Page 1

UUNO RAE2013: Academia – Always on the (re)Search

OULUN YLIOPPILASLEHTI · 2/2014 54. vuosikerta · www.ylkkari.fi

Notable Graduates of University of Oulu

Elämäntyö ruotsinsuomalaisuudesta Abiliite


2 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri

Intro

Tässä numerossa OULUN YLIOPPILASLEHTI

2/14 5.2.2014 54. vuosikerta ISSN-L 0355-9238 ISSN 0355-9238 (Painettu) ISSN 1798-9922 (Verkko) www.ylkkari.fi KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta Erkki Koiso-Kanttilan katu, X1 ovi, 2. krs, 90570 OULU toimitus@oyy.fi PAINO Botnia Print, Kokkola Painomäärä 4 500 kpl TOIMITUS toimitus@oyy.fi Päätoimittaja Ville Koivuniemi, 040 526 7821, paatoimittaja@oyy.fi. Toimittaja Minna Koivunen, 040 550 3927, minna.koivunen@oyy.fi. KANSI Janne Taanila LEHDEN TEKIJÄT Veera Adolfsen, Bianca Beyer, Harri Filppa, Sanna Häyrynen, Denys Iablonskyi, Juho Karjalainen, Margarita Khartanovich, Marko Pyhähuhta, Maija Pylväs, Hanna Sarkkinen, Sanna Ollila, Ville Siikaluoma, Saga Skiftesvik ja Janne Taanila. ILMOITUSMYYNTI Suoramarkkinointi Mega Oy Maija-Liisa Kokko 044 773 6616 Valtakunnalliset ilmoitukset Pirunnyrkki Oy 020 7969 580 Toimitus ei vastaa tilaamattomasta materiaalista. Lehden vastuu rajoittuu ilmoituksen hintaan. Seuraava Ylkkäri ilmestyy 5.3.2014. Deadline materiaaleille on 24.2.2014.

facebook.com/ oulunylioppilaslehti

Elämäntyö ruotsinsuomalaisuudesta s. 14 Kai Latvalehdolla on elämäntehtävä: hän haluaa nostaa toisen polven ruotsinsuomalaisten tarinat kuultaviksi.

Kolme tarinaa pohjoisesta s.6 Ylkkäri tapasi tekijät kolmen Tromssan kansainvälisellä elokuvafestivaalilla kilpailleen elokuvan takana.

issuu.com/ oulunylioppilaslehti twitter.com/ ylkkari

Lopussa viesti Sinulle, abi YLIOPISTOMME PANOSTAA vihdoin uudella ja raikkaalla tavalla opiskelijarekrytointiin. Poissa on tiedekunta-ajattelu ja tilalla tieteenalat. Kehitys on oikean suuntaista, sillä parin vuoden aikana tiedekuntien lukumäärä on lähes kaksinkertaistunut – uusin lisäys perheeseen saapuu tulevana syksynä. Ei tässä kukaan pysy enää perässä. Pointtihan uuden opiskelijan kannalta on se, että ymmärretään mitä tieteenaloja täällä voi opiskella, miten niihin haetaan ja millaiseksi asiantuntijaksi kehitytään. Ja mistä työt valmistumisen jälkeen löytyvät. Aivan kuten Remu Aaltosen

sanotaan kysyneen Rock And Roll All Night Longin tuottajalta: ”Mihin pannaan, koska pannaan, miten pannaan ja millä mausteilla?” Keskitytään perusasioihin. Yliopistomme slogan, ”Mene pidemmälle” toimii tietty sekin. Ja siinä onkin jutun juju: Oulun yliopiston kattavalla opintotarjonnalla pääsee pitkälle enkä valehtele, kun kehaisen opistomme tutkimuksen ja opetuksen laatua. Hyviä asioita tapahtuu näillä saroilla koko ajan. Mutta ei sokerikuorruteta kuitenkaan koko opistoa. Opiskelija, joka pääsee yliopistoomme tulee kohtaamaan

ahdistusta, epätietoisuutta, pettymyksiä ja todennäköisesti ainakin pari krapulaa. Eikä tämä kampus nyt maailman kaunein ole. Lisäksi yliopistomme säästää pitämällä viikonloppuisin luentosaleja kylmillään, jolloin maanantaiaamun luennot ovat paikoitellen ice-ice baby. Siitä huolimatta, ja osittain kaiken tämän takia on tämä hienoista hienoin paikka. Tässä ainakin on luonnetta! Ei ehkä sellaista historiallista pompöösiä, mitä Helsingin yliopiston tilkkutäkkimäisessä kaupunkiseikkailu-kampuksessa, mutta tämäpä yliopisto on kuin legopalikoista koottu transformers-

ukko, jollaista ei voi kuvitella ennen kuin näkee. Tässä monitieteisessä yhtiössä olen saanut viettää elämäni parhaita vuosia ja tiedän etten ole ainoa. Me ylioppilaskunnassa olemme niin fiksatoituneita edistämään opiskelijan hyvää elämää, että välillä unohdamme antaa rakkautta yliopistollemme. Siinäpä oivallinen viesti Sinulle, joka vaikkapa mietit tulevaisuuttasi lukion jälkeen. Mene pidemmälle ja opi rakastamaan näitä keltaisia tiiliseiniä, pitkiä käytäviä, ruokajonoja, juomalauluja, veljeyttä, luentosaleja ja lainakieltoja.

Linjan takaa Juho Karjalainen Kirjoittaja on vt. viestintäsihteeri, joka on rakastanut Oulun yliopistoa yhdeksän vuoden ajan. @ylkkari


2/2014 | 3

Intro

PÄÄKIRJOITUS • Ville Koivuniemi • ville.koivuniemi@oyy.fi

Hyvä renki, huono isäntä On Shanghain listaa, RAE-arviota, ECTS-tunnusta ja AACSBakkreditointia. Niin monenlaista listaa ja leiböliä, että jos yrittäisi todella ymmärtää, mitä milläkin mittarilla mitataan, jäisi muut työt tekemättä. Kun mikä tahansa yliopisto saa jollain mittarilla mainetta ja mammonaa, se hehkuttaa saavutusta tiedotteissaan maasta taivaisiin. Kun toimitukset saavat käsiinsä tiedotteen noista tunnustuksista, reagointiaika hektisessä uutiskilpailussa on lyhyt. Internetiin asiasta pitää kertoa nyt tai heti, päälähetykseen tai sanomalehden paperiversioon muutamassa tunnissa. Se johtaa siihen, että isotkin mediatalot peesaavat yliopistojen tiedotteita ilman analyysiä siitä, mitä on oikeasti mitattu. MYÖNNETÄÄN. EI MEINAA PERÄSSÄ PYSYÄ.

moinen toiminta näyttäisi varsin naiivilta. Vai miltä näyttäisi mediatalo, joka hehkuttaisi Kokoomuksen ennennäkemätöntä suosion nousua, mutta unohtaisi alleviivata, että kyselytutkimuksessa haastateltiin ainoastaan yrittäjiä? Tai kuinka objektiivisena pidettäisiin mediataloa, joka hehkuttaisi vihreiden saaneen yli 37 prosenttia POLITIIKAN JOURNALISMISSA

Lyhyempi oppimäärä

Kun mittareita on tar peeksi, jokainen yliopisto saa kilpensä näyttämään kiiltävältä, kun esittelee medialle mieleisensä mittaustulokset.

äänistä valtakunnallisissa vaaleissa, mutta unohtaisi tarkentaa, että kyseessä oli presidentin vaalien toinen kierros. Siitä on kysymys. Kun mittareita on tarpeeksi, jokainen yliopisto saa kilpensä näyttämään kiiltävältä, kun esittelee medialle mieleisensä mittaustulokset. MUTTA VOI KUN KYSE OLISIKIN pelkästä median höynäyttämisestä. Yliopistojen rahoitusmalli ratkaisee sen, miten Opetusministeriö jakaa Oy Suomi Ab:n rahat suomalaisille yliopistoille. Suomalaisyliopistot puolestaan tekevät kaikkensa, jotta saavat toimintansa näyttämään

hyvältä opetusministeriön rakentamissa mittareissa. Ja kun noita mittareita rakennetaan, kaikki suomalaisyliopistot laittavat kaiken energiansa siihen, että mittareista saataisiin omasta näkökulmasta mahdollisimman edulliset. YRITYSVALMENTAJA Jari Sarasvuo on sanonut, että hyvässä yrityksessä työntekijät kilvoittelevat keskenään, mutta työntekijöiden välinen kilpailu on yritykselle syövän kaltainen vitsaus. Kun katsoo yliopistouudistuksen vaikutuksia suomalaisyliopistojen keskinäiseen tason mittaamiseen, voidaan todeta että jos joskus on puhuttu kilvoittelusta, jäljelle on jäänyt pelkkä kilpailu. Kaikissa suomalaisyliopistoissa ymmärretään, että se syö yhteiskunnalta ihan turhaan paljon resursseja. Mutta jos joku alkaisi lojaaliksi ja unohtaisi mittarit, muut söisivät sen pois kuleksimasta. Mittaamisessa ei sinällään ole mitään vikaa. Asetelma vain muuttuu hölmöksi, kun ei välitetä asioiden oikeasta laidasta, vaan keskitytään ainoastaan näyttämään hyvältä mittareissa. Mittari on yliopistoille kollektiivina juuri niin kuin tuli ihmiselle: hyvä renki mutta huono isäntä.

Harri Filppa / www.ylkkari.fi/lyhyempioppimaara

Sisällys

Ajankohtaista 4 Iso I

Ylkkäri Tromssassa 6 Kolme tarinaa pohjoisesta

Tiede 10 Mielekäs opiskelu, mieletön työmaailma

Reportaasi 14 Elämäntyö ruotsinsuomalaisuudesta

Kampuksella 19 RAE 2013 20 Kiltahuonekierros 22 Kampuksen kasvot 24 Haarukassa 25 Näytät hyvältä tänään

Kolumnit 5 Poliittinen eläin: Robotit – uhka vai mahdollisuus? 8 Taanila: Kasvissyönti löi läpi 19 Hallitus linjaa: Harrastuksia jokaiselle

Arviot 24 12 Years a Slave 25 September Girls: Cursing the Sea 25 Bruce Springsteen: High Hopes

Uuno 22 Fine Point: Should marijuana be legalized in Finland? 22 Hi 5, Notable Graduates of University of Oulu 22 A Day With a Finn: RAE2013: Academia – Always on the (re)Search oulunylioppilaslehti


4 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri

Ajankohtaista

OPISKELUINTO • teksti Veera Adolfsen • kuva Ville Koivuniemi

Pauli Väisänen (vas.) työskentelee opintojen ohessa yliopistolla. Aluksi hän ohjasi laskuharjoituksia, sittemmin hän on toiminut tutkimusavustajana.

Iso I Suomessa tiedetään jo, että innostunut työntekijä on tehokas ja onnellinen. Tuoreen tutkimuksen mukaan myös innostunut opiskelija opiskelee selvästi muita nopeammin ja tehokkaammin – ja stressaantumatta. KIINNOSTUS. SE ON yksinkertainen syy siihen, miksi kolmatta vuotta fysiikkaa opiskelevan Pauli Väisäsen Weboodi-näkymässä komeilee jo nyt 202 opintopistettä. ”Olen aina pärjännyt hyvin matikassa, ja lukiossa kiinnostuin fysiikasta tosissani. Innostus lähtee siitä, että tunnen opiskelevani oikeasti itseä kiinnostavaa alaa. Jos on valinnut alan vain tulevan palkkauksen perusteella, on ihan ymmärrettävää, ettei opiskelu niin innosta”, Väisänen pohtii. Ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana Väisänen takoi 107 opintopistettä. Hyvällä lukiopohjalla se ei hänestä

tuntunut liian raskaalta. Fuksivuoden jälkeen Väisänen on opintojen ohessa tehnyt osaaikatöitä yliopistolla, ensin laskuharjoitus- ja sitten tutkimusavustajana. Kaiken lisäksi 22-vuotias Väisänen toimii toista kauttaan ainejärjestönsä Sigma ry:n puheenjohtajana ja istuu opiskelijajäsenenä tiedekuntahallituksessa. Mistä superopiskelija oikein löytää aikaa kaikkeen? ”Teen vähän erilaisia juttuja, jotka tasapainottavat toisiaan. Treenaan myös kuntosalilla ja lenkkeilen. Kun liikkuu, jaksaa tehdä”, Väisänen arvelee. Sitä paitsi niin järjestö-

hommat kuin työtkin, no, innostavat.

Rokote stressiä vastaan Työn imua ja työintoa on 2000-luvulla tutkittu paljon. Työstään innostuneiden on alasta riippumatta huomattu saavan aikaan parempia tuloksia, voivan paremmin, sairastavan vähemmän ja olevan onnellisempia. Tutkimustulokset kiinnostavat yritysmaailmassa: Suomessakin järjestetään jo seminaareja innostustaloudesta ja innostavasta johtamisesta. Opiskeluinnosta on toistaiseksi puhuttu hyvin vähän. Viime syksynä julkaistun opis-

kelijabarometrin mukaan syytä olisi, sillä innostuneet ensimmäisen vuoden opiskelijat suorittivat syyslukukauden aikana keskimäärin yhdeksän opintopistettä muita enemmän ja käyttivät opiskeluaikansa tehokkaammin. Melkein kolmasosa korkeakouluopiskelijoista kokee runsaasti stressiä, mutta innostus suojaa pitkälle siltäkin. ”Tämä on yliopistojen ja koko yhteiskunnan kannalta tärkeä havainto. Työn imun tavoin voi puhua myös opiskelun imusta”, sanoo opiskelukyvyn edistämishankkeen projektipäällikkö Laura Heinonen Suomen ylioppilaskuntien liitosta. Erityisen painava tulos on siksi, että aiemmista tutkimuk-

sista tiedetään, että ensimmäisen vuoden opiskeluvauhti ennakoi opiskelun sujuvuutta jatkossa. Jos opiskelu ei kulje fuksivuonna, opintojen syrjään on usein hankala päästä myöhemminkään kiinni.

