Page 1

Valkealan Urheiluautoilijoiden ja Kouvolan Seudun Autourheilijoiden Talviralli Kouvolassa 23.1.2016

Suomen an m m i u t i s o su jan r a s i l l a -r F osakilpailu

Kilpailukeskus ja yleisรถ-ek kouvolan raviradalla

7 erikoiskoetta kouvolan alueella


2

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

Hyvät rallin ystävät

Tervetuloa Delta Bavaria Ralliin

23.1.2016 ajetaan DELTA Lähes ainahan kilpailun lopulliset ratkaisut taBAVARIA ralli. Kilpailun pahtuvat viimeisellä erikoiskokeella, joten nyt on ensimmäinen kilpaili- oivallinen tilaisuus nähdä se kokonaisuudessaan. japari lähtee reitille Kilpailun aikana tapahtuvat huollot tapahtuvat Kouvolan raviradalta klo myös raviradalla ja näin alueella on tapahtu11.01 ja maaliin ensim- maa ja nähtävää kaiken päivää. Kilpailun johtoa mäisiä odotetaan n. klo alkutalven kelit hieman huolestuttivat, mutta 18. Kilpailukeskuksena vuoden vaihteen pakkasjakso ja tulevat luvatut sekä kilpailun lähtö- ja lumisateet saavat tiestön varmasti hienoon talmaalipaikkana toimivat virallikuntoon. Kouvolan raviradan erinomaiset tilat ja alueella Rallipäivän aikana joillekin tieosuuksille saatjärjestetään myös kilpailun päättävä yleisöeri- taa aiheutua kilpa-autojen ja katselijoiden autojen koiskoe. Kilpailun katsastuspaikkana on Delta liikkumisesta hieman ruuhkaa, mutta hyvällä Bavaria Korjalassa. Kilpailun järjestäjinä ovat yhteistyöllä homma varmasti sujuu mallikkaasti. Valkealan Urheiluautoilijat ry yhdessä Kouvolan Hyvät katselijat, toivonkin Teidän noudattavan Seudun Autourheilijoiden kanssa. Lisäksi suurena toimitsijoiden ja liikenteenohjaajien ohjeita, apuna ovat muut lähiseudun autourheiluseurat. niin kilpailun sujuva eteneminen helpottuu ja Kilpailu on Suomessa erittäin suositun F- toteutuminen varmistuu. Erityisesti Kouvolan ryhmän autoille tarkoitetun F-rallisarjan tal- raviradan läheisyydessä tapahtuma näkyy liiven ensimmäinen osakilpailu. F-rallisarja on kenteen lisääntymisenä koko kilpailupäivän ajan. AKK:n virallinen Cup-kilpailu vuonna 2016 ja Muualla reitin varrella rallia seuraavaa yleisöä sarja jatkaa F-Cupin perinnettä uudella nimellä. liikkuu paljon suunnaten kuitenkin pääosin F-luokan kilpa-autot ovat täysverisiä kilpureita, kilpailun erikoiskokeille katsomaan kilpailua. joiden kansainvälinen luokitus on jo päättynyt. Heidän kannattaa välttää jo etukäteen tiedettäviä Autot ovat perinteisiä lähinnä 1970 - 2000 luvun mahdollisia ruuhkakohtia ja ruuhkaisimpia tiekilpa-autoja, jotka ovat ajalta ennen nelivetoja ja osuuksia liikenteessä. Rallipaketin hankkimalla turbotekniikkaa. Odotettavissa on siis näyttäviä ja sen sisältämän reittikartan ja aikataulun avulla ajosuorituksia ja leveitä lumenpölyisiä ajolinjoja, reittiin tutustumalla voi helposti suunnitella itjoista katsojat tykkäävät. Kilpailu on ns. pimeä selleen sopivat ajoreitit ja aikataulut. Rallipaketkilpailu, mikä tarkoittaa sitä, että kilpailijaparit tien myyntipaikat löytyvät tämän liitteen sivuilta. eivät saa ennakkoon tutustua reittiin ja tehdä Tämän kirjoituksen välityksellä kilpailun johitselleen ns. nuotteja erikoiskokeista. to ja järjestäjät haluavat kiittää kaikkia kilpailun Kilpailun reitti kiertelee kokonaisuudessaan yhteistyökumppaneita, tien omistajia, tienvarKouvolan alueella ja reitiltä löytyy tunnetusti siasukkaita, yleisöä, kilpailijoita ja toimitsijoimonipuolisia ja haastaviakin erikoiskokeita. Kil- ta. Hyvää ja antoisaa rallipäivää Teille kaikille pailussa ajetaan kuusi ns. maastoerikoiskoetta Kouvolan seudun upeista rallipätkistä nauttien. ja kilpailun päättä pimeällä Kouvolan raviradan valoissa ajettava seitsemäs erikoiskoe, jota on mahdollista seurata vaikka lämpöisestä ravin- Tero Tilli tolakatsomosta erilaisia virvokkeita nauttien. kilpailunjohtaja

Valkealan Urheiluautoilijat ry – vireä viisikymppinen perinteikäs seura Valkealan Urheiluautoilijat ry, joka tunnetaan myös lyhennettynä muodossa ValUA, on Pohjois Kymenlaaksolainen autourheiluseura jonka kotipaikka on Kouvola. Seura on perustettu vuonna 1965 Valkealan Tuohikotissa, jossa autourheilukärpäsen puremat puuhamiehet katsoivat tällaisen erikoisseuran tarpeelliseksi. Valkealan urheiluautoilijat on harrastajaseura joka toimii lähes yksinomaan autourheilun parissa. Seura pyrkii toiminnallaan edistämään yleistä liikenneturvallisuutta ja autourheilua toiminta-alueellaan, joka käsittää pääasiassa Kymenlaakson alueen, mutta tarvittaessa on käyty avustamassa kilpailujen järjestämisessä kauempanakin. Seuran hallinto muodostuu puheenjohtajasta ja kuudesta varsinaisesta hallituksen jäsenestä, joilla on neljä varajäsentä. Seuralla on kerhohuone Kouvolan Viitakummussa Jukolantie 8:ssa, jossa parittomin viikkojen tiistaisin järjestetään kerhoiltoja ja tarvittaessa muuta koulutusta tai toimintaa. Hallitus tarvittaessa perustaa toimikuntia hoitamaan erilaisia tehtäviä.

Tunnettu kilpailujärjestäjä Valkealan Urheiluautoilijat on tunnettu kilpailujärjestäjä, joka on järjestänyt mm. Syysrylläys nimistä jokamiesluokan kilpailua, ValUA talvirallia ja rallicrossin SM-osakilpailua. Muita tuttuja kilpailuja menneiltä vuosilta ovat mm: Urhon tiukat rallisprint, PKST sprint, Kymenlaakson ralli, SBC-ajot, Moottoriravit ja Valkeala-Ajo. Viimevuosina seura on ollut myös vahvasti tuomassa rallicrossin EM-sarjaa takaisin Suomeen ja se huipentui vuonna 2014 Kouvolassa Tykkimäen moottoriradalla ajettuun rallicrossin MM-sarjan osakilpailuun.

Laaja jäsenpohja Seurassa on noin 250 jäsentä, joista huomattava osa on aktiivikilpailijoita. Kilpailijoiden joukosta on vuosien varrella noussut monia kuljettajia jopa maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen. Heistä tunnetuimpina mainittakoon Toni Gardemeister, joka Paavo Lukanderin kartturoimana kiersi vuosia rallin MM-sarjaa. Muita huomattavia saavutuksia saaneita ovat mm. moninkertainen rallicrossin suomenmestari Atro Määttä. Atro Määtällä on lisäksi myös jääradan suomenmestaruus. Rallicrossin suomenmestaruuden on ajanut myös Toni Niemi. Rallin puolella suomenmestariksi on ajanut Jaana Pajula-Ihaksi, jonka lisäksi myös rallin juniori SM sarjaa edeltäneen Nuoret ritarit rallisarjan on voittanut Markku Käyhty ja Jorma Pekkanen. Autosuunnistuksen puolella seuraa on suomenmestaruuden arvoisesti edustanut menneinä vuosina Taisto Lantta.

