__MAIN_TEXT__

Page 1

MATKAILUVAUNUT 2019

ONTOUR│DE LUXE│DE LUXE EDITION│EXCELLENT│PRESTIGE│PREMIUM

ELÄMÄÄ VARTEN TEHTY


ARVOSTETTU. RAKASTETTU. ELÄMÄÄ VARTEN TEHTY. Alussa oli uraauurtava idea: tehdä liikkuvasta matkailusta yksinkertaisempaa, mukavampaa ja jännittävämpää; tämä idea loi pohjan yli 50 vuotta sitten Hobbyn matkailuvaunujen ja -autojen kehittämiseen. Sama päämäärä on johtolankamme edelleen. Kotipaikkakunnallamme Rendsburgissa Schleswig-Holstein-osavaltiossa me työllistämme yli 1.250 työntekijää. Yhdessä suurimmista Euroopan matkailuvaunujen ja -autojen tuotantolaitoksista me valmistamme moderneimmilla tuotantovälineillä yli 15.000 ajoneuvoa vuosittain. Menestymisemme salaisuus on neljä peruspilaria: Suuntaanäyttävät keksinnöt, innovatiivinen tekniikka, moderni design ja suuri intohimo. Jokainen uusi Hobby-matkailuvaunujen sukupolvi vakuuttaa ensiluokkaisella vakiovarustuksellaan, avaralla sisustuksellaan, laadukkuudellaan, toiminnallisuudellaan ja ainutlaatuisella hinta-/laatusuhteella. Ei siis mikään ihme, että Hobbysta on tullut halutuin ja siten eniten myyty matkailuvaunumerkki Euroopassa. Hobby. Elämää varten tehty.

2

HOBBY. ELÄMÄÄ VARTEN TEHTY.

3


SISÄLTÖ 2

Hobby. Elämää varten tehty.

5

Sisältö

6

Mallisarjat

62

HobbyKomplett-täysvarustus 64

Olohuone

68

Keittiö

72

Nukkuminen

76

Pesutila

80

Rakennetekniikka

86

Asuinosan tekniikka

90

Erikoisvarustus

97

Kankaat

98

Mallisto

ONTOUR

6

DE LUXE

14

DE LUXE EDITION

24

EXCELLENT

32

PRESTIGE

42

PREMIUM

54

HOBBY-MATKAILUVAUNUTEHDAS

4

HOBBY-SERVICE-CENTER

HOBBY-MATKAILUAUTOTEHDAS

SISÄLTÖ

5


ONTOUR ALOITUSPAKKAUS

6

7


ONTOUR ALOITUSPAKKAUS Kevyesti matkaan – Hobby ONTOURilla. Ilman tarpeetonta painolastia. Mutta mukana kaikki, mikä on Sinulle tärkeää. ONTOUR on aina valmis nopeisiin lähtöihin. Vähemmän on enemmän: Alkaen 1200 kilogramman painosta ja 2,20 metrin leveydestä; kompakti Hobby ONTOUR on sopiva vaunu myös pienille vetoautoille. Maksimoi oma mukavuuteesi ja valitse neljästä pohjaratkaisusta omien tarpeittesi mukainen!

8

460 DL

ONTOUR

9


10

470 UL

460 DL

390 SF

390 SF

390 SF

ONTOUR

11


390 SF

460 DL

L: 5.777 mm · B: 2.200 mm · G: 1.200 kg

L: 6.602 mm · B: 2.200 mm · G: 1.300 kg

470 KMF

470 UL

L: 6.706 mm · B: 2.200 mm · G: 1.350 kg

L: 6.706 mm · B: 2.200 mm · G: 1.350 kg

460 DL

12

470 KMF

470 KMF

ONTOUR

13


DE LUXE PERHEYSTÄVÄLLINEN

14

15


DE LUXE PERHEYSTÄVÄLLINEN Meille todellista vapautta on elämä Hobby-vaunussa. Mitä se tarkoittaa? Se on valoisa, viihtyisä koti maailman joka kolkassa – ja kuitenkin vain yhden auton pituuden päässä. Niin joustava, että kaikki on mahdollista. Vapaata tilaa moderneille ihmisille: Perheystävällisestä DE LUXEsta on saatavana 13 vaihtoehtoa, joista viisi mallia lapsiperheille. Todellinen vapaus ei tunne kompromisseja.

16

560 KMFe

DE LUXE

17


560 KMFe

18

560 KMFe

515 UHK

515 UHK

515 UHK

DE LUXE

19


20

400 SFe

515 UHL

DE LUXE

21


22

460 UFe

400 SFe

455 UF

460 UFe

460 LU

490 KMF

L: 5.961 mm · B: 2.300 mm · G: 1.300 kg

L: 6.476 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

L: 6.626 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

L: 6.748 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

L: 6.885 mm · B: 2.300 mm · G: 1.400 kg

495 UL

495 WFB

515 UHK

515 UHL

540 UL

L: 7.124 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.124 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.530 mm · B: 2.300 mm · G: 1.600 kg

L: 7.530 mm · B: 2.300 mm · G: 1.600 kg

L: 7.290 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

540 KMFe

545 KMF

560 KMFe

L: 7.442 mm · B: 2.300 mm · G: 1.600 kg

L: 7.422 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

L: 7.510 mm · B: 2.500 mm · G: 1.700 kg

DE LUXE

23


DE LUXE EDITION SPORTTINEN

24

25


DE LUXE EDITION SPORTTINEN Sporttinen design selkeine linjoineen. Nuorekas tunnelma; vaaleat kalustepinnat ja hienot punaisenväriset korostukset. Tehokas toiminnallisuuden ja tunnelman yhdistelmä. DE LUXE EDITION miellyttää sporttis-dynaamisilla linjoillaan. Persoonallinen vaunu, joka huokuu luonnetta. Kompaktit pohjaratkaisut pariskunnille. Tai käytännöllinen, tarkoin suunniteltu vapaa-ajasta nauttiville perheille.

26

545 KMF

DE LUXE EDITION

27


545 KMF

28

650 KMFe

545 KMF

495 UL

490 KMF

DE LUXE EDITION

29


30

460 LU

440 SF

460 UFe

460 LU

490 KMF

L: 6.137 mm · B: 2.300 mm · G: 1.300 kg

L: 6.626 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

L: 6.748 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

L: 6.885 mm · B: 2.300 mm · G: 1.400 kg

495 UL

545 KMF

560 KMFe

650 KMFe

L: 7.124 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.422 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

L: 7.510 mm · B: 2.500 mm · G: 1.700 kg

L: 8.322 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg

DE LUXE EDITION

31


EXCELLENT ELEGANTTI

32

33


EXCELLENT ELEGANTTI Elämästä nauttiminen kaksistaan. Idyllisten paikkojen löytäminen. Ja vain oman rytmin seuraaminen. Hobby EXCELLENT on kaikkien pariskuntien suosikki. Siihen saattaa vaikuttaa sen mukavuusvarustelu. Sen ilmava tilasuunnittelu ja 13 pohjaratkaisua. Sen moderni ulkomuotoilu. Tai sen tunnelmallinen valaistus kahden kesken vietettäviin romanttisiin hetkiin. Ei ihme, että Hobby EXCELLENT on meidän suosituin mallisarjamme.

