Issuu on Google+

1


Sisällys

Fun facts: • ProTeesi 1/2014 ”Eka kerta” valmistui 21.4. klo 11:00 • Taittoprosessi kesti 9 tuntia. • Kokouksia pidettiin 3 kappaletta, joista päätoimittaja unohti yhden. • Skumppaa kului 2 pulloa. • Munkki sisältää n. 240kcal energiaa. Lähde?

3 Pääkirjoitus 4 Kipparit 5 Puheenjohtajalta 6 Johanna Shanghaissa 10 Terveiset AYY:ltä 13 Mahtava munkkiarvostelu 16 Unelma vain on diplomi-työmme 18 Fuksigallup – eka kerta 20 PT = Personal Trainer 24 NiksiProTeesi 27 ProTeesi-vitsejä

ProTeesi

Toimitus:

Mikko Wuokko Kia Lehti Elisa Nuutinen Nikolas Tolvanen Mikko Kiviluoma Iiro Lehtiniemi Olli Kanninen Emilia Stenman Nina Sjöberg

1/2014

Julkaisija:

Prosessiteekkarit ry

Päätoimittaja: Ella Potka

2


PÄÄKIRJOITUS Eka kerta Tässä se nyt on. Ensimmäinen ProTeesi siis Prosessiteekkareiden, meidän, oma lehtemme valmiina. Lehden kantava teema, ”eka kerta”, on tullut tutuksi PT:n tapahtumissa pitkin vuotta. Kaikkea tämän yhdistyksen toiminnassa toteutetaan ensimmäistä kertaa, vaikkakin malli on monesti muilta teekkariyhdistyksiltä omaksuttu vanha tuttu. Aina kaikki ei suju suoraan ohjekirjan mukaan ja välillä ensimmäinen kerta jää myös viimeiseksi. Toisinaan taas voidaan jo ensimmäisen kokeilun jälkeen addiktoitua ja muuntaa kokeilu perinteeksi. Toivon mukaan ProTeesin ”eka kerta” on niin addiktoiva, että tästäkin voidaan luoda perinnettä. Perinteen muodostumisessa iso tekijä on se, että lehdelle löytyy lukijoita ja tekijöitä. Toivonkin, että annatte palautetta ja kerrotte, mitä haluaisitte lehdetä lukea. Palautteen voi antaa PT:n sivuille tai ihan suoraan minulle kertomalla. Myös juttuja saa kirjoittaa ja lähettää. Tämän lehden juttujen kirjoittamisesta kiitän huikeaa toimituskuntaa sekä Johannaa ja Anskua! Tuntuu varsin hienolta, että lehti on valmiina, eikä tunne vähiten johdu siitä, että pääsen vihdoin ulos Maarin pölyisistä luokista keväiseen auringonpaisteeseen. Luulen, että tätä lehteä täytyy juhlistaa skumpalla, koska ei ole mitään parempaa, kuin skumppa, kevät, katto ja tuorein ProTeesi auki puhelimen nettiselaimessa. Wappumieli nousee jo tuota yhdistelmää kuvitellessakin. Toivotan teille hauskoja lukuhetkiä ja loistavaa Wappua! Jos et vielä koskaan ole nauttinut keväästä ja elämästä, nyt on oikein otollinen hetki kokeilla sitä ensimmäistä kertaa. Addiktoituminen on väistämätöntä. Ella Potka Päätoimittaja

