__MAIN_TEXT__

Page 1

Hätisen sukuseura ry:n sukulehti

NRO 15 toukokuu 2017


On sukukokouksen aika Sukuseuramme seitsemäs sukukokous pidetään 1.-2.7.2017 Tuusniemen Levälahdessa sijaitsevassa Hotelli Hupelissa. Eino Räsänen on kunnostanut Hupelin ulko- ja sisäpuolelta suhteellisen hyvään kuntoon. Majoitustiloja on noin 80 henkilölle. Alueella on myös asuntoautoille ja – vaunuille paikoitustilaa. Sukuneuvosto on valmistellut kokousta edellisten sukukokousten kokemusten mukaan.

Aloitamme yhdessäolomme Suomen lipun nostolla laulamalla Lippulaulun. Tuon laulun sanat ja sävel virittävät meidän mielemme juhlatunnelmaan. Kun kokoonnuimme vuonna 2007 Tuusjärvellä Viitakossa, sukukokouksemme aloitettiin hartaushetkellä, jonka piti sukuseuramme jäsen isä Johannes. Meillä on nytkin tilaisuus toimia samoin, kun sukuseuramme jäsenen Anna-Maija Mutan (Evert Hätisen tytär) aviopuoliso Jari Muta on eläkkeellä oleva kirkkoherra. Hän on lupautunut pitämään hartaus­hetken lipunnoston yhteydessä. Hartaushetki virittääkin meidät Valamon luostariin suuntautuvaan linja-autoretkeen. Valamossa nautimme lounaan, ja meillä on opastettu kierros luostarin toiminnasta. Lauantai-illan ohjelmassa on seurustelun ja kuulumisten vaihtamisen lisäksi mahdollisuus saunomiseen. Hotellin ympäristö tarjoaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun. Leikki­mielisellä Frisbeegolf kisalla voisimme selvittää vaikka eri sukuhaarojen paremmuuden. Illan aikana Pentti Hätinen ja Raija-Liisa Konkola opastavat sukujuttujen tekemiseen tulevaan sukukirjaan. Sunnuntaina pidetään varsinainen sukukokous ja se aloitetaan aamupalan ja lipunnoston jälkeen. Kokous alkaa Raija Hätisen esitelmällä. Vuosikertomusten, toimintasuunnitelmien ja tilien hyväksymisen lisäksi kokouksessa käsitellään suvun esimiehen ja varaesimiehen sekä viiden muun sukuneuvoston jäsenen valinta. Henkilövalinnoilla on merkittävä vaikutus suku­ seuran toimintaan.

2

Kiitoksia sukulehteä avustaneille ja kaikille niille, joiden mielenkiintoisia tarinoita saamme luettavaksemme. Samoin sukuneuvoston jäsenet ovat olleet aktiivisesti mukana toiminnassa. Suku­seurassa toimiminen on taloudellisesti ajateltuna kannattamatonta, mutta siitä saa palkkana hyvän mielen. Toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi olisi hyvä saada nuorempiakin toimijoita kuin meitä senioreita hoitamaan yhteisiä asioita. Kädentaidot ovat suvullemme ominainen piirre. Sukukokouksen yhteydessä on ollut tapana tuoda esille näitä kädentaitojen aikaansaannoksia. Hupelissa onkin hyvät tilat näyttelylle, joten rohkaisen kaikkia ottamaan mukaan tauluja, neuleita, koruja ja muita kädentaitojen tuotoksia.

Mitä sukukoontuminen voi antaa? Ihminen on tietyllä tavalla laumasielu. Kesällä näkee usein useita hyttysten muodostamia parvia. Tutkijoiden mukaan jokaisella parvella on oma ”surina”, jossa sitten yksilöt viihtyvät. Itse olen sukukokouksissa kokenut juuri tätä pörinää ja surinaa, jossa kokee kuuluvansa omaan laumaan. Lauma luo turvallisuuden tunnetta ja poistaa yksinäisyyden tuomia ikäviä tunnekokemuksia. Muistan, kuinka nuorena ollessa kuulin sanottavan, etteivät ne ja ne Hätiset ole sukulaisia. Nyt, kun olen perehtynyt sukumme historiaan, niin onpa aika vaikea sanoa kuka Hätinen ei olisi sukulainen. Vuoden 2013 sukukokouksessa FT Ari Voutilainen totesi esitelmässään, että kaikki ihmiset ovat toistensa suku­laisia. Eläimistä lähinnä ihmisten sukua ovat gorillat, joiden geeneistä 98,7 prosenttia ovat samoja ihmisten kanssa. Sukukokouksessa voi perehtyä omiin juuriinsa ja historiaansa. Sanonta, ellei tunne historiaansa, ei ole tulevaisuuttakaan, on harvinaisen totta. Kiitos Pentille, että hän on perehtynyt aika syvällisesti ja dokumentoinut sukumme sukuluetteloa. Toivon, että Pentti saisi sukuluetteloihin päivitettyä tietoa. Elossa olevilta henkilöiltä on saatava henkilökohtainen lupa tietojen dokumentointiin. Monet ovat myös innostuneet kirjoittamaan omista lähisukulaisistaan henkilökuvauksia ensimmäiseen suku­ kirjaamme. Sukukokouksessa on hyvä tilaisuus ottaa mukaan vanhoja valokuvia ja muistella vaikka niitä katselemalla henkilöitä ja tapahtumia, mistä kuvat kertovat. Kiitän sukuneuvoston jäseniä ja kaikkia muitakin henkilöitä sukukokouksen eteen tehdystä talkootyöstä. Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi Tuusniemelle Hätisen sukuseuran VII sukukokoukseen. Raimo Hätinen sukuseuran esimies

Hätisetti


Hotelli Hupelissa

1.-2.7.2017

Hätisen sukuseura ry VII SUKUKOKOUS

Hotelli Hupeli Eino Räsänen osti n. kaksi vuotta sitten Tuusniemen Levälahdessa toimivan Hotelli Hupelin. Noin vuoden ajan kestäneen remontoinnin jälkeen hotelli on saanut uuden ilmeen. Hotellin toiminnan tukemiseksi on perustettu Hengen voimaa yhdistys, jonka toiminta-ajatuksena on yhteiskristillisen toiminnan järjestäminen. Hotellissa on majoitustilat n. 80 henkilölle 2-4 hengen huoneissa. Hotellin aiemmasta toiminnasta jääneestä hevostallista on kunnostettu kokoustila n. 100 henkilölle.

