Page 1

KOULUSTA KUULUU...

KEVÄT-12


Saa nähdä koska koivunoksat alkaa vihertää, ja ihmisiä ilahduttaa poutasää. Ei kesää voita mikään, saa päivät kalastaa kun pian taas kesäloma alkaa…

Kevät karkasi käsistä ja kesäloman aika tulla tupsahti eteen ihan yllätyksenä! Koulun päivät ovat olleet niin kiireisiä, niin työntäyteisiä, niin vauhdikkaita, että taidetaan samalla vauhdilla liukua pysähtymättä kesäkuulle ja kesälomalle. Kevätjuhlalaivassamme keinuessani mietin, miten tämä vuosikin on ollut kuin merillä – tai Saimaalla – seilaamista; välillä tyyntä ja rauhallista, välillä myrskyisää kieputusta, välillä on pitänyt luovia, välillä reivata purjeita…. Välillä on kuurattu kantta, joskus nautittu tyvenestä. Mutta niin sitä vain taas kerran päästiin turvallisesti satamaan. Oli mukava pysähtyä hetkiseksi laulamaan täysin rinnoin ja sydämensä kyllyydestä. Erityisen hienoa oli, että teitä kotiväkeä oli mukana kevätjuhlassa niin paljon. Kiitos vielä kaikille - ihan kaikille - osallistumisesta, koulun oppilaille ja henkilökunnalle hauskasta ideasta ja mukaan lähtemisestä ja erityisesti Tellervo-opettajalle huimasta suurkuoron johtamisesta. Tallinnan laulujuhlien tunnelmaa tavoiteltiin ja lähelle pääsetiin! Luulen, että meillä lauletaan jatkossakin… Kevään viimeiset viikot ovat kuluneet arviointien merkeissä. Todistusten arvosanoja on mietitty ja oppilaat ovat harkiten piirtäneet rasteja käyttäytymisen ja työskentelytaitojen itsearviointikaavakkeeseen. Hyvä, jos on sellainen olo kuin eräällä pikkuoppilaalla, joka tuumasi ” kyllä miulla on tainnut aika hyvin mennä”. Jos on korjattavaa, sekään ei ole liian myöhäistä. Huoltajat, oppilaat sekä koulun henkilökunta osallistuivat seudullisen arvioinnin tekemiseen tänä keväänä. Meidän koulumme huoltajien ja oppilaiden vastauksista olen tehnyt koonnan, joka on luettavissa tämän tiedotteen sivuilla. Kiitos teille! – tuon edellä mainitun pikkuoppilaan sanoja lainatakseni ” kyllä meillä on tainnut aika hyvin mennä”. Kehittämisehdotuksenne ja huolenaiheenne on kirjattu muistiin ja käsitelty opettajakunnan kanssa. Me pyrimme vaikuttamaan niihin asioihin, joihin meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Tässä yhteydessä haluan vastauksista nostaa esille meitä koulun henkilökuntaa erityisesti ilahduttaneet asiat. Hyvin monessa vastauksessa, sekä teidän huoltajien että oppilaiden, kiiteltiin koulun ilmapiiriä mukavaksi ja turvalliseksi, ”kyläkoulumaiseksi”. Oppilailta otimme hyvillä mielin vastaan kiitoksen siitä, että heidän mielestään koulun aikuisia on helppo lähestyä.


Meistä oli myös mukava huomata, että kotisivut tiedottamisen välineenä olivat löytäneet sijansa, sehän on ollut meidän tavoitteenamme ja painotusalueenamme jo muutaman vuoden ajan. Kesälläkin kannattaa muuten käydä kurkistamassa kotisivuja. Kunhan ensi vuoden suunnittelutyö on tehty, yritän saada sivustolle kuvia kevätjuhlastamme. Palvelun ylläpitäjän vaihtuminen tässä kevään lopulla sai aikaan sen, että sivustolta ”hävisi” joitakin tiedostoja, mutta yritämme saada rakennettua sivuston taas ajan tasalle elokuussa. Kritiikkiin koulun porttialueen liikennejärjestelyistä yhdymme täysin. Tuleva lukuvuosi tuo siihen huimasti lisää haasteita, sillä uuden päiväkodin rakentaminen koulun yhteyteen alkaa vuoden 2013 alussa. Se tulee vaatimaan paljon huolellisuutta, tarkkaavaisuutta, valppautta ja sääntöjen noudattamista niin täällä koululla toiminnassa, kuin kouluun tulemisessa ja koululta lähtemisessä. Tätä asiaa haluamme nostaa esille jo heti syksyn yhteisessä vanhempainillassa. Tulkaa suurella joukolla paikalle kuulemaan missä mennään. Kestävä kehitys oli yksi kuluneen lukuvuoden painotusalue ja sekin toteutui mukavasti. Tämän tiedotteen sivuilta voitte lukea, miten pärjäsimme kaupungin energiansäästökisassa. Meidän sähkövahtimme innokkaasti antennit päässä kiertelivät koulua ympäri varmistamassa, että valot ja tietokoneet on sammutettu – ja tuloksia siis syntyi! Vuosi on ollut myös hyvän käytöksen vuosi. Luokissa on viikoittain äänestetty kivaa kaveria ja toisia huomioivaa, hyvin käyttäytyvää oppilasta. Lauantaina näiden oppilaiden keskuudesta valitut Kellarpellon koulun parhaimmat ja kivoimmat kaverit palkitaan Hymytyttö ja – poika patsailla ja stipendeillä. Nämä neljä oppilasta ovat esimerkkinä toisille ja voivat hyvillä mielin ja ylpeinä tuoda kotiin nämä nostalgiset veistokset. Meidän koulumme ekaluokkalaiset ovat ottaneet käyttöön tosi kivan tavan toivottaa kuorossa iloisesti mukavaa päivänjatkoa, usein he ihan erityisesti ovat minunkin työhuoneeni kautta tällä asialla kiertäneet. Se saa hyvälle tuulelle ja hyvälle mielelle joka kerta, tällaista mahtuu kyllä koulun käytäville ensi vuonnakin! Kummikoulutoiminta on ollut mukava mauste koulun arkeen; joulujuhla linnassa oli elämys meille kaikille, linnan Merja-opas vieraili koululla keväällä kertomassa linnan arjesta keskiajalla ja nyt lukuvuoden huipennuksena saamme järjestää linnassa kesä-heinäkuulle Norppa-näyttelyn. Vanhempainyhdistys sai apurahan Nestorisäätiöltä ”290 norppaa” näyttelyn järjestämiseen Olavinlinnassa. Lapset ovat koulussa taiteilleet norpat ja näyttelytekstit suomeksi, englanniksi ja venäjäksi, kiitos avusta Aljona ja Dimitri Osipov! Vanhempainyhdistys toimii näyttelyn organisoijana ja toivomme että kaikki piipahtaisivat katsomassa jokaiselle Saimaannorpalle tehtyä ikiomaa savinorppaa – siksi siis 290 norppaa! Tarjoamme norppia adoptoitavaksi ympäri maailmaa, toivomme saavamme viestejä koululle norppien uusista kodeista ja ehkä hiukan varoja norpan suojeluun siinä samalla. Eskareille haluan toivottaa rentouttavaa kesälomaa ennen ”virallista” kouluun siirtymistä. Ilahduttavan paljon olette olleet toiminnassamme mukana tämän lukuvuoden aikana. Ja


