HYVÄSTI, LEHTORI! jäähyväiset “Bärrelle” | 14
WILLE RYDMAN
kahdessa vuodessa maisteriksi | 18
Teksti: Onerva Martikainen Kuva: Iina Leivo
Pääkirjoitus Sitä itseään!
S
elailin bussimatkalla ajankuluksi iltapäivälehtien nettisivuja. Erikoiset otsikot hyppivät silmille: rajujen sanankäänteiden tarkoitus lienee kerätä klikkauksia eli houkutella lukijoita. Uutiskynnys tuntuu olevan varsin matala.
”Mies tunnusti pettäneensä 20-vuotiaan kanssa – vaimo lähetti postissa miehelle kasan sitä itseään” (IS 9.11.15)
Vaimo oli tilannut netistä miehen ja uuden tyttöystävän kotiin kasan hevosenlantaa. Jutussa vaimo kommentoi parivaljakon ansainneen lantalähetyksen ehdottomasti ja harmitteli, että ihmisen uloste olisi jäänyt tulliin.
”26-vuotias nainen otti selfien – puistattava näky” (IS 27.11.15)
Brittinainen otti selfien, jossa näkyy haaleana taustalla valoilmiö. Nainen uskoo tämän olevan kummitus kuten myös 39 prosenttia gallupiin vastanneista Ilta-Sanomien lukijoista. Joskus lukijoiden kalastelu menee niin pitkälle, että otsikon informatiivisuus jää toissijaiseksi arvoksi. Viime vuonna Ilta-Sanomat uutisoi Finlandia-voittajasta seuraavasti: ”Hän voitti Finlandian” (IS 27.11.14) Siis kuka hän? Joulukinkun kulutuksesta otsikoidaan: ”Tämä on suomalaisten suosikkikink-
ku: arvaisitko kuinka paljon kinkkua syödään jouluna?”.
Kinkkua ostettiin viime vuonna n. 6,6 miljoonaa kiloa. Tämän otsikko jätti kuitenkin hämärän peittoon.
”Nuori turvapaikanhakija vangittiin Hesperian puiston raiskauksesta epäiltynä” (IL 30.11.15)
Raiskauksesta syntyy mediasirkus siis, jos raiskaaja on jollakin tapaa kiinnostava. Melko nurinkurista! Pariisin terrori-iskuistakin nousi ennennäkemätön mediamylly. Iltapäivälehdet pureksivat läpi terroristien henkilöhistoriat:
”Lehmitytöstä terroristiksi – tällainen oli itsensä Pariisissa keskiviikkona räjäyttänyt naisterroristi” (IS 19.11.15) Jutus-
sa kerrotaan, että kyseinen terroristi on ensimmäinen itsensä Euroopassa räjäyttänyt nainen ja hallitsee näin ollen eräänlaista maailmanennätystä.
”Pariisin iskujen aivoiksi nimitetty terroristi väittää: Liikuin vapaasti pitkin Eurooppaa ja hankin aseita” (IS
17.11.15). Vaikuttaa siltä, että itsensä räjäyttämällä nousee yhdessä yössä tuntemattomuudesta maailman maineeseen. Terroristien henkilöhistorioiden käsittely mediassa voi olla haitallista: terroristien itsekehuskelun julkaiseminen tai heidän tekojensa kuvaaminen ”ennätyksinä” voi synnyttää ihailua muissa saman mielisissä ja radikalisoida. Toisaalta puistattavilla yksityiskohdilla mässäily voi lietsoa tarpeetonta paniikkia ja pelkoa. Tapahtumien käsittelyn tueksi tarvitaan analyyttistä ja harkittua uutisointia. Eivät iltapäivälehdet yksin ole syyllisiä: lehdissä ei kirjoitettaisi ulostelähetyksistä, haamuista tai terroristien ennätyksistä, jos niille ei olisi tilausta. Ihmisiä kiinnostavat tällaiset uutiset: mitä shokeeraavampi otsikko, sitä todennäköisemmin klikataan. Mitä enemmän otsikossa jätetään arvailujen varaan, sitä suurempi houkutus jää lukea koko juttu. Käyttäydy lehtiä lukiessasi kuin poliittinen kuluttaja ruoka- tai vaatekaupassa: lue harkitusti, vaadi laatua, älä klikkaa turhaan.
”Turvapaikanhakijoihin kohdistuvat rikosepäilyt ovat lisääntyneet - Helsingissä tutkinnassa kolme raiskausta”
(IS 2.12.15)
Otsikot ovat viime aikoina huolehtineet kovasti naisten turvallisuudesta Suomessa. Yhden viikon aikana Ilta-Sanomat puski ulos kahdeksan uutista, joiden otsikoissa oli mainittu sana raiskaus tai raiskata ja, joissa tekijänä tai epäiltynä oli ulkomaalaistaustainen henkilö. Raiskausuutisia, joissa korostettiin epäillyn tai tekijän ulkomaalaista taustaa, riitti luettavaksi siis enemmän kuin yksi joka päivälle! Iltapäivälehtien oikeudeksi on todettava, että ne uutisoivat auliisti myös kantasuomalaisen pörssijohtajan raiskaustuomiosta: ”Pörssiyhtiö Biohitin johtajalle tuomio pahoinpitelystä ja raiskauksesta” (IL 1.12.15). Policy 4/15 | 3
Policy 4/2015 Pääkirjoitus - 3 Fuksikolumni - 5 Opintouutisia - 6 Vihainen VOOlainen - 7 Lounaalla Ville-Pekka Sorsan kanssa - 8 Eurooppa: Montenegro - 10 Hyvästi lehtori Berndtson - 14 Kohtaamisia: Wille Rydman - 18 Kolumni: Eemeli Peltonen - 24 VOO-uutisia - 25 Horoskoopit - 26 Puheenjohtajan terveiset - 27 Päätoimittajat Niko Ruostetsaari Onerva Martikainen Anni Kyröläinen
Eläköityvän
Erkki Berndtsonin mietteitä | 14
Kirjoittajat Anni Kyröläinen Niko Ruostetsaari Onerva Martikainen Raakel Kumpunen Anna Walldén Erkki Berndtson Joonas Aitonurmi Sanni Inovaara Takakannen juttu: Vilma Maukonen Taitto Anni Kyröläinen Niko Ruostetsaari Valtio-opin opiskelijat ry PL 54 00014 Helsingin Yliopisto Yhteystiedot policy@voo.fi HYY:n järjestölehtituella tuetaan Policy-lehteä. Painos 140 kpl ISSN 1235-4031 (painettu) ISSN 2323-9468 (verkkojulkaisu)
Policy 4/15 | 4
Mitä oikeastaan tiedät
montenegrosta? | 10
M
uistatko vielä fuksisyksysi – tai ainakin ne hetket, jotka kaiken hauskanpidon seurauksena ovat muistettavissa? Siltä varalta, että vuosia on päässyt vierähtämään muutama, anna minun muistuttaa millaista on olla fuksi!
F U K S I K O L U M N I
Terävinä valtiotieteilijän alkuina teemme jatkuvasti viiltävää analyysia itsestämme ja ympäristöstämme. Olemme esimerkiksi havainneet, että siinä missä portaat Alina-saliin hypellään kevätvarsamaisella innolla sitsi-iltana, seuraavana päivänä ainoa varsamainen piirre on holtittomasti tärisevät jalat. Pääkkärin portaita noustessa pidetään paussi kahden portaan välein. Fuksimökillä hyytävän kylmänä lokakuisena yönä hyppäämme paita päällä pilkkopimeään järveen. Nilkat ja sääret kolmekymmentä senttiä mudassa, iilimatojen intohimoisessa imussa joudumme muistuttamaan itsellemme, että jos fuksipassissa käsketään uimaan jossakin tapahtumassa vaatteet päällä, mehän todella niin teemme. Epäilys mission typeryydestä ei hiivi mieliimme edes siinä vaiheessa kun yritämme kammeta itsemme järvestä ylös tarrautuen rantapenkereen heiniin. Se, että saunan pukuhuoneen joka ilmansuuntaan avautuvat ikkunat yltävät lattiasta kattoon vain lisää yhteishenkeä. Istuessamme kaljalla muiden valtsikalaisten kanssa puolustamme urhoollisesti VOO:n kunniaa arvostelujen ikeessä. ”Ylimielisiä!” kuuluu syytös. No, jos laulussakin niin julistetaan, on vaikea väittää vastaan. ”Pitävät itseään niin suurina ja kauniina!” Fakta. Seuraava väite, olkaa hyvä! ”Ja iso osa on blondejakin!” nyökyttelemme elovena -lookissamme. Minkäs teet. ”Äärioikeistolaisia koko sakki!” Haa, keskustelu alkakoon! Ensimmäistä tenttiä juhlistamme kollektiivisella hermoromahduksella. Edellisenä iltana lentävät tuskaiset viestit fuksilta fuksille: ai pitiks sinne ilmoittautua erikseen? Vaikka pyrimme tuomaan esiin huikean akateemisen pätevyytemme aina kuin vain mahdollista, ei paineen alla voi aina antaa parastaan. Allekirjoittanut raapusti tentissä kaksi vaadittua esseetä, mutta jänisti viime hetkellä ja päätyi palauttamaan tyhjän paperin, yhtä koskemattoman puhtaan kuin Timo Soinin katolinen mieli. Tästäkin tarinasta löytyy onneksi hopeareunus: fuksipassista voi ruksia yli kohdan osallistu uusintaan, jes! Vaikka fuksius on pääasiassa upeaa ja mielenkiintoista, se ei aina ole helppoa. Kenties koko syksyn liikuttavin tunnustus kantautui kuiskauksena takarivistä valtio-opin johdantokurssilla: ”Mä en oo vieläkään ihan varma, onks se sana politiikka vai poliitikka.” Teillä on edessä elämänne paras syksy, varoittivat tuutorit elokuussa. Olivat hitto vie oikeassa. Policy 4/15 | 5
OPINTOVASTAAVIEN TERVEHDYS:
MUISTILISTA MATKAANNE
Hei rakkaat kanssaopiskelijat!
