ProTeesi 1/2017

Page 1

PROTEESI GEOGRAPHIC


Sisällys Puheenjohtajalta

Päätoimittajalta 3

Heippa! Täällä kirjoittelee ProTeesin uusivanha päätoimittaja, Riina. Olen nyt kolmatta vuotta ProTeesin toimituksessa ja toista kertaa päätoimittajana eli menoa on tullut jonkin verran katseltua. Joka vuosi ProTeesi on ollut tavalla tai toisella hieman erilainen ja innolla odotankin mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Tietyt asiat eivät kuitenkaan muutu, joten taas kävi niin, että muu lehti on taitettu ja vain tämä teksti jäljellä. Noh, ehkä vielä joskus opin. Tämä lehti kuitenkin taitettiin vähitellen eikä unettomana yönä maarilla, eli kehitystä on havaittavissa.

Alppijuoma-arvostelu 4 Mystiset syntymäkivet

7

Jykylän excursio

8

ProTeesin krapulanurkka 10 Hallitus 2017 12 Puuhatehtäviä 16

ProTeesi 1/2017 Päätoimittaja Riina Aromaa

<3 Riina

Toimitus Piia Iivonen, Elisa Juvonen, Kia Lehti, Marja Rinne Julkaisija Prosessiteekkarit ry Painatus ja painomäärä Picaset Oy, 30 kpl

2


Puheenjohtajan palsta Uusi vuosi, uusi pesti, uusi vuosipesti. Opintovastaavan tehtävät vaihtuivat tälle vuodelle puheenjohtajan nuijan heilutteluun. Vuosi on alkanut kiireellisesti ja erilaisia tehtäviä on riittänyt rutkasti. Hallitusten kokousten puheenjohtamisen lisäksi, aikaa kuluu erilaisten projektien ja tavoitteiden eteenpäin viemisessä. Edustustehtäviäkin on siunaantunut kiitettävästi, takana tähän mennessä jo muutamat vuosijuhlat muun muassa. Tehtävät eroavat osittain viimevuotisista, mutta vieroitusoireita hallintoelimien kokouksissa istumiselle tarjoaa tälle vuodelle jatkuva paikka Advanced Energy Solutions -koulutusneuvostossa. Vuoteen on jo tässä vaiheessa runsaasti riemun hetkiä. Prosessihuoneella on jatkunut hyvä pöhinä ja kahvikupposten äärelle on istunut reippaalla asenteella varustettuja prosessiteekkareita. Erityisesti olen vuoden alussa nauttinut siitä, kuinka uusissa pesteissä istuvat hallituslaiset ja toimihenkilöt ovat päässeet sisään virkoihinsa. On mahtavaa kokea vierestä, kun toimijat tekevät vapaaehtoistyötään intohimolla ja kokevat matkansa aikana onnistumisen hetkiä. Kesätyöhaut ovat pääosin takanapäin ja onkin vuorossa se hermoja raastavin vaihe. Haluankin toivottaa kaikille jäsenillemme onnea tuleviin työhaastatteluihin. Muutenkin kevät kulkee väistämättä eteenpäin, päivät pitenevät ja kurssit pyörivät eteenpäin junan lailla. Kaikessa kiireessä ja stressissä on hyvä välillä tehdä aivan jotain muuta, jotta pää pysyy kasassa. Tätä kirjoittaessani, olenkin itse ottamassa irtiottoa arjesta ja suuntaamassa neljän hengen iskuryhmämme kanssa kohti Islantia. Terveisiä lentokoneesta ja riemukasta kevätlukukauden jatkoa, Werneri

3


Alppijuoma-arvostelu Kia Lehti

Kun suomalaiset asiat alkavat kyllästyttää, on aika siirtyä muihin maisemiin. Lähdin viikon mittaiselle laskettelureissulle Itävallan Alpeille ja matkan aikana tuli maisteltua kaikenlaista. Jotta tekin, rakkaat lukijat, pääsisitte Alppien makuun, arvostelin juomia puolestanne.