vielä kerran on ihan pakko vesi kielellä kiittää niistä herkullisista karjalanpiirakoista, joita isovanhemmille ja koko koululle tarjositte… Vanhempainyhdistys on taas Erja-puheenjohtajan johdolla tehnyt upeaa työtä koulun ja oppilaiden hyväksi. Konkreettisesti työ on muutettu välituntivälineiksi, leirikouluavustuksiksi ja stipendeiksi. Lämpöiset kiitokset teille kaikille tekemästänne työstä ja siitä että jaksatte innostua uusista ideoista. Norppa-näyttelyapurahan saaminen herätti myös Suomen Vanhempainliiton kiinnostuksen ja Kellarpellon koulun vanhempainyhdistyksen toiminnasta voi lukea heidän julkaisussaan. Erityisen suuren kiitoksen haluaisin antaa koulun Oppilaskunnalle aktiivisesta ja asiallisesta oppilaskuntatyöstä. Teidän järjestämänne Vapun puuhapäivä sai kiitosta sekä oppilailta, että opettajilta. Se oli mukavaa, monipuolista ja hienosti organisoitua toimintaa kaikenikäisille. Lauantaina sanomme haikeat jäähyväiset koulun jättäville viidesluokkalaisille. Teille toivon kaikkea hyvää, sopivasti tuulta ja eteenpäin vieviä laineita. Te jäätte mieleeni mukavina, hyvin käyttäytyvinä, asioihin positiivisesti suhtautuvina nuorina, teidän kanssanne on ollut suuri ilo tehdä työtä. Samat sanat voisin sanoa Pekka-opettajalle, joka oli meillä kevään ajan ”vierailulla”. Myös Sinun tiellesi toivon paljon hyviä asioita, elämää täynnä musiikkia ja iloa. Kiitos ja kumarrus ja sitten vielä tiukka rutistus koko koulun henkilökunnalle yhteen hiileen puhaltamisesta, tämän työn tekemisestä yhdessä. Meidän työmme jäljet näkyvät arvioinneissa, tämän lehtisen sivuilla, silmiemme edessä joka kerran kun yhdessä koko koulun väen kanssa olemme kokoontuneet. Me kaikki – pienet ja isot - olemme lomamme ja lepomme ansainneet, nyt on aika pysähtyä, hetkiseksi. Levollista ja rentouttavaa kesää toivottaen Merja-rehtori

Tämän tiedotteen tärkeimmät sivut tulevat kaikkiin koteihin todistusten mukana. Kokotiedote on luettavissa koulun kotisivulla kohdassa ”koulusta kuuluu”. Paperiversio lähtee niihin koteihin, jotka ovat sitä pyytäneet.


Savonlinnan kaupunki Kellarpellon päivähoito ja esiopetus Yhteinen arviointi 7.12.2011 Esiopetuksen toiminnan arviointi syyslukuvuodelta 15.8.2011 – 21.12.201 1. Miten varhaiskasvatus edistää hyvinvointia? Mitä tarkoittaa / miten toteutuu omassa ryhmässämme? - miten tuemme jokaisen lapsen mahdollisuutta turvallisiin ja pysyviin ihmissuhteisiin? - miten hyvin tunnistamme, huomioimme ja hyväksymme lasten erilaisuuden esim. erilaiset temperamenttityypit? - miten toimimme tukeaksemme jokaisen lapsen itsetuntoa ja luodaksemme turvallisen ilmapiirin? (vrt. sensitiivisyys, ei sensitiivisyys) - miten luomme ympäristön, jossa jokainen lapsi nauttii yhdessäolosta ja kokee iloa ja toimimisen vapautta kiireettömässä ja turvallisessa ilmapiirissä ym.? - miten toimimme tukeaksemme lapsen suhteita omiin vanhempiinsa ja muihin lapsiin? -em. kysymyksiin käytiin yhteistä pohdintaa; - ”minä olen niin iloinen, kun minut valittiin tähän ryhmään” – esioppilaan kommentti - ”äiti tämä on se syy, miksi ei oltu ulkoilussa” – esioppilaan kommentti ojentaessaan äidille sellofaaniin pakattua isoa joulupiparia - Lapsilla ja lasten toiminnassa kaikki aistit käytössä – jotta vuorovaikutustilanne ymmärretään varmasti, erityisesti mamu / erityislasten kohdalla - lasten toiminnallinen tasa-arvo toteutuu (avustajat varmistaa asian ryhmissä); keskeisin kasvatus- ja oppimistavoite toteutuu; jokaisen lapsen kasvu myönteisen elämänasenteen omaavaksi tasapainoiseksi, itsensä hyväksyväksi yksilöksi ja yhteisön jäseneksi. - lapsen sosiaalisten- ja vuorovaikutustaitojen, empatiakyvyn sekä ikätason mukaisen itsenäisyyden ja omatoimisuuden kehittäminen arkielämän perusasioissa toteutuu myös. Yhteisön jäsenyyden kannalta tapakulttuurin taitoja harjaannutetaan. - Lapsen motoriikka, kielelliset valmiudet sekä lasten ohjaaminen pitkäjänteiseen työskentelyyn on toteutunut syksyn aikana - yhdessä olemista ja oppimisen ilo on toiminnassa tuotu vahvasti esille


