Page 1

Partion br채ndi s. 4-5

Tutkimusmatkailija Pata s. 12-13 Huippujohtajaksi s. 8-9

Partiota vaaroilta lakeuksille

6/2010


Pääkirjoitus

Kiitos

Toimituskunta Päätoimittaja: Veijo Väisänen p. 040-708 9775 veijo.vaisanen@pohjanmaa.partio.fi Toimitussihteeri: Satu Salo-Jouppila

Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni Pohjan Puhurin päätoimittajana. Kaksi vuotta sitten otin vastaan päätoimittajan pestin, vaikka en oikeasti tiennyt lehden tekemisestä taikka toimittamisestä yhtään mitään. Olin muutenkin ollut hiukan sivussa aktiivisesta partiotoiminnasta jo useamman vuoden ajan lähinnä opiskelujen vuoksi. Aika oli kuitenkin kypsä uudelle haasteelle partion parissa. ”Kehittää itseään ihmisenä” on ehkä aina ollut suosikkini hienojen partioihanteiden joukosta, ja siispä päätin toimia tuon ihanteen mukaisesti.

Taittaja: Meeri Rasivirta

Sain vetääkseni hyvissä voimissa olevan, mutta vielä nuoren piirilehden. Pohjanmaalainen partiotoiminta oli juuri läpikäynyt ehkä hiukan rankankin muutosprosessin ja tuon prosessin jäljet näkyivät tuolloin vielä myös Pohjan Puhurin toiminnassa. Pohjanmaan Partiopiirin sisällä oli kuitenkin nähtävissä kova pyrkimys kehittää alueen partiotoimintaa parempaan suuntaan. Myös laadukkaan piirilehden osuus tuossa tehtävässä on tärkeä. Piirilehti omalta osaltaan kertoo kaikille kuinka piirillä oikein menee. Jo alusta lähtien halusin lehden sivuilla tuoda esille sitä, kuinka laadukasta ja moni- puolista partiotoiminta PP:n alueella onkaan. Toisaalta, hyvästä toiminnasta on helppo kirjoittaa mielenkiintoisia juttuja.

Toimituskunnan sähköposti: pohjanpuhuri@pohjanmaa.partio.fi

Päätoimittajakauteni aikana nuoren piirimme toiminta on alkanut vakiintua ja löytää omat uomansa. Itse olen tyytyväinen saatuani kantaa oman korteni yhteiseen kekoon. Nyt kuitenkin näen että minun on aika siirtyä sivuun päätoimittajan paikalta ja antaa muille mahdollisuuden jatkaa Pohjan Puhurin kehittämistä. Päätoimittajaksi siirtyy taittopöydän ääreltä Kimmo Leiviskä. Kimmon pääkirjoituksista saatte nauttia ensi vuoden ensimmäisestä numerosta lähtien. Pohjan Puhuri on Suomen paras piirilehti, ja olen täysin varma että se on sitä myös jatkossa.

1/10 29.1. 3/10 21.5. 5/10 8.10.

Tahdon tässä vielä kiittää kaikkia Pohjan Puhurin toimittajia, muita piirin toimihenkilöitä, sekä kaikkia muita joiden kanssa olen ollut toiminut Pohjan Puhurin päätoimittajan ominaisuudessa. Olen usein pyytänyt monilta paljon apua, ja sitä myös saanut. Kiitokset teille! Tahdon myös toivottaa kaikille Pohjan Puhurin lukijoille rauhaisaa ja rentouttavaa joulua, sekä partiontäyteistä Uutta Vuotta 2011! Partiovasemmalla, Wege

Toimittajat: Virve Ahola, Susanna Heinola, Sini Konstari, Riikka Piltonen, Meeri Rasivirta, Suvi Takala, Iina Leppäaho Valokuvaajat: Janne Seppänen, Jenna Simula

Toimituskunnan jäsenten henkilökohtaiset sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@pohjanmaa.partio.fi

Aineisto Aineisto toimitetaan suoraan päätoimittajalle tai osoitteeseen aineisto@pohjanmaa.partio.fi deadlineen mennessä. Vuoden 2010 aineiston deadlinet: 2/10 19.3. 4/10 27.8. 6/10 26.11.

Lehti ilmestyy kahden viikon kuluttua deadlinesta.

Julkaisija

Pohjanmaan Partiolaiset ry Ilmestyminen: 6 numeroa vuodessa Levikki: 5600 kpl Painopaikka: Kalevaprint Oy, Oulu ISSN: 1796-3699

Kannessa Pohjanmaan partiolaisten jäsenkokousdelegaario, kuvaaja Riitu Kerola

Piirin yhteystiedot Pohjanmaan Partiolaisten partiotoimisto: toimisto@pohjanmaa.partio.fi Ylivieskan toimipaikka puh. 044 716 9301 Koulukatu 5 as. 4, 84100 Ylivieska Vaasan toimipaikka puh. 044 716 9302 Rauhankatu 8, 65100 Vaasa Oulun toimipaikka puh. 0440 375 779 Hallituskatu 35 A 5, 90100 Oulu (3 krs.) www.pohjanmaa.partio.fi

POHJANMAAN PA RT I O L A I S E T r y

2

Pohjan Puhuri


Piirinjohtajan palsta

Laura Ritola

Vaalipöhinöistä joulunviettoon Kulunut kuukausi on sujunut tiiviisti keskusjärjestön vaalitäpinöissä. Jäsenkokous valitsi järjestöllemme uudet puheenjohtajat ja partioneuvosto lisää uusia jäseniä keskusjärjestön hallitukseen. Loputtomalta tuntuvien vaalitenttien ja puhelinkeskusteluiden aikana olen kaivannut koloiltoja ja viikonloppuretkiä – lippukunnan perustoimintaa. Sitä, missä kirkkaana näkyy partion perustehtävä: lasten ja nuorten kasvattaminen. Mitä muita päätöksiä jäsenkokous teki uusien puheenjohtajien lisäksi? 11 henkinen delegaatiomme oli muun muassa hyväksymässä järjestömme peruskirjaa. Se on perustavanlaatuinen dokumentti, jossa määritellään lupaus, ihanteet ja kasvatustavoitteet. Perus-

kirja siis kertoo, millaista partio pohjimmiltaan Suomessa on. Simo Sudenpentua ja Tea Tarpojaa varmasti erityisesti kiinnostaa jäsenkokouksen päätös järjestää seuraava Suurjuhla vuonna 2014 ja Suurleiri vuonna 2016. Heti Kilkkeestä toivuttuamme seuraavan suurtapahtuman järjestelyt starttaavat jo! Jäsenkokouksen yhteydessä järjestettiin lippukunnanjohtajatapaaminen, jossa oli meidän piiristä mahtava määrä osallistujia. Pohjanmaan Partiolaisten seuramatkat järjesti bussikuljetuksen Tampereelle ja pääsin tutustumaan piirimme lippukuntiin ja niiden johtajiin yhteisen matkan aikana. Oli kiva tavata teitä kaikkia ja toivon että viikonloppu antoi puhtia myös sinun pestiisi!

Keskusjärjestön hulinaviikkojen jälkeen hiljennyn joulunviettoon lippukunnan puurojuhlan ja piirin joulukahvien kautta. Kiireisen partiosyksyn jälkeen haluan rauhoittaa joulunajan partiokiireiltä ja ladata akkuja tulevaa vuotta ja uutta partiopestiä varten. Kalenteri onkin jo täyttynyt kivasti eri tapahtumista. Itse suuntaan luottaritapahtumaan Tuuleville heti vuoden alussa ja helmikuussa lippukunnanjohtajatapahtuma Hehkuun. Olethan bongannut piirin tapahtumakalenterista lukuisat ohjelma- ja koulutustapahtumat! Huomaathan, että koulutuksille on talvella kaksi vippiä, joten kaikkea ei tarvitse ennakoida heti tammikuussa. Lisäksi piirissämme on runsaasti kisatarjontaa. Kannus-

Valokeilassa Susanne Mäki-Antila

Vaikuttaminen kiinnostaa Susannea Susanne Mäki-Antila, 24 oli ehdokkaana tämän syksyn seurakuntavaaleissa. Hänen partiouransa alkoi jo ekaluokkalaisena ja siitä asti hän on ollut mukana lippukuntansa Ilkan partiolaisten toiminnassa vartion- ja laumanjohtajana. Nykyisin hän toimii lippukunnan rahastonhoitajana ja on hallituksessa jäsenenä. Susanne Mäki-Antila oli ehdolla jo viime vaaleissa, mutta ei tullut valituksi. Tämän vuotisissakaan vaaleissa Mäki-Antilan äänet eivät aivan riittäneet valintaan asti. Ilmajoella alle 40-vuotiaista ehdokkaista vain muutama tuli valituksi. Suurin osa paikoista meni yli 50-vuotialle. ”Seurakunnan asioissa mukana oleminen, pää-

töksentekoon osallistuminen ja vaikuttamismahdollisuus kiinnostavat. Olen edellisellä kaudella ollut mukana nuorisotyönjohtokunnassa, ja se kyllä edelleen voisi kiinnostaa jos pyydetään jatkamaan”, Mäki-Antila kertoo. Mäki-Antila on erityisesti kiinnostunut nuorten aikuisten aseman parantamisesta seurakunnassa. ”Monet nuoret ovat aktiivisia rippikouluikäisenä ja hieman sen jälkeen, mutta eivät enää yli 20-vuotiaana, koska he eivät löydä sopivaa tapaa olla mukana”, hän pohtii. Seurakunnan tärkeimpänä tehtävänä Mäki-Antila pitää kotien ja perheiden tukemista ja ihmisten elämässä mukana oloa. Mäki-Antila näkee partiolla olleen jonkinlaista vaikutusta arvoihinsa. ”Esimerkiksi pitkän leirin jälkeen osaa arvostaa asioita, joita monet pitävät itsestäänselvyytenä”, hän nostaa esille.

tan kaikkia osallistumaan kisoihin osana partio-ohjelmaamme. Menkää ihmeessä oppimaan ja p i t ä -

mään hauskaa kilpailuihin! Rauhallista joulunodotusta ja partiorikasta vuotta 2011!

