Policy 4/2020 by Policy

PO LI CY

POLICYLEHTI.COM

4/2020

• PERINTEISIIN HIRTTÄYTYMINEN JA KUPPIKUNTAISUUDEN VAALIMINEN • MAAILMA HUUTAA HULLUUTTAAN • MAANPUOLUSTUSTAHTO • "LUONNOLLINEN PERHE” ON JÄLLEEN YHTEISKUNNAN PERUSTA • LÄNTINEN OIKEUSVALTIO ON VAIN YKSI TAPA JÄRJESTÄÄ YHTEISKUNTA • MAISTERIN PAPERIT KOURASSA JA MASENNUSDIAGNOOSI OMAKANNASSA • RAPAKONTAKAISTEN VAALIEN DOMINANSSIA • MYRKYTYKSEN OIREET • RANSOM_MAN • KONTROLLOINTI M ER I A L U E I L L A • CORONA LONELINESS • SALALIITTOTEORIAMAISESSA AJATTELUSSA • FRANTZ FANON • POLVIEDUSTUS •

Policy 4/20 | 1

Policy 4/20 :D Pääkirjoitus

Kiskat kiinni

Demokratian edistämistä vai alistamista – riippuu, keneltä kysyy

Fiktio: Näppylä & Mummi

Aina byrokraatin voittaa ihminen – Juicen sanoitusten poliittisuus

Poliittisen konsensuksen paradoksi

Vieraskynä: Poleemin itsenäisyyspäivän tervehdys

Katse meriin

500 hyökkäystä tasa-arvoa vastaan

Israel, juutalaiset, oikeisto ja ääriliikkeet – syvällä kaninkolossa

Yhdysvallat: Historia Kompassina Nykyhetkeen

Mitä opitaan tietopajassa?

Väkivaltaan velvoitetut?

Eurooppalaista julkisuutta etsimässä

Mikä edari?

Me vastaan (kyber)maailma

All of Us, Alone Together

Kyllä se jostain kertoo

VIhainen VOOlainen

Päätoimitus

Eero Lipponen Siiri Luukkanen Laura Perälä Saara Pylkkänen Aaro Taina Viivi Voutilainen

Kirjoittajat

Aaro Aalto, Onni Ahvonen, Veronika Konnos, Eetu Kukila, Julius Lehtinen, Katri Leppälaakso, Eero Lipponen, Janne Lodewijks, Siiri Luukkanen, Kati Makkonen, Ilona Rantala, Tuukka Saari, Santeri Saarinen, Hanna Siponen, Eino Taina, Sampo Untamala, Leo Valkama, Viena Pentikäinen

2 | Policy 4/20

Kannen kuva Netta Pasuri

Instagram: @policymedia Facebook: Policyvoo

Lehden kuvat

HYY:n järjestölehtituella tuetaan Policy-lehteä.

Dora Arruda, Jessica Eerikas, Diego Felgueroso, Netta Pasuri, Viena Pentikäinen, Eino Taina, Getty Images, Navigator, Pixabay, puolustusvoimat, Shutterstock, SA-kuva-arkisto, SOOL, Polho ry, Wikimedia Commons

Yhteystiedot

Valtio-opin opiskelijat ry PL 54 00014 Helsingin Yliopisto voopolicy@gmail.com www.policylehti.com

Painos 80 kpl. ISSN 1235-4031 (painettu) ISSN 2323-9468 (verkkojulkaisu)

PÄ Ä K I R J O I T U S Etätyöt, etäjoulu, etätaitto, etämaailma

Siiri Luukkanen, Viivi Voutilainen, Laura Perälä, Eero Lipponen, Aaro Taina ja Saara Pylkkänen

oronapandemian myötä sijainnista on tullut entistä merkityksettömämpi. Globalisoituvassa maailmassa kaikki on sekunneissa saatavillamme, ahdettuna pieneen valoruutuun. Ruudun toisella puolella ovat työt, opinnot, ystävät, kaupat ja nyt myös sukujuhlat (ja Policyn viimeisen numeron taitto, ZOOMISSA). Vaikka modernit yhteydenpitotavat helpottavat kommunikaatiotamme poikkeusaikoina, ei tarve reaalimaailmassa tapahtuvaan yhteydenpitoon silti täyty. Ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee yhteisöjä, läheisyyttä ja kosketusta. Nyt meidät on kuitenkin olosuhteiden pakosta laitettu laukkaamaan laumoinemme internetin bittiniityille, jossa kaikkien aitojen sisällä ruoho on yhtä vihreää. Koska emme saa olla yhteydessä toisiimme kasvokkain, vietämme enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa yhteyttä etsien. Sosiaalinen media, sen algoritmit ja käyttölogiikka perustuvat kuitenkin kaupallisen sektorin tarkkaan mietittyihin strategioihin, joiden pääasiallinen tavoite on kaupallinen hyötyminen. Toki sosiaalisessa mediassa on mahdollisuuksia myös autenttisten yhteisöjen luomiseen, mutta nämäkin yhteisöt sijoittuvat usein kaupallisia intressejään tavoitteleville alustoille. Yhteydenpidon sijaan huomaakin selaavansa puhelinta useita tunteja päivässä lopulta tuntien itsensä vielä eristyneemmäksi muista ihmisistä. Kuten mikä tahansa vaihe, tämäkin tulee jossain vaiheessa pyyhkiytymään muistoihimme. Silloin opettelemme olemaan toistemme kanssa uudestaan, mikä tulee myös kehittämään meitä suhteessa toisiimme. Siihen saakka syvennämme yhteyttä ydinlaumaamme. Tulee muistaa, että kaikki tässä ollaan samassa veneessä. Jos rakennamme veneestä yhdessä kestävän huolehtien toinen toisistamme, voimme optimistisesti mennä takuuseen siitä, ettei vene edes uppoa. Asiasta kukkaruukkuun ja kielikuvasta toiseen: voidaan todeta, että erään aikakauden vene on niin sanotusti seilannut satamaansa. Policyn päätoimitus 2020 lämpimästi kiittää kaikkia kirjoittajia, kuvittajia ja lukijoita kuluneesta poikkeuksellisesta, hankalasta ja opettavaisesta vuodesta. Uudelle päätoimitukselle: tervetuloa, työniloa ja tsemppistä! Eero Lipponen, Siiri Luukkanen, Laura Perälä, Saara Pylkkänen, Aaro Taina ja Viivi Voutilainen Policy 4/20 | 3

Kiskat kiinni Kuva: Wikimedia commons

Hanna Siponen

4 | Policy 4/20

“Lasketaanko tää sipsipussi välttämättömäksi ostokseksi?” Mielessä on pyörinyt ajatuksia laidasta laitaan välttämättömyys-käsitteen ympärillä nyt jo kolme viikkoa jatkuneen “lockdownin” aikana. Ranska siirtyi 30. marraskuuta jo toistamiseen maanlaajuiseen lockdowniin, joka sulkee yhteiskunnan ei-välttämättömiksi katsotut toiminnot toimenpiteenä Covid-19-taudin leviämistä vastaan.

ssentiel: Qui concerne l’essence d’un être, d’une chose. Suomennos “välttämätön” ei ole oikeastaan täysin kuvaava vastine ranskan kielen sanalle “essentiel”, joka on lockdown-rajoitusten keskiössä. Välttämätön viittaa vahvasti siihen, että jokin on korvaamattoman tärkeää jonkin olemassaololle, ihmisen tapauksessa esimerkiksi ruoka ja vesi. Essentiel on taas käsitteenä laveampi. Essentiel on perustavanlaatuinen osa olemusta (“l’essence”), joka tekee olennosta sen, mitä se pohjimmiltaan on. Rajoitustoimien pohjaaminen niinkin subjektiiviselle kokemukselle jättää tilaa niiden kyseenalaistamiselle. Lockdown sulki ei-välttämättömiksi luokiteltujen liikkeiden ovet, mukaan lukien kirjakaupat. Luvan normaaliin aukioloon taas saivat pitää ruokakaupat ja apteekit. Päätös asetti jo valmiiksi pandemiasta kärsineet pienet kirjakauppiaat eriarvoiseen asemaan suhteessa isoihin päivittäistavaraketjuihin, joiden myymälöissä kirjojen myynti sai edelleen jatkua luvallisesti. Epäreilu tilanne johti lopulta siihen, että hallitus kielsi kirjojen myynnin myös supermarketeissa. Näky aidoilla suljetuista markettien kirjaosastoista oli kieltämättä erikoinen. Kirjojen myynnin kielto on yhtäältä osoitus solidaarisuudesta pienyrittäjien tukalaa tilannetta kohtaan, mutta toisaalta absurdi lopputulema on, että hyödyn siitä korjaa verkkokaupan jättiläinen, Amazon. Ranskassa lukemisella ja kirjallisuudella on pitkät perinteet. Ranska mielellään profiloituu maana, jossa kulttuuri nostetaan jalustalle, arvoiseensa korkeaan asemaan. Maalla on myös rikas kulttuuriperintö ja poikkeuksellisen elinvoimainen kulttuuriala. Lukemisen suuren suosion huomaa jo Pariisin katukuvassa ihan eri tavalla, kuin Helsingissä. Vaikuttaa siltä, että metron aamuruuhkan painostavaa tunnelmaa paetaan edelleen älypuhelimen sijasta mieluummin pokkareiden maailmaan. Lisäksi pieniä yksityisyrittäjien pyörittämiä kirjakauppoja löytyy lähes tulkoon joka korttelista, eikä ala ei ole keskittynyt Suomen tapaan vain muutamalle suurelle toimijalle. Kirjallisuus on “essentiel” ranskalaiselle yhteiskunnalle, osa sen perustavanlaatuista olemusta. Tämän suuntaisesti argumentoi muun muassa Pariisin pormestari

Anne Hidalgo, joka puoltaa yksityisten kirjakauppojen uudelleen avaamista. Entä kertooko kirjojen rajaaminen välttämättömien hyödykkeiden ulkopuolelle kulttuurin arvostuksen rappiosta nyky-Ranskassa? Kirjallisuudella ja kulttuurilla on myös laajempi rooli siinä, miten käsitämme maailman, jonka puitteissa elämme. Kirjat voivat olla osa ihmiseksi kasvamisen prosessia sekä väline itsetutkiskeluun. Lisäksi kuormittava korona-aika korostaa kirjojen merkitystä henkisen hyvinvoinnin kannalta. Lähikontaktien puuttuessa kirja voi toimia mielelle kallisarvoisena tukena.

”Kertooko kirjojen rajaaminen välttämättömien hyödykkeiden ulkopuolelle kulttuurin arvostuksen rappiosta nyky-Ranskassa?” “Essentiel” on lopulta melko keinotekoinen määrittävä tekijä koronarajoituksille kaikessa monitulkintaisuudessaan. Toisaalta se ehkä antaa yksilöille liikkumavaraa rajoitteiden soveltamisessa sen mukaan, minkä kukin itselleen kokee välttämättömäksi. Lockdownin toinen kierros eroaa monella tapaa ensimmäisestä, rajoitusten noudattamisen valvonta on löysempää, ja toleranssi porsaanreikien hyödyntämiselle on korkeampi. Katujen väenpaljoudessa kulkiessa tuskin edes huomaisi maan olevan lockdownissa. Ihmiset sopeutuvat vallitsevaan tilanteeseen ja priorisoivat elämän sosiaalista aspektia rajoitustoimien puitteissa. Myös kirjakauppiaat sopeutuvat: pienyrittäjyyttä arvostavat ranskalaiset tukevat heitä parhaansa mukaan, ja kirjakauppojen toimintaa ylläpidetään toistaiseksi noutomyynnin avuin. Kirjoittaja on 3. vuioden valtio-opin opiskelija ja asuu Pariisissa.

Policy 4/20 | 5

Demokratian edistämistä vai alistamista – riippuu, keneltä kysyy Kun Puola ja Unkari ovat alkaneet vastustaa länsimaista oikeusvaltiojärjestelmää, esimerkiksi Suomi haluaisi laittaa maat ojennukseen ja katkaista niiltä EUbudjetin rahahanat. Kuinka pysyviä muutoksia saadaan aikaan, jos demokratiaa ja ihmisoikeuksia edistetään tällä tavalla? Entä onko liberaalissa demokratiassa jotakin vialla, kun niin moni itäisen Euroopan maa on kääntynyt vastustamaan sitä? Aaro Aalto

”M

e emme antaneet Wienin määräillä meitä vuonna 1848, emmekä Moskovan vuonna 1956, emmekä me anna Brysselin määräillä meitä nyt”, sanoi Unkarin pääministeri Viktor Orbán vuonna 2011. Unkari oli juuri kaventanut median vapautta lakiuudistuksella, ja vastasi saamaansa kritiikkiin syyttämällä Euroopan unionin harjoittavan Unkaria kohtaan samanlaista kontrollia kuin mitä Neuvostoliitto aikoinaan harjoitti. EU:n ja Neuvostoliiton harjoittaman vallankäytön rinnastamisesta voidaan olla montaa mieltä, mutta mistä tällainen kokemus juontaa juurensa? Miksi tällaista retoriikkaa hyödyntävät Unkarin Fidesz sekä Puolan Laki ja oikeus ovat kohonneet kotimaissaan suurimmiksi puolueiksi – etenkin, kun molemmat maat olivat vielä viime vuosituhannen lopulla kiihkeitä kommunistivallan kaatajia? Esimerkiksi Puola otti ensimmäisen merkittävän askeleen kohti Euroopan yhteisön jäsenyyttä vuonna 1989, jolloin maanlaajuinen protestiaalto pakotti kommunistipuolue PZPR:n järjestämään vaalit ja myöntämään Solidaarisuus-liikkeelle aseman poliittisena puolueena. Ensimmäisissä vaaleissa PZPR menetti kaikki paikkansa parlamentissa, ja vaalien voittaja Solidaarisuus ryhtyi välittömästi töihin saadakseen Puolalle jäsenyyden EU:ssa ja Natossa

6 | Policy 4/20

1980-luvun alkupuolella Euroopan yhteisöön olivat liittyneet autoritaarisesta vallasta vapautuneet Kreikka, Espanja ja Portugali. Maissa tapahtunut positiivinen kehitys toimi onnistuneena esimerkkinä myös itäiselle Euroopalle. Vallankumouksen jälkeisessä euforiassa Puolalle ja Unkarille tuli kuitenkin yllätyksenä, ettei yhteisö toivottanutkaan enää uusia jäseniä tervetulleiksi aivan varauksetta. Vuonna 1993 unioni päätti niin sanotuista Kööpenhaminan kriteereistä, perusteista, jotka jokaisen jäsenvaltiokandidaatin tulee täyttää. Kriteerit edustavat Euroopan unionin perusarvoja, ja sanovat muun muassa, että jäsenvaltiolla tulee jo liittymishetkellä olla vakaat demokraattiset instituutiot, oikeusvaltiojärjestelmä ja toimiva markkinatalous. Vaatimus siitä, että valtion tulee jo liittymishetkellä olla ikään kuin valmis länsimainen demokratia, siirsi maiden mahdollista liittymispäivää vuosilla myöhemmäksi. Tiukoista kriteereistä seurasi intensiivinen lakiuudistusprosessi, jossa pääosin Euroopan komission virkamiehet kävivät säännöllisesti läpi maiden tuoreita lakiuudistuksia, tarjosivat vinkkejä ja tarkensivat unionin vaatimuksia. Perustuslakeja uudistettiin, valtaa hajautettiin, kaupankäynti vapautettiin, vähemmistöjen oikeuksia parannettiin, korruptiota kitkettiin ja maatalouden sekä teollisuuden tuet uudistettiin EU-yhteensopiviksi ympäri itäistä Eurooppaa.

Pian maat olivat saaneet lainsäädäntönsä ja demokraattiset instituutionsa EU:n vaatimuksien mukaisiksi. Vuonna 2004 Puola ja Unkari olivat valmiita liittymään unioniin yhdessä Tšekin, Slovakian, Slovenian, Viron, Latvian ja Liettuan kanssa. Yhteiskuntaa ohjaava ideologia oli siis käännetty päälaelleen noin viidessätoista vuodessa. Vaikka tehdyt muutokset olivat mittavia, jopa 77 prosenttia puolalaisista kannatti jäsenyyttä vuonna 2003 järjestetyssä kansanäänestyksessä, äänestysaktiivisuuden ollessa tosin vain 59 prosenttia. Vaikka tuki muutoksille oli esimerkiksi kansanäänestyksen mukaan voimakasta, ilmapiiriä ei ole missään

”Kun maan mullistanut länsimaistuminen oli hoidettu pitkälti lakiteknisenä ja taloudellisena prosessina, ikään kuin rationalisoivana hankkeena, populisteille avautui tilaisuus tehdä unionista ensi kertaa poliittinen kysymys.”

Puolan nopea talouskasvu on muuttanut esimerkiksi Varsovan kaupunkikuvaa. Demokraattisesta lainsäädännöstä ja vapautetusta kaupasta huolimatta moni äänestäjä kuitenkin vastustaa nykyistä järjestelmää. Kuva: Wikimedia Commons.

Policy 4/20 | 7

un maat olivat mukautuneet unionin vaatimuksiin 2000-luvun alussa, oli vielä liian aikaista juhlia. Kööpenhaminan kriteerit keskittyivät ensisijaisesti instituutio- ja policy-tason muutoksiin. Poliittista keskustelua – pohdintaa muutosten oikeutuksesta, hyödyllisyydestä tai siitä, minkälainen tulevaisuus olisi maille paras – ei laajemmin käyty itäisessä Euroopassa eikä unionissa. Muutosten tavoitteena oli ensisijaisesti ”järkevöittää” tai

Kuva: Flickr

8 | Policy 4/20

”normalisoida” valtiot, ja niitä perusteltiin esimerkiksi taloudellisilla hyödyillä ja yksinkertaisesti sillä, että muukin Eurooppa näytti tältä. The Economist kirjoitti hyvinkin käytännönläheisellä ja itsevarmalla otteella 13.1.1990: ”[T] he eastern countries must reject any lingering ideas about a ‘third way’, such as a chimerical ‘market socialism’ based on public ownership or worker self-management, and go straight for a western-style market economy”. Jürgen Habermas taas oli turhautunut vallankumouksiin liittyneeseen luovuuden ja pohdinnan puutteeseen, ja nimittikin niitä yksinkertaisesti ”kirimisen vallankumouksiksi”, die nachholende Revolutionen. Länsimainen demokratia on pitkän kehityskulun tulos. Nyt on saattanut osoittautua, ettei mallia välttämättä

”Instituutiot ja lainsäädäntö voivat näyttää päälle päin toimivilta, mutta todellinen muutos vaatii perusteellisen keskustelun, pohdinnan, oikeutuksen tunteen ja pintaa syvemmällä tapahtuvan mielenmuutoksen.”

Kuva: Wikimedia Commons

vaiheessa voinut kuvailla yksimieliseksi. Politiikan tutkija Krzysztof Zuban mukaan hallitukseen nousi EUintegraatioprosessin aikana uudistuksia vastustaneitakin puolueita, mutta koska prosessi oli jo käynnistetty ja pitkälti virkamiesvetoinen, ei hallituksen kokoonpanon voimakkaillakaan muutoksilla ollut vaikutusta neuvottelujen lopputuloksiin. Kun itäinen Eurooppa kaatoi autoritaarisen kommunistihallinnon vallankumouksissaan, ainoita kuviteltavissa olevia tulevaisuuden skenaarioita oli hankkia EUjäsenyys – pyrkiä matkimaan läntisten maiden menestystä ja kiriä umpeen toisen maailmansodan jälkeen kasvanut kuilu läntisen ja itäisen Euroopan hyvinvoinnissa. Tästä syystä Eurooppa-neuvosto käytti merkittävää valtaa, kun se määritteli Kööpenhaminan kriteerit: toisin sanoen se kykeni pitkälti sanelemaan, minkälaiseksi itäisen Euroopan tulee muuttua.

kyetäkään kopioimaan viidessätoista vuodessa maahan, joka on kokenut omanlaisensa kehityskulun. Kun esimerkiksi Puola oli ollut kymmenisen vuotta unionin jäsenenä, populistinen Laki ja oikeus alkoi kerätä suosiota. Sen sanoma poikkesi totutusta. Puolue on kasvattanut tuntuvasti sosiaalietuuksia ja päästänyt näin viimeinkin kaikki puolalaiset hyötymään maan kokemasta talouskasvusta. Toisaalla puolue on retoriikallaan hyökännyt läntistä Eurooppaa ja lukuisia vähemmistöjä vastaan. Median kontrolli on kiristynyt ja perustuslakituomioistuimen itsenäisyys on romutettu.

erää kysymys, kuinka näin on päässyt tapahtumaan. Miten keskellä Eurooppaa sijaitsevat demokratiat ovat muuttumassa Putinin Venäjän kaltaisiksi järjestelmiksi, joissa demokraattisia instituutioita on muodollisesti olemassa, mutta joissa tietyn valtaeliitin asema on kuitenkin lujittumassa poliittiseen järjestelmään? Miksi Puolassa ja Unkarissa ylipäätään äänestetään näitä puolueita? Puolueiden suosiolla on esimerkiksi Puolassa monitahoisia syitä: Demokraattisen hallinnan perinteet ovat heikot, moni kansalainen on kasvatettu erilaiseen arvomaailmaan, luottamus poliitikkoihin on historiallisista syistä matalaa. Puolan rikastuminen ei ole näkynyt eikä tuntunut etenkään itäisen Puolan kansalaisen elämässä, tuloerot ovat päinvastoin todennäköisesti kasvaneet vallankumouksen jälkeen. Osa äänestäjäkunnasta tiedostaa, kuinka Laki ja oikeus -puolueen kasvattamat lapsilisät ja eläkkeet ovat aidosti parantaneet elämänlaatua, ja katsovat näin olevansa jopa taloudellisesti riippuvaisia puolueen valta-asemasta. Joihinkin taas vetoaa puolueen vihamielinen ideologia. Yksi syy suosiolle on myös se, ettei maan hallitustasoilla ollut esitetty kovinkaan paljon kriittisiä puheenvuoroja EU:sta tai koko länsimaistumisprosessista: Zuban mukaan sen teki ensimmäisenä Laki ja oikeus, kun se muodosti yksipuoluehallituksen vuonna 2015. Kun maan mullistanut länsimaistuminen oli hoidettu pitkälti lakiteknisenä ja taloudellisena prosessina, ikään kuin rationalisoivana hankkeena, populisteille avautui tilaisuus tehdä unionista ensi kertaa poliittinen kysymys. ”EU painosti meidät liittymään sisämarkkinaan, nyt olemme halvan työvoiman tytäryhtiötalous ja suuryritykset käyttävät meitä hyväksi – miksi suostuimme tähän”, voisi olla yksi esimerkki asetelman luomasta päättelyketjusta. Vastauksena Puolan ja Unkarin ottamaan demokratiakehityksen takapakkiin Suomi haluaisi usean muun EU-maan tavoin sitoa EU-budjetin tulojaon oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Taustalla lienee mitä todennäköisimmin huoli maiden kansalaisten oikeuksista sekä Euroopan unionin yhtenäisyydestä ja toimintakyvystä. Aiempi kehityskulku huomioiden tämä on kuitenkin ilmiselvästi kehystettävissä jälleen uudeksi keinoksi,

jolla rikkaat jäsenvaltiot pyrkivät muovaamaan Puolan ja Unkarin sellaiseksi, mitä ne haluavat niiden olevan. Jotta Puolassa ja Unkarissa saataisiin aikaan pitkäjänteisiä ratkaisuja, monen eurooppalaisen voisi olla hyvä tiedostaa, että toimivaa demokratiaa, sananvapautta ja ihmisoikeuksia on haastavaa yksinkertaisesti monistaa. Instituutiot ja lainsäädäntö voivat näyttää päälle päin toimivilta, mutta todellinen muutos vaatii perusteellisen keskustelun, pohdinnan, oikeutuksen tunteen ja pintaa syvemmällä tapahtuvan mielenmuutoksen. Toisaalta voi pitää mielessä, että läntinen oikeusvaltio on vain yksi tapa järjestää yhteiskunta. Kuten Ivan Krastev ja Stephen Holmes toteavat kirjassaan The Light that Failed – A Reckoning, pluralismia, ihmisoikeuksia ja demokratiaa arvostava valtio voidaan kyetä rakentamaan myös muilla tavoin, jos vain sallitaan tilaisuus yrittää.