Ilmoittautumiset ja hinnat sukukokoukseen

Valokuva Heikki Nordforsin arkistosta

OHJELMA LAUANTAINA 1.7.2017 10.00 NÄYTTELYN PYSTYTTÄMINEN 13.00 Ilmoittautuminen ja kahvi HOTELLI HUPELI 14.00 Lipunnosto, tervetuloa 15.00 RETKI LINJA-AUTOLLA VALAMOON 18.00 FRISBEEGOLFKISA NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN 20.00 VAPAATA ILLANVIETTOA SUKUKIRJAN SISÄLLÖN OPASTUSTA VALOKUVIEN SKANNAUSPALVELU KARAOKE 22.00 LIPUNLASKU SUNNUNTAINA 2.7.2017 8.00 HERÄTYS JA AAMIAINEN 9.00 LIPUNNOSTO 9.15 ILMOITTAUTUMINEN 9.30 VARSINAINEN SUKUKOKUS 13.00 RUOKAILU NOUTOPÖYDÄSTÄ 14.00 ULKOILUA NÄYTTELYYN TUTUSTUMISTA 15.00 LIPUNLASKU

LIPPULAULU Siniristilippumme, sulle käsin vannomme, sydämin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin. Kuin taivas ja hanki Suomen ovat värisi puhtahat. Sinä hulmullas mielemme nostat ja kotimme korotat. Isät, veljet verellään vihki sinut viiriksi vapaan maan. Ilomiellä sun jäljessäs käymme teit’ isäin astumaan. Sun on kunnias kunniamme, Sinun voimasi voimamme on. Sinun kanssasi onnemme jaamme ja iskut kohtalon. Siniristilippumme, sulle valan vannomme kallihin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.

Lauantai 1.7. • tervetulokahvi, linja-autokuljetus Hupelista Valamoon, lounas Valamossa, opastettu kierros Valamossa 40 € • iltapala Hupelissa 10 € • majoittuminen ja aamupala 30 € • asuntoauto tai –vaunu 5 € (sisältää sähkön) Sunnuntai 2.7. • aamupala 8 € • lounas + kahvi 15 € Koko paketti yhteishintaan sukuseuran jäseniltä 100 €, ei jäseniltä 120 €, pelkkä lauantai ilman majoitusta jäseniltä 50 €, ei jäseniltä 60 €, sunnuntai (aamupala + lounas + kahvi) jäseniltä 15 €, ei jäseniltä 25 €. Ilmoittautumiset 16.6.2017 mennessä sähköpostitse rhatinen@gmail.com tai puhelimitse 044 210 4057 tai maksamalla osallistumismaksun sukuseuran pankkitilille FI96 5482 0620 0335 10. Viestikenttään osallistujien nimet. Tervetuloa

Hätisetti 3


Aapeli Hätinen (s. 30.7.1896, k. 6.6.1957)

Suomen sisällissodassa 1918 Aapeli Hätinen syntyi heinäkuussa 1896

Sisällissota aiheutti Suomen kansalle ja sen yhtenäisyydelle syvät haavat ja niiden paraneminen kesti vuosi­ kymmeniä. Itse asiassa aihe on edelleen arka ja vankileirit ovat häpeä­ pilkku Suomen historiassa. Vasta viime vuosina on saatu dokumentoitua todenmukaista tietoa molempien osapuolien vankileirien oloista. On hyvä että tästäkin puhutaan ja tunnustetaan tapahtuneet tosiasiat.

Kuopion maalaiskunnassa Vehmasmäessä. Hän oli 21-vuotias, kun Suomen sisällissota Suomen senaatin (eli hallituksen) ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä syttyi 27.1.1918.

Kolme Hätistä mukana Punaiset aloittivat tuolloin vallankaappauksen, joka aluksi onnistuikin eteläisessä Suomessa. Samana päivänä alkoi Suomessa myös venäläisten sotilaiden aseistariisuminen. Varsinainen sota alkoi kun laillisen hallituksen armeijan silloinen ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim määräsi 28.1.1918 venäläisten aseista­ riisunnan aloitettavaksi. Sodan syttyessä Suomi oli vasta nuori itsenäinen valtio, vasta edellisen vuoden joulukuussa itsenäistynyt. Vuoden 1918 sisällis­sodalle oli useita syitä. Venäjällä oli levotonta ensimmäisen maailman­sodan tappioiden ja vallankumouksen vuoksi. Suomessa oli vakava elintarvikepula ja sen vuoksi nälänhätä. Vienti Venäjälle oli pysähtynyt ja lakkoja oli useita. Tämä kaikki loi Suomeen epävarmuutta ja pelkoa.

Neutraalein nimitys lienee Suomen sota 1918 Sisällissodalle on annettu useita erilaisia nimiä, joista osa oli ideologisesti tai valtapoliittisesti värittyneempiä ja osa neutraalimpia. Puhuttiin muun muassa vapaussodasta, punakapinasta, kansalaissodasta, vallankumouksesta ja veljessodasta. Neutraalein nimitys lienee Suomen sota 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansan­ valtuuskunnan joukkoina punaiset. Molemmilla osapuolilla oli takanaan vieraan vallan tuki; valkoisilla Saksan keisarikunta ja punaisilla Neuvosto-Venäjä. Sota kesti vain 4,5 kuukautta päättyen 15.5.1918 valkoisten voittoon. Voittoon vaikutti osaltaan se että valkoisten joukot olivat taitavasti johdettuja. Heitä koulutti Saksassa oppinsa saanut jääkärijoukko. Punakaartilaiset taas olivat enemmän kapina­ joukkio. Heidän johtajansa eivät pystyneet organisoimaan joukkojaan tehokkaasti, ja sotilaskurikin on heikkoa. Osa sen johtajista pakeni Itärajan taakse, kun tappio näytti väistämättömältä. Sota oli lyhyt, mutta sen vaikutukset Suomen sisäpolitiikkaan olivat merkittäviä. Sotaa ei käyty vain armeijojen kesken sotakentillä, vaan molemmat puolet syyllistyivät siviilien murhiin ja terroritekoihin ennen varsinaista sotaa, sodan aikana ja sen jälkeen. Niitäkin tilanteita oli, että veljekset tai isä ja poika taistelivat sodan eri puolilla eli sotaa käytiin kirjaimellisestikin ”veli veljeä vastaan”. Tilanne oli siis joillekin perheille todella karmea.

