KOLUMNI
mari lukkari
mikäli Linnanmäen kummitusjuna ei enää pelota, löytyy Helsingistä jotain oikeasti sykähdyttävää. Puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta sijaitsee todellinen kauhujen talo. Sinne pääsevät ilmaiseksi ne ulkomaalaiset, joiden papereista tai tuloreiteistä ei ole selvyyttä, sekä ne, joiden pelätään karkaavan ennen maasta poistamista. Muiden vierailijoiden täytyy löytää joku, jolla on avaimet. Metsälän säilöönottokeskus nököttää teollisuusalueen laidalla. Kaksikerroksisen rakennuksen vieressä kulkee paksu, piikkilangalla päällystetty tiiliaita. Itse säilö sijaitsee toisessa kerroksessa: ikkunoiden kalterit tuovat erehdyttävästi mieleen vankilan. Vankilalta säilö myös tuntuu, kun sinne kävelee metallinpaljastimen läpi.
Ja vangeiksi itseään kutsuvat myös säilön asukkaat. Tosin viralliset vangit tietävät, kuinka pitkä tuomio heillä on pahimmillaan edessään. Säilöön otettujen ulkomaalaisten odotusaika suljetussa rakennuksessa voi vaihdella päivistä useisiin kuukausiin. Vangeista heidät erottaa myös se, etteivät he ole säilössä rikoksen takia. Vankilan tavoin säilössä eletään lukittujen ovien takana. Ulos säilön asukkaat päästetään tunniksi päivässä. Piikkilanka-aidoilla ympäröity ulkoilualue on hädin tuskin koripallokentän kokoinen. Nurkkaan unohtunut salibandypallo on surullinen huutomerkki elämän puutteesta kuolleella asfalttialustalla. Taivasta ei sentään joudu aitauksessa tarkastelemaan kehikon läpi. Muutoin se muistuttaa erehdyttävästi Itä-Saksan poliittisten rikollisten vankilaa. Kuten muihin vankiloihin, myös Metsälään asukkaat tuodaan poliisiautolla. Ja poliisiautolla heidät myös viedään sieltä pois – joko käräjäoikeuteen tai lentokentälle. Itsemurhayritykset ovat karmea osa paikan arkea. Näitä ”demonstratiivisia tapauksia” sattuu kuulemma usein. Paikan apulaisjohtaja kuvaa tapahtumien vaarattomuutta seuraavasti: ”Tajuaahan tyhmempikin, ettei ikkunan karmiin
kiinnitetty lakanoista kyhätty hirttosilmukka kestä aikuisen miehen painoa.” Olankohautuksella ohitetaan myös ne tapaukset, jolloin asukas on viillellyt itsensä verille. Kokemuksesta parkkiintunut työntekijä osaa suhtautua tapauksiin hämääntymättä: ”ambulanssimiehet saavat haavat useimmiten nopeasti paikattua.” Hätä seis. Metsälän kautta paljastuu kokonainen sammiollinen valtiotason muukalaisvihaa ja kaksinaismoralismia, josta suoraselkäisessä Suomessa on syytetty lähinnä muita. Oman kaappimme luurangot eivät kuitenkaan lopu tähän. Siitä, mitä Metsälässä säilötyille ulkomaalaisille tapahtuu Suomesta poistamisen jälkeen, eivät viranomaiset enää ota vastuuta. Edes se, että lähtöpisteeseen palauttaminen tarkoittaa säilötyille pahimmillaan kirjaimellista kuolemantuomiota, ei estä kuolemantuomiot itse jo lähes neljä vuosikymmentä sitten rajojensa sisäpuolella kieltänyttä Suomea palauttamasta heitä sinne. Metsälän apulaisjohtaja ei muista entisten säilöttyjen kohtaloa miettineensä. Ehkä parempi niin, sillä liika tieto voisi helposti viedä yöunet. Liian kriittinen tuskin pitkään säilössä jaksaisi. Siispä, matkaan vain!
siitä, mitä metsälässä säilötyille ulkomaalai– sille tapahtuu suomesta poistamisen jälkeen, eivät viranomaiset enää ota vastuuta. S 21 / PAKOLAINEN 4 / 2010