Page 1

KEVÄTKELLO

Välitä-tunnustuksen luovutus Oulun poliisille Muistiviikolla.

Jäsenlehti 1/2017


Puheenjohtajan palsta arvot inhimillisyys, yhdenvertaisuus ja luotettavuus konkretisoituvat siten toiminnan arjessa. Työmme näkyy ja kuuluu, sitä arvioidaan ja arvostetaan. Tätä taustaa vasten ovat alussa luettelemani palkinnot ja huomionosoitukset paikallaan ja oikeaan osuneita.

Suomi 100 -juhlavuoteen yhdessä välittäen Viime vuosina on yhdistyksemme toimintaa ja sen toimijoita muistettu useilla laatupalkinnoilla ja huomionosoituksilla. RAY:n Vaikuttavaa! -tunnustuspalkinto, Kiinni elämässä kortit, Muistoista musiikiksi – menetelmä, MIKE-arvioinnin ja seurannan työväline sekä vuoden 2016 toimintaterapeutin valinta kohdistuivat yhdistyksemme työhön ja työntekijälle. Syksyllä saimme huomiota hienon Välitä -musiikkivideon myötä. Yhteistyössä tehty hieno esitys näkyi ja kuului lehdissä, radiossa, televisiossa ja sosiaalisessa mediassa.

Oulun Seudun Muistiyhdistyksellä on tärkeä rooli muistisairaiden ja heidän läheistensä arjessa. Se on vahva oman alansa alueellinen toimija. Laaja-alaiseen toimintaamme voi tutustua lisää tämän Kevätkellon avulla ja nettisivuillamme. Yhdistyksemme tekee jatkuvasti tiivistä yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa. Vuosi 2017 on Suomi 100 -juhlavuosi. Juhlavuoden aikana yhdistyksemme tulee itse järjestämään erilaisia tapahtumia ja osallistumaan alueen muihin tilaisuuksiin. Juhlavuoden valtakunnalliseksi teemaksi on valittu ”Yhdessä”. ”Välitä”- teema on vuosien ajan näkynyt ja teemoittanut omaa toimintaamme. Teemat yhdistämällä meidän on helppo käydä juhlavuoteen yhdessä välittäen.

Henkilökunta on esitellyt toimintaa ja uusia työmenetelmiä monissa tilaisuuksissa eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla. Lisäksi yhdistyksemme jäsenet osallistuivat valtakunnalliseen ”Viiden tähden tekoja” –projektin tanssitapahtumaan tähtitanssijoiden johdolla. Huomionosoitusten lisäksi saamme jatkuvasti hyvää palautetta jäseniltä, omaisilta ja vapaaehtoistyöntekijöiltä sekä yhteistyökumppaneilta. Jäsenien kanssa keskustellessa kuulee toistuvasti heidän henkilökohtaisia kokemuksiaan henkilökunnan ja vapaaehtoistyöntekijöiden tavasta tehdä työtään. Ihmiset ilmaisevat tyytyväisyyttään saatuaan tarpeidensa edellyttämää apua ja tukea. Asiantuntijatyötä tehdään sydämellä ja välittäen jäseniä, omaisia ja yhteistyökumppaneita kuunnellen. Toimintamme

Marja-Leena Kemppainen Hallituksen pj

2

Hyvää alkanutta vuotta 2017 Vuosi 2017 on yhdistyksen 28. toimintavuosi. Vuoden teemana on ”Kohti muistiystävällistä Suomea”. Kuulostaa hyvin juhlalliselta, mutta mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa?

Tämä työ jatkuu myös vuonna 2017. Tässä työssä tarvitaan kuitenkin jokaista. Työtä on paljon, mutta suunta on oikea. Tietoa on tänä päivänä saatavissa runsaasti. Kuitenkin oikean tiedon ja palvelujen saaminen oikeaan aikaan on äärimmäisen tärkeää.

Kansallinen muistiohjelma julkaistiin vuonna 2012. Sen tavoitteena on ”Muistiystävällinen Suomi” vuoteen 2020 mennessä. Muistiohjelmassa on lueteltu 32 toimenpidettä, joihin Suomessa tulee ryhtyä, jotta muistisairauksien ehkäisy, diagnostiikka ja hoito onnistuisivat parhaalla mahdollisella tavalla. Luettelen tässä muutaman toimenpiteistä;

Muistisairauksien ennaltaehkäisyn, oikeaaikaisen hoidon ja kuntoutuksen merkitys ollaan onneksi ymmärtämässä. Olemassa olevaa tietoa hyödynnetään eri kunnissa ja alueilla vielä kuitenkin kovin vaihtelevasti. Muistiystävällisten kotikuntien puolesta kampanjoidaan myös ensi kevään kuntavaaleissa. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä sote-uudistuksen jälkeenkin ja silloin aivoterveyden edistämisestä tulee kuntien keskeisiä tehtäviä.

- muistisairauksista kertovan tiedon levittäminen ja muistisairaiden ihmisten osallisuuden terästäminen - muistisairauksien ennaltaehkäisyyn panostaminen ja sen nostaminen prioriteetiksi

Me muistiyhdistyksessä teemme työtä, että jokaisella olisi mahdollisuus tuoda esiin oma näkemyksensä ja vaikuttaa toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Toivomme yhä enemmän palautetta ja kehittämisehdotuksia. Vain sillä pystymme aidosti tekemään työtä muistiperheiden hyvän elämän ja hyvien hetkien saamiseksi.

- muistisairaiden itsensä, kansalaisten sekä järjestöjen oman aktiivisuuden tunnistaminen, tunnustaminen ja hyödyntäminen - muistisairaille ja -sairauksille ystävällisen yhteiskunnan luominen

Paula Ylikulju Järjestövastaava

Muistiyhdistyksen hallitus 2017

Marja-Leena Kemppainen (pj.) p. 044 260 4290, kempmarlee@gmail.com Maija-Helena Keränen, Juha Keskitalo, Pekka Matala (vpj.), Ritva Niemi (siht.), Hanna-Mari Pesonen, Liisa Suutari, Ilkka Tornberg Paula Ylikulju (hallituksen ulkopuolinen jäsen) 3


