Page 1

Parolan visa kausijulkaisu 2016

Design Mainostoimisto Artomi


Puheenjohtajan tervehdys

Parolan Visan kausi 2016-17 on pyörähtänyt käyntiin mukavasti. Lisenssipelaajiemme määrä ja seuran jäsenmäärä on kasvanut! Moni varmasti muistaa minut Parolan Visan ja Pekolan Iskun toiminnanjohtajana. Tehtävässä sain toimia lähes viiden vuoden ajan ja keväällä minut valittiin Parolan Visan puheenjohtajaksi. Seuran puheenjohtajina ovat toimineet aikaisemmin muun muassa Esa Peltola ja Jyrki Vuorinen, joilta olen saanut toiminnanjohtajan toimen aikana suu​ resti oppia. Nyt on aika kääntää uusi sivu ja katsoa mitä hieman nuorempi sukupolvi saa aikaan tässä tehtävässä. Olemme uuden hallituksen toimesta luomassa syksylle uutta visiota ja strategiaa seuralle. Tarkoituksena on tehdä kolmen vuoden suunnitelma, jolla tasapainoitamme seuran talouden ja luomme mallin seuran juniorijalkapallo työlle ja ohjaustoiminnalle sekä sen kehittämiseen. Olosuhteet Hattulassa ovat nyt äärimmäisen hyvät. Pallokentälle olemme saaneet valot, joiden ansiosta harjoitteleminen ulkona on mahdollista pitempään. Uuden koulun ja liikuntahallin ansiosta voimme seurana panostaa futsal toiminnan kehittämiseen ja sitä kautta saamme lisävuoroja talvelle. Lyhyesti haluan sanoa, että tarkoituksena on edelleen pitää jalkapallon harrastaminen ja liikkuminen Hattulassa alueen edullisempana ja tarjota monipuolisia liikuntapalveluita kaikille. Kuten jokaisessa seurassa vapaaehtoisten arvo on äärimmäisen suuri ja niitä tarvitsemme lisää. Tarkoituksena on luoda malli jolla esimerkiksi valmentajana aloittaminen ja toimiminen olisi mahdollisimman helppoa aloittaa. Seura on palkannut uuden juniorivalmennuspäälikön, jonka tuloksia uskomme saavamme nähdä jo ensivuoden puolella. Resursseista ja taloudellisista syistä edustusjoukkueemme siirtyi Hämeenlinnan puolelle, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän junioreilla ei olisi mahdollisuutta joskus päästä pelaamaan seuran edustusjoukkueessa. Seura on päättänyt panostaa junioritoimintaan ja sitä kauttaa voimme luoda tulevaisuudessa uuden omista junioreista tehdyn edustusjoukkueen. Haluan kiittää kaikkia seuran vapaaehtoistoimijoita hienosta uurastuksesta rakkaan lajimme parissa. Lisäksi kiitän yhteistyökumppaneita ja Hattulan kuntaa, jotka mahdollistavat seurojen yhteisten työntekijöiden palkkaamisen. Aurinkoista jalkapallokesää, Janne Oksanen

