Oulun ylioppilaslehti 6/2015

Page 1

6/2015 | 26.8.2015 | 55. vuosikerta

Merkitysten jäljittäjät Riikka Pulkkisen ja Juha Itkosen poluille on mahtunut sekä identiteetin puntarointia että ammatillista epäröintiä.

• SUHTEETTOMAN HYVÄ ELÄMÄ

s. 13

• UUNI

s. 18–19

• DIGIAJAN KÄSITYÖLÄINEN

s. 24


Sisältö

Tässä lehdessä 8

Suhteettoman hyvä elämä

Parisuhteettomuutta pidetään väliaikaisena tilana, pyristellään pakoon. Mutta ehkä itsekseen onkin hyvä olla.

josta

12 Merkitysten jäljittäjät Kirjailijat Riikka Pulkkinen ja Juha Itkonen jakavat käsityksen siitä, että kirjoittaminen on olemassaolon arvoituksen jäsentämistä.

Lopuksi 17 Keittiön valtaus Taloustiedettä opiskeleva Lasse Lappalainen toimii vapaa-ajallaan jääkiekkotuomarina ja on tarkka siitä mitä syö. 18 Uuni Who is supposed to leave Finland? 18 Hi, 5 tips for surviving your autumn in Oulu. 19

Carpe Diem

Halfway around the world.

20 Alumnilta oppia

Diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta valmistunut Antti Pohjola sai ensimmäisen oman alan työpaikkansa harjoitustöiden ansiosta.

s. 12

21 Kolumnisti Iikka Kivi

on löytänyt ratkaisun maailman ongelmiin.

23 Kolumnisti Eleonoora Riihinen pohtii valintojen sietämätöntä vaikeutta.

23 Pyhähuhdan levyarvioissa Emma Salokoski, Mitra ja Asa.

25 Kolumnisti Veera Adolfsen

Aluksi 3 Päätoimittajalta

Kesätyöt voivat mullistaa elämäsi.

4 Noin kuukauden uutiset

Linnanmaan kampuksen ainoaan kirjastoon Pegasukseen on kesän remontin myötä saatu lisää ryhmätyötiloja ja lukupaikkoja.

4 Asiantuntija tietää

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan asiantuntijat vastaavat opiskelijoiden kysymyksiin.

6 Päähenkilö

Kemianopiskelija Tuomas Vielma on huomannut, että tuutortoiminnalla on suora vaikutus oppimistuloksiin.

on hämmentynyt valheellisten käsitysten levittämisestä mediassa.

25 Hyypiön kulttuurimenoissa arvioitavana

Eija Timosen ja Nanna Saarlehon valokuvanäyttelyt sekä Turun sarjakuvakaupan Oulun toimipiste.

26 Vaikutuksentekijä

Henri Pulkkinen eli Paperi T on kiertänyt keikkalavoja kesällä tiuhaan ympäri Suomea, vaikka ei aiemmin halunnut esiintyä livenä lainkaan.

Laskelmointi ei ole kauhean mielenkiintoista. Henri Pulkkinen

s. 26


Päätoimittajalta

6/2015 26.8.2015 55. vuosikerta Oulun ylioppilaslehti on journalistisesti riippumaton. Vuonna 1960 perustettu lehti ilmestyy 10 kertaa vuonna 2015. Oulun ylioppilaslehti on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. PÄÄTOIMITTAJA Minna Koivunen paatoimittaja@oyy.fi TOIMITUSAPULAINEN Anni Hyypiö toimitusapulainen@oyy.fi

Kesätöiden mullistava vaikutus

TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT Veera Adolfsen, Bianca Beyer, Marcelo Goldmann, Heidi Hahtola, Mikael Heikkinen, Sanna Häyrynen, Juuli Juntura, Margarita Khartanovich, Iikka Kivi, Anna Mansisto, Marko Pyhähuhta, Eleonoora Riihinen, Tuua Savuoja, Alisa Tciriulnikova, Suvi Vinblad. KANNEN KUVA Tuua Savuoja TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Erkki Koiso-Kanttilankatu 1 X1 ovi, 2 krs. 90570 Oulu toimitus@oyy.fi JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta ILMESTYMISAIKATAULU www.ylkkari.fi ILMOITUSMYYNTI Suoramarkkinointi Mega Oy Maija-Liisa Kokko 044 7736616 ilmoitusmyynti@sm-mega.fi Valtakunnalliset ilmoitukset Pirunnurkki Oy 020 7969580 Toimitus ei vastaa tilaamattomasta materiaalista. Lehden vastuu rajoittuu ilmoituksen hintaan. PAINO Botnia Print, Kokkola PAINOS 4500 kpl ISSN 0355-9238 (painettu) ISSN 1798-9922 (verkko) ISSN-L 0355-9238 SEURAAVA NUMERO ILMESTYY 23.9.

PÄÄTOIMITTAJA | Minna Koivunen, minna.koivunen@oyy.fi

T

ärkeintä on vain tehdä. Näin ajattelee Henri Pulkkinen, joka tunnetaan myös nimellä Paperi T. Tämän lehden haastattelussa (s. 26) hän sanoo, että kaikki tekeminen johtaa aina johonkin uuteen projektiin, josta taas saa uusia ideoita seuraavaan. Samastun tuohon ajatukseen. Kun tekee asioita yksi kerrallaan, eikä liikaa mieti tulevaa ja rakenna laskelmoidusti uraansa, oma polku syntyy huomaamatta. Joskus vahingossakin. Tämä ei tarkoita sitä, että suorittaisi kursseja päämäärättömästi tai kävisi töissä siellä sun täällä. Pitää tehdä sitä, mistä on kiinnostunut ja mikä innostaa kehittämään itseään. Ystäväni kertoi hiljattain tyytyväisenä kuluneen kesän työkokemuksestaan Hyvinkäällä. Jo toukokuussa hän oli innoissaan, kun oli vihdoin saanut unelmiensa kesätyön ympäristötekniikan alalla, jota hän sivuaineenaan opiskelee. Kolmena keväänä kaverini oli hakenut samantyyppisiä paikkoja, mutta joutunut tyytymään pääaineensa tuotantotalouden töihin. Niiden sisältö ei häntä kiinnostanut, ja noissa työympäristöissä vain rahalla oli ollut merkitystä. Aiempien kesätöidensä takia ystäväni ajatteli, ettei halua valmistua. Työelämään siirtyminen ei houkutellut, koska töissä oli aina ollut ankeaa. Tavatessamme ystäväni hihkui: ”Töissä onkin mukavaa!” Hänelle oli uutta, ettei aamui-

sin ärsyttänyt nousta sängystä ja lähteä töihin. Nosturifirmassa ympäristöasioiden parissa työskentely oli ollut erittäin motivoivaa, koska työllä tuntui olevan tarkoitus. Kesän alussa hänellä oli suuret odotukset tulevasta työstä. Pelko liian kovista odotuksista oli turha, koska ne jopa ylittyivät. Enää ystäväni ei aio lykätä valmistumista, koska työelämässä on tarjolla mielenkiintoisia haasteita. Tällaiset kokemukset ovat mahtavia, koska ne osoittavat, että omista intohimoista ja kiinnostuksenkohteista on hyvä pitää kiinni ja kivuta niitä kohti. Kannattaa sinnikkäästi hakea työpaikkoja, jotka kiinnostavat, eikä pidä lannistua, jos ensimmäisillä kerroilla ei tärppää. Jokainen työpaikka opettaa aina jotakin, joten reitin varrelle osuvat tympeätkin kokemukset ovat arvokkaita. Ennen pahimpia opiskelukiireitä on hyvä miettiä, mitä kesätyöt antoivat ja mitä niistä sai irti. Toivottavasti käteen jäi muutakin kuin numeroita pankkitilille. Ps. Kädessäsi tai näytölläsi on toinen numero uudistettua Oulun ylioppilaslehteä. Otamme mielellämme vastaan palautetta. Mikä toimii? Miten voimme entisestään parantaa lehteämme? Juttuehdotuksiakin meille voi lähettää! Palaute ja muu posti osoitteeseen toimitus@oyy.fi.

NRO 6 | 2015

OULUN YLIOPPILASLEHTI

3


Noin kuukauden uutiset Taito- ja taidepainotteisessa luokanopettajakoulutuksessa opiskeleva Alisa Pyykkönen tykkää Pegasus-kirjaston uusista lukupaikoista.

ja uusi palautusautomaatti, josta asiakkaat saavat kuitin palautetuista kirjoista kuten Oulun kaupungin pääkirjastolla. Palautusautomaatti lisäksi lajittelee kirjat, mikä helpottaa kirjaston henkilökunnan työtä.

Tellus seuraavaksi remontissa

Päivitetty Pegasus Linnanmaan kampuksen ainoaan kirjastoon Pegasukseen on kesän remontin myötä saatu lisää ryhmätyöskentelytiloja ja lukupaikkoja. TEKSTI JA KUVA Minna Koivunen ELOKUUN LOPUSSA valmistuva Pegasuksen remontti luo kirjastoon 100 yksittäistä lukupaikkaa ja 30 ryhmätyötilaa lisää. Kirjaston toisen ja kolmannen kerroksen tiloista suurin osa on muutettu opiskelutiloiksi ja kolmannesta kerroksesta löytyy nyt noin 100 hiljaista lukupaikkaa. Kaikkiaan opiskelupaikkoja uudistuneessa Pegasuksessa on reilu 600. Tilaa on saatu kirjakokoelmia supistamalla, lehtikokoelmia sähköi-

seen muotoon siirtämällä ja ottamalla uudiskäyttöön vähentyneen henkilökunnan työhuoneita. Kokoelmien supistaminen ja poistuvien kirjojen kriteereistä päättäminen on tehty yhteistyössä tiedekuntien ja kirjaston välillä. Pegasuksesta ja Telluksesta fyysisesti poistuneet kirjat eivät ole hävinneet kuitenkaan käytöstä, vaan ne on siirretty Kuopion varastokirjastoon, josta niitä voi edelleen lainata mak-

Asiantuntija tietää Kysy, jos jokin opiskelijaelämässä tai yliopistolla askarruttaa. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan asiantuntijat vastaavat. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen toimitus@oyy.fi tai Facebook-sivuillamme (www.facebook.com/oulunylioppilaslehti) olevan lomakkeen kautta.

4

sutta, kertoo ylikirjastonhoitajana 31. elokuuta saakka toimiva Päivi Kytömäki. Poistuvat kirjat olivat vanhaa aineistoa eli teoksia, joita ei ole kymmeneen vuoteen lainattu. Kirjakokoelmat ovat pysyneet muuten 1. ja 2. kerroksessa, mutta kaunokirjallisuus on siirtynyt kolmanteen kerrokseen. Muita uudistuksia Pegasuksessa ovat muun muassa tilojen selkeyttäminen, valaistuksen parantaminen

tintä hyvissä ajoin. Julistekampanjan tehoakaan ei kannata aliarvioida. Kampusten ilmoitustaulut hyötykäyttöön! On myös hyvä idea laittaa tapahtumastasi tieto OYY:n viikkokirjeeseen (viikkokirje@oyy. fi), joka tavoittaa opiskelijoita laajasti. Viikkokirjeen ja ainejärjestöjen sähköpostilistojen lisäksi kannattaa hyödyntää teemoiteltuja listoja: bileet@oyy.fi, kulttuuri@oyy.fi, harraste@ oyy.fi ja liikunta@oyy.fi palvelevat juuri tietyistä aiheista kiinnostuneita opiskelijoita.

Järjestän huikeaa tapahtumaa, josta haluaisin tiedon mahdollisimman monelle opiskelijalle. Mistä saan opiskelijat kiinni?

Veera Adolfsen, OYY:n viestintäsihteeri

Parhaiten tapahtumat leviävät toki sosiaalisessa mediassa. Keksi hyvä hashtag ja aloita vies-

Jos lähden vaihtoon ulkomaille, viivästyttääkö se valmistumistani?

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 6 | 2015

Vaikka kirjasto Telluksesta lakkautettiin, sinne jää ryhmätyötiloja ja lukupaikkoja, mutta tila täytyy ensin remontoida. Syyskuussa alkavan remontin on määrä valmistua loppuvuoteen mennessä. Kiinteistöinsinööri Timo Haverinen kertoo, että Tellukseen tulee 80 työpistettä, ryhmätyötiloihin 180 paikkaa ja hiljaiselle työskentelualueelle 20 paikkaa. Lisäksi 40 paikan mikroluokka on opiskelijoiden käytössä opetuksen ulkopuolisina aikoina. Ennen vuoden vaihdettakin opiskelijoiden täytyy päästä opiskelemaan itsenäisesti. Haverinen sanoo, että heillä on työn alla löytää mahdollisimman pian korvaavia työskentelytiloja Telluksen läheisyydestä remontin ajaksi. Entisen Lunan tilat Tellusta vastapäätä on yksi vaihtoehto tilapäisille työtiloille, mutta siitä ei ole vielä varmuutta. ”Aikaisempaan verrattuna Pegasuksen ja Telluksen remonttien jälkeen ryhmätyötiloja ja lukupaikkoja on enemmän”, vakuuttaa Päivi Kytömäki. •

Vaihto-opiskelun ei pitäisi pitkittää opintoja, jos olet ottanut selvää, hyväksiluetaanko vaihdon aikana suorittamasi opinnot tutkintoosi. Tämän vuoksi vaihto-opiskelujakson suunnittelu kannattaakin aloittaa hyvissä ajoin ja tehdä opintosuunnitelma huolellisesti. Vaihdosta palattuasi, selvitä mahdollisimman pian opintojen hyväksiluku, jotta saat vaihdon aikana suorittamistasi opinnoista opintopisteet mahdollisimman pian. Lisätietoja saat oman oppiaineesi tai tiedekuntasi kv-koordinaattorilta. Ylioppilaskunnan kv-asiantuntija auttaa myös mielellään. Juuli Juntura, OYY:n kansainvälisten asioiden ja järjestöasioiden asiantuntija


vulcanalia passport 9.9.2015 @Linnanmaa My Name Stand & Standholder's signature

Stand & Standholder's signature

Stand & Standholder's signature

partying ALoNG:

oYY's student organisation fair brings the main lobby of Linnanmaa campus to life on the 9th of September from 10 am to 2 pm. return this passport filled out to oYY's stand during the Fair. you'll get an amazing vulcanalia overall badge!

oYY:n järjestömessut valtaavat linnanmaan kampuksen keskusaulan 9.9. klo 10–14. Täytä tämä passi ja palauta se messujen aikana oYY:n ständille. palkitsemme sinut hienolla vulcanalia-haalarimerkillä!


