073
Eläkerahastot, uusliberalismi ja kestävyysvaje
sa erityisellä lailla työeläkelaitosten vakavaraisuuden turvaamisesta. Lakeja lukemalla ei löydetä kuitenkaan selvää vastausta siihen, mikä näiden rahastojen rooli on eläketurvassa nyt ja tulevina vuosina. Rahastoja on kartutettu 1960-luvun alusta läh tien toisaalta perimällä suurempia vakuutusmaksuja kuin juoksevat eläkemenot ovat ja toisaalta käyttämällä myös rahastojen tuottoa rahastojen kartuttamiseen. 1980- ja 1990-luvun vaihteesta lähtien rahastoja on muodostettu myös julkisen sektorin eläkejärjestelmissä. Kuntien eläkevakuutuksessa rahastojen muodostaminen aloitettiin vuonna 1988 ja valtion eläkerahasto perustettiin vuonna 1990. eläkerahastot ja uusliberalismi
Länsimaiden talous- ja sosiaalipoliittiseen ajatteluun on viime vuosikymmeninä vaikuttanut vahvasti uusliberalismiksi kutsuttu yhteiskuntateoreettinen ja ideologinen virtaus. Julkisen sektorin supistaminen, verojen vähentäminen ja julkisten toimintojen yksityistäminen ovat uusliberalististen ohjelmien keskeisimpiä piirteitä. Uusliberaalista ideologiasta voidaan johtaa eläkepolitiikkaan muutama selvä periaate. Ensinnäkin yksityiset ja vapaaehtoiset järjestelyt ovat suositeltavampia kuin julkiset tai lakisääteiset. Toisaalta rahastoivat järjestelmät ovat parempia kuin juokseviin maksuihin perustuvat – jo senkin vuoksi, että näin voidaan todennäköisesti vähentää veroja.
Tässä ajattelussa suositaan myös eläkkeiden maksuperusteisuutta sen asemesta, että rahoitus johdettaisiin eläkeetuuksista.1 Tämä on looginen seuraus uusliberalistisista ohjelmista: on korostettava kansalaisten omaa vastuuta eläkkeidensä rahoittamisesta ja pyrittävä verorahoituksen vähentämiseen. Jos tämä ajattelu viedään äärimmilleen, kuten joissakin USA:n uusliberalistien ohjelmissa ”sosiaaliturvan yksityistämisestä”, jäljelle jää loppujen lopuksi vain yksityinen eläkevakuutus, jossa jokainen kansalainen vastaa itse eläketurvastaan. Ajatus eläkkeestä osana kollektiivista sosiaaliturvaa katoaa, ja jäljelle jää idea eläkesäästämi sestä yksilöllisenä finanssisijoituksena. Eläkkeet muuttuvat sosiaaliturvasta ”finanssituotteiksi”. Useimmiten nämä tavoitteet toteutuvat jonkinlaisena kompromissina. Jopa Yhdysvalloissa sosiaaliturvan yksityistämisen innokkaana kannattajana tunnettu Martin Feldstein (Feldstein 1995, Feldstein 2005) suo tietyn roolin valtiolliselle eläketurvalle – toisin kuin Milton
Jos tämä ajattelu viedään äärimmilleen, kuten joissakin USA:n uusliberalistien ohjelmissa ”sosiaaliturvan yksityistämisestä”, jäljelle jää loppujen lopuksi vain yksityinen eläkevakuutus, jossa jokainen kansalainen vastaa itse eläketurvastaan.
1 Maksuperusteisuudella tarkoitetaan sitä, että eläke-etuudet riippuvat suoraan yksilöllisistä eläkemaksuista ja mahdollisesti myös rahastojen tuotosta. Etuusperusteisissa eläkejärjestelmissä, joita lakisääteiset eläkkeet yleensä ovat, etuudet on määritelty etukäteen laissa ja rahoitus johdetaan maksettavista etuuksista.