34

495 UL

EXCELLENT

35


540 UL

36

540 UL

540 FU

EXCELLENT

37


460 SFf

38

460 SFf

495 UFe

EXCELLENT

39


40

540 UL

460 UFe

460 SFf

495 UFe

495 UL

495 WFB

L: 6.626 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

L: 6.748 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

L: 6.767 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.124 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.124 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

540 FU

540 WLU

540 UL

540 UFf

560 CFe

L: 7.271 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.271 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.290 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.342 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.510 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

560 KMFe

560 LU

560 WFU

L: 7.510 mm · B: 2.500 mm · G: 1.700 kg

L: 7.510 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

L: 7.558 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

EXCELLENT

41


PRESTIGE SUURENMOINEN

42

43


PRESTIGE SUURENMOINEN Nyt unelmasi toteutuvat! Suuretkin perheet nauttivat matkoillaan Hobby PRESTIGE - vaunussa samasta luksuksesta kuin kotona. Se on pohjimmiltaan tyylikäs klassikko, jolla on aivan erityistä charmia. Ja hienostunutta tunnelmaa makusi mukaan. Laajan valinnan vapauden takaavat 12 pohjaratkaisua, joissakin omat istuinryhmät lapsille. Se täyttää kaikki toiveet.

44

720 KWFU

PRESTIGE

45


720 KWFU

46

560 LU

720 UKFe

PRESTIGE

47


560 WFU

48

495 UL

560 WFU

PRESTIGE

49


720 WLC

50

560 WLU

720 WLC

PRESTIGE

51


52

620 CL

495 UL

540 FU

560 LU

560 WLU

L: 7.127 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.274 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

L: 7.513 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

L: 7.513 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

560 WFU

620 CL

650 UMFe

650 KFU

L: 7.561 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

L: 8.025 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg

L: 8.325 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg

L: 8.375 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg

660 WFC

720 UKFe

720 KWFU

720 WLC

L: 8.325 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg

L: 9.030 mm · B: 2.500 mm · G: 2.200 kg

L: 9.042 mm · B: 2.500 mm · G: 2.200 kg

L: 9.042 mm · B: 2.500 mm · G: 2.200 kg

PRESTIGE

53


PREMIUM AINUTLAATUINEN

54

55


PREMIUM AINUTLAATUINEN Tervetuloa yläluokkaan! Meidän palkitulle Hobby PREMIUM -mallistollemme paras on juuri ja juuri kylliksi hyvää. Eleganssia koko vaunussa ulkomuodosta pienimpiin yksityiskohtiin. Mikään muu vaunu ei ole muuttanut matkailuvaunujen muotoilua niin voimakkaasti kuin PREMIUM. Sen kuusi pohjaratkaisua tarjoavat täydellistä tilankäyttöä Sinun tarpeisiisi. PREMIUM on ykkösvalinta kaikille, jotka haluavat vain kaikkein parasta!

56

560 UL

PREMIUM

57


560 UL

58

560 CFe

560 CFe

PREMIUM

59


495 UL

560 CFe

560 UL

L: 7.630 mm · B: 2.300 mm · G: 1.700 kg

L: 8.016 mm · B: 2.500 mm · G: 1.800 kg

L: 8.016 mm · B: 2.500 mm · G: 1.800 kg

650 UFf

650 UKFe

660 WFU

L: 8.828 mm · B: 2.500 mm · G: 2.000 kg

L: 8.879 mm · B: 2.500 mm · G: 2.000 kg

L: 8.865 mm · B: 2.500 mm · G: 2.000 kg

ERIKOISVARUSTUS: AITO NAHKA

60

650 UFF

ISTUINPÄÄLLYSTEVAIHTOEHTO VERMONT

PREMIUM

61


Sisäkorkeus 1,95m

DOMETIC SEITZ Midi-Heki - kattoluukku

LED-tunnelmavalaistus

Takaa tuulettuvissa kaapeissa on reilusti tilaa Erityisen tukevat saranat Soft-Close-tekniikalla

150 ltr Super-Slim-Tower-jääkaappi

HOBBYKOMPLETT – TÄYDELLISESTI VARUSTETTU HOBBYSI.

Kaikissa ikkunoissa Kombi-kasettiverhot, joissa pimennys- ja hyttyslaskosverho Koko valaistus LED-tekniikkaa

Onko Sinulla korkeat vaatimukset? Hobby on siinä tapauksessa Sinulle juuri oikea,

Huipputoiminnallinen keittiön seinä

sillä Hobby-matkailuvaunussasi on mukavuus vakiovarusteena. Se, mikä muualla on erikseen veloitettavaa lisävarustusta, on Hobbyssa itsestään selvää vakiovaFiksu liesi-allasyhdistelmä

rustusta. Seuraavilla sivuilla esitellään monia varusteyksityiskohtia, jotka tekevät lomasta Hobby-vaunussa vieläkin nautittavampaa.

Mukavat joustinpatjat

Keittiön laatikot mukavan suuret ja varustettu Soft-Close- ja Push-Lock-mekanismeilla

Paljon säilytystilaa istuinryhmien alla

Istuinryhmissä paljon jalkatilaa

62

HOBBYKOMPLETT-TÄYSVARUSTUS

63


ISTUINRYHMÄVAIHTOEHDOT

KESKI-ISTUINRYHMÄ

KESKI-ISTUINRYHMÄ (DINETTE)

SIVUISTUINRYHMÄ (DINETTE)

SOHVAISTUINRYHMÄ

U-ISTUINRYHMÄ

ETUISTUINRYHMÄ

LASTEN ISTUINRYHMÄ

ETUISTUINRYHMÄ (DINETTE)

OLOHUONE

MODERNIA TUNNELMAA NAUTITTAVAKSI 64

HOBBYKOMPLETT OLOHUONE

65


LÄMMITETTÄVÄ VAATENAULAKKO Sisääntulon yhteydessä kosteat ulkovaatteet voi kuivattaa kätevästi, sillä garderoobissa kiertää lämmin ilma alhaalta ylöspäin (mallikohtainen).

TV-KAAPPI LASIVITRIINILLÄ TV-kaappi ulko-oven lähellä – upea vitriini LED-tunnelmavalaistuksella (mallikohtainen).

SUURI VAATEKAAPPI Tilavassa vaatekaapissa on helposti operoitava tekniikka lämmitykselle (mallikohtainen) ja muuntajalla varustetulle virtajärjestelmälle sekä FI-katkaisin, kaksi pistorasiaa ja paikka antenniliitännälle.

TAKAA TUULETTUVISSA KAAPEISSA ON REILUSTI TILAA Ylöspäin kohoavan lämmitysilman optimaalinen kierto: kaappien tuuletusaukot ja reilusti tilaa talvi-ilmankierron ja ulkoseinän välissä ehkäisevät kosteutta ja hometta.

VAATEKAAPIN LED-VALAISTUS Vaatekaapin sisävalaistus syttyy automaattisesti oven avautuessa; se valaisee garderoobisi kirkkaasti. Valo on irrotettavissa ja sitä voidaan käyttää taskulamppuna.

66

KAAPPIEN SARANAT SOFT-CLOSE-TEKNIIKALLA Erityisen tukevat saranat pitävät huolen siitä, että kaappien ovet sulkeutuvat hitaasti ja vaimeasti. Kaappien ovet pysyvät tukevasti kiinni ajon aikana.

VALAISTU KULMAHYLLY Istuinryhmien peilitetyt ja valaistut kulmaosat luovat erityistä tunnelmaa (mallikohtainen).

KOLMIVÄRINEN LUKUVALOSPOTTI Lämmintä tunnelmavalaistusta, valkoista lukuvaloa tai sinisiä hetkiä – kolmitoimisella valospotilla saa aikaan haluamaansa valoa (mallikohtainen).

JOUTSENKAULAVALAISIMET Taipuisat joutsenkaulavalaisimet istuinryhmissä ja vuoteiden yläpuolella toimivat parhaiten lukuvaloina – niiden valo on tarkasti suunnattavissa (mallikohtainen).

 AIKISSA IKKUNOISSA KOMBI-KASETTIVERHOT, K JOISSA PIMENNYS- JA HYTTYSLASKOSVERHO Kaikissa sivuikkunoissa on Kombi-kasettiverhot suojaamassa auringolta ja itikoilta (pesuhuoneen ikkunaa lukuunottamatta).