Puheenjohtaja Parolan Visa ry


Toiminnanjohtajan saatesanat Kulunut vuosi on toiminnanjohtajan näkövinkkelistä ollut vähintäänkin vauhdikas. Toimintaa on piisannut jokaisella sektorilla ja seuran kehitystyö on ottanut muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen taas askelia eteenpäin. Seura on tehnyt lujasti töitä sen eteen, että lapsilla ja nuorilla olisi jatkossakin edullinen harrastus, laadusta tietenkään tinkimättä. Paljon on hyviä asioita tapahtunut, mutta paljon on vielä tekemistä. Jatkuva seuran kehittäminen hallituksen luoman strategian pohjalta on tae siitä, että tulevaisuudessa nähdään entistä valovoimaisempi Parolan Visa. Parolan Visa ei ole enää tänä päivänä pelkästään pieni kyläseura Hämeenlinnan kupeessa. Toiminnan laajuus ja pelaajamäärät kasvavat vuosivuodelta, mikä kielii seuran vetovoimasta! Monien seurojen lisenssipelaajien määrät ovat tippuneet viime vuosina, mutta ilokseni voin todeta, että Visassa suunta on ollut ylöspäin. Siihen on varmasti vaikuttaneet monet tekijät, mutta haluan nostaa tässä kohtaa esiin joukkueiden toimihenkilöt, jotka tekevät pyyteetöntä työtä lasten harrastuksien eteen. Sanat eivät riitä ilmaisemaan kiitollisuuttani heitä kohtaan. Ilman heidän panostaan minunkin työni hankaloituisi todella merkittävästi, joten iso kiitos! Yksi merkittävä tekijä, joka mahdollistaa toiminnan on yhteistyökumppanit. On hienoa nähdä, että näinkin tiukassa taloudellisessa tilanteessa arvostetaan lasten- ja nuorten liikuttamisen merkitystä. Tulevaisuuden näkymät Hattulassa ovat erittäinkin valoisat liikunnan suhteen. Uusi Juteinikeskus antaa lisämahdollisuuksia kehittää toimintaa varsinkin futsalin puolelle. Valojen tulo Pallokentälle taas pidentää kautta molemmista päistä. Ylipäätään olosuhteet Hattulassa ovat todella hyvät ja yhteistyö kunnan kanssa ennenkuulumattoman hyvää ja toimivaa. Asiat meillä täällä ovat paremmin kuin hyvin ja kestävät vertailun millä mittarilla hyvänsä. Parolan Visa on mukana Palloliiton laatujärjestelmäohjelmassa ja saavuttanee 2. tason loppukesästä. Myös tällä mittarilla voidaan todeta, että seuran toiminta on hyvällä mallilla. Jatkossa seura panostaa viestintään ja yhtenä tärkeänä osana sitä seura lanseeraa uudet kotisivut loppukesästä. Kaikille lukijoille oikein hyvää kesää ja muistakaa, että futis on parasta paikan päällä! Ville Karvinen

Toiminnanjohtaja Parolan Visa Ry


Valmennuspäällikön mietteitä Tätä kirjoitettaessa eletään jalkapallon kiireisintä kesäaikaa. Sarjat kaikilla tasoilla ovat käynnissä ja saamme seurata myös Ranskassa pelattavia Euroopan mestaruuskisoja TV:n täydeltä. Näin ollen saamme olla paljon tekemisissä maailman suosituimman joukkuelajin kanssa. Olen nyt saanut tutustua teihin hyvät ParVi:n pelaajat ja toimihenkilöt kolmen kuukauden ajan. Aloitin huhtikuun alussa seuran valmennuspäällikkönä ja olen aiemmin toiminut valmentajana juniorija aikuispuolella 20 vuoden ajan eri seuroissa Hämeenlinna – Hattula alueella. Näiden vuosien aikana saamani kokemuksen perusteella olen ilolla seurannut ParVi:n joukkueiden - pelaajien, valmentajien, muiden toimihenkilöiden ja vanhempien toimintaa. Toiminnassa on tekemisen meininki – pelien aikana pelaajilla kentällä ja valmentajilla kentän laidalla. Tietenkään harjoittelua unohtamatta – se luo pohjan peleihin ja pelaajien kehitykseen. Tästä meidän on hyvä jatkaa eteenpäin – yhdessä - joukkueina – seurana. Parantuneet harjoitusolosuhteet pallokentällä valojen sekä uuden salin myötä tulleet mahdollisuudet antavat meille lisää vaihtoehtoja kehittää harjoittelua ja lisätä Futsal:in osuutta sekä sen ottamista seuran lajeihin mukaan. Erityismaininnan haluan antaa joukkueen valmentajille ja toimihenkilöille sekä tietysti vanhemmille kentän laidalla. Ilman teidän panostanne ja innokkuuttanne, emme pystyisi näiden resurssien puitteissa nykyistä toimintaa ylläpitämään. Uusia joukkueita perustettaessa pelaajien lisäksi tarvitaan aina toimihenkilöitä, jotta toiminta saadaan käynnistymään ja sen jälkeen jatkumaan tavoitteiden mukaisesti. Pääsääntöisesti tässä joutuvat vanhemmat vastuuseen asettamalla omasta joukostaan joukkueen toimihenkilöt – toki tämä seuran tukemana. Tässä meille on haasteita ja olen aina valmis kuuntelemaan ajatuksia ja ideoita toiminnan kehittämiseksi ja tehostamiseksi. Palautetta saa antaa ja pitää antaa. Tämä on Parolan Visan jalkapallotoiminnan kehittämisen elinehto. Tsemppiä ja positiivista ”pöhinää” joukkueille loppukauteen. Jalkapallo terveisin Jyrki Rohamo