Jäsentietoa

Vapaaehtoistoiminta

Vuoden 2016 lopulla yhdistyksemme ylitti 800 jäsenen rajapyykin. Jäsenmäärä onkin ollut tasaisesti kasvussa ja toivomme sen kasvavan edelleen. Runsas jäsenmäärä takaa sen, että yhdistyksen ääni kuuluu vahvana paikallisella ja valtakunnallisella tasolla kun päätetään muistiperheisiin liittyvistä asioista ja vaikutetaan asenteisiin. Yhdistyksen jäsenenä olet mukana rakentamassa muistiystävällisempää Suomea. Jäsenetuna saat yhdistyksen julkaiseman Kevät- ja Syyskellon. Sieltä löydät tapahtumakalenterin lisäksi ajankohtaista tietoa sekä artikkeleita. Sinulle lähetetään myös valtakunnallisesti julkaistava Muisti-lehti neljä kertaa vuodessa (arvo 35 €). Yhdistyksemme jäsenille tarjotaan erilaisia retkiä ja tapahtumia. Jotkut tapahtumat ovat halvempia jäsenmaksun maksaneille. Jäsenet saavat muistutuksen ajankohtaisista tilaisuuksista sekä muista tapahtumista sähköpostitse tai tekstiviestillä, jätä yhteystietosi! Jäsenmaksu vuonna 2017 • henkilöjäsenet 16 € / hlö/ kalenterivuosi • yhteisö– ja kannatusjäsenet 50 €/kalenterivuosi Jäseneksi voit liittyä: • täyttämällä lomakkeen www.osmy.fi tai muistiliitto.fi • ottamalla yhteyttä toimistoon p. 044 033 2992 • täyttämällä jäsenliittymiskortin (saa toimistolta ja yhdistyksen tilaisuuksista) Oulun Seudun Muistiyhdistyksen henkilöjäsenedut 2017: • Lysti Kööki & Kamari, lahjatavara- ja keittiövälineliike, 10 %:n alennus ovh:sta. • Kukka ja Taide, 10 %:n alennus ovh:sta. • Kellosepänliike H.Ikäheimo, 10% alennus ovh:sta. • Fulari Oy, 10 % normaalihintaisista tuotteista. • Kauneushoitola Pia Smeds, alennus 10 %. • Optihouse Sipola, 25% alennus ovh:sta. • Rotuaarin Apteekki, 10 %:n alennus ovh:sta. Ei lääkkeet eikä tarjoustuotteet. Saat edut käyttöösi näyttämällä Muistiyhdistyksen jäsenkorttia ennen maksamista.

Yhdistyksen toiminnan tukemiseksi

Otamme vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä arpajaispalkintoja. Vuosien mittaan yhdistyksen toimintaa ovat tukeneet monet yksityiset henkilöt ja yritykset. Kiitämme lämpimästi kaikkia tukijoitamme. Lisätietoa: Paula Ylikulju p. 040 716 1401 Keräyslupa POL-2014-12536 4

MUISTIKAVERI-KOULUTUS Muisti-KaVeRi on koulutettu vapaaehtoinen, joka voi tarjota muistisairaille ihmisille tukea omannäköisen elämän jatkumiseen ja arvokkaan elämän kokemiseen. MuistiKaVeRi voi toimia esimerkiksi muistisairaan ihmisen kalakaverina, teatterikaverina, tanssikaverina, hiihtokaverina, lenkkikaverina, kauppakaverina - tai ihan vain kaverina yhteisen ajan jakamiseen. (Muistiliitto) Kaikilla yhdistyksemme muistivapaaehtoisilla on mahdollisuus osallistua Muistikaveri-koulutukseen, mikä antaa hyvän tieto-/taitopohjan vapaaehtoisena toimimiseen yhdistyksessämme. Koulutus järjestetään Oulussa 6.2. klo 10-16 ja 7.2.2017 klo 9-15 Kumppanuuskeskuksen Asema-kokoustilassa. Koulutukseen sisältyy kahvit ja lounas. Koulutus on osallistujille maksuton. Koulutuksen jälkeen voi päättää, lähteekö mukaan toimintaan. Ilmoittautuminen 27.1. mennessä p.044 7848 434/Minna tai minna.kaltio@osmy.fi

VAPAAEHTOISTEN KEVÄTSTARTTI Kevään ensimmäinen yhteinen tapaaminen pidetään tiistaina 24.1.2017 klo 10-15 välisenä aikana. Paikka ilmoitetaan myöhemmin. Tervetuloa sekä uudet ja jo mukana toiminnassa olevat vapaaehtoiset mukaan! Lisätietoja ja ilmoittautumiset 20.1. mennessä Minna Kaltio p. 044 7848 434 tai Minna Kangas p. 040 5209 173

Ota yhteyttä vapaaehtoistoiminnasta vastaaviin Minna Kaltio

p. 044 7848 434 tai minna.kaltio@osmy.fi

Minna Kangas

p. 040 5209 173 tai minna.kangas@osmy.fi

5


Lomatoiminta vuonna 2017 Lähde lomalle, jossa on mahdollisuus vertaistukeen ja irtautumiseen arjesta. Sinua odottaa myös monipuolinen lomaohjelma ja valmis ruokapöytä, jonka ohella saat levätä ja kerätä voimia. Loma omaisille 24.4.–29.4.2017

Kylpylä-hotelli Sanifani, Kalajoki (MTLH). Loma on tarkoitettu muistisairaan omaiselle tai läheiselle. Loman omavastuu 20 € /vrk/hlö. Hakijan ei tarvitse olla omaishoidon tuen saaja. Haku 24.1.2017 mennessä.

Loma työikäiselle muistisairaalle (alle 68-v.) ja hänen läheiselleen 12.6.–17.6.2017, Rokua Health Spa, Rokua (MTLH). Loman omavastuu 20 €/vrk/hlö.

Haku päättyy 11.3.2017.

Muistiparkki Kohtaamispaikka pääasiassa työikäisenä muistisairauteen sairastuneille Muistiparkki on Oulun Seudun Muistiyhdistys ry:n tuottamaa päivätoimintapalvelua, jota Oulun kaupunki ostaa. Muistiparkin vertaisryhmissä on mahdollisuus yhteiseen keskusteluun ja yhdessä tekemiseen. Keskeisen sijaintimme ansiosta liikumme paljon kaupungin keskustassa ja kiinnostuksen mukaan pistäydymme erilaisissa käyntikohteissa toimintapäivän aikana. Muistiparkin toiminta on mielekkäintä henkilöille, joiden muistisairaus on alku- tai keskivaiheessa. Päivätoiminnan asiakasmaksu on 17,40€/päivä. Maksu sisältää ohjatun toiminnan lisäksi lounaan palvelukeskuksessa sekä aamu- ja päiväkahvit. Päivätoimintaryhmät kokoontuvat arkipäivisin n. klo 9-15 välisenä aikana osoitteessa Isokatu 10, 2.krs, Oulu.

Loma muistisairaalle ja hänen läheiselleen 12.6.–17.6.2017

Lomakoti Onnela, Haukipudas (Hyvinvointilomat). Loman omavastuu 18€/vrk/hlö. Haku 10.3.2017 mennessä.

Loma muistisairaalle ja hänen läheiselleen 2.10.–7.10.2017 Rokua Health Spa, Rokua (MTLH). Loman omavastuu 20€/vrk/hlö. Haku 2.7.2017 mennessä.

Hintoihin sisältyy majoitus kahden hengen huoneissa, täysihoito ja lomaohjelma. Lomilla on mukana Oulun Seudun Muistiyhdistyksen työntekijöitä. Hakulomakkeita voit tulostaa lomaliittojen nettisivuilta www.mtlh.fi tai www.hyvinvointilomat.fi. Nettisivuilla on myös sähköinen hakulomake. Hakulomakkeiden palautus suoraan lomaliittoon. Hakukaavakkeita saa myös Oulun Seudun Muistiyhdistyksen toimistolta, Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs., p. 044 0332 992.

Kiitos, että on tällainen palvelu olemassa. Hengitysrako molemmille. Tukea, asiaa, vertaistukea. Ammattitaidolla tytöt hoitaa meidän omaisia. Tuo ihmisarvoa. Hetki taukoa omaiselle.

