Löydä oma rytmisi
Riisitunturi
Posiolla eletään luonnon tahdissa Eteläisessä Lapissa sijaitseva Posio on luonnoltaan monipuolinen, vastuullinen ja ympärivuotinen matkailukohde, joka lumoaa kävijänsä. Olennaisen äärelle sinut kutsuvat Riisitunturin kansallispuisto, Korouoman rotkolaakso ja Livojärven hiekkarannat sekä Posion kulttuurikohteet, joissa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa. Posiolla luonto määrittää elämän tahdin. Kiire unohtuu metsissä samoillen, hangilla kiitäen tai vesien äärellä, omia ajatuksia kuunnellen ja leppoisten paikallisten seurassa. Pieni luontoa rakastava yhteisö, paikalliset herkutja elämäntyyli takaavat irtioton arjesta. Posiolaiset elävät kiinteässä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Kalastus, metsästys, marjastus ja luonnossa liikkuminen ovat iso osa paikallisten arkea. Luonto on inspiroinut paikallisia taiteilijoita vuosikymmenien ajan ja Posiolla voitkin kokea ainutlaatuista taidetta ja kulttuuria.
Paikalliset haluavat suojella ympäristöään, mikä näkyy muun muassa vastuullisen matkailun tekoina. Yli puolella posiolaisista matkailuyrityksistä on Green Key tai Green Activities -sertifikaatti ja Sustainable Travel Finland -merkki. Vuonna 2020 Visit Finland nimesi Posion Suomen ensimmäiseksi vastuulliseksi matkailukohteeksi.
Täällä löydät helposti oman rytmisi, oli se sitten hidas tai nopea.
Kirintövaara
Sisällys Riisitunturin kansallispuisto ........... 4 Korouoman rotkolaakso ................. 6 Muut luontokohteet ........................ 8 Tekemistä ....................................... 10 Taide ja kulttuuri ............................ 12 Ravintolat ....................................... 14 Kahvilat .......................................... 16
Lomakylät ja vuokramökit ............ 18 Hotellit ............................................ 20 Pidemmäksi aikaa Posiolle? ........... 21 Tapahtumat .................................... 22 Vastuullisuus .................................. 24 Saapuminen ................................... 26
posiolapland.com @posiolapland Jaa kuvasi Instagramissa #posio ja #posiolapland
Riisitunturi
Taivaanrantaa ja tähtiä Riisitunturin kansallispuistossa Luontokohde Taianomaiset tykkymetsät, harvinaiset rinnesuot ja avarat järvimaisemat — Riisitunturin kansallispuisto on retkeilijän ja valokuvaajan paratiisi.
posiolapland.com/riisitunturi
4
Helposti saavutettavaan tunturiin pääset tutustumaan läpi vuoden kävellen ja talvella myös maastopyörällä. Jos haluat kulkea omia polkujasi, vuokraa talvisin lumikengät tai liukulumikengät. Yöllisellä seikkailulla voit saada samaan kuvaan kuuluisat tykkypuut ja revontulet. Kesällä ehdoton ykköskohde on horisontissa siintävään Kitkajärveen sulautuva Ikkunalampi.
Ikkunalampi
Riisitunturin kansallispuisto sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Posion keskustasta. Kirjoita karttapalveluun “Riisitunturin lähtöpiste”, niin löydät oikeaan paikkaan. Neljän kilometrin pituinen Riisin rääpäsy -reitti on avoinna ympäri vuoden. Kesällä voit lähteä Riisin Rietas -reitille (11 km) tai patikoida kansallispuiston läpi Kirintövaaraan asti (26 km). Talvisin on avoinna 20 kilo metrin pituinen talvipyöräilyreitti. Riisitunturin huipun läheisyydessä on autiotupa, ja alueella sijaitsee useita laavuja. Alueen reitit ja taukopaikat ovat Metsähallituksen ylläpitämiä. luontoon.fi/riisitunturi
Kahvila ja herkkupuoti Korpihilla Tolvan kylässä sinua palvelee maalaisromanttinen kahvila ja herkkupuoti Korpihilla. Holtinojantie 5 korpihilla.fi Eräkahvila Tykky Riisitunturin lähtöpisteellä sijaitseva kahvila, josta voit talvisin vuokrata fatbiken Riisitunturin talvipyöräilyreitille. tykky.fi Kota-Huskyn safarit Riisitunturilla Jaksamontie 58 kota-husky.fi Retkeilyvälinevuokraus posiolapland.com/retkeilyreitit
5
Korouoman rotkolaakso
Korkeita kallioita Korouoman rotkolaaksossa Luontokohde Korouoman rotkolaakson jylhät maisemat ovat satojen miljoonien vuosien geologisten tapahtumien summa.
posiolapland.com/korouoma
6
Yli sata metriä ympäröivän maaston alapuolelle vajoavaan rotkolaaksoon pääset tutustumaan ympäri vuoden. Korouoman maasto sopii sekä päiväretkille että pidemmille vaelluksille. Uoman pohjalla virtaava Korojoki sopii virkistyskalastukseen. Talvisin jyrkänteille muodostuvat jääputoukset tekevät Korouomasta kiipeilijöiden ykköskohteen.