- Lapsen tietoa olemassa olevasta maailmasta on kasvatettu. Tieto ja kunnioitus luontoa kohtaan on yksi toiminnan lähtökohta, vastuullisuus ja keke toiminta kulkee arjen valoinnoissa mukana - Iloinen uteliaisuus on viisauden lähde. ryhmäkohtaiset painopisteet - toiminnan järjestelyt resurssit/käyttöaste (vrt. marraskuun laskenta!) - lapsiryhmät, (erityiset haasteet, eo lasten lukumäärä, ph lasten määrä) - oppimisympäristö / - toiminnan sisältö / - lasten yksilölliset tavoitteet - Pienryhmätoiminnat käytössä; Vintiöissä jaetaan kahteen ryhmään, iltapäivät sallivat pienryhmä- ja yksilötoimintaa vahvasti, - lapsen kokemukset – elämäntilanteen muutokset kuunnellaan – lapsi kohdataan aidosti - avustajien työnohjaus ja perehdyttäminen – erityisesti henkilökohtaisen avustajan kohdalla tarkemmin kevään osalta - lapsipalaverit iltapäiviin – tiedon ja infon jakaminen - Vintiöissä infoa jaettu pitkin matkaa – ajan tasalla oleminen – avointa pohdintaa - ilmapiiri ja keskustelukulttuuri – lapsen näkökulman huomiointi – mssä keskustelemme, mihin sävyyn keskustelemme – kenestä keskustelemme on oltu tarkkana, ja edelleen oltava tarkkana ko. käytänteistä arjessa - huomiot lapsista kirjattu ja osin käsitelty; palaute vanhemmille – palaute lapselle (haastavaa!) - ilmapiiri on kannustava ja turvallinen ja siitä pidetään kiinni - kiire ja kiireettömyyteen kiinnitetään jatkossa huomiota - sisällöt osin koettu pirstaleisina – mm. uusia toimintatapoja ja oppimisvälineitä; tähän kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota, jotta saamme kokonaisuuksia lasten toiminnan osalta – esim. leikit ja niiden vaatimat järjestelyt / toimintamuotona oppimisessa - enemmän jatkumoa asiasisältöihin kevään aikana; esim yhteiset laulu- ja leikkihetket tilan valmistelu, infoaminen lauluista ja leikeistä - jatkossa enemmän avoimet ovet ajattelua – yhteisesti tehdään aamut ja iltapäivät - hiekkalaatikko tarvitaan edelleen pihalle .- syksyllä tilaus oli tehty – uudisrakentaminen sotkee - luottamus vanhemmilta hyvä, kiittävää palautetta saatu – lapset erittäin motivoituneesti toiminnassa mukana – lapset eivät malttaisi pitää vapaapäiviä toiminnasta 2. Yhteistyö eri tahojen kanssa; - perusopetus / varhaiskasvatus / erityiset haasteet -kevään infot ja käynnit tuleville esioppilaille kantavat toiminnassa – ovat tärkeitä siltoja varhaiskasvatus / esiopetus 3. Muut asiat


- Luottamus toisiimme ja osaamiseen niin yksittäisissä tilanteissa kuin yhteisissä hetkissä - sitoutuminen em. palaverit pohdinnan paikkoja toiminnan suhteen -

kiitoksen antaminen itselleen ja toisille – arvostaminen; sävy miten kunnioitamme toisen tekemistä – ei vesitetä juuri keskusteltua

- suunnittelua – yhteistä tekemistä ja toimintatapaa syntyy vain em. palautteiden ja pohdinnan kautta – tähän uskallusta ja voimaa Hyvää kevätlukuvuotta Markku Hämäläinen __________________________ Kellarpellon esikoulu 21.5.2012 Terveisiä Vintiöistä ja Viikareista! Esikoulun lukuvuosi on taas lopuillaan, ja tulevat koululaiset odottavat jo innolla tulevaa kesälomaa. Viikareissa ja Vintiöissä on vuoden aikana touhuillut yhteensä 39 lasta kahdessa eri ryhmässä koulun alakerrassa. Esikouluvuoden ajan olemme ahkeroineet käyttäen Pikkumetsän esiopetus-materiaalia. Porkkanamyllyn tarinoiden myötä uudet kirjaimet ja äänteet sekä numerot ja lukumäärät ovat tulleet tutuiksi. Äidinkielen ja matematiikan saloja tutkimme yhdessä eri keinoin. Pikkumetsän esiopetus -tehtäväkirja oli lapsille tärkeä, ja sitä täytimme ahkerasti viikoittain. Minävihkot täyttyivät myös erilaisista kokemuksista. Välillä saattoi väsymys yllättää ja silloin huilattiin. Metsäaiheisia retkiä teimme metsämuseo Lustoon ja puulajipuistoon sekä opastetun metsäretken tutustuen metsäkoneiden käyttöön Haapalassa (UPM). Liikuntaa harrastimme koulun tilojen ja piha-alueiden lisäksi jäähallissa luistellen, uimahallissa uimakoulussa sekä tietysti Kellarpellon kentällä syksyllä urheillen ja talvella hiihtäen. STPS järjesti Savonlinnan kaupungin kaikille eskareille jalkapalloturnauksen, olimme tietysti siinä mukana. Juniori-Sapko opetti meille jääkiekkoa. Talviurheilupäivää vietimme yhdessä koululaisten kanssa Aholahdessa. Seurakunnan kanssa yhteistyö suunnitellaan myös syksyisin. Päiväkotipappimme Timo Vainikainen on käynyt kertomassa eskareille ystävyyden ja lapsen oikeuksien merkityksestä. Olimme joulukirkossa, ja nyt keväällä osallistumme seurakunnan järjestämälle Nooa-risteilylle. Kevätkirkossa kukin tuleva koululainen saa seurakunnalta lahjaksi virsikirjan. Perheille järjestimme adventinaikaan joulunajan satupolun ja keväällä menemme retkelle Aholahteen nuuhkimaan kevättä ja paistamaan makkaraa. Eskareiden ”potkiaiset ” ovat myös perheille tarkoitettu tapahtuma. Isovanhemmille lapset leipoivat paljon karjalanpiirakoita. Isovanhempien yhteinen laulu-, leikki- ja askarteluhetki oli esikoulussa ystävänpäivänä. Leikki ja kaverit olivat lasten mielestä parasta esikoulussa, se tuli ilmi lasten itsearvioinneissa. Moni lapsi saikin esikoulussa ihan omia uusia kavereita. Pihalla hiekka- ja majaleikit olivat mieluisimpia. Kiitos myös koulun väelle yhteistoiminnasta, ja etenkin siistijöille, jotka kärsivällisesti jaksoivat siivota jälkiämme, sekä keittiön väelle maukkaista aterioista ja avustanne ruokailun ohjaamisessa. Terveisin eskarin väki