3


KIPPARIT Moroo! Kevät alkaa pikkuhiljaa olemaan täällä ja se kaikista odotetuin juhla sen kuin vain lähestyy! Tämä aivan mieletön vuosi alkaa olemaan pian takana, ja ei näitä fiiliksiä voi mitenkään pelkin sanoin kuvailla. Jotenkin jos pitää nyt kuitenkin tämä kaikki kiteyttää niin sanotaan vaan että todella pitkälle on tultu siitä hetkestä kun ensimmäisen kerran syyskuun alussa vajaa 130 pikkufuksia pamahti Kemman luentosaliin. Ja sitten se onkin ollut menoa, matka on ollut sellainen, ettei ainakaan me sitä ikinä unohdeta, niin hauskaa ja ainutlaatuista tämä on ollut! Ennen kaikkea on ollut huikea etuoikeus päästä tutustumaan uusiin mahtaviin ihmisiin sekä tekemään uskomattomia juttuja heidän kanssaan. Nyt ei kuitenkaan sovi jäädä vain menneisiin tapahtumiin vaan on aika katsoa vielä hetken verran eteenpäin! Wappu on todellakin aivan nurkan takana ja wappufiilis (ja hyvät säät!) onkin jo vallannut Otaniemen jo nyt paria viikkoa ennen itse juhlaa. Luvassa on paljonpaljon tapahtumaa aina Wappusitseistä fuksispekseihin sekä jäynäfinaalista Julkun julkaisuun, ja tapahtumista kenties tärkeimpänä odottaa Wappuaattona kaikkien Otaniemen fuksien lakkienjako. Siellä fuksit saavat ansaitsemansa upouudet valkolakkinsa, jotka sitten voi Dipolissa keskiyön hetkellä painaa ensimmäistä kertaa päähänsä. Vaikka tämä Wappu onkin ennen kaikkea fuksien, ovat nämä pienet hetket meille kippareille niitä juttuja, joihin kohdistuu juurikin kaikki tehty työ ja odotus koko lukuvuoden ajalta. Niitä ja monia muita ikimuistoisia hetkiä iloisin, innostunein ja hieman haikein tunnelmin odotellessa, Ylpeät fuksikouluttajanne #PT_boys:

Olli, Mikko & Antti 4


Nuijan nurinaa

PUHEENJOHTAJALTA

Tervehdys arvon lukija! Minä olen Mikko, Prosessiteekkarien vuoden 2014 puheenjohtaja. Juuri nyt luet Prosessiteekkarien historian ensimmäistä ProTeesi-julkaisua, jonka julkaiseminen on ollut yksi yhdistyksen tämän vuoden tavoitteista. Haluankin tässä vaiheessa kiittää lehden toimittajakuntaa hyvin onnistuneesta työstä! Oman lehden julkaisu on ollut ominaista etenkin teekkariyhdistyksille, ja nyt myös PT on liittynyt tähän uljaaseen joukkoon. Mutta on tänä vuonna tehty paljon muutakin kuin taiteltu nettilehteä! Kevään aikana yhdistys on jatkanut loistavasti syksyllä alkanutta fuksikasvatusta, IE on järjestänyt onnistuneita tapahtumia koko jäsenistölle, tiedotusta on lisätty säännöllisellä viikkotiedotteella, yhdistys on saanut oman lipun ja ohjesäännön sen käyttöä varten, uusia yhteistyösopimuksia on solmittu, yhdistyksen toimijakenttää on selkeytetty toimikuntarakenteella, ansiomerkkejä ja sääntömuutosta on fiilistelty, sekä tärkeää yhteistyötä ja tulevaisuuden kartoitusta on tehty yhdessä korkeakoulun kiltojen kanssa. Lisäksi hallitus on myös muistanut pitää omaa kivaa. Ensi syksyn suunnittelu on jo kovassa vauhdissa, ja tekemistä riittää kyllä loppuvuodeksi. Yhdistyksen toimintaa pyörittää tänä vuonna kymmenen hallituksen jäsentä, sekä yhteensä 55 toimihenkilöä. Monella heistä on kontollaan useampi nimike, jotka vaihtelevat namusedästä ja urposta suihkulähdevastaavaan ja kilpailuttajaan. Yhdistystä vie valtavalla tarmolla eteenpäin siis valtava määrä tekijöitä. Se on jäsenmäärältään ainakin vielä toistaiseksi eksponentiaalisesti kasvavalle yhdistykselle erittäin tärkeä voimavara. Yhdistys on pian vasta kahden vuoden nuoressa iässä, mutta on siitä huolimatta edennyt hurjaa vauhtia. Olen itse ollut mukana Prosessiteekkarien perustajahallituksesta asti näkemässä, miten yhdistys on nykyhetkeen asti muodostunut. Ajatus omista fukseista tuntui vielä kaukaiselta syksyllä 2012, kunnes tilanne realisoitui viime syksynä. Yhdistys onkin ehkä juuri fuksikasvatuksen ja omien fuksien myötä lähtenyt lentoon. Muutama fuksi kuvailikin yhdistystä osuvasti ’lentäväksi ankanpoikaseksi’. Paljon on siis tehty ja paljon on vielä tekemättä. Odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo yhdistykselle tullessaan. Nyt kuitenkin toivotan teille kaikille lukijoille antoisaa lukukokemusta, sekä ihan mielettömän siistiä Wappua! Mikko Laine Puheenjohtaja 2014

