitä, joilla voimaa on kertynyt muiden lajien harjoittelun tuloksena ennen kiipeilyn aloittamista. Voimaa voi löytyä kiskoa itseään ylös vaikeillakin reiteillä, mutta hallitsematon vartalon kiertyminen käden pysyessä tiukasti kiinni käsiotteessa voi aiheuttaa esim. olkanivelen vamman. Kannattaa harjoitella helpoilla reiteillä tasapainoa, kehonhallintaa ja staattista liikkumista. Kiipeilyliikkeiden pysyessä hallinnassa voi siirtyä dynaamisempiin liikkeisiin. Polven heikot tukilihakset yhdis-

tettynä tippumiseen epämääräisessä asennossa boulderpatjalle voivat aiheuttaa polvivamman. Tippumistakin olisi hyvä hieman harjoitella ja huolehtia polvien ja nilkan tukilihaksista. Myös kiivetessä heikot polven ja nilkan tukilihakset voi altistaa nyrjähdyksille. Esimerkiksi käden lipsahtaessa otteelta polven tai nilkan kuormitus lisääntyy yhtäkkiä. Nivelrakenteisiin voi kohdistua isoja vääntökuormia, mikäli niveltä tukevat lihakset eivät ole kunnossa ja tukemassa niveltä. Pääsääntöisesti suosittelen etsimään kiipeilystään heikot kohtansa ja kehittämään niitä. Mikäli harjoittaa

vain vahvuuksiaan on kehittyminen pitkällä tähtäimellä rajallista ja tällainen toiminta voi altistaa loukkaantumisille. Kiipeilyssä on useita eri osaalueita, joita voi harjoittaa. Voima, tekniikka, kestävyys, kehonhallinta, mielenhallinta, liikkuvuus, palautuminen, motivaatio ja kiipeilijän teho–paino -suhde (massa). Jokaista osa-aluetta voi tarpeen mukaan kehittää erilaisilla menetelmillä. Tässä artikkelissa keskitytään liikkeissä pääasiassa kehonhallintaan, voimaan ja liikkuvuuteen. Esittelen muutamia hyväksi havaittuja liikkeitä, jotka edesauttavat kehittymistä kiipeilyuran alkutaipaleella ja myös ennaltaehkäisevät vammoja. Liikkeet on valittu siten, että ne voi tehdä ilman välineitä ja kotioloissa. Liikkeitä voi käyttää myös osana alkulämmittelyä ennen kiipeilyn aloittamista. Liikkeiden toistomäärät tulee suhteuttaa omaan tasoon. Osana alkulämmittelyä jo viisi toistoa riittää, mikäli muita samoja kehonosia kuormittavia liikkeitä tehdään myös. Pääasia liikkeitä tehdessä on se, että ne pystyy tekemään hallitusti, tämäkin osaltaan määrittää toistomääriä.

liikkeiden lisäksi suosittelen tekemään kehonpainoa hyväksi käyttäen keskikehoa vahvistavia liikkeitä, erilaisia leuanvetoja, punnerruksia sekä kyykkyjä. Kannattaa kiinnittää huomiota myös sellaisten lihasryhmien kehittämiseen, jotka kiipeilyssä eivät saa tarpeeksi rasitusta. Erityistä huomiota tarvitsevat olkanivelen tukirakenteita vahvistavat ja huoltavat liikkeet. Kuminauhalla tehtävät moninaiset liikkeet ovat oiva tapaturmavakuutus olkanivelen ongelmia vastaan. Artikkelissa esiteltyjen

›› 35


Liikkeet

1

2

Tuolille nousun tarkoituksena on lisätä ponnistusvoimaa kiipeilynomaisessa asennossa. Lähtöasennossa (kuva 1) asetu lähelle seinää toinen jalka tuolilla. Ponnista tuolilla olevalla jalalla itsesi tuolille (kuva 2). Keskity siihen, että käytät ponnistusvaiheessa mahdollisimman vähän lattialla olevaa jalkaa apuna. Laskeudu rauhallisesti alas. Seinästä voi ottaa alkuun tukea, mutta päämääränä on tehdä liike ilman tukea seinästä.

5

Lantion nosto toisen jalan ollessa vatsan päällä kuormittaa pakaraa ja takareittä (kuva 5 ja kuva 6).

6

Jos nostava jalka on lähellä pakaraa, kuormitus keskittyy enemmän pakaraan. Mitä kauempana nostava jalka on pakarasta sitä enemmän kuormitus keskittyy takareiteen. Nostava jalka kauempana pakarasta simuloi kätevästi heelhookkia. Pidä keskivartalo tiukkana ja keskity siihen, ettei lantio pääse heilumaan puolelta toiselle. Napakammin lantio ylös, parin sekunnin pito ja rauhallisesti alas.

36

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


3

4

Ristikyykyn tarkoitus on kehittää polvea tukevia lihaksi hieman eri liikekulmalla verrattuna normaaliin kyykkyyn. Aseta jalat ristiin ja lähde liikkeelle ylhäältä (kuva 3) ja laskeudu rauhallisesti alas (kuva 4). Huomioi polven linjaukset eli polvien liike varpaiden suuntaan. Mikäli polvissasi on vammoja tai liike aiheuttaa kipua, en suosittele tekemään liikettä. Muista rauhallinen ja hallittu liike. Rauhallisemmin alas ja hieman napakammin ylös. Muista vaihtaa välillä jalat toisinpäin ristiin.

7

8

Ristiveto lisää rutkasti kehonhallintaa. Perusasento on etunojapunnerruksen yläasento (kädet suorana). Nosta

käsi ja vastapuolen jalka ilmaan (kuva 7). Tuo rauhallisesti käsi ja jalka yhteen vartalon alle siten, että kyynärpää ja polvi koskettavat kevyesti (kuva 8), palauta käsi ja jalka lähtöasentoon (kuva 7). Laske käsi ja jalka alas ja vaihda toinen käsi ja jalka. Keskivartalo on pidettävänä tiukkana koko liikkeen ajan. Alkuun liikkeelle voi lähteä pelkästään käden ja jalan nostolla (kuva 7).

›› 37


9

10

Askelkyykky vartalon kierrolla on kokonaisvaltainen liike ja haastaa kehonhallintaan. Alkuasennossa (kuva 9) lähdetään rauhallisesti laskeutumaan alas ja samalla kierretään vartaloa ja kurotetaan takana olevan jalan puoleisella kädellä ylös samalla kuin toinen käsi hakeutuu vastakkaisen jalan kantapäähän (kuva 10). Alkuun voi laskea polven lattiaan asti, jotta liike tulee tutuksi. Tavoitteena on tehdä liike siten, ettei takana olevan jalan polvi ihan koske lattiaan.

13

14

Pöytään nousun alkuasennossa (kuva 13) istutaan lattialla jalat koukussa ja kädet hartioiden leveydellä. Nostetaan lantio ylös siten, että keskivartalo on vaakatasossa lattian suuntaisesti (kuva 14). Yläasentoa (kuva 14) pidetään hetken aikaa ja laskeudutaan rauhallisesti alas. Liike kehittää keskivartaloa ja venyttää kyynärvarren lihaksia (ranteen ja sormien koukistajat). Samoin liike venyttää hartialihaksen etuosaa, mikäli se on kireällä.

38

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


11

12

Lankkukäännön alkuasennosta (kuva 11) lähdetään kääntymään rauhallisesti kyljelleen siten, että koko vartalo kääntyy yhtäaikaisesti (kuva 12). Ei siis siten, että jalat käännetään ensin ja ylävartalo seuraa perässä. Keskivartalon tiukkana pitäminen on avainasemassa asennon ylläpitämisessä. Loppuasentoa (kuva 12) pidetään hetki ja lähdetään kääntymään takaisin alkuasentoon (kuva 11). Jos haluaa lisää haastetta, alkuasennon voi vaihtaa etunojapunnerruksen yläasentoon ja kääntyä siitä kyljelleen siten, että kädet ovat suorana koko ajan.

15

16

17

Käden nosto jalkojen päällä istuen näyttää helpolle, mutta oikein tehtynä kuormittaa olkanivelen tukilihaksia,

jotka yleensä ovat heikot ja altistavat olkanivelen vammoille. Alkuasennossa istutaan jalkojen päällä ja kyynärvarret lattialla siten, että kyynärpäät ovat polvien välissä ja kämmenet lattiaa vasten. Liuta käsi lattiaa pitkin suoraksi vartalon keskiviivan yli (kuva 15, esim. vasen käsi liukuu hieman oikealle). Käännä kämmen ylös (kuva 16). Nosta käsi noin 10 cm korkeudelle ilmaan siten, että ylävartalo pysyy paikallaan. Pidä kättä ylhäällä viiteen laskien, laske käsi alas ja palauta lähtöasentoon. Ennen kädennostoa tapahtuvalla kurotuksella ja käsivarren kierrolla pyritään eliminoimaan vahvoja lihaksia, jotka yleensä suorittavat käden liikkeitä. Näin ollen liikkeessä nostotyö tapahtuisi heikommilla tukilihaksilla. ■

39


Teknologia Omegawaven tilaama artikkeli

[Teknologiasta]

tehokas apu kiipeilyyn

Kiipeily on hauskaa kehon ja mielen supertreeniä, jossa haasteet eivät helpolla lopu kesken. Itsensä haastaminen sekä fyysisesti että henkisesti ovatkin niitä kiipeilyn parhaita puolia, ja lajin aloittaminen on tehty helpoksi. Kiipeilyn haasteellisuus oli ratkaisevana tekijänä myös Sami Laakkosen kiipeilyharrastuksen aloittamiseen.

Sain kipinän lajiin kolme vuotta sitten. Kaverini toi kiipeilyvaljaat tuliaisena Italian matkaltaan ja kehotti testaamaan niitä vasta-avatussa Salmisaaressa, pohjoismaiden korkeimmassa sisäkiipeilykeskuksessa. Ennen kiipeilyn aloittamista Sami harrasti vuosikausia eri urheilulajeja: jääkiekkoa, hiihtoa, sulkapalloilua sekä pyöräilyä. Jossakin vaiheessa tuli kuitenkin se

40

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

hetki, että kestävyyslajit eivät enää tarjonneet riittäviä haasteita. Siirryin toiminnalliseen harjoitteluun, joka omalla kohdallani tarkoitti kahvakuulaharjoittelua sekä erilaisia voimistelurenkailla tehtäviä liikkeitä. Kiipeily toi luonnollisen jatkumon funktionaaliseen harjoitteluun ja tarjosi väylän päästä hyödyntämään opittuja kehonhallintataitoja. Kiipeily vei Samin mennessään. Jo pian aloittamisen jälkeen hän löysi itsensä suorittamassa kallio- ja alaköysikiipeilyn kurssia, tavoitteena nopea eteneminen usealla kiipeilyn osa-alueella. Kehittymistä tapahtui kovalla vauhdilla, joka oli omiaan lisäämään motivaatiota. Greidit kovenivat nopeasti,


ja koska perustekniikat tuntuivat olevan hallussa, tuntui loogiselta lisätä kiipeilyn määrää. Sitten koitti päivä, jolloin tajusin kehityksen lähestulkoon loppuneen. Kovasta harjoittelusta huolimatta greidit eivät koventuneet, ja jokaisena kiipeilykertana ajatuksissa vain pyöri, että pitäisi pystyä kiipeämään vähintään yhtä kova reitti kuin edelliselläkin kerralla. Kun kehitys tuntuu loppuneen, laskee myös motivaatio. Näin kävi myös Samille; harrastus, joka alussa tuntui hauskalta oli kadonnut, ja tilalla oli jotain, joka ei tuntunut enää hyvältä. Mielessä kävi jopa kiipeilyn lopettaminen, mutta sekään ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Hyväksi onneksi Sami sai juuri samoihin aikoihin uuden työpaikan. Uusi paikka löytyi Omegawavelta, jossa Sami aloitti Omegawave Personalin tuotepäällikkönä. Omegawave Personal on urheilijoille suunniteltu palvelutuote, joka kartoittaa kehon kokonaisvaltaisen suoritusvalmiuden tulevalle harjoitukselle. Yksinkertaistettuna, Omegawave kertoo käyttäjälleen 2 minuutin pituisen mittauksen päätteeksi, mitä käyttäjän kannattaa tehdä seuraavaksi; liikkua vai levätä. Lisäksi se antaa suosituksen tulevan harjoituksen kovuudesta, auttaen käyttäjää kasvattamaan kokonaiskuntoa pidemmällä aikavälillä.

Sami ryhtyi itsekin palvelun käyttäjäksi. Lisäksi hän alkoi määrätietoisesti rytmittämään harjoituksiaan Anton Johanssonin ohjelmointifilosofian mukaisesti. Harjoitusrytmitys yhdessä Omegawaven käytön kanssa palauttivatkin vähitellen nautittavuuden kiipeilyyn. Asiat, jotka olivat kuukausia tuntuneet vaikeilta, tuntuivatkin taas helpoilta. Oli kuin olisin aloittanut lajin alusta uudelleen, tosin huomattavasti korkeammalta tasolta.

Nykyisin Sami rytmittää harjoitukset tavoitteiden, esimerkiksi kisojen mukaan, kuunnellen samalla omaa kehoaan. Harjoittelujaksojen pituudet voivat vaihdella, mutta yleensä mennään rytmityksellä 2– 4 viikkoa/osaalue, joiden välissä pidetään väliviikko.