Lisätietoja Muistiparkin toiminnasta antaa vastaava päivätoiminnanohjaaja Miia Kammonen p. 044 033 2668 6

7


IKÄÄNTYNEILLE

MAKSUTON FYSIOTERAPEUTIN KOTIKÄYNTI

Fysioterapiasta apua ikääntyneiden arkeen Fysioterapialla edistetään ikääntyneiden toimintakykyä, tuetaan muistia sekä varmistetaan hyvä ravitsemus.

Hoivaa ja hyvää arkea Kun ikäihmisen omassa kodissa asuminen ei ole enää mahdollista säännöllisen kotihoidon tai omaisten turvinkaan, löytyy ratkaisu Caritaksen palvelukodeista. Pidämme asukkaistamme hyvää huolta ympärivuorokautisesti ja panostamme siihen, että arki on kodinomaista ja toiminnallista.

Kysy heti vapaita paikkoja palvelukodeissamme: • Kairos-Koti/Kaukovainio • Kannelkoti/Tuira • Annansilmä/ Taka-Lyötty • Willa Lupiini/ Kempele Tiesitkö? Asukkaaksi voi hakeutua kaupungin myöntämällä palvelusetelillä, jolla saatte vapauden valita itsellenne/läheisellenne mieluisan palvelukodin. Kysy lisätietoja toiminnastamme, kerromme mielellämme!

TIEDUSTELUT: Puh. 040 769 8615/Outi Kaiponen Palvelukotien esittelyt: www.caritaslaiset.fi

Hoitoon kannattaa hakeutua ennen kuin toimintakyky laskee ja lihasvoimat heikkenevät. Fysioterapian avulla voit elää sujuvampaa ja omatoimisempaa elämää kotona. Fysioterapeuttimme kartoittavat kokonaisvaltaisesti tilanteesi ja suunnittelevat jatkokuntoutuksen. OLEMME TUKENASI, JOTTA VOIT OLLA ELÄMÄSI KUNNOSSA.

S O I TA JA T I L A A

Palvelumme:

–› –› –› –› –› –› –› –›

Voima-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoittelu Toiminnalliset harjoitteet Manuaalinen käsittely Rentoutus- ja hengitysharjoittelu Asentohuimauksen hoito ja kuntoutus Muistia tukeva harjoittelu Voimaannuttavat pienliikuntaryhmät asiakkaan tiloissa Apuvälinearviot

TILAA NYT maksuton fysioterapeutin kotikäynti puhelimitse.

Oulun seudulla Teitä palvelee fysioterapeutti Johanna Jukuri puh. 010 237 7349

FYSIOS KONTINKANGAS Kiviharjunlenkki 7, 90220 Oulu, puh. 010 237 7038


Lähelläsi -hanke

Kuvia Lähelläsi-hankkeen toiminnasta

Lähelläsi -hanke käynnistyi viime vuoden keväällä ja se tulee kestämään vuoden 2019 loppuun. Hanke on tarkoitettu pariskunnille, joista toinen puolisoista on sairastunut etenevään muistisairauteen. Toiminta koostuu erilaisista ryhmistä, retkistä ja lomista. Niissä ei jakaannuta perinteisiin pienryhmiin (omaiset omassa ryhmässään ja muistisairaat toisessa ryhmässä), vaan kaikki tehdään yhdessä. Pariskunnat ovat pitäneet tätä hyvänä asiana. Vuonna 2016 Lähelläsi-hankkeen toimintaan osallistui jo yli 30 pariskuntaa.

Pariskunnat kokoontuivat aloittelemaan hanketta Vaaskelaan Hietasaareen.

Ruokaa ja rupattelua-ryhmässä puuhattiin yhdessä keittiössä ja syötiin hyvää itsetehtyä ruokaa, mutta pääpaino ryhmässä oli vuorovaikutuksessa. Sekä muistisairauteen sairastuneen, että läheisen vuorovaikutustaitoja tukemalla voidaan tukea myös parisuhdetta. (kuva) Yhdessä-ryhmät ovat teemoitettua toimintaa, johon voi osallistua oman mielenkiinnon mukaan. Vuoden 2017 teemoja ovat mm. musiikki, liikunta ja vuorovaikutus. Tässä Kevätkellossa on mainos kaikista ryhmistä ja siitä miten niihin ilmoittaudutaan. Yhdessä-ryhmien lisäksi alkaa ihan uutena toimintana yli puoli vuotta kestävä Lähelläsi-kurssi, johon pääsee mukaan kuusi pariskuntaa. Kurssin aikana keskitytään omaan parisuhteeseen, mutta samalla tullaan tutuksi toisten osallistujien kanssa. Vertaistuki on tärkeää. Lähelläsi-hankkeen työntekijöiden ohjaajana ja neuvonantajana toimii kaksi eri kokoonpanoa. Lännärit-asiantuntijaraati on koottu muistipariskunnista ja he ovat mukana suunnittelemassa ja kommentoimassa toimintoja sekä nostamassa esiin heille ajankohtaisia asioita. Lisäksi hankkeeseen on koottu aihepiirin asiantuntijoista ohjausryhmä. Ohjausryhmään kuuluvat Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutista, Marja Haapakoski Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksesta, Elisa Toropainen Oulun kaupungilta, Heini Kemola Oulun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset yhdistyksestä sekä Paula Ylikulju (järjestövastaava) ja Liisa Suutari (hallituksen jäsen) Oulun Seudun Muistiyhdistyksestä.

Musiikin tahdissa-liikuntaryhmässä on syksyn aikana heittäydytty monenlaisten rytmien vietäväksi. Hauskaa on ollut ja hikikin on tullut!

Pikkujoulumatkalla Syötteellä oli mukana 14 pariskuntaa ja puhelias bussikuski. Päästiin kokeilemaan mm. jousiammuntaa.

Me hanketyöntekijät olemme innoissamme aloittelemassa tätä uudenlaista pariskuntahanketta. Lämpimästi tervetuloa tekemään asioita yhdessä sekä saamaan tietoa ja vertaistukea!

Aivojumppaa voi tehdä myös pareittain!

Lisätietoa hankkeen toiminnasta

Maaret Meriläinen toimintaterapeutti

Minna Kangas

fysioterapeutti

10

11


Lähelläsi -hanke Yhdessä ilman ikärajaa!_______________________________________------------------_ Oulun Seudun Muistiyhdistys teki syksyllä 2016 hieman erilaista yhteistyötä. Yhdessä Kiiminkijoen koulun sekä Kulttuuritalo Valveen elokuvakoulun kanssa työstettiin Välitä-musiikkivideo, jonka avulla haluttiin viedä eteenpäin viestiä toisista ihmisistä välittämisen tärkeydestä. Kuka tahansa voi tarvita toisen ihmisen apua. Video on otettu hyvin vastaan ja se on katsottu yli 21 000 kertaa Youtubessa. Sitä on käytetty oppimateriaalina alakouluissa ja Välitä-laulua on opeteltu mm. seurakunnissa. Pätkä videosta pyöri myös Ylen TV1:llä viikon ajan. Videon teon kustannuksiin osallistui Muistiyhdistyksen ja Lähelläsi-hankkeen lisäksi Raha-automaattiyhdistyksen avustusohjelmat Emma&Elias sekä Eloisa Ikä, jotka ovat levittäneet videota omissa verkostoissaan. Video löytyy Youtubesta hakusanalla Välitä-musiikkivideo. Nuotit ja sanat on saatavilla Muistiyhdistyksestä Maaret Meriläiseltä.

