Page 1

Rauman Kameraseura ry:n j채senlehti

2015


RAUMAN KAMERASEURA RY Perustettu 3.3.1938 www.raumankameraseura.net HALLITUS 2015 Puheenjohtaja Timo Mikkonen puhelin 040 771 4010 rkshallitus(at)gmail.com, rksilmoittautumiset(at)gmail.com

KUVAKULMA julkaisija Rauman Kameraseura ry rkskuvakulma(at)gmail.com Päätoimittaja Teemu Laulajainen puhelin 050 4649 083 t_mun(at)hotmail.com Taitto Merja Elo

Sihteeri Sanna Kinnunen raumanksinfo(at)gmail.com Varapuheenjohtaja Veli Puputti puhelin 050 3293 315 vpuputti(at)gmail.com

KUVAKULMA 2015

Jäsenvastaava Jouni Jalonen 050 5255 878 jasenrks(at)gmail.com Hallituksen muut jäsenet Jari Aro-Heinilä Arto Takkinen Petri Segerroos Hallituksen ulkopuolinen rahastonhoitaja Liisa Vähä-Ettala puhelin 044 988 0284 Pankkiyhteystiedot: Saaja: Rauman Kameraseura ry Tilinro: Eurajoen SP 445023-268185 (IBAN: FI51 4450 2320 0681 85)

Kameraseuran jäsenmaksut: Yli 18-vuotiaat 25 euroa Alle 18-vuotiaat 13 euroa

Webbisivuvastaava Leena Väinölä puhelin 040 557 3356 rkswebbisivut(at)gmail.com

SISÄLTÖ 3 Päätoimittajalta: Uskalla katsoa ja kokeilla 4 Viisi asiaa, jotka voit kokea Berliinissä, mutta et Raumalla 8 Nissen Niksinurkka: Aikakone 10 Vinojen linjojen suoristus photoshopissa

Kannen kuva: Olli Pärkö

Kuva on Eerik Sorolaisen patsaasta joka sijaitsee Laitilan kirkkopuistossa. Kuva on yksi kuva kuvasarjasta, joka tilattiin Laitilan ystävyyskaupunki Vorussa olleeseen näyttelyyn. Näyttelyn nimi oli Kilomeeter Skulptuuri, vapaasti suomennettuna Kilometri Kulttuuria.

Takasivun kuva: Elmeri Elo

Karjurock 2015 heinäkuussa. WASPin kitaristi heilui koko keikan ajan sellaisella energialla, että ihme ettei tukka ollut kiinni lavarakenteissa.

11 Aina ei tarkenna 12 Kameraseuran jäsenten kuvia menneeltä kesältä 14 Tullaan tutuiksi: Anastasia Leonova 16 Kirjaprojekti valokuvaajan näkö kulmasta – Tiina Poimio 20 Mallia Mahtavilta – A. Leonova 22 Abrukan saari, luonnonystävän paratiisi 30 Lemmikkieläimen valokuvaaminen on haastavaa, mutta hauskaa! 34 Valokuvauksen ilmiöitä

2


Päätoimittajalta

Uskalla Katsoa ja Kokeilla Kuvakulma on menettänyt käsinkosketeltavan ulottuvuutensa ja ilmestyy nyt vain tiedostomuotona. Emme anna sen vaikuttaa sisältöön, vaan toimituskunta pyrkii edelleen edellisten numeroiden rinnalle. Valo on alkanut vähetä näin lokakuussa. Muistikortit pullistelevat kesän valon kuvista. Seurassa tapahtuu jatkuvasti; lightroom -kurssi oli juuri, Photoshop -kurssi tulossa 5.12, luontokuvailta on tulossa 21.10. Kellarin vakiovuorot ja kokoukset pitävät aktiviteettia yllä jos niin haluaa. Kuuskajaskarin rakennukset puretaan ensi vuonna. Vielä on viimeiset mahdollisuudet käydä ikuistamassa kasarmi, jolla monet ovat alokasaikansa lusineet. Syksy on kovaa vauhtia saapumassa. Puiden lehtien värit kyllästyvät ja tippuvat, huurretta ilmestyy aamuisin, iltaisin

hengityskin huuruaa iltalenkillä. Mitä tekee kuvaaja? Ottaa kaiken irti. Pimenevät illat tarjoavat valomaalaajille oivat olosuhteet - ilman hyttysiä. Värien rakastajat tähtäilevät vaahteroita, tekevät impressionistista taidetta liikuttamalla kameraa tai zoomaamalla valotuksen aikana, ehkä vähän jälkimmäisen verhon salamatäsmäystä illan hämärässä. Kuten kirjoittajan kehittyminen vaatii lukemista, kuvaajan kehittyminen vaatii kuvien katsomista. Näin Scott Klebykin valisti. Ja sehän ei ole vaikeaa, kuvia on joka puolella, mutta ei juuri niitä joita meidän pitäisi katsella. Televisio ei ole valokuvaa. Sanomalehden kuvat ovat hyvin rajoitettuja. Mainoskylttien kuvat hoitavat omaa tarkoitustaan. Meidän on mentävä kirjastoon, kirjakauppaan tai taidenäyttelyyn. Ai niin. Meinasi unohtua; internet. Joka tapauksessa kuvat eivät aukene ihan noin vain, vaan niitä olisi katsomalla katsottava, jotta niistä olisi hyötyä. Olkoonkin vaikka kuinka hyviä ja tuntuisikin vaikka kuinka ikävältä tajuta ettei koskaan tule luomaan niin laadukasta jälkeä, muistakaamme silti että oma tasomme on se ainoa taso jolla olemme. Välillä katsomme sitä halveksien, välillä varovasti ihaillen. Näistä tuntemuksien ristiriidasta ja muiden palautteesta uuden kokeileminen ja vanhan harjoittaminen vahvistuu.

Kokeilunhaluista syksyä! Teemu Laulajainen

3


Viisi asiaa, jotka voit kokea Berliinissä, — Anne Perttula —

Berliini on outo sekoitus uutta ja vanhaa ja sillä on mielenkiintoinen historia. Se on kaupunki, johon ei koskaan kyllästy. Berliini ei ehkä kuulu maailman kauneimpiin pääkaupunkeihin, mutta sen rumuudessakin on oma viehätyksensä. Lomailin kesällä Berliinissä kolmatta kertaa ja heti sieltä palattuani tuli kaupunkia ikävä. Berliini on unelmakaupunkikohde tällaiselle pitkän linjan kasvissyöjälle. Kasvis- ja vegaaniruokaa kun on tarjolla joka korttelissa. Valokuvauskohteetkaan eivät Berliinissä lopu. Ongelmana on vain se, ettei valokuvaamaan meinaa oikein ehtiä, kun kaupungissa on paljon nähtävää ja paikasta toiseen siirtyminen vie yllättävän paljon aikaa.