4

Aapeli Hätinen sotilaspuvussa vuonna 1918

On sanottu, että sisällissota oli sodista raadollisin. Sisällissodassa kaatuneita, teloitettuja, kadonneita ja vankileireillä kuolleita oli kaikkiaan lähes 37 000, joista noin kolme neljäsosaa oli punaisten puolelta. Vuoden 1918 sodassa kaatuneiden, surmattujen ja vankileireillä menehtyneiden nimilistoja läpikäydessä (http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main) selviää, että listoilta löytyy kolme Hätistä. Yksi kaatui sodassa punaisten joukoissa, yksi kuoli sairauteen vankileirillä ja yksi on merkitty kadonneeksi. On vaikea kuvitella mitä Aapelin, nuoren torpparin pojan, mielessä tuona aikana liikkui. Hänen osallistumisestaan sisällissotaan ei ole paljon tietoa. Sen verran tiedetään että hän toimi vanginvartijana Helsingissä. Aapeli ei ollut poliittisesti aktiivinen eikä hän ollut minkään puolueen jäsen. Häntä ei tainnut ideologiat kiinnostaa. Jostain syystä hän päätyi valkoisten joukkoihin. Aapelin toiminnasta talvi- ja jatkosodassa tiedetään sen verran, että hän ei osallistunut varsinaisiin sotatoimiin, vaan oli veljiensä Eeron ja Laurin kanssa työkomennuksella Kuopion Pitkälahdessa. Aapeli oli taitava kirvesmies. Hän valmisti erilaisia tarvikkeita Suomen armeijan tarpeisiin. Aapeli ei sota-ajoista lapsilleen puhunut. Hän kuoli 60-vuotiaana. Aapelin tarina on osa Gabrielin sukuhaaran historiaa. Sisällissota, kuten kaikki muutkin sodat, olisivat saaneet jäädä sotimatta. Sodalla ei koskaan voiteta yhtään mitään. Kaikki siinä häviävät, jotkut enemmän kuin toiset. Ymmärrämme kyllä mikä oli Suomen tilanne tuolloin. Nuori valtio ja sen johtajat eivät päässeet yksimielisyyteen siitä mitä pitäisi tehdä ja mihin suuntaan uutta Suomea pitäisi viedä. Ihmisillä oli erilaisia intressejä ja aseisiin tartuttiin herkästi. Koko Eurooppa oli tuolloin ensimmäisen maailmansodan jaloissa. Virallisesti ensimmäinen maailmansota päättyi 11.11.1918 eli puolisen vuotta Suomen sisällis­sodan päättymisen jälkeen. Ensimmäisen maailmansodan piti olla ”sota joka lopettaa kaikki sodat”. Olemme kaikki saaneet huomata että näin ei ole todellakaan käynyt. Toivotaan 100-vuotiaalle Suomelle rauhallista tulevaisuutta. Reijo Hätinen (Aapelin poika) ja Mervi Hätinen

Hätisetti


Pekan ja Paulan luona kylässä Pekka Hätisen syntyessä helmikuussa 1950 Timo ”Ville” Hätinen oli tuolloin 12-vuotias koululainen. Muistan sen päivän, kun kävimme koko perhe katsomassa Yrjö-sedän ja Irjatädin kauan odotettua vauvaa Kätilöopistolla Helsingissä, Ville kertoo.

Pekka ja Paula kaverien veneellä Saimaalla.

Pekan isä Yrjö (1906 -1984) ja Villen isä Armas (1905–1987) Hätinen olivat veljeksiä. Meillä serkuilla oli sen verran iso ikäero, ettei yhteisiä lapsuusleikkejä ollut, mutta kyllä yhteydenpitoa perheiden kesken oli. Varsinkin Pekan Irja-äiti (1911- 1988) oli sosiaalinen ja meille pojille hän oli ”oikea Leelian lepotuoli”, Ville muistelee. Armas ja Yrjö menettivät oman isänsä Petter Hätisen (syntynyt 1869 Riistavedellä, kuollut 1918) sisällissodassa Tampereella. Armas oli silloin vain 13-vuotias ja Yrjö 12-vuotias. Veljesten Aina-äiti eli vuoteen 1947. On kyse Magnuksen sukuhaaran Hätisistä. Vietämme maaliskuista sunnuntaina Pekka Hätisen ja hänen puolisonsa Paula Leppäsen kotona Tapaninkylässä Helsingissä. Yksikerroksinen koti eroaa tavallisesta perheasunnosta esteetöntä liikkumista helpottavilla ratkaisuillaan, koska nuorena vammautunut Pekka istuu pyörätuolissa. Pekka ja Paula muuttivat taloon 1995. Asunto-osakeyhtiössä on kolme samanlaista asuntoa ja neljäs päivystystilana henkilökohtaiselle avustajalle, jonka asukkaat voivat tarvittaessa kutsua omaan kotiin. Aikaisemmin he asuivat Sofialehdonkadulla Käpylässä. Etsiessään uutta kotia he törmäsivät kaavoituksen kummallisuuksiin. Kaupunki oli kaavoittamassa liikuntavammaisille 2-kerroksia taloja. Neuvottelimme kaupungin kanssa asiasta ja lopulta löytyi tämä yksikerrosrakentamiselle kaavoitettu tontti, jolle nämä talot sitten rakennettiin. Invalidiliitolla, jonka puheenjohtajana Pekka Hätinen toimii, riittää tänäkin päivänä tehtäviä esteettömyyden edistämisessä laaja-alaisesti. Siihen kuuluu rakennetun ympäristön, liikkumisen ja kommunikaation esteet, mutta myös asenteet. Ajankohtainen asia on Sote-uudistukseen vaikuttaminen niin, että vammaisten kuntoutuspalvelut tulisivat turvatuiksi mahdollisimman hyvin.

suunnittelijana, mutta pojan syntymän jälkeen hän alkoi pitää omaa ompelimoa kotona. Silloin oli tavallista teettää vaatteet ompelijalla, joten osaavalle kädentaitajalle työtä riitti. Perhe vietti 50-luvulla kesälomia Jämsässä äidin suvun kesä­ paikassa ja 1960-luvulla useita kesiä Hätisten luona Tuusniemen Tuusjärvellä. Kaupunkilaisserkut pääsivät näin mukaan heinätöihinkin. Vuonna 1967 Pekka Hätinen oli kesätöissä Ruotsissa ja kesällä 1968 lentokentällä Vantaalla. Saatuaan ilmaisen lento­matkan hän matkusti kaverinsa kanssa lomalle Las Palmasiin. Sukellettuaan mereen Pekka loukkasi niskansa ja oli hukkua. Rannalla olleet ihmiset vetivät hänet ylös vedestä ja kuljettivat pienen henkilöauton takapenkillä sairaalaan. Olisivatko asian­mukaiset ensiaputoimet säästäneet vammautumiselta, siihen ei löydy vastausta. Joka tapauksessa kohtalokas uintireissu johti halvaantumiseen. Hänet leikattiin Espanjassa. Ville matkusti serkkuaan katsomaan. Kahden viikon sairaalajakson jälkeen Pekka siirrettiin Suomeen. Töölön sairaalassa tehtiin vuoden aikana useita operaatioita ja sen jälkeen alkoi vuoden kestävä kuntoutusjakso Invalidiliiton kuntoutuskeskuksessa Käpylässä. – Kun pääsin kuntoutuksesta 1970–71 kotiin, oli ryhdyttävä auton hankintaan, koska pyörätuolilla liikkuminen olisi ollut muuten lähes mahdotonta. Ei ollut invatakseja. Niitä alkoi tulla Helsinkiin vasta 1975–76. Auton hankintaan jouduin ottamaan lainaa, sillä vanhemmat eläkeläisinä eivät pystyneet auttamaan. Pieni työeläke lentokentällä suoritetusta työstä oli terve­tullut lisä siinä vaiheessa. Aivan oleellista oli myös äitini puolen Ykä-serkun apu. Hän oli asunut kodissamme useita vuosia jäätyään aikaisemmin orvoksi, Pekka kertoo.

Kohtalokas uintireissu 18-vuotiaana Pekka asui vanhempineen Helsingissä Käpylässä. Isä kävi töissä parin kilometrin päässä olevalla VR:n konepajalla Pasilassa. Irja-äiti oli työskennellyt pitkään Elannon ateljeessa vaatteiden

Pronssia, hopeaa ja kultaa 70-luvulla vammaisurheilu oli pitkälti sosiaalista toimintaa. Pekka kiinnostui pöytätenniksestä ja kehittyi siinä niin hyväksi, että hänet valittiin Suomen joukkueeseen paralympialaisiin. Kanadassa Toronton paralympialaisissa 1976 hän voitti pronssia.

