__MAIN_TEXT__

Page 1


Sisällys 3 Pääkirjoitus 4 Kipparit 5 Puheenjohtajalta 6 Ekojen päivien pärinät 10 Suomen toisella puolen 12 Lämmönsiirtäjän tunnelmat 13 But first let me take a selfie 16 Kulttuuria kesään 19 Labratunnelmia orientaatioviikolta 21 Kesätyö Tikkurilassa

ProTeesi 2/2014

Julkaisija:

Prosessiteekkarit ry

Päätoimittaja: Ella Potka

Toimitus:

Mikko Wuokko Kia Lehti Elisa Nuutinen Nikolas Tolvanen Mikko Kiviluoma Iiro Lehtiniemi Olli Kanninen Emilia Stenman Nina Sjöberg


PÄÄKIRJOITUS Seuraavaa kesää odotellessa Kesä oli ja kesä meni. Aivan liian nopeasti omasta mielestäni. Tuntuu, että kesästä ihan liikaa tuli vietettyä töissä ja liian moni suunnitelluista ja suunnittelemattomista kesäseikkailuista jäi toteuttamatta, vaikka enpä voi väittää kotonakaan olleeni. Kesästä jääneitä huikeita muistoja ovat hipster-Flow ja Die Antwoordin näkeminen, reissailu alamäkirullalautailun merkeissä ja satunnaiset sekoilut, kuten kanoottireissu varsin kivisen kosken yli ja kiipeily autiotalojen katoille. Onneksi kesän vähäinen lomailu tuli korvattua heti koulun alettua Skipolin surffireissulla. Espanjan auringossa koulun alkaminen ja velvollisuudet unohtuivat pikaisesti. Ei ihmekään, että täällä kotimaassa odotti melkoinen läjä tehtävää. Jo ohi menneiden deadlinejen lisäksi selvisi, että kasa harjoitustöitä pitäisi olla viikossa valmiina. Sitten oli vielä tämän ProTeesin väkertäminen julkaisukuntoon. Koita siinä sitten palata lomalta rentoutuneena. Lokakuukin on jo ihan ovella. Samalla saapuu sateet, loska ja pimeys. Syksy ei todellakaan ole suosikkivuodenaikojani. Jotkut väittävät, että syksyiset värit luonnossa ovat kauniita. Eihän tuota kiistää voi, mutta koitapa nauttia niistä väreistä, kun taivas on jatkuvasti harmaana tai olet muuten vaan lukkiutuneena kemianlaitoksen tietokonekellariin. On tässä syksyssä jotain hyvääkin, kuten Lämmönsiirto tämän lehden julkaisuhetkellä ja Lakinlaskijaiset pari päivää myöhemmin. Itse aion ainakin nollata tämän tiukan deadline-viikon Lämmönsiirrossa ja juhlia kunnolla koko viikonlopun läpi. Katsotaan sitten maanantaina taas lisää hommia. Ella Potka Päätoimittaja