Innostava opiskelupaikka? Opiskelijabarometriin vastanneista fukseista 76 prosenttia oli opinnoista enemmän tai vähemmän innoissaan. Into kuitenkin karisee opiskeluaikana. Esimerkiksi Katariina Salmela-Aron tutkimuksessa vuodelta 2011 alle kolmannes suomalaisista korkeakouluopiskelijoista sanoi innostuvansa opinnoistaan. @ylkkari


2/2014 | 5

KOMMENTTI • Veera Adolfsen • toimitus@oyy.fi

Koulussa voisi olla kivaa on lause, jonka kuulin peruskoulun opettajieni suusta monta kertaa. No, mankunaa ja kitinää on ärsyttävää kuunnella, ja vastauksella sai kieltämättä luokan aina hiljaiseksi. Lause tuli kuitenkin uudestaan mieleen, kun luin vertailua eurooppalaisten lasten kouluviihtyvyydestä. Suomalaisnuoret pärjäävät hyvin akateemisesti, mutta kouluviihtyvyyden vertailussa Suomi roikkuu edelleen häntäpäässä, vaikka kehitystä onkin tapahtunut. Jos peruskoulussa ei viihdytä, lukiossa tilanne ei paljon helpota. Puolet lukiolaisista kokee työmääränsä liian suureksi. Suomen Akatemian tutkimuksen mukaan viidennes lukiolaistytöistä uupuu, ja poikien asenteet opiskelua kohtaan muuttuvat lukion aikana kielteisemmiksi. ”KOULUSSA EI TARVITSE OLLA KIVAA”

IHMINEN, JOKA INNOSTUU työstään ja kokee voivansa vaikuttaa siihen, tekee töitä huomattavasti tehokkaammin ja voi paremmin. Sama pätee opiskeluun. Lukiossa koettu kyynisyys ja uupumus taatusti syövät opiskeluitsetuntoa ja -motivaatiota, vaikka kirjoitusten jälkeen pitäisikin huilivuoden. Ehkä koulussa ja myöhemmin yliopistossa pitäisi siis nimenomaan olla kivempaa. PS: Kivan ja innostavan opiskeluympäristön luominen on monimutkainen projekti, mutta Oulun yliopiston opintopsykologipalvelut voisi napata luupin alle vaikka heti. Tukipalvelut ovat opiskelijalle elintärkeitä, kun opiskelu syystä tai toisesta tökkii. Syksyisen uudelleenrekrytoinnin takia kukaan 12 500:sta opiskelijasta ei päässyt opintopsykologin pakeille puoleen vuoteen. Tulisiko halvemmaksi palkata toinenkin psykologi?

Laura Heinonen arvioi, että monen into vaihtuu uupumukseen, koska opiskelua koskevat odotukset eivät täyty. Lisäksi yliopisto jo ympäristönä syö monen opiskeluintoa. Heinonen havainnollistaa asiaa vertaamalla yliopistoa työpaikkaan. ”Opiskelijalta vaaditaan valtavasti panostusta, itsenäisyyttä ja oman työnsä johtamista. Kuvittele nyt työyhteisö, jossa ensimmäisenä päivänä menet 300 hengen massatilaisuuteen. Siellä sanotaan, että tervetuloa töihin, odotamme teiltä tuloksia viiden vuoden kuluttua, sitä ennen ketään ei kiinnosta.” Jos opiskeluintonsa haluaa pelastaa, kannattaa Heinosen mukaan ehdottomasti hankkiuoulunylioppilaslehti

tua opiskelukavereiden seuraan ja tekemisiin oppiaineensa henkilökunnan kanssa. Yhteisön vertaistuesta on paljon apua, jos opiskelun kanssa tulee ongelmia. ”Opiskelun imuun pääseminen vaatii kuitenkin myös motivaatiota, mielekkäitä kursseja ja onnistumisen kokemuksia. Ympäristö vaikuttaa olennaisesti opiskelukykyyn, ja sitä ei voi yksin muuttaa”, Heinonen huomauttaa. Pauli Väisänen kehuu esimerkiksi laitoksen tarjoamaa tutortupaa, jonne fysiikanopiskelijat kokoontuvat puurtamaan yhdessä ja juomaan halpaa kahvia. ”Tilassa on päiväsaikaan yleensä viidestä kymmeneen tyyppiä opiskelemassa ja neuvomassa

muita. Ilmapiiri on tosi mukava. Tiettyinä aikoina paikalla päivystää myös laitoksen palkkaama tuutori, joka auttaa tarvittaessa.” Myös innostuneelle opiskelijalle tulee väistämättä opiskelujen mittaan huonompia hetkiä. Hetkellistä tympäännystä ei tarvitse säikähtää.”Kaikki kurssit eivät kiinnosta. Joskus on liian kiire, tai tuntuu muuten, ettei jaksa. Sitten pitää vain tehdä vähän aikaa jotain muuta, että into löytyy taas”, Väisänen pohtii. ■ Muut lähteet: Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012 ja Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakasen luento Innolla opiskelukykyä! -seminaarissa lokakuussa 2013.

Poliittinen eläin Hanna Sarkkinen

Robotit – uhka vai mahdollisuus? ERILAISTEN ARVIOIDEN mukaan jopa puolet nykyisistä ammateista saattaa kadota automatisaation ja robottitekniikan kehittymisen myötä seuraavien 20 vuoden aikana. Erityisesti teollisuustyöpaikat ja jotkin palvelualojen työpaikat ovat vaarassa hävitä. Vanhojen ammattien katoamisessa ja uusien syntymisessä ei ole mitään ennenkuulumatonta. Nyt näköpiirissä ei kuitenkaan ole, että uusia työpaikkoja syntyisi yhtä nopeaa kuin vanhoja katoaa. Edessä on suuri dilemma. Vaikka tekninen kehitys saattaa synnyttää työttömyyttä, synnyttäisi kehityksen pulkasta putoaminen myös työttömyyttä. Talouden globaalissa kilpailussa vaihtoehdot ovat juosta entistä nopeammin tai pudota kisasta. Meneillään olevaa kehitystä on verrattu 1700-luvun lopulla alkaneeseen teolliseen vallankumoukseen, joka muutti maailmaa perustavanlaatuisella tavalla. Teollisen vallankumouksen alussa niin sanotut luddiitit tuhosivat koneita Englannissa, sillä kehruukoneet veivät käsinkutojien työn ja toimeentulon. Tulemmekohan näkemään digitaalisen vallankumouksen myötä uusluddiitteja, jotka tuhoavat työtä vievää robottiteknologiaa? DIGITAALINEN VALLANKUMOUS voidaan nähdä myös ruusuisena tulevaisuudenkuvana, sillä työmäärän vähentäminen on ihmisen ikiaikainen perustoive. Ranskalainen vallankumouksellinen Paul Lafarque visioi 1800-luvulla, että ihmiset voisivat siirtyä yleiseen kolmen tunnin työpäivään tekniikan kehityksen ansiosta ja viettää vapaa-aikansa harjoittaen tieteitä, taiteita ja ruumiin iloja. Lafarguen visio siitä, että tekniikan kehittyessä vähentäisimme työntekoa ja jakaisimme työtä tasaisemmin, ei ole ainoa mahdollinen tulevaisuuden kuva. Tuleva kauhukuva on tilanne, jossa osa tekee paljon työtä ja isolle osalle ei riitä lainkaan työtä eikä toimeentuloa. Pääomat kasaantuvat yhä harvempien käsiin, kun työntekijät eivät ole jakamassa yhtiöiden tuloja. Yksi vaihtoehto olisi luoda ihmisille niin paljon uusia keinotekoisia tarpeita, että kulutuksen ja tuotannon kasvu kompensoi automaatiokehityksen syömiä työpaikkoja. Toinen kysymys on, kestääkö maapallomme lisääntyvää aineellista kulutusta ja miten pystymme tyydyttämään kasvavan konearmeijan energianjanon. MIKÄLI TYÖTÄ EI TULEVAISUUDESSA riitä kaikille, pitää tosissaan alkaa miettiä sitä, miten ihmisten toimeentulo järjestetään pitkälle automatisoidussa yhteiskunnassa. Työperusteinen sosiaaliturva ei toimi yhteiskunnassa, jossa ei yksinkertaisesti ole työtä läheskään kaikille. Kansalaispalkka tai perustulo voisi varmistaa ihmisten perustoimeentulon robottiyhteiskunnassa. Työajan lyhentäminen ja työn jakaminen olisi myös vaihtoehto tulevaisuudessa, jossa koneet hoitavat yhä suuremman osan töistä. Ainakin on selvää, että moraalin on muututtava yhteiskunnassa, jossa työtä on vähemmän, sillä vähenevän työn yhteiskunnassa ihmisarvo ja itsetunto ei voi rakentua palkkatyön varaan. Kuva tulevaisuuden robottiyhteiskunnasta voi olla joko valoisa utopia tai synkkä dystopia riippuen siitä, kenen tarpeita automatisaatio ja yhteiskunnan kehitys laitetaan palvelemaan. Tieteiskirjoissa koneet karkaavat ihmisten käsistä ja heikko ihmislaji syrjäytetään tehokkaampien robotti-ihmisten tieltä. Onneksi se on kuitenkin vain satua, eikö niin? Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu ja Oulun yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja.


6 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri YLKKÄRI TROMSSAN KANSAINVÄLISELLÄ ELOKUVAFESTIVAALILLA • teksti ja kuvat Minna Koivunen (pl. kuvat elokuvista)

Kolme tarinaa pohjoisesta Ylkkäri tapasi tekijät kolmen Tromssan kansainvälisellä elokuvafestivaalilla kilpailleen elokuvan takana.

Luopuneet - Kohtaloita Vartiotornin varjoista dokumentti, 28 min. ohj. Iita Pirttikoski Suomi 2013

Pakko pärjätä yksin yksin erottaa ne, jotka lähtevät ja ne jotka jäävät, kun ei usko”, kertoo ohjaaja Iita Pirttikoski. Jehovan todistajista on vaikea erota, koska silloin katkeavat monen kohdalla kaikki siteet yhteisön sisäpuolelle eli pahimmassa tapauksessa kaikkiin perheen jäseniin ja kavereihin. Ihminen on silloin todella yksin, koska monen Jehovan todistajan elämä keskittyy tiiviisti yhteisön sisäpuolelle. Tämä selviää Pirttikosken ohjaamasta Luopuneetdokumentista, jonka hän teki yhdessä toimittajien Emmi Klapurin ja Noora Ojan, kuvaaja-leikkaaja Juho Vuolaksen, säveltäjä Matti Salon sekä tuottaja Soili Sirniön kanssa. Oulun ammattikorkeakoulun lopputyönä syntynyt Luopuneet kertoo kolmesta Jehovan todistajista eronneesta ja yhdestä yhteisöstä erotetusta – siitä millaista on joutua perheensä ja ystäviensä hylkäämiksi. “Lopulta kyse on siitä, kenen kanssa on yhteydessä. Eihän henkilökohtaisiin suhteisiin voi puuttua, mutta se on kuitenkin sen lahkon oppi. Sille pitäisi tehdä jotain, ettei järjestelmällistä erottamista ja karttamista tapahtuisi”, Emmi Klapuri toteaa. Dokumentissa haastateltavat kertovat, että kun tulee “ROHKEUS PÄRJÄTÄ AIVAN

Sille pitäisi tehdä jotain, ettei järjestelmällistä erottamista ja karttamista tapahtuisi.

Emmi Klapuri (vas.), Iita Pirttikoski ja Emmi Oja olivat tyytyväisiä Tromssan-reissuunsa.

Emmi Klapuri

yhteisön sisältä ja astuu muuhun maailmaan, täytyy opetella kaikki tavat uudestaan, kuin vieraaseen kulttuuriin menisi. Jehovan todistajien yhteisö ei kannusta kyseenalaistamaan asioita, joten paine pysyä yhteisössä mukana on kova ja riskit lähtemiseen ovat suuret. Siinä vaiheessa, kun kuuluu yhteisöön, mutta miettii eroamista, joutuu elämään kaksoiselämää ja ylläpitämään kulisseja. Milko, yksi dokumentin päähenkilöistä, oli suunnitellut rakentavansa turvaverkon ennen kuin eroaa, mutta ei ehtinyt. Hän jäi kiinni epäilyistään uskontoa kohtaan.

Halu auttaa Työryhmä valitsi aran ja vaietun aiheen, koska he halusivat nostaa teemaa pinnalle. “Tuntui, että tämä oli aihe, josta on puhuttu hyvin vähän. Mitä enemmän me sitä aihetta tutkimme, tuli olo, että Jehovan todistajat on kuin salaseura. He toimivat yhteiskunnan sisällä, mutta ovat kuitenkin suljettu ryhmä, eikä kukaan oikein tiedä mitä siellä tapahtuu”, Pirttikoski toteaa. Ennen kaikkea karut ihmiskohtalot olivat tärkeä syy dokumentin tekemiselle.

“Tuntui, että heillä oli tarve kertoa oma tarina ja he halusivat olla mukana tässä”, Klapuri sanoo. “He ovat sanoneet jälkeenpäin, että on ollut terapeuttista päästä kertomaan omat tarinansa”, Pirttikoski lisää. Lisäksi tekijät halusivat näyttää heille, jotka ovat vielä sisäpuolella ja miettivät lähtöä, että Jehovan todistajista eroamisesta voi selvitä eikä asian kanssa jää yksin. Muun muassa Oulussakin toimiva Uskontojen uhrit tuki ry auttaa yhteisöstä eroamisen jälkeen. Luopuneet oli mukana Tromssan kansainvälisen elokuvafestivaalin Films from the North -sarjassa tammikuussa ja esitettiin Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointissa opiskelijasarjassa kuun vaihteessa. Ensimmäisen dokumentin saaminen isoille festivaaleille tuntui hienolta. Dokumentti sai Tromssassa kiitosta aihevalinnasta ja journalistisesta näkökulmasta. “Mahtavinta Tromssassa oli se, että pääsi tutustumaan muutamiin muihin elokuvantekijöihin. Tuli nöyrä olo, että olimme päässeet ensimmäisellä työllä tuommoiseen seuraan”, Pirttikoski iloitsee. ■ Luopuneet esitetään Doc Lounge -dokumenttiklubilla 19. helmikuuta 45 Specialissa. @ylkkari


2/2014 | 7

Erkki Rämet kehuu Tromssan kulttuuritarjontaa ja isoja valkokankaita.