Korouoman rotkolaakso sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Posion keskustasta Rovaniemen suuntaan. Koronjää -reitti (5 km) on avoinna ympäri vuoden ja sen varrella sijaitsevat kolme suurinta jääputousta. Piippukallion Joronjälki -reitti (5 km) tarjoaa seikkailuhenkisille retkeilijöille haastetta ja sykähdyttäviä kanjonimaisemia. Lapiosalmesta Saukkovaaraan kulkeva vaellusreitti (20 km) on kuljettavissa kesäisin. Talvisin Korouomassa voi nähdä jääkiipeilijöitä tai kokeilla kiipeilyä itse. Kanjonissa on useita laavuja ja yksi autiotupa. Alueen reitit ja taukopaikat ovat Metsähallituksen ylläpitämiä. luontoon.fi/korouoma
Jääkiipeilyä oppaan johdolla Bliss Adventure posiolapland.com/jaakiipeily Opastettu kierros Korouomassa Oiva Tour oivatour.fi Korouoman Eräkahvila Soukkavaarantie, Korouoman pysäköintialue irmankokkailut.fi Kesäisin voit piipahtaa samalla reissulla Pentik Kartanolla Timisjärventie 26 posiolapland.com/pentik-kartano
7
Kirintöjärvi & Kirintövaara
Vanhoja metsiä, kirkkaita vesiä ja patikointireittejä Muut luontokohteet Kirintövaara Alle kymmenen minuutin ajomatkan päässä Posion keskustasta Kuusamon suuntaan sijaitsevassa Kirintövaarassa riittää tekemistä pitkäksi aikaa. Sen takaavat Erämaahotelli Kirikeskuksen palvelut ja alueen monipuoliset retkeily- ja hiihtoreitit. Kirintövaarasta pääsee lähes kaikille Posion laduille ja lumettomana aikana sieltä lähtee useita retkeilyreittejä. Kirinkuopan (7 km) ja Kirinmatalan (11 km) retkeilyreitit sopivat päiväretkeilyyn. Voit myös patikoida Karitunturille (7 km) tai Riisitunturille asti (26 km) ja yöpyä matkan varrella Karitunturin Ahmatuvassa tai reitin varrella sijaitsevilla laavuilla. Talvisin Kirintövaarasta Karitunturille johtaa elämyksellinen erämaalatu. posiolapland.com/kirintovaara posiolapland.com/luonto
8
Palotunturi Hiihto ja laskettelu posiolapland.com/hiihtoladut posiolapland.com/laskettelu Arktisen keramiikkakeskuksen kurssit posiolapland.com/arktinenkeramiikkakeskus kirikeskus.fi/kurssit Frisbeegolf-rata posiolapland.com/frisbeegolf Majoitu mökissä tai hotellissa posiolapland.com/majoitus Vuokraa fatbike tai sähköfatbike Posion keskustasta Maaninkavaarantie 1 040 826 9803 tykky.fi
Palotunturin neljän kilometrin pitui nen retkeilyreitti on avoinna sulan maan aikaan. Palotunturi kohoaa 391 metriä merenpinnan yläpuolelle ja se sijaitsee vanhojen metsien suojelualueella, noin 40 minuutin ajomatkan päässä Posion keskustasta Rovaniemen suuntaan. Huipulla on nuotiopaikka ja suloinen pieni autiotupa. Samalla reissulla kannattaa piipahtaa Timisjärvellä sijaitsevalla Pentik Kartanolla, joka on avoinna kesäisin. posiolapland.com/palotunturi
Säikänsalmen uimaranta, Livojärvi
Livojärven hiekkarannat
Hirsiniemen retkeilyalue
Lapin Rivieraksikin tituleerattu Säikänsalmen kaunis uimaranta houkuttelee matkailijaa uintiin ja auringonottoon. Saaliiksi Livojärvi tarjoaa muun muassa taimenta, ahventa, haukea, muikkua, madetta ja siikaa. Matkaa tulee Posion keskustasta Taivalkosken suuntaan 15 minuuttia. posiolapland.com/livojarvi
Hirsiniemen rantojensuojelualueelta löytyy upeita näkymiä Livojärven kirkkaisiin vesistöihin, autioita hiekkarantoja sekä viisi laavua. Alueen 16 kilometriä pitkän retkeilyreitin voi kulkea kesäisin joko kävellen tai pyörällä. Talvisin alueella on 20 kilometrin pituinen hiihtolatu. Lähtöpiste reiteille sijaitsee Lomakeskus Livohkassa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Posion keskustasta ensin Taivalkosken ja sitten Lohirannan suuntaan. posiolapland.com/hirsiniemi
Lättykahvit Säikänsalmen kesäkahvilassa Savusauna Valkean Peuran Valtakunnassa posiolapland.com/saunominen Vuokraa SUP-lauta Posion mökki- ja eräpalveluilta Kattavaniementie 3 posioneramokit.fi Taigavireen melontaretket ja -kurssit posioshop.com Vuokraa fatbike tai kanootti Lomakeskus Livohkasta Kaarelantie 23 posiolapland.com/lomakeskuslivohka Posion kotiseutumuseo Lohiranta 15 posiolapland.com/posionkotiseutumuseo Akanlahden tukinsiirtolaitos, Akanlahti posiolapland.com/akanlahdentukinsiirtolaitos
9
Hirsiniemen retkeilyalue
Tekemistä
Liikuntapaikat Lähde tutustumaan Posion keskustassa sijaitsevaan liikuntakampukseen, josta löytyy kuntosali, jäähalli, urheilukenttä, tenniskenttä ja skeittiramppi. Frisbeegolfradan löydät Kirintövaarasta. posio.fi/liikuntapaikat posiolapland.com/frisbeegolf
Hiihto & laskettelu Posion 70 kilometrin pituinen latuverkosto tarjoaa jotain kaikille kilpahiihtäjistä vasta-alkajiin ja erämaalatuja arvostaviin. Kiririnteillä laskettelet ilman ruuhkia.