Ekaluokkalaisten kuulumisia Lukuvuoden mittaisen koulutaipaleen aikana monet taidot ovat kehittyneet ja vahvistuneet valtavasti. Luokista on tullut mukavat omat ryhmät. Ensimmäisen kouluvuoden aikana on opeteltu mm.”tapakasvatusta”; käyttäytymistä luokassa, välitunneilla, ruokailussa, yhteisissä tilaisuuksissa ja koulumatkoilla. Luokissa on yhdessä keskusteltu erityisesti ohjeiden kuuntelemisen ja noudattamisen tärkeydestä. Äidinkielessä lukutaito on kehittynyt kaikilla hienosti; kaikki ovat innostuneet lukemisesta ja oppineet lukemaan. Valtava määrä lukee jo todella sujuvastikin. Kirjadiplomeitakin ekaluokkalaiset suorittivat jo ison määrän. Kirjoittamisen taito kehittyy koko ajan. Toisella luokalla panostammekin enemmän kirjoittamiseen ja tarinan tuottamiseen ja aloitamme myös käsialakirjoituksen pikku hiljaa. Matematiikassa ekaluokkalaiset ovat olleet todella innokkaita. Perustehtävät sujuvat kaikilta mukavasti, sovellus- ja pohdintatehtävissä tarvitaan keskittymistä, kärsivällisyyttä ja huolellisuutta. Luonnostiedossa ekaluokkaiset ovat olleet aktiivisia, kiinnostuneita ja osaavia ihmettelemään ja tutkimaan luonnon asioita. Kaikki käsillä tekeminen on oppilaille maistunut; käsitöissä on valmistunut mm. tupsuja, pussukka, pehmoeläimiä, askarteluja. Kuviksessa varsinkin maalaaminen on ollut mieluista. Liikunnassa poikavaltaiset luokat ovat olleet innokkaita pelaamaan, myös kaikki leikit ovat olleet mieluisia. Nyt toivomme, että koulussa opitut taidot sovelletaan arkielämään. Kun luku- ja kirjoitustaidot ovat kehittyneet, on erittäin tärkeää, että näitä taitoja käytetään myös arjessa. Esim. kesälomallakin kannattaa lukea ja kirjoittaa ja piipahtaa vaikka kirjastossa. Takana on työntäyteinen vuosi ja nyt on aika nauttia lomasta. Aurinkoista, lämmintä ja mukavaa kesää toivottaen ekaluokista onnelliset opet Minna ja Leena

KiVa-vuosi

2011-2012

Kolmas KiVa-kouluvuosi on takana. Kiusaamisen vastainen työskentely on hyvin tärkeää, jotta jokainen lapsi voi käydä koulua turvallisin ja iloisin mielin. KiVa-tiimiläisinä toivomme, te huoltajat olette aktiivisesti yhteydessä kouluun aina, kun lapsenne ottaa kiusaamisen puheeksi kotona. Kuluneen lukuvuoden aikana kiusaamistilanteet ovat pysyneet vähäisinä. Määrät ovat olleet samoja kuin edellisinäkin vuosina. Kiusaamista esiintyy, mutta siihen puututaan systemaattisesti luokanopettajan ja KiVatiimin avulla. KiVa-kouluohjelmaa jatketaan myös ensi syksynä. KiVa-tiimin kokoonpano muuttuu, mutta sekin jatkaa työskentelyään. Tavoitteenamme on mahdottomalta tuntuva kaukainen maali – koulu, jossa ei kiusata. Tähän tavoitteeseen päästään yhdessä toimien. Kivaa kesää toivottaen: KiVa-tiimi