Animaatio yksinäisyydestä OULUSTA TROMSSAN KANSAINVÄLISELLÄ elokuvafestivaalilla oli myös Erkki Rämetin ohjaama Hominganimaatio. Alun perin sarjakuvakäsikirjoitukseksi syntynyt tarina siirtyi valkokankaalle lyhytelokuvaksi, kun nukkeanimaation tekeminen alkoi kiinnostaa Oulun ammattikorkeakoulussa toista vuotta kuvallista viestintää opiskelevaa Rämetiä. “Pystyimme toteuttamaan animaation kollega Marko Sellmanin kanssa tiukassa aikataulussa, kun siinä on vain yksi hahmo eikä sillä ole dialogia”, Rämet kertoo Films from the North -sarjassa kilpailleesta animaatiosta. Homing kertoo yksinäisestä miehestä, joka pelaa päivät pitkät tietokonepelejä ja eräänä päivänä kohtaa teknisten laitteiden kaatumisen – mikä on varmasti

monen nykyajan ihmisen pahin painajainen. “Yksinäisyys on yksi animaation teemoista, ja se käsittelee myös ihmisen ja elektroniikan suhdetta. Ihminen on toisinaan voimaton valintojen edessä, ja opittuja tapoja on vaikea muuttaa”, Rämet pohtii. Tromssassa Rämet vieraili ensimmäistä kertaa. Autolla 700 kilometrin matka taittui kevyesti koulukaverin kanssa. “Vuorimaisemia osasi odottaa. Festivaalin laajuudesta ei ollut ennakko-odotuksia. Siinä mielessä odotukset ylittyivät, että vaikka se on suhteellisen pieni kaupunki, siellä oli laajasti kulttuuria ja isot valkokankaat monissa paikoissa”, Rämet kehuu. Suurin osa ajasta Tromssassa meni elokuvien katseluun. “Kävin katsomassa kaikki Films from the North

Homing lyhytanimaatio, 8 min. ohj. Erkki Rämet Suomi 2013

-sarjan elokuvat ja pyrin ainakin pari kolme pitkää elokuvaa katsomaan päivässä. Illalla tuli käytyä katselemassa kaupunkia.” Elokuvaohjelmistosta parhaiten Rämetin mieleen jäi festivaalin avajaiselokuva Mig äger ingen, jossa pääosaa, alkoholisti-isää, näyttelee Mikael Persbrandt. “Se oli kyllä tosi hyvä ja semmoinen suomalaiseen makuun sopiva. Kyllähän alkoholi ja siihen liittyvät ongelmat ovat niin suuressa roolissa Suomessa, joten siihen oli helppo samaistua.” Aiemmin muun muassa levynkansiin kuvituksia tehnyttä Rämetiä kiinnostaa liikkuvan kuvan lisäksi graafinen suunnittelu. Lyhytanimaatioiden parissakin hän aikoo jatkaa. Uusia käsikirjoituksia on jo pöytälaatikossa odottamassa toteutusta. ■

Kesällä tai viimeistään syksyllä Oulusta avataan lento Tromssaan, jolloin tälle kodikkaalle kävelykadulle on entistä nopeampaa matkustaa.

oulunylioppilaslehti


8 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri

Pohjoisnorjalainen Truls Krane Meby on seuratuimpia nuoria pohjoismaisia elokuvantekijöitä tällä hetkellä.

Taanila Janne Taanila

Kasvissyönti löi läpi

Itseoppinut elokuvantekijä

Good Machine Gun Sound lyhytelokuva, 17 min. ohj. Truls Krane Meby Norja 2014

TRULS KRANE MEBY päätti 16-vuotiaana alkaa tehdä töitä tullakseen jonain päivänä elokuvantekijäksi. Nyt 28-vuotiaana Svolværista kotoisin oleva Krane Meby on voittanut juuri uusimmalla lyhytelokuvallaan, Good Machine Gun Sound, Pohjois-Norjan elokuvakeskuksen jakaman “Skårungen”-palkinnon Tromssan kansainvälisellä elokuvafestivaalilla. “Koska käsikirjoitin ja leikkasin elokuvan itse ja vietin niin paljon aikaa tähän projektiin yksin tietokoneen edessä, oli mahtavaa saada tällainen tunnustus”, Krane Meby iloitsee 25 000 Norjan kruunun arvoisesta palkinnosta ja jatkaa: “Toivottavasti palkinto tekee jatkon hieman helpommaksi.” Berliinissä ja Oslossa asuva elokuvantekijä ei ole koskaan opiskellut elokuva-alaa. Kirjallisuutta hän opiskeli vuoden verran Oslon yliopistossa. Lyhytelokuvien lisäksi hän muun muassa valokuvaa ja tekee musiikkivideoita. Kaiken hän on oppinut tekemällä. “Olen tehnyt elokuvia niin kauan kuin muistan. Isoäitini oli valokuvaaja ja muistan tehneeni kummitustarinan hänen kamerallaan ollessani kahdeksan-yhdeksän vuotta. Olen saanut paljon apua muilta ihmisiltä. Olen aina ympäröinyt itseni ihmisillä, joilta voin oppia paljon“, Krane Meby kertoo itseoppineisuuden salaisuuden. HÄNEN KOLMAS LYHYTELOKUVANSA Good Machine Gun Sound kertoo 8-vuotiaasta Arvidista ja hänen reaktiostaan, kun hän kohtaa ensimmäistä kertaa kuoleman. Inspiraation elokuvaan Krane Meby sai omista lapsuuskokemuksistaan. “Tätini kuoli, kun olin kymmenen vuotta. Ajatellessani tuota tapahtumaa olen aina mietti-

nyt, että reaktioni oli outo. Muistan nähneeni hänen ruumiinsa, vitsailleeni siitä kaverini kanssa jälkikäteen ja nauraneeni hautajaisissa kirkossa. Halusin tehdä elokuvan siitä, kuinka vaikeaa on oikeasti ymmärtää, mitä ajatuksia kuolema tuossa iässä herättää.” Grip (2010) ja To Hand to Hand to Mouth (2011) ovat hänen ensimmäiset lyhytelokuvansa, teknisesti. Uransa alussa oleva nuorukainen teki kourallisen lyhytelokuvia, joita kukaan ei tule koskaan näkemään. “Kokeilin monia eri lähestymistapoja noiden lyhäreiden kanssa ja ajattelin monesti ”tästä tulee minun ‘ensimmäinen’ lyhäri”, mutta en ollut oikein tyytyväinen ennen kuin tein elokuvan Grip.” Krane Meby käytti sekä Gripissä että To Hand to Hand to Mouthissa elementtejä, joista on muodostunut hänen elokuvalliset aakkoset ja tunnistettavat piirteet: hiljaisuuden käyttö, vähäeleisyys ja näyttelijöiden sekä kameran hienovaraiset tanssinomaiset liikkeet. Lyhytelokuvat ovat useimmille harjoitusta kohti pitkiä elokuvia eikä Krane Meby ole poikkeus. Koko illan elokuvat ovat hänen tavoitteenaan. “Mutta millaisia – se on vaikeampi sanoa. Haluaisin tehdä elokuvia myös Norjan ulkopuolella.” Tällä hetkellä hänellä on työn alla useampia lyhytelokuvia. Hänen nykyinen kotikaupunkinsa on oiva paikka luovuuden kukkia. “Berliini on inspiroiva paikka asua ja kehittää tulevia projekteja. Tänä vuonna aion tehdä lyhytelokuvan Berliinissä, mutta ensin minun pitää työstää muutamat työt Norjassa loppuun.” ■

MONI SAATTAA TUNNISTAA SEN vasemmistovihreän feministisen ituhippeilijän ihmistyypin, joka kantaa ns. tiedostavan ja akateemisesti älykkään ihmisen auraa. Tällainen henkilö haluaa jakaa rippeitä ylivertaisesta tietomäärästään ja moraalisista päätelmistään muillekin. Hän on se, joka tulee pahaa aavistamatta olan takaa koulun ruokalassa viereiseen pöytään ja heristelee sormeaan, tsot tsot, ruokailutottumuksesi ovat vääriä. Ne ovat epäeettisiä, epäterveellisiä, epäekologisia ja edesauttavat eläinrääkkäystä - ja kaikki tämä saasta on nyt omista valinnoistasi päätynyt lautasellesi. Kouluvuosiltani muistuvat mieleen ne tilanteet, kun oikeaa tietoa ja moraalista omaatuntoa yritettiin kaataa saavilla päähän tai tyrkyttää vaikeasti nieltävinä paloina kuin pakkosyötettäville linnuille hanhenmaksafarmilla. Tällaiset opettajat olivat monien oppilaiden inhokkeja, ärsyttäviä kirjaviisaita, joilla oli nuttura liian kireällä. Kaikista tuntui, että nämä opettajat eivät varsinaisesti osanneet opettaa. He eivät kohdanneet erilaisia ihmisiä ihmisinä tai asettuneet muiden kanssa silmien tasolle, vaan paasasivat ankeaa ja kuivaa totuutta omalta jumalallisuuden tasoltaan.

Sen sijaan Madventures-miehet Riku Rantala ja Tunna Milonoff ovat saaneet oppinsa suurilta osin elämänkoulun myötä ja kiertäneet maailmaa enemmän kuin moni keskivertokansalainen yleensä. Heidän syksyllä lanseeraamaansa Docventures-ohjelmasarjaa tituleerattiin Suomen suurimmaksi elokuvakerhoksi, eikä syyttä. Erään televisiojakson teemana oli ruoka, ja aiheen tiimoilta julistettiin Lihaton lokakuu -kampanja, joka sai uskomattomat mittasuhteet. Kampanjaan osallistui kaikkiaan tuhansittain ihmisiä eri paikkakunnilta. Mutta mihin tämä kaikki valtaisa suosio perustui? Näkisin ilmiölle muutamia keskeisiä syitä. Ehkä aika oli jo kypsä, jotta terveellisyysajattelu ja kasvisruokavalio löisivät laajemmin läpi koko yhteiskunnassa. Rantala oli myös konkreettisesti mies paikallaan. Hän on kuin stereotyyppinen suomalainen valkoihoinen keski-ikää lähestyvä lihaa syövä heteromies, johon monen oli helppo samaistua. Rantala on selvästi fiksu ja oppinut mies, mutta ei tuo sivistyneisyyttään liikaa esille, vaan osaa ottaa välillä rennostikin ja heittää asioista huumoria kansanomaisilla tavoilla. Esitellessään aukottomia faktoja ruokateollisuuden monista aivan järjettömistä käytännöistä ja mielikuvavirheistä Rantala saa katsojat ja kuuntelijat miettimään, onko tässä koko touhussa mitään järkeä. Vaikka minullekin on pienestä pitäen toitotettu kasvisruoan terveellisyydestä ja tehotuotantoeläinten kaltoin kohtelusta, Rantala oli ensimmäinen, joka sai minut todella ajattelemaan ja tiedostamaan asioita vähän laajemmin myös globaalista ja ekologisesta näkökulmasta. Rantala on sellainen henkilö, jonka voisin kuvitella saavan jopa ammattikoulun pahimmat lintsarit ja peruskoulun takarivin mulkut hyväksymään tietoa terveellisistä elämäntavoista ja globaalisti kestävästä ruokatuotannosta. Tarvitaan vain riittävästi oikeaa informaatiota ja kykyä tuoda asiat esille ihmisten helposti omaksuttavalla tavalla – ilman moralistisen saarnan mukanaan tuomaa kitkerää jälkimakua. Kirjoittaja on suomen kieltä Oulun yliopistossa opiskeleva kulttuuritoimittaja.

@ylkkari


2/2014 | 9

oulunylioppilaslehti


10 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri

Tiede

Mari Partanen (vas.), Ebba Moilanen ja Sanna Moilanen ovat kyllästyneitä siihen, että kulttuuriantropologiaa pidetään turhan usein johdatuksena työttömyyteen. He kertovat alastaan kuitenkin mieluusti tutuilleen.

ENNAKKOLUULOT • teksti ja kuva Ville Koivuniemi

Työttömäksi valmistumisesta kuulee usein kuittailua KULTTUURIANTROPOLOGIAN OPISKELIJAT jakavat kaksi heihin usein kohdistuvaa ennakkoluuloa. Toisaalta monetkaan heidän tuttavansa eivät tiedä tai ymmärrä, mitä he itse asiassa opiskelevat. Ärsyttävämpi ennakkoluulo liittyy työllistymiseen. ”Sitä kuulee todella paljon, että te sitten valmistutte työttömiksi”, Oulun yliopiston kulttuuritieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Kultu ry:n puheenjohtaja Mari Partanen sanoo. ”Niinpä. Ihan vasta olimme esittelemässä alaamme, kun joku tuli juttelemaan. Hän sanoi, että onpa mielenkiintoinen ala, mutta siitä valmistutaan työttömäksi”, Kultun hallituksen sosiaalipolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä vastaava Ebba Moilanen jatkaa.

”Mutta sehän on väärä oletus”, Partanen sanoo. Niin on. Tilastoista selviää, että lääketiedettä lukuun ottamatta Oulun yliopiston eri alojen työttömyystilasoissa ei ole valtavaa vaihtelua. ”Omaan työllistymiseen voi vaikuttaa itse tosi paljon, ja sivuaineilla voi ohjailla sitä, mihin aikanaan työllistyy”, Partanen huomauttaa. Esimerkiksi suurlähetystöihin ja moniin kansainvälisiin tehtäviin työllistytään paljon. ”Se täytyy pitää mielessä, että työnantajalle saa varmasti selittää tarkasti, mitä osaa”, Moilanen huomauttaa. ”Minä esimerkiksi luen valtio-oppia juuri siksi, että haluan kansainväliselle uralle”, Kultun hallituksen varapuheenjohtaja ja Kultuhuonevas@ylkkari


2/2014 | 11

TYÖELÄMÄÄN • tekstit Sanna Ollila

Mielekäs opiskelu, mieletön työmaailma

Humanistiset tieteenalat koetaan usein sisällöltään epämääräisiksi ja vaikeaselkoisiksi. Tyyppiesimerkki tällaisesti alasta on kulttuuriantropologia. Seikkailunsävytteisestä historiastaan huolimatta antropologia on nykyisin monipuolinen tieteenala, jossa tutkitkaan niin ympäristöä, taloutta, uskontoa kuin lääketiedettäkin. Mutta miten käy, kun humanistinen ihmistuntija yrittää työllistyä valmistumisen jälkeen? taava Sanna Salomaa täsmentää. ”Mielestäni antropologit oppivat ajattelutavan, jota ei muualta saa. Se antaa laajan näkemyksen eri kulttuureista”, Partanen toteaa. ”Se avaa myös niiden näkökulmaa, joiden ääni ei kuulu”, Salomaa jatkaa. Kolmikon mielestä kulttuuriantropologian opiskelun selittäminen vieraille ei ole yksinkertaista. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että myös akateemisissa piireissä heidän opiskelunsa aiheuttaa ihmettelyä. ”Monet sekoittavat esimerkiksi arkeologiaan”, Moilanen tiivistää. ”Niin ja teekkareille saa varsinkin selittää asiaa”, Partanen naurahtaa. ■ oulunylioppilaslehti

OULUN YLIOPISTON kulttuuriantropologian oppiaine on keskittynyt pohjoisten kulttuurien, kulttuurin nykyilmiöiden ja vuorovaikutuksen tutkimiseen. Erityispaino on uskonto-, ympäristö- ja soveltavassa antropologiassa. Käytännössä tämä tarkoittaa kirjavaa joukkoa tutkimusaiheita, jolloin tutkimuskenttää voi olla vaikea hahmot-

taa kokonaisuutena. Näennäisesti erilaisista tutkimusaiheista löytyy kuitenkin useimmiten selkeä yhteinen nimittäjä. Oulun yliopiston kulttuuriantropologian lehtori Anneli Meriläinen-Hyvärisen mukaan ”antropologinen tutkimus keskittyy erityisesti yksityisen ihmisen ja paikallisyhteisön kokemuksen esille nostami-

seen”. Tutkimukselle leimaa antava yhteiskunnallinen merkitys on pienen ihmisen äänen esiintuominen esimerkiksi suurissa muutostilanteissa, jotka koskettavat eniten juuri yksittäistä ihmistä ja yhteisöjä. Tutkimusaineisto kerätään kentältä, se on useimmiten laadullista ja koostuu hyvin usein henkilöhaastatteluista tietyn