Tule mukaan toimintaan Valkealan Urheiluautoilijat toivottaa kaikki autourheilusta kiinnostuneet tulemaan mukaan hienoon harrastukseen. www.valua.fi

Delta Bavaria Rallilehden julkaisu- ja yhteystiedot: Mika Turkki 0400 552 522 Mika Rahkonen 0400 444 441

Kuva: Mika Oksanen

Julkaisija Valkealan Urheiluautoilijat ry, Kouvolan Seudun Autourheilijat Kustantaja Carhaus Oy Päätoimittajat Mika Rahkonen ja Mika Turkki Painosmäärä 77 000 kpl Jakelu Vartti Kouvola (Kotka-jako) ja kilpailupaikat Taitto Tiina Jaanu / Mainostoimisto Hoop Toimitus Mika Oksanen, Riitta Korpelainen, Irmeli Sihvola


Kuvien autot erikoisvarustein.

VOLVO AWD. VETOVOIMAINEN KAIKISSA OLOSUHTEISSA. Volvon edistyksellinen AWD-neliveto auttaa parantamaan ajovakautta ja pitoa kaikilla tienpinnoilla. Se on omimmillaan juuri Suomen nopeasti vaihtuvassa ilmastossa. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle jälleenmyyjällesi ja nettiin osoitteessa volvocars.fi

VOLVO S60/V60 TAI VOLVO S60/V60 CROSS COUNTRY

AWD-NELIVETO JA AUTOMAATTIVAIHTEISTO 499

VOLVO XC60

Vakiona mm. polttoainetoiminen lämmitin. Edun arvo jopa 3 600 €. V60 Cross Country AWD nyt alkaen 43 731 €.

Kaupunki täynnä mahdollisuuksia

YLELLINEN SUMMUM VARUSTETASO 499 €

Sisältää mm. nahkaverhoilun. Lisähinta varustetasosta Momentum > Summum. XC60 AWD Summum nyt alkaen 54 316 €.

VOLVO XC70 CLASSIC: VOLVO V70-MALLISTA XC70-MALLIIN 499

Vakiona mm. nahkaverhoilu. Edun arvo jopa 2700 €. XC70 AWD nyt alkaen 53 978 €.

VOLVO V70 d3 classic Business aut. Rajoitettu erä erikoishintaan Rahoitustarjous (Koskee koko mallistoa)

- tee mitä haluat!

Cumulus-hotelleissa hintaan sisältyy aina kolmen tyynyn Tyynymenu, runsas aamiainen, WiFi sekä saunan löylyt.

45 568 € 1,5 %

Volvo S60 D4 AWD Aut. alkaen: autoveroton hinta 30 235 €, autovero 9 140,96 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 39 975,96 €. EU-yhd. 5,4 l/100 km, CO2 143 g/ km. Volvo S60 Cross Country D4 AWD Summum Aut. alkaen: autoveroton hinta 36 135 €, autovero 11 663,48 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 48 398,48 €. EU-yhd. 5,7 l/100 km, CO2 149 g/km. Volvo V60 D4 AWD Aut. alkaen: autoveroton hinta 31 365 €, autovero 9 796,33 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 41 761,33 €. EU-yhd. 5,5 l/100 km, CO2 146 g/km. Volvo V60 Cross Country D4 AWD Aut. alkaen: autoveroton hinta 33 065 €, autovero 10 665,29 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 44 330,29 €. EU-yhd. 5,7 l/100 km, CO2 149 g/km. Volvo XC60 D4 AWD Summum Man. alkaen: autoveroton hinta 42 260 €, autovero 12 055,54 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 54 915,54 €. EU-yhd. 5,2 l/100 km, CO2 137 g/km. Volvo V70 D3 Classic Aut. alkaen: autoveroton hinta 36 600 €, autovero 8 002,08 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 45 202,08 €. EU-yhd. 4,5 l/100 km, CO2 118 g/km. Volvo XC70 D4 AWD Classic alkaen: autoveroton hinta 40 380 €, autovero 13 597,79 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 54 577,79 €. EU-yhd. 5,8 l/100 km, CO2 153 g/km. Rahoitusesimerkki: Auton hinta 48 100 €, käsiraha 10 000 €, avausmaksu 125 €, rahoitettava osuus yht. 38 225 €, kk-kulut 9 €/kk, KSL vuosikorko 2,19 %, kuukausierä 295,35 €/kk, luottokustannukset yhteensä 2 140,23 €, luottohinta yhteensä 50 240,23 €. Rahoituksen tarjoaa Nordea Rahoitus, Aleksis Kivenkatu 9, 00500 Helsinki. Tarjoukset koskevat vain uusia asiakastilauksia.

Kaitilankatu 1, 45130 Kouvola | www.autosalpa.fi Automyynti arkisin 9–17, la 10–14, puh. 020 7799 605 Huolto arkisin 7.30–17, puh. 020 7799 610 Lounaskahvila Salpaus arkisin 8–15, lounas 11–13 Puh. hinnat: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min

500 VAIHTOAUTON VALIKOIMA – WWW.AUTOSALPA.FI

Varaukset hotellimaailma.fi tai 020 055 055 (0,59 €/min + pvm/mpm)

cumulus.fi

Cumulus Kouvola Kouvolankatu 11

@cumulushotels

Tervetuloa viihtyisälle Kouvolan Teboilille tutustumaan monipuolisiin palveluihimme

• Ilmastoitu, viihtyisä kahvio monipuolinen tarjonta

• Läpiajettava pesuhalli • Uusi pehmoharjapesukone, myös suuret pakettiautot (pesukorkeus 2,65) • Itsepalveluautoimuri • Veikkaus • Autovuokraus autokorjaamo

Grilliherkkuja rallikansalle

- pikahuolto arkisin

hampurilaisravintola

TEBOIL KOUVOLA Salpausselänkatu 49, 45100 Kouvola p. (05) 535 7450

Kurvaa Huviretkeen tankkaamaan kunnon evästä! K-Plussa ja PINS-kortilla Herkkulautanen kahdelle, josta tulee kylläiseksi sekä kuski että kartturi Huviretki Kouvola, Kouvolankatu 11 Ma–to 11.00–22.00 Pe–la 11.00–23.00 Su 12.00–21.00

www.citytb.fi

hintaan 49,50 €. Hinta voimassa K-Plussa- tai PINS-kortilla. Ilman kanta-asiakaskorttia hinta 55 €.


4

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

Turvallisuusohjeet rallin katsojille

Huomioksi katsojille! • • • • • •

Muistathan pysäköintikiellot valtatiellä (tieliikennelaki). Poliisi suorittaa tehostettua nopeus- ja pysäköintitarkkailua. Huomioi tilapäiset nopeusrajoitukset teillä. Älä tuki erikoiskokeille johtavia väliteitä, tarvittaessa HÄLYTYSAJONEUVOT KÄYTTÄVÄT NIITÄ. Valitse katselupaikkasi ajoissa, vältä turhaa liikkumista EK:lla. Liiku erikoiskokeille siirtyessäsi asiallisesti, viranomaiset tarkkailevat käyttäytymistäsi.

EDUSTAT SUOMEN AUTOURHEILUA!!

Pääsyliput ETHÄN… • Ole se, joka estää erikoiskokeen ajamisen • Seiso opasmerkkien edessä • Seiso vaarallisella alueella • Sijoittaudu ulkokaarteisiin tai hyppyreiden alastulopaikkoihin

• Käytä tienvarren asukkaiden rakennuksia • • • • •

tai pihoja katselupaikkana Tuki tietä Unohda tarkkaavaisuutta Leiki omalla tai muiden turvallisuudella Muuta tai poista erikoiskoe- tai liikennemerkkejä Haittaa kilpa-autojen tai huoltoautojen liikennettä

MUISTA AINA… • Liikkua reilun aikataulun mukaan • Varautua odottamaan • Kuunnella lähestyvää ralliautoa • Pysyä valppaana • Että kilpa-auto voi suistua ulos missä vain, • • •

joko kuljettajan arviointivirheestä tai teknisestä viasta johtuen Pitää huolta lapsista ja koirista Noudattaa toimitsijoiden ohjeita Auttaa järjestyksenvalvojia tekemään turvallinen erikoiskoe

Rallipaketti 15 €

Rallipakettien myynti alkaa la 23.1. klo 8. Paketti sisältää rannekkeen ja reittikartan.