LÄNNÄRIT -asiantuntijaraati________________________________......--............____ ”Lännäri” -sana tulee englanninkielen sanasta plan (suunnitella). Lännäri-toiminnan tarkoituksena on lisätä jäsenistömme vaikuttamisen mahdollisuuksia ja tuoda heidän kokemustietoaan toimintaa järjestäville tahoille ja päättäjille yhdistyksen työntekijöiden kautta. Lännärit koostuu kuudesta pariskunnasta, joista toinen puolisoista on sairastunut muistisairauteen. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa vuodessa. Lännärit kokoontuivat vuoden viimeisen kerran pikkujoulujen merkeissä Kauppatorin Kahvilamakasiinissa. Keskustelu kävi vilkkaana. Lännäriläisten mielestä toiminta on lähtenyt mukavasti käyntiin. He antoivat palautetta myös yhdistyksen toiminnasta ja henkilökunnasta. Kuulemma jämäkkyyttä ja osaamista löytyy! Yhdistyksen toiminnassa parasta on monipuolisuus ja yhteisöllisyys. On hienoa, kun saa mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin. Lännäreihin kuuluu tällä hetkellä Katri ja Raimo Juntunen, Liisa ja VeliMatti Jääskeläinen, Raija ja Esko Siika-aho, Aino ja Jouni Huuki, Ritva ja Pauli Luukela sekä Armi ja Seppo Savola.

12

RYHMÄTOIMINTAA PARISKUNNILLE, JOISTA TOINEN PUOLISOISTA ON SAIRASTUNUT MUISTISAIRAUTEEN MUSIIKKIRYHMÄ ”Laula kanssain” Kokoontuu muistiyhdistyksellä joka toinen torstai 2.2. alkaen. Ryhmässä lauletaan ja lisäksi käytetään musiikkia monipuolisesti esimerkiksi aivojumppana ja rentoutumiseen. Mukaan mahtuu 10 pariskuntaa. Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut Maaret. LIIKUNTARYHMÄ ”Musiikin tahdissa” Kokoontuu viikoittain Intiössä 16. tammikuuta alkaen. Ryhmässä heittäydytään erilaisten rytmien vietäviksi harjoittaen samalla koordinaatiota, tasapainoa sekä lihasvoimaa. Mukaan mahtuu myös uusia pariskuntia. Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut Minna. VUOROVAIKUTUSRYHMÄ Toimintaterapeuttiopiskelijoiden toteuttama ryhmäkokonaisuus, jonka tavoitteena on tukea sekä muistisairaan että läheisen vuorovaikutustaitoja. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa kuusi kertaa huhti-toukokuussa. Mukaan mahtuu viisi pariskuntaa. Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut Maaret. LUONTOLIIKUNTARYHMÄ Kokoontuu touko-kesäkuussa. Osallistujilla on mahdollisuus liikkua yhdessä luonnon helmassa. Aktivaatiota tiedossa kehon lisäksi myös aivoille. Lisätiedustelut ja ilmoittautumiset Minna. RUOKAA JA RUPATTELUA –RYHMÄ (jatkokurssi) Tarkoitettu syksyllä alkukurssin käyneille pariskunnille. MATKAKLUBI Tarkoitettu pariskunnille, jotka lähtevät keväällä Espanjan matkalle.

Maaret Meriläinen toimintaterapeutti

Minna Kangas fysioterapeutti

p.040 5209 172

p.040 5209 173


Järjestöpiste Kaiku Oulun Seudun Muistiyhdistys järjestöpisteellä keväällä 2017 ma 23.1. | ke 22.2. | to 16.3. | ke 12.4. | to 11.5. klo 8.30 - 11.30 Järjestöpiste Kaiku on Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistyksen Järjestöt sairaalassa -hankkeen toimintaa. Hankkeen toiminnassa on mukana Oulun yliopistollinen sairaala, Oulun ammattikorkeakoulu ja yli 30 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Järjestöpiste Kaiku on avattu OYS:n B1-aulaan 16.5.2016. Pisteessä on:      

mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun tapahtumia ja teemapäiviä ohjausta järjestöjen toimintaan järjestöjen esitteitä järjestöjen esittelypäiviä vapaaehtoistoimintaa

14


Tapahtumakalenteri kevät 2017

Tapahtumakalenteri kevät 2017

Tammikuu To 19.1.

Yhdessä kohti aivoterveyttä. Oulu-opiston ryhmä aloittaa. Ks. s. 25.

Ma 30.1. Omaisten ilta klo 17.

Pe 10.2.

Ooppera Neljäntienristeys Oulun kaupunginteatterilla klo 19. Ks. s. 26.

Ti 14.2.

Ystävänpäiväjuhla klo 12-13.30. Ks. s. 27.

Ti 21.2.

Tietoa muistisairauksista –luento klo 17.00 – 19.00, Keskustan seurakuntatalo, Isokatu 17. Luennoitsijana geriatri Maija-Helena Keränen.

To 23.2.

Runohetki klo 13-14.30. Ks. s. 29.

Ma 27.2. Omaisten ilta klo 17. Retki Turkan ratsurinteelle. Ks. s. 29.

To 4.5. Yhteislaulutilaisuus klo 13 – 14.30. Lauletaan yhdessä rakkaimpia koululauluja. Pe 12.5.

VARES-keskuksen järjestämä Liikuta minua – tapahtuma Ouluhallilla klo 13.

17. – 24.5. Muistikahvilakiertue. Ks s. 19. Ma 22.5. Retki Kierikkikeskukseen. Ks. s. 29. Ma 29.5. Omaisten ilta klo 17. Kesäkuu 12. – 17.6. Työikäisten yhteinen loma Rokualla. Ks. s. 6. 12. – 17.6. Yhteinen loma Lomakoti Onnelassa. Ks. s. 6.

Maaliskuu vk 11

Muistisairauden aiheuttamat käytösoireet -luento klo 17-19, Keskustan seurakuntatalo, Isokatu 17. Luennoitsijana Maija-Helena Keränen.

Toukokuu

Helmikuu

Ti 28.2.

Ti 25.4.

Ti 20.6.

AIVOVIIKKO

Ma 13.3. Muistin muutokset työiässä –luento klo 17.30-19, Keskustan seurakuntatalo, Isokatu 17. Luennoitsijana neurologian professori Anne Remes. Ke 15.3. Ulkoilu- ja pilkkitapahtuma. Ks. s. 27.

Yhdistyksen perinteinen kesäretki Tulivuorikeskukseen Hoiskoon. Ks. s. 30.

To 22.6. Juhannustanssit/kesäpäivä Korvenkylän nuorisoseura. Ks. s. 31. Hyvää kesää!

Ma 27.3. Omaisten ilta klo 17. Tilaisuudet järjestetään Muistiyhdistyksen tiloissa, Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3. krs, ellei toisin mainita.

Huhtikuu Ti 4.4.