KIPPARIT Tervehdys sinulle, oi ProTeesin ystävä, ja erityisesti sinulle, rakas PT-fuksi, joka nyt ensimmäistä kertaa pääset tästä journalismin riemuvoitosta ja vapaan maailman toivosta nauttimaan! (Tietojemme mukaan Putinin tai CIA:n informaatiosodankäynti ei vielä ProTeesin toimitusta ole tavoittanut.) Syksy ja lukuvuosi ovat vasta alkaneet, mutta paljon uutta on varmasti tullut eteen niin sinulle kuin minullekin. Syyskuun 1. (tai oikeastaan jo elokuun 30.) alkoi hieno tarina, joka on jo nyt tuottanut lukuisia elämyksiä kaikille mukaan lähteneille. On ollut suunnistusta, illallisia ja bileitä. Opiskelua ja onnistumisia. Aamuherätyksiä ja epäonnistumisia. Riemukasta naurua, raikuvaa laulua ja upeita hetkiä. Sitä yhdessä tekemistä, mitä teekkarius parhaimmillaan on. Näin fuksipäällikön näkökulmasta syksy on lähtenyt käyntiin varsin erinomaisesti. Fuksivuosikurssin 2014 aktiivisuus ja innostus vakuuttaa, ja myöhäänkin venyvien tapahtumien järjestäminen on helppoa ja ei väsytä, kun osallistujilla on hauskaa. Te, arvon fuksit, teette tästä hommasta niin mahtavaa kuin se on! Vaikka paljon on jo koettu, vielä paljon enemmän on edessä. Lähimpänä nyt viikonloppuna edessä häämöttävä Lämmönsiirto, Prosessiteekkarien vuosijuhla. Vuosijuhliin liittyy kaikkea hauskaa, varsinkin eri kiltojen antamat tervehdykset kuuluvat asiaan. Pelottaa ajatellakin, mitä muut ovat keksineet lahjaksi leikki-ikää lähestyvälle PT:lle. Heti viikonlopun jälkeen onkin aika Karkkipäivän, Otatarhan Ajojen sekä Lakinlaskijaisten, mielestäni vuoden eeppisimpien bileiden. Näitä ei kannata missata! Tapahtumien horisontissa siintävät myös takuulla huikeat setit marraskuun teekkariperinneviikon Fuksien juhlasitsien ja Polin Appron muodossa, puhumattakaan joulukuun alussa tapahtuvasta hetkellisestä lokaationvaihdosta länsinaapuriin, Nelikiltaristeilystä! Paljon on vielä edessä! Ensi viikon alkupuolella koittaa myös odotettu hetki, kun kvantitatiivisesti karvaisempi työtoverini Juhani palaa Kaliforniasta takaisin Suomeen muun ekskursioporukan mukana. Ikävä on kova t. mä ja fuksit. Sillisterveisin Kotimaan päivystävä päällikkönne Tyko


PUHEENJOHTAJALTA Hellurei sinä, joka vuosijuhlien jäljiltä parantelet olemistasi Rantsun sohvaan uppoutuneena tai paljun kuohuissa. Tai kenties missasit vuosisadan bakkanaalit ja jäit himaan pureskelemaan kynsiäsi, ja nyt nuolet haavojasi lukemalla PT:n, ah niin nykyaikaista nettilehteä ProTeesia. Ehkä hipsteristi jopa tabletilla swiipaten. Kyseessähän on siis Prosessiteekkarien historian toinen julkaisu, mutta jälki on jo vähintäänkin ammattimaista, kiitos siitä kuuluu tietysti päätoimittajallemme Ellalle! Yhdistys on nyt siis tullut kahden vuoden riemuisaan ikään ja vanhenemista juhlistettiin eilen PT:n historian hienoimmissa vuosijuhlissa. Yhdistys sai toinen toistaan epäkäytännöllisempiä vuosijuhlalahjoja, puheet olivat allekirjoittaneen jäätyilystä huolimatta loistavia ja stand-up-esitys villitsi juhlakansan hurmokseen. Miestä puhuteltiin. Lisäksi yhdistys otti myös käyttöönsä virallisen lipun, joka toivottavasti elää pitkän iän. Viikinkihautajaisten järjestäminen kun ei ole mikään vartin homma. Vuosijuhlalahjoja vastaanottamassa eilen nähtiin myös uusi naama. Hallituksen koko kasvoi juuri viimeisimmässä yhdistyskokouksessa yhteentoista. Vanha opintovastaava kaipasi elämäänsä muutakin kuin naamakarvoja, ja otti hatkat Etelä-Koreaan. Nämä jo lähes museoviraston suojelukseen ottamat saappaat otti käyttöön yhdistyksen uusi opintovastaava Mikko Niemeläinen. Onnittelut kaimalleni pestistä ja tervetuloa kööriin! Samaisessa kokouksessa hyväksyttiin muuten myös sääntömuutos, joka sisältää lähinnä sääntöteknisiä tarkennuksia. PT:llä aloitti tänä vuonna noin 120 fuksia ja hyvin näyttää rullaavan! Ainakin meininki ekalla viikolla ja fuksisitseillä vakuutti meikäläisen. Tulevaisuus on hyvissä käsissä! Ja tulevaisuudesta puheen ollen; vuosi alkaa pian jo olla lopuillaan ja on pikkuhiljaa aika uusien toimijoiden ottaa ohjakset tästä höyryjunasta. Vanhat teletapit käsketään nukkumaan. Tällöin allekirjoittanut siirtyy nauttimaan ansaituista eläkenakeista. Mutta nyt sitä skumppaa, niin jaksaa huomenna vetää Fazerilla fuksien kanssa karkkia. Heleijaa! Mikko Laine Puheenjohtaja