Teksti: Iina Leppäaho

Mäki-Antilan mielestä partiossa korostetaan itsenäisyyttä ja omatoimisuutta. Partiossa oppii arvostamaan sitä, mitä itsellä on ja tekemään myös kompromisseja. Partio ei ole kuitenkaan ainoa syy Mäki-Antilan kiinnostukseen asioihin vaikuttamiseen. Hän on ollut mukana kotipaikkakuntansa nuorisotoiminnssa ja ollut pitkään mukana nuorisovaltuustossa. Mäki-Antila ei näe partion erityisenä tehtävänä kannustaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. ”On jokaisesta itsestään kiinni, haluaako vaikuttaa”, Mäki-Antila linjaa. Partiosta saamiaan oppeja ja kokemuksia hän pitää kuitenkin hyödyllisinä.

Pohjan Puhuri

3


Sata vuotta sitten nuorilla ei ollut mitään… sitten partio tuli Suomeen

Teksti: Ulla Pirkola

Teevesi kiehuu ja tuhansien eurojen vuosibudjettia pohtii kololla joukko niitä nuoria, jotka rahat tulevat käyttämään. Jokainen pääsee sanomaan mielipiteensä ja pikku hiljaa karjalanpiirakoiden huvetessa eri näkemykset alkavat sulautumaan toisiinsa. Kanootinhankinta jää ensi vuodelle, muta laavulle aletaan väsäämään heti lumien sulettua uutta laituria. Me 35 miljoonaa partiolaista edustamme kaikkia maailmanuskontoja, ja meillä on kuitenkin sama, yhteinen partiolupaus sekä tunnukset. - Partion vapaaehtoistyön laajuutta ei tunneta, Suomen Partiolaisten tuore brändijohtaja Arto “Artsi” Rehumäki huomauttaa. - Partion brändi on ulkopuoliselle muodostunut pääsääntöisesti Aku Ankan sudenpentujen, solmujen, mummon taluttamisen ja retkeilyn kautta. Mutta kuten me kaikki tiedämme partion on paljon muutakin:monipuolista, kehittävää ja kaikille avointa toimintaa, kaikille lapsille, nuorille ja myös aikuisillekin.

4

Pohjan Puhuri

Me partiolaiset kyllä ymmärrämme, kuinka siisti juttu harrastuksemme on. Monien meidän mielestämme partio on jo tänään Suomen merkittävin ja vaikuttavin nuorisojärjestö, ja ollut sitä jo hyvän tovin. Nyt on aika saada kaikki muutkin tajuamaan se. Taistossa meitä auttaa pari vuotta työstetty partion brändistrategia.

Tätä kaikkea on partio, mutta tulisiko sinulla mieleen yllä olevat jutut ensimmäisten joukossa? Entä niillä luokkakavereilla, jotka kuittailivat ruokatunnilla mummojentalutuksesta? Stereotypiat tuntuvat hassuilta, mutta ihmisten käsitykset ovat yllättävän tiukasti niissä kiinni. Mikä muka brändi? - Partiobrändin kehittäminen tarkoittaa käytännössä partion sisällä sitä, että partiotoiminta on lupauksensa mukaista monipuolista ja laadukasta toimintaa lapsille ja nuorille lippukunnissa. Eli partion pitää täyttää ”tuotelupauksensa” kaikilla toiminnan tasoillaan, Arto valaisee. - Ulkoisen partiobrändin kirkastaminen taas sitä, että osaamme kertoa oikein partiotoiminnasta kaikille yhteistyötahoille, ystävillemme, koulu- ja työtovereillemme ja muille tahoille, Arto jatkaa. Partion brändiin siis sisältyy kaikki partioon liittyvät kokemukset ja käsitykset.

Partion brändiä on siis niin se käsittämätön fiilis, kun saa pitkän vaelluspäivän jälkeen paistettua ihan täydellisen räiskäleen kuin se nolo oivallus talvileirille saapuessa, kun huomasi olevansa ainoa tyyppi ilman huivia – ja makuupussia. Parhaillaan käynnissä olevassa brändin jalkautuksessa ei siis ole kyse siitä, että harrastuksemme päälle nyt liimattaisiin jokin brändi tai mielikuva siitä mitä harrastuksemme tulisi olla. Se olisi varsin tarpeetonta. Partiolla on aina ollut brändi, nyt olemme vain päättäneet oppia hyödyntämään sitä paremmin. Mitä partio oikein edes on? Partion brändin kirkastamisen ja sen pohdinnan taustalla on monia oivalluksia. Yksi niistä on varmasti miltei jokaiselle huivikaulalle tuttu juttu. Meitä partiolaisia on Suomessa todella paljon ja harrastuksemme niin rakas monipuolisuus kostautuu silloin tällöin, kun koitamme miettiä mitä partio kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Mitä partio siis oikeastaan on? Viikonloppuleirejä.


Kavereita. Vastuunkantoa. Nuotiopullaa. Kolon kellarin tuoksua. Piirilehden tekoa. Kysy viideltätoista partiolaiselta, mitä partio heille tarkoittaa, ja saat viisitoista vastausta. Viimeisen parin vuoden aikana niin piirien kuin eri toiminnanalojenkin luottamushenkilöt, toimihenkilöt, partioneuvosto, Suomen Partiolaisten hallitus, piirihallitukset sekä viestinnän ammattilaiset ovat miettineet juuri tätä ja työstäneet partiobrändiä yhdessä marraskuun lopulla julkistetun Partion strategia 2020-asiakirjan kanssa. Nyt kaikki työ on kerätty yksiin kansiin brändikäsikirjaan, ja brändityön jalkautuskin saadaan pian vauhtiin. - Tällä hetkellä lippukunnat saavat materiaalia partiobrändiin liittyen ensi vuoden aikana. Jo tällä hetkellä osa lippukuntien johtajista on perehdytetty partiobrändiasiaan ja siten he ovat saaneet itselleen brändikäsikirjan, brändijohtaja kertoo.

Partio innostaa!

Oon kokenut mun elämän parhaimmat hetket Partion kanssa. Olen päässyt myös tekemään Partion kanssa juttuja, joita mun ei olisi ikinä ollut mahdollsita tehdä omin päin! Partion seurassa olen alkanut ajatella syvemmin sitä, mikä mun tarkoitus täällä pallolla on. Ja myös sitä, kuinka tärkeää on pitää huolta tästä pallosta.

Partio valtaistaa!

Partion kanssa mä en koskaan tunne olevani ”vain se nuori”. Partion kanssa on helpompi uskoa siihen, että mä pystyn toteuttamaan unelmiani ja tekemään tämän maailman hyväksi jotain merkityksellistä.

Partiopersoona Partion brändi kulminoituu brändin vahvuuksiin, jotka voidaan muuntaa partion tavoitemielikuviksi. Jos partio olisi ihminen, niin nämä piirteet olisivat ikään kuin brändin persoona. Tavoitemielikuvia on kaikkiaan kolme: osallistaminen, innostaminen ja valtaistaminen. Kuka kumma ja millainen tyyppi tämä partio lopulta siis onkaan?

Partio osallistaa!

Partion seurassa mä en ole koskaan kokenut itseäni tunariksi, vaikken heti osaisikaan tehdä asioita täydellisesti. On kivaa, kun joku luottaa muhun ja mun kykyihin niin, että saan ottaa vastuuta isoistakin jutuista.

Mikä ihmeen brändi? Voiko sitä syödä?

Juttu on kirjoitettu ”Partio 2020 – opas tulevaisuuden tekijälle” teoksen avulla ja innoittamana. Kuvat: Suomen Partiolaiset / Explo009 Pohjanmaan Partiolaiset / Myötäpäivät 2009

Termillä ”brändi” viitataan yleensä johonkin yritykseen taikka sen tuotteeseen, mutta se voi liittyä myös julkiseen laitokseen, yksityiseen henkilöön tai vaikkapa harrastukseen. Brändillä tarkoitetaan sitä mielikuvien kokonaisuutta, jonka ihmiset liittävät tiettyyn tuotteeseen, yritykseen, henkilöön tms. Halutunlainen brändi voidaan luoda esimerkiksi markkinoinnin avulla, taikka se voi syntyä ilman aktiivista brändinhallintaa. Tietoisella brändinhallinnalla pyritään vaikuttamaan kohdeyleisön mielikuvaan kyseisestä brändistä. Lähteet: Wikipedia.org ja Taloustutkimus Oy Pohjan Puhuri

5


Puutiset Lippukunnanjohtajat tapasivat toisensa Tampereella Suomalaisen partioliikkeen juhlavuoden päätöstapahtumassa lippukunnanjohtajat tapasivat toisensa. Yli 700 lippukunnan johtajaa oli tullut nauttimaan juuri heille järjestetystä ohjelmasta. Lippukunnanjohtajatapaamisen ohjelma oli avajaisten ja vaalipaneelin seurannan verran sama kuin jäsenkokouksen. Lippukunnanjohtajien oma ohjelma sisälsi mm. ajankohtaisten asioiden messut, workshopeja, joissa pääsi mm. tanssimaan, keskustelemaan sekä tuunaamaan. Pohjanmaan lippukunnanjohtajia oli mukana reilut 50.

Terveisiä jäsenkokouksesta Partiopiirien edustajat valitsivat järjestölle uuden puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tampereella 20.–21.11. järjestetyssä jäsenkokouksessa valittiin Suomen Partiolaisten puheenjohtajaksi Heidi Jokinen (Tornipääskyt, Lounais-Suomen Partiopiiri) ja varapuheenjohtajaksi Jussi Lares (Lauritsalan Siniveljet, Etelä-Karjalan Partiolaiset). Puheenjohtajan valinta tehtiin toisella ja varapuheenjohtajan ensimmäisellä äänestyskierroksella. Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja toimivat samalla yhdistyksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Kaudella 2011–2012 partioneuvoston puheenjohtajana valittiin jatkamaan Petteri Juusola (Pohjan Veikot, Pohjanmaan Partiolaiset).