Hätisetti 5


Paula ja Pekka Arnhemin paralympialaisissa 1980. Pekka toi kotiin hopeaa pöytätenniksen Pekka Hätinen (vas.) voitti Torontossa 1976 paralympiapronssia pöytätenniksessä (kuva: VAU arkisto). kaksinpelissä (kuva: VAU arkisto)

Neljä vuotta myöhemmin Hollannissa Arnhemissa tuli hopeaa kaksinpelissä. Stoke Mandevillessä järjestetyissä MM-kisoissa tuli myös joukkuekulta. Pekka Hätinen on valittu Vuoden pyörätuoliurheilijaksi ja hän on antanut Invalidiliiton varainkeruukampanjallekin kasvot. Huipputason paraurheilu on varsin nuorta. Esimerkiksi kansain­välinen Paralympiakomitea perustettiin vasta 80-luvun lopulla. Paraurheilu on vähitellen noussut urheilun rinnalle ammattimaisuudessa ja arvostuksessa. Pyörätuoli­kelauksessa huipulla oleva Leo-Pekka Tähti sai 70. Vuoden urheilija –huomion­ osoituksen ensimmäisenä paraurheilijana kuluvan vuoden tammi­kuussa. Oli jo aikakin! kuului varsin yleinen kommentti valinnan jälkeen. Tänä päivänä paraurheilijat harjoittelevat ammattimaisesti ja tähtäävät tuloksiin. Vaikka kyllähän Pekkakin treenasi, aika vaan oli toinen, Paula-puoliso toteaa.

Pitkä ura vammaisjärjestöissä Pekka Hätinen työskenteli 25 vuoden ajan Invalidien urheiluliitossa hoitaen kansainvälisiä asioita. 1970–80-luvuilla moni ei puhunut järjestössä kieliä, joten englantia taitavalle Pekalle kieli­taito avasi mahdollisuuden mielenkiintoiseen työhön ja hänen ruotsinkielen taitonsa kehittyi lisää pohjoismaisessa yhteis­ työssä. Useiden vuosien ajan Pekka toimi myös järjestön paikallis­ yhdistyksessä puheenjohtajana. Pitkää työuraa Invalidien urheilu­ liitossa seurasi useita vuosia kestänyt liiton puheenjohtajuus. Vajaa 10 vuotta sitten kolme vammaisjärjestöä käynnisti yhdistymis­neuvottelut, joiden tuloksena perustettiin Suomen Vammaisurheilu ja Liikunta VAU ry. Pekka oli keskeisesti mukana uuden järjestön synnyttämisessä ja hänestä leivottiin ensimmäinen puheenjohtaja kuudeksi vuodeksi. VAU edistää ja kehittää liikuntavammaisten, näkövammaisten, kehitysvammaisten sekä elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien henkilöiden liikunnan harrastamisen ja kilpailemisen mahdollisuuksia ja olosuhteita. Pekka Hätinen on toiminut myös Suomen Invalidiliiton valtuus­kunnassa ja liittohallituksessa. Vuodesta 2016 alkaen hän on johtanut liittohallituksen puheenjohtajana 30 000 henkilö­ jäsenen, 150 jäsenyhdistyksen ja 2500 työntekijän järjestöä.

6

Paula toimii fysioterapeuttina Käpylässä Pekka ja Paula tutustuivat 1975 Paulan opiskellessa lääkintä­ voimistelijaksi (nykyisin ammattinimike fysioterapeutti). Hänellä oli kova halua saada lisäoppia ulkomailta, mutta nuorten seurustelun vuoksi päätös ei ollut helppo. Pekka patisti lähtemään. Niinpä Paula työskenteli Islannissa pari vuotta ja sieltä palattuaan hän sai työpaikan Invalidiliiton kuntoutuskeskuksesta Käpylässä. 1980-luvun alussa Sveitsissä oltiin vammautuneiden kuntoutuksessa selvästi pidemmällä kuin vaikkapa Suomessa, joten Pekan innostamana Paula matkusti jälleen, tällä kertaa Baseliin. Siellä vierähti pari vuotta. Sen jälkeen työt jatkuivat taas Käpylässä. Nykyisin kuntoutusyksikkö on nimeltään Validia (Invalidiliiton kuntoutus), jossa Paula edelleen työskentelee. Validia tunnetaan aivo- ja selkäydinvaurioiden sekä muiden neurologisten tai harvinaisten sairauksien kuntoutuksesta ja hoidosta. Kuntoutustyönsä ohella Paula Leppänen on kouluttautunut paraurheilijoiden luokittelijaksi. Luokittelulla pyritään tasoittamaan vammasta johtuvia eroja ja mahdollistamaan mielekäs kilpailutilanne. Liikunta- ja näkövammaisilla on jokaisessa lajissa oma lajikohtainen luokittelu. Luokittelu vaihtelee lisäksi eri vammaryhmien välillä, hän kertoo. Häntä huolestuttaa puolisonsa tavoin, kuinka vammaisten kuntoutuspalvelut turvataan parhaalla mahdollisella tavalla Sote-uudistuksessa.

Idea avustajakoirista tuliaisina Vancouverista Pekan kilpailumatkojen lisäksi pariskunta on matkustanut useita kertoja yhdessä maailmalla, myös maailman ympäri. Vancouverin-matkallaan 1990-luvun alussa he tutustuivat avustajakoiratoimintaan. Siellä he näkivät koiria, joilla oli tunnuksella varustetut liivit päällä. Kuulimme, että kyse oli esimerkiksi kuulokoirista, jotka auttavat kuuroja. Pekka kirjoitti Invalidien Urheiluliiton lehteen, mitä he olivat nähneet ja että Suomeenkin tulisi kouluttaa avustajakoiria. Idea oli Paulan. Invalidiliitto innostui asiasta ja Avustajakoirayhdistys perustettiin 1992–93. Opaskoirilla näkövammaisten auttajina on pitkä historia, mutta avustajakoiratoiminta on näin uutta. Nykyään Suomessa on noin 70 koulutettua ja tehtävään hyväksyt-

Hätisetti


tyä avustajakoiraa. Koirat toimivat liikuntarajoitteisten henkiöiden avustajina. Avustajakoiran tuntee sini-valkoisesta tunnuksesta ja koiralla on oikeus olla avustettavansa mukana kaikkialla. Perheen pari vuotta sitten kuollut Arttu-koira oli avustajakoira samoin kuin eläkepäiviään viettävä Hippa. Nuorempi Kenda osaa montaa asiaa, kuten nostaa tavaroita, mutta sosiaalisuutensa vuoksi se sopii paremmin terapiakoiraksi ja käy viikoittain töissä Paulan mukana. Palataan takaisin matkustamiseen. Pariskunta Hätinen & Leppänen teki yhteisen, 2,5 kuukautta kestäneen maailman­ ympärysmatkan 1999. Se oli yhdistetty työ- ja lomamatka. Yhtenä pysähdyspaikkana oli Sydney, jossa kummallakin oli vuoden 2000 kesäparalympialaisiin liittyviä valmisteluja. Nyt ei ole ihmeempiä matkasuunnitelmia; mökkeilyä kesällä ja jotain pientä sen lisäksi. Katsotaan sitten, kun Paula jää eläkkeelle, Pekka toteaa. Aktiivisella pariskunnalla tuntuu riittävän tekemistä, Pekalla tärkeissä luottamustehtävissä ja Paulalla kuntoutuksen parissa. Timo "Ville" Hätisen (oik.) lapsuuteen kuului sota ja aika sotalapsena Tukholmassa. Pekka Hätinen syntyi sodanjälkeiseen Suomeen. Monenlaisia käänteitä elämä on tarjonnut kummallekin. Kuvassa myös Pekan ja Paulan koirat Hippa ja Kenda.

