Pohjanpoika 4/2016

Page 26

26

Pohjanpoika 4/2016

Sotilaskotityö on elämäntapa

Teksti ja kuvat: Tellervo Suoranta-Sallinen Oulun Sotilaskotiyhdistys ry

Veteraanien joululounaalla sotilaskotilaiset loihtivat ruoat ja huolehtivat tarjoilusta. Tellervo Suoranta-Sallinen vastaanotti tilaisuudessa Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirien numeroidun kultaisen ansiomitalin. Kuva: Sampo Puoskari

Vapaaehtoisuutta, yhteisöllisyyttä, osaamista ja itsensä kehittämistä, luotettavuutta, iloisuutta ja palvelualttiutta – tätä kaikkea on sotilaskotityö. Nämä arvot näkyvät niin arjen työssä kuin yhteisissä virkistyshetkissä. Eläkkeelle jäätyäni ja Ouluun muutettuani 10 vuotta sitten pääsin mukaan Oulun Sotilaskotiyhdistyksen toimintaan. Viimeiset kuusi vuotta olen saanut toimia yhdistyksen puheenjohta-

jana. Olin tietoinen sotilaskotiyön kunniakkaasta historiasta maamme vanhimpana vuodesta 1918 yhtäjaksoisesti toimineena maanpuolustusjärjestönä, mutta toiminnan laajuus ja monipuolisuus ovat myönteisesti yllättäneet. Oulun Sotilaskotiyhdistyksellä on kunniakas historia. Se perustettiin ensimmäisten yhdistysten joukossa joulukuussa 1918. Joukko-osas-

ton lakkauttamisen vuoksi yhdistys jouduttiin lopettamaan vuonna 1936, mutta perustettiin uudelleen vuonna 1944, kun Ouluun sijoitettiin jälleen joukko-osastoja. Parhaimmillaan Oulussa toimi neljä sotilaskotia. Kun varusmieskoulutus lopetettiin Oulussa vuonna 1998, yhdistyksestämme tuli pojaton ja koditon, mutta ei neuvoton. Onneksi yhdistyksen johdossa oli henkilöistä, jotka oivalsivat sotilas-