” Berlin WelcomeCardilla saa alennuksia mm. museoiden ja näyttelyiden sisäänpääsylipuista.”

4

1.

Metro ja raitiovaunut. Julkinen liikenne on Berliinissä aivan toista luokkaa kuin Raumalla. Metrolla matkustaminen on suhteellisen helppoa. Tosin matkoihin menee yllättävän paljon aikaa, kuten suurkaupungeissa yleensä. Kesäaikana metro saattaa olla aika täynnä, mutta aina kyytiin kuitenkin mahtuu. Metro on erinomainen paikka ihmisten tarkkailuun. Berlin WelcomeCardilla voi matkustaa rajattomasti valitsemalla vyöhykkeellä ja sillä saa alennuksia mm. museoiden ja näyttelyiden sisäänpääsylipuis-


mutta et Raumalla ta, kiertoajeluista ja opastetuista kävelykierroksista. Jos eivät museot ja nähtävyydet kiinnosta, niin asemien automaateista voi ostaa kerta- ja kausilippuja.

2.

Berliiniläinen ystävällisyys. Turistin ei tarvitse kauaa seistä kadulla kartta kädessä, kun joku ystävällinen berliiniläinen on tarjoamassa apua. Berliiniläiset osaavat varsin hyvin englantia, mutta esimerkiksi Potsdamin elokuvamuseossa ja eräässä

asemakioskissa myyjät eivät tunteneet sanaa ”stamp”. Näistäkin tilanteissa selvisimme hataralla saksantaidolla ja elekielellä. Ravintoloissa, kaupoissa ja museoissa asiakaspalvelu on Berliinissä yleensä erinomaista. Viime aikoina on uutisoitu berliiniläisten kyllästyneen tu-

risteihin. Turisteille vuokrattavat loma-asunnot ovat aiheuttaneet asuntopulaa ja nostaneet asuntojen ja vuokrien hintaa, joten Berliini aikoo rajoittaa loma-asuntojen tarjontaa turisteille. Berliiniläisiä ärsyttävät myös meluavat ja riehuvat turistit. Tänä kesänä Berliinin kaduilla on

5


”Kaupungin rento ilmapiiri ja rikas kulttuuritarjonta saavat palaamaan sinne aina uudestaan.”

voinut nähdä pantomiimitaiteilijoita, jotka opettavat kaupungissa vieraileville matkailijoille käytöstapoja. Tarkoituksena on hillitä öistä juhlintaa Kreutzbergin ja Friedrichshainin kaupunginosissa. Me emme onnistuneet näitä pantomiimiesityksiä näkemään, mutta emme siellä öiseen aikaan liikkuneetkaan. Emme myöskään huomanneet minkäänlaista vihamielisyyttä turisteja kohtaan.

3.

Kasvisravintolat ja vegaaniruoka. Kasvis- ja vegaaniravintoloita löytyy Berliinissä jokaisen makuun. Olin ennen matkaa etsinyt muutaman vaihtoehdon valmiiksi. Osa ravintoloista löytyi helposti, joskus ravintolaa sai et-

6


siä kauemminkin, mutta onneksi ruoka oli etsimisen arvoista. Vegaanitkin voivat Berliinissä syödä kebabia ja currywurstia!

4.

Hyvin käyttäytyvät koirat. Berliinissä koirat kulkevat omistajansa vierellä vapaana joka paikkaan. Ne odottavat liikennevaloissa kiltisti ja muutenkin tottelevat omistajiaan. Koirat pääsevät monille terasseille ja puistoissa ne juoksevat ja leikkivät vapaana. Nykyisen lain mukaan koiran pitää kuitenkin olla hihnassa tietyillä julkisilla paikoilla. Metrossa, junissa ja raitiovaunuissa koiran on oltava hihnassa ja käyttää kuonokoppaa. Berliinissä kuitenkin on koirankakkaongelma, joten ilmeisesti lakia ollaan kiristämässä

siten, että koirien pitää olla aina kytkettynä ja koiran ulkoiluttajalla koirankakkapussi taskussa.

5.

dä. Berliinissä käytetään sekä itä- että länsiliikennevalomerkkejä, mutta valitettavasti niitä ei ole järjestetty kovinkaan tarkasti vanhan rajan mukaan. Vihreä valoa odotellessa ei aina tiedä, seisooko entisen Itä-Berliinin vai Länsi-Berliinin puolella.

Saksojen yhdistymisen jälkeen Ampelmännerit yritettiin korvata läntisillä liikennevaloukoilla, mutta paikalliset eivät halunneet luopua lutuisista valomerkeistään, joten ne saivat jää-

Tälläkin kerralla otin ihan liian vähän kuvia. Huomasin, että mielenkiintoisimmat kuvani napsin kompaktikameralla, koska sitä oli helppo pitää kädessä ruuhkaisissakin paikoissa. Järjestelmäkameran raahaaminen ympäri kaupunkia oli ennemminkin rasite, tosin kameralaukussa kulkivat kätevästi mukana juomapullo ja sateenvarjot. Jos sitten seuraavalla Berliinin matkalla opin järjestämään yhden päivän pelkkää valokuvaamista varten ja kuvaamaan ihmisiäkin…

Valokuvauskohteet eivät Berliinissä koskaan lopu. Kaupungin rento ilmapiiri ja rikas kulttuuritarjonta saavat palaamaan sinne aina uudestaan. Berliinin eri kaupunginosat ovat omia maailmojaan, joista löytyy kaikille jotakin ja ennen muurilla jaetut Itä- ja Länsi-Berliinin voi edelleen aistia kaupungin eri puolilla. Yksi esimerkki tästä on Ampelmann-liikennevaloukot.