12 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri

Tiede

Yhtä tärkeää on popularisoida tutkimustuloksia laajalle yleisölle, jota antropologiassa tutkitaan. Popularisointityötä tehdään jonkin verran, mutta pääpaino julkaisutyössä on kuitenkin tieteellisen tutkimuksen julkaisemisessa.

aihepiirin ympärillä. ”Tärkeää on, että ihmisen ääni saadaan kuulluksi, että päästään kiinni kokemukseen sellaisena kuin hän sen itse osaa kuvata”, painottaa Meriläinen-Hyvärinen. Antropologian yhteiskunnalliset tavoitteet voivat olla hyvin selkeitä, konkreettisia ja aikaansa sidottuja. MeriläinenHyvärinen kertoo omasta tekeillä olevasta post doc -tutkimuksestaan: ”Tutkimus käsittelee paikan merkitystä ihmiselämässä kohteenaan Talvivaaran kaivos, nimenomaan kaivosalueen entiset maanomistajat sekä kaivoksen lähipiirissä asuvat ihmiset.” Hän on haastatellut Sotkamon Talvivaaran kaivosalueen entisiä maanomistajia siitä, miten kaivostoiminta on vaikuttanut heidän elämäänsä. Antropologin tehtävä on tuoda laajaan tietoisuuteen tavallisten ihmisten käsityksiä tuottamalla tämänkaltaista tutkimusta. Meriläinen-Hyvärinen toteaa, että on tärkeää verkostoitua laajasti niin tieteen kentällä kuin ulkopuolisten toimijoiden kanssa, jotka vaikuttavat asioihin yhteiskunnallisella tasolla. ”Yhdessä tekemällä saadaan enemmän vahvuutta, näkökulmaa ja voimaa.” Yhtä tärkeää on popularisoida tutkimustuloksia laajalle yleisölle, jota antropologiassa tutkitaan. Popularisointityötä tehdään jonkin verran, mutta pääpaino julkaisutyössä on kuitenkin tieteellisen tutkimuksen julkaisemisessa. Päivittäisessä työskentelyssä keskitytään opetukseen ja tutkimuksen tekemiseen. Aikaa ja muita resursseja varsinaiselle popularisoinnille ei ole paljon, mutta Meriläinen-Hyvärinen korostaa, että tutkimustulosten jakamisella on korvaamaton merkitys. Koska alalla tutkitaan ihmisten kokemuksia, on tärkeää, että ihmiset itse saavat tietää miten heidän kokemuksiaan on tulkittu. Antropologi on tavallisen ihmisen äänitorvi, jonka avulla voidaan vaikuttaa yhteiskunnassa laajasti.

Monipuolisuus avaa hyvät uranäkymät Antropologeja koulutetaan aineen opetussuunnitelman mukaan ensisijaisesti tutkijoiksi. On kuitenkin selvää, että kaikki eivät suuntaa tutkijan uralle, vaan alavalintoja on lähes yhtä monta kuin on opiskelijoita. Henkilökohtaisten opetussuunnitelmien laatimisessa keskitytään siihen, että kukin opiskelija saa mielekkään tutkintokokonaisuuden, joka samalla suuntaa tulevaa uraa. Meriläinen-Hyvärinen toimii kulttuuriantropologian oppiaineen opintoneuvojana, joten hän rakentaa jokaisen uuden opiskelijan kanssa opiskelijan omia mielenkiinnonkohteita

vastaavan opintosuunnitelman, joka helpottaa myös tulevaa uravalintaa. ”Opiskelijoita pitää ohjata niin, etteivät he opiskele vain kaikkea kivaa, vaan että on olemassa selkeä kokonaisuus, jossa voisi ajatella olevan jotain senkaltaista logiikkaa, että se johtaisi myös hyvään ammattiin.” Yksi suosituimmista urasuuntautumisvaihtoehdoista antropologian opiskelijoiden keskuudessa on museoala. Tämä tarkoittaa MeriläinenHyvärisen mukaan sitä, että opinnoissa tulee olla arvosana kahdesta museoaineesta sekä museologian perusopinnot. Museoalan harjoitteluun pääsee Oulun seudulla hyvin, mikä lisää työllistymismahdollisuuksia alalle. Toinen suosittu vaihtoehto on suuntautua ympäristöalalle erilaisiin tehtäviin, jolloin sivuaineiksi valikoituvat usein biologian ja maantiedon kaltaiset oppiaineet. Kolmantena suosittuna alana MeriläinenHyvärinen mainitsee matkailualan, jossa työllistytään esimerkiksi suunnittelutehtäviin.

Työllistyminen kiinni omasta yrittämisestä Iso osa kulttuuritieteistä Oulun yliopistosta valmistuneista opiskelijoista on työllistynyt johtotehtäviin tai opetuksen ja kasvatuksen alalle. Loput tehtävät koostuvat erilaisista sirpaleista, joista tutkimus vie 13,3 % osuudellaan ison osan. Lisäksi MeriläinenHyvärinen mainitsee, että osa opiskelijoista työllistyy tutkimustehtäviin erilaisiin yliopiston ulkopuolisiin tutkimusprojekteihin. Yliopistoura ei ole ainoa vaihtoehto, jos haluaa tutkimustehtäviin. Meriläinen-Hyvärinen korostaa, että tärkeintä niin opinnoissa kuin työllistymisessä on henkilön itsensä ahkera yrittäminen. Antropologiasta valmistuvat saattavat tehdä lopulta yllättäviä uravalintoja, eikä opintojen huolellisesta ja selkeästi suuntautuneesta urasuunnittelusta huolimatta opiskelujen jälkeistä työelämää voida ennustaa. Kulttuuriantropologiksi kouluttautuneen vahvuudet työelämässä ovat Meriläinen-Hyvärisen mukaan yhteys tavallisiin ihmisiin ja laajat taidot verkostoitua. Työllistymiseen vaikuttaa usein esimerkiksi opinnäytetyön aihe. Meriläinen-Hyvärinen kuitenkin toteaa, että ”tärkeintä koko uran kannalta on yrittäminen, yrittäminen ja yrittäminen”. Pitää olla aktiivinen jo opiskeluvaiheessa. ”Tämä näkyy myös tilastoissa, sillä vuonna 2011 Oulun yliopiston humanistisesta tiedekunnasta valmistuneille tehdyssä kyselyssä 32 % vastanneista oli työllistynyt omaaloitteisesti.” ■

Harvoin suoraan ammattiin Oulun yliopiston koulutusalojen ja pääaineiden jakaminen tiettyyn ammattiin valmistaviin aloihin ja ei tiettyyn ammattiin valmistaviin aloihin on vaikeaa. Alla on kuitenkin lueteltu aloja, jotka valmistavat leimallisesti tiettyyn ammattiin, sekä vastapainona aloja, joista valmistuvien ammattikuvien kirjo on selvästi laajempi.

Tiettyyn ammattiin valmistavia aloja Oulun yliopistossa:

• biologian aineenopettajan koulutus

• englannin kielen aineenopettajan koulutus

• fysiikka, aineenopettajan koulutus

• hammaslääketieteen koulutusohjelma

• kemia, aineenopettajan koulutus

• 

logopedian koulutusohjelma

• luokanopettajakoulutus • lääketieteen koulutusohjelma

• ruotsin kielen aineenopettajakoulutus

• saksan kielen aineenopettajakoulutus

• suomen kielen aineenopettajakoulutus

• teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus

• terveystieteiden opettajan koulutusohjelma

• varhaiskasvatus Ei varsinaisesti tiettyyn ammattiin valmistavat alat:

• aate- ja oppihistoria • aineen ja rakenteen toiminnan fysiikkaa

• arkeologia • biotieteet • ekologia • epäorgaaninen ja fysikaalinen kemia

• geokemiaa • geologia ja mineralogia • geoympäristö • maan ja avaruuden fysiikkaa

• maantiede • maaperägeologia • orgaaninen kemiaa • sovellettua matematiikkaa • tilastotiede Lähtökohtaisesti minkä tahansa alan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut on pätevä toimimaan alansa asiantuntijatehtävissä tai tutkijana.

Humanisti useammin pätkätöissä TILASTOT EIVÄT kerro koko totuutta. Taloudellisesti vaikeiden aikojen vallitessa myös korkeasti koulutettujen työttömyys lisääntyy huomattavasti. Korkeakoulututkinto ei enää takaa varmaa työpaikkaa valmistumisen jälkeen. Humanististen alojen opiskelijat ovat kuuluisia pitkiksi venyvistä opiskeluajoista ja siitä, ettei uraa suunnitella riittävästi jo opiskeluvaiheessa. Sen sijaan keskitytään opiskelemaan sitä, mikä kiinnostaa, jolloin tutkintokokonaisuudet ovat usein hyvin laajoja ja toisaalta myös monipuolisia. Vaarana on, että koulutus ei valmista mihinkään, eivätkä työnantajat näe osaamista tutkinnon takana.

Vakituisessa kokopäivätyössä valmistuneista oli vuonna 2011 ainoastaan 7,6 prosenttia, mikä jää huomattavasti koko yliopiston keskiarvon (22,1 prosenttia) alapuolelle.

OULUN YLIOPISTON humanistisesta tiedekunnasta valmistuneista vuonna 2011 oli 22,9 prosenttia työttömänä työnhakijana. Vakituisessa kokopäivätyössä valmistuneista oli vuonna 2011 ainoastaan 7,6 prosenttia, mikä jää huomattavasti koko Oulun yliopiston keskiarvon (22,1 prosenttia) alapuolelle. Akateeminen työttömyys on lisääntynyt viime vuosina huimasti. Akavan tilastojen mukaan elokuussa 2013 humanistisilta aloilta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 2 780 oli työttömänä. Lisäystä edelliseen vuoteen tuli 419 henkilöä, kun vuoden 2012 tilastoissa vastaava luku oli 2 361. Näin työttömien humanististen alojen maistereiden osuus koko työvoimasta oli samaan aikaan yli 7 prosenttia. Vastavalmistuneiden korkeasti koulutettujen työttömyys kasvoi vuosien 2012 ja 2013 välillä 26,9 prosenttia, kun vastaava luku kaikkien korkeasti koulutettujen keskuudessa oli 25,2 prosenttia. ■

@ylkkari


2/2014 | 13

Hae sairaanhoitaja (AMK) -koulutukseen Ouluun

Lue lisää hakemisesta: www.amkhaku.fi Lue lisää meistä: www.diak.fi www.facebook.com/diamk

-10% (Ei koske lääkkeitä)

Katso videot koulutuksista:

Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätietoja Diakin Hakutoimistosta: puhelin 020 690 431, hakutoimisto@diak.fi

oulunylioppilaslehti


14 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri KAI LATVALEHTO • teksti ja kuvat Janne Taanila

Elämäntyö ruotsinsuomalaisuudesta Kai Latvalehto haluaa nostaa toisen polven ruotsinsuomalaisten tarinat kuultaviksi. KAI LATVALEHTO opiskeli vuosien 1987 ja 1995 välillä pääaineenaan englantilaista filologiaa vanhassa Snellmaniassa, joka sijaitsi Nahkatehtaankadulla nykyisen Tietomaan vieressä. ”80-luvulla meininki oli synkkää: silloisessa Snellussa oli pimeää ja kosteaa, opiskelijatkin pukeutuivat mustaan ja olivat sosiaalisesti sisäänpäin kääntyneitä”, Latvalehto sanoo. Valmistuttuaan filosofian maisteriksi Latvalehto toimi opettajana yli kymmenen

vuotta muun muassa Pohjolaopistossa. Kielipäätä Latvalehdolle on siunaantunut luonnostaan ympäristön vaikutuksesta, sillä hän eli lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa Ruotsin Göteborgissa, jonne hänen vanhempansa muuttivat Kain ollessa kaksivuotias. ”2000-luvulla iski keski-iän kriisi, kun tajusin, että olin ollut lähes tauotta koulunpenkillä vuodesta 1974 lähtien – välillä pulpetissa ja välillä pöydän toisella puolella.”

Kriisissä tosin piili taustalla muutakin. Olan takaa kuiski vaimennettu ääni Ruotsista, joka kantoi Latvalehdon lapsuusajan muistoja ja kipunoivia kokemuksia 1970-luvun Göteborgista. ”Pian huomasin, että toisen polven ruotsinsuomalaisuudesta ei ole mediassa tai juuri missään muuallakaan puhuttu.” Näitä entisiä nuoria, joilla on samanlainen tausta ja vastaavia tarinoita kerrottavanaan, on Latvalehdon mukaan nykyään Suomessakin yli 100 000.

”Lähestyin ystävääni ja dokumenttiohjaaja Mika Ronkaista, jolle avasin sielunmaisemaani.” Ronkainen ehdotti, että aiheesta voisi tehdä dokumentin. Latvalehto ei olisi itse halunnut parrasvaloihin, mutta Ronkainen asetti dokumentin ehdoksi sen, että Latvalehto suostuisi elokuvan päähenkilöksi.