Keskushermoston tila ennen treeniä määrittää hyvin pitkälle miten kiipeilyt sujuvat. Minulle optimitaso kiipeilyyn on Omegawaven asteikolla 20mV. Peruskiipeilyharjoitus tiputtaa tuota arvoa 5-10mV, joka on vielä sellainen lukema, joka mahdollistaa kiipeilyn samana päivänä. Kovat kiipeilytreenit voivat tiputtaa keskushermoston arvot lähelle nollatasoa, joskus jopa miinukselle. Niin alhaisilla arvoilla on huomattavan negatiivinen vaikutus kiipeilyyn, ja sellaisina päivinä onkin järkevintä pitää lepopäivä tai tehdä joku kevyt aerobinen harjoitus. Jos ei lepoa malta pitää, seurauksena voi parhaimmassa tapauksessa olla huono maku päivän treenistä, pahimmassa tapauksessa loukkaantuminen. Kehittymisen kannalta on erittäin tärkeää, että urhei-

lija oppii kuuntelemaan omaa kehoaan ja ymmärtämään levon ja harjoittelun oikean suhteen. Innostuksen huumassa ei urheilija valitettavasti aina kuitenkaan tunnista levon tarvetta, jolloin Omegawave auttaa käyttäjäänsä ottamaan oman kehon tarpeet huomioon. Sami suositteleekin Omegawaven käyttöä kaikille kiipeilijöille, joiden tavoite on kehittyä nopeasti ja turvallisesti. Keskushermostoa mittaava edistyneempi versio tuotteesta on ollut pitkään vain ammattiurheilijoiden saatavilla, mutta se julkaistaan pian myös kuluttajille. Samilla ei enää ole varsinaisia greiditavoitteita tai muita ulkoapäin mitattavia tavoitteita. Hän haluaa kehittyä tasaisesti kiipeilyn eri osa-alueilla, oli se sitten boulderia, sporttia tai trädiä. Tavoitteenani on yksinkertaisesti nauttia kiipeilystä ja upeista reiteistä, sekä kehittyä kiipeilijänä. Arvostan asioita, jotka ovat kehittyneet harjoittelun avulla, kuten reittien lukutaito ja oman muuvipankin laajeneminen. Yksi mielenkiintoisimmista kokemuksista kehityksen edetessä on kuitenkin ollut huomata psyykeen suuri vaikutus suorituksiin. Vaikeat reitit vaativat mielikuvaharjoittelua ja varsinaisessa kiipeilytilanteessa täytyy pystyä sulkemaan ulkopuoliset häiriötekijät pois mielestä ja keskittyä edessä olevaan vaikeaan liikesarjaan. Omegawaven avulla olen oppinut optimoimaan harjoitteluni niin, että niinä päivinä kun tiedän tarvitsevani täydellistä keskittymistä, olen sekä henkisesti että fyysisesti siihen valmis. ■ Lue lisää Omegawavesta: www.omegawave.com

41


42

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


Kuvantarina

Los Capitanos Kari Laitila

Los Capitanos reitti Olhavan kalliolla Repoveden kansallispuistossa kiivettiin alun perin teknisesti 80-luvun alkupuolella. Vaikeusastekin tuli teknisen vaikeuden mukaan A2. Reitti sai olla kiipeilijöiltä rauhassa muutaman vuoden, kunnes silloinen nuori lupaus Henrik Suihkonen tarttui reitin halkeamaan ja kiipeisi reitille vapaan ensinousun. Samoihin aikoihin tein työkseni freelance-valokuvaushommia kuvaamalla erilaisia moottoriurheilukilpailuja eri lehdille. Käytössäni oli sen aikaista huippukamerakalustoa. Syntyi ajatus ensimmäisestä suomalaisesta huimasta tippumiskuvasta. Ajatus pyöri mielessä ja Henkkakin kiinnostui asiasta. Reitiksi valikoitui Los Capitanos, joka on suhteellisen hyvä varmistaa ja turvallinen pudota. Reitin alla on myös tumma vetinen Olhavanlampi. Kuvausreissu tehtiin loppukesäisenä viikonloppuna, autoon oli pakattu normisetti kiipeilyvarusteita, majoittumisvälineitä ja runsaasti kamerakalustoa. Henkan lisäksi reissussa oli mukana Kari Poti hoitamassa varmistamisen. Tuohon aikaan kaikki kuvat kuvattiin 35mm filmille, pääasiassa käytettiin diafilmiä. Filmiä pakattiin runsaasti kameralaukkuun, lähemmäksi 100 rullaa eri herkkyyksillä olevaa filmirullaa. Pelkästään filmirullat veivät repun sisällöstä runsaasti tilaa. Kuvaushetkeksi valittiin myöhäinen iltapäivä, jolloin auringon

valo vielä osuu reitille osumatta kuitenkaan lammen pintaan. Valon osuessa pelkästään kallioon jäi alla ollut järven vesi erittäin tummaksi, joka täydentää syvyyttä kuvassa. Valotuksen mittasin käsimittarilla useasta kohdasta reittiä, luonnollisesti mittaus piti suorittaa köydellä laskeutumalla. Mittausten jälkeen piti jumaroida köyttä ylös kallion päälle. Kuvausvalmisteluiden jälkeen Kari Poti laskeutui reitin alkuun valmistamaan varmistuspaikan, Henkka laskeutui ja matkalla kiinnitti varmistukset. Varmistusten piti olla täysin varmasti kiinnitetty koska lennot tulisivat olemaan aika pitkiä. Kaiken ollessa valmiina minä vedin toisen laskeutumisköyden ylös ja toisella laskeuduin alas kuvauspaikkaan. Kuvauspaikalla tein ylimääräisestä köydestä vyyhdin, jotta köysi ei näkyisi kuvassa. Henkka kiipesi ennalta sovittuun kohtaan, josta sitten hyppäsi alas ja minä annoin kameran moottoriperän laulaa. Sama toistettiin muutaman kerran ja jokaiseen hyppyyn kului yksi 36 kuvan filmirulla. Kuvasin putoamisen myös sivusta päin, mutta ylhäältä kuvattu kuva on ehdottomasti paras. Yhden hyvän kuvan takia Henkka suoritti hypyn yli 5 kertaa, tarkkaa määrää en enää muista, mutta monta niitä oli. Kiitoksia Henkan rohkean ennakkoluulottomuuden sekä Kari Potin hyvän varmistustaidon saimme yhden hienon kuvan aikaiseksi. ■

▲▲ Valmistautuminen putoamiskuvan kuvaukseen, hymy on herkässä ▲ Leiripaikka ja varusteita

›› 43


44

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


45


KUVAN TARINA    VALOKUVAUSKILPAILU

Lehti etsii persoonallisia ja tarinan omaavia kiipeilykuvia. Kuva voi olla lähestymiseltä, seinältä, chillailu hetkistä tai ihan mistä tahansa. Kriteereinä ovat, että kuvana liittyy jotenkin kiipeilyyn ja se on pysäyttävä sekä siihen liittyy jokin tarina. Kaikki kuvaamaan ja tallentamaan tarinoita kiipeilyhetkistä, palkinto parhaasta kuvan tarinasta ovat yhtä hienoja kuin itse kuva ja sen tarina. Palkinnosta vastaa kilpailun sponsorina toimiva yritys ja palkintoina ovat sponsorin tuotteet tai lahjakortti.

Jokaisessa Rock sport magazine numerossa valitaan yksi ylitse muiden oleva kuva tarinoineen ja se julkaistaan lehden keskiaukeamalla. Julkaistavan kuvan valitsee lehden toimitus, kuvan tarinan sponsori ja sekalainen kiipeilijöiden raati.

Vaikka kuvasi ei sattuisi olemaan se minkä kilpailun raati valitsee, voi kuvasi silti päästä ehdolle lehden kiipeilykuva galleriaan. Kaikkiin julkaistavien kuvien kuvaajilta tullaan pyytämään erikseen lupa kuvan julkaisemiseen tai voit luvan antaa jo valmiiksi kuvaa toimitukseen lähettäessäsi.

Kuvien lähetys kuvakisa@rocksportmagazine.fi Kuvien tulee olla jpg.-muodossa, resoluution 300 ppi ja leveydeltään mielellään vaakakuvat vähintään 400mm ja pystykuvat vähintään 200mm.

46

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


e 8v mb uot ina- ikkipui ta s var iaat to sek tori io (4 -)

Kiip e Pai ilij채 | Ann kka ab | Rei tti | Kustav el Lait ila iL Ba

Lukijoiden kuvat

47


Once in a

Pauli Sivula

Font time Toista kertaa matkalla boulderoinnin syntysijoille samana ajankohtana, joten voinee puhua jo siis pienimuotoisesta traditiosta. Vuosi takaperin tuli tehtyä ensimmäinen reissu , silloin 7 hengen voimin. Nyt kasattiin matkaan tuplasti väkeä ja toistakymmentä pädiä. Reissun primus motorina toimi viime reissussakin mukana ollut Tapani, joka

Charles De Gaulle campus school à la Lassi & K-P. Teemu ja Sami koutsaa. © Pauli Sivula

48

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

kasasi matkaan Helsingin porukan pohjan päälle Kuopion Voeman tiloissa talven yli voimistuneita kivenhalaajia. Intoa ei joukosta ainakaan puuttunut ja sen huomasi viimeistään lentokentän parkkipaikalla, kun malttamattomimmat alkoivat autoja odotellessa jo kampustelemaan parkkiksen betonirakenteissa.


Pääsiäinen, reilu viikko vapaata ja Fontainebleau eli Fontsu. Mikä Fontsu? Fontainebleaun metsät sijaitsevat Pariisista noin 100 kilometriä etelään. Alueella on harrastettu kiipeilyä noin satakunta vuotta ja alkujaan paikka toimi paikallisten alppikiipeilijöiden harjoittelualueena. 1940-luvulla alueesta julkaistiin ensimmäiset topokirjat ja kiviin ryhdyttiin merkitsemään maalilla nuolin ja numeroin vakiintuneita reittiyhdistelmiä. Näin syntyivät alueelle ominaiset kivikierrokset, circuitit. Yhteen circuitiin kuuluu tyypillisesti 20-50 boulderongelmaa. Vaikeusasteita löytyy joka lähtöön, keltaiset ja oranssit sopivat hyvin lapsille tai helpompia reittejä hakeville, mustat ja valkoiset kunnon haastetta kaipaaville ja siniset ja punaiset asettuvat näiden välimaastoon. Circuitit onkin oiva tapa tutustua

fontsukiipeilyyn, jos vaan klassikkoreittien yrkkäämiseltä malttaa. Yksi tunnetummista circuiteista on Bas Cuvierin 42 reittiä käsittävä punainen circuit (greidit 5-6B), jolta löytyy mm. Fontainebleaun ensimmäinen 6A, MarieRose. Reittiä on kiivetty ahkerasti vuosien mittaan ja se on nykykunnossaan jokseenkin lasittunut. Tuntuu aika uskomattomalta, että kierros on nopeimmillaan kiivetty alle 20 minuuttiin eli alle puoli minuuttia per boulder siirtymisineen! Ennätyksestä vastaa Thierry Bienvenu, ja sama jamppa on kiivennyt edellisen lisäksi circuitin myös 13 ja puoli kertaa kuuteen tuntiin. Respect. Ennätys syntyi Jéróme Jean Charleksen ja Thierryn kesken olleen kisailun tuloksena ja vaikein asia oli ennätystehtailijan mukaan

››

49


keksiä optimaalinen tapa linkittää reitit yhteen ratkaisevien sekuntien säästämiseksi.

Miksi Fontsuun? Fontsussa on paljon hyvää ja erilaista kiivettävää (slouppereita, ah!) graniittiin tottuneelle. Valinnan vaikeus saattaa reissulla iskeä, alueita on kymmeniä, ja niissä edelleen kymmeniä kiviä täynnä klassikoita. Etukäteen kannattaa tehdä vähän valmistelutyötä, jottei ole pää pyörällään kuin karusellissa. Topokirja helpottaa reittien paikantamista huomattavasti, varsinkin runsaasti kuvia sisältävä (esim. Fun Bloc) on kova sana. Silti kuvallisenkin topon kanssa voi tulla välillä vähän epäselvää mistä reitti oikein menee ja onko linjalla eliminaatteja. Tarkempia speksejä löytää esim. bleau.infon nettisivuilta ja videobetaa on Youtubet ja Vimeot täynnä. Ja tietty kannattaa paikan päällä seurata mitä muut kiipeilijät tekevät. Jos ei ole etukäteen niin tehnyt tai ei välitä greidejä metsästää, niin hyvin pärjää myös valitsemalla reittejä fiilispohjalta, makean näköisiä reittejä kun riittää joka suunnassa. Toiseksi, on ihan mielenkiintoista nähdä käytännössä paikka, jossa laji on kehittynyt ja nähdä klassikkoprobleemeja livenä.

Marie Rose eli punainen #22 © Pauli Sivula

50

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

Majoitus? Tapani oli tehnyt erinomaista työtä majoituksen järkkäämisen suhteen ja löytänyt lähistöltä kokonaisen maatalon, johon koko porukka vaivatta mahtui. Kiviseinien sisälle kätkeytyi kahteen kerrokseen 8 makuuhuonetta, 4 suihkua, 3 vessaa, suuri keittiö ja tanssistudiona toiminut tila, josta tuli illalla koko porukan kokoontumis- ja venyttelytila. Pihalta löytyi jopa uima-allaskin. Koko lysti kustansi yötä kohden alle kympin per nenä! Tarkempi sijainti pidettäköön reissussa olleiden salaisuutena. ;)

Kiipeämään! Päivät reissussa meni pitkälti saman kaavan mukaan. Aamulla tukeva aamupala naamariin ja eväät päiväksi reppuun. Puoli kymmenen maissa liikenteeseen ja kahdeksan tuntia kivillä. Illalla kauppaan, jos tarvis, ja kämpillä ruokaa & palautusoluet kiertävällä kokkausvuorolla. Siihen päälle venyttelyt & jälkiturinat (lisää olutta!) ja nukkumaan. Eat – climb – sleep –repeat… 1. kiipeilypäivä, villisikoja ja kiipeilyjulkkiksia.