10
Posio on luonnossa liikkujan paratiisi Kalastus & vesiretkeily Kitkajärvi, Livojärvi, Korojoki ja satoja muita kalapaikkoja! Lapin vesistörikkain kunta tarjoaa loistavat puitteet kalastukseen ja vesiretkeilyyn. posiolapland.com/kalastus posiolapland.com/vesiretkeily
Luontokuvaus Maastopyöräily
posiolapland.com/hiihtoladut posiolapland.com/laskettelurinteet
Posion luontokohteet tarjoavat jännittäviä kuvauspaikkoja ympäri vuoden. Posiolla järjestetään myös valokuvauskursseja ja voit lähteä valokuvausretkelle oppaan kanssa. posiolapland.com/luontokuvaus
posiolapland.com/maastopyoraily
Moottorikelkkailu
Metsästys
Suunnistus
Posiolla on lähes 200 kilometriä moottorikelkkareittejä ja -uria sekä Suomen suurin, 25 000 hehtaarin freeride-alue.
Posio on yksi Suomen suosituimpia metsäkanalintukohteita ja Yhteismetsältä voit ostaa myös hirvenmetsästysoikeuksia.
Kesäisin suunnistetaan joka viikko Posion Pyrinnön järjestämillä Posio-rasteilla.
posiolapland.com/moottorikelkkailu
posiolapland.com/metsastys
Kesällä maastopyöräilijät suuntaavat Hirsiniemen hiekkaharjuille ja talvisin Riisitunturin kansallispuistoon.
posiolapland.com/suunnistus posionpyrinto.com
Kota-Husky
posiolapland.com/tekemista
Ylitalon Poromatkailu Poro-ohjelmia ja elämyksellistä majoitusta pienellä porotilalla Mourujärvellä.
Syvennä luontokokemusta paikallisen oppaan kanssa
Alajärventie 12, Mourujärvi 045 257 3432 poromatkailu@gmail.com poromatkailu.fi
Kota-Husky
Oiva Tour
Seikkailuapinat
Onnellisten huskyjen kanssa Riisitunturin kansallispuistoon
Kalastusretket ja eräopastukset
Opastetut retket, leirikoulut ja retkeilyvälinevuokraus
Jaksamontie 58, Karjalaisenniemi 040 718 7287 info@kota-husky.fi kota-husky.fi
Mustajoentie 2 0400 305 843 oiva.soudunsaari@hotmail.com oivatour.fi
Rovaniementie 227E, Kuusamo 040 770 9874 info@adventureapes.fi seikkailuapinat.fi
Valkean Peuran Valtakunta
Posio Outdoors
Taigavire
Poroelämyksiä Livojärven rannalla
Aitoa kalastamista uskomattomissa maisemissa
Suottaniementie 31 040 585 3663 | 040 770 0836 info@valkeapeura.fi valkeapeura.fi
Huutoniemi 1 050 540 0906 timo@posioutdoors.fi posioutdoors.fi
Melontaretket ja -kurssit Livojärvellä, sekä opastetut retket Syötteen kansallispuistossa 044 230 6202 info@taigavire.fi taigavire.fi 11
Pentik Kartano
Pohjoista keramiikkaa, taidetta ja kulttuurihistoriaa Lapin luonto on inspiroinut posiolaisia monenlaiseen tekemiseen, mistä matkailija pääsee nauttimaan. Posiolla voi kokea erityisesti keramiikkakulttuuria tai upottaa kädet saveen itse erilaisilla kursseilla. Pentik Kartano
Kulttuurikeskus Pentik-mäki
Korpihilla
Pentik Kartano on Anu ja Topi Pentikäisen kunnostama, yli 150 vuotta vanha timisjärveläinen porotila, joka on nykyään taidekoti, vierasateljee, sekä näyttely- ja tapahtumapaikka. Kartanon kauniiseen järvenrantamiljööseen kuuluvat kunnostetut hirsirakennukset sekä yrttipuutarha kasvihuoneineen. Kartanon pihapiiriä sulostuttavat lampaat sekä kukko kanoineen. Pentik Kartano sijaitsee noin 20 minuutin ajomatkan päässä Posion keskustasta Rovaniemen suuntaan.
