Osuustoiminnan idea

Page 24

osuuskunnat olivat usein monialaisia pitäen sisällään erilaisia toimialoja kuten rakennustyöt, siivous, informaatioteknologia ja sosiaali- ja hoitoala. Sittemmin 1990-luvun loppua kohden alettiin perustaa enemmän yhteen toimialaan keskittyviä osuuskuntia (Troberg 2000). Suomalainen erityispiirre on, että henkilöstön omistamia osuuskuntia toimii monilla eri aloilla. Näitä ovat mm. konsultointi, koulutus, sosiaalija hoitoala, taide, kulttuuri, media, informaatioteknologia, arkkitehtuuri, rakennusurakointi, siivous, matkailu, parturi- ja kampaamoala sekä oppilaitososuuskunnat. Esimerkki kulttuurin ja taiteen alan osuuskunnasta on vuonna 2000 perustettu Kapsäkki osuuskunta. Se luo suomalaista musiikkiteatteria yhdistämällä teatterin ja musiikin freelance-ammattilaisten voimat. Esittävien taiteilijoiden lisäksi Kapsäkki tarjoaa työtilaisuuksia säveltäjille, ohjaajille ja tekstintekijöille (http://www.kapsakki.fi/ info/mika-kapsakki, 8.10.2013). Oppilaitososuuskunnat ovat mielenkiintoinen sovellus, joka syntyi 1990-luvun lopussa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Jyväskylän esimerkin mukaan oppilaitososuuskuntia alettiin perustaa useimpiin ammattikorkeakouluihin sekä ammatillisiin oppilaitoksiin. Nyttemmin niitä on perustettu myös joihinkin lukioihin. Oppilaitososuuskunnat toimivat oikeina yrityksinä, joissa opiskelijat oppivat yrittäjyyttä käytännössä. Ne ovat toimineet menestyksekkäästi, ja opiskelijat ovat kokeneet toimintatavan parempana yrittäjyyden oppimisessa kuin perinteiset luennot. Oppilaitososuuskunnan ideaa on viety myös muualle maailmaan (Troberg, Ruskovaara & Seikkula-Leino 2011).

Suomalainen erityispiirre on, että henkilöstön omistamia osuuskuntia toimii monilla eri aloilla.

24

troberg P.indd 24

12/1/2014 9:09:33 PM


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.