Artikkelissa on käytetty seuraavia lähteitä: Katalin Miklóssy ja Jouko Nikula (toim.), 2018. Demokratian karikot – itäinen Eurooppa suuntaa etsimässä. Gaudeamus. Ivan Krastev ja Stephen Holmes, 2020. The Light that Failed – A Reckoning. Penguin Books. Sergiusz Trzeciak, 2012. Poland’s EU Accession. Routledge. Krzysztof Zuba, 2020. From the poster boy of Europeanization to the sick man of Europe: thirty years (1990–2019) of Poland’s European policy. European Politics and Society.

Policy 4/20 | 9

Näppylä L

öysin hankalasta kohtaa poskea näppylän. Sellaisen keltaisen ja irvistelevän palluran.Yritin survaista töhnän helvettiin sieltä, mutta se ei kerta kaikkiaan lähtenyt. Poski alkoi nopeasti punoittamaan, kun hankasin näppylää kynnenkärjellä. En ollut luovuttamassa, joten hain coctailtikun ja survoin sen syvälle ihohuokoseen kammetakseni kiiltävän pallon pois kuopastaan. Tikku katkesi ja sen pieni kärki jäi syvälle ihoon. Yritin tonkia olematonta, terävää puunpalaa tuloksetta. Sekä poski että sormet olivat samean veren peittämät. Vasen puoli kasvoistani helotti kirkkaana ja sykki. Löysin vanhat pinsetit vessan peilikaapista. Aloin näykkimään niillä poskeani tavoittaakseni jo pehmeäksi muuttuneen tikun kärjen. Jatkoin nyppimistä huolimatta siitä, että se aiheutti sietämätöntä, kasvoja pitkin säteilevää kipua. Jokunen veripisara tippui lavuaariin ja kylmälle kaakelilattialle. Lattialämmitys oli alkanut menettää tehoaan edellisviikolla. Purin takahampaillani oikean posken sisäpintaa, jotta saisin kivun siirrettyä vasemmalta puolelta. Syljeskelin vessanpönttöön irtipurettuja, suuria ja pehmeitä nahkasuikaleita. Lihakset olivat jännittyneet ja silmiä kuivasi. Päätä kuumotti ja eloisa otsani oli hermostuneesti kurtussa. Säpsähdin kivusta niin, että pinsetit upposivat syvälle lihaan, miltei läpi. Tunsin pinsettien kärjen kun koitin varovasti vasemman posken sisäpintaa kielelläni. Pidättelin epätoivoisesti pian vapautuvaa itkua. Rykäisin pinsetit ulos kivusta ulvoen. Huomasin, että niiden päähän oli tarttunut pieni pala coctailtikkua. Palanen oli veren peittämä ja se näytti hymyilevän minulle. Nostin katseeni peiliin. Katsoin punakoita kasvojani, reikää poskessani ja verisiä pinsettejä, jotka menisivät läpi keskiaikaisesta kidutusvälineestä. Olin tovin hiljaa ja hengitin syvään. Nyt on parempi, totesin.

10 | Policy 4/20

Teksti ja kuvitus: Eino Taina

”Tikku katkesi ja sen pieni kärki jäi syvälle ihoon.”

Mummi

apsenlapset olivat tulossa kylään, jo kolmatta kertaa tällä viikolla. Heitä oli kaksi. Olin tuttuun tapaan laittanut pöydän koreaksi. Korvapuusteja, marjamehua, pirskahtelevia viinirypäleitä. Ovikello kävi. Poikani nyökkäsi kiitokseksi. Ehdin tuskin kysyä häneltä kuulumisia. Poika harppoi jalat roiskuen takaisin autolleen. Kiiltävä ovi paukkui kiinni ja auto hurahti tiehensä. Joku lyhyen varoitusajan palaveri taas. Toivotin Artun ja Santerin tervetulleeksi lämpimän halauksen kera. Selkää jomotti kun kumarruin heidän tasolleen. Hikikarpalot puskivat ohimoilta. Arttu kysyi, miksi mummi aina kiiltää. Santeri ryntäsi keittiöön niin että matto liukui ja Arttu pyllähti lankkulattialle. Ei saa juosta jumalauta, huusin. Ääni tuli syvältä. Se oli kytenyt siellä monta vuotta. Saatanan kiittämättömät, tyhjäkatseiset pikkupaskat, jatkoin ääni kähisten. En tiedä mistä tämä tuli, mutta se tuntui uskomattoman hyvältä. Kuulostin demonilta, jostain 70-luvun kauhuklassikosta. Syvällä kihelmöi jännästi. Arttu toljotti minua pinkeänä, ymmällään. Santeri valmisteli itkuaan. Samaa ininää, jota olin saanut kuunnella vuoden päivät. Et nyt vittu ala poraamaan, mummi ei jaksa kuunnella, mummia väsyttää, mummia väsyttää jumalauta, ettekö te näe, ärjyin.

”Viinaa vittu.” Käskin nulikat pöytään. Syökää saatana, mä oon vaivalla kattanut, komensin. Pojat alkoivat hysteerisinä ja vapisten survomaan korvapuusteja suuhunsa. Arttu oli punainen. Molemmat itkivät rumaa lapsen vollotusta. Räkä valui. Etovaa, ajattelin. Kurotin pölyttyneen Sherrypullon maustekaapin päältä. Väänsin korkin auki ja neppasin sen Arttua otsaan. Rojahdin pöydän päähän ja kulautin valtavan huikan tuimaa juomaa. Ähkäisin ja suuni aukesi ronskiin nauruun. Suustani hönkyi alkoholilemua poikien päälle. Mitä sä juot mummi, Santeri kysyi katatonisesti. Vastasin, että viinaa vittu. Nyt pojat painuu helvettiin, huokaisin. Arttu ja Santeri pinkoivat ovesta ulos. Kerrankin noi paskat tottelivat, ajattelin. Upotin itseni sohvaan ja hymyilin maireasti.

Policy 4/20 | 11

Aina byrokraatin voittaa ihminen â&#x20AC;&#x201C; Juicen sanoitusten poliittisuus

12 | Policy 4/20

Kekkoslovakian aikaisen hyssyttelyn ilmapiirin mureneminen ja mediakentän monipuolistuminen mahdollistivat piikittelevän kielenkäytön. Poliittinen julkisuus moniäänistyi ja samalla annettiin tilaa konventionaalisen politiikan ulkopuolelta tuleville äänenpainoille. Ja tähän rakoon iski sanataiteilija Juice.

Teksti: Eetu Kukila Kuvitus: Netta Pasuri

ronisesti suomirockin Kekkoseksi tituleerattu Juice Leskinen antoi lauluillaan ja sanoituksillaan täyslaidallisen Kekkosen aikaiselle suomettumiselle ja konsensuskulttuurille. Poliitikkojen vastavoimana ”kansanmieheksi” asemoitunut Juice ei säästellyt sanansäilän sivalluksillaan ketään eikä mitään. Taiteilija itse on todennut, että on olemassa vain kolme laulujen käsittelemää aihepiiriä: ihmisen suhde toiseen ihmiseen, ihmisen suhde uskontoon ja ihmisen suhde yhteiskuntaan. Tässä kirjoituksessa käsitellään viimeisintä. Juicen tuotanto, lavaesiintymiset ja julkiset esiintulot sisälsivät usein poliittisia näkemyksiä verhoiltuna kritiikin viittaan. Juicen kykyä nostaa esiin havaitsemiaan yhteiskunnallisia ongelmia ja epäkohtia pidettiin yhtä lailla rasittavana nillittämisenä kuin toivottuna konsensusyhteiskunnan ravistamisena. Kysymykseksi tosin jää, osallistuiko Juice julkiseen keskusteluun tietoisesti poliittisella agendalla vai oliko se tahatonta huomionhakuista riimeillä kikkailua. Juicen kynästä syntyneet sanoitukset käsittelivät niin päivänpolitiikan henkilöitä kuin yleismaailmallisia ilmiöitä. Sanoituksista voi löytää teemoja esimerkiksi ydintuhosta ja autoritääristen johtajien fanaattisuudesta. Kappaleen Myrkytyksen oireet sanoma viipyilee väistämättömän ydintuhon edessä. Samainen fatalismi ja ihmiskunnan pyrkimykset pelastaa maailma väistämättömältä katastrofilta on nykykuuntelijan korvin sovitettavissa myös ilmastonmuutoksen luomiin uhkakuviin: Kuule istuta vielä se omenapuu Vaikka tuli jo tukkaasi nuolee Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu Vaikka huomenna aurinko kuolee Hyvin mielin voin vierelläs vilkuttaa Kun maailma hautaansa nilkuttaa.

Menneiden sukupolvien artistien sanoituksia analysoitaessa on muistettava, että tulkinnat ovat relativistisia. Mikään tulkinta ei ole varauksettoman oikea, vaan kaikki ovat subjektiivisia näkemyksiä, joihin vaikuttaa tulkitsijan omakohtainen kokemus. Samoin on myös Juicen sanoitusten laita. Laulun sanoituksia voidaankin tarkastella joko kontekstiinsa nähden tai ajattomina luomuksina. Yhteiskunnallista sanomaa sisältävissä kappaleissa esiintyykin usein sen aikaisia henkilöitä ja tapahtumia. Vaikka monet eri puolueet vuosikymmenten saatossa kyselivätkin taiteilijaa riveihinsä, pysyi Juice puoluepoliittisesti sitoutumattomana. Kuvaavaa onkin, että Juicen bändikaverina Coitus Int- yhtyeessä soittanut Mikko Alatalo myöhemmin astui Arkadianmäelle Keskustapuolueen väreissä. Kaksikon yhteinen studioalbumi Senaattori ja boheemi vuodelta 2004 viittaakin Juicen irtiottoon politiikasta korostaen itseään vallitseviin normeihin nähden epäsovinnaisena taiteilijana. Lapsuudessaan Juankosken ruukkimiljöössä Jussilla oli kavereita kaikista yhteiskuntaluokista. Pienessä Pohjois-Savon pitäjässä pidettiin toisista yhtä. Tosin puoluepolitiikasta on todettava, että nuoruudessaan mies toimi paikallisten kokoomusnuorten huvitoimikunnan puheenjohtajana. Juice kuitenkin jätti pestin oitis, kun jäsenmaksun maksaminen tuli ajankohtaiseksi. Monen muun kriitikon tavoin Juice sai osakseen moitteita. Artistia syytettiin nalkutuksesta ilman kykyä

„

Nuoruudessaan mies toimi paikallisten kokoomusnuorten huvitoimikunnan puheenjohtajana. Juice kuitenkin jätti pestin oitis, kun jäsenmaksun maksaminen tuli ajankohtaiseksi.“

Policy 4/20 | 13

tarjota vaihtoehtoa tehdylle politiikalle. Sanoituksissa maailman pitkätukkaisimman kaljun hampaankolossa on usein harmaa byrokratia. Virkakoneistoa vastaan kohdistunut kritiikki näkyy erityisen selvänä Juicen vuoden 1981 Suomen euroviisukarsintoihin osallistumalla kappaleellaan Ilomantsi:

”Juice mielsi itsensä Väyrysen antiteesiksi ja identifioitui kansan puolelle suhmuroivia kansanedustajia vastaan.”

Puupäät, puupäät Metsähallinnon Tappaa vesakon niin kuin nuorison. Myöhemmin laulussa flirttaillaan anarkialle ja vastustetaan varsin suorasanaisesti esivaltaa: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa Kuin viedä saunan taakse ja lopettaa.

yrokratian rautaisen häkin lisäksi päätöksentekijät saavat kokea nahoissaan Juicen verbaaliakrobatian. Varsinaisen suoranaisista sanoituksista, kuten ”kansanedustaja paskansa parfymoi” ja ”Meteliä täytyy pitää ehdokkuudestaan/ Ja ansioistaan kansanvallan teillä” tulee ilmi politiikkaa työkseen tekeviin ihmisiin kohdistuva kritiikki. Erityisesti silloinen keskustan puheenjohtaja ja ulkoministeri Paavo Väyrynen sai osakseen tulta ja tappuraa. Juice mielsi itsensä Väyrysen antiteesiksi ja identifioitui kansan puolelle suhmuroivia kansanedustajia vastaan. Tunnetuin Väyrysen dissausbiisi Midas löytyy vuoden 1981 Ajan henki- albumilta. Kappaleessa kuningas Midas esiintyy suomalaisena mitään saamattomana poliitikkona, joka kaiken lisäksi ylenkatsoo kansalaisiaan: Ihmistä rupee se sapettaan Vaalikarja kun lusikoi apettaan Eikä oo ihme jos ihmistä stressaa Kun Midaksesta leivotaan tulevaa pressaa. Myös niin kutsuttu jalasmökkikohu herätti aikanaan suurta huomiota lehdistössä. Kohun keskiössä oli puheenjohtaja Väyrysen lisäksi kansanedustajien nostamat päivärahat, ilmoittamattomia asuntoja sekä asuinpaikan kulukorvauksia. Vallan vahtikoiran roolin omaksunut Juice ei antanut kohun vaipua unohduksiin. Hän esiintyikin vuoden 1988 presidentinvaalivuoden aattona Aikuisten joulukalenterin

14 | Policy 4/20

musiikkiosiossa kritisoiden Väyrystä. Arvatkaatteko jo, kuka oli tuolloin ehdolla presidentiksi? Sanoittajamestarin yli puoleen miljoonaan valmiiksi tehtyyn kappaleeseen sisältyy myös kontroversiaaleja sanoituksia, jotka eivät kestäisi nykypäivän valoa. Helppoa olisikin vain siivota jotkin laulut pois taiteilijan kontolta ja keskittyä niihin poliittisesti korrekteihin. Kaikista ongelmallisuuksistaan huolimatta sanoitukset on kuitenkin lähes poikkeuksetta tehty pilke silmäkulmassa tarkoituksenaan ironian keinoin asettaa valoon ihmiskunnan päättömyyksiä. Esimerkiksi kappaleessa Mussolini perusdiini irvaillaan suomalaisten ennakkoluuloja roisin sanakääntein. Samaa hyvän maun rajoja koettelevaa musiikkia tarjoilee Keskitysleirin ruokavalio -albumi vuodelta 1976, jonka kansikuvitusta jopa sensuroitiin julkaisuvuonna. Levyn sanoitukset ironisoivat Natsi-Saksan mentaliteettia pahuuden banaalisuudesta. Kappaleessa Osapäivänatsi leikitellään kansallissosialistin tasapainoilulla uran ja perhe-elämän välissä: Kaikki, minkä isi laulaa, lapset ottaa laulukseen. On isi lasten kuoronjohtaja. Isiä johtaa herra, joka sai ristit kaulukseen, ja sitä puolue, ja sitä jumala.

ndividualismia korostaneena ihmisenä Juice ei alistunut auktoriteettien alle vaan kannatti omaa vapauttaan. Kaiken maailman hierarkioiden kumartamiselle muusikko ei taipunut vaan pikemminkin nauroi ihmisille, jotka niin tekivät. Autoritääristen valtiojohtajien päättömyydestä tehdäänkin pilkkaa laulussa Roomalaiset portaat. Taustalla piilee historian toistuvuus, jossa antiikin Rooman diktaattorit ja keisarit toistuvat ajan saatossa yhä uusin kasvoin ja itsetuhoisin politiikkatoimin. Laulussa ihmiskunta ei muutu, vaan on aina alistuneina rahan mahdille, yleville puheille ja väkivallan oikeutukselle:

Policy 4/20 | 15

Siellä Caesar hehkui valoaan, puhui paskaa tyyliin sirkuspellen Nero sieltä katsoi paloaan, veti hanskaan luitaan lämmitellen Historia toistaa vitsejään, aina löytyy aseita ja rahaa Brigate Rosse kehuu itseään, pyhäpommin haulikoita sahaa. Ideologioiden ääripäitä kritisoiva laulu Twistin ylivoimaa asettaa Roomalaisten portaiden tavoin historialliset figuurit naurunalaiseksi. Niin Jeesuksen, Marxin kuin Hitlerinkin nimeen vannovista henkilökulteista puuttuu kuitenkin inhimillisyys ja rento elämänilo:

oppujen lopuksi voidaan todeta, että Juice ei aina ollut kovin johdonmukainen. Artistin kritiikin kohteet vaihtelivat niin hyvinvointivaltiosta ja päätöksentekijöistä aina ideologioiden kasvottomuuteen asti. Laulajakollega Irwin Goodmanin tavoin Juicen ollessa huipulla hän moitti korkeita veroja ja sääntöyhteiskuntaa, mutta oman jälkikasvun nauttiessa hyvinvoinnin eduista madalsi Juice äänenpainoaan niiltä osin. Taiteilijan ehtoopuolen työ siirtyikin maanpäällisen valtakunnan kritiikistä taivaisiin teologisiin pohdintoihin ja uskonkysymyksien pyörittelemiseen. Kuitenkin vielä viimeisessä televisiohaastattelussaan 45 minuuttiaohjelmaan pasifistiksi itsensä mieltänyt Juice tavaili varsin sodanvastaista riimiä. Juice kertoi lokakuussa vuonna

”Juicen voidaan todeta olleen Suomen ensimmäinen räppäri.”

Mitä Marx ei ottanut huomioon? (Twistin ylivoimaa.) Mitä käyttänyt ei rahan tuomioon? (Twistin ylivoimaa.) Hukkas aikansa hän Pääomalle Voi kun oisikin lähtenyt lomalle Ja kokeillut twistin ylivoimaa Poliittisimmat sanoitukset ajoittuvat Juicen tuotannossa etenkin 1980- luvulle. Kuitenkin vielä vuonna 1991 julkaistu albumi Taivaan kappaleita mielletään artistin yhteiskuntakriittisimmäksi lätyksi. Rytmistä puhemusiikkia sisältävä Siniristiloppumme ottaa käsittelyyn päivänpolitiikan ajankohtaisia asioita ja rivien välistä kumpuaa kritiikkiä suomettumisesta ja Suomen suhtautumisesta Euroopan Yhteisöön. Kappale jatkaa Juicen rap- kokeilua, ja oikeutetusti taiteilijan voidaan todeta olleen Suomen ensimmäinen räppäri. Sillä jo vuoden 1986 Yölento- älppärillä kuullaan Suomen ensimmäinen levytetty rapista inspiraatiota saanut kappale.

16 | Policy 4/20

2006 kuvatussa ohjelmassa katsoneen George W. Bushin haastattelun ja sanoitelleensa mielessään: ”näin hän leikkii tinasotilailla, USA on öljyänsä vailla, niin hän leikkii niin kuin kuningas, kas kas kas kas taas kaatui sotilas”. Voi vain kuvitella, mitkä teemat päätyisivät nykyaikana Juicen sanoituksiin. Ainakin taiteilijan antiteesi jatkaa edelleen politiikassa, uusin kuvioin. Myös päivänpolitiikan aiheista esimerkiksi soteuudistusta on vatvottu pidempään kuin YYA-sopimuksen allekirjoittamista. Koenkin tarpeelliseksi päättää tämä teksti sitaattiin musiikillista kuunnelmaa ja laulua sekoittavasta audiopakinasta Ajan henki: Valtio on huolestunut byrokratian voimakkaasta kasvusta. Tilannetta pohtimaan on asetettu komitea. Kirjoittaja on Policyn entinen päätoimittaja sekä oman elämänsä suomirockin sanadiggari.

Poliittisen konsensuksen paradoksi Chantal Mouffe, The Democratic Paradox

Leo Valkama

oiko politiikassa olla konsensusta ja miten identiteettimme määräävät politiikkaa? Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä Chantal Mouffen The Democratic Paradox -teoksessa. Mouffe kritisoi teoksessaan konsensusajattelua ja nostaa esiin ajatuksensa liberaalin demokratian todellisesta olemuksesta. Mouffen ensimmäinen keskeinen väite on, että liberaalissa demokratiassa on kaksi jatkuvasti konfliktissa olevaa puolta. Demokraattinen perinne ja liberaali perinne ovat aina kamppailussa, jossa toinen yrittää saada ylivallan. Voimme nähdä tämän suomalaisessa politiikassa. Perussuomalaiset korostavat kansanvaltaa politiikan ainoana ytimenä. Toisaalta vihreät nostavat esiin liberaalia puolta, jossa vähemmistöjen oikeudet ja vapaus on turvattava, vaikka enemmistö ei haluaisi suojata niitä. Kahtiajako on myös syvällä poliittisessa järjestelmässä. Perustuslaki takaa keskeisiä vapauksia ja vähemmistöjen oikeuksia, vaikka poliittinen enemmistö vastustaisikin niitä. Mouffe sanoo, että aivan kuten liberaalin demokratian käsitteessä vallitsee konflikti, on politiikan myös rakennuttava vastakkainasettelujen ympärille. Hänen premissinsä mukaan ihmisten välillä on aina luonnostaan konflikteja. Hän näkee, että politiikan tehtävänä on tämän ihmisten välisen antagonismin muuttaminen agonismiksi. Tällä hän tarkoittaa vihollisen kesyttämistä vastustajaksi, mikä tapahtuu yhteisen arvopohjan ymmärtämisen kautta. Vaikka vastustajan kanssa ollaan eri mieltä, liberaaleissa demokratioissa melkein kaikki silti kannattavat vapautta ja tasa-arvoa. Tämän yhteisen arvopohjan

kautta voimme ymmärtää, että kyseessä ei ole vihollinen vaan vastustaja, jonka kanssa voidaan pyrkiä luomaan parempaa maailmaa – ei sodan, vaan politiikan kautta. Mouffe korostaa, että konflikti tulee aina liittymään identiteetteihin ja siksi meidän on luotava vahvat oikeisto-vasemmisto identiteetit. Mouffe on tässä aivan oikeassa: jos konflikti ei jakaudu oikeisto-vasemmisto identiteettien varaan tulee sisäryhmä ja ulkoryhmä rakentumaan joidenkin toisten identiteetien ympärille. Mouffe sanookin, että juuri tämä konfliktin puute on johtanut ääriryhmien nousuun. Ihmisten identiteeteissä oikeistolaisuus tai vasemmistolaisuus eivät ole enää keskeisiä, joten politiikassa korostuvat annetut identiteetit, kuten etnisyys. Annettujen identiteettien kautta luodaan sisäryhmä, esimerkiksi kantasuomalaiset ja ulkoryhmä, esimerkiksi maahanmuuttajat.

