Page 1

Pieksämäen urheilulehden 6. numero 24 / 12 / 2018

SALIESITTELY POWER4LIFE Sivu 14

KOHTI UNELMIA

ESITTELYSSÄ HILPPA HALKONEN SIVU 8

LAJIESITTELYSSÄ KANOOTTIPOOLO JA AVANTOUINTI SIVUT 6 JA 10


KAUPUNGIN JOULUTERVEHDYS Hyvää aattoiltaa Sinulle lukija. Jouluyö on ovella ja sinulla maha (liian) täynnä herkkuja. Suomalaiseen joulun juhlintaan kuuluu ylensyöminen ja sohvalla makoileminen. Ihanaa vetäistä villasukat jalkaan, käpertyä viltin alle ja syödä kilo suklaata. Eikun… Entä jos tänä vuonna tekisitkin toisin? Meillä on Pieksämäellä lukuisia upeita liikuntapaikkoja, joissa käydä sulattelemassa kinkkua ja seitania. Sää on suosinut tänä talvena; jää- ja latutilanne näyttää suorastaan loistavalta vuodenaikaan nähden! PiVen väki on ahkeroinut luistelulatua Uhomäellä ja kaupungin toimesta taas on hoidettu muita latuja ja ulkojäitä kuntoon. Aktiiviset yksityishenkilötkin ovat kantaneet kortensa kekoon kaikkien hiihtäjien iloksi ja ainakin Vangasjärvellä ja Kisakontion kentällä on reittejä, joita sauvoa pyhäpäivinä. Olisiko jouluna aikaa korkata UJ-kausi vai kaivaa vanhat salomonit naftaliinista? Mikäli ulkoilu ei nappaa, on joulun aikaan auki myös eri kuntosaleja ja Tapaninpäivästä lähtien myös uimahalli. Koulujen liikuntavuorot ovat paussilla aina loppiaiseen asti, mutta Urskilla ja Konttarissa vakiovuorot pyörii. Joulu on rakkauden, ystävyyden ja yhteisen tekemisen aikaa. Liian moni viettää tahtomattaan yksinäisen joulun. Antaisitko vielä yhden joululahjan ja hakisit yksinäisen tuttavasi piristävälle päiväkävelylle upealle Vedenjakaja-reitistöillemme? Tai tekisitkö avoimen Facebook-kutsun ja etsisit seuraa pulkkamäkeen? Maaselän harjun hiihtomaassa pulkka luistaa takuuvarmasti. Paras lahja on endorfiinit ja yhdessä vietetty aika! Pieksämäen kaupunki toivottaa kaikille rentouttavaa ja virkistävää joulua! Veera Ullah


VEGAANIMAKKARAT JA URHEILUBISNES Isot pojat ovat tienneet kertoa, että Manchester United on maailman rikkain jalkapalloseura. Ja kun isot pojat ovat kertoneet, se on pakko uskoa.Isäni puolestaan kertoi, miten Vesa Keskisen isoisä oli aloittanut Keskisen dynastian luomisen. Oli ostanut tavaraa markalla ja myynyt kahdella. Oli väittänyt sen olevan hyvä toimintaperiaate.Eli asioita voi tehdä monella tavalla. Keskisen dynastia voi hyvin ja ManU:kin. Vaikka se myi Paul Pogban miljoonalla. Osti hänet takaisin sadalla miljoonalla. Ei päästänyt miestä kentälle, kun poika on suututtanut kaikkivaltiaan Jose-sedän. Ja kun Jose-setä oli suututtanut fanit, ManU maksoi kaksikymmentäviisi miljoonaa, että sai antaa potkut sedälle. Jos kysymystä lähestyy tarkastelemalla paikallista jalkapalloa, voi todeta Savon Pallon olevan selkeästi keskisläisellä linjalla. Seuraorganisaation varainhankinta perustuu pääasiallisesti makkaran myyntiin. Makkarabisneksellä se on noussut tilanteeseen, jossa SaPa pian joutuu harkitsemaan pörssiin menemistä. Varsinkin kun se ratsastaa kasvissyönnin aallonharjalla myymällä myös kasvismakkaroita. Kabineteissa on huhujen mukaan käyty myös keskustelua seuran nimen muuttamisesta, jos kasvismak-karanvalmistaja Vihreä Linja päättää satsata seuraan täysillä. Uusi nimi olisi Savon TOFUtis. Keskusteluissa on ollut myös, että uusi valmentaja ottaisi käyttöön taiteilijanimen Tofur Gruborovics.


