Issuu on Google+


Raimo Koski-Homi

JOHANNEKSEN ILMESTYS

Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto

© Raimo Koski-Homi Kansi: Varpu Karhusaari Kannen valokuva: Veli Männistö; osa veteliläisen Matti Kankaan (1881-1961) maalaamasta Vetelin seurakuntamajan alttaritaulusta (Ilm. 3:20) Taitto: Seppo Savola ISBN 978-951-96935-6-9 Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto 2011 Painopaikka: Picaset Oy, Helsinki


SISÄLLYSLUETTELO LUKIJALLE..................................................................................... 7 JOHDANTO..................................................................................... 8 Kirjan tekijä ja päällekirjoitus...............................................1 0 Kirjan rakenne ja jaottelu...................................................... 1 1 Erilaisia selitysmalleja.......................................................... 1 2 Kirjan johdanto (1 :1 -8)......................................................... 1 4 ILMESTYSKIRJAN ENSIMMÄINEN PÄÄOSA 1 Ensimmäinen näky: Kristuksen kirjeet seitsemälle seurakunnalle (1 :9-3:22)............. 1 9 1 .1 Kristus-näky (1 :9-20).................................................... 1 9 1 .2 Kirje Efeson seurakunnalle (2:1 -7)............................... 2 4 1 .3 Kirje Smyrnan seurakunnalle (2:8-11 ).......................... 2 7 1 .4 Kirje Pergamon seurakunnalle (2:1 2-1 7)...................... 29 1 .5 Kirje Tyatiran seurakunnalle (2:1 8-29)......................... 3 2 1 .6 Kirje Sardeen seurakunnalle (3:1 -6)..............................3 5 1 .7 Kirje Filadelfian seurakunnalle (3:7-1 3)....................... 39 1 .8 Kirje Laodikean seurakunnalle (3:1 4-22)......................43 ILMESTYSKIRJAN TOINEN PÄÄOSA 2 Toinen näky: Taivaan temppelin jumalanpalvelus, kirkon tulevaisuuden kirjan sinetit avataan (4:1 -8:1 )................. 47 2.1 Taivaan temppeli (4. luku).............................................48 2.2 Karitsa yksin on arvollinen (5. luku)............................. 5 2 2.3 Karitsa avaa kirjakäärön sinetit (6. luku)...................... 5 7 2.4 Ensimmäinen sinetti (6:1 -2).......................................... 5 8 2.5 Toinen sinetti (6:3-4)..................................................... 6 0 2.6 Kolmas sinetti (6:5-6)....................................................6 1 2.7 Neljäs sinetti (6:7-8)...................................................... 6 2 2.8 Viides sinetti (6:9-11 ).................................................... 6 3 2.9 Kuudes sinetti (6:1 2-1 7)................................................ 6 4 2.1 0 Taisteleva ja riemuitseva seurakunta (7. luku).............. 6 5 2.11 Valitut sinetöidään (7:1 -8)............................................. 6 5 2.1 2 Suuri pelastettujen joukko (7:9-1 7)............................... 69 3


2.1 3 Seitsemäs sinetti (8:1 )................................................... 7 2 3 Kolmas näky: Seurakuntaa uhkaavien eksytysten pasuunansoitot (8:2-11 :1 9). 7 3 3.1 Valmistava episodi (8:2-6).............................................7 3 3.2 Ensimmäinen pasuuna (8:7).......................................... 7 5 3.3 Toinen pasuuna (8:8-9).................................................. 7 6 3.4 Kolmas pasuuna (8:1 0-11 )............................................ 7 7 3.5 Neljäs pasuuna (8:1 2).................................................... 7 8 3.6 Lentävä kotka (8:1 3)...................................................... 79 3.7 Viides pasuuna (9:1 -1 2)................................................. 80 3.8 Kuudes pasuuna (9:1 3-21 ).............................................8 2 3.9 Väkevä enkeli (1 0:1 -4).................................................. 8 4 3.1 0 Enkelin vala (1 0:5-7)..................................................... 8 7 3.11 Johannes syö kirjasen (1 0:8-11 ).................................... 8 8 3.1 2 Johannes mittaa temppelin (11 :1 -2)............................... 89 3.1 3 Kaksi todistajaa (11 :3-1 3)............................................. 9 3 3.1 4 Seitsemäs pasuuna (11 :1 4-1 9)....................................... 9 7 ILMESTYSKIRJAN KOLMAS PÄÄOSA 4 Neljäs näky: Siionin vuoren Karitsa, lohikäärmeen ja pedon voittaja (1 2:1 -1 4:20)............................1 0 0 4.1 Kristus ja lohikäärme (1 2:1 -6).................................... 1 0 0 4.2 Sota taivaassa (1 2:7-9)................................................ 1 0 3 4.3 Uusi liitto – Kristuksen voitto (1 2:1 0-1 2)................... 1 0 4 4.4 Sota maan päällä (1 2:1 3-1 8)........................................1 0 5 4.5 Ensimmäinen peto (1 3:1 -1 0)....................................... 1 0 7 4.6 Toinen peto (1 3:11 -1 8)................................................ 11 1 4.7 Karitsa Siionin vuorella (1 4:1 -5)................................. 11 4 4.8 Uskonpuhdistuksen kolme enkeliä (1 4:6-1 3).............. 11 6 4.9 Maailman elonkorjuu (1 4:1 4-20)................................ 1 2 0 5 Viides näky: Viimeisten vitsausten vihanmaljat maailmalle (1 5:1 -1 6:21 ).... 1 2 2 5.1 Voittajat lasisella merellä (1 5:2-4)...............................1 2 2 5.2 Vihanmaljat annetaan enkeleille (1 5:5-8)....................1 2 4 5.3 Seitsemän vihanmaljaa (1 6. luku)............................... 1 2 5 5.4 Ensimmäinen malja (1 6:2).......................................... 1 2 6 5.5 Toinen malja (1 6:3)..................................................... 1 2 6 4


5.6 Kolmas malja (16:4-7).................................................127 5.7 Neljäs malja (16:8-9)...................................................127 5.8 Viides malja (16:10-11)............................................... 128 5.9 Kuudes malja (16:12-16).............................................128 5.10 Seitsemäs malja (16:17-21)......................................... 13 1 6 Kuudes näky: Kristus ja antikristus (17:1-19:21)............................................ 13 2 6.1 Portto helakanpunaisen pedon selässä (17:3-6)...........13 2 6.2 Enkeli selittää pedon ja naisen yhteyden (17:7-18).....13 4 6.3 Enkeli ilmoittaa Babylonin tuhon (18:1-3)................. 13 8 6.4 ”Lähtekää siitä ulos” (18:4-8)..................................... 140 6.5 Maailman kuninkaiden valitus (18:9-10).................... 142 6.6 Maailman kauppamiesten valitus (18:11-16).............. 142 6.7 Merenkulkijain valitus (18:17-20)...............................144 6.8 Babylonin lopullinen tuho (18:21-24)......................... 144 6.9 Voitonvirsi taivaassa (19:1-5)......................................145 6.10 Karitsan häät (19:6-10)................................................146 6.11 Kristuksen paluu kirkkaudessa (19:11-16).................. 1 48 6.12 Suuri lopputaistelu (19:17-21).....................................15 0 7 Seitsemäs näky: Kristuksen ja hänen omiensa lopullinen voitto (20:1-22:5)..... 15 2 7.1 Ensimmäinen kuva: Saatana sidotaan (20:1-3)........... 15 2 7.2 Toinen kuva: Sielut hallitsevat tuhat vuotta (20:4-6).. 15 5 7.3 Kolmas kuva: Saatanan viimeinen kapina ja tuho (20:7-10).............................................................. 1 59 7.4 Neljäs kuva: Kristuksen valtaistuin ja maailmanloppu (20:11)............................................... 162 7.5 Viides kuva: Viimeinen tuomio (20:12-15)................. 163 7.6 Kuudes kuva: Uusi taivas ja uusi maa (21:1-8)...........167 7.7 Seitsemäs kuva: Taivaallinen Jerusalem (21:9-27)..... 17 2 7.8 Loppunäky: Elämän veden virta (22:1-5)................... 17 8 NÄKYJEN PÄÄTÖS (22:6-21)................................................... 18 2 Näkyjen päätösepisodi (22:6-17)........................................ 18 2 Kirjan päätössanat (22:18-21).............................................18 7 KÄYTETTYÄ KIRJALLISUUTTA............................................190 TERMILUETTELO..................................................................... 192 5


LIITE 1 : Augsburgin tunnustus, XVII Kristuksen tuomiolle tulo....................................1 9 4 TIETOJA KIRJAN TEKIJÄSTÄ..................................................... 1 95