Kahvi rinnekahvilassa

+ Ihana vaalea, lähes vaahtoinen pinta + Lämmittää mukavasti laskettelun jälkeen + Kertakäyttökahvikermat ovat hyviä + Ei ole samaa vanhaa juhlamokkaa + Sai suklaata mukana - Vähän pahaa - Pieni annos maksoi 2,60 €

0,5 l hanakalja gulassikeiton kanssa

+ Virkistävää + Halpaa, taisi olla noin 3 € eli voittaa kahvin 100-0 + Peruskalja - Peruskalja, ei mikään elämys

4

Lentävä hirvi (flying hirsch) aftereilla, kuvassa etualalla

+ Pärisee, sisältää siis energiajuomaa ja Jekkua + Jännittävä elämys + Suu ei jää irveen, tasapainoinen maku - Vain 0,2 cl jekkua - Energiajuomaakin oli aika vähän, ei maximipärinää


MATKAILU Erdinger Weißbier

Jekkuenergiat spesiaalimmalla sekoitussuhteella klo 23

Oude Kaap vintage 2015 –viini

+ Ei maistu bulkkioluelle + Raikas + Tunnistettavissa kaljaksi + Lasipullosta maistuu paremmalta + Tulee itävaltalainen fiilis - Vähän lähdevesimäinen - Vehnä turvottaa

+ Parempaa kuin affeilla + Yrtti maistuu + Piristää ennen party box –baaria + HP - HP, menee ehkä vähän turhan nopeasti huiviin

+ Ei liian tanniinista + Hedelmäinen + Rypäleinen + Hyvää punkuksi + Halpaa (5 €) - Punkku on aina vähän pahaa - Oispa ollu valkkari

5


MATKAILU Partyillan jälkeinen Pepsi Light terveyssalaatin kanssa

+ Raikasta + Ravitsevaa + Nesteyttävää + 5/5 + Laskeminen helpottuu huomattavasti pienen nestehukan poistuttua

Jägermeister

+ Yrttisen raikas, ei tarvitse pestä hampaita vaan voi huoletta sammua + Hyvä loppuillan drinkki + Saa juoda suoraan pullosta (suositustapa on juoda Stroh-buffin/ huivin läpi) - Pullo loppui nopeasti, niin kuin kuvasta näkyy

6

Lähtöä edeltävän illan kaapintyhjennyssangria

+ Pfannerappelsiinimehu poistaa punkun pahan maun + Aplarimehu 100 % oranssia + Hedelmällinen + Uppoaa helposti alas eli kaapit tyhjenevät nopeasti + Pfanner on hauska nimi - Hedelmäviipaleet puuttuivat


Mystiset syntymäkivet Marja Rinne

Tammi (granaatti) Joukko silikaattimineraaleja (X3Al2(SiO4)3), jotka parantavat terveyttä, uskollisuutta ja energiavirtoja. Punainen granaatti hillitsee vihaa ja suojelee painajaisilta. Helmi (ametisti) Violettia kvartsia. Antiikin aikaan ametistin uskottiin suojaavan alkoholismilta ja humaloitumiselta. Fengshuin mukaan se absorboi sähkömagneettista säteilyä. Maalis (akvamariini) Sininen beryllimuunnos, joka rauhoittaa hermoja, terävöittää vaistoja ja tuo rohkeutta. Sitä suositellaan käytettäväksi voimakivenä merellä liikkuessa. Huhti (timantti) Hiilen allotrooppinen muoto, joka tuo käyttäjälle puhdistusta, harmoniaa ja rakkautta. Auttaa valaistumisessa. Se on energian monistaja, eikä siten vaadi uudelleen lataamista. Touko (smaragdi) Vihreää berylliä. Smaragdi auttaa totuuden löytämisessä ja inspiroi tietoisuutta. Sen katsotaan parantavan tartuntatauteja ja ennustavan tulevaisuutta. Kesä (helmi) Hiekanjyvän ympärille kerrostunutta aragoniittia sekä sarveisainetta. Helmet herkistävät kyyneliin ja poistavat emotionaalista epätasapainoisuutta, hyvä voimakivi Pauliinalle ja Paulille