Yhdistyksen kevätkokous tiistaina 4.4. klo 18 ravintola Perlassa, Lyötynkatu 7. Kokouksen jälkeen yhteinen ruokailu ja hauskaa iltaohjelmaa. Illanvieton omavastuu 10 €. Ruokailun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan 28.3. mennessä yhdistyksen toimistoon 044 033 2992. Tervetuloa!

Lisätietoa tapahtumista yhdistyksen toimisto p. 044 033 2992. Huom! Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Hallitus 24.-29.4. Omaishoitajaloma kylpylä-hotelli Sanifani, Kalajoki. Ks. s. 6. Ma 24.4. Omaisten ilta klo 17. 16

17


Pohjois-Pohjanmaan Muistiluotsi VAPAAEHTOISET ovat erittäin tärkeä osa yhdistyksessä tehtävää työtä. He voivat toimia ryhmienohjaajina, olla tapahtumissa tai retkillä mukana muistisairaan ihmisen tukena. Syksyllä 2016 aloitimme uutena toimintana Muistikaveritoiminnan, joka lähti hyvin käyntiin. Muistikaverit saavat koulutuksen, ja ovat muistisairauteen sairastuneen kaverina tukemassa sairastuneen omannäköisen elämän jatkumista mm. erilaisissa harrastuksissa tai muuten vain seurana. Jos olet kiinnostunut Muistikaveritoiminnasta tai toivoisit Muistikaveria kotiisi tai olet itse kiinnostunut toimimaan muistivapaaehtoisena mukavassa porukassa, ole rohkeasti yhteydessä!

Tervehdys! Asiantuntija- ja tukikeskus Muistiluotsi on luotu muistiperheiden tueksi. Kaikki toimintamme sekä neuvonta tähtäävät muistiperheiden hyvinvoinnin tukemiseen. Muistiluotsissa tehtävä työ on jaettu kolmeen kivijalkaan: asiakastyö, vertais- ja vapaaehtoistoiminta sekä vaikuttamistyö. Toimintaalueemme on Pohjois-Pohjanmaa, joten teemme tiivistä yhteistyötä Raahen seudun muistiyhdistyksen ja Koillismaan Seudun Muisti ry:n kanssa. ASIAKASTYÖ on muistiperheiden niin sairastuneiden ihmisten kuin omaisten ja läheisten neuvontaa ja tukea. Asiakasneuvontaa saa matalalla kynnyksellä. Meillä työntekijät ottavat vastaan ja auttavat mieltä askarruttavissa asioissa. Meille voi myös soittaa, jolloin voidaan varata riittävä ja sopiva aika asioiden selvittämiseen.

VAIKUTTAMISTYÖTÄ teemme kaikilla tasoilla. Kevät 2017 on kuntavaalien aikaa ja vaikuttaminen tuleviin kuntapäättäjiin on tärkeä osa kevään vaikuttamistyötä. Kertokaa kokemuksianne kuntavaaliehdokkaille, jotta tulevat päättäjät voivat olla yhdessä meidän kanssamme luomassa muistiystävällistä maakuntaa. Teidän äänenne kuuluminen on tärkeä osa vaikuttamistyötämme.

Toimintamme ydintä on VERTAISUUS. Alueen kunnissa on vertaisryhmiä, jossa voi tavata samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Olet sitten itse sairastunut tai omainen, keskusteluavun ja kokemusten jakamisen tarkoituksena on arjessa jaksamisen tukeminen. Useissa kunnissa on aloitettu Muistikahvilatoimintaa, joihin kaikki muistiasioista kiinnostuneet ovat tervetulleita. Järjestämme yleisöluentoja, joissa eri asiantuntijat jakavat tietoa muistisairauksista ja niiden hoidosta. Virkistys- ja lomatoiminta ovat tärkeä osa toimintaamme. Tarjoamme lomia sekä omaisille ja läheisille että yhteisiä lomia sairastuneen kanssa. Retkille ja erilaisiin kulttuuritapahtumiin on myös helppo osallistua.

Otamme mielellämme vastaan ideoita toimintamme edelleen kehittämiseksi. Olkaa rohkeasti yhteydessä, olemme teitä varten! Terveisin Muistiluotsilaiset (Paula Y, Maarit, Minna ja Paula M)

Pohjois-Pohjanmaan Muistiluotsi

MUISTIKAHVILAKIERTUE kevät 2017 KESKIVIIKKO 17.5. Vihanti klo 9 - 11, S-market, Asematie 8 Pyhäjoki klo 13 – 15, Tori, Kulmatie 56

TORSTAI 18.5. Raahe klo 9 - 11 , Härkätorin puisto Siikajoki klo 13 -15 , Sale, Kauppatie 20

Muistikahvilassa saat tietoa muistista ja muistipulmista sekä voit tavata kunnan muistiasioista vastaavan henkilön ja yhdistyksen työntekijöitä. Tarjoamme osallistujille muistikahvit.

PERJANTAI 19.5. Liminka klo 9 - 11, Halpa-Halli, Mutkalankaari 3 Lumijoki klo 12.30 - 14, Sale, Lumijoentie

MAANANTAI 22.5. Vaala klo 9 – 10.30, K-Supermarket Tervaportti, Vaalantie 26 Utajärvi klo 13 – 14.30, K-market Meirami, Vanhatie 52 Muhos klo 15.30 - 17, K-Supermarket Mimmi, Valtatie 20

TIISTAI 23.5. Hailuoto klo 10 - 11.30 , Kirkon piha, Luovontie 52 Oulunsalo klo 14 -16, Kauppakeskus Kapteeni, Karhuojantie 2

KESKIVIIKKO 24.5. Tyrnävä klo 9 - 11, S-market, Vanhatie Kempele klo 13 - 15, K-Supermarket, Kauppatie 2

18

19


Pohjois-Pohjanmaan Muistiluotsi

Pohjois-Pohjanmaan Muistiluotsi

Ryhmätoimintaa Oulussa ja lähialueella

Oulu, Hietasaari

Monipuolinen ryhmätoimintamme tarjoaa vertaisuutta, virkistystä ja iloista yhdessäoloa. Tule mukaan! Lisätietoja ryhmistä ja muistikahviloista: Muistiluotsiohjaaja Paula Mustonen p.044 4252955

Sosiaalisen luontokuntoutuksen ryhmä, joka on tarkoitettu muistisairauteen sairastuneille henkilöille. Liikutaan yhdessä luonnossa hyödyntäen luonnon ja ympäristön kuntouttavaa voimaa. Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin ryhmätoiminnan ohjaajien kanssa.

Oulu

Oulu

Oulu

Lassintalon seniorikeskus, Myllytie 4, 4 krs

Muistiyhdistys, Pakkahuoneenkatu 15 A 5

Muistiyhdistys, Pakkahuoneenkatu 15 A 5

Miesten kuntosaliryhmä muistisairauteen sairastuneille

Keskusteluryhmä omaisille, joiden muistisairauteen sairastunut läheinen on siirtynyt pitkäaikaishoitoon.

Musiikkikerho muistisairauteen sairastuneille

Perjantaisin klo 14 -15 20.1. | 3.2. | 10.2. | 17.2. | 24.2. 3.3. | 10.3. | 17.3. | 24.3. | 31.3. 7.4. | 21.4. | 28.4. | 5.5. | 12.5.

