Page 1

Valkjärven pitäjäseuran puheenjohtajan Hannu Iivosen tervehdyspuhe 64. Valkjärvi- ja Jämsän Karjalaseuran 70-vuotisjuhlassa Jämsässä 3.7.2011 Arvoisa Karjalan Liiton rouva toiminnanjohtaja Hyvä juhlayleisö Nyt 64:ttä Valkjärvi juhlaa viettävien valkjärveläisten puolesta esitän parhaimman tervehdyksen niin teille hyvä juhlayleisö kuin myös 70-vuotiaaksi ehtineelle Jämsän Karjalaseuralle, jossa nykyään toimii runsaasti valkjärveläistaustaisia, mutta perustamisaikaan 70 vuotta sitten paljon muita karjalaistaustaisia kuten viipurilaisia ja kivennapalaisia. Talvisodan jälkeen valkjärveläisten evakkotie vei lännemmäksi ja pohjoisemmaksi, olivathan kunnan ja seurakunnan virastot sijoitettuina ensin Ypäjälle ja Kylmäkoskelle ja kunta hetken aikaa Keuruun Haapamäelläkin, kun sijoituskuntina olivat muiden ohella Keuruu, Virrat ja Ähtäri. Jämsän Karjalaseura alkoi saada valkjärveläisiä jäseniä runsaammin 1944, kun jatkosodan aikana Valkjärven kunta seurakunta toimistoineen olivat sijoitettuina Jämsään. Jämsän Karjalaseura on osittain ollutkin valkjärveläisten karjalaseura ja yhteys Karjalan Liittoon. Aikaisempana yhteytenä on ollut Valkjärven kunnanhoitokunnan päätös 15.5.1940 liittyä kuntajäseneksi Karjalan Liittoon. Enimmäkseen karjalaisten sijoittumisesta puhuttaessa tarkoitetaan maaseutuväestöä eli heitä, joilla oli joko pika-asutuslain (talvisodan jälkeen) tai maanhankintalain (jatkosodan jälkeen) mukainen maansaantioikeus, josta mm. professori Hannes Sihvo on kirjoittanut sen sisältäneen eräänlaisen ”turpeeseen si-


donnan” eli tarjottu alue piti ottaa vastaan ja ryhtyä elintarvikkeiden tuottajaksi. Pakko kalskahtaa kovalta nykyihmiselle, mutta silloin maansaantiin oikeutetuille ei ehkä niinkään, sillä miltei kaikkien isovanhemmat ainakin olivat hyvin tunteneet Valkjärven lahjoitusmaaoloihin liittyneet pakotteet. Maan omaksi ottamisella eli ostamisella ei ollut pakon tunnetta, kun se samalla auttoi oman elannon järjestämistä. Esimerkiksi sitoutumista Jämsään kuvaa hyvin vuoden 1947 kuntavaali, jolloin Jämsän valtuustoon valittiin neljä siirtoväen edustajaa. Maansaantiin oikeutetun maatalousväestön osuus oli 1930luvulla 65-70 % väestöstä. Muissa ammateissa toimineet hakeutuivat vapaasti sinne, mistä katsoivat työnsä ja toimeentulonsa parhaiten löytyvän. Tämänkaltainen tilanne suuntasi kulu kaupunkeihin, esim. Helsinkiin tuli 40-luvulla noin 30 000 karjalaista ja Lahteen 8000, koko Hämeeseen, johon Jämsäkin kuului, 108 000 karjalaista. Hämeeseen sijoittui asukaslukuun suhteutettuna eniten karjalaisia, ennakkolaskelma ja suunnitelma oli 72 000 henkeä. Helsinki oli vaikeuksissa vuoden 1945 lopussa 10 000 maanhankintalain mukaisen maansaantihakemuksen käsittelyssä, kun taas Lahti selvisi vähällä karsinnalla, koska Lahdella oli 30luvulla runsaanlaisesti kaupunkirakentamiseen tarkoitettua maata ja sijoittaminen sai potkua ASO:n pakkolunastusuhasta ohittaa kaavamääräykset. Hämeessä oli maanhankintalakiin liittyviä valituksia huomattavan runsaasti, syynä oli ehkä se, että toteutuma oli 50 % suurempi kuin paikalliset suunnitelmat. Kun esim. Jämsästä tehtiin Itä-Hämeen maanviljelysseuran alueen valituksista noin puolet, niin ainakin vuokralautakunnan toimiin liittyvistä valituksista Jämsässä kutakuinkin puolet oli etuuksien saajien eli siirtoväen tekemiä. Asuntorakentamisesta kohdistui 1940-luvulla n. 78 % maaseutualueille ja 50-luvun lopulla nousi kaupunkien osuus yli 50