Tarvittaisiin siis uutta vahvempaa vastakkainasettelua oikeiston ja vasemmiston välille, jottei politiikka pelkistyisi taisteluksi vain etnisistä, kulttuurisista tai uskonnollisista identiteeteistä. Mouffen viimeinen tärkeä väite onkin, että kolmannen tien politiikka, jossa pyritään ohittamaan oikeisto/vasemmisto akseli, ei toimi. Konsensus poliittisessa keskustassa siirtää konfliktin toisiin ulottuvuuksiin. Euroopassa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa vallinneen konsensuspolitiikan todelliset seuraukset voidaan nähdä nyt siinä, kuinka maahanmuutto on vahvasti politisoitu. Mielestäni suomalaisessa politiikassa pitäisi oppia hyväksymään vastakkainasettelu. Poliitikkojen on esitettävä selvempiä toisistaan eriäviä näkökantoja, jotta kansalaisille muodostuu vahvemmat identiteetit tiettyjen poliittisten näkemysten kannattajina. Suuri määrä liikkuvia äänestäjiä kuvaa sitä, kuinka ideologia ja identifikaatio puuttuvat politiikasta. Perussuomalaiset ovat uskaltaneet luoda kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välille vastakkainasettelun, mikä on nostanut heidän kannatustaan merkittävästi. Suomalaisten puolueiden on luotava vastakkainasettelua, mutta toisin kuin perussuomalaiset ovat sen tehneet, on tämä vastakkainasettelu rakennettava oikeisto-vasemmisto asteikolle. Puolueiden on tarjottava vahvoja ideologioita ja ehdotettava radikaaleja uusia poliittisia ratkaisuja. Nämä vahvat ajattelutavat luovat yhteisöllisyyttä aatteen ympärille. Kun tämä yhteenkuuluvuus luo vahvat poliittiset identiteet, voi politiikka perustua näihin identiteetteihin, ei annettuihin identiteetteihin. Tästä syntyy terveempi demokraattinen järjestelmä.

Policy 4/20 | 17

Vieraskynä: Poleemin itsenäisyyspäivän tervehdys Veronika Konnos

Joulukuun kuudes, tuo yksi vuoden pimeimmistä päivistä, tekee jälleen tuloaan. Tänä vuonna se on erilainen monestakin syystä: koronapandemian takia tanssahtelut Presidentinlinnan lattialla on peruttu eikä elossa ole enää yhtäkään Mannerheim-ristin ritaria. Pysyvää onkin näköjään vain se, että Tuntematon sotilas pyörii televisiossa ja monessa ikkunassa poltetaan kahta kynttilää. Suomessa sekä itsenäisyyspäivä että yleisemmin isänmaallisuus liitetään vahvasti sodan perintöön. Itsenäisyyttä juhlistetaan ja puolustetaan, mutta miksi sen juhlinta muistuttaa monesta muusta maasta poiketen enemmän melankolistaa suruaikaa kuin karnevaalia?

18 | Policy 4/20

Kuva: Wikimedia Commmons

eorge Orwell luonnehti esseessään “Notes on Nationalism” isänmaallisuudesta seuraavanlaisesti: ”’Isänmaallisuudella’ tarkoitan kiintymystä tiettyyn paikkaan ja erityiseen elämäntapaan, jonka uskotaan olevan maailman paras, mutta ilman halua pakottaa sitä muille ihmisille. Isänmaallisuus on luonteeltaan puolustavaa sekä sotilaallisesti että kulttuurisesti”. Orwell ei pitänyt isänmaallisuutta nationalismin tapaan pahana asiana, vaan hyväksyttävänä ja luonnollisena. Isänmaallisuus on kuitenkin käsitteenä kehittynyt Orwellin ajoista. Se ymmärretään erilaisissa piireissä eri tavoin, joko yltiöpositiivisten tai negatiivisten konnotaatioiden kautta. Nykyajan arvokuplautuminen pakottaa myös isänmaallisuuden osaksi samaa, myrkyllistä keskustelukulttuuria, jossa tiimeinä ovat me ja he, ja jossa maltillisemmat mielipiteet jäävät helposti jalkoihin. Silti niitäkin löytyy, enemmän kuin voisi uskoa. Nuorempana jopa häpesin omaa suomalaisuuttani. Vietin lukemattomia päiviä toivoen, että olisin syntynyt johonkin suurempaan valtioon, jonka mainitseminen ei ulkomailla aiheuttaisi kysyvää ilmettä, tai jotakin vielä pahempaa; Prahassa Pyhän Vituksen katedraalin lipunmyyjä osasi mainita Lordin ja San Franciscossa turistibussin opas osoitti suomenkielentaitoaan lausumalla sanan ‘kalsarikännit’. Näin vanhemmalla iällä ymmärrys ja arvostus omaa maata kohtaan on kasvanut, mikä ei johdu vähääkään siitä, että itsenäisyyspäivänä on sattunut katsomaan Laineen Tuntematonta tai että ysiluokalla äidinkielessä pakotettiin lukemaan kyseinen Väinö Linnan teos. Myös valtsikassa opiskelu on tuonut oman vivahteensa isänmaallisuuden tunteeseen. Polhon viimevuotisella itsarisilliksellä eivät olleet kyyneleet kaukana, kun ihmiset pitivät mahtipontisiakin puheita itsenäisyydestä ja siitä, mitä se heille merkitsee. Kuten mainittu, Suomen itsenäisyyteen ja sen juhlintaan liittyy vahvasti sodan muistelu. Sodasta puhuminen on vaikea asia ja tulee sitä todennäköisesti aina olemaan. Mutta entäs sitten, kun kukaan sodan kokenut ei enää ole täällä kertomassa siitä, millaista sota todellisuudessa oli ja mitä itsenäisyys sen jälkeen merkitsi? Onko mahdollista, että itsenäisyyden ja isänmaallisuuden käsittäminen muuttaa muotoaan? Voidaanko vihdoinkin olla näyttämättä valtion juhlapäivänä tuntitolkulla sotilasparaatia sekä montaa elokuvaa samasta kirjasta, ja vaihtaa oikeasti viihteelle? Presidentinlinnan pönötysjuhlista nyt tuskin koskaan päästään eroon, onhan jonossa seisominen ja kiusallinen kätteleminen niin perimmäinen osa suomalaista tapakulttuuria. Jossain on kuitenkin olemassa kultainen keskitie, jossa samalla voidaan kunnioittaa sitä, miten itsenäisyyttä on puolustettu sekä juhlistaa sitä, miten pitkälle olemme kansakuntana päässeet. Voisimme ottaa mallia vaikkapa Norjasta! Siellä itsenäisyyspäivää (tai pikemminkin kansallispäivää, perustuslain päivää) vietetään iloisin mielin kansallispukuun

pukeutuneina. 612-kulkueen sijasta meilläkin voisi Norjan tapaan olla lasten laulavia kulkueita. Toki tätäkin perinnettä piristää se, että Norjassa itsenäisyyttä juhlitaan toukokuun keväisissä tunnelmissa joulukuun pimeyden sijaan. Suomessa itsenäisyyden juhlinta on keskittynyt menneeseen, siinä missä Norjassa sen keskiössä ovat lapset ja tulevaisuus.

”Pyhän Vituksen katedraalin lipunmyyjä osasi mainita Lordin ja San Franciscossa turistibussin opas osoitti suomenkielentaitoaan lausumalla sanan kalsarikännit” Jos jatkossa myös meillä itsenäisyyspäivään – ja näin ollen koko siihen tapaan, jolla käsittelemme itsenäisyyttämme ja annamme vapaudelle merkityksiä – kietoutuisi enemmän iloa ja lämpöä, ehkäpä tulevaisuudessa lasten ja nuorten suhtautuminen koko valtioomme olisi lämpimämpi kuin esimerkiksi minun oli aikanaan. Tästä tuskin olisi ainakaan haittaa näinä aikoina, kun demokraattiset järjestelmät kohtaavat alati uhkia oikealta ja vasemmalta. Joka tapauksessa itsenäisyyden juhlinta on tullut jäädäkseen. Vuosikymmenten ajan siihen on kuulunut surua ja melankoliaa, hiljaisuutta ja tummuutta. Jääkärimarssi soi ja Finlandia-hymni pauhaa.

Kuva: Polho ry

Policy 4/20 | 19

Katse valtameriin

Teksti: Ilona Rantala Kuvitus: Jessica Eerikas

Ympäristö- ja ilmastokysymyksissä valtamerten tilanne ja niiden kapasiteetti jää usein taka-alalle. Etuliite valta kertoo voimasta. Valta viittaa myös merten olevan valta-osa maapallon pinta-alasta. Missä kunnossa meremme ovat? Mihin merien kunto vaikuttaa? Kuka käyttää valtaa merialueilla?

20 | Policy 4/20

utkijatiedon mukaan 30% maailman meristä tulisi olla vuoteen 2030 mennessä suojeltuna, jotta elämä merissä ja maalla olisi mahdollista. Kansainvälisistä merialueista on tällä hetkellä suojeltuna noin 1%. Niin kutsutuilla nollavalvonta-alueilla meriä uhkaavat monet biodiversiteettiä horjuttavat tapahtumat ja vaarat. Mertensuojelu on ollut vähäistä valtioiden ulkopuolisilla merialueilla resurssien vähäisyyden ja välinpitämättömyyden takia. Suurimmat uhat, joita maailman meret kohtaavat, ovat öljy- ja muovijäte, liikakalastus sekä arktisten merialueiden sulaminen ilmaston lämpenemisen vuoksi. Monet uhista osoittavat, miten ihmisen toiminta turmelee ympäristöä. Liikakalastus pohjatroolaamalla on ympäristön näkökulmasta biodiversiteetin polkemista ja on verrattavissa metsien avohakkuuseen. Kalastus tapahtuu pudottamalla runsaskalaiselle alueelle verkko, jonka koko vastaa jalkapallokentän pinta-alaa ja kerrostalon korkeutta. Verkkoa raahataan merenpohjaa pitkin, minkä seurauksena siihen tarttuu kalojen lisäksi kasveja sekä eläimiä, kuten kilpikonnia.

Ympäristön lisäksi ongelmaa voidaan tutkia humanitäärisestä näkökulmasta. Teollisten kalastusalusten työolosuhteet ovat epäinhimillisiä. Niissä esiintyy pakkotyötä sekä hyvinvoinnin laiminlyömistä.

Joka kolmas kilpikonna on syönyt muovia

70% kalakannoista on uhattuna teollisen kalastuksen takia

Arktisen merijään määrä on vuonna 2020 mittaushistorian toiseksi pienin

avid Attenborough kertoo todistajalausunnossaan Elämä planeetallamme, ettei luonto tai ihmiskunta voi toimia ilman tervettä merta. Suurin osa maailman päättäjistä ei ymmärrä meren potentiaalia. Hyvinvoiva, monimuotoinen, biodiversiteetiltään rikas meri auttaa ilmastonmuutoksen torjumisessa, sillä meri sitoo hiilidioksidia ja lämpöä itseensä, jotta maapallo ei lämpenisi liikaa. Vastauksena merten huonoon kuntoon ja niiden tärkeyden tunnustamiseen on rakenteellinen muutos. Tarvitaan pysyviä sopimuksia, jotta valtiot sitoutuisivat huolehtimaan valtameristä. Yhdistyneiden kansakuntien alla solmittava merten suojelusopimus (Global Ocean Treaty) mahdollistaisi kansainvälisille merialueille “perustuslain”. YK:n merikonferenssin piti alkuperäisen suunnitelman mukaan tapahtua vuonna 2020, mutta kokousta on jouduttu siirtämään maailman tilanteen takia vuoden 2021 syksylle. Kokous pidetään Lissabonissa. Yksi neuvotteluiden painopisteistä on talous mertensuojelussa. Jos merten suojelusopimus onnistuu, se tarkoittaisi lisää resursseja merten suojeluun sopimukseen osallistuneilta valtioilta. Näin merten uhkia saataisiin kontrolliin. Kontrollointi merialueilla on erityisen tärkeää biodiversiteetin suojelun kannalta. Vain suojelemalla meriä niiden ominaisuuksista voidaan hyötyä ja elämä maapallolla voi jatkua. Onneksi suojelluilla alueilla meri voi elpyä ja toipua. Konkreettisesti suojelualueita voi tarkastella kartan avulla (greenpeaceoceanblueprint.org) sekä nykytilanteessa että 30% suojelusopimuksen jälkeen. Artikkelissa on käytetty seuraavia lähteitä: Greenpeace Nordic, WWF, Elämä planeetallamme Netflix, oceanconference.un.org, un.org, Business and Human Rights Resource Centre

Policy 4/20 | 21

Kuva: Unsplash

500 hyökkäystä tasa-arvoa vastaan Siiri Luukkanen

Feministisiä kamppailuja tasa-arvon puolesta käydään monella rintamalla. Yksi edellytys tasa-arvolle on oikeus ja mahdollisuus turvalliseen aborttiin. Ilman sitä naisilla ei ole mahdollisuutta päättää lisääntymisestään, toisin sanoen itsemääräämisoikeus ei toteudu. Tämä oikeus on hyökkäyksen alla Euroopassa, ja sen puolesta on nyt taisteltava.

22 | Policy 4/20

Kuva: Wikimedia commons

onservatiivisten arvojen ja äärioikeiston noususta Euroopassa puhutaan paljon, mutta abortin vastustaminen osana tätä ilmiötä jää usein piiloon. Ja silloin kun siitä puhutaan, keskustelun keskiössä on usein esimerkiksi Puola, mikä on toki ymmärrettävää sen kiristyvän aborttilainsäädännön vuoksi. Aborttia vastustava liike on kuitenkin levittäytynyt ympäri Eurooppaa, eivätkä sen kannattajat ole vain keski-iän ohittaneita äärioikeistolaisia. Tämä havainto konkretisoitui minulle muutamia viikkoja sitten. Antiaborttiliikettä käsittelevää kanditutkielmaani varten otin yhteyttä ProLife Europeen (aborttia vastustava, erityisesti nuorille suunnattu järjestö) pyytääkseni heiltä eräitä materiaaleja. Käsitykseni tyypillisestä ”prolife-aktiivista” murskaantui, kun minulle vastasi hyvin ystävällisesti nuori nainen, joka esitteli itsensä politiikan tutkimuksen alumniksi. ProLife Europe on yksi lähes viidestäsadasta tunnetusta abortin vastaisesta järjestöstä ja liikkeestä Euroopassa. Nämä toimijat ovat tavoitteiltaan ja luonteiltaan hyvin erilaisia ja levittäytyvät ainakin kolmenkymmenen maan alueelle, mutta ne ovat keskenään verkostoituneita. Suurimpana yksittäisenä abortin vastaisena toimijana pidetään Vatikaania, ja se onkin pyrkinyt jarruttamaan seksuaalioikeuksien edistämistä monilla poliittisilla areenoilla, kuten YK:ssa. Niin kuin Vatikaani, tai tarkemmin Pyhä istuin, monet näistä toimijoista vastustavat aborttia osana suurempaa ”sukupuoli-ideologiaa” (eng. gender ideology), johon kuuluvat myös esimerkiksi

seksuaalivähemmistöjen oikeudet sekä seksuaalikasvatus. Antiaborttitoimijoiden verkostoituminen ei nouse usein otsikoihin. Oletko koskaan kuullut Agenda Europesta? Minä en ollut, ennen kuin katsoin dokumentin Abortion: Backlash in Europe, eikä ihme, sillä Agenda Europea ei varsinaisesti ole edes olemassa. Se on epävirallinen kristillisten, aborttia ja muita seksuaalioikeuksia vastustavien toimijoiden verkosto, jossa on jäseniä ainakin viidestäkymmenestä eri konservatiivisesta järjestöstä. Onko World Congress of families (WCF), Yhdysvaltalainen, mutta kansainvälisistä toimijoista koostuva vihan koalitio, osunut silmiisi? Se lienee todennäköisempää, sillä verkoston edellinen kokous vuonna 2019 pidettiin Italian Veronassa, ja siihen osallistui useita eurooppalaisia poliittisia johtajia, kuten silloinen Italian sisäministeri Matteo Salvini sekä Unkarin perheministeri Katalin Novak. Kokous saikin huomiota kansainvälisessä mediassa.

„

ProLife Europe on yksi lähes viidestäsadasta tunnetusta abortin vastaisesta järjestöstä ja liikkeestä Euroopassa.

Policy 4/20 | 23

„

Perheideaali sulkee pois kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, yksinhuoltajat, uusioperheet – kaiken, mikä poikkeaa ”luonnollisesta järjestyksestä”.

Kuva: Getty Images

K T

utustutaan seuraavaksi tarkemmin näihin verkostoihin toimijoineen ja kannattajineen. Ensin on syytä mainita, että Agenda Europe sekä WCF ovat myös keskenään linkittyneitä – Agenda Europe on ikään kuin WCF:n eurooppalaisen osan keskus, ja useat jäsenet ovat aktiivisia molemmissa. Toisekseen monet näihin verkostoihin kuuluvista yksilöistä ovat johtohahmoja muissa seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia vastustavissa järjestöissä. On epäselvää, kuka rahoittaa näitä verkostoja, mutta ainakin Agenda Europen osalta syyttävä sormi osoittaa Vatikaaniin, Venäjälle ja Meksikoon. Agenda Europen sekä WCF:n tavoitteena on tiivistetysti luoda Eurooppa ja maailma, jossa ”luonnollinen perhe” on jälleen yhteiskunnan perusta. Perheen muodostavat (ikuisessa) avioliitossa olevat nainen ja mies ja heidän luonnollisesti saamansa lapset. Perheideaali sulkee pois kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, yksinhuoltajat, uusioperheet – kaiken, mikä poikkeaa ”luonnollisesta järjestyksestä”. Perheideaalin jakavat useat muutkin aborttia vastustavat toimijat, joskin osa (kuten ProLife Europe) esiintyy ideologialtaan liberaaleina. Abortti on luonnollisen perheen ideaalille suuri uhka, sillä se tarjoaa yksilöille mahdollisuuden päättää omasta lisääntymisestään sekä ”tuhoaa syntymättömiä lapsia”. Oikeus ja mahdollisuus aborttiin halutaan kieltää, mutta pitkälti sekulaarisessa ja liberaalissa Euroopassa ideologia ei saa helposti kannatusta. Kannatuksen puute tarkoittaa vaikeuksia saada agendaa edistettyä politiikassa.

24 | Policy 4/20

annatusongelman taklaamisessa auttaa se, että viidensadan verkostoituneen toimijan joukosta löytyy taitavia viestinnän ja vaikuttamisen ammattilaisia. He tietävät, että vaikka ”oikeus elämään” ja ”abortti tappaa” -retoriikka vetoaa joihinkin, monille se näyttäytyy fanaattisena. Yksi taktiikka kampanjoinnissa aborttia vastaan on piilottaa todellinen agenda naisten oikeuksien sekä hyvinvoinnin edistämisen taakse. Esimerkiksi britannialainen Society for the protection of unborn children -järjestö kampanjoi abortin olevan äärimmäisen vaarallinen ja haitallinen sen tekevälle naiselle, jolloin sen säätelyä tulisi tiukentaa. Useat abortin vastustajat eivät kampanjoikaan aina abortin totaalikiellon puolesta, vaikka se on niiden todellinen tavoite, sillä tämä herättää vastarintaa. Agenda Europen kylmäävässä julkaisussa Restoring the natural order: An agenda for Europe esitetään selkeästi, että lopullinen tavoite on abortin totaalikielto, mutta lyhyellä tähtäimellä pyritään vaikeuttamaan sen saatavuutta vähän kerrallaan. Antiaborttiliike on myös ottanut haltuunsa digitaalisen ympäristön propagandan ja valetiedon levittämisessä. Erityisesti nuorta yleisöä tavoiteltaessa Youtube-videokampanjat, nettipelit ja rap-biisit toimivat kirkollista paasausta paremmin. Esimerkiksi OpenDemocracy kuvaa ranskalaisen Les Survivants -järjestön käyvän digitaalista sissisotaa aborttia vastaan. Les Survivantsin dokumentissa sanotaan esimerkiksi näin: “The target must think they are on a website of young people who will not judge them or tell them what to do even if, in fact, this is what we seek to do”. Toisaalla valetietoa abortista tarjotaan niin kutsutuissa “kriisiraskauskeskuksissa”, joita löytyy jopa julkisista sairaaloista esimerkiksi Italiassa. Kuulostaako kaikki tämä salaliittoteorialta? Niin minustakin. Laaja, hyvin rahoitettu ja koulutettujen ammattilaisten hallitsema seksuaalioikeuksia ja tasa-arvoa vastustava verkosto on kuitenkin todellisuutta. Onneksemme näiden toimijoiden poliittiset aloitteet eivät ole juurikaan kantaneet hedelmää. Esimerkiksi Agenda Europen piiriin kuuluva Hazte Oír -järjestö puski Espanjassa erittäin tiukkaa aborttilakia vuonna 2013, mutta se kaatui lopulta pitkän veivaamisen jälkeen.