Päähenkilö | Palstalla yliopistolainen pääsee ääneen.

Kun arkijärki ei riitä Tuutoropiskelija laajentaa yhteisten pohdintojen kautta sekä muitten että omien ajatustensa ratoja. Pelkkä luennoilla istuminen ei riitä siihen, että yliopisto pystyisi valmistamaan asiantuntevia osaajia työmaailmaan. TEKSTI Sanna Häyrynen KUVA Anna Mansisto

JOS JOKU haluaa oppia, häntä pitää auttaa. Tätä mieltä on kemianopiskelija Tuomas Vielma, joka pyrkii estämään sen, että kenenkään opintopisteet – tai jopa tutkintotodistuksen saaminen – jäisivät roikkumaan ylitsepääsemättömien aivopähkinöiden vuoksi. ”Ovathan kurssit välillä aivan hemmetin vaikeita!” hän tuskastelee. Siksi Vielma on opastanut opiskelukavereitaan kemianopiskelijoiden tuutortuvalla. Reilu vuosikymmen sitten ainejärjestö Valenssi onnistui saamaan huoneen omatoimista tukiopetusta varten. Kemian laitoksen tammikuisesta muutosta asti tuutortupa on sijainnut Valenssin kopiksi kutsuttavalla kiltahuoneella. Tupa on sermein rajattu tila. Sinne opiskelijat ovat vieneet yliopistolta pelastettuja tietokoneita ja kirjaston poistolaareista napattuja oppikirjoja. Tuvalle voi mennä milloin tahansa ja kysyä kiltahuoneella oleskelevilta kavereilta tukea. Myös järjestettyä lisäoppia annetaan, jos kursseihin ei kuulu pakollisia laskuharjoituksia. Toissa vuonna fysikaalisen kemian ensimmäisen kurssin kanssa kävi onni, kun tuutoropetuksen toteuttamiseen saatiin ylioppilaskunnalta Universitasrahaa. Avustuksen voi käyttää vain kerran, joten toiminta jatkuu vapaaehtoisten voimin. ”Nyt olen kaverin kanssa ideoinut, että laboratorioharjoitusten valmisteluun ja raportointiin voisi antaa tuutorointia, koska tehtävät ovat usein todella työläitä ja aikaa menee enemmän kuin opintopisteet antaisivat olettaa”, Vielma suunnittelee.

Auttavat ajatusmallit Aina ideointiin ei riitä kavereita. Viime kevään fysikaalisen kemian toisen kurssin tuutoropetusta Vielma antoi yksin. 6

OULUN YLIOPPILASLEHTI

Hän ei koe, että tuutorointi veisi kohtuuttomasti aikaa, vaikka siitä ei palkkiota saakaan. Fysikaalisen kemian tuutortuokioita Vielma antoi kymmenelle osallistujalle kevätlukukaudella neljä tuntia keskiviik-

TUOMAS VIELMA » 21 vuotta. » Asunut aina Oulussa, tällä hetkellä Värtössä. » Opiskelee kemiaa pääaineenaan. Sivuaineina matematiikkaa ja fysiikkaa. » Oli kesän töissä tutkimusassistenttina Kokkolassa Bolidenin sinkkitehtaan tutkimuslaboratoriossa. Edelliskesänä samassa tehtaassa prosessinhoitajana. Työskennellyt lisäksi rakennustyömailla. » Kemianopiskelijoiden ainejärjestö Valenssin puheenjohtaja. Toiminut myös excumestarina ja Valenssin lehden päätoimittajana. » Aktiivisena tuutorina kemianopiskelijoiden tuutortuvalla. » Kouluaikoina toimi tukioppilaana. » Lapsena unelma-ammatteja olivat astronautti, tähtitieteilijä ja leipuri. » Vapaa-ajalla treenaa painonnostoa. » Haaveilee valmistuvansa hyvillä papereilla ja saavansa mielenkiintoisen asiantuntijatyön. » Toivoo, että opiskelijat uskaltaisivat motivoida toisiaan oppimaan.

NRO 6 | 2015

koisin. Valmisteluun meni pari tuntia lisää, kun Vielma kävi laskut läpi, teki muistiinpanot ja mietti, missä virheitä voisi ilmetä. ”Fysikaalisen kemian kvanttimekaniikan asiat ovat niin abstrakteja, ettei niitä voi arkijärjellä ymmärtää. Yritän tarjota yksinkertaistavia ajatusmalleja”, hän kertoo opetustavoistaan. Vielma esimerkiksi saattaa visualisoida lämpöenergian tuottamisprosessin piirtämällä atomeja esittäviä palloja, jotka tökkivät toisiaan ja levittävät lämpöä. Kysyminen on toinen toimiva konsti. ”Kun kysyy oikeanlaiset kysymykset, rattaat lähtevät liikkeelle ja tuutoroitava saa ideasta kiinni. Sitten ajatusta voi työstää eteenpäin ja ongelmat ratkeavat.” Tuutorin ei Vielman mukaan tarvitse olla ylivoimainen luonnontieteen asiantuntija. Oleellisinta on keskusteleminen ja näkökulmien vaihtaminen. Opettajaksi Vielma ei tähtää, vaan voisi nähdä itsensä nimenomaan fysikaalisen kemian asiantuntijatehtävissä. Tuutoroinnin kautta hän on oppinut ymmärtämään, miten opiskelukaverit ajattelevat tuon alueen ilmiöistä. Myös kemiaan kuuluu pohtiminen.

Tuloksen kanssa ulos Alun alkaen tuutortupa on kuulemma matematiikan puolestapuhujan, Oulun yliopistossa opettaneen Alli Huovisen keksintö. Matematiikan, kemian ja fysiikan opiskelijat ovat ottaneet toiminnan omakseen. Teknillisessä tiedekunnassa järjestetään laskuharjoituksia, ja muilla aloilla opiskelijat voivat järjestää omatoimisesti esimerkiksi lukupiirejä tai study group -kokoontumisia, joissa tehtäviä ratkotaan yhdessä. Tuomas Vielma kannustaa ainejärjestöjä tarjoamaan bileitten lisäk-

Kun kysyy oikeanlaiset kysymykset, rattaat lähtevät liikkeelle ja tuutoroitava saa ideasta kiinni.

si tukea myös opiskeluun, koska se ei välttämättä vaadi edes rahallisia uhrauksia, vaan viitseliäisyyttä. Hän on havainnut, että tuutortoiminnalla on suora vaikutus oppimistuloksiin. Ne, jotka käyvät laskuharjoituksissa tai tuutortuvalla saavat parempia arvosanoja tenteistä. Pelkät numerot eivät silti ratkaise. Olennaista on ymmärtää ilmiöt. ”Jos meistä halutaan kouluttaa asiansa osaavia kemistejä, pelkkä luennoilla käyminen ja ulkoa opettelu eivät riitä”, Vielma näpäyttää. Omalta oppiaineeltaan hän toivookin ohjatun tuutoroinnin mahdollistamista esimerkiksi materiaaleja tarjoamalla. ”On väärin, jos opettaja tentin jälkeen sanoo, että tämä olisi pitänyt tehdä näin ja näin, jos tietoa ei ole annettu missään”, hän sanoo. Tuutoreiden tarkoitus ei silti ole tehdä opettajien työtä, vaan tarjota kanava yhteiselle syventymiselle. Vielma korostaa, etteivät tulevaisuuden luonnontieteilijätkään homehdu omissa kammioissaan, sillä he tekevät ryhmätyötä. Hänen mielestään ei ole väliä, onko kyse orgaanisesta kemiasta vai henkilökemiasta. Keskustelu auttaa molemmissa. •


Miksi kaveria kannattaa auttaa, Tuomas Vielma? 1 Keskustelemalla ongelmat ratkeavat.

2 Molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa kumpikin oppii.

3 Verkostoituminen luo vapaa-ajan ja työelämän kontakteja.

4 Maine avuliaana ja hyvänä tyyppinä voi olla myöhemmin työnhaussa eduksi.

Tuomas Vielma saa kiksejä puhuessaan kemian ilmiöistä ja ihmettelee, miksi nörtin mainetta pelätään, vaikka oman alan keskusteluihin osallistuminen on olennainen osa yliopistokoulutusta.



Suhteettoman hyvä elämä Ei-toivottuna välivaiheena parisuhteettomuudesta pyristellään eroon. Mutta ehkä itsekseen onkin kivaa. TEKSTI Sanna Häyrynen KUVITUS Mikael Heikkinen

JOKO SE kaveri on löytynyt? Oletko liian vaativa, kun kukaan ei kelpaa? Seurusteletko? Näitä äärimmäisen henkilökohtaisia kysymyksiä omillaan eläville esittävät niin tädit, sedät, kaverit kuin puolitutut, vaikka pariutuminen ei ole päätös tai hankinta. Siihen liittyy lukematon määrä muuttujia. ”Painostaville uteluille voi asettaa rajat. Häpeilevä selitteleminen saattaa vain vahvistaa sinkun omaa negatiivista suhtautumista tilanteeseensa”, sanoo Väestöliiton Parisuhdekeskuksen psykologi Elina Nurminen. Hän arvelee, että erilaiset elämäntilanteet kiinnostavat, koska sosiologisesti katsottuna ihmiset pyrkivät symmetriaan. Seurustelusuhde tuntuu olevan oletusarvo, ja suhteen puuttumiselle etsitään syitä. Silti Nurmisen mukaan yli miljoona suomalaista asuu yksin. Heistä osa elää parisuhteessa, mutta tarkkoja määriä ei ole voitu tilastoida. Suhteettomuusstatus on saanut julkisissa puheissa saman vaarallisuusleiman kuin istuminen. Molemmat tappavat. Sinkut sairastavat ja ovat yksinäisiä. Yksin eläminen on vieläpä kallista, kun kukaan ei jaa ruoka- ja asumismenoja. Kuka tuollaiseen viiteryhmään haluaisi kuulua? Moni kuitenkin kuuluu, eikä koe asiaa ongelmaksi.

Aina itsenäinen Joskus Elina Huikari, 30, ajatteli, että peruskoulun jälkeen jatketaan lukioon, sitten opiskelemaan, löydetään mies, mennään naimisiin, töihin ja ostetaan talo. Toisin kävi. Parisuhde päättyi neljä vuotta sitten. Oulun yliopiston Clinical Research Centerissä bioanalyytikkona työskentelevä Huikari hankki Oulunsalosta omakotitalon itselleen 27-vuotiaana. ”Tajusin, että voin tehdä yksinkin niitä asioita, joita haluan. En minä siihen miestä tarvitse”, hän kuittaa. Remonttitaitoiselle ja pihatöissä viihtyvälle Huikarille talon hoitaminen ei ole ylivoimaista. Isolla tontilla mahtuvat tepastelemaan kolme koiraa, kaksi kissaa ja muutama kani. Ainoa asia, joka häntä taloinvestoinnissa hirvitti oli rahojen riittäminen, kun kallein hankinta siihen mennessä oli ollut tietokone. Huikari on kuitenkin oppinut huolehtimaan laina-asioista, vakuutuksista ja auton ylläpidosta. Kukaan ei ole epäillyt hänen pärjäämistään. ”Olen aina tehnyt asiat omalla tavallani ja ollut hyvin itsenäinen. Ehkä se on ihan persoonassani”, hän pohtii ja arvelee ominaisuuden johtuvan omasta lapsuudesta harvaan asutulla alueella, jossa tekeminen piti keksiä itse. Lähipiiri ei ole myöskään painostanut kumppanin etsimiseen. Hänen suvussaan on muitakin

itsekseen eläviä. ”Joskus olen miettinyt, miksi samassa tilanteessa on niin moni. Veljenikin on ollut vuosia sinkku. Ehkä muissa perhepiireissä turvaudutaan toisiin ihmisiin helpommin”, Huikari miettii. Tökeröitä kommentteja hän ei koe usein saaneensa. Aiheeseen liittyviä heittoja on tullut lähinnä samanikäisiltä miehiltä, jotka eivät aina ymmärrä, että hän ei metsästä miestä tai hingu äidiksi.