Rallipakettien myyntipaikat: CityTB Kouvola Vanha Kelo Jaala Tirvan baari Neste Matkakeidas Kausala Mehiläispesä Lapinjärvi ST1 Myllykoski Kouvolan ravirata Rapojärven mutka Valkeala

MUISTA ETTÄ… • Pysäköit autosi oikein, tietä tukkimatta • Jos jätät ottamatta huomioon järjestyksen-

OLE HYVÄ JA SUOJELE… • Itseäsi • Ympäristöäsi, siivoa jälkesi • Toisen omaisuutta • Tätä erikoiskoetta • Rallia ja moottoriurheilua yleensä

Erikoiskoeliput 10 €

Turvapäällikkö

Alle 12-v. ilmaiseksi.

• •

valvojien ohjeet, voit aiheuttaa erikoiskokeen peruuntumisen Etuautot tarkastavat erikoiskokeen, ja heidän ohjeita on noudatettava Turva-auton mentyä, erikoiskokeella kulku kielletty Auton saa kyllä parkkeerata tiealueen ulkopuolelle ojaan, metsätielle yms…

Rannekkeella pääsee raviradan kilpailukeskukseen ja yleisöerikoiskokeelle 5 eurolla. Lipunmyynti raviradalla alkaa klo 14. Lippuja myydään kaikilla erikoiskoepaikoilla.

Kouvolan Seudun Autourheilijat KSAU on perustettu 30.5.2006. Perustava kokous pidettiin Hotelli Sommelon Viira-kabinetissa. Seura perustettiin Kouvolan Autourheilukerhon ja Kouvolan Urheiluautoilijoiden yhdistyessä yhdeksi seuraksi. Em. seurojen jäsenistö siirtyi KSAU:n jäseniksi. KSAU on AKK-Motorsportin jäsenseura. Toiminta jatkuu perinteikkäänä, kilpailujen järjestämisenä kuin niihin osallistumisena. Toiminta ja kilpaileminen keskittyvät lähinnä ns. isojen autojen pariin. KSAU järjestää jäsenilleen mm. teemakerhoiltoja, erilaisia tapaamisia, juhlia, perhetapahtumia, matkoja näyttelyihin ja kilpailuihin. Jäsenistölle järjestetään myös erilaisia kilpailija- ja toimitsijakoulutusta ja opastusta. Kerho tukee kilpailijoita taloudellisesti mahdollisuuksien mukaan. KSAU toimii kiinteässä yhteistyössä alueen, erityisesti laaksokunnan muiden moottoriurheiluseurojen kanssa.

Kuvat: Mika Oksanen

www.ksau.fi


Ravintola- ja kahviopalvelut kilpailukeskuksessa

Raviradalla

tapahtuu 23.1.2016

Kahvio palvelee pääkatsomon alakerrassa klo 8 alkaen aina tapahtuman loppuun saakka. Tarjolla on mm. hernekeittoa, kahvia, sämpylää, pullaa ja virvokkeita. Myynnissä on myös rallipaketteja. Katsomon tv-verkossa pyörii tulosseuranta, jonka kautta voit seurata myös rallin etenemistä erikoiskokeilla.

klo Kilpailun lähtö 11 Kilpailun tauko ja autot huoltoon

Pyttipannua ja rallimakkaraa on myynnissä katsomon edustalla olevassa teltassa klo 11 alkaen aina tapahtuman loppuun saakka.

13.50

Crosskart-haastekilpailu 15.30–16.30

Retropub Pitkälaukka avautuu katsomon alakerrassa klo 14. A-oikeudet.

Speedway-näytösajo 16.30

Näköalaravintola Riimu palvelee klo 16 alkaen pääkatsomon ylimmässä kerroksessa. Katsomossa voit seurata lämpimässä sisätilassa rallin parhaat palat. Tarjolla on texmex bufeessa mm. ylikypsää BBQ possua, makkaramix, kermaperunaa ja kolme salaattia. Hinta vain 14,50 €. Tarjolla on myös dippikoreja. A-oikeudet. Samassa tilassa järjestetään myös palkintojenjaot tulosten selvittyä. Näköalaravintolaan on kaikilla vapaa pääsy, tervetuloa.

Yleisö-ek 18 MLL lapsiparkki 14–20 Moottorikelkkakyydistystä lapsille

14–17

RAVIRADALLA KOKO PÄIVÄN AJAN: F4-projekti, Kouvolan Aikuiskoulutuskeskus

Varikkoalueella palvelee lounaskahvila Paalupaikka koko tapahtuman ajan.

Turvassa Tiellä -kampanja Delta Bavaria autonäyttely Impedanssi tuning Ravintola- ja kahviopalvelut

Nyt voit maksaa joustavasti! Varaosat ja tarvikkeet huolto-ja korjaamopalvelut nyt kätevästi laskulla tai osamaksulla. Laskulla saat 30 päivää korotonta maksuaikaa. Edellyttää henkilö- ja luottotietojen tarkistusta.

Kysy lisää meiltä!

www.kouvolanravirata.com • puh. (05) 320 1101

Autolle parasta varaosa-, huolto- ja korjaamopalvelua ammattitaidolla ja takuulla! Töidenvastaanotto Kuusankoski 0207 229 062 Kouvola 0207 229 052


6

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

Kilpailun aikataulu la 23.1.2016

klo 08.00 klo 08.00 klo 09.00 klo 09.00 klo 10.00 klo 10.00

Kilpailutoimisto avataan Kouvolan Raviradalla. Kilpailupapereiden tarkistus ja materiaalin jako alkaa. Delta Bavaria Korjalankatu 4. Katsastus alkaa. Delta Bavaria Korjalankatu 4. Katsastus päättyy 30 minuuttia viimeisen auton katsastusajan päättymisen jälkeen. Tuomariston 1. kokous Kouvolan Raviradalla. 0-auto sekä VIP kuljettajien palaveri Raviradalla. Lähtöön oikeutettujen lista julkaistaan ja täydennetään 30 min. välein, kilpailutoimisto Kouvolan Ravirata.

Päätoimitsijat Tuomariston pj Jari Flyktman Tuomari Tomi Siikanen Tuomari Sami Mässeli Tuomari Martti Päivinen Tuomari Jussi Perälä Tuomariston sihteeri Arja Kaukinen Turvatarkkailija Pentti Kangas Kilpailunjohtaja Tero Tilli Reittijohtaja Kari Kukkamäki Matti Hyyrynen Turvallisuusjohtaja Juha Koskela Johtokeskus Sanna Pelkonen Johtokeskus sihteeri Leena Tammilehto Johtokeskus viesti Seija Koskela Kilpailun sihteeri Anne Ristola Arja Kaukinen Tiedotus Irmeli Sihvola Turvallisuuspäällikkö Marko Ruponen Reittiturva Sami Skippari Ratamestari Jani Haikonen Jari Komonen Heikki Kohonen Toni Gardemeister Viestipäällikkö Juha Siira Tuloslaskenta Hannu Väkevä Ravintola Valkealan Hevosystäväin Seura Kilpailijoiden yhdyshenkilö Aulis Ahonen Pääkatsastaja Jarmo Laitinen Katsastus Juha Ikonen Anni Villikka Markkinointi Mika Turkki Talous Anita Käyhty Kalusto Juha Rautio Petri Rautio Huoltoaluepäällikkö Jukka Puurula Huoltoalue Jani Hyyrynen Lasse Hyyrynen Sami Hyyrynen Timo Immonen Järjestyksenvalvonta ravirata Valkealan Hevosystäväin Seura Lipunmyynti ravirata Valkealan Hevosystäväin Seura Kuulutus Pasi Hedman Rallipaketit Sakari Tynys Onnettomuuksien selvitysryhmä Veli-Matti Manninen Juha Koskinen Purku Teuvo Suominen

klo 10.01 Kilpailupapereiden jako alkaa 1 tunti ennen omaa ihannelähtöaikaa hyväksyttyä katsastuskorttia vastaan, Kouvolan Ravirata. klo 11.01 Kilpailun lähtö, Kouvolan Ravirata. klo 13.53 Huolto- / kokoomatauko 1 klo 17.30 Huolto- / kokoomatauko 2 n. klo 18.05 Ensimmäinen kilpailijapari maalissa, Kouvolan Ravirata. klo 19.15 Tulosten julkaiseminen luokat 1 – 6. klo 20.15 Tulosten julkaiseminen luokat 7 – 16. klo 20.00 Palkintojenjako luokat 1 - 6. klo 21.00 Palkintojenjako luokat 7 - 16. klo 22.00 Kilpailutoimisto suljetaan.