Ikämiesjalkapalloon satsaava Huuhan Pallo puolestaan on lähellä ManU:in toimintamallia. Pelaajia myydään halvalla ja ostetaan kalliilla, mutta todellinen tili tehdään fanituotteilla. Pelaajalegendojen nimillä varustetut pelipaidat ovat menneet jo vuosia kuin kuumille kiville. Joulunajan varsinainen hitti on taas ollut seuran huoltajan valmistaman urheilujuoman resepti. Harva on huomannut sitäkään, että HuPa on ostanut Kenttäkadun kerrostalosta useita asuntoja ja myy niitä aitioiksi. Taustalla häärii kuulemma muutama uzbekistanilainen oligarkki. Valmennuksessakin on kuulemma hieman mourinhomaisia otteita. Niillä pelaajilla, jotka eivät osallistu seuran tunnetusti kovaan talviharjoitteluun, jossa murtomaahiihto on pääosassa, on vaikea murtautua joukkueeseen. Joidenkin pelaajien on huhuttu katselevan Rautalammin suuntaan. HuPan seurajohto on kuitenkin tunnetusti seissyt aina valmentajansa takana ja seuran valitsema linja ikämiesten kasvattajaseurana näyttää toimivan vuodesta toiseen. Voi kai siis sanoa, että ainoa mielenkiintoinen urheiluun liittyvä keskustelu ei ole Urheilutalon uusi tuleminen. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Antti Niemi


AVANTOUINTI Pieksämäen mattopesulan rannassa polskitaan jo kolmatta talvea avannossa. Jäseniä meillä on reilut 50. Koko kauden jäsenmaksu on 70 e. Sillä pääsee uimaan oman aikataulun mukaan ja niin paljon kuin haluaa. Jäsenet ovat myös vakuutettu. Käytössä on siisti lämmitetty koppi jossa pukuhuoneet sekä miehille että naisille. Varusteeksi riittää pelkkä uimapuku ja pyyhe. Jotkut käyttävät pipoa; se hidastaa lämmön haihtumista pään kautta. Sitten on hanskat ja avantotossut; pidentävät avannossaoloaikaa ja tossut estävät esim. liukastumiselta. Nämä ovat yksilöllisiä juttua, pitää kokeilla ja fiilistellä mikä itselle sopii. Samoin kun se että kuinka kauan avannossa on, kastautuuko vai uiko lenkkiä. Täytyy kuunnella omaa kehoa, se kertoo mikä on tarpeeksi. Parasta avantouinti on fyysisen rasituksen jälkeen kun lihakset on lämpimät ja hiki pinnassa. Avantouinti parantaa kylmänsietokykyä, helpottaa stressiä, verenkierto ja aineenvaihdunta kiihtyvät, mielihyvähormonit lisääntyvät. Moni reumaa sairastava ja fibromyalgiaa saa kipuihinsa helpotusta. Kylmä avanto auttaa myös hengitystiesairauksiin sekä vaihdevuosioireisiin.


Univaikeuksiinkin on todettu tämän auttavan. Avantouinnin hyödyt ovat kovin moninaiset ja tietysti yksilölliset. Säännöllisyys tässäkin on kaiken a ja o että tästä kaiken hyödyn saa. Tosin kun tätä on harrastanut jo useemman vuoden niin tästä on tullut elämäntapa, keho suorastaan “huutaa” kylmään avantoon jos kaksi-kolme päivää jäänyt käymättä. Sydänsairauksista kärsivien tulisi jutella lääkärin kanssa ennen harrastuksen aloittamista. Ja jos muutenkin miettii onko tämä itselle sittenkään sopiva laji niin meillä pääsee kokeilemaan ja tutustumaan muutaman kerran ennenkuin päätöksen tekee. Tutustutamme myös ryhmiä mielellämme. Facebookissa löydät meidät yhdistyksen nimellä. Maija-Liisa Kiiskinen, p. 050 4005348, uudet jäsenet Rauhaisaa joulua kaikille ja parempaa uutta vuotta! Kiitos jäsenille sekä kaikille meidän kanssa toimineille kuluvasta vuodesta. Jaana Tikkanen, pj, p. 0400 529311


KOHTI UNELMIA Hilppa Halkonen, 9v. on Pieksämäkeläinen taitoluistelija. Hän edustaa Jyväskylän Taitoluisteluseuraa ja kilpailee Silmu A sarjassa kaudella 2018-2019. Hilppa käy 3.luokkaa Maaselän koulussa ja kulkee päivittäin bussilla treeneihin Jyväskylään. Treenit ovat 5-6 päivänä viikossa jäällä ja siihen päälle kuivatreenit maalla. Hänen valmentajansa on Ferran Cuni Baulenas. Lisäksi Hilppa käy Pieksämäellä Ville Vehviläisen fysiikkatreeneissä kerran viikossa. Hilppa aloitti luistelun 3-vuotiaana luistelukoulussa Pieksämäellä. Silloinen valmentaja Marika Lundmans kiinnitti huomion tyttöön jäällä ja suositteli aloittamaan treenit Leppävirralla. Alussa tavoitteena oli vain oppia luistelemaan ja pysymään pystyssä. No kuuden vuoden aikana on opittu paljon muutakin ja tavoitteet ovat nousseet sen myötä korkealle:” Haluan huipulle”, toteaa Hilppa päättäväisesti hymy huulillaan.