Woomal-keräys Oululaiset lippukunnat keräsivät 486,89€ Woomalin kassaan avaustempauksessa. Summa koostuu osanottomaksuista, joista on vähennetty tapah-

6

Pohjan Puhuri

tumasta aiheutuneet kustannukset. Woomalin varainhankintaa tuetaan juhlavuonna lipaskeräyksellä. Kerättävästä summasta muodostuu merkittävä omarahoitusosuus koko hankkeelle. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaista partiolaisten itse keräämää euroa kohti ulkoministeriö lahjoittaa yli 10 euroa kehitysyhteistyörahaa, joka ohjataan Senegalin partiolaisten kautta muun muassa ympäristökasvatukseen sekä aavikoitumisen hidastamiseen. Pohjan Puhuri haastaa piirin muutkin lippukunnat ottamaan osaa keräykseen vielä loppuvuoden ja ensi kevään aikana. Keräyslippaita saa piiritoimiston toimipaikoista vaikka heti!

Askartelu-ja leikkivihjareilla 19.21.11. Matkasimme viiden Tervapartiolaisen voimin Oulusta Kannuksen Partio Jylhään ottamaan osaa Sammon ja Akelan apulaisen koulutukseen sekä leikki- ja askarteluvihjareille. Ensimmäinen ilta Partio Jylhässä sujui akelan apulaisen koulutuksen merkeissä. Koulutus kesti nelisen tuntia, pienin väliajoin, ja pian ilta olikin jo lopussa ja yöpuu kutsui. Lauantaiaamu alkoi perinteisellä lipunnostolla ja pienellä aamureippailulla, tämän jälkeen oli aamupalan vuoro ja Sammon apulaisen koulutus alkoi. Tutustuimme

seikkailijaohjelman pitämiseen, koulutus kesti noin saman verran kuin perjantainenkin. Välillä pidettiin taukoja ja leikimme asiaankuuluvia leikkejä. Sammon ja akelan apulaisen koulutus kesti perjantaista lauantaiaamuun, joten osa porukasta lähtikin jo lauantaina kohti kotejaan, ja uusia saapui leikki- ja askarteluvihjareille. Leikki- ja askarteluvihjarit alkoi lounaan jälkeen uusilla leikeillä, ja samalla mietimme mitkä leikit ovat sopivia eri ikäkausille. Tulimme huomaamaan että leikit opettavat muutakin kuin pyöri-


Partiouutiset Joulun allakin voit tukea Woomal-hankkeen työtä Senegalissa antamalla joululahjaksi partiolaisten eettisiä lahjoja. Lahjan hankkiminen käy näppärästi Woomalin verkkosivuilla osoitteessa www.partio.fi/Projektit/ Suomi/Senegal/Varainhankinta/Eettiset_lahjat.iw3. Eettiset lahjat eivät kuormita luontoa ja lahjan antamisesta saa moninkertaisen hyvän mielen voidessaan auttaa. mään ympyrää tai juoksemaan ulkona. Muiden opettamat leikit ovat mukava lisä jo ennestään opittuihin. Monet leikit olivat myös suunnattu erilaisiin tilanteisiin. Myöhemmin iltapäivällä askarreltiin erilaisia asioita, jotka sopivat omille seikkailijoille tai sudenpennuille, kuten muovailumassasta magneetteja ja styrofoamista leimasimia (kankaan painatukseen). Illalla lämmitettiin sauna, saunoimme ja jatkoimme omia askarteluja. Sunnuntai puolestaan sujui askartelun parissa, huovutimme, teimme joulukortteja ja jatkoimme magneettien viimeistelemistä. Vihjarit olivat jo melkein lopussa, mutta viimeisenä vuorossa oli kuitenkin vielä askartelubasaari, jonne kaikki toivat jonkinlaisen askartelumallin ja ohjeita jaettavaksi. Basaarista saimme hyviä ideoita omiin koloiltoihimme. Viikonlopun koulutus antoi

suuntaa sudenpentu- ja seikkailijaikäisten partiotoimintaan. Jaettu materiaali tulee myöhemmin tarpeeseen koloilloissa, opimme uusia termejä nykyisestä ikäkausiohjelmasta ja uusista ikäkausiryhmistä. Suosittelemme kursseja lämpimästi muillekkin Sampojen ja akeloiden apulaisille, sillä koulutus auttaa kehittämään ja monipuolistamaan ohjelmaa koloilloissa. Kaikin puolin mukava kokemus! Terveisin kurssilaiset Minna-Mari, Tiina, Kari, Miikka ja Ilkka Tervapartiosta.

PUUTISIA! Millainen positiivinen palvelutempaus teillä tehtiin juhlavuoden syksyn aikana? Mitä ehdottomasti kertomisen arvoista olette partiossa tehneet? Oletteko tehneet tarpojavartionne kanssa syysretken? Missä seikkailitte viime kokouksessanne? Kävittekö sudenpentukokouksessanne vierailemassa jossain? Minkä projektin teitte vaeltajaryhmällänne viimeksi? Onko johtajistoanne puhututtanut jokin? Onko lippukuntanne juhlinut pyöreitä vuosia vai järjestelläänkö juhlia vasta? Mitä lippukunnassanne tapahtuu? Mistä teillä keskustellaan? Lähetä Puutinen! pohjanpuhuri@pohjanmaa.partio.fi

Mikä on kriisi? Mitä tulee tehdä kriisitilanteessa? Kuinka tulee varautua kriisiin ennalta? Syksyn aikana valmistunut piirin kriisitoimintaohje lippukunnille ja piirin luottamushenkilöille on ladattavissa piirin sivuilta (www. pohjanmaa.partio.fi/lippukunnat/lomakkeita) sähköisessä muodossa. Ohjeeseen kannattaa tutustua ja laittaa toiminnan turvallisuusasiat kuntoon jo ennen kriisiä! Vuosi 2011 on EU:n vapaaehtoistoiminnan vuosi. Vuoden tavoitteena on tuoda esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä, lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta sekä saada uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Lisäksi teemavuonna halutaan kiittää vapaaehtoisia heidän tekemästä työstä. Allianssi koordinoi teemavuoden toteutusta Suomessa yhdessä Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE:n kanssa. Teemavuoden puitteissa järjestetään tiedotusta, tapahtumia ja parannetaan vapaaehtois- ja järjestötoiminnan edellytyksiä.

vuodesta 1907. Oman kalenterin sai perinteisesti myös Tasavallan presidentin puoliso tohtori Pentti Arajärvi. Nuoret partiolaiset Tytti-Emilia Mäkipää ja Daniel Sazonov luovuttivat adventtikalenterin tohtori Pentti Arajärvelle Mäntyniemessä. Arajärvi on ollut aikanaan mukana Helsingin Kotkien toiminnassa ja adventtikalenteri on viety hänelle jo usean vuoden ajan. Nuoret ja Arajärvi keskustelivat vilkkaasti siitä, mitä adventtikalenterin luukut mahtavat tällä kertaa sisältää. Arajärvi muisteli nuorten kanssa myös omia partioaikojaan. Baltic Sea – Young Wildlife Photographer 2010 -kilpailu on ratkennut. Itämeren maiden suurimman nuorten luontovaloku-vakilpailun voitti 17-vuotias Hermann Hirsch Dortmundista. Kaiken kaikkiaan kisaan lähetettiin yhdeksästä Itämeren maasta 1456 kuvaa, joista noin kolmannes oli suomalaisten ottamia kuvia. WWF Suomi ja Suomen Luonnonvalokuvaajat ry järjestivät yhdessä Suomen Partiolaisten kanssa luontokuvakilpailun Itämeren maiden nuorille. Baltic Sea - Young Wildlife Photographer 2010 -luontovalokuvakilpailun tarkoituksena oli kannustaa nuoria tutustumaan oman kotimaansa ainutlaatuisiin luontokohteisiin luontokuvauksen avulla sekä herättää nuorissa kiinnostus Itämeren suojelua kohtaan.

Partiolippukunta Napapiirin Tyttöjen sudenpennut vierailivat Joulupukin luona. Terveisinä heillä oli mukanaan partiolaisten adventtikalenteri. Joulupukkivierailun yhteydessä tytöillä oli oiva mahdollisuus selvittää vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Jutustelun lomassa selvisi, että pukki on kuulunut partioon sen alusta saakka, siis jo

Pohjan Puhuri

7


Teksti: Minna Sorvala Kuvat: Anniina Mustikkamaa, Ville Arvio, Marjo Majlund

Suomi-Ruotsi-johtajakoulutus Värdebaserat ledarskap, Value based leadership, on Ruotsin kuninkaan perustaman Nuori johtajuus -säätiön koulutus. Onko ruotsalainen johtajakoulutus parempi kuin vastaavat suomalaiset? Mikä sai Simpsiön Sissit -lippukunnan apulaislippukunnanjohtajan hakeutumaan kurssille ja vastasiko kurssi odotuksia?

Anniina Mustikkamaa, 24, on yksi Värdebaserat ledarskap / Value based leadership (VBL) -kurssin käyneitä johtajia. Muun muassa vartionjohtajana, lippukunnanjohtajana ja pj-kurssilla kouluttajana toiminut Anniina osallistui VBL-kurssille viime syksynä ja keväänä. Kurssi muodostui neljästä viikonlopusta, joista kaksi järjestettiin Ruotsissa ja kaksi Suomessa. Viime vuonna alkanut kurssi oli ensimmäinen virallinen yhteiskurssi suomalaisille ja ruotsalaisille. Aiemmin kurssi on järjestetty vain ruotsalaisille. Suomen Partiolaisten sähköposti-ilmoituksesta kurssin huomannut Anniina halusi mukaan kurssille sen kiinnostavuuden vuoksi. Hakemuskaavakkeiden perusteella jatkoon päässeille tehtiin puhelinhaastattelu ennen lopullisia valintoja.

men ja Ruotsin partiolaiset, kurssi ei kuitenkaan ollut partiokurssi, vaan osallistujia oli monista muistakin organisaatioista kuten erilaisista opiskelijajärjestöistä, kuvailee Anniina omaa kurssiryhmäänsä. - Lisäksi osalla meistä johtajuuskysymykset liittyivät suoraan myös omaan ammattiin. Kurssilaisilla oli jo paljon erilaista johtajuuskokemusta, ja hedelmällisimmät keskustelut syntyivätkin, kun näitä erilaisia kokemuksia käytettiin keskustelun pohjana. Kurssille pyritään aina valitsemaan mahdollisimman erilaisia ihmisiä.