Ratamestarin vinkit EK 1 ORPE

4,98km

Monesti kisan aloittanut EK, keskikokoinen, ei liian tekninen tie ilman suurempia yllätyksiä. Katsojille ainoa pääsy ek:lle loppupään välitien kautta. Molempiin suuntiin välitiestä voi nähdä vaikka tapahtumia. EI pysäköintiä lähdössä eikä maalipäässä.

EK 2 MainosKarre

19,58km

”King of the stages”.....Rallin kingi pituudeltaan ja ehkä vaativuudeltaan. Nyt vaaditaan keskittymistä ja sopeutumista jatkuviin rytminvaihdoksiin, jos tämä ei onnistu niin ”takkiin” tulee urakalla. Tältä pätkältä löytyy kaikkea, mitä hyvältä rallitieltä vaaditaan. Lähdössä ei pysäköintiä. Maalissa kohtuullisen kapea siirtymä, katsojat huomioikaa pysäköidessä, että siirtymä pysyy auki. Välille pääsee useammasta kohtaa. Hyviä paikkoja oikeastaan kaikkien väliteiden lähellä.

EK 3 Anjalankosken Terästyö Oy

13,47km

Monipuolinen EK. Alku nopeahkoa yksityistietä, välillä pieni ja ahdas metsäautotie ja loppu erittäin nopeaa. Pikkutiellä pakko käyttää järkeä, jos meinaa maaliin ajaa. Lähdössä ja väliteillä hyvin pysäköintitilaa. Hyvät katselupaikat löytyy väliteiden lähettyviltä. Reippaampi katsoja saattaa kävellä toiselta välitieltä muutaman kilometrin maalia kohti todella yllättävään vasuriin.

EK 4 Kymen Granite Oy

11,08km

Harvemmin ajettu nopea ek. Tiestön luonne muuttuu, nyt ajetaan enemmän suoraviivaista tietä vähemmillä ylityksillä. Maalissa EI pysäköintiä. Lähdössä ja välitiellä hyvin pysäköintitilaa. Välitien risteys on erikoinen ja siinä näkee luultavasti monta erilaista suoritusta. Lähdössä pitkä näkemäalue muutamalla hyvällä mutkalla. Ahkerampi kävelijä löytää myös palkintonsa pätkän alkupäästä.

EK 5 Mattila Kouvola Oy

7,58km

Tekninen ja kokoajan ajettava melko nopea, jouhea keskikokoinen ek. Lähdössä pysäköintitilaa, välille pääsee yhdestä risteyksestä ja maalissa pysäköinti mahdollisuus. Katsojille hyvät ”mestat” löytyy maalipäästä välitien molemmin puolin.

EK 6 Tuurin Kuljetus Oy

9,69km

Viimeinen metsäpätkä, mutta ei varmasti helpoin. Tämä ek on ajettava loppuun asti keskittyen, jos meinaa palkinnon pokata. Alku erittäin nopeaa valtiontietä. Keskiosa jouheaa kylätietä ja lopussa kapea metsäautotie. Lähdössä ja maalissa pitkä kävelymatka ek:lle. Väliteillä hyvin pysäköintitilaa. Parhaat paikat valtiontien lopussa ja metsäautotiellä.

EK 7 Delta Bavaria

1,7km

”Superi”.....Yllättävän vauhdikas ek ollakseen keskellä huoltoparkkia, toki muutama kireä mutkakin täytyy olla mukana. Katsojille halutessaan oivallinen mahdollisuus seurata kilvanajoa lämpimästä katsomosta kera virvokkeiden.


RALLITARJOUKSET VOIMASSA TO-SU ! Lehtipihvi

990 Fish and chips Isoisän lihapullat Agnushärkä Porsaanleike Annokset sis. maito, mehu tai vesi

Makkaraperunat

Grillilautanen

750

Kerros

590 9,60 8,90 10,90 10,90

PÄIVITTÄIN TUOREET PULLAT, SÄMPYLÄT JA PIIRAKAT!

650

TALON TALON MUNKKIRINKELI LASKIAISPULLA JA KAHVI

2,50

3,00

TULE JA IHASTU!

Sisustukseen ihania lyhtyjä, säilytysrasioita, valokuvakehyksiä jne. St1 Myllykoski | Hämeentie 3 | 05-7470 100 ma-pe 5.30-20.00, la 8.00-18.00, su 8.00-17.00. Scanburger palvelee klo 10.00 alkaen

TILA A

polttoöljy talven var t a 0800-1-90 lle 90 Vuokrattavana avo- tai kuomukärri!


8

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

Osallistujat

Delta Bavaria Ralliin Nro

Luokka

1-Ohjaaja

Seura

2-Ohjaaja

Seura

Ilmoittaja

Auto

1

3

Tero Salminen

LopUA

Pasi Törmä

RiiUA

Rallybaron Oy

Volvo 240

2

1

Petteri Salminen

RiiUA

Merita Salminen

RiiUA

Petteri Salminen

Toyota Starlet

3

3

Mikko Kauppinen

Huuha UA

Timo Viitaniemi

Huuha UA

Mikko Kauppinen

BMW M3 (E36)

4

1

Mika Krouvi

HamUA

Jere Nurmela

LprUA

Mika Krouvi

Toyota Starlet

5

2

Petri Vihervuori

OriUA

Jarno Mannertie

OriUA

Petri Vihervuori

Ford Escort RS 2000

6

3

Jari Huuhka

OriUA

Joni Tähtinen

MhMK

Jari Huuhka

BMW M3

7

2

Tommi Huhtala

VitikanUA

Sami Sulonen

VitikanUA

Tommi Huhtala

Ford Escort RS 2000

8

1

Sami Koivusaari

LahUA

Toni Salo

LahUA

Sami Koivusaari

Toyota Corolla 1600 GT 2 door (AE86)

9

2

Mikko Kortesuo

AMM

Jesse Salmi

ORIVEDEN SEUDUN UA

Mikko Kortesuo

Ford Escort

10

3

Joni Hiipakka

Jurvan UA

Juha-Mikael Hannula

Jurvan UA

Joni Hiipakka

BMW M3

11

3

Marko Makiainen

LamUA

Eveliina Veikkola

LamUA

Marko Makiainen

Volvo 240

12

1

Jaakko Ollikkala

PokyUA

Toni Kuhanen

MhMK

Jaakko Ollikkala

Toyota Corolla GT

13

1

Anders Anttila

AnkUA

Mikko Kautto

TerUA

Anders Anttila

Toyota Corolla 1600 GT 2 door (AE86)

14

1

Krister Sjölund

AL-Myrskylä

Esa Vanhala

OriUA

Sjölund Krister

Toyota Starlet

15

1

Juha Högström

AL-Myrskylä

Aki Maaranen

MikUA

Aki Maaranen

Toyota Corolla GT

16

1

Timo Ruoppa

LuuUA

Jaakko Tenhonen

HyUA

Timo Ruoppa

Toyota Starlet

17

3

Markus Hellström

SaloUA

Ari Kurppa

SaloUA

Markus Hellström

Volvo 240

18

1

Jarno Junnila

RUA

Markku Reilio

KesUA ry

Jarno Junnila

Toyota Starlet

19

1

Pasi Valkonen

LahUA

Jani Kopra

LahUA

Jani Kopra

Toyota Starlet

20

2

Sami Sundell

EMSC

Juha Kunttu

EMSC

Sami Sundell

Honda Civic Type R (EP3)