Tomerasti tokalta kohti kolmatta luokkaa Hulabaloo balai, balai raikui viime viikolla erittäin reippaasti kakkosten laulamana. Kakkoset kunnostautuivat merirosvolippujensa ja vaarin saarien kanssa näyttävästi. Tuleeko noista kahdesta laulusta näiden luokkien tunnuslaulut tuleville vuosille? Koko kulunut lukuvuosi on ollut yhtä railakasta menoa. Kakkoselle lähdimme etsimään aitoa innostusta ja parhaimmillaan sitä on löytynyt liikunnassa, kuviksessa, tarinoinnissa, arkartelussa ja jopa ihan tavallisillakin oppitunneilla. Opettajina olemme ylpeitä lasten virkkauksista (kupit), ryijypistoista (leijonat), kudonnoista (tursaat) ja neulonnoista (äitienpäivälahjat). Kerrassaan taitavia muksuja! Useita kertoja olemme saaneet huomata, kuinka lapset ovat reiluja kavereita toisilleen. Apua on löytynyt useissa tilanteissa ja kavereita on jelpitty monin keinoin. Molemmat luokat ovat edistyneet paljon ohjeiden kuuntelussa ja noudattamisessa. Tällä saralla riittää kuitenkin paljon tekemistä myös tulevina vuosina. Onneksi lapset kasvavat ja kehittyvät huimasti kesän aikana. Uskomme, että ensi syksynä kolmoselle astelee tätä kevättä tomerampia lapsia tässä suhteessa. Tämä vuoden aikana luku- ja kirjoitustaito on kehittynyt huomattavasti. Nopeimmat lapset lukevat yli 120 sanaa minuutissa ja keskimääräinen lukunopeus on 80 sanaa. Näiden taitojen siivittämänä on hyvä lähteä eteenpäin. Kirjoittamisessa lapset ovat oppineet kirjoittamaan sujuvasti kirjoituskirjaimilla (kaunolla, kuten koulussa puhumme). Sujuva kirjoittaminen näkyy myös elävinä ja polveilevina tarinoina. Esiintymistaitojen harjoittelu on jäänyt ikävä kyllä vähemmälle. Se siirtyy sujuvasti kolmannelle luokalle kanssamme. Matematiikkaa on opittu mukavasti. Suurimmelle osalle lapsista peruslaskutoimitukset välillä 0-10 meneevät erinomaisesti. Sujuva kymmenylitys ja -alitus teettää joillakin vielä töitä, ja siihen palataan kesän jälkeen. Antaa kesän ensin kypsyttää taitoja. Toivotamme kaikille ”kakkosluokkalaisille”, lapsille ja heidän vanhemmille, erittäin hyvää ja lämmintä kesää. Suuret kiitokset teille vanhemmat. Teidän kanssa on ollut helppoa tehdä yhteistyötä lasten parhaaksi. Kakkosistaan ylpeät: Ulla ja Riikka


Kolmoset Tänä vuonna on kolmasluokkalaisten maailma avartunut, kun polkupyörän käyttö on tullut mukaan kuvioihin. Olemme suunnistaneet ja retkeilleet pururadan maastossa ja viimeisellä viikolla menemme tutustumaan Kirkkoniemeen. Vuosi onkin mennyt niin kuin pyörällä ajo: vaivattomasti ja nopeasti ja iloisesti. Olemme touhunneet yhdessä melkoisesti . Opiskelutaidot ovat menneet eteenpäin aimo harppauksen. kokeisiin on luettu, opiskeltu isompia alueita. Englanti on tuonut uuden kielen myötä erilaisia oppimistekniikoita. Kummassakin luokassa on hyvä luokkahenki. Kaverit osataan ottaa omina persoonina. Hymyssä suin kohti kesälaitumia lähtee kaikki 42 loistotyyppiä! Kiitos ja kumarrus, Tapio ja Tellervo

OPPILASKUNTA Tämä vuosi oli yhtä hauskuutta oppilaskunnan osalta. Olemme järjestäneet yhdessä monia hauskoja asioita. Ikimuistoisempia oli ainakin projektimme leijonapäivä, joka siis oli vappujuhla. Kaupunkisota oli kaikkien suosikki, mutta perässä kilpailivat ulkopelit, maalausta, pukukilpailu ja pulmatehtävät. Lastenpäivän järjestäminen oli yksi muista suosikkitapahtumista. Lastenpäivänä katsoimme elokuvia, leikimme pihaleikkejä, askartelimme, luimme jännittäviä kirjoja lukunurkkauksessa, pelasimme lautapelejä ja katselimme esityksiä salissa. Kokoukset ovat sujuneet hienosti, eikä peukkua tarvinnut näyttää hiljentämiseen. Suurin osa on ollut oppilaskunnasta paikalla. Haluamme kiittää erityisesti seuraavia oppilaskunnan jäseniä: Valtteri Rantanen, Anni Hyyryläinen, Juho-Erik Biggs, Inka Sorjonen, Niklas Vasara, Sonja Orlova, Oona Kokko, Aapo Rasimus, Eetu Ahokas, Jenna Mustonen, Netta Laurila, Vilhelmiina Koivunen, Salla Eliala, Sini Kurki, Emma Kemppanen, Jenna Viren, Riina Juvonen ja Eino Laasonen. Haluamme myös kunnioittaa puheenjohtajaa Noora-Emilia Roiviota ja sihteeriämme Mikaela Pakarista. Kiitämme paljon myös ohjaavia opettajia; Mari Pesosta, Vesa Konttista, Pekka Hautakangasta. Oppilaskunnan puolesta hyvää kesää kaikille!


Nelosten lukuvuosi 2011 – 2012 Menihän kouluvuosi nopeasti. Vastahan sitä lukuvuotta aloitettiin ja tavoitteita julkilausuttiin. Nyt on siis aika arvioida kulunutta kouluvuotta ja opiskeluja. Viereisen kuvamuistelman mukaan oppivuotta käynnistettiin. Lukuvuoden pääteemoiksi nousivat hyvän käytöksen ja kestävän kehityksen teemat. Keväällä koulussa jaetaan ”hymytyttö” ja ”hymypoika” patsaat kahdelle oppilaalle. Näitä hyveellisyyden symboleja on tavoiteltu viikoittaisella arvioinnilla. Matematiikassa olemme soveltaneet joustavia opetusryhmiä. Käytännössä olemme jakaneet oppilaat matematiikan tunneilla kahteen tai kolmeen ryhmään tuen tarvitsemisen perusteella. Opetuksessa mukana ovat olleet myös erityisopettaja ja koulunkäyntiavustaja. Kestävän kehityksen teema on ollut kantavana koko lukuvuoden. Oppilaat ovat huolehtineet mm sähkön- ja vedenkulutuksesta kiertämällä koulua ”sähkövahteina”. Lisäksi kuvaamataidon ja käsityön materiaaleina on aiempaa enemmän käytetty kierrätysmateriaalia. (Kellarpelto muuten voitti koulujen säästökampanjan ) Tvt- taitoja ja tiedonhankintaa on harjoitettu tekemällä esitelmiä. Nettifiksuutta on harjoiteltu siinä ohessa. On arkea elomme tää… sanotaan laulussa ja näinhän se on; perusasioiden perusharjoittelua perusmenetelmin. Välillä tapahtuu jotain mukavaa ja arjen rutiineja rikkovaa: teatteri, uimahalli, musiikkiesitys, liikuntapäivä, oppilaskunnan järjestämä tapahtumapäivä jne. Näillä oppilailla on enää yksi vuosi Kellarpellon koulua jäljellä. Toivottavasti taidolliset, taidolliset ja sosiaaliset eväät karttuvat tarpeeksi ennen siirtymistä Talvisalon koulun tiloihin. Rentouttavaa kesää kaikille! Maarit ja Jukka