5


Terveiset Shanghaista! Prosessiteekkari Johanna Järvinen lähti tammikuussa vaihto-opiskelijaksi Kiinaan Shanghaihin. ProTeesi pyysi Johannaa kertomaan kuulumisiaan. Vaihto-opiskelu arvostetussa Tongji-yliopistossa on lähtenyt hyvin käyntiin ja monipuolinen, joskin iltapainotteinen lukkarini pitää sisällään kiinan kieltä, tuotekehitystä, Kiinan ulkopolitiikkaa sekä kestävää kehitystä. Vaikka olenkin biotuoteteekkari, päädyin tänne opiskelemaan College of Design and Innovationiin ja puolet kursseista suoritankin Aallon omalla Aalto Tongji Design Factoryllä. Puitteet ATDF:llä on todella kivat, lämmitys toimi myös talvella ja oppimisympäristö on ihanan rento. Defalla koitetaan myös saada kiinalaisopiskelijoita oma-aloitteisiksi, kertomaan omia mielipiteitään ja ajatuksiaan, olemaan aktiivisia ryhmätöissä. Välillä siihen meinaa hajota pää, kun on ryhmän ainoa aktiivinen henkilö, mutta sitten pitää vain hengittää syvään ja olla hiljaa.

Täällä sitä nyt ollaan, ihan niin kuin oikeasti ja vihdoin kaiken vaihtoon liittyvän säädön jälkeen. Jos minulta kysytään, millainen kaupunki Shanghai on – vastaan siihen usein: “Shanghai on WTF kaupunki”. Tällä kaupungilla on niin monta tarinaa kerrottavanaan, niin monta yllätyksellistä puolta ja toisaalta niin monta järkyttävää puolta. Koen joka askeleella kokevani jotain aistejani kihelmöivää. Oli sitten kyseessä kauniit punaiset lyhdyt puissa, upeat blingbling näyteikkunat täynnä Diorin, Chanelin, Valentinon, Burberry jne. kevätmuotia, jostain spasta tuleva mieletön kukkien ja aromaattisten öljyjen tuoksu, kadunkulmassa paistettavien vartaiden käry, saastepilveen katoavat pilvenpiirtäjät, metrossa pissaava sylilapsi, kadulla roikkuvat häämekot, keskelle katua pystytetty karaokesetti tai rakennustyömaan hälytyspiippaukset.. joka askeleella pääsee kokemaan jotain erilaista, jotain hätkähdyttävää. Jotain, mikä saa ajattelemaan: mitä ihmettä? Tämä kaupunki saa minut hymyilemään.

Kulttuurien väliset erilaisuudet tulevat hyvin esille näin erilaisessa ympäristössä. Siinä missä italialaiset ovat hälläväliä-asenteella, saksalaiset vähän vakavammalla meiningillä ja kiinalaiset ”minäitse” asenteella, on hauska

6


7


huomata, miten pohjoismaisuus on vain sellainen asia, joka yhdistää. Kiina on uskomaton paikka, ja vaikka katsonkin sitä Shanghai-näkökulmasta, eli todella kaupallisesta ja länsimaisesta näkövinkkelistä, ei voi kuin ihmetellä. Täällä rikkaat on ihan sikarikkaita, lapset kunnioittavat vanhempiaan kyseenalaistamatta ikinä mitään, sanavapaus on rajoitettua ja noin 2 miljoonaa kiinalaista työskentelee nettisensuurin parissa. Siis 2 000 000 ihmistä! Vuonna 2020 Kiinassa tulee olemaan 20 miljoona miestä enemmän kuin naista. Siis miettikää, jos Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa eläisi vain miehiä? Täällä isoin seteli on 100 rmb ja se vastaa siis noin 12 euroa. Ja vuokrat sun muut maksetaan käteisellä.

