Issuu on Google+

TÄLLÄI SE O Neljäs jakso alkaa 5.2.2008. Kokeidenpalautuspäivä 7.2.2008.

Arkkitehtikurssi alkaa tässä jaksossa. Ensimmäinen tapaaminen on 5.2.2008. Global Me -hankkeen tarkoitus on kehittää uusia opetusmenetelmiä ja tuoda kansainvälisyyttä pienillekin paikkakunnille. Mukana on 18 ulkomaalaista harjoittelijaa ja 30 suomalaista lukiota. Hanke käynnistyy yhteisellä kokoontumisella Säkylässä 7.2.2008. Lisätietoja Peda.net-kalenterissa. Koululle on valmistumassa lähes 30 tietokoneen Linux-käyttöjärjestelmää hyödyntävä ATK-luokka, jonne mahtuu kerralla suurikin opetusryhmä. Koneet hankittiin pikkurahalla käytettyinä. Tarkoitus on totuttaa opiskelijat käyttämään myös muita kuin Windowsohjelmia. Lehtori Juha Kopio toteutti luokan hienot antiikin ajan raunioita muistuttavat seinämaalaukset yhdessä oppilaidensa kanssa. Lehtori Kirsti Häivälä ideoi maalausten pohjalta luokalle nimen Forum, joka tulee latinan kielestä ja tarkoittaa kokoontumispaikkaa ja toria. Opiskelijoiden vapaatuntien viettoon tarkoitettuun tilaan, Mokkamekkaan, on hankittu pöytäjalkapallo ja biljardi. Useana iltana on Mokkamekassa pallo kolissut vielä koulun jälkeenkin. Vielä kun kaikki muistaisivat siivota jälkensä. Neljännen jakson koeviikko alkaa 31.3.2008. Onnea ja menestystä ylioppilaskirjoituksiin! Non scholae, sed vitae discimus. Ei koulua vaan elämää varten. http://www.nakkila.fi/koulut/lukio

NAKKILAN LUKION TIEDOTUSLEHTI Helmikuu 2008


REHTORIN MIETTEITÄ Olet juuri saanut käsiisi Nakkilan lukion uuden tiedotuslehtisen nimeltään ”Asia o tälläi”. Lehtisen tarkoituksena on tiedottaa koulun elämästä ja tapahtumista myös perinteisen kouluyhteisön ulkopuolelle. Opiskelijoiden ja opettajien sekä muun henkilökunnan lisäksi lehtistä jaetaan opiskelijoiden vanhemmille, alakouluihin, kunnanvirastolle ja muille koulun sidosryhmille. Arvioitu painosmäärä on noin 300 kappaletta. Koulun tärkein ja nopein tiedotuskanava on luonnollisesti koulun omat, useasti päivitettävät www-sivut, mutta tiedotuslehtisessä kokoamme vielä tärkeimmät päivän polttavat asiat yhteen. Tiedotelehtisen toimittaa lehtori Hanna-Leena Korhonen, ja se on ehkä hieman optimistisesti päätetty julkaista kuukausittain (kaksoisnumerot ovat mahdollisia). Muutamat ensimmäiset numerot jaetaan kaikille vielä paperiversiona, mutta vähitellen siirrytään sähköpostin liitetiedostona jaettavaan PDF-versioon. Lehtisen sisältö hakee varmasti näin alussa muotoaan, mutta aina mukana on pieniä uutisia koulun tapahtumista ja uudistuksista. Tiedotelehdessä voidaan julkaista myös tiedotteita nakkilalaisia nuoria koskevista tapahtumista. Mahdollisen aineiston voi toimittaa suoraan lehtori Korhoselle. Tällä hetkellä lukiossa abit valmistautuvat kuumeisesti sekä ylioppilaskirjoituksiin että penkkareihin suurimman mielenkiinnon ollessa ilmeisesti juuri nyt penkkareissa! Seniorit taas hiovat tanssitaitojaan 15.2. olevaa vanhojen päivää varten. Juniorit toivottavasti seuraavat kaikkea tätä ottaen oppia tulevia vuosia varten. Koululautakunta on edellisessä kokouksessaan päättänyt lukuvuoden 2008 – 2009 työajoista. Koulu alkaa maanantaina 11.8. ja lukuvuo-

den aikana on päätöspäivien lisäksi kaksi lauantaityöpäivää. Totutusta poiketen on syysloma jo viikolla 42. Urheiluloma on vanhaan tuttuun tapaan viikolla 8. Lauantaityöpäivien ansiosta kouluilla on lisäksi yli loppiaisen jatkuva pitkä joululoma. Tarkemmat päivämäärät löytyvät linkistä lukion www-sivuilta. Osittain perinteestä poikkeava lomajärjestely johtuu pitkälti lukion tarpeesta saada yhtenevä lukujärjestys lähinnä Kankaanpään seudun lukioiden kanssa. Nakkilan lukion on nimittäin tarkoitus kokeilla etäopetusta, ja yhteinen aikataulu on hyvä alku vaikka käytännön ongelmia on vielä kosolti ratkaistavaksi. Etäopetuksella pyritään etupäässä turvaamaan opiskelijoille hyvät edellytykset valita myös harvinaisempia kursseja ja samalla totuttamaan opiskelijoita useimmissa jatko-opinnoissa tavalliseen opiskelumuotoon. Tiedotan etäopiskelun tilanteesta tarkemmin kevään mittaan näissä tiedotelehtisissä ja koulun www-sivuilla. Terveisin Pasi Rantala rehtori YLIOPPILASKOKEIDEN AIKATAULU KEVÄÄLLÄ 2008 Kirjallinen koe pe 8.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe Kuullunymmärtämiskokeet ma 11.2. vieras kieli, pitkä oppimäärä ti 12.2. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ke 13.2. vieras kieli, lyhyt oppimäärä Kirjalliset kokeet ma 10.3. äidinkieli, suomi ja ruotsi, esseekoe ke 12.3. matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä pe 14.3. vieras kieli, pitkä oppimäärä ma 17.3.uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto ke 19.3. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ke 26.3. psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia pe 28.3. vieras kieli, lyhyt oppimäärä


Helmikuu 2008