Ensimmäisenä päivänä suunnattiin koko porukalla Isatikseen, ei siis Siilitien keiville vaan Franchard Isatikseen.


D409-tieltä kun käännyttiin parkkipaikalle johtavalle hiekkatielle, saatiin muistutus, että todella ollaan tultu metsään, sillä musta villisika jolkotteli vähän matkan päässä tiestä ja toivotti omalla tavallaan tervetulleeksi metsään. Oltiin vähän myöhään liikenteessä ja oli viikonloppukin, joten autoja oli kertynyt jo runsas määrä tien varrelle ennen varsinaista parkkista. Autotungoksesta huolimatta kiville mahtui hyvin kiipeämään, Isatiksessa kun murkulaa riittää ja osa oli varmasti jatkanut myös kauemmille alueille ja sektoreille. Itse alueelta löytyy monipuolista kiipeilyä vähän joka lähtöön. Aika pitkälti eka päivä menikin pienemmissä porukoissa kokeillessa vähän erityylisiä reittejä: kattoja, släbejä, verttiä ja tietysti slouppereita. Muutamaa reittiä innostuttiin välillä ratkomaan isommalla joukolla, näistä mainittakoon mm. herkkä pikku släbi Le Zip Zut 6B, kanttiongelma Icarus 6C ja sen viereisessä kivessä oleva Moutard 6B. Syvemmältä sektorilta hyppymiehet Sami ja K-P löysivät puolestaan mieleisensä dynon, Kangaroo Cityn 7B. Päivän oma paras suoritukseni oli mukava katon ylitys Le Surplomb 6A+. Paivän aikana nähtiin myös nimikiipeilijä, Borealinkin kenkiä mainostanut Daniel Andrada.

ju oli nostaa oikea jalka kahvaotteelle käsien viereen ja rullata siitä jalan päälle, etsiä monopoketti ja nousta siitä jalan päälle. Kivenhalaajat järjestivätkin reitille flässijunan. Kaikkiaan ihan mainio päivä, kitkasta ei ollut pulaa, vaikka välillä tarkeni ilman paitaakin. Huilipäivä Fontsun kaupungissa

Kahden kiipeilypäivän jälkeen pidettiin Cuvierin porukalla huilipäivää, ahkerimpien jatkaessa kiipeilyä Éléphantissa. Ajettiin siis Fontainebleaun kaupunkiin tekemään varustetäydennystä paikallisesta kiipeilykaupasta, Scapesta. Ilokseni sain huomata, että täältähän saa oikeankokoisia Solutioneita! Kengistä oli tarjolla vielä uudistetulla heelhookilla ja päheällä camokuviolla vauhditettu versio. Olen yrittänyt viimeiset kaksi kuukautta löytää sopivia

2. kiipeilypäivä, Bas Cuvier

Toisena kiipeilypäivänä porukka jakautui Roche aux Sabotsiin ja Bas Cuvieriin. Itse oli Cuvierin porukassa. Tapanilla oli jäänyt viime kerralta hampaankoloon Holey Moley 7A+ ja siitä lähdettiin ottamaan uudelleen mittaa. Kovista yrityksistä ja Voemalle rakennetusta reittisimulaattorista huolimatta sekvenssiä ei ihan saatu linkitettyä Samia lukuun ottamatta kasaan. Meikäläisellä oli puolestaan must do -listalla Marie Rose. Ajattelin, että reitti taitaa olla nykykunnossaan niin lasittunut, ettei sille enää ole mitään asiaa, mutta hämmästyksekseni otteet tuntuikin yllättävän pitäviltä. Futuran kärki pysyi paikallaan ja niinpä reitti nousikin jo kolmannella yrityksellä. Kääntöpuolella kiveä oli puolestaan Fontsun ensimmäinen 7A, La Joker. Sitä tuli myös työstettyä, mutta reitti ei auennut kivenhalaajille ja jää siis seuraavaan kertaan tehtäväksi. Lähistöllä oli myös kiva 5C:n släbireitti, jota saatiin oikein porukalla työstää ennen kuin Tapani keksi, että reitin juju oli high steppi pienelle kitkakohdalle ja käden kääntäminen sloupperiotteelta mantteliksi. Jälkimmäinen yhdistelmä tuli havaittua varsin käteväksi aika monella muullakin reitillä reissun aikana, Fontsun perustemppuja siis. Saman kiven oikea kantti, La Fauchée 6A, oli myös erittäin mainio pikku tasapainoiluongelma. Opin reitiltä laskeutuessa myös, että kännykkää ei kannata unohtaa väärään taskuun kiipeillessä, nokialainen sai näyttöön nimittäin uuden hämähäkkikuvion. Päivän päätteeksi löytyi vielä yksi hieno 6A, La Réta Authenac. Reitin ju-

Matala majamme :) © Siiri Uuksulainen Solutioneita pk-seudulta, mutta valmistajalla on ilmeisesti ollut kenkien kanssa toimitusvaikeuksia Pohjolan perukoille. Shoppailun jälkeen vedettiin kunnon lounaat kaupungilla ranskalaisia jälkkärileivoksia unohtamatta ja käytiin katsomassa vielä kylän renessanssilinnaa. Ennen oli metsästysmajatkin vähän suuremman sorttisia… Takaisin kiville, Cuisinière

Kosmopoliittimme Mika O, Salla, Sanni ja Jarski lähtivät tarkistamaan miltä Caffè latte maistuu Pariisissa. Muut jatkettiin huilipäivän jälkeen kiipeilyä Cuisinièressa. Kaikille välipäivä ei ilmeisesti ollut kuitenkaan riittävä, sillä kartturiamme tuntui vaivaavan krapula. Enkä nyt tarkoita meikäläistä, vaan puhelimen navisoftaa. Aiemmin navigaattorineiti luetteli ohjeita sujuvasti takeltelematta ”on a roundabout take the second exit” ja uudelleen vielä poistuttaessa ”now take the exit”. Nyt navi piti pitkähköjä hengähdystaukoja lauseen puolivälissä ja jätti jälkimmäiset poistumisohjeet kokonaan tekemättä. :D No, mutta taas asiaan: Cuisinièressa on siis sama park-

›› 51


Tomii halaa fontsukahvaa Apremontissa. Š Siiri Uuksulainen

52

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


53


Tapani työstää Icarusta. © Siiri Uuksulainen

Meikä ja Fauchee ©Siiri Uuksulainen

54

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

kis kuin Isatiksessa, mutta parkkikselta jatketaan vartin verran kävelyä itään. Heti alueen alussa mäen päällä on pari siistiä reittiä, Beatle Juice 7A+ ja Excalibur 7A. Ensimmäinen on negaa kohtuu hyvillä otteilla, mutta pitkillä muuveilla. Reitillä on myös hieno kneedroppausta vaativa kohta. Excalibur on puolestaan kanttiongelma sisältäen krimppiä & slouppitoppauksella . Näiden kahden parissa viihdyttiinkin koko aamupäivä. Alueella on myös kasin ongelmista todellisia klassikoita, Karma 8A+ ja Duel 8A. Duelia en hoksannut käydä ihmettelemässä, mutta Karmaa tuli hämmästeltyä lähietäisyydeltä – on kyllä vaikea ymmärtää miten joku pystyy kiskomaan itsensä siitä ylös. Karman vieressä on myös mielenkiintoinen kanttiongelma, Bizarre Bizarre 7A, istumalähtönä plussan verran vaikeampi. Istumalähtö on nimensä mukaisesti aika outo, jäi tekemättä. Seisaalta lähtevän version sain tehtyä toisella yrittämällä, mutta reitti tuntui kovin softilta, ehkä 6B/+? Jälkeenpäin selvisi, että uloimmat hyvät otteet olikin eliminoitu, kuten vähän arveltiin. Löydettiin myös matalahko reitti nimeltä La Bouse á Dom 6C, jossa vedetään underista reunan päällä oleviin krimppeihin, tehdään vasemmalla jalalla high step


ja käännetään oikea käsi mantteliin ja topataan. Tytöt olivat heti elementissään, kun löytyi krimppiotteita – Manna flässäten reitin ja Siiri toisella yrittämällä. Tomi taisteli myös hienosti reitin päälle muutaman työstön jälkeen sormet vahvasti teipattuna. Itseltä jäi (tämäkin) reitti nousematta. Lassi ja Mika N löysivät puolestaan alueen perukoilta kilpikonnaa muistuttavan kiven, jossa oli sloupperiongelma nimeltä Undertow 7A, mutta sormien nahka ei ollut enää illasta riittävä.

Ketjumestaksi oli varsin maistuvaa muonaa, tosin lämmin ruoka kyllä on aina tehnyt kauppansa kovan kiipeilypäivän päälle, joten nälkäisenä on ehkä vaikea arvioida rehellisesti. :D Back to Isatis

Pääsiäislauantai oli viimeinen kiipeilypäivämme ja palasimme taas Isatikseen. Jokaisella oli jäänyt jotakin reittejä hampaankoloon (no shit!) ja niitä sitten työstettiin. Työs-

››

4. kiipeilypäivä, paluu Sabotsiin

Neljäs kiipeilypäivä vietettiin taas koko jengi kasassa Roche aux Sabotsilla. Viime reissulta paikasta oli jäänyt hyvä maku suuhun: silloin meikäläisen tuli kiivettyä ensimmäinen ulko-7A, Graviton. Greidi on ehkä vähän softi, mutta reitti on hieno ja suomalaiseen tyyliin soveltuva: hänkkäävä lähtö hyvistä otteista, väliin huukkailua ja toppauksesta löytyy krimppejäkin. Toinen alueen valtti on sen tiiviys kivien muotojen ollessa silti monipuolisia. Siirtymät kivien välillä on lyhyitä ja paikka onkin mainio circuittien kiertämiseen. Teemu ja Mika työstivät punaista circuitia ja Teemu kiipesikin paria ongelmaa vaille koko kierroksen, reilut 30 reittiä + loppujäädhyttelyksi flässäsi Gravitonin. Itse kiersin pääasiassa hieman helpompaa sinistä circuitia, mutta välillä piti poimia muuta mukavaa ympäriltä. Punaisen circuitin reitti numero 20, Passage á l’Acte, oli koko porukan mieleen, tasapainoiluun perustuva alku ja saidereista pikku dyno toppiin, greidi pituudesta riippuen jotain 5C:n ja 6B:n välillä. Sami tikkasi taas mukavan kasan seiskan reittejä, joista tiukimpana Sale Gosse 7C. Lisäksi Sami, KP ja Lassi dynoilivat Smashin 7B. Tomi avasi myös reissun seiskapelinsä kiipeämällä Gravitonin. Suunnittelimme myös, että olisimme tehneet lyhyen vierailun lähistöllä olevalle Cul de Chienille, mutta Teemulla oli tietoa, että sektorin nimikivi olisi kiipeilykiellossa kiven kallistumisen vuoksi, joten päätimme jättää sitten tuon mutkan tekemättä.

Mika N ja Excalibur. K-P spottaa. © Siiri Uuksulainen

Apropoo, Apremont?

Perjantaina vuorossa oli Apremont. Päivän suunnitelmana oli itsellä kiertää Teemun ja Vellun kanssa sinistä circuitia, jota maltoinkin aina reitille numero 20 eli Jiu Jitsu -kivelle asti. Kiven nimiongelma on sandbägi, kantaa vaatimatonta greidiä 6A+/6B kirjasta riippuen, mutta kivenhalaajilta jäi reitti toppaamatta, vaikka yritystä oli kovasti. Kanttiprobleema Egoiste oli toinen miesporukan suosiossa oleva reitti. Sami, Tapani, Lassi ja Tomi saivatkin reitin selätettyä. Jos Graviton oli softi seiska, niin tässä oli kunnon tavaraa. Kiipeilypäivän päätteeksi mentiinkin porukalla juhlistamaan Tomin nousua paluumatkan varrella olevalle Buffalo Grillille.