7


Aikakone

Siirretään valokuva ajassa noin vuosisata taaksepäin: - valitse kuva ja säädä Hue/Saturation liukusäädin -100 - voit lisätä kuvan kontrastia haluamasi jyrkäksi esim. Levels säädöillä - valitse Hue/Saturation ja klikkaa Colorize sekä säädä kuva Hue sekä Saturation säädöillä haluamaksesi sepian sävyiseksi. - valitse Elliptical Marquee Tool ja valitse sillä kuvan alue lopulliseen kuvaan - vaihda valinta Inverse jolloin valinnan ulkopuoli on valittu - säädä Feather esim. 250px jolloin valinnan reunat pehmenevät - valitse Hue/Saturation ja säädä Lightness -100 jolloin kuvan reuna-alueet häipyvät - vanhan kuvan henkeen kuuluu pieni blurraus eli valitse Filter/Blur/Gaussian Blur ja säädä n. 1,5-2,5

8


9


10


Teemu Laulajainen

— Aina ei tarkenna —

Yhden tarkennusmoottorin olen korjannut, kerran, taisi olla Tamron. Edellinen käyttäjä ei ollut malttanut olla vetelemättä zoomia ja tarkennusta, vaikka selkeästi sisuskalut irtoilivat. Valokuvaaja viimeiseen asti. Merkkiobjektiivit kestävät paremmin, sillä rakennusaineet ovat laadukkaampia ja ne testataan ennen kuin luovutetaan maailmalle. Kopiot viskataan suoraan ahneille kuluttajille. Mutta kun valokuvaaja saa elohiiren etusormeensa (kyllä, elohiiren voi saada mihin kehonosaan tahansa, ja ei, se etusormi ei ole nenässä), kennolle tallentuvat näkymät eivät ole kaunista katsottavaa. Missä on oikea tarkennus, kaunis bokeh, vetävä katseen suunta, harmonia ja symmetria, syvyysvaikutelma, värien rakastelu ja sisällöllinen sanoma? Sanalla sanoen täydellisyys? Muistikortilta pukkaakin epätarkkaa, vinoa, väritöntä ja yllättäen kauhuscene -materiaalia. Jos tarkennus on väärässä paikassa, ainakin se on edes jossain. Täydellisyyden ja kauneuden tavoittelu on luonnollinen suunta. Oikean elämän sattumanvaraisuus, irrallisuus ja joskus rumuuskin haluavat vastapainoa. Toisaalta on olemassa ennakkoluulottomia taiteilijoita, jotka nostavat ei-niin-kauniista sen olemassaolon tärkeyden. Inhimillisyys ei katso pintaa. Sota, kuolema, seksuaalisuuden ulottuvuudet, genitaalit, kehon eritteet ja hengen pimeimmät puolet on jo muutettu taiteeksi ja median etäisiksi kuviksi. Missä on huumori? Tahaton huumori on hauskempaa kuin tahallinen, kunhan ei itse ole sen kohteena. Chaplin, Buster Keaton ja Harold Lloyd todistivat sen, eivätkä he tarvinneet edes ääntä siihen. Kuvan hauskuus ja viehättävyys perustuu vastakohtaisuuksien leikkiin. Mitä syvemmin nämä vastakohtaisuudet esiintyvät idea-tasolla, sitä mielenkiintoisempi kuva on. Elävässä elämässä tapahtuu joka sekunti jotain hauskaa, ja kun ihka oikea vakava aikuinen unohtaa keskittyä, ja mokaa, se on hauskaa. Mutta miten saada still-kuva? Ei niitä oikein tahdo saada, ellei lavasta. Useampaankin kertaan hetken päähänpisto on syrjäyttänyt järjen (ja sopivasti käyttäytymisen) äänen. Halusin lapsikuvauksen yhteydessä lapsen istumaan penkille, vertauskuvallisesti miten olemme aloittelijoita suuren maailman edessä. Lapsen äiti antoi luvan. Kamera jalustalle, aurinko takaviistosta vaati valoa kasvoille etuviistosta. Äiti asetti lapsen, väistyi, minä painoin 20s. vitkan, juoksin penkin viereen reflektorin kanssa. Sekunnit matelivat. Luulin että mukelo pysyisi istuma-asennossa. Mutta kaikkihan tietävät, että luulo ei ole sama kuin tieto. Lapsi nyökkäsi, pitkään. Silloin tarkensi, niin minä kuin kameranikin, syöksyin kuin haukka, mutta tajunnan käsky jaloille kesti aavistuksen liian kauan ja muksu pyllähti nurmikolle. Klik! Hauskuus ja traagisuus ovat kaksosia. Ainoa mikä heitä erottaa, on aika ja sitä kautta etäisyys. Sinä hetkenä ei naurattanut, mutta...

11


räps - klik Jukka Asikanius oli elokuussa melonta- ja patikointivaelluksella Inarinjärven pohjoisosissa.

Kyynelvuonolla.

Suolisjärveltä Kyyneljärvelle.

Kyynelvuonolla. Iltakahvit Kettuniemessä.

12


E l m e r i Uriah Heepin huikeaa energiaa Karjurockissa. Vaikka maha kiristää paitaa, niin meno on kova loppuun asti.

E l o

Sieravuoren juhannus. Jannan kitaristi vetää tunteella ”Play that funky music white boy!”

WASPin Blackie Lawlessin kasvoilta näkyy jo muutama ajettu kilometri. Äkkiä voisi luulla olevansa KISSin keikalla... (Karjurock) Kalevan kisojen tunnelmia.

Mielettömän hyvä livebändi Juju Karjurockissa. Kuvasta näkyyy, että yleisössä on uskollisia kannattajia.

13


TULLAAN TUTUIKSI JÄSENEMME ESITTÄYTYY ANASTASIA LEONOVA Kuka olet? Olen Anastasia Leonova. 25 vuotias.

ta pidetiin Teemun kanssa, jätti tosi positiivisen kokemuksen!

Mistä tulet? Olen syntynyt Venäjällä, Novorossijskissa (kaupunki Mustanmeren rannalla), sitten 11-vuotiaana muutin Suomeen Joensuuhun äidin kanssa.

Mitä parannettavaa näet seuran toiminnassa? Tähän en osaa vastata kun en ole vielä osallistunut hirveästi moneen juttuun.