Tavoitteellisen kilpaurheilun myötä on omaksuttu myös unen ja terveellisen ravinnon merkitys. Ne palaset on oltava kunnossa, jotta jaksaa intensiivistä harjoittelua. Hilppa on hyvä esimerkki siitä, mitä urheilu ja oman lajin löytyminen antaa. Asiat hoidetaan huolellisesti ja tavoitteellisesti ovatpa ne sitten kouluun tai treeneihin liittyviä. Taitoluistelu vaatii pitkäjänteistä ja sitoutuvaa harjoittelua, paljon toistoja. Lisäksi lajileirit kuuluvat harjoitteluun kesäisin. Hilppa on käynyt viimeisen vuoden aikana myös Vierumäellä Suomen Taitoluisteluliiton minichallenge-leireillä. Hilppa treenaa kaksoishyppyjä, hyppy-yhdistelmiä, askeleita sekä vaikeimpia piruetteja. Kaikki treenaaminen kiteytyy kilpailuissa 2,5 minuutin ohjelmassa. Taivoitteena teknisesti puhtaat elementit. Vanhemmat kannustavat, kuljettavat ja kustantavat tässäkin vaativassa lajissa, joka antaa niin paljon. ”Tulevina vuosina haluan oppia kolmoishypyt sekä kaksoisaxelin”, sanoo Hilppa katse jo seuraavissa treenneissä. Petri Halkonen


KANOOTTIPOOLO – TULE KOKEILEMAAN! Poolo-nimisiä pallopelejä on erilaisia. Yhdessä käytetään liikkumiseen hevosia, tässä meidän lajissa kajakkeja. Koska käytetään kajakkeja, ollaan vedessä. Näin talvella sulaa vettä löytyy uimahallista. Kesällä sitä on harrastettu ulkona, Pieksänjärvellä entisen puhdistamon rannassa. Kajakin lisäksi liikkuminen vaatii melan. Sitä käytetään retkimelontaa monipuolisemmin melontaliikkeisiin ja myös pallolla pelaamiseen. Kaluston suhteen tässäkin lajissa on lajityypillisiä piirteitä. Kajakki on sellainen, jolla voi ketterästi liikkua pienellä alueella muiden pelaajien lomassa. Se on lyhyempi kuin retkikajakki. Sillä on helpompi tehdä käännöksiä, jopa aivan paikallaan. Sillä on myös helppo tehdä eskimokäännös niin melan avulla kuin ilmankin, koska se on myös matalampi kuin retkikajakkia. Mela on suoravartinen ja lapa hieman kaareva. Se on siis ihan yksinkertainen perusmela, jolla oppii melomisen perusteet. Lisäksi lajia ajatellen se on ulottuva maalin torjuntatehtävässä ja kumimainen pinta antaa hyvän otteen palloon. Tosin melaksi voi valita itselleen mieluisan mallin, jollainen on mm. koskimelontamela. Sen varsi on mutkainen, jotta lapakulma on aina optimaalinen melontaan. Turvallisuuden parantamiseksi pelaajat käyttävät kypärää, jossa on ristikko. Kirjoittaja käyttää kirpparilta löytynyttä juniorijääkiekkokypärää. Lisäksi pelaajien ylävartalon suojana on melontaliivi, jota käytetään myös joukkueiden tunnistamiseen. Pieksämäen kanoottiseuran liivit ovat ulkopuolelta punaisia ja sisäpuolelta sinisiä ja liivit voi kääntää kumpi puoli tahansa näkyville.