Syksy on kulunut strategiauudistusten ja Iso pyörä-hankkeiden setvimisessä, oppiainekahvit on taputeltu ja muutenkin opintovastaavien kausi lähestyy loppuaan. Koska emme halua (kykene) vielä irtautua roolistamme, olemme laatineet teille muistilistan elämän helpottamiseksi myös ensi kevättä ajatellen.
. Tarkista tulosi! Voit ensi toukokuun loppuun asti maksaa opinto1 tukia takaisin ilman korkoa. Kelan si-
jota kannattaa myös aika-ajoin käydä vilkuilemassa.
4
vuilta (kela.fi) löytyy opintotuki-info, . Jos opiskeleminen muualla kiinjota kannattaa muutenkin vilkaista, jos nostaa, Joustavan opinto-oikeuden huolestuttaa. hakeminen muihin yliopistoihin tapahtuu osoitteessa joopas.fi. Ensi syk. Kerää 55 opintopistettä lukuvuo- synä alkaviin opintoihin JOO-oikeutta den aikana niin tiedekunnan talous haetaan keväällä 2016 30.4. mennessä. voi jatkossa hyvin ja valmistumisesi tapahtuu nopeammin (tähän me emme . Osallistu oppiainekahveille! Tutietenkään pakota)! Plussana jokainen leva kevät tulee olemaan täynnä yli 55 opintopistettä suorittanut saa tärkeitä päätöksiä, jotka vaikuttavat hienon haalarimerkin tiedekunnalta! opintojen sisältöön vuodesta 2017 alkaen. Mikäli siis haluat pysyä kärryil. Jos haluat vaihtoon syksyllä 2016 lä yliopiston sisäisessä sekamelskassa, tai keväällä 2017, muista että haku tule oppiainekahveille! Siellä saat ensiErasmus-kohteisiin alkaa helmikuussa käden tietoa suoraan henkilökunnalta 2016. Lisäinfoa sekä muiden vaihto- ja pääset vaikuttamaan valtio-opin tukohteiden aikataulut löydät flammasta, levaisuuteen.
2
5
3
Teksti: Raakel Kumpunen ja Anna Walldén Kuva: Selfie
Ihanaa joululomaa ja kevättä toivottavat eläköityvät opintovastaavanne, Raakel ja Anna
Policy 4/15 | 6
VIHAINEN VOOLAINEN ITUTUKSEEN KUOLLA?
VOIKO V
S
atuin kuulemaan, että vuoden viimeisen Policyn kannessa komeilee Erkki Berndtsonin klassikkoteos Politiikka tieteenä. Ja kuulemma sen ainaisen mukahassuttelun lisäksi sisältönä on myös itse Bärren ikiviisaita sanoja. Innostuin välittömästi. Tuohan on se politologinen Pietari, jonka pääsykoekirjaa tankattiin viikkotolkulla 15-vuotiaan pojan huoneen tuoksuisessa komerossa. Ai että. Laatujournalismi ei ole kuollut, eläköön printtimedia! Kerrankin ylioppilaskunnan jäsenmaksulle jotain katetta.
E
ikä kyse ole pelkästä pääsykoekirjasta. Politiikka tieteenä on merkinnyt myös lohtua. Monet ajanpuutteen tai toistaitoisuuden uuvuttamat VOOlaiset ovat aina uudelleen tarrautuneet rispaantuneeseen aarrearkkuunsa silloin, kun hätä on ollut suurin. Luennolle hutaisten luetut artikkelit ovat jalostuneet katinkullaksi pienellä Bärren pläräilyllä.
T
iedänpä myös opiskelijoita, jotka ovat käyttäneet teosta lähteenä graduissaan. Ja miksi eivät käyttäisi. Mitä sitä hyvää vaihtamaan? itten vasta tajusin. Bärreä ei ole tankattu Rähistäänhän siellä Balkanilla jatkuvasti, joten pääsykokeissa sitten vuoden 2012. Eiväthän nuo miksi ei voisi puhua suoraan viimeaikaisista Jugooppiaineemme märkäkorvat tiedä Berndtsonista slavian tapahtumista? Ehkä toki maininnan entismitään. Vain joku mukavannäköinen setä oppiain- estä liittotasavallasta voisi lisätä sinne epiteetiksi. een pikkujouluissa. Korkeintaan. Kaikki se, mikä Vielä päälle muutama hassu rivi lisää Foucault’ta, yhdisti lukuisia pottilaisia vuosikertoja, on korvat- niin a vot! VOOlaisten joululahjalistan kärkitoive tu, hyljätty ja päälle naurettu. vuodelle 2016 lienee Politiikka tieteenä –teoksen uudistettu laitos. nää ei Kuppala riemastu rupateltaessa sähköisistä postilaatikoista tai viimeaikaisista Jugoslaos Erkki luet tätä, niin tiedä, ettemme unohda. vian hajoamissodista. Edes lupaava nuori naistutkiEmme anna sinun unohtua. Ainakaan ennen, ja ei hetkauta näitä Maija Setälän ja David Heldin kuin meidät unohdetaan. syövyttämiä kunniattomia paskiaisia. Tuskin edes haalarimerkkiä saavat aikaan. Vai onko haalarimerkkienkin tilalla jo nykyään Snapchat-ryhmät Stat rosa pristina nomine, nomina nuda tenemus. ja häshtägit Instagramissa? Minulle ja Erkille ri- Muinainen ruusu säilyy vain nisuaita on numeron lyhenne. menä, meille jäljelle jäävät pelkät nimet.
S
E
J
Kirjoittaja on Vihainen VOOlainen, joka on Berndtsoninsa lukenut. Policy 4/15 | 7
VAIN SORSA LENTÄÄ TÖÖLÖÖSEEN
Teksti ja kuva: Joonas Aitonurmi
Ikisuosikki yliopistonlehtori Ville-Pekka Sorsa siirtyi Krunasta Töölöön ja Hankenin hellään huomaan viime kesän aikana. Policy haastatteli Sorsaa viime vuoden joulukuussa. Lounaskeskustelun aikana sivusimme opiskelijan biopolitiikkaa ja huippuyliopiston tilaa.
K
pois päin. Perusdilemma syntyy siitä, että jos haluaa opiskella Helsingissä, niin pitää käydä töissä ja se aiheuttaa vaikeuksia opiskeluiden joustavuudessa. Silloin henkilökunnalla oli vähemmän hallinnollista papereiden pyörittelyä ja enemmän aikaa opiskelijoille, joten tässä mielessä olen elänyt hyvän opiskelijaelämän. Mutta nyt kun mä katson tätä tilannetta niin paineet on paljon kovempia ja on tosi vahvoja odotuksia opiskelijalle. Samaan aikaan pitäisi käydä töissä, olla hyvännäköinen, perustaa start up -yritys, olla yhteiskunnallisesti aktiivinen, toimia kansalaisjärjestössä ja käydä etsimässä itseään Balilla kaksi kuukautta vuodessa. Niin mulla on semmonen olo että kamala tilanne.” Dosentti Sorsa toimi Helsingin yliopistolla myös oppiainevastaavana. Eihän häntä turhaan valitSorsa aloitti opiskelunsa 2001 Keski-Suomen Atee- tu pitämään huolta meistä pienistä. Tämän kaiken nassa, Jyväskylässä. Kaiholla elämäänsä Vakiobaaris- lisäksi pitäisi myös harrastaakin jotain! ”Joo, ja pari kiinnostavaa harrastusta, josta tuntee sa muistaen Sorsaa hirvittää nykyopiskelijan arki. ”Omasta mielestäni opiskelijat on nykyään hemme- koko yhteisön. Biopoliittisesti haastavaa aikaa. Koko tin vaikeessa tilanteessa. Opintotuella, kesätyöra- ajan pitäisi sopeuttaa tunteita, arvoja, ajatuksia ja hoilla ja pienillä hommilla tuli hyvin Jyväskylässä asenteita erilaisiin annettuihin ärsykkeisiin. Kuten aikanaan toimeen, kun asui ylioppilaskylässä ja niin Žižek sanoisi, niin pitää nauttia.” uluvana vuonna valtio-opin oppiaineen henkilökunnassa on tapahtunut paljon muutoksia. Eläköitymiset ja lähtemisten paikkaukset ovat joutuneet niukkojen resurssien vuoksi laitosneuvoston syyniin. Millaiselta opetuksen tila näyttää entisen oppiainevastaavan mielestä? ”Laitos tarkastelee jokaisen paikan tarkkaan. Opetukseen ja sisältökursseihin löytyy opettajia kyllä, mutta kandiseminaarien vetämisessä voi tulla ongelmia. Ongelma on rahoituksen saaminen.” Myöskään omaan tutkimukseen ei liikene aikaa opetus- ja hallintotuntimäärien jälkeen. Pedagogisesti ja temaattisesti hyviä kurssikokonaisuuksia ja opiskelijoiden yhteyttä henkilökuntaan Sorsa pitää kuitenkin ensiarvoisen tärkeänä.
