Page 1

KUVAKULMA MINI

Rauman Kameraseuran Ry:n jäsenlehti 3/2016

Matkalla: Oslo ja Lappeenranta Uusi jäsen esittäytyy: Inka Liimatainen

Studiovuorolla 26.3 tankotanssija

Oslon katukuvassa on paljon erilaisia veistoksia ja patsaita. Yksi niistä on Ola Enstadin tekemä Neve og rose (nyrkki ja ruusu), joka on sosiaalidemokraattisen liikkeen symbolinen kuva. Kuva: Maisa Korjus


Rauman Kameraseuran jäsenkirje huhtikuu 2016

RAUMAN KAMERASEURA ry www.raumankameraseura.net

Puheenjohtaja Maisa Korjus rkshallitus@gmail.com Sihteeri Sanna Kinnunen raumanksinfo@gmail.com Tervetuloa huhtikuun jäsentapaamiseen ja sääntömääräiseen kevätkokoukseen keskiviikkona 6.4.2016 klo 18 alkaen ja vakiostudiovuorolle lauantaina 23.4. klo 14-17. Kokoontumispaikkana on vanha ja tuttu Kellariteatteri, johon käynti Pallerokujan päästä. HUHTIKUUN JÄSENTAPAAMISEN OHJELMAA Sääntömääräinen kevätkokous pidetään huhtikuun jäsentapaamisen yhteydessä erillisen kutsun agendan mukaan. Kevätkokouksen yhteydessä on myös ansiomerkkien jako. Huhtikuun kuvakilpailun teemana on ”Arki”, eli miten sinä näet arjen, onko se tiskejä tiskaten, ajaa nurmikkoa, lunta luoden, oma työsi, lasten hoitaminen, ostosten tekeminen? Onko se arkisin ystävien tai perheen kanssa seurustelemista, onko arki surullinen, iloinen, henkilö, esine? Luo kuva tähän joko sinun tai jonkun muun arjesta, arkisesta esineestä tai maisemasta. Huhtikuun jäsentapaamisessa on jaossa 2016 jäsentarroja. TULEVAT STUDIOVUORO Maaliskuun 26.päivä studiovuorolle Kellariteatterille tulee kuvattavaksi tankotanssija. Nyt on mahdollisuus päästä kokeilemaan jotain erilaista, kannattaa ainakin tulla katsomaan taiturimaista kehonhallintaa ja kehittelemään mitä hienoimpia valaistuksia yhdessä muiden kuvaajien kanssa. Kameraseuran vakiostudiovuoro huhtikuussa on 23.4. Huhtikuussa kuvattavana on kulttuuripäällikkö Kuparin perhe. Tulehan mukaan kokeilemaan erilaisia valaistuksia, kuvaamaan studio-olosuhteissa, tapaamaan muuten vaan mukavia kameraseuralaisia ja kahvettelemaan. JÄSENMAKSUTIEDOT 2016 Muistutus vielä vuoden 2016 jäsenmaksusta. Ohessa vuoden 2016 jäsenmaksutiedot. Muistakaa maksaessanne merkitä viesti-kohtaan ”Jäsenmaksu, Jäsenen tai jäsenten nimi”, jotta maksujen tarkistaminen sujuisi mahdollisimman luannikkaasti. Kiitos. Aikuisjäsen: 25eur Nuorisojäsen: 13eur (alle 18v) Kannatusjäsenmaksu: 40eur Yrityksen kannatusjäsenmaksu 200eur