21

2

Janne Lindberg

TerUA

Harri Ruokonen

TerUA

Janne Lindberg

Seat Ibiza GTI 2.0 16V

22

2

Ville Häkkinen

ValUA

Niko Häkkinen

ValUA

Ville Häkkinen

Ford Escort RS 2000

23

2

Markku Artjoki

LohUA

Sami Lahdenpää

LohUA

Sami Lahdenpää

Opel Kadett GSi 16V

24

1

Jari Kavander

LohUA

Jani Kovanen

LohUA

Jari Kavander

Toyota Starlet

25

1

Tero Kulmala

LemUA

Sami Tiitta

EMSC

Tero Kulmala

Toyota Starlet

26

2

Antti Hakulinen

RUA

Ari Kuisma

VaToSUA

Antti Hakulinen

Renault Clio

27

2

Henri Laitinen

AL-Kangasniemi

Henri Pitkänen

Leppävirta RT

Henri Laitinen

Honda Civic Type-R

28

3

Tapio Nirvi

AL MYRSKYLÄN OSASTO

Vesa-Matti Masalin

PukMU

Tapio Nirvi

BMW 325i (E36/2)

29

3

Anssi Hyttinen

JoeUA

Antti Apilo

JoeUA

Suomen Pumpputasoite OY

BMW M3 (E36)

30

2

Matti Manerus

KonnMK/UA

Mirka Leinonen

KSAU

Mirka Leinonen

Opel Kadett GSi 16V

31

1

Kalle Jaakkola

LahUA

Asko Järvinen

LamUA

32

2

Petteri Paavilainen

MHJ-RT

Juha Pasonen

MikUA

Petteri Paavilainen

Opel Kadett GSi 16V

33

2

Miika Nikusaari

MynUA

Juha Laiho

ATAK/UA

Miika Nikusaari

Ford Escort RS 2000

34

2

Erkki Lepola

RiiUA

Jouni Mäkinen

RiiUA

Erkki Lepola

Honda Civic Type R (EP3)

35

2

Klaus Kostiainen

UAU

Marko Kettunen

HyUA

Marko Kettunen

Toyota Corolla

36

3

Tommi Harju

ValUA

Sami Brofors

ValUA

Tommi Harju

BMW 325i (E36)

Toyota Corolla GT

37

6

Kari Kytölä

OrSUA

Markku Laakso

LAMMIN URHEILUAUTOILIJAT

Kari Kytölä

BMW M3 (E36)

38

6

Juha Paavilainen

LprRT

Mika Lassila

ImUA

Juha Paavilainen

BMW M3

39

4

Pekka Ripatti

MHJ-RT

Jani Hokkanen

MikUA

Pekka Ripatti

Toyota Corolla 1600 GT 2 door (AE86)

40

4

Ilmo Lario

HyUA

Jarmo Lääti

HamUA

Ilmo Lario

Toyota Corolla 1600 GT 2 door (AE86)

41

6

Heikki Thil

Leppävirta RT

Janne Eronen

HAU

Heikki Thil

BMW M3

42

6

Lasse Hirvijärvi

EPUA

Tero Mäntykoski

ETELÄ-POHJANMAAN UA

Lasse Hirvijärvi

BMW M3

43

5

Kai Mäkelä

SäkUA

Mikko Mäkelä

SäkUA

Kai Mäkelä

Toyota Corolla 1600 GT 2 door (AE86)

44

6

Jari Piirainen

KySUA

Veijo Tapanainen

KySUA

Jari Piirainen

BMW M3

45

4

Timo Rossi

HRCF

Teemu Rajasto

RaisUA

Timo Rossi

Toyota Starlet

46

6

Petri Reunanen

PaiUA

Henna Haavisto

RaisUA

petri reunanen

BMW M3

47

6

Timo Puhakka

AnkUA

Jukka Koso

ValUA

Timo Puhakka

BMW 325i (E36)

48

4

Juha Kinnunen

NilUA

Janne Hötti

KUA

Juha Kinnunen

Citroën C2 R2

49

6

Markku Tuoriniemi

UUDENMAAN AUTOURHEILIJAT

Petri Pehkonen

UAU

Markku Tuoriniemi

BMW M3

50

6

Risto Rantanen

ESRC

Jari Riihonen

ESRC

Risto Rantanen

BMW 325i (E36)

51

5

Reijo Hinkka

LamUA

Tapani Suokas

LamUA

Reijo Hinkka

Ford Escort RS 2000

52

5

Timo Mäki

PR-Rac

Mika Kortesuo

PR-Rac

Mika Kortesuo

Renault Clio R3

53

6

Jarmo Mustonen

UAU

Timo Tuominen

SMILE

Jarmo Mustonen

BMW 325i (E36)

54

4

Pasi Laaksomaa

Päij-HUA

Sami Saari

KalUa

Sami Saari

Volkswagen Polo 1.4

55

4

Kimmo Vilenius

Päij-HUA

Heikki Syrjä

Päij-HUA

Heikki Syrjä

Toyota Starlet

56

5

Keijo Luukkonen

KR-TEAM RY

Henri Karppinen

LakUA

Keijo Luukkonen

Ford Escort RS 2000

57

6

Markku Koponen

NilUA

Ari Koponen

NilUA

Markku Koponen

BMW M3 (E36)

58

5

Kimmo Johansson

JoeUA

Kirsi Johansson

JoeUA

Kimmo Johansson

59

6

Jorma Ekman

JyvUA

Asko Autio

LMM

Jorma Ekman

BMW M3 (E36)

60

5

Jari-Pekka Lehtonen

HausUA

Timo Ekholm

HausUA

Jari-Pekka Lehtonen

Opel Astra F GSi 16V /


9

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

Nro

Luokka

1-Ohjaaja

Seura

2-Ohjaaja

Seura

Ilmoittaja Liisa Haarjärvi

61

6

Eero Haarjärvi

PR-Rac

Liisa Haarjärvi

PR-Rac

62

9

Jonni Ruottunen

LemUA

Mikko Niemelä

LemUA

Auto BMW M3 Volvo 240

63

8

Aleksi Kopalainen

HämUA

Mikko Haapanen

HämUA

Aleksi Kopalainen

Honda Civic Type R

64

9

Joni Meronen

XON SC

Janne Mäihäniemi

XON SC

Joni Meronen

BMW 325i (E36)

65

7

Teemu Kuusinen

ALTI

Jukka Kivelä

UuUA

Kivelä Jukka

Toyota Starlet

66

9

Teemu Mäkelä

HamUA

Jussi Lemettilä

HamUA

Teemu Mäkelä

BMW 325i (E36)

67

7

Aleksi Korhonen

SuonUA

Veli-Pekka Karttunen

AL-Kangasniemi

Aleksi Korhonen

Opel Corsa B

68

9

Joonas Rantanen

HausUA

Esa Hutri

LopUA

Joonas Rantanen

BMW 325i (E36)

69

8

Jarkko Lankinen

AMM

Markus Salo

YlöUA

Jarkko Lankinen

Ford Escort RS 2000

70

7

Jami Halonen

VihUA

Tapani Jaakkola

VihUA

Tapani Jaakkola

Toyota Starlet

Mikko Solkio

Toyota Corolla GT

71

7

Mikko Solkio

Päij-HUA

Hannu Laurila

TerUA

72

8

Sami Taskinen

TerUA

Linda Törmä

RiiUA

73

8

Kari Mäkinen

LemUA

Jarkko Lepistö

LemUA

74

8

Jari Pentti

Laukaan Moottorimiehet ry Jaakko Jalkanen

Laukaan Moottorimiehet ry Jari Pentti

Opel Kadett GSi 16V

75

8

Lasse Rajala

VeSa

Mika Kytölä

VeSa

Lasse Rajala

Ford Escort RS 2000

76

8

Arttu Karttunen

AMM

Jani Salmi

HämUA

Arttu Karttunen

Ford Escort 2000

77

8

Lauri Mäkelä

NokUA

Mika Rantala

NokUA

Lauri Mäkelä

Opel Kadett E GSi 2.0/

78

8

Petri Hänninen

SLUA

Jani Lahtinen

SLUA

Petri Hänninen

Opel Astra F GSi 16V /

79

8

Tuomo Setälä

ÄhtUA

Ari Kanervisto

ÄhtUA

Tuomo Setälä

Opel Astra GSi 16V

80

9

Kimmo Rostedt

LahUA

Antti Kemmo

LahUA

Kimmo Rostedt

Volvo 240

81

9

Simo Viipuri

HamUA

Arhi Leeve

LprUA

Simo Viipuri

BMW M3 (E36)