Pentik-mäki on kulttuurintäyteinen matkailukohde Posiolla. Mäellä valmistetaan Pentikin keramiikkaastiat, taide-esineet ja kynttilät.
Korpihilla on ainutlaatuinen nähtä vyys Riisitunturin kansallispuiston vieressä, jossa yhdistyy yhden naisen, Ritva Kokon, unelmat, yritysidea ja oma koti kauniiksi vierailukohteeksi. Yli 20 vuoden ajan Ritva on kunnostanut Tolvan kansakoulusta Korpihillan kartanon, jossa valmistetaan käsityönä artesaaniherkkuja sekä järjestetään tapahtumia. Pihapiiri muodostuu kauniista puutarhasta suihkulähteineen, punamultakuorrutetuista rakennuksista sekä hurmaavasta vanhanajan kahvilasta ja kartanon puodista.
Avoinna joka päivä 20.6.-30.8. Timisjärventie 26 pentik.com/pages/pentik-kartano posiolapland.com/kulttuuri
12
Tehtaanmyymälässä voi tehdä uunituoreita löytöjä. Lasikäytävillä toisiinsa yhdistetyt rakennukset muodostavat 2500 neliömetrin suuruisen kokonaisuuden, johon kuuluvat Muistoja maalta -museo, Kahvikuppimuseo, Kotimuseo, Pentik Vintage -kauppa ja Anu Pentik Galleria. Kahdeksan metriä korkea ja 20 metriä leveä keramiikkataideteos Posion Voima koristaa Anu Pentik Galleriaa. Se on tehty Pentikin tehtaan tuotannossa rikkoutuneesta keramiikasta. Maaninkavaarantie 55 pentik.com/pages/ kulttuurikeskus-pentik-maki
Holtinojantie 5 korpihilla.fi
Miki Studio
Taiteilija Hanna Posio
Arktinen keramiikkakeskus
Miki Studio
Hanna Posio on kuvataiteilija ja kuvittaja. Hannan tuotantoa ovat taide- ja sisustustuotteet, sekä maalaukset ja grafiikka. Lappilainen luonto ja maaseutu eläimineen antavat aiheet tuotteille ja teoksille.
Erämaahotelli Kirikeskuksen yhteydessä sijaitseva Arktinen keramiikkakeskus on kansainvälisesti tunnettu keraamikkojen ja muiden taiteilijoiden työskentelypaikka. Keramiikkakeskus toimii kurssipaikkana, taiteilijaresidenssinä ja tiloista löytyy myös keramiikkagalleria. Studion suuret ikkunat avautuvat hiekkarantaiselle Kirintöjärvelle.
Korealainen keraamikko Min Kyoung Kim, tuttavallisesti Miki, perusti Posion Kirintövaaraan oman keramiikkastudion vuonna 2012. Kaikki Mikin tuotteet ovat syntyneet Lapin luonnon innoittamina. Kuuluisimpia teoksia ovat Mikin suloiset pöllöhahmot ja Makkarakarhu-nimiset tuikkuastiat. Voit myös osallistua Mikin järjestämille keramiikkakursseille.
Kiririnteentie 1 kirikeskus.fi/keramiikkakeskus
Suopolku 2 mikistudio.fi
lumimetsa.fi
Posion kotiseutumuseo Posion kotiseutumuseo sijaitsee Kitkajärven etelärannalla Lohirannan kylässä, joka on kulttuuriympäristöltään ja maisemaltaan käymisen arvoinen paikka. Kotiseutumuseon kokoelmaan kuuluu noin 1150 posiolaista talonpoikaisesinettä, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Lohiranta 15 posiolapland.com/posionkotiseutumuseo
Taidekierros Posion keskustassa Posion keskustasta löydät monenlaista mosaiikkitaidetta. Istahda jäätelölle mosaiikkipenkkien ja -pöytien ääreen, ihaile Paula Suomisen ja Teuvo Tuomivaaran Korouoma- ja Kurtankaltio -mosaiikkiveistoksia sekä Riina Kittilän suunnittelemaa Posio-kylttiä. Lisäksi pienempiä teoksia löytyy ympäri taajamaa. Posion kauniin valkoisen puukirkon löydät noin kolmen kilometrin päästä keskustasta, osoitteesta Taivalkoskentie 28.
13
Ravintola Tapio
Unohtumattomia ruokaelämyksiä Paikalliset raaka-aineet maistuvat Posion ravintoloiden tarjonnassa Ravintola Tapio
Ravintola Kisura
Lomakeskus Himmerki
Metsän siimeksessä sijaitseva Ravintola Tapio on kuin taide-elämys. Isobritannialainen huippukokki Connor Laybourne loihtii lappilaisis ta raaka-aineista unohtumattomia makuelämyksiä. Ravintola sijaitsee samassa pihapiirissä majoitusta tarjoavan Naali Lodgen kanssa.
