Oulaisten kaupunki
oulaistenkaupunki
K u v a : O u l a i s t e n V a l o v o i m a
OULAISTEN KESÄ
YKSISSÄ KANSISSA
Pitelet käsissäsi Oulaisten kesä -lehden toista numeroa. Oulaisten kaupungin julkaisema lehti sai alkunsa viime vuonna, ja vastaanotto oli innostunut. Toisen numeron myötä lehti alkaa vakiintua vuosittaiseksi perinteeksi. Oulainen tarjoaa paljon tehtävää, nähtävää ja koettavaa, ja lehden tavoitteena on koota nämä yksien kansien väliin yhteystietojen ja aukioloaikojen kanssa. Koe woimainen Oulainen tänä kesänä!
KESÄN KOHOKOHTIA
Oulaisten kesä 2023 on värikäs, valloittava ja monipuolinen. Liikuntaa kaiken ikäisille ja eri lajeihin tutustumista, konsertteja, näyttelyitä, penkkiurheilua, toimintaa, kursseja ja käyntikohteita. Tietysti myös kylätapahtumia, sillä Oulainen on kaupunkikeskustan ja neljän vahvan ja elinvoimaisen kylän muodostama virkeä ja eloisa kokonaisuus. Huomion arvioista on myös se, että tänä kesänä Oulaisissa esiintyviä kesäteatteriryhmiäonperätikolme!
Monipuolinen kesäohjelma pitää sisällään wanhoja perinteitä ja uusia tuttavuuksia. Koko kaupunki juhlii, kun kesäkauden avajaisia vietetään Kurjenrannan uimarannalla Piipsjärvellä 27. toukokuuta. 10. kesäkuuta on vuorossa Suomen suurin valtakunnallinen kylätapahtuma, Avoimet kylät. Päivän tavoitteena on lisätä kylämatkailua ja samalla tuoda parrasvaloihin kylien monipuolista toimintaa. Wanhan
Woiman 30-vuotisjuhlia vietetään teemalla Työtä ja juhlaa 30 wuotta, ja kesän suurin tapahtumaontuttuuntapaanWaltakunnallisetWeteraanikonepäivät7.–9.heinäkuuta.
RANTAELÄMÄÄ
Oulaisten virallinen uimaranta, Kurjenranta, sijaitsee Kurjensaarentien päässä Piipsjärvellä. Kurjenrannassa on wc:t ja pukuhuoneet, rantalentopallokenttä, leikkivälineitä, useita laavuja ja pöytäryhmiä. Tänä kesänä Kurjenranta herää uuteen kukoistukseen, kun rannalla toimii kesäkioski ja järjestetään erilaisia tapahtumia läpi kesän. Kesä 2023 huipentuu Kurjenrannan Venetsialaisiin 26. elokuuta!
TERVETULOA MUKAAN
SELLAISENA KUIN OLET!
la 27.5. klo 16–20
Kurjenrannassa
Oulaisten kesä 2023 on hulluja ideoita ja korkeakulttuuria, musiikkia ja hiljaisuutta, yhdessäoloa ja maaseudun rauhaa, luontoelämyksiä ja kulttuurin sykettä, urheiluhuumaa, itsensä haastamista ja rennon olotilan löytämistä. Lehden lopusta löydät QR-koodit ja linkit, joiden kautta pääset suoraan tutustumaan Oulaisten tapahtumakalenteriin, ulkoliikuntapaikkoihin sekä käyntikohteisiin ja palveluihin matkailijoille. Olet lämpimästi tervetullut mukaan viettämään kesää omalla tavallasi.
Koe jotain uutta tai muistele vanhoja hyviä aikoja, opi uusi taito tai nauti vain olostasi, kohtaa ihmisiä tai kulje omia polkujasi. Oulaisten kesä kutsuu villiintymään valoisista illoista, viihtymään ja vaikuttumaan.