5A-luokan kuulumisia päättyvästä lukuvuodesta Luokkamme vuosi on ollut erityisen tapahtumarikas. 5. luokka on muutenkin monella tapaa haastava ja jännittävä. Tulee uusia oppiaineita, monessa aineessa uusia ja entistä vaativampia asioita, koulupäivät pitenevät ja luettavaa on entistä enemmän, lisäksi koulun vaihdos häämöttää edessä. Vuoden vaihteessa luokka koki opettajan vaihdoksen, kun 4 ja puoli vuotta luokkaa opettanut Mari Pesonen jäi vuorotteluvapaalle ja hänen sijaisekseen tuli Pekka Hautakangas. Keväällä oli tavallisen koulutyön ohessa monenlaista toimintaa, kuten rahan keräämistä Pelle Positiivin konsertin järjestämisellä, tuikkukisa, liikuntaseikkailu, opiskelija harjoittelijoiden vierailuja, liikuntapäivä, liikuntakisoja ja –turnauksia, konsertteja, vapputapahtuma, Talvisalon kouluun tutustuminen ja sokerina pohjalla kolmen päivän leirikoulu Tanhuvaarassa, jossa myös Mari-ope oli vielä kerran luokan mukana yms. Kaiken tämän touhun ohella se tärkein, eli koulutyö on sujunut koko luokalla mallikkaasti. Tämän vuoden 5.-luokat ovat olleet oman kokemukseni mukaan erityisen upeita ryhmiä. Hyvä luokkahenki, hyvä käytös ja tekemisen ja oppimisen ilo on säilynyt koko ajan. Itselleni jää erittäin lämmin muisto näistä kuukausista Kellarpellon koululla. Moni, moni kohtaaminen sekä lasten että työkavereiden kanssa on jäänyt lähtemättömästi mieleeni ja toivon, että olen itsekin voinut jotain pientä jättää muiden sydämiin. Kellarpellon koulu on erinomainen paikka opiskella ja tehdä työtä! Voitte kellarpeltolaisina olla ylpeitä koulustanne! Käytänkin tässä samalla tilaisuutta hyväkseni ja kiitän kaikkia oppilaita, työkavereita, koko henkilökuntaa, lasten vanhempia ja erityisesti 5A-luokkaa, Maria ja Merjaa tästä kokemuksesta. Kiitos! Pekka Hautakangas


KOULUSTA KUULUU 2011 - 2012 5b Elokuussa alkoi koulu pitkän kesäloman jälkeen. Alkamassa oli viimeinen vuosi Kellarpellon koulussa… Syyskuussa pelattiin ”pojat vastaan tytöt” jalkapallo-ottelu. Peli oli kiihkeä ja lopputuloksesta kuultiin vielä jälkeenkinpäin. Tytöt voittivat 5-3. Vierailu luontokeskus Oskarissa Rantasalmella oli niinikään syyskuun ohjelmistossa. Marraskuussa katselimme Kinoboxin leffoja. Ne olivat hyviä. Luokkamme järjesti koululla iltajuhlat. Niiden järjestelyissä kului paljon aikaa ja itse juhlat olivat menestys. Joulujuhlassa esitimme Olavinlinnassa keskiaikaisia lauluja. Yhteisessä päätöshetkessä linnanpihalla koko koulu lauloi ”Maa on niin kaunis” –laulun. Helmikuussa osallistuimme Riihisaaressa lumenveisto –tapahtumaan. Veistos onnistui hienosti, mutta Vesku katkaisi siltä kaulan… Samalla viikolla olimme Olavinlinnassa kuvattavana nettivideoon. Maaliskuussa tutustuttiin ensimmäistä kertaa Talvisalon kouluun, uuteen opinahjoomme. Toukokuussa oli leirikoulu Tanhuvaarassa. Riehumista, kiipeilyä, kalliolaskeutumista, ratsastusta, polkuautoilua, hyytävässä vedessä uimista, loistavaa ruokaa ja tietysti runsaasti vapaa-aikaa tehdä omia juttuja. Kouluarvosanoilla kiitettävä leirikoulu. Tottakai kaiken edellä mainitun lisäksi vuoteen kuului paljon opiskelua: Rooman historia, avaruus, yhtälöt, päälauseenjäsenet, vesi, desimaaliluvut, kirjoittaminen, kasvikunta, liikkeen lait, kirkkokunnat, eliökunnat, kiinalainen musiikki sekä monet, monet muut mielenkiintoiset ja tylsät asiat. ”Kun mä lähden koko kouluni sä saat” Vesa Konttinen


Tervehdys Seurakunnan IP:stä!

Taas on yksi syys- ja kevätlukukausi käyty koulua. Odotettu loma on jo mielessä. Toimintakausi Seurakunnan iltapäiväkerhossa Kellarpellon seurakuntakodilla on sujunut entiseen tapaan touhukkaasti ja samalla leppoisasti. Kerhossa on ulkoiltu, tehty läksyjä, leikitty, askarreltu ja syöty hyviä välipaloja. Vuoden erikoistapahtumia olivat osallistumiset Jouluvaellukseen Hirvaslahdessa, Eemeli-esitys ja Nooanarkkiristeily. Nämä retket toivat piristystä normaaliin arkirutiiniin. Aurinkoisia kesäpäiviä ja rentouttavaa lomaa ihan kaikille kellarpeltolaisille toivottavat lastenohjaajat Heidi Hirn ja Kati Kankkunen.