Väitöskirja samasta aiheesta ”Yön yli nukuttua olin tehnyt päätökseni: asia oli minulle

niin tärkeä, että sitä ei saanut enää päästää käsistä.” Tuloksena syntyi dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä. Valtaosa elokuvasta kuvattiin vuonna 2010, ja samana vuonna Latvalehto kävi pitkästä aikaa yliopiston englannin laitoksella, joka oli siirtynyt Linnanmaalle. ”Yliopiston käytävillä vanha opettaja Ilkka Marjomaa kurkisteli huoneestaan ja kysyi spontaanisti, alkaisinko kirjoittaa väitöskirjaa.” Kolmen viikon kuluttua ha@ylkkari


2/2014 | 15

kemus jatko-opiskelijaksi oli vireillä. Palaset loksahtivat kohdalleen, ja samalla Latvalehto tiesi, että ruotsinsuomalaisuuden tutkimisesta tulisi hänen elämäntyönsä. ”Sain vahvan tunnepohjaisen kokemuksen siitä, että tämä on oma alani, ja minulla oli suuri tarve jatkaa aiheen parissa. Lisäksi olin hyvin otettu siitä, että minut hyväksyttiin jatko-opiskelijaksi ilman tutkijan taustaa. Sen sijaan käytännön kosketuspintaa löytyi sitäkin oulunylioppilaslehti

enemmän.” Nyt kaksi vuotta väitöskirjaansa kirjoittanut Latvalehto on jo voiton puolella. Jäljellä on laskelmien mukaan vielä puolitoista vuotta aikaa saattaa työ päätökseen. Väitöstyön ohjaajana toimi alusta lähtien Anthony Johnson, joka siirtyi myöhemmin töihin Åbo akademiin. Se ei Latvalehtoa haitannut, sillä hänkin tekee nyt väitöskirjaansa Åbo akademille. Ennen kuin täyspäiväinen väitöskirjatyö alkoi vuonna

2011, Latvalehto kävi taustatyönään kaksi kuukautta Göteborgissa opiskelemassa etnologiaa. ”Ruotsissa voi myös käytännössä oppia paljon siitä, miten suhtaudutaan eri taustoista tuleviin ihmisiin.” Tosin Latvalehdon mukaan ruotsalaisetkin osaavat olla välillä ärsyttäviä. ”Kun suomalaiset ovat umpimielisiä, niin ruotsalaiset ovat vähintään samassa määrin ylimielisiä.” Väitöskirjansa Latvalehto

kirjoittaa englanniksi. Jo humanistisen tiedekunnan dekaani Timo Lauttamus totesi aikoinaan Latvalehdolle, että väitöskirjaa ei tehdä pelkästään yhdelle laitokselle, vaan koko tiedekunnalle. Koska väitöstyössä tutkitaan toisen polven ruotsinsuomalaisten kokemuksia, tutkimus on subjektiivisesta lähtökohdastaan myös helpompi vetää laajempaan mittakaavaan, kun kielenä on englanti. ”Englannilla vältyn samalla luontevasti ikuiselta Suomi–

Ruotsi-maaottelulta eikä minun tarvitse valita puolta”, Latvalehto sanoo.

Lapsi ei erota kulttuureja samoin Keskeinen havainto kulttuurien yhteentörmäyksessä on Latvalehdon mukaan se, että aikuiset ihmiset osaavat vetää rajan oman ja vieraan kulttuurin välille. Sen sijaan lapset, jotka ovat sattuneet syntymään eri maassa kuin vanhempansa, eivät näe oman ja vieraan välistä


16 | Oulun ylioppilaslehti Ylkk채ri

@ylkkari


rajaa samalla tavalla. Usein tällainen jako on myös mahdotonta, sillä vieraassa maassa kasvaneelle vieraasta maasta tulee väistämättä osa omaa identiteettiä. ”En silti pidä itseäni juurettomana ihmisenä, päinvastoin. Vanhemmiten olen oppinut arvostamaan ruotsinsuomalaista taustaani”, Latvalehto sanoo. Vaikka Latvalehto on asunut vuodesta 1980 lähtien Haukiputaalla, on hänen toiset juurensa Göteborgissa. ”Kasvoin Ruotsissa myös ruotsin kielellä, joten olen ruotsinsuomalainen. Ennen kaikkea identifioin itseni göteborgilaiseksi suomalaiseksi”, Latvalehto kertoo. Etenkin vanhassa ruotsinsuomalaisuudessa oli samoja suuria linjoja, jotka näkyivät Pohjanlahden tälläkin puolella. ”Alkoholi, työttömyys (tai työhulluus) ja sodan arvet ovat niitä merkkejä, jotka usein erottivat suomalaisen maahanmuuttajan kantaruotsalaisista.” Latvalehdon mukaan sota on keskeisin mentaalinen piirre, joka erottaa suomalaiset ruotsalaisista. Vaikka sotaa ei olisi itse kokenutkaan, sota-aikana koetut asiat siirtyvät tavalla tai toisella nuoremmille sukupolville. Jos vaikkapa isoisä on kärsinyt sodan jälkeisistä traumoista, ovat nämä traumat saattaneet purkautua eteenpäin alkoholisoitumisena tai väkivaltaisuutena, jotka puolestaan aiheuttavat omat särönsä seuraavan sukupolven mielenmaisemassa.

muutosvauhdin jälkeen, ja monet päättivät jäädä Ruotsiin.” Latvalehto kuitenkin vältteli ruotsin kielen puhumista pitkään Suomeen tulonsa jälkeen ja kaikki Ruotsiin liittyvä oli hautautunut taka-alalle. ”Vasta opintojen loppusuoralla hankin pätevyyden opettaa ruotsia, vaikka kieli muuten olikin hallussa.” ”Ruotsalaisuus (varsinkin suomenruotsalaisuus) on osa meitä – olipa sitten Ruotsissa kasvanut tai ei. Suuret suomalaiset ovat olleet lähes poikkeuksetta ruotsinkielisiä ja Suomen kansallisvaltion kehitys pohjautuu pitkälti ruotsinkielisen sivistyneistön aikaansaannoksiin. Samoin suomalaisuus on osa Ruotsia.” Latvalehto toteaa, että juuret voivat olla muuallakin kuin Suomessa, eikä siinä ole mitään hävettävää.

Ruotsissa voi myös käytännössä oppia paljon siitä, miten suhtaudutaan eri taustoista tuleviin ihmisiin.

Ympäristö jää ihmisen sisimpään ”Samat muistojälkien mekanismit siirtyvät myös sukupolvien jatkumossa eteenpäin paljon voimakkaammin kuin tähän asti on luultu.” Ympäristö, jossa ihminen varttuu, jää sosiaalisesti, kielellisesti ja maantieteellisesti ihmisen sisimpään. Latvalehdon arvion mukaan 1960- ja 1970-lukujen suuren muuttoaallon matkalaisista noin puolet on palannut takaisin Suomeen. Osalla taas oma elämä juurtui pysyvästi Ruotsiin. ”Suomi ei ollut enää entisensä 1960-luvun valtavan

Kai Latvalehto Sen sjaan hän karsastaa aatevirtauksia, jotka ovat nousseet pintaan viime vuosien aikana. ”Maahanmuuton ja vaikkapa ruotsin kielen vastustaminen ovat oire suomalaisen yhteiskunnan arvokriisistä. Tällä hetkellä Suomi näyttäytyy yhtenä maailman sulkeutuneimmista maista, jos katsotaan maahanmuuttoa.” Latvalehdon mukaan onkin valitettavaa, että olemme niin huonoja sietämään ja vastaanottamaan vierautta. ”Vaikka olenkin urheilumiehiä, en enää jaksata seurata edes jääkiekkoa.” Jääkiekossa Latvalehtoa ärsyttää sisäinen koodisto, joka hyväksyy väkivallan. Maaotteluissa ahdistaa niihin liittyvä hurriviha. ”Kun pikkupoikana Ruotsissa itkin Juha Miedon sadasosatappiota Thomas Wassbergille, ei kukaan tullut au-

komaan päätä. Sen sijaan sain ymmärtäväisiä ja kaverillisia olantaputuksia.” ”Ruotsinsuomalaisuuttaan ihminen ei voi paeta, mutta sen kanssa voi tulla sinuiksi kohtaamalla sen.” Ruotsinsuomalaisuutta voi Latvalehdon mukaan toteuttaa Suomesta käsin esimerkiksi käymällä Ruotsissa, puhumalla ruotsia, kutsumalla kylään Ruotsissa asuvia sukulaisia tai vaikkapa käyttämällä ruotsia sosiaalisessa mediassa. ”Olen viimeisten vuosien aikana viettänyt vähintään kuukauden vuodessa Göteborgissa”, Latvalehto kertoo. Seuraavan kerran Latvalehto on menossa Göteborgiin 24. helmikuuta, jolloin Ruotsissa vietetään ruotsinsuomalaisten päivää. ”Kun saan mennä Göteborgissa paikalliseen pubiin katsomaan jalkapallon mestareiden liigan ottelua göteborgilaisena muiden göteborgilaisten joukossa, tekee se minusta onnellisemman ihmisen.”

Ruotsin kieli kytee aina taustalla Missään vaiheessa Latvalehdon ruotsin kieli ei ole unohtunut, vaan se on kytenyt aina taustalla Suomeen muuton jälkeenkin. ”En voi kuitenkaan pallotella jatkuvasti suomen ja ruotsin välillä, joten puoli on valittava.” Siksi Latvalehto kertookin tekevänsä aktiivisesti töitä tasapainon säilyttämiseksi. Tulevaisuuden unelmissa ei ole mökki Saimaalta, vaan kaksio göteborgilaisesta lähiöstä. ”Vielä viisi vuotta sitten en olisi uskaltanut edes huumorilla heittää mitään tällaista ilmoille, mutta nyt ajatus kuulostaa jo ihan uskottavalta”. Latvalehdon mukaan identiteetti ei ole pelkästään sitä mitä on, vaan myös sitä mitä haluaisi olla. Tärkeää onkin löytää positiiviset puolet ruotsinsuomalaisuudesta ja se rikkaus, mitä kahdet juuret voivat tarjota. ”Toisen polven ruotsinsuomalaisuus on vasta nyt alkanut nousta tapetille.” ”Onneksi suomalaisuus on Ruotsissa nykyään jopa vähän trendikästä, joten ainakaan Ruotsissa suomalaisia ’puukkojunkkarin juuria’ ei tarvitse enää peitellä.” ■

Kai Latvalehto

• Syntynyt 10.8.1967 Oulussa. • Eli lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa Ruotsin Göteborgissa. • Tuli Suomessa tunnetuksi Aknestik-yhtyeen kitaristina. • Asuu nykyään vaimonsa ja poikansa kanssa Haukiputaalla. • Tekee tällä hetkellä väitöskirjaa toisen sukupolven ruotsinsuomalaisten kulttuuri-identiteetistä. • Valittiin vuoden ruotsinsuomalaiseksi vuonna 2013. • Esiintyi isänsä kanssa Mika Ronkaisen viime vuonna ilmestyneessä dokumenttielokuvassa Laulu koti-ikävästä.

• Laulu koti-ikävästä voitti sittemmin useita palkintoja. Elokuva valittiin muun muassa parhaaksi pohjoismaiseksi dokumenttielokuvaksi Göteborgin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. oulunylioppilaslehti

2/2014 | 17

Kai Latvalehto ei olisi halunnut olla pääosassa Laulu koti-ikävästä -dokumentissa, mutta suostui siihen, koska piti asiaa niin tärkeänä. Nuorempana hän ei pitänyt asiaa merkityksellisenä, mutta vanhemmalla iällään hän on huomannut, että kertomatta jääneitä tarinoita toisen polven ruotsinsuomalaisuudesta olisi vaikka kuinka paljon.

Latvalehdon mukaan ruotsinsuomalaisuuttaan voi toteuttaa jossain määrin myös Suomesta käsin, esimerkiksi puhumalla ruotsia tai kutsumalla Ruotsissa asuvia sukulaisia kylään tai käyttämällä ruotsia sosiaalisessa mediassa. Parhaiten ruotsinsuomalaisuuden toteuttaminen onnistuu kuitenkin matkustamalla Ruotsiin. ”Olen viimeisten vuosien aikana viettänyt vähintään kuukauden vuodessa Göteborgissa”, Latvalehto sanoo.


18 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri MENOT Ilmoita seuraavat menot 24.2.2014 mennessä toimitus@oyy.fi.

SOPO-VALIOKUNTA Sosiaalipoliittisen valiokunnan vuoden ensimmäinen kokous: Tervetuloa mukaan sosiaalipoliittisen valiokunnan toimintaan! OYY:n sopovaliokunta aloittaa uuden toimintavuotensa kokoustamisen merkeissä keskiviikkona 12. helmikuuta. Kokous pidetään ylioppilaskunnan toimistolla Linnanmaalla, kello 16.00 alkaen. Kokouksen asiasisältönä on järjestäytymiseen liittyvät asiat ja valiokunnan vuoden toiminnan sunnittelu ajankohtaisia sopo-asioita unohtamatta. Pakkahuoneenkatu 10, 90100 Oulu

KONSERTTI OYY:n sekakuoro Cassiopeian 35-vuotisjuhlakonsertti lauantaina 22.2. kello 15.00 Oulun yliopiston Saalastinsalissa.

Etsitkö kotia? sato.fi

SATO Vuokraus ja myynti Puh. 0201 34 4400 Hallituskatu 20, 90100 Oulu

Punainen Risti Kontti

Puhelujen hinnat: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh+7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh+17 snt/min. Ulkomaan puhelut hinnaston muk.

Musiikkia, tä et d h i i v a j a u l i e urh opiskelijaystävällisessä hengessä!

koti kuten haluat

OPKO Oulun ev.lut. Opiskelijalähetys ry: Tule kanssamme etsimään ja löytämään vastauksia elämän suuruisiin kysymyksiin osoitteessa Torikatu 9 A 32 lauantaisin kello 18.30: 8.2. Terve seksuaalisuus, 15.2. Luomiskertomus, 22.2. OPKO 50-v (Isokatu 17), 23.2. su messu Pyhän Tuomaan kirkko, Mielikintie 3, 1.3. The Resurrection of Jesus (in English).

Pyhän Luukkaan kappeli, Yliopistokatu 7: Messu sunnuntaisin klo 10, pyhäkoulu English Service sunnuntaisin klo 16 Englanninkielinen messu su 23.2. klo 16, Ari Savuoja, saarna myös suomeksi, kaksikielinen pyhäkoulu. KappeLive la 1.2. klo 19, esiintyjänä J. Jyrä. Pyhän Tuomaan kirkko, Mielikintie 3: Opiskelijoiden kirkkopyhä su 23.2. klo 12, Ari Savuoja, Antti Leinonen. Keskustan srk-talo, Isokatu 17: Lenkkiryhmä to 6.2. ja 20.2. klo 18 Askartelua ja yhdessäoloa joka pe klo 16:30–18 Yökahvila pe 14.2. klo 19–24 ja pe 28.2. klo 19–24 Vanha pappila, Asemakatu 6: Nuorten aikuisten Raamis to 13.2. klo 18 ja to 27.2. klo 18 Kastellin kirkko, Töllintie 38: Tuomasmessu la 15.2. klo 18 Pyhän Andreaan kirkko, Sulkakuja 8: Varikkoilta su 16.2. klo 15

Opiskelijaliput 17 €

Sinua ja asioitasi varten: Yliopistopastori Ari Savuoja yliopistolla huone TF101, puh. 040 524 5919, yliopistopastori@oulu.fi

Kauppurienkatu 24 A, Oulu | Avoinna: ma-to 17-01, pe 15-04, la 14-04, su 15-01 044 7886190 | Sportit.fi | SportitVanhaPaloasema Facebook “f ” Logo

CMYK / .eps

Facebook “f ” Logo

CMYK / .eps

@ylkkari


2/2014 | 19

Abiliite RAE 2013 -RAPORTTI • teksti Ville Koivuniemi • kuvitus Sami Kaarakainen /Ylkkärin arkisto

Hallitus linjaa Ville Siikaluoma

Harrastuksia jokaiselle! VIIDESTÄ SEITSEMÄÄN VUOTTA. Tämän verran sinulle on siunattu Suomen valtion mukaan opintoaikaa yliopistossa. Ja tässä ajassa sitä pitäisi päästä talosta ulos maisterinpaperit kädessä. Onneksi täyttä seitsemää vuotta ei tarvitse käyttää vain ja ainoastaan tietoa ahmien ja oppimispäiväkirjoja suoltaen, vaan Oulun yliopistossa on suorastaan mahtavat mahdollisuudet myös toteuttaa itseään harrastusten, järjestötoiminnan ja vaikka minkälaisen muun mukavan aktiviteetin lomassa.

