Issuu on Google+

RIIHIMÄEN OMAKOTITONTIT 2014–2016


Hyvien yhteyksien Riihimäki

Sujuvaa arkea kaukana kiireestä Riihimäki on kasvava, noin 30 000 asukkaan kaupunki Etelä-Suomessa. Pääradan ja Helsinki–Tampere-moottoritien varrella sijaitsevasta kaupungista on hyvät kulkuyhteydet kaikkiin suuntiin. Ajallinen etäisyys Riihimäeltä Helsinkiin on vain kolme varttia!

TILAA hengittää

Luonnonläheiset pientaloalueet ja puutarhamainen kaupunkikeskusta antavat tilaa hengittää. Viihtyisiltä asuinalueilta löytyy myös uutta, tasokasta kerrostalotuotantoa.

Arjen SUJUVUUTTA

Riihimäellä arki on sujuvaa. Tiiviin kaupunkirakenteen ansiosta välimatkat kaupungin sisällä ovat lyhyet. Niin julkiset kuin kaupalliset palvelut ovat helposti kaikkien ulottuvilla.

Ekologisesti

Lyhyet välimatkat kaupungin sisällä ja hyvät julkisen liikenteen yhteydet kaikkiin ilmansuuntiin mahdollistavat ekologisen liikkumisen. Ekologisuutta on korostettu myös asumisessa esimerkiksi aseman kupeessa sijaitsevan Peltosaaren saneerauskohteissa.

LUONTOON ja liikkumaan

Luontoon kaipaava löytää lukuisia virkistys- ja ulkoilumahdollisuuksia. Hoidetut ulkoilu- ja latureitit, urheilupuistot, uimahalli ja monet muut liikuntapaikat tarjoavat laadukkaat olosuhteet liikunnan harrastamiseen.

Lähtisitkö MUSEOON?

Kulttuuria janoavalle on tarjolla konsertteja, museoita, teatteria ja tapahtumia. Kesäkuun alussa kaupungin väkiluku tuplaantuu Kansainvälisten Erämessujen ja Kesäkonserttikävijöiden myötä.

Olipa asumismuotosi mikä tahansa, on Riihimäki hyvä valinta: aktiivista kaupunkiasumista lähellä luontoa, kaukana kiireestä!

2


Asumisen kokonaistarjonta 2014–2016

Tontteja unelmien toteuttamiseen! Minne sinä haluaisit rakentaa oman viiden tähden omakotitalosi? Riihimäellä toteutat unelmasi väljästä kaupunkiasumisesta riittävän kaukana kiireestä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kaupungin kaavoittamat uudet asuinalueet sijaitsevat enintään n. kolmen kilometrin etäisyydellä keskustasta, palveluista ja asemanseudusta. Vuosittain tarjotaan rakentajille keskimäärin 50 uutta tonttia. 2

Tontit ovat kooltaan keskimäärin 1100 m ja rakennusoikeutta rakentamiseen on yleensä 220–260 kerrosneliömetriä. 2

Myyntihinnat ovat 35–45 €/m ja perusvuosivuokra 5 % tontin myyntihinnasta. Tietoa alueista sekä ajantasaiset tiedot myytävistä ja vuokrattavista tonteista löytyvät Riihimäen kaupungin kotisivuilta. Lue lisää kaupungin tarjoamista omakotitonteista ja löydä omasi!

< Kysyttävää tonteista? Tonttikoordinaattori 019 758 4837 Asiakaspalvelu 019 758 4850 < www.riihimaentontit.fi < www.riihimaki.fi/omakotitontit

3


PÄIVÖLÄNTIE

KUMELA PUNKANTIENRISTEYS

Rautatieasema LASILANTIE

Matkakeskus Yritystalo Tekninen keskus

RÄÄTYKÄNMÄKI I RÄÄTYKÄNMÄKI II

KORTTIONMÄKI

44


TIENHAARA METSÄKORPI

Varattavat tontit – Vahteristo – Korttionmäki – Pihlajapolku – Lasilantien tontit – Metsäkorpi