Kesäkauden avajaiset
Kaikille avoin ja ilmainen
Luontolajien Liikuntakoulu
18.5. to klo 17.30
Suunnistus: karttamerkit, kartanluku (Siirtonurmen P-paikka)
25.5. to klo 17.30
Suunnistus: Leimausrata
(Siirtonurmen P-paikka)
1.6. to klo 17.30
P-paikka)
8.6. to klo 17.00
Eco Aim Suunnistus (Siirtonurmen
15.6. to klo 17.30
Isojärvi - Ahvenlampi luontopolku
Sauvarinne (Honkamaja)
22.6. to klo 17.30
20.7. to klo 17.30
Polkujuoksu (Honkamaja)
Melonta / Sup-lautailu (paikka
ilmoitetaan myöhemmin)
27.7. to klo 17.30
3.8. to klo 17.30
Rullahiihtokokeilu (Kivisenkangas)
Suunnistus: Labyrintti (Juho Oksan
Koulun parkkipaikka)
5.9. ti klo 17.00–19.00
Sprinttirastit (Revonkatu 1)
HUOM! Omia välineitä ei tarvita.
Aikataulumuutokset mahdollisia.
Seuraa seurapalstaa, Oulaisten Huima ry Facebook-sivua ja www.oulaistenhuima.fi/suunnistus
Tiedustelut vastaava ohjaaja Hilla Lehtola p. 045 607 7811
Tervetuloa liikkumaan!
Järjestää
Oulaisten Huima
suunnistusjaosto
MIESTEN VITONEN (Keskusnurmi)
Pe 19.5 klo 19.00 OuHu–LBK/2
Ke 7.6 klo 19.00 OuHu–Pedesi Vikings
Ke 21.6 klo 19.00 OuHu–FC Ylivieska/2
Ke 5.7 klo 19.00 OuHu–KPS
La 15.7 klo 16.00 OuHu–PeFF
La 5.8 klo 16.00 OuHu–KUFF
La 26.8 klo 16.00 OuHu–IFS
La 9.9 klo 16.00 OuHu–Väsymättömät
P14 KAKKONEN (Keskusnurmi)
To 25.5 klo 19.00 OuHu–Tarmo/-10
To 22.6 klo 18.00 OuHu–FC Ylivieska
T13 KAKKONEN (Keskusnurmi)
Ma 15.5 klo 18.00 OuHu–Esse IK
Ma 22.5 klo 18.00 OuHu–IK Myran
Ma 12.6 klo 18.00 OuHu–KPV/-11
To 15.6 klo 18.30 OuHu–LoVe
Ma 3.7 klo 18.30 OuHu–FC Ylivieska
T12 KAKKONEN (siirtonurmi)
To 18.5 klo 18.00 OuHu–FC Raahe
To 8.6 klo 18.00 OuHu–GBK
To 29.6 klo 18.00 OuHu–FC Ylivieska
P9 (terveydenhuolto-oppilaitos)
La 10.6 klo 12.00 OuHu–Tarmo sininen klo 13.20 OuHu–Tarmo valkoinen
P8 (terveydenhuolto-oppilaitos)
La 17.6 klo 12.00 OuHu–LoVE klo 14.00 OuHu–Tarmo
Jalkapallokoulu
keskusnurmella
3.7.–5.7. klo 10–13
6–10-vuotiaille
Kellonaika on pelin aloitusaika
Jalkapallopelit
Vetäjänä Mikko Rautio
Oulaisten Huiman
Liput 15 € Liput 15 €
ulkoliikuntapaikat
Oulaisten kesä tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet ulkoliikuntaan. Oulaisten urheilukentällä on vuonna 2020 valmistunut huoltorakennus ja uusitut juoksuradat ja suorituspaikat. Kotimarjalankadun ja Hakakadun risteyksessä sijaitsee kaksi tenniskenttää, jotka ovat maksutta varattavissa sähköisen Julius-varausjärjestelmän kautta osoitteessa juliusvaraus.fi/julius/etu?companyId=153. Luonnossa liikkumiseen sopivat esimerkiksi Honkamaja (Hietalantie 91), Ouluntien pururata sekä Isojärven-Ahvenlammen luontopolku. Honkamajalla on muun muassa kuntoportaat, merkitty Aarnon polku sekä 18väyläinen frisbeegolf-rata. Keskustan tuntumassa on lyhyemmät frisbeegolf-radat Valorannassa ja Jauhinkankaan koulun ympäristössä. Kuntotieltä Terveydenhuoltooppilaitoksen parkkipaikalta on kulku jousiammuntaradalle.