Suosittelen ehdottomasti Shanghaita vaihtokohteeksi, sillä tämä puoli maailmaa on nyt ja tulee vielä vahvemmin olemaan maailman keskiössä. Kiina-ekspertiksi ei kukaan pystyne, mutta jos tätä pystyy edes vähän ymmärtämään, siitä on varmasti hyötyä ja iloa jatkossakin! Terkuin,

Johanna P.S. Mikäli sinulta meni vaihtoonhaku ohi, syksyllä voi hakea täydennyshauissa! Shanghain Tongji on erittäin suosittu esim. ENG:issä, mutta CHEM:istä tänne ei ole kovin moni eksynyt. Tule sinä!

8


9


Haloo Prosessiteekkari, täällä AYY! Kirjoituksessa PT:n hallituskummi AYY:lta pohtii kevään kulkua, kertoo ylioppilaskunnan kuulumisia sekä hehkuttaa ajankohtaisesti Wappua. to-yliopistolle ja elokuussa AYY:n opiskelijoita pääsee muuttamaan Otaniemessä täysin uusiin asuntoihin, kun Ossinlinnan A-rappu valmistuu. Vuoden aikana pohditaan erityisesti myös opiskelijoidemme hyvinvointia sekä yhdenvertaisuutta ja tehdään päräyttävä esittelyvideo AYY:sta uusille opiskelijoille. Syksyllä panostetaan erityisesti ylioppilaskunnan vapaaehtoiskentän muotoon sekä vuoden 2015 toimiAYY:n hallituksessa alkuvuosi on joiden rekryämiseen. mennyt pitkälti uuden hallituksen kouluttautuessa ja tutustuessa sekä Ennen kesää ja syksyä on kumminoman että muiden ylioppilaskun- kin vielä edessä, voisinpa melkein tien toimijoihin. Maaliskuun puo- sanoa, jokaisen opiskelijan kevään lella on päästy toden teolla kiinni huippukohta eli Wappu. tämän vuoden projekteihin. Monettako Wappua sinä vietät Yleisesti tänä vuonna tapahtuu esi- tänä keväänä? Kuinka pitkään merkiksi ylioppilaskunnan kiinteis- Wappusi kestää? Mikä on Wapustöjen puolella: Dipoli myytiin Aal- sasi parasta? Miten kevääsi on sujunut? Itse olen tänä keväänä kokenut hieman kuin fuksikevääni uudestaan: hirmuisesti uusia, jänniä ja kivoja asioita ja ihmisiä! Lisäksi joku on varmasti käynyt haukkaamassa kevään kalenteristani puolet! Niin nopeasti ovat talven pimeät ja kylmät hetket vaihtuneet siniseltä taivaalta lämmittävään aurinkoon ja pikkuhiljaa lähestyvän Wapun fiilistelyyn.

10


Annamaija Hutri • AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja • 6. vuoden sähköteekkari • Kotikilta SIK • Wappuasustus: puhtaanvalkoinen haalari + teekkarilakki (ennen wappuaaton keskiyötä olalla, wappupäivänä päässä) Allekirjoittanut Wappu-mielenosoituksessa Wappuna 2011. Kuva: Jimi Juola

Listasin itse muutaman omiin Wappuihini liittyneen asian: • aurinko • haalarit • teekkarilakki • kaverit, ystävät, kiltalaiset, muut opiskelijat • wappulehdet • sitsikilpailut • wappuriehan julistus • mantan lakitus • ullis, sillis, ruoka • skumppa Kuulostaako tutulta? Vai onko Wappusi ollut kenties aivan erilainen? Vai onko tämä mahdollisesti vasta ensimmäinen Wappusi?

11


Wappuja löytyy varmasti joka lähtöön samalla tavalla kuin AYY:ssakin meitä on moneen lähtöön: pelkästään 10-henkisestä hallituksestamme meitä on viidestä eri Aallon korkeakoulusta ja kahdeksasta eri AYY:n yhdistyksestä. Jokaiselle siinä Wapussa on varmasti omat pointtinsa, mutta kaikille Wappu merkitsee kaverien ja ystävien kanssa mukavaa yhdessäoloa ja siitä nauttimista keskellä muita opiskelijoita ja juhlijoita. Haalareiden värillä tai sillä, onko niitä laisinkaan päällä, lakin muodolla tai sillä, roikkuuko siitä tupsu vai ei, ei ole varsinkaan Wappuna väliä. Tähän samaan myös AYY pyrkii: opiskelijat erilaisilta opintopoluilta tekniikan, taiteen ja kaupan aloilta kohtaavat ja ovat tekemisissä toistensa kanssa. Tällä hetkellä kolmelle eri kampukselle jakautuminen ei täysin tue tavoitetta, mutta pikkuhiljaa kampuksien yhdistyessä Otaniemeen vuoden 2015 syksystä alkaen syntyy toivottavasti tällainen pysyvä Wapun ajan kaltainen fiilis. Wappuna minäkin suljen työkoneeni, jätän ylioppilaskunnan hetkeksi omalle nojalleen ja juhlin Wappua. Riemukasta Wappua jokaiselle, toivottavasti törmätään Wapun riennoissa! Terkuin,