Villen tarina Timo ”Ville” Hätisen elämä on kulkenut toisenlaisia latuja kuin Pekan, onhan hän vuonna 1937 syntyneenä sota-ajan lapsi. Villen perheeseen kuuluivat Armas-isä ja Anna-äiti sekä veljet Matti (1934–98) ja Eero (1941–1980). Ruotsinkielinen äiti oli etu­päässä kotona lasten ollessa pieniä, joten toisen kotimaisen kielen taidon pojat saivat äidinmaidossa. Armas Hätinen työskenteli VR:n Pasilan konepajalla konepuu­ seppänä Yrjö-veljensä tavoin. Hän rakenteli vapaa-ajallaan huone­kaluja kotiin. Vieläkin minulla on omassa kodissani isän rakentamia kalusteita. Yrjö-setä rakenteli hänkin, mutta lähinnä pikkuesineitä eksoottisista puulajeista. Setä oli poliittisesti aktiivinen, perusdemari, paikallistason järjestötyössä ja ehdokkaanakin muutaman kerran. Isäni ei ollut yhtä aktiivinen, Ville kertoo. Hänet lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin Sjöqvistin perheen luokse. Koti oli aivan Tukholman keskustassa. Perheen ainoa poika John oli osallistunut vapaaehtoisena hävittäjälentäjänä suomalaisten joukossa Talvisotaan, jossa hän kaatui. Ennen pojan lähtöä Sjöqvisteillä oli keskusteltu, että ellei oma poika palaisi sodasta, vanhemmat voisivat ottaa sotalapsen Suomesta. Kun Ville oli menossa Ruotsiin, Sjöqvistien ja Hätisten kesken oli sovittu, että sodan loputtua poika palaa oman perheensä luokse Helsinkiin, jos isä selviää hengissä sodasta. Näin sitten onnellisesti kävikin, ja Ville pääsi takaisin kotiinsa. Perheiden välit pysyivät aina hyvinä. Oma äitinikin piti yhteyttä Sjö­q­visteihin ja itse vietin monia lomia heidän luonaan Tukholmassa. Sjöqvistin perhe oli todella mielenkiintoinen. Isä Fritz oli tunnettu purjehtija ja ammatiltaan sillanrakennusinsinööri, joka ollessaan töissä Kaliforniassa Golden Gate sillan rakennus­töissä,

tapasi ruotsalaissyntyisen Edith-vaimonsa siellä. Lomaillessani opin minäkin purjehtimaan heidän kesäpaikassaan. Ruotsin­ kielen kanssa ei ollut lainkaan ongelmia, sillä sen taidon olin saanut äidiltäni. Yhteydenpitomme jatkui heidän kuolemaansa asti.

Interraililla 1950-luvulla Ville on kiitollinen lapsuudenkodilleen siitä, että hänellä oli vapaus liikkua ja saada kokea. Isä ja äiti sallivat interrail-matkat. 1950-luvulla kiersin ensin Pohjoismaissa ja sen jälkeen melkein kaikissa Euroopan maissa. Matkarahoja tienasin kukkakaupan lähettinä ja milloin missäkin hommissa, ja vanhemmat avustivat mahdollisuuksien mukaan. Oli kova halu nähdä maailmaa. Se oli opettavaista ja syntyi vuosikymmeniä kestäneitä ystävyyssuhteita ja tuttavuuksia, saksan ja englannin taidot karttuivat. Sittemmin kielitaito avasi työmahdollisuudet kansainvälisiin tehtäviin ensin matkailun parissa ja myöhemmin logistiikka-alalla. Viimeiset 25 vuotta hän työskenteli John Nurmisen palveluksessa. Kansainvälisiä luottamustehtäviäkin kertyi. Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä Ville on iloinen jälki­ kasvustaan ja siitä, että välit ovat hyvät. Hänellä on kaksi poikaa, vuonna 1968 syntynyt Tom Hätinen ja vuonna 1971 syntynyt Timo Hätinen. Lapsenlapsia on yhteensä kahdeksan, heistä vanhin on 21-vuotias ja nuorin vauvaiässä. Ja onhan Villelläkin ollut koiria. Bokseri Lucy eli 11-vuotiaaksi ja labbis Ali 14,5-vuotiaaksi. Taitavat Hätiset olla koiraihmisiä. Haastattelu: Raija-Liisa Konkola

Hätisetti 7


Juhlat ja erityisruokavaliot Kevät ja kesä ovat aikaa, jolloin perheissä järjestetään monenlaisia juhlia tai kokoonnutaan muuten vain ystävien ja suvun kesken. Pöydän ääreen saattaa saapua myös erityisruokavaliota noudattavia vieraita. Silloin tarjottavien järjestäminen voi aiheuttaa emännälle ylimääräistä päänvaivaa. Mikä neuvoksi? Ensimmäinen neuvoni tilaisuuden järjestäjälle on, että kutsuttaessa pyydetään vieraita ilmoittamaan mahdollisesta erityisruokavaliosta. Jos kutsussa ei sitä kysytä, siinä tapauksessa vieraan kannattaa informoida juhlien emäntää hyvissä ajoin asiasta. Yleisimpiä ruoka-aineallergioita ovat laktoosi-intoleranssi, maitoallergia lähinnä lapsilla ja nuorilla, viljojen gluteenista johtuva keliakia, pähkinäallergia sekä lähinnä pienillä lapsilla esiintyvä muna-allergia. Lisäksi jotkut saavat allergiaoireita äyriäisistä ja kaloista. Jos erityisruokavaliosi ei ole tilaisuuden emännälle tuttu, voit kertoa hänelle mistä siinä on kysymys ja tietenkin kysyä onnistuuko erikoisruokavalion järjestäminen. Itselläni diagnosoitiin keliakia noin 15 vuotta sitten. Ruokailu­ tottumukset menivät kerralla uusiksi. Rukiista, ohrasta ja vehnästä oli luovuttava niiden sisältämän gluteenin vuoksi. Aamu­ puuron saan valmistaa edelleen kaurahiutaleista, kunhan kaura on puhdasta kauraa (ei jäämiä muista viljoista). Omalla kohdallani sopeutuminen sujui hyvin. Tiesin, että ainoa lääke sairauteeni on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Keliaakikoita on Hätisen suvussa muitakin. Näin ollen erityis­ ruokavaliot ovat meillä mielessä aina, kun kutsumme vieraita tai kun osallistumme johonkin tilaisuuteen.