Scapen visiitin jälkeen on hymy herkässä vai slaavikyykkykö naurattaa? @ Siiri Uuksulainen

55


Siiri työstää Bizarre Bizarrea, Manna spottaa. © Tomi Pesonen

täminen tuotti tulosta: puolet porukasta laittoi kattoprobleemin Le Faux Baquette 7A pakettiin. Harmittavasti itsellä huukin pysyminen tuotti jatkuvasti ongelmia ja tunnin yrkkäämisen jälkeen joutui luovuttamaan. Alueen perukoilta löytyi myös hassu ongelma L’entre-toit 6C, joka alkaa voimakkaan negalla hyvistä otteista, josta kivutaan välihyllylle huilimaan, käännytään seisomaan luolasta ja traversataan vähän matkaa oikealle, josta kiskotaan pään yläpuolella olevista käsiotteista toppiin. Välihyllyllä tehtävä käännös oli seurueen pidemmille kiipeilijöille ahtaanpuoleista ja siitä saatiinkin moneen kertaan hyvät naurut. :D Reitistä sai tikkilistaan täydennystä ainakin Lassi, Mika N, Tapani ja Siiri. Milloin mennään Rainbow Rocketille? K-P ja Sami olivat puhuneet koko reissun tästä dynosta ja nyt oli sen aika. Mäen rinteeseen, vartin kävelymatkan päähän Isatiksen parkkipaikalta kätkeytyy puolikaarenmuotoinen kivi, jolla on korkeutta nelisen metriä. Koveran kiven korkeimman kohdan alapuolella on pään korkeudella sormien syvyinen jykevä lista. Tästä listasta tehdään kaksin käsin kyykkylähtö, viedään ponnistava jalka käsien tasolle ja sieltä raketin lailla räjähdetään kohti toppikanttia – korkeutta käsiotteiden ja topin välillä on ehkä jotain 220–240 cm. On muuten HIENO! Suomalaisista reitin ovat topanneet Nalle ja Andy, ehkä tänään saataisiin

56

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

listalle kolmas suomalainen? Ei muuta kuin pädejä alle, kamerat ja videot valmiiksi ja dynoilemaan! Ensimmäiset hyppy-yritykset jäivät dynokaksikoltamme Sami & K-P kauas, mutta nopeasti rytmi alkoi löytyä ja toppi häämötti jo muutaman sentin päässä. K-P, Sami, Lassi, Tapani ja Tomi ottivat vasemmalta väliin mutusteltavaksi pienemmän dynon, Sylphiden (7A). Tomi jatkoi seiskalinjaa toppaamalla siis jo reissun kolmannen seiskansa! Kävin myös tunnustelemassa reunaa muutamaan kertaan, mutta hypyn pysäyttäminen terävälle reunalle ei luonnistunut. Sami loikki kevyen näköisesti vierestä vielä Mortel Transfertin (7B). K-P jatkoi työtä sinnikkäästi Rocketin kanssa ja varmasti 100 + yritystä tuli päivän aikana tehtyä. Kaikesta huolimatta Rainbow Rocket ei antautunut, mutta jo visiitti kivellä oli hieno huipennus reissulle. Kivenhalaajat will be back! Viikko vierähti siis nopeasti kuten osasi odottaa. Aika mahtavaa kyllä, ettei sään puolesta jouduttu jättämään kiipeilyä väliin yhtenäkään päivänä! Vaikka aika pitkästi tässä tuli turistua, siltä sain vain murto-osan kaikesta hauskasta mahtumaan. Kiitos kaikille reissussa mukana olleille!

Kivenhalaajat ovat: Tapani – Reissun viileän rauhallinen matkaisäntä, joka


Sanni Sabot(age), Salla & Jarski spottihommissa. © Mika Oksanen

hoiti työstämänsä boulderit pakettiin yleensä viimeistään kolmannella yrityksellä, usein flässinä. Teemu – Reissun kokenein kiipeilijä, ikänestori ja circuitspesialisti, joka piti myös huolta, että venyttelypuolta ei unohdeta. Yli 200 kiivettyä reittiä viikon aikana! Sami – Lahjakas nuori kaveri, joka hoiti reissun lähetyspuolen. Mies tykitti 40 seiskaa viikon aikana! Tomi – Sinnikäs taistelija, joka paransi kiipeilyään päivä päivältä, vaikka reissun edetessä sormet alkoivatkin teippauksen puolesta muistuttaa muumiota. Vellu – Kehittyi tekniikan puolesta huimasti reissun aikana. Oppi myös, että molempia kenkiä kannattaa sovittaa uusia kiikkukenkiä ostaessa. K-P – Dynospesialisti ja Voeman ykköspyssy. Siiri – Kunhan krimppejä löytyy, niin Siiri kyllä löytää tien toppiin! Paparazzi #1 eli hoiti myös kuvaamispuolta ahkerasti. Manna – Skotlanninvahvistuksemme viihtyi samoin krimppireiteillä. Lassi – Morphon kiipeilyn erikoismies ja voemaa löytyy. Apinaindeksi + 9cm! Mika N – Miehen aamuvihannespirtelö ei jäänyt kenellekään tuntemattomaksi. Tasaisen varma kiipeilijä. Mika O – Toista kertaa Fontsussa, taustatyö tehty huolella ja alueet faktoineen hyvin hallussa.

Vellu tasapainoilee Passage á l’Actella © Siiri Uuksulainen Salla – Fontsuveteraani nautti toisesta reissustaan huomattavasti enemmän kuin ekasta. Paparazzi #2. Sanni – Krimppivoimaa ja släbikykyjä! Jarski – Kiipeilee circuiteja vaikka tennareissa. Pauli – Allekirjoittanut. Tartutti 2048-manian kivenhalaajiin. ■

57


Teksti | Kari Laitila Kuvat | Kari Laitila ja Juha Isotupa

Palattuani takaisin kiipeilyn kiehtovaan maailmaan, yhtenä motivaation lähteenä oli paluu Romsdalen laaksoon. Olen kahdesti käynyt kiipeilemässä tuossa massiivisten seinämien ympäröimässä laaksossa. Ensimmäisen kerran olin laakson seinillä kiipeilemässä 1987 ja toisen kerran heti seuraavan vuonna 1988. 1988 mielessä kävi ensimmäisen kerran kokeilla kiivetä noita suunnattomia kallioseimämiä. Kiipeilyn pariin palattuani kyselin kiipeilykaveria Romsdaleniin suuntautuvalle kiipeilyreissulle. Reissun yhtenä päätavoitteena olisi kiivetä Mongejura-vuoren

58

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

lähemmäs 1000 m korkea eteläpilari. Eteläpilari on 6a:n reitti ja köydenpituuksia on 24 kappaletta. Ensimmäisenä paluun vuotena en löytänyt ketään, jolla olisi ollut mahdollisuutta lähteä reissulle kaveriksi ja reissu jäi vielä haaveeksi. 2013 kesän lopulla tapasin Kirkkonummella asuvan Juha Isotuvan, joka on myös pitkän kiipeilytauon jälkeen tehnyt paluun lajin pariin. Meitä kumpaakin yhdisti vanhan ajan kiipeilymuistot sekä palava halu palata takaisin seinille. Houkuttelin Juhaa lähtemään seuraavana kesänä Norjan Romsdaleniin ja Mongejuralle. Aluksi Juha vä-


hän epäröi ja epäili kuntoansa, mutta pian kiipeilijän sielu vei voiton ja treenaaminen tulevan kesän koitosta varten alkoi. Pitkin talvea hankimme kaikkea mahdollista tietoa Mongejurasta ja itse reitistä, treenasimme sisällä ja ulkona aina, kun se vain säiden puolesta oli mahdollista. Talven 2014 aikana Romsdaleniin suuntautuvan matkan ajankohta rupeisi pikkuhiljaa hahmottumaan, reissun ajankohta olisi Juhannuksesta kaksi viikkoa.

Kaksi viikkoa ennen reissuajankohtaa netin sääpalvelut (www.yr.no) oli ahkerassa käytössä seurattaessa, miten Norjan säätilat kehittyvät. Nykyisin on kyllä mahtavan helppoa seurata sään kehittymistä ja tehdä reissusuunnitelmiin sen mukaisia muutoksia. Mitä lähemmäksi reissu tuli sitä varmemmalta alkoi näyttää, että aluksi kiipeilyaktiviteetit kohdistuisivat EteläRuotsissa sijaitsevaan Bohuslänin alueelle. Onneksi netti tuli jälleen avuksi ja Bohuslänin alueelle saatiin hankittua tarvittava määrä informaatiota tikkilistan tekoon.

59


Reissu alkoi 19.6. Helsingistä Turkuun. Ilta kiipeiltiin Turussa Pallivahan boulderkalliolla ja aamulla auto ajettiin Tukholman lauttaan. Lautta rantautui Tukholmaan illalla ja Bohusläniin ajettiin lähes pysähtymättä, mitä nyt matkanvarrella jouduttiin pientä sähköpaloa auton asunto-osassa sammuttamaan ja korjailemaan sen jälkiä. Bohusläniin saavuttiin aamuyöllä noin neljän aikoihin ja saimme auton parkkiin Rasta Håby motellin parkkialueelle. Muutaman tunnin levon jälkeen suuntasimme kohti kallioita. Bohuslänissä on kiivettävää aivan käsittämätön määrä, joka puolella toinen toistaan hienompia kallioseiniä. Ongelmana oli runsauden pula. Lopulta päätimme viettää kiipeilypäivää Munkedal-alueella olevalla Möhattan nimisellä seinämällä, valintaan vaikutti seinältä löytynyt reitti, mikä olisi myös lapsille sopiva. Kohde on

60

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

helppo löytää ja autolle löytyi hyvä parkkipaikka ihan tien varresta, lupaa leiriytymiseen pyydettiin tien toisella puolella olevalta maatilalta. Parkkipaikalta oli suora näköyhteys kalliolle.

Ensimmäiseksi reitiksi valittiin hieno trädi leikkauslinja ”Flaket” 4+, reitillä oli pituutta 55m. Seuraavaksi kiivettiin mielenkiintoinen kitkareitti ”Feats don't fail me now” 5+. Reitin nimi kertookin jo paljon sen luon-


teesta. Vaikeaa kiipeily ei ollut, mutta liidaajalle aika kova henkisesti. Tossujen kanssa sai olla aika tarkkana, kun teki muuveja pelkkään kitkaan luottaen. Reitillä ei ole pultteja ja ensimmäisen piissin saa kiinni reitin alusta noin 5 m korkeudessa olevaan isoon reikään, seuraava piissi tuleekin sitten jossakin 25 m korkeudessa olevaan hienoon halkeamaan. Reitillä on pituutta 60 metriä, 70 metrin köydellä reitin

pystyy vallan loistavasti kiipeämään yhtenä köydenpituutena. Myöhemmin iltapäivällä kiipesimme ”Flaket” reitin uudelleen. Juha liidasi, Ann-Rita (10 v) kiipesi reitin seuraavaksi ja kolmantena perässä tuli Annabel (8v). Minä jumaroin vieressä ja kuvasin tyttöjen kiipeilyä, tarvittaessa vähän myös neuvoin tytöille reitin niksejä. Yöksi päädyimme taas edelliseltä

yötä tutulle parkkipaikalle Rasta Håby -motellin eteen. Pian leiriytymisen jälkeen autolle tuli kaveri, joka kertoi yöpymisen parkkipaikalla maksavan 100 ruotsin kruunua. Hintaan sisältyi alueen vartiointi, saunan vapaa käyttö sekä 50 kruunun osto-oikeus motellin palvelupisteistä. Sauna kiipeilypäivän päätteeksi ei tehnyt yhtään pahaa, uni tuli helposti, kun pohjalla oli jo edellisen koko yön ajo.

›› 61


Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme kohti Hallinden alueen Stora Väggeniä. Stora Väggen on nimensä veroinen seinä, eikä sitä voi olla huomaamatta tieltä käsin. Kalliolla on reittejä 8m reiteistä 50 m reitteihin ja vaikeusasteet ovat 5+:sta ylöspäin. Aloitimme kahden köydenpituuden reitillä ”I andra hand” 5+. Halusimme vähän palautella multi-pitch rutiineja mieleen. Ensimmäisen köydenpituuden kiipesi Juha ja minä vedin seuraavan 5+ köydenpituuden. Reitti oli mukavaa halkeama 5/5+ kiipeilyä, toisella köydenpituudella alkoi myös ilmaa kertyä jalkojen alle jo ihan mukavasti. Toiseksi reitiksi valitsimme pääseinän keskellä olevan ”Ragnars Utsteg” 5 + reitin, reitti oli myös kahden köydenpituuden reitti ja pituutta sille kertyi 55 m. Juha liidasi ensimmäisen kp:n totuttuun tapaan ja minä lähdin tekemään toista köydenpituutta. Reitin toisella kp:llä on hieno ulkonema, joka kierretään vasemmalla olevan halkeaman kautta. Ulkoneman ohitus muistuttaa kovasti Olhavanlammella olevan ”Riippuvan puutarhan” ulkoneman ohitusta. Itselleni korkeus, tuuli ja pieni nestehukka toivat pientä epävarmuuden tunnetta kiipeilyyn. Epäusko reitin loppuosuudesta johti ratkaisuun siirtyä helpommalta näyttävään halkeama linjaan vasemmalla. Ylös päästiin ja päivä päättyi tutuksi tulleelle motellin parkkipaikalle, saunakin oli jo lämmitetty valmiiksi.

”I andra hand” 5+.Toisen köydenpituuden aloitus.

Hallinden stora väggen

62

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

››


”Ragnars Utsteg” 5 +. Toinen köydenpituus.

63


ROMSDALEN Romsdalen laakso sijaitsee Norjan länsirannikolla Keski-Norjassa Rauman kunnassa. Pääkeskus on Romsdalsfjord-vuonon rannalla oleva Åndalnesin kaupunki. Åndalnesin kaupungissa on asukkaita noin 3000. Åndalnesistä Osloon on 450 kilometriä ja Trondheimiin 303 kilometriä.

LAAKSO Laakson leveys on noin kilometrin ja sen seinämät kohoavat aina 1700 m korkeuteen lähes pystysuorina. Laaksossa sijaitsee kuuluisa Trollveggenin pohjoisseinä, joka on Euroopan korkein pystysuora seinämä. Seinämä on 1100m korkea korkeimman huipun kohdata, seinämän negatiivisin kohta ulkonee 50metrin seinämän juuresta. Laakson maamerkki on laakson itäpuolella oleva Romsdalhorn, joka nousee 1500 m korkeuteen. Romsdalhornin alaosa muodostuu Hornaksla nimellä tunnetusta kallioseinämästä ja laakson pohjalla kulkeva E6 päätie kulkee lähimmillään noin 200 m päässä tästä seinämästä. Laaksossa on vaikea käsittää yllä olevien kallioseinämien todellista korkeutta.