Mitä teet työksesi? Valmistuin kevääällä valokuvaajaksi, teen väliaikasta työtä nyt asiakaspalvelussa. Onko sinulla muita harrastuksia valokuvauksen lisäksi? Onhan! Piirtäminen, neulominen, askartelu, matkustaminen, meikkaaminen, loppujen lopuksi nämä kaikki tulee hyödylliseksi mun valokuvauksessa, kun teen luovia muotokuvia, niin tulee tehtyä myös meikit ja korut ja muuta askartelua. =) Milloin kiinnostuit valokuvauksesta? Valokuvauksesta kiinnostuin noin kuusi vuotta sitten, kun valokuvaajaksi opiskeleva kaverini pyysi minua malliksi. Milloin löysit Rauman Kameraseuran? Noin puoli vuotta sitten. Liityin sitten samantien. Mikä on parasta kameraseuratoiminnassa? Mielenkiintoiset yhteiset toiminnat. En ole päässyt monissa käymään ajanpuutteen takia, mutta Valokuvauksen peruskurssi, jo-

14

Millaisella kalustolla kuvaat? Canon 650 D matkakamerana, ja Canon 5 D yleensäkin. Lempiputki olisi 100 mm macro. Mitä kuvaat ja paljonko? Kuvaan vaikka mitä, riippuen mielialasta. Tykkään kuvata pieniä asioita tosi lähellä, ja myös muotokuvia sekä ihmisistä että eläimistä. Sanotaan näin että vähiten tykkään kuvata rakennuksia. En tule toimeen suorien linjojen ja horisontin kanssa. :D Käsitteletkö kuviasi paljon? Kyllä käsittelen. Muotokuvissa en muuta ikinä ihmisten kasvonpiirteitä, parannaan vähän ihoa, sekä teen muita väriparannuksia. Onko sinulla esikuvia? Richard Avedon, Annie Leibovits. Mukavimmat muistosi valokuvauksen parissa? Kun käytiin kaverini kanssa kuvaamassa hänen koulun lopputyötä. Kuvaukset kestivät 17 tuntia. Vietettiin koko päivä luonnossa nuotiolla kaikessa mukavuudessa, kun


Kuva Anastasia Leonova

oli ruokaakin mukana ja kahvia. Itse asiassa silloin tapasin minun mieheni ensimmäistä kertaa. Olemme nyt olleet jo melkein 5 vuotta yhdessä. Onko kuviasi ollut esillä ja jos on, niin missä? Ensimmäisen näyttelyni, Mallia Mahtavilta, pidin Toimintakeskus Himonassa. Haluaisitko lähettää jotain terveisiä muille jäsenille? Juu! Terve!

Miksi juuri valokuvaus? Koska se on parasta. Koska valokuvauksessa saa todella realistisia kuvia, voi dokumentoida erilaisia tapahtumia juuri sellaisina kun ne oikeasti olivat. Ja voi pysäyttää kauniita hetkiä. Valokuvauksella voi myös luoda jotain mitä ei ole: meikit päälle, valo hyvin ja vähän kuvankäsittelyä, siinä sua katsoo jo uusi ihminen näytöltä.

15


Tiina Poimio

Kirjaprojekti valokuvaajan näkÜkulmasta

Kirjailija: Merja Koski Kuvittaja: valokuvaaja Tiina Poimio Taitto: Sari Lund-Nieminen

16 16


Vuosi sitten olisi ollut vaikeaa kuvitella fiiliksiä, joita tänä kesänä olen kokenut Onneks On Lähiruokaa -kirjaprojektin puitteissa. Kirja on iloinen ja tietorikas teos lähiruuasta ja tuottajista, maistuvia reseptejä unohtamatta. Kirja julkaistiin Helsingissä 3.8.2015 Armas Keittiö & Viinitupa ravintolassa, ja on saanut loistavan vastaanoton.

Onneks On Lähiruokaa -teoksen kirjailijana ja reseptimestartina on Merja Koski. Merja teki mahdottoman suuren työn kerätessään tietoa ja yhteydenottoja eri tahojen kanssa Yhteistyö Merjan kanssa on ollut hauskaa, antoisaa ja opettavaista. Luulin ennen kirjan tekoa jotain lähiruuasta tietäväni, mutta olin kovin väärässä. Runsas vuosi sitten tapasimme kirjailija Merja Kosken kanssa sattumalta yhteisen ystävämme kautta. Hän ihastui kuviini ja tapaani työskennellä, ja ehdottikin, että kuvittaisin silloin vasta suunnitteilla olevan kirjan. Asiasta neuvoteltiin, ja Merja kertoi suunnitelmistaan sekä kirjan aiheesta. Heinäkuussa 2014 sitten seisoin kamerani kanssa hänen pihallaan, ja matka kohti päämäärää alkoi. Ja millainen matka se onkaan ollut! Olemme kulkeneet ympäri maakuntaa eri tuottajien luona kuvaamassa ja olen saanut tutustua mahtaviin ihmisiin, tuotteisiin... ja eläimiin. 17 17


Tuotekuvauksissa haastavaa ja hauskaa oli kehittää tuotteille edustavat asetelmat ja tavat kuvata, työn tiimellyksessä on tunteja kulunut ja nauru raikunut. Tätä työtä ei ole tehty otsa rypyssä, vaikka vakavalla asialla onkin oltu. Ruoka-annosten kuvaamisessa oli sitten yksi etu kuvaamisen jälkeen... söimme ne! Ja voin siis myös maistajana suositella kirjan reseptejä ja tuotteita.

Kirjaan kuvaamisessa ja kulkemisessa Merjan mukana maakunnissa minulla on ollut tapana varata aikaa. Kun lähdimme tuottajia tapaamaan, ei koskaan tiennyt minne lopulta päätyy. Erään kerran marjatuottajien luota palatessamme päädyimme hunaja-apajille, ihan vahingossa... ja sen tuhannen mehiläisen ympäröimäksi. Tein sopimuksen, en huido pörrejä, eivätkä ne pistä minua, sopimuksem18 18

me piti ja kuvia sain ex tempore -olosuhteissa.

ka kuvauspäivän jälkeen oli voittajafiilis.

Toinen huvittavuus ja naurun aihe työskentelyssämme oli Merjan tapa ilmoittaa, että olisi parin tunnin kuvaaminen vaan... mikä todellisuudessa saattoi olla vaikka kahdeksan tunnin päivä. Eli varasin hänelle aina koko päivän, varmuuden vuoksi.

Niin kirja sitten pikkuhiljaa valmistui. Ulkoasua hiottiin ja vihdoin löytyi myös oikea ja osaava taittaja, Sari LundNieminen. Merjan tavoitteena alusta asti oli, että kirja olisi juuri ”hänen näköisensä” ja siinä me onnistuimme, joten mitäpä me Sarin kanssa muuta, kuin hymyilimme tyytyväisinä.