Keskiviikkoisin klo 13-14.30 1.2. | 1.3. | 5.4. | 3.5.

Ilmoittautuminen 16.1. mennessä p.044 4252 955.

Maanantaisin klo 13.30 – 15 16.1. | 23.1. | 30.1. 6.2. | 13.2. | 20.2. | 27.2. 6.3. | 13.3. | 20.3. | 27.3. 3.4. | 10.4. | 24.4. 8.5. | 15.5. | 22.5. | 29.5.

Ryhmä aloittaa tiistaina 28.3. klo 10-12. Ryhmä kokoontuu yhteensä 10 kertaa, 30.5. asti. Lisätietoja ja ilmoittautuminen 17.3. mennessä Minna Kaltio p. 044 7848 0434.

Muistikahvilat Muistikahvila on kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Asiantuntija-alustuksia, keskustelua ja mukavaa seuraa kahvikupposen äärellä. Tervetuloa! Lisätietoja: Paula Mustonen p. 044 4252 955 Kaukovainio, Oulu, Iloa arkeen pysäkki, Merikotkantie 1

Haukipudas, Oulu Seurakuntakeskus, Kirkkotie 10, Frosteruksen sali

Muistikahvila maanantaisin klo 14 -15.30 30.1. | 27.2. | 27.3. | 8.5.

Muistikahvila tiistaisin klo 13.30 – 15 24.1. | 21.2. | 21.3. | 18.4.

Oulu

Kempele

Muistiyhdistys, Pakkahuoneenkatu 15 A 5

Keskustan srk-koti, Tiilitie 1

Hymyhuulet – Hyvän tuulen virtaryhmä muistisairauteen sairastuneille

Musiikkiryhmä muistisairaille henkilöille

Tyrnävä Pappila, Vanhatie

Keskiviikkoisin klo 13.30 – 15 8.2. | 22.2. | 8.3. | 22.3. | 12.4. | 26.4. | 10.5.

Ensimmäinen kerta keskiviikkona 11.1. klo 13-14.30

Ryhmään otetaan kahdeksan osallistujaa. Ilmoittautuminen 1.2. mennessä p. 044 4252 955. Voit kysellä vapaita paikkoja myöhemminkin.

muut kerrat tiistaisin

Muistikahvila torstaisin klo 13.30 - 15 19.1. | 16.2. | 16.3. | 27.4.

Liminka

Ii

Muhos

Seurakuntatalo, Pappilantie 6

Seurakuntatalo, Puistotie 3

Päiväkeskus, Töllintie 8

Omaishoitajien ryhmän ohessa toimiva muistisairauteen sairastuneille tarkoitettu ryhmä.

Muistisairauteen sairastuneille ja heidän omaisilleen yhtä aikaa kokoontuvat ryhmät.

Omaishoitajien ryhmän ohessa toimiva muistisairauteen sairastuneille tarkoitettu ryhmä.

Maanantaisin klo 13.30-15

Tiistaisin klo 12-13.30 31.1. | 28.2. | 28.3. | 25.4. Lisätietoja: diakoniatyöntekijä Sanna Karppinen p. 040 7376 955.

Tiistaisin klo 13 -15

23.1. | 20.2. | 13.3. | 24.4. | 15.5

31.1. | 21.2. | 14.3. | 4.4. | 25.4.

20

17.1. | 14.2. | 14.3. 18.4. | 16.5.

Mukana kunnan muistikoordinaattori Sirpa Haapakorva.

Liminka, Limingan kirjasto, Liminganraitti 5 Muistikahvila torstaisin klo 13 – 14.30 2.2. | 2.3. | 6.4. | 4.5. Mukana kunnan muistihoitaja.

Utajärvi, Hyvinvointitalon Innotupa, 2 krs. Kokoontuu kerran kuukaudessa Lisätietoja: kunnan muistihoitaja Minna Huuhtanen p. 050 740 2189.

Elämäniloa-kurssi

Oulu10 ryhmä�lassa, Torikatu 10 Kurssi on tarkoite�u omaisille, joiden muis�sairas läheinen on kuollut. Kurssin tavoi�eena on voimaannu�aa osallistujia vertaistuellisin keinoin, tarjota erilaisia menetelmiä menneisyyden läpikäymiseen, luoda uskoa tulevaan sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin löytämiseen. Kurssille otetaan 6-8 omaista. Kurssi toteutetaan kolmessa eri jaksossa päiväkurssina. Ke – to 22. – 23.3. klo 9 - 15 | Ke – to 12. - 13.4. klo 9 - 15 | To – pe 4. - 5.5. klo 9 - 15 Koko kurssin omavastuu on 50 €/hlö, joka maksetaan kurssin alussa. Lisä�etoja ja ilmoi�autuminen 7.3. mennessä muis�luotsiohjaajille Paula Mustonen p. 044 4252 955 tai Minna Kal�o p. 044 7848 434.

21


Kiinni Elämässä

Kiinni Elämässä

KIINNI ELÄMÄSSÄ

KIINNI ELÄMÄSSÄ

Työikäisten toiminta

Klubitapaamiset

Oulun Seudun Muistiyhdistyksen Kiinni Elämässä toiminta tukee työikäisenä muistisairauteen sairastuneita ja heidän läheisiään sairauden alkuvaiheessa. Meiltä saa tietoa työikäisten muistisairauksista ja niihin liittyvistä erityispiirteistä. Tuemme sairastuneita ja läheisiä muuttuneessa elämäntilanteessa. Meiltä saa myös ohjausta ja neuvontaa. Vertaistapaamiset, ryhmät ja henkilökohtaiset tapaamiset pitävät kiinni elämässä muistisairauden kohdatessa.

Tarkoitettu työikäisille, jotka ovat muistisairauden alkuvaiheessa. Viikoittaisissa klubitapaamisissa korostuu vertaistuki. Kokemusten jakaminen saman kokeneiden kanssa helpottaa suhtautumista muuttuneeseen elämäntilanteeseen ja antaa toivoa myös tulevaisuuteen. Kevään 2017 ensimmäiset klubitapaamiset alkavat viikolla 2: -Miesten ensimmäinen klubitapaaminen 10.1.2017 -Naisten ensimmäinen klubitapaaminen 11.1.2017

Et ole ainoa, älä jää yksin! Ota yhteyttä ja kysy lisää! Ulla Kaikkonen

Kaisa Hartikka

p. 044 754 4588

p. 044 739 1817

ulla.kaikkonen@osmy.fi

kaisa.hartikka@osmy.fi

Työikäisten läheisten vertaistapaamiset Tarkoitettu työikäisenä muistisairauteen sairastuneiden läheisille/omaisille. Muistisairaan läheinen tarvitsee usein vertaistukea, tietoa ja ohjausta muuttuneessa elämäntilanteessa. Kevään 2017 tapaamiset ovat klo 17-19: ti 17.1. | ke 22.2. | ti 21.3. | ti 25.4. | ti 23.5. Aikuisten lasten vertaistapaamiset Muistisairaus koskettaa koko perhettä, joten myös aikuisella lapsella voi olla tarve saada tietoa, ohjausta sekä vertaistukea. Vertaistapaamiset on tarkoitettu aikuisille lapsille, joiden vanhemmalla on todettu muistisairaus. Kevään 2017 tapaamiset ovat klo 17-19: ke 18.1. | ke 15.2. | ke 29.3. | ke 19.4. | ke 24.5. Nuorten vertaistapaamiset Vertaistapaamiset on tarkoitettu nuorelle (n. 17–35-v.), jonka työikäisellä vanhemmalla on todettu muistisairaus. Nuorella on mahdollisuus saada vertaistukea, tietoa ja ohjausta. Tapaamiset sovitaan tarpeen mukaan.