Vapaus ehtona Kahdenkymmenen ikävuoden tienoilla ja pitkään sen jälkeenkin on aivan yleistä elää parisuhteettomana. Elämänvaihetta leimaavat opiskelu ja kumppanin haku. Kaksi suurta kysymystä kuuluvat, mitä tehdä työkseen ja kenen kanssa jakaa elämä. Korkeakouluopiskelun yleistymisen ja yksilöä korostavan kulttuurimme myötä etsikkovuodet tuntuvat korostuneen. Nuoruuden päättämättömyys ja suurten valintojen pähkäileminen eivät lopu kolmenkymmenen ikään. Akateemiset analysoijat ja pätkätöitä tekevä sukupolvi ovat tottuneet sitoutumattomuuteen myös seurustelusuhteissa. Vaikka suhteettomana eläminen on yleinen ilmiö, siihen liitettävät ikävänpuoleiset stereotypiat pysyvät sitkeinä. Suhteettomat ovat milloin liian itsenäisiä ja vaativia naisia, milloin pelimiehiä tai reppanoita. Psykologi Elina Nurminen kumoaa negatiiviset mielikuvat, sillä sinkkujen joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.

Sinkkuus on elämäntilanne eikä yksiselitteisesti kerro mitään persoonallisuudesta. Psykologi Elina Nurminen

”Toki itsenäinen täytyy olla, koska sinkku huolehtii kaikesta itse. Aktiivisesti läheisyyttä hakeva mies voi joutua pelurin maineeseen, vaikka tyydyttää vain luonnollista kaipuutaan. Sinkkuus on elämäntilanne eikä yksiselitteisesti kerro mitään persoonallisuudesta”, Nurminen huomauttaa ja lisää, että sama ihminen voi tilanteesta riippuen

olla parisuhteessa, eronnut tai sinkku. Suhteeseen ei enää lähdetä niinkään taloudellisista syistä tai järkiperustein. Psykologi on havainnut, että toista ihmistä ei välttämättä tarvita, vaan tunne on vahvin motivaattori suhteen solmimiselle. Nykyihminen saa halutessaan elää omillaan. Silti puheissa vilisevät parisuhdetta jahtaavat sinkut, surulliset yksinäiset ja yksineläjät. Sentään vanhapiika ja peräkammarinpoika ovat saaneet jäädä takavuosikymmenten kielenkäyttöön – ainakin vakavamielisissä keskusteluissa. Ehkä on aika puhua itsekseen eläjistä. Heistä, jotka eivät ole yksin, yksinäisiä eivätkä välttämättä etsi pakonomaisesti seurustelukumppania.

Lupa tehdä toisin Itsekseen eläminen voi olla aktiivinen valinta. Vapaus lähteä, matkustaa, kokea ja nähdä maailmaa merkitsevät näille ihmisille enemmän kuin kumppanilta saatava tuki. Psykologi Nurminen muistuttaa, että parisuhde on vain yksi elämän osa-alue työn, harrastusten sekä ystävyys- ja sukulaissuhteiden lisäksi. Itsekseen elävä uskaltaa hakea minuuttaan ja muuttua tavoittelemaansa suuntaan ilman kumppanista erilleen kasvamisen pelkoa. ”Saa elää siten kuin tahtoo. Sinkuilla on usein aktiivinen elämä kodin ulkopuolella, heillä on ystäviä, laajat verkostot ja monet haluavat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin työn tai harrastusten kautta.” Vilkas sosiaalinen elämä ei kuitenkaan poista emotionaalista yksinäisyyttä: Ihmisellä on tarve läheiseen suhteeseen. Elina Nurminen mainitsee alankomaalaisesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin nuorten aikuisten asenteita sinkkuutta kohtaan. Heistä 96 prosenttia olisi vaihtanut itsekseen elämisen parisuhteeseen. Kulttuurisesti nuoruus on venähtänyt, mutta biologialle ihminen ei mahda mitään. Sisäinen kaipuu läheisyyteen, seksuaalisuuden toteuttamiseen ja suvun jatkamiseen ajavat modernit itselliset etsimään toisiaan. Viime kevään tv-hitti Ensitreffit alttarilla näytti, että sinkut ovat hauskoja ja fiksuja seuraihmisiä, urheilullisia, kauniita ja menestyviä. Se ei kuitenkaan riittänyt. He halusivat naimisiin. Vaikka kaikki muu elämässä olisi hyvin, parisuhteen puuttuminen saattaa tuntua liian suurelta varjolta. Psykologi Nurminen sanoo, että itsetunto rakentuu ihmissuhteissa. Alkukantaiset heimotkin elävät laumoina. He eivät ole yksilöä korostavan kulttuurin kyllästämiä. ”Ihminen hakee hyväksyntää ja vastausta omaan tunnetason tarvitsevuuteensa. Ilman pa-

NRO 6 | 2015

OULUN YLIOPPILASLEHTI

9


riutumista ja suvun jatkamista kuolisimme sukupuuttoon.”

Kaksin yksin Parisuhteissa koetaan emotionaalista läheisyyttä ja onnellisuutta, tyydytetään seksuaalisia tarpeita, hankitaan lapsia. Instituutio ja ihmiskunta säilyvät. Elina Nurminen huomauttaa, että itsekseen eläminen ei tarkoita vipinän puutetta tai seksittömyyttä, koska ilman parisuhdetta voi deittailla niin paljon kuin jaksaa. Hän on selvittänyt Tinderin käyttäjien kokemuksia. Osalle se on kanava seksikumppanien etsintään, toisille taas vakavan parisuhteen tavoitteluun. ”Monet ovat sanoneet, että deittaillessa rohkeus tehdä aloitteita kasvaa. Positiivinen palaute tuntuu hyvältä”, Nurminen kuvailee. Myös parisuhteessa voi olla yksinäinen. Psykologi Nurminen hoksauttaa, että lapsiperhearkea elävät saattavat kadehtia meneviä sinkkuja. Suhteissa voidaan kokea sosiaalista yksinäisyyttä, jos ystäviä ei ehdi tavata. Kulttuuriantropologi Anna Reetta Rönkä perehtyy väitöskirjassaan yksinäisyyden kokemiseen lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen. Hän kertoo, että todennäköisemmin yksinäisyyttä aiheuttaa läheisen ystävän puute kuin kumppanittomuus. ”Aika harva haastattelemistani henkilöistä oli sinkku. Hankalin tilanne oli niillä, joilla ei ollut läheisiä ystäviä eikä seurustelusuhdetta”, Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa työskentelevä Rönkä summaa julkaisemattoman tutkimuksensa alustavia analyysejä. Vuoden 1986 Pohjois-Suomen syntymäkohortin osallistujista 222 oli tuntenut olonsa erittäin yksinäiseksi 16-vuotiaana. Heistä Rönkä haastatteli 39:ää sillä hetkellä 28–29-vuotiasta koehenkilöä. Tutkija määrittelee yksinäisyyden ei-toivotuksi, moniulotteiseksi ja subjektiiviseksi kokemukseksi. Ihmisellä on tunne, että joko sosiaalisten suhteiden määrässä, laadussa tai molemmissa on parannettavaa. Parisuhdetta enemmän yksinäisyyteen vaikuttavat esimerkiksi tilannetekijät ja konteksti, kuten muutto toiselle paikkakunnalle sekä sosiokulttuuriset normit eli ulkopuolelta tuleva paine ja omat odotukset siitä, mitä sosiaalisten suhteiden tulisi olla. Itsekseen elävä Elina Huikari ei tunne oloaan yksinäiseksi, vaan eläimet, perhe ja laaja sosiaalinen verkosto tuovat seuraa. Elämän eri vaiheista on tarttunut mukaan ihmisiä, joitten kanssa hän voi käydä teatterissa, taidenäyttelyissä, keikoilla, matkoilla ja viettää iltaa. Muutaman läheisen ystävänsä kanssa Huikari pysty puhumaan mistä tahansa. Ulkopuolisuuden häivähdyksen Huikari saattaa tuntea opiskelukavereittensa seurassa, sillä monet heistä ovat perustaneet perheen. Tyttöjenilloissa puheenaiheet pyörivät miehissä ja pienissä lapsissa. ”Jostain syystä miehet eivät puhu naisista ja lapsistaan”, Huikari kertoo havaintonsa.

Suhdeharha Yksin elämisensä kanssa kärvistelevä saattaa erehtyä uskomaan, että suhde tekisi arjesta au10

OULUN YLIOPPILASLEHTI

voisen ja juhlasta täydellisen. Rakkauden ruusunpunaista suloisuutta voivat kuitenkin sabotoida mustasukkaisuus, nalkuttaminen, riitely, pettäminen tai hyväksikäyttö. Läheisessä suhteessa on kohdattava omat kipukohtansa ja toisen ärsyttävyys. Pintaan nousevat samat kysymykset kuin yksin eläessäkin: Riitänkö muille? Uskallanko luottaa tuohon ihmiseen? Jäänkö yksin? ”Parisuhde perustuu siihen, että on ykkönen jonkun elämässä. Kannamme lapsuudessa opittuja kiintymyssuhdetyylejä parisuhteisiimme”, psykologi sanoo.

En ole vastuussa kenenkään tunteista tai hyvinvoinnista. On ihana tulla kotiin, kun kukaan ei puhu siellä mitään. Itsekseen eläjä Elina Huikari

Takertuvassa kiintymyssuhteessa käsitys itsestä on negatiivinen, mutta toiset nähdään myönteisessä valossa. Takertuja pelkää hylkäämistä, koska ei pohjimmiltaan usko kelpaavansa toiselle. Nurminen kertoo, että välttelevä kiintymystyyli on tutkimusten perusteella yleistymässä. Välttelevästi kiintyvä ei luota toisten ihmisten hyvyyteen. Hän ajattelee omasta itsestään positiivisesti, hän on pärjääjä, joka ei tarvitse muita. ”Tämä on kulttuurisen ihanteemme mukaista, mutta ei vastaa psyykkisiä ja biologisia tarpeita”, Nurminen korostaa. Ihanteellisimmassa tilanteessa ihminen muodostaa turvallisia kiintymyssuhteita, joissa kokee olevansa tutustumisen arvoinen ja uskaltaa päästää toisen ihmisen lähelleen. Kulttuuriantropologi Röngän mukaan on ristiriitaista, että yhteiskunnassamme samaan aikaan korostetaan suhteisuutta ja individualismia. Hän antaa yksinäisyyttä tunteville toivoa, sillä yksinäisyys ei aina ole pysyvää, vaan voi lievittyä elämänkulussa ja liittyä tilapäisesti esimerkiksi lomiin, viikonloppuihin, kotona vietettyyn aikaan tai opiskeluun. Kaikkeen tottuu, myös yksin olemiseen. ”Jotkut haastattelemistani olivat alkaneet viihtyä yksin. Heillä oli mahdollisuus itsetutkiskeluun ja sosiaalisten taitojen tarkkailuun. Myös empatiakyvyn koettiin paranevan ja olemassa olevia suhteita osattiin arvostaa”, Rönkä miettii oman ajan positiivisia puolia.

Kaikki on hyvin Elina Huikarin mielestä hänen elämänsä pyörii eteenpäin eikä siitä puutu mitään, vaikka hänellä ei ole parisuhdetta. Asiat ovat järjestyksessä. Työn, lemmikkien, talonhoitamisen, pihatöitten ja ystävien lisäksi hän lukee, käy lenkkipolulla ja kuntosalilla. Hänellä on hauskaa itsekseen. ”Tällä hetkellä tuntuu, että omat suunnitelmani ovat tärkeämpiä kuin toisen ihmisen sovit-

NRO 6 | 2015

taminen elämääni. Suhteiden yrittäminen olisi väärin toista kohtaan. En kaipaa parisuhdetta samalla tavalla kuin nuorempana”, hän sanoo. Yhteiselo toisen kanssa on kokeiltu. Huikari ei ole julistanut elävänsä loppuelämäänsä itsekseen, mutta hän näkee parisuhteissa tietynlaista sosiaalista painetta, koska siinä ei samalla tavalla voi vetäytyä toisen seurasta kuin ystävyyssuhteissa. ”Minun ei tarvitse olla vastuussa toisen ihmisen tunteista tai hyvinvoinnista. On ihana tulla kotiin esimerkiksi festariviikonlopun jälkeen, kun kukaan ei puhu siellä mitään”, hän huokaa. Itsekseen elämisen parhaiksi puoliksi Huikari listaa oman tilan ja sen, että menemisiään ei tarvitse sumplia kenenkään kanssa. ”Onhan se hienoa, että pärjää itse. Minulla on vahva olo.” Huikari kertoo oivaltaneensa, ettei onnellisuus saa olla ulkopuolisista asioista riippuvaista, koska parisuhde, talous tai terveys saattavat reistailla. Pysyvää sen sijaan on se, että on tyytyväinen siihen, mikä on hyvin. Se lähtee itsestä.