2014 tarjousten perusteella myytävät – Lasilantie

Kaavoitetut – Korttionmäki

Suunnittelukohteet 2014–2016

PIHLAJAPOLKU

– Räätykänmäki I – Räätykänmäki II – Tienhaara – Päivöläntie – Kumela ja Punkantienristeys

VAHTERISTO

5


Varattavat tontit Metsäkorpi Metsäkorven asuinalue nousee metsäiseen harjumaisemaan, vain muutaman kilometrin päähän rautatieasemasta ja Riihimäen keskustan palveluista. Vehreälle alueelle kaupungin koillisosaan rakentuu 85 omakotitaloa ja kuusi rivitaloa.

31. METSÄKORPI

Omakotitonttien koot vaihtelevat reilusta 800 neliömetristä yli 1700 neliömetriin. Rakennusoikeutta tonttia kohden on 220–350 kerrosneliömetriä.

kh

kh

kh

 





 

      

 









 







































 





 



 

 



71 72







 



 



 







  







 

 



















 

6

  

 

     

 







 

























 





 

7

  





24 25

 

   









21



 









          

114

1

45

49

115



50











51



 





 



 

            





48



13





























 







 

























































 













5



    

 

  

 















      

 







 

















   

 





 



 







  


Vahteristo Vahteriston alueella kaupungilla on tarjolla muutama omakotitontti, joille pääsee rakentamaan heti. Vahteristo on luonnonläheinen metsäiseen rinnemaastoon sijoittuva asuinalue. Hyvät liikenneyhteydet ja välitön yhteys luonnonsuojelualueeseen takaavat sujuvan ja viihtyisän asumisen Vahteristossa.

Pihlajapolku Pohjankorven kaupunginosassa, Pihlajapolulla Vahteriston välittömässä läheisyydessä on yksi tontti vapaana, joille pääsee rakentamaan heti.

7


Varattavat tontit Riihim채en kaupunki vapaat omakotitontit 31. Mets채korpi

Tontti 694-31-3101-4 694-31-3102-2 694-31-3102-3 694-31-3102-4 694-31-3104-1 694-31-3105-2 694-31-3105-4 694-31-3105-6 694-31-3105-7 694-31-3105-8 694-31-3105-9 694-31-3106-2 694-31-3106-3 694-31-3106-4 694-31-3106-5 694-31-3107-1 694-31-3107-2 694-31-3107-6 694-31-3108-1 694-31-3108-2 694-31-3108-4 694-31-3108-5 694-31-3108-7 694-31-3108-8 694-31-3108-9 694-31-3109-1 694-31-3110-1 694-31-3116-1 694-31-3116-2 694-31-3116-3 694-31-3116-4

Osoite Korpelankuja 1 Korpelanpolku 15 Korpelanpolku 13 Korpelanpolku 11 Haukankaarre 14 Korpelantie 35 Korpelantie 31 Korpelantie 27 Korpelantie 25 Korpelantie 23 Korpelantie 21 Haukankaarre 8 Haukankaarre 6 Haukankaarre 4 Haukankaarre 2 Haukankaarre 16 Haukankaarre 18 Haukankaarre 26 Haukankaarre 7 Haukankaarre 9 Haukankaarre 13 Haukankaarre 15 Haukankaarre 1 Haukankaarre 3 Haukankaarre 5 Kotkankaarre 3 Kotkankaarre 1 Korpelanpolku 8 Korpelanpolku 6 Korpelanpolku 4 Korpelanpolku 2

p-a kem2 vuokra 1 353 250 2 161 1 254 250 2 052 1 250 250 2 048 1 570 250 2 400 1 246 250 2 140 899 230 1 607 926 250 1 690 939 250 1 705 913 230 1 622 883 230 1 589 942 250 1 708 1 012 250 1 785 987 250 1 758 985 250 1 755 1 239 250 2 132 1 048 250 1 912 1 042 250 1 818 904 230 1 612 1 003 250 1 691 1 048 250 1 738 918 230 1 550 906 230 1 538 970 250 1 656 922 250 1 606 837 230 1 465 963 250 1 731 1 072 250 1 851 1 198 250 1 990 980 220 1 670 980 220 1 670 1 079 220 1 779

