__MAIN_TEXT__

Page 51

Mukana oli tällä kertaa myös ilmatorjuntakonekiväärikoulutusta.

Sotilaskoti on siellä, missä varusmiehet ja reserviläisetkin ovat. Leena Kalinainen, Arja Leppikangas ja Katriina Kujasalo olivat kahvi- ja munkkivuorossa.

Pakkiruokailu on sotaharjoituksen arkea.

Asiattomat liikkujat pysäytetään ja tutkitaan.

tietysti huippuunsa hiottu toiminta perustamiskurssilla, jota johti jälleen majuri (res) Jari Maljanen. Hiukka-harjoitus on vakiinnuttanut asemansa Oulun alueen ykkösharjoituksena, ja MPK:n roolin kehittämisnäkymiä valmistelevan työryhmän raporttia seurataankin siksi sitäkin kiinnostuneempina, sillä tehtävillä ratkaisuilla tulee olemaan vaikutuksia myös tulevaisuuden Hiukka-harjoituksiin.

Profile for Pohjanpoika

Pohjanpoika 2/2018  

Pohjois-Pohjanmaan maanpuolustuslehti. Kesäkuu 2018.

Pohjanpoika 2/2018  

Pohjois-Pohjanmaan maanpuolustuslehti. Kesäkuu 2018.