LIIKENNEPUISTO
Liikennepuiston avajaiset su 4.6. klo 14–16 Mukana
Pelle Positiivi!
Avoinna 6.6.–5.8.2023 ti–la klo 10–16
Kulku Hakakadulta Skeittipuiston vierestä
Liikennepuisto on maksuton!
Suorita oma ajokortti!
Skeittipuisto avoinna päivittäin klo 10–21
Liikennepuiston aukioloaikoina mahdollisuus lainata skeittilautoja testikäyttöön!
Lisätietoja: www.oulainen.fi/liikenne-ja-skeittipuisto
www.oulainen.fi/ulkoliikuntapaikat
Järjestää: Oulaisten liikunta- ja nuorisopalvelut
Kesän 2023 pesäpallo-ottelut
Toukokuu
Pe 19.5. klo 18 Naiset suomensarja Oulainen – Oulun Lippo1
La 20.5. klo 12.30 C-tytöt SM Oulainen – Seinäjoen Maila-Jussit1
Su 21.5. klo 15 Naiset maakuntasarja Oulainen – Iin Urheilijat
Ti 23.5. klo 18 D-tytöt Oulainen – Kempeleen Kiri
Pe 26.5. klo 18 C-tytöt SM Oulainen – Kannuksen Ura
La 27.5. klo 11, 13, 15 E-tytöt Oulainen – Kempeleen Kiri, Kannuksen Ura
Ti 30.5. klo 18 B-tytöt Oulainen – Pattijoen Urheilijat
Kesäkuu
Su 4.6. klo 12 ja 16 D-pojat Turnaus
Ma 5.6. klo 18 D-tytöt Oulainen – Pattijoen Urheilijat musta
Ti 6.6. klo 18 E-tytöt Oulainen – Ylivieskan Kuula
La 10.6. klo 14 B-tytöt Oulainen – Sotkamon Jymy
Su 11.6. klo 13 Naiset suomensarja Oulainen – NapaPesis Rovaniemi
Pe 16.6. klo 18 C-tytöt SM Oulainen – Mailattaret Seinäjoki
Ma 19.6. klo 18 B-tytöt Oulainen – Kempeleen Kiri
Ti 20.6. klo 18 E-tytöt Oulainen – Kärsämäen Kataja
Ke 21.6. klo 18 Miehet maakuntasarja Oulainen – Haapajärven Pesä-Kiilat
Ma 26.6. klo 18 D-pojat Oulainen – Haapajärven Pesä-Kiilat
To 29.6. klo 18 D-tytöt Oulainen – Oulun Lippo valkoinen
Oulaisten pesäpallokentällä
Heinäkuu
La 1.7. klo 14 Miehet maakuntasarja Oulainen – Perhon Kiri
Ti 4.7. klo 18 B-tytöt Oulainen – Kannuksen Ura
Pe 7.7. klo 18 D-pojat Oulainen – Vetelin Urheilijat
La 8.7. klo 12 D-pojat Oulainen – Kärsämäen Kataja
Ti 11.7. klo 18 Naiset suomensarja Oulainen – Oulun Lippo2
Ke 12.7. klo 18 C-tytöt alue Oulainen – Oulun Lippo valkoinen
La 15.7. klo 15 Naiset maakuntasarja Oulainen – Iin Urheilijat
Su 16.7. klo 18 Naiset maakuntasarja Oulainen – Pattijoen Urheilijat
Ma 17.7. klo 18 C-tytöt alue Oulainen – Pattijoen Urheilijat
Su 23.7. klo 13 Naiset maakuntasarja Oulainen – NapaPesis Rovaniemi
Su 23.7. klo 17 Miehet maakuntasarja Oulainen – Halsuan Toivo
Su 30.7. klo 13 Naiset maakuntasarja Oulainen – NapaPesis Rovaniemi
Ma 31.7. klo 18 D-pojat Oulainen – Oulun Lippo sininen
Elokuu
Ti 1.8. klo 18 B-tytöt Oulainen – Haapajärven Pesä-Kiilat