Ansku PT:n hallituskummi

12


Mahtava munkkiarvostelu ”Onko isäs leipuri, kun sulla on tommoset munkit.” Proteesin toimituskunta kokoontui eräänä maanantai-iltana valmistelemaan tulevaa Wappua tutustumalla Otaniemen valtaisaan munkkitarjontaan. Tätä makuseikkailua varten oltiin tehty retki lähikauppaan ja ostettu sieltä yhtä laatua pakastemunkkeja, munkin lähimpiä sukulaisia donitseja ja tietysti varusteet omien munkkien leipomiseen. Jotta tämä tutkimus olisi mahdollisimman hyvin toisinnettavissa, päätimme julkaista myös salaisen munkkiprosessimme tässä.

13


Munkkiprosessi Näin valmistat itsellesi (ja kaverillesi) munkkeja Wapuksi. 1. Tee pullataikina • Älä unohda kardemummaa • Hätätapauksessa korvaa hiiva leivinjauheella. 2. Turvota taikina ennen itseäsi 3. Lämmitä öljy 4. Pyörittele munkkeja rakkaudella 5. Paista munkki rasvassa siman ruskeaksi • Jos joit kaiken siman, niin kaljakin kelpaa. 6. Veivaa munkkeja sokerissa 7. Syö! ProTip: Jos öljy loppuu, voit jatkaa sitä vedellä.

Arvostelu: 1. Oma-teke-le Tuntuma on raskas ja liian paksu. Puraistessa huomaa, etteivät munkit ole riittävät muhkeita. Ei noussut. Maku on hieman taikinainen, kuin lapsen kengissä. Loppuarvosanaksi annamme 4/5.

14


2. Pakastekaveri Näyttää aivan lihapiirakalta ja myös maistuu siltä. Lihapiirakka hillolla siis. Hillo on kovin esanssista. Maku on teollinen, eikä miellytä. Loppuarvosana 2,5/5. ”En nauttinut” 3. Klassinen Ullis-donitsi Donitsi on geneeristä mössöä. Maku on jopa teollisempi, kuin pakastemunkilla. Tähän lienee tyytyminen, kun mitään muuta reikää ei ole tarjolla. Arvosana 1/5 Tuloksista voimme todeta, että heikko omatekelekin voittaa aina kaupan munkin. Suosittelemme siis valmistamaan munkit itse. Munkkien pyörittely nostaa wappumieltä ja piristää päivää. Missään nimessä ei pidä kajota teolliseen reikään. Mikäli maistelet liikaa munkkeja, suosittelemme juomaan simaa, sillä totesimme sen sopivan erinomaisesti rasvan mauon poistamiseen suusta.

15


Unelma vain on diplomi-työmme, joka tenttimme vanhennut… Onko laulussa perää? Aloitetaan otsikosta, kun minä olin fuksi, oli diplomityö todellakin unelma. Tenttien vanhentuminen tulee ensi vuosikymmenellä taas ajankohtaiseksi, jälleen vuosien tauon jälkeen. Diplomityö yllättää varmasti suurimman osan meistä teekkareista omalla tavallaan, jollekkin se tulee aikaisin, joillakin se jää myöhään. Kaikessa mystisyydessään kyseessä on kuitenkin vain 30 op opintosuoritus, johon opintopisteitä on harjoiteltu jo moninkertainen määrä. Näin wappuna saanee myös hieman käyttää lausahdusta: ”Kun minä olin fuksi…”. Lisään tähän pari aivan relevanttia kommenttia, jotka ymmärtäessään voinee hyräillä: ”.. ja meillä ei voimaa enää kylliksi…” • • • • • •

tuli opintohallinnon posti riippariin ei fyssan labroissa oltu sukkasiltaan Aalto-yliopisto ei ollut vielä ?!” dekaani oli Lahest fukseja sai paimentaa myös naiset Smökistä sai lounasta

