Page 1

E rik P ontoppidan

T otuus J umalan tuntemisesta


Isämme uskoivat ennen

Erik Pontoppidan (1698–1764) oli tanskalainen teologi, joka toimi niin seurakuntapappina, piispana kuin yliopiston professorina ja vaikutti niin Tanskassa kuin Norjassakin. Pontoppidanin hoitaessa kuninkaallisen hovisaarnaajan virkaa Kööpenhaminassa pyysi Tanskan kuningas Kristian VI häntä kirjoittamaan oppikirjan kristinuskon tietämyksen lisäämiseksi kansan keskuudessa. Pontoppidanin lähtökohtana oli Martti Lutherin Vähä katekismus. Syntyneen kirjan alaotsikko kertoo: ”Yksinkertainen ja mahdollisuuksien mukaan lyhyt mutta kuitenkin riittävä selitys tohtori Martti Lutherin Vähään katekismukseen sisältäen kaiken sen, mitä hänen, joka haluaa tulla autuaaksi, tarvitsee tietää ja tehdä. Yleiseen käyttöön.” Pontoppidanin työn tuloksena oli tämä peräti 750 (alun perin 759) kysymystä ja vastausta läpikäyvä kirja. Kirjaa käytettiin muun muassa konfirmoitavien opetukseen. Tähän asti ainoan, vuodelta 1771 peräisin olevan suomennoksen mukaan kirja on tunnettu nimellä Totuus jumalisuteen.


E r i k P o n t o pp i d a n

Totuus Jumalan tuntemisesta

PL 15, 02701 Kauniainen www.perussanoma.fi


Alkuteos Käännös ISBN Luokka Päällys ja taitto Painettu

Sandhed til gudfrygtighed Raimo Mäkelä 2011 978-951-888-587-3 23 Taneli Törölä EU 2011


Sis채 l l ys lu ett e l o

Suomalaiselle lukijalle 2010-luvulla 7

I m m a n u e l !

13

J o h d a n t o

17

Ensimm채inen

27

o s a

Toinen

o s a

109

Kolmas

o s a

183

Nelj채s

o s a

213

Viides

o s a

235

Lyhyt

yhdistelm채

pe l a s t u k s ee n j o h t a v a s t a t o t u u d e s t a

253

R u k o u k s e t

259


Hyväksi

havaittuja kirjoja

(kaikkien hyödyksi, ei niinkään tutkijain kammioihin) A. Paleario, Ristiinnaulittu Kristus ja Hänen armotyönsä Perussanoma Oy E. Pontoppidan, Totuus Jumalan tuntemisesta Perussanoma Oy


SuomalaiSelle 2010-luvulla

lukijalle

Totuus Jumalan tuntemisesta Tämä kirja ilmestyi ensimmäisen kerran alkukielellään tanskaksi 1737 ja suomennoksena 1771. Sillä on ollut erittäin suuri vaikutus varsinkin Norjassa aina 1900-luvun alkupuolelle saakka. Tanskassa ja Islannissa vaikutus väheni 1700-luvun jälkeen. Suomessa kirjoittajakin on ollut puoli vuosisataa lähes tuntematon. Kirjan muoto on vieras nykyihmisille, ehkä osittain sisältökin. Miksi kirja nyt nostetaan unohduksesta? Mitä annettavaa sillä on? Kirja oli korkealta tasolta tullut tilaustyö. Tanskan kuningas Kristian (Christian) VI pyysi hovisaarnaajaansa Erik Pontoppidania kirjoittamaan katekismuksen kirkon kansanopetukseen. Ihmisten kristillisen uskon tuntemus oli kuninkaan mielestä riittämätöntä. Siitä syystä oli paljon muuta toivomisen varaa. Martti Lutherin Vähä katekismus vuodelta 1529 oli tietysti olemassa ja käytössä. Se oli kuitenkin suhteellisen suppea ja alun perin tarkoitettu perheiden käyttöön. Lutherin Iso katekismus samalta vuodelta taas oli liian laaja. Se olikin kirjoitettu uskonpuhdistuksen ajan papeille. Pontoppidan laati selityksen Vähään katekismukseen, mutta siitä tulikin itsenäinen kirja ja suhteellisen laaja. Lutherin katekismus sisältyy siihen kokonaan, mutta Pontoppidanin omaa selitystä on monin verroin enemmän. Kirjan esitystapa noudattaa katekismuksia: siinä esitetään kysymyksiä, joihin vastataan. Kysymykset itse asiassa määräävät jo vastauksia. Joissakin tapauksissa ne ovat niin johdattelevia, että vastaus saattaa olla yksinkertaisesti vain myöntävä tai kieltävä. Tiettyä pedagogista selkeyttä ja havain-