7

Heinä (rubiini) Punainen korundiryhmän jalokivi. Kohottaa henkistä tasapainoa ja parantaa verenkiertoa. Rubiini suojelee herkkätunteisia ja rohkaisee intohimoon. Elo (peridootti) Jaloa oliviinia. Poistaa stressiä, pelkoja ja syyllisyyden tunteita – aktivoi henkistä kasvua. Vapauttaa kielteisyydestä sekä terävöittää mieltä. Syys (safiiri) Korundiryhmän jalokivi, useita värejä – sininen tunnetuin. Safiiria pidetään viisauden kivenä, jonka eri sävyillä on eri merkityksensä. Erittäin henkinen kivi. Loka (opaali) Amorfista, kiivedellistä silikaattia. Opaali värähtelee herkästi, tirsk, joten se auttaa edellisten elämien muistamisessa. Kasvattaa elämänhalua. Marras (topaasi) Eri värisiä alumiinisilikaatteja. Kasvattaa ymmärrystä, kirkastaa päämääriä ja auttaa sisäisten voimavarojen kartoittamisessa. Liitetään munuaisiin ja virtsarakkoon. Joulu (turkoosi) Läpinäkymätön kupari- ja vesipitoinen fosfaattimineraali. Ystävyyden ja puhdistumisen kivi, joka helpottaa rentoutumista ja elämän tarkoituksen löytämistä.


Jykylän excursio Piia Iivonen Excursioni Jyväskylään alkoi aikaisin keskiviikkoaamuna 18.1., kun raahauduin Talvipäivän jälkeisenä aamuna Kampin bussiasemalle ja kipusin Onnibussin kyytiin. Matka Jyväskylään sujui todella nopeasti nukkuessa, vaikka olisin voinut ehkä käyttää sen ajan opiskeluunkin. Saavuttuani Jyväskylään sää oli mukavan pirteä ja raikas. Päivän aikana sain kokea Jyväskylässä monenlaista. Kävin maistelemassa Jyväskyläläistä koululounasta, joka maksoi vain 2,40 €!!! Eli säästin kokonaiset 20 cnt, woop!! Lisäksi sain kävellä ympäri kaupunkia useamman kilometrin ja todeta, että onneksi Otaniemessä on kaikki lähellä. Mutta toisaalta sain ainakin hyvin hyötyliikuntaa ja kunnon katsauksen Jyväskylän maanmuotoihin. Perimmäinen syyni lähteä Jyväskylään oli kokea paikalliset kaverisitsit, jotka oli Syrinxin eli Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden opiskelijoiden ainejärjestö. Sitsien teemana oli parit, ja kaverini kanssa päädyimme pukeutumaan Harry Potter -teemaisesti Rohkelikon ja Korpinkynnen edustajiksi.

8


KULTTUURIT Sitsit pidettiin Jyväskylän yliopiston tiloissa Agora-talossa eräänlaisessa kokoushuoneessa ja jatkopaikkana toimi paikallinen yökerho Escape. Sitsit poikkesivat melko paljon verrattuna otaniemeläisiin sitseihin. Perinteisten lukkarien sijaan sitsejä johtivat toastmasterit, jotka sekä laulattivat että mm. jakoivat esiintymisvuoroja ja rangastuksia sitsaajille. Rangaistuksia jaettiin huonosta käytöksestä ja sitsisääntöjen rikkomisesta. Sitsisääntöjä olivat mm. että pöydästä ei saanut poistua kuin ainoastaan sitsitauoilla (tai painavasta syystä toastmasterin luvalla), jolloin ei myöskään laulettu lainkaan. Tämän lisäksi suurimpia eroavaisuuksia sitsitavoissa oli pöydän hakkaaminen taputtamisen sijaan sekä satunnaiset “det var det bästa, det bästa vi har hört” -huudot. Jotkin laulut myös laulettiin hiukan eri tahtiin kuin Otaniemessä, mutta onneksi sitsien lopussa laulettiin kuitenkin fuksilaulu. Sitsien sisältö erosi myös jonkin verran meidän perinteisistä sitseistä. Näille sitseille tuotiin omat juomat ja ruoaksi oli ainoastaan pitsat, jotka tilattiin paikallisesta pizzeriasta. Sitseistä maksettiin siis vain pizzan hinta (7€) sekä se mitä kului omien juomien hankkimiseen. Pizzatilaukseen tuli n. 70 pizzaa ja suureksi yllätykseksi paikallinen pizzeria hoiti homman kunnialla kotiin ja toi kaikki pizzat oikein ja vielä lämpiminä! Jyväskylästä löytyy siis aika kova haastaja Armikselle. Asiat, jotka nousivat omasta mielestäni esille eniten sitseillä, olivat kongin puute (heh heh) sekä laulujen laulamisjärjestys. Kongi olisi järkevä hankinta, vaikka sitsit olisivat melko pienetkin. Laulujärjestyksessä puolestaan häiritsevintä oli se, että laulettiin esimerkiksi Jallutähden alla sitsien alkupuolella ja vieläpä ilman jallua. Lisäksi härskeimpiä lauluja laulettiin mielestäni hiukan liian aikaisessa vaiheessa sitsejä (ennen ruokaa). Nämä asiat eivät kuitenkaan haitanneet sitseistä nauttimisesta. Kokonaisuutena sitsit olivat todella hauskat ja hyvin silmiä avaava kokemus. Oli mukavaa päästä kokemaan yliopistojen kulttuurien välisiä eroja ja samalla toteamaan, että pohjalla on kuitenkin hyvinkin paljon samoja piirteitä. Samalla pääsin tutustumaan moniin mahtaviin tyyppeihin sekä sain vihdoin lunastettua lupaukseni kaverilleni ja käytyä Jyväskylässä moikkaamassa häntä. Suosittelen ehdottomasti lähtemään ulkopaikkakunnille sitsaamaan tai käymään muissa opiskelijatapahtumissa, se on hyvää vaihtelua otaantumiselle!