Koska kotimaan kirjeenvaihtoa on hankala harrastaa ennen kuin on aloittanut diplomityönsä tekemisen, voidaan tässä tekstissä keskittyä muihin kotimaan asioihin. Missä vaikka vierailisi kesän aikana? Varmaan jokaisesta Suomen kaupungista sanotaan, että se on semmoinen kiva kesäkaupunki. Onko niitä kivoja talvikaupunkeja sitten jossain? Itse noistaisin ihan vain kivaksi ja koettavaksi kaupungiksi Rovaniemen kesäkuussa. Varsinkin niille, jotka eivät nokkaansa napapiirille koskaan ole

16


kantaneet, voi suositella hurvittelua Rollossa. Yötön yö on paljon mukavampia luonnonilmiö kokea, kuin kaamos. Muita kotimaan polttavia kysymyksiä ovat muut prosessitekniikan teknilliset yliopistot, joista lähinnä Oulu vaikuttaa muuttuvan. Kaivostekniikan kehittämiseen suunnattu erikoismääräraha mahdollistaa muutaman professorin lisäpalkkauksen ja Oulu Mining Schoolin laajentamisen tiedekunnaksi. Vaihto-opintoihin siis Ouluun, jos omaan tutkintoon haluaa kaivosalaa sisällyttää. Pohjoisen skandinaavian pääkaupunkiin pääsee norjalaisella lentoyhtiöllä, Finnairilla, junalla, omalla autolla tai liftaamalla. Espoo-Oulu välin muita matkustuskeinoja suositellaan lähinnä julkisuuden hakuisilla fb-haaste veijareille. Voihan sitä sanasenkin diplomi-työstä laittaa tähän loppuun.Aihe: Pyrometallurgisten kaasujen puhdistus, yritys: Outotec Oyj, lähteitä: 3 kpl, kirjoitettuja sanoja: 0. Työn teko alkaa virkeänä toukokuun alusta ja kotimaan kirjeitä luvassa tulevaisuudessa. Tampereelta kotimaan kirjeenvaihtaja,

Mikko Kiviluoma

17


Fuksigallup – eka kerta ProTeesi haastatteli fukseja ja selvitti, millaisia kokemuksia heillä on ”ekoista kerroista”. Kevät kukkii, linnut laulavat ja spurgut ryömivät koloistaan ulkoilmaan. Kevään merkkejä on mitä ilmeisimmin havaittavissa, mutta samalla eräs toinen vuodenajalle tyypillinen ilmiö tuntuu tiivistyvän. WAPPU TULEE!!! (tulemisvitsi, tirsk). Todellinen teekkariwappu on koittamassa pienen pienille PT-fukseille nyt ensimmäistä kertaa. Tämä on siis fukseille se tärkein ”eka kerta.” Halusimme kuitenkin kartoittaa myös fuksien muita ekoja kertoja (ei, ei sellaisia kuin kuvittelet), koska mikäs olisi sen hauskempaa. Gallupiin valittiin vastaajiksi satunnaisgeneraattorimenetelmää käyttäen viisi pahaa aavistamatonta fuksipalleroa. #WappuTJihavituvähä 1. Mikä oli ensimmäinen kännykkäsi ja kuinka kauan ensirakkaus sen kanssa kesti? 2. Mikä oli eka kerta kun panikoit koulutehtävän valmiiksi saamista? 3. Mitä tekisit näistä mieluimmin ekaa kertaa? a) Heittäisin yläfemmat Barney Stinsonin kanssa b) Vetäisin Justin Bieberiä nekkuun c) Halaisin Halinallea 4. Millainen oli eka vappupallosi?

Henni Matikainen 1. Joku Nokian malli, siinä oli vaaleenpunaset näppäimet!!! 2. Ala-asteella piti tehdä joku tutkielma, itkin ja tein sitä. [toimittaja ei ole aivan varma oliko työn otsikko ”Vuorien synty” vai ”Vuohien synty”] 3. c) Ihanaa, niiltä tuli mahasta sateenkaaria ja kaikkee! 4. Katkeruus kun pikkuveljellä oli hienompi pallo, itse sain dalmatialaisen vaikka en edes tykännyt koirista.