nollisuutta kysymyksiin ja vastauksiin kuitenkin sisältyy. Vastaukset ovat kiteytettyjä, osittain suorastaan aforistisia. Ne on suuressa määrin mahdollista painaa mieleen. Siten ne antavat pohjaa jatkuvalle omalle mietiskelylle. Se on katekismusten tarkoituskin. Uskonpuhdistuksen sanoma tavoitti ihmiset vuosisatojen ajan erityisesti kolmen välineen avulla: katekismukset, virret ja kirkon tunnustukset. Lutherin molemmat katekismukset kuuluvat myös evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin (Suomessakin). Tanskassa kuitenkin vain Vähällä katekismuksella on tunnustuskirjan asema. Pontoppidanin katekismus ei kuitenkaan ole vain ”oppikirja”, joka on yleensä ainakin jollain tavalla teoreettinen, vaan se on konkreettinen ja sielunhoidollinen hengellinen opastaja. Se käsittelee kristillisen uskon ja elämän ydinkysymyksiä. Sille on luonteenomaista runsas suora lainaaminen Raamatusta. Kirjoittaja ei esitä asioita ”omasta päästään” vaan Raamatusta, Jumalan ilmoituksesta. Raamattu on hänen auktoriteettinsa, ei hänen oma ajattelunsa. Luultavasti useimmille katekismuksen lukijoille avautuu tällä tavoin aivan uusia näköaloja Raamattuun. Nykylukija ehkä hiukan hämmästyy kohdatessaan raamattuperusteluissa myös paljon lainauksia Vanhan testamentin apokryfikirjoista. Ne eivät ole suoranaisesti raamatullista Jumalan ilmoitusta, mutta jo 300-luvun lopusta saakka ne sisällytettiin katolisen kirkon Raamattuun. Sitä tietä ne kulkeutuivat myös evankeliseen kirkkoon. Tanskalaisista niin kuin suomalaisistakin Raamatuista ne jäivät pois 1800-luvulla. Nyt niistä on ilmestynyt uusi suomennos. Pontoppidan lainaa erityisesti Sirakin kirjaa. Lutherilta Pontoppidan on omaksunut Raamatun selittämisen ydinperiaatteeksi Jumalan lain ja


Jumalan evankeliumin keskinäisen suhteen: ne liittyvät irrottamattomasti yhteen mutteivät sekoitu toisiinsa, vaan niillä on selkeä ero. Itse asiassa jo katekismuksen rakenne sisältää tämän. Ensimmäinen pääluku on selitys Jumalan kymmeneen käskyyn. Se esittää samalla kristillisen etiikan pääpiirteet. Käskyt ovat lakia. Toinen pääluku selittää kolmiosaista uskontunnustusta, joka on kokonaisuudessaan evankeliumia: hyvää sanomaa Isästä ja hänen luomistyöstään, Pojasta ja hänen lunastustyöstään ja Pyhästä Hengestä ja hänen pyhitystyöstään. Pontoppidanin katekismus tekee lain ja evankeliumin kristillisen ja erityisesti luterilaisen uskon perusasiana hyvin selväksi. Juuri näin se on myös vaikuttanut kristillisyyteen siellä, missä sitä on paljon käytetty, erityisesti Norjassa. Tässä on kirjan sanoman kenties merkittävin ulottuvuus myös nykyisessä ajassa, jossa lain ja evankeliumin taju on suuressa määrin kadonnut niin kirkon sanomasta kuin kristittyjen uskosta ja elämästä. Sillä seikalla puolestaan on suuria kielteisiä vaikutuksia sekä yksittäisiin kristittyihin että koko kirkkoon.