Teksti: Mikko Wuokko

Ekojen päivien pärinät

Syyskuun alku on aina Otaniemen jännintä aikaa. Tämä ei suinkaan johdu kurssien alkamisen mielenkiintoisuudesta, vaan siitä, että uudet fuksit valtaavat jälleen kampuksen. Tänä vuonna Kemian tekniikan laitoksen ykkössalin täytti kaikkien aikojen toinen Prosessiteekkarifuksivuosikerta. Koko ensimmäinen viikko, erityisesti ensimmäinen päivä, olikin täynnä pärinää, pöhinää ja PT:tä isolla P:llä.

taanoton jälkeen fuksit jaettiin ryhmiinsä ja tutustuminen saatiin kunnolla käyntiin. Tässä vaiheessa on pakko osoittaa pari erityistä huomionosoitusta ISOjen panostamiin fuksiryhmämaskotteihin. Virityksiä oli monenlaisia Vili Vilperi –kyltistä poniin viinitonkan terästämään tiputuspussin kautta ja jo oman elämänsä legendan aseman saavuttaneeseen lentävään luutaan.

Osa fukseista halusi lähteä mukaan teekkarielämän rientoihin jo ensimmäistä viikkoa aiemmin osallistumalla lauantaina Prosessiteekkarien waraslähtöön. Alvarin aukion täyttikin mukava määrä uusia tulokkaita, jotka pääsivät tutustumaan toisiinsa ja ISOihin enemmän tai vähemmän hauskojen leikkien muodossa. Myöhemmin illalla lämpeni rantsu, missä tutustuminen jatkui myös tuliterän paljun syleilyssä. Maanantaina koitti ensimmäinen päivä. Ykkössalin taakse kerääntyi kiemurtelevan pitkä jono ISOja valmiina ottamaan vastaan fuksiryhmänsä. Tykon ja Juhanin ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Niillä kasvoilla näkyi muutama häivähdys jännitystä, tai ehkä vain kuvittelin. Virallisen vas-

6


7


Ensimmäinen päivä huipentui illan yllätysohjelmaan, joka oli perinteisesti yritysvierailumuotoinen Prosessinkäynnistys. Outotecin ja UPM:n yhteistyössä järjestämä iltama sisälsi yritysesittelyt ja muutaman työntekijän uratarinat. Myös PT:n hallitus sai esittelyvuoronsa. Tämän jälkeen oli vuorossa sitsintapaiset, joiden aikana sai tutustua yritysten edustajiin eli isäntiin ja emäntiin. Syömisen jälkeen kisattiin visaisten kysymysten tietokilpailussa, jonka lopulta joku voitti. Illan päätteeksi hallitus esitti tuttuun tyyliin kiitokset illan isännille ja emännille kauniin laulun muodossa. Ainoa pettymys oli, että ”erittäin kuiva valkoviini, etelärinteillä kasvanut” olikin oikeasti valkoviiniä. Yrityssuhdevastaavan trollface näkyi takariviin asti. Prosessinkäynnistyksen ehdoton bonusmauste olivat eksymiselle alttiit bussikuskit. Loppuviikkoa säväyttivät perinteiset Otasuunnistukset ja Kaukkarit, mutta parhaiten Prsossiteekkarihenkeä pidettiin yllä ISOjen voimin. Ensimmäinen viikko on aina ikimuistoinen, siitä kuuluu kiitos sekä hallitukselle, ISOille että tietenkin myös fukseille! Allekirjoittanut pääsi kokeilemaan tänä syksynä myös vaihtareiden orientaatioviikkoa Saksassa. Meno oli kova, mutta mikään ei voita teekkareiden fuksiviikon meininkiä!