Kiinni Elämässä työikäisten toiminta

Kevään 2017 ensimmäinen tapaaminen on 30.1.2017 klo 17.30-19.

Pakkahuoneenkatu 15 A 2, 2. kerros 90100 Oulu 22

23


Kiinni Elämässä

YHDESSÄ KOHTI AIVOTERVEYTTÄ

KIINNI ELÄMÄSSÄ

Torstaisin 19.1.-30.3.2017 klo 18.00-19.30 Pohjankartanon luokka A 209

Aivotreeniä IE-ryhmässä Tarkoitettu alle 70-vuotiaille, jotka ovat muistisairauden alkuvaiheessa. IE-ryhmässä kokoonnutaan viikoittain harjoittelun, kahvittelun ja keskustelun merkeissä. Aivotreenin avulla kehitämme jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja, mm. ongelmanratkaisukykyä, päättelyä, hahmottamista, muistia ja keskittymistä. Olemassa olevat ajattelutaidot kehittyvät vuorovaikutuksessa tehtävien kynä-paperitehtävien avulla. Onnistumisten myötä usko omiin kykyihin vahvistuu ja mieliala paranee. Ryhmän koko on rajoitettu, voit kysyä vapautuvista paikoista Kaisalta 044 739 1817. Kokeile tässä aivojumppaa! Etsi reitti otsalohkosta pikkuaivoihin.

Ryhmään mahtuu 25 henkilöä. Ryhmä on täynnä, mutta voit kysyä varapaikkoja. Ei kurssimaksua. Kurssilla tutustutaan aivojen hyvinvointiin, niitä huoltaviin ja uhkaaviin tekijöihin sekä tehdään erilaisia harjoituksia. Kurssi toteutetaan yhteistyönä Oulu-Opiston, Oulun Seudun Muistiyhdistyksen asiantuntija- ja tukikeskus Pohjois-Pohjanmaan Muistiluotsin kanssa. Voit ilmoittautua kurssille, vaikka et pääse joka kerralle mukaan. Kurssin ohjaajina toimivat Aivoterveyslähettiläät Sinikka Ahola ja Päivi Selin. Lisätietoja saat muistiluotsiohjaaja Minna Kaltiolta p. 044 7848 434. Opetusohjelma: 1. KERTA 19.1. Aivoterveys (Mitä aivoterveys tarkoittaa ja mitkä asiat vaikuttavat aivojen terveyteen? Opi tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään riskitekijät) 2. KERTA 26.1. Muistin toiminta (Muistin toiminta, erilaiset keinot muistin harjaannuttamiseksi ja tukemiseksi) 3. KERTA 2.2. Liikunta (Liikunnan vaikutukset aivoille ja muistille. Arjen liikunta ja ergonomiset työtavat) 4. KERTA 9.2. Uni ja lepo (Unen ja levon merkitys hyvinvoinnille ja aivoille. Unta häiritsevät tekijät) 5. KERTA 16.2. Ravinto (Aivoterveellinen ravinto. Opi hakemaan oikeanlaista tietoa ja ohjeita ravintoon liittyvistä asioista. Tunnista omassa ruokavaliossa tarvittavat muutokset) 6. KERTA 23.2. Kulttuuri ja taide (Miten kulttuuria ja taidetta voi käyttää apuna aivojen hyvinvoinnille? Uudet ideat oman aivoterveyden aktivoimiseen taide- ja kulttuurimieltymyksillä) 7. KERTA 2.3. Mieliala (Millaiset vaikutukset stressillä ja masennuksella on aivojen ja muistin toiminnalle? Opi tunnistamaan tilapäiset ja vakavat muistiongelmat. Erilaisia keinoja rentoutumiseen) 8. KERTA 16.3. Sosiaaliset verkostot (Sosiaalisten virikkeiden vaikutus aivojen hyvinvointiin. Uudet ideat oman hyvinvoinnin rakentamiseen) 9. KERTA 23.3. Muistelu ja aivojumppa (Saat tietoa muistelun ja aivojumpan hyödyistä. Käytännön vinkit muisteluun ja aivojumppaan) 10. KERTA 30.3. Kurssin päätös (Aktiivinen arki ja harjoitukset sekä palautteen keruu)

24

25


Virkistystoimintaa

Virkistystoimintaa

OOPPERA

NELJÄNTIENRISTEYS Perjantaina 10.2.2017 klo 19 Oulun kaupunginteatterilla, Kaarlenväylä 2, Oulu HINTA yhdistyksen jäsenille 30 €, eläkeläisille 41,50 €, normaali 46,50 €, opiskelijat, nuoret ja työttömät 19,50 € hinta sisältää teatterilipun ja väliaikakahvit

YSTÄVÄNPÄIVÄKAHVITTELUT Oulun Seudun Muistiyhdistyksellä Tiistaina 14.2.2017 klo 12-13.30 Luvassa mukavaa ohjelmaa ja makoisat kahvit. Kaikille avoin tilaisuus. TERVETULOA!

Valtakunnallisen aivoviikon

Ulkoilu- ja pilkkitapahtuma keskiviikkona 15.3.2017 klo 12 – 15.00. Vaaskela, Vaaskiventie 25, Oulun Hietasaaressa. Yhteistyössä Oulun Eläkeläiset ry:n kanssa.

Lippujen varaus ja maksu viimeistään 24.1.2017 joko yhdistyksen tilille FI45 20501800 0325 11 tai toimistolle, Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. puh. 044 0332 992 26

Paras saalis palkitaan. Pilkkiminen jäätilanteen mukaan. Ilmoittautuminen viimeistään 1.3.2017 puh. 044 033 2992 tai yhdistys@osmy.fi

27


Innostu ruoanlaitosta. Virkistystoimintaa Uusia vinkkejä, hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa

MIESOMAISTEN RUOKAKURSSI

Innostu ruoanlaitosta. Ke 8.2Uusia KLOvinkkejä, 10-13 hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa

MIESOMAISTEN RUOKAKURSSI

Ke 22.2 KLO 10-13

Ke 8.2 KLO 10-13

To 9.3 KLO 10-13

Ke 22.2 KLO 10-13

Ke 22.3 KLO 10-13 To 9.3 KLO 10-13

KurssiKepidetään Marttalassa, Kajaaninkatu 36, Oulu 22.3 KLO 10-13

Virkistystoimintaa Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun. - Eeva Kilpi -

Runohetki Tule viihtymään yhteiseen runohetkeen 23.2.2017 klo 13-14.30 Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. Halutessasi voit tuoda mukanasi oman tai lempirunosi. Kahvitarjoilu!