Jotta voidaan järjestää peli, tarvitaan pelikenttä ja pallo. Uimahallissa on metallikehikkomaalit altaan molemmissa päissä. Maalien takana on verkot, joilla estetään pallon karkaaminen ikkunoihin ja lasten altaaseen. Pallo on lentopallon kokoinen kuminen pallo, jossa on hyvä pito märkänäkin. Sitten pelaajat kajakkeihin ja altaaseen. Hieman verryttelyä: melontaa eteenpäin, taaksepäin ja sivusuunnassa. Pyrähdyksiä. Vetreä olo. Joukkueet ja liivien värit on jaettu. Altaassa on enintään 5 pelaajaa molemmissa joukkueissa. Lisäksi voi olla vaihtopelaajia. Perät päätyyn! Aloituksessa pelaajien kajakit ovat altaan päädyssä kiinni, kun pallo heitetään keskelle allasta. Ja kun pallo loiskahtaa veteen, pelaajat lähtevät liikkeelle. Joukkueiden ensimmäiset pelaajat melovat tavoittelemaan palloa. Seuraa väistämätön törmäys. Toinen saa pallon. Toinen saattaa joutua tekemään ensimmäisen eskimon. Joukkue, jolla on pallo, alkaa hyökkäyksen. Puolustajat ryhmittyvät maalinsa suojaksi, yksi pelaaja maalivahdiksi. Hyökkääjät lähestyvät maalia liikuttaen palloa lyhyin siirroin itselleen melalla tai kädellä tai kauemmas joukkuetoverille syöttäen. Hyökkääjät etsivät heittopaikkaa samaan tapaan kuin käsipallossa. Pallon riiston, ohiheiton tai maalin jälkeen hyökkäysvuoro vaihtuu. Näin peli jatkuu 10 min erissä tai kuten Pieksämäellä 5 maaliin otteluissa. Me ehdimme pelata useita pelejä hallivuoron aikana.


Ymmärrän kyllä, että kanoottipoolo on hassu laji ulkopuolisen silmin. Mutta se on HAUSKAA. Ja se on mahdottoman kehittävää. Siinä oppii perustekniikan lisäksi tekemään tiukkoja käännöksiä ja hallitsemaan tasapainon yllättävissä tilanteissa. Jos tulet kokeilemaan, ei sinun tarvitse pelätä mitään näistä asioista, vaan voit meloa omaan tahtiin. Opetamme tekniikkaa niin pitkälle kuin haluat. Ai niin, emme myöskään taklaa. Kanoottipoolossa saa taklata pallollista pelaajaa, mutta siihen tarvitaan pelaajan lupa. Talvikauden hallivuoro alkaa lauantaisin klo 7:30 Pieksämäen uimahallissa. Uimataitoiset pääsevät kokeilemaan lajia ilmoittautumalla Heikki Holopaiselle, puh. 040 556 0798. Aikaisempaa melontakokemusta ei edellytetä. Otathan uimapuvun mukaan. Melontavarusteet on hallilla. Lisätieto kaikista melontalajeista saa Suomen melonta- ja soutuliitto ry:n sivuilta. Pieksämäen Kanoottiseura Juha Häkkilä


SALIESITTELY - POWER4LIFE Syyskuussa 2018 Pieksämäelle avautunut Power4Life on lämminhenkinen ja nykyaikainen liikuntakeskus, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaille laadukkaita hyvinvointia edistäviä palveluja ammattitaitoisen ja innostavan henkilöstön opastuksella. 24/7 avoinna olevassa liikuntakeskuksessa asiakkaiden käytössä on reilu 300 m2 kuntosali ja crosstraining alue, n. 120 m2 liikuntasali sekä pukuhuoneet ja suihkut. Treenaamaan pääsee siis juuri silloin, kun se parhaiten sopii omiin aikatauluihin. Asiakkailta saatu palaute on tähän saakka ollut loistavaa. Power4Lifea on kuvattu erityisen paljon sanoilla rento, avoin, eloisa ja viihtyisä. Lisäksi asiakkaat kokevat, että Power4Lifelle on helppo tulla ja aloittaa liikuntaharrastus ikään, kokoon, sukupuoleen ja liikuntataustaan katsomatta. Myös kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri niin henkilökunnan kuin muiden asiakkaidenkin osalta on saanut paljon positiivista palautetta. Ryhmäliikunta ja valmennuspalvelut ovat ehdottomasti Power4Lifen sydän. Ryhmäliikuntatarjonnasta löydät niin kehoa huoltavia tunteja (BODYBALANCE, FasciaMethod, jooga), lihaskuntotunteja (BODYPUMP, CXWORX, Circuit), aerobista kuntoa kohottavia tunteja (BODYCOMBAT, Spinning), lihaskuntoa ja aerobista kuntoa yhdistäviä tunteja (TONE, Crosstraining, Kuntonyrkkeily) kuin tanssituntejakin (SH´BAM, Lavis, Zumba). Ammattitaitoiset ohjaajat inspiroivat, kannustavat ja auttavat sinua jopa 30 tunnilla viikossa. Ohjattuja tunteja löytyy niin aamupäivistä, illoista kuin lauantailtakin. Aamupäivän ryhmäliikuntatunnit on suunniteltu niin, että ne soveltuvat etenkin vuorotyöläisille ja senioreille. Lisäksi Power4Lifella on omat ryhmät lapsille (7-9 v. MOVE, 10-12 v. INTO, 13-15 v. CROSS) ja pienten lasten äidit voivat tulla treenaamaan salille yhdessä