6


LUKIJALLE

Oheinen kirja on koottu 23 luennosta, jotka pidin Rauman kirkossa talvella 1992-1993. Ilmestyskirjan selitys liittyi ”Raamattu tutuksi”kampanjaan, jossa olin luennoinut eräitä Vanhan testamentin osia sekä Uuden testamentin puolelta mm. Korinttolaiskirjeet ja Heprealaiskirjeen (1991-1992). Ellei toisin mainita, Raamatun tekstinä on ollut vuoden 1938 raamatunkäännös. Luentosarja oli mitoitettu maallikoille. Historialliset ja muut erikoistiedot oli sisällytetty monisteisiin. Siksi viittaukset alkukieleen on transkriboitu tavallisilla kirjaimilla lukemisen helpottamiseksi. Maailmantilanne on 20 vuoden aikana muuttunut jonkin verran, mutta mitäpä se merkitsee 2000 vuoden rinnalla. Olen jättänyt viittaukset maailman asioihin sellaisiksi kuin ne jäivät keväällä 1993. Ilmestyskirja on nyt yhtä ajankohtainen kuin silloin. Sen perspektiivi kattaa koko Uuden liiton ajan ja sen yli iäisyyteen. Taivaallinen jumalanpalvelus ja autuaiden voittolaulu kaikuu tänne alas lohdutukseksemme. Vaatisi oman tutkimuksensa selvittää, miten paljon Ilmestyksen näyt ovat alkukirkosta asti vaikuttaneet liturgiaan ja virsirunouteen. Tässä ajassa Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, vaan se on sisäisesti meissä. Silti se on koko planeetan olemassaoloa hallitseva voima, joka tulee nähtäväksi vasta kun Kristus tulee viimeisenä päivänä ja näemme sen Jerusalemin, joka on ylhäällä (Gal. 4:26). Lausun täten kiitokseni Suomen vapaa evankelisluterilaisen seurakuntaliiton hallitukselle, joka on tehnyt mahdolliseksi luentojen julkaisemisen kirjana. Erityisesti lausun kiitokseni Seppo Savolalle, joka on nähnyt suuren vaivan tekstin saattamiseksi painokuntoon. Hän on myös laatinut sisällysluettelon. Toivottavasti esitykseni ohjaa mielemme ja ajatuksemme täältä alhaalta siihen, mitä ylhäällä on. Jumalan sana ja Lutherin oppi ei katoa nyt eikä milloinkaan. Aamen! Tampereella 25.9.2011 Raimo Koski-Homi 7


JOHDANTO

Uuden testamentin viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys, on lajissaan ainutlaatuinen. Se ei ole vain profeetallinen, vaan luonteeltaan apokalyptinen, tulevaisuuden tapahtumia kuvaannollisesti käsittelevä. Vastaavaa kuvailmaisua esiintyy Raamatussa vain eräillä Vanhan testamentin profeetoilla, kuten Jesajalla (luvuissa 2, 11, 24-27, 35 ja 58-66), Hesekielillä (luvuissa 38-48), Danielilla (kirjan loppuosassa) ja Sakarialla (luvuissa 11-14). Muodollisesti esiintyy apokalyptista esitystapaa erilaisissa myöhäisjuutalaisissa ja gnostilaisissa apokalypseissa, mutta niiden sisältö ja rakenne poikkeavat ilmiselvästi Raamatun sisältämistä kuvailmestyksistä. Johanneksen ilmestys on erittäin ajankohtainen kirja meille lopun ajan kristityille. Se on ollut tärkeä, lohdullinen ja ajankohtainen kirja kaikkina aikoina Uuden liiton seurakunnalle. Se auttoi ja rohkaisi alusta asti marttyyrikirkkoa sen kärsimyksissä. Uskonpuhdistuksen kirkko löysi tämän lohdutuksen jälleen niin, että kirja koettiin suorastaan alkukirkon testamentiksi uskonpuhdistuksen kirkolle. Vainotut kristityt meidän aikanamme ovat yhä kokeneet samaa. Lopun lähestyessä meidän tulee hyödyntää kirjan lohduttava ja vahvistava sanoma sieluillemme parhaaksi. Mutta miten ymmärtää sen kuvailmaisut? Jotkin niistä Sanaan syventynyt kristitty ymmärtää ilman muuta, useimmat selittää kirja itse sanallisesti tai asiayhteyden avulla, mutta jotkin VT:n profeetoilta otetut kuvailmaisut vaativat vertailevaa tutkimusta ja selityksen etsimistä selvistä, suorasanaisista kohdista. On hyvä pitää koko ajan mielessä, että Ilmestyskirja ei sisällä outoja salaoppeja, jotka olisivat ristiriidassa muun Raamatun kanssa. Jokainen uskomme kannalta merkittävä asia sen kuvailmaisuissa on varmasti lausuttu selvin sanoin jossakin suorasanaisessa kohdassa ilman kuvaa. Esimerkiksi oppi Antikristuksesta on selitetty 2. Tess. 2 -kaltaisis8


sa kohdissa, j oiden valossa ymmärrämme Danielin ennustuksen sekä eräät niistä suoraan j ohtuvat Ilmestyskirj an kuvat. Näin ollen kirj an ymmärtäminen vaatii Raamatun selvien kohtien j a perusopetusten syvällistä tuntemista. Ilmestyskirj a ei ole uskossa aloittelevia varten eikä se laske uskon varsinaista perustusta, vaan vahvistaa j a rohkaisee uskoa, j oka j o on syntynyt evankeliumin selkeiden sanoj en yksinkertaisesta vastaanottamisesta. Epäuskoinen j ärkeilij ä ei voi ymmärtää Ilmestyskirj aa lainkaan, koska se on tulkittava hengellisesti (1 . Kor. 2: 1 2-1 4). Sen kuvat aukeavat yksinkertaiselle uskolle, j oka noj aa selviin uskonkohtiin j a on syventynyt Raamatun perusopetuksiin. Hurmahenki ei lähde näiden pohj alta, vaan ryntää suoraan Ilmestyksen kimppuun mielikuvituksen j a epäterveiden aj atusrakennelmien pohj alta. Molempia väärinkäyttäj iä vastaan historialliset uskonpuhdistuksen kirkot ovat asettaneet selvät selitysperiaatteet, j otka perustavat kaiken tulkinnan selviin kohtiin j a antavat niiden selittää kuvat yhteyksissään j a terveen kokonaiskuvan säilyttäen. Ilmestyskirj an lukij an tulee olla ensin Mooseksen lain syntiseksi osoittama, mutta profeettain j a apostolien evankeliumin Kristus-kalliolle nostama kristitty, j oka on perehtynyt Raamatun selkeisiin perusoppeihin. Se aukeaa erityisesti niille, j otka ovat ristin alla oppineet kärsimään evankeliumin tähden. Sitäkin suuremmalla syyllä Ilmestyskirj an selittäminen onnistuu vasta sitten, kun on ensin perehdytty profeettain j a apostolien tärkeimpiin peruskirj oihin. Selittäj änkin on noustava puuhun tyvestä eikä latvasta. Jokaisen kristityn siis tulee astua Raamatun ilmoituksen pyramidin huipulle niitä portaita, j otka kulkevat Mooseksen, profeettain, evankelistoj en j a apostolien kirj oitusten kautta. Ilmestyskirj a päättää Jumalan ilmoitussanan tulevaisuuden näkymiin. Se on kuin pyramidin timanttikärki, j oka hohtaa j o lohdullista taivaan valoa tänne alas taistelevan seurakunnan keskelle, mutta sen kirkkauden luo ei ole oikotietä, on vain Raamatun suorasanaisen ilmoituksen lihalle epämieluisat portaat. Muutoin liukastuu timantin pinnalta alas syvyyteen tai haavoittaa sielunsa sen neulanterävissä särmissä. Parhaankin selityksen ääressä on aina syytä muistaa, että täällä ymmärrämme j a profetoimme vain puolittain. Vasta kirkkaudessa taj uamme kaikki Raamatun syvyydet.

9


Kirjan tekijä ja päällekirjoitus Ilmestyskirj an traditionaalinen päällekirj oitus on ”Johanneksen ilmestys”, j olla nimellä sen Raamatusta tunnemme. Joissakin käsikirj oituksissa (kuten 046) otsikko kuuluu ”Johannes teologin ilmestys”. Tämä kunnianimi (j oka myöhemmin on kärsinyt saman inflaation kuin sana ”pastori”) annettiin alkukirkossa vain apostoli Johannekselle, ei kenellekään apostolien oppilaalle. Teologi on opettaj a, j oka puhuu Jumalan sanan mukaisesti j umalallisista asioista. Kirkko on alkuaj oista asti pitänyt itsestään selvänä, että suuren Ilmestyksen näkij ä oli apostoli Johannes. Historia vahvistaa, että hän siirtyi Jerusalemin hävityksen j älkeen Vähään Aasiaan, j ossa hän toimi kuolemaansa

asti

(noin

v: een

1 00,

Traj anuksen

kolmanteen

hallitus-

vuoteen). Tiedetään myös, että v. 95 Domitianuksen vainon aikana hänet tuomittiin kuolemaan myrkyllä (kuten Sokrates aikoinaan), mutta hän tyhj ensi myrkkymalj an vahingoittumatta. Silloin pelästyneet viranomaiset muuttivat kuolemantuomion karkoitukseksi pienelle Patmos-nimiselle kalliosaarelle Aigeian meressä. Sieltä hän vapautui pian Domitianuksen kuoltua.

Koska tämä saari mainitaan

j akeessa 1 : 9, asia on ilmiselvä. Kukapa muu olisi ollut niin kaikkien tuntema kuin apostoli, että olisi

voinut

kirj oittaa

seurakunnille

pelkällä

nimellä

Johannes?