Ravintola Kisura tarjoilee ruokaelämyksiä posiolaisista pääraakaaineista. Bistrotyyppisessä ravintolassa ne muuttuvat mielenkiintoisiksi annoksiksi ja menu vaihtuukin aina kausittain. Kirikeskuksen suurista ikkunoista avautuvat myös upeat ruokailumaisemat. Ravintola suosii pöytävarauksia ruokahävikin minimoimiseksi Kirikeskuksen Green Key ja Sustainable Travel Finland -sertifikaattien hengessä. Kisurassa keramiikkataide yhdistyy myös ruokaelämykseen ja ravintola onkin kulttuurielämys kaikille aisteille.
Himmerkin ravintola tunnetaan paikallisista raaka-aineistaan. Miltä kuulostaisi tuore siikafile, haikkuburger, voissa paistetut muikut tai poronkäristys? Tarjonnasta löydät myös kasvis- ja vegaaniannoksia. Himmerkin ravintolassa on A-oikeudet ja juomalistalta löydät esimerkiksi Tornion Panimon käsityöläisoluita. Asiakaspaikkoja on yhteensä 156, joten täällä järjestät isommatkin juhlat. Talvisin Himmerkiin pääsee myös hiihtämällä Posion keskustasta ja Kirintövaarasta.
Kiririnteentie 1 040 836 7217 info@kirikeskus.fi ravintolakisura.fi
Himmerki 8 044 035 2602 info@himmerki.com himmerki.com
Tapio on jo kaksi kertaa valittu Suomen 50 parhaan ravintolan joukkoon. Varaathan pöydän hyvissä ajoin etukäteen! Saarisiulantie 16 044 243 1631 info@restauranttapio.com tapio.restaurant
posiolapland.com/ruoka-ja-herkut
14
Lomakeskus Himmerki
Ravintola Peikonpesä
Valkean Peuran Valtakunta
Hotelli Lapin Satu
Posion keskustassa sijaitseva viihtyisä ravintola, jonka ruokalistalta löytyy pizzaa, falafelia, kebabia, hampurilaisia ja erilaisia kotiruoka-annoksia. Ravintolassa on A-oikeudet.
Livojärven rannalla sijaitsee Valkean Peuran Valtakunnan tilausravintola, joka on avoinna joustavasti tilauksesta ympäri vuoden. Ravintolassa tarjoillaan paikallisista raaka-aineista valmistettuja perinteisiä lappilaisia ja posiolaisia ruokia erikoisruokavaliot ja ruoka-aineallergiat huomioon ottaen.
Hotelli Lapin Satu tarjoaa arkisin lounasta noutopöydästä. Muina aikoina ruokalistalta löytyy pitsaa, sekä perinteisiä venäläisiä ruokia. Kesäisin Lapin Sadussa nautitaan lounasta terassilla upeassa järvimaisemassa.
Kauppakuja 2 040 358 6322 ravintola@peikonpesa.fi peikonpesa.fi
Suottaniementie 31 040 585 3663 valkeanpeuranvaltakunta@gmail.com valkeapeura.fi
Kattavaniementie 1 045 886 4588 info@lapinsatu.com lapinsatu.com
Kotipizza Posion Neste tarjoilee Kotipizzan herkullisia pitsoja laatutakuulla. Kaupan päälle saat nauttia Posionjärven kauniista maisemista. Ravintolasta löytyy myös terassi, ja talvisin Posionjärven aurinkolatu kulkee aivan ravintolan vierestä. Uimaniementie 7 016 372 1621
15
Korpihilla
Kahvin tuoksua ja itse tehtyjä herkkuja Posion kahvilat Korpihilla
Pentikin kahvilat
Ingan Tupa
Korpihillassa kullankeltaiset hillat, maistuvat mustikat, punaposkiset puolukat ja ikiaikaiset lemmenyrtit jalostuvat käsityönä artesaanituotteiksi. Kahvilassa mamselli tarjoilee Korpihillan pannukahvia, gluteenittomia itsetehtyjä leivonnaisia ja kuuluisaa Kuohuva kuusenkerkkä -juhlajuomaa romanttisissa vanhan ajan tunnelmissa. Talvisin Korpihillasta vie hiihtolatu Riisitunturille.
Ympäri vuoden auki olevan Pentikmäen kahvilassa nautit pullakahvit keramiikkakulttuuria henkivässä ympäristössä. Kesällä kannattaa ajella 20 kilometriä Posiolta Rovaniemelle päin tutustumaan Pentik Kartanon kesäkahvilaan upeassa maalaismiljöössä.
Ingan Tuvassa on tarjolla tuoreita kotitekoisia leivonnaisia jokaisena arkipäivänä. Valikoimasta löytyy sekä suolaista että makeaa. Matkamuistomyymälästä löydät mukaan posiolaisia käsitöitä, kuten kuksia, villasukkia ja taidekortteja.
