Repliikki 1/2021

Page 2

PÄÄKIRJOITUS

Sanna Saarela toiminnanjohtaja

S

iitä on kohta vuosi kun yhtäkkiä laitettiin Suomi kiinni. Sen jälkeen on menty vuorotellen yläja alamäkiä toivon tiellä. Vuosi on pitkä aika ja vaikka selkeästi on jo näköpiirissä helpotusta, tuntuvat nämä viimeiset metrit usein kaikkein raskaimmilta. Olen pohtinut paljon omaa henkisen kriisinkestävyyden merkitystä tässä ajassa. Samalla siirryn mielikuvissani isovanhempieni aikaan, ja voin vain ihmetellä miten ja millä hinnalla suomalaiset kestivät sota-ajan 80 vuotta sitten? Entä mitkä ovat tämän päivän ihmisten lähtökohdat kestää pitkittynyttä kriisiä? Henkisen kriisinkestävyyden perusteet luodaan normaalioloissa. Tuntuu kaukaiselta muistella, mitkä asiat olivat pinnalla ennen koronan alkua, mutta suurimmat ongel-

Raja alkaa tulla vastaan mat tuntuivat olevan talkooväen väheneminen ja ikääntyminen. Suurin osa teattereista kuitenkin voi loistavasti ja uusia toimintamalleja vanhojen tueksi luotiin joka puolella. Harrastajateattereiden kävijämäärät olivat tasaisessa kasvussa ja teatteriharrastuksen vaikutukset hyvinvointiin tuntuivat olevan tiedossa myös päättäjillä. Voimme siis ajatella, että viimeinen vuosikymmen on ollut meille oikein hyvä, joten näinollen niin on myös kriisinkestävyytemme. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kerrotaan henkisen kriisinkestävyyden ylläpidon olevan riippuvainen seuraavista tekijöistä: sivistyksen peruspalvelut, pitkäjänteinen viranomaisviestintä ja koulutus- ja kulttuuripalveluiden turvaaminen. Erikseen mainitaan myös liikunta- ja nuorisopalvelut sekä sivistys- ja kansalaistoiminta sosiaalisen osallisuuden ja yhteisöllisyyden säilyttäjinä. Tänä aikana yhteistyö korostuu ja arjen rakenteiden ylläpitäminen ja perustarpeiden täyt-

tymisen varmistaminen antavat lupauksen normaaliin palaamisesta ja luovat pohjaa toipumiskyvylle. Koronasuositusten jatkuessa, en voi olla miettimättä kuinka kauan enää jaksamme näitä kriisinkestävyyteen vaikuttavia rajoituksia? Teatterit ovat noudattaneet kuuliaisesti jokaista ohjetta ja nyt alkaa selkeästi raja tulla vastaan. Taisteluväsymys tainnuttaa eikä loppusuoraa meinaa millään jaksaa. Isovanhempamme eivät valinneet aikaansa, eivätkä tapahtumia ympärillään, emmekä mekään siihen pysty. Emme voi irtisanoutua yhteiskunnasta, emme kieltää kriisin läsnäoloa. Emmekä voi kääntää selkäämme toimille, joita kaikilta odotetaan. On siis pakko löytää yhteisöllisyys, joka on aiemminkin johtanut suuriin suorituksiin. Turvautua toistemme apuun ja pitää huolta myös naapuriteatterista. Ja ennenkaikkea muistaa: kuten kaikki kriisit, myös tämä loppuu aikanaan. Loppusuora mennään yhdessä, toinen toistamme tukien!

Sisältö 1/2021 Pääkirjoitus: Raja alkaa tulla vastaan HÄTÄHUUTO PÄÄTTÄJILLE! Festarikellosta tietoa harrastajateatteritapahtumista Tervetuloa Tulevaisuustorstait-webinaarisarjaan Vuoden Harrastajateatteri 2021: Reisjärven ReTé Joukkorahoituksella apua kentälle! Teatteri kuvassa -valokuvakilpailu ratkennut! Sanna Saarela valitsee Harrastajateatterikesän ohjelmiston Vastuunjakajat koolle Lappajärvelle 29.5. Kantaesityspalkinto 2021: Ryhmälle kustomoitu huippujuttu SPOTTI siirtyy vuoteen 2022 Vapaaehtoisuus yhdistysten ytimessä Teatterintekijä esittäytyy: Jokapaikanhöylä nimeltä Riitta Toiminnanjohtajalta, tuottajalta ja talouspäälliköltä Koulutuskalenteri kevät 2021 Puuttuuko ohjaaja? Kokouskutsu Tarvitsetko striimausta ERITYINEN-festivaali: Teatteri kuuluu kaikille 2

2 3 4 5 6 9 9 10 11 12 15 16 18 20 22 22 23 23 24

Repliikki Suomen Harrastajateatteriliitto 1/2021

Kannen kuvassa Nurmijärven Kivi-juhlat ry:n kuva näytelmästä Seitsemän veljestä. Kuvan on ottanut Turkka Tervonen.

• Hätähuuto päättäjille! • Vuoden Harrastajateatteri 2021 • Kantaesityspalkinto 2021 • Virtuaalinen Ramppikuume

Päätoimittaja Sanna Saarela Toimitussihteeri Sari Jaatinen Painopaikka Suomen Uusiokuori Oy Ilmestyy neljä kertaa vuodessa, seuraava nro 1.6.2021 Painos 650 kpl Ulkoasu ja taitto Idea Illuusia, Raahe Yhteystiedot www.shtl.fi • sht@shtl.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.