Erik Pontoppidan Kirjoittaja, Erik Pontoppidan (1698–1764), oli myönteisessä mielessä erikoislaatuinen henkilö, hyvin kyvykäs ja aikaansaava. Suomen Kansalliskirjaston luettelossa hänen nimellään on 58 teosta monilla kielillä ja mitä moninaisimmilta aloilta: kansan ja luonnon ja kirkon historiaa Tanskassa ja Norjassa, kansatiedettä, kansantaloutta, maantiedettä, karttatiedettä, ihon ja hiusten hoitoa, virsikirja, saarnaamisen oppikirja, hengellinen kirja Uskon peili, useita saarnakokoelmia, jotka sisältävät myös kristillisen uskon puolustusta sen vastustajille, muun muassa ateisteille ja muille sielun


kuolemattomuuden kieltäjille, tämä katekismus ja erikoislaatuinen, yli 1000-sivuinen romaani aasialaisesta prinssi Menozasta. Tämä kirjaston luettelo ei ole täydellinen edes suomennosten osalta. Pontoppidanin ulkonainen virkaura ja tuotanto vastaavat toisiaan. Hän suoritti 20-vuotiaana teologisen virkatutkinnon Kööpenhaminan yliopistossa, toimi sen jälkeen pari vuotta kotiopettajana Norjassa ja vietti sitten pari vuotta opintomatkalla Englannissa ja Hollannissa. Vuosina 1723–34 hän oli seurakuntapappina, alkuajan saksankielisessä ympäristössä eläneiden tanskalaisten keskuudessa. Pietistinen kuningas kutsui hänet hovin saarnaajaksi vuonna 1735. Vuodesta 1738 alkaen Pontoppidan oli Kööpenhaminan yliopiston ylimääräinen teologian professori ja orpokodin apulaisjohtaja. Paljon sairastaneen kuninkaan kuoltua vuonna 1746 suhteellisen nuorena pietistinen kirkkopolitiikka loppui. Sen seurauksena Pontoppidan lähetettiin piispaksi Bergeniin Norjaan. Se näytti virkauralla ylenemiseltä mutta oli todellisuudessa alenemista: sieltä käsin hänen vaikutuksensa ajateltiin olevan vähäisempää. Hän hoiti kuitenkin tarmokkaasti virkaansa ja sai aikaan monia uudistuksia. Kahdeksan vuoden kuluttua vuonna 1755 hän palasi Kööpenhaminaan yliopiston varakansleriksi ja teologian opettajaksi. Kuolinvuoteeltaan Pontoppidan lähetti vaimonsa välityksellä viestin: ”Kerro terveisiä ystävilleni ja sano heille, että kuolen uskossa Jumalan Poikaan.” Vaikka Pontoppidanin katekismus siis suomennettiin 1771, siitä ei otettu uusia painoksia, joten sen vaikutus täällä jäi vähäiseksi. Sen sijaan kirja Uskon peili, jonka hän julkaisi 29-vuotiaana 1727 saksaksi, suomennettiin 1776 ja painettiin uudelleen vuosina 1802, 1822, 1831 ja 1851. Uusin painos, myös uutena suomennoksena, on vuodelta


1981. Sitä on edelleen saatavana huokeaan hintaan kustantajalta, Ev. lut. Herätysseuralta. Kirja on hyvin suositeltava. Pontoppidanilta suomennettiin vielä kolme muuta kirjaa tai kirjasta vuosina 1844, 1877 ja 1893. Näistä kahta ei ole Kansalliskirjaston luettelossa. Henrik Renqvist suomensi pitkiä otteita Pontoppidanin laajasta saarnaopin kirjasta vuonna 1844. Ruotsinkielisenä koko teosta luettiin papiston keskuudessa. Renqvistin ja rukoilevaisuuden lisäksi Pontoppidan vaikutti kirjoillaan herännäisyyteen, erityisesti Paavo Ruotsalaiseen (1777–1852) ja Jonas Lagukseen (1798–1857). Nykyään teologitkaan tuskin tuntevat Pontoppidanin nimeä, vaikka se on saattanut vilahtaa heidän silmiensä ohi Skandinavian kirkkohistorian opinnoissa. Laajimmin Pontoppidanista on Suomessa kirjoittanut Osmo Tiililä teoksessaan Rukoilevaisten kirjoja (1961). Norjassa Pontoppidanin katekismus oli rippikoulun oppikirjana 1900-luvun alkupuolelle saakka. Suomessakin paljon luettu norjalainen Olav Valen-Sendstad (1904–63) luonnehti sitä kirjaksi, jolla oli ollut suurin hengellinen vaikutus häneen, ja että hän yhtyi siihen kaikessa. Muutamaa vuotta myöhemmin hänen käsityksensä kasteesta kuitenkin muuttui osittain Pontoppidanin opetuksesta poikkeavaksi. Merkittävän hengellisen opettajan teos tulee nyt siis suomalaisten ulottuville, ei muinaismuistona vaan elävänä sanomana. Kauniaisissa syyskuussa 2011 Raimo Mäkelä


immanuel!