Tuoteselosteissa tarkkana Tuoteselosteet on tärkeätä tutkia kaikkien allergioiden kohdalla. Esimerkiksi pähkinöitä tai vaikkapa kananmunia käytetään varsin yleisesti monissa valmisteissa, joissa niitä ei ajattelisi olevan. Itse jätän tuotteen kauppaan, jos tuoteselosteessa lukee ”saattaa sisältää pieniä määriä gluteenia” tai ”voi olla jäämiä muista viljoista”. Ainoa oikea merkintä on ”gluteeniton”. Laktoosi-intoleranssistaan ilmoittava vieras huomioidaan varmimmin, kun ruoan ja kahvileipien valmistuksessa käytetään laktoosittomia maitotuotteita. Hyla-tuotteet tai vähä­laktoosiset eivät sovi kaikille. Moni laktoosi-intoleranssista kärsivä ottaa laktoosia pilkkovan pillerin, jos ei ole varma ruoan laktoosittomuudesta.

Muutama käytännön vinkki leivontaan ja tarjolle laittoon Serkkuni Riitta Hätinen sai keliakiadiagnoosin 1-2 vuotta ennen omaani. Hän kertoo valmistavansa juhliin täytekakut aina perunajauhoista, ja tietenkin kuorrutus ja täytteet ovat laktoosittomia, jolloin ne sopivat kaikille. Myös juustokakut onnistuvat helposti gluteenittomista raaka-aineista. Tavallisia ohjeita voi hyödyntää vaihtamalla esim. vehnäjauhojen tilalle gluteenittoman jauhon. Neljän pojan äiti Anita Räsänen on tottunut juhlien järjestäjä. Hän osaa ottaa huomioon meidän sukulaisten keliakian ja muidenkin vieraiden erityistoiveet. Anita suosittelee juhlien kahvi­pöytään esimerkiksi juustoliivatekakkua, jonka pohjan voi valmistaa gluteenittomista kekseistä. Se on erittäin helppo juhlaherkku. Suklaakakun pohja onnistuu vehnäjauhojen sijasta mantelijauheella. Helppo vierasvara on gluteeniton kääretorttu perunajauhoista tai maissitärkkelyksestä valmistettuna. Hyvä periaate on, että normaaliruokia vastaavasti tarjotaan gluteenittomia ja laktoosittomia vaihtoehtoja. Esimerkiksi voileipä­kakun voi koota gluteenittomasta paahtoleivästä ja gluteenittomia karjalanpiirakoita löytyy kaupan pakaste­altaasta. Myös kasvisruokavaihtoehdot kuuluvat asiaan, jos vieraat ovat toiveestaan kertoneet. Riitta ja Anita tähdentävät gluteenittomien leivonnassa ja esillepanossa tarkkuutta. Varmista ennen leivontaa, että kädet, pöydät, kulhot, vispilät ja muut välineet sekä käytettävät raaka-aineet ovat puhtaita. Tarjoile gluteenittomat leivonnaiset ja ruokalajit omilta tarjoiluvadeiltaan ja varmista, että niissä on oma puhdas otin. Gluteenittomat tuotteet olisi hyvä olla omana ryhmänään tai jopa erillisellä pöydällä. Anitan ja Riitan vinkeillä pärjää pitkälle. Kahvipöydässä ei nykyään tarvitse olla ”sen seitsemää sorttia”. Jos erityistuotteiden valmistaminen tuntuu itsestä hankalalta, kauppojen ja leipomoiden valikoimat ovat nykyään varsin hyvät. Tilaisuuden onnistumista helpottavia vinkkejä ja reseptejä löytyy runsaasti netistä ja aikakauslehdistä. Teksti: Raija-Liisa Konkola

8

Hätisetti


Rohkeat Robinit Otsikosta voisi päätellä, että tämä juttu saattaisi kertoa esimerkiksi Robin Hoodista ja Batman&Robin-kaksikon Robinista, noista rohkeista sankareista. Ei kuitenkaan lähdetä tällä kertaa tuohon suuntaan. Otetaan tarkasteluun kokonaan toisenlaiset Robinit. Robin on englanninkielinen nimi ihastuttavalle lintulajille, joka tunnetaan meillä nimellä punarinta. Monet varmaan tunnistavatkin tuon pienen, pyöreän, vilkkaan, uteliaan, puna-naamaisen ja -rintaisen, vipattavapyrstöisen nappi­silmän. Punarinta on Suomessa yleinen lintulaji. Sen ravintoa ovat ötökät, siemenet ja marjat. Yksilöitä on vaikea erottaa toisistaan, sillä urokset ja naaraat ovat samannäköisiä. Osa punarinnoista ei muuta laisinkaan etelään talveksi, vaan ne selviävät talviruokinnan avulla talven yli Suomessa.

Eräänä kesäisenä päivänä muutama vuosi sitten isäni päätti mennä kääntämään lehtikompostia. Hän kiinnitti pian huomioita liikkeeseen kompostin vieressä olevassa orapihlaja-aidassa. Hän kääntyi katsomaan liikkeen suuntaan. Noin metrin päässä oksalla napotti punarinta ja tarkkaili isäni työtä kiinnostuneena. Isä pysyi liikkumatta paikallaan. Ei mennyt montaakaan sekuntia, kun punarinta hyppäsi tutkimaan käännettyä maata ja alkoi nokkia sieltä pieniä ötököitä, jotka olivat tulleet lehtien kääntämisen vuoksi esiin. Lintu söi kaikessa rauhassa isän jutellessa sille niitä näitä ja kun vatsa oli täynnä, hyppäsi punarinta takaisin orapihlaja-aidan oksalle, ja isä pääsi jatkamaan työtä. Kiva kun voitiin olla avuksi lounaan hankinnassa. Toinen mielenkiintoinen kohtaaminen tapahtui syksyllä 2016. Vanhempieni talon pihalla asusteli varsin luottavainen linnun poikanen. Se tuli aivan viereen pomppimaan ja parhaimmillaan hyppi äitini jalan päälle. Aina kun vanhempani puuhasivat pihalla, tuli poikanen katsomaan mitä tapahtuu. Eräänä päivänä aloimme kerätä marjoja punaherukka­ pensaista. Pensaan vieressä olevalla mattojen kopistelu­telineellä seisoskeli punarinnan poikanen punaherukan marja suussaan. Sanoin sille: ”Hah, marjarosvo. Kiinni jäit.” Punaherukkapensaat oli nimittäin verkotettu, jotta rastaat eivät söisi kaikkia marjoja. Poikanen lennähti pienen matkan päähän syömään marjaansa kaikessa rauhassa. Samalla minä aloin irrotella verkkoa pensaan päältä ja sain pienen aukon avattua pensaan yläreunaan. Huomasin sivusilmällä, että jokin lensi pääni ohitse pensaan sisään. No sehän oli punarinnan poikanen, jolla oli kiire tutkimaan pensasta. Kaikessa rauhassa irrottelin isän kanssa verkkoa ja poikanen tutki samalla tiiviisti pensaan sisuksia herkku­palojen toivossa. Koko sen ajan kun keräsimme marjoja, poikanen pyöri lähellä ja tarkkaili puuhiamme parhaimmillaan noin puolen metrin päässä. Lupasimme jättää sillekin muutamia marjoja pensaaseen. Tapaan joka vuosi punarintoja kaupungissa ja maaseudulla. Niiden terhakka olemus ilahduttaa minua aina. Tuntuu mukavalta kun jokin luontokappale päästää lähelle seuraamaan puuhiaan. Kuitenkin toivon, että ne pitäisivät pientä etäisyyttä ihmisiin. Kaikki ihmiset kun eivät ole ystävällisiä eläimille. Toivottavasti vuosi 2017 tuo taas mukanaan mukavia kohtaamisia puna­rintojen kanssa. Aurinkoista kesää kaikille, Mervi Hätinen Mervi Hätinen – eläinten ja luonnon ystävä Kuopiosta. Koulutukseltani olen tradenomi (ylempi amk) ja työskentelen hallinnon suunnittelijana Savonia-ammattikorkeakoulu oy:ssä. Olen aina ollut kiinnostunut luonnosta ja luonnontieteistä. Ulkona liikkuessani tarkkailen tiiviisti mitä ympärilläni tapahtuu.

