Lyhennelmä Karjalaisen Osakunnan 98. vuosijuhlan esitelmästä Tarja Kupiainen Hyvät kuulijat, arvoisa juhlaväki, Ensin haluan kiittää siitä, että olen saanut tilaisuuden tulla puhumaan tänne hienoon vuosijuhlaanne. Olen kuullut, että juhlassa on ollut perinteisesti tapana pitää puhe naisille ja karkausvuosina miehille. Osakuntaiältänne vanhimmat teistä lienevät kuulleet kerran jos toisenkin, kuinka naiset ovat ihania, tavoiteltavia, kauniita, mutta aina miehille niin arvoituksellisia. Naisissa piilee tuntematon, kesyttämätön ja mystinen itä, ja miehet puolestaan edustavat tuttua, turvallista ja järkevää länttä. Ja sitten joka neljäs vuosi teemana voisi kuvitella olevan se, kuinka pojat ovat aina poikia ja sellaisina pysyvät, mutta kyllä kaikista puutteista huolimatta naiset heitä rakastavat ja tukevat. Kaiken takanahan on nainen. Eikä vain iskelmissä, vaan Kalevalakin asettaa maailman alkuun naisen, Ilmattaren, ihanan ilman immen. Otaksun, että minun on toivottu puhuvan jostakin, joka liittyy juuri tähän nimenomaiseen päivään, Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivään. Muuten olisi kutsuttu joku muu. Pidän siis pienoisesitelmän, joka perustuu Kalevalaan ja sen tulkintoihin. Tasan 168 vuotta sitten eli 70 vuotta ennen kuin Karjalainen osakunta erkaantui Savo-karjalaisesta osakunnasta itsenäiseksi, suomenkieliseksi yksiköksi, päiväsi Elias Lönnrot vanhan Kalevalan esipuheen. Hän kutsui teostaan myös nimellä “Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista. 1. osa”. Lönnrot tuskin piti Karjalan laulajia mielikuvituksettomina tai kykenemättöminä luovaan ajatteluun, vaikka olikin tuolloin vakuuttunut runojen historiallisesta todistusvoimasta. Hän ajatteli opettajansa Reinhold von Beckerin tavoin, että Karjalan laulajien runot kertoivat perimmältään Suomen varhaisimmasta historiasta ja todistivat suuresta, omaleimaisesta ja arvokkaasta suomalaisesta menneisyydestä. Lönnrot kuitenkin myönsi, ettei kaikki ihan “toen totta” varmaan ole ja että valettakin sekaan mahtuu. Hänen mukaansa kansanrunojen Kalevan pojiksi mainitsemat Väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen ja Kullervo olivat muinaisen Kaleva-sankarin jälkeläisiä samalla tavoin kuin “juutalaisia nytkin Abrahamin ja Israelin lapsiksi nimitetään”. Miehet polveutuvat siis muinaisesta Kalevasta. Mutta mistä tulevat naiset? Lönnrotin mukaan Kalevala kertoo meille ajoista, jolloin kaksi heimoa selvittelivät välejään. Kyseessä ei ollut mikä tahansa mittelö, vaan lopullinen välienselvittely, josta tuloksena oli pysyvä asiaintila, normaali tilanne, status quo. Välejä eepoksessa selvittelivät, kuten tunnettua on, Väinämöisen johtama Kalevan kansa ja toisen taidoiltaan tasaveroisen šamaanin, naispuolisen Louhen johtama Pohjola. Lähtökohtaisesti miehestä ja naisesta tehtiin toistensa vastapelurit, ja lopputuloksena oli Kalevalan lopullinen voitto Pohjolasta. Samalla tuli ikään kuin sertifioi-
10