Kursseja on joka vuosi useita, ja loppukeväästä kaikki sinä vuonna kurssin käyneet kokoontuvat samaan todistustenjakotilaisuuteen. - Koska kurssia rahoittaa Ruotsin kuninkaan Nuori johtajuus -säätiö, kurssitodistukset jakoi meille kuningas Kaarle Kustaa linnassaan. Tilaisuus ei kestänyt pitkään, mutta kyllä jännitystärinään ehti siinäkin ajassa jo melkein pyörtyä. Todistustenjaon jälkeen kävimme vielä opastetulla kierroksella linnassa, Anniina kertoo kokemuksistaan viime keväältä.

Ikea-lipaston kokoajasta arvojohtajaksi

Reilusta kahdestakymmenestä kurssilaisesta noin puolet oli suomalaisia, toinen puoli ruotsalaisia. - Vaikka kurssin järjestivät Suo-

8

Pohjan Puhuri

Anniinan kurssilla kouluttajina oli kokeneita johtajia niin työelämän kuin vapaaehtoistyön saralta Suomesta ja Ruotsista. Neljä kouluttajaa viidestä oli partiolaisia.

- Kurssilla käytiin muun muassa keskustelua erilaisista arvoista, joita johtamisen pohjana voidaan käyttää, ja siitä, miten nämä arvot näkyvät käytännössä. Käsiteltävät asiat olivat paljolti samoja kuin PJ-kurssilla, mutta niihin perehdyttiin laajemmasta näkökulmasta ja syvemmin, Anniina kuvailee. - Oppimistilanteet saattoivat vaihdella Ikea-lipaston kokoamisesta paljon valmistelua vaatineisiin esityksiin. Jokaisen kurssiviikonlopun välissä kurssilai-

Infolaatikko:

Värdebaserat Ledarskap, Value Based Leadership Koulutus on tarkoitettu 20–25-vuotiaille järjestöissä aktiivisesti toimiville nuorille. - Toteutetaan yhteistyönä Suomen Partiolaisten ja Svenska Scoutrådetin kanssa siten, että kummastakin maasta koulutukseen osallistuu 12 osallistujaa ja kaksi kouluttajaa. - Perustuu Ruotsin kuninkaan perustaman Ungt Ledarskap -säätiön Värdebaserat ledarskap -koulutuskonseptiin.

set tekivät kotitehtäviä, jotka saattoivat olla esimerkiksi omaan organisaatioon liittyviä tai pienryhmässä pohdittavia tehtäviä. Usein valmisteltavana oli esitys seuraavaa kurssiviikonloppua varten. Value based leadership -kurssin tavoitteena ei ole antaa valmiita toimintamalleja, vaan ennen kaikkea oppia itsestä ja omasta roolis-


taan ryhmässä ja ryhmän johtajana. Tämän vuoksi kurssilaisilla tulee olla jo kokemusta johtajatehtävistä. - Tiedän nyt selvemmin, mitkä ovat hyviä puoliani, ja missä olisi vielä kehitettävää. Keskustelujen kautta sain paljon uusia ajatuksia ja näkökulmia asioihin, ja opin lisäksi uusia käytännöllisiä työkaluja, joita käyttää johtajana vaikka omassa lippukunnassa, Anniina luonnehtii kurssin antia.

Yritysjohtajan opissa Oman johtajuuden pohtimisen avuksi jokainen kurssilainen sai oman mentorinsa. Anniinan mentorina oli ison suomalaisyrityksen henkilöstöpäällikkö. - Puhuimme toki monista aiheista, mutta yksi tärkeimmistä mieleeni jääneistä keskusteluista liittyi rohkeuteen tarttua vaikeisiin asioihin, puhua ongelmista sekä taidosta ymmärtää oman ryhmän viisaus ongelmien ratkaisujen löytämisessä, kertoo Anniina ja rohkaisee kaikkia kiinnostuneita hakemaan kurssille. - Aiemmasta johtajuuskokemuksesta oli ehdottomasti hyötyä, mutta ei kannata pelätä riman olevan liian korkealla; partiolaisille kertyy usein kokemusta esimerkiksi vartionjohtajana tai vaikka ikäkausiosaston johtajana toimimisesta. Anniinan kansainvälist partiohaasteet eivät rajoitu vain Value based leadership -kurssiin. Tulevia haasteita ovat Ruotsin maailmanjamboreehen liittyvän Camp in camp -leirin yhteyshenkilön tehtävät ja Woomalhankkeen päätösleirin staabissa toimiminen Senegalissa. Tulevissa johtajatehtävissään Anniina toivoisi voivansa johtaa ihmisiä, joilla on halua ja taitoa tehdä sitä mitä tekevät, ja auttaa heitä kehittymään hyvässä ilmapiirissä - olipa se sitten vapaaehtoistyön tai palkatun päivätyön piirissä.

Kiinnostuitko? Jos - Olet 20–25-vuotias - Olet toiminut kaksi vuotta johtamistehtävissä paikallisella tai valtakunnallisella tasolla - Toimit johtamistehtävissä, joissa voit soveltaa koulutuksessa oppimaasi - Olet käynyt jonkinlaista perusjohtamiskoulutusta - Olet kiinnostunut tulevaisuudessa johtamisrooleista - Englanninkielen taitosi on riittävän hyvä, jotta voit puhua johtamisaiheista - Et ole kaikkea yllä mainittua, mutta luulet, että olisit siitä huolimatta hyvä osallistuja. Seuraa Suomen partiolaisten koulutussivuja ja lähde mukaan!

Pohjan Puhuri

9


KOULUTUS- JA OHJELMATAPAHTUMAT KEVÄT 2011 JOHTAJAKOULUTUKSET Koulutusvastaavakoulutus 19.3. Kokkola (kevätkokouksen yhteydessä) Kohderyhmä: Lippukunnan koulutusvastaavat Hinta: 0€ VIP 15.3 Akela-, sampo- ja luotsikurssi 25.–27.3. Kauhava Kohderyhmä: Vuoden 2011 aikana 18 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat. Vaeltajaluotsin ikäraja 22 vuotta. Hinta: 50€ VIP 15.1 Lippukunnan johtamiskurssi 1.-3.4. Himanka Kohderyhmä: Lippukunnan hallinnollisissa pesteissä toimivat (lippukunnanjohtaja, taloudenhoitaja, sihteeri, hallituksenjäsen jne.) partiojohtajaperuskurssin käyneet vaeltajat, johtajat ja aikuiset. Hinta: 50€ VIP 15.3 Partiojohtajaperuskurssi #10 21.–25.4. Pääsiäiskurssi, Kauhava Kohderyhmä: Vuoden 2011 aikana 18 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat Hinta: 80€ VIP 15.3. Partiojohtajaperuskurssi #11 8.-12.6. Kesäkurssi, Kuusamo Kohderyhmä: Vuoden 2011 aikana 18 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat Hinta: 80€ VIP 15.3. Kimppakurssi 6.-8.5. Pietarsaari Kimppakurssi sisältää ikäkausimoduulit (6.-7.5.) sekä nuotiomestarikurssin (7.-8.5.). Kohderyhmä/ikäkausimoduulit: Sudenpentu- ja seikkailijaohjelmamoduuli: Vuoden 2011 aikana 18 vuotta täyttävät tai vanhemmat, jotka toimivat akelan tai sammon pestissä sekä näiden apulaisena toimivat 15 vuotta täyttävät tai vanhemmat. Tarpoja- ja samoajaohjelmamoduuli: Vuoden 2011 aikana 18 vuotta täyttävät tai vanhemmat Vaeltajaohjelmamoduuli: Vuoden 2011 aikana 22 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat Kohderyhmä/nuotiomestarikurssi: Kaikki samoajat, vaeltajat ja aikuiset. Hinta: 10€/ikäkausimooduli, 20€/pe-la ikäkausimoduulit, 30€/nuotiomestarikurssi. Koko Kimppakurssi yhteishintaan 50€. VIP 15.3.

OHJELMAKOULUTUKSET Ryhmänohjaajakoulutus, ROK#2 28.–30.1 Seinäjoki Kohderyhmä: 15–17-vuotiaat samoajat Hinta: 30€ VIP 15.1

PARTIOTAITOKOULUTUKSET Partiolaisten ensiapukurssi 1 26.–27.2. Ylikiiminki Kohderyhmä: 12 vuotta täyttäneet partiolaiset Hinta: 40€ VIP 15.1.

10

Pohjan Puhuri

Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi 25.–27.3. Järjestelytoimikuntakurssi, pohjoinen 26.–27.3. Rastipäällikkökurssi, pohjoinen Kohderyhmä: Tulevien kilpailujen järjestäjät ja muut kilpailutoiminnasta kiinnostuneet Hinta: 20€ VIP 15.3. Viestintäkurssi 1.-3.4. Kokkola Kohderyhmä: 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat Hinta: 50€ VIP 15.3.

OHJELMATAPAHTUMAT Vaeltajien erähenkinen talviviikonloppu 28.–30.1. Kiiminki Kohderyhmä: 18–22-vuotiaat vaeltajat Hinta: 40€ VIP 15.1. HELMI 2011- Partiotaitojen talvikilpailu 5.-6.2. Vaasa Kohderyhmä: or/vi, si/pu ja ru/ha sarjoissa kilpailevat vartiot Hinta: vi/or sarjoilla 40 €/vartio ja sipu, ru/ha sarjoilla 55€/vartio Lisätietoja: http://www.pohjanmaa.par tio.fi/helmi/ VIP 13.1. TALVI-HEHKU – Lippukunnan johtajiston tapaaminen 12.–13.2. Kannus Kohderyhmä: lippukuntien johtajat (2hlöä/lpk) Hinta: 0€ VIP 31.1. Partiotaitojen kevätkilpailut 7.5. Teuva ja Oulainen Kohderyhmä: oranssissa ja vihreissä sarjoissa kisaavat vartiot Hinta: 40€/vartio VIP 19.4. Ko-Gi- tapaaminen 13.5. Liminka Kohderyhmä: Lintukansa Hinta: 0€ Sudenpentu-/seikkailijakilpailut 14.5. Oulu ja 1-2 muuta paikkaa Kohderyhmä: sudenpentu laumat ja seikkailija joukkueet Hinta: 25€/joukkue VIP 1.5. Sisukilpailut 14.5. etelässä Kohderyhmä: Sisuvartiot Hinta: 25€/joukkue VIP 1.5. Kaikista tapahtumista löytyy lisätietoja Pohjanmaan Partiolaisten www-sivuilta www.pohjanmaa.partio. fi/toiminta/tapahtumat/ . Kalenterisivun alaosassa on linkki lippukunnille toimitettuun koulutus- ja ohjelmatapahtumavihkoseen, jossa on lisätietoja kevään tapahtumista. Ilmoittautuminen tapahtumiin mieluiten piirin www-sivujen kautta www.pohjanmaa.partio.fi/ilmoittautuminen tai sähköpostilla toimisto.vaasa@ pohjanmaa.partio.fi. Kaikki koulutukset järjestetään yhteistyössä OKOpintokeskuksen kanssa.