Norminpurkutalkoot Itsekseen eläminen vaatii rohkeutta tehdä omia valintoja ja olla rehellinen tunteilleen. Psykologi Nurminen korostaa, että tärkeintä on miettiä, mikä on itselle oikea tapa elää. Hän kehottaa jokaista jo varhaisessa vaiheessa parikymppisenä miettimään, mitä mahdollisesti haluaa elämältään. ”Jos haluaa suhteen, on tehtävä aloitteita, etsittävä ja oltava tavoitettavissa. Omat asetukset täytyy säätää sen mukaan. Prosessi on aivokemiaa. Jos yksinäisyyden kokee negatiivisena, tilanne todennäköisesti motivoi ihastumaan”, psykologi selittää. Myös epämieluisaksi koettu tai toimimaton suhde on helpompi jättää taakseen, jos siitä seuraava itsekseen elely ei kauhistuta. Itse rakennettu minuus ja kokemus pärjäämisestä auttavat. Nurminen sanoo, että tasapainottelemme erillisyyden ja läheisyyden välillä koko elämämme ajan. Parisuhteettomuuden voi nähdä mahdollisuutena omasta elämästä nauttimiseen. Nurminen toteaa, että on kurjaa ajatella elämän alkavan vasta sitten, kun kumppani löytyy. ”Jos on sujut oman elämäntilanteensa kanssa, on helpompi löytää sekä sosiaalisesti että emotionaalisesti palkitsevia suhteita”, hän sanoo. Nurminen nostaakin tyytyväisyyden omaan elämään lähtökohdaksi niin suhteissa kuin itsekseen eläville. Silloin on mahdollista kokea, että elämä omin päin on aivan yhtä arvokasta kuin kaksin. Kaikkea ei voi saada. Yhdellä on parisuhde, toinen haluaa olla riippumaton maailmanmatkaaja, kolmas sisustaa omistusasuntoaan. Ehkä on aika parisuhdenorminpurkutalkoille. Parisuhde ei ole absoluuttinen tie hyvään elämään. Onnellinen voi olla monella tavalla. Moderneista prinsseistä ja prinsessoista kertova satu voisi päättyä toteamukseen, että riippumatta siitä, oliko suhteessa vai ei, hän eli onnellisena elämänsä loppuun saakka. • Lähteenä käytetty: Osmo Kontulan ja Eija Maarit Ojalan teosta Tarvitseeko minua kukaan? – Keski-ikäiset yksineläjät perhekeskeisessä yhteisössä (Väestöntutkimuslaitos 2002).


NRO 6 | 2015

OULUN YLIOPPILASLEHTI

11


Merkitysten jäljittäjät Riikka Pulkkisen ja Juha Itkosen poluille on mahtunut sekä identiteetin puntarointia että ammatillista epäröintiä. Kirjailijoita ajaa työhönsä kaksi pelkoa. TEKSTI Sanna Häyrynen KUVAT Tuua Savuoja

12

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 6 | 2015


ITSEÄÄN JA HUONOJA PÄIVIÄ ei pääse pakoon edes unelma-ammatissa. Vaikka puhelimeen kilahteli ilouutisia siitä, minne kaikkialle Totta-romaanin käännösoikeudet oli myyty, ja naistenlehdet sävyttivät kirjailijan elämään glamouria, Riikka Pulkkinen, 35, ei tuntenut oloaan aina hohdokkaaksi. ”Tulin kotiin yksin tärisevänä ja söin goudajuustoviipaleita suoraan paketista keittiössäni, jossa kiiltomadot vilistivät tiskipöydällä”, hän palaa syksyyn 2010. Oululaislähtöinen kirjailija on viime vuodet kiertänyt maailman kirjallisuustapahtumissa kuin poptähti. Koskelassa kasvanut Pulkkinen nyökkää tekevänsä nyt työtä, josta hädin tuskin uskalsi teininä unelmoida. Myös Juha Itkosen, 40, haave kirjailijuudesta on toteutunut. Vakiintunut asema kotimaisen kirjallisuuden seuratuimpien nimien joukossa ei ole tullut ilman hapuilua. Väliin on mahtunut humanismia ja hyväksymiskirjeet niin kauppakorkeakoulusta kuin valtiotieteistä. ”Halusin oikean ammatin, koska arvelin perheeni arvostavan sellaista. Isäni kuitenkin kielsi menemästä kauppikseen. Hän sanoi, että olen liian pehmeä sinne.” Kuuliainen Itkonen valitsi viestinnän opiskelun, hankki maisterin paperit, ahkeroi toimittajan töitä ja alkoi kirjoittaa vapaa-ajallaan novelleja, joista lopulta muodostui esikoisromaani. Pulkkinen miettii, että hänen ja kirjailijatuttava Itkosen kasvuympäristöt tavanomaisissa kolmen lapsen ydinperheissä olivat epäoletettava lähtökohta luoville urille. Kiinteistönvälittäjän tai lääkärin lapsena ei välttämättä ajattele työllistävänsä itseään taiteellisella kyvykkyydellään, toisin kuin vaikkapa näyttelijäperheiden kasvatit. Vasta ulkoapäin saatu tuki avasi tulevien kirjailijoiden silmät omalle osaamiselleen. Pulkkista kannustivat Kastellin lukion äidinkielenopettajat ja rohkaisevat kommentit luovan kirjoittamisen kursseilla yliopistossa. Itkonen tarttui kavereidensa vitsiin, että hänestä tulee runoilija. Taiteilija-sana tuntuu edelleen vieraalta, minkä hän luulee johtuvan juuri taustastaan. ”Minulla ei ole sellaista automaattista itsevarmuutta, että olen mahtava, luova tyyppi”, Itkonen analysoi. Pulkkinen on samoilla linjoilla, sillä uuden romaanin työstäminen edellyttää häneltä eräänlaista identiteettikriisiä ja itsetunnon rippeiden kokoamista. Kirjailija kirjoittaa itsensä kautta, mutta joutuu

NRO 6 | 2015

OULUN YLIOPPILASLEHTI

13


JUHA ITKONEN » Syntynyt 8.6.1975. » Kotoisin Hämeenlinnasta. » Asuu Helsingissä. » Opiskellut Helsingin yliopistossa viestintää, valtiooppia ja yleistä kirjallisuustiedettä. Valmistunut valtiotieteiden maisteriksi.

» Teokset: Myöhempien aikojen pyhiä (2003), Anna minun rakastaa enemmän (2005), Kohti (2007), vaimonsa Maija Itkosen kanssa kirjoitettu lastenkirja Topsi ja tohtori Koirasson (2007), novellikokoelma Huolimattomia unelmia (2008), Seitsemäntoista (2010), Hetken hohtava valo (2012), Ajo (2014). Saanut mm. Kalevi Jäntin palkinnon, kirjallisuuden valtionpalkinnon ja Finlandia-ehdokkuuksia.

» Tekeillä: Seuraava romaani ilmestynee keväällä 2016. Kirjoittaa myös journalistisia tekstejä esimerkiksi Image-lehteen.

» Rentoutuu saunomalla. ”Teen, mitä haluan tehdä mutta ihmettelen, miksen ole onnellisempi ja kiitollisempi saadessani tehdä niin.” Proosaa 12 vuotta julkaissut Juha Itkonen on tehnyt myös journalistista työtä ja kirjoittanut teattereille.

myös muuttumaan toiseksi, kuvittelemaan. Proosan kirjoittaminen on identiteettiprojekti.

Seitsemän tequilaa Nelivitosessa Juha Itkonen innostuu, että haluaisi lukea Riikka Pulkkisen esseen ”Nuoruuteni Oulu”, kun kuulee, että sanapari herättää kollegassa muistikuvat rikinkatkuisesta ja loskaisesta Heinäpäästä kevättalvella, jolloin pilvet roikkuivat matalalla ja edessä oli 20 kilometrin lenkki. Kummallakin on kokemusta kilpajuoksusta. Amatööriurheilijaisänsä perässä radoille suunnannut Itkonen lopetti vakavan harrastamisen yläasteella. Pulkkinen treenasi kovaa vielä urheilulukion valmennusryhmässä. ”En ollut mitenkään cool teini. Rupesin 16-vuotiaana lukemaan Kierkegaardia, mutta uusia kiinnostuksenkohteita piti salailla koulukavereilta ja valmentajalta. Siellä periaatteena oli suorittaa vain pakolliset kurssit ja keskittyä urheiluun”, kertoo Pulkkinen, joka oli urheilulukion ainoa filosofian neljännen kurssin opiskelija, ja piti muille ylimääräisen esitelmän Wittgensteinista. Hän alkoi ymmärtää, ettei tulevaisuus ehkä olekaan urheilussa. Kirjailijat näkevät juoksemisessa ja kirjoittamisessa paljon samaa, esimerkiksi romaanin viimeistelyvaihe muistuttaa urheiluleiriä. Itkosen mielestä taiteilijaluonteella on kuitenkin vaikea 14

OULUN YLIOPPILASLEHTI

viihtyä kilpaurheilupiireissä, joissa kaikki energia suunnataan kurinalaisesti ja yksisilmäisesti vain treenaamiseen. Pulkkinen muistaa, että urheilijoille ruumis ei ollut moniulotteinen vaan lähinnä instrumentaalinen. Kysymyksille esimerkiksi kehon ja mielen suhteesta tuhahdeltiin. Kilpaurheilu sai jäädä ja Pulkkinen aloitti vuoden kestäneet kirjallisuuden opinnot Oulun yliopistossa. Se oli ratkaiseva käänne, hyvää aikaa ennen muuttoa Helsinkiin. ”Tutustuin yhteen parhaista ystävistäni ja keksin itselleni identiteetin, että olen se tyyppi, joka voi juoda seitsemän tequilaa ja mennä aamulla tenttiin. En ehkä seitsemää, neljä”, hän muistelee huvittuneena iltoja 2000-luvun alun 45 Specialissa. Kilpaurheilun jättäminen aloitti myös Itkosen elämässä uuden vaiheen ja uuden identiteetin. Lukiossa hän löysi ympärilleen tiiviin ystäväporukan, jonka kanssa perusti bändin. Lisäksi hän viihdytti kavereitaan kirjallisella nokkeluudellaan. ”Kirjoitin hauskoja tarinoita. Olin humoristi. Sitten se katosi johonkin, valitettavasti”, Itkonen naurahtaa lakonisesti. Hämeenlinnan luovassa skenessä pyörivät Juha Itkosen kanssa 1990-luvun alussa esimerkiksi muusikot Matti Johannes Koivu ja Karri Miettinen eli Palecafe sekä elokuva-alalle päätyneitä ihmisiä. Pikkukaupungin suojaisaa kuplaa leimasi positiivinen ajanvietteen puute. Se oli Itkosen mielestä monella tavalla paras mahdollinen kas-

NRO 6 | 2015

» ”Unelmani on kirjoittaa kirja, joka käsittää koko elämän, mutta se on utopia.”

vupaikka. ”Rajatussa kaupungissa, rajatussa tilassa oli helppo tuntea itsensä merkitykselliseksi. Luulimme olevamme kovempia kuin olimmekaan”, hän näkee jälkeenpäin.

Turtles vai Godard? Raadollinen todellisuus paljastui Juha Itkoselle, kun idylli vaihtui pääkaupunkiin. Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan hän järkyttyi, kun ympärillä ei ollutkaan pysyvää ryhmää tai paikkaa, vaan hän vaelsi suuruuden keskellä. Muistiinpanot tuolta vuodelta ovat kirjailijan mukaan todella synkkiä. Humus-kuppilan lämminhenkiseen tukikohtaan tottunut Pulkkinen ei Helsingin yliopistossa löytänyt luennolle edes kartan kanssa eikä törmännyt opiskelukavereihinsa joka päivä. Hän kertoo pohtineensa lapualaislähtöisen kirjailijaystävänsä Taina Latvalan kanssa, minkälaista olisi ollut kasvaa kultturellien helsinkiläisteinien seurassa ja viettää aikaa Orionissa klassikkoelokuvia katsellen. ”Meidän pikku teattereihimme tulivat Nuija ja tosinuija tai Turtles. Näimme Godardin elokuvat sitten kolmekymppisenä.” Girls-sarjan luojan Lena Dunhamin tuore kirja Sellainen tyttö sai Pulkkisen miettimään omia lähtökohtiaan. Manhattanin taiteilijaperheiden lapset kasvavat kuuluisuudessa, ja heidän tulevai-


suutensa luovaan työhön on pedattu. Kirjailija arvelee, että bloggaajat tai Instagramjulkkikset saattavat olla seuraava kuuma ryhmä, joka julkaisee myös kirjoja. He ovat tottuneet puhuttelemaan yleisöään ja luoneet julkisen identiteetin. Tällainen tie kirjailijaksi olisi kovin erilainen kuin Suomessa on totuttu. Pulkkinen jää miettimään, mikä vaikutus uudella asetelmalla kirjalliseen prosessiin tulee olemaan. Nostalgikko nostaa päätään Itkosessa, kun hän kysyy, voiko 90-luvun Hämeenlinnan kaltaisia luovia tyhjiöitä enää syntyä tässä ajassa, kun kaikki on saatavilla. ”Mehän ei silloin tiedetty, mitä muut tekevät. Oma maailma, kuinka harhainen tahansa, oli minulle luovuuden edellytys. Kaiken ulkopuolisen pystyi sulkemaan pois. Se on kirjoittamisen kannalta vieläkin tärkeää, mutta vaikeampaa saavuttaa.” Maailma on nyt erilainen kuin kaksikymmentä tai viisikymmentä vuotta sitten. Samoin kirjailijoiden oma elämänpiiri on ottanut harppauksen, joka vaikuttaa myös heidän lastensa kasvuympäristöön: Itkosen pojan ensimmäisiä sanoja oli mozzarella. Pulkkisen vajaa parivuotias tytär on kulkenut äitinsä mukana San Franciscossa, New Yorkissa, Frankfurtissa ja Madridissa, mutta ei ole koskaan käynyt Kuhmossa, mistä Pulkkisen vanhemmat ovat kotoisin. ”Olen pari kertaa pitchannut romaanikäsikirjoitustani Park Avenuella. Kun sanoo vahtimestarille, että etsin sitä ja sitä tyyppiä tästä pilvenpiirtäjästä, tuntee olevansa hirvittävän kaukana kotoa. Kyllä minä sitä Kuhmoakin maailmalla mietin”, Pulkkinen sanoo. Itkonen tiivistää, että sukupolvien väliin muodostuu eroja. Siitä on kirjoitettu muutama kirjakin.

RIIKKA PULKKINEN » Syntynyt 8.7.1980. » Kotoisin Oulusta.

