052 KOLUMNI
siirtolaisuus
Peruste #1 2014
apua paperittomille kyykyttämisen sijaan riikka yrttiaho
uomeen suuntautuva humanitäärinen maahanmuutto on suhteellisen uusi ilmiö: ensimmäinen merkittävä ryhmä saapui maahan 1970-luvulla Chilestä. Tämän jälkeen Suomi on saanut osansa maailman kriisejä pakenevista ihmisistä. Kaikki tulokkaista eivät saa oleskelulupaa ja heitä pallotellaan ympäri Eurooppaa Dublinin sopimuksen nojalla. Osa jää kuitenkin syystä tai toisesta maahan. Tällöin heistä tulee paperittomia. Eri arvioiden mukaan Suomessa on neljästä kymmeneen tuhatta paperitonta siirtolaista, koko Euroopassa noin 8 miljoonaa. Paperittomuus jättää ihmisen maan alle eikä moni suomalainen välttämättä edes ajattele, että hänen kotimaassaan on joukko ihmisiä, jotka elävät näkymättömissä, ikään kuin valtion ulkopuolella. Paperittomista siirtolaisista ei juuri puhuta, ja jos puhutaan, lähinnä torjuntamielessä. Sisäministeriö ja poliisi eivät käytä termiä ”paperiton siirtolainen”. Mi-
nisteriön sivuilla puhutaan “laittomasta maahanmuutosta” ja sen torjunnasta. Sisäministeri Päivi Räsänen on todennut laittoman maahanmuuton olevan kasvava ongelma, ja vuonna 2013 sisäministeriö aloitti hankkeen, jonka tavoitteena on ulkomaalaisvalvonnan toimivaltuuksien päivittäminen. Hankkeessa ehdotetaan muun muassa, että viranomaisilla tulisi olla toimivaltuudet ulkomaalaisvalvontaan julkisrauhan piiriin kuuluvissa paikoissa, kuten liiketiloissa ja rakennustyömailla. On tietysti hyvä, että harmaata taloutta pyritään torjumaan, mutta on kyseenalaista, onko ulkomaalaisten paperien syynääminen siihen oikea keino. Mielivaltaiset tarkastukset ovat leimaavia ja luovat pelon ilmapiiriä, eivätkä ne kuulu demokraattiseen oikeusvaltioon. Humanitäärinen maahanmuutto, paperittomista siirtolaisista puhumattakaan, nähdään julkisessa keskustelussa sekä päätöksenteossa liian usein pelkkänä taakkana ja menoeränä. Poliitikot ovat puoluerajat ylittäen sortuneet epä-