Hetkeäkään en vaihtaisi! Välillä oli hikikin ja päivän jälkeen väsynyt, mutta jo-


Koitti siis päivä 3.8.2015. Merja ja miehensä Pasi kutsuivat minut julkaisupäivän lounaalle ravintola Savoyhin, jossa vaihdoimme kuulumisia keittiömestari Kari Aihisen kanssa. Karista on juttu myös kirjassa. Loistavan lounaan jälkeen siirryimme julkaisutilaisuuteen Armas Keittiö & Viinitupa -ravin-

tolaan. Se tunne, kun vihdoin sai fyysisesti kirjan käteensä, oli mahtava. Katse, jonka Merjan kanssa siinä vaihdoimme, oli ainutlaatuinen ja onnellinen; me teimme sen! Merjalle kiitos mahtavasta vuoden kestäneestä matkasta, ja uutta kirjaa suunnitellen...

19 19


Mallia Mahtavilta -prosessi Tämän vuoden keväällä valmistuin mediaassistentiksi. Viimeiseksi työkseni tein pienen näyttelyn viidestä omakuvasta. Näyttelyn ideana oli pohtia tunnettujen valokuvaajien töitä sekä tunnettuja teoksia. Otin kahden minun lempikuvaajan omakuvat, sekä kolmen tunnettujen ihmisten potretit. Richard Avedonin ja Annie Leibovitzin omakuvat minä päätin heti, muissa kesti vähän pidempään. Viimeiseksi keksin että kaikkien kuvien ei tarvitse olla valokuvia, vaan yksi voisi olla maalaus, joten siihen valitsin yhden Vincent Van Goghin omakuvista. Tulostin kaikki kuvat A5 kokoisina, levittäydyin niiden kanssa lattialle ja pohdin ja tutkin niitä. Kuvasin yhden muotokuvan kerrallaan ja siihen meni koko päivä. Ensin valmistelut, meikit, valojen asettaminen, kokeileminen, ja sitten

Frida Kahlo photo by Nickolas Muray

20

itse kuvaukset. Otin sadasta muutamaan sataan kuvia aina per hahmo, ja seuraavaksi käsittelin niitä. Kahdet muotokuvat jouduin kuvaamaan uudestaan, koska en ollut tyytyväinen tuloksiin. Joskus nuorempana kuulin, että muinaisessa Japanissa maalauksen opiskelijat eivät saaneet tehdä omia töitä, vaan ainoastaan kopioida mestareiden maalauksia. Ajattelin silloin, että onpas tylsää, ei sellainen käytäntö ei toimisi meidän aikanamme. Nykyään tälläistä kopiointia paheksutaan ja siihen on jopa omia lakeja. Mutta kun ajattelin aihetta näyttelyyn muistin tämän asian ja huomasin että olen eri mieltä kuin ennen. Nyt se ei näyttänyt tylsältä vaan mielenkiintoiselta ja kiehtovalta. Päätin leikkiä idealla ja tehdä jotain mitä muut eivät tekisi. Kopioin suoraan mestareiden kuvat, mutta vain omalla naamallani. Ja tuloksen näette tässä.


a n a s t a Mallia s Mahtavilta i a leonova Salvador Dali photo by Philippe Halsman Vincent Van Gogh, selfportrait

Annie Leibovitz photo by John Keatley

Richard Avedon, selfportrait

21


Kuva Altti Salo

Abrukan saari – luonnonystävän paratiisi

Kesäkuussa (13.−15.6.) pieni porukka Rauman kameraseuralaisia osallistui jo legendaariseksi muodostuneelle Viron kuvausmatkalle. Tällä kerralla kohteena oli Saarenmaa ja siellä erityisesti Abrukan saari. Aikaisemmin kameraseuralaiset ovat tehneet kaksi matkaa Saarenmaalle vuosina 2000 ja 2002.

— Anne Perttula —

22

Matkaan lähdimme perjantaina Savilanpuistosta bussilla kohti Katajanokan terminaalia, jossa astuimme laivaan, jossa myös yövyimme. Lauantaiaamuna jatkoimme pienemmällä bussilla kohti Saarenmaata. Matkan varrella seuraamme liittyi vuosien varrella tutuiksi tulleita virolaiskuvaajia, ja poikkesimme Oina Jürin ti-


Kuva Altti Salo

lalla, jossa vierähti pari tuntia. Tutustuimme tilan vanhoihin rakennuksiin, lampaisiin ja tilaa ympäröivään luontoon. Kuressaaressa majoituimme kotoisaan Pärnan lomakotiin ja söimme maittavan illallisen läheisessä ravintolassa. Illalla käväisimme vielä katsomassa − ja tietenkin kuvaamassa − Pangan rantajyrkännettä, joka sijaitsee Saarenmaan pohjoisrannikolla.

Sunnuntai oli tarkoitus viettää matkan pääkohteessa eli Abrukan saaressa. Bussi vei meidät Roomassaaren satamaan, josta laiva kuljetti meidät saareen puolessa tunnissa. Meitä kuljetettiin saaressa pienen kuorma-auton lavalla, ja auton kuski-opas kertoi meille lisää saaresta. Meille oli tilattu ruokailukin, jonka sitten söimme kaatosateen rummuttaessa ruokapaikan kattoa. Onneksi

sade lakkasi sopivasti, kun oli aika lähteä kiertelemään saarta omin päin. Abrukan saaren kuuluisin nähtävyys on metsä, mutta sinne ei allekirjoittanut lähtenyt hyttysten purtavaksi. Kaunista maisemaa riitti saarella muutenkin. Maanantaina aamiaisen jälkeen pakkasimme kamat ja hyppäsimme bussiin. Poikkesimme vielä kahdessa mielen-


kiintoisessa paikassa ennen Tallinnan satamaa. Säären niemimaalla (Sõrve Säär), Saarenmaan lounaisosassa, on iso majakka ja vanha, nyt autio sotilastukikohta. Rannalla makaa muutama ruosteinen laivanhylky ja valtavasti sileiksi hioutuneita kiviä. Säären ranta on suosittu retkikohde. Toinen pysähdyspaikka oli Kaalin kraatteri (Kaali kraater), joka sijaitsee 20 kilometrin päässä Kuresaaresta. Kraatteri on syntynyt rautameteoriitin törmättyä maahan esihistoriallisella ajalla (noin 500 eaa.) ja sen valleja on muinaisina aikoina vahvistettu kivimuurilla. Laivamatka sujui syödessä ja shoppaillessa. Bussissa oli aikaa selailla muistitikulle tallentuneita kuvia. Saarenmaan maisemat lumosivat minut täysin − lähes koko matkaa vaivanneesta migreenistä huolimatta − ja olen valmis lähtemään sinne uudelleen.

Kaalin kraatteri.