TYYLIKÄS JUOMALASISETTI Eksklusiivinen sarja tyylikkäitä juomalaseja kuuluu varustukseen (mallikohtainen).

ISTUINRYHMÄSSÄ RUNSAASTI JALKATILAA Istuinryhmien säilytystila on hieman takaviistossa, mikä antaa runsaasti jalkatilaa. Pehmeä suojus pehmentää kovia reunoja.

PORTAATTOMASTI SÄÄDETTÄVÄ TELESKOOPPIJALKAINEN PÖYTÄ Portaattomasti säädettävä pöytä mahdollistaa mukavan kulun istuinryhmään ja tarjoaa lisää jalkatilaa (mallikohtainen).

HOBBYKOMPLETT OLOHUONE

67


KEITTIÖVAIHTOEHDOT

ERITYISEN LEVEÄ SIVUKEITTIÖ

TILAVA KULMAKEITTIÖ

KOMPAKTI SIVUKEITTIÖ

KOMPAKTI SIVUKEITTIÖ

TAKAKEITTIÖ

ERITYISLEVEÄ SIVUKEITTIÖ JOSSA PALJON SÄILYTYSTILAA

KEITTIÖ

TILAIHME PIENINTÄ YKSITYISKOHTAA MYÖTEN

68

HOBBYKOMPLETT KEITTIÖ

69


KOMPAKTI 150-LITRAINEN SUPER-SLIM-TOWERJÄÄKAAPPI Tässä Hobbyn kehittämässä, 38 cm kapeassa absorptiojääkaapissa on hiljainen käyntiääni, se on tehokkaampi ja vaatii vähemmän tilaa. Kapeana sen ovi ei aukea niin paljon asuinosan puolelle kuin aiemmin ja sisältö pysyy paremmin paikoillaan.

Seitsemän korkeussäädettävää lokeroa mahdollistavat sen, että litran tölkkien lisäksi myös korkeammat 1,5 litran tölkit ja pullot mahtuvat oveen. Suuri 15-litrainen pakastinosa on irrotettava.

70

KÄYTÄNNÖLLINEN LIESI-ALLASYHDISTELMÄ, JOSSA ENEMMÄN TYÖTILAA Liesi ja allas ovat kestävää jaloterästä ja muodostavat ehjän kokonaisuuden, joka helpottaa puhtaana pitämistä. Reilu tila kolmen arinan välillä helpottaa ruoan valmistusta myös suuremmilla kattiloilla ja pannuilla. Liekkien sytytys on sähkötoiminen. Lisätilaa saa tarvitessa 2-osaisella turvallisuuslasikannella.

KEITTIÖN LAATIKOT OVAT MUKAVAN SUURET JA VARUSTETTU PUSH-LOCK- JA SOFT-CLOSE-MEKANIIKALLA. Erikoissuuret vetolaatikot tarjoavat tilaa kaikenlaiselle tarpeelliselle. Ne aukeavat täydellisesti ja tarjoavat hyvän näkyvyyden ja helpon käytettävyyden. Soft-mekanismi sulkee laatikot hiljaisesti ja rauhallisesti. Push-Lock-tekniikan ansiosta turvallinen lukitus; vahvistettu lukitusjärjestelmä pitää täydetkin laatikot stabiileina ajon aikana.

PYYHEPIDIKE Monissa keittiöissä on ulosvedettävä teline keittiöpyyhkeille (mallikohtainen).

MAUSTEHYLLY Mallista riippuen keittiön kaapistossa on maustehyllykkö; siten suola, pippuri ja muut mausteet ovat mukavasti käsillä.

KÄYTÄNNÖLLINEN RUOKAILUVÄLINELAATIKKO Älykkäästi jaetut ruokailuvälinelaatikot pitävät huolen siitä, että välineet pysyvät tukevasti paikoillaan myös ajon aikana.

KAAPIT APTEEKKIKAAPPIMEKANISMILLA Nämä kaapit aukeavat niin auki, että senttimetriäkään tilasta ei mene hukkaan (mallikohtainen).

KEITTIÖN IKKUNOISSA INTEGROIDUT PISTORASIAT Käytännöllinen keittiön Kombi-kasettiverho, jossa pimennys- ja hyttysverho sekä kirkkaat LED-keittiövalot ja kaksi käytännöllisesti sijoitettua pistorasiaa (mallikohtainen).

TILAVA KULMA-ALAKAAPPI Suuri kääntömekanismilla varustettu keittiökaappi kätkee tehokkaasti padat ja kattilat ja hyödyntää optimaalisesti keittiön tilan (mallikohtainen).

HUIPPUTOIMINNALLINEN KEITTIÖN SEINÄ Keittiön takaseinä on upea yksityiskohta: Suuri ikkuna ja Kombi-kasettiverho integroituine pimennys- ja hyttysverhoineen. Sitä paitsi seinään on integroitu lisäksi USB-pistorasia ja 230V-pistorasiat (mallikohtainen).

ELEGANTTI KEITTIÖN BAARITASO Moderni baaritaso antaa keittiölle upean lisän; erityisen merkille pantava on läpinäkyvä lasi Hobby-logolla. Käytännöllinen taso toimii sitä paitsi eleganttina tilanjakajana istuinryhmän ja keittiötilan välillä (mallikohtainen).

HOBBYKOMPLETT KEITTIÖ

71


VUODETILAT

PARIVUODE

HELPPOKÄYTTÖINEN KESKIPARIVUODE

POIKITTAINEN PARIVUODE

LASTEN VUOTEET

MUKAVAT ERILLISVUOTEET

KEULASSA OLEVA ISTUINRYHMÄ MUUNTUU ISOKSI VUOTEEKSI

NUKKUMINEN MUKAVAAN JA LEPPOISAAN YÖHÖN

72

HOBBYKOMPLETT NUKKUMINEN

73


SEITSEMÄN MUKAVAA VUODEPAIKKAA De Luxe 515 UHK tarjoaa yhteensä seitsemän vuodepaikkaa; Kaksi mukavaa parivuodetta takana, kun istuinryhmästä saa toisen parivuoteen ja alaslaskettavasta ylävuoteesta toisen. Kolme lisävuodepaikkaa on lastenhuoneessa.

SÄÄDETTÄVÄ YLÄVUODE Mekanisminsa ansiosta ylävuode voidaan säätää portaattomasti korkeussuunnassa ja kiinnittää ylös turvallisesti.

LAPSIYSTÄVÄLLINEN TEDDYKARHU-VALAISIN Kun nallen nenästä vetää, valo sammuu – ja jälkikasvu vaipuu unten maille (mallikohtainen).

LASTENVUOTEIDEN YHTEYDESSÄ LIITUTAULU Päiväsaikaan voi alemman kerrosvuoteen kääntää ylös. Sen alla on tilaa leikkiä – ja pohjassa liitutaulu (mallikohtainen).

MUKAVA PÄÄTYOSA Helposti puhtaana pidettävä keinonahkaverhoilu vuoteiden päätyosassa, säädettävät led-joutsenkaulavalospotit ja leveä hylly, jossa voi säilyttää kirjoja, silmälaseja, kelloja ja niin edelleen.

KAUNIS ETUIKKUNA, JOSSA KÄYTÄNNÖLLISIÄ YKSITYISKOHTIA Enemmän valoa, enemmän ilmaa, enemmän käytännöllisyyttä. Tukevassa etuikkunassa on integroitu Kombi-kasettiverho, jossa pimennys- ja hyttysverhot; toimii hyllynsä ansiosta kirjojen ja muun pikkutavaran säilytystilana (mallikohtainen).

KINDERBETT UMBAU SITZGRUPPE DE LUXE 545 UHK

TILAVA LASTENHUONE Kahden kerrosvuoteen lisäksi sivuistuinryhmästä voi muodostaa lisävuoteen mallissa De Luxe 515 UHK.