Kuinka kukaan muu kuin Herran apostoli olisi voinut saada osakseen näin valtavia näkyj ä? Kuitenkin j o varhaiskirkon aikana kolmannella vuosisadalla sekä harhaopettaj at että Ilmestyskirj an viholliset hyökkäsivät kirj an aitoutta vastaan. Erään väärin ymmärretyn Papias-sitaatin takia, j ossa Johannesta nimitettiin ”vanhimmaksi” ( presbyteros ), kuten hänen toisen j a kolmannen kirj eensä alussa, nämä sommittelivat tarinan ”presbyteeri Johanneksesta”, j oka olisi myös nuo pienet kirj eet kirj oittanut. Vaikka tämä ei saavuttanutkaan laaj aa hyväksymistä, uudemman aj an liberaaliteologit herättivät tämän teorian uudelleen henkiin, j opa omistaen tälle tuntemattomalle ”presbyteerille” kaikki Johanneksen kirj oitukset evankeliumia myöten. Voimme j ättää teorian omaan arvoonsa.

10


Tarkkaan ottaen Ilmestyskirjan päällekirjoituksena kuitenkin on alussa oleva ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys”. Muuta päällekirjoitusta ei kirjassa voinut vielä olla silloin, kun Johannes toi sen Patmoksesta. Vasta sitten käsikirjoituksiin merkittiin päällekirjoitus ”Johanneksen ilmestys”. Johannes selittää ilmestyksen alunperin olleen Jumalan antama ilmestys Kristukselle, joka sitten lähettämänsä enkelin avulla antoi Johanneksen nähdä nämä kuvat ja välittää näkemänsä seurakunnille. Ilmestyskirjaa on siis katseltava Kristuksesta käsin, Kristuksen silmin Johanneksen välityksellä.

Kirjan rakenne ja jaottelu Ilmestyskirja koostuu lukuisista näyistä, joista monet jakautuvat sarjaan pienempiä osanäkyjä ja joihin saattaa liittyä erilaisia väliepisodeja ja lohdutusnäkyjä. Tutkijat ryhmittävät nämä varsin erilaisilla tavoilla. Mutta aivan silmiinpistävä perusjako on ensinnäkin helppo nähdä: johdannon (1 :1 -8) jälkeen seuraa kirjan kolme varsin erilaista pääosaa. Ensimmäinen pääosa käsittää Kristuksen ilmestymisen Patmoksessa ja Hänen sanelemansa kirjeet 7:lle seurakunnalle (luvut 2-3). Toinen suuri pääosa (luvut 4-11 ) siirtää Johanneksen taivaan temppeliin seuraamaan kirkon kohtaloiden kirjakäärön avaamista ja sitä seuraavia pasuunoja, jotka päättyvät viimeiseen tuomioon. Sitten taas palataan alkuun ja näyttämö muuttuu kokonaan. Kolmas pääosa (1 2:1 -22:5) sisältää neljä tai viisi erilaista näkysikermää, joista monet jakaantuvat pieniin episodeihin. Lopuksi on koko kirjan päätös (22:6-21 ). Eräissä järjestelmissä luvut 20-22 muodostavat neljännen pääosan. Tämän ulkonaisen pääjaon rinnalla kulkee selittäjien suosima sisällöllinen jako 7 päänäkyyn. Luku 7 on Ilmestyskirjassa yleinen ”täydellisyyden luku”, jota suositaan monin tavoin: 7 kirjettä 7 seurakunnalle, 7 sinettiä, 7 pasuunaa, 7 näkyä luvuissa 1 2-1 4, 7 enkeliä ja 7 vihanmaljaa. Muita suosittuja lukuja ovat 3, 1 0 ja 1 2 kerrannaisineen. Tästä ns. lukumystiikasta puhutaan myöhemmin. Pientä vaihtelua on näiden 7 näyn erottamisessa: toiset pitävät sinetti- ja pasuunanäyt luvuissa 4-11 yhtenä valtavana päänäkynä ja erottavat luvun 20 kuudenneksi päänäyksi, kun taas toiset katsovat tasapainoi11


semmaksi j akaa toisen pääosan näkyj en kaksoissarj a kahdeksi näyksi j a liittävät luvun 20 seuraavien lukuj en kanssa seitsemänteen näkyyn. Lukeudun j älkimmäiseen ryhmään. Perusteena näiden näkyj en erottamiselle on se, että kussakin niistä tarkastellaan koko Uuden liiton seurakunnan historiaa alusta loppuun saakka eri näkökulmista. Ne ovat siis rinnakkaisia eivätkä peräkkäistä, sillä samat apostolien kirj oista tutut elementit kertaantuvat kaikissa suorastaan saman kaavan mukaan. Jos tämä pidetään mielessä, Ilmestyskirj a avautuu helposti j a on kaikkien harj aantuneiden lukij ain ymmärrettävissä, kun taas eräiden reformoituj en hurmahenkien yritys kasata näyt peräkkäisiksi tapahtumiksi j ohtavat mielivaltaiseen sekasotkuun, j ossa samoj a tapahtumia j oudutaan moninkertaistamaan j a kirj an ymmärtäminen tulee varsin työlääksi, j opa se muuttuu käsittämättömäksi. Sitä vastoin vanhat historialliset reformoidut j a baptistit selittävät Ilmestyskirj aa aivan samoista peruslähtökohdista kuin luterilaisetkin, sillä eihän eskatologia ole ollut erottamassa historiallisia kirkkoj a toisistaan. Katolinen j a ortodoksinen eskatologia ei alunperin myöskään oleellisesti poikennut protestanttisesta. Paavilaisetkin hyväksyivät Augsburgin tunnustuksen 1 7. uskonkohdan ”Kristuksen tuomiolle tulo”. Eskatologia oli 1 700-luvulle

saakka eräitä kiihkohenkisiä lahkoj a lukuun ottamatta koko

kristikuntaa yhdistävä tekij ä, j oka käy ilmi kaikkien historiallisten kirkkokuntien, j opa baptistien j a mennoniittainkin virallisista oppitunnustuksista.

Erilaisia selitysmalleja Luterilainen kirkko edellyttää yhteyden perustaksi kaikkien uskonkohtien yksinkertaista uskomista suoraan Jumalan selvästä sanasta, mutta termien, määritelmien, j aotteluj en j a tulkintoj en kohdalla se on aina ollut ymmärtävä j a j oustava. Eksegeeseistä ei sen piirissä kiistellä, kunhan ne vain ovat uskon analogian mukaisia eivätkä vaikuta opin sisältöön. Oppineet väitelkööt niistä akateemisella tasolla. Ilmestyskirj assa on myös useita vaikeaselkoisia kohtia, j oihin saattaa olla tarj olla useita uskon analogian mukaisia selityksiä, kuten ensimmäinen sinetti j a 1 0. luvun enkeli ynnä muut vastaavat. Luterilainen

12


selittäj ä tietää kuitenkin, ettei Ilmestyskirj a sisällä eikä voi sisältää mitään muualla Raamatussa olevien selvien kohtien vastaisia uusia oppej a. Kuvakieli ei kätke salatietoa, vaan pitää ainoastaan ulkopuolisilta j a epäuskoisilta salassa kirkon arvokkaimmat aarteet. Maailmanlaaj assa mittakaavassa kaikki kristilliset yhteisöt huomioon ottaen Ilmestyskirj an tulkinnassa esiintyy nelj ä perusvirtausta, j oita ei tosin aina vilj ellä puhtaaksi. Ne ovat seuraavat: 1 ) Preteristinen eli aikahistoriallinen tulkinta etsii kaiken aikaa tulkintaa Johanneksen omasta aj asta j a alkuperäisten saaj aseurakuntien ympäristöstä. Näkyj en toteutumista etsitään Jerusalemin hävityksen j a Rooman valtakunnan tuhon (v. 476) välisestä aj asta. Preterististä tulkintaa esiintyy j o vanhan kirkon aikana Aleksandrian koulukunnassa, mutta varsinaisen preteristisen selitysmallin loi j esuiitta Ribera 1 600-luvulla. Se on liberaaliteologian suosima nykyään j a äärimmäiset preteristit pyrkivät sij oittamaan Ilmestyskirj an 3 0 vuotta aikaisemmaksi keisari Neron (Domitius) aikaan (tosin näin myös esim. Nikolainen, vaikkei ollutkaan ääripreteristi). Konservatiiviset teologit eivät j uuri tätä tulkintaa harrasta. Poikkeuksena esim. baptisti McDowell, j oka ei sitä tosin vilj ele puhtaaksi. 2) Historiallinen koulukunta etsii Ilmestyskirj an kuvien täyttymystä historian tapahtumista, eritoten kirkon historiasta. Luther j a vanhat luterilaiset opettaj at edustavat kirkkohistoriallista tulkintaa parhaimmillaan.