Punarinta (https://pixabay.com/fi/lintu-robinel%C3%A4inten-93598/)

Hätisetti 9


”Minä rakastan niin tuota savea” Ensimmäisen kerran laitoin käteni saveen – ja sinne ne jäivätkin – vuonna 1990, Varpu Hätinen kertoo. Hän tutustui saveen osallistuessaan Kankaanpään Opiston askarruttajakurssille pitämänsä sapattivuoden aikana. Vuosien aikana on syntynyt monenlaisia kippoja ja kuppeja kotiin, kauniita keraamisia kissoja ja tyttöjä kellohameineen sekä ilmeikkäitä päitä. ”Minä rakastan niin tuota savea. Voisin vaikka vain puristella sitä, se tuottaa mielihyvää”. Kurssilla käytiin läpi kaikki mahdolliset askarteluun liittyvä tekniikat, kuten tekstiilitöitä, teknisiä töitä, punontaa, solmeilua ja nahkatöitä. Esimerkiksi Tiffany-työt ja pitsin nypläys eivät minua kiinnostaneet, mutta muotoillessani ihmisen päätä savesta huomasin, että minulla voisi olla taipumuksia savitöihin. Useimmille kurssilaisille pään tekeminen oli ylivoimaista, Varpu kertoo. Hän jatkoi harrastustaan kotikaupunkinsa Pyhäjärven kansalais­opistossa keraamikko Milla Komun keramiikka­piirissä useiden vuosien ajan. Siellä tulivat tutuiksi makkara- ja nipistely­ tekniikka. Dreijaustakin sai opiskella, mutta se ei ollut minun juttuni. Muutettuaan puolisonsa Matin kanssa Tuusniemelle 2008 harrastus on jatkunut kunnan kansalaisopiston piirissä. – Työskentelemme Keramiikkapaja Savettaren tiloissa. Meillä on ai-

10

na yksi kurssi syksyllä ja toinen keväällä. Lisäksi olen osallistunut muun muassa turvebetonikurssille ja Maagiset maahiset – kankaankovetuskurssille. Varpu kertoo käyttävänsä aika paljon makkaratekniikkaa, ellei työ ole sellainen, että levytekniikasta on kovasti hyötyä. Kansalais­opiston piirissä ensin kaikki tekevät työnsä raakapoltto­ vaiheeseen. Raakapolton jälkeen tehdään lasitukset ja sitten lasitus­poltto. Meillä on kokenut ohjaaja, joten poltot onnistuvat hyvin. Ongelmia jonkun isomman työn tekovaiheessa tulee usein siitä, että työ ehtii kuivua liikaa siinä välillä ennen seuraavaa käsittelykertaa. Varpulla on itselläänkin matalan polton savenpolttouuni, jossa hän kertoo polttaneensa vain yhden raaka-polton, kun polttotekniikan opiskeluun ei ole jäänyt aikaa monen muun harrastuksen vuoksi.

Puolison ja pojanpojan päät luonnollista kokoa Aika usein teen työstä jonkinlaisen suunnitelman paperille. Tänä keväänä uskaltauduin tekemään luonnollista kokoa olevat päät, mieheni Matin ja pojanpojan Tommin päät. Ne tietysti mitattiin ja kuvattiin moneen kertaan. Tommi on tyytyväinen päähänsä, mutta Matti ei, Varpu kertoo. Mikä merkitys on muiden antamalla palautteella? – Palaute tuntuu erilaiselta riippuen siitä kuka sen antaa. Jotain asiasta tietävän henkilön antama hyvä palaute lämmittää. Jos taas saan vaikkapa sellaista ”ihan kiva” – palautetta sellaiselta henkilöltä, joka ei mielestäni ymmärrä mitään koko asiasta, ja tarkoittaa todennäköisesti sitä, että työ on ihan kamala, niin ei se minua kuitenkaan oikeasti loukkaa enkä pahoita siitä mieltäni. Toisinaan työt tehdään jostain valmiista ideasta. Silloin haluan kertoa, että idea ei ole omani ja työn arvo mielestäni laskee. Mutta jos idea on ihan oma ja siinä onnistuu, niin silloin tuntuu hyvä palaute hyvältä. Savitöistä on tullut minulle tärkeä harrastus, johon ei liity erityistä kunnianhimoa, hän kertoo. – Yhdessä toisten kanssa tekeminen on myös sosiaalinen tapahtuma, vaikka eipä siellä kerhossa juuri malteta edes keskus-

Hätisetti


Ylijääneestä savesta on syntynyt toista sataa munaa. Matti-puolison mielestä niitä alkaa olla tarpeeksi. Viimeisimpiä töitä on tämä pojanpoikaa Tommia esittävä pää. Luonnollista kokoa oleva työ vaati mittaamista ja kuvaamista moneen kertaan.

tella, kun kaikki ovat niin työn touhussa. Ja tekemällä tarpeeksi monta vuotta taidotkin kehittyvät, vaikka ei olisi ajatellut kehittyvänsä siinä. Parasta on mielihyvän tunne. Se on nii mukavoo. Keramiikkapiiriläisten yhteistä yhdeksän päivän Pariisinopinto­matkaa muutaman vuoden takaa Varpu muistelee hienona kokemuksena.

