Pelastusalan ammattilainen 3/08

Page 25

Häkekurssi 13 valmistui maan päällä

P

elastusopiston neljäs alueellinen hätäkeskuspäivystäjäkurssi valmistui toukokuun lopussa Helsingin kaupungin pelastuskoulusta. Häkekurssi 13:lta valmistui 21 päivystäjää, joista valtaosa aloitti heti työnsä hätäkeskuksissa eri puolilla Suomea. ––- Ensimmäinen Helsingin häkekurssi maan päällä, muistutettiin kurssijulkaisussa, viitaten Helsingin pelastuskoulun tiloihin. 1,5-vuotiselle kurssille haki 249, joista 24 hyväksyttiin opiskelemaan. Kurssilaisten keski-ikä oli hieman päälle 30 vuotta. –– Mitä enemmän on elämänkokemusta, sitä paremmin pärjää työssä. Soittajan hätä täytyy hahmottaa ja sen osaaminen tulee vain kokemuksen kautta, uskoo kurssilta päivystäjäksi valmistunut Merja Lehto. Lehto haki päivystäjäkoulutukseen punnittuaan erilaisia opiskeluvaihtoehtoja. Alan vaihto oli edessä, sillä maatalousammatti ei enää tarjonnut työtä. VPK-tausta ohjasi häkekurssille. –– Etsin alaa jolta löytyy töitä ja joka kiinnostaa. Minulla on aina ollut auttamisen halu. Päivystäjän työssä kiinnosti itsenäisyys ja koulutuksen pituus. Useampivuotiseen opiskeluun ei olisi ollut taloudellisesti mahdollisuuksia.

–– En ole katunut päivääkään. Koulutuksessa oli parasta monipuolisuus. On hallittava suuria kokonaisuuksia poliisin, pelastustoimen ja sairaanhoidon asioista, sanoo

Opettajat Markku Liukkonen ja Rauni Komulainen jakoivat todistukset. PELASTUSALAN AMMATTILAINEN l 25


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.