82

7

Rauno Palvanen

LahUA

Timo Lehtinen

LahUA

Rauno Palvanen

Toyota Starlet

83

7

Juha-Pekka Suuronen

HankUA

Miika Leinonen

HankUA

miika leinonen

Toyota Starlet

84

7

Antti Tonteri

JouSUA

Kimmo Virtanen

JouSUA

Antti Tonteri

Volkswagen Golf GTI

85

7

Mika Ihalainen

Leppävirta RT

Marko Koponen

Leppävirta RT

Marko Koponen

Honda Civic SiR

86

11

Roope Uurainen

HeiUA

Vesa Sauvala

HeiUA

PSV-Rakennus Oy

Ford Escort RS 2000

87

10

Marko Paronen

Anjalankosken Urheiluautoilijat

Ollipekka Vilola

ValUA

Ollipekka Vilola

Toyota Starlet EFI

88

11

Toni Koivula

LopUA

89

10

Riku Raiski

90

11

Sami Jämsen

91

12

Marko Haapsaari

92

12

93

11

Opel Astra GSi 16V Kari Mäkinen

Volkswagen Golf GTI 16V 2.0

Raimo Peltonen

RiiUA

Toni Koivula

Opel Astra F GSi 16V /

Arttu Asunmaa

AlavUA

Riku Raiski

Toyota Starlet

PihtUA

Mika Mölsä

AMM

Mika Mölsä

Honda Civic Type R

LuuUA

Jani Metso

LuuUA

Marko Haapsaari

BMW M3

Joni Seilo

ParkUA

Janne Salonen

ParkUA

Joni Seilo

Kim Forsgren

PukMU

Aki Homma

PukMU

BMW 325i Volkswagen Golf

94

11

Lauri Laine

L-H UA

Mika Lähteenmäki

SäkUA

Lauri Laine

Volkswagen Golf GTI 16V 2.0

95

11

Petri Vesterinen

Huuha UA

Riikka Raatikainen

Huuha UA

Petri Vesterinen

Opel Ascona B

Markus Laakso

Opel Astra F GSi 16V /

96

11

Markus Laakso

LemUA

Mikko Lepola

LemUA

97

12

Tommi Kinanen

MhMK

Tuukka Kanerva

MhMK

98

11

Matti Toivakka

AL-Kangasniemi

Petteri Manninen

AL-Kangasniemi

Matti Toivakka

Opel Astra F GSi 16V /

99

10

Daniel Majander

AL-Myrskylä

Tiia Mäenpää

AL-Myrskylä

Daniel Majander

Toyota Starlet

Mikko Laitinen

100

11

Mikko Laitinen

LohUA

Jouni Laine

LohUA

101

12

Henrik Koverola

HamUA

Henri Kattelus

ValUA

102

11

Timo Savilaakso

OriUA

Saku Wikström

OriUA

BMW 325i

Ford Escort 2000 BMW 325

Orimattilan Tasaeriste Oy

Ford Escort RS 2000

103

12

Tomi Mansikkaviita

ParkUA

Matti Alarautalahti

ParkUA

BMW 325i (E36/2)

104

11

Jukka Pasenius

ValUA

Janne Pasenius

ValUA

Lada 2107

105

15

Janne Kanerva

AnkUA

Harri Kanerva

AnkUA

Janne Kanerva

Volvo 142 S

106

15

Raimo Kesseli

HyUA

Mikko Pyykkö

HyUA

Raimo Kesseli

Volvo 142 S

107

16

Kari Kaistinen

ValUA

Jari Hannula

AnkUA

Kari Kaistinen

Mini One

Digin ja printin toteuttaja. grano.fi

Grano_ilmoitus_254x88.indd 2

15/01/16 13:36


10

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

Turvassa Tiellä -kampanja

Turvassa Tiellä on vuoden 2013 alussa käynnistynyt valtakunnallinen tieliikenneturvallisuuskampanja, jonka järjestää autourheilun kansallinen lajiliitto AKK-Motorsport ja sen markkinointiyhtiö AKK Sports yhdessä yhteistyökumppaneidensa Suomen Lions-liiton, Autoliiton, Autokoululiiton, Mediatec Broadcast Finlandin, BMW Suomen, Nokian Renkaiden ja Tommi Companyn kanssa. Se on samalla osa autourheilun kansainvälisen kattojärjestön, FIA:n, Action for Road Safety -kampanjaa.

Me lähdimme liikkeelle turvallisemman tieliikenteen puolesta. Haluamme edistää liikenneturvallisuutta keskustelemalla ja yhdessä tekemällä. Tiedämme, että vauhdin hurmasta voi saada hienot fiilikset, kunhan kytkin nostetaan suljetuilla teillä ja radoilla - siis niillä areenoilla, joilla kilpaillaan ja harrastetaan. Arkiliikenteessä asiat ovat toisin. Siellä yksikin kilpailullinen liike voi maksaa lukuisia ihmishenkiä.

Koulutuksia ja tapahtumia ympäri Suomen Tulemme yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin kertomaan miten pitää hauskaa autourheilun parissa, mutta olla turvassa tiellä arkiliikenteessä. Liikenneturvallisuusluentojen ohella ohjaamme harjoitteluradoilla ajoneuvojen käsittelyä. Esittäydymme kumppaniemme kanssa pitkin vuotta erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomea - pidä silmällä Tapahtumat-osiotamme ja Facebook-, Instagramsekä YouTube-tilejämme, niin tiedät milloin ja missä. Tapahtumissa pääset tapaamaan usein myös kampanjaamme tukevia tunnettuja kasvoja, kuten autourheilutähtiä.

Kampanjakouluttajat ja kummikuljettajat Kampanjakouluttajiamme löydät jo seuraavilta alueilta/ paikkakunnilta: Alahärmä, Hyvinkää, Jyväskylä, Kuopio, Kuusankoski, Lappeenranta, Leppävirta, Mikkeli, Mäntsälä, Oulu, Petäjävesi, Riihimäki, Rovaniemi, Tampere, Ähtäri ja pääkaupunkiseutu (Espoo, Helsinki). Turvassa Tiellä -kampanjakummeina tieliikenneturvallisuussanomaa vievät eteenpäin F1-kuljettaja Valtteri Bottas, rallin Euroopanmestari Esapekka Lappi, rallicrossin MM-hopeamitalisti Toomas Heikkinen sekä rallin tulevaisuuden lupaus Laura Suvanto. Äänensä kampanjalle ovat antaneet myös monet muut suomalaiset autourheilutähdet, kuten rallin nelinkertainen maa-

Toomas Heikkinen, AKK Sports Oy/Mika Mäki

ilmanmestari Tommi Mäkinen, rallin nelinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm, rata-autoilussa kansainvälisiä mestaruuksia niittänyt Toni Vilander sekä Formula 1 -radoilta ja nykyisin myös tv:stä tuttu Mika Salo.

BMW, AKK Sports Oy/Toni Ollikainen

Tieliikenteen 10 Kultaista Sääntöä Kultaiset Säännöt (Golden Rules) ovat autourheilun kansainvälisen kattojärjestön, FIA:n, maailmanlaajuisen tieliikenneturvallisuuskampanjan, FIA Action for Road Safetyn, ydinsanoma. Ne

ovat samalla myös tärkeä osa Turvassa Tiellä -kampanjaa. Säännöt ovat innostaneet jo useita kansallisesti ja kansainvälisesti menestyneitä autourheilijoita tekemään omia, julkisia kampanjalupauksiaan turvallisemman tieliikenteen puolesta.