Teksti: Katri Hukkanen

Suomen toisella puolen

Kesätyöt rytmittävät opiskeluaikaa, ja antavat kaivattua vaihtelua teorian opiskeluun. Toisinaan kesätyöpaikka voi löytyä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta -niin kuin minulla, ja edessä on väliaikainen muutto toiselle paikkakunnalle. Aloitin biotuotetekniikan opinnot pari vuotta sitten Aalto-yliopistossa, ja nyt olen viettänyt kaksi kesää töissä Pietarsaaressa sellutehtaalla. Pietarsaari (Jakobstad) sijaitsee siis kaksikielisellä Pohjanmaalla, noin 500 km päässä Espoosta. Asukkaita kaupungista löytyy noin 20 000.

rinteisesti “tehdaskierroksella”, jossa kuljin kuitulinjan tuotantotilat läpi, ja ilmoitin valvomoon, jos prosessissa oli päällepäin havaittavissa ongelmia. Perustehtäviin kuului lisäksi jäte- ja kemikaalikonttien vaihtamista trukin avulla.

Muuttaminen kesäksi toiselle puolelle Suomea on haastavaa mutta palkitsevaa. Muutto tuo mukanaan paljon pientä huolehdittavaa aina asunnon etsimisestä sähkösopimuksen hankkimiseen. Lähtemistä kuitenkin tukee mahdollisuus jälleenvuokrata opiskelija-asunto kesäkuukausiksi. Vuokraa ei siis tarvinnut maksaa kahdesta asunnosta. Palkinnoksi vaivannäöstä saa tietenkin rutkasti uusia kokemuksia. Työskentelin toukokuun alusta elokuun loppuun sellutehtaan kuitulinjan käynninvarmistajana. Työni oli kolmivuorotyötä, jonka vaihtelevuudesta nautin. Työvuorot aloitin pe-

10


Usein ihmiset kysyvät, miten vapaa-ajan saa kulumaan aivan tuntemattomalla paikkakunnalla? Avain löytyy toki omasta aktiivisuudesta, mutta pienellä vaivalla saa hankittua esimerkiksi kortin paikalliseen kirjastoon sekä jäsenyyden kuntosalille. Lähiympäristöön on taas helppo tutustua mm. lenkkeilemällä. Myös muista kesätyöntekijöistä voi löytää kavereita. Uudelle paikkakunnalle lähteminen vaatii hieman rohkeutta ja vaivannäköä, mutta kesä muualla piristää mieltä sekä antaa uudenlaista perspektiiviä tuleviin opintoihin. Suosittelen tarttumaan tilaisuuteen, ja voin luvata, että syksyllä on taas ihana palata takaisin tuttuun ja turvalliseen Otaniemeen!

11


Lämmönsiirtäjän tunnelmat Vielä tätä kirjoittaessa oli kymmenen päivää vuosijuhliin ja niin siinä kuitenkin käy, että juhlat on kohta juhlittu ja nyt voi nauttia skumppaa rantsun paljussa. Niin hyvää sillistä! Yhdistys on jo kaksivuotias ja vaikka puhe vielä varsinkin yön pikkutunteina ja ehkä sillikselläkin takkuaa, kaksivuotias valloittaa maailmaa niin itseluottamuksellaan kuin persoonallisuudellaan. Tämä näkyy myös vuosijuhlaa suunnitellessa, kun vanhoja ideoita tarkastellaan kriittisesti ja uskalletaan myös kokeilla uutta. Juhlan rennompi pukukoodi hämmästytti yhä uudelleen ja sähköposteihin sai vastailla ihmisten olevan edelleen lukutaitoisia. Läppää heitti pääjuhlassa joku muukin kuin mainiot lukkarimme ja kvartettiin oli lisätty yksi kaveri lisää. Muutenhan kaikki on ennallaan – on puheita, ruokaa, laulua ja hämmentäviä juhlavieraskasoja, joista erityiskiitos OPN ja Oulun porot! Näin Lämmönsiirto II on onnistuneesti juhlittu siitäkin huolimatta, että vuosijuhlavastaavamme Lundell lähti kuukauden alussa maanpakoon Sveitsiin. Tekemistä toimikunnalla riitti, mutta nyt kaikki voivat hetken ottaa chillisti – siivous aloitetaan vasta sitten illemmalla, vai-miten-se-meni. Kiitos teille kaikille juhlaa järjestäneille ja erityiskiitos sinne kauas Lausanneen Lauralle! Kiitos myös kaikille juhlan puhujille, esiintyjille sekä kaikille teille prosessiteekkareille, jotka pääsette siirtämään lämpöä eteenpäin tulevinakin vuosina. Pääjuhlapaikka näyttäisi siirtyvän noin 400 metrin vuosinopeudella kohti Helsinkiä, joten vuonna 2036 juhlat järjestetään jo Kaapelitehtaalla. Sitä odotellessa nauttikaa toinen toistenne lämmöstä ja silliksen tunnelmasta! Emilia Stenman Lämmönsiirtäjä