Kehuja useille aloille RAE-arvio osoitti, että Oulun yliopiston tutkimuksen kärki levittyy laajasti eri tieteenaloille. OULUN YLIOPISTON huippututkijat ja -tutkimusryhmät löytyvät monipuolisesti eri tieteenaloilta. Kansainväisesti terävintä kärkeä edustavista Oulun yliopiston tutkimusyhteisöistä parhaat arvosanat RAE 2013 -arvioinnissa saivat Matti Pietikäisen johtama konenäön tutkimuskeskus tekniikan alalla, Heikki Huikurin johtama sydän- ja verisuonitautuien tutkimusyhteisö terveystieteiden alalla, Esa Järvenpään johtama matematiikan tutkimuksen ryhmä ja Anssi Paasin johtama maantieteellisiä rajoja tutkiva Suomen Akatemian yksikkö RELATE-Oulu. Nuo neljä Oulun yliopiston tutkimusyhteisöä saivat RAEarvioinnissa parhaat mahdolliset pisteet kovimmassa mahdollisessa sarjassa. Aivan kannassa oli myös Johanna Myllyharjun johtama molekyylibiologian tutkimusyhteisö. ”Arvioinnin tulos osoittaa Oulun yliopiston tutkimuksen todella olevan monitieteistä. Oulun yliopistolla on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä kansainvälisesti entistä korkeatasoisemmaksi tutkimusympäristöksi ”, Oulun yliopiston tutkimusrehtori ja arvioinnin ohjausryhmän puheenjohtaja Taina Pihlajaniemi kommentoi tuloksia. RAE eli Research Assessment Excercise on yksi odotetuimpia Oulun yliopiston tutkimuksen tasonmittaajia, ja sen tuloksia analysoidaan takuulla yliopiston johdossa ja tutkimusyhteisöissä suurennuslasin kanssa.

Vaikutusta yliopiston strategiaan Yliopiston rehtori Lauri Lajunen kertoi heti tuoreeltaan, oulunylioppilaslehti

että RAE-arviointi vaikuttanee yliopiston strategiaan tulevaisuudessa. ”Yliopiston strategista tutkimusrahoitusta tullaan tulevaisuudessa suuntaamaan uusille parhaiten menestyneille tutkimusaloille. Tulosten perusteella yliopiston tulee harkita, että osa arvioinnissa hyvin menestyneistä tutkimusaloista nostetaan yliopiston kehittämisaloiksi ja osa nykyisistä kehittämisaloista painoaloiksi”, Lajunen kommentoi tuloksia tiedotteessa. Noin 300 000 euroa maksaneen RAE-arvioinnin antia Oulun yliopiston strategian muodostamisen lisäksi on sen sanallinen palaute ja ehdotukset toiminnan kehittämisestä. RAE-paneelit suosittelevat, että ulkomaisia huippututkijoita pitäisi rekrytoida Ouluun entistä hanakammin, tukea tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta paremmin ja ylläpitää tutkimuslaitteistoja ja -ympäristöjä laadukkaammin. Lisäksi esimerkiksi tutkimusyhteisöjen johtajien miesvaltaisuus sai moitteita. RAE-arvio tehdään Oulun yliopistossa nyt toista kertaa. Ensimmäisen kerran RAE-arvio tehtiin vuonna 2007, mutta silloin arvioitiin laitoksia. Tammikuun lopussa julkaistun RAE-arvioinnin kohteena olivat tutkimusyhteisöt, jotka olivat saaneet ilmoittautua tutkimukseen vapaaehtoisesti. Ilmoittautujia oli 44 yhteisöä, joista tehtiin yhteensä 49 arviota kolmessa eri paneelissa, jotka edustivat ihmistieteitä, bio- ja terveystieteitä sekä teknillisiä tieteitä ja luonnontieteitä. Tutkitut yhteisöt koostuvat yhteensä noin 2000 tutkijasta ja tutkimushenkilöstöstä. Seuraava RAE-arvio tehdään kuuden vuoden kuluttua. ■

Veni, Vidi, Vici. RAE-arvio suoritettiin kolmessa eri tieteenalan paneelissa ( ihmistieteet, bioja terveystieteet ja teknilliset sekä luonnontieteet). Arvioissa tutkimusyhteisöt saivat itse määritellä itsensä johonkin kategorioista veni (aloitteleva ryhmä), vidi (lähellä kv-läpilyöntiä oleva ryhmä) ja vici (kansainvälisesti korkeatasoinen ryhmä). Arvioijat pisteyttivät ryhmien tulokset arvoasteikolla 1–6. Vici-ryhmässä 6 pistettä saivat seuraavanlaista tutkimusta tekevät yhteisöt: Center for machine vision research (Matti Pietikäinen), Cardiovascular research community (Heikki Huikuri), Mathematical analysis (Esa Järvenpää) ja Crossing borders: the relational and territorial politics of bordering, identities and transnationalization (Anssi Paasi). Tissue development, homeostasis and malignancy (Johanna Myllyharju) sai tutkimuksissa pisteitä 5,9 ja ryhmät Learning and educational technology research unit (Sanna Järvelä) sekä Space physics and astronomy RC (Usoskin Ilya) molemmat 5,5 pistettä. Vidi-ryhmässä täydet 6 pistettä saivat ryhmät RC in bioarhaeological research (Markku Niskanen), Molecular materials (Risto Laitinen) ja More than Moore (Kordas Krisztian). Veni-sarjassa 6 pisteeseen ylsi ryhmä The age of adjustments? Critical and historical perspectives on governing citizens, wellbeing and environment (Hannu Heikkinen).

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN piirissä toimii yhteensä noin 38 harrastejärjestöksi luokiteltavaa yhdistystä ja yhteisöä, sekä 36 ainejärjestöä tai kiltaa. Harrastejärjestöjen parista opiskelija voi löytää itselleen - ilman minkäänlaisia lähtötasovaatimuksia - uuden harrastuksen vaikkapa laskettelun parista; osallistua Oulun yliopiston yrittäjyysmielisten opiskelijoiden toimintaan; hakea seuraa akateemisista metallisteista; tai vaikkapa liittyä yhteen viidestä yliopistolla toimivasta poliittisesta opiskelijajärjestöstä. Ainejärjestöjen ja kiltojen kautta voit myös hankkia aidosti arvokasta kokemusta järjestötoiminnasta, taloushallinnosta, tapahtumien järjestämisestä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta taikka tiedottamisesta. ENTÄPÄ SITTEN se joskus jopa kyseenalainen Shangri-La, eli itse ylioppilaskunnan, yliopiston ja mahdollisesti jopa kansallisen tason vaikuttaminen? Ylioppilaskunnan edustajisto on OYY:n korkein valtaa käyttävä elin, joka koostuu 37:stä joka toinen vuosi vaalein valittavasta edustajasta. Kuka tahansa ylioppilaskunnan jäsen voi lähteä näissä vaaleissa ehdolle haluamassaan viiteryhmässä, olkoon se sitten oppiainepohjaisesti tai poliittisesti sidonnainen.

Ainejärjestöjen ja kiltojen kautta voit myös hankkia aidosti arvokasta kokemusta järjestötoiminnasta, taloushallinnosta, tapahtumien järjestämisestä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta taikka tiedottamisesta.”

EDUSTAJISTON ALAISUUDESSA TOIMII puolestaan OYY:n hallitus, joka koostuu kahdeksasta edustajiston valitsemasta luottamushenkilöstä, ja puolestaan vaikuttaa yliopistoon ja sekä alueelliseen että kansalliseen kenttään. Myös hallitukseen voi hakea kuka tahansa ylioppilaskunnan jäsen mistä viiteryhmästä tahansa. Kaiken kaikkiaan tapoja toteuttaa itseään opintojen sivussa on uskomattoman laaja kirjo. Mielestäni on suorastaan surkuteltavaa, jos tämänkaltaiseen mahdollisuuteen ei nuoruuden vuosinaan tartu.

Kirjoittaja vastaa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa kansainvälisistä asioista sekä järjestö- ja kehitysyhteistyöstä.


20 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri

Abiliite KILTAHUONEKIERROS • teksti ja kuvat Ville Koivuniemi

Kiltisfakta Kiltahuoneen haltija: Sähköinsinöörikilta. Missä sijaitsee: Katakombeissa, Tiedekirjasto Telluksen pohjoispuolella. Naapurikiltahuoneina Sigman ja YMP:n kiltahuoneet. Huoneisiin mahtuu: 30. Ruuhkaisinta: Lounasaikaan tiistaista torstaihin. Pääasialliset käyttäjät: Toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat.

Lotta Lappeteläinen (vas. ylhäällä) ja Sami Harju viettävät paljon aikaa Sähköinsinöörikillan kiltahuoneella. Flipper on huoneen vetonaula.

Varustelu: Kioski, televisio, sohvia, pöytälätkä, darts, flipper, lehtiä, tietokoneita ja jääkaappi. Erikoista: Flipper.

Paikka päiväunille ja flipperin peluulle Oulun yliopiston sähkötekniikan opiskelijoiden kiltahuone tarjoaa tilat myös opiskelulle, vaikka pääpaino onkin opiskelijoiden viihtymisessä. LOTTA LAPPETELÄINEN kävelee Sähköinsinöörikillan kiltahuoneeseen aamulla kymmenen tienoilla. Edellisillan yhteisbileet tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden kanssa ovat venyneet pitkiksi, ja joku juhlija nukkuu väsymystään kiltahuoneen sohvalla. ”Huomenta”, tänä vuonna killan puheenjohtajaksi valittu Lappeteläinen huikkaa nukkujalle, mutta ei saa vastakaikua. ”Niin kuin näet, tämä takaosa on tällainen rauhallisempi paikka. Täällä voi vaikka levähtää

tai opiskella”, Lappeteläinen naureskelee. Sähköinsinöörien kiltahuone on tosiaan jaettu selvästi kahteen tilaan. Tai no selvästi ja selvästi, takahuoneessakin voi pelata dartsia tai pöytälätkää. Siellä on kuitenkin opiskeluille varattu pöytä ja kolme tietokonetta nettiyhteyksineen. ”Sitten on vielä hallituksen koppi”, Lappeteläinen jatkaa. Kolmannen vuoden sähkötekniikan opiskelija Sami Harju on tullut kiltahuoneelle tällä kertaa vain viettääkseen

aikaa. Hänen mukaansa opiskelukin kyllä huoneella onnistuu. ”Täällä tulee oltua käytännössä aina, jos olen yliopistolla mutta en ole luennolla tai kirjastossa”, Harju kertoo.

Osa flippervoitoista killan kassaan Kiltahuoneen ulko-oven puolella on kaikkea muuta kuin hiljainen tila. Iso huone pitää sisällään television katseluun tarkoitetun tilan ja keittiön. Huoneen yksi kulma kätkee

kiltahuoneen aarteen – Adams Family -flipperin. ”Harvoin tätä edes näkee ilman käyttäjiä”, Lappeteläinen kummastelee yksin nurkassa seisovaa Flipperiä. ”Meillä on tähän ihan hyvä tarjous. Meidän ei tarvitse tehdä tälle mitään, ja saamme vielä osan voitoista. Tämä on kyllä tämän kiltiksen kovin vetonaula.” Kaksi vuotta sitten saapuneen flipperin hommasi sähköinsinöörien kiltahuoneelle killan silloinen puheenjohtaja. Yksi kiltahuoneen tila on

vielä esittelemättä: allasosasto. Takahuoneessa on ovi, johon on kiinnitetty lappu. Siinä kerrotaan oven takana olevan allasosaston remontista. ”Neljästi vuodessa tuo allasosasto avataan, ja pidetään yhteiset juhlat Ympäristörakentajakillan kanssa”, Lappeteläinen hymyilee. Kiltahuoneen seinänaapurina toimii siis oikeasti ympäristötekniikan opiskelijoiden kiltahuone, mutta joka vuosi joku fuksi saadaan uskomaan ainakin hetkeksi allasosastoon. ■ @ylkkari


2/2014 | 21

twitter.com/ ylkkari

oulunylioppilaslehti

facebook.com/ oulunylioppilaslehti

issuu.com/ oulunylioppilaslehti


22 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri

Abiliite KAMPUKSEN KASVOT • teksti ja kuvat Sanna Häyrynen

Salakavalasti kielikoukkuun Jukka Mettovaara, 25, sanoo huomanneensa yläasteella, että kielet tarttuvat hyvin päähän. ENSIN JUKKA METTOVAARA opiskeli vain englantia ja ruotsia. Pakolliset kielet sujuivat loistavasti. Lukiossa mukaan kuvioon tulivat valinnaisina saksa, venäjä ja latina. Lisää houkutuksia tarjottiin kielikerhoissa, joissa pääsi oppimaan ranskaa, unkaria ja arabiaa. Yliopistossa Mettovaaran pääaineeksi valikoitui suomen kieli, koska sen rinnalla on voinut lukea esimerkiksi kiinaa, saamea ja sivuaineena viroa. Kevyenä huvina hän on vapaa-ajallaan tutustunut tsekkiin ja hollantiin. ”Lainasin kirjastosta oppikirjoja, mutta en päässyt niitten kanssa oikein mihinkään. Omatoiminen opiskelu vaatisi selkeät tavoitteet”, kielimies tietää. Meneillään olevan, viidennen opiskeluvuotensa Mettovaara viettää Tarton yliopistossa. Siellä hän on päässyt käyttämään viroa aktiivisesti. ”En ole koskaan joutunut vaihtamaan kieltä englantiin puhuessani paikallisten kanssa. Välillä saan pyytää selvennystä, mutta asiointi sujuu kyllä viroksi.” Komea Tarton yliopisto tarjoaa hienon opiskeluympäristön ja laajan kurssitarjonnan. Mettovaara on opiskellut viron

Esimerkiksi Dagens Nyheterin ja Die Zeitin nettiuutisten lukeminen ylläpitää ruotsin ja saksan taitoja. Harvinaisempien kielten kielioppia Jukka Mettovaara kertailee toisinaan kirjoista.

lisäksi suomalais-ugrilaista ersää ja Viron eteläosissa puhuttavaa võroa. myös komia, udmurttia ja metsänenetsiä, mutta kaikkeen ei riitä aika”, hän nauraa. Jukka Mettovaara ei ole tutustunut viiteentoista kieleen pidentääkseen ansioluetteloaan. Hän pyörii Wikipediassa lukemassa vieraista kielistä, sillä ne ovat itsessään niin kiinnostavia ja paljon enemmän kuin pelkkä kommunikaatioväline. Uutta kieltä opetellessa myös sen ajattelutapa pitää omaksua. ”Esimerkiksi arabiassa sanoja muodostetaan kolmen konsonantin juureen. Vokaaleja sijoitetaan konsonanttien eteen, väliin ja jälkeen. Erisukuisia kieliä lukemalla saa laajemman kuvan kielten logiikasta kuin opiskelemalla vaikka vain germaanisia englantia ja ruotsia”, Mettovaara näkee. Seuraavaksi hän haluaisi oppia islantia tai vaihtelun vuoksi jotakin romaanista kieltä, kuten espanjaa tai italiaa. Mettovaara hörähtää, että myös jokin mahdollisimman kummallinen, vaikkapa georgia, saattaisi olla kokeilun arvoinen. ■ ”TARTOSSA VOISI LUKEA

SE ON OPISKELIJANKIN PARAS PAIKKA!