PP REKRYTOI ALUE Etsitään alueohjaajia alueille 5 (Siikalatva), 7 (Kurikka) ja 9 (Vaasa) seudulle Pohjanmaan Partiolaisissa lippukunnat on jaettu kymmeneen alueeseen, joissa jokaisessa on n. kymmenen toimivaa lippukuntaa. Jokaisella alueella tulisi olla kaksi alueohjaajaa. Aluetyön tavoitteena on tukea lippukunnanjohtajaa ja sitä kautta lippukuntia toteuttamaan partio-ohjelmaa. Alueohjaajien/aluetyön tärkeänä tehtävänä on lisäksi toimia viestinviejinä lippukuntien, piirin ja SP:n välillä. Alueohjaajat ovat yhteydessä oman alueensa lippukunnanjohtajiin puhelimitse, sähköpostilla sekä tapaamalla henkilökohtaisesti. Lisäksi alueohjaajat järjestävät aluetapaamisia, joissa alueen lippukunnanjohtajat voivat tavata toisiaan ja saada tukea pestiinsä. Tavoitteena on järjestää vuoden aikana lippukunnanjohtajille yksi henkilökohtainen ja yksi useamman lippukunnanjohtajan tapaaminen. Alueohjaajat toimivat pareittain ja kuuluvat piirin alueryhmään. Alueryhmä kokoustaa 4-5 kertaa vuodessa. Muutoin alueohjaaja voi hoitaa pestiään oman aikataulunsa mukaisesti. Alueryhmän puheenjohtajana toimii alueministeri, joka kuuluu myös piirihallitukseen ja SP:n aluevaliokuntaan. Alueohjaajien toivotaan olevan kiinnostuneita lippukuntien tukemisesta ja omaavan kokemusta lippukunnassa toimimisesta tai lippukunnanjohtajana toimimisesta. Alueohjaajana toimiminen on hyvä vaihtoehto antaa oma panoksensa partiotoiminnalle, vaikka et voisikaan osallistua esim. viikoittaiseen partiotoimintaan. Alueohjaajat saavat koulutuksen pestiinsä ja osallistuvat vuosittaisiin alueohjaajien tapaamisiin. Haussa on myös puheenjohtaja sekä jäseniä lippukuntajaostoon Oletko kiinnostunut lippukuntien tukemisesta projektiluonteisesti? Kiinnostaako uusien lippukuntien perustamisessa avustaminen ja uusien lippukuntien tukeminen? Lippukuntajaostoon etsitään lippukunta -kokemusta omaavia henkilöitä. Lippukuntajaosto toimii alueryhmän alaisuudessa antaen erityistukea sitä tarvitseville lippukunnille. Lippukuntajaosto suunnittelee toimintaansa lippukuntien tilanteen/


tarpeen mukaan ja myös jäsenet voivat määritellä millaisissa projekteissa haluaisivat olla mukana. Lippukuntajaostoon etsitään jäseniä koko piirin alueelta.

simman pian Mikko ”Kape” Väisäseen, mikko.vaisanen@pohjanmaa.partio.fi

Etsitään

Lisätietoja alueen avoimista pesteistä alueryhmän puheenjohtajalta, Tiina Nokela, tiina.nokela@pohjanmaa.partio.fi, 050 - 366 6704.

Alaleiri koostuu useammasta savusta joissa on yhteensä noin 400–500 leiriläistä. Alaleirinjohtajalla on erittäin tärkeä rooli lippukunnista koostuvien savujen ensisijaisena yhteys- ja tukihenkilönä sekä ennen leiriä että leirin aikana. Ennen leirin alkua alaleirien johtajat osallistuvat leirin suunnitteluun ja vastaavat yhteydenpidosta omiin savuihinsa. Leirin aikana alaleirinjohtajan tehtäviin kuuluu mm. oman alaleirinsä savujen informointi yleisistä asioista, vastata siitä että alaleiri on oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja tietenkin olla luomassa savujen kanssa alaleirin oman tunnelman ja leirin yhteishenkeä. Jos olet kiinnostunut pestistä, ota yhteys mahdollisimman pian Mika Venholaan, mika.venhola@pohjanmaa.partio.fi

Puhurin toimittajat vastaavat mielenkiintoisten artikkelien kirjoittamisesta ja osallistuvat lehden suunnitteluun. Toimittajana pääset vaikuttamaan piirimme polttaviin puheenaiheisiin ja nostamaan sinua kiinnostavia asioita julkisen sanan keskiöön. Toimittajien pestit ovat kaksivuotisia ja aloittaa voi vaikka heti. Lisätietoja päätoimittajalta, Veijo Väisänen, veijo.vaisanen@pohjanmaa.partio.fi.

OHJELMA Tarvitaan seikkailija-, tarpoja- ja samoajaohjelmaohjaaja sekä ohjelmavastaavia ikäkausille. Piirin ohjelmaryhmä etsii ohjelmaohjaajaa seikkailijoille, tarpojille, samoajille ja ohjelmavastaavia jokaiselle ikäkaudelle ohjelmaohjaajien aisapareiksi. Tehtävänä on huolehtia, että piirissämme on tarjolla kiinnostavia tapahtumia kaikille ikäkausille. Kiinnostaisiko sinua sudenpentujen, seikkailijoiden, tarpojien, samoajien tai vaeltajien toiminnan suunnittelu tai organisointi? Ilmoita itsesi mukaan tai vihjaa meille hyvät tyypit ja innokkaat tekijät. Suomen Partiolaiset järjestävät ohjelmaohjaajakoulutusta, jonne on mahdollisuus lähteä mukaan. Pestin vastaanottavien koulutuksen maksaa piiri. Myös piiri tarjoaa koulutusta ja hauskanpitoa pestin vastaanottajalle vuosittain mm. Tuulevilla. Tule mukaan iloiseen joukkoomme! Ota yhteyttä: Päivi Kennilä, paivi.kennila@pohjanmaa.partio.fi, 040 - 726 3142

Alaleirien johtajia

Muonitusmestari Muonitusmestarin vastuulla on leirin ruokahuolto. Ennen leiriä muonitusmestarin vastuulla on mm. suunnitella leirin ruokalista ja hankinnat sekä rekrytoida keittiötiimi. Leirin aikana muonitusmestari vastaa ruokahuollon sujuvuudesta oman tiiminsä kanssa. Jos olet kiinnostunut pestistä, ota yhteys mahdollisimman pian Mikko ”Kape” Väisäseen, mikko.vaisanen@pohjanmaa.partio.fi Tekniikkamestareita

Lisäksi etsitään

hengellisenjaoston puheenjohtajaa ja jäseniä

Leirin tekniikka on sähköä, vettä ja rakennelmia (yleensä erillään pidettynä). Nyt on haussa ihmisiä jotka haluavat olla suunnittelemassa ja toteumassa leirin tekniikkaa. Jos tekniikka kiinnostaa, ota Eetuun yhteyttä ja kerro mikä osa-alue on sinua lähimpänä vai onnistuuko kaikki mahdollinen. Jos olet kiinnostunut pestistä, ota yhteys Eetu Marjakankaaseen, eetu.marjakangas@pohjanmaa.partio.fi

Mikäli haluat olla suunnittelemassa ja toteuttamassa piirissämme hengellistä kasvatusta ja toimintaa - olet etsimämme henkilö! Ota yhteyttä: Päivi Kennilä, paivi.kennila@pohjanmaa.partio.fi, 040-726 3142 Talvella 2012 järjestettävälle partiotaitojen suomenmestaruuskilpailulle haetaan KILPAILUNJOHTAJAA ja muita avainhenkilöitä oletko yksi tekijöistä? Tehtävästä suoriutuu, mikäli on kokemusta isojen projektien toteuttamisesta. Kokemus kilpailujenjärjestämisestä on toivottavaa, mutta ei pakollista. Tehtävään lupautuvalle kilpailunjohtajalle luvataan tukea ja koulutusta. Kilpailunjohtajan tulisi löytyä Oulun seudulta tai Oulun lähistöltä. Mikäli SM-kisapesti kiinnostaa ja haluat lisätietoja, ota yhteyttä Eetu Marjakankaaseen, 040 – 831 7968 Vieläkö Kilke kuuluu korvissasi vai jäikö viime kesän huippuhetki kokematta? Ei hätää, tässä on sinulle uusi tilaisuus päästä kokemaan kesäleirin suunnittelun ja toteuttamisen riemu. Pohjanmaan Partiolaisten piirileiri 2012 tarvitsee tekijöitä! Etsinnässä on nyt Huoltojohtaja Huoltojohtaja kuuluu leiristaabiin. Huoltojohtaja vastaa leirin ruoka- ja hygieniahuollosta, logistiikasta sekä vastaa tekniikkajohtajan kanssa hankinnoista. Huoltojohtajan vastuulle kuuluu myös leirikioski ja siellä myytävät leirin oheistuotteet. Leirin aikana ja sen suunnitteluvaiheessa hän toimii tiiviissä yhteistyössä leirin tekniikkajohtajan kanssa kaikissa huoltoon liittyvissä asioissa. Huoltojohtaja rekrytoi omaan tiimiinsä sopivaksi katsomansa määrän pestiläisiä toteuttamaan leirin huoltoa. Jos olet kiinnostunut pestistä, ota yhteys mahdolli-

• •

toimittajia Pohjan Puhuriin.

jäseniä web-jaostoon seuraavasti: sisällöntuottajia koodaajaa

Pohjanmaan Partiolaisten verkkosivusto etsii nyt web-jaostoonsa sisällöntuottajia, joiden pestiin kuuluu sisällön tuottaminen sivustolle yhteistyössä Pohjan Puhurin kanssa ja sivuston tarjoamien palveluiden kehittäminen eteenpäin. Pesti tarjoaa leikkikentän ja sopii hyvin myös kakkospestiksi. Etsittävä koodaaja taitaa perusteet ja on valmis opettelemaan tarpeen mukaan myös uutta ekstranetin ylläpitoon tarvittavaa tietotaitoa. Pestissä avuksi olisi php-kielen taitaminen. Koodaajan pesti tarjoaa haasteen, jonka kautta avautuu mahdollisuus vaikuttaa piirin sivujen kehittämiseen niin julkisella kuin ekstranetinkin puolella. Lisätietoja webjaoston puheenjohtajalta, Sanni Aho, sanni.aho@pohjanmaa.partio.fi, 040 - 766 3455.