Mutta puhtaaksi vilj eltynä metodi äärimmillään

j ohtaa kirkkohistorian

soveltamiseen sellaiseenkin, mikä on kuva-

kehystä, ylihistoriallista tai ammoin tapahtunutta. Levottomina aikoina on Ilmestyskirj asta etsitty viittauksia Napoleoniin, Hitleriin, Mussoliniin j a muihin diktaattoreihin. Esimerkiksi v. 1 809 Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf, j olle ääripietistinen hovikappalainen oli uskotellut Napoleonin olevan Ilmestyskirj an peto, menetti sekä Suomen Venäj älle että lopulta kruununsa Bernadotten suvulle. 3 ) Futuristinen tulkintamalli pyrkii sij oittamaan Ilmestyskirj an pääosan näyt kaukaiseen tulevaisuuteen j a etsii puhtaasti kuvaannollisiinkin asioihin hyperkirj aimellisia selityksiä. Äärimmilleen tämä malli on kehitetty ns. dispensationalismissa, j onka Plymouthin velj et (Darby, Blackstone, Scofield, j ne. ) keksivät 1 820-luvulla j a j ota hurmahenkiset lahkot ovat tällä vuosisadalla levittäneet laaj alle. Tämän 13


mallin mukaan Ilmestyskirja ei oikeastaan ole hyödyksi nykyiselle kirkolle, koska se toteutuu vasta historian viimeisinä hetkinä. Tri Saarnivaara on kirjassaan ”Harmageddon” onnistuneesti torjunut dispensationalistien harhat, jotka kumoavat useita kristillisiä uskonkohtia, vaikka Saarnivaaran omat selitykset eivät aina sitten osu kohdalleen, jopa joskus vievät ojasta allikkoon. 4) Idealistinen tulkintamalli näkee Ilmestyskirjan kuvissa kautta kirkon historian esiintyviä yleisiä perusaatteita ja virtauksia. Puhtaaksi viljeltynä tämä koulukunta tekee kaikista esityksistä pelkkiä symboleja. Tämä on nykyään laajalle levinnyt konservatiivisiinkin piireihin. Hyvää tulkintatavassa on näkyjen rinnakkaisuudesta ja draamallisesta esitystavasta kiinni pitäminen, mutta helposti symboliikka voidaan sekin viedä yksipuolisuuksiin ja tällöin kirjan lohdullinen merkitys alkuseurakunnille, marttyyrikirkolle ja uskonpuhdistukselle hämärtyy. Luterilainen eksegeesi ei viljele puhtaaksi mitään näistä, vaan soveltaa Ilmestyskirjaan samaa historiallis-kieliopillista tulkintaa kuin muuhunkin Raamatun profetiaan. Alkuperäisten saajaseurakuntien tarpeet ja kirkkohistorian tapahtumien merkitys tunnustetaan, mutta samalla pidetään esillä ajan päätös ja Kristuksen toinen tuleminen. Kirjan rinnakkaisnäyt ja draamallinen rakenne hyväksytään, mutta symboleja ei jätetä pelkkien historian trendien ja kalpeiden aatteiden tasolle. Kirjan johdanto (1 :1 -8)

1 . Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle, 2. joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.

Alkuperäinen kirjan luonteen ilmaiseva päällekirjoitus on ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys”. ”Ilmestys” (apokalypsis) tarkoittaa sananmukaisesti ”verhon poistamista”, jolloin verhon takana oleva salaisuus paljastuu nähtäväksi. Sitten sanaa ruvettiin käyttämään myös kirjasta, joka raottaa tulevaisuuden verhoa. Kaikki ilmoitus ihmisille on tapahtunut Pojan kautta, joka on tosi Jumala ja tuntee kaikki tie14


don aarteet. Mutta kun Hän tuli ihmiseksi, Hän on Voideltu Messias eli Kristus, ja ihmisluontonsa puolesta Hän sai Jumalalta tämän ilmestyksen, ei itseään varten, vaan näyttääkseen elävän Jumalan ja Kristuksen palvelijoille, siis kristityille, mitä pian ”täytyy” (dei) tapahtua. Mitä Jumala on määrännyt majesteetissaan, se tapahtuu. ”Pian” (en takhei) merkitsee, että ilmestyksen sisältö alkoi heti toteutua ja toteutuu Johanneksen päivistä loppuun asti. Koko kirkon historia on osa tätä täyttymystä, eivät vain lopun tapahtumat. Jakeen 2 mukaan tämän ilmestyksen Kristus antoi sitten Johanneksen nähtäväksi ja lähetti tätä tarkoitusta varten enkelin (ns. angelus interpres, kuten Danielilla ja Sakarialla). Tämä selittävä enkeli ”selitti” (eseemanen ) näyn Johannekselle. Kreikan seemainoo merkitsee ”merkeillä selittämistä”, ei vain ilmoittamista tai tiedoksi antamista. Enkeli selitti siis asiat näyttämällä vertauskuvallisilla ”merkeillä” (seemeia ) tulevaisuuden asiat, koska Johannes ei olisi voinut niitä suorasanaisesti ymmärtää. Johannes ”on todistanut” tämän näkemänsä perusteella. Aoristi emartyreeseen osoittaa Johanneksen tehneen sen tässä kirjassa niin, että todistus pysyy muuttumattomana voimassa kautta historian. Siksi käännös ”todistaa” menettelee, mutta sanoja ”tässä” tai ”nyt” ei alkutekstissä ole. Johannes todistaa Jumalan sanan, jota siis myös Ilmestyskirja on, ja ”Jeesuksen Kristuksen todistuksen” (martyria ), evankeliumin. ”Todistus” on VT:n kielessä evankeliumin vastineena lain vastakohtana. Kaiken sen pääsisältönä, mitä Johannes näki, on siis Jeesuksen evankeliumi, armon sana, joka yksin tekee meistä kristittyjä ja jonka kohtaloita maailmassa Ilmestyskirja kuvaa.

3. Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä! Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat. Puhutulla ja kirjoitetulla sanalla on tietysti aivan sama voima ja vaikutus, mikä on Raamatussa itsestään selvää. Mutta jatko osoittaa, että apostoli on ajatellut ensisijaisesti saajaseurakuntia, joiden edessä joku pastoreista luki julki kirjan sisällön. Profetia piti lukea kaikille kristityille (ei vain muutamille edistyneille), jotta he pitäisivät kaiken, mitä kirjaan

15


oli kirjoitettu, sillä sen sisältö oli heti toteutuva asia kerrallaan. ”Aika on lähellä” osoittaa, että Kristuksen paluuta voi odottaa millä hetkellä tahansa. Me vain emme sitä tiedä ennakolta. 4. Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, 5. ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä 6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja I sälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Aamen.

Vasta pitkän päällekirjoituksen ja siihen kuuluvien selitysten jälkeen seuraa Johanneksen oma tervehdys niille seurakunnille, jotka kirjan saivat. Aasia tarkoitti Vähän-Aasian länsiosaa, joka muodosti Rooman provinssin Aasia. Tervehdys on tyypillinen apostolin tervehdys. Armo ja rauha ovat evankeliumin tärkeimmät aarteet. Armo on Jumalan sydämessä oleva laupias mieliala kurjaa syntistä kohtaan. Kun armonvälineet tuovat ja julistavat sen meille, syntyy usko syntien anteeksiantamukseen ja se antaa omantunnon rauhan ja luo sitten rauhan mielialan kristittyjen kesken. Armo ja rauha ovat lahja kolmiyhteiseltä Jumalalta. Erikoinen on tapa, jolla Jumalaa kuvataan: Hän, ”joka on ja joka oli ja joka tuleva on”. Johannes poikkeaa tässä tavanomaisesta kreikan kieliopista. Apo -prepositiota ei seuraakaan genetiivi, kuten jatkossa, vaan artikkelilla on varustettu nominatiivi, ja koska menneen ajan partisiippi puuttuu, sen tilalla on ho een . Taipumaton ryhmä vastaa siis VT:n muuttumatonta ja taipumatonta Jahve-nimeä, jonka lausumista ääneen juutalaisuus pyrki välttämään. Apostolin seurakunnat hyvin tajusivat ilmaisun merkityksen. Se ei ole kielivirhe, vaan tahallinen tehokeino muutoin hyvää kreikkaa käyttävältä apostolilta. Pyhän Hengen kuvaaminen ”7:nä henkenä” viittaa toiseen näkyyn (4:5). Se puolestaan perustuu Jesajan kirjassa olevaan Pyhän Hengen seitsenkertaiseen kuvaukseen (Jes. 11 :2). Pyhän Hengen lahjat ovat niin moninaiset, että Hän niissä esiintyy 7:nä, vaikka onkin yksi persoona. Meille ei ole enempää ilmoitettu tästä Pyhän Hengen salape16


räisestä seitsenykseydestä. Jeesus Kristus on armon j a rauhan antaj ana uskollinen evankeliumin todistaj a. Hän on kuolleitten esikoinen kuoleman voittaj ana j a ensimmäisenä ylösnousseena. Hänen kuolemansa on meidän elämämme. Hän on maan kuningasten hallitsij a, koska kaikki valta taivaassa j a maan päällä on Hänelle annettu ihmisluonnon puolesta (Matt. 28: 20). Tämä kaikkivaltias Vapahtaj a rakastaa meitä j atkuvasti. Hän on verellään päästänyt meidät synneistämme,

sillä

Kristuksen

täytetty

työ

toi

yleisen

armahduksen

ihmiskunnalle. Sitä evankeliumi nyt kuuluttaa. Käsikirj oitukset haj oavat tässä kahtia: toisissa on ”päästänyt” ( lysanti), toisissa taas ”pessyt” ( lousanti), siis kreikassa vain yhden kirj aimen ero. Vanhat käännökset suosivat j älkimmäistä ( textus receptuksen mukaisesti). Itse asiaan ei lukutapa vaikuta. Jae 6 esittää Vapahtaj an työn hyödyn Häneen uskoville: heidät Hän on tehnyt kuningaskunnakseen, j ota Hän armon valtakunnassaan hallitsee j a j ossa he samalla ovat Herran alikuninkaita j a hengellisiä pappej a (1 . Piet. 2: 9). Kirkko on siis Uuden liiton Israel, pyhä heimo j a omaisuuskansa. Kaikki kristityt palvelevat Jumalaa j a Isää hengellisillä uhreilla, j otka Kristuksen tähden ovat Jumalalle mieluisia. Uskovilla on kaikki, epäuskoisilla ei mitään. Kristus saa kaiken kunnian aina j a ikuisesti, samoin kuuluu Hänelle kaikki voima j a valta.