Varpuhelenanhelmet Varpu Hätisellä on koko ajan vireillä jotain käsillä tekemistä. Tarvittaessa hän osallistuu kodin remontteihinkin, ja kaikki kodin maalaustyöt kuuluvat hänelle. Varpu Hätinen muotoili – Harrastan jaksoittain. Teen yhtä asiaa niin kauan kuin huensimmäistä kertaa ihmisen pään askarruttajakurssilla 1990. vittaa tai tarvitsee tehdä tai tarvikkeet loppuvat. Nyt ajankohtaisia ovat muun muassa nahkapalamatot, ompelu, kutominen Eläkekoti Tuusniemellä ja virkkaaminen. Entisöinti-, paju- ja risutyöt sekä hopeaketjutyöt ovat tauolla. Varpu Hätinen jäi virallisesti eläkkeelle Pyhäjärven kaupunJa sitten on tietenkin Varpuhelenanhelmet. – Paperi­helmien gin arkistosihteerin virasta 2006. Pisimmän työjakson hän teki tekeminen on ihan oma juttuni, jota olen kehitellyt eri tavoin. terveys­keskuksessa, viimeksi vuodeosastolla osasto­sihteerinä. Ja tätäkin teen ajoittain. Nyt on niiden tekeminen tauolla. Seu– Siirryin sieltä kaupungille arkistoa järjestämään, kun minulraavaksi aioin tehdä paperihelmistä avaimenperiä esimerkiksi la oli tuo Valtionarkiston arkistonhoitotutkinto ja siellä tarvitopettajille ja sairaanhoitohenkilökunnalle. Aluksi tein ihan tavaltiin sellaista henkilöä. lisia helmikoruja, joihin tuli avaimia varten lenkki. Sairaan­hoidon Matti ja Varpu Hätisellä on kaksi lasta ja kuusi lastenlasta. opettajana työskentelevä miniäni vinkkasi, etTytär Minna asuu perheineen Turussa ja poi"Askarruttaja Varpu haluaa tä helmet täytyy saada repäisemällä irti kauka Niko perheineen Paimiossa. Perhe kuuluu lasta, joten niissä pitää olla magneettilukot. Gabrielin sukuhaaraan. säilyttää kaiken mahdollisen Lukkoja onkin varastossa odottamassa, kun Pariskunta rakensi eläkeasunnon Tuusmistä voi jotain värkätä. helmientekoaika tulee. niemelle, Matin vanhan kotipaikan kupeeKädentaitajat ovat tunnetusti huono- Häntä huvittaakin, kuinka hänen seen neljän kilometrin päähän kirkon­kylästä. ja markkinoimaan tuotteitaan; itse tekemi– Täällä on hyvä asua niin kauan kun jaksaa arkistonhoitajana piti hävittää nen on monesti tärkeämpää kuin tuotteiden liikkua ja hoitaa asioitaan itse. Katsotaan nyt kaikki ylimääräiset asiakirjat ja myynti. Varpu Hätinen pitää itsekin vähän erikuinka kauan tämä onnistuu. koisena sitä, ettei hän markkinointimerkonoVarpu on isänsä puolelta savolainen ja äisäilyttää vain yksi kappale." mina osaa mainostaa. Ystävän neuvosta hän tinsä puolelta lappi­lainen. Hän syntyi Enonon julkaissut muutaman valokuvan facebookissa. tekiöllä, josta perhe muutti vuonna 1943 Muuruvedelle tyttäJos leipä pitäisi saada omilla tuotteilla, mitenkähän siinä ren ollessa vain vajaan vuoden ikäinen. Isä kuoli vuonna 1949. kävisi, kun hinnoittelukin oli osattava. Jos vaikka virkkaan lapa– Jäimme asumaan Savoon, mutta äidistä ei koskaan tullut set, siitä pitäisi saada ehkä 5-8 euroa, mistä lankoihin menee jo savolaista. Meillä kotona ei siis puhuttu Savon murretta. Äidin puolet. Siinä ei jää muuta kuin tekemisen ilo. Tällainen myynharmiksi meistä lapsista tuli kuitenkin savolaisia. Tunnen itseti tietenkin vähentää oikeiden käsityöläisten tuloja, joiden pini savolaiseksi ja olen siitä ylpeä. Ossoon mielestänj viänteekki täisi elää käsitöillään. Tarkoitan tällä sitä, että jos me mummot niin kun aeto savolaene. myymme halvalla, eihän kenenkään kannata ostaa oikeiden käsi­työläisten tekemiä tuotteita, Varpu pohtii. Haastattelu: Raija-Liisa Konkola Hätisetti 11


Ajankohtaista Toisen sukukirjan valmistelu on käynnissä. Tavoitteena on saada kirja valmiiksi vuoden 2019 sukukokoukseen mennessä. Kaikenlainen aineisto on kiinnostavaa, joten mitä ikinä Hätisistä kertovaa sinulla onkaan arkistoissasi tai muistissasi, se saattaisi ansaita tulla julkaistuksi. Ensimmäinen sukukirja Hätiset Savosta julkaistiin 2009. Painosta on jonkin verran jäljellä. Kirjaa myydään 40 euron kpl-hintaan. Sukuseuran jäsenmaksu on 15 euroa/vuosi. Vaihtoehtoisesti voit maksaa ainaisjäsenmaksun 150 euroa. Jäsenmaksun eräpäivä on 15.6.2017. Seuraan voi kuulua jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka isänsä tai äitinsä puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton kautta on siihen liittynyt.

Hätisetti on Hätisen sukuseura ry:n sukulehti. Lehti julkaistaan toukokuussa ja marraskuussa.

Kesän sukukokouksen ohjelma ja ilmoittautumisohjeet on julkaistu tämän lehden sivulla 3.

Toimitus: Raimo Hätinen, puh. 044 210 4057, rhatinen@gmail.com

Nettisivuille www.hatinen.fi on koottu tietoa toiminnasta ja tapahtumista. Mikäli olet facebookissa, sieltä löydät Hätisen sukuseurankin.

Raija-Liisa Konkola, puh. 050 500 3219, raijaliisa.konkola@pp.inet.fi

Lisätietoja sukuseuran toiminnasta: • Raimo Hätinen, suvun esimies, puh. 044 210 4057, rhatinen@gmail.com (sukukokous, jäsenyys, sukukirja) • Pentti Hätinen, kunniajäsen puh. 050 382 8812, pentti@hatinen.net (sukukirja, sukutaulut) • Raija-Liisa Konkola, tiedotus, puh. 050 500 3219, raijaliisa.konkola@gmail.com (jäsenlehti, nettisivut, sukukirja) Sukuneuvoston jäsenten yhteystiedot ovat sukuseuran nettisivuilla.

Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer Saaja Mottagare

Maksaja Betalare

Allekirjoitus Underskrift Tililtä nro Från konto nr

Juttuvinkit sukuun liittyvistä henkilöistä ja muista aiheista ovat tervetulleita. Otamme mielellään vastaan myös kirjoituksia ja valokuvia.

Tuusniemen Osuuspankki

FI96 5482 0620 0335 10 Hätisen sukuseura ry

Hätisen sukuseura ry:n jäsenmaksu Suorita yhdistyksen jäsenmaksu vuodelta 2017 15 €/henkilö 15.6. mennessä yhdistyksen tilille. Ainaisjäsenmaksu on 150 €/henkilö Ole hyvä ja laita selvyyden vuoksi jäsenen nimi/nimet VIESTI-kohtaan.

Viitenro Ref.nr Eräpäivä Fört. dag

15.6.2017

Euro

Profile for Hätisen sukuseura ry.

Hätisetti 15_2017  

Hätisen sukuseura ry:n jäsenlehti Hätisetti, nro 15_2017

Hätisetti 15_2017  

Hätisen sukuseura ry:n jäsenlehti Hätisetti, nro 15_2017

Advertisement