Ohjelmamestari, yhteiset iltanuotiot

Tuli räiskyy nuotiossa, mutta tämän lisäksi tarvitaan hieman laulua, musiikkia ja esityksiä, että päästään kunnon leiritunnelmaan. Ohjelmamestari vastaa oman tiiminsä kanssa koko leirin yhteisistä avausja päätösiltanuotiosta. Jos olet kiinnostunut pestistä, ota yhteys Tytti Kaijaseen, tytti.kaijanen@pohjanmaa.partio.fi

Leirisairaalamestari

Aina sattuu ja tapahtuu. Leirisairaalamestari vastaa leirin ensiavun organisoimisesta ja tarpeellisista järjestelyistä. Pestiin haetaan henkilöä alan koulutuksen omaavaa partiolaista. Jos olet kiinnostunut pestistä, ota yhteys Anne Koskelaan, anne.koskela@pohjanmaa.partio.fi. Muut pestit Jos haluat olla ehdottomasti mukana tekemässä mitä mahtavinta piirileiriä, mutta mikään yllä olevista ei vielä natsannut. Lähetä meille omat tietosi ja tieto siitä minkälaista pestiä haluaisit tehdä. Tehdään leiri yhdessä! Ota yhteys: Mikko ”Kape” Väisäseen, mikko.vaisanen@pohjanmaa.partio.fi KOULUTUS VIESTINTÄ

HALLINTO Etsitään 2-3 jäsentä ansiomerkkitoimikuntaan Ansiomerkkitoimikunnan tehtävä on ylläpitää ja kehittää Pohjanmaan Partiolaiset ry:n ansiomerkkijärjestelmää. Toimikunta käsittelee ansiomerkkiehdotukset neljästi vuodessa. Edellytyksenä toimikuntatyöskentelylle on osallistuminen yhteen vuosittaiseen kokoukseen marraskuun haun yhteydessä. Toimikuntaan etsitään nyt jäseniä erityisesti piirin etelä- ja keskiosista. Lisätietoja ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtajalta, Minna Kolistaja, minna.kolistaja@pohjanmaa.partio.fi, 050 - 405 5731.

Pohjan Puhuri

11


Tapaa tutkimusmatkailija Patrick ”Pata” Degerman Teksti: Katariina Kemppi Kuvat: Patrick Degerman ja Pekka Holma

Pata saa kiittää hauskasta lempinimestään omaa äitiään. Nykyisin hänen äitinsä on ainoita, joka kutsuu häntä Patrickiksi sillä kaikki muut oppivat kutsumaan häntä Pataksi jo kaksiviikkoisena. Niistä ajoista oli kuitenkin vielä pitkä matka Suomen ainoaksi tutkimusmatkailijaksi. Tavoitin Islannin tuhkapilven(kin) parissa työskentelevän Patan puhelimitse ja otin selvää miten kaikki alkoi.

”Partio oli mun juttu” Pata liittyi noin 13–14 vuotiaana poikalippukuntaan Helsingin Munkkiniemessä. Hän oli aktiivisesti mukana noin kymmenen vuoden ajan ja sai kokea niin lippukunnanjohtajuuden kuin erilaisten leirien ja retkienkin johtamistehtävät. Partio oli alkusysäys Patan uralle tutkimusmatkailijana. - Parasta partiossa oli ehdottomasti se,

12

Pohjan Puhuri

että saimme oikeasti paljon vastuuta ja saimme itse suunnitella vapaasti lippukunnalle ohjelmaa ja niin me sitten teimmekin, Pata naurahtaa. Lippukunnassa oltiin niin intohimoisia retkeilyn suhteen, että kaikki kokouksetkin päätettiin pitää ulkona. No, lopulta päädyttiin siihen, että vain puolet kokouksista pidettiin ulkona. Pata pitää edelleen yhteyttä joihinkin tuonaikaisiin partiokavereihinsa. - Omat lapseni ovat nyt partiossa ja heidän myötään olen taas itsekin innostunut menemään useammin metsään, Pata kertoo.

Unelman toteuttaminen alkoi Mount Washingtonista Pata matkusti vuonna 1986 vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin aikeenaan pelata

siellä tennistä. Kaverien perheissä oli vuorioppaita ja kuinka ollakaan, pian Pata löysi itsensä heidän matkastaan. - Kiipesin ensimmäiset huippuni Jenkeissä, ihan ensimmäinen oli Mount Washington, Pata muistelee ja jatkaa: - enkä muuten ole tuon ajan jälkeen koskenut tennismailaan. Suomeen palatessaan hän liittyi Suomen Alppikerhoon ja aloitti vuorikiipeilyn harrastuksena. Pata opiskeli teollista muotoilua ja vaikka hän matkustelikin jo tuolloin paljon, olivat sydän ja ajatukset opiskellessakin koko ajan matkalla jos-


sain kaukana. - Oli vain tehtävä päätös, keskusteltava läheisten kanssa, perustettava yritys ja toteutettava tämä unelma, Pata kertaa. Energinen seikkailija taittaa matkansa nykyisin mieluiten reppu selässä mäkeä ylöspäin maisemia ihaillen. Patan reissuissa pitää aina olla jokin tavoite; esimerkiksi vuoren valloitus tai viidakossa eteneminen johonkin tiettyyn pisteeseen. Ensimmäisenä paikalla Pata on ollut nimeämässä kolmea huippua maailmassa. Lisäksi hänellä on takana kym-

menen ensinousua, joita olisi myöskin voinut nimetä. Vuonna 2006 Pata kiipesi Pekka Holman kanssa ensimmäisenä erään huipun Etelä-Mantereella. - Ehdotimme viranomaisille, että haluaisimme nimetä tuon huipun Mount Finlandiksi ja ehdotus meni läpi, Pata muistelee ja jatkaa: - Nimi tuli mieleemme heti, olemmehan kovia Suomi-faneja.

Mikäli halajat olla ensimmäisenä paikalla, nappaa tästä Patan vinkit talteen: 1. Etsi tietoa valloittamattomista paikoista, niitä on runsaasti esimerkiksi Grönlannissa, Patagoniassa ja Etelä-Mantereella 2. Todista ensinoususi valokuvien, videoiden, todistajien ja vaikkapa GPSlaitteesta otetun kuvan avulla 3. Ilmoita kyseessä olevan maan viranomaisille mitä nimeä haluat ehdottaa kyseiselle huipulle. Mitään törkeitä nimiä ei saa ehdottaa. Yleensä nimeksi valitaan jonkun henkilön nimi.

Puhumisen ammattilainen Vuonna 2006 vuoden puhujaksi valitulla Patalla on takanaan noin tuhat pidettyä luentoa. Patan luennot rakentuvat aina jonkin hänen matkansa ympärille. Ret-

kikertomukset muovautuvat tarinoiksi tiimiytymisestä, tavoitteiden asettelusta tai vaikkapa unelmien toteuttamisesta. - Uskon siihen, että jos ei heti tyrmää ideaa sanomalla Ei, voi yllättyä ja huomata idean olevan toteutettavissa, Pata maalailee ja jatkaa: - Tottakai unelmia toteutettaessa tulee pettymyksiä mutta silti aina oppii jotain. Jos joku on vaikka aina unelmoinut, että hän matkustaa moottoripyörällä Euroopan halki, ei sekään varmaan suju ongelmitta. Yrittäessä voi oppia uuden kielen ja mikä parhainta jotain uutta itsestään. Patan sanomaa on helppo uskoa, sillä hän on itse toteuttanut unelmansa. Siksi hän haluaa jakaa tätä ilosanomaa muillekin ja rohkaista heitä yrittämään ja kokeilemaan uusia juttuja. - Sehän on fakta, että koskaan ei ole oikea hetki. Moni haaveilee lapsista mutta ei koe, että aika olisi milloinkaan niille sopiva. Oma ajattelumallini on, että jos olen jotain asiaa aina halunnut, on vain päätettävä, milloin sen toteutan. Tietenkin unelmia voi priorisoida mutta missään nimessä niitä ei kannata unohtaa, Pata kannustaa.

Pohjan Puhuri

13


Toimittanut: Riikka Piltonen, Sini Konstari ja Susanna Heinola

Pohjanmaa tutuksi!

Lippukunnan nimi: Härmän Tähystäjät ry. Lempinimi: HäTä Toiminta-alue: Kauhavan Alahärmä Jäsenmäärä: noin 100 Perustamisvuosi: 1938 Härmän Tähystäjät on sekapartiolippukunta Etelä-Pohjanmaalla, Alahärmässä Kauhavan kaupungissa. Lippukuntamme toiminta on alkanut maaliskuussa 1938 Härmän Nuotiotoverit-nimellä. Sodan jälkeen nimeksi vakiintui Härmän Tähystäjät kriisiaikana suoritettujen ilmavalvontatehtävien ansioista. HäTä on perinteisesti ollut näkyvä kisalippukunta niin osallistumisessa kuin järjestämisessä. Piirimme kevään 2010 toiset kevätkisat järjestettiin Alahärmän maastoissa. Yhteistyötä on perinteisesti tehty lähialueen lippukuntien kanssa mm. leirien muodossa. Kesällä 2009 järjestimme Päre’09-nimeä kantaneen leirin Ähtärin Selkäsaaressa yhdessä naapurilippukuntien kanssa. HäTä elää hyvässä suhteessa Alahärmän seurakunnan kanssa. Seurakunnan työntekijä osallistuu toimintaan, ja lippukunta saa tukea toimintatilojen ja rahallisen avustuksen muodossa. Tähystäjät rakensivat muutama vuosi sitten uuden partiomajan, joka tunnetaan nimellä Pömpeli.