7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, aamen. Jae 7 sisältää kirj an teeman: Kristus tulee takaisin pilvissä lupauksensa mukaisesti (Ap. t. 1 : 1 1 ). Hän tulee kaikkien nähden, nähtävällä tavalla, ei salassa tai huomaamatta. Kaikkien silmät saavat nähdä Hänet, niidenkin, j otka Hänet lävistivät. Tämä edellyttää kaikkien kuolleitten, myös Kristuksen vihollisten j a ristiinnaulitsij ain, ylösnousemusta tuomiolle. Epäuskoisetkin saavat kauhukseen nähdä sokaisevan kirkkauden keskellä Tuomarin saapumisen. Se on siis ainutkertainen hetki, j oka panee ihmiskunnan j a tämän koko universumin historialle loppupisteen. Kaikki epäuskoiset vaikeroivat Hänen tullessaan, sillä armonaika loppuu. Kun ihmiset ovat laskeneet kaiken tulevaisuutensa aj allisen

17


j a maallisen varaan, väärän

toivonsa

on tuomiopäivä,

karmea

loppu.

viimeinen päivä,

Kristuksen

koko

ilmestyminen

heidän

tuomarina

osoittaa heille – tosin liian myöhään – että Kristuksen sana oli totta, mutta he eivät sitä aj oissa uskoneet. Tämä kirj an teema ei ole kuvakieltä,

vaan

suora

ilmoitussana,

j oka

pitää

yhtä

kaiken

sen

kanssa,

mitä Raamattu muutenkin opettaa selvissä sanoissaan Kristuksen takaisintulosta j a viimeisen päivän tuomiosta.

8. ”Minä olen A ja O”, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias. Kolmiyhteinen Jumala itse vahvistaa tämän ilmoituksen j a koko kirj an

teemoineen

lausumalla

Johannekselle:

”Minä

olen A j a

O. ”

Se

tarkoittaa alkua j a loppua, kuten eräät käsikirj oitukset selitykseksi lisäävätkin. Kreikan kirj aimistossa A ( O (

omega )

alfa )

oli ensimmäinen kirj ain j a

viimeinen. Jumala on siis iankaikkinen Kaikkivaltias, j o-

ka on kaiken alussa luonut j a lopussa hävittää vanhan luomakunnan luoden kaiken uudeksi. Tässä esiintyy j älleen tuo taipumaton ilmaisu ”j oka on j a j oka oli j a j oka tuleva on” ei siis

Jahven

ole ilmaisua keksinyt omasta päästään,

vastikkeena. Johannes vaan saanut sen Her-

ralta ilmoituksen mukana. S euraavassa

j akeessa

9

Johannes

kertoo

karkoituksestaan

mokselle j a kuvaa sitten ensimmäistä näkyään, kyä.

18

Pat-

valtavaa Kristus- nä-


I LM E S TYS KI RJ AN E N S I M M ÄI N E N P ÄÄO S A

1

E n s i m m ä i n e n n ä ky: Kri s tu ks e n ki rj e e t s e i ts e m ä l l e s e u ra ku n n a l l e (1 : 9 3: 22)

1 .1

Kri s tu s -n ä ky (1 : 9 -2 0 )

Ensimmäinen näky muodostaa kirjan ensimmäisen pääosan ja sisältää Kristus-näyn sekä Herran itse sanelemat kirjeet 7:lle Vähän Aasian seurakunnalle. 9.

M i n ä,

J oh a n n e s ,

os a l l i n e n sessa,

minä

s a a re s s a , p ä i vä n ä ,

te i d ä n

a h d i s tu ks e e n ol i n

j on ka

ja

ja

J u m al an nimi

ku u l i n

on

ta ka a n i

ve l j e n n e ,

j oka

va l ta ku n ta a n san an

P a tm os . s u u re n

ja

ja

te i d ä n

J e e s u ks e n

1 0.

Minä

ään en ,

ka n s s a n n e

kä rs i vä l l i s yyte e n tod i s tu ks e n

ol i n

i kä ä n

h en g essä

ku i n

ol e n

J e e s u ktä h d e n H e rra n

pasu u n an

ää-

n en ,

Johannes selostaa tilanteen lyhyesti. Apostoli tunnustautuu kristittyjen veljeksi, koska kaikki kristityt ovat kristittyjä uskon kautta, eikä apostoli pelastu itse ohi Kristuksen ja armon. Hänellä on myös osallisuus samaan kristityn taisteluun ja kärsimyksiin kuin seurakuntalaisillaan. Karkotus Patmos-saarelle tapahtui v. 95 kuolemantuomion epäonnistuttua. Syynä oli Jumalan sana ja Jeesuksen ”todistus” (evankeliumi), joita Johannes sekä itse uskoi että julisti toisille. Jumalan sanaa hän ilmeisesti myös oli tutkimassa karkotuspaikassaan tuona sunnuntaiaamuna, jolloin hän yht’äkkiä oli Hengessä (iso H on paikallaan, koska kyseessä ei ollut mikä tahansa henki, ei myöskään hänen oma henkensä, jota kiihkohenget usein luulevat Pyhäksi Hengeksi). Jokainen kristitty vaeltaa Hengessä, Hengen yhteydessä evankeliumin ja sakramenttien kautta, mutta tässä Johannes tarkoittaa erityistä Hengen vaikutusta, jossa apostoli sai nähdä ja kuulla tai1 9


vaallista opetusta. Tällainen Hengen johtama tila, jota usein nimitetään ekstaasiksi (on varottava sanan yleisiä sivumerkityksiä), oli apostoleillakin suhteellisen harvoin. ”Herran päivä” ei tietenkään ole tuomiopäivä (hee heemera tou Kyriou ), vaan Herralle omistettu päivä (hee kyriakee heemera ), viikon ensimmäinen päivä eli sunnuntai. Kleemens käyttää ilmaisua sunnuntaista kirjeessään korinttolaisille v. 95. ”Herran päivä” oli alkukirkon yksimielisesti käyttämä nimitys, ja kristittyjen kokoontuminen oli apostolisen tavan mukaan alusta asti sunnuntaina, kuten Ap. t. ja 1 . Kor. 1 6:1 osoittavat. Kristillinen sunnuntain vietto on siis apostolinen tapa, joka alkuajoista asti omaksuttiin kristillisessä vapaudessa. Mutta sunnuntain nimeäminen Herralle omistetuksi päiväksi ei johdu vain ylösnousseen Jeesuksen ilmestyksistä, vaan sillä oli myös uskontunnustuksen luonne. Keisari Domitianuksen aikana, jolloin Johannes oli Patmos-saarella, lauantain valtiollinen vietto ”keisarin päivänä” oli jo vakiintunut ja kun vielä juutalaiset viettivät Vanhan liiton sapattia lauantaina, oli kristillinen sunnuntai vastalause molemmille. 11 .

j o ka

san oi :

” Ki rj o i ta

le

s e u ra ku n n a l l e ,

ja

S a rd e e s e e n

ka ts o m a a n ,

s e i ts e m ä n

m i sen

sen sa

n en

sa

ku l ta i s e l l a

pal j oj en

s e i ts e m ä n

m i e kka ,

te rä l tä

ja

niin

vyö l l ä

niin

ku i n

ki i l tä vä n

ve tte n

tä h te ä ,

h än en

ja

pu h u i ;

1 3.

vyö te tyn .

ku i n

tu l e n

ja

ja

1 4.

1 5.

Ja

niin

niille

Ja

s e i ts e m ä l -

ja

minä

kä ä n tye s s ä n i

vi i tta a n

Ja

ja

h än en

kä ä n n yi n

ja

pään sä

o l i va t

ään en sä

h i u k-

ja

h ä-

ah j os-

ol i

niin

kä d e s s ä ä n

ka ks i te rä i n e n ,

ku n

I h-

ri n n a n

ja

lumi,

o i ke a s s a

a u ri n ko ,

n äi n

ke s ke l l ä

ku i n

j a l ka n s a

ol i

l ä h ti

ku i n

niin

Tya ti ra a n

minä

p u e tu n

h än en

vi l l a ,

h än el l ä

s u u s ta a n

o l i va t

1 2.

h än en

ka l ta i s e t,

1 6.

h än en

ka s vo n s a

l ä h e tä

P e rg a m o o n

l a m p u n j a l ka i n

va l ko i n e n

l i e kki ;

va s ke n

ja

ja

p i tkä l i e p e i s e e n

pau h i n a.

ja

n ä e t,

L a o d i ke a a n . ”

l a m p u n j a l ka a ,

va l ko i s e t

si l m än sä

m i tä

S m yrn a a n

minulle

m u o to i s e n ,

h e h ku va n ,

ku i n

ään i

ku l ta i s ta

o l i va t

ja

F i l a d e l fi a a n

m i kä

Poj an

ko h d a l ta

ja

ki rj a a n ,

E fe s o o n

se

te rä vä

tä yd e l tä

p a i s ta a .

