Page 8

Valistuksen, kaunokirjallisuuden ja koulutuksen kautta konsernimme on vaikuttanut maamme sosiaalisiin ja taloudellisiin kysymyksiin. Otava Suomalaisista yrityksistä perheyrityksiä on 80 %. Se, miten ne näkevät tehtävänsä ja miten ne toimivat, vaikuttaa suuresti myös Suomen menestymiseen.

Teollisuuden menestymisen edellytyksenä on hyvä yhteistyö työntekijöiden ja työnantajan välillä. Se syntyy siten, että työnantaja pyrkii ymmärtämään työntekijöidensä ajatukset ja vaikeudet, ja että työntekijä koettaa ymmärtää työnantajansa näkökulmat ja pulmat. Mutta se syntyy ennen kaikkea siten, että työnantajat ja työntekijät kumpikin näkevät tehtävänsä; osuutensa kansansa ja isänmaansa palvelustyössä. Heikki Herlin, 1941 Kone: perhe, yrittäjyys ja yritys teollisuuden vuosisadalla, 2013  

Profile for Perheyritysten liitto

Vastuullisuus tuottaa arvoa  

Vastuullisuus tuottaa arvoa