Tärkeä kokemus Rakkaus ja suru, muistot ja lähihistoria, aikuisuuden kynnyksellä avautuvat maailmat, sukupolvien kerrokset ja eri tavoin samat tapahtumienkulut näkevät kertojanäänet ovat tuttuja niin Juha Itkosen kuin Riikka Pulkkisen romaaneista. Pulkkisen mielestä kummankaan proosassa ei ole kyse puhtaasta realismista, vaan teokset liukuvat realismin tasoilta toisille, totuuden suhteellisuuteen ja muistamisen häilyvyyteen. Itkonen toteaa, ettei hänellä ole mielikuvitusta. ”Mielelläni kirjoittaisin vetäviä scifitarinoita tai maagista realismia, mutta en osaa. Olen löytänyt maastoni. Se kumpuaa omasta persoonastani ja taustastani.” Hän määrittelee, että kokemukset ja tietty maailmankuva ovat kaikki, mitä hänellä on. Niitä ei voi eikä tarvitse vaihtaa. Pulkkinenkin uskoo, että oma historia näkyy romaaneissa väistämättä. Hänen mielestään jokainen romaani on yritys kysyä uudelleen kysymys, onko kirjoittajassa enemmän kuin yksi tarina. ”Se saattaa olla vähän ahdas ajatus, mutta toisaalta on mielenkiintoista verrata kirjoja toisiinsa. Jokainen kokemus muuttaa ihmistä ja jatkuva kysyminen muokkaa myös tarinaa”, hän muotoilee. Kirjoittamisen aloitettuaan Pulkkinen luuli, että kokemuksella ei ole mitään tekemistä prosessin kanssa, mutta vähitellen hän huomasi, miten eri elämänkokemukset vaikuttavat kuvittelu-

» Asuu Helsingissä. » Opiskellut kirjallisuutta Oulun yliopistossa ja teoreettista filosofiaa, estetiikkaa ja yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa.

» Teokset: Raja (2006), Totta (2010), Vieras (2012), Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (2014). Saanut mm. Kaarlenpalkinnon ja Finlandiaehdokkuuden.

» Tekeillä: Pulkkisen aiemmin kirjoittamaan Wunderbar!-kuunnelmaan pohjautuvan romaanin on tarkoitus ilmestyä syksyllä 2016. Kirjoittaa myös kuunnelmaan perustuvaa oopperaa.

» Rentoutuu käymällä tanssitunneilla.

» ”Unelmani on saavuttaa ahdistuksesta vapaa olotila, jossa maailmaa virtaa minuun ja minusta.”

”Aikuisuus on realismia.” 26-vuotiaana esikoisteoksensa julkaissut Riikka Pulkkinen on oivaltanut, että ikävät hetket kuuluvat elämään. Ei auta vaipua lattialle, vaan pitää nousta ylös, lähteä lenkille, käydä suihkussa ja syödä voileipä.

kykyyn. Kokemukset on pakko ottaa tekstiin. Ensin molempien oli kuitenkin kirjoitettava muusta. Varsinaisesti Oulua Pulkkinen käsitteli vasta kolmannessa romaanissaan Vieras. Kuhmoa hän sivusi toisessa teoksessaan Totta, jossa hän kuvaa esimerkiksi vanhan miehen tuntoja syöpään kuolevan vaimonsa rinnalla. Kirjailija kertoo pohtineensa, kuinka kaukaa itsestään voi kirjoittaa. Samaa on miettinyt Itkonenkin, joka esikoisromaanissaan Myöhempien aikojen pyhiä kuvasi kahta mormonilähetyssaarnaajaa. ”Olin ylpeä, kun sain kiitosta, että se oli niin epätyypillinen aihe ja etäällä minusta. Toisen romaanin kohdalla, Anna minun rakastaa enemmän, tajusin, että se on romaani, jonka olin alun perin ajatellut kirjoittaa”, Itkonen kuvaa hetkeä, jolloin ymmärsi kokemusten merkityksen työhönsä. Sittemmin hän on julkaissut esimerkiksi omaelämäkerrallisia elementtejä hyödyntävän romaanin Seitsemäntoista ja hämeenlinnalaisesta perheestä kertovan järkäleen Hetken hohtava valo. NRO 6 | 2015

OULUN YLIOPPILASLEHTI

15


Kirjallisuuskriitikot tuntuvat molempien mielestä arvostavan teoksia, joitten tapahtumat eivät ole voineet sattua kirjailijoille itselleen. Toisaalta on myös väärä luulo, että realistisilta vaikuttavien kirjojen tekijöiden elämä olisi sellaista, mistä he kirjoittavat. On olemassa toinenkin lokero, johon he eivät ilman kolahduksia koe mahtuvansa: palkintoraadit ja lukijat kaipaavat kriittisiä kuvauksia juuri tämän hetken ihmisistä ja päivänpolttavista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Pulkkisen mielestä toisia miellyttävän tekstin kirjoittaminen näyttäisi poseeraamiselta, sillä kirjallisen projektin on oltava leikkiä ja täysin vapaata. Itkonen ei halua sekoittaa kirjallisuutta journalismiin. Hän karsastaa puheita ”tärkeistä” kirjoista ja aiheista, sillä ihannekirjallisuudessa kaikki aiheet ovat yhtä tärkeitä. ”Toki voidaan kysyä, miksi pitää kirjoittaa etuoikeutettujen ja hyvinvoivien ihmisten pienistä ongelmista”, myöntää Itkonen, jota on joskus kritisoitu ainaisesta keskiluokan kuvaamisesta. Hän sanoo olleensa onnekas, kun on kokenut maailman hyvänä ja ihmiset ovat kohdelleet häntä hyvin. Siksi hän ei usko voivansa kirjoittaa pessimististä romaania, vaan haluaa teoksillaan välittää toivoa ja ajankohtaisten kysymysten sijasta käsitellä ikuisia teemoja, kuten ajan kulumista, vanhenemista ja kuolemaa.

Kesällä Hailuodon Bättre Folk -festivaalilla Juha Itkonen ja Riikka Pulkkinen keskustelivat kaunokirjallisuuden mahdollisuudesta ylevöittää hyvät hetket elämän latteuden keskeltä.

tuukin Ikean parkkipaikalla eikä jaksa poistua autosta”, Itkonen kertoo tosielämän keski-ikäisyyskokemuksestaan. ”Olisit ottanut selfien siitä”, Pulkkinen ehdottaa. ”Se olisi ironiaa, 59 tykkäystä. Jos haluan oi-

Valitse pelkosi Taannoisissa kustantamon juhlissa kirjailijakaksikko päätyi keskustelemaan kuolemanpelosta. Riikka Pulkkinen huomasi, että hänen kuolemanpelkonsa heräsi samaan aikaan, kun hän alkoi kirjoittaa esikoisromaaniaan. Hän muistaa päivänkin: 15. syyskuuta vuonna 2000. Juha Itkosen kuolemanpelko sen sijaan lievittyi fiktion kirjoittamisen myötä. ”Tilalle tuli toinen kauhea pelko, merkityksettömyysahdistus. Päädyimme siihen, että kirjoittaja pelkää joko kuolemaa tai sitä, että millään ei ole enää mitään väliä”, Itkonen muistaa keskustelun. Pulkkisen mielestä ne ovat kuitenkin saman kysymyksen kaksi eri puolta. ”Anteeksi, nyt on pakko siteerata Heideggeria, mutta se kai sallitaan, koska juureni Oulun yliopistossa ovat heideggerilaiset”, filosofiaa opiskellut kirjailija pahoittelee hekotellen. ”Kysymys kuuluu: Miksi olla jotain, kun yhtä hyvin voisi olla olematta mitään.” Hänelle kirjoittaminen jäsentää juuri tätä dilemmaa olemassaolosta. Itkonen hyväksyy näkemyksen, sillä kirjoittaminen on elämän arvoituksen käsittelemistä, merkityksen etsimistä ja sen löytymättömyyteen liittyvän ahdistuksen lieventämistä. ”Minun mielestäni taas merkityksen löytäminen tarkoittaisi kuolemaa, kysymysten loppumista. Mitä muuta elämä on kuin kysymysten esittämistä ja väliaikaisten vastausten löytämistä?” Pulkkinen kysyy. Filosofiatuokio jatkuu, kun kirjailijat pohtivat onnen olevan hetkellistä. Pitkään Pulkkinen luuli, että onni on paikka, johon saavutaan, mutta oppi, että on olemassa hyviä ja huonoja päiviä. Niihin auttavat tanssi, viini ja suklaa. Myös Itkonen sanoo hahmottavansa elämän hetkinä, kohottuneina ja merkityksellisinä sekä vähemmän loistokkaina, jolloin merkityksettömyysahdistus vaivaa. ”Välillä tulee ihania ja hämmästyttäviä hetkiä, jopa kokonaisia päiviä. Ja seuraavana päivänä is16

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 6 | 2015

keasti kertoa, miltä minusta tuntuu, siitä pitää kirjoittaa. Niin se välittyy”, hän perustelee. Kirjoitettavaa siis riittää, kun entiset juoksijat jahtaavat alati pakenevia merkityksiä, olivat ne sitten kohottuneita tai masentavia. •


Keittiön valtaus | Palstalla tutustutaan ihmiseen tekemällä hänen kanssaan ruokaa.

Taloustiedettä opiskeleva Lasse Lappalainen välttää eineksiä ja suosii laadukkaita ruuanlaittovälineitä.

Kokkaava jääkiekkotuomari Lasse Lappalaisen keittiössä kokeillaan rohkeasti kokkikirjojen reseptejä. TEKSTI JA KUVA Heidi Hahtola

PORKKANAA, SIPULIA ja valkosipulia pilkottuna kattilaan kuullottumaan, perään lihaliemikuutio, punaisia linssejä, tomaattimurskaa ja vettä. Lisätään vielä hieman chiliä mausteeksi. Taloustieteen maisteriohjelmassa opiskeleva Lasse Lappalainen pyöräyttää linssikeiton käden käänteessä. ”Tämä on mahtava keitto kylmänä talvipäivänä, mutta toimii myös alkuruokana”, hän toteaa samalla kun soseuttaa keiton sauvasekoittimella. Seuraavaksi Lappalainen ottaa siikafileet käsittelyyn. Pääruuaksi on luvassa chilillä ja pähkinällä kuorrutettua kalaa brittikokki Gordon Ramsayn reseptin mukaan toteutettuna. Ohje on kuitenkin kaverilta opittu. ”Nykyään tulee hirveästi ruokaohjelmia, mutta harvemmin niitä reseptejä tulee kokeiltua. Perinteiset

kokkikirjat ovat minulle paras inspiraationlähde. Etenkin hyvät kuvat saavat innostumaan reseptistä”, Lappalainen kertoo kokkailujensa taustoista.

Laatu määrää tärkeämpää Eineksiä ei tässä keittiössä juuri käytetä. Jääkiekkotuomarina vapaaajallaan toimiva Lappalainen treenaa vähintään neljä kertaa viikossa ja siksi myös ruuan laatuun on kiinnitettävä huomiota. ”Ruoka on minulle nykyään ennen kaikkea polttoainetta ja arkena kokkailen eniten pastaa, jauhelihaa ja kanaa. Vapaapäivinä kiinnitän huomiota ruuanlaittoon enemmän myös raaka-aineiden osalta”, hän sanoo. Jääkiekkotuomaritoiminta perustuu alueellisiin tuomarikerhoihin, jotka toimivat jääkiekkoliiton alaisuudessa. Myös tuomareille laadi-

taan omat treeniohjelmat. Kesällä hankitaan peruskunto ja talvella pidetään voimaa yllä. Treeniä tulee myös jääkiekkopeleissä, joissa Lappalainen luistelee linjatuomarina paljon maksimivauhdilla. Hän voi puhaltaa jopa 80 peliä kaudessa. ”Vaikka liikun paljon, proteiinia ei kuitenkaan tarvitse tankata ylen määrin. Siksi yliopiston ruokalassakin pyrin täyttämään puolet lautasesta salaatilla.”

Kannattaa omistaa hyvä paistinpannu Ruuanlaitto on Lappalaiselle selkeästi myös intohimo, ja hän suosii laadukkaita välineitä. Kun on aika paistaa kalafileet, hän kaivaa esiin suosikkipaistinpannunsa. ”Tästä hiiliteräspannusta olen jaksanut vouhkata ihmisille”, LapNRO 6 | 2015

palainen nauraa. Hän kertoo pannun olevan kuin valurautapannu, mutta kevyempi. Materiaali on tuttu myös wokkipannuista. Jos pohja menee mutkalle kuumuudesta, sen voi kuulemma paukauttaa vasaralla takaisin muotoonsa. ”Tämä on hieman työläämpi puhdistaa kuin teflonpannu, mutta oikein hoidettuna se voi kestää koko eliniän. Hinnaltaan nämä ovat edullisia, jo kolmellakympillä saa hyvän pannun. Ne sopivat siis opiskelijakeittiöönkin”, hän vinkkaa. Johtuneeko pannusta, mutta kala onnistuu erinomaisesti. Päälle tulee vielä mukavan tulinen kastike ja lisukkeeksi kaura-riisi-sekoitusta. ”Hmm. Hieman tuli tulisempaa kuin ajattelin”, kriittinen kokki arvostelee tuotostaan. Ruokaseura vastaa kommenttiin vain tyytyväisellä maiskutuksella. • OULUN YLIOPPILASLEHTI

17


Uuni | Analysis, statistics and important issues related to studying, working and living in Finland.