9


Proteesin krapulanurkka Marja Rinne

Heräät kammottavaan päänsärkyyn omassa sängyssäsi ilman housuja tai muistikuvia, miten ja milloin sinne päädyit. Harkitset dokaamisen lopettamista ja luostariin liittymistä matkalla vesihanalle samalla, kun väistelet oksennuslammikoita. Jos edellä kuvatussa skenaariossa on jotain tuttua, et todennäköisesti juonut edellisenä iltana vettä. Nyt se on jo myöhäistä, mutta onneksesi Proteesin toimitus kopioi Iltasanomista on testannut parhaat fyysistä oloa helpottavat ruoka-aineet ja juomat.

1: Nesteytä ja suolaa Hoitamalla hyponatremiaa ja nestehukkaa hoidat myös päänsärkyä. Muodolla ei ole väliä. Nuudelikeitto on monipuolinen vaihtoehto, mutta pää pöntössä nuokkuvalle se ei todennäköisesti maistu. Kivennäisvesi tai palautusjuoma käy hyvin, kraanavedestä ei ole liiemmin iloa. 2: Tilaa pizza Krapulassa verensokeri laskee, mikä selittää pizzanhimoja. Suola helpottaa myös huimausta ja pahoinvointisuutta, joten kasaa salamia salamin päälle, jos siltä tuntuu. Kaloreiden laskemisesta ei edellisen illan jälkeen ole muutenkaan mitään iloa.

10


TERVEYS 3: Pureskele hyvin Huolellisella pureskelulla ei sinänsä ole krapulaa parantavia vaikutuksia, mutta se helpottaa huomattavasti laattaamista, jos erehdyit oikeasti tilaamaan pizzan. Ota muutenkin huomioon koostumus aamiaistasi kootessa, jos paha olo sattuisi yllättämään. Suosi nestemäistä ja pehmeää; fiksu soseuttaa pizzansa ennen nauttimista. 4: Hanki krapulaheila Toimitus ei testannut tehoa, uskokaa pois. Krapula nostaa veren testosteronipitoisuutta, minkä vuoksi monilla saattaa olla kutinoita raavittavaksi. Jos touhusta edes tulee mitään, itsetunto kohoaa ja olo saattaa parantua. Tieteellistä näyttöä asialle ei ilmeisesti kuitenkaan ole, mutta yrittämisestä ei sakoteta. 5: Ällöttävät drinkkivinkit Toimitus ei testannut näitäkään, mutta jotkut vannovat säilykekurkkujen liemen olevan paras krapulajuoma. Asian taustalla ovat liemen elektrolyytit ja sokeri, joten älä vaivaudu. Yksi iltasanomista otettu jenkkien monista taikajuomista sisältää tomaattimehua, Worcestershirekastiketta, chilikastiketta sekä raa-an munankeltuaisen. Hyvää ruokahalua.