hinta 43 221 41 038 40 950 48 006 42 808 32 139 33 806 34 092 32 448 31 787 34 159 35 702 35 151 35 107 42 646 38 234 36 364 32 250 33 813 34 758 31 008 30 756 33 120 32 112 29 307 34 622 37 025 39 803 33 390 33 390 35 573

30. Vahteristo

Tontti 694-30-3017-9 694-30-3017-11 694-30-3020-10 694-30-3020-5 694-30-3021-1 694-30-3021-3

Osoite Marjastajankatu 25 Marjastajankatu 42 Marjastajankatu 20 Marjastajankatu 30 Mustikkakaari 10 Mustikkakaari 14

p-a kem2 vuokra 1 044 260 2 193 1 300 260 2 545 1 547 260 2 885 1 169 260 2 365 1 279 260 2 288 1 067 260 2 023

hinta 43 868 50 908 57 701 47 306 45 755 40 455

26. Pohjankorpi

Tontti 8694-26-2651-1

Osoite Pihlajapolku 2

p-a kem2 vuokra 1 097 230 2 001

8

hinta 40 017


2014 tarjousten perusteella myytävät Lasilantien tontit Ydinkeskustan läheisyydessä, valmiiksi rakennetussa ympäristössä tulee tarjousten perusteella myytäväksi kolme tonttia keväällä 2014.

Korttionmäen omakotitontit 2014 - 2016

  

II

   

 





III

1012 m2

 964 m2

  





1186 m2

941 m2



874 m2

913 m2

930 m2



 976 m2

  

1070 m2

1095m2

923 m2

 

 1079m2



  



 





905 m2



1035 m2

993m2



936 m2

 



1000 m2

1114m2



 





 

 1009m2



1256 m2





944 m2

II

1062 m2

995 m2



  



 

 1204 m2

II



 

  

I



II

 

Korttionmäki





Korttionmäkeen noin kymmenen vuotta sitten rakennetun omakotialueen jatkeeksi on kaavoitettu uusi 25 tontin omakotialue. Tontit sijaitsevat mäen rinteessä metsä maastossa. Alueen infrastruktuuri on suunniteltu rakennettavaksi 2015, joten tonteille pääsee rakentamaan mahdollisesti vuonna 2016. Tonttien koot ovat noin 1000 m2.



Kaavoitetut tontit







II







II

   



II





 



II





II

    







II





    





II

 1128 m2

9


Suunnittelukohteet 2014–2016 2014 Suunnittelukohteet Riihimäellä kaikki on lähellä ja arkielämä on sujuvaa. Tiivis kaupunkirakenne takaa sen, että kaikki palvelu on saavutettavissa nopeasti ja vaivattomasti. Välimatkat kaupungin sisällä ovat lyhyet, ja hyvät palvelut on kaupunkilaisten käytössä ruuhkattomasti. Riihimäellä kaupunkikeskustan asumistiheys on maan suurimpia. Yli 90 % riihimäkeläisistä asuu kolmen kilometrin säteellä. Tiivistä kaupunkirakennetta tiivistetään edelleen täydennyskaavoilla, joilla saadaan eri puolille kaupunkia muutamia omakotitontteja vanhemman asutuksen väliin. Tienhaaran, Räätykänmäen, Kumelan ja Uramon kaupunginosiin tulevat uudet tontit tuovat omakotirakentajille uusia mahdollisuuksia unelmiensa täyttämiseen.