KIIPEILY Alueella olevat kiipeilyreitit ovat pääosin trädireittejä, mutta sporttireittejäkin löytyy. Reittien pituudet ovat vaihtelevia yhden köydenpituuden reiteistä aina Euroopan pisimpään reittiin, jossa on 78 köydenpituutta ja mittaa reitillä noin 3,5 km. Lisäksi laaksosta löytyy muutamia boulder-alueita. Kiipeilyreittejä löytyy släbeillä olevista kitkareiteistä, pystyseinillä oleviin ote- ja halkeama reitteihin, joukossa on myös hienoja ulkonemia. Hornakslan reitit ovat helposti lähestyttäviä ja hyvin lähellä E6 valtaväylää.

64

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


KULKUYHTEYDET

Topot

Maanteitse Turku – Tukholma – Oslo Oslon kautta on 960 kilometriä. Ajoaika on noin 12 tuntia.

Alueesta löytyy kaksi reittikirjaa. Tony Howardin ”Walks and climbs in Romsdal” ja Norjalaisten tekemä “Klatring i Romsdal”. Howardin opaskirja on hyvin yleisluontoista kuvausta kiipeilyreiteistä, reittipiirrokset ovat hyvin ylimalkaisia, kirjasta puuttuu lähes kaikki 80-luvun jälkeen tehdyt kalliokiipeilyreitit. Norjalaisten opaskirja on pääosin norjaksi, joka reitistä on lyhyt kuvaus myös englanniksi. Oppaasta löytyy kiipeilysanasto norja–englanti, mikä helpottaa kirjan lukua. Oppaassa on lähes kaikki uudemmatkin reitit ja kaikista reiteistä löytyy reittipiirrokset. Oppaassa on kuvattuna yli 300 reittiä, joista osa on jääja mixet-reittejä. Norjalaista opasta saa ostettaa Åndalnesin kaupungissa olevasta kiipeilykaupasta, Trollveggen campingin vastaanottotiskiltä ja Trolleveggen näköalapaikan turistikaupasta. Norjalaisten opaskirja on ehdottomasti suositeltavampi hankinta.

Vaasa– Umeå – Trondheim Trondheimin kautta 920 kilometriä. Ajoaika on noin 12 tuntia. Nopeusrajoitukset ovat Norjassa alhaiset. Valtaosa Oslon ja Åndalnesin välisestä ajoreitistä on rajoitettu 70 km tunnissa, matkalla on myös runsaasti 60 km rajoitusalueita. Reitin varrella on lukuisia nopeusvalvontakameroita. Rautateitse Åndalnesiin pääsee junalla suoraan Oslosta, juna kulkee Oslon lentokentän kautta. Lentokoneella Lentokoneella pääsee Moldeen, joka on 60 kilometrin päässä Åndalnesistä. Linja-auto kulkee Molden ja Åndalnesin välillä.

Majoitus Kaupungissa on muutama hotelli ja useita camping-alueita. Trollveggen camping on nimensä mukaisesti lähellä Trollveggenin pohjoisseinämää. Mjelva camping on kaupungin ja Trollveggenin puolessa välissä. Camping-majoitus asuntoautolta maksaa (3 aikuista, 2 lasta, sähkö) noin 30 euroa vrk, telttamaksu on vajaa puolet asuntoauton hinnasta. Trollveggen camping -alueelta on 2,5 km kävelymatka Hornakslan kiipeilyalueelle. Mjelva camping -alue on myös kävelymatkan päässä lähimmästä kiipeilykalliosta Mjelva rockista.

65


Kolmantena päivänä Romsdalenin säätiedotukset näyttivät jo lupaavammalta ja päätimme aloittaa siirtymisen kohti reissumme pääkohdetta. Ajoreitti noudatteli rannikon pieniä näköalareittejä kohti Osloa. Oslon jälkeen siirryimme päätielle E6 ja ajoimme yötä myöten Romsdalen laaksoon. Aamuyön tunteina laakson seinämät tulivat

66

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

esille ja hämmästys oli suuri. Viime päivien sää oli tuonut lumirajan vuorilla alas aina 800 metriin asti. Viimeiset yön tunnit vietimme Trollveggen cafen parkkipaikalla Trollveggenin varjossa. Muutaman tunnin levon jälkeen päätimme vierailla Åndalnesin kaupungissa ja etsiä paikallisen kiipeilykaupan, josta voisimme ostaa alueen topokirjan sekä

keskustella säästä. Paikallisetkin olivat hyvin ihmeissään viimepäivien lumisateesta ja siitä kuinka alas lumiraja oli tullut. Lumen määrä tiesi sitä, että Mongejuralle meillä ei ole asiaa lähipäivinä. Iltapäivällä siirryimme Romsdalhornin alla olevalle Hornakslan kiipeilykalliolle, jossa on 1–10 köydenpituisia reittejä. Aikaisemmista vuosista muutamat reitit


olivatkin tuttuja. Yön ajorasitukset tuntuivat kummankin takaraivossa sekä lihaksissa, joten päätimme valita reitiksi kolmen köydenpituuden noin 100 pitkän”Ingrid Espelind” 5+. Ennen meitä reitille kerkesi norjalainen köysistö ja jouduimme tovin odottelemaan vuoroamme. Reitti kulkee pitkää hienoa leikkauksen pohjaa pääosin hiukan loivana, mut-

ta muutamasta kohdasta kuitenkin lähes pystysuorana. Reitin varmistaminen on helppoa, trädi-kamaa saa sinne minne sitä haluaa laittaa. Pienellä ständipaikan muutoksella pystyimme 70m köyden turvin kiipeämään reitin kahden köydenpituuden mittaisena. Alas päästyämme huomasimme, että kello lähestyy ilta yhdeksää em-

mekä ole muistaneet käydä ruokakaupassa. Kiireen saattelemana ajoimme kaupunkiin ja juoksimme ensimmäiseen kauppaan minkä löysimme. Kauppareissun jälkeen kirjauduimme Trollveggen camping -leirintäalueelle. Ruokailun ja suihkun jälkeen viimeisen vuorokauden rasitukset rupesivat painamaan silmissä ja uni tuli tarpeeseen.

›› 67


Mr. Myskjas Friends 6+ ja jälleennäkemisen tuskaa.

Aamulla aamiaispöydässä pohdimme säätietoja ja mietimme valmistautumista Mongejuran reitille. Säätiedotuksen mukaan ensimmäinen pidempi sääikkuna Mongejuran eteläpilarin reitille olisi vasta seuraavalla viikolla. Mongejuran eteläpilarin reitti vaatii yhden vuorokauden kuivan kelin ennen kiipeilypäivää ja kaksi päivää kuivaa keliä itse kiipeilyn ajaksi. Päätimme käyttää kaiken ajan treeniin ja katsoimme tikkilistaan Mongejuran vaikeusasteisiin sopivia reittejä. Ensimmäinen treenireitti oli Hornakslan seinällä oleva ”Mr Myskjas friends”. Reitti on ”Ingrid Espelid” -reittin oikealla puolella joten lähestymisreitti olikin tuttu. ”Mr Myskjas friends”- reitin alku oli umpinaista leikkausta ja piissien paikkoja oli jokseenkin haastava löytää. Pääosin reitti on kitkakiipeilyä aaltoilevilla kitka-släbillä, muutamassa reitin kohdassa kiipeillään hiukan ilmavampaa otekiipeilyä. Alkuleikkauksen jälkeen kitka-släbeillä on varmistuksina ensinousun aikaiset porapultit, joita on melko harvassa. Reitti on alkuperäisesti kolmen köydenpituuden reitti, mutta 70 metrin köydellä sen pystyy pudottamaan kahteen köydenpituuteen. Reitin kiipeilyllinen

68

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

vaikeus ei välttämättä ole ihan reitille merkattua 6+:aa, mutta harvat pulttivälit tekevät kiipeilystä liidaajalle suhteellisen haastavaa ja hermoja raastavaa. Juha antoi minun liidata koko reitin, ei sen takia, että Juha ei olisi uskaltanut vaan tunnearvon takia, joka reitillä oli minulle. Kiivetessä jouduin monen kertaa miettimään ja hakemaan itsestäni uskallusta tehdä edessä olevat muuvit. Muuveja tehdessä piti sulkea mielestä pois matka ylimpään pulttiin, joka oli kaukana alhaalla. Jokainen kerta, kun epäusko kiipeilyyn iski, jouduin hokemaan itselleni, että olen jo vuonna 1988 kiivennyt tämän kohdan, enkä nyt voi olla huonompi kuin silloin. Muutamissa kohdin pystyi onneksi käyttämään uusia pieniä X4 camuja, jotka helpottivat paineita juuri riittävästi. Reitin tunnearvo mi-

nulle juontaa toiselle Romsdalenin kiipeilyreisulle vuonna 1988. Sinä kesänä kiipesin lahtelaisen Jukka Mittilän kanssa tämän reitin sekä ”Hitchock” nimisen reitin ensinousut. Kummatkin reitit ovat saaneet paikan norjalaisten topokirjasta. Sääikkunaa odotellessa suoritimme joitakin varustehankintoja kaupungilta, sekä iltaisin mietimme, miten saisimme repun painoa pienemmäksi. Kiipeilypituutta lähdimme hakemaan Hornakslan seinällä olevalta


Juha ”Jugoslavialaisen” alussa. 1. köydenpituus on mukavaa vitosen kiipeilyä.

Sääikkunaa odotellessa suoritimme joitakin varustehankintoja kaupungilta, sekä iltaisin mietimme, miten saisimme repun painoa pienemmäksi.

”Jugoslavialainen” 7- reitiltä. Reitin alku on noin 70–100 metriä laakson pohjalta ja sinne joutuu lähestymään loivasti ylös johtavaa luiskaa . Reitti muodostuu kolmesta osasta, jotka kaikki päättyvät Hornakslan seinän läpi kulkeville luiskille. Reitin ensimmäinen osa on neljän köydenpituuden pituinen ja korkeutta noin 150 metriä. Kiipeily on päällisin puolin hienoa halkeamakiipeilyä ja ensimmäisen osan hienoin kohta on ehdottomasti toisella köydenpituudella olevan katon ohittaminen sen oikeaa sivua kulkevaa halkeamaa pitkin. Katon reunalla voi ihailla jalkojen alla olevaa turkoosia joenuomaa, joka soljuu laakson pohjalla noin 250 metriä alempana. Päästessämme reitin ensimmäisen osan päälle toiselle luiskalle, alkoi taivaalta ripotella hiljakseen pisaroita. Pohdimme vaihtoehtoja nousun jatkamisen ja laskeutumisen välillä. Päätimme odottaa hetken, nauttia maisemista

enegiapatukoita syöden ja vettä juoden. Veden ripottelu jatkui, eikä sään kehittymisestä ollut ihan täyttä varmuutta. Seuraavalla osuudella olisi edessä herkkää 7- släbiä emmekä halunneet kokeilla sitä vesisateessa, joten suuntasimme alaspäin. Reitiltä poistuminen on suunniteltu mainiosti, sopivin välimatkoin on seinään kiinnitetty laskeutumisankkureita. ”Jugoslavialainen” -reitillä huomasimme, että 60 cm jatkoja meillä on liian vähän. Illan grillipuuhien

lomassa pätkimme pitkiä jatkoja ja solmimme niistä 60 cm jatkoja. Virittelimme räkkejä, jotta saimme camut ja kiilat kannettua niissä, eikä niitä tarvitsisi pitää valjaissa. Ilta venyi hyvin myöhäiseksi, jonka johdosta seuraavana aamuna heräsimme kovin myöhään ja pääsimme testaamaan illan tuotekehittelyn tuloksia seinälle vasta iltapäivällä. Taivaalle oli kertynyt pilviä, mutta ei mitään sellaista mikä estäisi meitä lähtemästä seinälle.

›› 69


Varusteiden testireitiksi valitsimme tutun ”Ingrid Espelind” -reitin, jonka jälkeen jatkaisimme seinän toista osaa eteenpäin linjaa mikä valittaisiin vasta ylhäällä. Jälleen kerran reitille kerkesi norjalainen kiipeilypari ennen meitä, joten odotimme jälleen vuoroamme reitin juurella. Räkin virittely ei toiminut, ne olivat ihan yhtä karmeat kantaa kuin aikaisemminkin. Kiivetessä monta kirosanaa pääsi suusta ja monen monta kertaa siirtelimme räkkiä pois etupuolelta selän puolelle ennen kuin olimme reitin päällä. Ylhäällä huomasimme norjalaisten kävelevän autolle ja katselevan meihin

Treeniä ja varustetestiä

päin, kun taivaalta rupesi pikkuhiljaa ripottelemaan vettä. Norjalaiset pakkasivat kiireesti tavaroita autoon ja poistuivat yhtä kiireesti. Pian meille selvisi, että vesisade ei lopu ja lähdimme laskeutumaan alas. Juhan valmistautuessa viimeiseen köydenpituuteen vesisade rupesi yltymään, viimeistään tässä vaiheessa ymmärsimme, miksi norjalaiset olivat poistuneet seinämältä niin kiireesti. Taivas repesi ja seinä muuttui vesiputoukseksi aivan hetkessä, kallion pintaa pitkin valui muutaman sentin paksuudelta vettä. Onneksi ei ollut kovin kylmä, vaaraksi muodostui veden mukana kulkevat pienet kivet. Alas päästyämme vedimme köydet

nopeasti alas ja juoksimme tielle. Vasta tielle päästyämme pakkasimme varusteet reppuihin. Leirintäalueelle oli 2,5 kilometrin patikka, perillä pääsimme ripustelemaan märkiä varusteita kuivumaan. Seuraavat päivät menivät vaihtelevassa kelissä ja varusteita kuivatellessa ja yhden köydenpituuden reittejä kiivetessä. Säätiedotukset rupesivat näyttämään jokseenkin huolestuttavalta eikä sopivaa sääikkunaa vain näyttänyt olevan näköpiirissä. Mieliala ja epäilys reissun pääkohteen Mongejuran osalta rupesi näyttämään erittäin huolestuttavalta. Netin sääsivusto www.yr.no oli todella kovassa käytössä, kun seurasimme sään muutoksia. Viikonloppu muuttui maanantaiksi ja sääsivusto näytti, että seuraaviksi päiviksi olisi tulossa sopivaa keliä. Maanantai-ilta ja seuraava yö olisi poutaa, tiistaille aurinkoista, tiistai iltapäivälle mahdollisesti ukkoskuuroa, tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi poutaa ja keskiviikkopäivä aurinkoista aina iltaan asti. Torstaina alkaisivat sitten sateet. Nopea päätös, että tämä on meidän ainut mahdollisuus yrittää.