Policy 4/15 | 8
Lopputuloksia odotellessa
miä, joilla haetaan hallinnollisia säästöjä. Sillä päinvastoin, niin luodaan vain uusia hallinnollisia tasoja. Koska resurssit, yliopisto tarkastelee toimintaansa Pienet tai matalan hierarkian yksiköt sopivat miejatkuvasti kehittääkseen mekanismeja lisärahoituk- lestäni paremmin akateemiseen maailmaan. Oppisen saamiseksi. Jos Ville-Pekka Sorsa saisi päättää, aineessa tehdään monet käytännön asiat, mutta tukiolisi vanhassa ollut vara parempi. palvelut ovat vain kauempana.” Mitä yliopisto oikein “Kilpailusta rahoituksesta siirtyisin perusrahoituk- kaipaa tällä hetkellä? seen. Kaksi isoa hyvin pärjännyttä verrokkimaata, “Tällä hetkellä yliopistopolitiikka kaipaa pitkäjänTanska ja Alankomaat, ovat aivan toistensa vasta- teisyyttä, joka ei tuhoa tieteen uusiutumiskykyä ja kohtia. Alankomaat on siirtynyt täysin tulosjohtami- laaja-alaisen sivistyksen ideaa ja kaikkea muuta täl-
seen. Professoreilta vaaditaan isojen rahoituspottien keräämistä, grand writereitä löytyy hirveät määrät, mutta mitä olen keskustellut alankomaalaisten kollegoiden kanssa, niin ilmapiiri on romahtanut täysin. Laskennallisesti tulokset ovat hyviä, mutta pitkässä juoksussa kestämättömiä. Tanska on vastakohta. Perusrahoitus on korkealla ja opettajia ja tutkijoita on paljon.” Tanskan toimintamalli näkyy hyvänä varsinkin yhteiskuntatieteissä, minkä toki takaa moninkertainen määrä tutkijoita ja opettajia. “Lopettaisin myös ajatuksen luoda isompia keskitty-
laista, kuten vastikään julkaistu innovaatiostrategia tutkijoiden vähennyksin ehdottaa. Halutaan vain puunrunkoja ilman oksia”. Vuonna 2017 rehtori suostuu taas keskustelemaan budjetista uudelleen, siihen mennessä tulee varmasti vaikuttamisen paikkoja? “Niin, sikäli kun meillä yliopistoa on enää silloin. Se on korvattu autokaupalla”. Sillä aikaa kun odotamme Ville-Pekkaa takaisin, niin toivotamme huippuja ja tuloksellisia vuosia Töölössä! Policy 1/14 | 9
Eurooppa Montenegro EU:n porteilla Teksti: Niko Ruostetsaari Kuvat: Wikimedia Commons
Käsi sydämellä, mitä tiedät Montenegrosta? Tiedät varmaan jotain maan historiasta osana Jugoslavian liittotasavaltaa. Mutta tunnetko rahayksikön, pääkaupunki Podgorican tai maan nimen etymologian? Suomalaisille Montenegro on Balkanin niemimaan suurimpia kysymysmerkkejä. Nousevasta turismista huolimatta en ainakaan itse tunne ketään maassa vieraillutta. Ei kuitenkaan hätää! Montenegrosta kuullaan vielä. Entisistä Jugoslavian tasavalloista Slovenia ja Kroatia ovat tähän mennessä liittyneet Euroopan unioniin, mutta myös muut Länsi-Balkanin valtiot ovat tukevasti jonossa. Paalupaikalla on juuri Montenegro, joka on ilman suurempia yllätyksiä seuraava EU:n uusi jäsenmaa. Todennäköistä se ei kuitenkaan ole vielä ennen 2020-lukua. Kirjoitus on julkaistu alun perin Eurooppalainen Suomi ry:n blogissa 9.12.2015. Liittovaltio, valtioliitto ja tasavalta
K
esällä 2012 jäsenyysneuvottelunsa aloittanut Montenegro on kulkenut kivisen tien kohti Euroopan unionia. Toisin kuin muut nykyään itsenäiset ja täysin tunnustetut entisen Jugoslavian tasavallat, Montenegro pysytteli tunnollisesti Serbian kanssa osana tynkä-Jugoslaviaa aina vuoden 2003 hajoamiseen asti. Itsenäisyysmielisten juhlaan päättyneessä vuoden 2006 kansanäänestyksessä 55,5 % äänestäneistä antoi tukensa uudelle Montenegron tasavallalle. Paljon puhuttanut äänikynnys itsenäisyyden läpimenolle oli asetettu EU:n aloitteesta 55 prosenttiin, joten itsenäisyyden takasi lopulta vain noin 2100 äänestäjän enemmistö. 14 vuotta aiemmin 95,96 % äänestäneistä halusi säilyä osana Jugoslaviaa. Montenegrolaisten asenteet olivat kääntyneet päälaelleen. Serbiaan verrattuna Montenegro oli aina liiton länsimielisempi osapuoli, mikä mielellään osoitettiin myös ulospäin. Belgradin kiisteltyyn johtajaan Slobodan Miloševićiin haluttiin tehdä Podgoricassa selvä pesäero. Eronteon työkaluksi kaivettiin myös kielipolitiikka. Montenegron kieltä korostettiin, vaikka monet pitävätkin sitä edelleen puhtaasti serPolicy 4/15 | 10
bian murteena. Arviolta noin kolmannes kansalaisista tunnustautuu edelleen etnisesti serbeiksi. Hajonnutta liittotasavaltaa seurasi lopulta lyhytikäiseksi jäänyt löyhä valtioliitto Serbian ja Montenegron kesken. Jalkapallon ystävät muistanevat Serbia ja Montenegron otteet maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 2006. Kolme suoraa tappiota kuolemanlohkoksi nimetyssä alkusarjassa symboloivat Jugoslavian raunioiden lopullista murenemista. Erikoista valtioliiton osallistumisessa maailman seuratuimpaan urheilutapahtumaan oli, että samalla kun Serbia ja Montenegroa edustavat pelaajat juoksivat kentällä pallon perässä, ei valtiota käytännössä ollut enää olemassa. Serbia tunnusti Montenegron itsenäiseksi 15. kesäkuuta, ja seuraavana päivänä Argentiina löylytti valtioliittoa edustaneen maajoukkueen murskaavasti 6-0. Ketäpä nyt kiinnostaisi edustaa historian romukoppaan heitettyä valtiota? Mikä maa, mikä valuutta? Montenegron jäsenyysneuvottelut ovat edenneet verrattain ripeästi. Haasteet ovat samankaltaisia kuin muissakin unioniin kurottavissa Balkanin maissa, mutta Montenegro on noussut määrätietoisella politiikallaan selväksi johtotähdeksi alueen
EU-tyrkyistä. Ylitettäviä esteitä kuitenkin edelleen riittää. Miljoonan euron kysymys koskee yhteisvaluutta euroa. Montenegro on ottanut euron viralliseksi valuutakseen yksipuoleisella päätöksellä käteisvaluutan käyttöönotosta alkaen. Tilanteen taustalla on Jugoslavian 1990-luvun inflaatiokierre, jonka torppaamiseksi Podgorican päätöksentekijät neuvottelivat saksalaisten kanssa sopimuksen Saksan markan käytöstä Montenegron valuuttana. Dinaari hylättiin ja korvattiin vahvalla saksalaisella valuutalla. Kun Saksan markka lakkasi olemasta yhteisvaluutan myötä, löysivät eurokolikot tiensä myös montenegrolaisten lompakkoihin. Montenegron tavoin Kosovokin on käyttänyt valuuttanaan euroa vuodesta 2002 lukien. Va luutt ap o l it i i k an taustalla oli myös poliittiset syyt. Saksan markka oli keino erottautua ulospäin Serbiasta ja valmistella valtiokoneiston rattaita itsenäisyyteen, joka edellyttäisi joka tapauksessa irrottautumista dinaarista.
aalta Euroopan parlamentti on ollut huolissaan Montenegron epäviralliseen eurojäsenyyteen liittyvistä rahanpesun ja harmaan talouden mahdollisuuksista. Ongelmallisena on toisinaan pidetty rahapoliittisen suvereniteetin siirtämistä Euroopan keskuspankille, joka ei ole millään tavalla velvoitettu huomioimaan euroalueeseen kuulumattomien valtioiden talouksia päätöksenteossaan. Finanssikriisin isku olikin Montenegrolle yhtä tyrmäävä kuin kaikille euromaille. 2000-luvun puolivälin yli kymmenen prosentin talouskasvun vuosivauhti törmäsi seinään. Kahdessa vuodessa talous saatiin jo kuitenkin reivattua tukevalle kasvu-uralle. Dinaaria käyttävän Serbian talous matelee naapuriaan selvästi heikommin.
Montenegron ja euron epäpyhä liitto on ajautunut ongelmiin maan EU-pyrkimysten vuoksi. Kyse on ensisijassa unionin säännöistä. Yhteisvaluutasta EU toteaa ykskantaan, että euromaan on oltava myös jäsenvaltio. Ilman Montenegrolaiset ovatkin sulavasti käyttäneet yhteis- Iso-Britannian tai Tanskan kaltaisia poikkeusjärjestvaluuttaa yhtä kauan kuin esimerkiksi kreikkalaiset elyjä jäsenmaat ovat myös velvoitettuja liittymään tai suomalaiset. EU on hiljaisesti hyväksynyt järjest- talous- ja rahaliittoon niin sanotut konvergenselyn, koska onhan kyseessä maailmanvaluutta, jonka sikriteerit täytettyään. Julkisen talouden alijäämän, käyttöä euroalueen ulkopuolella on mahdoton sään- kokonaisvelan, inflaation ja korkotason lisäksi tarknellä. Montenegron pienen väkimäärän, vain noin kailussa on jäsenvaltion oman valuutan vakaus suh630 000 asukasta, vuoksi asialla ei ole ollut myöskään teessa euroon. Entä jos jäsenmaan virallinen valuutjuurikaan käytännön merkitystä euroalueelle. Tois- ta on jo euro? Policy 4/15 | 11
Montenegrolainen paradoksi on, että liittyäkseen Euroopan unioniin ja euroalueeseen maan on lopetettava käyttämästä euroa. Montenegron on katsottu hyötyneen valtavasti eurosta. Pelätty inflaatio on pysynyt kurissa ja eurot ovat tuoneet mukanaan taloudellisesti piristävää turismia. Maa ei yksinkertaisesti halua luopua eurosta.
Lokakuussa poliisi taltutti opposition mellakat kyynelkaasua säästelemättä. ”Đukanovićin brutaali väkivalta on vienyt Montenegron sisällissodan partaalle. Hän on osoittanut, että hän on valmis kaikkiin keinoihin pitääkseen vallastaan kiinni”, pääoppositiopuolueen edustaja Koca Pavlovic totesi poliisioperaation jälkeen.