Who Is Supposed To Leave Finland?

Hi 5,

The Autumn semester is beginning and with it, a whole lot of possibilities and challenges. So remember to stay warm, shop smart, eat well, get some D, and remain at all times at least 30% sober.

Tips For Surviving Your Autumn in Oulu BY Marcelo Goldmann

Eat Well But Don’t Overdo It Winter is coming! So it is only natural that your body will want to get some reserves for the upcoming season. But if you are like me and are half human and half potato, it might be in your best interest to not get too excited with the sweets and candy, lest you are not able to return to your beach body in time for next summer.

Go Get That D

BY Margarita Khartanovich ILLUSTRATION Alisa Tciriulnikova

LAST MONTH Olli Immonen, member of parliament for Oulu, posted his remarks on Facebook in which he called on his followers to ”fight until the end for our homeland and one true Finnish nation” against the “nightmare called multiculturalism”. It triggered a vivid discussion in the society with people expressing their opinions in social media and at the demonstrations. Some Finns agree 1 with Immonen, and some of them disagree. President Sauli Niinistö said that he hoped the demonstrations would steer the immigration debate in the right direction and added that the country needed a reasonable debate on the difficulties faced by both the immigrants and the immigrant recipient. So, let’s debate!

Maybe Estonians? They are 48,352 here. Unfortunately, with the language being so close to Finnish and the country so close to Finland, it is easy for them to integrate in the society and find a job. How about citizens of Sweden that come next in numbers? Oh, wait – Swedish is the second official language of the country, and it might be for a reason. Ok, screw the EU with human rights altogether and let’s ask 11,252 refugees (based on worldbank. org data) living in Finland to go back to wherever they came from. The problem is that they are doing fine too – they are politically active, hard-working and manage to find and create work opportunities. Oh, and what should we do with 1,2 million Finnish expatriates all over the world? Should we tell them to come back to their homeland?

What should we do with ,2 million Finnish expatriates all over the world?

HOW IS ONE supposed to fight for the homeland and one true Finnish nation? The first guess would be that someone should be actually forced to leave Finland. Someone not Finnish obviously. How about Russians? According to the data collected by The Finnish Immigration Service in December 2014, there are 30,995 of them here. The problem is that 60% of them are women married to Finnish men. It’s hard to imagine someone to break a family in order to protect “one true Finnish nation”.

18

OULUN YLIOPPILASLEHTI

IMMONEN’S Facebook post is basically a mere political (populist) provocation that doesn’t make much sense or call to anything in particular. But it does lead to a vital social debate on what multiculturalism is and what approach to immigration Finland should take. •

We will be happy to hear your ideas and opinions on this issue too. Drop us a line at toimitus@oyy.fi. NRO 6 | 2015

Autumn is the time of the year where the nights get increasingly longer and the days shorter. This lack of sunlight will most certainly deprive you from much needed vitamin D. This vitamin is good for your bones, skin, and immune system. Lack of D can result in winter depression or, as I like to call it: “The Darkness Syndrome”. Dramatic names aside, the lack of sunlight can impact your mood and energy levels negatively, so take a small trip to the supermarket and get a big bottle of D for those long, dark, and lonely nights.

Be Mindful of Your Shopping Tuesday afternoon, you’re walking down a supermarket aisle, thinking what to get for dinner. You end up with butter, beer, and 5 kilos of chocolate ice-cream – a typical day or as they say ‘normipäivä’. I’m not judging since I’m all up for stuffing my face with delicious goodies. However, goodies tend to be expensive and then there’s no money left to do cool things like traveling, going out, and saving for a new ice-cream machine. Try making a list of things you need before shopping and stick to it.

Layers, Layers, Layers Did you know Finland is cold during winter? I’m talking about licking-a-metal-pole-and-getting-your-tonguestuck cold, not that I would know. The secret to warmth is layers. Layering is an art as much as it is a science, and each person has their own way of doing it. This is my recommendation for extreme cold (-25°C or -13°F): start with an undershirt and undertrousers, followed by t-shirt and trousers. Next, put on a fleece cardigan or pullover, and if necessary add a larger pullover. The last layer can be a ski jacket and pants, as they are trendy and useful. For your feet: two pairs of socks and insulated boots should do the trick. To protect your hands wear undergloves and warm windproof mittens. For your neck, a combination of neck gaiter and a scarf is unbeatable. Finally, a warm headband followed by a beanie will complete your transformation into an unbeatable anti-cold machine. Easy peasy!

Enter Sandman (a.k.a. Nukkumatti) They say you never forget how to ride a bike. And if you don’t know yet, I would say it’s high time you did. Oulu has one of the best cycling roads in the world, and since the land is relatively flat, it makes the ride much more pleasant. All you need is a pair of wheels, and you are able to explore this beautiful city’s splendor. Just remember to always lock your bike with a sturdy U-lock so you can be sure that your new best friend is safe.


Halfway Around the World Going on a huge trip requires weeks and months of careful planning – we all know that. Now imagine, after all this planning, everything suddenly changes. Our author discovered the freedom of ending up alone in a totally unknown situation, in a faraway country.

From there, you might plan the next tour as a DIY – with your new friends. And if you are a loner, who does not like to hang out with other people for too long, or who generally gets annoyed easily when staying with the same crowd for several days, this is just perfect – before you get on each other’s nerves, you are all gone to the next destination.

BY Bianca Beyer PHOTO Bianca Beyer

Alone, but not lonely ONE MONTH of travelling is a luxury one can afford when living and working in Finland due to the generous July-holiday month where nothing really happens in offices around the country. This is a perfect time to discover the world, for example, by train, like my friend and I did this year. All the way from Oulu you can make it down to South China without boarding a plane. Riding the Trans-Mongolian Railway to Beijing with some stops along the way takes about two weeks. After that you can continue through China for two more weeks, again only by trains.

One train to roam the world The fact that you are on a train seeing the landscape slowly change and feeling the time zones adjust piece-by-piece gives you a real feel of the distance you are covering. Together with the locals, Russians who take the train to go home or visit their relatives, you share a compartment, 54 beds in one wagon, no walls. You hear, smell and see each other – and somehow, this is ok,

even when half of the wagon buys smoked fish offered by vendors at the train station and starts eating it straight away. Lower beds function as seats, and people generously make space for each other to play cards, eat soups and noodles prepared with the boiled water available in each wagon, and drink teas. At nights a united snoring sound fills the wagon, the lights are lowered and the conductor takes care, with her Russian friendly harshness, that no one would disturb anyone’s sleep. We met lots of different kinds of travelers. There is a Dutch girl who simply bought a flight ticket to China, and a return ticket 5 weeks later, and left the rest open to spontaneity and improvisation. There is a British guy who was so excited about his trip, which will take him about 9 months, that he had planned every detail in a spreadsheet. Even though it took only 14 days to reach Beijing, it felt like months of traveling. Covering three different countries, meeting dozens of interesting people and seeing so varied landscapes in such a short time can

become almost overwhelming. And finally having reached Beijing was only the beginning of the real adventure, as it turned out.

Me, Myself and I My friend got sick in Beijing and decided to cancel everything and fly home instead, seven hours prior to our next train departure. Cancelling the trip was no option for me. Instead, I adjusted the schedule slightly, rebooked some train tickets, and changed some destinations. Besides, our travel guide claimed China to be one of the safest countries for a woman to travel alone. As I stayed mostly in hostels, I was actually never quite alone. I found out that traveling by yourself is an uprising trend. Waiting for the right person to start a world-trip with is just a waste of time – just pack your things and go! If you are interested in sightseeing, there is always the DIY option, which is cheaper than organized tours, but booking a guided tour with your hostel ensures you to get some contacts with other guests right away. NRO 6 | 2015

Approximately 90% of the people I got to know when I was by myself were travelling alone. The only person you need to arrange your daily plan with is you. You can go wherever you want, and eat whenever you are hungry and whatever you want. All in all, you are more attentive, no matter whether it is about tasting the food, finding the correct subway line or a viewpoint you were looking for. And being attentive is the most valuable skill when discovering foreign cultures. This is how you get the most out of it. And maybe, at the end of the day, you might have learned a thing or two about yourself that you did not really know before. Going on such an adventure by yourself teaches you to trust yourself, rely on your guts, and be more aware. You collect a unique experience of being a silent observer, an object rather than a subject. You absorb different cultures, habits and norms while trying not to intervene but rather adjust and blend in. It is not you who is the main character here; it is the world you see. You become just an extra. • OULUN YLIOPPILASLEHTI

19


Alumnilta oppia | Palstalla Oulun yliopiston alumnit kertovat työelämästä.

Antti Pohjolan mielestä käytännönläheiset harjoitustyöt olivat opintojen parasta antia. Niiden ansiosta hän sai myös ensimmäisen työpaikkansa.

Digiajan käsityöläinen Elektroniikkaa opiskellut Antti Pohjola on unelmatyössään ohjelmistosuunnittelijana. Myös vapaa-ajallaan hän viihtyy koodien parissa. TEKSTI JA KUVA Heidi Hahtola

KUN Antti Pohjola, 32, aloitti opintonsa Oulun yliopistossa vuonna 2001, IT-kupla oli juuri puhjennut. Kun hän valmistui kuusi vuotta myöhemmin, ohjelmistoala oli jälleen kovassa kasvussa. ”Tuntuu, että IT-ala elää sykleissä. Nokian irtisanomisten jälkeen monet ovat työllistyneet uusiin firmoihin ja tälläkin hetkellä ohjelmistoalan työpaikkoja on paljon auki”, Pohjola kuvaa alan nykytilannetta. Hän toteaa, että nykyään ohjelmistoja käytetään joka asiassa kännyköistä verkkopankkiin ja ala kasvaa koko ajan. Ohjelmistokehittäjä on jopa ohittanut rekkakuskin yleisimpänä ammattina joissain Yhdysvaltojen osavaltioissa. Elektroniikkaa sähkötekniikan osastolla opiskellut Pohjola työskentelee tällä hetkellä ohjelmistopalveluja tarjoavalla Siili Solutionsilla. Hänen tiensä työelämään on diplomi-insinöörille melko tyypillinen. ”Tein opintoihin liittyvän harjoituskurssin eräälle yritykselle, jonka jälkeen pääsin sinne kesätöihin. Erikoista oli ainoastaan se, että yritys ei

20 OULUN YLIOPPILASLEHTI

ANTTI POHJOLA » Valmistunut vuonna 2007 diplomi-insinööriksi elektroniikan koulutusohjelmasta.

» Opinnoissa parasta oli vapaus suunnitella itse, mille kursseille osallistuu.

» Haastavinta opiskeluissa oli kurssien harjoitustyöt ja tenttien kasautuminen yleensä lukukauden loppuun.

» Ensimmäinen oman alan työ Yomi software oy:ssä.

» Töissä Siili Solutionsilla ohjelmistoinsinöörinä vuodesta 2008.

» Elää omaa unelmaansa, koska viihtyy työssään ja aikaa riittää myös kiipeilyja lasketteluharrastuksiin.

NRO 6 | 2015

saanut ottaa kesätyöntekijöitä, joten sain suoraan vakituisen työsopimuksen”, Pohjola nauraa.

Opinnoista laaja pohja Pohjola kokee saaneensa opinnoista hyvän pohjan työelämää varten ja etenkin käytännönläheisistä harjoituskursseista oli hyötyä. Opintoihin sisältyi kuitenkin paljon myös sellaista, mihin hän ei työelämässä ole törmännyt. ”Elektroniikka on laaja ala ja opinnot kattavat paljon koodaamisesta aina analogiapiirien toimintaan. Työelämässä taas keskitytään suppeampiin asiakokonaisuuksiin. Toisaalta laajuudesta ei ole haittaakaan, eihän sitä opiskellessaan vielä tiedä mihin päätyy töihin”, hän pohtii. Laaja on myös eri tutkintojen kirjo, jolla ohjelmistoalalle voi työllistyä. Pohjola mainitsee, että hänen työkavereistaan löytyy monien alojen osaajia aina maanmittausinsinööreistä matemaatikkoihin ja fyysikkoihin. Työssä monet vielä erikoistuvat tietyn työkalun tai ohjelmointikielen asiantuntijoiksi.

”Minusta tässä on myös paljon käsityöläisammatin piirteitä. Vähän niin kuin puuseppä tekee tuolin, joku tekee ohjelman hienommin tai nopeammin kuin toinen.”

Oma kiinnostus tärkeintä Pohjola toteaa työn pitävän hyvin mukana tekniikan nopeassa kehityksessä, mutta hän suunnittelee myös vapaa-ajallaan esimerkiksi mobiilisovelluksia. ”Osaksi kyse on ammattitaidon ylläpitämisestä, mutta enimmäkseen teen sovelluksia ihan vaan harrastuksenani, koska se on mukavaa. Kun työstään pitää tarpeeksi, samaa hommaa jaksaa tehdä työpäivän jälkeenkin”, Pohjola hymyilee. Oma harrastuneisuus onkin Pohjolan mielestä yksi tärkeimmistä asioista ohjelmistoyrityksiin töihin haettaessa. ”Yrityksissä ei välttämättä tiedetä, mistä yliopistokursseissa on kyse. Parhaiten oman osaamisensa voi todistaa, kun esittelee jonkin konkreettisen asian, esimerkiksi itse tekemänsä sovelluksen.” •


Kirja arvioitavana Riikka Ala-Harja: Kevyt liha (Like 2015)

Maailman ongelmat: ratkaistu!

KOLUMNI | Kaikki ajatukset ovat vain ohimeneviä ilmiöitä, sanoo Iikka Kivi.