Mikä on Sinun lupauksesi? Lisätietoa www.turvassatiella.fi

Marcus Grönholm, AKK Sports Oy/Toni Ollikainen


11

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

N채kin Kuljetus Oy 040 831 9716

JT Kaivoskoneet Helsinki (09) 343 4970

Rakennuspalvelu

K.TUURI KY Tirvantie 377 46400 Kaipiainen kimmo.tuuri@kymp.net

p. 044 547 1024 www.varalanmurske.fi


12

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

MLL:n Kymen piirin

lastenhoitajat mukana rallitapahtumassa

Delta Bavaria Ralli –tapahtumassa 23.1. löytyy viihdykettä myös lapsille. MLL:n Kymen piirin kouluttamat lasten hoitajat pitävät tapahtumassa lapsiparkkia.

MLL:n lasten hoitajat ovat vähintään 16-vuotiaita ja he ovat suorittaneet MLL:n lastenhoitokurssin. Hoitajat osaavat luoda turvallisen hoito- ja leikkiympäristön. Tapahtumassa MLL:n lastenhoitoapu on tarkoitettu lyhytaikaiseen lastenhoitoon. Perheille maksutonta lastenhoitoa on tarjolla tapahtumassa klo: 14–20.00. Huom! Turvallisuuden vuoksi enintään 8 lasta kerrallaan.

MLL:n lastenhoitoapua on tarjolla Imatralla, Kouvolassa, Kotkassa, Lappeenrannassa ja Pyhtäällä. Lisätiedot: Koordinaattori Sanna Kytö 040 749 9697 kymenpiiri.mll.fi

Ice Road racing

ainutkertainen näytös raviradalla

Lähes jäätä hipovat miehet ja pyörät, pitkät piikit ja jää – sitähän ice road racing, aiemmin jääratana tunnettu laji on. Nyt sitä on mahdollisuus nähdä myös Kouvolan Raviradalla ennen yleisöerikoiskoetta. Tosin piikit eivät ole niin pitkät kuin jääspeedwayssä, mutta ajajat ovat Suomen taitavimpia ja vauhti sen mukaista.

Näytöksessä on ainakin kolme Kuusankosken Moottorimieskerhon taitavaa ajajaa. Juho-Antti Johansson on voittanut monta Suomen mestaruutta vuosien saatossa. Sami Salstola on menestynyt maailmalla Supermoto luokan ammattikuskina. Hän on ajanut EM-sarjaa, ja oli toissa vuonna MM-kakkonen luokassaan. Mukana näytöksessä on myös Tomi Lahti, joka on vielä nuori, nouseva kyky. Raviradalla on ice road racing kalustoa näytteillä ja ajajat kertovat niistä mielellään. Mukana on myös Erkki Hytösen aito jääspeedwaypyörä jossa alla kilpailuissa käytettävät 30 mm pitkät piikit.

/FACEBOOK MAINOSTOIMISTO STAR ART

KULJETUS VÄÄNÄNEN


GRILLIRAVINTOLA HERKKULES Ei mikään trendipellekahvila – vaan aitoa ruokaa aidoille ihmisille.

PYSÄHDY JA NAUTI

Porvoon moottoritien varrella mennen tullen

Ota yhteyttä: Jukka Westerholm, alueyrittäjä Puh. 050 379 1863

www.opteam.fi

Opteam Kymenlaakso Keskuskatu 13, 48100 Kotka Puh. 010 8500 570


14

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

Motorsport-mekaanikkojen koulutus käynnistynyt hyvin Aikuiskoulutuskeskuksessa

Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksessa on käynnistynyt tammikuussa 2016 jo toinen motorsport-mekaanikkojen koulutus. Hakijoita kolutukseen oli hyvin ja mukaan valittiin 13 uutta opiskelijaa. Ensimmäisen koulutuksen opiskelijat valmistuivat joulukuussa 2015 ja heistä neljä työllistyi suoraan Koiranen GP:n palvelukseen mekaanikon työhön. Koulutuksen suunnittelu on alkanut Aikuiskoulutuskeskuksen ja KymRing –yhteistyön kautta. Suunnittelussa on ollut oppilaitoksen lisäksi aktiivisesti mukana tiivis asiantuntijaverkosto, johon kuuluvat mm.: AKK Motorsport, KoiranenGP sekä Ossi ja Pasi Oikarinen. Koulutus perustuu työelämälähtöiseen yhteistyöhön Koiranen GP formulatallin kanssa. Laadukkaan koulutuksen takana onkin toimiva työssäoppimisympäristö ja toimiva yhteistyöverkosto. Motorsport –koulutukselle on rakennettu Aikuiskoulutuskeskukseen oma oppimisympäristö, mikä on tukenut hyvin työssäoppimisjaksojen toimintaa. Tulevaisuudessa koulutusta on tarkoitus kehittää ja laajentaa mm. myös rallin pariin. Tällöin entistä tärkeämpään rooliin nousee yhteistyö muiden oppilaitoskumppanien, mm. ammattikorkeakoulun kanssa sekä hyvä ja toimiva yhteistyö työelämäkumppanien kanssa. Tällä hetkelläkin etsimme rallimekaanikkojen koulutuksiin sopivia yhteistyökumppaneita. Vuoden 2016 koulutuskaudella yhteistyö Koiranen GP:n kanssa jatkuu tiiviinä, kun Formula4 –sarja laajenee Pohjoismaiden ohella Espanjaan. Kansainvälisyys onkin kiinteä osa opiskelijoiden arkea. Ammattimaisuus ja ammattilaisuus motorsportissa kasvaa koulutuksen kehittymisen ja opiskelijoiden työllistymisen myötä.

Drifting

– autonkäsittelytaitoa parhaimmillaan Drifting on näyttävä moottoriurheilulaji, joka on lähtöisin Japanista ja on sitä kautta levinnyt räjähdysmäisesti ympäri maapalloa. Kiitos jatkuvan median tiedottamisen ja muunmuassa elokuvan ”Fast and the Furious, Tokyo Drift” ansiosta, drifting on tullut erittäin tunnetuksi tavalliselle kuluttajalle, myös Suomessa. Ilmiö on tulossa johtavaksi voimaksi autoteollisuuden tuotteiden myynnissä ja kehitykselle ei näy loppua. Suomalaiset ovat aina olleet rallikansaa ja nyt uusi ihastuksen kohde on asfaltilla luisussa ajaminen. Kuka voisi vastustaa kahta autoa, jotka liukuvat kylki kylkeä vasten yli 150 kilometrin tuntivauhdilla, moottorien huutaessa kilpaa samalla kun renkaat tuottavat älyttömän savushown autojen edetessä läpi mutkayhdistelmän? Lähes poikkeuksetta perinteisissä moottoriurheilulajeissa nopeus lähdöstä maaliin ratkaisee voittajan. Drifting tekee tässä selkeän eron muihin lajeihin, sekuntikellot jäävät nurkkaan, kun tämän uuden extreme-lajin kilpailijat päästetään radalle. Kyse on tyylistä ja äärimmilleen viedystä autonkäsittelytaidosta. Driftingin perusajatus on suorittaa takavetoisella autolla ennaltamäärätty asfaltoidun moottoriradan mutkayhdistelmä mahdollisimman suuressa luistokulmassa ilman, että luisto katkeaa kertaakaan suorituksen aikana. Tämän suorituksen arvostelee kilpailun kolmijäseninen tuomaristo kriteereinään luistokulma, nopeus sekä määrätyn ajolinjan noudattaminen. Lähde FPDA, Suomen Drifting ry Kaakkoisimmassa Suomessa driftingin harrastuksen voi aloittaa liittymällä Haminassa vuonna 2013 perustetun Smokey Boys Drifitingin eli Kaakon Savuttajat ry:n jäseneksi. Yhdistyksen väreissä on tällä hetkellä kaksi autoa, Jouni Saaren Toyota Soarer ja Jaakko Haukan Nissan 180SX. Yhdistys järjestää tutustumisretkiä driftingtapahtumiin, hallitalkoita sekä osallistuu harjoitusajoihin ja luistopäiville eri radoilla. Yhdistyksen sponsoreina toimivat CR-Renkaat Oy, Iblok Finland Oy,

Fincoat Oy, Takaladon Liha ja Kala Oy, Kotkan Varaosakulma Oy, KN Vesitekniikka, Coater Service Oy, Mainos Jane Oy, Adpap Oy ja DNKmedia. Kaudella 2016 osallistutaan kotimaan kilpailuiden lisäksi mahdollisesti muutamaan ulkomaiseen kilpailuun. Jouni Saaren Toyota Soarer (JZZ30), tuttavallisemmin herra Soarer, on oikealta ajettava aito japanilainen vuodelta 1991. Autoon tehtiin kauden 2015 aikana täydellinen remontti, jolloin mm. moottori ja sähköt rakennettiin uudelleen. Moottorina on 1.5JZ (2JZ alakerta + 1JZ kansi), josta irtoaa yli 600 hevosvoimaa ja lähes 800 Nm vääntöä 1,4 bar:in ahtopaineilla. Yhteystiedot: puheenjohtaja Jouni Saari p. 040 721 5271 sihteeri Heli Ala-Turkia p. 040 512 5268

Jouni Saaren herra Soarer.