Holtinojantie 5 0400 901 910 ritva.kokko@korpihilla.fi korpihilla.fi
posiolapland.com/ruoka-ja-herkut
16
Maaninkavaarantie 5 040 349 6438 posiolapland.com/pentik-maki Timisjärventie 26 040 632 6252 posiolapland.com/pentik-kartano
Toritie 4 045 142 4360 inga.poropudas@gmail.com ingantupa.fi
Eräkahvila Tykky
Säikän kotakahvila
Ihastuttava kotakahvila aivan Riisitunturin kansallispuiston lähtöpisteellä. Tykky on suunnittelua, rakentamista, hirsiä ja tulipaikkaa myöten posiolaista tekoa. Tarjolla on kahvia, lättyjä, leivonnaisia, keittoa ja muuta pientä purtavaa. Kahvilalla on myös A-oikeudet.
Kesällä avoinna olevassa Säikänsalmen kotakahvilassa nautit herkulliset avotulella paistetut muurinpohjalätyt Livojärven kauniilla hiekkarannalla. Kahvilassa on myynnissä myös paikallisten yrittäjien leivonnaisia ja käsitöitä. Täältä saat kampanisut, ohrarieskat ja kunnan parhaaksi kehutut muikkukukot!
Riisitunturin lähtöpiste 045 133 4790 info@tykky.fi tykky.fi
Taivalkoskentie 182 posiolapland.com/livojarvi
Korouoman Eräkahvila Korouoman retkeilyreittien lähtöpisteellä Saukkovaarassa sijaitseva erämaahenkinen savottakahvila tarjoaa pannukahvia ja itse tehtyjä leivonnaisia. Tilauksesta saatavilla on myös ruokailua. Saukkovaarantie, Korouoman pysäköintialue 040 579 5573 posti@irmankokkailut.fi irmankokkailut.fi
17
Naali Lodge
Omaa rauhaa ja luontonäkymiä Lomakylät ja vuokramökit Lomakeskus Himmerki
Lomakeskus Livohka
Aneen Loma
Lomakeskus Himmerki sijaitsee Euroopan suurimman lähteen, Kitkajärven, rannalla. Matkaa Posion keskustasta kertyy noin seitsemän kilometriä Kuusamoon päin. Himmerki tarjoaa 130 makuupaikkaa, joita on kelomökeissä, hulppeissa rantahuviloissa, sauvatuvassa sekä sviitissä. Talvisin Himmerkistä pääsee suoraan Posion hiihtoladuille ja valikoimasta löytyy vuokralle monenlaisia retkeilyvälineitä.
Livohka sijaitsee kalaisan ja kirkasvetisen Livojärven rannalla, noin 28 kilometriä Posiolta ensin Taivalkosken ja sitten Lohirannan suuntaan. Lisäksi Livohkaan pääsee myös Kuusamosta tultaessa Rovaniementien ja Lohirannantien kautta. Livohkasta voit vuokrata mökin tai sähköistetyn karavaanipaikan. Lomakeskuksen pihalta pääset 16 kilometrin pituiselle retkeilyreitille kävellen tai maastopyörällä. Livohkasta voit myös vuokrata kanootteja, kajakkeja ja maastopyöriä.
Aneen loma sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Posion taajamasta Taivalkosken suuntaan. Majoitusvaihtoehtoja löytyy laidasta laitaan: Luksusmökkejä Anetjärven rannalla, omassa rauhassa sijaitseva sähkötön saunatupa, karavaani- ja telttailualue, neljän makuuhuoneen lomatalo, huoneistoja, juhlatiloja, kesätila erilaisiin tilaisuuksiin, maatilamajoitusta sekä iso sauna, jonka yhteydessä on grillitupa ja mahdollisuus paljun vuokraukseen.
044 035 2602 info@himmerki.com himmerki.com
posiolapland.com/majoitus
18
010 7703 720 jhl.fi/livohka
0400 196 638 simo.anetjarvi@pp.inet.fi aneenloma.fi
Naali Lodge
Ylitalon Poromatkailu
Majoitus KitkanRiisi
Ylitalon Poromatkailu
Tervetuloa kristallinkirkkaan Kitkajärven rannalle vain kuuden kilometrin päähän Riisitunturin kansallispuistosta. Kaipasitpa sitten rauhallista oleskelua, kalastusta, retkeilyä tai muuta liikunnallista ajanviettoa, KitkanRiisi tarjoaa monipuoliset puitteet. Majoitustilaa on 30 hengelle, joten KitkanRiisi sopii hyvin myös erilaisten juhlien, tilaisuuksien tai virkistys- ja koulutuspäivien järjestämiseen. Majoituksen yhteyteen on mahdollista tilata aamiainen. Pientä purtavaa löydät kahviosta ja kioskista, ja voit myös vuokrata retkeilyvälineitä.