Ratkaisu luultavasti olisi väliajan virallinen siirtymä Sekasortoisesta sisäpoliittisesta kuviosta viis, Monesimerkiksi Sertenegron jäsenneubian dinaariin, vottelut etenevät jolloin kansaledelleen raiteillaan. aiset käytännössä Jo presidentti Kekedelleen tekisivät konen aikanaan kauppaostoksensa totesi, että jos sisäeuroilla. Tämä olisi tai ulkopolitiikan montenegrolaisille täytyy olla remehdottomasti vaihpallaan, olkoon toehdoista ikävin, se sisäpolitiikka. vaikkakaan EU ei Vuoden 2015 laaainakaan julkisesti jentumisraportisole vielä maalta selsaan komissio kiitlaista vaatinut. telee maata, että Päätös on viime jäsenyyspyrkimykkädessä poliittinen. Keino löytyy varmasti, jos sen set ovat säilyneet ulkopolitiikan ensisijaisena tavlöytämiseen on yhteistä tahtoa. oitteena. Montenegro onkin seissyt EU:n riveissä Ukrainan kriisin yhteydessä ja asettanut Venäjälle Sisäpoliittista turbulenssia neuvottelujen keskellä talouspakotteita. Naapurimaa Serbia on sen sijaan suosinut läheisiä suhteita Moskovaan. Sovinnon eleenä Montenegrossa on oltu tiukan Petrattavaa montenegrolaisilla on komission mutalouspolitiikan ystäviä jäsenyysneuvottelujen aika- kaan vielä eritoten oikeuslaitoksen toiminnassa, na, jotta muut konvergenssikriteerit täyttyisivät. Ku- sananvapauden vahvistamisessa sekä järjestäytyneen lukurista huolimatta EMU-ehdot ovat paukkumassa. rikollisuuden ja korruption vastaisessa taistelussa. Julkisen talouden kokonaisvelka on noussut viime Kriittiseen rahapolitiikkaa koskevaan neuvotteluvuosina jo yli 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta kappaleeseen ei ole vielä edes koskettu. Myös ja alijäämä pysytellyt reilussa 3 prosentissa. ympäristöä ja ilmastonmuutosta koskeva politiikka Talouskuri ei ole myöskään miellyttänyt kaik- hiertää neuvotteluja. kia. Alkuvuodesta Podgoricassa osoitettiin mieltä jo yli 25 vuotta vallassa olleen pääministeri Milo Kaiken kaikkiaan EU:n laajentumiskomissaari JoĐukanovićin talouslinjaa vastaan. Oppositio on hannes Hahn on kuitenkin toiveikas Montenegron syyttänyt Đukanovićia myös itsevaltaisista otteista, edistyksestä. Itävaltalaisen mukaan neuvottelut ovat korruptiosta ja vaalivilpistä. Syyskuussa osa oppo- edenneet tavoitteiden mukaisesti, mutta tehtävää on sitiosta boikotoikin parlamenttityöskentelyä. Myös vielä erityisesti eritoten sisä- ja oikeusasioissa. Palkkomissio on pyytänyt hallitusta selventämään väitte- intona edistysaskelistaan montenegrolaiset liikkuvat itä julkisten varojen käytöstä puoluepoliittisiin tar- nykyään Schengen-alueella viisumivapaasti. koituksiin.
Policy 4/15 | 12
EU tarvitsee Montenegroa Montenegron EU-jäsenyys on vielä monen mutkan päässä. Pääministeri Đukanovićin lyhyen aikavälin tähtäimessä onkin ensin puolustusliitto NATO, jonka jäsenyydestä Podgoricassa haaveillaan jo mahdollisesti vuoden 2016 loppuun mennessä. EU on tukenut Montenegron pyrkimyksiä puolustusliiton jäseneksi. Lokakuussa Hahn kommentoi, että maan jäsenyys puolustusliitossa olisi merkittävä vakauttava tekijä alueella. Juuri vakautta unioni Balkanille hamuaakin. Se ei historian valossa ole suinkaan itsestäänselvyys. 1990-luvulla sodan runteleman Kroatian nouseMyös Venäjän vaikutusvallan kasvu on nähty motiiminen jäsenmaaksi ja toimivaksi demokratiaksi on viksi EU:n laajentumispolitiikalle ja lähialueiden konkreettinen esimerkki siitä, mitä eurooppalaisen yhteistyölle. integraation voimin on mahdollista saada aikaan. Montenegro on EU:lle tärkeämpi kumppani kuin arvata saattaa. Unioni tarvitsee onnistunutta laajentumispolitiikkaa uskottavuutensa säilyttämiseksi. Esimerkiksi Makedonia on aiheuttanut Brysselissä harmaita hiuksia lipumalla yhä kauemmas jäsenyysvelvoitteista. Aiemmin myönteisiä signaaleja viestittänyt entinen Jugoslavian tasavalta luisui jäsenyysprosessin aikana kohti poliittisen järjestelmän konkurssia ja sisäpoliittisia levottomuuksia. Podgorican mellakat ovat olleet pelottavan samankaltaisia kuin Makedoniassa, jossa hallitusta on niin ikään syytetty autoritaarisesta johtamisesta, lahjuksista ja vaalivilpistä. EU:n laajentumispolitiikkaa ruotiessa on muistettava, että mikäli jokin Euroopan maa ei unionille kelpaa, löytyy kyllä ottaja varmasti naapuristamme. Niin, ja mainitusta Montenegro-nimen etymologiasta. Latinalaisperäinen nimitys slaavilaisella valtiolla on herättänyt kummastusta. Keskiajalla aluetta hallitsi Venetsian tasavalta, jolloin se tunnettiin venetsian kielisellä mustaan vuoreen viittaavalla nimellä. Montenegro on kuuluisa muun muassa vuoristoisista maisemistaan. Nytpä tiedetään sekin.
Policy 4/15 | 13
Valtio-opin legendat Hyvästi, lehtori! Teksti: Erkki Berndtson Kuvat: Onerva Martikainen
Hän seitsemissäkymmenissä tuli raihnaiseksi ja opettajan työstä rauhaa kaipasi. Kas, hyvyys oli käynyt vähäarvoiseksi, ja pahan voimat maassa eteni. Hän jalkineensa matkaan varusti. (Bertolt Brecht, Legenda siitä miten Taoteking-teos syntyi Laotsen matkalla maanpakoon, suom. Arvo Turtiainen).
Historiasi yliopistolla on pitkä. Miten kuvailisit alkutaipalettasi? Näin kai voi sanoa. Vuodesta 1966 opiskelijana ja vuodesta 1971 oppiaineen henkilökuntaan kuuluvana, alussa assistenttina ja vuodesta 1981 lehtorina. Muutaman vuoden olen myös välissä hoitanut apulaisprofessuuria, ollut nuorempana tutkijana Suomen Akatemiassa sekä vierailevana tutkijana Göteborgin, Chicagon, Harvardin ja Kalifornian (Berkeley) yliopistoissa. Ensimmäistä kertaa opetin tosin jo kesällä 1969 Helsingin kesäyliopistossa. 1960-luvun loppuhan oli vallatonta aikaa, jolloin 21-vuotias valtiotieteen ylioppilaskin saattoi opettaa kanssaopiskelijoilleen valtio-opin saloja. Vuosi 1969 oli monessa mielessä hieno vuosi. Nyt on kuitenkin hyvä aika lähteä, ennen kuin jää ”ison pyörän” jalkoihin. Miten luonnehtisit itseäsi tutkijana? Minähän olen maailmanpolitiikan tutkija POT- valeasussa.
Ensimmäisiin tieteellisiin julkaisuihini sisältyi kansainvälisen järjestelmän poliittista taloustiedettä sekä rauhan- ja konfliktintutkimuksen teoriaa. Oppiaineen typerä linjajako asemoi minut aikoinaan POT- linjalle, koska olin linjajaon syntyessä pitkään tutkinut politiikan tutkimuksen historiaa. Toisaalta en luonnollisestikaan ole pätevä maailmanpolitiikan tutkija. Hän-joka-jääköön-nimeämättä ei varmasti kelpuuttaisi minua oikeanlaisen valaistuksen saaneiden joukkoon. Olenkin ollut tyytyväinen eräänlaisena linjattomana valtio-oppineena. Ketkä ovat vaikuttaneet eniten ajatteluusi? Omista opettajistani Ilkka Heiskanen, joka toimi valtio-opin professorina vuoteen 2000 saakka. Hän myös värväsi minut Politiikka-lehden toimitussihteeriksi vuonna 1969, kun itse oli lehden päätoimittaja. Ilkka vaikutti sekä ajatuksillaan että ennakkoluulottomalla suhtautumisellaan opiskelijoihin. Sosiologian professori Erik Allardt oli myös innostava opettaja
”Muistan toki Berndtsonin elävästi. Hyvä luennoitsija, oli objektiivinen, vaikka sympatiaa oltiin tietävinään. Se oli hemmetin hyvää aikaa ennen tietokoneita ja kaiken maailman turhakkeita. Haluan toivottaa opettajalleni voimia ja varjelusta.”
- Timo Soini, fuksi 1981.
