Page 6

6

Inspiraatiota aikuisopiskelusta Porin Yrittäjien puheenjohtaja lintsaa tunnilta haastattelua varten. Tapaamme uuden Satakunnan Ammattikorkeakoulun kampuksen kahviossa. – Siellä ne nyt pohtii viidennessä kerroksessa liikeideoita, virnistää Jari Taimi, yrittäjä ja koululainen. Miten yrittäjänä pitkään ollut yhdistysluotsi päätyi kouluttautumaan tradenomiksi Yrittäjän koulutusohjelmasta?

TEKSTi: ELINA WALLIN, kuva: aleksi rimpiläinen

H

alusin olla ensimmäisessä Porista valmistuvassa ryhmässä mukana. Siis valmistuvien joukossa, Taimi täsmentää selvästi opinnoistaan nauttien. Viime syksynä SAMK:ssa alkoi ensimmäisenä Suomessa Yrittäjän koulutusohjelma liiketalouden linjalla. - Meitä on ryhmässä seitsemäntoista. Meillä on hieno porukka, nuorin on 19-vuotias ja itse taidan olla sieltä nestoriosastosta. Kaikilla on ihan erilaiset taustat ja se antaa valtavasti ryhmään.

Strömsö alkoi näkyä uusin silmin

tahansa, on tarvetta nyt ja tulevaisuudessa. Tietysti jonkin verran yrityksiä jatkuvasti myös kuolee. Suhde on kuitenkin positiivinen eli uusia on lopettavia enemmän. Uusi ryhmä aloittaa ensi syksynä. - Itse ajattelisin, että koulutuksen aikana saattaisin löytää uuden liikeidean ja tai kenties liikekumppanin. Yrittäjän koulutusohjelma eroaa yrittäjyyden koulutusohjelmasta siten, että opiskelijan on mahdollista suorittaa opintojaan omaa yritystään hyödyttävästi ja lukujärjestys suunnitellaan lähtökohtaisesti siten, että yrityksen pyörittäminen on mahdollista. Yrittäjän koulutusohjelma laajuus on 210 opintopistettä ja kestää siten kolmisen vuotta. Valmistuneiden nimike on tradenomi.

”Ihan erilaista on opiskella aikuisena! Hienoa ja antoisaa.”

Monimuotokoulutus kuulostaa peruskoululaisen unelmalta: viikosta neljänä päivänä tehdään omia hommia ja yhtenä päivänä käydään koulussa. - Tosin väliaikoina on tehtäviä, että ei siinä jouten olla, Taimi muistuttaa. Jari Taimi toteaa myös, miten elähdyttävää opiskelu kaikkiaan on: - Siitähän on ikuisuus, kun olen viimeksi käynyt kouluja. Oman aikansa otti opiskelumetodin löytäminen. Ihan erilaista on opiskella aikuisena! Hienoa ja antoisaa. - Ryhmätöissä olen löytänyt itselleni haasteen. Kun normiarjessa olen johtajan asemassa SataComissa, täällä olenkin tasavertainen ryhmän jäsen eikä minun kuulu ottaa ohjia käsiini. Se on ollut välillä vaikeaakin. On pitänyt näpsäistä itseään näpeille. Haasteellisimana Taimi mainitsee ruotsin kielen. - Kyllä se oli kansakoulupohjalta jäänyt siihen pakollisen pahan maineeseen. Mutta meillä oli täällä niin mainio opettaja, että se tsemppasi oppimaan ja klaarasin kurssin, Taimi iloitsee.

Yrityksiä syntyy jatkuvasti lisää Poriin syntyy kuukausittain noin 40 yritystä. - Se on valtavan paljon. Siksikin uskoisin, että tällaisella koulutuksella, jonne voi hakeutua millä kokemuspohjalla

YRITTÄJÄN KOULUTUSOHJELMA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

• Laajuus 210 opintopistettä •  Seuraava ryhmä aloittaa syksyllä 2018 •  Aloituspaikkoja 30 • Opiskelu on joustavaa, laaja-alainen

mahdollisuus valita ainekokonaisuuksia oman mielenkiinnon mukaan

Lisätietoja: Lehtori ja mentori Pia Marjanen pia.marjanen@samk.fi puh. 044 710 3356

PYRY 2/2018  

Porin Yrittäjien jäsenlehti 2/2018

PYRY 2/2018  

Porin Yrittäjien jäsenlehti 2/2018

Advertisement