%:iin. Maanhankintalain vaikutus tuntui kaupungeissakin rintamamiestalojen sijaintien perusteella. Asutusalueet Jämsässä kuten Kääpälä, Tervasmäki, Vitikkalanpelto ja Paattila olivat seurojen tilastoissa maaseutualueita. Näitä asioita on tänä keväänä käsitelty Antti Palomäen väitöstutkimuksessa, ja siitä on ollut useita artikkeleja eri lehdissä. Niissä on korostettu kielteisesti maaseuturakentamispainotteisuutta ennen 1949 tullutta Arava-lakia. Arvioinneissa ei ole huomioitu sitä, tutkimuksessakin esille tuotua, että Suomi saavutti vuoden 1938 tuotannon tason ja ylityksen jo v. 1946 lopulla, kulutuksen vastaava taso ylittyi v. 1948, kun taas maatalouden tuotto ylittyi vasta 1950-luvun alkuvuosina. Elämiseen tarvittiin siis ruokaakin muun toimeentulon ohessa, ja valkjärveläisiä oli 40-luvulla sijoittuneena eri puolille Suomea 252 eri kuntaan, tavoitteenaan toimeentulo. Hyvä juhlayleisö. Nyt olemme kokoontuneet karjalaisuuden ja valkjärveläisyyden merkeissä ja toivonkin huomioitavaksi juhlan lopussa olevan Valkjärven pitäjäseuran vuosikokouksenkin samalla, kun toivotan ja kiitän hyvää juhlaa!


Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenbergin puhe 64. Valkjärvi- ja Jämsän Karjalaseuran 70-vuotisjuhlassa Jämsässä 3.7.2011 Kunnioitetut siirtokarjalaiset ja sotiemme veteraanit, arvoisat juhlavieraat, rakkaat karjalaiset. Karjalaisuudella on monituhatvuotiset perinteet. Karjala on aina ollut idän ja lännen, itäisen ja läntisen kulttuurin tuhatvuotinen kohtauspaikka. Karjalaisella järjestötoiminnalla, Karjalan Liitolla, Jämsän Karjalaseuralla ja Valkjärven pitäjäseuralla on monikymmenvuotiset perinteet. Tuon juhlaanne liiton uuden johdon, puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallströmin ja uusien varapuheenjohtajien tervehdykset, sekä kiitokset ja onnittelut menestyksellisestä karjalaisesta järjestötyöstä.Tarkastelen puheessani karjalaisuutta ja sen muuttunutta ja muuttuvaa merkitystä karjalaisjärjestöille. Karjalan Liitto perustettiin Helsingin kaupungintalolla huhtikuussa 1940 pidetyn suuren kokouksen voimin. Talvisodan päättyminen ja rauhansopimuksen ehtojen täyttäminen oli kova isku Suomelle, mutta erityisesti karjalaisille, jotka menettivät kotimaakuntansa. Kokoukseen oli kutsuttu edustajat kaikista aluemenetyksiä kokeneesta 50 kunnasta ja kolmesta kaupungista, seurakunnista ja karjalaisista järjestöistä niin, että kaupunginvaltuuston juhlasalissa oli yli 300 edustajaa. Voimme tänä päivänä vain arvailla, miten valtaisaa yhteistä yhteiskunnallista tahtotilaa tarvittiin tuolloin noin 70 vuotta sitten Suomessa, että lähes kaikista vaikeista asioista päästiin ratkaisuun ja karjalaisen siirtoväen uudelleensijoittaminen onnistui niinkin hallitusti. Toiset luovuttivat maata, toiset asutettiin. Tämä sotien jälkeinen asuttaminen kosketti pitkästi yli puolta miljoo-