Myöskään eurooppalainen kansalaisaloite One Of Us, joka vaati EU-rahoituksen lopettamista ”ihmisalkioiden tuhoamista” harjoittaville toimijoille, ei johtanut toimiin komissiossa.

oliittiset epäonnistumiset eivät kuitenkaan tarkoita, etteikö meidän tulisi olla huolissamme. Abortin vastainen taistelu jatkuu kansalaisaktivismina sekä niin kansallisten kuin Brysselinkin poliitikoiden lobbaamisena. Aborttia hakevien naisten häirintä ja ahdistelu ”auttamisen” nimissä lisääntyy Isossa-Britanniassa. Hyvinkin uskottavalta vaikuttavan valetiedon levittäminen abortin ”vaaroista” niin verkossa kuin julkisessa terveydenhuollossakin uhkaa oikeutta turvalliseen terveystietoon. Valtavat ”prolife-marssit” keräävät osallistujia ympäri Eurooppaa. Aiemmin mainitsemani One of Us -kansalaisaloite ei suinkaan kaatunut kannatuksen puutteeseen, se sai yli puolitoista miljoonaa allekirjoitusta. Joitain poliittisiakin voittoja seksuaalioikeuksien vastustajat ovat saaneet; Estrela-raporttina tunnettu ehdotus seksuaalikasvatuksen ja seksuaaliterveyden edistämisestä unionin tasolla äänestettiin kumoon vuonna 2013. Lisäksi on muistettava, että monissa Euroopan maissa laki kieltää abortin tiukasti. Hyvin lähellä meitä itsemääräämisoikeus ei ole jotain, mitä puolustetaan, vaan jotain, mistä unelmoidaan. Vaikka Suomessa ja suuressa osassa Eurooppaa lisääntymisoikeudet toteutuvat nyt melko hyvin, se ei tarkoita, etteikö niitä voitaisi vetää pois. Onneksi elämme kuitenkin demokratiassa, jossa on sallittua pitää meteliä oikeuksiemme puolesta. Ei ole turhaa osoittaa mieltä solidaarisuudessa Puolan naisia kohtaan, eikä ole turhaa vaatia uudistusta Suomen kivikautiseen aborttilainsäädäntöön. Nämä ovat keinoja osoittaa seisovansa seksuaalioikeuksien ja tasa-arvon takana. Aiemmin mainitsin, että lakiehdotus lähes totaalisesta aborttikiellosta Espanjassa ei onnistunut. Ehdotus ei saanut tarpeeksi poliittista tukea. Espanjalaiset protestoivat sankoin joukoin sitä vastaan, eikä taistelu oikeuksista ollut turhaa. Pidetään siis kiinni omista ja kanssaeurooppalaisten oikeuksista, näkyvästi.

Aiheeseen voi tutustua tarkemmin: European Parliamentary forum on population and development: RESTORING THE NATURAL ORDER The religious extremists’ vision to mobilize European societies against human rights on sexuality and reproduction Elena Zacharenko: Perspectives on anti-choice lobbying in Europe Study for policy makers on opposition to sexual and reproductive health and rights in Europe Agenda Europe: Restoring the Natural Order – An Agenda for Europe

„ Lisäksi on muistettava, että monissa Euroopan maissa laki kieltää abortin tiukasti. Hyvin lähellä meitä itsemääräämisoikeus ei ole jotain, mitä puolustetaan, vaan jotain, mistä unelmoidaan.

Policy 4/20 | 25 Kuva: Wikimedia Commons

Israel, juutalaiset, oikeisto ja ääriliikkeet – syvällä kaninkolossa Toimittaja Lauri Nurmi syytti kirjoittamassaan Jussi Halla-aho elämäkerrassa poliitikkoa antisemitistiksi. Halla-aho kielsi häneen kohdistetut väitteet. On kuitenkin mahdotonta sanoa, onko Halla-aho todella antisemitisti. Tapaus herättää kysymyksen siitä, mikä on nykyään oikeiston ja sen äärimuotojen suhde Israeliin ja juutalaisuuteen.

Israelin ja Yhdysvaltojen ystävyys ja sen taustat Yhdysvaltojen ja Israelin ystävyyssuhde on ollut pitkäkestoinen ja syväluonteinen. Presidentit Donald Trump ja Benjamin Netanjahu ovat olleet Trumpin kauden aikana varsin läheisissä väleissä Trumpin Israel-myönteisen ulkopolitiikan vuoksi. Trumpin ja varapresidentti Mike Pencen osoittama ystävällisyys Israelia kohtaan ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Yhdysvalloissa erityisesti oikeisto on kaveerannut maan kanssa jo monen vuoden ajan. Mistä tämä sitten johtuu? Selittäviä tekijöitä on monia, ja useimmat niistä pohjautuvat uskontoon ja samankaltaisten arvojen jakamiseen. Israelin johtajaa Netanjahua on pidetty autoritaarisena ja Israelin demokraattinen kehitys on ollut monien mielestä vaarassa, mutta Israel on tästä huolimatta ollut pitkään yksi Lähi-Idän ainoista demokratioista. Tietyssä mielessä Israel on monilta piirteiltään ”länsimainen”, sillä suuri osa maan alkuperäisistä sionistisista perustajista oli tullut länsimaista, ja monet juutalaiset muuttivat länsimaista ”luvattuun maahan” pitkin 1900-lukua. Länsimaisuus onkin yksi tekijä Israelin ja Yhdysvaltojen läheisen suhteen taustalla. Israelin nykyinen johto pitää uskontoa erittäin tärkeänä. Monet amerikkalaiset konservatiivit korostavat Israelin ja Yhdysvaltojen uskonnollista yhteyttä, kuten suosittu oikeistolainen amerikanjuutalainen ajattelija Ben Shapiro. Yhdysvalloissa erityisesti evankelikaaliset kristityt todistavat uskonnollista sidettä Israeliin. Evankelikaaleille tärkeässä merkityksessä on raamatun sanan lukeminen melkeinpä kirjaimellisesti, minkä vuoksi vanhalla testamentilla on heille suurempi merkitys kuin liberaaleille kristityille. Yhdysvaltain evankelikaalien yhteys Israelin juutalaisiin löytyy siis vanhan testamentin kautta. Toisaalta myös uudella testamentilla on osansa konservatiivisten yhdysvaltalaisten Israelmyönteisyydessä. Uuden testamentin lopun aikoihin 26 | Policy 4/20

Sampo Untamala

"Tämä hartaiden kristittyjen Israel-ystävyys on nähtävissä tietyssä mielessä myös Suomen politiikassa.”

viittaavissa kirjoituksissa ennustetaan juutalaisten paluuta Israeliin sekä Jerusalemin temppelin rakentamista vielä kerran ennen Jeesuksen paluuta maan päälle. Käsitykset lopun ajoista vaihtelevat evankelikaalien keskuudessa, ja niiden merkitys on todella suuri. Tämä hartaiden kristittyjen Israel-ystävyys on nähtävissä tietyssä mielessä myös Suomen politiikassa. Kristillisdemokraateista miltei kaikki ovat ajatusmaailmaltaan Israel -myönteisiä ja monet heistä ovat evankelikaaleja. Konservatiivikristittyjä ovat myös useat perussuomalaiset, kuten Laura Huhtasaari, joka hartaan kristillisen uskon lisäksi noudattaa kosher-ruokavaliota ja kantaa kaulassaan daavidin tähteä. Antisemitismi jakaa äärioikeistoa kahteen leiriin Konservatiivikristityt ovat vain osa Yhdysvaltojen sekä Suomen oikeistoa. Uusi kasvava osa Yhdysvaltojen oikeistosta on Israel-vastaista. Monet Yhdysvaltalaiset uuden aallon äärioikeistolaiset etnonationalistiset liikkeet, kuten Alt-Right ja kaikki sen tapaiset oikeiston alakulttuurit, ovat olleet retoriikassaan kasvavissa määrin eri mieltä Yhdysvaltojen Israel-politiikan kanssa. Osa liikkeen kannattajista on myös levitellyt

klassisia antisemitistisiä salaliittoteorioita siitä, miten juutalainen eliitti hallitsee maailmaa ja suunnittelee länsimaiden väestönvaihtoa valkoisen rodun tuhoamiseksi. ”Kaiken takana on juutalainen” -tyyppinen ajatusmaailma ei ole valitettavasti kadonnut minnekään. Tässä vaiheessa on tärkeää tehdä ero kolmen eri asian välille, jotka ovat Israel, juutalaisuus etnisyytenä ja juutalaisuus uskontona. Määritelmien kirjo on laaja, eivätkä käsitteet aina mene käsi kädessä. Kaikki juutalaiset eivät kannata Israelin valtion toimia. Etnisesti itsensä juutalaisiksi määrittelevät eivät välttämättä harjoita juutalaista uskontoa lainkaan. Joidenkin antisemitistiselle ajattelulle tunnusomaista on se, että nämä kolme nidotaan yhteen salaliittoteoriamaisessa ajattelussa. Israel kulkee käsi kädessä amerikanjuutalaisen eliitin kanssa ja niin edelleen. Juutalaisuus on näissä piireissä myöskin rodullistettu käsite. Antisemitismi on tyypillisesti määritelty vihamieliseksi ja ennakkoluuloiseksi suhtautumiseksi juutalaisia kohtaan. Israel-kritiikkiä kutsutaan usein virheellisesti antisemitismiksi. On huomioitavaa, että vaikka äärioikeistoliikkeet omaavat kansallissosialistisia piirteitä, niiden kannatus on yllättävän suurta. Uusi amerikkalainen äärioikeisto ei pukeudu usein enää bomber-takkiin ja maihinnousukenkiin, vaan pukuun ja solmioon. Ylipäätään nimi Alt-Right, eli vaihtoehtoinen oikeisto, kuulostaa lievemmältä kuin äärioikeisto, vaikka tosiasiassa sitä se juuri on. Liikkeen johtajat ovat todenneet, että yksi suurimmista tavoitteista pitää tyylikkäämpää julkisivua lisäkannatuksen toivossa. Alt-Right on tietysti ääriesimerkki. Yhdysvaltain konservatiiveista löytyy myös ei-antisemiittejä, jotka ovat kuitenkin Israel-kriittisiä. Suomessa Israel ja juutalaisuus -aihepiiri ei ole yhtä merkittävä kuin Yhdysvalloissa, mutta samankaltaiset amerikkalaisessa oikeistossa havaittavissa olevat ilmiöt näkyvät myös täällä. Suomessakin on olemassa Yhdysvaltojen Alt-Rightin kaltainen etnonationalistinen siipi, joka on ollut monesti epäiltynä antisemitistitsten ajatusten levittämisestä. Suomessa jopa järjestettiin vuonna 2018 etnonationalistinen Awakening-konferenssi, jossa oli myös Yhdysvaltalaisia Alt-Right -puhujia. Varsinkin nationalistinen järjestö Suomen Sisu on ollut 2000-luvulla huonossa valossa joidenkin jäsenten etnonationalismiin ja antisemitismiin liittyen. Monet etnonationalistit samaistuvat Natsi-Saksaan, koska se on yksi historian suurimmista etnonationalistisista valtioista. Tämä samaistuminen johtaa usein myös antisemitistisiin ajatuksiin samaistumiseen. Kenties antisemitismi tulee joillekin etnonationalisteille alitajuntaisesti. Jotkut saattavat myös tuntea kateutta Israelin valtiota kohtaan. Israelilla kun on vahva johtaja ja Israel voidaan luokitella etnonationalistiseksi maaksi. Toisin kuin Yhdysvalloissa, kasvava osa eurooppalaisista äärioikeistolaisista kokee, että Israel ja juutalaiset ovat heidän liittolaisiaan yhteisessä taistelussa niin sanottua ”islamisaatiota” vastaan. Israelia siis

Policy 4/20 | 27

"Osa liikkeen kannattajista on myös levitellyt klassisia antisemitistisiä salaliittoteorioita siitä, miten juutalainen eliitti hallitsee maailmaa ja suunnittelee länsimaiden väestönvaihtoa valkoisen rodun tuhoamiseksi.” ihaillaan enemmin kuin vihataan. Israel näyttäytyy tämän äärioikeiston osan silmissä valtiona, joka on laittanut kampoihin arabimaita vastaan. Tämä rikkoo vanhaa käsitystä äärioikeistosta antisemitistisenä. Suomen natsipuolueet joutuivat asian tiimoilta riitoihin 2000-luvun alussa, kun osa piti juutalaista Israelia liittolaisena, osa ei. Halla-ahon tapaus – Alt-Rightin kaltainen esimerkki vai ei? Palataan vielä lopuksi Jussi Halla-ahoon ja antisemitismisyytteisiin. Perusteluja niille oli kaksi: Hallaahon vanhojen ja kiistanalaisten blogikirjoituksien sisältö sekä Halla-ahon osallistuminen Suomen Sisun kirjapiiriin, jossa oli luettu kansallissosialistista kirjallisuutta. Lauri Nurmen esille nostaman kirjoituksen nimi on ”Kansanmurhista ja niiden muistamisesta”. Siinä esitetään, että jotkut kansanmurhat eivät saa tarpeeksi huomiota, kun taas toiset saavat liikaa. Tekstin antama vaikutelma on kuitenkin eri, kuin sen tarkoitus. Koko teksti on olemukseltaan suorasanainen ja provosoiva ja siinä esimerkiksi todetaan, että ”Armenialaiset eivät kiinnosta ketään, koska armenialaiset eivät omista Hollywoodia ja Yhdysvaltain mediaa.” Halla-aho on vastannut Nurmen kirjasta nousseeseen kohuun muun muassa jakamalla Twitteriin muutamia pätkiä, joissa hän kieltää antisemitismin ja rasismin. Vaikuttaa selvältä, että kirjoituksen piilotarkoitus oli retorisesti vähätellä yhtä ihmiskunnan suurinta kansanmurhaa. Tämä ei ole tietenkään hyväksyttävää. Loppujen lopuksi on kuitenkin vaikeaa sanoa, onko nykypäivän Halla-aho antisemitisti. Halla-ahon tuoreemmat ulostulot julkisuudessa ovat nimittäin olleet antisemitismin vastaisia, ja hän on kärkkäästi puuttunut useiden islamistien antisemitistisiin kommentteihin. Toisaalta on hämmentävää, että Hallaaho seisoo vanhojen kirjoitustensa takana. Eikö mitään sanomisia voisi pahoitella? Vaikka Hallaaho ei tätä omien sanojensa mukaan tue, vanhojen blogikirjoitusten ja etnonationalistien käyttämän antisemitistisen retoriikan välillä on paljon yhteneväisyyksiä, mikä ymmärrettävästi herättää epäilyksiä. Halla-ahon tapaus on haastava, niin kuin oikeistoon ja antisemitismiin liittyvät tapaukset yleensä ovat.

28 | Policy 4/20

"Toisin kuin Yhdysvalloissa, kasvava osa eurooppalaisista äärioikeistolaisista kokee, että Israel ja juutalaiset ovat heidän liittolaisiaan yhteisessä taistelussa niin sanottua ”islamisaatiota” vastaan.”

"Vaikuttaa selvältä, että kirjoituksen piilotarkoitus oli retorisesti vähätellä yhtä ihmiskunnan suurinta kansanmurhaa.”

Policy 4/20 | 29

Yhdysvallat: Historia Kompassina Nykyhetkeen Tuukka Saari & Onni Ahvonen

Neljän vuoden välein toistuva rituaali, Yhdysvaltain presidentinvaalit, on jälleen käyty läpi. Edessä odottaa uuden presidentin ja tämän hallinnon politiikkaa - seuraava vaihe valtion historiassa. Tarkastelemme tässä kirjoituksessa marxilaisen analyysin tarjoamasta viitekehyksestä Yhdysvaltain historiaa ensisijaisesti kapitalismin evoluutiona – historiaa, jota määrittää mantereen alkuperäisväestön maiden ryöstäminen, itse kansojen eliminoiminen ja afrikkalaisten orjien työvoiman hyväksikäyttö. Karl Marx kuvaili kapitalismia vallankumouksellisena voimana, joka turmelee ja hyväksikäyttää kaikkea mitä sen eteen tulee. Tämä kehityskulku on ollut erityisen selkeässä roolissa Yhdysvaltain historiassa, ja on edelleen läsnä tänä päivänä.

Kuva: Wikimedia Commons

30 | Policy 4/20

Uudisasukaskolonialismi ja kapitalismin juuret Historioitsija Nick Estes kirjoittaa kirjassaan Our History Is The Future: “…uudisasukkaiden narratiivit käyttävät lineaarista käsitystä ajasta etäännyttääkseen itsensä alkuperäiskansoja ja niiden maita kohtaan tehdyistä hirveistä rikoksista -- , mutta alkuperäiskansojen käsitykset ajasta näkevät nykyhetken rakentuneena täysin menneisyyden ja esi-isiemme varaan. Historia ja nykyhetki eivät ole olemassa erillisinä, tarkoittaen että vaihtoehtoinen tulevaisuus määräytyy myös meidän tavasta ymmärtää menneisyyttämme.” Tähän dialektiseen historiankäsitykseen pohjautuen voimme paremmin ymmärtää sen, miksi historialliset kamppailut rodullistettua ja muuta sortoa vastaan ovat jatkuneet tähän päivään saakka, ja miksi niille ei näy loppua niin kauan kuin Yhdysvaltojen taloudellinen ja poliittinen järjestelmä kietoutuu kirjoituksessa kuvattavan kapitalistisen logiikan ympärille. Yksinkertaistaen valtio perustuu ideologialle, jonka peruspilareita ovat äärimmilleen viety vapaa markkinatalous, imperialistinen laajentuminen, oikeudet yksityisomaisuuteen, protestanttinen kristinusko ja inspiroiva retoriikka demokratiasta. Yhdysvalloissa omaksuttiin alun perin eurooppalainen kolonialismi ja siihen perustuva kapitalismi, joita sitten kehitettiin eteenpäin. Frantz Fanon kuvasi tätä kehitystä kirjassaan Sorron Yöstä (1961) todeten, että “Kaksi vuosisataa sitten Euroopan entinen siirtomaa päätti ottaa Euroopan kiinni. Se onnistui niin hyvin, että Yhdysvalloista tuli hirviö, jossa Euroopan tahrat, sairaudet ja epäinhimillisyys ovat kasvaneet kauhistuttaviin mittoihin”. Toisin sanoen sekä orjatyövoima että uudisasukaskolonialismi perustuivat kapitalismin edellyttämään laajentumisen logiikkaan. Alun perin siirtyminen feodalismista kapitalistisen tuotannon malliin Euroopassa ei ollut rauhanomainen prosessi, kuten Adam Smith aikanaan kuvaili, vaan pikemminkin väkivaltainen kehitys perustuen työvoiman ja luonnonvarojen riistämiseen. Marxilaisessa taloustieteessä tätä prosessia kutsutaan alkuperäiseksi kasautumiseksi (primitive accumulation). Siinä keskeinen argumentti on, että kapitalismi ei olisi pystynyt alkuaan kehittymään vain oman kasaantumisen logiikkansa varassa, vaan tähän tarvittiin kaksi asiaa. Ensiksi alkuperäinen pääoma saatiin ryöstämällä esimerkiksi maa-alueita. Toisekseen oli luotava proletariaatti, joka ei omistanut muuta arvoa tuottavaa tai myytävää kuin oman työvoimansa. Käytännössä tämä toteutettiin esimerkiksi ottamalla haltuun talonpoikien

yhteismaita, ja alkuperäistä pääomaa saatiin orjatyövoimalla. Tämä prosessi sai jatkoa myös uudisasukkaiden rantautuessa Atlantin toiselle puolelle. Yhdysvaltalaisen kapitalismin ja pääoman kasaantumisen juuret perustuvat orjatyövoimaan ja alkuperäiseltä väestöltä valloitettuihin maa-alueisiin.

Siirtyminen palkkatyöhön ja Marxin arvoteoria Orjuuden lakkauttaminen ja siirtymä palkkatyöhön perustuvaan talouteen oli luonnollinen osa kapitalistista kehitystä. Sen mahdollisti yhteiskunnan taloudellisten olosuhteiden muuttuminen teollistumisen myötä. Lisäksi orjien kasvavalla kapinalla ja vastustuksella oli merkittävä vaikutus siirtymään. Tämän analyysin perusteella orjuutta ei lakkautettu moraalisin perustein, kuten usein väitetään, vaan pikemminkin muuttuvien taloudellisten olosuhteiden vuoksi. Palkkatyö osoittautui yksinkertaisesti kannattavammaksi tavaksi riistää lisäarvoa työläisiltä, ja näin kasvattaa voittoja. Tätä hiljattaista siirtymää orjatyöstä palkkatyöhön voimme tarkastella Marxin arvoteorian avulla. Pääomassa Marx nimeää kolme keinoa hyödyntämisasteen lisäämiseksi, eli lisäarvon kasvattamiseksi suhteessa työvoiman arvoon. Ensimmäinen näistä on absoluuttisen lisäarvon kasvattaminen, eli työpäivän pidentäminen. Tämä oli erityisesti kapitalismin alkuvuosina ensisijainen keino louhia lisäarvoa työläisiltä. Toinen on suhteellisen lisäarvon kasvattaminen. Se voidaan tehdä palkkoja ja/tai kulutustuotteiden hintatasoa alentamalla tai työvoiman tuottavuuden lisäämisellä esimerkiksi teknologisten innovaatioiden avulla. Historiallisesti suhteellisen lisäarvon kasvattaminen lisääntyi tuotantoprosessin kehittyessä. Marx mainitsee myös kolmannen keinon, joka on palkkojen alentaminen työvoiman arvon alapuolelle. Hän jättää sen kuitenkin pois omasta analyysistaan. Tämä kolmas keino kuvastaa erityisesti nykypäivän uusliberaalia taloutta. Kapitalismin keskeisin tavoite – mikä on välttämätöntä sen kehittymisen ja selviytymisen kannalta – on työläisiltä saadun lisäarvon jatkuva kasvattaminen edellä mainittujen keinojen avulla. Hyödyntämisasteen lisääminen – ja siten voittoasteen kasvattaminen – on aina kehittynyt, organisoitunut ja laajentunut rodullistetuin linjoin. Toisin sanoen kapitalismin kehitys on aina edellyttänyt – ja ollut riippuvainen – orjuudesta, imperialismista, tiettyjen ihmisryhmien pitämisestä erityisen sorrettuna korkean

”Yksinkertaistaen valtio perustuu ideologialle, jonka peruspilareita ovat äärimmilleen viety vapaa markkinatalous, imperialistinen laajentuminen, oikeudet yksityisomaisuuteen, protestanttinen kristinusko ja inspiroiva retoriikka demokratiasta.” Policy 4/20 | 31

hyödyntämisasteen säilyttämiseksi sekä rodullistettujen uhrien kansanmurhasta (esimerkiksi alkuperäiskansojen kohdalla). Afroamerikkalaisten ja alkuperäiskansojen historiallista asemaa Yhdysvalloissa ei voida siten ymmärtää ilman perusteellista analyysiä tuotantoprosessin kehityksestä historian saatossa. Arvoteoriasta on tässä analyysissä paljon hyötyä.