Ylitalon Poromatkailu tarjoaa elämyksellistä majoitusta kuuden hengen sähkölämmitteisessä kodassa tai kahden hengen romanttisessa saunamökissä. Molemmat sijaitsevat porotilan pihapiirissä vanhan kuusimetsän reunalla. Täällä asuu myös elokuvatähti Ailo-poro!
040 670 2808 info@kitkanriisi.fi kitkanriisi.fi
045 257 3432 poromatkailu@gmail.com poromatkailu.fi
Vuokramökit Posio tunnetaan mökkikuntana ja vuokrakohteita onkin tarjolla moneen makuun. Mökkejä löytyy Riisitunturin kansallispuiston tai Korouoman kanjonin lähellä sijaitsevista erämökeistä hienoihin huviloihin laskettelurinteiden ja hiihtolatujen vieressä. Varaa juuri sinulle sopiva majoituskohde kätevästi verkkokaupasta. posioshop.com posiolapland.com/majoitus
19
Hotelli Lapin Satu
Erämaahotelli Kirikeskus
Makoisia unia ja lomatunnelmaa Hotellit Naali Lodge
Hotelli Lapin Satu
Erämaahotelli Kirikeskus
Naali Lodge sijaitsee metsän keskellä ja järven rannalla 15 minuutin ajomatkan päässä Posiolta Ranuan suuntaan, lähellä Korouoman vaellusreitin alkua.
Lapin Satu on idyllinen hotelli Posionjärven rannalla noin viiden minuutin ajomatkan päässä Posion keskustasta. Hotellissa on 12 yksilöllisesti sisustettua huonetta. Osassa huoneista on minikeittiö, takka ja järvinäkymä. Hotellin alakerrassa on ravintola.
Kirikeskus sijaitsee Kirintövaarassa noin kymmenen minuutin ajamatkan päässä Posion keskustasta upeiden järvi- ja vaaramaisemien keskellä.
Perinteisessä, yli sata vuotta vanhassa remontoidussa hirsitalossa on kahdeksan kahden hengen huonetta. Järven rannalla on sauna, ja kanootit sekä SUP-laudat ovat vieraiden käytettävissä. Samasta pihapiiristä löydät myös kuuluisan ravintola Tapion. 044 974 9691 catherine@naalilodge.com naalilodge.fi
posiolapland.com/majoitus
20
045 886 4588 info@lapinsatu.com lapinsatu.com
Kirikeskuksessa järjestetään myös valokuvaus-, keramiikka- ja joogakursseja. Hotellin yhteydessä on ravintola Kisura. 040 836 7217 info@kirikeskus.fi kirikeskus.fi
Riisitunturi
Pidemmäksi aikaa Posiolle? Löydätkö itsesi Posiolta kaikilla lomillasi? Arkena ehkä haikailet Livojärven hiekkarannoille ja Riisitunturin avariin maisemiin. Ehkä haluaisit etätöihin mökille tai asumaan Posiolle osaksi vuodesta? Kaikki on mahdollista! Posion kunta kehittää muuttajien palveluita jatkuvasti ja pyrkii mahdollistamaan joustavia tapoja asua Posiolla. Valokuituverkko on tulossa helpottamaan etätyöläisten arkea.
Tutustu alueen avoimiin työpaikkoihin, vapaisiin asuntoihin, myynnissä oleviin tontteihin ja muihin muuttajan palveluihin. posio.fi/muuttajat
Jokainen uusi posiolainen saa muut tajapaketin, johon sisältyy yhden kuukauden kuntosalikortti, lahjakortti kansalaisopiston kurssille, Posio-Suomi-sanakirja, Posion tekstiilituote ja Posion matkailukartta. Lisäksi muuttajille järjestetään joka vuosi muuttajatilaisuuksia, joissa voit tutustua muihin uusiin posiolaisiin.
Posion kunnalla on myytävänä tontteja upeilla paikoilla Kirintövaarassa ja Jakkarasaaressa. Tutustu tarjontaan! posio.fi/rakentaminen-ymparisto
Posion kunnan ajankohtaiset uutiset löydät myös Facebookista ja Instagramista. Tiedotamme siellä aktiivisesti uusista työpaikoista ja muuttajien palveluista. facebook.com/posionkunta instagram.com/posionkunta
21
Muikkumarkkinat
Posiolla tapahtuu Posiolla järjestetään tapahtumia ympäri vuoden: myyjäisiä, taidenäyttelyitä, pop up -kahviloita, teatteriesityksiä, konsertteja ja kaikkea muuta mukavaa. Kesäisin Posion kotiseutumuseolla järjestetään säännöllisesti tapahtumia. Pentik Kartanon tapahtumat
Muikkumarkkinat
Timisjärvellä sijaitseva Pentik Kartano järjestää joka kesä erilaisia tapahtumia niin lapsille kuin aikuisillekin. Ohjelmassa on muun muassa konsertteja, yrittikursseja, käsityötapahtumia ja erilaisia lapsille suunnattuja tapahtumia.