Policy 4/15 | 14
ja tutkija, jonka kautta kiinnostuin sosiologiasta niin paljon, että opiskelin sitä yhtä paljon kuin valtio-oppia. Tärkeää roolia näyttelivät myös valtio-opin kanssaopiskelijat. Minulla oli myös kiinteät suhteet moniin poliittisen historian ja sosiologian opiskelijoihin. Porthanian opiskelijaravintolassa saattoi mennä monta tuntia päivässä keskustellessamme lukemastamme ja elämästä yleensä. Se oli todellista valtiotieteellistä laaja-alaisuutta, ei sellaista tekolaaja-alaisuutta, mitä tiedekunnassa tällä hetkellä suunnitellaan ilman mitään käsitystä tieteellisen tutkimuksen historiasta ja logiikasta. Toinen kysymys on, ketkä kirjojen välityksellä tutuksi tulleet tutkijat ovat vaikuttaneet ajatteluuni. Heitä on tietenkin monta, mutta ennen kaikkea Jürgen Habermas ja Karl Marx olivat tärkeitä aloittaessani tutkijana (elokuvaohjaaja Jean-Luc Godardin sanoin, kuulun sukupolveen Les enfants de Marx et Coca-Cola). Myös David Eastonin systeemiteoria opetti kokonaisuuden hahmottamisen tärkeyttä. Myöhemmin ajatteluuni ovat paljon vaikuttaneet henkilöt, joiden kanssa olen tehnyt töitä, esimerkiksi Jack Gunnell Yhdysvalloista, Henri Goverde Hollannista ja Mark Haugaard Irlannista. Mitä mieltä olet Helsingin yliopistosta tänään? Mitä tuohon nyt voisi sanoa näinä barbarian aikoina. Yliopisto oli vielä sivistynyt yhteisö 1990-luvulle saakka, sitten ilmapiiri alkoi vähitellen kiristyä ja 2000-luku on ollut kiihtyvän byrokratisoitumisen aikaa. Vuoden 2010 uusi yliopistolaki muutti
sitten yliopiston hallinnon ylhäältä johdetuksi autoritaariseksi johtamiseksi. Puuttuu vain ”Yhtenäinen yliopisto”-puolue, joka tukisi yliopiston johtoa ja valvoisi työntekijöitä entistä tarkemmin. Miksi näin, on monimutkainen kysymys. Kyseessä on kansainvälinen prosessi, jossa esimerkiksi OECD ja Euroopan komissio ovat ajaneet markkinahenkisiä uudistuksia yliopistoihin. Vaikka myös aikaisemmat maamme hallitukset, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä yliopistojen rehtorit 1990-luvulta lähtien ovat näitä uudistuksia pyrkineet viemään läpi, nykyistä tilannetta ei ainakaan auta, että meillä on tällä hetkellä Suomen historian huonoin hallitus, täysin epäpätevä opetus- ja kulttuuriministeri sekä Helsingin yliopiston historian kehnoin rehtori. Hän tosin jäänee historiaan ensimmäisenä rehtorina, jonka aikana Helsingin yliopistossa aloitettiin YT-neuvottelut. Yliopistojen rapautuessa, tieteellinen ajattelu ehkä siirtyy niiden ulkopuolelle. Tieteellisellä tutkimuksella on kuitenkin edelleen omat autonomiset yhteisönsä, esimerkiksi tieteelliset yhdistykset, joissa tärkeää eivät ole hierarkkiset asemat, vaan ajatukset. Eikö opettajissa ja tutkijoissa itsessään ole mitään vikaa? Kuka meistä nyt syytön olisi. Omilla luennoillani ovat aikoinaan istuneet esimerkiksi Jyri Häkämies, Esa Hämäläinen, Olli Rehn ja Timo Soini. Se tietenkin panee miettimään... Policy 4/15 | 15
”Ensimmäisen kerran Erkin nimi tuli tietysti esiin pääsykoekirjaa tankattaessa. Kannustimen valmennuskurssilla kiersi sitkeä huhu, jonka mukaan joku oli lukenut kaikki Politiikka tieteenä -kirjan lähdeluettelon teokset sanasta sanaan ja osasi luetella teosten nimet ulkoa. En saanut vahvistusta, pitikö tarina paikkansa. Ensimmäisen vuoden opiskelijana menin Yhdysvaltojen politiikkaa käsittelevälle kurssille, jolle osallistui pääosin vanhempia opiskelijoita. En tiennyt, mitä odottaa, mutta Erkin tietämys teki vaikutuksen heti aluksi. Opiskelijoilta Erkki otti luulot pois ensimmäisellä luennolla toteamalla ”testataanpas vähän, mitä te jo tähän mennessä osaatte.” Oma lopputulokseni taisi olla 1/20 oikein. Luulin olevani täysin pihalla kaikesta, mutta onneksi ympärilläni muutkaan eivät testissä loistaneet. Instituutio nimeltään laitoskahvit kokosi omana opiskeluaikanani yhteen opiskelijoita ja laitoksen henkilökuntaa ”akvaarioon” U37:ssä. Muistan kysyneeni, miksi opetukseen ei voisi panostaa vielä nykyistäkin enemmän. Erkin vastaus kuului, miten henkilökunnan ajasta piti käyttää 70 % tutkimukseen ja vain 30 % opetukseen. Tottahan se oli, vaikka harmitti. Erkki lukeutui koko yliopistoajan parhaimpiin opettajiini, joten hänen kohdallaan prosentit olisi voinut kääntää toisinkin päin. Joskus mietittiin, miksi aikanani fuksiaisissa meno meinasi karata lapasesta heti alkuunsa. Ainakin yksi syy oli olutviesti, jossa piti juosta, juoda ja muistaa ulkoa klassisia sanontoja Politiikka tieteenä -teoksesta. ”Politiikka on arvojen auktoritatiivista allokaatiota sosiaalisten objektien suhteen…” - Antti Kallio, fuksi 2000. ”Vaikka Bärren pääsykoekirja olikin tullut tutuksi päästessäni tiedekuntaan vuonna 2009, itse mieheen tutustuin perinteikkäästi poliittisen ajattelun perusteiden kurssilla. Tällöin Bärre näyttäytyi vaativana yliopistonlehtorina, jonka tärkein missio oli luetuttaa opiskelijoilla hurjia määriä tekstiä. Myöhemmiten Bärre ohjasi kandityöni, ja mieleeni on painunut VOOn sitsien jälkeisenä aamuna tapahtunut seminaarityön esittely edellisen illan puku päällä. Akateemisesti vartuttuani Bärrestäkin on noussut esiin nopeasti sähköposteihin vastaava ja opiskelijoiden asioista välittävä - toisaalta myös opiskelijoiden omaa toimintaa vaativa herrasmies, jonka eläköitymiseen suhtaudun edelleen kovin surrealistisesti.” - Jaakko Kalske, fuksi 2009.
Toisaalta tässäkin sopii lainata Brechtiä: Ansaitakseni leipäni menen joka aamu valheiden markkinoille. Toivorikkaana minä asetun myyjien riviin. (Hollywood, suom. Brita Polttila).
Mitä terveisiä haluaisit lähettää opiskelijoille? Vastaus riippuu siitä kenelle lähettäisin terveiset. Opiskelijathan eivät ole yhtä massaa, vaikka heidät usein sellaisina halutaan esittää. En ainakaan halua antaa mitään ohjeita kenellekään. Ohjeiden antajat kuvittelevat usein, että se mikä on heidän omalla kohdallaan ollut merkittävää, olisi sitä muillekin. ItselPolicy 4/15 | 16
leni on ollut tärkeää valtio-oppi älyllisenä elämäntapana. Ymmärrän kuitenkin, jos jonkun muun elämäntapa on erilainen. Mitä seuraavaksi? Mitä nyt eläkeläiset tekevät? Pelaan koripalloa, juon viiniä ja teen tutkimusta. Missä järjestyksessä, sitä pitää vielä miettiä. Varmasti tulee myös enemmän katsottua elokuvia ja luettua dekkareita. Arkkitehtuuriinkin on aikaa tutustua paremmin. Jos vielä ehtisi jatkaa kesken jääneitä italiankielen opintoja, niin enköhän saa aikani jotenkin kulumaan. (Brechtin runot teoksesta, Bertolt Brecht, Runoja 1914-1956. Tammi: Helsinki, 1969).
“Viattomana ja kirkasotsaisena 19-kesäisenä ylioppilaana suoritin politiikan tutkimuksen perusopintoja sivuaineenani. Ensimmäisen opiskeluvuoden marraskuussa oli edessä ensimmäinen tiedekuntatentti, johon suuntasin niin itsevarmasti kuin vain fuksi voi. Tentittävänä oli poliittisen ajattelun perusteet. Kuoret avattiin, ja koepaperista ensimmäisenä osui silmään kolmas (pakollinen) kysymys: “Marxilainen feminismi Saksassa vuosina 1860-1930”. Tentti ei mennyt läpi, mutta tentaattorin nimi jäi mieleen.”
- Mari Marttila, fuksi 2009.
“Kuten monet muut ennen minua, tutustuin Berndtsoniin eli Bärreen Poliittisen ajattelun kurssilla, johon hajoamisesta on tehty jopa huippusuosittu haalarimerkki. Bärre on vaativa opettaja: kandivaiheen kurssilla tentin kylkeen oli usein läimäisty laaja essee ja tunneilta poissaoloa seurattiin herkeämättä. Juuri vaativuuden takia Bärre nousi kuitenkin suosikkiopettajakseni. Haastavien tehtävien antaminen valtio-opin noviisille kertoi luottamuksesta. Bärren kurssit olivat niitä, joilla oikeasti oppi. Bärre on myös ollut erityisen ystävällinen ja opiskelijoiden asioista kiinnostunut lehtori: esimerkiksi Valtio-opin pikkujouluissa ja jatkoilla Kuppalassa Bärre on tuttu näky. Lyömättömän opettajan tärkeimmät ominaisuudet ovat juuri läsnäolo ja vaativuus.”
- Onerva Martikainen, fuksi 2014.
Policy 4/15 | 17
WILLE RYDMAN Teksti ja kuvat: Onerva Martikainen
Wille Rydman on helsinkiläinen ensimmäisen kauden kansanedustaja ja valtiotieteiden maisteri. Miten nuoresta musiikin opiskelijasta kasvoi suorapuheinen ja nouseva poliitikko? On kuulas marraskuinen päivä, ihmiset rientävät lounaalle ja Eduskuntatalo on verhottu rakennuspressuihin. Viereisen Pikkuparlamentin aulassa kokoomuslainen kansanedustaja Wille Rydman esittelee itsensä ”Willeksi” ja kättelee jämäkästi. Istuudumme aulan pöytään. Ohi kävelee tunnettuja kansanedustajia, joista monia Rydman tervehtii, vierailijoita ja henkilökuntaa. Kahvikupit kilisevät. Rydman vaikuttaa rentoutuneelta ja kyselee kohteliaasti toimittajan kuulumisia ja opintoalaa.