K

ansanedustaja Olli Immosen Facebook-päivityksen myötä Suomessa saatiin nähdä harvinaisen voimakasta kansalaiskeskustelua ja -aktivismia: someväittelyä, bloggauksia ja mielenosoituksia. Kaikilla tuntui olevan takuuvarma näkemys siitä, mikä on pielessä: rasismi, maahanmuutto, persujen suvaitsemattomuus, suvaitsevaiston naiivius. Ja jos tämä yksi asia vain korjattaisiin, niin kaikilla olisi parempi olla. En usko. En usko pätkääkään. Minun nähdäkseni tarttumalla näihin ilmiöihin hoidetaan lähinnä oiretta, ei varsinaista ongelmaa. Mikä se ongelma sitten on? Ihmisen kyvyttömyys erottaa itseään omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Me tarraamme ajatuksiimme kiinni, vaalimme niiden herättämiä tunnetiloja. Emme osaa nähdä sitä, että kaikki tunteet ja ajatukset ovat vain ohimeneviä ilmiöitä, jotka elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Me otamme ne tarpeettoman vakavasti ja toimimme niiden ohjaamina, annamme niiden muuttua todellisuudeksi. MILLAINEN MAAILMA olisi nyt, jos nuori Adolf Hitler olisi ymmärtänyt Saksan ongelmien pistämisen juutalaisten syyksi olevan vain tuulesta temmattu ja ohimenevä ajatus? Mitä olisi tapahtunut, jos Pekka-Eric Auvinen olisi kyennyt huomaamaan koulukiusaamisesta nousevan raivon olevan vain vihan tunnetta eikä tappamiseen kehottava käsky? Moniko itsemurha olisi jäänyt tekemättä, jos loppuun palanut ihminen olisi ymmärtänyt, että vaihtoehdottomuuden ajatus päässä ei ole-

kaan totta? Ja mitä kaikkea hyvää kykenisimme lajitovereillemme tekemään, jos ymmärtäisimme pelkojemme ja katkeruutemme olevan vain sumeita tunteiden ja ajatusten sekamelskoja, joilla on hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa? AIVAN LIIAN harvoin ihminen pysähtyy kysymään itseltään, mitä hänen päässään tapahtuu. Tämä näkyi myös kesän rasismikeskustelussa: juuri kukaan ei tuntunut pysähtyvän pohtimaan, mistä hänen tunnetilansa ja ajatuksensa oikein kumpuavat ja millaista jälkeä ne ympäristössä aiheuttavat. Liian harva kysyi itseltään: minkä takia juuri minun näkemykseni on se oikea? On ymmärrettävää, että näin käy. Voimakkaan tunteen tai yksinkertaisen loogiselta tuntuvan ajatuksen voimassa toimiminen saa aikaan itsevarman olon, tunteen jostakin varmasta tässä epävarmuuden rakentamassa maailmankaikkeudessa. Jokainen meistä kuitenkin kaipaa jotakin pitävää, josta tarttua kiinni. On kuitenkin olemassa yksi asia, joka on aina olemassa ja ehdottoman varma: tämä hetki. Ja mitä paremmin on läsnä tässä hetkessä, sitä selkeämmin pystyy pohtimaan oman toimintansa vaikutuksia muihin ihmisiin ja elinympäristöönsä. Läsnäolon taito on se työkalu, jolla maailma pelastetaan. Tai niin ainakin nämä ajatukset päässäni väittävät.

Iikka Kivi on oululainen stand up-koomikko, joka ei osaa suhtautua omiin mielipiteisiinsä kovin vakavasti.

Tanssi | Oululla on tanssikaupunkina pitkät perinteet. OuDance 9.–13. syykuuta Fyysiset Tunteet ovat teemana tämä vuoden OuDance-festivaalilla. Tarjolla on teoksia, jotka ammentavat laajalti erilaisten nykytanssin tyylien lisäksi tanssiteatterista, tangosta, katutansseista, taistelulajeista ja akrobatiasta. Ohjemistossa on myös

tanssielokuvia, paneelikeskusteluja, klubbaamista, workshoppaamista ja saunomista. Tapahtumapaikkoina mm. Rotuaarin aukio, Valvesali, Oamkin tanssisali ja Elokuvateatteri Studio. Koko ohjelmisto osoitteesta www.jojo.fi/festivaali.

Riikka Ala-Harjan uusi romaani Kevyt liha laittaa miehen ja naisen puntariin, mittaa ja analysoi sukupuolten välisiä eroja ja erittelee sosiaalisten roolien nyansseja. Päähenkilö Saara on eronnut nelikymppinen äiti ja teatterin valosuunnittelija, jonka tasapaksu arki katkeaa, kun kuvioihin tulee vanha ihastus. Teatterilla Saara tutkii Michelangelon Daavid-patsasta, joka liittyy tekeillä olevaan näytelmään Jumalan rakastaja. Jussi Parviaisen tunnettu maskuliinisuuden analyysi kulkee intertekstuaalisena vastinparina romaanin naispohdintojen rinnalla. Saara ei ymmärrä näytelmän päähenkilön Juskan sisäistä kamppailua, mutta kiinnostuu Daavidista, joka on yhtä aikaa täydellisen miehisyyden symboli ja heikko altavastaaja. Goljat ei ole koskaan ollut heikoilla, hän on kaikkivoipa. Daavid on kakkonen. Heikompi lenkki, niin sanoakseni. Niin sanoakseni nainen. Kevyt liha jatkaa tasa-arvokeskustelua suurien ja näkyvien esteiden poistuttua naisten tieltä. Jäljellä ovat pienet, näkymättömät ja arkiset epäkohdat. Saara tekee huomioita: bussi on täynnä naisia, baari täynnä miehiä. Naiset istuvat jalat yhteenpuristettuina, miehet haarat levällään. Työpaikalla kuusikymppinen nainen on näkymätön. Hänen päälleen puhutaan. Nuori mies on ottanut itselleen esimiesaseman, hän on rento ja peittelemätön. Saara arvelee tietävänsä, mistä se johtuu. Naisista tehdään täydellisyydentavoittelijoita. Minut on opetettu täydellisyyden ja puhdasoppisuuden tavoittelijaksi, verhoilluksi, ei alastomaksi. Joku sen minuun tartutti, koulussa ja kotona, Maritaan ja minuun, ja muihin tyttöihin. Ala-Harja kirjoittaa tunnistettavalla tavalla. Hän käyttää lyhyitä, tarkkoja lauseita, jotka tekevät kirjasta nopealukuisen ja mukaansatempaavan. Minäkertoja on melkein lakonisen viiltävä ja hänen koruttomat reaktionsa jättävät sopivasti tilaa lukijan kuvitelmille. Feminismiteeman rinnalla teos sivuaa myös ruumiinkulttuuria, mutta katsoo tuoreella tavalla suopeasti naisen omaa tahtoa muokata kehoaan ja tulla voimakkaaksi. Temaattiset asetelmat ja miestuttavuudesta kehkeytyvä juonikuvio jäävät kuitenkin toisistaan irrallisiksi. Päähenkilön sisäinen sukupuolimanifesti ei näy juurikaan toiminnassa, ja runkkaus- ja paskallakäynti -jutut jäävät kertamainintoina irrallisiksi ja hieman hämmentäviksi.

•••

Eleonoora Riihinen

NRO 6 | 2015

OULUN YLIOPPILASLEHTI

21



Levyjä arvioitavana Emma Salokoski: Kiellettyjä asioita

Valintojen sietämätön vaikeus

KOLUMNI | Eleonoora Riihinen ei osaa valita.

H

ei, olen Eleonoora, kirjallisuuden opiskelija, ikuinen kesätoimittaja ja uusi kolumnistinne. Kuuluukohan näissä edes esitellä itseään? Mietin pitkään, valitsenko tätä kolumnisarjaa varten asiallisen ja etäisen linjan (mikä olisi luontevaa vanhalle uutistoimittajalle) vai olisinko rento lörpöttelijä. Olen aina ollut surkea tekemään valintoja. Tiedättehän, olen se todella ärsyttävä tyyppi, joka ei ikinä osaa päättää, minne mennään kaljalle, mitä tehdään ruuaksi ja mikä elokuva valitaan Makuunista. Ikään kuin epäkiitolliseksi vastapainoksi teen joskus kauaskantoisiakin päätöksiä hetken mielijohteesta (pitäkää tatuointikoneet kaukana minusta). Etenkin elämän risteyskohdissa tehdyt valinnat saattavat jäädä kaihertamaan pitkäksi aikaa. Jossittelen. Onneksi en ole yksin. Vatvominen lienee nyt ajankohtaista monelle: ”Valitsinko oikean opiskelupaikan? Oliko järkevää pitää välivuosi? Joudunko nyt kortiston kautta katuojaan, koska seurasin unelmiani?” Aikamme tuntuu vaativan selvännäkijän kykyjä. Erehtyminen on uusi kuolemansynti. Risti on kuitenkin kohtuuton kantaa. Harha-askeleet kuuluvat ihmiselämään, jota ei voi laskelmilla ohjata, vaikka kempeleläinen insinööri sanoisi mitä. EINMAL IST KEINMAL. Se on tähdellinen sanonta jokaisen vaiheilijan ja märehtijän lempikirjasta Milan Kunderan Olemisen sietämättömästä keveydestä. Se tarkoittaa, että kerran tapahtuva on kuin koskaan tapahtumaton. Emme voi tietää, mikä valinta on oikea, koska emme voi vertail-

la eri lopputuloksia keskenään. Jos elämme vain kerran, elämässä ei ole kenraaliharjoituksia. Kaikki on tässä. Meitä ei voi tuomita valinnoistamme. Ikävä kyllä Kundera ei kerro meille kumpi elämänfilosofia on oikea: edellä mainittu kevyt ja lohdullinen versio vai se painava, nietzscheläinen ikuisen paluun teoria, jossa joutuisimme kokemaan tekojemme seuraukset loputtoman monta kertaa. JÄLKIMMÄINEN VAIHTOEHTO ei kuulosta mukavalta, joten hoen itselleni mieluiten einmal ist keinmalia silloin, kun oikein hirvittää. Jos sekään ei auta, palautan mieleeni Mr. Nobody -elokuvan. Siinä safiirisilmäisen Jared Leton esittämän Nemon tekemistä erilaisista valinnoista haarautuu aina täysin erilainen elämänpolku. Hänen täytyy tehdä elämänsä merkittävin valinta vasta yhdeksänvuotiaana: asuako isänsä vai äitinsä luona? Kaikki valinnat tuovat lopulta tuskaa. Tätäkö on elämä? Ei sentään. Nemo löytää onnen, kun hän ei valitse ollenkaan vaan antaa sattuman päättää. Kundera, tuo vanha pirulainen, on tietenkin ottanut sattumankin hampaisiinsa, ja se on kohtalon kanssa osa sietämättömän keveyden katkeransuloista keitosta, mutta en edes mene siihen. Minulta loppuu tila, ja teiltä kärsivällisyys. Mennään jonnekin kaljalle keskustelemaan tästä lisää. Päättäkää te minne.

••• Mitra: Mitra

Oulun ensimmäisen Idols-voittajan ensilevyn odotus palkitaan. Hiotussa kokonaisuudessa eturivin pop-lauluntekijöiden (muun muassa tuottaja Jukka Immonen, Iisa Pykäri, Arto Tuunela) nikkaroimat biisit asettuvat kaikki nätisti kontekstiinsa. Jo patinoitunut ensisinglekin napsahtaa ruotuun kuulostaen yhä tuoreelta. Mitran iso valtti on hänen sielukas soundinsa, ja kyky ottaa erilaiset biisit omiksi on tärkein liima levyn koherenssissa, joka kantaakin hienosti alusta loppuun.

•••• Asa: Love

Kirjoittaja on oululainen medianomi ja kirjallisuuden opiskelija, neurootikko ja romantikko, joka ei haluaisi samaistua Terezaan.

Keikat | Tulevana syksynä Oulussa riittää elävää musiikkia monessa genressä. Pintandwefall

Oulu Showcase

Iisa

Viidettä albumiaan työstävä voimakvartetti nähdään Oulun Musiikkivideofestivaalien Rotos Loves Silakka -klubilla. Energistä menoa ja monivivahteista autotallirockia luvassa!

Toista kertaa järjestettävä Oulu Showcase esittelee oululaisia artisteja. Mukana mm. Villi Huhu, Neondad, Mighty Mate, Sweat Shop Boys ja The Groge.

Elokuun lopussa Kukaan ei oo kenenkään -albumin julkaiseva Iisa saapuu Ouluun nelihenkisen livekokoonpanonsa kanssa. Heleä-äänistä poppia pimeneviin syysiltoihin!

45 Specialissa 28. elokuuta

Pitkän jazz-uran mm. Ensemblensä kanssa tehneen Emma Salokosken ensimmäinen sooloalbumi on myös hänen ensimmäinen pop-levynsä. Sen myötä arvostetusta vokalistista tulee yhtäkkiä yllättävän geneerisen kuuloinen, ja puolituntisesta jää turvallisen harmiton kokonaisvaikutelma. Paria tarttuvampaa raitaa lukuun ottamatta kappalemateriaali soljuu siten sujuvasti jonnekin unholaan. Lyyrisesti liikutaan melko tyypillisessä keski-ikäistyvän laulajattaren mielenmaisemassa.