Ke 2.8. klo 18 Naiset suomensarja Oulainen – Kempeleen Kiri
To 3.8. klo 18 D-tytöt Oulainen – Oulun Lippo sininen
Pe 4.8. klo 14, 16, 18 C-tytöt alue Turnaus
Ma 7.8. klo 18 D-tytöt Oulainen – Pattijoen Urheilijat
Ti 8.8. klo 18 C-tytöt alue Oulainen – Haapajärven Pesä-Kiilat
Pe 11.8. klo 18 D-tytöt Oulainen – Haapajärven Pesä-Kiilat
Pe 18.8. klo 18 C-tytöt alue Oulainen – Tyrnävän Tempaus
La 19.8. klo 12 ja 16 D-pojat Turnaus
Su 20.8. klo 13 D-tytöt Oulainen – Oulun Lippo sininen
Ti 22.8. klo 18 C-tytöt alue Oulainen – Pattijoen Urheilijat2
Pe 25.8. klo 18 C-tytöt alue Oulainen – Oulun Lippo sininen
La 26.8. klo 13 Naiset maakuntasarja Oulainen – Muhoksen Pallo-Salamat
Su 27.8. klo 17 D-pojat Oulainen – Oulun Lippojuniorit-11
Seurakunnan
valvottujaohjattu leikkikenttä
Ilmoittautuminen paikan päällä leikkikentällä. Mukaan omat eväät ja säähän sopiva varustus
Sateella toimintaa sisällä lasten tilassa Päiväpesässä.
Leikkikentälle voi jättää ilman huoltajaa
Ma5.6. klo930–1130ja13–15
Ti6.6.Perheiltaklo17–19
Ke7.6. klo9.30–11.30ja13–15
To8.6. klo930–1130ja13–15
2016–2020 syntyneet lapset Lisätiedot: www.oulaistenseurakunta.fi/tule-mukaan/lapsilleja-lapsiperheille/leikkikentta1
Ilmoittautuminen
Su21.5.mennessä: Päiväleirit1-2
Ke31.5.mennessä: Perheretki,lastenleirit japäiväleiri3
oulainen.fi/ilmoittautuminen
Perennat, taimet, sisäkasvit, viherkasvit jne.
Tuo kasvit purkitettuna ja mahdollisuuksien mukaan kasvin nimellä varustettuna
Tervetuloa mukaan myös kyselemään neuvoja sekä tutustumaan Jokilaaksojen Puutarhaseuran toimintaan!
www.jokilaaksojenpuutarhaseura.fi
Löydät meidät myös Facebookista
Lisätiedot: Sinikka Hanhela p. 0400753112
Kasvienvaihtoilta Kasvienvaihtoilta Oulaisten torilla Oulaisten torilla ke 7.6. kello 17–18.30 ke 7.6. kello 17–18.30
Tervetuloa kasvienvaihtoiltaan!
❁ ❁ ❁
KESÄKUU: Juha
Jaakkonen & Kristiina Jaakola
31.5.-1.7.2023
HEINÄKUU: Janika
Knuutinen
5.7.-5.8.2023
ELOKUU: Marjut
Lustig & Susanna Pesonen
9.8.-2.9.2023
Välitämme myös oulaistelaisten ja oulaistelaislähtöisten taiteilijoiden teoksia
AVOINNA ke16-20
to10-14
pe12-18
la10-14
taisopimuksen mukaan
koronagalleria KESÄN 2023 NÄYTTELYT KESKUSKATU 2 86300 OULAINEN P +358444793259 koronagalleria@oulainen fi www oulainen fi/koronagalleria
KAIKILLE AVOIN KARAOKETAPAHTUMA
LA 10.6.2023 KLO 18 ALK. KARAOKEKERHOLLA, KORONAGALLERIAN YLÄKERRASSA
TEEMANA
VIERAILIJAT KAUKAISUUDESTA!
SEURAA ANONYYMIA LAULANTAA
TORILTA JA OSALLISTU
VOITTAJAN VALINTAAN
HUUTOÄÄNESTYKSELLÄ!