Kuva Anne Perttula

Kuva Markku Väänänen

Ensi kesän kuvauskohteena on alustavien suunnitelmien mukaan äskettäin yleisölle avattu Örön saari. Varmasti vierailemisen arvoinen sekin! Kuva Markku Väänänen


Abrukan saari sijaitsee Riianlahdella, lähellä Saarenmaan eteläistä kärkeä, ja kuuluu hallinnollisesti Kaarman kuntaan. Saaren pinta-ala on 8,78 km² ja sitä ympäröi 16 pienempää saarta. Vesitse on matkaa Abrukan ja Roomassaaren välillä 6 km.

Kuva Anne Perttula

Abrukan saari pähkinänkuoressa

Ensimmäiset merkinnät saaren asukkaista ovat keskiajalta. Enimmillään saaressa on asunut 150−200 ihmistä. Nykyisin asukkaita on lähes 40. Saarella kasvaa vehmas jalopuumetsä, josta 92 hehtaaria on suojeltua aluetta. Saarella kasvaa mm. tammia, lehmuksia, marjakuusia ja limettipuita sekä luonnonvaraisia omena- ja pähkinäpuita. Saaren kosteikot kätkevät suojiinsa noin kymmenen suojeltua lajiketta. Saaressa voi nähdä metsäkauriita, saksanhirviä ja villisikoja. Saaren lintutorni sopii vesilintujen ja merikotkien tarkkailuun. Abrukan saari kuuluu Natura 2000 lintu- ja luontoalueisiin.

Saaren hautausmaalla on M/S Estonian onnettomuudessa hukkuneiden muistomerkki. Abrukalle pääsee postiveneellä Roomassaaren satamasta ja matka kestää puolisen tuntia.

Kuva Altti Salo

Saarella on kaksi majakkaa, joista toinen on 36 metriä korkea ja toinen 20,7 metriä.

Lähteet http://www.visitestonia.com/fi/parhaat-lomakohteet-virossa/viron-saaret/ ota-kaikki-hyoty-irti-abrukan-luonnosta-ja-merimaisemasta https://fi.wikipedia.org/wiki/Abruka

RKS on vieraillut aiemmin Virossa seuraavasti: 2000 Saarenmaa 2001 Hiidenmaa 2002 Saarenmaa 2004 Lahemaa (Pohjois-Viro) 2005 Häädemeeste (Pärnu) 2006 Pedase (Länsi-Viro) 2007 Peipsijärvi 2008 Matsalu (Etelä-Viro) 2009 Tartu 2011 Kihnu 2012 Setumaa 2013 Soomaa (Tarto) 2015 Saarenmaa Kuvakulmassa 2/2012 on pari laajempaa artikkelia RKS:n Viron matkoista.

Kuva Altti Salo

http://www.saaremaa.ee/index.php?option=com_ content&view=article&id=472

25


Kuva Anne Perttula

”...poikkesimme Oina Jürin tilalla, jossa vierähti pari tuntia. Tutustuimme tilan vanhoihin rakennuksiin, lampaisiin ja tilaa ympäröivään luontoon.”

Kuva Markku Väänänen

Kuva Markku Väänänen

26


Kuva Nils Nyman

Kuva Markku Väänänen

”...söimme kaatosateen rummuttaessa ruokapaikan kattoa.”

”Kuressaaressa majoituimme kotoisaan Pärnan lomakotiin ja söimme maittavan illallisen läheisessä ravintolassa.”

27


Kuvat Sirkka Talvimo

28

”Saari kuuluu Natura 2000 lintu- ja luontoalueisiin. ...maisemat lumosivat minut täysin...”


Kuvat Nils Nyman

”Abrukan saaren kuuluisin nähtävyys on metsä... ...vehmas jalopuumetsä, josta 92 hehtaaria on suojeltua aluetta”

29


Eläinkuvaus - Osa 2

Anne Perttula

n e m i ä l e i k k i n Lemm e n i m a a v u k valo , a a v a t s a a h n o ! a a k s u a h a t t mu

Kuvakulman edellisessä numerossa (2/2014) kerrottiin, kuinka lemmikkieläinten muotokuvat ovat yleistyneet. Kun rakkaasta lemmikistä halutaan edustavia ja laadukkaita kuvia, käännytään ammattilaisen puoleen. Harrastajavalokuvaajakin voi onnistua saamaan lemmikistään hyviä kuvia – kamerasta riippumatta. On hyvä kuitenkin tietää perusasiat valokuvaamisesta ja kamerastaan. Omaa lemmikkiä kuvatessa ei välttämättä tarvitse tehdä valmistelevia kotiläksyjä, kuten ottaa etukäteen selvää 30

koira- tai kissarodun tunnuspiireistä, luonteesta ja käyttäytymisestä. Lemmikki kannattaa kuitenkin ensin siistiä. Erityisesti eläimen kasvot ja silmien ympärykset tulisivat olla puhtaat ja roskattomat. Kuvauspaikkakin kannattaa miettiä etukäteen. Kissat, erilaiset jyrsijät ja pieneläimet kuvataan yleensä niiden omassa kotiympäristössä. Koirat voi viedä vaikkapa puistoon. Tosin siellä voi toiset kävelyllä olevat koirat häiritä kuvaushetkeä.

Kuvaustaso Ensimmäinen sääntö on muistaa kuvaustilanteessa mennä kuvattavan lemmikin tasolle. Kamera kannattaa pitää kuvattavan eläimen silmien tasolla tai jopa silmien tason alapuolella. Pieniä eläimiä kuvatessa valokuvaaja joutuu usein heittäytymään lattialle tai maastoon. Lemmikkikuvauksessa ei tarvita zoomeja, koska kuvattava kohde on yleensä lähietäisyydellä (poikkeuksena


näyttely- ja koulutustilanteet). Laajakulmainen objektiivi on paras tilannekuvauksiin: mitä laajakulmaisempi objektiivi, sen leveämpi kuva-ala. Valo Riittävässä valossa kameralla kuin kameralla saa hyviä peruskuvia. Ulkona on enemmän valoa, jota kannattaa hyödyntää. Mustaa koiraa kuvatessa valolla on suurempi merkitys. Salamaa voi käyttää, mutta harkiten. Kameran kiinteää, suoraa salamaa tulisi välttää, koska se heijastuu mustasta turkista.

jatun alan mittaus eli keskustapainotteinen mittaus ja koko ruudun keskiarvomittaus eli matriisimittaus. Koirien kuvaamisessa paras vaihtoehto voisi olla rajatun alueen mittaus, joka valottaa ainoastaan sen alueen, johon valokuvaaja tähtää, ja jättää muun kuva-alan huomioimatta.