12


But first let me take a selfie Vuoden toisen ProTeesin kohdalla on korkea aika esitellä naamat lehden takana. Mikään ei tietenkään ole #selfietä parempi tapa tehtävän suorittamiseen. Elisa Nuutinen, webbitoimittaja

a, iviluom aihtaja K o k k Mi irjeenv k n a a kotim

Kia Leh ti, kilpaile van

lehden

13

kätyri


Katri Hukkanen, pomo

Emilia S te ulkoma nman, an kirje envaiht aja

Ella Potka, p채채toimittaja


Iiro Lehtiniemi, kotimaan kirjeenvaihtaja

Olli Kannin en, ulkomaan k irjeenvaihta ja

kko, Mikko Wuo taja webbitoimit

Nina S taitee jรถberg, llinen johta ja


Teksti: Mikko Wuokko Kuvat: Aino Ojanen

Kulttuuria kesään Kesä tarjoaa usein uusia kokemuksia. Usein juuri lämmin vuodenaika tuo jonkinlaista vapautta nähdä ja tehdä erilaista. Tänä kesänä minulle tarjoutuikin hieman uusi aluevaltaus viihdekuluttuurin kuluttamisen suhteen, nimittäin teatteri. Elokuvaviihteen suurkulutuksen keskellä voi välillä herätä huomaamaan, että näyttelijäsuorituksia voi kohdata muutenkin kuin vain valkokankaan tai ruudun välityksellä. Teatteri on hieno keino ravistella tottumuksiaan ja uppoutua näyttämön taikaan. Tänä kesänä kävin kesäteatterissa. Seuraavassa ammattimaisen ammattitaidoton katsaus Ylioppilasteatterin Maratoonimusikaaliin. Elokuun puolessa välissä kemisteistä koostuva opiskelijajoukko päätti ottaa hyödyn irti ryhmäalennuksesta ja lähteä katsomaan Ylioppilasteatterin kesäteatterin Maratoonimusikaali-esitystä Helsingin Mustikkamaalle. Uuden uutukainen lava oli nokkelasti nikkaroitu rakennelma merellisen Helsingin kallioiden suojaan. Lavan takaa avautui näkymä metsikköön, joka toimi niin tärkeänä näytelmän osana kuin myös taustakulisseina. Maratoonimusikaali on kertomus nuorista, jotka ottavat osaa Maratoonitansseihin. Ilmiö on tuttu menneiden aikojen Yhdysvalloista, missä nuoret oikeasti osallistuivat useiden päivien tanssikilpailuun, jossa pisimpään kestänyt pari palkittiin. Nykypäivään tuotu versiointi maratoonitansseista esittelee useamman tanssiparia, jotka osallistuvat tosi-tv:tä peilailevaan tapahtumaan, jossa jokainen kilpailee suosiosta, onnekkaimmat saavat sponsorin ja parhaat sopimuksen, joka muuttaa heidän elämänsä. Esitys on moninainen kattaus nuorien ylioppilasteatterin näyttelijöiden intohimoa ja lahjakkuutta. Eräällä tavalla esitys peilaa myös itseään, sillä nuoret näyttelijät ovat monet uransa