74

MUKAVAT JOUSTINPATJAT Kaikki kiinteät vuoteet on varustettu vakiona joustinpatjoin ja tukevin liimapuurungoin.

Turvallisempaa nukkumista varten ylempi vuode on varustettu tukevalla putoamissuojalla

KEVYTTOIMINEN VUOTEEN NOSTOAVUSTIN Moniin vuoteiden runkoihin on asennettu nostoavustin. Saareke- ja parivuoteissa se on kaasujousitettu (Lift-O-Mat), erillisvuoteissa on jousimekanismi.

VUODETILASSA KESKUSVALOKATKAISIJA JA PISTORASIA Aivan vuoteen vieressä olevaan valokatkaisijaan ylettyy helposti. Vuodetilassa oleva pistorasia lisää mukavuutta (mallikohtainen).

HOBBYKOMPLETT NUKKUMINEN

75


PESUHUONEVALIKOIMA

SUURI TAKAPESUHUONE, JOSSA ON ERILLINEN SUIHKU JA PALJON SÄILYTYSTILAA.

KOMPAKTI PESUHUONE JOSSA PESUPÖYTÄ JA WC

PITKITTÄINEN PESUHUONE JOSSA ERILLINEN SUIHKU

KOMPAKTI PESUHUONE JOSSA ERILLINEN PESUPÖYTÄ

PESUTILAT

KAIKKI HENKILÖKOHTAISEEN HYGIENIAAN

76

HOBBYKOMPLETT PESEYTYMINEN

77


TILAPESUHUONEKONSEPTI JOSSA ERILLINEN SUIHKU Tilapesuhuone jossa paljon liikkumatilaa ja toilettimukavuutta. Suihkukaappi on oikea peseytymisparatiisi; se ihastuttaa aidolla designsuihkupylväällä ja kirkkaalla kattovalospotilla - sekä tyylillään että käytännöllisyydellään (mallikohtainen).

720 KWFU

78

RUNSAAT SÄILYTYSTILAT Pesupöydän alakaapissa ja peilikaapeissa kaikelle hygieniatarpeistolle on reilusti tilaa (malliesimerkki).

540 FU

ISOKOKOINEN WC KEULASSA WC:ssä on reilusti liikkumatilaa. Läpinäkymättömät ikkunat mahdollistavat optimaalisen tuuletuksen (mallikohtainen).

KATTOLUUKUT Ilma sisään, kosteus ulos! Monissa pesuhuoneissa on vakiona laadukas kattoluukku, esimerkiksi DOMETIC SEITZ Mini-Heki (Mini-Heki mallikohtainen).

YLELLINEN THETFORD WC-ISTUIN Erityisesti Hobbylle kehitetyssä wc-istuimessa on ympäri kulkeva tiiviste ja tasainen pinta helppoa puhdistusta silmälläpitäen (mallikohtainen).

KÄYTÄNNÖLLINEN, KÄÄNTYVÄ THETFORD-WC-ISTUIN Kasetti-wc kääntyy kumpaankin suuntaan 90 astetta; parasta mahdollista tilan hyödyntämistä (mallikohtainen).

HIENOT PESUHANAT Vesihana sopii täydellisesti moderniin pesuhuonedesigniin.

460 SFf

TUKEVA METALLIKAHVA Pesuhuoneen oven kahvat ovat ergonomiset ja metallia. Parannettu muotoilu lisää käyttömukavuutta ja turvallisuutta sekä vähentää riskiä, että vaatteet tarttuisivat niihin ohikulkiessa.

HAMMASMUKIT VAKIONA Kaksi hammasmukia täydentää pesuhuoneen mukavuusvarustelun (mallikohtainen).

HOBBYKOMPLETT PESEYTYMINEN

79


MODERNEIN KORITEKNIKKA

KORITEKNIIKKA

VAHVAA INNOVAATIOTA JA TEKNISIÄ HIENOUKSIA 80

TEHOKAS ULKOVALAISTUS Lukuisat valaistuselementit, enimmäkseen LED-tekniikkaa, pitävät huolen siitä, että vaunusi näkyy hyvin kaikissa olosuhteissa. Ne on integroitu harmonisesti vaunun muotoiluun ja alleviivaavat sen autonomaista muotoilua. Kolmas jarruvalo on merkittävä turvallisuuslisä.

MUKAVA LUKITUSJÄRJESTELMÄ Yksi avain kaikkeen: Ulko-oveen, kaasupullotilaan, säilytystilaluukkuihin, tavaratilan luukkuun ja wc-kasetin luukkuun.

NOKKAPYÖRÄ, JOSSA AISAPAINOVAAKA Turvallinen nokkapyörä, jossa integroitu aisapainovaaka, on monissa Hobby-vaunuissa vakiovarusteena (mallikohtainen).

Etuteltan kirkas valo valaisee sisääntuloa ja antaa miellyttävää valoa etutelttaan.

KNOTT-TYÖNTÖJARRU AUTOMAATTISELLA SÄÄDÖLLÄ KNOTT ANS - työntöjarru säätyy automaattisesti ja takaa siten aina tehokkaan jarrutuksen; ratkaiseva turvallisuustekijä erityisesti kriittisissä ajotilanteissa.

WINTERHOFFTURVAKUULAKYTKIN Yksinkertainen ja varma kiinnitys vetoautoon: WINTERHOFF WS 3000, jossa ajonvakautus ja näppärä yksiotekäyttöisyys kuuluvat vakiona Hobby-vaunuihin.

TYYLIKÄS ULKO-OVEN KAHVA Lähes kaikissa Hobby-vaunuissa omistajaa ja vieraita ihastuttaa ulko-ovi, jossa on ergonomisesti muotoiltu kahva, joka, kiitos kiiltävän kromin ja hienon Hobby-logon, on oikea katseenvangitsija (mallikohtainen).

AISAKOTELO, JOKA KESTÄÄ JOPA KÄVELYN Aisakotelo sopii jokaiseen vaunuun tarkasti – ja lisää ajomukavuutta. Aisakotelo ja vetotekniikan muotoilu sopivat hienosti vaunun tyyliin.

HOBBYKOMPLETT KORITEKNIIKKA

81


ERIKOISLEVEÄ ULKO-OVI, JOSSA IKKUNA, KOLMOISLUKITUS, UPOTETUT SARANAT, SÄILYTYSTILAA JA ROSKASANKO 1-osainen, erikoisleveä ulko-ovi upotettuine saranoineen ihastuttaa paitsi koollaan, myös muotoilullaan ja tarkoin harkituilla yksityiskohdillaan. Suuri ikkuna päästää paljon valoa sisään ja muodostaa kehyksineen upean kokonaisuuden.

LAADUKKAAT, AVATTAVAT IKKUNAT Sävytetyt, kaksinkertaiset, turvalukolliset ikkunat valmistetaan valumenetelmällä. Se tekee niistä yhdessä suuren materiaalivahvuuden kanssa huomattavasti vastustuskykyisempiä jännityksiä ja sään muutoksia vastaan, etenkin kylmillä ja kuumilla ilmoilla. Lisäetuina ovat parempi äänieristys sekä uuden tiivistystekniikan ansiosta parempi suoja ulkoa tulevaa kosteutta vastaan.

KEULAN RAKENNE Keulan rakennetta hallitsee polyuretaanista valmistettu massiivinen kulmakonstruktio. Tehokkaasta lämpöeristyksestä huolehtii kerroksittainen valmistustapa, joka muodostuu EPS-ytimestä sekä kaasupullotilan yläpuolen polyuretaanivaahdosta valmistetusta vankasta ikkunapenkistä. Polyuretaaniset kulmatuet yhdistävät etuosan ja sivuseinän vankasti toisiinsa, ovat vedenkestäviä ja niillä on lisäksi hyvät eristävät ominaisuudet. Niiden ansiosta ABS-muoviosien liitoskohdat ovat tukevat ja mahdollistavat siten Hobby-matkailuvaunujen ainutlaatuisen, kauniisti pyöristetyn muotoilun (Ontour, De Luxe, De Luxe Edition, Excellent, Prestige).