Monesta digikamerasta löytyy exposure compensation -asetus (tai +/- -nappula), jota säädetään tarpeen mukaan. Kun kuvataan valkoista koiraa lumimaisemassa tai valo tulee kohteen takaa, jää kohteet yleensä tummiksi. Valoisuutta lisätään noin +0.7 − +1.0 pykälää lisää. Aurinkoisella kesäpäivänä valkoista koiraa nurmikolla tai muuta

Mustan ja valkoisen eläimen kuvaamisessa haastavinta on oikean valotuksen löytäminen.

Kuva Teemu Laulajainen

Salama kannattaakin heijastaa esimerkiksi katon kautta. Kirkkaassa auringon valossa lemmikin kuvaamista ei suositella, vaan pilvisellä tai puolipilvisellä säällä tai vaihtoehtoisesti varjossa. Pehmeä ilta-aurinko on paras kaikenlaiseen kuvaamiseen. Aurinkoisena päivänä vastavaloon kuvatessa on ns. pakkosalama suureksi avuksi, koska kuvattava jää väkisinkin tummaksi. Jos ei halua salamaa käyttää, voi käyttää jalustaa tai tukea tai lisätä muuta valaistusta. Valotus Lemmikkien kuvaamisessa haastavinta on oikean valotuksen löytäminen. Digikameroissa on yleensä muutama vaihtoehto valotuksen mittaukselle: pistemittaus, ra31


Kuva Anne Perttula

Lemmikin kuvauspaikka kannattaa miettiä etukäteen. Kissat kuvataan yleensä niiden omassa kotiympäristössä.

32


tummaa taustaa vasten kuvatessa valoisuutta on taas vähennettävä noin -0.3 – -0.7 pykälää, jotta koiran turkki ei palaisi puhki. Kuvaussession aikana valotuskorjausta joutuu säätämään edestakaisin ja kokeilemaan eri vaihtoehtoja, kunnes oikea valotus löytyy. Kuvankäsittelyohjelmilla voi RAW-kuvia vielä säätää sopiviksi, mutta suositeltavaa on kuitenkin jo kuvaustilanteessa löytää oikea valotuksen korjaus. Valokuvaaja pääsee helpommalla, kun kuvaa tummaa koiraa tummempaa (mutta ei mustaa) taustaa vasten. Suurella aukolla (esim. 1.8) kuvatessa tausta jää sumeaksi ja kohde erottuu hyvin taustasta. Värikäs tausta on mustan eläimen taustalla pirteä. Sarjakuvaus ja tarkennus Liikkuvaa eläintä kuvatessa on sarjakuvaus paikallaan. Silloin voi edes yksi kuva onnistua ja käyttää jatkuvaa tarkennusta. Digikameroissa on yhtenä kuvausohjelmana urheilukuvaus, joka on tarkoitettu liikkuvan kohteen kuvaamiseen. Yllättävissä tilanteissa melkein kannattaakin käyttää urheilukuvausta, joka takaa lyhyet valotusajat, suuren ISO-herkkyyden ja automaattitarkennuksen.

Jos käyttää automaattitarkennusta, kannattaa mustaa eläintä kuvatessa tarkentaa sellaiseen kohtaan, joka ei ole musta tai joka on hieman eri tummuusasteella (esim. nenä, silmät, kaulapanta).

Myös ikäviä asioita voi kuvata, kuten eläinlääkärin odotushuoneessa. Valokuvat lemmikkien tihutöistä ovat kestosuosikkeja ja jaksavat aina naurattaa – tosin usein vasta jälkeenpäin.

Hyvä tehokeino kuvassa on syväterävyys. Kun säätää aukon esimerkiksi 1.8:aan, tarkentuu vaikkapa koiran nenänpää. Tylsempääkin taustaa vasten kuvatuista valokuvista tulee mielenkiintoisia. Ja lopuksi: Valokuvauksen ei pidä olla haudanvakavaa puuhaa. Vaikka lemmikkieläimestä joutuu silloin tällöin ottamaan asentokuvia, kannattaa heittäytyä vapaalle ja toteuttaa omia juttuja.

Ei muuta kuin lemmikkejä kuvamaan ja rohkeasti kokeilemaan omia näkemyksiä!

Lähteet: Kissan (ja koiran) valottaminen: http://www.nikkemedia.fi/ivailu/nettikurssit/valokuvailmaisu/ kysymyksia/esimerkkeja/kissaautolla.htm Koira kuvauskohteena: http://lego100.vuodatus.net/sivut/koira-kuvauskohteena Koirankuvauskoulu: http://www.easyboy.fi/36 Paul Walker: Lemmikkikuvaus. Musti ja mirri linssin takaa (Docendo 2009)

33


Valokuvauksen ilmiöitä Orbit Valaistuneet aerosolihiukkaset ja mikropartikkelit etubokeh-alueella eli kotoisammin enkelipallot ovat tulleet tutuiksi kamerankäyttäjille. Nuo ihanat leijuvat paljain silmin näkymättömät sielun palaset absorboivat itseensä ilmentymisalueensa ideaalisen ominaispiirteen, ja Raumalla se on pitsi. Jos sattuu näkemään kuopiolaisten kuvaamia enkelipalloja, hauraista kuvioista erottuu kalakukon pää. Lahtelaisten kuvista löytyy esimerkiksi viulu, turkulaisten kuvista joulukuusi, seinäjokelaisten korkokenkä ja tamperelaisten mustamakkara. Näitä et koskaan näe omissa muualla otetuissa palloissasi; pitsiprinsiippi näet seuraa kaikkialle.

Paljaiden silmien ulottumattomissa on valtavasti asioita, enemmän mitä silmillä näemme. Ilmassa leijuvat hiukkaset, radio- ja televisioaallot, sähköenergia, pölypunkit ja maailma horisontin takana. Sekä tietysti kokonainen ajatuksellinen ja hengellinen maailma. Me näemme liikkeen, mutta emme sen historiaa. Kamera näkee: pitkän valotusajan valojuovat, kummitusmaiset ja läpikuultavat ihmishahmot, liike-epäterävyys ja maitopuuroksi veivautuneet meren aallot. Pimeyteen puhkoutuvat tähdet näyttävät maailman ilman aikaa, kumuloituen kennolle kuin ennen näkemätön taikatemppu.

Enkelipallot ovat täyttä totta: mitään kuvankäsittelyä ei ole käytetty. Se on miltä se näyttää, mutta siitä päättääkin katsoja.