››

70

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


Kahdenvuotias Annabel kiipeää Hornakslan sporttikiipeilyseinällä olevaa Björn Sult (6) reittiä.

71


Mongejura 1316m • Mongejuran lounaisseinämä on lähes 1000 m korkea. Seinämä on yleensä kuiva jo toukokuusta. • Seinämällä on kuusi reittiä, joista eteläpilari-reitti on suosituin. • Eteläpilarin reitti on ensinoustu 17.6.1981 ja ensimmäinen talvinousu on suoritettu 22.– 27.1.1991.

72

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


73


Kävimme leirintäalueen respassa tilaamassa seuraavalle aamulle kuudeksi taksin meitä noutamaan. Jännitys kohosi samaan tahtiin, kun reput täyttyivät varusteista. Viimeiseksi tehtiin infolappu, josta selvisi mille reitille lähdetään, mitä reittiä kiivetään, mikä on kiipeilyaikataulu, missä reitin kohtaa pidetään lepotauko, mikä radiokanava (PMR) on operointitaajuus ja mikä varataajuus, radiokutsut Juhalle ja minulle. Lopuksi vielä paluureitti ja koska viimeistään olemme takaisin leirintäalueella. Infolappu jätettiin vaimolleni, joka jäi leirintäalueelle lasten kanssa. Yöunista ei oikein tahtonut tulla mitään ja reitti pyöri mielessä. Herätessämme aamulla oli ilmassa runsaasti kosteutta, yöllä oli satanut. Nopea aamupala ja nostimme reput selkään, suuntasimme kohti leirintäalueen porttia, jonne tilaamamme taksin oli tarkoitus tulla. Taksia ei kuulunut kuudelta, ei varttia yli eikä vielä puoli seitsemältä. Juha soitti taksinkuljettajalle, joka taisi juuri herätä. Lopulta varttia yli seitsemän taksi tuli ja pääsimme aloittamaan seikkailun. Kahdeksalta olimme Mongejuran alla olevan kirkon parkkipaikalla, josta lähestymispolku johti kohti reittimme alkua. Lähestyminen on aluksi mukavaa polkua muuttuen lopulta vyörykivikoksi. Lähes kahden tunnin hikisen lähestymisen jälkeen olimme reittimme juurella. Vielä ei kovasti huolestuttanut aikataulussa pysyminen, meillähän oli runsaasti pelivaraa. Reitin alku löytyi suhteellisen helposti, olihan se monista netissä olevista kuvista tuttu. Laitoimme ripeästi valjaat päälle, varusteita vyölle ja avasimme köysiniput. Kiipesin ensimmäisen köydenpituuden lähestymiskengillä kuten olin suunniteltu. Köydenpituuden ensimmäinen puolikas oli yön sateiden jäljiltä epämiellyttävän liukasta,

74

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

reitti polveili pitkin ruoista loivaa rinnettä, onneksi kiipeily itsessään ei ollut kovin vaikeaa. Loppuosa köy­ denpituudesta oli jo ihan mukavaa kiipeilyä kuivalla kalliolla. Toiselle köydenpituudelle Juha vaihtoi jalkaan kiipeilytossut, joka oli viisas ratkaisu. Köydenpituus oli mukavaa ilmavaa 5+ kiipeilyä kohtuullisen hyvillä varmistuksilla. Itse päätin koettaa jatkaa lähestymiskengillä, tätä päätöstä kirosin hartaasti hetkeä myöhemmin. Painava reppu ja pohjastaan multaiset lähestymiskengät jalassa kiipeilystä ei tullut yhtään mitään, jalat sutivat otteilla ja jäin useamman kerran köyteen. Juhan vetoavulla pääsin kuin pääsinkin köydenpituuden ylös. Tämän jälkeen alkoi 180 metrin viistosti ylös oleva poikkikulkuosuus kitukasvuisten puiden ja tiheiden pensaiden joukossa, nimesin tämän osuuden ”viidakon ykän etsintä”. Varmistuksina tällä osuudella toimivat pääosin nuo kitukasvuiset puut. Yöllisen sateen jäljiltä oli todella liukasta ja eteneminen todella hermoja raastavaa. Osuus oli enemmän rämpimistä pusikossa kuin kiipeilyä, mutta tämähän meillä oli jo alusta asti tiedossa. Hitaan ja raskaan etenemisen

jälkeen löysimme varmistuspaikan, jolta ensimmäisen kerran näimme puhdasta kalliota. Päällämme oli 5. köydenpituuden suurin katto. Meidän ja tuon katon välissä oli vielä 4:n köyden pituus, joka oli vielä tuota tutuksi tullutta liukastelua. Juha liidasi 4. köydenpituuden ja teki sen päälle hyvän varmistuspaikan. Varmistuspaikalla pakkasin viimein lähestymiskengät reppuun ja vannoin, etten ikinä enää kiipeä niillä märällä pinnalla. Olimme sopineet, että minä liidaan 5. köydenpituuden. Oloni oli erittäin epävarma ja hiukan arkaillen alotin kiipeämään edessä olevaa ku-

tosen köydenpituutta. Katon alla on iso halkeama, johon saa kohtuullisen mukavasti varmistuksia. Seinämällä on mielenkiintoisia pieniä fleikin tapaisia otteita sormille ja jaloille, fleikkien kestävyys vain hiukan arvelutti. Kiipeily olisi ollut hienoa, jos oma fiilis vain olisi ollut vähemmän epävarma. Pikkuhiljaa reitin edetessä itsevarmuus alkoi taas palata, hommaan tuli mielekkyyttä ja kiipeilystä alkoi taas nauttia. Harmi vain, että alussa epävarman mielentilan takia tuli laitettua piissejä avain liiaksi reitin varrelle ja jouduin tekemään väli ständin katon alle. Haulasin repun ständille, jonka jälkeen Juha kiipesi ripeästi perässä. Sain Juhalta lisää varusteita ja jatkoin kohti 5 köydenpituuden cruxi-kohtaa, Off with -halkeamaa. Päästessäni Off With -halkeman luo ja kurkatessani sen isoon kitaan sain kasvoilleni vesipisaroita. Huusin Juhalle kiroillen, että rupeaa satamaan. Hämmästyksekseni Juha vastasi, että etkö ole sitä huomannut. Sadetta oli kestänyt jo melkein tunnin. Sade yltyi oikein kunnon rankkasateeksi ja päätimme jäädä odottelemaan tilanteen kehittymistä katon alle. Teimme itsellemme roikkuständit. Käytimme taukoa hyödyksi ja nautimme repusta löytyviä energiapatukoita sekä joimme vettä. Sateen loppumista odotellessa jalat puutuivat. Vaikka kuinka yritimme muutaa asentoa, jatkuva roikkuminen valjaissa rupesi vaivaamaan. Sateen jälkeen odotimme vielä hetken kallion kuivumista, minun ei tehnyt mieli lähteä kiipeämään kutosen off with -halkeamaa märkänä. Kallion hiukan kuivuttua ähisin ja puhisin off with -halkeamaa ylös. Ständipaikka oli pienen pieni tasanne, jolle kaksi henkilö mahtui juuri ja juuri. Varmistuspaikalla Juha katsoi yläpuolellamme olevaa seuraavaa ulkonemaa ja sen yli kulkevaa halkeamaa. Kohdan vai-

››


75


keus oli merkattu topoon kutoseksi. Otin Juhalta varusteita ja lähdin kiipeämään ulkonemaa. Ulkonemasta irtautuminen tapahtuu nyrkkihalkeamaan, joka sateen jäljiltä oli todella märkä, halkeama oli varmasti ollut hieno kuivana. Edessä oleva helpompi kiipeilymaasto ei ollut yhtään kuivempaa. Epävarmuuden tueksi kylvin matkan varrelle runsaasti piissejä, se kostautui todella kovan kitkana köyden pituuden loppuosassa. Kovan kitkan takia jouduin tekemään ständin 10 metriä varsinaisen varmistuspaikkaa ennen. Juha kiipesi jo totutun nopeasti ja keräisi kymmenet piissit reitin varrelta. Hämärä rupesi tekemään kiipeilystä hiukan haastavampaa, kännykän kello näytti hiukan yli yksi yöllä. Kiipesin yllä olevan 10 metrin osuuden ripeästi ylös ja varmistin Juhan ylös. Kello lähenteli kahta ja aikataulun mukaan meidän olisi pitänyt olla jo 10 köydenpituudella olevalla yöpymistasanteella, mutta olimme vasta 7 köydenpituuden päällä. Tutkailimme topoa ja netistä kerättyä infoa reitistä, jonka mukaan

76

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

seuraava köyden pituus olisi pitkillä varmistusväleillä olevaa 4+ släbiä, märkää sellaista, ja sitä seuraavalla pätkällä olisi reitin toinen 6:n off with halkema. Meitä väsytti ja mieliala mateli. Märkä 4+ osuus pitkillä varmistusväleillä ei kiinnostanut, olihan meillä jo kokemusta millaista 4+ maasto on tällä reitillä, kun se on märkää. Mietimme, että voisimmeko viettää yön tällä tasanteella. Vaihtoehtoja punnittuamme tulimme tulokseen, että väsymys ja olosuhteet huomioon ottaen nyt on oikea hetki kääntyä takaisin ja aloittaa laskeutuminen, kun sen vielä voi tehdä jokseenkin turvallisesti. Reitti ei täältä katoa minnekään ja tänne voi tulla uudelleen. Pystyimme laskeutumaan kahdella köydenpituudella 4. köydenpituuden varmistuspaikalle, josta vielä laskeuduimme lyhyesti vähän paremmalle tasanteelle pitämään pientä lepotaukoa. Tunnin levon jälkeen jatkoimme ”Viidankon Ykän” poikkarin köydenpituuksittain alaspäin. Väsymyksen takia halusimme olla

todella varovaisia, tarkastimme kaiken kahteen tai kolmeen kertaan ennen kuin aloitimme etenemisen. Meillä ei nyt ollut enää kiire minnekään. ”Viidakon Ykä” -osuuden jälkeen jäljellä oli vielä viimeinen 60 metrin laskeutuminen köydellä reitin lähtöpaikalle. Poistumismarssi takaisin tienvarressa olevan kirkon parkkipaikalle sujui suhteellisen nopeasti. Parkkipaikalle tultuamme oli kello jo seitsemän aamulla, olimme olleet reissussa yli 24 tuntia. Juha kaivoi puhelimen esiin ja rupesi soittaan meille taksikyytiä. Taksi kertoi olevansa kiireinen, eikä pääsisi hakemaan meitä tunteihin, joten emme tässä vaiheessa vielä tehneet tilausta. Päätimme ottaa pienet torkut ja miettiä asiaa sen jälkeen uudelleen. Puolen tunnin torkkujen jälkeen pohdimme tilannetta ja päätimme kävellä takaisin leirintäalueelle. Soitin vaimolle, kerroin meidän olevan alhaalla, ja että kävelemme takaisin leirintäalueelle koko 9 kilometrin matkan. Mongejuran eteläpilari jäi kiipeämättä… mutta vielä tulee se päivä, kun olemme taas tuon reitin kimpussa. ■


Flowparkkaus = puistovirtailu

Mielen ja taitojen välinen mittelö, joka tuottaa mielihyvää kropalle ja mielelle aktiivisen toiminnan seurauksena.