Lippukunnan nimi: Ilkan Partiolaiset Toiminta-alue: Ilmajoki Jäsenmäärä: 122 Perustamisvuosi: 1932 Ilkan Partiolaisissa toimii kolme sudenpentulaumaa, kolme seikkailijajoukkuetta, kaksi tarpojavartiota ja yksi samoajaryhmä. Nuoret, aktiiviset johtajat ovat toiminnan kivijalka. Ryhmät retkeilevät lippukunnan kämpässä, jossa myös vuosittain on luvassa erätaitokoulutusta. Syksyisin partiovuoden aloittaa alkajaishyppelöt ja itsenäisyyspäivänä on soihtukulkue. Uudet partiolaiset antavat lupaukset ja heille jaetaan huivit joulujuhlassa. Kyseisen partiohuivin merkki on sama kuin nuijasotapäällikön Jakko Ilkan puumerkki. Tämän merkin saa jokainen ommella itse huiviinsa. Huivia uudet partiolaiset pääsivät kokeilemaan ensimmäistä kertaa lippukunnan talvileirillä, joka oli tänä vuonna täynnä Afrikan lämpöä. Puhuri kiittää avusta seuraavia: Satu Salo-Jouppila/Ilkan Partiolaiset.

Kiitokset: Pekka Väkiparta /HäTä

Lippukunnan nimi: Partiolippukunta Samposet ry. Toiminta-alue: Kempele Jäsenmäärä: n. 150 Perustamisvuosi: 1977 Kempeleessä on ollut partiotoimintaa jo vuodesta 1959. Sampo-Sepot ja Samposiskot yhdistyivät vuonna 1977, jolloin partiolippukunta Samposet ry perustettiin. Viime vuonna 50-vuotista partiotaivalta juhlistettiin mm. kesän juhlaleirillä ja vaeltajien Norjan-matkalla. Samposet on aktiivinen lippukunta, joka leireilee ja retkeilee paljon ja osallistuu aktiivisesti piirin ja SP:n tapahtumiin. Nyt käynnissä on kämppähanke. Tyrnävällä oleva kämppä on remontoitu talkoilla ja viereen nousee uusi, isompi kämppä, joka tarjoaa yhä paremmat mahdollisuudet retkeilyyn ja leirien pitämiseen. Hankkeeseen saatiin EU:n Leader-rahoitusta. Ohjelmauudistus otettiin kokonaisuudessaan käyttöön syksyllä 2009. Tällä hetkellä Samposten lippukunnanjohtajana toimii Saija Kivelä.

14

Pohjan Puhuri

Lippukunnan nimi: Parran Haltiat ry Toiminta-alue: Teuva Jäsenmäärä: 55 Perustamisvuosi: 1977 Sudenpennut, tarpojat ja samoajat kokoontuvat viikoittain. Pienen lippukunnan yhteiset tapahtumat rytmittävät koko vuotta. Retketkin tehdään usein koko lippukunnan voimin. Kisainnostus on kovaa ja toivottavasti uusia Majanassuja kasvaa joukosta. Uuden ohjelman mukanaan tuomat haasteet laittavat joskus johtajat tiukille, mutta tapahtumia on riittänyt ja viimeisten vuosien ajan jäsenmäärä on hienoisesti vuosittain kasvanut. Tekemällä oppiminen ja luonnossa oleminen ,jopa vaellukset, leimaavat toimintaa eniten. Kevaan 2011 kisat pidetään Teuvalla ja Parran Haltiat toivottavatkin kaikki tervetulleiksi sinne! Kuvat: :Tarpojia Kilkkeellä. 2.kuva :lippukunnan huivi, joka yleensä herättää kiinnostusta, sillä siinä on nuo puiset kluvun päät. Teuvan kunnan vaakunassa on siis kaksi klupua eli varstaa ristissä ja siitä siis idea.


Lippukunnanjohtajat kokoontuivat Tampereella Teksti: ja kuvat: Riitu Kerola

Suomen Partiolaisten juhlavuosi päätettiin näyttävästi Tampereella 19.-21.11.2010. Viikonlopun ohjelmassa oli jäsenkokous sekä kaikille lippukunnanjohtajille tarkoitettu lippukunnanjohtajatapaaminen. Lippukunnanjohtajatapaaminen alkoi lauantaina jäsenkokouksen kanssa yhteisellä avajaisseremonialla Tampere-talon isossa salissa. Seremoniassa oli puhumassa pääministeri Mari Kiviniemi. Lounaan jälkeen lippukunnanjohtajat pääsivät osallistumaan valitsemiinsa workshopeihin. Workshopeissa käsiteltiin muun muassa lippukunnan taloudenhoitoa, päästiin kokeilemaan afrikkalaista tanssia, saatiin tietoa SCOUTTI-monikulttuurisuusprojektista, sekä partion brändistä. Osallistujat valitsivat workshopeista kaksi, joiden parissa lauantai-iltapäivä vietettiin. Kahvien jälkeen

Teksti: Sannamaija Pulkkinen Kuvat: Elina Viiperi

vuorossa oli Patrick ’Pata’ Degermanin mielenkiintoinen ja innostava puhe, jossa Pata rohkaisi kaikkia työskentelemään tavoitteidensa eteen vastoinkäymisistä huolimatta vakuuttavalla tutkimusmatkailijan kokemuksellaan. Illan päätti yhteinen juhlabuffet ja upea tulishow Tampere-talon pihalla. Sunnuntaiaamun aloitti hetkipalvelus betonisessa Kalevan kirkossa. Kirkon pihalta lippukunnanjohtajat suuntasivat kaupunkisuunnistuksen rasteille. Rasteilla testattiin mm. jääkiekkotietoja ja -taitoja, maisteltiin mustaa makkaraa ja tutustuttiin Tampereeseen. Lounaan jälkeen Pohjanmaan Partiolaisten yhteinen bussi aloitti matkansa kohti Pohjanmaata. Matkaa ei tarvinnut taittaa kuin vajaat 200 kilometriä ja taas oltiin Pohjanmaan partiolaisten alueella.

Jäsenkokous

Lauantai-illan tulishov

Syksyistä sisuilua Kaustisella kona hieman sataa tihuutti, kävimme ulkona kiertämässä rasteja harjoitellen erilaisia partiotaitoja. Tehtävänä oli lajitella jätteet, tunnistaa metsän eläimiä, hoitaa nenäverenvuoto sekä harjoitella merimiessolmun ja ystävyydensolmun tekemistä.

riin, jonka jälkeen autojen keulat suunnattiin koteja kohti. Kotiin lähti sisuja ja johtajia, joiden reppuihin epäilemättä oli napattu mukaan monta mieleen jäävää partiomuistoa. Suuret kiitokset päivän järjestelyistä vastanneille!

Iltapäivällä pohdimme Pyhän Yrjön tarinaa ja muovailimme askartelumassasta siihen liittyvät hahmot. Päivä huipentui sisaruspii-

Ensi vuonna tavataan taas!

Pohjanmaan Partiolaisten sisuja kokoontui jokasyksyiseen sisupäivään Kaustiselle 30.10.2010. Sisuilemassa oli vanhoja konkareita Ahjopartiosta sekä Lehtimäen Lumikurjista. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana oli sisuja myös Kaustisen Kallionkoluajista. On mainiota, että sisutoimintaan on saatu uutta verta! Päivän aikana tutustuimme toisiimme ja lauloimme tuttuja partiolauluja. Vaikka ulPohjan Puhuri

15


16

Pohjan Puhuri


Gallup

Helmi hommaa ja kasa kaupalla timantteja Niitä on tarjolla helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna 2011, eli tarkemmin 5.-6.2.2011. Jos haluat päästä nauttimaan huippupartiotapahtumasta, niin raivaa kalenteriisi tilaa ja tee sinne isolla merkintä Helmi2011. Luvassa on jotain perin poikkeavaa partiomättöä, nimittäin perinteistäkin perinteisemmät pt-talvikisat. Kisat järjestetään kyseisenä viikonloppuna vain ja ainoastaan sen vuoksi, että Vaasaan iskee vuosisadan lumimyrsky, joten puitteet tulevat olemaan unohtumattomat… Pilvilampi tulee olemaan nimensä veroinen kisailualue, sillä alue tulee hukkumaan kauttaaltaan lähes metriseen puuterilumeen, mikä takaa puitteet kohdilleen, onhan kyse talvikisoista. Ja koska muut tapahtumat peruuntuvat kyseisen lumimyrskyn vuoksi, on tiedossa timantinkovat talvikisat mallia 2011. Kisojen tehtäviä on koeponnistettu jo vuosi ja paine on kasvanut niin suureksi, että tuloksena on timantiksi hioutuneita tehtäviä. Koska kisoihin on tulossa koko Pohjanmaan Partiolaisten jäsenistö, on reitti järjestetty äärimmäisen vaativalle Pilvilammen erämaa-alueelle, ihan vain mielenkiinnon lisäämiseksi. Perille löytäminen ei todellakaan ole ongelma: Riittää kun seuraat lumisessa maisemassa ajelevaa autoletkaa, ne ovat kuitenkin kaikki tulossa kisoihin. Jos tiedät mitä Oranssi, Vihreä, Sininen, Punainen, Ruskea ja Harmaa tarkoittavat, tiedät varmasti myös, että kisoissa tulee riittämään vauhtia ja vaativia tilanteita. Oli väri mikä tahansa, tavoitteena voi olla vain yksi asia, ”hyvää ku pyrkii tekemähän, niin priimaa pukkaa tulemahan”. Kuka nyt sitten vielä vapaaehtoisesti lähtee kärsimään, jos kerran viikonlopuksi on vielä luvattu vuosisadan lumimyrsky? Me kaikki tietysti, sillä vaikka tämäkin jorina on kirjoitettu tietokoneella Kabulissa Afganistanissa, mailattu VPT:n kisatiimille ja sieltä edelleen Puhurin julkaisutiimille, joka on sen sitten painoon edelleen sähköisesti toimittanut, niin PARTIO on jotain täysin muuta

MYÖNNETTYJÄ PARTIOJOHTAJAVALTAKIRJOJA Alanen Pekka Kurikan Korvenkävijät Keskisalo Susanne Kannuksen Korvenkävijät Kuusinen Laura Kurikan Korvenkävijät Mietola Julia Vähänkyrön Eränkävijät Niemi-Aro Elina Kauhajoen Kytöveikot

Toimittaja: Satu Salo-Jouppila

kuin digihörhöilyä, telkkariohjelmia, videopelejä ja juustonaksuja. Partio on tapa elää! Minkälaista elämää on sohvalla makoilu kaukosäädin kädessä – TYLSÄÄ! Partio on kokemuksia, fiiliksiä, oppimista, mokia, vasaralla peukaloon lyömistä, pokasahalla sahattuja housuja, uskomattomia partiojuttuja, älyttömiä kisavirityksiä, onnistumisen iloa ja ennen kaikkea älyttömän hyviä kavereita. Yllätä siis uudet tai vanhat partiokamusi ja kipaise äkkiä juosten sopimaan kisavartiokuviot ennen vuoden vaihdetta.