10


2013

2013

11


Suunnittelukohteet 2014â&#x20AC;&#x201C;2016

Uramo

12


TÄRKEIMPIÄ OMAKOTITONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSEHTOJA Tiedot ajantasaisesta tonttitarjonnasta saat Riihimäen kaupungin internet-sivuilta. ”Riksun tontit” -kuvakkeesta aukeavassa tonttipörssissä on ajankohtaisin tieto vapaista tonteista. Riihimäen kaupunki myy ja vuokraa omakotitontteja yksityistalouksille, joille kaupunki ei ole myynyt tai vuokrannut tonttia viimeisen viiden vuoden aikana. Yhteishaun jälkeen tontit varataan hakemusten tulojärjestyksessä. Samalle hakijalle varataan vain yksi tontti kerrallaan.

Tontin varaaminen

– Voit varata tontin ”RIKSUN tontit” www-sivujen kautta tai Riihimäen kaupungin kotisivujen kautta löytyvällä lomakkeella tai kartta- ja tonttiyksiköstä saatavalla hakulomakkeella. – Täytetyn hakemuslomakkeen voit lähettää s-postilla osoitteeseen: tonttimyynti@riihimaki. fi tai toimittamalla hakemuksen teknisen keskuksen kirjaamo. On tärkeää täyttää lomakkeen kaikki kohdat, jotta hakemus voidaan käsitellä. – Tonttihakemukseen ei tarvita liitteitä. – Tonttien varaustilanne kannattaa tarkistaa ennen hakemuksen jättämistä kartta- ja tonttiyksiköstä. – Tieto päätöksestä lähetetään kirjeitse tontin hakijalle. – Tontin varausmaksu on 500 euroa, ja se tulee maksaa kahden viikon kuluessa varauspäätöksestä. Jos varausmaksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, tonttivaraus raukeaa. – Jos varaus peruuntuu, varausmaksua ei palauteta. Maksu luetaan osaksi kauppahintaa tai vuokran maksua.

Tonttien myyminen ja vuokraaminen

– Uudet tontit tulevat haettaviksi yleensä kerran vuodessa. – Hakuajasta ja -menettelystä tiedotetaan sanomalehti-ilmoituksella ja Riihimäen kaupungin kotisivuilla (www.riihimaki.fi). – Yhteishaussa vapaaksi jääneet ja varauksista vapautuneet tontit luovutetaan hakujärjestyksessä. – Luovutuskirja allekirjoitetaan luovutusta koskevan päätöksen saatua lainvoiman.

Kauppahinnan tai vuokran maksaminen

– Kauppahinta tai tontin vuokra laskutetaan luovutuksen jälkeen. – Tontin kauppahinnan voi maksaa kerralla kokonaan tai kauppahinnasta voi vaihtoehtoisesti maksaa puolet kaupanteon yhteydessä ja loppuosan kahden seuraavan kalenterivuoden aikana. – Maksamattoman kauppahinnan korko on 6 %. – Tontin vuokra maksetaan vuokrasopimuksen allekirjoituspäivästä vuoden loppuun, jonka jälkeen kaupunki laskuttaa vuokran vuosittain.

Lainhuudon hakeminen ostettavalle tontille ja varainsiirtovero

– Ostajan tulee hakea tontille lainhuuto maanmittaustoimistosta kuuden kuukauden kuluessa kaupantekopäivästä. – Ostaja maksaa varainsiirtoveron (4 % kauppahinnasta) ennen lainhuudon hakemista.

13


Vuokrakäytännöt

– Vuokratontin vuokra-aika on 50 vuotta. – Perusvuosivuokra on 5 % tontin myyntihinnasta. – Vuokratontin voi lunastaa kun rakentamisvelvoite on täytetty.

Vuokraoikeuden kirjaaminen

– Tontin vuokraaja on velvollinen hakemaan vuokraoikeuden kirjaamispäätöksen maanmittaustoimistosta kuuden kuukauden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta. – Kirjaamishakemuslomakkeen saa vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä karttaja tonttiyksiköstä.