Valmennuspäällikkö Parolan Visa Ry


Yhteispeliä

PAIKALLISITTAIN Pistetään kaikki peliin ja ollaan toistemme apuna. Lammin Säästöpankki auttaa aina, kun haluat pistää taloutesi pelikuntoon. Oman Talouden Tuokio on maksuton talouden sparraustunti, jossa asiantuntijamme auttaa hiomaan taloustaktiikkasi ja pääsemään maaliin säästötavoitteissasi. Varaa aika jo tänään!

LAMMIN SÄÄSTÖPANKKI / HATTULA / KINNALANTIE 3 C1 / PUH. 010 441 7030 SAASTOPANKKI.FI/LAMMINSP / FACEBOOK.COM/LAMMINSP


Johtoryhmä

Vas. ylhäältä: Olli Manninen, Jyrki Vuorinen, Ville Karvinen. Vas. alhaalta: Mikko Koivisto, Jouko Äijänaho, Mirka Saarinen, Jyrki Rohamo.


C - ParVi / IPA TYTÖT


petays.fi

HOTELLI RAVINTOLA

Majoitu herkutellen

Petäys

Training Camp

Loistavat liikunta- ja urheilutilat toiminnallisille leirikokonaisuuksille ympäri vuoden! Tarjolla myös esim. melontaa, sup-lautoja, kick-ja fatbikepyöriä tai golfkurssia

Mukana

Vanajaveden äärellä, uudistettujen huoneidemme rentouttamana, on täydellistä juhlia tai viettää vapaa-aikaa. Ravintolamaailmamme tarjoaa rentoa seurustelua sekä huikeita makuelämyksiä.

lasten ja nuorten urheilussa

Seuraa meitä facebookissa. www.op.fi/etela-hame


Monien mahdollisuuksien TAVASTIA Ammatilliseen tutkintoon, ylioppilaaksi, harrastamaan, täydennyskoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen! Ammattiopisto | Lyseon lukio | Kaurialan lukio | Lammin lukio | Parolan lukio | Vanajaveden Opisto | Vanaja Koulutus Oy | Oppisopimustoimisto

www.kktavastia.fi

Parolan Kuntoklubi www.parolankuntoklubi.fi

Tilitoimisto

Kinnalantie 3 C, 13720 PAROLA Palvelemme: ma 14.00–19.30 ti–pe 16.30–19.30

Hattulan DK

Minna Mantila tai Marika Mantila-Kojo

Kinnalantie 3 A 3, 13720 PAROLA, p. 020 734 9500


D13 - TYTÖT


E10 - TYTÖT


Monien mahdollisuuksien TAVASTIA Ammatilliseen tutkintoon, ylioppilaaksi, harrastamaan, täydennyskoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen! Ammattiopisto | Lyseon lukio | Kaurialan lukio | Lammin lukio | Parolan lukio | Vanajaveden Opisto | Vanaja Koulutus Oy | Oppisopimustoimisto

www.kktavastia.fi

Palvelemme: ma - pe 9 - 18 , la 9 - 15 Tallitie 4, 13720 Parola p. 03 656261, www.hattulanapteekki.fi


Kesäkukat ja salaatit

Vanajaniementie 133, 14610 Lepaa, puh. 050-383 2831

ma-to 10.30-21.00 pe 10.30-22.00 la 11.00-22.00 su 11.00-21.00 Jaakonkuja 5, 13720 Parola | p. 0405884747 | www.istanbulpizza.fi


ParVi - HJS Yhteisjoukkue


ParVi - HJS Yhteisjoukkue


C15 - POJAT


D13 - POJAT


D12 - POJAT


Hyvä isännöinti kannattaa

Hattulan Isännöitsijätoimisto Oy lkv Parolantie 56 a, 13720 Parola www.hitoy.fi Puhelin 010 420 9080


E11 - POJAT


E10 - POJAT


F9 - POJAT


F8 - POJAT


Design

www.mainosartomi.fi

Parvi kausijulkaisu 2016  
Parvi kausijulkaisu 2016  

Jalkapalloseura Parolan Visa kausijulkaisu 2016.

Advertisement