Johannes kuuli takaansa äänen, joka oli valtava ja tuli pasuunan kaltaisena pauhaavana voimana sanoen: ”Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle”. Sitten ääni luetteli nämä seurakunnat. Kun Johannes kääntyi katsomaan äänen lausujaa, hän koki taivaallisen kirkkauden läsnäolon. Ensin hän huomasi 7 kultais20


ta ”lampun- tai kynttilänj alkaa” ( lykhnia ), j oiden keskellä oli Ihmisen Poj an muotoinen (Dan. 7: 1 3 ), siis Kristus kirkastetussa hahmossaan.

Pitkäliepeinen viitta kuuluu Hänen ylimmäispapilliseen vir-

kaansa, kultainen vyö on osoitus Hänen kuninkaallisesta virastaan. Hän ei lähesty täällä armonaj assa syntistä tuomarin hahmossaan, vaan sovittaj ana, välimiehenä, j oka on armollinen. Silti Hän on kirkastetussa hahmossaan pelottava vihollisilleen, kuten mahtavan voittaj an j alkoj en loiste osoittaa. Hänen katseensa on kuin tulen liekki j a Hänen kasvoj ensa piirteet osoittavat Hänen j umalallisen luontonsa j a maj esteettinsa, j oka on sama kuin Danielin näyssä Isän kuvauksessa, j ossa Isää sanotaan Vanhaikäiseksi (Dan. 7). Jeesuksen persoonan ihmeellisyys käy näystä ilmi. Hänen kirkkautensa kuvaamiseen ei tahdo löytyä sopivia sanoj a. Täytyy tyytyä vertauskuviin, kuten täydeltä terältä paistava aurinko

tai ahj ossa kiiltävä valkohehkuinen

vaski (sana khalkolibanos esiintyy vain tässä j a j akeessa 2: 1 8 ). Erityinen piirre on vielä kaksiteräinen miekka, j oka välkähtelee Kristuksen suusta Hänen puhuessaan. Se on tuttu raamatullinen symboli: Jumalan sana, j ota Jeesus ihmisluonnossaankin puhuu. Hän on siis tosi Jumala kaikessa maj esteetissaan. Jumalan sanan ohella Herran Kristuksen profeetalliseen virkaan viittaavat myös 7 tähteä Hänen kädessään. Ne selittyvät edempänä.

1 7. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: ”Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, 1 8. ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Kirkastetun Herran näkeminen oli niin hirmuinen kokemus, että Johannes kaatui maahan ikään kuin kuolleena, aivan kuten Saulus Damaskon tiellä. Näin kävi j opa Jeesuksen rakkaimmalle opetuslapselle, j oka viimeisellä aterialla oli levännyt Vapahtaj an rintaa vasten. Palj aan maj esteetin näkeminen on suorastaan kuolettavaa ihmiselle, sillä täällä tarvitsemme armonvälineiden verhon voidaksemme olla Jumalan kanssa tekemisissä. Tässä ei ollut myöskään kysymys unesta tai näystä, j ollaisia apostoleilla tavallisesti oli, vaan Kristus oli ruumiillisesti läsnä Johanneksen luona Patmoksessa.

Sen osoittaa

myös tapa, j olla Kristus suorastaan fyysisesti panee kätensä Johan-

21


neksen päälle virvoittaen hänet elämään ja antaen hänen katsella näkyä sokaistumatta. Vapahtaja puhuu nyt lohdullisesti: ”Älä pelkää! ” Niinhän Raamattu usein evankeliumin yhteydessä kehottaa rohkaistakseen kuulemaan ja uskomaan Jumalan Sanan. Jeesus perustelee armollista läsnäoloaan: ”Minä olen (Jahve) ensimmäinen ja viimeinen”, siis kaiken alku ja lopunkin jälkeen iankaikkisesti oleva. ”Minä elän”, niin kuin Hän, jolla on elämä itsessänsä. Vaikka Hän oli todella kuollut ristillä syntiemme sovitukseksi, Hän on noussut kuolleista ja elää nyt ikuisesti. Ylösnousseena Hänellä on ”kuoleman ja tuonelan” avaimet. Hän siis kuolettaa ja tekee eläväksi, Hän sulkee kadotukseen tai päästää ihmisen vapaaksi. Tätä ei muuta se tosiasia, että seurakunnalle on annettu avainten valta täällä ajassa. Se ei ole kuitenkaan ihmisten mielivalta, vaan julistajat ovat velvolliset käyttämään sitä Kristuksen tahdon mukaisesti. He ovat vain renkejä, jotka käyttävät isännän avaimia, mutta isäntä ei ole niitä jättänyt pois omistuksestaan. ”Kuolema ja tuonela” on Ilmestyskirjalle ominainen kaksoisilmaus. ”Haadees” (tuonela) saattoi tarkoittaa VT:n sheol-sanan vastineena (LXX = Septuaginta) hautaa, mutta yleensä se UT:n kielessä merkitsee vaivan paikkaa, jossa kadotetut ovat ennen ylösnousemusta. Sanapari voitaisiin siis kääntää ”kuolema ja kadotus” tai ”kuolema ja helvetti”, kuten vanhassa käännöksessä. Haadees ei siis UT:ssa ole pakanallisessa merkityksessä ”kuolleitten olinpaikka yleensä”, vaan kadotettujen sielujen tila. Kristukseen uskova on jo täällä siirtynyt kuolemasta elämään eikä joudu Haadeeseen, vaan taivaaseen Kristuksen luo eli paratiisiin. Sen takaa päästön avain jo täällä uskoville.

1 9. Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva. 20. Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa.” Johanneksen piti kirjoittaa kirjaan, mitä näki. Hän oli siis ekstaasista huolimatta täysissä ruumiin ja sielun voimissa, hänellä oli saaressa mukana pergamenttia ja kirjoitusvälineet, ja näin hän saattoi kirjoittaa näyt muistiin sitä mukaa kuin näki ne. Useat kirjan maininnat tu-

22


kevat tätä. Koko kirja piti lähettää niille seurakunnille, jotka Kristus mainitsi, ei vain pelkkiä kirjeitä. Kaikki viittaa siis siihen, että Johannes kirjoitti ensimmäisen luvun 1 ähetteeksi ennen kuin Jeesus saneli seuraavissa luvuissa olevat kirjeet. Kirjoituskäsky sisältää myös koko kirjaa koskevan painotuksen: mitä näet ja mitä on ja mitä pian tulee tapahtumaan. Johanneksen ei siis vain pitänyt selostaa näkemäänsä, vaan hänen oli kuvattava, mitä kristikunnalla nyt jo on ja mitkä sen kohtalot ovat Kristuksen paluuseen saakka. Näyt siis lähtevät tilanteesta, jossa seurakunnat ovat apostolin aikana, ja toteutuvat sitten välittömästi kirkon historiassa. Vapahtaja selittää myös näyn rekvisiitan merkityksen: 7 lampunjalkaa ovat nuo 7 seurakuntaa, ja 7 tähteä Kristuksen kädessä merkitsevät niiden kunkin enkeliä. Enkeli on perusmerkitykseltään ”sanansaattaja” myös ihmisistä käytettynä. Ei tietenkään ole puhe suojelusenkeleistä, sillä taivaallisille henkiolennoille ei tarvitse kirjoittaa kirjeitä maan päällä. Kysymys on siitä seurakunnan saarnaviran hoitajasta, jolla on vastuu koko paikallisseurakunnan sielunhoidosta. Paimen eli kaitsija (episkopos = piispa) oli myös presbyteerien veljellinen sielunhoitaja, mutta muutoin ei piispaa vielä mielletty itseoikeutetusti saarnaviran hoitajien esimieheksi, vaan hänet valittiin heidän keskuudestaan vastuuta kantamaan. Vasta toisella vuosisadalla alkaa muodostua varhaiskirkon monarkkinen piispuus. Paikallisseurakunnat olivat itsenäisiä eikä niiden piispojen yläpuolella pitkään aikaan ollut ketään. Vain apostoli Johannes nautti kaikissa seurakunnissa apostolinviran tuomaa kunnioitusta. Huomaamme tästä kaksi seikkaa: 1 ) Kukin paikallisseurakunta on Jumalan seurakunta paikkakunnallaan, sitä edustaa Pyhän Hengen kynttilänjalka, sillä Herra on oikean seurakunnan koonnut puhtaalla evankeliumilla ja väärentämättömillä sakramenteilla. Sitä vastoin vääräoppiset kirkot ja lahkot ovat ihmisten aikaansaannosta. Herra itse kulkee seurakuntien keskellä ja voi sysätä kynttilänjalan nurin, jos seurakunta ei noudata Herransa sanaa. 2) Oikein kutsutut julistajat ovat Pyhän Hengen asettamia (Ap. t. 20:28) ja heidän tulee hoitaa omaa laumaansa. Kirkon Herra itse pitää evankeliumin julistajia suojaavassa kädessään. Voi sitä, joka kajoaa yksinkertaisimpaankin presbyteeriin niin kauan kuin hän pysyy puhtaassa opissa ja hoitaa sakramentit huolella Kristuksen 23