vauvan tai vainuissa nukkuvan lapsen kanssa koppa salilla -aikoina. Power4Lifen ryhmäliikuntatarjontaa täydentää Les Millsin virtuaalitunnit (BODYPUMP, BODYBALANCE, BODYCOMBAT, TONE, SH´BAM, SPRINT), joita löytyy ajastetusti lukujärjestyksestä 28 tuntia viikossa. Ajastetuilla tunneilla sinun tarvitsee vain saapua paikalle ja nauttia maailmanluokan ohjaajien ohjauksesta. Lisäksi virtuaalitunteja voi käydä tekemässä omatoimisesti aina silloin, kun liikuntasali on vapaana. Myös omatoimisten virtuaalituntien käynnistäminen on todella helppoa. Virtuaalitunnit ovatkin saaneet parin ensimmäisen kuukauden aikana loistavan vastaanoton. Osa tykkää käydä tekemässä treenin yksin tai pienemmässä porukassa, osa taas hyödyntää virtuaalituntien joustavuutta ajankohdan suhteen. Monipuolisten liikuntapalvelujen lisäksi Power4Life panostaa vahvasti valmennuspalveluihin. Kolme personal traineria, ravintovalmentaja sekä kuntosalivalmentaja auttavat sinua kohti omia tavoitteitasi liittyivätpä ne saliharjoittelun tai liikunnan aloittamiseen, painonpudottamiseen, kehonmuokkaamiseen, elämäntapojen muuttamiseen, elintapasairauksien ennaltaehkäisyyn tai hoitoon, ravitsemukseen, ryhdin parantamiseen, raskausajan liikkumiseen tai vatsalihasten erkauman kuntouttamiseen. Personal training valmennus alkaa aina lähtötilanteen kartoittamisella. Lähtötilanteen sekä asiakkaan resurssien, tarpeiden ja toiveiden pohjalta valmennettava saa henkilökohtaiset ravinto- ja liikuntasuunnitelmat sekä roppakaupalla tukea, kannustusta, neuvoja ja ohjeita edistymisen seurantaa unohtamatta. Mikäli haaveilet omasta personal trainerista, niin ota rohkeasti yhteyttä Power4Lifen asiakaspalveluun. Sovitaan ilmainen tapaamisaika ja kartoitetaan, miten voimme auttaa sinua parhaiten. Asiakaspalvelun kautta voit varata ajan myös ravintovalmennukseen ja kuntosaliohjaukseen.


Henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi Power4Lifelta löytyy kolmen kuukauden pienryhmävalmennuksia. Pienryhmävalmennuksissa saat personal trainerin tuen ja ohjauksen lisäksi tukea myös muilta ryhmäläisiltä. Tammikuun toisella viikolla Power4Lifelle starttaa neljä pienryhmää: painonpudotus, viimeiset 5 kg, salistartti sekä bikinikuntoon valmennukset. Painonpudotus ryhmä on tarkoitettu sinulle, joka haluat pudottaa painoa pysyvästi ja terveellisesti ilman poppaskonsteja. Viimeiset 5 kg valmennuksessa karistellaan muutama kilo painoa ja tähdätään kohti pysyvää painonhallintaa. Salistartti on tarkoitettu sinulle, joka haluat parantaa lihaskuntoasi turvallisesti ja tehokkaasti. Bikinikuntoon valmennus taas on erityisesti nuorille tarkoitettu valmennus, joka tähtää rasvan polttamiseen ja lihasmassan kasvattamiseen. Ilmoittautuminen tammikuun pienryhmiin on jo käynnissä ja mukaan mahtuu enintään 8 osallistujaa. Olethan siis nopea ja varaat oman paikkasi vaikka jo tänään! Kuntosalille, crosstraining aluelle sekä ryhmäliikuntatunneille pääset treenaamaan niin jäsenenä, 10-kortilla kuin kertamaksullakin. Eläkeläisenä sekä 13-20 vuotiaana treenaat edullista perushintaakin edullisemmin. Maksuvälineiksi Power4Lifelle käy käteisen, kortin ja laskun lisäksi myös Smartum, Eazybreak, Edenred sekä e-Passi. Lämpimästi tervetuloa treenaamaan!


LADUT JA JÄÄT JÄÄTILANNE 21.12.2018 Luistelukunnossa olevat jäät: Kontiopuiston koulun kenttä Harjun Koulun kenttä Keskuskenttä Jäädytettävänä vielä: Maaselän koulun kenttä Hiekanpään puistoluistelurata Tahiniemen kenttä LATUTILANNE 18.12. Hiihtoharrastajien tekemiä latuja Uhomäellä 1km luistelulatu Vangasjärvellä 12km perinteinen latu Kisakontion kentällä pieni perinteisen latu Riippuen loppuvuoden lumisateen määrästä Kaupungin ylläpitämille laduille mahdollisesti pääsisi hiihtämään joillekin väylille vuodenvaihteen jälkeen, katsotaan miten tilanne kehittyy,.