naa suomalaista asutetut sotilaat, karjalaiset ja maanluovuttajat yhteen lukien. Niin on ollut myös täällä Keski-Suomessa. Tutkimuksien perusteella tiedämme nyt, että ne kunnat ja kaupungit, jotka ottivat ja joista osoitettiin uusia asuinsijoja karjalaisille, ne kunnat ovat menestyneet taloudellisesti paremmin kuin kunnat joihin karjalaisia ei tullut. Karjalaseuroilla, pitäjäseuroilla ja Karjalan Liitolla on ollut suuri merkitys karjalaisten sukujen elämässä. Omaa perinnettä on vaalittu ja siitä on oltu ylpeitä, nykytermein voidaan sanoa, että vaikeina sotien jälkeisinä aikoina liitto ja oma yhdistys oli VERTAISTUKIRYHMÄ. Tänään voimme ylpeinä sanoa, että työ tekijäänsä kiittää. Monet tänään juhlivien yhdistysten ja liittomme tavoitteet ovat toteutuneet samalla, kun toiminnan painopisteet ovat uusiutuneet ja muuttuneet Karjalaisväestön elinolojen edunvalvonnasta on siirrytty voimakkaammin kulttuurijärjestön suuntaan näkyvin ja kuuluvin tuloksin. Sama koskee kaikkia jäsenyhteisöjämme. Enää emme organisoi viljelyneuvontaa, muuten kuin kulttuurin viljelyn osalta. Karjalaisen järjestötyön kantavia voimia tänä päivänä ovat edelleen vahva yhteenkuuluvuuden tunne ja vapaaehtoisesta kansalaistoiminnasta saatava sosiaalinen pääoma. Tiedämme, että tänä päivänä liitto kaikkine jäsenjärjestöineen koetaan suomalaisessa yhteiskunnassa tunnustetuksi ja arvostetuksi kansalaisjärjestöksi, joka yhteiskunnallisesti laaja-alaisesti edustettuna on ylläpitänyt kansallisesti merkittävää keskustelua Suomen sodanjälkeisestä ajasta tasapainoisella ja vastuullisella tavalla. Karjalan Liitto ei voi olla yhden asian liike, vaan monialainen toimija karjalaisuuden ja karjalaisen kulttuurin parissa pitkäjänteisellä ja vakaalla tavalla. Karjalaisuudesta ja Karjalasta ei pidä vaieta. Koemme olevamme edelleen se kansalaisjärjestö, jonka kautta avoin, demo-


kraattinen Karjalaa koskeva monialainen kansalaiskeskustelu kanavoituu. Liittokokouksessa päätimme juuri uudesta Karjalaohjelmasta osana karjalaisuutta ja Karjalaa koskevaa keskusteluamme. Karjalaisuutta ja työtä kulttuurimme uudistamiseksi, tallentamiseksi ja uusille sukupolville siirtämiseksi arvostetaan. Tämä näkyy myös menetetyn Karjalan nykyasukkaiden, venäläisten nuorten, osoittamassa kiinnostuksessa yhteistyöhön ja kiinnostuksessa Karjalan ja sen eri alueiden historiaan. Muutosta on todella tapahtunut. Erityisen iloisia ja kiitollisia olemme valtiojohdon huomiosta, jota saimme juhlavuonna. Tuskin oli viime vuonna monta samanlaista tilaisuutta, kuten oli perustamispäivän juhlamme, jossa puheenvuoron käyttivät sekä tasavallan presidentti Tarja Halonen että pääministeri Matti Vanhanen. Presidentti Ahtisaari oli juhlavuoden suojelija. Ei ole Karjalan Liittoa jossain kaukana, erillään. Karjalan Liitto on sen jäsenet, jäsenseurat ja piirit. Jäsenet ovat valinneet edustajansa liittovaltuustoon ja hallitukseen. Jos paikallinen, alueellinen toiminta ei tunnu hyvältä, on katsottava peiliin. Me katsomme Karjalan Liitossa luottavaisina tulevaisuuteen. Uskomme asiaamme, uskomme, että Karjalalla ja karjalaisuudella on edelleen sitä vetovoimaa, joka on kulttuurisesti innoittanut taiteilijoitamme kaikkina aikakausina. Karjalasta kirjoitetaan enemmän kuin koskaan, seuramme julkaisevat kymmenittäin pitäjä- ja kyläkirjoja vuodessa, uusia sukuseuroja perustetaan, jäsenmäärämme on kasvussa, juuret ja karjalaisen elämänperinnön vaaliminen kiinnostaa uusien sukupolvien karjalaisia.Tämän päivän karjalaisuuden voi kohdata myös verkkoyhteisöissä, sosiaalisessa mediassa, jossa etsitään juuria ja kokoonnutaan saman ajattoman heimoaatteen ympärillä. Karjalaisuus osoittaa teidän juhlavuotenanne monituhatvuotisena kulttuurina kestävyytensä ja voimansa.