Policy 4/15 | 18
W
ille Rydman syntyi helsinkiläiseen perheeseen pakkaspäivänä tammikuussa vuonna 1986. Wille oli sosiaalinen lapsi, mutta vetäytyi mielellään myös syrjään. ”Lapsena nautin huomiosta ja sain sitä. Jos kuuntelee nauhoituksia, joissa olen tosi pieni, niin olen niissä suuna ja päänä. Pärjään hyvin erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, mutta kaipaan aina omiin oloihin. Hengästyn, jos on liikaa sosiaalista toimintaa ja toisaalta saan voimaa, jos olen vaikkapa metsässä tekemässä yksikseni metsätöitä”, Rydman kertoo. Rydman selviää edelleen hyvin sosiaalisista tilanteista, mutta kaipaa kuitenkin myös omaa rauhaa. ”Minulle on tärkeää, että ajatukseni ovat järjestyksessä. Se edellyttää, että on riittävästi aikaa järjestellä niitä”, Rydman kuvailee.
Säveltäjäksi isoisän inspiroimana?
W
ille ei ollut ihan tavallinen lapsi; alakoululainen kiinnostui klassisesta musiikista, jolla oli vahva rooli Willen lapsuudenkodissa. Isoisä Kari Rydman on tunnettu säveltäjä. Wille haaveili seuraavansa isoisän viitoittamaa tietä. ”Olin kauhean innostunut klassisesta musiikista, hankin partituureja ja lueskelin, miten säveltäjät kirjoittavat asioita. En ujostellut tuoda tällaisia juttuja esille. Se teki minusta erikoisen hahmon ala-asteen luokassa”, Rydman kuvailee. ”Olin kauhean innostunut klassisesta musiikista, hankin partituureja ja lueskelin, miten säveltäjät kirjoittavat asioita. En ujostellut tuoda tällaisia juttuja esille. Se teki minusta erikoisen hahmon ala-asteen luokassa”
poa, että ei tarvinnut panostaa niin paljon. Sain ihan hyviä numeroita. Tai oikeinkin hyviä”, Wille lisää pienen tauon jälkeen. Musiikista kehittyi niin voimakas intohimo, että Wille halusi seurata isoisänsä jalanjälkiä ryhtymällä säveltäjäksi. Ajatuksen säveltäjän urasta nosti pinnalle kuorokonsertti. ”Sen laukaisi se, kun olin ensimmäistä kertaa kymmenvuotiaana laulamassa Bachin Matteus-passiota Cantores Minores-kuoron riveissä. Olin osa esityskoneistoa ja haltioiduin Bachin musiikista täysin. Jos säveltäjä voi tuottaa sellaista kauneutta niin, eikö se ole hienoin ammatti, mitä kukaan voi kuvitella”, Rydman kysyy hymyillen. “Valinta musiikin ja politiikan välillä syntyi yläkouluaikoina, mutta kirkastui lukiossa. Samoihin aikoihin 16-vuotias Wille Rydman liittyi Kokoomuksen jäseneksi.” Yläkouluikäinen Wille luki Bachin koko tuotannon läpi pariin otteeseen Sibelius-Akatemian kirjastossa. Samoihin aikoihin alkoi kuitenkin paini politiikan ja musiikin välillä. Politiikka ja yhteiskunnalliset asiat oli koululaisen kiinnostuksen kohteista. Kummalta alalta löytyisi nuoren miehen ammatti? ”Politiikka ja musiikki eivät olleet kauhean helposti yhteen sovitettavissa. Jossakin vaiheessa tuli sellainen olo, että musiikista on helpompi tehdä harrastus ja poliittisia juttuja tehdä uratähtäimellä, eikä päinvastoin”, kansanedustaja kertoo. Valinta musiikin ja politiikan välillä syntyi yläkouluaikoina, mutta kirkastui lukiossa. Samoihin aikoihin 16-vuotias Wille Rydman liittyi Kokoomuksen jäseneksi.
Innokas klassisen musiikin opiskelu ei liene taval- Päätös lähteä politiikkaan lisin pikkupoikien harrastuksista. Wille ei kuitenkaan jäänyt luokalla ulkopuoliseksi ja koulukin sujui ydman kävi lukion hyvämaineisessa Helsingin hyvin. normaalilyseossa, tuttavallisemmin Norssissa. Opiskelu sujui hyvin: arvosanat olivat pääosin ysiä ”En välttämättä ollut ahkera kaikkien juttujen kans- ja kymppiä, ylioppilastodistuksessa Laudaturia, Exsa. Oli niin monia kiinnostuksen kohteita, että koulu imia ja Magnaa. Rydman tiesi haluavansa politiikmeni siinä sivussa. Koulunkäynti oli sen verran help- kaan, mutta halusi hoitaa yliopisto-opinnot ensin
R
Policy 4/15 | 19
alta pois. Abikeväänä nuori ylioppilas pyrki Oikeustieteelliseen tiedekuntaan: pääsykokeisiin lukeminen jäi kuitenkin viime tippaan ja Rydman lähti suorittamaan asepalvelusta ilman opiskelupaikkaa. Armeijan aikana Rydman päätti lopulta lähteä aktiivisesti mukaan politiikkaan ja hakea opiskelemaan Valtiotieteelliseen tiedekuntaan. ”Armeijan aikana kirkastui, että olen menossa politiikkaan. Olisi tärkeää, että vaaleissa on ylempi korkeakoulututkinto, koska se lisää ehdokkaan uskottavuutta. Olin epäröinyt ”Valtsikaan” hakemista, mutta ajattelin, että nämä hommat osaan jo aika hyvin ja voin saada nopeasti tutkinnon kasaan”, Rydman pohtii.
Ennätystahtia Valtiotieteiden maisteriksi
R
ydman luki tällä kertaa kurinalaisesti pääsykoekirjansa ja pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan yleistä valtio-oppia hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linjalle vuoden 2006 kesällä. Maisterin tutkintotodistuksen tiedekunta myönsi lokakuussa 2008, vain parin vuoden opiskelun jälkeen. Hysteerisen nopeatahtinen opiskelu onnistui kirjatentteihin keskittymällä.
vertaili suomalais-ugrilaista mytologiaa germaaniseen ja kreikkalaiseen mytologiaan esimerkkiteosten avulla.
Pikaopiskelun hyödyt?
K
ahdessa vuodessa maisteriksi valmistuminen edellyttää erittäin vauhdikasta opiskelua; tutkinnon tavoitekesto on viisi vuotta ja tutkintoajat venyvät usein tätäkin pidemmiksi opiskelijoiden työssäkäynnin ja vaihto-opiskelun vuoksi. Wille Rydman todisti, että nopea valmistuminen on mahdollista. Nuorelle kansanedustajalle on ollut hyötyä myös tutkintonimikkeestä. ”Eniten on ollut hyötyä siitä, että on tutkinto tehtynä. Se on se, mitä kysytään. - -” ”Eniten on ollut hyötyä siitä, että on tutkinto tehtynä. Se on se, mitä kysytään. Tutkinnon sisältöä ei ole kysytty juuri missään”, Rydman pohtii. Parissa vuodessa maisteriksi valmistuminen on yli puolet tavoitetahtia nopeampaa. Niin nopeaa, että voi perustellusti kysyä, onko opintojen sisällöstä ollut mitään hyötyä.
“Maisterin tutkintotodistuksen tiedekunta myönsi lokakuussa 2008, vain parin vuoden opiskelun jälkeen.”
”Aika vähän on konkreettisesti esiin tullutta hyötyä [opiskelusta]. Valtsikassa opiskelu ja se, miten siellä hahmotetaan politiikkaa, on aika teoreettista. Kun on käytännön politiikan maailmassa, niin se on kaikkea muuta kuin teoreettista”, Rydman kertoo. ”Oli sellainen periaate, että yksi kirja päivässä ja siitä Rydmanin mukaan valtiotieteellinen on tarjonnut muistiinpanot, seuraavana päivänä taas seuraava kir- välineitä poliittisen toimiympäristön tarkasteluun, ja. Lauantai oli tenttipäivä, silloin kävin oksentam- mutta ei valmiuksia politiikan tekemiseen käytänassa tiedot paperille, seuraavalla viikolla taas uudet nössä. Eniten kansanedustajuuteen onkin valmentakirjat. Kävin sellaisia kursseja, joissa piti olla läsnä nut käytännön kokemus, jota ensimmäisen kauden mahdollisimman vähän”, Rydman kertoo. edustajalla on jo paljon. Nuoren valtiotieteilijän ennätykseksi muodostui 74 opintopistettä periodissa. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana Rydman oli suorittanut 231 opintopistettä, kirjoittanut kandin ja puskenut läpi maisterivaiheen opintoja. Toiselle opiskeluvuodelle jäi gradun kirjoittaminen Turo Virtasen johdolla. Samaan aikaan Rydman kävi täysipäiväisesti töissä. Gradun aihe oli mytologiset johtajahahmot: Rydman Policy 4/15 | 20
Valtiotieteellisessä opintojen teoreettisuuteen on ainakin osittain havahduttu: työelämäyhteyksiä koitetaan kasvattaa. Toki opintojen teoreettisuutta voi vähentää niiden suorittaminen kurssimuotoisesti. Ryhmäkoon salliessa luennoilla pääsee keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja soveltamaan teoriaa käytäntöön.