Iltapäiväkerhon terveiset Tämä on se hetki, ihana hetki, kun kirmaamme kesälaitumille puhaltamaan voikukkahaituville. ” Kiitos reippaille eka- ja tokaluokkalaisille aivan mahtavasta vuodesta, toivottavasti syksyllä tavataan. Hyvää kesää toivottavat 4H-iltsin Katja, Marika ja Jarkko


STIPENDIEN SAAJAT LV 2011-12, jakopäivä 2.6.2012

Eri tahot haluavat palkita lukuvuonna opinnoissaan tai koululaisena menestyneitä tai positiivisesti esille nousseita oppilaita. KELLARPELLON KOULUN VAHEMPAINYHDISTYS jakaa ”tsemppi-stipendin” omassa koulutyöskentelyssään ahkeruutta ja sinnikkyyttä osoittaneille oppilaille. 1a

Olli Kautonen

1b

Siiri Tissarinen

2a

Noora Viik

2b

Arttu Härkönen

3a

Samu Pekonen

3b

Mimmi Häyrynen

4a

Juho Ryysyläinen

4b

Samuel Korhonen

5a

Simo Saikko

5b

Jenni Kaipio

LIONS CLUB SAVONLINNA palkitsee kaksi ”Ensiluokkaisen hyvää ekaluokkalaista” 1a

Anni Hyyryläinen

1b

Juho-Eric Biggs

LIONS CLUB SAVONLINNA / TOTT jakaa stipendin opinnoissaan menestyneille oppilaille. 1a

Oona Laukkanen

1b

Inka Sorjonen

2a

Robert Ranta

2b

Juuli Turkka

3a

Elmeri Hietanen

3b

Simo Ylhäinen

4a

Salla Eliala

4b

Veeti Karhu

5a

Pauliina Leminen

5b

Veera Haikarainen


KELLARPELLON KOULUN OPETTAJAKUNTA / SAVONLINNAN KAUPUNKI on luokkien oppilasäänestysten perusteella valinnut Kellarpellon koulun Hymytyttö- ja Hymypoikapatsaiden saajat. Koulussa käytiin Hyvän toveruuden kilpaa koko lukuvuosi. Luokkien oppilaat äänestivät keskuudestaan viikoittain oppilaan, joka täyttää hyvän kaverin kriteerit; on positiivinen, ystävällinen, huomioi toiset ja kaikessa käyttäytymisessään toimii esimerkillisesti. Kellarpellon koulun Hymytytöt ja Hymypojat 2012 ovat Netta Laurila, 3b

Mikko Turtiainen, 3a

Sanni Lipponen, 5b

William Kontiainen, 4b

SAVONLINNAN KAUPUNGIN KULTTUURILAUTAKUNTA haluaa palkita oppilaan, joka harrastaa monipuolisesti taito- ja taideaineita. Veera Haikarainen, 5b

SAVONLINNAN ZONTA-kerho haluaa palkita tytön, joka on kunnostautunut oppilaskuntatyössä, koulun kehittämisessä, vaikuttamisessa ja osallistumisessa/osallisuudessa. Noora-Emilia Roivio, 5a

PELASTAKAA LAPSET RY lahjoittaa Hyvä Ystävä – stipendin, jonka saajalta edellytetään mm. myönteistä elämänasennetta, muiden kanssa toimeen tulemista, toisten huomioon ottamista, auttavaisuutta, oma-aloitteisuutta huomata tilanteet, joissa hän voi olla avuksi, sekä hyvää käytöstä. Kaikki nämä kriteerit Kellarpellon koulun opettajakunnan mielestä täyttää Kalle Olenius, 5a


Kellarpellon koulun oppilaat ovat aktiivisesti osallistuneet lukuvuoden 2011 -12 aikana erilaisiin tapahtumiin, turnauksiin ja kisoihin kuluneen lukuvuoden aikana. Kiitos teille reilun pelin hengessä kouluamme edustaneille! -

Koulujen jääkiekkoturnaus

-

Koulujen välinen lentopalloturnaus

-

Lumenveistokisa

-

Koulujen välinen sählyturnaus

-

Osuuspankin kuvataidekilpailu

-

Katuviesti

Erityismaininnan ansaitsevat - Osallistuminen Nuori Suomi-liikuntaseikkailuun, jossa voitimme välituntiliikuntaan osallistuvana kouluna Välkkäri-liikunta –koulutuksen oppilaille. Koulutus toteutetaan syksyllä 2012

- Menestyksekäs osallistuminen Savonlinnan kaupungin julistamaan energiansäästökilpailuun. Koulun säästöt muutettiin euroiksi ja koulu saa käyttöönsä puolet tästä säästösummasta. Lisäksi voitimme lisäpalkkion tehokkaasta raportoinnista. Syksyllä mietimme yhdessä, mitä mukavaa, koko koulua hyödyttävää palkkiollamme hankimme! Toivomme, että energiansäästön ajatukset ovat tulleet myös koteihin, me koulussa jatkamme samalla linjalla!

SEUDLLINEN ARVIOINTI kevät 2012, KELLARPELLON KOULU Kyselyyn vastanneiden huoltajien määrä on aika pieni sitä ajatellen, että jokaisesta perheestä olisi voinut vastata kumpikin huoltaja. Prosenttiluvuissa huomioitu ja yhdistetty kaksi ääripäätä  täysin eri mieltä /jokseenkin eri mieltä, sekä täysin samaa mieltä / jokseenkin samaa mieltä. Joihinkin kohtiin on lisätty myös ”ei ota kantaa” vastanneiden määrä.