11


Hallitus 2017 Werneri Huhtinen Puheenjohtaja

-

Latinankielinen nimi: Perunus oliviius Elinympäristö: Laji vaatii itselleen pehmeitä alustoja, joiden päällä se voi vältellä liikaa energiahukkaa lepotilassa. Ravinnon helppo saalistus on myös tärkeä piirre lajin elinympäristölle. Elintavat ja ravinto: Levon tarve lajilla vaihtelee suuresti, mutta lajia voisi kutua klassiseksi yökukkujaksi ja aamujen torkuksi. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta lajille maistuu ravinnoksi lähes kaikki. Pärjää myös vain nestemäisellä ravinnolla, mutta on usein havaittu myös norkoilemassa Etnon nurkilla. Lisääntyminen: Tähän mennessä tutkimustyhmä Nuoret hurjat on luonut teorian asiasta. Levinneisyys: Esiintymiä havaittu aikaisemmin vuosien ajan Suomen Turun ympäristössä. Nykyisin aluella harvinaisempi ja laji onkin ottanut reviirikseen punatiilisten talojen kehdon idemmästä osaa Suomea. Tuntomerkit: Talvella lajin keskivartalon ympärille kietoutuu energiavarasto, josta kesäisin se pyrkii pääsemään eroon. Lajin päästämä ääntely saattaa aiheuttaa myötähäpeää, mutta tosinaan myös naurun hetkiä.

Mika Sahlman - Varapuheenjohtaja

Latinankielinen nimi: Vinum Bibitor Elinympäristö: Neljän seinän sisällä, ei kestä auringonvaloa. Elintavat ja ravinto: Terveen perikuva, syö pekonia ja juo jääteetä ja vyötärön ympäryksen perusteella myös alkoholia. Lisääntyminen: pitkä, mutta usein tapahtuva prosessi. Saantona 100% nautintoa. Levinneisyys: Otaniemi, Tampere, Lappeenranta, Oulu, Mitä näitä nyt on... Tuntomerkit: semi komea,

12


ELÄIMET Mauri Kostiainen - Rahastonhoitaja

Latinankielinen nimi: Monetaros golicco hamstratus Elinympäristö: Monetaros golicco viihtyy paikoissa, joissa on saatavilla tuoretta vettä ja pehmeitä oleskelualueita. Elintavat ja ravinto: M. golicco pyrkii enegiankulutuksen minimoimiseen kehittelemällä usein muiden lajien näkökulmasta älyttömiä apuvälineitä. Usein M. golicco päätyykin kuluttamaan enemmän enegiaa apuvälineen kehittämiseen ja ideoimiseen kuin itse tehtävän tekemiseen kuluisi. Ravinnossaan M. golicco suosii energia-kustannus -suhteeltaan optimaalista ravintoa. Lisääntyminen: M. goliccon lisääntymistä ei ole toistaiseksi kyetty kartoittamaan. Levinneisyys: M. goliccoon törmää todennäköisimmin Laajalahden lounaisrannalla. Lajia on aiemmin havaittu Vihdin alueella, josta se myöhemmin levinnyt nykyiselle elinalueelleen. Tuntomerkit: M. goliccon tunnistaa lähes jatkuvasta keskitasoa heikomman puujalkahuumorin virrasta. Lajin voi tunnistaa myös työukko asenteesta ja taipuvaisuudesta korjata kaikki mahdollisen itse.

Jani Anttila - Tiedottaja-sihteeri

Latinankielinen nimi: Ursus musicus Elinympäristö: Ursus musicus asustelee Otaniemen erhekylässä ilman erheitä kitaroidensa keskellä. Elintavat ja ravinto: Ursus musicus viettää päivänsä varastoiden energiaa talviunta varten, vaikka se ei talviunta harrasta. Eläimen ravintotottumukset ovat laajat ja koostuvat pääosin kaikesta. Lisääntyminen: Kysy äitiltäsi. Levinneisyys: Ursus musicus on laajalle levinnyt eläin, jota voidaan havaita Otaniemen lisäksi myös Itä-Helsingissä ja joissakin tapauksissa Lapissa. Tuntomerkit: Eläimen tunnistaa parhaiten suuresta koostaan, bändipaidoista ja kauas kantavasta äänestä.

13


ELÄIMET Esa Arola - Fuksipäällikkö

Latinankielinen nimi: Eskotus porioeus Elinympäristö: Mukavuusalue, välillä Narnia Elintavat ja ravinto: Rauhallinen yksilö, joka kuluttaa suklaata ylenpalttisesti. Rakastaa myös pullaa. Lisääntyminen: Joskus ja jouluna Levinneisyys: Alunperin Narnian uumenista, mutta eksyi joskus ihmeelliseen Keskimaahan, ja siellä on ja pysyy. Voidaan kuitenkin toisinaan havaita Narniassa. Tuntomerkit: Hiuksiin käytetty normaalia enemmän hiustuotteita.