16


alkuvaiheessa ja haluavat näyttää osaamisensa, yksittäisten roolisuoritusten into paistaa läpi. Raaempi puoli näytelmän tarinankerronnasta ovat roolihahmot, jotka kärsivät selvästi elämän tuomasta oravanpyörästä. Aina pitää näyttää parastaan, kaikki vaativat jotain, yhteiskunta tuntuu ahdistavalta. Nuorison kokemat paineet maailman myllerryksessä nousevat silminnähtävästi pintaan. Esitys sisältää runsaasti laulua ja tanssia, myös huumoria on sopivasti höysteenä. Tarinan kulkua on suhteellisen helppo seurata, teatteritaiteelle tutu kummallisuudet (kuten hevosnaamaripäiset hahmot) kuitenkin välillä hämäävät. Näyttelijöiden seassa on soluttautuneena myös Prosessiteekkareiden toiminnasta tuttu kasvo, fuksipäällikkönä ja puheenjohtajana pyörinyt Mikko Laine vetää tuttuun tyyliin lavalla vähän pienemmässä roolissa kuin mitä häntä on teekkarispeksissä totuttu näkemään. Kaiken kaikkiaan Maratoonimusikaali oli virkistävä piristys kesän kulttuurintarjoajana. Viihdyttävä pläjäys, joka antoi myös pohtimisen aihetta. Suosittelen lämpimästi kaikkia lukijoita kokeilemaan rohkeasti teatteriin menemistä, niin kesällä kuin muutenkin.

17


18


Labratunnelmia orientaatioviikolta Teksti: Elisa Nuutinen Ensi lukuvuonna olen toivon mukaan viisaampi ja hoidan hommani ajallaan, sillä tämän orientaatioviikon joudun uhraamaan laboratoriotöihin ja erään erittäin viheliäisen kurssin tenttiin. ISOilu asettaa omat haasteensa, sillä fuksienkin kanssa olisi kiva pyöriä ja illat tuppaavat Niemessä usein venähtämään aamuyön puolelle. Maanantai alkaa orgaanisen labrassa, aiheena uudelleenkiteytys. Assarin sanat eivät kannusta: työ on näennäisesti helppo mutta silti se voi mennä monella tavalla pieleen. Lisähaasteen tuo se, että uudelleenkiteytyksiä tehdään tänään kaksi. Tipat, liuottimet ja pesuliuokset meinaavat mennä useampaankin otteeseen sekaisin ja orgaaniset höyryt nostattavat tunnelmaa. Lopulta kellolasille saadaan pari vaatimatonta länttiä tuotetta (osa kun lusikoitiin vahingossa vetokaapin pohjalle...) ja päästään vahtaamaan silmä kovana sulamispistettä. Tämä vaihe sujuu onneksi mutkitta ja pääsemme parini kanssa vain puolitoista tuntia myöhässä kotiin! Onneksi illalla on luvassa hyvää prosessinkäynnistyksessä. Bussit lasta-

taan täyteen fukseja matkalla salaiseen illanviettoon, ja Outotecin antimet näyttävät maistuvan kaikille mainiosti. Tietokilpailuun ei vaan enää riitä meikäläisen pöytäseurueella paukkuja, joten “Best Available Technology” muuntuu muotoon “Butt Attacking Testicles”... Erheemme jää kuitenkin suureksi osaksi huomiotta. Matka jatkuu jatkoille Cantinaan, mutta huomisen labra mielessäni päädyn vain pikavisiittiin ja sen jälkeen unten maille. Tiistaina onkin vuorossa etyyliasetoasetaatin suojaus asetaalina, eli lisää liuottimien haistelua. Kolmen darraisen muskettisoturin voimin selviydymme jotenkuten työohjeen seuraamisesta, mutta kun assari haluaa meidän esittävän reaktion mekanismin, menevät aivot solmuun. Lopulta nuolia sinkoilee vihkon sivulla aivan vääriin suuntiin ja vetokaapin pleksiin piirtyy lilliputtibutaani. Assari antaa sen verran armoa, ettei enää pyydä esittämään reaktiomekanismia käänteiselle reaktiolle. Labran jälkeen pääsen osallistumaan Aalto Partyyn. Vaikka fuksiryhmäni hukkuu jonnekin, pääsen