Jumala, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat, tahtoo myös, että kaikki saavat tietoa totuudesta. Hän tahtoo, että he kasvavat ja edistyvät tiedossa sitä mukaa kuin mahdollisuudet ja apuvälineet koko ajan paranevat. Elämme nyt aikaa, jolloin maallinen viisaus kaikkine siitä versovine taitoineen on edistynyt paljon pitemmälle kuin esi-isämme kykenivät kuvittelemaankaan. Kukaan ei enää halua olla puoliksi oppinut aineessaan. Kun johonkin tartutaan, sen halutaan koituvan hyödyksi. Kuinka paljon enemmän näin tulisikaan asennoitua, kun on kysymys Jumalan tuntemisesta ja pelastuksemme tietämisestä! Ainakin ulkonaisesti se näyttää koskevan meitä kaikkia ja olevan meille tärkeää tietää ja noudattaa. Tulisihan kunnollisen, perusteellisen ja riittävän tiedon kristinuskon totuuksista olla ihmisten pyrkimysten suurena päämääränä, elleivät he halua tulla luetuiksi ajassa ja ikuisuudessa niiden hullujen joukkoon, jotka kyllä huolehtivat ja hätäilevät monista asioista mutteivät ainoasta tarpeellisesta. On kyllä totta, ettei tieto Jumalasta aina eikä kaikkien kohdalla tuo mukanaan todellista Jumalan tuntemusta hänen pelossaan, ei rakkautta eikä kuuliaisuutta. On tietoa ilman omaatuntoa ja voimaa. Se tekee ylpeäksi eikä rakenna. Siitä voi aikamme edistyneisyys esittää mitä vahvimpia esimerkkejä. Tutkiessani esi-isiämme minusta näyttää siltä, että he tekivät enemmän kuin tiesivät, kun me taas tiedämme enemmän kuin teemme. He muistuttivat Leaa, joka oli hedelmällinen mutta näkökyvyltään heikko, kun me taas muistutamme Raakelia, joka oli ulkonäöltään kaunis mutta hedelmätön. Tästä huolimatta totuuden tuntemisella on kor-


14

Immanuel!

vaamaton arvonsa. Herramme Jeesus ei tosin ylistä autuaaksi ketään, joka pelkästään tietää tekemättä sitä, minkä tietää (Joh. 13:17). Silti hän asettaa tiedon ensimmäiseksi, mitä vaaditaan uskoon, niin että ilman sitä on mahdotonta olla Jumalalle otollinen kaikessa tekemisessään. Siitä uskollisuudesta, jota monet hyvin yksinkertaiset ihmiset osoittavat, kun he elävät sen vähäisen valon mukaan, joka heillä on, voimme päätellä, että heidän elämänsä olisi ollut vielä paljon parempaa, jos heidän tietonsa totuudesta olisi ollut täydellisempää. Jos tekee hämärässä sellaista, mikä vaatisi päivänvaloa, pystyy ehkä tekemään sen, mutta se vaatii hyvin paljon vaivaa ja aikaa ja on uhanalaista. Tekijää ei suinkaan auta pimeys vaan se vähäinen valo, joka hänellä on. Mitä enemmän aamunkoitto tuo mukanaan valoa, sitä paremmin hän voi halutessaan jatkaa työtään. Kuten asia on tällä tavoin, niin yhtä silmiinpistäviä ovat myös ne edut, joita meidän ajallamme on esi-isiemme aikoihin verraten. Siksi myös tällä selityksellä autuaan tohtori Lutherin Vähään katekismukseen on pyritty edistämään samalla tavoin pelastavien totuuksien kirkkaampaa tietämistä maamme nuorison ja kansan syvien rivien keskuudessa. Syynä tämän teoksen julkaisemiseen on ollut erityisesti, että melkein joka hiippakunnalla on tähän asti ollut oma erityiskatekismuksensa. Kun sitten jotkut papit ovat pitäneet omalla paikkakunnallaan käytettyä katekismusta tavalla tai toisella riittämättömänä, he ovat innokkaasti työstäneet itse jotakin ja ottaneet seurakunnassaan käyttöön joitakin kirjoitettuja kysymyksiä. Vaikka opetuksen perusta on voinut olla sama, sen erilaiset muodot ovat olleet hankalia, koska ne eivät ole olleet yleisessä käytössä eikä katekismusta ole riittävästi selitetty Raamatulla. Kuningas uskoi siksi mitä armollisimmin kirjallisella käskyllään tehtäväkseni esittää asian terveillä sanoilla.