opetuksen mukaan! Sellainen ihminen joutuu vastaamaan Kristuksen edessä teostaan. Kristus kulkee elävänä Vapahtajana seurakuntien keskellä halliten kirkkoaan Jumalan sanalla. Hän myös välittää julistajistaan ja huolehtii siitä, miten he julistavat. Näyn jatkona ovat sitten kirjeet, jotka Jeesus itse saneli kullekin seurakunnalle. Kirjeissä on tietty peruskoostumus, jonka mukaan kussakin kirjeessä on nähtävissä 7 osaa: 1 ) käsky kirjoittaa, 2) kirjeen lähettäjän ”esittely” jollakin Kristus-näyn osakuvalla, 3) kiitos, 4) moite, 5) kehotus, 6) kutsu kuulla, mitä Henki puhuu ja 7) lupaus. Osat 1 ja 2 ovat aina kirjeen alussa ja osat 6 ja 7 kirjeen lopussa. Osien 3-7 järjestys kuitenkin vaihtelee eri kirjeissä. Erityinen poikkeus on, että kirjeestä Smyrnan seurakunnalle puuttuu kokonaan moite ja kirjeestä Laodikean seurakunnalle puuttuu kiitos. Jeesus tarkastelee kunkin seurakunnan sisäistä ja ulkoista tilaa – seurakunnan tarpeen mukaisesti – kirjeessä mainitun ja Kristus-näystä ”otetun” ominaisuuden valossa.

1 .2 Kirje Efeson seurakunnalle (2:1 -7)

”1 . Efeson seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, joka pitää niitä seitsemää tähteä oikeassa kädessään, hän, joka käyskelee niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä:

Kristus vetoaa asemaansa seurakunnan elävänä Herrana ja kaiken saarnaviran alkulähteenä sekä varjelijana, kun hän osoittaa kirjeensä Efeson seurakunnan kaitsijalle, seurakunnan edustajalle. Efeso oli seurakunnista ensimmäinen, koska se oli niistä suurin ja apostoli Johanneksen toimipaikka. Efeso oli Rooman valtakunnan neljänneksi suurin kaupunki, tärkeä kauppakeskus ja satamakaupunki, jolla oli laaja paikallinen itsehallinto, kuten Luukkaan kuvauksestakin Apostolien teoissa ilmenee. Se oli valtakunnallinen keskuspaikka, jossa Rooman loisto ja mahti näkyi kaikkialla. Mutta se oli myös epäjumalien, erityisesti Artemiin, palvonnan keskus kuuluisine temppeleineen. Miten vaikeata olikaan apostolien juurruttaa evankeliumi tämän kansainvälisen metropolin ilmaston keskelle! Kuitenkin näin oli käynyt. Efesosta tuli myöhemmin edelleen tärkeä kirkolliskokousten paikka ja idän kirkon keskus, vaikka Konstantinopoli veikin 300-lu-

24


vulta lähtien sen johtoaseman.

2. Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi; 3. ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.

Kristus tietää, miten seurakunta on toiminut ja millainen paimen sillä on. Hän antaa tunnustusta sen työstä ja vaivannäöstä, samoin kuin siitä, ettei seurakunta voi sietää pahoja (julkijumalattomia ja harhaoppisia). Väärät opettajat ja valheapostolit seurakunta oli uskollisesti torjunut. Se oli myös ollut kärsivällinen ja ottanut vastaan paljon vainoa eri tahoilta. Olihan Efeson seurakunta siihen aikaan koko kristikunnan voimakeskus. Ensin oli Paavali tehnyt siellä hedelmällistä työtä yli kolme vuotta ja kouluttanut päteviä pastoreita niin, että koko Aasian maakunta oli saanut kuulla Herran sanan. Tuskin mikään muu Rooman provinssi Kyprosta lukuun ottamatta oli niin perusteellisesti kristinuskon hapattama. Sitten oli Timoteus jatkanut apostolin työtä, kunnes Johannes oli sinne asettunut Jerusalemin hävityksen jälkeen ja toiminut maakunnan hyväksi neljännesvuosisadan. Tämä suurkaupunki oli maakunnan keskus ja myös kirkon hengellisen elämän keskus. Kunpa ihmiset osaisivatkin arvostaa samaa kuin Kristus: opin puhtautta, opillista selkeyttä ja tinkimätöntä pysymistä Jumalan sanassa ja kristillistä kärsivällisyyttä ahdistuksissa.

4. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. 5. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta. 6. Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolaiittain tekoja, joita myös minä vihaan.

Kuitenkin Kristuksella oli jotakin tätä ulkonaisesti kukoistavaa ja opillisesti moitteetonta seurakuntaa vastaan. Se on hylännyt ensimmäisen rakkautensa, tuon palavan rakkauden Jeesukseen ja Hänen armoonsa. Ei enää iloittu armahdetun syntisen ilolla, vaan oli vajottu itsetyytyväiseen saavutetun hurskauden tilaan. Jos lain ja evankeliumin ero alkaa sydämissä hämärtyä, jos usko muuttuu kristillisten velvollisuuksien suorittamiseksi, jos väärä oppikin torjutaan vain

25


velvollisuuden tunnosta tai oikeassa olemisen ilosta, silloin on vaarassa joutua Efeson syntiin: ensimmäisen rakkauden hylkäämiseen. Jos rakkaus puuttuu, toiminta saa kylmän ja ulkonaisen leiman. Siksi tästä on syytä heti tehdä parannus ja palata takaisin kurjan syntisen paikalle ryövärin armoa vastaanottamaan. Silloin tulevat taas ensimmäiset teot esiin: ilo armosta, rakkaus Jeesukseen, pyhä into Hänen puhtaan sanansa puolesta ja kaiken pahan inhoaminen evankeliumin tähden. Silloin eksyttäjät torjutaan pyhällä kiivaudella, mutta heitä ojennetaan rakkaudesta sieluihin. Ensimmäinen rakkaus on niin tärkeä, ettei seurakunta voi ilman sitä loppuun asti pysyä oikealla tiellä. Itsetyytyväisyys johtaa farisealaiseen mieleen, armon tilalle tulee lakihurskaus, töitten vanhurskaus ja ulkonaiset suoritukset. Vaikka ihmiset ylistäisivät tällaista seurakuntaa mallikristittyinä, Jeesus itse näkee sydänten todellisen tilan. Kaikki lankeemus opissa ja elämässä alkaa ensimmäisen rakkauden jättämisestä. Efesossa oli tuo vaarallinen kehitys alkamassa. Ellei piispa ja seurakunta tee parannusta tässä asiassa, Jeesus uhkaa työntää seurakunnan kynttilänjalan pois paikoiltaan. Vaikka ensi vuosisatoina seurakunta yrittikin ottaa varteen kirjeen opetuksen, aikaa myöten hengellinen kuolema levisi ja kun Efeso rappeutui ja tuhoutui, meni seurakunta sen mukana. Sen kynttilänjalka sysättiin paikaltaan. Kaupunki on raunioina ja evankeliumin tilalla on islamin puolikuu. Näin voi käydä minkä hyvänsä seurakunnan, ellei se tee parannusta. Jeesus lykkäsi Efeson kohdalla vielä tuomion kauas tulevaisuuteen. Eräänä syynä oli sen into nikolaiittain tekoja vastaan. Tuo lahko oli libertinistinen, ts. harjoitti karkeita syntejä. Muutoin siitä tiedetään kovin vähän. Sen perusti Nikolaus niminen harhaopettaja 70-luvulla. Häntä ei saa sekoittaa Ap. t. 6 mainittuun samannimiseen diakoniin, joka tuolloin oli jo kuollut. 7. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa. ’

Kirkon Herra kutsuu jokaista, jolla on korva, kuulemaan Pyhän Hengen ilmoitusta seurakunnille. Efeson saama kehotus koskee siis kaikkia seurakuntia aikojen loppuun asti. Tämä sana toistuu myös kaikissa kirjeissä. Samoin on kaikkina aikoina voimassa Kristuksen 26


lupaus: Joka voittaa – siis uskon taistelun täällä – saa syödä elämän puusta,

j oka on Jumalan paratiisissa,

iankaikkisessa kirkkaudessa.

Uskossa loppuun asti Jumalan armon kautta kestävä saavuttaa iankaikkisen elämän taivaassa, uskon päämäärän.

1 .3 Kirje Smyrnan seurakunnalle (2:8-11 )

8. Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:

S myrna on nykyisin turkkilaiselta nimeltään Izmir, mutta kautta historiansa kaupunki on ollut kreikkalaisen kulttuuripiirin osa. S e sij aitsee syvän lahden poukamassa noin 5 6 km muinaisesta Efesosta pohj oiseen.