Heinäkuun puolessavälissä Posion torilla järjestettävät Muikkumarkkinat on Posion suurin tapahtuma, johon kerääntyy tuhansia ihmisiä nauttimaan markkinatunnelmasta ja paikallisista herkuista.
posiolapland.com/pentik-kartano
posiolapland.com/tapahtumat
22
Muikkua on saatavilla kaikissa muodoissa, ja tarjolla on myös muuta paikallista kalaa ja lähiruokaa. Lisäksi markkinoille kokoontuvat alueen käsityöläiset.
Ohjelmassa on muun muassa musiikkia, tanssia ja sirkusta. Muikkumarkkinoiden aikaan järjestetään myös mökkiläistilaisuus, jossa käydään läpi Posion mökkiläisille ajankohtaisia asioita. muikkumarkkinat.fi
Pentik Kartano
Arktinen keramiikkakeskus
23
Suomen ensimmäinen vastuullisen matkailun kohde Yli puolet posiolaista matkailuyrityksistä, mukaan lukien suurimmat yritykset, kehittää toimintaansa systemaattisesti taloudellisesti, sosio-kulttuurisesti ja ekologisesti kestävämpään suuntaan. Yritysten on joka vuosi lisättävä konkreettisia vastuullisen matkailun tekoja. Niitä ovat esimerkiksi energian ja veden säästäminen, kestävään energiaan siirtyminen, jätteiden vähentäminen, alueen kulttuuria kunnioittava esittäminen matkailutuotteissa ja liiketoiminnan suunnittelu kestävän kasvun näkökulmasta.
posiolapland.com/vastuullisuus
24
Jos yritys käyttää palveluissaan eläimiä, kaiken toiminnan on lähdettävä eläinten hyvinvoinnista. Green Key ja Green Activities -sertifikaattiohjelmat todentavat posiolaisyritysten tekemän ympäristötyön joka vuosi. Myös STF-merkki on haettava joka vuosi uudelleen. Uusinnan yhteydessä Visit Finland tarkastelee, onko yritys tehnyt lupaamansa toimenpiteet ja hyväksyy seuraavalle vuodelle tehdyn kehittämissuunnitelman.
Korouoma
STF-matkailukohdemerkin saaminen vaati tekoja myös Posion kunnalta. Kunnan keskeisimmät kestävää matkailua edistävät panostukset ovat jätehuollon uudistuksen koordinointi, vesistökunnostushankkeeseen osallistuminen ja kestävää matkailua tukevien reittien, kuten pyöräilyreittien kehittäminen. Posion kunta on liittynyt hiilineutraali kunta (Hinku) -verkostoon, jonka tavoitteena on 80 prosentin päästövähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.
25
Kota-Husky
Saapuminen
Alueella liikkuminen
Posiolle pääset kätevimmin omalla autolla tai lentämällä Kuusamoon tai Rovaniemelle. Junalla pääset Ouluun, Rovaniemelle tai Kemijärvelle, mistä loppumatka taittuu bussilla tai omalla autolla.
Posion taksiasema Kauppakuja 1, 97900 Posio 016 372 1555
Tilaa Posion matkailukartta posioshop.com
Linja-autoliikenteen aikataulutiedot matkahuolto.fi
Matkailuneuvonta palvelee puhelimitse, sähköpostilla ja somessa!
Linja-autoliikenne J. Tuppurainen Oy 0500 254 111 juhani.tuppurainen@pp.inet.fi
Rovaniemi 132 km
Posio Kuusamo 49 km
Linja-autoasema Toritie 4
Oulu 221 km
044 767 4218 matkailuneuvonta@posio.fi posiolapland.com
Jyväskylä 545 km
@posiolapland #posio ja #posiolapland posiolapland.com/saapuminen
26
Kemijärvi 111 km
Helsinki 825 km
Livojärvi
P
Parkkipaikka
i
Matkailuneuvonta Kulttuurikohde
1. Riisitunturin kansallispuisto 2. Korouoman rotkolaakso, luonnonsuojelualue 3. Ylitalon Poromatkailu 4. Kota-Husky 5. Valkean Peuran Valtakunta 6. Tukinsiirtolaitos 7. Kotiseutumuseo 8. Miki Studio 9. Pentik-mäki 10. Arktinen keramiikkakeskus 11. Pentik Kartano 12. Kahvila ja herkkupuoti Korpihilla 13. Hotelli Kirikeskus 14. Lomakeskus Himmerki 15. Hotelli Lapin Satu 16. Ravintola Peikonpesä 17. Matkailukeskus Lapiosalmi 18. Majoituspalvelu Naali Lodge 19. Ravintola Tapio 20. Aneen Loma 21. Lomakeskus Livohka 22. Livojärven uimaranta 23. Neste / Kotipizza 24. SEO 25. Kahvila Ingan Tupa 26. Korouoman Eräkahvila 27. KitkanRiisi 28. Eräkahvila Tykky Yrityshakemisto myposio.fi 27
Kulttuurikeskus Pentik-mäki
Matkailuneuvonta palvelee puhelimitse, sähköpostilla ja somessa! 044 767 4218 matkailuneuvonta@posio.fi posiolapland.com @posiolapland