Bingolla, 45 Specialissa ja kahvila Makasiinilla 28.–29. elokuuta

Kantaaottavista lyriikoistaan tunnetun Asan uutukainen oli miehelle monivuotinen projekti, jonka sävellyspohjana toimivat vanhat Love Records -levytykset. Pitkään tongittuaan Asa on löytänyt sekalaisen valikoiman sämplejä, joiden päälle ja lomiin hän riimejään sylkee. Rakkauskin on läsnä sanoitusten teemoissa, mutta mikään rakkauslevy tämä ei ole. Valitettavasti sämpleosasto jää lähinnä kuriositeetiksi, ja muutamien kappaleiden ylipitkät hokemat ottavat otsalohkoon.

•••

45 Specialissa 24. syyskuuta

Marko Pyhähuhta

NRO 6 | 2015

OULUN YLIOPPILASLEHTI

23



Kulttuurimenoja

Opiskelija on ruma sana Eija Timonen: Jäisiä Unia Nanna Saarhelo: How to Imitate Gray Weather Pohjoisessa valokuvakeskuksessa 13. syyskuuta asti KOLUMNI | Opiskelijoista puhutaan usein leimaavasti, harmittelee Veera Adolfsen.

K

esäisen rasismikeskustelun aikana perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kertoi Ilta-Sanomien toimittajalle kosovolaismiehestä, jolle olisi Suomeen tultua sanottu, ettei kannata mennä töihin. Kela maksaisi kaiken. “Oli tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan”, Slunga-Poutsalo totesi. Juuri kokemus maahanmuuttajien suosimisesta lisää hänen mukaansa vastakkainasetteluja. Todellisuuspohjaa kokemukselle ei ole: sosiaaliturvan asiantuntijoiden mukaan maahanmuuttaja ei Suomessa voi missään tilanteessa saada muita parempaa sosiaaliturvaa. Slunga-Poutsalo on kuitenkin tavallaan täysin oikeassa. Seurausten kannalta on todellakin ihan sama, onko tarina tosi vai ei, jos siihen uskotaan. Valheellinen tarina alkaa äkkiä kuulostaa todelta, jos sen eri versioita kuulee tarpeeksi usein, varsinkin, jos tarinaa toistavat erilaiset yhteiskunnalliset auktoriteetit.

Todellisuudessa opintotuen nostaminen vaatii 5 opintopisteen suorittamista kuukaudessa, mikä vastaa 33 viikkotyötuntia. Jos haluaa valmistua niin, että tukikuukaudet riittävät, joutuu opiskelemaan vielä reilusti vauhdikkaammin. Mitä korkeampi koulutustaso ihmisellä on, sitä epätodennäköisempää on edelleen myös työttömyyden kokeminen. KEVÄÄLLÄ MONI kansanedustaja puolusti hallitusohjelmaan kirjattuja isoja opintotukileikkauksia. Todettiin, että koska yliopisto-opiskelijat valmistuvat liian hitaasti, on aikakin antaa opiskelijoille keppiä. Ajatus sopii hyvin tarinaan tai diskurssiin, jossa opiskelijat vitkuttelevat opintojaan liian hyvällä sosiaaliturvalla. On ikävää, että päättäjät perustelevat leikkauksia mielikuvalla, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Sosiaaliturvan leikkaukset nopeuttavat opiskelijoiden valmistumista yhtä varmasti kuin Kela hukuttaa maahanmuuttajat ylimääräisiin sosiaalietuuksiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön oma tutkimus viime vuodelta osoittaa, että eniten opiskelijoiden valmistumista hidastaa työssäkäynti. Se taas on välttämätöntä, jos sosiaaliturva ei riitä elämiseen.

Oli tarina tosi tai ei, se on toinen juttu.

MYÖS OPISKELIJOITA käsitteleviä kirjoituksia lukiessa saa välillä hämmentyä, vaikka niissä sävy onkin vähemmän kiihkeä kuin maahanmuuttokeskustelussa. Opiskelijoista ja yliopistoista puhutaan harmittavan usein leimaavasti ja faktoja tarkistamatta. Moni suomalainen kokee, että opintotuella voi laiskotella ja yliopistolla notkua kuinka kauan tahansa, kunnes sitten valmistuu työttömäksi.

Veera Adolfsen on OYY:n viestintäsihteerinä työskentelevä sosiologian opiskelija, jota kiinnostaa kieli.

Järjestöt | Syksy on oiva aika aloittaa uusi harrastus. Kehyviikkoa tekemään!

Klovnerian saloja

Improa!

Kehitysyhteistyöviikko on tulossa taas! Vielä kerkeät mukaan tekemään kehyviikkoa, joten jos monipuolinen tekeminen ja CV:n täyte kiinnostaa, ota yhteyttä oyy. kehyviikko@gmail.com.

Oulun Ylioppilasteatteri järjestää Perehdytys klovneriaan -kurssin. Hinta: 20e / jäsen, 40e /ei-jäsen. Kurssille ilmoittautuminen 25.9. mennessä osoitteeseen laukkaemmi@gmail.com.

Kehyviikko 26.–30. lokakuuta.

Valvenäyttämöllä 3.–4. lokakuuta.

Tervetuloa Oulun Ylioppilasteatterin kaikille avoimiin improtreeneihin! Tarkista aika- ja paikkatiedot netistä: http://oulunylioppilasteatteri.fi. Lisätietoja voi kysyä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen oyt@oulunylioppilasteatteri.fi.

Syystunnelmiin sopii mainiosti vierailu Pohjoisen valokuvakeskuksen alkusyksyn näyttelyihin. Taiteilija Eija Timosen jääaiheiset valokuvat ovat abstrakteja ja unenomaisia. Jää täplittää ja halkoo kuvia, mutta kuvista avautuu myös laajempi näköala: pinnan alla hehkuvissa väreissä voi nähdä horisontin, galakseja tai yötaivaan. Timosen näyttelystä mieleen jäävät erityisesti parimetriset työt Huurre ja Herääminen. Paperista leikattujen teosten leikkauspinnat jäljittelevät jään rakenteita ja piirtävät takana olevalle seinälle huikeita varjoja. Taiteilija Nanna Saarhelon valokuvien keskiössä on nainen, joka vaikuttaa tilanteesta riippumatta olevan jatkuvasti väärässä paikassa. Katsoja ei tavoita naisen katsetta, sillä hän joko seisoo selin kameraan, poseeraa naamio kasvoillaan tai kääntää kasvonsa sivuun. Valokuvien luonto on karu ja kylmä, ja yleinen tunnelma surumielinen. Valokuvien maailma ja tarina jäävätkin katsojalle etäiseksi ja arvoitukselliseksi.

Turun sarjakuvakaupan Oulun toimipiste Kulttuuritalo Valve Sarjakuva voi Oulussa hyvin. Pieni mutta aktiivinen Oulun sarjakuvakeskus on vienyt alan harrastuneisuutta ja tunnettuutta kaupungissa pontevasti eteenpäin. Nyt myös maineikas Turun sarjakuvakauppa on rantautunut Ouluun Sarjakuvakeskuksen yhteyteen. Sarjakuvakeskuksen tiloissa oli aiemmin jo pienimuotoista sarjismyyntiä, mutta Turun lisäyksen myötä valikoima kasvoi. Lyhyen albumipläräyksen perusteella Oulun valikoima on mukavan kattava, hyllyistä löytyy niin vanhoja klassikkoja kuin uusia tuntemattomuuksia. Tarjolla on sekä kotimaista että ulkomaista sarjakuvaa. Sarjakuvakauppa ei hyljeksi myöskään niin sanottua mainstreamosastoa: strippisarjakuvalle Fingerporialbumeineen on varattu oma hyllytilansa. Mukavaa kyllä, myös paikallisille sarjiksille on varattu oma hyllynsä. Vain kaupan pienestä koosta tulee pieni miinus: lämpimänä iltapäivänä leppoisen sarjisten selauksen joutuu keskeyttämään, kun lämpötila kohoaa jo lähes sietämättömäksi.

Anni Hyypiö

NRO 6 | 2015

OULUN YLIOPPILASLEHTI

25


Vaikutuksentekijä | Palstalla kohdataan eri alojen huippuja, joita kannattaa seurata.

Omapäinen sooloilija On parempi vain tehdä asiat valmiiksi eikä huudella niistä ennen aikojaan, ajattelee Henri Pulkkinen. TEKSTI Minna Koivunen KUVA Suvi Vinblad

HENRI PULKKINEN eli Paperi T ei ole ehtinyt tänä kesänä juuri oleskella kotonaan. Hän julkaisi huhtikuussa soolodebyyttinsä Malarian pelko ja siitä lähtien häntä on revitty festivaaleille ympäri Suomea. Keikkoja on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin. ”Koko ajan on vähän sellainen olo, että unohdan, missä minun pitää olla seuraavaksi”, Pulkkinen kommentoi vilkasta kesäänsä. Uusi tulokas hän ei suomalaisessa räpissä ole, vaikka hänen soolonsa vasta tänä vuonna ilmestyikin. Pulkkinen on räpännyt teini-ikäisestä lähtien ja on osa räp-yhtye Ruger Haueria Pyhimyksen ja Tommishockin rinnalla. Keikkailu yksin on sen sijaan hänelle uutta ja eroaa suuresti Ruger Hauerin esiintymisistä, jotka syntyvät Pulkkisen luonnehdinnan mukaan kaaoksesta. ”Ruger Hauer koostuu kolmesta itsepäisestä ihmisestä, joilla kaikilla on omat ajatuksensa siitä, mitä bändin tai keikan pitäisi olla. Meidän keikka on kaaos, josta ei ikinä tiedä, tuleeko siitä ihan hirveää vai tosi hyvää. Se voi jonkun jäsenen mielestä olla hyvä tai jonkun jäsenen mielestä paska keikka ja yleisön mielipidettä en haluakaan tietää”, räppäri naurahtaa. Pulkkinen pitää siitä, että hän saa sooloilles-

saan päättää, mitä lavalla tekee ja voi ohjailla keikan kulkua oman mielensä mukaan. ”Omalla soolokeikalla paineet ovat ihan erilaiset, koska vastuu on vahvemmin minulla. Osan soolokeikoistani olen tehnyt Femme En Fourrure -yhtyeen kanssa, josta olen ollut todella innoissani.”

En räppää livenä Henri Pulkkinen on hurmannut musiikillaan ja keikoillaan monia pitkin suvea. Hänen keikoillaan liikututaan ja vaikututaan. Räppäri itse ei osaa ajatella vaikuttavansa ihmisiin eikä esiintyminen ole hänelle ollut elämän suuri päämäärä. Ruger Hauerin alkuvuosina hän ei missään nimessä olisi halunnut edes alkaa keikkailla. ”Silloin olin, että ääh en mä livenä räppäämään mene. Ei ei ei. Vaikka olin nuorena kiinnostunut näyttelemisestä ja olin koulun näytelmissä, jossain vaiheessa minua alkoi ahdistaa esiintyminen.” Häntä eivät keikat useimmiten jännitä, ja esiintyjän identiteetti on hänelle muodostunut vahingossa. ”En ole nuorena halunnut esiintyä sukulaisille ja minulle ei ole ollut tärkeää päästä jonnekin, missä ihmiset katsovat minua. Enemmän olen

mennyt siitä poispäin ja oudon silmukan kautta joutunutkin palaamaan siihen.” Malarian pelko -levyn myötä kasvanut suosio ei ole saanut Pulkkista kaventamaan omia tekemisen mahdollisuuksiaan. Aiempaa suurempi kuuntelijakunta ei rajoita hänen luovuuttaan. ”Kaikessa tekemisessä tärkeintä on vain tehdä. Se, että teet jotain, johtaa seuraavaan ja siitä taas tulee uusi idea, jonka kautta tekee jotain muuta. Laskelmointi ei ole minun mielestäni kauhean mielenkiintoista.” Ennen seuraavaa Paperi T -albumia Pulkkisella on työn alla muutamia muita musiikkiprojekteja, kuten Ruger Hauerin neljäs pitkäsoitto, joka ilmestynee vielä tänä vuonna. Hän on kuitenkin ehtinyt miettiä seuraavia sooloaskeliaankin. ”Minulla on jonkinlaista uskallusta tehdä vielä enemmän jotain erilaista tai mennä siihen suuntaan, mikä itseäni kiinnostaa.” Muista tulevista musiikkiprojekteista Pulkkinen ei halua puhua. ”Räpgenressä kaikki tykkäävät huudella, mitä he tekevät ja siinä kestää viisi vuotta tai sitä ei ikinä tulekaan. Parempi tapa on olla vain hiljaa ja tehdä se asia valmiiksi. Sitten sen jälkeen ei tarvitse toivottavasti itsekään huudella, vaan se vain tapahtuu.” •


Kun kaikki muut räppärit Henri Pulkkisen ympärillä halusivat tehdä nuorena soololevyn, hän koki toisin. ”Ajattelin, etten ollut tarpeeksi hyvä.”

HENRI PULKKINEN » Räp-artisti Paperi T. » 29 vuotta. » Kotoisin Porvoosta. »A suu Helsingissä. » Valmistunut medianomiksi Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliasta vuonna 2013.

» Discografia: Malarian pelko (soolo 2015), Ukraina (Ruger Hauer 2013), Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne (Paavoharju 2013), Ex ovis pullus non natis serò fit ullus (Paperi T & Khid 2013), Erectus (Ruger Hauer 2012), Se syvenee syksyllä (Ruger Hauer 2010).

» Musiikin ohella tekee DJ-hommia ja ohjelmia Radio Helsinkiin.

» “Vapaa-aikaa ei oikein ole tällä hetkellä, mutta koitan nauttia kulttuurista ja hyvistä oluista!”