Ensimmäisen Huippu-urheilusymposiumin tähtiä oli muun muassa lentopallon valmentajalegenda Reino Kosonen.

HUIPPU-URHEILUSYMPOSIUM TULEE TAASs – YHDESSÄ HUIPULLE!

Viime helmikuussa päivänvalon nähnyt Huippu-urheilusymposium tulee taas piristämään Pieksämäen urheilutalvea. Kulttuurikeskus Poleenissa lauantaina 16. helmikuuta klo 11-14 pidettävässä Huippu-urheilusymposium II:ssa pureudutaan huippuurheiluun uusien aiheiden kautta. Isoksi teemaksi on tällä kertaa valittu ”Yhdessä huipulle: Urheilun elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä”. -Haluamme jatkaa helmikuussa aloitettua perinnettä tehdä jotain hyvää kotikylän puolesta. Kun vastaanotto ensimmäisen symposiumin osalta oli hieno, niin päätimme jatkaa perinnettä ja vielä hieman isommissa puitteissa Poleenissa, toteavat tapahtumaa isännöivät Kimmo Halonen ja Esa Puolakka. Vaikka kaksikko asustelee pääkaupunkiseudulla, niin kotikontuja ei ole haluttu unohtaa. -On ns. takaisinmaksun aika. Pieksämäki on ollut pirteä liikunta- ja urheilukaupunki. Pidetään se myös huippu-urheilukartalla. Paljon palkintoja Tilaisuudessa jaetaan tällä kertaa myös Pieksämäen kaupungin urheilupalkinnot vuodelta 2018 ja Huippu-urheilusymposiumin järjestäjien jakamat urheiluelämän taustavoimapalkinnot. -On hienoa, että Pieksämäen kaupunki ja liikuntatoimi ovat katsoneet, että symposium on oivallinen paikka muistaa paikkakunnan urheiluväkeä. Haluamme myös itse muistaa paikallisia urheiluelämän taustavaikuttajia jakamalla ensimmäiset 10 palkintoa.


Liikuntapalvelupäällikkö Antti Nousiaisen mukaan kaupungin urheilupalkintojen kategorioita ovat Vuoden urheilija, Vuoden urheiluteko, Vuoden seuratyöntekijä, Vuoden olosuhdeteko ja Elämänurapalkinto pitkästä ja ansiokkaasta työstä paikallisen urheilun hyväksi. Lisäksi jaetaan menestyneille urheilijoille stipendejä. Sponsorointia ja brändäystä Seminaariosiossa tapetilla on muun muassa urheilijan ja yritysten yhteistyö. Modernista urheilusponsoroinnista alustaa Mainostoimisto Pähkinä Oy:n toimitusjohtaja Erkki Alaja, joka on paitsi takavuosien armoitettu jalka- ja käsipalloilija, niin myös yksi valtakunnan johtavia urheilumarkkinoinnin ja -manageroinnin asiantuntijoita. Alajan aiheena on Juice Leskistä mukaillen ”Bluesia sponsorointiyhteistyön maaperällä: Miten luodaan onnistunut yhteistyösuhde? Miten saan kumppanini loistamaan? -Olisi hienoa, jos Pieksämäen seudun yritysten edustajat tulisivat myös kuulolle. Urheilusponsorointi on nykyisin muutakin kuin laitamainos tai logo pelipaitaan. Symposiumissa kuullaan mitä nykyurheilijoilla on tarjottavana yrityksille. Urheilijat brändäävät nyt itseään ja näkyvät vahvasti some-kanavissa, muistuttaa tapahtuman moderaattori Halonen. Symposiumissa on tuttuun tapaan vahva pieksämäkeläissävy. Pieksämäeltä lähtöisin olevat leidit Kirsi Hämäläinen ja Marita Kokkonen kertovat miten huipulle voi päästä yhdessä myös pikkukaupungista. Hämäläinen on asiantuntijana Olympiakomiteassa vastuualueena suomalaisen valmennuksen kehittäminen. Kokkonen on 5. danin musta vyö, joka muistetaan mm. Pieksämäen Pikadonin takavuosien huippujudokana ja Judoliiton koulutus- ja nuorisopäällikkönä.

Isä ja poika. Esa ja Markus Puolakka ovat molemmat luistelleet olympialaisissa. Helmikuussa Puolakat kertoivat huippu-urheilusta pikaluistelun vinkkelistä.