Risto Oudman 1. Ikimuistoinen Nokian 3310, joka on edelleen hätävarana lipaston nurkassa. Suhde kesti jopa neljä vuotta, kunnes kuvioihin tuli vastustamaton värinäyttömalli. 2. Kylmiä väreitä saavat vieläkin aikaan yläasteen portfoliot, aiheena terveystieto (hyi olkoon). 3. c) Mikäs olisi sen ihanampaa. 4. Valitettavasti en muista sykähdyttäviä vappupallokokemuksia.

18


Eka kerta labroissa.

Laura Makkonen

Tuukka Tuomela

1. Kolmannella luokalla sain Nokian kolmekolmekympin. Noin kolme vuotta se oli käytössä, mutta sitten seiskaluokalla piti saada uudempi ja parempi malli, koska vanha oli niin out. 2. Ala-asteen esitelmä jostakin eläimestä, esiintyminen ei tuntunut kivalta ajatukselta. 3. c) Ihquu, siis sateenkaaria, vähäx ihanaa! Ne hengaili siel pilvien päällä ja kaikkee! 4. Se taisi olla jokin Disneyn prinsessa –tyyppinen ratkaisu.

1. Sininen Nokia 2110, antenni ja kaikki. Käytössä ekasta luokasta kolmanteen (toimii toki edelleen). Rakkaan partnerin syrjäytti siistimpi 3310. 2. Toisen luokan tarina tuotti luomisen tuskaa. Tämä tuskailu näkyi muun muassa kirosanoina tekstissä, joka ei opettajaa liiemmin miellyttänyt. 3. a) Just awesome – tai brosome 4. Puoliksi läpinäkyvä Mikki ja Minni Hiiri -aiheinen sydänilmapallo, siistein ikinä. [toimittajakin tuli kateelliseksi]

Topias Härmä 1. Nokia 2650, simpukkamalli joka kesti kaiken. Jäänyt rakkaaksi, koska se oli ainoa simpukkamallini. 2. Yläasteen portfolio kirjailija Juhani Ahosta, klassisesti jätin Rautatien lukemisen viime tippaan, mutta lopultahan se meni sitten ihan hyvin kun ei kai kukaan sitä työtä oikeasti edes lukenut. 3. a) High-five toimii aina 4. Traaginen tarina Nalle Puh –ilmapallosta, joka joutui melkein heti kättelyssä korkealle kattoon, jonne se sitten jäi. [Topiaksella tuli tarinaa kertoessa lähes tippa linssiin].

19


PT = Personal Trainer Prosessiteekkarifuksien järjestämissä Smökkitreeneissä koettiin onnistumisen hetkiä, kun Personal Trainerin johdolla jokaisen suorituskyky nousi vähintäänkin Selänteen tasolle. Punttisali täyttyi nopeasti innokkaista, urheilullisista nuorista. Tässä auttoi myös tapahtumassa lanseerattu PT Powerade, jonka ravintoarvot olivat urheilijalle juuri kohdallaan. Välkehtivät valot ja DJ:n kontrolloimat rytmikkäät kappaleet toivat kuntoiluun uutta motivaatiota. Treenit äityivät lopulta niin villiksi, että virkavaltakin täytyi kutsua rauhoittelemaan menoa. Kun ensimmäiset alkoivat jo väsähtää, PT:n oma tanssillinen kannustusjoukko CanCan sai jaksamaan vielä muutamaan toiston verran. Jonkun hau’iksen kasvatus jatkui vielä kotiinkin asti, sillä lainattavat käsipainot katosivat välineistöstä.

20


21


22


PT Powerade x cl gini채 x cl tequilaa x cl vodkaa x cl vaaleaa rommia x cl sinist채 curacaoa y dl sprite채

23


NiksiProTeesi Hakkeroi elämäsi näillä yllättävän yksinkertaisilla nikseillä! Testattuja ja toimiviksi todettuja elämänviisauksia teille tarjoaa Lea Kihti.

Nopea kaljan kylmentäminen: laita märkä paperipyyhe tölkin ympärille ja heitä pakastimeen.