Tilitiedot: Saaja: Rauman Kameraseura ry Tilinro: Eurajoen SP 445023-268185 (IBAN: FI51 4450 2320 0681 85) Eräpäivä: 31.01.2016 Jäsenmaksun suorittaneet ja kameraseuran jäsenkortin jo omaavat, saavat huhtikuun jäsentapaamisessa korttiinsa uuden vuositarran. Jos yhteystietoihin on tullut jotain muutoksia vuoden ilmoitathan ne sähköpostilla osoitteeseen jasenrks@ gmail.com . TIEDON JYVÄSIÄ Tulevana kesänä heinäkuussa Rauman Kameraseuralla on kuvattavana seitsemän sankarihautausmaa-aluetta. Lisätietoa tulevasta kuvausprojektista huhtikuun jäsenkokouksessa sekä toukokuun Minikuvakulmassa. Muistutusta vielä kesän kuvausreissusta. Alkukesästä pe 17.6 - su 19.6 ollaan järjestämässä valokuvausretki Örön saarelle. Lisätietoja maaliskuun minikuvakulmasta sekä max.vaananen@gmail.com  Vuonna 2018 Kameraseura täyttää 80 vuotta. Juhlatoimikuntaa aletaan käynnistelemään jo tänä keväänä, tarkoituksena on suunnitella juhlavuoden kulkua jo nyt. Kaikki innokkaat voivat ilmoittautua mukaan raumanksinfo@gmail.com. Varsinkin pitkän linjan kameraseuralaisia kaivataan mukaan ja tietenkin tuoretta verta myös. Muistutuksena: Rauman Kameraseura on nyt liittynyt Instragram’iin. Jäsenet voivat lähettää haluamiansa kuvia tekstin, copyright’in ja hästagien # kera s.postiosoitteeseen: rauman.kameraseura@sksl.fi Seuralle luotuun WhatsApp ryhmään kuvausretki-ilmoituksia varten pääsee edelleenkin mukaan. Mukaan ryhmään pääsee lähettämällä sähköpostilla sihteerille raumanksinfo@gmail.com tai laittamalla viestillä facebookissa puhelinnumeron.

Terveisin,

Maisa, Petri, Sanna, Arto, Teemu ja Tommi


Matkalla: Rauma-Lappeenranta-Rauma Tämä on vaatimaton

kännykkäkuvakertomus matkastani Lappeenrantaan, tavoitteena ehtiä omaan valokuvanäyttelyni avajaisiin. Sinne on noin 400km omalla autolla, mutta käytin Onnibussia. Vaihto Helsingissä. Bussi lähti aamulla 06:20 ja perillä olin 16.20. Edestakainen matka maksoi yhteensä 36e, eli edulliset maisemanvaihdokset. Ja miksi niin kauas? No, Kaakkois-Suomen valokuvagalleria Pihaton puheenjohtaja Tatu Kososen kanssa tuli turistua Seppälän markon piharakennuksen harjakaisissa Vasaraisissa - ja vielä joinain aamuyön tunteina saunan oluenhöyryisissä tunnelmissa jostain ihmeen syystä kysyin pääsisikö näyttelyohjelmaan mukaan. He hyväksyivät minut yhteisnäyttelyyn Hanna Rannanjärvi-Kolin kanssa.

Varttia

yli 07. Lähes tyhjä bussi. Miksi valokuvaaja, joka lähtee maan toiselle puolelle omaan näyttelyynsä, ei ota kameraansa mukaan, vaikka matkalla saattaisi hyvinkin tulla tilanteita vastaan? Matkustusmukavuuden takia! On vapauttavaa vain matkustaa, eikä kytätä pakonomaisesti jotain kuvattavaa. Puhelin sai luvan riittää.

Helsingin Kampissa kolme tuntia luppoaikaa. Iänikuiset kuivat kauraleivät vatsassa, hieman huonosti

nukkuneena maksoin 11e kuntosalivuorosta. Oli pakko yrittää herätä. Olin lukenut internetsivustolta, että päivällä sai jonkun alennuksen. Kysyin ja se kuulemma oli jo huomioitu. Aha. Onko vessa ilmainen? On. Entä sauna? Sekin on. Ok. Puolivillaisen hikoilun jälkeen saunan lauteilla kysyin suuntaa rautatientorin kulmalla sijaitsevaan nepalilaiseen ravintolaan. Kuulemma hyvä paikka. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, etten lähtenyt riskeeraamaan, vaan tyydyin Kampin SÄMPYLÄÄN JA VIIDEN EURON LATTEEN?! Mitä?! Mitä oikein ajattelin? Tyhjään meni rahat, mutta oli hauskaa törröttää siinä ja miettiä kuunnellako muiden keskustelua vai miettiä omia.