ERISTETYT DOMETIC-SEITZ-KATTOLUUKUT Kaikissa Hobby-vaunuissa on DOMETIC SEITZ Midi-Heki -kattoluukku. Yhdessä Mini-Heki kattoikkunoiden kanssa tuuletus on optimaalista.

ABS-muovi Puu Alumiinipelti

EPS-vaahto

Tiivistenauha

Polyuretaanivaahto Ikkunapenkki (polyuretaanivaahto)

Lattia

Oven sisäpinnassa on käytännöllisiä säilytystiloja, roskasanko ja hyttysverkko-ovi. Käytännöllisessä roskasangossa on integroitu harja ja rikkalapio. Tämä tavanomaista 40 mm leveämpi Hobby-ovi on erittäin tehokkaasti roiskevesisuojattu.

82

PÖLYKAPSELIT JA ILMANPAINEOHJE Vakiovarusteisiin kuuluvat valkoiset pölykapselit sopivat hienosti matkailuvaunun muotoiluun. Ilmanpaineohje pyöräkotelossa näyttää suositellut rengaspaineet. Integroitu pyöräsuojan kuminen ketjulista on optisesti elegantti yksityiskohta (pyöräsuojat eivät kuulu vakiovarustukseen).

KIILTÄVÄ KORISTELISTA Hieno yksityiskohta on rekisterikilven yläpuolella oleva kromilista mallisarjoissa De Luxe Edition, Excellent ja Prestige.

HOBBYKOMPLETT KORITEKNIIKKA

83


TARKOIN SOVITETUT LIITÄNTÄKOHDAT Tyypillistä Hobby-vaunuille ovat aerodynaamiset muodot ilman nurkkia ja kulmia. Kaikissa liitäntäkohdissa on liimatut kehysprofiilit. Se tekee muotoilusta saumattoman harmonista ja estää kosteuden sisäänpääsyn.

84

ERITTÄIN VANKAT VETOKAHVAT Hobby-matkailuvaunun liikuttamista helpottavat vetokahvat on muotoiltu ergonomisesti ja ovat tukevasti kiinnitetyt. Mallisarjoissa De Luxe Edition, Excellent ja Prestige kromioptiikka korostaa entisestään vaunun tyyliä.

MARKIISILISTAT VESIURALLA Keulassa ja perässä olevissa uusissa markiisilistoissa on erikoismuotoillut päätykappaleet; näin sadevesi valuu pois vieläkin paremmin.

TYYLIKKÄÄT VETOKAHVAT Takavaloihin integroidut Premium-vaunujen vetokahvat sopivat saumattomasti takaosan pyöreään muotoiluun.

KAMMEN OHJAUSAUKKO ETUKULMATUELLE Ohjausaukkojen ansiosta kampi on huomattavasti helpompi asettaa paikoilleen.

ERITYISEN TILAVA KAASUPULLOTILA Kaasupullotilaan mahtuu muutakin kuin vain kaksi 11 kg:n kaasupulloa. Siinä on myös kiinnitykset nurkkatukien kammelle, pyöräkiiloille sekä harmaavesisäiliölle. Tilan avaamista helpottavat massiiviset kahvat. Muovinen pohja on lahoamaton ja helppo puhdistaa.

KÄYTÄNNÖLLINEN TAVARATILA Matkailuvaunun perässä oleva tavaratila on ideaalinen esimerkiksi retkipöydän ja -tuolien säilytykseen. Kaksinkertainen lukitus ja kumitiiviste aukon ympärillä suojaavat roiskevedeltä (Premium).

PREMIUMIN KAASUPULLOTILA Kaasupullotilassa on matala nostokorkeus ja tukeva alumiinirivoitettu lattia. Siinä on tilaa pyöräkiiloille, nurkkatukien kammelle ja harmaavesisäiliölle. Ylipainesuojalla varustettu kaasun pääventtiili on hyvin esillä. Tukevat kiinnikkeet kahdelle 11 kg:n kaasupulloille (Premium).

HOBBYKOMPLETT KORITEKNIIKKA

85


ASUINOSAN TEKNIIKKA LED-TUNNELMAVALAISTUS Lukuisat energiaa säästävää LED-tekniikkaa olevat valoelementit luovat ainutlaatusta tunnelmaa. Ja lisää tunnelmaa luovat yläkaappien valolistat (lisävarusteena Ontour- ja De Luxe-vaunuissa). Kaikki 12V-valot ovat energiapihiä LED-tekniikkaa.

ASUINOSAN TEKNIIKKA

VALOJEN YHDISTELMÄSÄÄDIN Eri valokatkaisijoita ohjataan yhdestä yhdistelmäsäätimestä; se yksinkertaistaa käyttämistä.

VALAISTUKSEN OHJAUS VAKIOPANEELISSA Sisääntulon kohdalla kaikissa Hobby-vaunuissa on CI-BUS-teknologiaa hyödyntävä valaistuksen säätöjärjestelmä. Se käsittää miltei kaikki valaistusyksiköt, näyttää käyttövesisäiliön täyttöasteen ja siitä ohjataan mahdollista lämminvesijärjestelmää sekä mahdollista lattialämmitystä (mallikohtainen).

LASTEN VALOKATKAISIN Jälkikasvun helppo käyttää – valokatkaisin lapsiystävällisellä korkeudella.

VIETÄ LOMAA ILMAN KOMPROMISSEJA! 86

HOBBYKOMPLETT ASUINOSAN TEKNIIKKA

87


TRUMA-THERME Luotettava TRUMA-Therme, jossa on 5 litran tilavuus, huolehtii veden lämmittämisestä; se lämmittää myös pelkän veden ilman vaunun lämmitystä.

TRUMA S 3004 / S 5004 LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ Suorituskykyinen Truma-lämmityksen vakiona oleva puhallin booster-toiminnolla huolehtii tehokkaasti ja luontoystävällisesti vaunun nopeasta lämmityksestä (mallikohtainen).

88

TRUMA-COMBI LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ LÄMMINVESIVARAAJALLA TRUMA-Combi - lämmitysjärjestelmän putket jakavat lämmintä ilmaa optimaalisesti ympäri vaunua ja huolehtivat miellyttävän sisäilman saannista. Lämmityslaitteen käyttö tapahtuu Hobby TFT – paneelista ja digitaalisesta TRUMA CP PLUS – käyttöpaneelista vuodetilasta.

ASUNTO-OSAN TEKNIIKAN KESKUS Tilavassa vaatekaapissa on helposti operoitava tekniikka lämmitykselle, muuntajalla varustetulle virtajärjestelmälle sekä FI-katkaisin, kaksi pistorasiaa ja antenniliitäntä (asennusesimerkki).

KAASUN TURVAVENTTIILI Joustava liitäntäletku, jossa kaasuventtiili ja integroitu ylipaineventtiili DIN EN 12864standardin mukaisesti, sopii kaikkiin yleisiin kaasupulloihin.

KAASULAITTEIDEN KESKUSOHJAUSYKSIKKÖ KEITTIÖSSÄ Kaasulaitteiden laitekohtaiset venttiilit ovat helposti käytettävissä keittiön kaapissa.

VESI- JA SÄHKÖLIITÄNNÄT Matkailuvaunu liitetään verkkovirtaan standardisoidusta ulkopistorasiasta. Etutelttapistorasia sat/tvliitännällä mahdollistaa 230V-laitteiden liitännät (Ontour, De Luxe ja De Luxe Edition: lisävaruste). Vesiliitäntä helpottaa vesisäiliön täyttöä letkulla. Kaikki ulkoliitännät on merkitty selkeästi.

