6
Vuosaari
PÄÄSIÄISEN POLIITTINEN DRAAMA Jeesus joukkoineen saapui Galileasta, syrjäisestä ja halveksitusta pohjoisen rajaseudulta pääsiäisenä Jerusalemiin. Koko Jeesuksen toiminta on tähdännyt tähän, haastamaan valtakoneiston lopulliseen välien selvittelyyn. Vastakkain ovat vanha järjestys, jonka keskuksena on Jerusalemin temppeli ja uusi järjestys, jonka keskuksena on Jeesus itse. Temppelissä harjoitettava päivittäinen kultti oli yhteiskuntaa koossa pitävä voima, johon vallitseva järjestelmä ankkuroitiin ja jonka avulla se laillistettiin. Temppeli oli Jerusalemin taloudellisen elämän keskus, joka kasasi omaisuutta muun muassa kymmenyksillä, lainojen koroilla, lahjoituksilla. Ylijäämävarallisuus kasaantui Jerusalemiin. Ei ollut olemassa minkäänlaista mekanismia jolla temppelin toiminnasta saatuja varoja olisi voitu välittää suurimmassa puutteessa eläville. Temppeliin virtaavaa varallisuutta käytettiin ylellisyyksiin tai sitä yksinkertaisesti varastoitiin temppeliaarteistoon arvokkaiden metallien tai tavaroiden muodossa. Ei ole siis ihme, että Jeesus hyökkäsi temppeliä vastaan. Hän ei halunnut uudistaa kulttia vaan lopettaa sen kokonaan. Taloudellisesti köyhiä sortava laitos oli hävitettävä ja temppeliin sidottu Jumala oli vapautettava. Temppelin ”puhdistaminen” ei ollut mikään impulsiivinen purkaus vaan tarkkaan harkittu symbolinen teko, jolla Jeesus osoitti temppeliin perustuvan järjestelmän lakkauttamisen. Meidän on vaikea ymmärtää tapahtuman merkittävyyttä. Temppelikultin lopettaminen merkitsi Jeesuksen ajan juutalaisille maailmanloppua. Voi vain kuvitella minkä shokin Jeesuksen temppeliaktivismi aiheutti. Vallanpitäjät ymmärsivät Jeesuksen teon symbolisen merkityksen kirkkaasti. Jeesus oli todellinen uhka heidän yhteiskunnalliselle valta-asemalleen. Temppeliaktion jälkeen juutalaiset vallanpitäjät
alkavat käydä kulissien takaisia neuvotteluja roomalaisten miehittäjien kanssa Jeesuksen eliminoimisesta. On siis poliittisen teatterin aika. Näyttämö on rakennettu huolella. Ei pelkästään aika ja paikka ole kohdallaan, myös poliittisen draaman kannalta keskeisimmät roolihenkilöt ovat läsnä: roomalaiset ja juutalaiset vallanpitäjät, kansa, opetuslapset taustalla, ja kapinalliset, joita edustavat Barabbas sekä kaksi Jeesuksen rinnalle naulittavaa poliittista rikollista. Näytelmä lähtee liikkeelle pääsiäisaterialta, joka alkaa mahdollisimman ikävissä merkeissä. Jeesuksella ei ole mitään illuusioita opetuslasten uskollisuudesta. Hän ilmoittaa yhden heistä kavaltavan hänet. Jos yhteinen ateria on kaikkein läheisimmän toveruuden muoto, osallistuminen siihen petturina on tuon läheisyyden syvintä vahingoittamista. Suurin tragedia on siinä, että Juudas on yksi heistä, yksi kahdestatoista. Petos tulee yhteisön sisältä. Ateriaepisodi siirtyy äärimmäisestä petoksesta äärimmäiseen läheisyyteen, ehtoolliseen. Jeesus siunaa ja jakaa leivän ja viinin. Siinä ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Kyseessä oli aterioimiseen liittyvä yleinen traditio. Uutta ja radikaalia oli sen sijaan se, että Jeesus liitti leivän ja viinin itseensä, ruumiiseensa. Leipä, joka ruokki erämaassa Egyptistä vapautuneet, on nyt Jeesuksen ruumis, joka on juuri valmistettu kuolemaa varten. Malja symbolisoi uutta liittoa joka vahvistetaan Jeesuksen veren vuodattamisella. Jeesus hylkää perinteisen temppelikeskeisen pääsiäisen vieton ajamalla sisään pääsiäiseen oman myyttinsä: Ihmisen Poika antaa elämänsä ihmisten puolesta. Temppeliliturgian tilalle Jeesus tarjoaa oman ruumiinsa, messiaanisen toimintansa elämässä ja
kuolemassa. Jeesuksen vangitsemisen ja opetuslasten pakenemisen jälkeen aika tiivistyy ja draama huipentuu. Näyttämöä hallitsee vain yksi asia: kohtaloonsa alistuva Jeesus seisomassa vallan ja voiman edessä. Kyseessä on poliittinen oikeudenkäynti jossa juridisilla väitteillä ei ole mitään merkitystä. Jeesus ymmärtää sen ja vaikenee. Vallanpitäjät tuomitsevat Jeesuksen koska he tietävät, että hän on sitoutunut heidän kukistamiseensa. Suuren neuvoston ja Pilatuksen kuulustelut ovat pelkkää parodiaa. Neuvoston epätoivoiset yritykset saada pitävä syyte Jeesusta vastaan valheellisten todistajien avulla ovat koomisia. Ironiaakin löytyy. Väite, että Jeesus hajottaa ihmiskäsin tehdyn temppelin ja rakentaa tilalle uuden, joka ei ole ihmisten