Riikka Hammar - Fuksipäällikkö

Latinankielinen nimi: Delirus Malleus Elinympäristö: pHuoneen sohva sekä muut pehmeät paikat. Elintavat ja ravinto: On yhtäaikaa laiska ja touhukas. Ravinto koostuu enimmäkseen kahvista sekä makaronista. Laji on kesy, joten sitä saa ruokkia 8-) Lisääntyminen: ??? Levinneisyys: Vaikka laji onkin hyvin otaantunut, tavataan sitä ajoittain myös Kirkkonummella ja sen lähiympäristössä. Tuntomerkit: Herttainen hymy ja härskit läpät. Mahtuu yllättävän pieneen tilaan.

Janne-Joonas Tiitinen - Opintovastaava

Latinankielinen nimi: JesaRAI Processigus Teknologimus maximus Elinympäristö: Tekniikan kehdon PunaTiilisen ParaTiisin RAIkas keskus Elintavat ja ravinto: LOHI! Teknologimuksen ominaiset elintavat eli pilkesilmäkulmassa touhuaminen Prosessin hyväksi Lisääntyminen: ;) Levinneisyys: Alunperin Kotkan RAIkkaasta meri-ilmasta siirtynyt Tekniikan kehtoon. Pysyttelee tiukasti reviirillään, mutta tekee välillä vaellusretkiä itäiseen satamakaupunkiin Tuntomerkit: Väri vaihtelee koko sinisestä mustavalkoruudulliseen ympäristön mukaan, mutta sydämestä vihreä ja hopea.

14


ELÄIMET Verna Repka - Emäntä

Latinankielinen nimi: Brassica napus Elinympäristö: jäätiköt Elintavat ja ravinto: luentojen välttely ja sekaani ruokavalio Lisääntyminen: se on salaisuus Levinnäisyys: Itä-Helsingin metsiköt, etenkin Kontulan kallioilla voi tavata tämän otuksen (toisinaan ilmestyy myös Läntisen Helsingin osiin) Tuntomerkit: keltainen pepsodent ja lommoposket

Leila Kettunen - Isäntä

Latinankielinen nimi: Doque alopaeus Elinympäristö: Kosteikot ja aula Elintavat ja ravinto: Ravintotottumukset ovat enimmäkseen nestemäiset. Elintapoihin kuuluu pallopelit ja netflixin suurkulutus. Enemmän kiinnostunut juomaan kaljaa ripeällä tahdilla. Lisääntyminen: +358443040469 Levinneisyys: Alunperin D.alopeus on esiintynyt Pohjois-Savon alueella, nykyään havaintoja on tehty myös Uudellamaalla. Tuntomerkit: Kestävä kuori.

Perttu Saarela - Yrityssuhdevastaava

Latinan kielinen nimi: Bradypus Variegatus Elinympäristö: Ei pesiydy Otaniemessä, vaikka viettää siellä paljon aikaa Elintavat ja ravinto: Pitää enemmän nukkumisesta kuin jatkoilusta. Vähärasvainen ruokavalio. Ironisesti myös Armiksen vakioasiakas Lisääntyminen: Ei Levinneisyys: Vaikuttaa Matinkylän ja Itä-Vantaan alueilla. Tulevaisuudessa todennäköisesti myös Lohjalla itsemurhayksiössä Tuntomerkit: Akuutti vitutus ja resting bitch face. Valittaa aiheesta ja aiheen sivusta. Muutenkin melko tylsä ja ikävä eliö

15


Puuhatehtäviä Elisa Juvonen

1. 2. 3. 4. 5.

6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15.

1.

Ylähengitysteiden limakalvoilla muodostuvaa limaa, jonka tehtävä on kerätä ja kuljettaa pois pölyhiukkasia, likaa ja mikrobeja.

2.