19


sentään maistamaan ilmaisia tarjottavia ja käymään ennustajalla. Pesäpalloyhdistyksen rastilla saa kokeilla voimiaan, kun mitataan heitetyn tennispallon nopeus. Melko nopeasti viilenevä sää saa miettimään Aalto Afterpartyn etkoja, jotka päädytään pitämään luonani. Etkoilla mitataan kämpän ihmiskapasiteettia, parillekymmenelle tilaa on jo niukanlaisesti. Joudun katselemaan haikeana muiden menoa Täffälle, ja etkot jäävät pelkiksi etkoiksi ilman juhlia... Keskiviikkona molemmat taisteluparini parantelevat kotona oloaan, ja joudun tislailemaan keskenäni. Laitteiston koonti saa kädet tärisemään, kun kaikki tukisysteemit osoittautuvat kiikkeriksi. Lisähuolta tuo assarin pelottelu elohopeamanometrin käytöstä: kuulemma liian hätäinen käyttö johtaa kaikkien lähellä olevien kuolemaan. Suoriudun kuitenkin työstäni menestyksekkäästi, vaikka saanto jää niukanlaiseksi. Labran jälkeen lähden CHEM-kivaan ulkoilemaan. Killat esittelevät itsensä rasteillaan ja AYY:n edustajistokin tulee tutuksi. Kemiaa pääsee fiilistelemään, kun muodostetaan ihmismolekyylejä. Parasta on kuitenkin ruoka, mehevä hampurilainen. Torstaina pääsen uudentyyppisen haasteen pariin, kun tentin kaikkien inhokkia “Virtaukset ja reaktorit”. Ensimmäinen kerta, kun olen tentissä haalareissa ja lakki päässä! Sitkuttelen muutaman tunnin, mutta edes prujuista ei ole apua, kun ei ole lukenut kunnolla (yhtään). Rankka koitos vaatii tunnin päiväunet. Illaksi on mukavampaa tekemistä, sillä lähden otasuunnistamaan fuksieni kanssa. Saamme lapun täyteen ja meininki on mahtava, mutta etkot venähtävät eikä enää fuksipäällikkökään kykene tekemään mitään, kun pistelappu palautetaan tunnin myöhässä. Perjantaina jäljellä on enää analyyttisen kemian labra, jossa seurataan lähinnä tippojen tippumista kolmen tunnin ajan. Ensin tiputellaan byretistä dekkaan ja sitten katsellaan ioninvaihtimen läpi kulkevia tippoja. Assarikin häipyy tekemään jotain mielekkäämpää ja jättää minut yksin seuraamaan pisaroiden matkaa. Tarkka seuranta palkitaan ja pääsen tämän viimeisenkin rästilabran läpi. Nyt pääsen viettämään viikonlopun mittaisen kesälomani mökillä, mutta paluu rakkaaseen Niemeen on edessä taas maanantaina.

20


Kesätyö Tikkurilassa

21


Teksti: Kia Lehti Olen ollut viisi kertaa töissä kesällä muun muassa vanhainkodissa, videovuokraamossa ja kaupassa. Pidän asiakaspalvelutyöstä, mutta tänä vuonna aloin jo olemaan kypsä kokeilemaan jotain muuta. Täytin monia hakemuksia ja lopulta kahdesta paikasta tärppäsi: Inex Partnersilta ja Tikkurilan maalitehtaalta. Valitsin Tikkurilan, sillä maalitehtaalla työskentely kuulosti vähän enemmän oman alan hommalta. Ensimmäiset käynnit tehtaalla tuntuivat tuskaisilta, sillä matkaan täytyi aina varata tunti. Fiilikset olivat aika toivottomat muutenkin terveydenhoitajalla käynnin jälkeen, kun en meinannut päästä läpi pakollista terveystarkastusta. Diacorin lääkäripappa päästi kuitenkin minut läpi ja jäin jännittämään kolmen kuukauden työputkea. Tikkurilan maalitehtaalla on eri osastoita, kuten NT, Paints ja varasto. Itse olin NT-tehtaan etiköinnissä, eli tehtäväni oli laittaa tyhjiin maalipurkkeihin useimmiten koneellisesti etikettejä tai käsintarrata viivakoodeja. Simppeliä hommaa, jonka pääpiirteittäin oppi päivässä. Kuukauden päästä tunsin olevani suunnilleen jumala ja osasin käsitellä superhyvin kaikkia laitteita. Etiköintiosastollamme oli toisen kesähessun lisäksi seitsemän henkilöä (= naista) töissä. Lisäksi oli lähinnä TC:lle purkkeja tuotta-