Karjalaisuus kiinnostaa muitakin kuin meitä karjalaisia. Karjalan Liitto on kasvava järjestö, saimme viime vuonna uusia jäsenyyksiä jo lähes 4000. Tämä on hyvin huomattava määrä. Suurin jäsenryhmämme ovat keski-ikäiset. Usein juuri keski-iässä alkavat omat juuret ja suvun historia kiinnostaa, silloin on myös enemmän aikaa omille harrastuksille, kun lapset ovat jo aikuisia. Tulevaisuus on valoisa. Nuoria kiinnostaa karjalainen kulttuuri ja historiamme. Etenkin silloin kun kohtaa erilaisuutta, alkaa arvostaa oman kulttuurin erityispiirteitä – niistä meiltä kysellään ja niistä ollaan kiinnostuneita. Kehotan teitä kaikkia tarjoamaan omille lapsille ja lastenlapsille mahdollisuutta tutustua ja saada tietoa karjalaisuudesta. Ei tuputtaen tai pakottaen, vaan mahdollisuutena. Moni on kiinnostunut siitä liian myöhään, omia suvun historiasta kertovia ja Karjalassa asuneita isovanhempia ei ehkä enää ole. Silloin myös Jämsän Karjalaseura tai Valkjärven pitäjäseuran toiminta voi tarjota väylän saada tietoa omasta taustakulttuurista. Ottakaa lapset tai lastenlapset mukaan seuraaville karjalaisille juhlille, esim. ensi vuonna Lahteen, edes yhden kerran mukaan karjalaisille kesäjuhlille. Miksi tätä toivon? Tiedämme, että useimmat keski-ikäiset toimijat seuroissamme muistavat omasta lapsuudestaan karjalaiset juhlat, nämä kesäjuhlat tai pitäjäjuhlat, joihin on menty mummon tai vanhempien kanssa. Ja myöhemmin on sitten tultu mukaan karjalaiseen järjestötoimintaan, jäsenseuroihimme. Viime liittokokouskaudella oli teemamme KARJALAISUUS ELÄMÄNVOIMANA. Siitä esimerkkinä ovat omat jäsenseuramme ja niiden aktiivinen toiminta: karjalaisuus on rikkaus ja siitä ollaan iloisia, ylpeitä. Nyt teemamme on KARJALAISET YHDESSÄ. Hienoa että te kaksi seuraa juhlitte täällä tänään yhdessä.


Yhteisöllisyys on asia, josta meidät tunnetaan laajasti. Kun on omasta kulttuuristaan tietoinen ja ylpeä, voi avoimin mielin kohdata myös muita, erilaisia. KULTTUURIEN KOHTAAMINEN on vuositeema, joka oli Turun karjalaisten kesäjuhlien aiheena, Turkuhan on Euroopan kulttuuripääkaupunki yhdessä Tallinnan kanssa. Lopuksi haluan muistuttaa, että kulttuurien kohtaamista on sekin, että löytää oman karjalaisuutensa, omat juurensa. Karjalaisuuteen liittyy meissä jokaisessa sekä iloa, yhteisöllisyyttä, sosiaalisuutta mutta myös kaikissa meissä kipeitä tunteita. Kiitos teille siirtokarjalaiset, että elitte ne raskaat vuodet, jolloin Suomelle taisteltiin itsenäisyys. Evakuoinnin ja asutustoiminnan onnistumisen vuoksi me jälkipolvet olemme saneet syntyä Suomeen. Paljon ja enemmän ja enemmän tekemiseen liittyy karjalaisuuden kansallinen merkitys ja voima – karjalaisia on monissa vastuullisissa tehtävissä, monien organisaatioiden, kuntien ja seurakuntien luottamustoimissa. Sama toistuu eri puolilla Suomea. Tässä on myös karjalaisen yhdistystoiminnan voima. Me karjalaiset olemme innostuvia ja innostavia, suorastaan intohimoisia monessa työssä ja harrastuksessa. Intohimoinen suhde tekemiseen tuottaa sitoutumisen lisäksi suurta onnistumisen iloa ja mielen tyydytystä. Olisiko siinä myös yksi onnellisen elämän tekijä? Iloitaan yhdessä siitä, mitä meillä on ja mihin uskomme. mihin pyrimme ja pystymme. Se on karjalaisuutta. Hyvä yleisö Nobelkirjailija Gabriel Garcia Marques on sanonut: ”Ihmisen elämä ei ole se minkä hän on elänyt, vaan se minkä hän muistaa ja sellaisena kuin hän sen muistaa siitä muille kertoakseen.” Hyvät valkjärveläisyydestänne tai muusta karjalaisuudesta rikkaat karjalaiset:Iloitkaa kulttuuriperinnöstä, kasvattakaa sitä ja siirtäkää se suurena rikkautena lapsille ja lastenlapsille. Kiitos tästä suuriarvoisesta työstä meille juhlan tänään tarjoaville yhdistyksille, 70-vuotisjuhlaa viettävälle Jämsän karjalaseuralle ja Valkjärven pitäjäseuralle ja niiden aktiiveille toimijoille.