Kärsiessäsi päänsärystä upota jalkasi kuumaan veteen.

The grumpier you are, the more assholes you meet. Valsinkin ratin takana.

Laita sitruunaa tai limettiä shampoon sekaan ja sähköisyys on menneisyyttä.

Löydät minkä tahansa Pokémonin Pokedex-tiedot kirjoittamalla selaimen osoitekenttään pokemonin nimen ja .com-päätteen.

Jos unohdat uuden tuttavuuden nimen, kysy “sori, mikä olikana sun nimesi?”. Häntä saattaa ärsyttää, mutta ei enää, kun sanot “ei kun tarkoitin sukunimeäsi”.

Vessapaperirullan pahvista saat hienon kaiuttimn puhelimelle. Leikkaa puhelimenmentävä aukko ja laita nuppineulat “jaloiksi”. Testattu iPhone 5s:llä.

Juomapeli: ota shotti joka kerta kun häviät Flappy Birdissä.

24


Kokeile Googlata “I’m feeling lucky”-painikkeella: • Do a barrel roll • Google Sphere • Google Gravity • Epic Google • Google Loco • Google Gothic • Google Guitar • Google Pacman • Google Pirate • Google Reverse • Google Rainbow Jos olet kännissä ja tekee mieli oksentaa, ota nopeita henkäyksiä. Vessaan menoa suositellaan varmuudeksi.

Kun olet hankkimassa läheisellesi lahjaa, sano, että sinulla on lahja ja hänen täytyy arvata mikä se on. Näin saat hyvän idealistan.

Pyydä kavereitasi litistämään naamansa lasia vasten ja ota kuva. Näin saat edustavia kuvia, jotka voit asettaa näkymään puhelimessasi kavereiden soittaessa.

Voit juoda salaa kaljaa helposti. Leikkaa tyhjästä kokistölkista pois kansi ja pohja ja viillä tölkki myös sivulta pystysuunnassa auki, että kuoren pystyy avaamaan. Sitten vaan kuori kaljatölkin ympärille ja luennolle.

Laita sitruuna tai muu mehukas hedelmä mikroon 15 sekunniksi (ja mikro päälle). Hedelmästä saatavan mehun määrä tuplaantuu.

Jos jäät jumiin auton takakonttiin, sorki takavalojen johdot. Poliisin pysäyttäessä pimeiden valojen takia potki ovea niin Fobba pelastaa

25


Laita sukkahousut imurin putken päähän kuminauhalla, jos haluat etsiä vaikkapa korvakoruja tai muita pieniä esineitä.

Helppo tapa saada ilmaista juotavaa juhlissa: sano, ettet ole koskaan ollut humalassa. Toimii tosin vain uusien tuttavuuksien seurassa.

Aamukahden jälkeen tehdyt päätökset ovat aina vääriä. Mene nukkumaan.

Lasisien purkkien metallikannet saa auki kietomalla jeesusteipin pätkän kannen reunaan ja vetämällä. Pyykkipojalla voi pitää naulaa paikallaan ja et enää koskaan lyö sormiasi.

Laita kirkasta kynsilakkaa nappeihin ja langat pysyvät varmemmin kiinni.

Leiki taikuria ravintolassa. Käske jotain ruokailijaa sulkemaan silmänsä ja ajattelemaan vapaavalintaista pelikorttia. Silmien sulkeuduttua syö niin paljon hänen annoksestaan kuin jaksat ja pakene. Pidätkö juhlat? Pakota vieraat laittamaan puhelimensa kemujen ajaksi koriin, jonka piilotat.

26


ProTeesi-vitsejä ProTeesin toimitus tarjoilee teille annoksen mauttomia vitsejä, ettei teidän niitä itse tarvitsisi googlailla. Poditko yhtään syyllisyyttä, kun varastit mp3-soittimen? -Ai podinko? Paralympialaisten avajaisissa esiintyy accapella-yhtye Raajaton. Kuka johtaa juopottelua yliopistolla? -Dokaani Menikö muisti illan aikana? Taltioi kaikki muistosi ja tee dokumentti! Arsenalin managerin veli oli oiva myrkyttäjä - Arseeni Wenger Miksi Kim Jong-un on niin hyvä tanssija? Hän johtaa koreoista tiukinta.



ProTeesi: "Eka kerta"