Toinen intohimo: politiikka
Puoluevalinta merkitsikin irtaantumista kotoa opitusta. uten klassisen musiikin harrastamiseen, myös ”Suhtauduin aluksi niin, että kaikki, mitä isä sanoo, poliittiseen aktiivisuuteen on kannustanut suvun on totta. Yläasteella ja lukioaikoina alkoi tulla toisenperinteet. Rydmanin suvusta löytyy monia ammatik- laisia ajatuksia ja viisari kääntyi enemmän oikealle seen politiikkaa tehneitä henkilöitä. Itsenäistymisen kuin vasemmalle. Koen, että se on hirmuinen vahaikoina Suomen sisäministerinä toiminut Heikki Ri- vuus, että olen joutunut kyseenalaistamaan sen, mitä tavuori oli syntyjään Rydman. Ritavuori kuului Kan- on kotona opetettu ja muodostamaan oman linjan”, salliseen edistyspuolueeseen. Aktiivinen ministeri Rydman pohtii. ammuttiin Nervanderinkadulla vuonna 1922. Myös muut Rydmanin suvun ammattipoliitikot ovat to- Vaikka Wille kasvoi ulos lapsuudenkodin poliittisimineet oikeistolaisissa puolueissa: Kokoomuksessa, esta ilmapiiristä, on kodin ympäristöstä ollut hyötyä Liberaalissa kansanpuolueessa ja Edistyspuoluees- politiikassa. sa. Wille Rydmanin ydinperhe ei kuitenkaan ollut ”Isän puoleisessa suvussa on ollut vahva väittelyn
K
poliittisesti erityisen aktiivinen, saati oikeistolainen. Rydman liittyi Kansalliseen Kokoomukseen 16-vuotiaana, vuonna 2002. ”Isä äänesti aina demareita, äiti vasemmistoliittoa. Myös isoisä oli radikaalia sukupolvea, kasvatti pitkät hiukset ja parran sekä vietti paljon aikaa vasemmistoradikaalien keskuudessa.”
kulttuuri. Oman näkemyksen on joutunut perustelemaan juurta jaksaen. Jotkut faijat pelaavat poikiensa kanssa lätkää tai menevät urheilukentälle. Isän ja minun yhteinen laji oli väittely”, Rydman kuvailee. Rydmanin suvussa on arvostettu laajemminkin sivPolicy 4/15 | 21
istystä, tietoa ja uteliaisuutta poliittisesta väristä riippumatta. ”Se on sellainen kulttuurinen ympäristö, josta on ollut hirmuisen paljon hyötyä monessa muussakin asiassa”, Rydman sanoo. Rydman alkoi toimia aktiivisemmin puolueessa vuonna 2006, armeijasta päästyään. Rydman sai vastuutehtäviä; toimi Kokoomusnuorten puheenjohtajana ja parin kansanedustajan eduskunta-avustajana.
tuu 2007–2011 vaalikaudelle, Kokoomus oli hallituksessa, mutta teki nähdäkseni aivan liian vähän. Reformeja lykättiin, odotettiin, josko se lama menee jossakin vaiheessa ohi. Eihän se ole mennyt. Nyt ollaan paljon isommissa ongelmissa, kun ei jo silloin uudistettu.”
Rydman toimi Kataisen aikana Kokoomusnuorten puheenjohtajana ja johti nuorisojärjestöä sen vetäessä talousoikeistolaisempaa, emopuolueen politiikan kyseenalaistavaa linjaa. Sitten on se toinen syy oikeistolaisemmalle maineelle: ”Minulla ei ole mikään suunnaton ”Minulle on ollut hankalaa sellainen, joka on politiikiire mihinkään, olla ministeri tai kassa tavanomaista, että kuuluu sanoa tietyt uskonvastaavaa. Pystyn nykyisissä positunnustukset tiettyihin väleihin, jotta osoittaa kuutioissa tekemään aika hyvin asioita luvansa joukkoon. Uskontunnustuksia voi olla ja haluan toimia tämän alan parismonenlaisia. Esimerkiksi ympäristökeskustelussa sa.” kuuluu aina mainita ilmastonmuutos ja maahanmuuttokeskustelussa monikulttuurisuuden auvoiNuori poliitikko pyrki Eduskuntaan ensimmäisen suus. Vierastan tällaisia liturgioita, mikä johtaa sikerran vuoden 2011 vaaleissa, mutta ei päässyt. Vu- ihen, että puhun usein politiikasta aika eri tavalla oden 2015 vaaleissa Wille Rydman valittiin 4524 kuin monet muut.” äänellä, mikä oli ainoastaan 300 enemmän kuin vuonna 2011. Nuori kansanedustaja pitää nykyistä “- - Puhun usein politiikasta aika eri tehtäväänsä uransa mielenkiintoisimpana ja suuntavalla kuin monet muut.” nittelee etenevänsä politiikassa verkkaisemmin kuin yliopisto-opinnoissan. ”Minulla ei ole mikään suunnaton kiire mihinkään, Suorapuheisuus saa Rydmanin vaikuttamaan erolla ministeri tai vastaavaa. Pystyn nykyisissä posi- iskummalliselta, kuten alakoulussa kiinnostus tioissa tekemään aika hyvin asioita ja haluan toimia musiikista. Erilaisuudesta huolimatta, tai sen tatämän alan parissa.” kia, Rydman on päässyt kansanedustajaksi. Suorapuheisena miehenä Rydmanilla on myös mielipide nyky-Kokoomuksesta. Entinen puheenjohtaja Jyrki Oikeistolaisuus Katainen johti Kokoomusta vuoteen 2014 saakka. ydman on julkisuudessa tunnettu tiukan oi- Tämän jälkeen on Rydmanin mukaan eletty murkeistolaisista arvoistaan. Helsingin sanomat lu- rosvaihetta, ns. jälkikataislaista aikaa. Osa murrokokitteli Rydmanin ja puoluetoveri Elina Lepomäen sen elementeistä on huolestuttavia ja Kokoomuksen eduskunnan oikeistolaisimmiksi kansanedustajaksi tulisi Rydmanin mukaan leimautua puolueeksi, jota viime kevään vaalien jälkeen (HS 20.4.2015). Lep- arvostetaan sen osaamisen takia. omäki sijoittui vielä oikeistolaisemmaksi kuin Rydman, mutta oli arvoiltaan liberaalimpi. Rydman ei ”On yksi asia, josta olen erityisesti huolissani. miellä edustavansa äärimmäistä ideologista laitaa, Kokoomusta on joskus aikaisemmin luonnehdittu mutta mainitsee kaksi syytä Kokoomuksen sisällä kykypuolueeksi; Kokoomuslaisia pidettiin sellaisena, että he perehtyivät asioihin ja muodostivat perusteloikeistolaiseksi profiloitumiselle: ”Ensimmäinen on ollut Kataisen ajan Kokoomus, lusti mielipiteitä. Vähintäänkin viime hallituskaudeljoka meni aika paljon vasemmalle. Tilanteessa, jossa la tähän kuvaan tuli aika paljon säröjä.” valtio alkoi velkaantua holtitonta tahtia, mikä ajoit-
R
Policy 4/15 | 22
WILLE RYDMAN VAALEISSA: Kunnallisvaalit 2008: 660 ääntä varavaltuutetuksi Eduskuntavaalit 2011: 4 207 ääntä ei valittu
Kunnallisvaalit 2012: 2 241 ääntä valtuustoon (6. eniten ääniä kokoomuksen listalta)
Eduskuntavaalit 2015: 4 524 ääntä valitaan eduskuntaan
Policy 4/15 | 23
PELTONEN: HAUKAT VALKOISEN TALON YLLÄ
K
Teksti: Eemeli Peltonen Kuva: Teemu Heikkilä annunvalanta presidentti Barack Obaman seuraajasta kiihtyy Yhdysvalloissa. Kaksipuoluejärjestelmän aasit ja norsut – demokraatit ja republikaanit – käyvät esivaaleihin puolueidensa ehdokkaista jo tulevan vuoden helmikuussa. Esivaalien ratkaistua puolueiden ehdokkaat pääsee varsinainen vaalitaistelu käyntiin kohti marraskuun 2016 vaalipäivää.
Huomiota on esivaalien lähestyessä kiinnitetty enemmän ehdokkaiden henkilöihin kuin politiikan linjaan. Vaikka republikaanien uskottavimmat ehdokkaat Rubio ja Bush eroavat selvästi demokraattien Clintonista, löytyy näiden väliltä myös yhdistäviä piirteitä. Ulkopolitiikassa kaikki kolme ovat kovan linjan haukkoja.
Ennätyssuuri joukko on ilmoittautunut kisaan republikaanien ja demokraattien ehdokkuudesta presidentiksi. Erityisen suurta pyrky on republikaanien riveistä. Puolueen ehdokkaat eivät ole tähän asti mahtuneet edes samaan televisioituun vaalitenttiin – vastaavaa ei liene koskaan aikaisemmin edes tapahtuneen.
Aktiivisemman ulkopolitiikan edustajaksi ja Yhdysvaltojen maailmanpoliittisen aseman turvaajaksi on nyt suosittua tarjoutua. Obama nähdään erityisesti republikaanien leirissä kyyhkynä, joka on sallinut maailmanpalojen – kuten terroristijärjestö Daeshin – roihahtaa maailmalla.
Kaiken hapen ja julkisuuden republikaanien ehdokasmittelössä näyttää vievän miljonääriehdokas Donald Trump, joka on noussut mielipidemittauksissa selväksi ennakkosuosikiksi. Kovin vakavasti Trumpin tähdenlentoon ei kuitenkaan kannata suhtautua. Republikaaneilla on ollut tapana lopulta päätyä valitsemaan tasapainoinen ja puoluejohdon tukea nauttiva ehdokas, jollaiseksi Trumpista ei ole. Todennäköisempää siis on, että Jeb Bushin tai Marco Rubion kaltainen maltillisempi ehdokas tulee lopulta viemään puolueen ehdokkuuden.
Obamaan verrattuna Clinton tarjoaa huomattavasti kovempaa ulkopolitiikkaa. Myös Clintonin oma historia politiikassa osoittaa sen. Ulkoministerinä Obaman hallinnossa Clinton toistuvasti kannusti presidenttiä aktiivisempaan otteeseen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Jonathan Allenin ja Amie Parnesin kirjassaan Rebirth of Hillary Clinton käyttämät lähteet vahvistavat Clintonin esimerkiksi kannattaneen merijalkaväen käyttöä Libyan sisällissodassa 2011. Lopulta osallistuminen kriisiin rajoittui ilmaiskuihin ilman maavoimien osallistumista. Toisin kuin Obama, oli Clinton myös Irakin sodan valtuuttamisen kannalla toimiessaan senaattorina.