VOITTAJALLE KUVANVEISTÄJÄ
JUSSI VALTAKARIN TEKEMÄ
AINUTLAATUINEN PALKINTO!
YHTEISTYÖSSÄ OULAISTEN KULTTUURIPALVELUT/ RESIDENSSIOHJELMA SYKLI JA OULAISTEN KARAOKEKERHO
ke 26.7.2023 klo 18 Seurakuntakodilla
Sekasointuja monologiteos, L. Onervan runoja ja musiikkia taidokkaasti yhdistellen! Onervan roolissa nähdään sopraano
Lotta Aakko ja musiikista vastaa kitaristi Jaakko Rosnell. Esityksen kesto n. 60min. Tilaisuuden päätteeksi kesäillan hartaus.
Järjestää Oulaisten Kulttuurin tuki ry ja Oulaisten Kulttuuripalvelut osana Kesäillan Sävelet -musiikkisarjaa yhteistyössä Oulaisten seurakunnan kanssa
Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Maanantai Maanantai
Mallillaan Mallillaan
5.6. Kultturelli kesänavaus Penttilän talossa (os Putilankatu 1)
12.6. Rikkaruohosta teejuomaksi Arvolan Luomutilalla (os Haapavedentie 583)
19.6. Kilpuan asema tutuksi! os Kehäsaarentie (seuraa opasteita) Huom, Porinatuvan pyöräretkueen yhteislähtö torilta klo 17
26.6. Kesäherkku Kurjenranta Piipsjärven uimarannalla (os. Kurjensaarentie)
3.7. Kesäkahvila Pyrrön Pirtissä os. Pyrröntie 260. Mukana myös residenssitaiteilijaryhmä LIITE!
10.7. Saunavihdan tekoa ja muita vanhoja työtapoja Kallion kotiseututalolla (os. Kuljuntie 587) / Petäjäskosken kyläyhdistys
17.7. Ruppi kuntoon! Mäyränperän kuntoradalla (os. Mäyräntie 258) / Mäyränperän kyläyhdistys
24.7. Yhteislaulut kylän rannassa (os. Siltatie 86) / Matkanivan Ns.
31.7. Matkanivan merkkikivet Matkanivan kylätalolla/ Oulaisten
Kotiseutuyhdistys
7.8. Maunulan myllyn historiaa ja nykypäivää Myllyterassilla / WW
14.8. Urheilujuhlan tuntua Törmäperän urheilustadionilla os Vaikontie (seuraa opasteita) / Törmäperän Urheilijat w w w . o u l a i n e n . f i / a j a n k o h t a i s t a
Tapahtumasarjan järjestää Oulaisten kulttuuripalvelut & Kyläillen! -hanke yhteistyössä kyläyhdistysten, yritysten ja monien muiden toimijoiden kanssa!
2023
#koeoulainen Joka kesämaanantai klo 18 jossain päin Oulaista tapahtuu... KAIKKIIN TAPAHTUMIIN ON VAPAAPÄÄSY!
L I S Ä T I E D O T : w w w . o u l a i n e n . f i / t a p a h t u m a k a l e n t e r i
14.6. Henna ja Supersankarit –duo
Koko perheen veikeä lastenmusiikkikonsertti! Henna-Maija Kuki, laulu & harmonikka ja Juha Yli-Kotila, kitara (seurakuntakoti)
21.6. Yhteislaulutilaisuus kirkon pihalla (sateen sattuessa sisällä kirkossa)
28.6. Lauluyhtye Roots Eija ja Jouko Kantola, Teija Siirtola ja Jaana Yrttiaho (seurakuntakoti)
5.7. Lotta Hirvilammi, huilu; Heidi Löppönen, piano (kirkko)
12.7. Barokkia ja klassista, Oulaisten puhallinorkesterin Saksofoniyhtye (kirkko)
19.7. Seeli Toivio, mezzosopraano, sellisti Musiikkiviikkojen etkokonsertti (kirkko)
26.7. Sekasointuja -monologiteos, L. Onervan runoja ja musiikkia taidokkaasti yhdistellen
Onervan roolissa nähdään sopraano Lotta Aakko ja musiikista vastaa kitaristi Jaakko Rosnell. Käsikirjoitus & ohjaus Niina Aho (seurakuntakoti)
2.8. Jimi Järvinen, urut (kirkko)
9.8. Goldberg-variaatiot, Hannu Alasaarela, piano (seurakuntakoti)
Konsertteihin vapaa pääsy! Tilaisuuksien yhteydessä kesäillan hartaus
Mahdollisista muutoksista ilmoitamme Oulaisten tapahtumakalenterissa!