Valokuvamaailma on helppokulutteinen; silmäys, ja se on ymmärretty. Tai ainakin kategorioitu. Vain stillkuvaan voi saada niin paljon elämää, että sen hento kapasiteetti kiljuu hoosiannaa; ei jonkun asian suuruus, vaan sen sisäiset suhteet. Siksi valokuva ei koskaan kuole.

Taiteellinen dokumentarismi Dokumenttia ja fiktiota käytetään eri taiteenlajeissa tavoitteena saada katsoja/kokija vaikuttumaan. Tuloksena onkin hämilleen mennyt ihminen, joka kysyy itseltään onko tämä totta vai ei. Medialukutaitoa, medialukutaitoa. Dokumentarismi on hyvin armollista. Sen piiriin on mahdollista lykätä mitä vain. Mustavalkokuva: värit haittaavat olennaista. Vino kuva: mikään ei oikeasti ole suorassa. Väärin tarkennettu kuva: kauneus on yksityiskohdissa. Sommittelematon kuva: elämä ei katso rajoja. Ylivalottunut kuva: tämähän on valon kuvausta. Alivalottunut kuva: draamaa on oltava. Liike-epäterävyys: elämä virtaa. Kaikki nämä yhdessä kuvassa: minulla on oikeus luovuuteeni.

Kyselyyni vastanneen kuopiolaisen Arvo Toikkaroijan lähettämä salamakuva Sambiasta. Suurennos: T. Laulajainen

34


Ainoa joka saattaa rajoittaa täydellistä kuvaa, on maksava asiakas. Muilla ei ole mitään sanottavaa. Oikeastaan kaikki valokuvat ovat dokumentteja. Ei vain ne kännikuvat, joissa halaillaan parhaita kavereita, näytetään sormisignaaleja tai kieltä silmien loistaessa tulipunaisina, vaan myös surrealistiset maisemat, Kiinan tasavallan virallisesti muokatut edustuskuvat, abstraktit sommitelmat ja kameraa varten rakennetut sijaistodellisuudet. Ajatus perustuu yhteen tunnettuun hokemaan: todellisuus on tarua ihmeellisempää. Miksi se on? Tulkintoja on kaksi. Toinen painottaa reaalielämän odottamattomia tapahtumia, jotka tuntuvat uskomattomilta. Sitä ne ovat, koska meillä on lyhyt muisti. Viime vuoden hätänumeroon soittanut yksivuotias on jo unohtunut, kun tänä vuonna kolmivuotias pelasti kissan mikroaaltouunista – jonka itse sinne laittoi. Toinen tulkinta painottaa satujen ja tarinan lähdettä. Mistä muualta satujen keksijät saavat materiaalinsa kuin todellisuudesta?

Kuolema ja rakkaus Väkivahva kaksikko, joista toista ei ole olemassa ja toisen läsnäoloa liioitellaan. Silti teemat esiintyvät rinnakkain kaikessa taiteessa. Myös valokuvauksessa. 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun niin Amerikassa kuin Euroopassa kuolleet rakkaat ikuistettiin kuvaan joko yksin tai muun perheen kanssa – jos oli varaa. Vaikka dagerrotyypin kuva olikin edullisempi kuin maalattu muotokuva, oli se silti tyyristä hupia keski- ja työväenluokalle. Nyt noita säilyneitä kuvia kommentoidaan internetissä mm. ilmauksilla; creepy, weird, haun-

ting, sick ja omg. Mutta kun miettii vähän pidemmälle, huomaa, ettei ole mitään sen kauniimpaa ja surullisempaa kuin perhe, joka tilaa viimeisillä säästöillään valokuvan menehtyneestä lapsestaan vain helliäkseen rakkautta ja muistoa niin kauan kuin mahdollista. Luultavasti suuren lapsikuolleisuuden takia rahaa säästettiin jopa nimenomaan tuota yhtä valokuvaa varten.

kuu" kehdossa, aikuinen "seisoo" erityisten telineiden kannattelemina, leikki-ikäinen "istuu" taustakankaasta erottuvien käsien varassa. Huulia liimattiin tai ommeltiin kiinni ja silmiä auki, naruja ja tankoja viriteltiin elävien asentojen aikaansaamiseksi, retusoitiin ja maalattiin ihoa terveemmäksi, päällekkäisvalotettiin. Lopputulos riippui perheen varallisuudesta ja kuvaajan ammattitaidosta.

Kuolleita kuvataan tänäkin päivänä, mutta yhdellä erolla: enää vainajia ei yritetä saada näyttämään eläviltä – paitsi Hollywoodissa, jossa kesken kuvausten kuollut näyttelijä kloonataan henkiin bittiavaruudessa. Keinot olivat ennen vanhaan kekseliäitä. Vauva "nuk-

Ja kun kaikki muu oli järjestetty, jäi kuvassa oleville omaisille enää yksi tehtävä: pysyä paikoillaan pitkän valotuksen ajan.

Teemu Laulajainen

35


www.raumankameraseura.net www.facebook.com/RaumanKameraseura

KEHITY KUVAAJANA TULE MUKAAN RAUMAN KAMERASEURAN TOIMINTAAN Jäsenenä pääset mukavaan joukkoon samanhenkisten ihmisten kanssa. Saat mahdollisuuden osallistua erilaisiin valokuvauksen ja kuvankäsittelyn koulutuksiin ja työpajoihin, mielenkiintoisiin kuvausmatkoihin koti- ja ulkomailla, kilpailuihin ja jäseniltoihin. Toimintaa löytyy monipuolisesti, niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin harrastajille. Seuran jäsenistössä on valokuvaajia laidasta laitaan, aivan aloittelijoista kansainvälisissä ja kotimaisissa arvokilpailuissa palkittuihin huippukuvaajiin, sekä harrastajia että ammattikuvaajia. Rauman kameraseura ry:n jäseneksi on helppo liittyä. Riittää, kun ilmoitat jäsenvastaavallemme osoitteeseen jasenrks(at)gmail.com nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi, sekä oman email-osoitteesi. Jäsenmaksu 25 euroa (alle 18 v. 13 euroa) maksetaan seuran tilille FI51 4450 2320 0681 85.

Tervetuloa mukaan!

Kuvakulma 2015  
Kuvakulma 2015  

Rauman Kameraseuran jäsenlehti: Matkakertomuksia, seuran jäsenten ottamia kuvia, vinkkejä ja tarinoita kuvaamisharrastuksen tiimoilta — vaka...

Advertisement