tekemä, on itse asiassa totta kuten myös syyte hänen messiaanisuudestaan. Jeesuksen vastustajat ilmaisevat tahtomattaan keskeisen ideologisen taistelun joka vallitsee Jeesuksen ja temppelivaltion välillä. Samoin Rooman prokuraattori Pilatus ilmaisee asian ytimen kysyessään Jeesukselta, onko tämä juutalaisten kuningas. Parodia on ”neuvotteluissa” joita Pilatus käy kansan kanssa, ikään kuin kansalla olisi todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa itsevaltaisen prokuraattorin päätöksiin. Häilyväisen kansan kuvaus on karikatyyrimainen. Hetki sitten he kuuntelivat Jeesusta halukkaasti (Mk 12:38), nyt he huutavat häntä ristiinnaulittavaksi. Poliittinen teatteri jatkuu, kun kansalle annetaan mahdollisuus valita kahden kapinallisen välillä, Barabbaan ja Jeesuksen. He edustavat kahta täysin erilaista vallankumouksellista toimintaa, väkivaltaista ja väkivallatonta, silti molemmat johtavat samaan kohtaloon: vankeuteen ja lähestyvään teloitukseen. TerroristiBarabbas on valtaeliitille paljon vaarattomampi kuin Jeesus. Yhteiskunnallisesta kapinallisuudestaan huolimatta hän ei uhkaa eliitille korvaamattoman tärkeää temppelikulttia. Papisto on valmis liittoihin kenen kanssa tahansa terroristien, kansan, miehittäjien – eliminoidakseen Jeesuksen, joka ainoana muodostaa uhkan heidän yhteiskunnalliselle vallalleen. Valinta Barabbaan ja Jeesuksen välillä on näennäinen. Valtakoneisto manipuloi kansan asettumaan status quon taakse ja valitsemaan Barabbaan. Päätös Jeesuksen kohtalosta on jo tehty vallan kabineteissa. Kansalla on vain marionetin rooli. Aika on tullut Jeesuksen ottaa ristinsä. Via dolorosa-draamasta on tehty kirkollisessa perinteessä henkilökohtaista hurskauden harjoitusta. Poissa on sen todellinen merkitys: imperialistisen vallan poliittinen teatteri, jossa lyödyt viholliset, yhteiskunnalliset kapinalliset, pakotetaan kantamaan
”paraatissa” omaa kuoleman paaluaan. Jeesuksen kohtalo oli pettymys, ei pelkästään omille kannattajille, myös monille vastustajille. ”Tulkoon nyt ristiltä alas – Messias, Israelin kuningas! Kun sen näemme, me uskomme häneen.” Kriitikoiden salainen toive oli saada parempi loppu tälle tragedialle. He ovat valmiita uskomaan, vain ja ainoastaan vain, jos Jeesus tuo kertomukseen voittoisan lopun. Heidän silmänsä eivät näe sitä mitä juuri on tapahtumassa. Ainoa merkki mikä heille annetaan, on kärsivä Ihmisen Poika. Kansa ja vallanpitäjät vaativat saada nähdä ihmeen, sen sijaan he näkevät Ihmisen Pojan ilmestyksen, hänen tulemisensa ristillä. Tämä vahvistetaan kahdella apokalyptisella merkillä: aurinko pimenee ja temppelin väliverho repeää ylhäältä alas asti. Maailmanjärjestys on kumottu ja vallat ovat kaatuneet. Käsin tehty temppeli on symbolisesti tuhottu. Draaman loppuhuipennus on vielä näkemättä, se miten uusi, ihmiskäsin tekemätön pyhäkkö nousee. Naiset nousevat nyt päärooliin. Miehet olivat jättäneet ja pettäneet Jeesuksen, mutta naiset seisoivat hänen rinnallaan loppuun saakka. Naiset olivat ymmärtäneet sen mikä yhteisön miehille oli mahdotonta: palvelevan johtajuuden. He ovat todellisia Jeesuksen opetuslapsia. Naisten
nostaminen näin korkeaan asemaan oli todellista radikalismia yhteiskunnassa jossa he olivat vailla kansalaisoikeuksia. Maailman järjestys on käännetty nurin korkeimmista poliittisista voimista syvimpiin kulttuurisiin muotoihin. Naiset saavat tehtäväkseen viedä ylösnousemuksen sanomaa eteenpäin. Ylösnoussut Jeesus uudistaa katkerasti epäonnistuneen opetuslapseuden kehottamalla naisia kertomaan hänet hylänneille opetuslapsille ja hänet kieltäneelle Pietarille menevänsä heidän edellään Galileaan. Tarina kääntyy nyt toisinpäin. Palataan takaisin sinne mistä lähdettiin, Galileaan ja aloitetaan kaikki alusta. On kyse päättymättömästä ympyrästä, uudelleen aloittamisen mahdollisuudesta kertakaikkisen epäonnistumisen jälkeen. Markuksen evankeliumin loppu (16:18) on hätkähdyttävä. Naiset eivät uskalla kertoa kenellekään haudan tapahtumista. Pallo heitetään siis minulle, lukijalle. Mitä minä teen, pakenenko vai seuraanko Jeesusta Galileaan? Ylösnousemus ei ole vastaus vaan ratkaiseva kysymys. On olemassa ainoastaan yksi aito todistus ylösnousseesta Jeesuksesta: hänen seuraamisensa. Pastori Kai Sadinmaa (Kuvat pääsiäisvaelluksesta kirkolla v. 2008)
Kai Sadinmaa ja Hanna Kaisa Kotilainen.