Immanuel!

15

Pian kyllä ilmenee, onko nyt tämä katekismuksen selitys niin riittävä, selvä, toimiva ja tarkka kuin nuoria opettavat voisivat toivoa. Kuitenkin niiden, jotka eivät ole tässä kaikkeen tyytyväisiä, on ajateltava, kuinka vaikea on yhdistää asiapitoisuus, ytimekkyys, selvyys, jäsentely ja puhtaus opettavaan selitykseen, johon on sisällytettävä kaikki kristinuskon perustotuudet. Aina voi kuvitella, että näiden asioiden täydellinen yhdistäminen toisiinsa tapahtuisi paremmin. En haluakaan kieltää sen mahdollisuutta. Jos joku kuitenkin itse ryhtyy siihen työhön, hän joutuu pian kokemaan, kuinka vaikeaa on olla kaikille mieliksi tällaisessa kirjassa, jossa ei voi puhua laajasti, koska nuorten on painettava se mieleensä, ei epäselvästi, koska heidän on ymmärrettävä se, ei epäjärjestyksessä, koska uskontotuudet ovat kokonaisuus, eikä keinotekoisesti eikä tunteisiin vedoten, koska asiat on esitettävä luontevasti. Ellen ole kaikessa täydellisesti yltänyt tähän tavoitteeseen, olen ainakin vakavasti pyrkinyt siihen. Kuninkaan mitä armollisimman käskyn mukaisesti luovutan siis nämä Jumalan sanat yleiseen käyttöön kirkoissamme ja kouluissamme. Herra itse painakoon sinettinsä tähän teokseen, niin että hän vuodattaa armonsa kaikkien lukijoiden sydämeen, varsinkin nuorten. Sen, mikä oli velvollisuuteni, mutta mihin en itse valinnut itseäni, olen tehnyt parhaan kykyni mukaan. Siksi työn epätäydellisyydet ovat minun vastuullani. Muilta osin Sana on viimeisenä päivänä tuomitseva katumattomat ja epäuskoiset halveksijat ja vastustajat mutta tekevä autuaiksi ne, jotka nöyrästi uskossa ovat antaneet istuttaa sen sydämensä pohjaan. Kööpenhaminassa lokakuun 9. päivänä 1737 Erik Pontoppidan


Joh d a n T o

P y h ä s Tä r a ama T us Ta 1. Rakas lapsi, tahdothan olla onnellinen maan päällä ja pelastua taivaaseen? Tahdon, kunhan se vain olisi minulle mahdollista. 2. Tahdot siis varmaan kulkea sitä tietä, joka vie sinut tähän päämäärään? Tahdon, jos pystyn löytämään sen. 3. Uskotko, että Jumala on olemassa? Uskon, sillä maailman on ollut mahdotonta syntyä itsestään. Sen täytyy olla jonkun sellaisen luoma, joka on vanhempi ja korkeampi kuin kaikki luotu. Sen täytyy olla ikuinen olento, joka on Jumala. 1. Moos. 1:1: Alussa Jumala loi taivaan ja maan.

4. Uskotko, että Jumala pystyy opastamaan meidät pelastukseen? Uskon, sillä hän hallitsee kaiken. 5. Uskotko, että Jumala suo sinulle pelastuksen? Uskon, sillä hän on hyvä Jumala. 6. Tahtooko Jumala osoittaa sinulle pelastuksen tien? Epäilemättä tahtoo. 7. Mitä välinettä Jumala käyttää osoittaakseen tämän tien sinulle ja minulle? Jumala käyttää sanaansa.