Rovasti Jouko Vaherniemen saarna Jämsän kirkossa 3.7.2011 Valkjärvi- ja Jämsän Karjalaseuran 70-vuotisjuhlamessu Elämän muutos Luuk.19: 1 – 10 Tänään vietetään Jämsässä kolmea juhlaa: perinteistä vanhan hautausmaan ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevan uurnahautausmaan juhlaa, jossa muistellaan sekä kaipauksella että kiitollisuudella edesmenneitä läheisiä ja ystäviä; tänä samaisena heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina ovat yhteiset Valkjärvi- ja Jämsän Karjalaseuran 70-vuotisjuhlat. Runsain joukoin on jälleen kokoonnuttu yhteisille juhlille tapaamaan sukulaisia ja tuttuja eri puolilta Suomea. Tällaiset tapaamiset vahvistavat karjalaisten yhteenkuuluvuutta. Uusilla asuinpaikkakunnilla on toki solmittu ystävyyssuhteita paikkakuntalaisten kanssa ja on esim. löytynyt aviopuoliso. Mutta silti on tarve saada valkjärveläisinä ja muina karjalaisina kokoontua haastelemaan, muistelemaan ja tapaamaan toisiaan. Nämä viime päivät ovat olleet myös jatkosodan muistamisen aikaa; tulihan noin viikko sitten 25.6. kuluneeksi 70 vuotta, kun jatkosota syttyi.Nopeasti saatiin talvisodan seurauksena menetetyt alueet Karjalassa vallattua takaisin ja suuri joukko karjalaisia palasi entisille kotiseuduilleen. Hävitettyjen rakennusten tilalle jälleenrakennettiin uudet tai korjattiin entiset. Usko tulevaisuuteen antoi toivoa ja uskallusta. Vajaa kolme vuotta saatiin asua ja viljellä rakkaita kotiseutuja, kun jälleen oli kesällä 1944 lähdettävä ja jätettävä Karjala. Jouduttiin taas evakkoon. Itse olin mukana toisen kerran evakkoon joutuneiden mukana, kun lähdimme Jääskestä ensin Ristiinaan ja sieltä edelleen Uttiin, jossa oli isäni uusi virkapaikka Lentorykmentti 3. Tänne Jämsään jatkosodan päättymisen jälkeen tuli noin 2000 karjalaista, suurin osa valkjärveläisiä. Tänne rakennettiin ja raivattiin uudet tilat ja pellot. Täältä löytyi myös muita työ-


paikkoja ja ammatteja mm. paperitehtailta Jämsänkoskelta ja myöhemmin Kaipolasta 1950-luvulta. - Karjalaiset ovat monin tavoin vaikuttaneet Jämsänkin yhteiskunnalliseen ja seurakunnalliseen elämään näiden viime sotien jälkeisten vuosikymmenien aikana. Viime sodat merkitsivät valtavaa muutosta maailman, oman maamme ja erityisesti myös meidän karjalaisten elämässä. Tämän päivän evankeliumiteksti kertoo tärkeästä elämän muutoksesta erään henkilön elämässä. Hän sai kotiinsa vieraan, jonka hän, Sakkeus, tullimiesten esimies, otti iloisesti yllättyen vastaan. Sakkeus oli hyvin toimeentuleva, varakas virkamies, joka oli hankkinut omaisuutensa sekä rehellisin että epärehellisin keinoin. Epärehellisyytensä ja myös sen takia, että tullimiehet olivat vieraan vallan eli roomalaisten palveluksessa, he olivat halveksittua virkakuntaa juutalaisten keskuudessa. Tätä halveksuntaa Sakkeuskin sai osakseen kun kansajoukosta kuului nurinaa: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Varakkuudestaan huolimatta Sakkeus oli sisäisesti onneton mies. Vauraus ei tuonut hänen elämäänsä todellista sisältöä eikä tyydytystä. Varmaan hän oli saanut kuulla Jeesuksen ihmeellisestä toiminnasta, siitä, miten hän välitti niistäkin , joista muut eivät pitäneet. Sakkeus tahtoi omin silmin nähdä tuon ihmeellisen henkilön. Hän kaipasi elämäänsä rakkautta, rauhaa ja todellista sisältöä. Hän kaipasi elämäänsä muutosta. Hän ainakin aavisti, että vain tuo ihmeellinen henkilö, Jeesus Nasaretilainen, voisi antaa hänen elämäänsä ja kotiinsa sen, mitä hän kaipasi. Suuri olikin hänen yllätyksensä ja ilonsa, kun Jeesus huomasi hänet kätköpaikasta ja nimeltä mainiten sanoi: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana kodissasi.” Sakkeus sai todellisen yllätysvieraan kotiinsa. Tämä vieras merkitsi käänteentekevää muutosta tai voisimme sanoa jopa vallankumousta Sakkeuksen jerikolaisessa kodissa. Kertomus Sakkeuksesta ja hänen kotinsa yllätysvieraasta on hyvin rikas ja värikäs tapahtuma koomisine piirteineenkin, tapahtuma, joka ei ole sattunut vain pari tuhatta vuotta sitten,