Koko bussimatkan ajan sain seurata miten puihin alkoi vähitellen kertyä lunta, maisema alkoi tervehtyä

sellaiseksi talveksi jonka sen soisi olevan täällä loskalännessäkin. Lappeenrannassa ulos astuessani mukava pikkupakkanen tervehti poskipäitä. Kävelin suoraan parturiin. Kuontalo rehotti liikaa. Ajattelin sitä reportteritungosta ja salamavalojen ilotulitusta joka odottaisi galleria Pihatossa. Pikkutakki poltteli laukunpohjalla. Parturi oli thaimaasta kotoisin ja siinä niskavillojen pudotessa hän oppi sanan häivyttää ja liukuva, kun minulle ei kelvannut selkeäreunainen niskahiusten muotoilu. (se on tarkkaa...). Aiemmin mainittu pikkupakkanen alkoi tervehtiä myös jalkojani sillä viiden kilometrin ...? matkalla keskustasta Pihattoon. Alkoi hieman jännittää lähestyessäni navetannäköistä rakennusta. Astuin sisään ilman omistajanelkeitä. Ja hyvä niin: reportterilaumaa ei näkynyt, vain rennonoloiset ihmiset, joiden kanssa olin ollut yhteydessä sähköpostitse. Alun ujostelun jälkeen puhe irtosi, eikä lainkaan haitannut etteivät paikalliset tiedostusvälineet tulleet kysymään vaikeita kuten: ”mikä on näyttelysi sanoma”.

Oikealla Jirka Veikkanen, Pihaton toiminnan-

johtaja. Hän kehysti ja ripusti etätulostetut kuvat. Pylvään vierellä ainoa varsinainen vieras, Jukka Kosonen, Punaisissa iloitsee Pihaton toinen näytteilleasettaja, Hanna Rannanjärvi-Koli, ja vasemmalla herra Koli. Vahingossa juuri ja juuri ulosrajautunut on Tatu Kosonen, jonka luona oli alunperin tarkoitus yöpyä, mutta perheen vatsatauti jätti vaihtoehdot: jäädäkö Pihaton sohvalle vai mennäkö Tatun isän luo. Ensin mietin, että täällähän olisi rauhallista tällaisen hiljaisuutta arvostavan ”taiteilijan” levätä ja lukea kirjaa, mutta jokin sanoi: mene ihmisten luo. Ja niin menin.

Ja samat lärvät toisesta kulmasta. Huomatkaa tuolit, joille voi istahtaa kun jalkoja väsyttää ja silmät lepäävät. Oikeassa laidassa näkyy Hannan itsekehitettyjä kuvia ikkunanpokissa. Kuva: Tatu Kosonen

Kannattaa muuten järjestellä niitä näyt-

telyitä, sillä silloin voi saada näin kauniita kortteja. Kuva otettu seuraavana aamuna. Samalla siinä Lauri Tatunisän kanssa aamiaista syödessämme hän leikkasi lehdestä tiedotuksen juuri auenneesta näyttelystä. Itserakkaaksi leimaamisen uhallakin laitan senkin tähän! Hannan näyttely oli myös omalla tavallaan hieno; pieniä mustavalkoisia vedoksia ikkunankehyksissä. Aivan erilaisia kuin omani, mutta hyvin rohkeita ja omakohtaisia. (leike on kuvattu postimerkkilasipöytäni päällä, siitä värikäs tausta)