Imperialismi kapitalismin pysyvänä vaiheena Koska kapitalismi on pohjimmiltaan talouden kasvuun ja markkinoiden laajentumiseen perustuva aate, edellyttää se myös imperialismia. Vladimir Lenin kuvaa teoksessaan Imperialismi: kapitalismin korkein muoto, miten maailma jakautuu pääasiassa kahteen ryhmittymään, sortaviin ja sorrettuihin valtioihin. Vaikka imperialismi on muuttanut muotoaan Leninin jälkeisenä aikana, on havainto edelleen relevantti. Yhdysvaltojen taloudellinen järjestelmä on perusteitaan myöten rakentunut tähän imperialistiseen kaksijakoisuuteen. Kolonialismin aikana pääomaa kasvatettiin suoran miehityksen, valloituksen ja riiston avulla. Postkolonialistisen imperialismin aikana tämä taas on tapahtunut eri keinoja ja mekanismeja hyödyntäen. Perusajatukseltaan kyse on kuitenkin samasta asiasta: voittojen kasvattamisesta ja länsimaisen hegemonian säilyttämisestä. Kuten aiemmin mainitsimme, kapitalismin viimeisimmässä muodossa –uusliberalismissa – pääoma–työläis -suhdetta määrittää pääosin palkkojen polkeminen työvoiman arvon alapuolelle. Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana on tapahtunut maailmanlaajuinen muutos tuotannossa, missä tuotantoprosessi on kasvavassa määrin ulkoistettu globaalin etelän valtioihin. Tämä kuvaa erinomaisesti kapitalistisen markkinatalouden jatkuvaa pakkoa löytää halpaa työvoimaa ja resursseja sekä laajentua selviytyäkseen. Tästä historiallisesta kehityksestä ovat erityisesti kärsineet alkuperäiskansat, afroamerikkalaiset, maahanmuuttajat sekä muut rodullistetusti sorretut ihmisryhmät. Tuotantoprosessin ulkoistaminen globaalin etelän valtioihin on viime vuosikymmeninä

mahdollistanut valtavan elintason kasvun länsimaissa. Lännessä nautittu korkea elintaso on historiallisesti ja edelleen suoraan riippuvaista globaalin etelän valtioiden sortamisesta. Maailman johtavana valtiona ja isoimpana taloudellisena toimijana Yhdysvallat on ollut tähän kehitykseen eniten vaikuttanut valtio, joskaan ei ainoa. Imperialismi ei ole kadonnut maailmasta, vaan sortamisen toimintatavat ovat muovautuneet yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttuessa. Analyysimme kapitalismin viimeisimmästä kehityksen vaiheesta perustuu erityisesti Zak Copen teokseen The Wealth of (Some) Nations sekä John Smithin kirjaan Imperialism in the Twenty-First Century: Globalization, Super-Exploitation, and Capitalism’s Final Crisis.

Historia kompassina tulevaan Ymmärtääksemme nykyhetkeä ja voidaksemme rakentaa uutta tulevaisuutta meidän on palattava historiassa taaksepäin. Meidän on tarkkailtava kaikkein hirveimpiäkin tekoja ja sortoa, sekä seurattava nykypäivään niitä polkuja, joiden ensimmäiset askeleet on astuttu kauan sitten. Menemme taaksepäin, jotta voimme mennä eteenpäin. Olemme pyrkineet osoittamaan, että tämänhetkisen maailmanjärjestyksen juuret ovat syvällä historiallisten vaiheiden ja julmien tekojen maaperässä, emmekä voi kasvattaa uusia noin vain. Voimme kuitenkin kohdata sen tosiasian, että perustavanlaatuinen muutos ei onnistu, ellemme pyri luomaan jotain uutta sen vanhan tilalle, jota ei voi saada tekemättömäksi. Yhdysvaltain uuden presidentin valitseminen ei tuo tätä muutosta, vaan on uusi osa samaa lineaarista käsitystä, joka pyrkii etäännyttämään itsensä historiallisista juuristaan. Väite ei tule vain meidän suustamme. Yhdysvaltain tuleva presidentti totesi kampanjansa aikana rahoittajilleen, että mikäli hänet valitaan, “mikään ei fundamentaalisesti muutu, kenenkään elämisen standardit eivät muutu”. Ernesto “Che” Guevaran sanoja lainaten: “Ainoa tie valoisampaan tulevaisuuteen on olla realistinen, ja vaatia mahdotonta.“

”Yhdysvaltain tuleva presidentti totesi kampanjansa aikana rahoittajilleen, että mikäli hänet valitaan, ’mikään ei fundamentaalisesti muutu, kenenkään elämisen standardit eivät muutu’.”

32 | Policy 4/20

Policy 4/20 | 33

Kuva: Wikimedia Commons

34 | Policy 4/20

Mitä opitaan tietopajassa?

ontus Purokuru tiivistää Römaaninsa avausaukeamalla nykyajan ”top 3 kokemukset”: 1. ahdistus 2. yleinen kusetetuksi tuleminen 3. ei oo motivaatiota.

Yhtä hyvin luettelo voisi kuvata nyky-yliopiston, tietopajan kokemusrakennetta. Yhtenä tämän lehden päätoimittajista olen tottunut saamaan opiskelijoilta rukkasia kysellessäni lehtiartikkelien perään. ”Vitsi olis kyl tosi kiva joskus kirjoittaa mutta nyt ei oo yhtään ylimäärästä aikaa, hirveesti stressiä…” Yhtä epätoivoinen on yritys houkutella kanssaopiskelijoita lukupiirin perustamiseen. ”Voi että olis mielenkiintosta mutta nyt ei oo kyl yhtään ylimääräistä aikaa, hirveesti stressiä…”

inejärjestöt ovat viime aikoina pitäneet ääntä opiskelijalle lankeavasta valtavasta työmäärästä. Yletöntä takkaa ei edes pandemia ole keventänyt. Päinvastoin. Edustajistovaalien yhteydessä somessa kiersi laskukaavaa, jonka mukaan yliopistossa tulisi opiskella lähes kaksitoista tuntia päivässä pysyäkseen tahdissa. Vaikka harva, jos kukaan todella työskentelee yhden opintopisteen eteen 27 tuntia, todistanee laskelma siitä huolimatta opiskelijalta vaaditun kohtuuttomuudesta. Lisätään yhtälöön yhä useammin opiskelijalle välttämättömät työtunnit varastolla, kaupankassalla tai viestintätoimistolla, ja ei ole suoranainen ihme, jos aikaa ei liikene lehdille, lukupiireille tai järjestötoiminnalle. Tässä tullaan erääseen nyky-yliopiston ja koko tietokapitalismin keskeiseen paradoksiin. Samalla, kun ymmärretään vapaa-aika tietokykyjen kasvualustana, varmistetaan, että opiskelijalla ei ole yhtään vapaa-aikaa. Samalla,

Teksti: Eero Lipponen Kuvat: Dora Arruda

kun työnostajat ja yliopisto kehottavat verkostoitumaan, huolehditaan, ettei yhteisöllistä oppimista pääse tapahtumaan. Samalla, kun tiedetään merkityksellisen oppimisen tapahtuvan Zoomin ulkopuolella, häkitetään opiskelija break out roomiin. Toisaalta syleillään huoletonta aikaa, epämääräistä tunnustelua ja päämäärätöntä touhuamista niiden potentiaalisen tuottavuuden takia. Toisaalta pelätään perinteiseen tapaan, että juuri näissä kaikki pahe sikiää, että juuri ne tuhoavat työetiikan ja rapauttavat itsekurin. Pelätään varmaankin, että koulutukseen suunnatut varat valuvat hukkaan, jos oppimista ei jatkuvasti kontrolloida ja mittauteta. Tästä seurauksena esseiden ja oppimispäiväkirjojen valtava määrä sekä henkilökohtaisten opintosuunnitelmien välttämättömyys. Näyttää selvältä, että yliopistossa pelko on voittanut luottamuksen.

itä sitten opitaan tässä kiireisessä tietopajassa? Kopioimista, plagioimista, itsestäänselvyyden suoltamista, liibalaaban lurittamista – toinen toistaan ovelampia vippaskonsteja valtavan työmäärän kampeamiseen. Opitaan, että kolmensadan sivun kirjasta voi tehdä esseen lukemalla kolme sivua. Opitaan, että valmiita esseitä ja oppimispäiväkirjoja voidaan copy pastettaa kurssilta toiselle turvautuen vain hyvin kevyeen editoimiseen. Opitaan, että on täysin mahdollista luovia kahden samanaikaisen Zoomluennon välillä. Lopulta jokainen oppii kirjoittamaan oman valmiiden ajatusten sanakirjansa. Ja tietenkin jokaisen oma kirja on toisen kanssa identtinen. Mitä sitten on mahdollista oppia epävirallisessa yliopistossa, opiskelijalehdissä, lukupiireissä ja järjestöissä sekä poliittisissa liikkeissä? Opiskelijalehdissä: erottuvaa ajattelun rytmiä ja omalaatuista kirjoittamisen poljentoa. Lukupiireissä: yhteistä yhteiskunnallista ajattelua ja kokemusten jakamista, kollektiivista tietämistä. Järjestöissä ja

Mitä sitten opitaan tässä kiireisessä tietopajassa? Kopioimista, plagioimista, itsestäänselvyyden suoltamista, liibalaaban lurittamista – toinen toistaan ovelampia vippaskonsteja valtavan työmäärän kampeamiseen.

Policy 4/20 | 35

poliittisissa liikkeissä: varmasti solidaarisuutta mutta ennen kaikkea kiistelyä ja tahtojen törmäyksen tilassa toimimista. Laitamayliopistossa opitaan tuntemisen muotoja, ajattelun kuvioita ja aistimisen tapoja, sekä saadaan kokemuksia, jotka kerrostuvat ihmisruumiiseen tuottaen persoonan.

n selvää, että valtava kiire ja kohtuuton työmäärä kurjistavat opiskelijan elämää. Tämä on jo yksinään täysin riittävä syy alkaa kapinoida. Silti on toinenkin syy vaatia aikaa epämuodolliseen ja itsenäiseen opiskeluun. Nimittäin se, mitä ja miten yliopistossa opitaan, vaikuttaa portfolioproletariaatin työmarkkina-asemaan. Mitä enemmän työntekijällä on erityistaitoja, sitä enemmän hänellä on itsenäisyyttä ja neuvotteluvoimaa työmarkkinoilla. Jussi Vähämäki kirjoittaa Itsen alistuksessa siitä, kuinka tuotanto oli jossain määrin käsityöläismäistä vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa. Työntekijällä oli tällöin neuvotteluvalttinaan kokemukseen perustuvaa erityistä ammattitaitoa. Tayloristisessa tuotannossa työläiseltä sen sijaan vietiin kaikki oma. Hänestä tehtiin koneen jatke, puhdasta ruumiin voimaa – ja siksi keneen tahansa toiseen aina vaihdettavissa oleva kappale. Työolosuhteet heikkenivät. Kärjistetään: näyttää siltä, että nyky-yliopisto tuottaa melkein taylorismin tehdastyöläisen asemaa ajettuja standardeja prekaareja, eräänlaista portfolioproletariaattia. Miltä tämän hahmon taival työelämässä näyttää? Maisterin paperit kourassa ja masennusdiagnoosi Omakannassa cv-prekaari lähtee työnhakuun. Hän tekee sekalaisia pätkiä viestintäalalla, päivittelee sometilejä ja kirjoittaa latteita blogipäivityksiä. Jatkuvasti hän pelkää oman työpaikkansa puolesta ja on valmis tekemään mitä tahansa säilyttääkseen sen. Jokainen toinen työläinen näyttäytyy uhkana hänen leipänsä jatkuvuudelle ja on siksi hänen vihollisensa. Portfolioprole ei osaa mitään, mitä kuka tahansa muu samassa asemassa oleva ei osaisi. Eikä hän kykene tuottamaan yritykselle sellaista uutta tietoa, joka tekisi hänestä työnostajan kannalta korvaamattoman. Potkujen pelossa

hän sitten pokkuroi pomon edessä, tekee kaksitoistatuntista päivää ja laskee palkkaansa hännystelevän hymyn säestyksellä. Hänen täydellinen kyvyttömyytensä uuden luomiseen on tae hänen epävarmalle ja sorretulle asemalleen.

ntä millainen tietotyöläisen luonne voisi versota väljemmässä yliopistossa, jossa epämuodolliselle oppimiselle olisi aikaa? Vaikka tästä ei tietenkään ole takeita – ovathan oppiminen ja tiedontuotanto aina epävarmoja prosesseja – voisi vapaamassa yliopistossa kasvaa jopa omaperäinen, itsenäinen ja yhteisöllinen tietotyöläinen. Omaperäinen: tekee asiat omalla tavallaan eikä alistu komennettavaksi. Itsenäinen: kykenee karkaamaan palkkatyöstä esimerkiksi pienyrittäjyyteen. Yhteisöllinen: järjestäytyy muiden prekaarien työläisten kanssa rakentaakseen pakoteitä tietokykykapitalismista. Kaikesta huolimatta ei tähänkään hahmoon voida luottaa. Ei hänestä taida kuitenkaan olla kapitalismin haudankaivajaksi. Sillä ainakin kyvykkyytensä puolesta hän on juuri sitä, mitä työnostajat tietotyöläiseltä toivovatkin. Hän on innovaattori, jonka kaikki haluavat. Ja vaikka tällainen tyyppi onkin portfolioproletariaattia itsenäisempi suhteessa työnostajaan, ei tästä välttämättä seuraa mitään. Häntäkin osataan kontrolloida, esimerkiksi velalla, eikä hänen yhteisöllinen luonteensa ole vielä tae järjestäytymishalusta.

hkä lupaavampi ehdokas tietokapitalismin kumoajaksi on lopulta opportunistinen cv-prekaari. Hänhän on aivan mahdoton myös yrityksen omistajien näkökulmasta. Hän ei tuota yritykselle mitään, hänestä ei kerta kaikkiaan ole mitään hyötyä yhdellekään projektille. Ja eikö tällainen ihminen ole alistuvuudessaan myös mahdottoman rasittava? ”Mitä voisin tehdä?” -kyselyt, täydellinen oma-aloitteisuuden puute ja rasittava liehakointi – keksittekö mitään halveksuttavampaa? Ehkä tietokapitalismi kaatuu omiin paradokseihinsa. Tälläkin hetkellä tietopajassa saattaa kasvaa kalpea kapitalismin haudankaivaja…

Laitamayliopistossa opitaan tuntemisen muotoja, ajattelun kuvioita ja aistimisen tapoja, sekä saadaan kokemuksia, jotka kerrostuvat ihmisruumiiseen tuottaen persoonan.

36 | Policy 4/20

Ehk채 tietokapitalismi kaatuu omiin paradokseihinsa. T채ll채kin hetkell채 tietopajassa saattaa kasvaa kalpea kapitalismin haudankaivaja...

Policy 4/20 | 37

SA-kuva-arkisto

Kati Makkonen

38 | Policy 4/20

VĂ¤kivaltaan velvoitetut?

Suoritin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen vuosina 20182019. Tänä aikana syitä vapaaehtoisuuteeni ihmeteltiin moneen otteeseen.Olin jokseenkin ihmeissäni, miksi minun tulisi omata jotain syviä, periaatteellisia syitä suorittaakseni palveluksen, johon suuri osa ikätovereistani on velvoitettu.

mmärtääksemme nykymuotoista asepalvelusjärjestelmää, joka on muotoutunut vähittäin, lienee historiakatsaus paikallaan. 1800-luvulla voimistunut nationalismi nosti kansakunnan yksilön yläpuolelle. Isänmaallisuutta ilmennettiin moninaisesti, muun muassa sotavarutelun lisäämisellä. Näin ollen myös tuon ajan Venäjän keisarikunnan läntiseen osaan, Suomeen, rantautui asevelvollisuus vuonna 1878. Alkuvuosina kolmivuotiseen asepalvelukseen arvottiin 10% ikäluokan miehistä. Vuonna 1905, laajojen kutsuntalakkojen seurauksena, asevelvollisuuslain toteuttaminen kuitenkin keskeytettiin. Vastineeksi Suomen tuli maksaa Venäjän keisarikunnalle avustusta. Itsenäistyessään vuonna 1917 Suomella ei siis ollut virallisia sotajoukkoja. Itsenäistymisen jälkeen sisällissotaan ajautuneen nuoren kansakunnan hajanaiset joukot koostuivat siten pääosin vapaaehtoisista. Ratkaisevaan asemaan sisällissodassa nousseet Saksassa sotilaskoulutuksen saaneet suomalaiset jääkärit loivat edellytykset asevelvollisuusjärjestelmän palauttamiselle. Vuonna 1922 itsenäiseen Suomeen säädettiin pysyvä, vuoden mittaiseen palvelukseen velvoittava asevelvollisuuslaki. Näin muotoutunut asevelvollisuus onkin muodostanut pian sadan vuoden ajan puolustuksemme selkärangan.

Suomen turvallisuuspolitiikka nojaa pitkälti suureen reserviin ja uskottavaan puolustukseen. Suomalainen maanpuolustustahto on perinteisesti ollut korkea, ja asevelvollisuusjärjestelmä, johon Suomen puolustus pohjautuu, on edelleen suuressa suosiossa. Jokaisella Suomen kansalaisella on perustuslain mukaan velvollisuus osallistua Suomen puolustukseen. Toistaiseksi asevelvollisuus on kuitenkin koskenut vain miehiä. Esimerkiksi yleisestä äänioikeudesta puhuttaessa yleisellä viitataan jokaisen yhteiskunnan täysi-ikäisen jäsenen oikeuteen antaa äänensä. Onkin aiheellista pohtia, miksi asevelvollisuuden yhteydessä yleisyydellä viitataan vain miespuoliseen väestöön. Palvelukseen määrättyjen miesten määrä on laskenut vuosittain. Nykyään palvelukseen määrätään enää hieman yli 70% miespuolisesta ikäluokasta. Viime vuosina julkiseen keskusteluun on myös noussut ajatus asevelvollisuusjärjestelmän ulottamisesta naisiin. Parlamentaarinen komitea onkin aloittanut tänä vuonna selvityksen asepalveluksen kehittämisestä. Nykymuotoinen järjestelmä on ollut voimassa kymmeniä vuosia, mutta kuten historiakatsaus osoitti, järjestelmä on muotoutunut aikansa olosuhteisiin. Sodankäynti ja yhteiskunnalliset olosuhteet ovat sittemmin muuttuneet merkittävästi: eikö järjestelmänkin tulisi muuttua näiden mukana? Policy 4/20 | 39

Asevelvollisuus todetaan vuosi toisensa jälkeen parhaaksi tavaksi järjestää Suomen sotilaallinen puolustus, pitkälti järjestelmän tarjoaman maantieteellisen kattavuuden sekä laajan reservin vuoksi. Järjestelmää perustellaan myös kustannustehokkuudella, vaikka asevelvollisuuden todellisia kustannuksia ei ole selvitetty perinpohjaisesti. Hintalappuun vaikuttaa merkittävästi se, otetaanko pitkäaikaisvaikutukset huomioon. Pitkällä aikavälillä velvollisuuden suorittaminen siirtää esimerkiksi opiskelun aloittamista ja näin ollen vaikuttaa työelämään siirtymiseen. Kansantaloudelliset vaikutukset voivatkin kasvaa merkittävään mittakaavaan. Nykyjärjestelmässä vaihtoehdoiksi perinteiselle aseelliselle palvelukselle tarjotaan siviilipalvelusta ja aseetonta palvelusta. Nämä vaihtoehtoiset suoritustavat edellyttävät kuitenkin oma-aloitteista hakeutumista. Ne myös sitovat yksilöä aseellisen palveluksen tavoin puolesta vuodesta vuoteen. Vuoden työtulojen menettäminen voi olla merkittävä taloudellinen haitta esimerkiksi perheelliselle asevelvol-liselle. Todettakoon, että usealle palveluksesta on myös hyötyä, sillä puolustusvoimat on panostanut koulutuksensa kehittämiseen ja tarjoaa palveluksen suorittaville monipuolisia tehtäviä. Palveluksen etuina pidetään esimerkiksi sosiaalisten taitojen, esiintymiskykyjen sekä johtamistaitojen kehittymistä. Palvelusaika voi tarjota mahdollisuuden jopa satapäisen joukon johtamiseen. Parikymppisen onkin epätodennäköistä saada näin merkittävää vastuuroolia armeijan ulkopuolella. Asepalvelus näyttäytyy siis usein positiivisena mahdollisuutena uusien taitojen opetteluun, mutta tämä argumentti ei ole yleistettävissä kaikkien palvelun suorittajien näkemykseksi. Onkin aiheellista kysyä, voidaanko yksilön velvoittaminen toimimaan jopa oman tahtonsa vastaisesti oikeuttaa edellä mainittujen hyötyjen nojalla. Haasta itsesi ja hae palvelukseen – näin kehotetaan Puolustusvoimien naisten vapaaehtoisen palveluksen esitteessä. Perinteisesti hyvin maskuliininen organisaatio sai ensimmäiset naissotilaansa vuonna 1995, kun laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta säädettiin. Naisia kannustetaankin yhä enenevässä määrin kantamaan kortensa kekoon sotilaallisen maanpuolustuksen hyväksi. Vuosittain noin tuhat naista hakeutuu palvelukseen. Yhtenä joistain kymmenistä palveluksen Haminassa aloittavista naisista astuin sisään varuskunnan porteista, tutkimusmatkalle suomalaisen yhteiskunnan peruspilariin. Pohdinko tuolloin, kahdeksantoistakesäisenä, olevani osa Suomen puolustuksen selkärankaa? En juurikaan. Kokeilunhalu oli tarpeeksi kutkuttava motiivi, kun sen suuremmin ajattelematta suostuin osaksi reserviä kuuteenkymmeneen ikävuoteen saakka.

40 | Policy 4/20

Palvelukseen oma-aloitteisesti hakeutuvat, motivoituneet naiset muodostavat kuitenkin vain murto-osan palveluksen suorittajista. Miten on niiden laita, jotka eivät tätä valintaa saa tehdä? Voiko yksilön velvoittaa pahimmassa tapauksessa ottamaan toiselta ihmiseltä hengen? Tällainen muuten yleisen moraalikäsityksen vastainen toiminta on perinteisesti nähty sotatilanteessa oikeutettuna. Sodankäynnin pelisäännöt saavat perustansa kansainvälisestä humanitaarisesta oikeudesta sekä Geneven sopimuksista. Näillä ylikansallisilla sopimuksilla määritellään reunaehdot sodassa toimimiselle sekä väkivallan oikeutukselle moraalikysymyksiin kuitenkaan kantaa ottamatta. Sodan syvemmän moraalisuuden pohtiminen jääkin pitkälti yksilöiden omalle vastuulle. Sotilaskoulutuksen pohjimmaisena pyrkimyksenä voidaankin nähdä se, että tilanteen niin vaatiessa yksilö kykenee toimimaan moraalikäsityksensä vastaisesti. Keskusteluun tulisikin uudelleen nostaa se, kenellä tai millä taholla on oikeus määritellä tilanne, jossa yleisestä moraalikäsityksestä on oikeutettua luopua. Sotilasvalassa lupauduin kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustamaan isänmaani koskemattomuutta… Tietääkö juuri aikuisuuden kynnykselle kerinnyt nuori kuitenkaan mihin lupautuu? Vuoden hauska sotaleikki saattaa muuttua hyvinkin todeksi tilanteen kiristyessä. Jo mahdolliseen kovaan tilanteeseen valmistautumiseksi olisi tärkeää, että koulutuksen syitä sekä sen tarkoitusta tarkasteltaisiin kriittisesti. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan eettisiä näkökulmia käsitellään hyvinkin pintapuolisesti muutaman sotilaspastorin oppitunnin muodossa. Vaikka koulutuksessa puhutaan vihollisista, jää toiminnan tavoitteena oleva tavoite vahingoittaa toisia ihmisiä päivittäisessä toiminnassa taka-alalle. Moniko olisi tähän tositilanteessa valmis? Minkäänlainen rauhan ajan koulutus ei toki valmista täysin sotatilan ääriolosuhteisiin. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta perinpohjaiselle keskustelulle sodan realiteeteista sekä väkivallan oikeutuksesta. Turvallisuuspoliittisissa selonteoissa sekä julkisessa keskustelussa nousee yhä useammin esiin laaja turvallisuuskäsitys, jossa huomioon otetaan yhteiskunnallinen, taloudellinen, ympäristön sekä kansalaisten turvallisuus. Inhimillinen turvallisuus on armeijan ohella vähintäänkin yhtä tärkeä vakaan yhteiskunnan edellytys. Tasa-arvon mallimaaksikin tituleerattu Suomi ei epätasa-arvoisen, sukupuolittuneen asevelvollisuusjärjestelmänsä myötä ole tittelinsä veroinen. Koska tasa-arvo on keskeinen yhteiskunnallisen vakauden takaaja, on yllättävää, ettei järjestelmää olla kyetty uudistamaan vastaamaan sen vaateeseen. Valinta siitä, onko valmis velvoittamaan itsensä kymmeniksi vuosiksi sotilaalliseen maanpuolustukseen, tulisi olla yksilöllä yhteiskunnan sijaan. Henkilökohtaisesti olen tehnyt tämän päätöksen, ja sen takana myös seison. Minä olen kuitenkin onnekas, olenhan saanut valita.