Erkki Alaja Kirsi Hämäläinen Marita Kokkonen Tommi Kovanen Kimmo Halonen

Ilot ja surut Urheilijan iloista ja suruista kertoo muun muassa toinen huippukiekkoilija eli PiPS:n kasvatti Tommi Kovanen, jonka tie vei liigajäille ja ammattilaiskaukaloihin. Ura päätyi dramaattisen taklauksen seurauksena vakavaan loukkaantumiseen ja ”Kuolemanlaaksoon”, jonka niminen on Kovasen urasta kertova urheilukirjakin. PiVe:stä olympialuistelijaksi Lake Placidiin 1980 kiitänyt Esa Puolakka puolestaan avaa huippuvalmennuksen salat aiheellaan ”Skating makes a player”. Moni suomalainen jääkiekkoilija on saanut ProValmennuksen ammattivalmentajan treeneistä potkua luisteluunsa. Aisaparina on kiekkoleijona ja ex-änäripelaaja Tuomo Ruutu, jos jääkiekon kommentointi ei pidä miestä ruudussa. -Samalla, kun toivotamme Pieksämäen urheiluväelle hyvää ja reipasta joulua, niin toivomme kaikkien kiinnostuneiden ilmoittautuvan Huippu-urheilusymposium II:een joko Facebookin tapahtumasivulla https://www.facebook.com events/1661267150641646/ tai kaupungin sivuille tulevalla lomakkeella tai sähköpostitse allekirjoittaneille media@live.fi ja esa@provalmennus.fi. -Pysykää kanavilla, helmikuussa Poleenissa nähdään! Kimmo Halonen Pieksämäeltä lähtöisin oleva media- ja jalkapallomies, joka toimii tapahtuman moderaattorina Esa Puolakka Pieksämäen Veikkojen olympialuistelija Lake Placidista vuodelta 1980, joka toimii ammattivalmentajana yrityksessään ProValmennus Oy.


Rauhallista joulua ja kiitos kuluneesta vuodesta kaikille Savon Pallon yhteistyรถkumppaneille, kannattajille, huoltojoukoille, pelaajille, valmentajille ja kaikille seuraajille!


SEURAESITTELY VIRTASALMEN URHEILIJAT 70-VUOTIAS, LIIKKUVA JA VIRKEÄ SEURA Virtasalmen Urheilijat juhli viime vuonna 70-vuotista taivaltaan. Tänä vuonna seura on tehnyt talkootyönä 9-väyläisen frisbeegolfradan Virtasalmen pururadan yhteyteen seurakunnan maa-alueelle. Rataa tullaan jatkossa edelleen parantamaan, mutta jo nyt se on heittokuntoinen metsärata. Vuoden aikana on myös talkooporukalla tehty Ojintalon kuntosalin laajennus ja kaupungin avustuksella sinne on hankittu uusia kuntoiluvälineitä. Vuosittain perinteeksi on muodostuneet keväällä ja syksyllä järjestettävät hiihto- ja juoksucupit sekä cooperin testit. Sarjat ovat olleet luonnollisesti kaikenikäisille ja osallistujia on riittänyt mukavasti. Keskimäärin osallistujamäärä on ollut kolmenkymmenen hujakoilla. Sisäliikuntakaudella Ojintalolla on sählyvuoroja on tiistaisin 6-8 vuotiaille sekä 9-13 vuotiaille. Isommat pelaavat vielä keskiviikkoisin ja lauantaisinkin omilla vuoroillaan. Perjantai-ilta on varattu taas erilaisia pallopelejä varten. Lentopalloa isketään kahdesti viikossa maanantaisin ja torstaisin. Kansalaisopiston miesten jumppa saa äijät hikoilemaan maanantaisin.


Kesäisin pelataan perhejalkapalloa urheilukentällä tiistaisin. Jalkapallo alkaa kesäkuussa koulujen kesäloman alettua ja päättyy taas koulujen alkaessa elokuussa. Heinäkuussa järjestetään nuorille yleisurheilukoulua keskiviikkoisin. Ojintalon pihamaalta löytyy lasten lähiliikuntapaikka kiipeilytelineineen ja pienpeliareenoineen. Kaupunki toteutti edellisvuonna hankkeen, jossa saatiin koulun, Ojintalon läheisyyteen upeisiin rantamaisemiin lasten ja nuorten lähiliikuntapaikka. Tämän hankkeen keskeinen toteuttaja oli talkootyön merkeissä paikallinen Lions Club. Virtasalmella on hyvät harrastemahdollisuudet ja Virtasalmen Urheilijat haluaa olla kannustamassa ihmisiä niiden käyttöön. Ojintalo (liikuntasali/ kuntosali), lähiliikuntapaikka peliareenoineen, urheilukenttä, tenniskenttä, jääkiekkokaukalo, beach-volleykenttä, pururata, frisbeegolfrata ja upeat melontavedet mahdollistavat harrastamisen kaikkina vuodenaikoina mielekkäästi. Virtasalmen Urheilijat haluaa saada virtasalmelaiset kesäasukkaita myöten liikkeelle ja nauttimaan näistä mahdollisuuksista. Markku Honkala