Kesähessuille annettiin omat tasoitepaketit työuran aloittamiseksi. Sisällä oli mm. tela ja Tikkurilan historiikki. Kesän reissuilla boksille löytyi uusi tarkoitus.

va “miesten kone”, jolla työskenteli kaksi vakituista ja yksi kesähessu (= Sam). Laskeskelin, että tuttuja kemistejä oli tehtaalla lisäkseni kymmenen, joten Tikkurila on selvästi tottunut palkkaamaan hyviä tyyppejä. Koska olen kiva ja huippusosiaalinen, tutustuin nopeasti osastomme vakkareihin ja pääsin sisälle kahvipöytäkeskusteluihin. Alkukesällä, ennen sesongin alkua meitä oli töissä koko miehitys ja hommat loppuivat nopeasti kesken. Pikkuhiljaa vakkareita alkoi kuitenkin jättäytyä lomillensa töiden määrän samalla lisääntyessä. Aikataulujen

22


quaa niin paljon kuin olisi halunnut ja työkaverini todella kittasivat jääkaapin antimia. Itse en tykkää vedestä ja vedin joka päivä vain vakioannokseni, seitsemän kuppia automaattikahvia ja joka-aamuisen Red Bullin Pasilassa.

mukaan meidän olisi pitänyt olla toisen kesähessun kanssa kahdestaan töissä kaksi päivää, mutta olimmekin yli kaksi viikkoa parin “sairasloma”tapauksen takia. Saimme kuitenkin kiireisimmät työt aina tehtyä ajallaan eikä stressiä tullut. Oli itseasiassa ihan kivaa saada tehdä töitä rauhassa tehtaan ollessa tavallista hiljaisempi.

Bussi- ja junamatkaan kului loppujen lopuksi aamulla vain noin kolme varttia, ei paahtanut Kuolemantähti ja lähes aina oli matkaseuraa, joten ainakin menomatka tuntui nopealta. Oma ongelmani oli se, että vasta viimeisen kuukauden aikana tajusin alkaa vetämään illalla melatoniinia. En missään vaiheessa tottunut 4:35 herätykseen ja olin aika rikki, kun jonkin aikaa oli tullut nukuttua kaksi tuntia yössä. Töissä kuitenkin jaksoi kofeiiniövereiden ansiosta oikein hyvin. Sain kolme kertaa viikossa kaverilta kyydin töiden jälkeen Otaniemeen, se oli todellinen helpotus! Päivisin nimittäin julkinen liikenne oli kuuma pätsi ja oman lisänsä antoi Sam, joka stalkkasi ja yritti ajoittaa menonsa samanaikaisiksi omieni kanssa...

Taukoa pidimme päivässä yhteensä tunnin ja sen aikana ehti hyvin päivitellä maailmanmullistuksia. Ruokista oli lisäksi puoli tuntia. Loppukesästä oli todella kuuma ja pahimmillaan lämpötila huiteli sisällä 31 asteen tuntumassa. Muilla osastoilla pidettiin tuona aikana tunnin välein kymmenen minuutin taukoa, mutta me olimme niin innoissamme ettemme sellaiseen laiskotteluun ryhtyneet. Työpaikka tarjosi Vichyä ja Bona-

Palkkani oli mitä oli näin ensimmäisen vuoden kesähessuna, mutta työstä jäi sen verran hyvä fiilis, että Tikkurila on ensi vuonnakin ihan varteenotettava työpaikka.Tuntui, että tehtaan työntekijöillä oli hyvä yhteishenki ja työn raskaus oli juuri sopivalla tasolla. Voin suositella Tikkurilan maalitehdasta kaikille kesätyöpaikaksi ja aika suurella prosentilla sinne Aalto-yliopiston kasvatteja tänä vuonna otettiinkin!

23


“Kemiöstä myytiin yksiö. Nyt se on Kemi.”

#proteesivitsi

24

Profile for ProTeesi

ProTeesi 2/2014  

ProTeesi 2/2014  

Profile for proteesi
Advertisement