Page 13

Stock.XCHNG

Yorkissa 1998 tehty tutkimus ja Cincinnicatissa 2007 raportoitu 110 000 palomiehen tutkimus selvitti yhteyttä: palomiehen työllä ja kohonneella syöpäriskillä on suora yhteys. Ranskassa tutkittiin 830 palomiehen menehtyminen kolmella eri vuosikymmenellä. Yleisesti palomiehet olivat sairauksien suhteen muuta väestöä terveempiä, mutta poikkeuksena olivat syöpäsairaudet. Ruotsissa Karoliininen instituutti tutki 1990-luvun puolivälissä tukholmalaisten palomiesten sairauksia 60 vuoden jänteellä. Kohonneita sairastumisriskejä löytyi muun muassa aivosyövän ja vatsasyövän osalta, mutta tulokset olivat osittain ristiriitaisia. Suositus olikin, että palomiehen työn ja syöpien yhteydestä tarvitaan lisää tutkimuksia. Lainsäädäntölobbauksen lisäksi kanadalaiset palomiehet ovat kampanjoineet työturvallisuuskoulutuksen ja työterveyshuollon parantamisen puolesta. Ymmärrys varusteiden käytöstä, säilytyksestä ja puhdistuksesta onkin Pohjois-Amerikassa mennyt harppauksen eteenpäin. Alex Forrestin esitelmän suomenkielistä käännöstä voi tilata Palomiesliiton toimistolta: toimisto@palomiesliitto.fi

Tuntemattomia myrkkyjä

muuten kukaan muukaan ei ota sinua vakavasti. Tällä hetkellä palomiesten ja heidän perheidensä kompensaatio on määritelty lain tasolla Yhdysvalloissa 43 osavaltiossa 50:stä ja Kanadassa seitsemässä provinssissa kymmenestä.

Tarvitaan lisää tutkimusta Ammattiin tulevilla nuorilla palomiehillä kunto on keskimääräistä samanikäistä kansalaista kovempi. Myös riski sairastua hengenvaarallisiin sairauksiin on vastaavasti pienempi. –– Esimerkiksi jos väestön keskimääräinen todennäköisyys sairastua

syöpään esitetään luvulla 1.0, on ammatissaan aloittavan palomiehen riski 0.80. Mutta tilanne kääntyykin kohta toisin päin: viisi vuotta palomiehen ammatissa kaksinkertaistaa riskin sairastua leukemiaan, jolloin riskiluku on 2.0, esitti Alex yhden synkän tilaston. –– Ikäluokkansa huippukuntoisista romahdetaan syöpäriskien kärkijoukkoon. Alexin mukaan tutkimuksia palomiehen työn ja kohonneen syöpäriskin yhteydestä on tehty runsaasti. Torontossa 1989 valmistunut tutkimus seurasi kuutta tuhatta palomiestä vuodesta 1950 alkaen ja osoitti yhteyden useisiin syöpiin ja sydänkohtauksiin. Myös New

Palomiehet altistuvat työssään palaessa suurelle määrälle toksisia ja karsinogeenisia aineita. Altistuminen suurentaa riskiä sairastua syöpään. Altistumista tulee hengityksen ja ihon kautta tapahtuvassa imeytymisessä. Sitä eivät suojavarusteet koskaan täydellisesti estä. – Kodinkoneissa ja rakentamisessa käytetään yhä enemmän erilaisia kemikaaleja ja muoveja, eikä testaus pysy tuotannon mukana. Ei myöskään suojavälineiden kehitys pysy kehityksessä mukana. Ongelmana on se, että myrkkyjen kerrannaisvaikutukset ovat suuria. Myrkyissä 1 + 1 ei ole kaksi, vaan viisi, tai jotain ihan muuta, Alex Forrest sanoo. Alexin mukaan suurimpien sairastumisriskien listalta löytyy muun muassa kivessyöpä, eturauhassyöpä, ihosyöpä, aivosyöpä, suolistosyövät ja mahasyöpä.

PELASTUSALAN AMMATTILAINEN l 13

Pelastusalan ammattilainen 2/11  

Suomen Palomiesliitto SPAL ry:n jäsenlehti

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you