Liittymis- ym. maksuja

– Kaupunki perii luovuttamistaan omakotitonteista kulloinkin voimassa olevan taksan mukaisen lohkomiskulun, joka laskutetaan erikseen. – Tontin saajalta peritään liittymismaksut yleiseen vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä. – Puhelin- ja kaapeli-tv-liittymäsopimus tehdään Elisa Oyj:n kanssa. Liittymishinnat ovat kiinteistö- ja aluekohtaisia. – Sähköliittymäsopimus tehdään Fortum Sähkönsiirto Oy:n kanssa.

RAKENTAMINEN On erittäin tärkeää, että rakentajat hankkivat pätevän pääsuunnittelijan rakentamisen alkuvaiheessa. Rakentamisessa on noudatettava vahvistettuja asemakaavamääräyksiä sekä määräyksiin mahdollisesti liittyviä rakentamisohjeita. Rakennuksen on oltava rakennettuna asemakaavan mukaisesti kolmen vuoden kuluessa luovutuskirjan allekirjoittamisesta.

Suunnittelu- ja rakennuslupakartat

– Suunnittelutyötä ja rakennuslupaa varten tarvittavat kartat ja muut asiakirjat tilataan karttaja tonttiyksiköstä. – Karttojen toimitusaika on 3–5 työpäivää.

Rakennuksen sijainnin ja korkeusaseman maastoon merkintä

– Rakennusluvan myöntämisen jälkeen rakennusvalvonta toimittaa yhden rakennuslupakuvasarjan kartta- ja tonttiyksikköön, josta asiakas tilaa sijainnin merkinnän, p. 019 758 4839.

Sijaintikatselmus

– Tilataan kun rakennuksen perustus on valmis. – Sijaintikatselmuksessa todetaan, että rakennus on luvan mukainen ja luvan mukaisessa paikassa.

14


Lisätietoja rakentamiseen liittyvistä viranomaisohjeista ja -palveluista löytyy Rakenna Riihimäellä -oppaasta: www.riihimaki.fi/tekninenkeskus Opasta saa myös Riihimäen kaupungin kartta- ja tonttiyksiköstä sekä rakennusvalvonnasta.

Esimerkkilaskelma tontin rakentamiskustannuksista myytävä tontti Hinta/Vuokra 1000 m2 5 % Rakennus oikeus 250 kem2 36 000 Lohkomiskulut 938 Kaupanvahv.palkkio 112 Kartta ja asiakirjat 118 Rakennuksen sijainnin merkitseminen 290 Kartta- ja tonttiyksikkö 37 458

vuokrattava tontti 1 800 938 118 290 3 146

Varainsiirtovero (vero.fi) 4% 1440 Kirjausmaksu 107 107 Maanmittauslaitos 1 547 107 Rakennuslupamaksu 300 300 Pinta-alamaksu (250 kem2) 900 900 Rakennusvalvonta 1200 1200 Tonttijohtomaksu 2 058 2 058 Vesimittarin asennus 300 300 Liittymismaksu 3 360 3 360 Riihimäen vesi yhteensä 5 718 5 718 Sähköliittymä/Fortum Elisa-liittymät

2 630 1 200

2 630 1 200

Rakentamiskustannukset

49 753

14 001

15


YHTEYSTIEDOT Riihimäen kaupunki Tekniikan ja ympäristön toimiala Kartta- ja tonttiyksikkö Eteläinen Asemakatu 2, A porras, 3. kerros PL 125, 11101 Riihimäki tonttimyynti@riihimaki.fi Asiakaspalvelu Tonttikoordinaattori Kaupungingeodeetti

019 758 4850 019 758 4837 019 758 4835

Maastotiedot ja -mittaukset 019 758 4839 Tonttivuokrat ja laskutus 019 758 4840 Rakennusvalvonta 019 758 4153 019 758 4154 Rakennustarkastaja 019 758 4150 Kunnallistekniikka 019 758 4928 Kaavoitus 019 758 4829 Vesihuoltolaitos 019 758 4965


Riihimäen omakotitontit 2014–2016