Kaupunki

syntyi

jo

3 000-luvulla

eKr.

ja

oli

aiolialaisten

asuttama, kunnes j oonialaiset valtasivat sen 68 8 eKr. He rakensivat kaupungin uudelleen j a tekivät siitä kauniin kulttuurikaupungin, j ossa Homeroksen väitettiin syntyneen. S e oli yhä tärkeä kauppapaikka j a Rooman vallan keskus. Erityisesti se oli keisarin palvonnan keskuspaikka, puhumattakaan lukuisista epäj umalien temppeleistä. S eurakunnan syntyvaiheita ei tunneta. Evankeliumi ennätti sinne j o Paavalin aikana Efesosta käsin, mutta pienen seurakunnan j ärj estäytynyt toiminta alkoi

varsinaisesti vasta apostoli Johanneksen tultua Vä-

hään Aasiaan. S eurakunnalla oli hyvä piispa, j ota ei kirj eessä lainkaan moitita. S iellä Johanneksen j a Ignatioksen oppilas, piispa Polykarpus

kärsi

marttyyrikuoleman

v.

1 55.

Vaikka

Turkki

valtasi

kaupungin takaisin v. 1 922, siellä edelleen kolmannes väestöstä kuuluu kristillisiin kirkkoihin. S myrnan kynttilänj alkaa ei siis ole sysätty paikoiltaan, kuten Efeson.

9. Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi – sinä olet kuitenkin rikas – ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga. Jeesus vetoaa siihen, että Hän on ensimmäinen j a viimeinen (1 : 1 71 8 ). Hän oli kuollut j a elää edelleen. Tämä on lohdutus ahdistetulle pikku seurakunnalle, j oka oli aina kuoleman vaarassa, koska viranomaiset saattoivat tulla vaatimaan sen j äseniltä suitsutuksen polttamista keisarin kuvan edessä. Jos sen teki, sai kansallisesta kuuliaisuudesta

todistuksen

ja

eli

sen

j älkeen

27

turvassa,

mutta

tällainen


epäjumalanpalvelus merkitsi Kristuksen kieltämistä. Kristitty voi yhä joutua tunnustustilanteeseen päältä katsoen harmittomalta näyttävänkin asian vuoksi, jos siihen osallistumalla luopuu Kristuksesta. Juutalaiset olivat vapautettuja uhraamisesta, heillä oli ”religio licita” (luvallinen uskonto), mutta vihassa kristittyjä kohtaan epäuskoiset juutalaiset ilmiantoivat (jopa maksusta) kristittyjä viranomaisille saadakseen evankeliumin tukahdutetuksi. Monet kiivaimmista olivat lisäksi käännynnäisiä pakanoista juutalaisiksi. Jeesus toteaa epäuskoisista juutalaisista, että he sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole. Oikeita juutalaisia ovat Kristukseen uskovat, Messiaan vastaanottaneet. Kautta Raamatun kulkee ajatus, että Israelin uskova jäännös on lopun ajan eli Uuden liiton ajan tosi Israel, johon sitten pakanuudesta kääntyneet liitetään, oksastetaan jaloon öljypuuhun. Joka ei sitä Profeettaa (Jeesusta) kuule, hänet hävitetään kansastansa (5. Moos. 1 8:1 9, 4. Moos. 9:1 3, 5. Moos. 28:6,25 jne.) Tosi Israel onkin uskova Siion (Jes. 28:1 6, 1 0:24, 51 :1 6, Jer. 31 :7, 31 -34 jne.), uskova jäännös (Jer. 3:1 2, Room. 9:27 jne.). Epäuskoiset eivät siis enää ole juutalaisia (Room. 2:28-29), vaan hylätessään Jeesuksen ja jatkaessaan Vanhaa liittoa he ovat tätä harjoittaessaan saatanan synagooga, ei Jumalan. Näin Vapahtaja asian selvästi ilmaisee ja siihen meidän tulee tyytyä, sanokoot kiihkohenget mitä hyvänsä. 1 0.

Äl ä

p e l kä ä

m u u ta m i a

te i d ä n

on

o l ta va

ku o l e m a a n

on

ko rva ,

vo i tta a ,

ei

s i tä ,

te i s tä

a s ti ,

se

m i tä

e ttä

a h d i s tu ks e s s a

niin

minä

ku u l ko o n ,

to i n e n

tu l e t kä rs i m ä ä n .

va n ke u te e n ,

ku o l e m a

Ka ts o ,

si n u l l e

H e n ki

p e rke l e

p a n ta i s i i n

kym m e n e n

an n an

m i tä

te i d ä t

p ä i vä ä .

el äm än

s e u ra ku n n i l l e

on

h e i ttä vä

ko e tu ks e l l e ,

Ol e

kru u n u n .

san oo.

ja

u s ko l l i n e n

11 .

S i tä ,

J ol l a

j o ka

va h i n g o i ta . ’

Jeesus rohkaisee seurakuntaa tulevien kärsimysten varalta. Evankeliumin vihollisten toiminta on itse asiassa perkeleen toimintaa. Joka teettää jotakin toisella, tekee sen itse. Muutamia perkele heittää viranomaisten välityksellä syyttömästi vankilaan. Vainoa kestää kymmenen päivää – tavanomainen ilmaus Kreikassa lyhyelle aikajaksolle, kuten englannin fortnight. Vainot tulivat monin paikoin tällaisina lyhyinä ryöppyinä, koska viranomaiset nopeasti kyllästyivät. Milloin Jeesuksen mainitsema lyhyt vaino toteutui ei ole lähemmin tiedossa, kumminkin se toteutui pian sen jälkeen kun seurakunta oli saanut 28


TIETOJA KIRJAN TEKIJÄSTÄ

"Pastori Raimo Koski-Homi on suorittanut teologisen loppututkinnon (TM) Helsingin Yliopiston Teologisessa tiedekunnassa saaden pro gradu -työstään erityispalkinnon. Hän opiskeli myös Oberurselin luterilaisessa teologisessa korkeakoulussa Saksassa. Koski-Homi vihittiin pastorinvirkaan Suomen tunnustuksellisessa luterilaisessa kirkossa. Palveltuaan siellä lyhyen ajan hän siirtyi Suomen evankelisluterilaisen kirkon virkaan, jossa joidenkin lyhyempien virkatointen jälkeen toimi Rauman evankelisluterilaisen seurakunnan kappalaisena eläkkeelle jäämiseensä asti. Nykyisin hän palvelee teologisena avustajana Suomen vapaa evankelisluterilaisessa seurakuntaliitossa, ollen jäsenenä Seurakuntaliiton Tampereen seurakunnassa. Hänet tunnetaan poikkeuksellisen syvällisesti teologiaan perehtyneenä, tunnustukselliseen luterilaisuuteen uskollisesti pitäytyvänä sananpalvelijana." Aulis Jalonen, pastori

1 95


eesuksen Kristuksen seurakunnalleen rohkaisuksi antama profeetallinen kirja on läpi vuosisatojen ollut monien harhaavien selitysten kohteena. Sen kautta on Raamatun oman ilmoituksen mukaiseen kristilliseeen oppiin pyritty sisäänkirjoittamaan monia Kristuksen opin vastaisia tulkintoja. Luterilaisen raamatunselitysopin keskeinen ohje on selittää Raamattua Raamatulla, Kristus-keskeisesti, lähestyen monimutkaisia ja vaikeita asioita yksinkertaisista ja selvistä kohdista lähtien, Raamatun selkeän opin ja sen varaan rakentuvan uskon analogian mukaan. Tämä on ylipäätään mahdollista vain Pyhän Hengen valaisemalle Jumalan armolapselle. Alkukielten, Vanhan testamentin profeettojen, sekä antiikin historian ja käsitemaailman tuntemus ovat niinikään välttämättömiä turvalliselle ja luotettavalle koko Ilmestyskirjan selittämiselle. Ilman noita edellytyksiä on ilmeisen mahdotonta kyetä ymmärtämään ja erottamaan kirjan runsas vertauskuvallinen kuvakieli sen suorasanaisesta, realistisesta kerronnasta. Raimo Koski-Homin selitys Johanneksen Ilmestykseen opastaa lukijansa katselemaan syntiemme sovitukseksi uhratun ja voittajana kuolleista nousseen Jumalan Karitsan ja hänen seurakuntansa voittokulkua avaten Ilmestyskirjaa Jumalan sanan omilla ”avaimilla”. Näin Uuden testamentin viimeinenkin kirja näyttäytyy lukijalle osana samaa turvallista Raamattua, jonka olemme oppineet tuntemaan jo Mooseksen, profeettojen ja kaikkien Herran apostolien välittämänä. Myös antiikin historian runsas tausta-aineisto avautuu kirjasta tavalliselle kristitylle ymmärrettävällä tavalla. Voidaan täydellä syyllä Jumalaa kiittäen sanoa, että olemme näin saaneet teologisen harvinaisuuden, perusteellisen ja selkeästi luterilaisen, Raamatun Ilmestyskirjan selitysteoksen. Seppo Salo, pastori ISBN 9 7 8 - 9 5 1 - 9 6 93 5 - 6 - 9


Johanneksen ilmestys esite