ZZZ...

Tutustu tarjontaan...

PLUSMARK

KOTI

Z

Z

Z.

.. Z

ZZ..

.

...asuminen on meillä helppoa, ei ole huolta pihatöistä eikä asunnon kodinkoneista ja aikaa jää vaikka rentouttaville päivätorkuille. Meiltä saat hyvin varustellun ja helppohoitoisen kodin jokaiseen elämäntilanteeseen.

LÖYDÄ ITSESI WWW-SIVUILTAMME JA

KLIKKAA MEILTÄ KOTI. Aina voit myös soittaa, vastaamme kysymyksiisi mielellämme.

Sivakka-yhtymä Oy | Myllytullinkatu 4, 90130 OULU Puhelinpalvelu: (08) 3148 190

KESKITY ELÄMÄSSÄ OLENNAISEEN

KATSO LISÄÄ OULUNSIVAKKA.FI @ylkkari


2/2014 | 23

Analysoiva itsensä piiskuri Jenni Kukkonen myöntää olevansa jokaisella elämän alueella vaativa, mutta urheilussa piirre on vahvimmillaan JOULUKUUSSA JENNI KUKKONEN luisteli omat ulkoratojen ennätyksensä sekä 500 että 1000 metrillä korkeakouluopiskelijoiden olympialaisissa eli universiadeissa Italian Baselga di Pinéssä. Täydellisyyden tavoittelija ei osannut heti iloita onnistumisistaan. ”En huutanut jipii, olen maailman onnellisin. Viidelläsadalla metrillä harjoitus meni kilpailua paremmin ja tonnilla tuntui, ettei luistelu pysynyt oikein kasassa”, hän harmittelee ja toteaa, että itseensä voisi suhtautua armollisemmin. Kukkonen kuvailee olevansa urheilijana suunnitelmallis-analyyttinen. Epäonnistumiset hän käy jälkeenpäin läpi vaihe vaiheelta eikä voi olla asettamatta itselleen vaatimuksia ja tavoitteita. Pari vuotta sitten Kukkosen mielessä välähti, että urheilua voisi tehdä työksi, vaikka koulun luistelutuntien aikana hänellä oli kuulemma usein tekosyitä poissaoloille.

kymmenisen vuotta sitten. Angstisena teininä kokeilin ensimmäisen kerran pikaluistelua välineillä, jotka olivat suurin piirtein sota”LUISTELUN ALOITIN VASTA

ajalta ja vinksottivat mihin sattuu. Luistelu oli aluksi haastavaa, mutta nättiä, kun sen osasi”, Kukkonen kertaa. Tämänhetkisenä tavoitteena on saavuttaa puolentoista sekunnin päässä oleva maailmancupin raja-aika ja päästä osallistumaan cupin kiertueelle. Helmikuun lopulla edessä ovat SM-kilpailut, joissa hän aikoo kirkastaa viimevuotisen viidensadan metrin hopean kullaksi. Viidettä vuotta markkinointia opiskeleva pikaluistelija ahkeroi parhaillaan kasaan yksilöurheilijoiden sponsorointia käsittelevää graduaan. Kauppatieteiden maisteriksi valmistumisen jälkeen Kukkosen haaveena on keskittyä vain luisteluun ja saada harjoitella vaikkapa Inzellin akatemiassa. Jäällä ja opiskeluissa analysointiin harjaantunut graduntekijä on sitä mieltä, että urheilu on sekä tunnetta että tiedettä. ”Luistimia saatetaan rakentaa insinöörimäisen tarkasti, mitata luisteluasennon vaikutusta aikaan tai tuulitunnelissa pukujen ominaisuuksia. Kaikki tehdään täysillä. Siinä pitää olla sydän, sielu ja mieli mukana.”■

Edes yli kahdenkymmenen asteen pakkanen ei estä Jenni Kukkosta treenaamasta. Vähän aikaa sitten hänen varpaansa paleltuivat ja sinersivät pari päivää. Luistinten sisällä ei pidetä sukkia.

LASKEMINEN ON HAUSKINTA

HYVÄLLÄ PORUKALLA! Parhaiden kavereiden kanssa päivästä tunturissa tulee ikimuistoinen elämys. Iso-Syötteellä pääsette nauttimaan upeista maisemista, hyvistä rinteistä ja maittavasta ruuasta ja juomasta. Lisäksi olemme lähellä! Bussilla Oulusta vain kahden tunnin matka.

/isosyote oulunylioppilaslehti

@isosyote

@isosyote


24 | Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri

Abiliite ELOKUVA

HAARUKASSA • teksti ja kuva Maija Pylväs

Haarukassa Daniela Lehtola Ikä: 22 vuotta Opiskelee: kirjallisuutta, 4. vuosi Kotoisin: Kemijärveltä

12 YEARS A SLAVE

Asuu: Oulun Puolivälinkankaalla Harrastukset: elokuvat, lukeminen, liikunta kauden mukaan Lautasella: Calzone (kinkkua, mozzarellaa, rucolaa, kirsikkatomaatteja, parmesaania)

Ravintola

Pizzeria Da Mario Missä: Torikatu 24 Mitä: Monipuolinen pitsavalikoima erikoisemmillakin täytteillä. Myös jälkiruokia löytyy. Toimittaja testasi: Parman pitsan Arvio: Hyvää (mutta milloinpa pitsa ei olisi?) vaikka vähän liian suolaista. Plussaa monipuolisista täytteistä. Paikkana fiksumman oloinen kuin peruskänkkylä. Tähdet asteikolla 1–5:

***

Kolmen ruokalajin kokkailija Kirjallisuutta opiskeleva ja opettajaopinnot tehnyt Daniela Lehtola päätyi alalle sattumalta – alun perin suunnitelmissa oli historian opinnot ja kenties museologin työt. Ruoanlaitosta on tullut Danielalle jo harrastus. Kolmen ruokalajin illalliset onnistuu tämän naisen keittiössä, eikä kanssaruokailijoillakaan ole ollut valittamista. Miten päädyit opiskelemaan äidinkielenopettajaksi?

Yläasteelta lähtien ajattelin, että lähden opiskelemaan historiaa. Kun abikeväänä tuli haut, en haaveillutkaan enää historiasta, vaan ajauduin kirjallisuuden puolelle. Opehomma tuli sillä tavalla, että kokeilin, pääsenkö. Opintojen alussa aloin tehdä entisessä lukiossani sijaisuuksia, mikä sitten herätti kiinnostuksen alaan. Tykkäätkö kokkailla kotona?

Aina silloin kun on aikaa, teen ruokaa pitkänkin kaavan kautta. Muutaman kerran olen tehnyt

kolmen ruokalajin menun kokeilun vuoksi. Viimeaikoina on kokkailtu poikakaverin kanssa aika usein avokadopastaa, josta on tullut sellaista arkiruokaa. Ostin juuri myös venäläisen keittiön keittokirjan ja ajattelin kokeilla siitä jotain keittoa. Oletko koskaan karpannut, raakaruokahifistellyt tai muuten noudattanut jotain tiettyä ruokavaliota?

En ole koskaan lähtenyt tuommoiseen. Toki olen katsonut, etten mitään hiilariövereitä vetelisi. Terveellä maalaisjärjellä mennään. Ruoka on suuri nautinto, en pystyisi noudattamaan

sellaista, että nyt vaan jotain vihreää tai kauhea kasa proteiineja. Mitä ruokia (jää)kaapistasi löytyy aina?

Meillä on aina kasviksia, hedelmiä, ruisleipää, rahkaa ja kananmunia. Ja aina löytyy purkki raejuustoa koiraa varten! Käytkö paljon ravintoloissa ja kahviloissa?

Epäsäännöllisen säännöllisesti. Yleensä silloin, jos on joku erityisempi päivä tai tekee mieli jotain tiettyä ruokaa. Kavereitten kanssa tulee käytyä kahvilla, jos tulee keskustaan

pyörimään. Maistuiko se pitsa?

Ihan hyvältä maistui, kaikki tuli syötyä. Vähän oli ehkä liian suolaista. Mitä tykkäät tästä pitseriasta?

Tunnelmallinen paikka, ei sellainen perinteinen pitseria. Tosi mukava, että on laajasti erilaisia pitsoja. Täällä voisi istuskella pitemmänkin aikaa. Anna kokonaisarvosana tälle paikalle asteikolla 1–5.

Voisin antaa 4-. Nälkä lähti kyllä. ■

ON OLEMASSA kahdenlaisia loistavia elokuvia. Niitä jotka haluaa katsoa uudestaan ja niitä jotka haluaisi mieluummin unohtaa heti lopputekstien jälkeen. Steve McQueenin 12 Years a Slave kuuluu jälkimmäisiin. Brittiohjaajan kolmas elokuva perustuu amerikkalaisen Solomon Northupin omaelämäkertaan vuodelta 1853 ja kertoo 1800-luvun Pohjois-Amerikasta ja orjuudesta. Se on järkyttävä kuvaus vapautensa menettäneestä miehestä, joka joutuu elämään orjana yli kymmenen vuotta. 12 Years a Slave on siloittelematon teos vaikeasta ja amerikkalaisille arasta aiheesta. Tarina pitää reilun kahden tunnin ajan tiukasti otteessaan ja muun muassa Solomonin ajattelun muutos on kuvattu hienosti. Aluksi hän epäoikeudenmukaisesta kohtelusta huolimatta on toiveikas ja uskoo pääsevänsä vielä jonain päivänä orjuudesta vapaaksi, mutta joutuu matkan varrella valitettavan useasti pettymään ihmisiin. Chiwetel Ejioforin näyttelemän Solomonin tuskaan ja hiiipuvaan toivoon on helppo samastua. Loistavan elokuvasta tekevät toimivan käsikirjoituksen ja McQueenin vahvan ohjauksen lisäksi onnistunut roolitus. McQueenin luottonäyttelijä Michael Fassbender loistaa kuvottavana tilanhoitaja Edwin Eppsinä ja suuressa nosteessa oleva Benedict Cumberbatch vakuuttaa hieman inhimillisempänä tilanhoitaja William Fordina. Lisäksi kenialainen Lupita Nyong’o - joka tekee ensimmäisen elokuvaroolinsa - vakuuttaa kaltoinkohdeltuna orjana ja on oikeutetusti kärkipäässä, kun naissivuosa-Oscarin saajaa parhaillaan veikkaillaan. Myös Paul Dano ilkeänä työnjohtajana ja Paul Giamatti orjamyyjänä ovat luontevia ja osuvia valintoja. 12 Years a Slave on henkisesti raskas katsottava eikä päästä katsojaa helpolla. Vaikka sen haluaisi unohtaa, jää se mieleen kummittelemaan. McQueen tekee jo Golden Glopellla palkitulla elokuvallaan uraauurtavaa työtä tuodessaan orjuuden historiaa näin rohkeasti esille.

Minna Koivunen @ylkkari


2/2014 | 25

NÄYTÄT HYVÄLTÄ TÄNÄÄN • teksti ja kuvat Saga Skiftesvik

LEVYT

SEPTEMBER GIRLS Cursing the Sea

TAMMIKUUN JULKAISUJEN harvalukuisesta joukosta nousi tänä vuonna ensimmäisenä kouraan Dublinista ponnistava uusi garagepop-bändi: legendaarisen Big Star –yhtyeen biisistä nimensä saanut, pelkästään naisista koostuva September Girls on ollut kasassa muutaman vuoden, ja yhtyeen esikoisalbumi näkee nyt päivänvalon. Kulunut ilmaisu ontuu, sillä levyn soundissa ja tunnelmassa on paljon hämärän parkkihallin kolkkoutta. Ennen pitkäsoittoaan September Girlsillä on takanaan useita eri pienlevymerkeille

tehtyjä singlejä, mikä myös kuultaa levyltä läpi, vaikka vuoden, parin sisään äänitetyt “autotallibiisit” ovat sentään soundinsa puolesta samasta puusta. “We play fuzzy noise pop with lots of reverb and loud drums” ilmoittaa orkesteri itse kertoen samalla kaiken. Äänimaisemassa Stone Roses kohtaa Jesus and Mary Chainin eli lähes kadoksiin tilakaiutettu laulu yhdistyy korkealta kirskuviin kitaroihin ja pinnalle miksattuihin rytmisoittimiin. Edellä mainitusta seuraa, että lyriikoista tai stemmojen määrästä on turha yrittää saada selvää. Pisteet SG saa retroasenteesta, hyvistä urkusoundeista ja kahden kitaran sovituksista. Bändin omasta kuvauksesta päällimmäisenä totuutena jäävät kuitenkin pystyyn rummut, jotka peittävät alleen harmillisen paljon muusta sisällöstä. Lopulta käteen jää aika vähän, ja 12 kolmen-neljän minuutin biisiä September Girlsin itseään toistavalla reseptillä on debyytin kiinnostavuuden kannalta liikaa. Marko Pyhähuhta

Bändin omasta kuvauksesta päällimmäisenä totuutena jäävät kuitenkin pystyyn rummut, jotka peittävät alleen harmillisen paljon muusta sisällöstä.