18

Johdanto

8. Onko meillä tämä Jumalan sana keskuudessamme? On, Pyhässä Raamatussa. 9. Onko ihmisillä aina ollut Jumalan sana? On. Vanhimpana aikana Jumala puhui suoraan isille. Nämä välittivät sanan edelleen opettamalla suullisesti sukupolvea toisensa jälkeen. Jumalan sanaa ei kuitenkaan kirjoitettu muistiin, ennen kuin Mooses ryhtyi siihen. 10. Ketkä ovat kirjoittaneet Raamatun? Pyhät profeetat, evankelistat ja apostolit. 11. Hehän olivat kuitenkin ihmisiä. Miten heidän sanansa siis voi olla Jumalan sanaa? Jumalan Henki on antanut heille kaiken, mitä heidän tuli kirjoittaa ja mitä sanoja heidän tuli käyttää. 2. Tim. 3:15–17: Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä. 2. Piet. 1:21: Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. Matt. 10:19: Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. 1. Kor. 2:13: Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.


Johdanto

19

12. Miten voimme tietää, että juuri Raamattu on todellista Jumalan sanaa? Monista asioista kuten esimerkiksi seuraavista: • Juutalaiset, turkkilaiset ja muut vanhat kansat ovat pitäneet Raamattua Jumalan sanana. • Raamatun kirjoitukset pitävät yhtä. • Profetiat osoittautuvat toteutuneiksi. • Monet ihmeet ovat vahvistaneet, että Raamattu on Jumalan sanaa. • Tämä sana on selviytynyt erinomaisesti jopa verisimmissäkin vainoissa, kun monia tuhansia marttyyrejä on uhrannut elämänsä tämän totuuden tähden.

13. Mitä sen tulee tehdä, joka ei usko, että Raamattu on Jumalan sanaa? Hänen tulee yrittää totella Sanaa ja antaa sen vaikuttaa sydämessään. Silloin hän pian huomaa, että Sanalla on yliluonnollinen ja jumalallinen voima, siinä on henki ja elämä, niin että se valaisee, vakuuttaa, virvoittaa, lohduttaa ja rankaisee omaatuntoa. Joh. 7:17: Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Ps. 50:23: Joka uhraa kiitosta, se kunnioittaa minua. Joka pysyy oikealla tiellä, saa nähdä, kuinka Jumala pelastaa.

14. Pitääkö Raamatun olla elämämme ja uskomme ainoa varma ja täydellinen ohje? Pitää. Luuk. 16:29: Abraham vastasi: ”Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.” Joh. 20:31: Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.


20

Johdanto

15. Emmekö sitten voi rakentaa uskoamme ja elämäämme ilmestyksiin tai uniin, omaan järkeemme, siihen, mitä muut ihmiset ovat sanoneet tai tehneet, vanhoihin tapoihin tai muuhun sellaiseen? Emme, sellaisen varaan emme rakenna todellista uskoa emmekä kuuliaisuutta vaan ainoastaan taikauskon, jumalattomuuden ja itse valitun jumalan palvelemisen, joka on vastoin Jumalan tahtoa. Gal. 1:8: Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu. Matt. 15:9: Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.

16. Ylittävätkö Jumalan sanan muut ominaisuudet ihmisten sanat? Ylittävät. Siinä on jumalallinen viisaus, voima ja täydellisyys, niin kuin aikaisemmin on sanottu. Sen lisäksi se on erityisen selvä, niin että se pystyy antamaan valoa meille ihmisille, jotka luonnostamme olemme sokeita. Ps. 119:105: Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.

17. Eikö Raamattu kuitenkin ole hämärä ja epäselvä yksinkertaisille ja oppimattomille ihmisille? Kaikessa siinä, mitä ihmisen tarvitsee tietää pelastuakseen, Raamattu on riittävän selvä jokaiselle, joka käyttää sitä oikein, onpa hän maallikko tai oppinut ihminen. 2. Tim. 3:15–17: Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

Totuus Jumalan tuntemisesta, Erik Pontoppidan  

Maistiaisia kirjasta Totuus Jumalan tuntemisesta (Erik Pontoppidan). Kirja kuuluu Perussanoman Isämme uskoivat ennen -sarjaan

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you