JOULUISET TERVEISET PISABAN PUHEEJOHTAJALTA Pisaban joukkueet ovat jääneet hyvin ansaitulle joulutauolle. Sen kunniaksi järjestettiin Pisabassa pikkujoulut viime viikonloppuna. Tapahtuman alussa pidetyssä yhteisessä kehityskeskustelussa kysyin osallistujilta, mitä seura merkitsee heille. Ensimmäinen vastaus kuului, että: ”Töitä!”. Se on aivat totta. Syksyllä riitti toimintaa ja tapahtumia runsain mitoin. Kotiottelut ja turnaukset toivat menoa ja meininkiä urskille. Kilpajoukkueilla oli otteluita ja turnauksia ympäri Savo-Karjalaa. Junioreiden jatkoturnauksien matkareitit laajenivat syksyn lopulla Kaakkois-Suomeen asti, joten ajokilometrejä on kertynyt jo tuhansia. Otteluiden ja turnausten kanttiinit, myyjäiset, markkinat, kauppojen inventaariot ja arpajaiset ovat hyviä varainkeruutapahtumia, mutta vaativat runsaasti töitä. Siksi juuri, onneksi seurassa on upeita, pyyteettämiä vapaaehtoisia. Taustajoukkojen työpanos mahdollistaa joukkueiden täysimittaisen toiminnan. Vanhemmat, valmentajat, joukkueenjohtajat, huoltajat, toimihenkilöt ja kaikki muut tekevät hommia tuntejaan laskematta pelaajien ja joukkueiden eteen.


Pisaban edustusjoukkue 2018-2019

Vaikka seuratoiminta tuottaakin paljon työtä, meitä pitää mukana rakkaus lajiin ja seuratoimintaan. Jokaisella on se oma tärkeä syy olla mukana. Iselläni kiinnipitävä voima on mahdollisuus vaikuttaa, etenkin lasten ja nuorten sosiaaliseen hyvinvointiin liikunnan ja urheilun avulla. Seurassa tapaa uusia ihmisiä ja voi luoda läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita. Joukkueet voivat parhaimmillaan olla yhtä suurta perhettä. Ihmiselle on merkityksellistä tunne siitä, että kuuluu johonkin ja että on tärkeä jollekin. Pidetään huolta toisistamme, unohdetaan hetkeksi työt ja nautitaan rauhallisesta joulun ajasta leväten ja keräten voimia kevätkauteen! Auri Saloranta p.s. Jouluruokia sulatellaan sählyn merkeissä jo joulupäivänä perinteisissä Kinkun Sulattajaisissa. Silloin kokoontuvat niin nykyiset kuin vanhatkin pelaajat Urheilutalolle tapaamaan toisiaan ja pelaamaan leikkimielellä vastakkain.


Aukioloajat ma, ke, to ti pe la – su

klo 12:00 – 19:00 klo 09:00 – 19:00 klo 09:00 – 18:00 klo 12:00 – 17:00

Monipuoliset kahvila- ja uimavälinepalvelut Opintie 3 Pieksämäen Uimahalli Varaukset uimahallin tiloihin: Kimmo Peltonen 044 799 5406 info.uimahalli@pieksamaki.fi


SEURAAVA PIEKSÄMÄEN URHEILULEHDEN NUMERO ILMESTYY UUDEN VUODEN AATTONA 31.12.2018 KLO 18.00


HALUATKO OMAN JUTTUSI PIEKSÄMÄEN URHEILULEHTEEN? Pieksämäen urheilulehden sisältö tulee pääasiassa seuroilta. Valmiin jutun kuvan kera voit lähettää osoitteeseen: pieksamaenurheilulehti@gmail.com

Mainostaja: Mainos on aina koko sivun kokoinen. Mainosten mittasuhde on 9x16 ( 113mm leveys / 200mm korkeus )

MAINOSTAJAN TARJOUS Mainoksen hinta on 50€ + alv. 24% Tarjous voimassa 31.12.2018 asti

Lisätietoja: Lehti luettavissa: Kimmo Peltonen sport.pieksamaki.fi 050 571 6837 Uimahalli pieksamaenurheilulehti@gmail.com Seutuopisto Pieksämäen uimahalli, Poleenin lukusali Opintie 3 Lehden toteutus: Wilmert OY Y tunnus 2100426-2

Profile for Pieksämäen kaupunki

Pieksämäen Urheilulehti 24.12.2018  

Pieksämäen Urheilulehti 24.12.2018