Flowparkkaus on helposti lähestyttävä laji

77


Metsästä kantautuu riemun kil-

jahduksia, turhautuneita tuhahduksia, tsemppauspuheita, ähellystä, naurua ja nyyhkytystä. – Flowparkkauksessa on ennen kaikkea kyse omien rajojen koettelemisesta, itsensä ylittämisestä ja toisen kannustamisesta, kertoo Flowpark Turussa seikkailuohjaajana työskentelevä Iines Fager. Lajille on ominaista, että ihmisen tunteet heittelevät laidasta laitaan. – Lopullinen kokemus on lähes poikkeuksetta positiivinen, Fager kuvailee. Suomessa on tällä hetkellä neljä Flowpark-seikkailupuistoa. Puistot sijaitsevat Turussa, Lappeenrannas-

78

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

sa, Vierumäellä ja Ähtärissä. Jokainen puisto on oma ainutlaatuinen kokonaisuutensa. Turun puisto on Suomen suurin seikkailupuisto ja sieltä löytyy 16 rataa ja yli 120 erilaista tehtävää. Seikkailuradat rakennetaan puihin niitä vahingoittamatta. Toiminta sai alkunsa Turusta, kun aikaisemmin arkkitehtina työskennellyt Janne Kalhama tutustui työmatkallaan vastaavaan puistoon Saksassa. – Se, miten ihminen innostuu päästessään tekemään jotakin, mihin ei usko aluksi pystyvänsä, synnytti idean siitä, että Suomeenkin on saatava jotakin tällaista – helposti lähestyttävää, mutta sopivasti extre-

meä, kertoo Flowparkin perustaja ja King of Monkeys Janne Kalhama. Fager hakeutui töihin Flowparkiin

kaksi vuotta sitten kiipeilyharrastuksen innoittamana. Fager on harrastanut kiipeilyä aktiivisesti kymmenen vuotta. Seikkailuohjaajan työ on kausiluontoista ja sopii nuorille liikunnallisille opiskelijoille hyvin. Ihmiset haluavat kokea kaikkea normaalista poikkeavaa ja jännittävää. Flowparkissa näihin tunnelmiin pääsee helposti ja turvallisesti, oman tason mukaan. Fager kokee, että työ on ennen kaikkea asiakaspalvelua, vaikka kiipeilytaustasta on hyötyä. – Parasta työssäni on nähdä,


› › › › › › › ›

kuinka tyytyväisiä asiakkaat ovat, kun he ovat ylittäneet itsensä, Fager kertoo. Flowparkkaus ei ole perinteistä kiipeilyä, mutta siinä ja kiipeilyssä on paljon yhteisiä elementtejä: keskittyminen, turvallisuus, korkeus, varusteet, yhteisöllisyys ja onnistumisen fiilikset. – Työporukkamme on tiivis jengi ja harrastamme yhdessä paljon myös vapaa-ajalla. Iso osa on kiipeillyt jo aikaisemmin ja ne, jotka eivät ole, hurahtavat touhuun viimeistään töissä. Flowpark on huvipuistoon verrattava vierailukohde, jossa perinteisistä puistoista poiketen ihminen itse on toiminnan moottori. Asiakkaat ovat kaikenikäisiä: työ- ja polttariporukoita, nuoria ja nuoria aikuisia, lapsiperheitä, kotimaisia ja ulkomaisia turisteja, luokkaretkeleläisiä. – Vanhin flowparkkaajamme on ollut 83-vuotias ja nuorimmat noin 3-vuotiaita, Fager kuvailee. Liikunta tulee hauskanpidon

Flowpark, perustettu 2009 Suomalainen seikkailuhuvipuistoyritys Työllistää 6-8 ympärivuotisesti, n. 50 kausityöntekijää Puistot Turussa, Lappeenrannassa, Vierumäellä ja Ähtärissä Viime vuonna kävijöitä yhteensä n. 45 000 Tänä vuonna odotetaan 60 000 –70 000 kävijää Yläköysiradoilla edetään turvavaijeriin kytkettynä Ennakko-osaamista ei tarvita, jokainen opastetaan toimintaan

yhteydessä ihan huomaamatta. Helpoimmat radat sopivat kaikille ja vaikeimmilla tarvitaan enemmän fyysistä voimaa. – Osa asiakkaista käy pari kertaa kesässä pitämässä hauskaa, mutta kasvava ryhmä on löytänyt meidät säännöllisenä treenipaikkana, Kalhama iloitsee. Yrityksessä pidetään tärkeänä, että kipinä aktiiviseen tekemiseen saadaan sytytettyä. Flowparkkauksen innoittamana monet ovat lähteneet kokeilemaan esimerkiksi seinäkiipeilyä. Aktiiviliikkujille ja urheilijoille Flowpark tarjoaa hyvän alustan vaihtoehtotreeniin. –Kroppa ja mieli saavat haastetta. Eniten homma on asenteesta kiinni. Töissä tulee treeniä ihan huomaamatta, kun käy auttamassa asiakkaita radoilla, Fager luonnehtii. Tasapainoilu heiluvilla rataosuuksilla jopa kahdenkymmen metrin korkeudessa kehittää koordinaatiota, keskivartalonhallintaa, ja lihaksissa tuntuu varmasti seuraavana päivänä.

Euroopassa vastaavia seikkailupuistoja on ollut jo vuosikymmenien ajan. Suomessa toiminta on kohtalaisen uutta. Flowparkien suunnittelu, rakennus ja konsepti on alusta loppuun kotimaista työtä. – Teemme kaiken itse. Vuorovaikutus eurooppalaisten kollegoiden kanssa on tiivistä, Kalhama kertoo. Flowpark on Suomen edustaja eurooppalaisten asiantuntijoiden muodostamassa standardityöryhmässä, joka standardien kautta kehittää toimintaa ja luo yhteiset raamit. – Kaikki lähtee turvallisuudesta, Kalhama korostaa. Flowparkin kävijämäärät ovat kasvaneet vuosittain noin 20 prosenttia. Tänä vuonna Flowpark laajensi toimintaa kahdella uudella puistolla, kun Vierumäelle ja Ähtäriin avattiin ensimmäiset franchisingpuistot. – Elämme ajassa, jossa yhteisöllisyys, ympäristön kunnioittaminen ja itse tekeminen nostavat suosiotaan. Flowpark sopii tällaisen yhteiskunnan vapaa-ajanvietoksi täydellisesti, Kalhama toteaa. ■

79


Arcon linna, Riva del Garda ja Gardaj채rvi Monte Colodrin huipulta.

Arco kiipeilij채n paratiisi Sami Laakkonen ja Nora Isom채ki

80

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


Arco tarjoaa tuhansia reittejä ja monipuolisia haasteita, olipa tyylisi tai greidisi mikä tanahsa. Kun kiipeilypäivä on saatu päätökseen upeissa maisemissa, on aika pulahtaa yhteen vilvoittavista vuorijärvistä ja kruunata päivä maukkaalla pitsalla ja aina niin käsittämättömän hyvillä jäätelöannoksilla! Näillä sanoilla me kuvailimme Arcoa, kun GardaTrentinon turistitoimisto pyysi meitä kirjoittamaan paikalliseen kiipeilyoppaaseen miksi haluamme tulla vuosi toisensa jälkeen Arcoon viettämään lomaa. Tämän jutun tarkoituksena on kertoa hieman syvällisemmin, mikä meitä tuossa pienessä italialaiskylässä vetää puoleensa. Ensinnäkin Pohjois-Italiaan on kiva mennä siitä syystä, että siellä hommat yleensä toimii niin kuin on luvattu. Majoitus on helppo varata suoraan netistä majoitusta tarjoavilta yrityksiltä tai suoraan yksityisiltä. Toinen vaihtoehto on käyttää Garda-Trentinon turistitoimistoa, joka välittää majoituksia ilman erillisiä kuluja. Lentäen pääsee Finnairin suorilla lennoilla Milanoon ja Venetsiaan, tai

yhdellä vaihdolla Veronaan. Jos ei halua vuokrata autoa, on Verona hyvä määränpää, koska sieltä saa varattua etukäteen kohtuuhintaisen taksikuljetuksen Arcoon. Jos auton vuokraa, niin suosittelemme kompaktia pikkuautoa, joka on erittäin kätevä kapeilla ja mutkaisilla vuoristoteillä sekä ahtailla väylillä kylissä. Fiat 500 on ollut meidän suosikkimme. Toki autolla voi ajaa myös Suomesta... Arcosta löytyy lukuisia kiipeilypaikkoja kävelymatkan etäisyydellä eli auto ei ole välttämättömyys. Valitettavasti moni näistä lähikallioista alkaa olla aika lasittuneita ja varsinkin elokuussa ruuhkaisia. Koskematonta kiveä ja kiipeilyä lähes omassa rauhassa etsiville löytyy paljon loistavia paikkoja 30 minuutin ajomatkan säteellä Arcosta. Itse olemme suosineet enemmän näitä vähän kauempana ja haastavamman lähestymisen päässä olevia paikkoja, ja lähes poikkeuksetta meitä vastassa on ollut todellinen helmi. Eli pieni vaivannäkö (autoilu vuoristoteillä tai kuntoilu jyrkillä rinteillä) todellakin kannattaa!

››

81


▲ Välillä lähestymispolku on vähän leveämpää, välillä kapeampaa. Taustalla Cima Alle Coste. ► Nora lähettämässä Regina Del Lagon A-sektorilla. ►► Sami liidaamassa Sguarauundalla (6C, 300m, 10 kp).

Italialaiset tuntuvat olevan hyvin vahvasti sporttikiipeilykansaa, joten sporttireittejä on tarjolla paljon. Joka vuosi avataan uusia sporttikiipeilyalueita, ja vanhoillekin tehdään koko ajan uusia reittejä. Uusien reittien pulttaustyyli on yleensä ollut hyvä ja erityisen turvallinen etenkin muutaman ekan pultin osalta. Reittien greidauskin on hyvin linjassa. Vanhemmista sporttireiteistä löytyy enemmän vaihtelua. Monella reitillä ensimmäinen pultti on melko korkealla ja moni paikallinen käyttääkin clipstickiä ensimmäisen pultin klippaamiseen. Vanhempien reittien greidaus vaihtelee paljon ja erityisesti lasittuminen ja koko ajan uudelleenmuototuva kalkkikivi tekee reiteistä helposti vaikeamman kuin greidi antaa ymmärtää.

82

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

Garda-Trentinon alueella suurin osa sporttikallioista on jonkun tahon ylläpitämiä. Tämä tarkoittaa sitä, että reittejä huolletaan säännöllisesti ja ylläpitäjien yhteystiedot löytyvät yleensä kallion juurella olevasta topotaulusta. Näin ollen mahdolliset huomatut puutteet on helppo ilmoittaa. Lähestyminen moneen paikkaan on yleensä se päivän haastavin osuus, sillä topokirjoissa lähestymiskartat ovat hyvin suuntaa-antavia, samoin kuin lähestymisajat. Onneksi lähestymispoluille on alkanut ilmaantua pieniä vinkkejä oikeasta suunnasta. Kallion GPS-koordinaattien tallentaminen puhelimeen tai GPS-kelloon on helpottanut monessa tapauksessa kallion löytämistä. Topokirjoja alueelle löytyy ainakin Versante Sudil-

››


83


ta ja Vertical Lifeltä. Jälkimmäiseltä saa myös kätevän sovelluksen puhelimeen, josta löytyy suoraan kallioiden ja pysäköintipaikan koordinaatit ja topot tikkilistoineen. Lisäksi sama informaatio on saatavana netistä! Käyttöoikeus sekä puhelinsovellukseen että nettiversioon tulee topokirjan mukana. Versante Sudin topoissa on taas etuna se, että lähes jokaiselle reitille on kirjoitettu sanallinen kuvaus. Heillä on myös tarjolla puhelinsovellus, mutta se alkaa jo olla teknisesti vanhentunut eli käytettävyys ei ole kovinkaan hyvä. Molemmissa topoissa on reiteistä kerrottu myös reitin pituus, jotta tietää minkä pituisella köydellä kannattaa lähteä kiipeämään ja voi myös hieman ennustaa reitin vaativuutta. Reittien greidaus perustuu reitin kokonaisvaativuuteen, johon vaikuttaa Italiassa vahvasti myös reitin pituus.

Vasemmalla ja oikealla Vertical Lifen topot, keskellä Versante Sudin.

Alue tarjoaa myös monipuolisia multipitch-reittejä se-

kä pultattuina että trädinä. Reittien pituudet vaihtelevat lyhyistä muutaman pitchin reiteistä aina yli kilometrin nousuihin. Nousut on greidattu topokirjoissa alppityylisesti reitin vaikeuden, varmistettavuuden ja yleisen haastavuuden mukaan. Olemme kiivenneet useamman pultatun multipitch-reitin Arcon alueella pääasiallisena valintaperuseena S1/S2-varmistettavuus, joka tarkoittaa maksimissaan reilun 5 metrin run-outeja. Näillä reiteillä pulttaus ja väliankkurit ovat olleet erittäin hyvin tehtyjä. Suosittelemme etsimään netistä (esim. http://www. bergsteigen.com) tietoa reitistä etukäteen, sillä monesti topokirjan antama kuvaus on hyvin viitteellinen. Esimerkiksi monella sporttireitillä on hyvä olla mukana muutama camu lisävarmistuksena. Multipitch-reitit ovat pääasiassa olleet erittäin hyvässä kunnossa, eli vain pientä lasittumista. Tosin olemme päätyneet myös sellaisille reiteille, jotka ovat olleet todella lasittuneita. Uusiin to-