esäkeskiviikkoisin klo 18 ulaisten seurakuntakodilla tai kirkossa
Kaikki tiet vievät kylille!
Linja-auto kiertää kylästä kyläänjoka kylällä omaa ohjelmaa ja tarjoilua!
Lähtö Oulaisten torilta kello 10.00
Klo 10.15 Piipsjärvi, Kurjenranta
Klo 11.45 Matkanivan kylätalo
Klo 12.55 Mäyrän grillikota
Klo 14.30 Petäjäskoski, Kallion kotiseututalo
Paluu Oulaisten torille noin kello 16
Vierailu jokaisella kylällä kestää noin tunnin - kylän oma
ohjelma voi kestää pidempään ja kylien ohjelmaan ovat kaikki tervetulleita! Kylillä myös myyntiä, joten varaa käteistä mukaan.
50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta mahtuu linja-autoon.
Ilmoittaudu linja-autoon 7.6. klo 16.00 mennessä
tekstiviestillä: 044 479 3207
Tervetuloa mukaan myös omilla kulkuneuvoillakäy yhdellä kylällä tai kierrä ne kaikki!
Katso tarkemmat tiedot: www.oulainen.fi/tapahtumakalenteri
Järjestää Kyläillen! -hanke yhteistyössä
kyläyhdistysten & kyläläisten kanssa
32. Salon lenkki
Perinteikäs juoksutapahtuma Oulaisissa
Mäyränperällä (Mäyräntie 258)
sunnuntaina 11.6.2023 klo 12
Sarjoja 5v ylöspäin, myös parasarja ja kuntosarja. Kaikkien juoksijoiden kesken arvontaa.
Oheislajeina kettingin- ja hevosenkengänheittoa!
Tarkemmat tiedot Mäyränperän kyläyhdistyksen nettisivuilla: mayranpera.fi
Tiedustelut p. 0442871288
Nuoppis pop-up kesäkuussa pe 9.6. & pe 16.6. Lisätiedot: nuoppis_oulainen N u o r i sooh jaajatSamuliTikkanen0444793273jaPekkaYlivainio044 479 3 2 7 6
Hirvinevan kierros ja yön yli retki pe 26.5.2023
klo 18:30
Melonta- ja suppailuilta 13.7.
Torstaina 13.7. klo 18.00 Piipsjärven
Kurjenrannan uimapaikalla.
Mahdollisuus kokeilla melontaa kajakeilla ja sup-laudoilla. Ohjaajat
mukana opastamassa aloittelijoita. Kaikille avoin maksuton tapahtuma.
Tervetuloa!
Koko perheen
pyöräretki 2.9.
Perinteinen koko perheen pyöräretki lauantaina 2.9. Lähtö klo 12.00
Oulaisten Kirjaston parkkipaikalta Petäjäskosken Koskikeitaalle, jossa arvontaajamakkaranpaistoa.Reitinpituus25km.
Osallistumismaksu 5 €/ hlö maksetaan lähtöpaikalla käteisellä, MobilePay, SmartumPay tai Epassi. Osallistumismaksu sisältää arvan, makkaranjamehun.Tervetuloa!
Järjestäjä:PyhäjokiseudunLatury
Lisätiedot:www.oulainen.fi/tapahtumakalenteri
Luontoretket pyöräillen!
Pe 16.6.2023 alkaen klo 21.30
YÖLAULAJARETKI
Su 18.6.2023 alkaen klo 12
LUONNONKUKKAPÄIVÄN RETKI
Molemmille retkille lähdetään Oulaisten kaupunginkirjaston pihasta! Retket ovat ilmaisia ja kaikille avoimia, ilmoittautumista ei tarvita.