KARTTURI KAIKISSA TYÖELÄMÄN VAIHEISSA

rallimainos.indd 1

15/01/16 11:55

Suosi suomalaista ja tankkaa asemillamme! Ritoil Oy on kotkalainen pieni perheyritys. Juuremme ovat lähtöisin yli 50 vuoden takaa, kun Risto Rämä aloitti tiensä yrittäjänä. Nykyisen päätoimipaikkamme Kotkan Jylpyllä Risto ja Paula Rämä perustivat vuonna 1984. Kiitos asiakkaillemme yhteisestä taipaleestamme – olette mahdollistaneet Suomen pienimmän huoltoasemaketjun toiminnan! Tavataan mittarikentällä!

JOKELA, Jokelantörmäntie 19

PORI, Vähälinnankatu 13

TIRVA, Pasintie 2

KOTKA, Harjantauksentie 11

TAMPERE, Koivistontie 37

Jylpyntie 39

puh: 05 218 0000 | sähköposti: toimisto@ritoil.fi


MITALIT, POKAALIT, LAUTASET, PLAKETIT, PATSAAT, KANGASMERKIT, Automaalit, työkonemaalit, spraymaalit, PINSSIT, VIIRIT, KAIVERRUKSET,... ruosteenestomaalit, soudal-kemikaalit, MITALIT, POKAALIT, LAUTASET, SavonkatuPATSAAT, 21, 45100 Kouvola PLAKETIT, 05 375 0700 040 559 9680

autokemikaalit, korin suojausaineet ja autonhoitotuotteet

KANGASMERKIT, PINSSIT, VIIRIT, www.palkintopaja.fi KAIVERRUKSET,... Savonkatu 21, 45100 Kouvola 05 375 0700 040 559 9680

www.palkintopaja.fi

AMMATTITAITOISTA OSAAMISTA TEIPPAAMME

AJONEUVOT IKKUNAT OPASTEET MAINOSTAULUT JNE

TARRAT MUOTOONLEIKATTUNA 4-VÄRITULOSTETTUNA

KATAJAHARJUNKAARI 15 KUUSANKOSKI 045 6124922 050 3559373 INFO@MAINOSKARRE.FI

MAINOSKARRE.FI

Edulliset, kestävät ja perinteise t pihakiviratk aisut koko Suome n alueelle.

Kymen Graniten Pihakivimyymälä - Myllykallionkuja 39, Kouvola Mika Rahkonen Puh. 0400 444 441 mika.rahkonen@kymengranite.com

Meiltä saat kivituotteet sekä -asennuksen. Toimitamme myös tarvittaessa tuotteet kotipihallesi.

www.kymengranite.com


MYYDÄÄN! Laadukkaita, käytettyjä autokorjaamolaitteita. SOITA JA KYSY LISÄÄ! JANNE LINDBERG,

0400 568 944

HEAVY SERVICE FINLAND Oy

TOPTESTING KORJAAMOLAITTEET & HUOLTO

Automaalaukset, kolarikorjaukset 0400 829 333, 0400 916 729


18

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

DYNAMO

Puh. 0400 762 047 - Valkeala

Savonsuontie 8, 45720 Kouvola Pekka Vesanen 0500-593 102

Salaojatarvikkeet, rummut, suodatinkankaat

Salamark Ky

Kaitilankatu 5-7 45130 Kouvola puh 0400251016

TARJOUS

TIRVAN BAARI Pasintie 2, 45410 Utti

Rallilounas 8,20 € Klo 10–15.30

Kymen Porakopale Oy Varastokatu 3, Kouvola - Puh. (05) 321 2366 www.kopale.fi


19

DELTA BAVA R I A R A LLI 23.1.2016

auktorisoitu tilitoimisto Rantalainen & Talsi Oy Kauppalankatu 6 A, 2 krs. 45100 Kouvola Puh. (05) 341 8711 www.tilitalsi.fi

Tommolankatu 34 45130 KOUVOLA

AIT O LÄ HIL EIP OM O

RISTO PELTOLAN

LEIPOMO

www.ristopeltolanleipomo.fi

LKV Kiinteistövälitys A. Hokkanen Savontie 3, 52700 Mäntyharju

www.jmstechnic.fi


BMW 1-SARJA BMW 2-SARJA BMW 3-SARJA BMW 4-SARJA BMW 5-SARJA

Delta Bavaria

www.deltabavaria.fi

Ajamisen iloa

SUOMEN SUOSITUIN NELIVETO.

BMW xDRIVE 490 EUROA.

BMW 1-sarja xDrive Edition alk. 32.974,55 €. Autoveroton hinta 26.920 €, arvioitu autovero 5.454,55 €, toimituskulut 600 €. EU-yhdistetty kulutus 4,3 l/100 km. CO2-päästöt 113 g/km (BMW 118d xDrive Edition). BMW 2-sarja xDrive Edition alk. 42.729,01 €. Autoveroton hinta 34.250 €, arvioitu autovero 7.879,01 €, toimituskulut 600 €. EU-yhdistetty kulutus 4,6 l/100 km. CO2-päästöt 122 g/km (BMW 218d A xDrive Edition). BMW 3-sarja xDrive Edition alk. 41.021,29 €. Autoveroton hinta 33.290 €, arvioitu autovero 7.131,29 €, toimituskulut 600 €. EU-yhdistetty kulutus 4,5 l/100 km. CO2-päästöt 117 g/km (BMW 318d xDrive Edition). BMW 4-sarja xDrive Edition alk. 50.207,35 €. Autoveroton hinta 37.500 €, arvioitu autovero 12.107,35 €, toimituskulut 600 €. EU-yhdistetty kulutus 6,4 l/100 km. CO2-päästöt 149 g/km (BMW 420i A xDrive Edition). BMW 5-sarja xDrive Edition alk. 51.324,35 €. Autoveroton hinta 41.520 €, arvioitu autovero 9.204,35 €, toimituskulut 600 €. EU-yhdistetty kulutus 4,5 l/100 km. CO2-päästöt 119 g/km (BMW 520d A xDrive Edition Exclusive).

KOUVOLA • Korjalankatu 4 • Automyynti: 0207 408 321, arkisin 9–18, lauantaisin 10–15 LAHTI • Tupalankatu 5 • Automyynti: 0207 408 651, arkisin 9–18, lauantaisin 10–15 LAPPEENRANTA • Katsastajankatu 4 • Automyynti: 0207 408 351, arkisin 9–17, lauantaisin 10–14

V KO AR B E A M A A W JO .F I

BMW xDRIVE EI OLE PELKÄSTÄÄN MAAILMAN ÄLYKKÄIN NELIVETO. SE ON NYT MYÖS SUOMEN SUOSITUIN NELIVETO. JATKAAKSEMME VOITTOKULKUA TARJOAMME NYT BMW xDRIVE -NELIVEDON HINTAAN 490 EUROA BMW 1/2/3/4/5-SARJOJEN AUTOIHIN. TARJOUS KOSKEE UUSIA ASIAKASTILAUKSIA, VOIMASSA 8.3.2016 SAAKKA.

Profile for mikaturkki

Delta Bavaria Rallilehti 2016  

Delta Bavaria Rallilehti 2016  

Advertisement