Kurssi pidetään Marttalassa, Kajaaninkatu Ilmoittautuminen 5.2.2017 mennessä p. 36, 040Oulu 7161401 tai Ilmoittautuminen 5.2.2017 mennessä p. 040 7161401 tai paula.ylikulju@osmy.fi

Kevään 2017 retket

Kurssi on maksuton!

Tiistai 28.2. Turkan ratsurinne, Sanginsuu

Muut avoimet ja maksuttomat keväänruokakurssit ruokakurssit Muut avoimet ja maksuttomat kevään

Ilmoittautuminen 14.2. mennessä yhdistyksen toimistoon Sailalle puh. 044 0332 992 tai yhdistys@osmy.fi

paula.ylikulju@osmy.fi Kurssi on maksuton!

Retkellä on kaksi tuntia toimintaa tallilla, jossa saa harjata hevosia. Lisäksi pääsee rekiajelulle sekä halutessaan saa myös talutusratsastusta.

(kaikille kohderyhmään kuuluville omaishoitajat, muistisairaat omaisineen, vapaaehtoistoimijat sekä 65- vuotta (kaikille kohderyhmään kuuluville eli eli omaishoitajat, muistisairaat omaisineen, vapaaehtoistoimijat sekä 65- vuotta täyttäneet ikäihmiset:

täyttäneet ikäihmiset: tiistai 14.2.

klo 10 – 13, ilmoittautuminen 10.2. mennessä (teemana Ystävänpäivä)

tiistai 14.2. klo 10 – 13, ilmoittautuminen 10.2. mennessä (teemana Ystävänpäivä) maanantai 27.2. klo 10 – 13, ilmoittautuminen 23.2. mennessä (teemana laskiainen) maanantai 27.2. 13,– 13, ilmoittautuminen mennessä (teemana laskiainen) tiistai 14.3. klo 10klo– 10 ilmoittautuminen 23.2. 10.3. mennessä tiistai 28.3. klo 10 klo–10 ilmoittautuminen 24.3. tiistai 14.3. 13,– 13, ilmoittautuminen 10.3.mennessä mennessä tiistai 4.4. tiistai 28.3.

ilmoittautuminen 31.3. klo 10klo–1013,- 13, ilmoittautuminen 24.3.mennessä mennessä

tiistai 4.4.

klo 10 - 13, ilmoittautuminen 31.3. mennessä

tiistai 9.5.

klo 10 – 13, ilmoittautuminen 5.5. mennessä (teemana yrttiretki ja – ruoka)

tiistai 9.5.Kursseille ilmoittautuminen: klo 10 – 13, ilmoittautuminen 5.5. mennessä (teemana yrttiretki ja – ruoka) Hankekoordinaattori Sirkku Kianto p. 050-309 2771 tai sirkku.kianto@martat.fi

Kursseille ilmoittautuminen: Hankekoordinaattori Sirkku Kianto p. 050-309 2771 tai sirkku.kianto@martat.fi

Maanantai 22.5. Kierikkikeskus Kivikauden kylä, Yli-Ii Retkellä opastuskierros sekä näyttelyyn tutustuminen. Retkien omavastuu 5 €/henkilö. Sisältäen matkat, opastuksen ja kahvituksen paikan päällä. Retket järjestää RAIMO-hanke. Ilmoittautuminen 11.5. mennessä yhdistyksen toimistoon Sailalle puh. 044 0332 992 tai yhdistys@osmy.fi Tarkka aikataulu varmistuu myöhemmin.

28

29


Kesäretki

Välitä -teko Oulun Seudun Muistiyhdistys ry luovutti vuoden Välitä-tunnustuksen Oulun poliisille Muistiviikolla, maailman Alzheimer -päivänä 21.9.2016 Kauppakeskus Valkeassa.

Yhdistyksen perinteinen kesäretki Hoiskon

Tulivuorikeskukseen ti 20.6.2017

Yhdistys kiittää Oulun poliisia nopeasta reagoinnista kadonneiden muistisairaiden löytämiseen ja positiiviseen sekä nopeaan tapaan asian tiedottamisesta.

Kuvassa ylikomisario Arto Autio, Paula Ylikulju ja Marja-Leena Kemppainen Lähde Alajärven Hoiskoon tutustumaan Tulivuorikeskukseen! Reissulla voit kokea luonnonvoimien mahdin, kuten maanjäristyksen, geysirin purkauksen ja tulivuoritoimintaan liittyvät ilmiöt. Samalla tutustutaan kiehtovalla tavalla lähiavaruuteen, geologiaan ja kivien syntyhistoriaan. Kivinäyttelyssä jalokiviä, kivikoruja, veistoksia ja myyntituotteita. Lähtö: Ouluhallin P-paikalta klo 9 ja paluu samaan paikkaan n. klo 20.

Juhannustanssit

Retken hinta: 50€ /yhdistyksen jäsen, 60€ /ei-jäsen. Hinta sisältää: matkan, ruokailun, kahdet kahvittelut sekä pääsymaksun. Sitovat ilmoittautumiset ja maksut 6.6.2017 mennessä.

Maksu- ja perumiskäytännöt retkiin ja tapahtumiin Osallistumismaksu maksetaan ennen retkeä tai tapahtumaa joko tilille NORDEA FI45 2050 1800 0325 11 (viestiksi tapahtuman ja osallistujan nimi) tai käteisellä yhdistyksen toimistolle ellei ilmoituksessa ole mainintaa muusta. Ilmoittautuminen ja maksu tulee hoitaa ilmoituksessa mainittuun päivämäärään mennessä. Mikäli osallistumisensa peruu ennen määräaikaa, maksettu osallistumismaksu palautetaan. Jos peruminen tapahtuu määräajan jälkeen, maksun voi saada takaisin, vain jos tulijoita on varasijoilla. Muutoin veloitamme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Lisätietoa: yhdistyksen toimistosta p. 044 033 2992 30

Korvenkylän nuorisoseuralla os. Seurakankaantie 23, 90630 Oulu (lähellä Kukkiva Kunnas puutarhaa)

Torstaina 22.6.2017 klo 13-15 Tervetuloa viettämään keskikesän iloista hetkeä kanssamme!

31


Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3. kerros, 90100 Oulu Järjestövastaava Paula Ylikulju 040 716 1401 Toimisto Saila Kjellman yhdistys@osmy.fi

044 033 2992

Pohjois-Pohjanmaan Muistiluotsi, asiantuntija- ja tukikeskus Maarit Lampela 040 718 1707 Minna Kaltio 044 784 8434 Paula Mustonen 044 425 2955 Lähelläsi Maaret Meriläinen 040 520 9172 Minna Kangas 040 520 9173 Kiinni Elämässä, Pakkahuoneenkatu 15 A 2, 2. kerros, 90100 Oulu Ulla Kaikkonen 044 754 4588 Kaisa Hartikka 044 739 1817 Muistiparkki, Isokatu 10, 2. kerros, 90100 Oulu Miia Kammonen 044 033 2668 Katja Komulainen 040 865 5689 Sähköposti etunimi.sukunimi@osmy.fi _______________________________________________ Vierailethan yhdistyksen sekä Muistiliiton www-sivuilla! Oulun Seudun Muistiyhdistys ry Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: www.osmy.fi Muistiliitto www.muistiliitto.fi

Kevätkello 2017 20160103 web  

Oulun Seudun Muistiyhdistyksen kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you