PISTORASIA TV-LIITÄNNÄLLÄ Vähintään viisi 230V-pistorasiaa on vakiona kaikissa Hobby-vaunuissa – myös esiasennettu koaksiaalikaapelijohdotus sisältäen tv-antennin pistorasian (asennusesimerkki).

AUTON LIITÄNTÄPISTOKE Standardisoitu 13-napainen Jaeger-pistoke pitää huolen jarru- ja perävalojen sähkönsyötöstä. Sen avulla voi käyttää myös matkailuvaunun kaikkia 12V-laitteita auton akulla.

SÄILYTYSTILAA ISTUINRYHMIEN ALLA Kaikissa istuinryhmissä on helposti käytettävää säilytystilaa kaikelle, minkä on hyvä olla matkalla mukana (mallikohtainen).

SUURI KÄYTTÖVESISÄILIÖ Ulkoa täytettävä käyttövesisäiliö on istuin- tai vuodelaatikossa ja siihen pääsee hyvin käsiksi. Iso kierretulppa helpottaa puhdistamista (kuvassa 50 ltr käyttövesisäiliö).

HELPPOA JÄTEHUOLTOA Monissa parivuoteellisissa malleissa wc-säiliön huoltoluukku on vasemmalla sivuseinällä; se helpottaa wc-kasetin tyhjentämistä eikä sitä tarvitse kuljettaa enää etuteltan kautta.

HOBBYKOMPLETT ASUINOSAN TEKNIIKKA

89


HobbyConnect

Hobby-Soundsystem

12V-sähköpaketti ja moderni akkuohjausjärjestelmä Taittuvavartinen TV-teline

Hobby CI-BUS-ohjausyksikkö, jossa TFT-näyttö

REILUNKOKOISET TAVARATILAT Tavaratilaan mahtuvat suuretkin matkatavarat (kuvassa malliesimerkki).

ELEGANTIT THULE OMNISTOR - MARKIISIT Suojaa sateelta ja auringolta: THULE OMNISTOR -markiisit sopivat täydellisesti Hobby-vaunuihin.

THETFORD-HUOLTOLUUKUT KESKUSLUKITUKSELLA Moniin malleihin on saatavissa lisähuoltoluukkuja.

ELEGANTIT ALUVANTEET Elegantit aluvanteet alleviivaavat vaunun kokonaistyylikkyyttä (kuvassa vanteet mustin korostuksin, vakiona Premiumissa).

TUKEVA TAKAPOLKUPYÖRÄTELINE THULE-polkupyöräteline sopii loistavasti Hobby-vaunuihin. Säädettävät kiristyshihnat estävät pyörien liikkumisen ajon aikana (mallikohtainen).

THULE-PYÖRÄTELINE VETOAISAAN Polkupyörät on mukava kuljettaa vetoaisaan kiinnitettävässä pyörätelineessä; samalla se edesauttaa optimaalisessa painonjakautumassa. Vain yhdellä kädenliikkeellä se siirtyy eteenpäin ja mahdollistaa pääsyn kaasupullotilaan.

MyHobby-sovellus

Varapyörä ja teline

Elegantit aluvanteet

Lattialämmitys

ERIKOISVARUSTUS

Onko Sinulla erityinen Hobby tai aivan erityisiä erikoisvarustetoivomuksia? Siksi tarjolla on sopivia erikoisvarusteita ja yksilöllisiä ratkaisuja, joilla saat vaunustasi omien mieltymystesi ja lomatoiveidesi mukaisen.

90

VARAPYÖRÄTELINE Mahdollinen moniin malleihin: Kevyt AL-KOvarapyöräreline. Koska se sijoitetaan vaunun alle, esimerkiksi kaasupullotilaan jää enemmän tilaa (mallikohtainen).

SÄHKÖTOIMINEN AJONVAKAUTUSJÄRJESTELMÄ KNOTT ETS PLUS Korkeapainesensorit tarkkailevat ajon aikana jatkuvasti vaunun liikkeitä. ETS Plus reagoi silmänräpäyksessä keinahteluihin ja jarruttaa vaaratilanteissa automaattisesti.

ERIKOISVARUSTUS

91


VUOTEEN LEVENNYS Moniin erillisvuoteilla varustettuihin vaunuihin on lisävarusteena saatavana ulosvedettävä laajennus. Lisäpatjalla saa aikaan suuren divaanin (mallikohtainen).

PARIVUODE JA LASTEN LISÄKERROSVUODE Malleihin 620 CL ja 560 LU erillisvuoteiden sijasta on saatavana tilava parivuode ja sitä vastapäätä lasten kerrosvuode; se on kätevä ratkaisu perheille, koska istuinryhmää ei siten tarvitse enää muodostaa vuoteeksi. Ja kun mukana on enemmän kuin neljä henkilöä, käytössä on kuusi vuodepaikkaa.

92

KOLMIKERROKSINEN LASTENSÄNKY Lasten vuodetilaan on saatavissa valinnaisesti myös kolme kerrosvuodetta (mallikohtainen).

POIKITTAINEN VAPAASTI SEISOVA PARIVUODE Prestige 620 CL-mallissa voi etuosan erillisvuoteet korvata Queensbett-saarekevuoteella (kuvassa samanlainen vuode).

KYLMÄVAAHTOPATJAT Kylmävaahtopatjassa on seitsemän eri vyöhykettä; se tarjoaa luksusmaista mukavuutta.

LIESI-UUNIYHDISTELMÄ GRILLILLÄ VARUSTETTUNA. Uusi Full-Cooker-liesi on saatavana lisävarusteena Prestigeen; liedessä on kolme liekkiä, sähkötoiminen lämpölevy, erillinen grilli ja tilava uuni. Se on täydellinen valinta kaikkein vaativimmillekin kokeille (Prestige).

KAASU-UUNI Itse leivottua leipää tai pizzaa? Myös matkalla täysin mahdollista 36-litraisen kaasu-uunin ansiosta (mallikohtainen, asennuspaikka saattaa vaihdella).

MIKROAALTOUUNI Mukavuutta kuin kotona: Dometicmikroaaltouuni on ihanteellinen ja nopea ruoan lämmittämiseen (mallikohtainen, asennuspaikka saattaa vaihdella).

DOMETIC-LIESITUULETIN Liesituuletin täydentää keittiövarustuksen ja pitää käryt loitolla (ei 400 SFe, eikä 460 SFf).

IRTOMATTOSARJA Lisävarusteena saatava mattosarja luo vaunuun kodinomaista mukavuutta. Se koostuu useasta elementistä, jotka sopivat tarkoin vaunusi pohjaratkaisuun. Puhdistusta varten ne on helppo yksinkertaisesti irrottaa.

PIMENNYSVERHO PESUHUONEEN IKKUNASSA Käytännöllinen Kombi-kasettiverho integroituine hyttysverhoineen suojaa tehokkaasti pesuhuonetta liialliselta kuumuudelta auringonpaisteessa (mallikohtainen).

CITY-VESILIITÄNTÄ Standardisoitu vesiliitäntä, jossa on puutarhaletkuliitin, helpottaa vesisäiliön täyttöä yleisestä vesijohtoverkosta.

SUIHKUVARUSTUS WC:SSÄ Lisävarusteena saatava suihkuvarustus tekee pesuhuoneesta käytännöllisen suihkun (mallikohtainen).

KAASUN ULOSOTTORASIA Ulkopuolinen liitäntä kaasukäyttöisille laitteille.