Järjestäjä: Pyhäjokialueen luonnonsuojeluyhdistys ry
Kuntorastit Honkarannassa
Ke 14.6.2023 klo 17–19
KUNTORASTIT SOPIVAT KAIKILLE!
Tarkempi paikka ilmoitetaan Oulaisten Tarun Facebookissa ja nettisivuilla: oulaistentaru.net viikko ennen tapahtumaa. Reitit voi kiertää tapahtuman jälkeen viikon ajan omatoimisena (kartat löytyvät postilaatikosta).
Suunnistusradat A- (pitkä 5–6 km); B- (4–5 km), B-lyhyt (3–4 km), C- (2–3 km) ja D-rata (polkureitti tai siimari tukena 1,5–2 km).
Ilmoittautuminen paikan päällä.
Osanottomaksu: Yli 15-vuotiaat 5 euroa, alle 15vuotiailta ei maksua. Kilpailukortin vuokra 2 euroa.
Järjestäjä: Oulaisten Taru
OULAISTEN KOTISEUTUMUSEO
Avoinna 5.7.–30.7.2023 ke–su klo 12–18
Muina aikoina sopimuksen mukaan, yhteydenotot 040 5114506.
Osoite: Amiraalintie 161, Oulainen
www.oulainen.fi/tutustumiskohteet
Museoihin on ilmainen sisäänpääsy!
OULASKANKAAN SAIRAALAMUSEO
Avoinna 5.7.–30.7.2023 ke–su klo 12–18
Tervetuloa tutustumaan Oulaskankaan sairaalan historiaan alkaen vuodesta 1914!
Nähtävillä on runsaasti myös entisen Visalan psykiatrisen sairaalan esineistöä. Kesän 2023 uutena
näyttelynä Atelieri O. Haapala & Victor Barsokevitsch: Kahdessa ajassa -valokuvanäyttely.
Osoite: Oulaistenkatu 5, Oulainen
Oulaskankaan sairaalan pihapiirissä
Lisätietoa: www.oys.fi/oulaskangas
OULASKANKAAN SAIRAALAMUSEOLLA UPEA VALOKUVANÄYTTELY 5.-30.7.2023 KE-SU KLO 12-18
Avoinna
5.-30.7.2023
ke-su klo 12-18
Museoraitti
Perinnekeskuksen alue avoinna yleisölle heinäkuussa.
Tervetuloa tutustumaan!
Osoite: Amiraalintie 161, Oulainen Perinnekeskus on Suomen
Maatalousmuseo Saran kesäkohde 2023.
Oulaisten kaupunginkirjasto
Aukioloajat kesällä 1.6.-31.8.2023
Asiakaspalvelu Omatoimiajat Omatoimiajalla asioimiseen tarvitset kirjastokortin ja PIN-koodin!
Ma
klo 10-18
klo 10-18
klo 10-18
klo 12-18
klo 10-16
omatoimi
omatoimi
klo 9-10 ja 18-21
klo 9-10 ja 18-21
klo 9-10 ja 18-21
klo 9-12 ja 18-21
klo 9-10 ja 16-21
klo 9-21
klo 9-21
Lainaus, palautus, lehtien lukeminen ja varausten nouto onnistuu omatoimiajalla.
Tarkista aukioloajat, käytä eKirjastoa, uusi ja varaa
aineistoja: https://joki.finna.fi
Pin-koodi on sama kuin omatoimikirjastossa.
Kuva: Oulaisten Valovoima
Ti Ke To Pe La Su
Seeli Toivio
mezzosopraano, sellisti
ke 19.7.2023 klo 18
Oulaisten kirkossa
Vapaa pääsy
Tervetuloa!
Oulaisten
Musiikkiviikkojen
etkokonsertti
BREATHE
M I L L A K O I S T I N E N 28.7.
klo 19
©Tanz im August / HAU Hebbel am Ufer, Berlin, photo: Dajana Lothert, 2021
VAPAA PÄÄSY
TERVETULOA!