vaan joka on perussisällöltään uusiutunut ja uusiutuu meidänkin aikanamme. Meidän kotimme ovat varmasti hyvin erilaisia. Paljon on varmaan Sakkeuksen kodin kaltaisiakin, jotka ovat hyvin toimeen tulevia ja varakkaita. On hyvä, kaunis ja tilava asunto, auto tai kaksikin, kesämökki jne. Kuitenkin jotain oleellista silti puuttuu: kodissa ei kaikesta huolimatta voi kokea todellista rauhaa eikä sisältöä. Sieltä puuttuu kaikkein tärkein. Kodista puuttuu oleellisin, jos siellä ei ole sijaa Jeesukselle Kristukselle. Eräässä entisen vihkikaavan kohdassa on tahdottu antaa tärkeä kehotus: ”Ennen kaikkea antakaa Kristuksen tulla kotiinne.” Kun näin annamme tapahtua, kodit ovat silloin paikkoja, joissa todella viihdytään ja joissa saadaan kokea Kristuksen tuomaa rauhaa ja elämän sisältöä. Tämän saman asia ilmaisee kauniilla tavalla myös tutun adventtivirren sanat: ”On siellä rauha, rakkaus ja uusi toivo uskallus. Hän tullessansa armon tuo ja avun neuvoillansa suo. Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, hän saapuu luokse syntisen.” Jeesus Kristus tahtoo saada sijan meidän jokaisen elämässä ja kodissa. Hän tahtoo muuttaa, eheyttää ja parantaa rikkoutuneen elämän ja kodin. Hän on kaikkien Suomen kotien onnen, turvallisuuden ja siunauksen tuoja. Paitsi, että Jeesus tekstissämme kutsui itsensä Sakkeuksen kotiin, hän samalla kutsui Sakkeuksen Jumalan valtakuntaan. Tämän päivän tekstien keskeisenä teemana ja sisältönä onkin kutsu Jumalan valtakuntaan ja kutsun kuulemisen tärkeys. Me olemme saaneet ja saamme elämämme aikana useita kutsuja eri tilaisuuksiin, juhliin ja tapahtumiin, kuten näillekin Valkjärvi- ja Jämsän Karjalaseuran juhlille. Kutsun lähettäjä tai esittäjä toivoo, että kutsua myös noudatettaisiin. Ihmisen elämän tärkein kutsu on kutsu Jumalan valtakuntaan. Kristityssä maassa eläessämme meidät on jo pyhässä kasteessa kutsuttu ja otettu Jumalan valtakuntaan. Mutta monet ovat luopuneet kasteen armosta ja Jumalan valtakunnasta. Rakkaudessaan Jumala kuitenkin kutsuu kaikkia luopuneita takaisin valtakuntaansa. Hän kutsuu esimerkiksi erilaisten elämänkohtaloiden, toisten ihmisten ja erityisesti sanansa kautta.


Jumala tahtoo, että jokainen ottaisi hänen kutsunsa vastaan, eläisi kasteen armossa ja hänen valtakuntansa kansalaisena. Kun Sakkeus tuli pelastuksesta osalliseksi ja Jumalan valtakunnan kansalaiseksi, hänen elämänsä muuttui aivan käytännössä. Hän tahtoi auttaa omaisuudellaan köyhiä ja korvata jopa nelinkertaisesti vääryydellä hankkimansa. Jumalan kutsun vastaanottamista on, kun uskomme Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanamme ja syntiemme Sovittajana. Hän on kuollut kaikkien meidän puolestamme Golgatan ristillä ja hankkinut meille pelastuksen, pääsyn Jumalan valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään. Jumalan valtakunnan kansalaisena eläminen on syntien anteeksiantamuksesta hyvällä omallatunnolla elämistä, lähimmäisten rakastamista sekä rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden noudattamista.