Syyskokouksessa kysyimme, mikä on ollut mieleenpainuvin kokous silloin, kun olet ollut mukana viikottaisessa toiminnassa. Outi Kulusjärvi, Toimarit Hattivatit-vartion viimeinen kokous, silloin kun itse olin vartionjohtaja. Itkimme silloin sisaruspiirissä.

Kisojen VIP on torstaina 13.1.2011, mutta ilmoittautua voi jo nyt. Toimi siis ajoissa ja varaa paikkasi vuoden parhaisiin PP:n talvimestaruuskisoihin. VMV ja VPT toivottaa kaikki tervetulleiksi kisaamaan partiotaitojen herruudesta! Teksti: Tero ”Teha” ja Piia Hannuksela

Teemu Tuovinen, Samposet Se kerta, kun viime vuonna teimme seikkailijoiden kanssa leipuri-taitomerkkiä. Leivoimme suklaamuffinsseja ja piti olla sekä gluteenittomia että tavallisia muffinsseja.

Julia Mietola, Vähänkyrön Eränkävijät Vartionjohtajat toivat erääseen kokoukseen englantilaisen tytön, jonka kanssa meidän vartiolaisten piti puhua englantia. Kerran lopuksi sitten paljastui, että tyttö olikin johtajien suomalainen kaveri.

Heidi ”Kämy” Kämäräinen Kun olin sudenpentu, johtajat pitivät meille pienimuotoisen rastituksen. Rasteilla oli kim-leikkejä, kädentaitorasti ja jonkinlainen musiikkitehtävä.

Tulina Riukulehto, Tasangon Talvikit Ne kerrat, jolloin leikimme mafiooso- ja vettä kengässä -leikkejä. Niitä leikittiin viikottaisessa toiminnassa niin kauan kuin minusta tuli johtaja.

Rantala Teemu Het-partio Pohjan Puhuri

17


Kilpailukutsu Helmi2011-partiotaitokilpailuihin 5.-6.2.2011 Vaasaan

Ilmoittautuminen

Kilpailuissa noudatetaan SP:n partiotaitokilpailujen sääntöjä (voimassa 1.8.2009 alkaen) ja turvallisuusohjeita. Kilpailijoiden tulee olla SP:n vuoden 2011 jäsenmaksun maksaneita.

Vartiot ilmoittautuvat 13.1.2011 mennessä mieluiten piirin internet-sivujen kautta: www. pohjanmaa.partio.fi/ilmoittautuminen. Ilmoittautua voi myös Vaasan toimistolle, puh. 044 716 9302, sähköposti: toimisto.vaasa(at )pohjanmaa.partio.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava mahdollisista erityisruokavalioista.

Sarjajako

Majoitus ja ruokailut

Säännöt

Tyttövartiot kilpailevat oranssissa, sinisessä ja ruskeassa sarjassa. Poika- ja sekavartiot kilpailevat vihreässä, punaisessa ja harmaassa sarjassa. Osanottajien iät lasketaan 31.12.2010 täytetyin vuosin. Ne vartiot, jotka eivät sääntöjen puitteissa voi kilpailla näissä sarjoissa, voivat osallistua kilpailuun ulkopuolisina vartioina. Oranssi ja vihreä sarja: Kilpailuvartiossa on neljä tai viisi 12–15 -vuotiasta partiolaista. Vartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 56 vuotta (4 jäsentä) tai 70 vuotta (5 jäsentä). (Poikkeus SP:n säännöistä: nelihenkinen vartio on kilpailun sisällä. Vartion ei tarvitse olla luonnollinen vartio eikä jäsenten samasta lippukunnasta.) Kilpailu on yksipäiväinen. Sininen ja punainen sarja: Kilpailuvartio on neljästä 14–18 -vuotiaasta partiolaisesta koottu vartio. Vartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla enintään 68 vuotta. Ruskea ja harmaa sarja: Kilpailuvartio on kolmesta vähintään 18-vuotiaasta partiolaisesta koottu vartio.

Vartioille on varattu mahdollisuus yöpyä kilpailukeskuksessa kisaa edeltävä yö. Majoitustarve ja majoittuvien henkilöiden lukumäärä tulee ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Kilpailijoille tarjotaan lämmin ateria ja peseytymismahdollisuus kilpailukeskuksessa kilpailun jälkeen. Ajo-ohje ja muut tarvittavat tiedot kilpailukeskuksesta julkaistaan ennakko-ohjeessa 17.1.2011.

Osallistumismaksu

Vartion osallistumismaksu on oranssilla ja vihreällä sarjalla 40 euroa ja muilla sarjoilla 55 euroa. Piiritoimisto laskuttaa lippukuntia ilmoittautumisten mukaan.

Järjestävät lippukunnat

Vaasan Metsäveikot ry ja Vaasan Partiotytöt ry Kilpailun johtaja Lotta Mattila/Vaasan Partiotytöt ry 040-584 9012 mattilot(a)mail.student.oulu.fi Järjestelysihteeri Piia Hannuksela/Vaasan Partiotytöt ry 050-387 4214 piia.hannuksela@gmail.com

Kilpailureitin pituus

Oranssi 9, Vihreä 9, Sininen 22, Punainen 22, Ruskea 25, Harmaa 25 km

www.pohjanmaa.partio.fi/helmi 18

Pohjan Puhuri


Partiojohtaja, täytätkö ensi vuonna 22-99 vuotta? Jos vastasit myöntävästi kysymykseen ja pj-kurssistasi on vähintään pari vuotta, olet oikeutettu osallistumaan partiojohtajan jatkokurssille, legendaariselle Ko-Gi-kurssille. HOX! Ilmoittautuminen on jo käynnissä - nopeat syövät hitaat ! Ensi vuoden kurssit ovat: 103 leiri 2.-10.7. 104 (monimuoto) johdanto 2.3.4. purjehdus vko 23 tai 24

105 leiri 6.-14.8. 106 (monimuoto) johdanto 2.-3.4. VAELLUS 16.-21.8.

ks: http://www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Koulutus/Johtajaksi_lippukunnassa/Partiojohtajaksi/Kolmiapila-Gilwell. iw3 Lisätietoja: Pohjanmaan Partiolaisten koulutusryhmä / Jarmo ’Jami’ Komulainen

Raisa Iina-Maria Känsälä 5.11.1989 4.10.2010

Oletko retkeilevä partiojohtaja? Lähde Eräopaskurssille 2011 SP:n Eräopaskurssilla koulutetaan eräoppaita edistämään lippukuntien ja piirien vaellus- ja retkeilytoimintaa. Lähde kokemaan uutta ja oppimaan lisää luonnossa liikkumisen saloista. Kolmiosaisen kurssin ja itse tehtävän suoritusvaelluksen myötä sinulla on vankka pohja vaellusten järjestämisestä ja johtamisesta. Teoriaosa: 22.–25.4.2011, Etelä-Suomi, hinta noin 90€ Kesäosa: 10.6.–19.6.2011, Tunturilappi, hinta noin 170€. Talviosa: 27.12.2011–5.1.2012, Kainuu, hinta noin 160 € Hakeminen 28.2.2011 mennessä. Katso lisätietoja kurssista, pääsyedellytyksistä ja hakemisesta verkosta, www. partio.fi/eraopas.

Ilta viilenee, sataa vaan Ei haittaa vaikka taivas kastelee Lahkeet taas lapsiltaan Tänään me luotetaan Jumalaan Ja elämämme tässä annetaan Sun käsiis kokonaan Tätä rauhaa hain – nyt saan hengittää! Sitä koskaan kai en voi ymmärtää – tai selittää Joskus on vaikeaa – me vajotaan Voi olla syvää niin että se saa Hiuksetkin kastumaan Silloin me luotetaan armoosi Oi Herra johdatathan askeleet Taivaaseen luoksesi Tätä rauhaa hain – nyt saan hengittää! Sitä koskaan kai en voi ymmärtää – tai selittää Kesken nää sanat jää… Rakasta ystävää kaivaten ja lämmöllä muistaen Kaustisen Kallionkoluajat ry

Pohjan Puhuri

19


OSOITEREKISTERI: Pohjanmaan Partiolaiset ry. Oulun toimipaikka. Lehteä postitetaan 1 kpl / partiotalous.

Toimintakalenteri Tammikuu 7. DL 14.-16. Tuulevat 15. Koulutuksien viimeinen ilmoittautumispäivä osa 1 28. Pohjan Puhuri 1/2011 DL 28.-30. Vaeltajien erähenkinen talviviikonloppu 28.-30. Ryhmänohjaajakoulutus - ROK#2 29.

Navakka 1/2011 Ylivieska Kiiminki Seinäjoki Aluevaliokunta

Helmikuu Helmi-huhtikuu VeriGuud´11 1. Navakka 2/2011 DL 5.-6. Helmi 2011 - Partiotaitojen talvikilpailu Vaasa 5.-6. Partioneuvosto I/2011 Viikko 6 Pohjan Puhuri ilmestyy 11.-13. ROK-kouluttaja- ja partiokouluttajakurssi 12.-13. Talvi-Hehku 2011 - lippukunnanjohtajiston tapaaminen Kannus 18.-20. Ohjaajakoulutus (AO, OO, KO osa 1) 22. Muistelemispäivä 26.-27. Partiolaisten ensiapukurssi 1 Ylikiiminki

Pohjan Puhuri 6/2010  

Pohjanmaan Partiolaisten piirilehti Pohjan Puhuri.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you