SOOLOTANSSITEOS
BREATHE
Milla Koistinen, tanssi
Urheilukentän keskuskenttä
Perjantaina 28.7.2023 kello 19.00
Esityksen kesto on noin 50 minuuttia
Soolotanssiteos Breathe herättelee muistoja sekä kokemuksia yhteisöllisestä ilosta, ekstaasista ja yksilön suhteesta väkijoukkoon. Sooloteoksen esiintyjä laajalla jalkapallokentällä tuottaa liikkeillään kuvia kollektiivisista tapahtumista ja leikittelee välimatkallaan yleisöön.
Suuri, tyhjä ulkotila geometrisine muotoineen on ollut inspiraation lähde alkujaan oulaistelaisen koreografi Milla Koistisen yhteistyölle Sandra E. Blattererin, Paul Valikosken ja Grégoire Simonin kanssa. Esitys on ilmainen. Yleisöä pyydetään ottamaan mukaan oma älypuhelin ja kuulokkeet Musiikin latauslinkki annetaan paikan päällä ja yleisö kuuntelee esityksen musiikkia omilla laitteillaan.
©Tanz im August /
Hebbel
Ufer,
Lothert, 2021
HAU
am
Berlin, photo: Dajana
Perinteiset Oulaisten
ke 26.7 klo 10–18
ja to 27.7 klo 9–15
Juho Oksan koulun kentällä
markkinat
klo 18-20 Metsolan päiväkodin sali
Kristiina Jaakola
Torstaisin
Lisätiedot:
0407277275 Kesäjooga
kuva: kaunispiirto.com taiteilija Jonna Taikatie joka SOLULLA L U O V A L E I R I 4 . - 6 . 8 . 2 0 2 3 P y r r ö n P i r t t i , O u l a i n e n j o k a s o l u l l a l u o v a l e i r i k o e o u l a i n e n
Kurjenrannan
V E N E T S I A L A I S E T
La26.8.2023
Ohjelmahaku
Monipuolinen ohjelma luodaan yhdessä!
Tarjoa mukaan omaa sisältöäsi: esitystä, työpajaa, pop-up-näyttelyä
tms uimarannalle kesäkauden päättäjäisiin sopivaa toimintaa!
Valituille sisällöille maksetaan ohjelman mittakaavasta riippuen
50 – 300 euroa per toteutunut esitys tai ohjelmakokonaisuus.
Tarjoa ohjelmaasi 15.6.2023 mennessä sähköpostitse
koeoulainen@oulainen.fi
Oulaisten kulttuuripalvelut
Oulainen tarjoaa:
Vapaita tontteja lukuisilla mahdollisuuksilla:
www.oulainen.fi/myynnissa-olevat-tontit
Monipuoliset opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet
Laadukkaat palvelut ja hyvät kulkuyhteydet
Kauniin luonnon ja viihtyisän ympäristön
Tapahtumia ja kulttuurielämyksiä
Hyvinvoinnin palvelukeskittymän
Yrittäjille tukea ja tiloja
Etuja MUUTTAJILLE Ja lapsiperheille!
Omakotitontteja
1000 eurolla
30.6.2023 saakka!
Oulaisten kaupunki maksaa tukea vuoden 2023 aikana ensimmäisen oman asunnon Oulaisista ostavalle, syntyneestä lapsesta sekä jokaisesta, muuttohetkellä alle 12-vuotiaasta, Oulaisiin muuttaneesta lapsesta!
Lisätiedot: www.oulainen.fi/tukipaketti
Oulaisten kaupunki maksaa alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidon tuen kuntalisää 100 €/kk. Vuoden 2023 lopussa Oulaisiin valmistuu uusi hirsirakenteinen Hiirenmutkan päiväkoti.
Tapahtumakalenteri Ulkoliikuntapaikat Matkailu ja nähtävyydet www.oulainen.fi/tapahtumakalenteri www.oulainen.fi/ulkoliikuntapaikat www.oulainen.fi/matkailu www.oulainen.fi oulaistenkaupunki koeoulainen Katso lisää! Oulaisten kaupunki Koe Oulainen
Katso lisätiedot ja lisää tapahtumia www.oulainen.fi/tapahtumakalenteri Tägää tapahtumaelämyksesi #koeoulainen