Valkjärvi-juhla 2011 Jämsässä

Jämsän kirkossa jaettiin ehtoollista myös entisen Valkjärven kirkon ehtoollismaljasta. (Kuva: Esko Hilska)

Annikki (vas.) ja Jouko Vaherniemi haastelemassa mukavia Hyvinkäältä juhliin tulleiden Matti ja Sisko Kärnän kanssa. (Kuva: Esko Hilska)


Lippu- ja seppelkulkue siirtymässä Jämsän kirkosta sankarihaudoille. (Kuva: Aimo Inkiläinen)


Seppeleenlasku Karjalaan jääneiden muistomerkille. (Kuva: Esko Hilska)

Juhlayleisö täytti ääriään myöten Jämsän seurakuntakeskuksen. (Kuva: Pauli Inkiläinen)


P채채juhlan seurakuntakeskuksessa juonsi Seija Jatkonen. (Kuva: Esko Hilska)


Sekä kirkossa että pääjuhlassa esiintyivät baritoni Taisto Polvi säestäjänään Marko Kupari. (Kuva: Maila Myllyniemi)


Juhlapuheen piti Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg. (Kuva: Maila Myllyniemi)


Pit채j채seuran tervehdyksen juhlaan toi puheenjohtaja Hannu Iivonen. (Kuva: Maila Myllyniemi)


Huomionosoituksina jaettiin Karjalan Liiton sekä Jämsän Karjalaseuran myöntämiä ansiomerkkejä. Kuvassa Karjalan Liiton ansiomerkin saajat. (Kuva: Aimo Inkiläinen)

Ansiomerkkien saajat yhteiskuvassa. (Kuva: Maila Myllyniemi)


Juupajoen Karjalasuran edustajat esittiv채t laulaen kutsun ensi vuoden Valkj채rvi-juhlaan. (Kuva: Maila Myllyniemi)


Valkjärvi-juhla 2011 Jämsän seurakuntakeskuksessa 2. heinäkuuta Esko Hilskan juhlaselostus Karjala-lehdessä 7.7.2011 Nuoriso kiinnostunut karjalaisista juuristaan Kulttuuriperinne siirrettävä nousevalle polvelle Karjalan Liitto, piirit ja paikallisyhdistykset olivat evakkovaiheessa juuriltaan irti revittyjen karjalaisten vertaistukiryhmiä. Ne auttoivat sopeutumisessa ja elämän aloittamisessa uudella kotiseudulla, puutteen ja pulmien keskellä. Nykyisin Karjalan Liitto, piirit ja 460 paikallisyhdistystä ja viime vuonna noin 4000 jäsenellä kasvanut, jo liki liki 50 000 hengen jäsenistö ovat karjalaisen kulttuuriperinteen vaalijoita ja siirtäjiä nousevalle polvelle, painotti Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg yhdistetyssä Valkjärvi- pitäjäseuran ja Jämsän Karjalaseuran 70-vuotsjuhlassa Jämsän seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 3.7.Tehtävä on haasteellinen mutta mahdollisuudet ovat hyvät. Nykyisin 30- 50-vuotiaitten ikäluokka sekä nuoriso, jopa lapset ovat kiinnostuneita isovanhempiensa, vanhempiensa karjalaisista juurista ja entisistä kotiseuduistaan. Nuorisoa ja lapsia on otettava avoimesti mukaan seurojen kerhotoimintaan,, kulttuurityöhön, tämänkaltaisiin kesäjuhliin ja kotiseuturetkille, kasvamaan karjalaisuuteen ja arvokkaan perinnetyön jatkamiseen. Uusia mahdollisuuksia tarjoaa nuorille luontainen netti, järjestön ja yhdistysten sekä sukuseurojen kotisivuineen, valotti toiminnanjohtaja Hallenberg. Tällaiset tapahtumat vahvistavat karjalaisten yhteenkuuluvaisuutta ja kulttuuria.. Juhlille kokoonnutaan haastelemaan, muistelemaan ja tapaamaan toisiaan, painotti Jämsän entinen kirkkoherra, rovasti, itsekin Jääsken evakko Jouko Vaherniemi juhlamessussa, jossa hän käsitteli Sakkeuksen elämän muutosta,