Siittiöitä sisältävää uroksen tuottamaa eritettä. Iholle varsinkin lämmön, ponnistuksen tms. vaikutuksesta erittyvä neste. Aivo-selkäydinneste Kirkasta eritettä, joka puhdistaa ja huuhtelee silmän pintaa sekä estää hankausta silmän liikkuessa. Silmämunan ontelon täyttävä, ohuen kalvon ympäröimä läpinäkyvä hyytelö. Elimistössä kiertävä neste, joka kuljettaa mm. happea ja ravinteita. Iholla tai kudoksessa olevaa märkärakkulan eritettä. Korvan kuulo- ja eteiskäytävän sisältämää solujen ulkopuolista nestettä. Suussa erittyvää nestettä, joka huuhtelee suuta, sisältää ruuan pilkkoutumisen aloittavia entsyymeitä ja ehkäisee reikiintymistä.

3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15.

Lymfa Sikiötä ympäröivän vesikalvon erittämä sikiötä suojaava neste. Korvan kaarikäytävien simpukkatiehyessä olevaa nestettä. Maksan erittämää nestettä. Ihmisäidin rintojen maitorauhasista erittämää maitoa, joka on tarkoitettu ihmislapsen ensisijaiseksi ravinnoksi

16


KEHO k

a

l

e

e

a

u m

a

e

ä

a

i

t

u

a

u

k

k

s

l

h

y

r

n

a

t

a

s

t

i

s

i

i

o

s

ä

d

r

n

k

l

a

m

a

i

a

ä

r

f

p

i

u

ö

t

l

y

d

i

a

o

a

m

a

m

s

k

m

u

m

i

a

k

p

e

l

e

a

o

a r

k

u

r

k

k

u

m

ä

t

ä

s

l

s

o

r

a

m

n

t

e

t

s

a

l

o

i

a

m

o

o

l

y

d

n

o

k

g

a

i

m

t

e

f

i

k

k

u

p

i

r

e

k

p

o

e

o

i

r

a

i

o

t

a

m

a

k

u

p

ä

r

e

p

n

o

s

r

i

p

t

a

h

e

n

s

m

s

a

u

a

l

k

a

s

t

l

i

n

e

a

i

i

b

t

a

y

s

a

b m

a

l

l

e

r

g

i

a

l

k

m

n

a

o

i

r

d

s

l

e

f

o

s

u

a

m

o

j

s

i

v

i

m

k

k

u

h

h m

e

p

i

l

e

p

s

i

a

i

l

g

d

i

s

y

s

i

ä

a

o

k

k

o

r

o

s

i

l

a

u

a

p

k

i

t

h

k

n

r

g

n

a

o

a

e

s

o

k

m

b

r

t

i

a

y

h

o

o

o

ä

k

e

a

a

k

n

r

a

o

s

u m

p

i

s

u

o

l

e

n

t

u

l

e

h

d

u

s

o

o

v

l

u m

i

s

o

k

e

u

s

o

r

l

a

u

a

i

f

l

i

s

o

o

i

l

e

r

r

o

b

o

v

u

a

l

n

e

m

i

e

a

t

t

k

n

k

a

m

e

n

s

h

i

k

a

m

n

y

t

b

u

s

u

u

r

ö

y

v

a

t

s

a

t

a

u

t

i

l

i

afta

ihottuma

melanooma

aivotärähdys

iskias

nuha

akne

isorokko

osteoporoosi

allergia

jalkasieni

peräpukamat

anemia

kaihi

polio

angiina

keripukki

reuma

anoreksia

keuhkokuume

riisitauti

ataksia

klamydia

rokko

atopia

kondylooma

ruokamyrkytys

borrelioosi

kurkkumätä

salmonella

bulimia

kysta

silsa

diabetes

lepra

syöpä

ebola

leukemia

umpisuolentulehdus

epilepsia

lumisokeus

vatsakatarri

fantomikipu

lymfooma

vatsatauti

flunssa

malaria

vyöruusu

17


KEHO 1. R

Ä

K

Ä

2.

S

P

E

R M A

3. H

6.

I

K

4.

L

I

K

V O R

I

5. K

Y

Y

N

E

L

N

E

S

T

L

S

I

A

I

N

E

N

7. V

E

R

I

8. V

I

S

V

A

Y M F

A

L

9. P

A

E

R

I

12. L

L

E

10. S

Y

K

I

11. I

M U N

E

S

T

I

V

E

S

I

N D O

L

Y M F

A

P

13. E

S

P

P

I

15. M A

I

T

14. S

I

A

18

O

E A


KEHO

19



Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.