84

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014

pokirjoihin onkin otettu uudeksi luokittelutekijäksi reitin liukkaus/kuluneisuus. Arcon alueen reiteillä kallio on pääasiassa kalkkikiveä. Lyhyillä sporttireiteillä otteet harvemmin jäävät käteen eikä kiviä tule niskaan. Multipitch-reiteillä tlanne muuttuu. Varsinkin tänä vuonna runsaslumisen talven jälkeen usealla reitillä otteet hajoilivat käsiin tai jalan alla. Kalliosta irtoili isojakin lohkareita kiipeilijöiden edetessä. Meille sattui useampi läheltä piti -tilanne irtokivien kanssa. Monelle reitille lähestymispolku menee kallion juurella, josta lähtee reittejä ylöspäin. Oli hyvin lähellä, ettemme saaneet lähestyessämme isoa kiveä niskaan eräältä reitiltä. Suosittelemme kypärän käyttöä myös lähestyessä! Toinen vaaranpaikka syntyi hänkkipitchillä, jossa käsiote murtui ja murtuessaan veti mukaan useampia lohkareita irti kalliosta. Lohkareet tippuivat kiipeilijän syliin, joka kuin ihmeenkaupalla sai väistettyä pahimmat osumat. Boulderoijia ei ole Arcossa myöskään unohdettu. Alueella on paljon hienoja boulderkiviä, mutta varsinaista bouldertopokirjaa ei tietääksemme ole tehty. Olemassa olevat bouldertopot löytyvät edellä mainituista topokirjoista. Sateen sattuessa kannattaa käydä tutustumassa katettuun kiipeilyareenaan, jossa järjestetään kovatasoiset Rock Masters -kisat vuosittain. Areenalla voit testata kykyjäsi myös virallisella nopeuskiipeilyseinällä. Mitä varustetta kiipeilijä ikinä voikaan tarvita, se löytyy Arcon lukuisista kiipeilykaupoista. Kylässä on lähes joka toinen kauppa kiipeilyyn erikoistunut ja valikoimista löytyy alan uusimmat trendit sekä kallio- että jääkiipeilyyn. Hinnat ovat kohdillaan ja monesta paikasta lisäalennus tulee pyytämättä. Muutamalla italiankielisellä sanalla voit saada vielä paremman hinnan. Jos sadepäivä sattuu yllättämään, kannattaa käydä Val di Fiemmessä La Sportivan tehtaalla. Tehtaanmyymälästä löytyy koko Sportivan mallisto ja outlet-puolelta voi tehdä löytöjä todella edullisesti. Kiipeilypäivän jälkeen maistuu hyvä ruoka! Arcosta löytyy paljon mukavia pikkuravintoloita, joiden listoilta löytyy pääasiassa pitsaa, pastaa, risottoa ja salaatteja. Jälkiruoka kannattaa ehdottomasti nauttia jossain kylän lukuisista jäätelöbaareista. Makuja löytyy useita kymmeniä, kannattaakin ottaa haasteeksi maistaa joka päivä eri makua. Ruokaa toki voi tehdä itsekin, kylä tarjoaa muutaman isomman ruokakaupan, joista löytyy kaikki tarvittava paikallisista herkuista viineihin. Pieniä leipomoita on monessa kadunkulmassa, näistä löytyy parhaat ja taatusti tuoreet leivät aamiaispöytään. Kahvin harrastajille Omkafen tehdas ja museo on käymisen arvoinen. Jos syystä tai toisesta haluaa välipäivän kiipeilystä,

Garda-Trentinon alueelta löytyy lukuisia muita aktivi-


▲ Nora ♥ Sami 11.7.2013 Riva del Garda & Arco ©Mika Huhtamäki ► Multipitchillä pitää olla tarkkana mistä ottaa kiinni ja mihin astuu.

teettimahdollisuuksia. Gardajärvellä pääset kokeilemaan kaikkia mahdollisia vesiaktiviteetteja sukelluksesta purjeveneilyyn, myös DWS-kiipeily onnistuu. Ympäröivät vuoren tarjoavat monipuolisia haasteita maantieja maastopyöräilijöille sekä ylä- että alamäkeen. Via ferratat ja vaellusreitit ovat myös erittäin suosittuja. Arcossa/Riva del Gardassa voi kaiken lisäksi mennä myös naimisiin ja saada ainutlaatuisia hääkuvia. Anna Arcolle mahdollisuus, et tule pettymään! ■

Kuvagalleria: http://samilaakkonen.kuvat.fi/kuvat/Kiipeily Lue lisää blogistamme: http://rockblocks.blogspot.it/ Garda-Trentinon kiipeilyopas: http://www.gardatrentino.it/en/Brochure-Outdoor/

85


Koska näistä avaimista päättyy suojaus?

Suojaus ei perustu patenttiin, vaan elektroniseen salaukseen.

Suomalaisen iLOQ Avaimen kopiointisuojaus ei perustu patentin voimassaoloaikaan, vaan vahvaan elektroniseen salaukseen, aivan kuten kulunvalvontatunnisteissa. Pääsyoikeudet ohjelmoidaan digitaalisesti salattuina avaimen mikrosiruun. www.iLOQ.com

86

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


Muista ennen kiipeilyreissua Kiipeilyreissuun lähteminen

edeltää monta muistettavaa asiaa. Useimmiten muistamme, jos muistamme, käydä läpi kiipeilyvarusteet, kiipeilykohteen asiat ja jopa tarkistaa passin voimassaolo. Kiipeilyreissun kiihkeän odotuksen ja kiipeiltävien reittien suunnittelun tuoksinassa saattaa monesti unohtua ihan arkipäiväisiä asioita, mitkä pitää olla kunnossa kiipeilyreissun aikana.

1

Vakuutukset ovat hyvinkin tärkeitä asioita, matkavakuutuksen moni muistaa ottaa reissun ajaksi. Matkavakuutukset, tavalliset sellaiset, eivät todennäköisesti kata kiipeilyssä sattuneita haavereita. Kannattaa siis reissuun lähtiessä varmistaa, että reissun turvana on vakuutus mikä kattaa kaikki kiipeilyn aikana sattuvat haaverit. Kiipeilyreissulle sopivat vakuutukset eivät ole ainoa vakuutusasia, mikä pitää reissun aikana olla kunnossa. Kotivakuutus on hyvä tarkastaa, että se ylipäätään on voimassa ja mitkä sen ehdot ovat. Kotivakuutuksen ehdoista saattaa löytyä ehtoja, jotka liittyvät pitkiin poissaoloihin ja kodin lukituksiin. Lukituksien ajanmukaisuus ja avainkirjanpidon ajanmukaisuus saattaa olla yhtenä ehtona kotivakuuksien korvausperusteissa.

2

Kodin ovien lukitus on hyvä hoitaa kuntoon. Erittäin monissa asunnoissa, varsinkin kerrostaloissa ja vanhoissa omakotitaloissa, ovien lukitukset ovat varsin heikolla tasolla. Pääovi, ja ehkä takaovi, ovat lukittuina käyttölukolla, loput ovet ovat sisältäpäin vääntönuppia tai kääntökahvaa kääntämällä avattavissa, eikä näitä ovia saa takalukittua.

Vanhojen asuntojen käyttölukon avaimena on käytössä Abloyn Classic avain, siis se kaikkien tuntema Abloy. Classic-avain on patentoitu 1900-luvun ihan alussa ja avaimia on suutarissa saanut tehdä jo useamman sukupolven ajan. Classicavainta on helppo kopioida. Kopiointiin ei tarvita välttämättä edes avainmallia, näppärä kaveri pystyy lukemaan avaimesta sen sarjan. Lukemisen jälkeen pitää vain laittaa koneeseen numerot ja avain on syntynyt. Toinen yleinen ja suosittu, mutta nuorempi, Abloyn avain asunnoissa on Abloy Exec. Tämä on se tuttu mustapäinen avain, joita on myös äärettömän paljon käytetty lukituksissa. Abloy Exec -avaimen tuotesuoja päättyi 2014 loppuvuodesta ja nykyisin niitä voi kopioida myös suutareissa. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon asuntojen Classic tai Exec -avaimia on tehty tai kopioitu, siis juuri sitä mitä vakuutusyhtiöt tulevat kysymään, kun vahinkoilmoitusta kutsumattomista tavaran hakijoista vakuutusyhtiölle tehdään. Poliisit eivät pysty löytämään vakuutusyhtiön vaatimia murtojälkiä ovesta, jos asuntoon on menty avaimella. Näissä tapauksissa avainten kuittaustiedoista on hyötyä, mikäli kuittauksista avainta luovutettaessa on pidetty huolta. Kuitenkaan kuittauksella ei voida pois sulkea avaimen kopiointia. Ennen kiipeilyreissua kannattaa miettiä mitä tekee asunnon turvallisuuden varmistamiseksi. Kerrostalo- ja rivitaloyhtiössä kannattaa tehdä vierailu isännöintiyritykseen ja pyytä tiedot avainkirjanpidosta.

Kirjanpidon ollessa puutteellinen tai avain on classic-mallinen, kannattaa isännöintiyritykseltä pyytää, tai jopa vaatia, varmuuslukkoa vanhan lukituksen rinnalle. Monesti ovesta löytyy varmuuslukko, jonka edelliset asukkaat ovat useimmiten omakustanteisesti hankkineet. Varmuuslukostakin kannattaa kysyä avainkirjanpitoa, mikäli avainkirjanpito on puutteellinen, pitää varmuuslukko vaihtaa. Varmuuslukon vaihtokustannukset menevät kyllä usein omaan piikkiin. Rivitaloissa sisäpihan ovi on melkoisen varmasti ilman käyttölukkoa. Tähän oveen kannattaa hankkia käyttölukko, jonka saa takalukittua. Takaoven käyttölukon kustannukset menevät myös useimmiten asukkaan omaan piikkiin. Omakotiasunnoissa classic tai exec -avaimet kannattaa vaihtaa, ellei satu olemaan talon ensimmäinen asukas. Nykyisin on saatavilla hienoja uusia elektromekaanisia tai täysin elektronisia avaimia. Omakotiasukin kannattaa käydä lukkoliikkeessä keskustelemassa vaihtoehdoista, käynnin aikana kannattaa muistaa kaikkien ulos johtavien ovien lukitukset. Matkan aikana kaikkien ovien olisi hyvä olla takalukittuja. ■

87


Lukijoiden kuvat Abisco Paikka | Abisko Kaisepakte Main Wall Kuvaaja | Aleksi Mehtonen

88

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


Kiipeilij채 | Teemu Tammilehto Kuvaaja | Mick Juslen Reitti | Kalimist, 7A+, Grottan Ahvenanmaa


Jaanan kallio Kuvaaja | Aleksi Mehtonen Kiipeilij채 | Jesse Holm Reitti | Wee Jock Poo-Pong McPlop-1 6a Jaanankallio

90

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


91


“A split second of fun.” Kiipeilijä | Hannele Leivo Kuvaaja | Jouni Kananen Reitti | Sappl / Zott Tour für Abenteurer, Wilder Kaiser, Itävalta

Reitti 4 Paikka | Turku Pallivaha Kiipeilijä | Teemu Körkkö Reitti | Reitti 4 6a+


Paikka | Mycklelebostad, Norja Kuvaaja | Ismo Miettinen Kiipeilij채 | Ismo Miettinen Reitti | HYYL greidi 6b+.


Via Finlandia Kiipeilij채 | Joni Kuusenm채ki Paikka | Cinque Torri, Via Finlandia

94

Rock Sport Magazine 1 | Kes채 2014


Iisakin kirkko Paikka | Pikkala Kiipeilij채 | Tero Marttila Reitti | Iisakinkirkko 6a+


Paikka | Piz Badile, Sveitsi 2013

Reitti | Cassin route (TD, 6a 800m)

Kiipeilij채 | Jaana Ylipelto

Kuvaaja | Samuli Pekkanen


Sisäseinät Helsinki Kiipeilyareena Energiakatu 3, 001800 Helsinki puh. 045-3392552 info@kiipeilykeskus.com Boulderkeskus Pasila Tallikatu 4, 00520 Helsinki puh. 020-7870511 pasila@boulderkeskus.com Boulderkeskus Konala Ruosilantie 1, 00390 Helsinki puh. 020-7870510 konala@boulderkeskus.com Boulderkeskus Isatis Mekaanikonkatu 15A, 00880 Helsinki puh. 050 - 4417489 isatis@boulderkeskus.com Helsingin Kiipeilykeskus Erätie 3, 00730 Helsinki 050 554 2218 info@kiipeilykeskus.com

Turku Turun Kiipeilypalatsi Oy Vesilinnantie 1, 20500 TURKU puh 045 - 670 5990 (Aho) juha.aho@kiipeilypalatsi.com Bouldertehdas Ruukinkatu 4, 20540 Turku 010 2818999 myynti@bouldertehdas.fi

Hämeenlinna Hämeenlinnan kiipeilykeskus Luukkaankatu 7, Hämeenlinna Puh 044-7298832 info@hankki.fi

98

Rock Sport Magazine 1 | Kesä 2014


Lahti Yogarocks Saksalankatu 26, 15100 Lahti Puh: 0400 308 307 lisätiedot, tapahtumat: asiakaspalvelu@yogarocks.fi

Tampere Tampereen Kiipeilykeskus Mäntyhaantie 2, 33800 Tampere Puh 010-420 4422 info@tampereenkiipeilykeskus.fi

Jyväskylä Boulderpaja Ahjokatu 14, 40320 Jyväskylä GSM 0440 114 334 tai GSM 0440 581 555

Oulu Oulun kiipeilykeskus Paakakatu 7, 90520 Oulu Puh 045 180 1403 info@oulunkiipeilykeskus.com

Tornio Tornion Kiipeily Cave Teollisuuskatu 10 J7 Torpin Monitoimitalo

Lappeenranta BoulderSaimaa Tuomikatu 26, 53810 LAPPEENRANTA puh. 040 630 4010 email. info@bouldersaimaa.fi

Kuopio VOEMA - Kuopion kiipeilykeskus Kaivotie 23, 70700 KUOPIO puh. 040-522 2655 (Kiipeilykeskus) puh. 044-545 9309 (Varaukset, jne.) email. info@voema.net www.voema.net

Joensuu JOENSUUN KUNTOKEIDAS Linnunlahdentie 10, 80100 JOENSUU Puh. (013) 126 558 kuntokeidas@fittari.fi

99

Profile for Rock Sport Magazine

Rock sport magazine 1/2014  

Climbing, Kiipeily, ulkoilu, sporttikiipeily, vuorikiipeily, mountaing climbing

Rock sport magazine 1/2014  

Climbing, Kiipeily, ulkoilu, sporttikiipeily, vuorikiipeily, mountaing climbing

Advertisement