Jeesuksen kutsuessa hänet Jumalan valtakuntaan. Liturgina oli Johanna Luomanen, kanttorina Marko Kupari, epistolan luki Irma Lankinen ja laulua esitti Taisto Polvi. Rovasti Vaherniemi totesi jatkosodan alkamisesta kuluneen juhannuksen tienoissa 70-vuotta. Talvisodassa menetetyt alueet saatiin vallattua nopeasti takaisin ja suuri joukko karjalaisia palasi kotiseuduilleen. Hävitettyjen rakennusten tilalle rakennettiin uudet tai entisiä korjattiin. Uskottiin tulevaisuuteen. Vajaat kolme vuotta saatiin asua ja viljellä rakkaita kotitiluksia. Kesällä 1944 oli Karjala jätettävä, lähdettävä evakkoon. Tästä Jämsästä tuli valkjärveläisten pääsijoituskohde. Karjalan evakkoja sijoitettiin tänne noin 2000, näistä valtaosa Valkjärveltä. Tänne raivattiin ja rakennettiin uudet tilat. Täältä löytyi työpaikkoja myös paperiteollisuudesta. Karjalaiset ovat monin tavoin vaikuttaneet Jänsänkin yhteiskunnalliseen, seurakunnalliseen ja kulttuurielämään, totesi Jouko Vaherniemi. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon täyttänyt noin 500 hengen juhlajoukko kävi kunnianosotuksella ja seppeleenlaskulla: Sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä.Seppeleenlaskupuheessaan sot. mest. evp. Seppo Hakala totesi Karjalan ja karjalaisuuden elävän uusillakin kotiseuduilla sydämissä ja vierailujen entisillä kotiseuduilla antavan rikastuttavia, nuorentavia kokemuksia. Emäntien maittavan lounaan jälkeen Valkjärvi- Jämsän karjalaseuran 70-vuotisjuhla aloitettiin seurakuntakeskuksen täyttäneellä Karjalaisten laululla. Karjalaisuus on elävä osa sielunmaisemaamme. Näissä juhlissa tapaamme. jutustelemme ja vaalimme sekä siiräämme karjalaista kulttuuriperinnettä nousevalle polelle. Näin sanoi Jämsän Karjaseuran puheenjohtaja Esko Turkki toivottaessaan juhlaväen tervetulleelksi. Valkjärvi-juhla oli järjestyksesssä 64:äs ja Jämsäsässä sitä vietettiin kahdeksatta kertaa.


Valkjärvi-seuran tervehdyksen juhlassa esitti seuran puheenjohtaja Hannu Iivonen. Hän totesi karjalaisten asutuksessa maatilojen, muodostamisen, luovuttamisen, raivaamisen ollleen tuon ajan maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, luontaisesti keskeisellä sijalla. Viime aikoina asutuspolitiikkaa on arvosteltu liian maatalousrakentamispainoitteiseksi. Antti Palomäen väitöskirjassa ja julkisessa keskustelussa. Ei ole huomioitu, että menetelmällä turvattiin elintarviketuotanto jälleenrakennusvaiheessa. Ja Suomen talous elpyi ja Suomi tavoitti ja ylitti vuoden 1938 tason tuotannossa jo 1946, osin sotakorvaustuotannon vauhdittamana. Kulutuksen vuoden 1938 taso ylitettiin 1948. Maatalouden tuotto ylsi sotien edelliselle tasolle vasta 1950-luvun alkuvuosina. Menetettiinhän Karjalan myötä suuri hyvä maataloustuotantoalue. Juhlan musiikkiohjelmasta vastasiva oopperalaulaja Taisto Polvi, säestäjänään Marko Kupari, duo Päivi Hirvelä ja Joonas Hivelä. Kanteleen sävelillä hurmasivat yleisön sisarukset Emmi ja Kaisa Järvelä Koskettavia evakkoaiheisia runoja lausui Salme Hytönen. Lämminhenkisen juhlan juonsi letkeästi karjalaisseurojen KeskiSuomen piirin puheenjohtaja Seija Jatkonen. Päätössanoissaan Jatkonen kertoi Keskisuomen karjalaisseurojen ja piirin toiminnan olevan vireää ja monipuolista kulttuuriperinteen vaalintaa ja siirtoa nousevalle polvelle. Ensi kesän Valkjärvi-juhlaa isännöivät, juhlan jo monesti järjästäneet Juupajoen Karjalaiset. Sydänkesän juhla päättyi Keski-Suomen kotiseutulaulun komeaan yhteisesitykseen. Juhlassa jaettiin Valkjärven pitäjäseuran ansiomerkkejä. Hopeisen saivat. Kari Korpela, Marja-Liisa Pessinen ja Jouko Sihvo. Pronssisen: Asko Karjalainen, Matti Kymäläinen, Veijo Laiha-


nen, Varpu Lankinen ja Jorma Sojakka. Jämsän Karjalaseuran pronssisen ansiomerkin saivat: Tauno Järvinen, Raili Järvinen, Salme Hyötynen Veikko Kaarnijärvi, Seppo Lankinen, Martti Jatkonen, Pertti Rahikainen, Seppo Hakala ja Mikko Malkasilta.

Valkjarvijuhla2011Jamsa  

http://www.valkjarvi.info/media/PDF/juhlat/Valkjarvijuhla2011Jamsa.pdf