Odotussalissa sitten odoteltiin kotiinlähtöä. Aamupäiväpalaksi söin savumuikkukettoa, rehellistä,

puhdasta, turhia lupailematonta muutaman muikun keittoa. Kokki oli hyvin reippaan oloinen. Ilma kirkas ja raikas eikä kukaan meuhkannut. Onnibussi tuli lähes täyteen. Useimmilla yksinmatkustavilla oli laukut viereisellä penkillä, eivätkä he niihin kajonneet vaikka kävelin ja katselin vapaata paikkaa. Se kuitenkin löytyi erään rouvashenkilön viereltä. Kiitos. Matkan varrella venäläisperhe kolmella lapsella astui kyytiin. Laukut eivät liikahtaneetkaan. Sitkeästi toisella puolella istuva nuorehko, tiukkailmeinen nainen muotilehtensä äärellä ei osoittanut elettäkään antaakseen tilaa, vaikka lapset etsivät vapaata paikkaa. Vessaan heitä ei voinut laittaa. Oma mittani alkoi täyttyä, kunnes kuljettaja kuulutti laukut pois penkeiltä. Edes silloinkaan tämä nuori nainen ei liikahtanut. Takaa kuului suomalaisperheen äidin kommentti ”me olemme maksaneet nämä kuusi paikkaa. Yksi jäi pois joten meillä on oikeus pitää laukkujamme tyhjällä penkillä.” ??? Piti oikein kääntyä katsomaan kuka siellä puhui. Lopulta laukut sitten siirtyivät ja perhe pääsi istumaan, kukin eri paikkoihinsa. Lopuksi haluan kiittää seuraavia ihmisiä: Tatu Kosonen, Marko Seppälä, Tommi Kähärä, Jirka Veikkanen, Hanna Rannanjärvi-Koli, Anja Walker-Langholz, Tommi hakkarainen, Maisa Korjus, Minka Seppälä, Arto Takkinen, Sanna Kinnunen, Anne Perttula ja erityiskiitos Lauri Kososelle. T: Teemu Laulajainen


Matkalla: Oslo Maisa Korjus

Olen harrastanut ulkomaankir-

jeenvaihtoa 80-luvun alusta alkaen ja kirjeitä on viuhunut ulkomaille Puolaan, Turkkiin, Malesiaan, Zimbabween, Belgiaan, Ranskaan, Saksaan, Japaniin, Norjaan… en edes muista kuinka moneen ihmiseen olen kirjeiden välityksellä tutustunut, mutta heistä on jäänyt elämääni vielä kaksi, joiden kanssa kirjoittelen kuulumisia harvakseltaan.

Oslo Holmenkollenilta katsottuna

Viime kesänä tarjoutui vihdoin

tilaisuus tavata norjalainen ystävättäreni Ann Elin. Olemme olleet ystäviä lähes 30 vuotta. Jossain vaiheessa yhteytemme oli katkennut, mutta facebook-aikakauden myötä

yhteys palasi. Olemme päivälleen saman ikäiset vain muutaman tunnin ikäerolla. Hän on syntyjään norjalainen ja oli kristitty, kunnes vaihtoi islamin-uskontoon yli 15 vuotta sitten.

Matkallani pääsin tutustumaan Oslon Grønland-kaupunginosaan,

Yksi keskustan lasipalatseista osoittautui poliisiasemaksi.

jossa oleilee, työskentelee ja asustaa monikulttuurista väkeä. Kuin olisin ollut vieraillulla samanaikaisesti useammassa eri maassa. Kyseiseltä alueelta löytyy monipuolisesti kansainvälisiä ruoka- ja vaatekauppoja, konditorioita sekä ravintoloita. Alueen kauppiaat käyvät hakemassa joka aamu tuoreet hedelmät ja vihannekset suoraan tukusta, laittavat ne myyntiin kaupan ulkopuolella oleville hyllyille ja tuoretuotteet vaihtuvat myyntihyllyn täyttäjien toimesta uusiin sitä mukaa kun hyllyt tyhjeni ostoskoreihin ja asiakkaat kävivät sisällä kaupan puolella maksamassa ostoksensa.