Demokraattien keskuudessa on hiljaisempaa, mikä selittyy selvän kärkiehdokkaan Hillary Clintonin ylivoimaisella etumatkalla. Näyttää siltä, ettei puolueella tosiasiallisesti edes olisi muita varteenotettavia ehdokkaita kilpaan. Sosialistiksi itseään tituleeraavan Bernie Sandersin kannatus on huomionarvoista, mutta harva uskoo Sandersin mahdollisuuksiin kokemukseltaan ja rahoitukseltaan ylivoimaisen Clintonin päihittämisessä. Demokraattien ehdokaskamppailun kolmannesta nimestä, Marylandin entisestä kuvernööristä Martin O’Malleystä harva on koskaan kuullutkaan. Republikaanien poikkeuksellisen laaja ehdokasjoukko selittyy pitkälti historialla. Puolueella on tulevissa vaaleissa poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet voittaa Valkoinen talo takaisin demokraateilta, mikä madaltaa kynnystä yrittää. Vain harvoin kaksi kautta toimineen presidentin puolue on onnistunut voittamaan yhtäjaksoisesti myös kolmannet vaalit. Historia ei kuitenkaan takaa välttämättömyyttä. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ratkaisevassa roolissa on istuvan presidentin suosio, vaikka tämä ei olisi mukana vaaleissa ehdokkaana. Aina, kun istuvan presidentin puolue on onnistunut voittamaan myös seuraavat vaalit, on istuvan presidentin suosi ollut korkealla. Tästä syystä Clintonin leirissä seurataan nyt tarkkaan Obaman kannatuslukuja. Mitä suositumpi on Obama, sitä paremmat mahdollisuudet Clintonilla on nousta tämän seuraajaksi. Ja päinvastoin. Policy 4/15 | 24
Yhdysvaltain presidentiksi haluavien ulkopoliittisten kantojen seuraaminen on tärkeää myös Euroopassa. Koko maailmanpolitiikan suuntaa ja todellisuutta määrittää huomattavasti se, millaisella otteella Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa johdetaan. Siksi ei ole samantekevää, kuka virkaa vuoden 2016 vaalien jälkeen hoitaa. Nyt näyttää siltä, että Valkoiseen taloon laskeutuu haukka, voitto kuka tahansa molempien puolueiden ehdokkaista vuoden 2016 vaalit.
voo siirtyy
nissisen aikaan
Uudelta ylioppilastalolta, kokoushuone Weberin uumenista tihkuneiden tietojen mukaan VOO ry on loppusyksyisenä maanantai-iltana 23.11.2015 saanut uuden, arvoisensa hallituksen vuodelle 2016:
Puheenjohtaja: Jarkko Nissinen Taloudenhoitaja: Juulia Heikkinen Opintovastaava: Emilia Nieminen Hallituksen jäsenet: Veikko Isotalo, Aino Vuorio, Sade Mäntylä, Veronica Nyberg, Eveliina Hannikainen, Alina Juote, Linda Palenius, Saska Suvikas Policyn päätoimitus: Onerva Martikainen, Vilma Maukonen, Meeri Smolander Uuden hallituksen toimintaa tulevat aikanaan lahjomattomasti tarkastelemaan Raakel Kumpunen ja Jasmin Kopra, varahenkilöinään Kaarlo Somerto ja Anna Walldén. Toistaiseksi tiedämme hallituslaisista vain nimet, mutta vuoden 2016 ensimmäisen Policyn tutkivan journalismin tiimi onnistunee kaivamaan heistä syvempää tietoa lukijoilleen. Policy 4/15 | 25
HOROSKOOPIT Revittyjen lasinalusten palasista ennustuksensa sai ”Gyris”. Oinas Pikkujoulukausi on saanut sinut varsin villiksi - niin juhlat kuin digitalisaation tarjoamat elämää helpottavat sovelluksetkin vaikuttavat ensin viattomilta, mutta muista, että liika on liikaa.
Vaaka Viimeistään joulukuussa on aika paikata ne illat, joina juhlintasi on lirvahtanut maltillisen puolelle. Kaiva siis viinakaappisi sisältö ja kumoa se, ennen uuden vuosiluvun vaihtumista.
Härkä Tämä loppuvuosi ei ole se aika, jolloin sinun tulisi lähteä juhlista aikaisin kotiin, vaan pikemminkin päinvastoin! Nauti rohkeasti aamuun venyvistä juhlista ja jatkojen jatkoista.
Skorpioni Tällä jaksolla kannattaa tarkistaa kaikkien mahdollisten vakuutustesi voimassaolo. Ei sillä, että onnettomuudet uhkaisivat, juhlintasi on vain kovin riehakasta ja silloin katoaa helposti yhtä sun toista!
Kaksonen Olet kenties ollut jonkinlainen tuuliviiri viime aikoina. Lakkaa vatuloimasta ja tee rohkeita päätöksiä, sillä ainahan ne voi myöhemmin perua ja pahoitella tekemisiään.
Jousimies Sanovat, että vuoden pimeimpänä aikana Lucia-neito tuo valon. Mikäli moista ei ole saatavilla, Jousimiehen valovoima riittää mainiosti piristämään tilaisuuden kuin tilaisuuden!
Rapu Nyt sinun on korkea aika tulla ulos kuorestasi ja valloittaa kanssaeläjien sydämet. Päivänsädemäinen asenteesi hurmaa kaikki ja nyt sädehditkin kilpaa monenmoisten jouluvalojen kanssa.
Kauris Sosiaalinen Kauris on tällä jaksolla omimmillaan oudoissakin ympyröissä. Nyt jos koskaan sinulla on mahdollisuus päästä sellaisiinkin piireihin, joista et ole uskaltanut edes unelmoida!
Leijona Joulun alla kiltteyden merkitystä ihmiselämässä ei voi olla liikaa korostamatta. Mutta niinä hetkinä, kun tonttujen tirkistelevät silmät ovat toisaalla, on mahdollisuus olla ehkä vähän myös tuhma.
Vesimies Tällä kaudella pieni flirttisi todellakin huomataan. Laita siis itsesi nätiksi, ripusta helyt kaulaan ja tee kynsistäsi kauniit ja huomaat, että hurmankiehkurasi valloittavat sydämen kuin sydämen!
Neitsyt Loppusyksyisten viimojen lisäksi elämässäsi ovat puhaltaneet muutoksen tuulet. Kenties uusi asunto tai muutoksia työrintamalla. Jotkut asiat sentään säilyvät ja se on vetovoimasi!
Kalat Vaikka voisi kuvitella, ettei Kaloja kosteus haittaa, on tämä kausi sateineen sinullekin liikaa. Hyppää siis oitis lentokoneeseen ja anna sen kiidättää sinut mahdollisimman kauas auringon ja rantojen luo.
Policy 4/15 | 26
Rakkaat VOOlaiset,
P U H E E N J O H T A J A L T A
nuksen tarjoamaan viinillä höystettyyn nautintoon.
Rakas puheenjohtajaparini Salla julisti ynttilänvalossa joulumusiikkia kuun- VOOlaisen erinomaisuuden koostuvan kolmnellen – kyllä, marraskuun puolenvälin esta osasta: ongelmanratkaisukyky, uusien asijälkeen on jo enemmän kuin tämän aika oiden omaksuminen nopeasti ja itsevarmuus. – pohdin mitä haluaisin tervehdykselläni Voin allekirjoittaa nämä kaikki ja sanoa: jos teille sanoa. Haluaisinko tsempata loppuki- opintojen tai töiden suhteen on meneillään riin opintosuoritusten suhteen vai kannustaa flow-tila, anna palaa. VOOlaisena parhaan vaihtamaan Kaisa-kirjaston olutravintola Kai- pokaalin saaminen on enemmän kuin todenslan punaviiniglögiin? Ajattelin tehdä jotain näköistä! Jos taas joululoma, downshiftaus ja Ruotsin risteily tuntuvat vetävän enemmän tältä väliltä. puoleensa,sekin on jees. VOOlainen erino2010-luvun yhteiskunnassamme vallitsee maisuus on tallella vielä vuoden vaihtumisen ihanteet tehokkuudesta, parhaudesta ja oik- jälkeen. eassa olemisesta. Nietzsceläinen filosofointi on vain muisto 1800-luvusta, iltapäivän sies- Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille teille tat kuuluvat Välimerelle, jonne matkailu on upeille uniikeille onnistujille ihanaa loppuluvallinen irtiotto arjesta – tarkoin laskel- vuotta ja tulevaa lomaa – sijoittuu se sitten moituina hetkinä. Halu voittaa, saada kultaa, koti-Suomeen tai salsan pariin Kuubaan.¡Arolla aikaansaavampi ja sanoa aina oikeat asiat riba! ohjaavat arkea. Yritämme niin kovasti olla parhaita, että olemme unohtaneet elää. Elämisestä on tullut seikka, josta muistutaan joka puolella: elä hetkessä, nauti joka sekunnista. Jos jostain asiasta pitää muistuttaa koko ajan, voisi ajatella, että se on unohdettu. Hetkessä eläminen ja pienten asioiden tiedostaminen – toisin sanottuna oma lempiaiheeni – ovat siirtynyt väriaineena iholle, Instagramiin ja kämpän seinällekin, kuten allekirjoittaneella. Tehokkuudesta ja suorittamisesta on tullut niin arkea, että elämisestä muistuttaminen koetaan merkittäväksi. Jotenkin ajatus tuntuu nurinkuriselta. Ehtiikö elämästä edes nauttia muistuttelun keskellä? Toisaalta tulee muistaa ihmisten erilaisuus: toisen elämästä nauttiminen voi toiselle näyttäytyä tiukkapipoisena suorittamisena ja toisinpäin.
K
Jos menestyneimmän tittelin tavoittelu hetkittäin ahdistaa, lohtua voi hakea monella tapaa. Lähde VOOn risteilylle kasuaalisti torstaina, matkaa VOOlaisten esimerkin tavoin Kuubaan ihan vaan siksi, että se on aika Halein, mieletöntä tai turvaudu vastapäisen raken- Sanni
Kuva: Tarja Inovaara Policy 4/15 | 27
POLIITTINEN VUOSI: SANO SE MEEMEIN! Kulunut vuosi on ollut politiikan seuraajille Suomessa erityisen kiihkeä. Vaalihuuman, lakkojen ja soteratkaisun tuomat jännittävät hetket eivät ole jättäneet ketään kylmäksi, ja sosiaalinen media on täyttynyt päivänpolttavia aiheita kommentoivista meemeistä. Policyn toimitus keräsi näistä parhaat päältä:
SEURAAVIA KOMMELLUKSIA ODOTELLESSA.. Policy 4/15 | 28