Page 48

LUKIODIPLOMIT LUKUVUONNA 2017-2018 KUVATAITEEN LUKIODIPLOMIT Taru Niemenperä

Porkkalan lukio on jo vuosia antanut oppilailleen mahdollisuuden toteuttaa opetushallituksen maanlaajuiseen kuvataiteen lukiodiplomin. Koulumme toimii projektissa yhteistyössä Etelä- ja Pohjois-Tapiolan sekä Tapiolan lukoiden kanssa ja tänä vuonna osallistujien työt ovat esillä Espoon kulttuurikeskuksessa. Näyttely toimii “Visions” -nimen alla ja on pystyssä 39.huhtikuuta. Nähtävinä ovat sekä oppilaiden tekemät suuret työt, että niiden tekoprosessia käsittelevät portfoliot. Vaikka vaadittavien kurssien hankkiminen jäikin aivan viimeiseen hetkeen, kuvataiteen lukiodiplomi oli jo ensimmäisenä lukuvuotena tähtäimessäni. Olen tuherrellut päivittäin yläasteelta asti ja taide on hyvin merkittävä osa elämääni. Kun projektin aika koitti, en viipynyt aihevaihtoehdoissa kauaa, vaan päätin nopeasti käyttäväni kolmannetta eli pelkoa. Tarkemmin katsottuna aiheeni käsitteli henkilokohtaista ja laajaa näkökulmaa sukupuoli- ja seksuaali-vähemmistöjen tuntemasta pelosta. Työssäni yhdistyvät sekavat tunteet itsensä syyttelystä, ulkoisesta vihamieli-syydestä ja valikoivasta ally-kulttuurista. Halusin käsi-tellä juuri hyvinvointiyhteiskuntien LGBT+ nuorisolle yleistä tunnetta siitä, että on luonnonoikku, vaikka ympäristö onkin hiljaa alkanut juhlistaa omaa identiteettiä.

”Coming out”

Toteutustapani oli perinteinen vesivärimaalaus ja vaikutteita sain kaikkialta kubismista sarjakuvataiteeseen. Joskin juuri kyseiset vesivärit onnistuivat aiheuttamaan eniten harmia haaleiden värien ja kokemuksen puutteen vuoksi. Abivuoden muu työtaakka hankaloitti diplomityöskentelyä, joka runsaista oppituntimahdollisuuksista huolimatta vaati koulun ulkopuolista ajankäyttöä. Innostus ja vahva henkinen sitoutuminen työhöni teki kuitenkin koko prosessista mukavan. Loppujen lopuksi diplomista rapsahti täydet pisteet. Lähdin työsarkkaan enimmäkseen oman kiinnostukseni vuoksi, mutta uskon sillä olevan myös mahdollisuus tulla avuksi jatkossa. Lukiodiplomi on kuitenkin taideaineiden päättötyönä rinnastettavissa ylioppilaskirjoituksiin ja omaa painoarvoa varsinkin taiteellisilla painotuksilla. Stipendi SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖ KIRKKONUMMELLA vaikuttavasta kuvataiteen diplomityöstä, erinomaisesta työskentelystä kuvataiteen oppiaineissa sekä hyvästä opintomenestyksestä

Porkkalan lukio vuosikertomus 2017-2018  
Porkkalan lukio vuosikertomus 2017-2018  
Advertisement