Oslo on sekoitus modernia ja vanhaa arkkitehtuuria. Kaupungissa sijaitsee kaksi korkeaa rakennusta,

jotka ovat kilpailleet keskenään siitä kumpi on korkeampi. Kuvassa toinen rakennuksista - Radisson Blu Plaza Hotel. Kaupungintalossa, joka yllätti rumuudellaan, on jaettu Nobelin rauhanpalkintoa vuodesta 1990 lähtien.

Oslo on tunnettu myös kauniisti hoidetusta pinta-alaltaan 320

hehtaarin kokoisesta Vigeland-puistosta, jossa on esillä yhteensä 212 Gustav Vigelandin tekemää patsasta. Puistosta löytyy sopivia paikkoja istahtaa vaikkapa puiden varjossa oleville puiston penkille ja monet olivatkin ottaneet omat eväät ja tulleet sinne piknikille. Puisto onkin turistien suosima vierailukohde ja pääportin ulkopuolella oli pitkä rivi turistibusseja pysäköitynä.

Vigelandin puiston yksi tunnetuimmista teoksista – Angry boy, jonka käsi oli varastettu ja korvattu myöhemmin uudella.


Teimme retken metrolla Holmenkollenille, joka on tunnettu talviolympialaisista ja hiihtokilpailuistaan. Alueen harjoitusmäessä oli meneillään kesän hyppytreenit. Alueella on jatkuva trafiikki urheilijoiden ja kuntoilijoiden toimesta, sillä norjalaiset ovat varsin hiihtohullua kansaa ja harrastavat hiihtoa kesälläkin rullasuksilla. Alueelta löytyy myös patikointireitti, joka oli erityisesti maastopyöräilijöiden suosiossa.

Oli

mukavaa tavata vihdoinkin ihminen, jonka kanssa oli tullut niin monien vuosien ajan vaihdettua ajatuksia kirjeitse ja facebookin viestien välityksellä. Paljon tuli nähtyä ja koettua yhdessä ja paljon jäi vielä näkemättä. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus lähteä tapaamaan myös ranskalaista ystävätärtäni Saksaan. Hänetkin olen tuntenut jo lähes 30 vuoden ajan. Reissusta on jo alustavasti viestitelty, mutta suunnitelmia joutuu vielä varmasti ainakin siirtämään vuodella tai parilla eteenpäin. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa monta kokemusta rikkaampana kohti uusia seikkailuja.

Sain

reissun aikana mahdollisuuden vierailla myös moskeijassa, jonne ystävättäreni oli sopinut tapaamisen oppaan kanssa. Opas tiedusteli uteliaaana miten voimme olla ystäviä kun ystävättäreni oli vaihtanut uskontoaan ja olemme eri uskonnon edustajia. Totesin että minulle hän on edelleen se sama ihminen, johon olin 30 vuotta sitten tutustunut ja etten anna uskonnon rajata ystävyyttä pois. Eräs moskeijaan rukoilemaan tullut nuori tyttö otti meistä yhteiskuvan. Ystävättäreni Ann Elin ja minä

Maisa Korjus


Uusi jäsen esittäytyy: Inka Liimatainen Hei! Tässä esittäytyy Rauman kameraseuran uusi jäsen Inka Liimatainen. Ikää kertynyt 36 vuotta ja lapsia kaksi kappaletta, Isla 3 vuotta ja Ines, kohta 1 vuotta. Asun Säkylässä, mutta kotoisin olen Siilinjärveltä. Siilinjärvihän sijaitsee n 25km Kuopiosta pohjoiseen, eli umpi (kiero) savolainen. Ammatiltani olen kosmetologi, mutta tällä hetkellä työtön kotiäiti. En tiedä vieläkään mikä minusta tulee isona. Rakkain harrastukseni on, tai jos sitä harrastukseksi voi sanoa, hevoseni Haralt Hirmu. Hirmu on oma kasvattini, 6 vuotias suomenhevosruuna. Pienten lasten kanssa heppailu, ilman hyvää lastenhoitoverkostoa oli liian vaikeaa tällä hetkellä, niinpä Hirmu asuu kaverini luona Karttulassa toistaiseksi. Pääsen aina siilinjärven reissuilla, joilla käyn aika useasti, ratsastamaan ja katsomaan hevosta