ERIKOISVARUSTUS

93


 OBBY CI-BUS-OHJAUSYKSIKKÖ, JOSSA TFT-OHJAUSPANEELI H Hobbyn kehittämällä CI-BUS-laitehallintajärjestelmällä ohjataan kaikkia laitteita ja toimintoja vaunun omassa verkossa. Virtanäppäin ja kuusi Soft-Key-näppäintä mahdollistavat mukavan ja tehokkaan navigoinnin eri menu-valikoiden välillä. TRUMA, ALDE tai DOMETIC - Hobby TFT-ohjauspaneelissa on näkyvissä eri laitetoimittajien symbolit ja grafiikka, joten sen käyttö on tuttujen ikonien ansiosta helppoa. Näytöstä on luettavissa ja aktivoitavissa päiväys/kellonaika, sisä-/ulkolämpötila, vesisäiliöiden täyttömäärä ja akun varaus-/purkaustilanne. Myös muita BUS-ohjattuja laitteita, kuten lämmitystä, ilmastointia ja mahdollista sähkötoimista kattoluukkua ohjataan tästä keskusyksiköstä. Järjestelmä on standardisoitu, päivitettävissä ja yhteensopiva eri laitesukupolvien kanssa; jo nyt se voi kommunikoida 15 eri laitteen kanssa (huomioi eri laitteiden käyttöohjeet; Premiumissa ja vakiona).

HOBBYCONNECT Hobbyn erityisesti matkailuajoneuvoihin kehittämä M2M-järjestelmä HobbyConnect mahdollistaa koko asuinosan tekniikan ohjaamisen älypuhelimella tai tabletilla; edellytyksenä on „MyHobby“-sovellus. Kellonaika, lämpötilat, säiliöiden täyttöasteet sekä akun varaustilanne voidaan lukea sovelluksella tai suoraan aktivoida.

ALDE-NESTEKESKUSLÄMMITYS ALDE 3020 HE-nestekeskuslämmitys yhteisteholtaan 8500W ja integroitu 8,4-litran boileri on saatavissa mallista 490 alkaen. Lämmitys ja lämminvesi toimivat samanaikaisesti, mutta myös haluttaessa kumpikin erikseen.

Myös BUS-kelpoiset komponentit, kuten esimerkiksi lämmitys ja ilmastointi ovat ohjattavissa keskitetysti. HobbyConnect toimii CI-BUS-hallintajärjestelmän ja internetin välissä, joten ajoneuvoon voi olla yhteydessä lähes kaikista maailmankolkista. Datan vaihto kumpaankin suuntaan tapahtuu erityisen nettiserverin kautta; siten on mahdollista ottaa vastaan mobiililaitteella Push-viestejä, vaikka vaunu olisi esimerkiksi varastettu ja poissa alkuperäiseltä sijoituspaikaltaan.

NOPEAA LÄMPÖÄ TRUMA VARIOHEAT:IN ANSIOSTA TRUMA VarioHeat „Comfort“ voidaan varustaa kaikkiin Hobby-vaunuihin malliin 495 asti (vakiona se on 460 SFf:ssä). Se toimii kolmiportaisesti, lämmittää vaunun käden käänteessä ja säätää automaattisesti halutun lämpötilan. Digitaalisena kaasulämmittimenä se voidaan liittää erinomaisesti Hobby CI-BUS-järjestelmään.

LATTIALÄMMITYS Kaikkiin Hobby-vaunuihin on saatavana sähkötoiminen lattialämmitys. Kulkualueella olevat lämmityselementit estävät tehokkaasti kylmäsillat – ja kylmät jalat.

LÄMMINVESIKIERTOINEN LATTIALÄMMITYS Maksimaalista mukavuutta saa nestekeskuslämmityksen ja vesikiertoisen lattialämmityksen yhdistelmällä. Lattialämmitys toimii lattian alla olevalla lämminvesiputkituksella; yhdessä nestekeskuspattereiden kanssa lämpö jakautuu tasaisesti koko vaunuun.

DOMETIC-KATTOILMASTOINTILAITE FRESHJET LÄMMITYSTOIMINNOLLA Kattoilmastointilaite toimii neljällä eri puhallusnopeudella. Mukava pieni nopeus toimii virtaa säästäen ja miellyttävän hiljaisesti.

HobbyConnect ready

Valaistusjärjestelmä

Satelliittiantennijärjestelmä

Lämmitys

Ilmastointi

TFT-ohjauspaneeli

Akkuhallinta

Vesijärjestelmä

12V-SÄHKÖPAKETTI JA MODERNI AKKUOHJAUSJÄRJESTELMÄ Älykäs akkuanturi IBS mittaa kaikki tärkeät tiedot, kuten latausajan, latausvirran ja latausjännitteen sekä omavaraisessa toiminnassa geeli- tai AGM-akun jäljellä olevan toiminta-ajan ja purkausvirran. Kaikki arvot voidaan lukea TFTohjauspaneelista. Akkuanturit toimittavat älykkäälle laturille latausvirran ja jännitteen tarkan tarpeen ja mahdollistavat siten rasittamattoman latauksen ominaiskäyrän mukaan 100-prosenttiseen lataukseen asti. Tämä järjestelmä lyhentää latausaikoja n. 30 % tavallisiin latureihin verrattuna.

94

TRUMA-SÄHKÖBOILERI 14 LTR Tämä lisävarusteena saatava tehokas lämmityselementti lämmittää veden 15°:sta 70°:een vain 70 minuutissa. Hyvän eristyksen ansiosta lämmitys tapahtuu nopeasti - siis energiaa ja rahaa säästäen.

SÄHKÖTOIMINEN LISÄLÄMMITYS Sähkötoiminen TRUMA Ultraheat - lisälämmitys on TRUMAn kaasulämmityksen tukena ja käyttää olemassa olevia lämminilmaputkia. Sillä voi lämmittää nopeammin kylminä päivinä.

ERIKOISVARUSTUS

95


SAVUHÄLYTIN Tehokasta palontorjuntaa myös matkalla – kompakti savuhälytin varoittaa nopeasti ja luotettavasti alkavasta palosta vaunussa.

SATELLIITTIANTENNIJÄRJESTELMÄ Täysautomaattiseen Kathrein Cap 650-satelliittijärjestelmään kuuluu käännettävä, hyvän kantaman omaava lautasantenni. Se on vain 21 cm korkea ja erityisen aerodynaaminen. Koska antenni käyttää Twin-LNB-tekniikkaa, voi käytössä olla yhtä aikaa kaksi vastaanotinta. Valittu tv-kanava ao. satelliitista näkyy aina automaattisesti.

BLAUPUNKT 4.1 – ÄÄNIJÄRJESTELMÄ, JOSSA TEHOKAS SUBWOOFER Monipuolinen viihdejärjestelmä radion ja musiikin kuunteluun (cd, USB-tikku, SD-kortti) kaikkien toimintojen kaukosäädöllä. Miellyttävän kuuntelukokemuksen takaamiseksi järjestelmässä on neljä kaiutinta optimaalisesti sijoitettuina.

96

USB-LATAUSPISTORASIA Tässä lisävarusteena saatavassa tuplapistorasiassa voi ladata samanaikaisesti kahta mobiililaitetta. Lastenvuoteiden yhteydessä olevissa LED-lukuvaloissa on myös integroidut USB-latausrasiat.

KANGASVALIKOIMA YHDISTELMÄVAIHTOEHDOT JOKAISEN MAUN MUKAAN TAITTUVAVARTINEN TV-TELINE Moniin malleihin lisävarusteena saatava, kääntyvällä varrella varustettu tv-teline lisää tv:n katselun mukavuutta, koska tv:tä voi katsoa yhtä hyvin istuinryhmästä kuin vuoteestakin. Saksalaisen ammattilehti Camping, Cars & Caravansin testivoittaja. Niihin vaunuihin, joihin ei ole tilasyistä mahdollista asentaa taittuvavartista telinettä, tulee tv-taso.