Kuva: puolustusvoimat

„ Sotilaskoulutuksen pohjimmaisena pyrkimyksenä voidaankin nähdä se, että tilanteen niin vaatiessa yksilö kykenee toimimaan moraalikäsityksensä vastaisesti. Keskusteluun tulisikin uudelleen nostaa se, kenellä tai millä taholla on oikeus määritellä tilanne, jossa yleisestä moraalikäsityksestä on oikeutettua luopua. Sotilasvalassa lupauduin kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustamaan isänmaani koskemattomuutta… Tietääkö juuri aikuisuuden kynnykselle kerinnyt nuori kuitenkaan mihin lupautuu?

Policy 4/20 | 41

Eurooppalaista julkisuutta etsimässä Getty Images

hdysvaltain marraskuiset presidentinvaalit ovat eurooppalaisessa ja suomalaisessa mediassa saaneet kosolti palstatilaa, mikä on Yhdysvaltain hegemonisen aseman myötä kenties perusteltua. Samalla lähes pimentoon ovat kuitenkin jääneet vääjäämättä jossain Euroopan kolkassa käynnissä olevat vaalit, jotka epäsuoran vaikuttamisen sijaan vaikuttavat suoraan kotimaiseen poliittiseen kontekstiin Euroopan Unionin kautta. Muutaman menneen kuukauden aikana parlamenttivaalit on järjestetty muun muassa Liettuassa, jossa keskustavasemmistoviritteisen agraaripuolueen miespuolinen konservatiivipääministeri on vaihtumassa keskustaoikeiston liberaaliin naiseen. Se tarkoittaa konkreettisia muutoksia Euroopan päättävissä elimissä ja niiden voimasuhteissa, jotka ainakin osaksi määrittävät toistakymmentä prosenttia uudesta lainsäädännöstämmekin. Vaaleista löytyy yhtymäkohtia kotosuomeen enemmänkin, sillä todennäköisten hallituspuolueiden johdossa on nainen yhtä lukuunottamatta. Myös pääministeriksi ollaan ehkä valitsemassa nainen, aivan kuten Suomeenkin on valittu tälläkin hetkellä kuluvalle vaalikaudelle. Liettuan edellistäkään vaalikautta voi tuskin kutsua tapahtumaköyhäksi. Aiemmin syksyllä maan korkein oikeus totesi viimeisen puolentoista hallitusvuoden olleen perustuslain vastaisia, sillä hallitus ei äänestyttänyt ohjelmaansa uudestaan useiden ministereiden vaihduttua. Vasta nyt, parlamentinvaalien jälkeen, oikeus päätti virallistaa päätöksen säädyllien vallanvaihdon turvaamiseksi. Näin ollen liki kahden vuoden perustuslainvastaisesta hallituksesta muodostuu lähinnä historian kuriositeetti. Kun Liettuan vaaleista uutisoitiin suomenkielisessä mediassa lähinnä yksittäisenä toteavana tuloslitaniana,

42 | Policy 4/20

eikä valtion perusolemukseen menevää perustuslaillisuusvyyhtiä noteerattu ollenkaan, on samaan aikaan pitkin syksyä ollut käynnissä mittava ja perinpohjainen analyysilinko Yhdydvaltain presidentinvaalien eri osa-alueista. Kymmeniä lukutunteja ja tuhansia palstamillimetrejä on käytetty nimitysten ja kampanjoiden käänteiden spekulointiin siitä huolimatta, että – väitän – Liettuan pääministeriydellä on konkreettisen politiikan tasolla enemmän merkitystä suomalaiselle. Eikä siinä mitään. Lehdistö pyrkii kirjoittamaan ja media pyrkii tuottamaan sellaista sisältöä, jolle on lukijoita ja kuluttajia. Ja vetovoimaa neljän vuoden välein tapahtuvalla sirkuksenomaisuuteen asti viedyllä Yhdysvaltain politiikkaspektaakkelilla eittämättä on. Rapakontakaisten vaalien dominanssia kotimaisessa mediassa tuskin kuitenkaan voidaan selittää yksinomaan Yhdysvaltojen hegemonisella asemalla maailmanpolitiikassa ja sitä kautta diffusoituvilla merkityksillä. Yhdysvalloissa on olemassa koko liittovaltion tasolle keskittynyt julkinen tila tai julkisuus, habermaslaisittain public sphere, jossa yhteiskunnallisia asioita voidaan käsitellä koko valtion alueella yhdessä julkisuudessa, tapahtui kehityskulku sitten Floridassa tai Wyomingissa. Julkisuuden sfääri on olemassa liittovaltionlaajuisesti, eikä vain osavaltiotasolla.

Julius Lehtinen

„

Yhdysvalloissa on olemassa koko liittovaltion tasolle keskittynyt julkinen tila tai julkisuus, habermaslaisittain public sphere, jossa yhteiskunnallisia asioita voidaan käsitellä koko valtion alueella yhdessä julkisuudessa, tapahtui kehityskulku sitten Floridassa tai Wyomingissa. Julkisuuden sfääri on olemassa liittovaltionlaajuisesti, eikä vain osavaltiotasolla.

Policy 4/20 | 43

Euroopassa sen sijaan kyseisenlaista koko mantereen – tai edes Euroopan Unionin – kattavaa yhteistä julkisuutta ei EU-elinten kovasta yrityksestä huolimatta ole päässyt syntymään isossa mittakaavassa. Yhä edelleen kotimaisten viestinten on kahlattava läpi liettualaisten viestinten tuotantoa päästäkseen selville liettualaisten tapahtumaketjujen tarkemmasta kulusta ja yksityiskohdista sen sijaan, että olisi olemassa koko Euroopan Unionin alueelle ulottuvia viestimiä niiden helpomman ja laaja-alaisemman käsittelyn mahdollistamiseksi. Julkisuuden sfääri on olemassa enimmäkseen kansallisesti, ei euroopanlaajuisena. Mikäli Euroopan Unioni katsotaan edes jossain määrin federaationomaiseksi rakennelmaksi tai konfederaatioksi, on käsissä valtiomuodollisesti hyvinkin samankaltainen aihio kuin Yhdysvalloissa sen itsenäistymisen aikana ja vertailu siten mielekästä. Selittävät tekijät sille, ettei Eurooppaan ole Yhdysvaltain tapaan kehittynyt yhteistä koko aluetta kattavaa julkisuutta, voidaan jaotella karkeasti kolmeen osaan: massiivisiin kielieroihin, historiallisen kontekstin eriävyyteen sekä yksinkertaisesti liittovaltiorakennelman ikään. Aina viimeisiin vuosikymmeniin asti Yhdysvaltain liittovaltiota on käytännössä kaikilla sen relevanteilla tasolla dominoinut yksi kieli, englanti. Valtion perustuslaki on sorvattu ja politiikka operoi edelleen hyvin pitkälti kyseisellä kielellä. Lähes jokainen valtion asukas vähintään ymmärtää kieltä ja kykenee näin osallistumaan yhteisen englanninkielisen julkisuuden piiriin, jossa lähes kaikkia asioita käsitellään. Eurooppa sen sijaan on kielellisesti huomattavasti eriytyneempi, eikä sitä ole missään vaiheessa päässyt dominoimaan mikään yksittäinen kieli. Euroopan Unioni toimii erillisesti jokaisen jäsenvaltion kielellisillä ja paikallisilla ehdoilla; EU kääntää kaikki asiakirjansa kahdellekymmenelle neljälle kielelle. Kielellisesti monisyisempi kehitys on totta kai “vanhan mantereen” historiallisen kehityksen ja kontekstin tulosta. Siinä missä Euroopassa kielellinen koktaili on monituhatvuotisen yhteiselon, sotien ja etnisen mosaiikin tulosta, on Yhdysvaltain historia verrattain lyhyempi. Se on vain muutamassa sadassa vuodessa ja yhden kielellisen kontekstin dominoimana ostanut, ryöstänyt ja valloittanut tiensä itärannikon siirtokunnista tyynelle valtamerelle asti. Yhdysvalloissa tätä on kutsuttu “kutsumuskohtaloksi”, manifest destinyksi.

44 | Policy 4/20

Lopputuloksena on afroamerikkalaisten orjuutuksesta ja maan myöhäisestä etnisestä monimuotoistumisesta johtuen huomattavasti Eurooppaa kielellisesti yhtenäisempi valtio. Tähän assimilaatioon ja homogenisoitumiseen on suurissa määrin vaikuttanut yksinkertaisesti aika yhden valtiojärjestelmän alla. Euroopan Unionin vaappuvan federaatiokehityksen aikajänne voidaan vetää parhaimmillaankin vain muutamiin vuosikymmeniin. Sitä vastoin Yhdysvallat on ollut ensin löyhempi ja lopulta tiukempi liittovaltio jo lähes kaksi ja puoli vuosisataa. Alkuaikoinansa myös nykyiset Yhdysvallat käsittävä alue oli kielellisesti ehdottomasti monimuotoisempi: oli ranskankielistä Louisianaa, espanjankielistä Floridaa ja havaijinkielistä Havaijia, puhumattakaan liikkuvammista natiiveista amerikkalaisheimoista uniikkeine kulttuureineen ja kielineen. Kuluneina vuosisatoina Yhdysvallat on aivan viime aikoihin asti kehittynyt kohti tiukempaa yhtenäiskulttuuria niin kielellisesti kuin tapakulttuurillisesti. Näin ollen valtion mahdollisuudet yhteisen julkisuuden, julkisen tilan luomiseen ovat Eurooppaan nähden moninkertaiset. Ei siis ole ollenkaan sattumaa, että keskimääräinen suomalainen tuntee Nebraskan ja Mainen poikkeavan valitsijamiesjärjestelmän paremmin kuin Liettuan vaalijärjestelmän ja poliittiset kehityskulut. EU:n ja sen jäsenvaltioiden etäisyys, byrokraattisuus ja sekavuus – vaikka myös osaltaan hyvin perusteltua ja oikeutettua – on muodostunut truismiksi, jolle ei katsota voitavan kerrassaan mitään. Kyse on kuitenkin myös tahdosta. EU on kontekstina monikielinen ja nuori, mutta siihen on tästä huolimatta alkanut ilmaantua yleiseurooppalaisia julkaisijoita kuten Euronews, Politico Europe, Europe Elects ja Euractiv. Julkaisijoiden fokus tai ensisijainen kohde ei ole enää ainoastaan tietty kansallisvaltio ja sen julkisuus, vaan koko Eurooppa eri poliittisine konteksteineen. Julkisuuden ylläpito ja kattavuuden kasvattaminen vaatii resursseja, yhteistyötä ja laaja-alaista rekrytointia, erityisesti Euroopan kontekstissa, mutta tehtävissä se on jopa vapaaehtoispohjalta. Etenkin kielitaitoisuuden lisääntyessä globalisaation, teknisen kehityksen ja internetin myötä, on mahdollista ylittää kielimuuri ja luoda yhteinen julkisuus. Tämän myötä saavat suomalaisetkin ehkä lukea enemmän niistä poliittisista kehityskuluista, jotka vaikuttavat suoraan kotimaiseen politiikkaan.

Navigator

„

EU on kontekstina monikielinen ja nuori, mutta siihen on tästä huolimatta alkanut ilmaantua yleiseurooppalaisia julkaisijoita kuten Euronews, Politico Europe, Europe Elects ja Euractiv. Julkaisijoiden fokus tai ensisijainen kohde ei ole enää ainoastaan tietty kansallisvaltio ja sen julkisuus, vaan koko Eurooppa eri poliittisine konteksteineen.

Shutterstock Policy 4/20 | 45

Mikä edari? Janne Lodewijks

YY:n edustajisto on ylioppilaskunnan korkein päättävä elin, jolla on valta äänestää oikeastaan kaikesta, mitä ylioppilaskunnan hallitus ja käytännössä koko yliopiston ylioppilaskunta tekee. Edustajisto valittiin vaaleilla kahdeksi vuodeksi marraskuun alussa ja polvista pääsi taas kerran monta edustajaa mukaan toimintaan. Ylioppilaskunnan päätösvallan alle kuuluu mm. YLVA ja YTHS. Se vastaa tiloista missä toimimme, hoitaa opiskelijoiden edunvalvontaa niin yliopiston kuin yhteiskun-

nankin tasolla sekä jakaa YLVA:n ja jäsenmaksujen kautta rahoitusta ainejärjestöillemme. Silti äänestysprosentti on pieni, eikä kukaan oikein tiedä mitä edarissa tapahtuu. Ylioppilaskunnassa on poliittisesti sitoutuneita ja sitoutumattomia edustajistoryhmiä, jotka lähtökohtaisesti ajavat edustajiston toimintaa hieman eri suuntiin. Poliittisesti sitoutuneita ryhmiä ovat Kansalliset opiskelijat (kokoomusnuoret), HYY:n vihreät (vihreät nuoret), Keskeiset (keskustanuoret), OSY (SDP-nuoret) ja sitoutumattomia ovat HYAL (helsingin yliopiston ainejärjestöjen liitto), HELP (Ammatillisten alojen järjestöjen ryhmä), Sitoutumaton vasemmisto, Osakunnat ja SNÄf (Svenska Nationer och Ämnesföreningar) Haastattelin puhelimitse yhtä polvilaista jokaisesta ryhmästä, jossa on polviedustus.

Hekma Peltonen Fuksi HELP Mikä on sinulle tärkein teema tulevalla kaudella? Ei ole yhtä tärkeintä. HELPin omat teemat ja niiden lisäksi yhdenvertaisuus, opiskelijoiden hyvinvointi sekä mielenterveys. Opiskelijoiden resurssit, opiskelijapalvelut ja oikeusturva ovat tärkeitä kokonaisuuden kannalta.

Mitä päättäisit, jos voisit päättää mitä vain? On vaikea nimetä yhtä asiaa, sillä asiat liittyvät usein toisiinsa ja ovat monimutkaisia. Olen SOCO:ssa perehtynyt erityisesti yhdenvertaisuuskysymyksiin, ja mielestäni tähän pitäisi panostaa paljon enemmän. HYY:n toimintaohjeita häirinnän varalle tulisi konkretisoida entisestään ja parantaa opiskelijan oikeusturvaa tälläkin saralla enemmän. En osaa vielä sanoa, mikä olisi paras keino puuttua syrjintään, koska se on hyvin monimutkainen aihe.

46 | Policy 4/20

Opiskelijoiden hyvinvoinnista, jaksamisesta ja mielenterveydestä on ollut paljon puhetta vaalien alla. Miten HYY voi vaikuttaa tähän? Pitää olla hereillä ja panostaa erityisesti YTHS:n palvelutason ylläpitämiseen. Täytyy lobata myös valtakunnallisella tasolla, jotta meiltä ei viedä resursseja toimia. Viestinnässä pitää tuoda esiin myös monenlaisia opskelijatarinoita, ja mielenterveyskysymyksistä pitää keskustella enemmän ja tehdä esim. kampanjoita.

Pitääkö HYY:n olla poliittinen? Edustajisto valitaan vaaleilla ja puhutaan yliopistodemokratiasta, joten politiikka on tietysti erottamaton osa sitä. HELP menee puoluesitoutumattomana ryhmänä kuitenkin edunvalvonta edellä, ja opiskelijapolitiikassa voidaan mielestäni nähdä opiskelijakuntaa kokonaisvaltaisesti hyödyttäviä linjauksia. Näistä linjauksista voidaan olla toki eri mieltä myös HELPin sisällä.

Terveiset äänestäjille? Kiitos kaikille minua äänestäneille. Kiitos myös niille, jotka äänestivät ylipäätään. Kannattaa seurata, mitä edaattorit tekevät kauden aikana. Saa mielellään antaa myös kritiikkiä!

Miksi kukaan ei tiedä, mitä edarissa tehdään? Tehdäänkö siellä mitään? Viestintä epäonnistuu aina. Edarissa käsiteltävät asiat eivät ole ehkä myöskään tarpeeksi kiinnostavia, koska ne eivät ole kauhean konkreettisia. Opiskelijoiden resurssit ovat rajallisia, ja edari kilpailee niistä esim. ainejärjestöjen kanssa, jotka usein vievät voiton.

Amanda Laukkanen

Kolmannen vuoden opiskelija HYAL Miksi kukaan ei tiedä, mitä edarissa tehdään? Tehdäänkö siellä mitään? Edarista ei viestitä tarpeeksi opiskelijoille, muuten kuin vaalien alla. Siellä tehdään tärkeitä päätöksiä, mutta se on silti etäinen. Edarissa tehdään myös paljon perustason päätöksiä, jotka eivät ole kovin huomiota herättäviä, ja harvat opiskelijat jaksavat seurata edarin kokousten streameja.

Pitääkö HYY:n olla poliittinen? Mikä on sinulle tärkein teema tulevalla kaudella? Opiskelijoiden mielenterveys. Erityisesti korona-aika on vaikuttanut siihen hyvin negatiivisesti, vaikka luvut eivät olleet kivaa luettavaa alunperinkään. Hyy voisi tukea järjestöjä hyvinvoinnin edistämisessä, koska tätä kautta tavoittaa opiskelijoita paremmin.

Opiskelijoiden hyvinvoinnista, jaksamisesta ja mielenterveydestä on ollut paljon puhetta vaalien alla. Miten HYY voi vaikuttaa tähän? Keskustelu aiheesta on tärkeää, opiskelijoiden pitää saada tietää, etteivät he ole yksin asian kanssa. Palautetta pitää viedä eteenpäin yliopistolle ja resursseja mielenterveyspalveluihin pitää saada lisää. Opiskeluilmapiirin luominen vähemmän kuormittavaksi on myös tärkeää ja HYY voisi ottaa enemmän roolia tässä. Opiskelijoiden tukipalveluihin ei pitäisi olla niin vaikea päästä.

Opiskelijoiden etua pitää ajaa politiikassakin. Poliittisissa kannanotoissa pitää olla kuitenkin varovainen. HYY:n pitää edustaa sen kaikkia jäseniä, eikä ketään haluta vieraannuttaa HYY:n toiminnasta puoluepoliittisilla kannanotoilla.

Mitä päättäisit, jos voisit päättää mitä vain? Lisäisin resursseja opiskelijoiden hyvinvointia tukeviin palveluihin. Esim. opintoneuvontaan ja opintopsykologeihin. Aktiivisella edunvalvonnalla on suuri merkitys hyvinvoinnin tukemisessa. Panostaisin mielenterveyden ongelmiin kaikin keinoin. Ennaltaehkäisevä toiminta on myös tärkeää opiskelijoiden mielenterveyden kannalta.

Terveiset äänestäjille? Kiitos kaikille äänestäjille. Tsemppiä ja jaksamista etäopintoihin!

Policy 4/20 | 47

Mikä on sinulle tärkein teema tulevalla kaudella? Yhdenvertaisuus. Se on läpileikkaava teema, jonka pitäisi näkyä kaikessa HYY:n toiminnassa. Myös kuntavaalivaikuttaminen tulee olemaan tärkeää ensi vuonna.

Kreeta Koskijoki Kolmannen vuoden opiskelija Sitoutumaton vasemmisto

Opiskelijoiden hyvinvoinnista, jaksamisesta ja mielenterveydestä on ollut paljon puhetta vaalien alla. Miten HYY voi vaikuttaa tähän?

Miksi kukaan ei tiedä, mitä edarissa tehdään? Tehdäänkö siellä mitään?

HYY voi vaikuttaa tähän lobbaamalla päättäjiä niin kunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla, sekä yliopistoa, jotta saataisiin lisää mielenterveyspalveluita ja opintopsykologeja. Opiskelijoiden mielenterveyteen vaikuttaa myös yhteiskunnan ja yliopiston suorituskeskeisyys, mikä näkyy yliopiston asettamissa opintopistemäärään ja valmistumiseen liittyvissä paineissa.

Viestinnässä ei ole tarpeeksi resursseja. Edari on olennainen osa yliopistoa, jota osattaisiin kaivata vasta jos sitä ei olisi. Jos kukaan ei aja yhdenvertaisuuteen tai kestävään kehitykseen liittyviä asioita, eivät kyseiset teemat näy päätöksissäkään. Edustajat pitävät siis huolen teemojen nousemisesta konkreettisesti päätöksentekoon.

Pitääkö HYY:n olla poliittinen? Mitä päättäisit, jos voisit päättää mitä vain? HYY:n pitäisi järjestää tiettyihin teemoihin, esim. antirasismiin ja esteettömyyteen liittyviä koulutuksia niin henkilökunnalle kuin järjestötoimijoillekin.

Kyllä, koska se on poliittinen elin ja siellä tehdään poliittisia päätöksiä. Ylioppilaskunnan tehtävä ihan yliopistolain mukaan on esimerkiksi edistää jäsentensä yhteiskunnallisia opiskeluun ja opiskelijan asemaan liittyviä pyrkimyksiä. Osa ryhmistä on selkeästi poliittisia, ja niitä ryhmiä äänestämällä tietää paremmin, minkälaista politiikkaa oma ääni auttaa ajamaan.

Terveiset äänestäjille? Olen todella kiitollinen, että sain mandaatin toimia edustajistossa. Yritän tehdä parhaani tehtävässäni. Jos edari kiinnostaa, niin edarikokoukset streamataan youtubessa ja niitä kannattaa katsoa!

48 | Policy 4/20

Mikä on sinulle tärkein teema tulevalla kaudella? Opiskelijoiden kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tähän liittyy esim. inhimillisyys opiskelutavoitteissa, opiskeluiden joustavoittaminen ja mielenterveyteen panostaminen.