BRUCE SPRINGSTEEN High Hopes

KÄSI YLÖS, jos et tiedä Bruce Springsteeniä? Nyt heti kirjastoon. Tai ei – tässäpä onkin tarjolla veikeä tutustumiskanava ”Pomon” tuoreempaan tuotantoon. Springsteenin 18. studiolevy nimittäin sisältää muutaman coverin lisäksi miehen aiemmista levysessioista tähteeksi jäänyttä materiaalia sekä omien biisien uusioversioita. Kiinnostavaa? Sitäkin. Mukana sopassa on nyt myös kitaravirtuoosi Tom Morello (Rage Against The Machine jne.), joka kiertuetuurailun jatkoksi on sessiomuusikkona soi-

oulunylioppilaslehti

tellut suurimmassa osassa pyttipannutyyppisen levyn biiseistä. Kuinka ollakaan, Morello on erikoisine soundeineen yllättävän paljon esillä ja siten paikoin haasteena E Street Bandin sisäänrakennetulle dynamiikalle – kuin liika chili muuten täydellisessä kastikkeessa. Lisämausteesta huolimatta sekalaisen biisivalikoiman kappaleet taipuvat rutiinin ja karisman voimin pääosin sulavasti yhtenäisen albuminimikkeen sisään. Täysin ilman tökkimistä ei Brucekaan vaikeasta urakasta suoriudu, mikä ei järisytä miehen kiveen hakattua asemaa rockin kaanonissa – päinvastoin se sitä bändinsä osalta jopa pönkittää: onhan mukana myös jo edesmenneiden jäsenten Clarence Clemonsin ja Danny Federicin soittamia osuuksia. Albumin kirkkain hetki koetaan The Rising –levyltä ylijääneessä kappaleessa Down in the Hole, joka rullaa vähin elein mutta vastustamattomasti eteenpäin muistuttaen samalla ärsyttävän ihanasti I’m On Fire –klassikosta. Marko Pyhähuhta

Ei kiitos ketturepuille Tietojenkäsittelytieteen opiskelija Jussi Karhu, 23, pukeutui teininä kirjaviin hopparivaatteisiin. Nykyisin hän suosii istuvia ja käytännöllisiä vaatteita, joissa on väriä vain maltillisesti. Miehen on vaikea ymmärtää, miksi joka toisen kaduntallaajan selässä keikkuu nykyisin samanlainen reppu. Mitkä ovat tyylisi kulmakivet?

Pukeudun siististi ja melko hillitysti mutta kuitenkin rennosti ja käytännöllisesti. Farkkujen kanssa pidän usein t-paitoja ja neuleita, chinojen kanssa sopii kauluspaita. Talvella laitan päälle lämmintä ja kurakelillä jalkaan kumpparit. Miten tyylisi on muuttunut teinivuosien jälkeen?

Aika radikaalisti. Teini-iässä olin riemunkirjava hoppari. Vaatteisiini olisi mahtunut pari kaveriakin. Nyt sille tyylille osaa jo nauraa. Nykyisin vaatteeni istuvat hyvin, ja värejä käytän kohtuudella. Miten suhtaudut trendeihin?

En varsinaisesti seuraa trendejä enkä lähde ihan kaikkeen mukaan. Poimin toki tyyliini joitain itselleni sopivia juttuja, kuten esimerkiksi farkkupaidat. Ostan mielummin melko ajattomia vaatteita. Mikä muotivillitys on mielestäsi huvittavin? Entä mitä muotivillitystä et ymmärrä?

Huvittavin ilmiö ovat YOLOpipot. En ymmärrä ylipäätänsä mitään massailmiöitä. Miksi ihan jokaisella pitää olla just se Kånken-reppu? Millaisissa vaatteissa et viihdy?

En viihdy epämukavissa tai omaan tyyliini sopimattomissa vaatteissa. Kiinnitän nykyään enemmän huomiota myös materiaaleihin ja koetan vältellä keinokuituisia vaatteita. Luonnonmateriaalit hengittävät ja kestävät. Ruutu vai raita?

Raita. Sitä on paljon sekä tpaidoissani että neuleissani. Pidän tosin myös ruutupaitoja. Miten tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden kuvitellaan pukeutuvan, ja miten te pukeudutte oikeasti?

Oletko ikinä katsonut Rillit huurussa? Heh. Onhan meitä nörttejäkin joka lähtöön. Osa on enemmän ja osa vähemmän stereotyyppisiä. On joukossa paljon fiksustikin pukeutuvia.

Jussi Karhu opiskelee toista vuotta tietojenkäsittelytieteitä. Hän käyttää villakangastakkia läpi talven ja paksumpaa talvitakkia vain kovimmilla pakkasilla. Kuvauspäivänä pakkasta oli 16 astetta.

Mitä vaatteita olet viimeksi hankkinut?

Ostin vasta uuden farkkupaidan sekä tummansiniset chinot. Millainen pukeutuminen saa huomiosi kadulla?

Huomioni kiinnitty poikkeuksellisen siististi pukeutuviin ihmisiin. Heihin, joista näkee heti, että heillä on tyylitajua. Huhujen mukaan et arkaile yhdistää farkkupaitaa ja farkkuhousuja. Mikä double denimissä viehättää sinua?

Onpas villejä huhuja! Sininen farkkupaita on kyllä voinut

mennäkin mustien farkkujen kanssa. En sitten tiedä, onko yhdistelmässä mitään erityistä viehätystä. Mielestäni kokonaisuus ei saa olla liian yksivärinen. Sellainen näyttää helposti siltä, että on aamulla unohtunut pyjama päälle. Mistä olet löytänyt Ted Bakerin nahkalaukkusi?

Bongasin laukun viime keväänä Dubain-reissulla, mutta tilasin sen itselleni vasta myöhemmin. Olin jo pidemmän aikaa yrittänyt löytää vähän siistimpää nahkaista laukkua, jossa kulkevat niin läppäri kuin koulukirjatkin. ■


FINE POINT • by Margarita Khartanovich

UUNO Oulu student life in English

Got an idea? Contact us! toimitus@oyy.fi

Should marijuana be legalized in Finland?

debates in Finland on decriminalising the use of cannabis.

U.S. President Barack Obama voiced his support for the legalisation of the marijuana in the states of Colorado and Washington. Although he recognizes that smoking pot is a bad habit and a vice, he does not think it to be more dangerous than alcohol. This statement has started a new wave of A FEW DAYS AGO

“The USA is the number one country in the war on drugs, so if it begins legalising the use of marijuana, it will surely have a major effect on Europe,” said Finnish sociologist Jussi Perälä to Yle. “Making marijuana legal in Finland is utopian, but at some stage something should happen about it,” he added. Finnish Cannabis

Association whose purpose is to advocate legalisation of cannabis has reacted too. On its website they ask why the responsible minister has not provided any comments yet: “Is the subject still a taboo in our country, at least for politicians?” The question is: will it start a serious debate in Finland that will lead to concrete decisions or will it be swept under the rug after a while as an awkward topic?

HI, 5 • by Margarita Khartanovich

A DAY WITH FINNS • text by By Bianca Beyer • photo by Denys Iablonskyi

Hi, 5

RAE2013: Academia – Always on the (re)Search

Notable Graduates of University of Oulu

Martti Ahtisaari

M.Sc., former President of Finland, Nobel Peace Prize laureate Isn’t it a good reason for being proud of your alma mater that an ex-President of Finland used to study there as well? Martti Ahtisaari graduated as a teacher from the University of Oulu in 1959. Now there is a whole international institute bearing his name at Oulu Business School. What is more is that he used to be an active member of the international students’ organization AIESEC, which helped him discover his passion about diplomacy. So, get inspired! You have all the chances for the glorious career too.

Leena Peltonen-Palotie D.Sc., professor, geneticist

This scientist was considered one of the world’s leading molecular geneticists. In 2004 she was listed as 77th of the 100 greatest Finns of all time by the Finnish television show, Suuret suomalaiset. Her contribution to defining the genetic components in the background of different diseases is priceless. Leena Peltonen-Palotie was a graduate of University of Oulu too, though in 1978. Unfortunately, she died in 2010 at the age of 57 from bone cancer.

Jarkko Oikarinen D.Sc., the developer of Internet Relay Chat Hackers know – Oulu is the home of the Internet Relay Chat (IRC). In a few words it is a system that allows chat and data transfer, including file sharing. It’s a really big thing with millions of users worldwide. Jarkko Oikarinen created it in 1988 while he was working at the University of Oulu. It earned him a Dvorak Award for Personal Achievement. So, if you have an interesting IT project on your mind, just put it into life – maybe it will become the next great bait for hackers.

We must all be able to contribute to our own future and to the future of our communities.”

Martti Ahtisaari in his Nobel Prize lecture

Sakari Orava

D.Sc., professor, sports medicine surgeon They call him “Dr. House of sports”. His client list includes football clubs like Real Madrid, Sevilla, Barcelona, Chelsea, Juventus. He is famous for operating surgeries on many top athletes, including David Beckham. And yes, he studied at the same university as you are studying now.

Jussi Pesonen

M.Sc. (Tech.), CEO of UPM-Kymmene Oyj Do you fancy a top management position some time in the future? Here is a good role model for you – Jussi Pesonen, the president and chief executive officer of UPM. Under his leadership the company has achieved remarkable results. Oh, what is UPM by the way? Well, it is one of the world’s largest leading forest industry companies.

A university is a place where you grow up while getting knowledge, improving your skills, meeting new people and preparing for the “real life”. But how does the university life look like on the other side, behind the scenes, so to say, in the heart of the faculties and departments? Where does all this endless knowledge, which is taught to us on daily basis, come from? Let’s peep into the backstage of the knowledge mining camp, shall we?

THE

SLY

DOGS

AMONG

YOU

might have realized long ago that research and studying are strongly connected – without research there wouldn’t be anything to teach. Only skilled and educated people can contribute to further research. If we consider the university as a huge melting pot for knowledge, the one that is gained through research, passed on in the form of books and lectures, and that we will keep with us hopefully for the remainders of our lives, the boundaries between those who are the students and those who are the teachers blur into each other. In our classes we do not only acquire knowledge that someone else has mined for us once, but we also might contribute to science already during projects and papers, and definitely (hopefully!) with our final thesis. Academia is a factory of knowledge, and every day people research, develop and experiment to discover and explain this world we are living in a little bit more. Not convinced yet? Let’s look at some numbers. There are around 15, 000 students currently enrolled at the university. With approximately 600 doctoral students, 225 professors and additionally around 700 project researchers and research assistants employed full time*, we theoretically have

one researcher per ten students. That seems to be a lot. If each of them had a project running with those ten students, we would achieve greatness constantly!

Veni, vidi, vici If you want to have a closer look at this greatness and evaluate how great it actually is, read the “Research Assessment Exercise” (RAE) report. The project started in 2012 and the report has just been published in an official discussion panel on January 28th. Three panels, namely one for Human Sciences, one for Health and Biosciences and one for Technology and Natural Sciences, consisting of experts from all over the world, have been assessing researchers of the University of Oulu. There were 49 research communities in total (and around 2, 000 people who were involved in this assessment), and the interesting thing is that those were not sorted and grouped by departments or research groups, but were mingled across those. One community could consist of 15 to 120 people, and the panels were then evaluating their work. To give everyone a chance, from “beginners” to “world class researchers”, the communities were divided into three categories – veni, vidi, vici (the

Asterix-fans know that this is the famous Latin phrase preferably used by Julius Caesar, meaning “I came, I saw, I conquered”) – and only compared among their peers. Veni-research- communities have a promising new idea and just get started, those in the vidi category are on the edge of their international breakthrough and the vici ones belong to world class research already. A lot of information and a lot of details to consider, you might think. Why don’t we just focus on the research and let those evaluations and rankings aside? A good question. The three speakers representing the panels, Kirsi Tirri, Kari Astala (both from the University of Helsinki) and Günter Breithardt (University of Münster, Germany) themselves suggest rather concentrating on the qualitative comments in their report instead of the rankings and numeric listings. Fact is, the best two research communities of each category get some extra funding for their projects. And we all know that funding is essential in the world of research, and labor hours, university labs and material are expensive. Also the word research implies already that success is far from being guaranteed. But the hunt for money is not the only purpose here. Among all the research


2/2014 | 27

Biochemistry Ph.D. student Geoffray Monteuuis at work.

the overall goal is to gain skills and knowledge. Both the multidisciplinary approach and the comments for the communities support the idea of cooperation, improvement and constructive help to move forward with research and as a university.

Rankings vs. Passion Vice Rector Taina Pihlajaniemi, chairing the event, also reminds that only having fun with your work and enjoying your research can lead to success in the end, and that numbers are not everything. Ironically, one lady in the audience requests immediately after this recommendation to see the bibliometric analysis (a ranking of the publications of the researchers according to the recognition and the significance of the scientific journal the publication appears oulunylioppilaslehti

in). It is as contradictory as the you are pondering to start a fact that at least half of the lis- career in academia yourself, teners leave after the presenta- you have to be aware of some tion of the report, missing out things. You need a strong pason the discussion between re- sion for science – so strong searchers and panelists, where that it outweighs backlashes, evaluation methods, imporlean periods and a much tance of big vs. small lower salary than you research groups (or would get for a siadvanced vs. bemilar job in the A lot of information ginners), and the private sector. and a lot of details to categorization consider, you might think. This goes along Why don’t we just focus are being diswith motivation the research and let cussed. After on. And power those evaluations and all, for some of endurance. rankings aside? A researchers, this And yes, there good question. just seems to be a might be times profession or busiwhere you have to ness like any other. fight for a funding, a position or a project against your colleagues and friends. Frustration < Publications are expected Motivation from you as well as earning No wonder, considering the ECTS (after all, you would be fact how competitive rese- a Ph.D. student), and in most arch is from the beginning. If of the cases you are required

to teach – so some pedagogical skills cannot do harm. Increasing globalization and mobility is emphasized in the RAE report recommendations, so be prepared to travel. Also, did you know that as a post-doc and even afterwards it might be best to switch your workplace every few years? If you decide to stay in academia, you will dedicate yourself and most of your lifetime to science. But if you do this out of passion, then, aside from the rankings and evaluations, you might get the biggest reward of it that you can think of: Just imagine you contributing to science and detecting some disease-healing, world changing, innovative discovery! And then – well, then you just modestly search for the next discovery. ■

*data taken from Sisu Statistical portal of the University of Oulu, end of 2013. Rae 2013 final report: http://www.oulu.fi/ external/RAE2013/ RAE2014_final_reportV2.pdf.

Correction

Hi, 5: International Views On Independence Day Riots (Ylkkäri 1/2014) was written by Bianca Beyer, not Maria Yarandaykina.


edullinen ruokakori omasta kaupasta

Salen hinnat ja tuotetiedot löytyvät myös netistä,

www.foodie.fm

Edut nyt ! S-mobiilissa

s-mobiili.fi

Sa

le Raksila

24h

•Helppo •Nopea •Lähellä sinua

• Alppila • Heinäpää • Herukka • Hintta • Höyhtyä • Intiö • Kaijonharju • Karjasilta • Kempele • Kuivasjärvi • Kuivasranta • Maikkula • Myllyoja • Mäntylä • Rajakylä • Raksila • Talvikangas • Toppila • Tuira

Katso oman Salesi palveluaika: www.arina.fi

Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri 2/2014  
Advertisement