JAWA vakiona Prestigessä

TAIGA vakiona Ontourissa.

PATCH vakiona De Luxessa

AVUS vakiona De Luxe Editionissa

TORINO vakiona Excellentissä

VERMONT valinnaisesti vakiona PREMIUMissa

KENTUCKY valinnaisesti vakiona PREMIUMissa

NAHKA lisävarusteena PREMIUMissa

CAPRI Lisävarusteena kaikkiin malleihin

ERIKOISVARUSTUS

97


PARIVUODE 390 SF

4

96

Ontour

L: 5.777 mm · B: 2.200 mm · G: 1.200 kg

495 UFe

4

150

Excellent

L: 6.767 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

560 CFe

4

140

Premium

L: 8.016 mm · B: 2.500 mm · G: 1.800 kg

400 SFe

3

150

De Luxe

L: 5.961 mm · B: 2.300 mm · G: 1.300 kg

495 WFB

4

150

De Luxe, Excellent

L: 7.124 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

650 UMFe

1

4

150

Prestige

L: 8.325 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg

440 SF

4

96

De Luxe Edition

L: 6.137 mm · B: 2.300 mm · G: 1.300 kg

540 FU

4

150

Excellent, Prestige*

660 WFC

Prestige

4

96

De Luxe

L: 8.325 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg

4

De Luxe, De Luxe Edition, Excellent

560 CFe

560 WFU

4

150

L: 7.510 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg 150

460 UFe

L: 6.476 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

Excellent

L: 7.271 mm · *L: 7.274 mm B: 2.300 mm · G: 1.500 kg 4

455 UF

660 WFU

4

150

KESKIPARIVUODE

ERILLISVUOTEET

460 SFf

460 DL

2

1

150

Excellent

L: 6.626 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg 4

150

Excellent, Prestige*

L: 7.558 mm · *L: 7.561 mm B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

L: 6.748 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

540 UFf

Premium

150

Excellent

L: 7.342 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

650 UFf

150

4

4

150

Premium

L: 8.865 mm · B: 2.500 mm · G: 2.000 kg

L: 8.828 mm · B: 2.500 mm · G: 2.000 kg

SELITYS

TEKNISET TIEDOT

ERIKOISVARUSTUS Parivuode lasten lisäkerrosvuoteella erillisvuoteiden sijasta (CKF/KFU)

Nukkuminen

2

Vuodepaikkoja

F

Parivuode

B

Etuistuinryhmä

L

Kokonaispituus

Istuinryhmä

2

Lasten vuodepaikkoja

Fe

Parivuode, erillinen pesuhuone

C

Sohvaistuinryhmä

B

Kokonaisleveys

Keittiö

Alaslaskettava ylävuode

Ff

Queensbett-saarekevuode

D

Dinetti-ryhmä

G

Suurin sallittu kokonaismassa

Pesutila

2 akselia

H

Alaslaskettava ylävuode

M

Keski-istuinryhmä

Jääkaappi (ltr)

K

Lasten vuoteet

S

Sivuistuinryhmä

L

Erillisvuoteet

U

U-istuinryhmä

W

Takapesuhuone

Säilytystila

96

Prestige 620 CL (CKF)

Excellent, Prestige 560 LU (KFU)

Esimerkki: poikittainen parivuode pitkittäisen sijasta

96

Ontour

L: 6.602 mm · B: 2.200 mm · G: 1.300 kg

495 UL

4

150

De Luxe, De Luxe Edition, Excellent, Prestige*

540 WLU

4

96

De Luxe, De Luxe Edition

L: 6.748 mm · B: 2.300 mm · G: 1.350 kg

495 UL

4

150

L: 7.630 mm · B: 2.300 mm · G: 1.700 kg 4

150

Excellent

L: 7.271 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg 4

150

Prestige

L: 7.513 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

720 WLC

460 LU

Premium

L: 7.124 mm · *L: 7.127 mm B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

560 WLU

MERKKIEN SELITYKSET

3

LASTEN VUOTEET

4

540 UL

4

150

De Luxe, Excellent

L: 7.290 mm · B: 2.300 mm · G: 1.500 kg

560 UL

Premium

4

150

L: 8.016 mm · B: 2.500 mm · G: 1.800 kg

470 UL

3

96

Ontour

L: 6.706 mm · B: 2.200 mm · G: 1.350 kg

515 UHL

6

150

De Luxe

L: 7.530 mm · B: 2.300 mm · G: 1.600 kg

560 LU

4

150

Excellent, Prestige*

Prestige

4

3

2

96

Ontour

L: 6.706 mm · B: 2.200 mm · G: 1.350 kg

540 KMFe

3

2

150

De Luxe

L: 7.442 mm · B: 2.300 mm · G: 1.600 kg

650 KMFe

4

2

150

De Luxe Edition

L: 7.510 mm · *L: 7.513 mm B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

620 CL

470 KMF

L: 8.322 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg 150

L: 8.025 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg

720 UKFe

Prestige

5

2

150

L: 9.030 mm · B: 2.500 mm · G: 2.200 kg

490 KMF

3

2

150

De Luxe, De Luxe Edition

L: 6.885 mm · B: 2.300 mm · G: 1.400 kg

545 KMF

3

2

150

515 UHK

4

3

De Luxe

L: 7.530 mm · B: 2.300 mm · G: 1.600 kg

560 KMFe

4

L: 7.422 mm · B: 2.500 mm · G: 1.600 kg

De Luxe, De Luxe Edition, Excellent

650 KFU

650 UKFe

De Luxe, De Luxe Edition

4

2

150

Prestige

L: 8.375 mm · B: 2.500 mm · G: 1.900 kg

720 KWFU

4

2

150

2

150

L: 7.510 mm · B: 2.500 mm · G: 1.700 kg 4

2

150

Premium

L: 8.879 mm · B: 2.500 mm · G: 2.000 kg

150

Prestige

L: 9.042 mm · B: 2.500 mm · G: 2.200 kg

150

Prestige 620 CL Esimerkki: istuinryhmän pidennys

98

Excellent 460 SFf

Prestige

L: 9.042 mm · B: 2.500 mm · G: 2.200 kg

MALLISTO

99


VALMISTETTU SAKSASSA SAKSA

YLEISTÄ HUOMIOITAVAA

Hobby-Wohnwagenwerk

Matkailuvaunuesite, mallivuosi 2019

Ing. Harald Striewski GmbH

Tilanne elokuussa 2018

Harald-Striewski-Straße 15

Kuvastossa kuvatuissa vaunuissa saattaa olla

24787 Fockbek/Rendsburg

erikoisvarusteita ja koristeita, jotka eivät kuulu

www.hobby-caravan.fi

vakiotoimitukseen. Erot vaunujen rakenteissa

www.facebook.com/hobby.de

ja väreissä tämän kuvaston ja lopullisten tuotteiden välillä saattavat vaihdella emmekä ota niistä vastuuta. Pidätämme itsellämme myös

MAAILMANLAAJUINEN

oikeuden teknisiin ja muihin muutoksiin niistä etukäteen ilmoittamatta.

Alankomaat · Belgia · Bulgaria · Chile · Espanja Etelä Korea · Irlanti · Islanti · Iso-Britannia Israel · Italia · Itävalta · Japani · Kiina · Kreikka Mongolia · Norja · Portugali · Puola · Ranska Romania · Ruotsi · Saksa · Slovenia · Sri Lanka Suomi · Sveitsi · Tanska ·  Thaimaa · Tšekki Unkari · Uusi Seelanti · Viro

HOBBY-KAUPPIAASI

FI

ELÄMÄÄ VARTEN TEHTY

Profile for Redland Oy

Hobby matkailuvaunukuvasto 2019  

Hobby matkailuvaunukuvasto 2019  

Profile for redland