Opiskelijoiden hyvinvoinnista, jaksamisesta ja mielenterveydestä on ollut paljon puhetta vaalien alla. Miten HYY voi vaikuttaa tähän? HYYn tasolla pitäisi keskustella opiskelijoiden hyvinvoinnista enemmän. Kampanjoilla voisi korostaa sitä, että vika ei ole opiskelijassa, vaan siinä, että systeemi on liian kuormittava. Somen roolista hyvinvoinnissa voisi myös keskustella, sillä uskon, että se on iso syy mielenterveysongelmiin. Tämä vallitseva hustlauskulttuuri ja lisääntynyt työmäärä opiskelussa herättää helposti riittämättömyyden tunteita.

Silja Laitinen Toisen vuoden opiskelija HYY:n vihreät

Miksi kukaan ei tiedä, mitä edarissa tehdään? Tehdäänkö siellä mitään? En itsekään tiennyt vielä vuosi sitten edarista mitään. Edustajisto on liian hiljainen, paitsi vaalien alla. HYYn voisi nähdä ainejärjestöjen katto-organisaationa. Jos opiskelijat tuntisivat HYYn ja sen vaikutusmahdollisuudet paremmin, voisi löytyä myös enemmän äänestysintoa.

Pitääkö HYY:n olla poliittinen? Pitää. Olemme opiskelijoina osa yhteiskuntaa, ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa sekä esimerkeillä että konkreettisesti. HYYn tulee ajaa opiskelijoiden etua myös yhteiskunnassa, ja esim. ilmastonmuutoksen torjuminen on poliittista. Kestävän ylioppilaskunnan luomista ei voi jättää ainoastaan yksilöiden harteille.

Mitä päättäisit, jos voisit päättää mitä vain? Kursseista pitäisi tehdä opiskelijalähtöisempiä. Poistaisin läsnäolopakot ja vaatisin kaikkien luentojen tallentamista. Pienryhmätyöskentelyyn livenä pitäisi antaa mahdollisuus. Opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet ja oppimistavat pitäisi huomioida paremmin.

Terveiset äänestäjille? Ensinnäkin kiitos kun äänestitte. Vain noin joka kolmas äänesti tänäkin vuonna. Äänestysprosentin alhaisuus on hälyttävää, eikä opiskelijademokratia siksi toteudu. Kiitos luottamuksestanne minua kohtaan. Lupaan tehdä parhaani edarissa, jotta meitä opiskelijoita kuultaisiin!

Policy 4/20 | 49

Salla Kuva Fuksi Kansalliset ylioppilaat Mikä on sinulle tärkein teema tulevalla kaudella? Tärkeitä teemoja on paljon. Mielenterveys ja jaksaminen korostuvat nyt poikkeusaikana erityisen paljon. YTHS:n mielenterveyspalveluihin on tällä hetkellä aivan liian pitkät jonot.

Pitääkö HYY:n olla poliittinen? HYYn pitää olla poliittinen, koska sen sisällä tehdään tärkeitä poliittisia päätöksiä. Meiltä löytyy edustajistosta upea skaala niin poliittisia kuin poliittisesti sitoutumattomiakin ryhmiä, jotka tekevät yhdessä poliittisia päätöksiä, ja joista jokainen voi löytää omansa.

Opiskelijoiden hyvinvoinnista, jaksamisesta ja mielenterveydestä on ollut paljon puhetta vaalien alla. Miten HYY voi vaikuttaa tähän?

Miksi kukaan ei tiedä, mitä edarissa tehdään? Tehdäänkö siellä mitään?

Olisi hyvä pohtia, voisiko pienemmille kursseille tarjota myös lähiopetusvaihtoehtoa, jotta saataisiin lisättyä opiskelijoiden sosiaalisten kontaktien määrää arjessa. HYY:n pitää myös valvoa opiskelijoiden etuja siinä, että kurssit eivät muutu ainakaan kuormittavammiksi etäopetuksessa. HYY voisi myös perustaa työryhmän miettimään keinoja mielenterveyden edistämiseksi, ja tukea ainejärjestöjä keksimään mielekästä toimintaa ikuisen marraskuun vastapainoksi.

HYY on tällä hetkellä liian etäinen jäsenistöstään. Toimintaa tulisi tehdä läpinäkyvämmäksi siten, että jäsenistö oikeasti tietäisi, mitä edustajisto tekee. Taas kerran voidaan siis todeta, että viestintää on kehitettävä ja sille on pohdittava toimivia kanavia. Edustajistossa tehdään todella tärkeitä koko jäsenistöä koskevia päätöksiä, joten on aidosti ongelma, että tällä hetkellä niin pieni prosentti opiskelijoista käyttää edustajistovaaleissa äänioikeuttaan.

Mitä päättäisit, jos voisit päättää mitä vain? Päättäisin, että jokainen opiskelija pääsee tarvitsemansa avun piiriin nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Eli lobbaisin YTHS:n mielenterveyspalveluiden resurssien kasvattamista.

50 | Policy 4/20

Terveiset äänestäjille? Valtava kiitos luottamuksestanne! Pyrin tekemään kaikkeni, jotta meidän ylioppilaskuntamme voisi kulkea kohti opiskelijan parempaa huomista. Muistakaa osallistua ja vaikuttaa, koska vain siten voidaan saada muutoksia aikaiseksi.

Policy 4/20 | 51

Me vastaan (kyber)maailma

Miten Vastaamon tietomurto ja kyberturvallisuus liittyvät sukupuolistuneeseen väkivaltaan? Katri Leppälaakso Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoa koskevassa keskustelussa nostettiin esiin huoli Suomen kansallisesta turvallisuudesta, yksilön tietosuojasta ja mielenterveysongelmiin liittyvästä stigmasta. Eräs tärkeä näkökulma unohtui keskustelusta kuitenkin kokonaan. Analyysissaan Katri Leppälaakso pohtii, miten Vastaamon tapaus, tietomurrot ja kyberturvallisuus liittyvät sukupuolten tasa-arvoon, tarkemmin ottaen sukupuolistuneeseen väkivaltaan. 52 | Policy 4/20

Kuva: Pixy

okakuun 21. päivänä mediassa kuohui, kun Suomen suurin yksityinen psykoterapiakeskus Vastaamo ilmoitti joutuneensa laajan tietomurron ja kiristyksen kohteeksi. Huhut tietomurrosta olivat ehtineet levitä jo muutaman päivän ajan, kun ransom_man-nimellä esiintynyt käyttäjä oli kertonut Tor-verkossa onnistuneensa saamaan haltuun Vastaamon potilasrekisterin. Joitakin päiviä myöhemmin hyökkääjä latasi ilmeisesti vahingossa koko Vastaamon tietokannan darknetiin, eli pimeään verkkoon. Tiedostoa on mahdollisesti ladattu sen jälkeen muiden käyttäjien toimesta, joka altistaa tietomurron uhrit uusille kiristyksille. Murretusta rekisteristä käyvät ilmi paitsi psykoterapiassa käyneen potilaan nimi, henkilötunnus ja yhteystiedot, myös potilaskertomukset, eli kirjaukset terapiakäyntien sisällöstä. Tilanteen edetessä Vastaamolle on satanut lisää lokaa niskaan. Nykyisten tietojen mukaan yritykseen on kohdistettu itse asiassa kaksi tietomurtoa, toinen marraskuussa 2018 ja toinen maaliskuussa 2019. Rikosilmoitus on tehty poliisille 29. syyskuuta 2020, eli lähes kaksi vuotta ensimmäisen tietomurron jälkeen. Vastaamo tiedotti aluksi murrosta ainoastaan omilla verkkosivuillaan, kunnes sai huomautuksen Tietosuojavaltuutetulta puutteellisista toimenpiteistä. Nykytietojen valossa yrityksen johto, eli ensisijaisesti toimitusjohtaja Ville Tapio, on ollut mitä ilmeisemmin tietoinen tapahtuneesta tietomurrosta jo pidemmän aikaa. Vaikka hyökkääjän ei uskota olevan valtiollinen toimija, on tilanne nostanut esiin huolen Suomen kansallisesta turvallisuudesta. Suuren osan kyberhyökkäyksistä tekee yksittäinen hakkeri tai organisaation sisältä tuleva toimija tai ryhmä, eivät muut valtiot. Huoli valtiollisesta turvallisuudesta on kuitenkin ilmeinen. Vastaamon tietomurron uhrit muodostava arviolta jopa prosentin Suomen väestöstä. Tietoja voidaan myydä eteenpäin ja käyttää hyväksi esimerkiksi informaatiovaikuttamisessa, joka on merkittävä turvallisuusuhka Suomen kaltaiselle avoimelle demokratialle. Esimerkiksi Kremlmyönteisistä Twitter-trolleista raportoinut Jessikka Aro on joutunut Venäjän laajan disinformaatiokampanjan kohteeksi. Kyberympäristön syntyminen on laajentanut turvallisuusnäkökulmaa perinteisestä

turvallisuudesta, kuten maanpuolustuksesta kohti yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Kokonaisturvallisuudessa turvallisuudesta huolehtimisen katsotaan kuuluvan paitsi perinteisille turvallisuusalan toimijoille, myös tavallisille kansalaisille ja yrityksille. Kyberturvallisuus on tavoitetila, jossa kybertoimintaympäristöön voidaan luottaa ja jossa sen toimintaa turvataan. Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että erilaiset yhteiskunnan kriittiset toiminnot, kuten energiahuolto, ovat turvattuna. Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan Suomen kokonaisturvallisuudessa Venäjän asemaa keskeisempää on Suomen sijainti suhteessa Itämereen. Kriittisen infrastruktuurin, kuten verkkojen tai rahtiliikenteen pitkäaikainen häiriintyminen olisi Euroopasta maantieteellisesti erillään olevalle Suomelle katastrofaalista Vastaamon tapauksessa hämmennystä on herättänyt se, miten tällaista tapausta ei ole käynyt Suomessa aiemmin. Näyttöä vastaavista murroista löytyy muista maista. Myös kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll ja prikaatikenraali Mikko Heiskanen ovat esittäneet julkisuudessa oman huolensa Suomen kyberturvallisuuden tilasta. Virallisten selvitysten valossa julkisen vallan pitäisi olla tietoinen siitä, että iso osa kyberhyökkäyksistä kohdistuu nimenomaan terveydenhuoltoon. Onneksi moni hakkeri on luvannut jättää sairaalat rauhaan koronakriisin ajaksi.

“Huoli valtiollisesta turvallisuudesta on kuitenkin ilmeinen”

Kuva: Wikimedia commons

Julkisessa keskustelussa unohdettiin väkivallan uhka Vastaamon tapaus nosti esiin myös huolen inhimillisestä turvallisuudesta, eli yksittäisten uhrien kohtalosta. Moni suomalainen osoitti tukensa tietomurron uhreille postaamalla #enjaa-hashtagia somessa. Journalistiliiton kampanjassa vakuutettiin, että asialliset tiedotusvälineet eivät jaa tietomurron uhrien luottamuksellisia tietoja. Myös viestintätoimisto Ellun Kanat pyrki purkamaan terapiassa käymisen stigmaa käynnistämällä #terapiassatavataan-nimisen somekampanjan. Vaikka kampanjoiden tarkoituksena oli auttaa uhreja, eivät tällaiset solidaarisuuden osoitukset olleet kuitenkaan kaikkien mieleen. Ihmisten tarpeet käydä terapiassa vaihtelevat. Ei ole lainkaan sattumaa, että valtaosa julkisuudessa esiintyneistä uhreista on ollut sellaisia, joiden huolet ovat liittyneet ensi kädessä henkilöturvatunnuksen menettämiseen tai potentiaalisiin taloudellisiin vahinkoihin. Vaikka viranomaiset tekivät asian suhteen kiistatta ansiokasta työtä, näkyivät panostukset ensi kädessä uhreille kohdistuvien taloudellisten vahinkojen minimoimisessa. Ohjeet henkisen kuormituksen vähentämiseen uupuivat monista viranomaisten antamista alkuperäisistä listoista, joissa annettiin neuvoja Vastaamon tietomurron uhreille. Päivitetyissä versioissa Policy 4/20 | 53

keskusteluapu on huomioitu. Poissa julkisuudesta olevilla anonyymeilla keskustelupalstoilla tunnelma oli hyvin erilainen. Ylilaudalla uhrien ongelmia vähäteltiin ja joidenkin oikeutta käydä terapiassa kyseenalaistettiin. Vaikka tällaiset käyttäjät on syytä jättää muutenkin omaan arvoonsa, olisi kaikkien hyvä sisäistää muutama asia terapiasta ja uhrien tilanteesta. Ensinnäkin, erilaiset dissosiatiiviset oireet ovat hyvin tavallisia esimerkiksi traumataustaa omaavalle henkilölle, jonka takia vaikeita kokemuksia saatetaan purkaa terapiassa hyvinkin arkisten teemojen kautta. Ei ole myöskään lainkaan poissuljettua, että terapiassa potilas venyttää totuutta tai jopa suoranaisesti valehtelee, kun kokemuksista puhuminen on liian vaikeaa. Tätä ovat tutkineet esimerkiksi Barry A. Farber, Matt Blanchard ja Melanie Love. Joidenkin terapeuttien kirjaukset ovat hyvin yleistajuisia ja kertovat vain pintaraapaisun potilaan todellisesta tilanteesta. Terapiassa saatetaan paitsi vaieta, myös avautua. Monen uhrin mielestä #terapiassatavataan-kampanja tuntui jopa loukkaavalta, sillä ongelmana ei ollut vain terapiassa käymiseen liittyvä stigma: anonyymeilla keskustelupalstoilla ahdistusta ja jopa itsetuhoisuutta aiheuttivat nimenomaan kirjaukset käyntien sisällöistä. Terapeutit ovat velvoitettuja kirjaamaan käyntejä koskevat lakisääteiset tiedot, joihin lukeutuvat esimerkiksi tulosyy,

esitiedot, nykytila, havainnot ja ongelmat. Lakisääteisten velvoitteiden jälkeen kirjausten tarkkuus on kuitenkin riippuvainen itse terapeutista. Vaikka potilaskertomukset eivät sisällä litteroituja keskusteluja, kuten jossain vaiheessa uskoteltiin, voivat joidenkin uhrien potilaskertomukset olla hyvinkin yksityiskohtaisia. Terapiassa ei paljasteta asioita vain itsestä, vaan myös muista ihmisistä, kuten vanhemmista, sukulaisista, työnantajista, opettajista sekä entisistä ja nykyisistä kumppaneista. Käynneillä voidaan puhua esimerkiksi raiskauksen uhriksi joutumisesta, lapsena tapahtuneesta hyväksikäytöstä tai kumppanin tekemästä väkivallasta. Asioiden tuleminen ulkopuolisten tietoon muilla kuin uhrin omilla ehdoilla on julmaa ja äärimmäisen vaikeaa, mikäli väkivallan tekijä on edelleen osa uhrin elämää. Tiedon levittäminen kiristäjän toimesta tai sen päätyminen vääriin käsiin saattaa antaa reaalimaailmassa olevalle väkivallan tekijälle etulyöntiaseman, joka voi vaikeuttaa esimerkiksi oikeussyytteen nostamista tulevaisuudessa. Tilannetta pahentaa, jos uhrin hyväksikäyttäjä on tiennyt uhrin käyttäneen Vastaamon palveluita. Journalistiliiton #enjaa-kampanja unohti, ettei ongelmana ole vain tietojen jakaminen vaan ylipäänsä niiden lukeminen. Julkisessa keskustelussa jäi vähälle huomiolle se, että jonkun tavoite voi olla nimenomaan tietovuodon uhrin satuttaminen.

Kuva: Pxhere

54 | Policy 4/20

Miten sukupuolistunut väkivalta liittyy tietomurtoihin? Suomessa suurimman osan naisiin kohdistuneista henkirikoksista tekee nykyinen tai entinen kumppani. Kehitysvammaisten naisten kohdalla väkivallan todennäköisyys on jopa nelinkertainen verrattuna vammattomiin naisiin. Väestöliiton mukaan väkivallan tekijä tavanomaisesti eristää uhrin sosiaalisesti kontrolloimalla ja hallitsemalla kaikkea uhrin tekemistä. Väkivaltainen kumppani saattaa syyllistää uhria tapahtumien avaamisesta terapiassa, joka voi johtaa uuteen väkivallantekoon. Kotiosoitteiden vuotaminen ei ollut mikään pikkujuttu niille, jotka ovat joutuneet aiemmin väkivallan uhreiksi ja pelkäävät osoitteen paljastumista hyväksikäyttäjälle. Kybermaailmaa tulkittaessa unohdetaan helposti se, ettei kyberympäristössä tapahtuvat ilmiöt ole irrallaan siitä, mitä reaalimaailmassa tapahtuu. Tätä näkökulmaa on syytä korostaa erityisesti silloin, kun puhutaan tasa-arvon toteutumisesta ja väkivallan uhasta. Kuten offline-ympäristössä, niin myös kybermaailmassa tapahtuva väkivalta

Kuva: Pixabay

“Abortin ollessa Brasiliassa laitonta, tietomurto ei ainoastaan loukannut naisten yksityisyyttä, vaan myös altisti heidät ja aborttiin suostuneet lääkärit oikeussyytteille.” on kytköksissä sukupuoleen. Sukupuolistuneella väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jossa väkivallan muodot, käytännöt ja merkitykset eroavat sukupuolen mukaan. Sukupuolistunutta ja sukupuolittunutta väkivaltaa käytetään usein toistensa synonyymeina. Sukupuolistunut väkivalta viittaa enemmänkin sukupuolen ja väkivallan väliseen dynamiikkaan ja prosessiin, kun sukupuolittunut väkivalta kuvaa itse väkivallan lopputulemaa. Molemmat antavat kuitenkin ymmärtää, ettei väkivalta ole eri sukupuolten edustajille samanlaista. Erot vaihtelevat väkivallan käytön, piirteiden, seurausten sekä uhrin kokemuksen mukaan. Hyvä esimerkki sukupuolistuneen väkivallan todentumisesta kyberympäristössä liittyy tietomurtoihin, sillä potentiaalisia uhreja saatetaan seuloa sukupuoli-muuttujan mukaan. Vuonna 2016 São Paulon terveysjärjestelmään tehdyssä tietomurrossa varastettiin arviolta 650 000 potilaan tiedot. Henkilötiedot viittasivat lähes kaikissa murretuissa tapauksissa naisten raskausajan hoitoon, johon lukeutui tieto naisten tekemistä aborteista. Abortin ollessa Brasiliassa laitonta, tietomurto ei ainoastaan loukannut naisten yksityisyyttä, vaan myös altisti heidät ja aborttiin suostuneet lääkärit oikeussyytteille. Vuonna 2016 Chileläiseen sairaalaan tehdyssä tietomurrossa vuoti lähes kolmen miljoonan potilaan tiedot, joihin sisältyi luettelointi naisten pyytämästä jälkiehkäisystä. Abortti on ollut laitonta Chilessä poikkeuksetta vuoteen 2017 asti. Nykyään se on sallittua vain, jos äidin henki on uhattuna, jos sikiö ei selviä synnytyksestä, tai sikiö on alle kaksitoista viikkoa vanha tilanteessa, jossa nainen on raiskattu. Vaikka tietomurtoa ei tehtäisi sukupuolen perusteella, ovat sen seuraukset kiistatta erilaiset eri sukupuolten edustajille. Vuonna 2016 WikiLeaks julkaisi sosiaaliseen mediaan linkkejä, jotka sisälsivät tuhansien ihmisten yksityisiä tietoja, mukaan lukien tietokannan melkein kaikista Turkissa asuvista aikuisista naisista. Vaikka WikiLeaksin tietovuodon tarkoituksena ei ollut seuloa kohteita sukupuolen mukaan, se asetti erityisesti naiset vaaraan, uskoo sosiologi Zeynep Tüfekçi. Naisten osoitteet olivat vapaasti saatavilla stalkkereille, entisille kumppaneille, vainoaville sukulaisille ja tuntemattomille. The Guardianin mukaan 474 naista joutui kumppaninsa tai sukulaisensa murhaamaksi Turkissa vuonna 2019. Turkin kontekstissa on puhuttu jopa niin sanotusta naismurha-ilmiöstä (eng. femicide), jonka takia osoitteiden vuotaminen asetti uhrit merkittävään vaaraan. Turkin uhkaus irtautua Istanbulin sopimuksesta on ollut monille suuri järkytys. Policy 4/20 | 55

Tietomurrot voivat olla erityisen kriittisiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Chileläisen sairaalan tietomurrossa paljastui tietoa sellaisista potilaista, joilla on HIV-tartunta. Tietovuoto voi altistaa sateenkaarivähemmistöt muita helpommin syrjinnälle, jonka todennäköisyys kasvaa, jos henkilö kuuluu marginalisoituun ryhmään, kuten etniseen ja näkyvään vähemmistöön. Mikäli tietomurron uhri ei ole tuonut reaalimaailmassa esiin seksuaalista suuntautumistaan, sukupuoli-identiteettiään tai sukupuolen ilmaisuun liittyvää identiteettiään, saattaa vahvistus tietomurron kohteeksi joutumisesta olla suuri järkytys. Asian tuleminen läheisten tietoon ilman uhrin omaa suostumusta voi olla joillekin uhreille ahdistavaa. Uhri saattaa pelätä myös oman turvallisuutensa puolesta. APC:n (Association For Progressive Communication) ja EROTICS:in (Exploratory Research on Sexuality and the Internet) globaalin tutkimuksen mukaan LGBTIQ+vähemmistöön kuuluvista 75 prosenttia on kohdannut häirintää verkossa. Homo-, bi-, inter- ja transfobisessa valtiossa kuuluminen LGBTIQ+-vähemmistöön saattaa olla loppu sosiaaliselle elämälle ja uralle. Tietomurtojen seuraukset ovat erittäin kriittisiä sellaisissa maissa, joissa LGBTIQ+-oikeudet eivät ole suojattuja laissa. APC:n mukaan Internet ja erilaiset deittisovellukset ovat tarjonneet ainutlaatuisen tilan kommunikoida turvallisesti ilman vainoa ja stigmaa, jota sateenkaarivähemmistöt kokevat usein perinteisissä deittailutavoissa. Deittisovelluksiin kohdistuvat tietomurrot voivat olla LGBTIQ+vähemmistöille poikkeuksellisen vaarallisia. Homoseksuaalisuus on rikos 58 maassa ja esimerkiksi Iranissa homoseksistä voi saada kuolemantuomion, jonka takia tietomurrolla voi olla merkittävä vaikutus uhrin fyysiseen koskemattomuuteen. APC:n haastatteleman Iranilaisen queer-henkilön mukaan jokaista kontaktia voidaan käyttää yksilöä vastaan. Vainoaminen kyberympäristössä ei ole irrallaan reaalimaailmassa tapahtuvasta vainosta. Jo pelkän nimen 56 | Policy 4/20

paljastuminen saattaa olla liikaa. Osa Vastaamon uhreista on ollut alaikäisiä. Europol on nostanut useita kertoja esiin huolen grooming-ilmiöstä, jossa lasta houkutellaan kanssakäymiseen, jonka päämääränä on seksuaalinen väkivalta. Huoli liittyy myös verkossa tapahtuvaan häirintään, joka kohdistuu erityisesti tyttöihin. Suomessa 42 prosenttia tytöistä on joutunut verkkohäirinnän uhriksi. Häirintään kuuluvat seksistiset, naisvihaiset, syrjivät, rasistiset, provosoivat ja ennakkoluuloiset kommentit. Monet ovat raportoineet myös ei-toivottujen seksuaalisten kuvien vastaanottamisesta ja ovat kokeneet häirinnän herättäneen huolta fyysisestä koskemattomuudesta. Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin mukaan vähemmistöön kuuluminen lisää merkittävästi verkkohäirinnän todennäköisyyttä. Etniseen vähemmistöön kuuluvista tytöistä jopa 65 prosenttia on kokenut häirintää verkossa. Vamman tai heikentyneen toimintakyvyn omaavilla tytöillä kyseinen luku on 64 prosenttia. Digiturva- ja yhdenvertaisuusasiantuntijan Cecilia M. Maundun mukaan ongelma on, että väkivaltaa voi tehdä verkossa lähestulkoon ilman seurauksia. Koska syylliset on vaikeaa asettaa vastuuseen, turvautuvat uhrit usein itsepuolustukseen. Planin mukaan joka kolmas tyttö on raportoinut tekijöistä tai estänyt heidät, mutta häirintä jatkuu, sillä häiriköt voivat luoda uusia käyttäjätilejä. Haitalliseen sisältöön ei puututa ennen kuin siitä on raportoitu riittävän monta kertaa. Paradoksaalista on, että esimerkiksi Instagram sensuroi kyllä itse marginalisoituja kehoja sisältäviä kuvia ja sateenkaarivähemmistöihin viittaavia hashtageja. Sensuuri vahvistaa normatiivisia kauneusihanteita ja ylläpitää algoritmien rasistista ja seksististä toimintalogiikkaa. Vastaavanlainen itsepuolustus näkyi myös Vastaamon tapauksessa: uhrit kertoivat keskustelupalstoilla käyttäneensä jopa useita päiviä oman digitaalisen jalanjälkensä ja käyttäjätiliensä rajoittamiseen ja poistamiseen verkosta. Puutteellinen digitaalista todellisuutta koskeva lainsäädäntö ja valvonta

Kuva: Pixy

“Homoseksuaalisuus on rikos 58 maassa ja esimerkiksi Iranissa homoseksistä voi saada kuolemantuomion, jonka takia tietomurrolla voi olla merkittävä vaikutus uhrin fyysiseen koskemattomuuteen.”

ovat ilmeisiä syitä verkossa tapahtuvan väkivallan ja verkon kautta mahdollistuvan fyysisen väkivallan tekemiseen. Vastaamon tapauksessa on ollut erittäin harmillista huomata, kuinka iso vastuu asioiden hoitamisesta jäi lopulta uhrien omalle kontolle. Osa uhreista ei kykene pyytämään apua, koska pelkäävät, että kertominen uhriksi joutumisesta lisää potentiaalista väkivaltaa verkossa ja reaalimaailmassa. Samaan aikaan erilaiset tekijät, kuten ikä tai vamma voivat vaikuttaa siihen, miten hyvin tietomurron uhri on kyennyt hoitamaan virallisten toimijoiden antamat suositukset eri suojaustoimenpiteistä.