HUOLTAJIEN VASTAUKSET (39 vastaajaa) viereisessä sarakkeessa vastaava prosenttiluku seudullisesti (821 vastaajaa)

OPETUS

OPPIMISYMPÄRISTÖ

OPISKELUN TUKI

YHTEISTYÖ

Kellarpellon vastaukset 97% opetus on laadukasta 90% opetus vastaa asetettuja tavoitteita 5% ei ota kantaa 87% opettajat ovat ammattitaitoisia 72% opetuksessa otetaan huomioon oppilaan kyvyt ja taipumukset 92% koulu on onnistunut perustietojen antamisessa 89% koulun on onnistunut perustaitojen antamisessa 74% koulurakennus on turvallinen ja hyvinvointia edistävä 56% koulun tilat ovat toimivat 3% ei ota kantaa 59% koulun tilat ovat viihtyisät 3% ei ota kantaa 53% koulun piha tukee monipuolista leikkiä ja toimintaa 56% koulun piha on turvallinen 84% koulun ilmapiiri on kannustava 82% todistuskaavakkeet ovat toimivat ja selkeät 53% kirjoja kierrätetään liikaa 3% ei ota kantaa 59% oppilaiden ongelmiin pyritään puuttumaan riittävän varhain 5% ei ota kantaa 69 % kiusaamiseen puututaan 8% ei ota kantaa 89% lapsella on riittävät mahdollisuudet terveydenhuollon palveluihin 78% tukiopetusta saa riittävästi 18% ei ota kantaa 95% ruokailu on järjestetty hyvin 64% ei ota kantaa kuljetusjärjestelyihin 30% kuljetukset toimivat 58% tietää mikä on oppilashuoltoryhmä 13% ei ota kantaa 93% koulun yhteisiä tapahtumia on riittävästi 87% koulun ja kodin tapahtumat tukevat yhteistä kasvatusta 90% opettajat kantavat kasvatusvastuunsa 69% on riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa koulun toimintaan 5% ei ota kantaa 87% vuorovaikutus opettajien kanssa luontevaa 74% opp. huolt. opett. keskusteluja on riittävästi 97% em. keskustelut ovat tarpeellisia 67% luokkien vanhempainillat tiivistävät kodin ja koulun yhteistyötä 90% koulun ulkopuolelle suuntautuvia opintoretkiä

seudulliset vastaukset 80% 89 % 85% 65% 91% 89%

69%

62%

69% 83% 78% 74%

68% 80% 80% 80% 65%

82% 72% 96% 81% 92%


TIEDOTTAMINEN

tarvitaan 81% koulun tarvitsee vanhempainyhdistyksen 90% tiedottaminen koulun asioista on toimivaa 77% luokan asioista tiedottaminen toimii 83% seuraa kotisivuja säännöllisesti 82% koulun kotisivut palvelevat ajankohtaisissa asioissa

71% 85% 79% 62% 47%

Kodin ja koulun toimivimmat yhteydenpitotavat

Seudullisesti 4 tärkeimmäksi koettua:

luokan omat kotisivut koulun kotisivut puhelu sähköposti

vanhempaintapaamiset puhelu Wilma sähköposti

16,52 % 15,65 % 13,91 % 13,91 %

vanhempaintapaamiset ja vanhempainillat 19% reissuvihko tai paperitiedotteet 14% KIITOSTA (27 vastausta) -

useassa vastauksessa esille nousivat mm. mukavat , lähestyttävät, ammattitaitoiset opettajat, kiusaamiseen puutuminen ajoissa, koulun turvallinen ja ”kyläkoulumainen” ilmapiiri, hyvä henki KEHITTÄMISTÄ (24 vastausta) -

myös tässä nousi esille kiusaamisen selvittely, terveydenhoitajan pitäisi olla enemmän paikalla, turvaton ja vaarallinen koulun porttialue, piha-alueen ankeus

OPPILAIDEN VASTAUKSET ( 70 vastaajaa) viereisessä sarakkeessa vastaava prosenttiluku seudullisesti (1321vastaajaa)

OPETUS

OPPIMISYMPÄRISTÖ

Kellarpellon vastaukset 95% koulussa saamani opetus on hyvää 91% Kouluni opettajat ovat ammattitaitoisia 78%opetuksessa otetaan huomioon oppilaan kyvyt ja taipumukset 71% koulurakennus on turvallinen 84% koulun tilat ovat toimivat 68% koulun tilat ovat viihtyisät 60% koulun piha innostaa monipuolista leikkiä ja toimintaa 83% koulun piha on turvallinen 68% koulun ilmapiiri on kannustava 88% meillä on hyvä luokkahenki 76% koulun ilmapiiri on hyvä

seudulliset vastaukset 84% 78% 65%

61% 68% 62%


OPISKELUN TUKI

YHTEISTYÖ

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA

58% tunneilla on hyvä työrauha 87% yhteiset sopimukset ja säännöt ovat tärkeitä 94% uskallan pyytää apua koulun aikuiselta 91% kiusaamiseen puututaan 85% pääsen tarvittaessa terveydenhoitajan luo 77% tukiopetusta saa riittävästi 60% kouluruoka on hyvää ja monipuolista 91% tarvittaessa avustaja auttaa minua 73% saan tarvittaessa apua erit.opettajalta 57% koulun yhteisiä tapahtumia on riittävästi 89% on riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa koulun toimintaan 64% oppilas/ huoltaja/ opettaja keskustelut ovat tarpeellisia 78% koulun ulkopuolelle suuntautuvia opintoretkiä tarvitaan 79% koulussa on toimiva oppilaskunta 26%käytän koulussa tvt:tä lähes päivittäin 40%käyn koulun kotisivuilla/wilma 28% ei ota kantaa 68% koulumme tvt laitteet ovat ajanmukaiset

46% 71% 78% 71% 74% 76% 43% 76% 63% 60% 55% 51% 77% 66% 39% 33% 60%

KOULUSSA HYVIN (64 vastausta) -

puututaan kiusaamiseen, KiVa tiimi mainittiin myös, luokkahenki, kaverit, hyvä opetus, ruoka monessa vastauksessa luki ”kaikki”

KEHITTÄMISTÄ (56 vastausta) -

parempi ruoka, välitunnit pidemmäksi, piha, lisää tapahtumia, monessa vastauksessa luki ”ei mitään”

Koulusta kuuluu kevat 2012  

Kellarpellonkoulun kevättiedote 2012

Advertisement