Tästä päästäänkin valokuvaukseen. Olen harrastanut tällä erää valokuvausta noin 1,5 vuotta vähän aktiivisemmin. Uusi juttu valokuvaus ei minulle kumminkaan ollut. Kiinnostuin ensimmäisen kerran kuvaamisesta vuonna -97, jolloin kuvasimme maskeerauskoulussa töitämme. Lähdinkin siitä opiskelemaan yhdeksi lukukaudeksi valokuvauksen perusteita Kälviälle. Koulu meni miten meni, eikä innostus vielä kovin vahvasti syttynyt. Kuvailin kumminkin onkin verran, ja jopa kehittelin itse kuvia vessaan tekemässäni pimiössä, ukin vanhoilla laitteilla ja liemillä. Valitettavasti harrastus hiipui pikkuhiljaa.


Vuonna 2011 sain ekan Sonyn digijärkkärin lahjaksi, en oikein innostunut vieläkään, mutta tytärtäni Islaa kuvatessa innostus pikkuhiljaa kasvoi ja 2014 kesällä se vihdoin syttyi. Tykkään eniten kuvata ihmisiä, ja studiokuvausta haluaisin opetella tulevaisuudessa. Nykyisin kuvaan Canon 50d:lla, ostin sen käytettynä. Kalusto ei ole kovin kummoista ja joudun kuvaamaan oikeastaan vaan jpg-muodossa kun nykyinen koneeni ei jaksa oikein pyöritellä RAW tiedostoja. Kuvankäsittelyohjelmatkin ovat ilmaisia, käytän Gimppiä ja Picasaa. Haaveena on kyllä saada kunnon kone ja näyttö, sekä ne paljon kehutut lightroom ja Photoshop. Kurssit niistä kiinnostaisi myös kovasti. Uusi runkokin tekisi mieli ostaa ja muutama hyvä objektiivi lisää sekä parit salamat, mutta työttömänä kotiäitinä se ei tällä hetkellä ole mahdollista.

Rauman Kameraseura oli lähinnä Säkylää, lisäksi studio ja studion vuokrausmahdollisuus kiinnosti joten liityin mukaan. Kerran olen päässyt studiovuorolle mukaan, ja jatkossa koitan päästä myös tapaamisiin. Viime vuoden loppuvuodesta liityin myös Siilinjärven kameraseuraan ja nyt ihan äskettäin liityin myös Kuopion kameraseuraan, koska siilinjärvellä ei ole omaa studiota ja toiminta ainakin kk-kilpailuiden osalta hyvin vähäistä. Haluaisin kehittyä ja harrastaa aktiivisemminkin, mutta lapsien kanssa se on välillä hankalaa. Joka paikkaan ei pääse, ja käsittely lasten hereillä ollessa on jotain ihan mahdotonta. Pieniä he ovat vain lyhyen aikaa, omaa aikaa on kyllä tulevaisuudessa kuvaamiseen jos vaan henki pihisee ja innostus säilyy :) Ohessa muutama kuva, lapsistani tietysti. Edellisellä sivulla olleet kuvat pääsivät esille Siilinjärven kameraseuran vuosinäyttelyssä. Siilinjärven kameraseura oli sen verran armollinen että jokainen sai ainakin yhden kuvansa esille

Terveisin: Inka Liimatainen

Minikuvakulma huhtikuu  
Minikuvakulma huhtikuu  
Advertisement