Koronapandemia korostaa tarvetta tasaarvoistaa kyberympäristöä Edellä mainitut argumentit avaavat jo hyvin sitä, miksi Vastaamon tietomurto on saattanut olla joillekin sen uhreille poikkeuksellisen ahdistava. Esimerkit aiemmin tehdyistä tietomurroista havainnollistavat, miksi kyberturvallisuutta ja verkkoympäristöä koskevat väkivallan muodot, seuraukset tai kokemukset eivät ole kaikille samanlaisia. Tähän vaikuttavat useat eri tekijät, kuten sijainti, ikä, etnisyys, koulutus, sosioekonominen asema sekä sukupuoli. Sukupuoli on vain yksi näkökulma, jonka kautta väkivaltaa voidaan jäsentää. Koronapandemia on kuitenkin korostanut kyseisen näkökulman tärkeyttä. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa avopuolisoiden välinen väkivalta nousi vuoden 2020 keväällä mittavat 67 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Väkivallan uhreista noin 80 prosenttia on naisia. UN Women on raportoinut varjopandemiasta, jolla viitataan naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan eksponentiaaliseen kasvuun, jonka uskotaan johtuvan koronan tuomista liikkumisrajoituksista. Rajoitusten ohella yksi vaikuttava osatekijä saattaa liittyä mobiililaitteiden omistajuuteen. Monissa maissa mobiililaite, jolla voidaan pitää yhteyttä muihin, on yleensä aviomiehen kontrolloima. Asiaa on tutkinut esimerkiksi professori Laura Stark. Näin ollen naisten kontaktit ja oikeus yksityisyyteen voivat olla pandemian aikana miehiä rajallisemmat. Tämä on ollut monien naisten realiteetti jo kauan sellaisilla alueilla, joissa on poliittisia levottomuuksia. Konfliktien, väkivallan ja epätasa-arvon välillä on vahva korrelaatio. Elämä on ollut siirtymässä kohti kyberympäristöä jo kauan ennen koronapandemiaa. Vaikka esimerkiksi kokonaisturvallisuuden käsite onkin monipuolistanut käsitystä kyberturvallisuudesta, tarvitsemme entistä monipuolisempaa tutkimusta, joka pystyy laajentamaan kybernäkökulmaa entisestään uudenlaisiin aiheisiin,

kuten tasa-arvoon ja sukupuolistuneeseen väkivaltaan. Kyberympäristössä tapahtuvat rikkomukset vaikuttavat suorasti ja epäsuorasti uhrien turvallisuuteen, mikä todentuu tietomurtojen piirteissä, seurauksissa ja uhrien kokemuksissa. Vastaamon tapaus päätyi tätä argumenttia tukevan listan jatkeeksi. Kyberturvallisuutta koskevien asenteiden ja käytäntöjen on muututtava. Vaikka taloudellisia menetyksiä kyberympäristössä ei ole syytä unohtaa, tulisi jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota niihin uhkiin, jotka liittyvät henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan unohtamatta sukupuolen väkivallalle tuomia merkityksiä. Kuva: Pxhere

Kirjoittaja opiskelee Helsingin yliopistossa maailmanpolitiikkaa neljättä vuotta. Hän teki viime keväänä harjoittelun kansallisesta kyberturvallisuudesta vastaavassa Kyberturvallisuuskeskuksessa. Leppälaakso on toiminut Helsingin YK-nuorten sekä Suomen YK-liiton hallituksissa ja valittiin marraskuussa Suomen YK-nuorisodelegaatiksi vuosille 2021-2022. Oman kautensa teemaksi Leppälaakso on valinnut sukupuolistuneen ja sukupuolittuneen väkivallan.

Policy 4/20 | 57

All of Us, Alone Together Teksti ja kuvitus: Viena PentikĂ¤inen

have found myself reflecting on the early stages of the pandemic quite a bit in the last few weeks. Iâ&#x20AC;&#x2122;ve tried to write about it and put it into words, but it has been surprisingly difficult. It seems like the moment summer began, the whole three months just disappeared into a fog. I recall the minutes dragging and fading into each other and the profound loneliness that days seemed to possess. As I am writing this, there was an announcement that gyms, libraries, and various other facilities will be closing again. Covid -cases are rising in Finland and many countries are preparing for lockdown as they head into the 3rd wave, which has been hypothesized to be the worst yet. And now in November, where the days are growing shorter and darker, we may be heading into the fog once more. A lot of this reflecting and interest comes from remembering how bad it got and wanting to be prepared. I have been interested in the ways people find to create comfort in an increasingly uncomfortable and uneasy situation. I created a Google Forms questionnaire where I asked what people have done to counteract corona loneliness as well as the mechanisms that they found helpful. Four main themes emerged.

58 | Policy 4/20

“My grandparents live in another country and I haven’t seen them for more than 18 months, so I’ve been cooking a lot of food inspired by things my grandmother usually makes for me”

“Daily walks, maintaining a clean and organized home, and doing enjoyable things like singing, reading, and watching movies make alone time not so lonely for me“

“Bought house plants, always having a podcast playing in the background, sending more voice messages (feels more personal!). I’ve also been getting back into writing poems and that has helped a lot with the anxiety caused by social isolation!“

“I have tried to make sport (unisport ryhmäliikunta and going to gym) a part of my routine because at this time all the days start to feel the same“

Routine & Hobbies

he need for routine came up in the majority of submissions. It is such a simple form of comfort, but deceivingly vital. Routines are an exercise in control, and in chaos, the feeling of control can be therapeutic. Having days without routine or expectations can feel amazing when they are outliers, but being continuously adrift and rolling from one activity and day onto the next just increases the chaos. Some of the routines brought were designated study breaks, working out, and overall giving structure. Before the pandemic, I had never had to as actively consider and advocate for my well-being on a daily basis. It is quite easy to be passive about your well-being and to slip into a predetermined routine without active consideration. In the same realm, I remember one of the social media talking points of when the pandemic was just beginning was this call for people to rediscover hobbies. Though such optimistic

sentiments and views on quarantine seem naive after everything that has happened, the sentiment still holds. I started to grow ungodly amounts of plants. I believe at my height I had lettuce, tomatoes, sunflowers, basil, parsley, lavender, avocados, aloe vera, paprika, garlic, and spinach along with my other regular house plants growing (or attempting to grow) in my room. There is a reason why activities such as knitting, painting, or similar hobbies are so important and a source of comfort. Personal ambition and abstract goals for the future don‘t yield tangible or immediate results, and so focusing on the concrete things you can accomplish right away can be healing. There is an incredible comfort to be derived from creation.

Policy 4/20 | 59

Connection

omething else that came through from the submissions is the importance of actively securing and creating connections. These can come in the form of long video calls and zoom parties, as well as socially distant walks or finding other ways to bring people into your day. If possible and safe, returning to family periodically can also be a good change in scenery. And even if not in person or online, finding ways of connecting with others is important. Zoom parties and hangouts have been a staple of pandemic socialization. I have a love-hate relationship with them. In the beginning, I did enjoy the novelty and those times of connection. But in the end, I think there is something so incredibly empty in them, especially when ending those calls. Though Zoom and similar platforms provide the means to connect, sometimes it simply isn’t enough. There is a lot that these online platforms cannot

Affection & Touch-starvation

n the 1940s, Rene Spitz studied infant mortality in orphanages to try to find out why it was so high even as the children received appropriate food and medical care. They found out that if babies didn’t receive physical affection and touch, they could die. Prolonged sensory and emotional deprivation was deadly. I returned to this finding a lot last spring. Humans have a fundamental need for touch, for romantic or platonic affection and closeness. The lack of that can be a source of severe deprivation. The terms used for this phenomenon vary, but the ones I use are touch-starvation and skin hunger. The nature of this virus and the pandemic cuts to the core of that and breaks away many of the ways that we would fill that need -- such as hugs from friends, family, or romantic partners. Some of us live with partners or friends and are in regular contact that helps with this,

60 | Policy 4/20

replace when it comes to socialization, and though there are means of connecting with people through video or messages, they don‘t fill the days in the same ways. It doesn’t replace the hundreds of small encounters that you would have when going to lectures or while in line at Unicafe. That is why it is so important to find little moments of connection and connectivity, whether it is with other people in person or online, or on an individual level.

“Keeping a Zoom call open (muted) while studying, so we can have our breaks together with friends.”

but many don‘t. Asking for affectioning was difficult even before the pandemic. It can feel taboo and strange since so much of touch and the need to be touched is perceived to be sexual.

“Lots of one night stands.” There is no simple solution for touch-starvation because the things that prohibit us from fulfilling this need are societal and ingrained. Finland for one is quite touchaverse and is perhaps a part of the reason why loneliness and isolation are so pervasive here. But perhaps it begins as understanding that it is a need and a human requirement. Admitting to vulnerability and articulating the need for affection can be incredibly difficult, but necessary.

Imagination

hen I was a kid I had a rather active imagination. I had this habit of slipping into the books I read and creating stories and worlds in their image. I’d create fantastical stakes, political conflicts, and heroic triumphs and retributions. And though this habit never really went away, it became much more present during the pandemic. I don‘t know if this has been a common response to the pandemic, I haven’t brought it up in earnest to enough people. But I have to imagine that it isn’t too strange of a mechanism; when you can’t go anywhere else, you go into yourself and your mind. During times of stress and chaos, the human mind finds ways of comforting itself. Imagination can bring a sense of normalcy or just fill the empty days, or it can help create a softer reality to rest in amidts the storm. It can be difficult to draw the line between daydreaming as comfort and daydreaming as dysfunction. When it slips into the latter realm, it can be a greater source of isolation and withdrawal in the long term. There have been some preliminary studies into maladaptive

daydreaming during the pandemic and how this kind of behavior grows stronger during times of crisis. Prolonged daydreaming can warp and detach one’s sense of time and self; enforcing the loneliness that brought you there. There is no simple solution or line because, for those who are prone to this kind of self-protection, the

“I listen to The Weeknd and imagine that I’m chilling in a hazy party and falling in love in my own bathroom.” temptation is there. In hard times it can be so tempting to numb yourself from the world and disappear into imagination, or social media, Netflix, alcohol, and all the other things that ease existence. I don‘t know if I have a more persuasive counter-argument, other than that

perhaps, in the end, humanity and being is worth it.

have been thinking a lot about what the long-term effects of this pandemic will be. I’ve thought a lot about kids like my little brother who will have to spend critical developmental years of their lives away from people their age. About people in bad family situations and without financial stability. Those in areas with a worse Covid situation and those who have lost someone. And I worry about everyone around me and those I cannot see and those who will never come back from this isolation. We as humans are already such lonely creatures. Our capacity and need to create community is simultaneously the source of our greatest loneliness. And I think modernity has only increased our capacity for it. What allowed humans to stay alive all those hundreds of thousands of years ago was community and the trust we place in each other. Margaret Mead said that when going through archeological evidence, the first signs of civilization are when you discover a healed femur bone — meaning that people took the time to care for someone and nurse them to health. Our civilization and humanity are built on connection and each other. This loneliness, of course, began long before 2020, we had a loneliness epidemic far before this pandemic. We have needed each other and still do, but have tried to learn not to. Individuality has given us great ambition and self-actualization, but what we have lost is also great. We become islands and learn to believe we were born to be islands. There are long-term benefits of crisis; it can help underline the issues within a given system or structure, within an institution, or within ourselves. Many of us were lonely before the pandemic and will continue to be. But we don‘t have to be.

Policy 4/20 | 61

Vieraskynä Kuva: SOOL

Kyllä se jostain kertoo ’’KUKA voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää, kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan.’’ Näin lauloi Suurlähettiläät legendaarisessa kappaleessaan ysärillä. Tänä vuonna yhtyeen toiveisiin on viimein vastattu, kun kelloja on päästy seisauttamaan ja aikaa pysäyttämään sosiaalisen eristäytymisen merkeissä. Keväällä eristäytyminen oli astetta helpompaa, kun toive normaalista syksystä valoi uskoa elämämme päiviin. Säälimätön syksy saapui kuitenkin aaltoineen huuhtoen samalla turhat toivon kipinät sammuksiin. Ja maailma jatkaa yhä kaikkein kauneimpansa lainaamista – marraskuisen pimeyden ja sateiden merkeissä. Rakas Telluksemme on kaikesta huolimatta jatkanut auringon ympäri pyörimistään ja siten myös maanpäällisen elon on täytynyt jatkua. Yhtenä osoituksena tästä olkoon se, että luet parhaillaan uunituoretta ja painomusteen tuoksuista Policy-lehteä, jonka olet todennäköisesti käynyt hamuamassa itsellesi jostain keskustakampuksen aarrekätköstä. Ajattelu ja oppiminen ei ole siis seisahtunut. Kyllä se jostain kertoo. Vallitsevan tilanteen vuoksi monet yrittäjät taistelevat parhaillaan yritystensä olemassaolosta ja siten myös omasta ja perheidensä toimeentulosta. Korona on toki todellinen ja sangen vakava ongelma, mutta lähes päivittäin media lietsoo pelon liekkeihin tynnyreittäin lisää bensiiniä. Esimerkiksi altistumistilanteista uutisoidaan suurin kirjaimin ja dramaattisin sanankääntein, vaikka niistä onkin vielä matkaa sairastumisiin. Välillä tuntuu, että paniikki leviää itse virustakin nopeammin. Kyllä se jostain kertoo. Eikä meillä opiskelijoillakaan häävisti mene. Etäopiskelu sisältää kylläkin esimerkiksi ajankäyttöön liittyviä mahdollisuuksia, mutta mieltä reunustaa lähinnä menetettyjen mahdollisuuksien parvi. Opiskelu on elämän parasta aikaa, joka parasta aikaa valuu hienoina hiekan

"Mieltä reunustaa menetettyjen mahdollisuuksien parvi. Opiskelu on elämän parasta aikaa, joka parasta aikaa valuu hienoina hiekan jyväsinä pitkin viemärin pohjaa." 62 | Policy 4/20

Santeri Saarinen murusina pitkin viemärin pohjaa. Esimerkiksi opettajan työhön kouliinnutaan tällä hetkellä autenttisissa olosuhteissa, sohvien ja sänkyjen pohjilla. Kyllä se jostain kertoo. Ruusujen ylle ei ole muutenkaan aina viritelty tanssiaisia. Parin viimeisen vuoden aikana HYY:n omistama Ylva on tehnyt liikevoittoa yhteensä yli neljä miljoona euroa. Silti sekä opiskelijaruokailu että opiskelijaliikunta ahmivat yhä sievoisemman summan opiskelijan säästöpossun sisuksista. Opiskelijoille suunnatuista tiloista on myös puutetta ja erityisesti terveydenhoitopalvelut ovat tarpeeseen nähden riittämättömät. Siitä huolimatta vuodenvaihteen jälkeen ovi Töölössä alkaa käymään yhä ahkerammin, kun ammattikorkeakouluopiskelijat siirtyvät suu messingillä YTHS:n hoidon piiriin. Olemassa olevilla rahoilla rakennetaan tulevaisuuden visiota. Kyllä se jostain kertoo. Tarkasteltaessa isompaa kuvaa voidaan todeta, että polarisaatio voimistuu, niin Suomessa kuin maailmallakin. Taannoisissa edustajistovaaleissa HYY:n Vihreät ja Sitoutumaton Vasemmisto kahmivat suuren osan opiskelijoiden äänistä. Sen sijaan tuoreessa valtakunnallisessa tutkimuksessa Perussuomalaiset kiilasivat nuorten keskuudessa kaikista suosituimmaksi puolueeksi. Maailma huutaa hulluuttaan ja oman äänen saa kuuluviin kaikista lujiten kirkuva. Kyllä se jostain kertoo. Kaikki on siis oikeastaan enemmän tai vähemmän vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Muumilaaksosta tuttu Piisamirotta julistaisi kaduilla todennäköisesti viimeisestä tuomiosta, joka lankeaa meidän kaikkien niskaamme. Silti onni voi löytyä pienistäkin asioista. Koetetaan pysyä positiivisina ja nähdä valo varjojen läpi. Jaksetaan vielä, niin kuin on jaksettu tähänkin asti. Kyllä se jostain kertoo. Kirjoittaja on neljännen vuoden luokanopettajaopiskelija.

VIHAINEN VOOLAINEN

Tällä palstalla VOOlaiset saavat vapaasti ja anonyymisti päästellä höyryjä. Maailmaa muutetaan marisemalla ja raivoamalla. Viha kunniaan!

aas harmaa ja kolea marraskuu, siis myös opiskelijajärjestöjen hallitusten muodostamisen kuukausi. Polvin ainejärjestöt kihisevät jännityksestä odottaessaan uusien järjestötoimijoiden valitsemista. Samalla muistellaan vuotta, joka jää historiaan monestakin syystä. Myös vihaisella VOOlaisella on sanansa sanottavana. Nimittäin järjestöjyrät ovat jälleen tasoittaneet alleen yhden kalenterinkierron. Tyypillinen jyrä on konkari yliopiston järjestötoiminnassa – tai ainakin oman osaamisensa esittämisessä. Hän tuntee opiskelijakulttuurin ja yliopistobyrokratian kuin omat taskunsa. Ylivertaisen osaava jyrä kantaa kuitenkin valtansa tuoman vastuun. Hän on aina valmis jakamaan isällistä rohkaisua: ”Hienoa kun oot mukana!”, hän hihkaisee ja taputtaa olalle samalla, kun linjaa tottuneesti omat ideansa käyttökelpoisimmiksi. Tyypillisellä järjestöjyrällä

on vähintään yli vuoden kokemus toiminnasta ja hyväveliverkosto tukenaan. Hän tahtoo henkeen ja vereen noudattaa järjestön historiallisia toimintamalleja ja perinteitä – jopa niin, että ryhtyy eräänlaiseksi traditionalistiksi. Tärkeää on ennen kaikkea tehdä asiat niin kuin ne on aina tehty, koska muuten taivas tippuu päälle. Tarmokkaasti eteenpäin puskeva jyrä keskittyy siihen, että ohjat pysyvät hänellä tiukasti käsissä. Se heijastuu toisinaan myös koko ainejärjestön sisäiseen dynamiikkaan, kun muille tulee tunne, ettei uusia ideoita ja puheenvuoroja tarvita. Tämän seurauksena syntyy kaavoihin kangistunut organisaatio, jonne tervetulleiksi itsensä kokevat enää ne, jotka suostuvat seuraa johtajaa -leikkiin. Syy sille, että pomottajia syntyy järjestöjen sisälle, saattaa piillä niiden toimintakulttuurissa. Vaikka virallisissa linjauksissa

korostetaankin avoimuuden ja välittömyyden ihanteita, todellisuudessa toimintatavat ja kommunikaatio perustuvat suurelta osin klikeille ja nurkkakuntaisuudelle. Miten tähän päädytään? Ennen pitkää yhteistyön kehittyessä huomataan, että toisten kanssa on hauskempaa kuin toisten. Tällöin kommunikointi alkaa rajoittua oman tiimin sisäiseksi ja yhteishenki korvautuu ytimen sisäpiirivitseillä. Toimintaan mahdutaan aidosti mukaan enää ystäväpiirien raja-aitojen sisäpuolella. Ideoiden läpi runnominen, paremmin tietäminen, perinteisiin hirttäytyminen ja kuppikuntaisuuden vaaliminen ovat ainejärjestöjen todellista perinnettä. Niitä ei yksi keltanokkien hallitus lokaa! Eikä jyrälle rakas järjestö kaadu, ei sitten milloinkaan. Se pidetään kasassa jyräämällä mutkat suoriksi.

Policy 4/20 | 63

64 | Policy 4/20