Silver - Esite 2022

Page 1

Hinnasto Pidätämme oikeuden muutoksiin. Katso viimeisimmät tiedot silverboats.fi

2022


Silver-veneet 1990-luvun alussa viisi kunnianhimoista miestä päättivät tehdä unelmistaan totta ja ryhtyä valmistamaan parhaita moottoriveneitä Pohjois-Euroopan vaativiin olosuhteisiin. He perustivat oman yrityksen ja jo heidän ensimmäinen veneensä voitti parhaimman uisteluveneen palkinnon. Siitä lähtien venemallisto on kasvanut melkoista vauhtia ja kasvaa edelleen. Tänä päivänä Silver-veneet ovatkin varsin tuttu näky Suomen vesillä ja yhä enene­vissä määrin myös kansainvälisillä vesillä. Vaan eipä tuo ole ihmekään, ovathan Silver-­veneet turvallinen valinta ja täysin omaa luokkaansa: uniikki yhdistelmä kestävyyttä, käytännöllisyyttä ja designia. Nykyään Silver-venemallistoon kuuluu kolme erilaista mallisarjaa. X-range käsittää täysalumiiniveneitä, Y-range ns. hybridi AluFibreTM-venemalleja, joissa rungot ovat alumiinia ja sisustat lasikuitua, ja Z-range koostuu viidestä täysin lasikuituisesta venemallista.

Myönnämme Suomessa kaikille Silver & Honda -venepaketeille viiden (5) vuoden kuluttajatakuun.

Kaikki Silver-veneet valmistetaan Suomessa. Veneet valmistetaan vankalla ammattitaidolla ja -ylpeydellä, intohimoisten veneenrakentajamme toimesta. Olemme erittäin ylpeitä kotimaisuudestamme sekä juuristamme, ja näemme kotimaisuuden suurena valttina, jota haluamme vaalia myös tulevaisuudessa. 2


RAYMARINE AXIOM+ 9″

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA, UISTELUKYTKIN

3


X-RANGE Monikäyttöiset X-mallit Täysalumiiniset AluFibre™-veneet, ympärivuotiseen joissa on käyttöön alumiinirunko ja kalastukseen. ja lasikuitusisusta. Silver X-sarjan veneet ovat valmistettu kokonaan merialumiinista. Niin runko, sisusta kuin istuinpenkit ja uimatasot ovat kestävää alumiinia, joten näillä veneillä voit huoletta niin rantautua kivikkoisille rannoille kuin etsiä parhaat

4

kala-apajat matalammissa vesissä. Vain ohjauspulpetit ovat ergonomisista syistä osittain lasikuitua. Veneet valmistetaan Silverin uniikkia laita­ kotelorakennetta hyödyntäen, ja laitakotelot täytetään vettä­­imemättömällä

polyuretaanivaahdolla. X-sarjan veneet sopivat etenkin ympärivuotiseen saaristokäyttöön sekä vapaa-ajan kalastukseen. Keulaan on saatavilla esimerkiksi alumiininen heittotaso sekä perään sumppu.


SILVER SHARK CCX

RAYMARINE AXIOM+ 9″

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA, UISTELUKYTKIN

HINNAT

TEKNISET TIEDOT Pituus............................... 585 cm Leveys.............................. 225 cm Kuivapaino......................... 710 kg

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Shark CCx & Honda BF100 DK2 XRTU

36 990 € (sh. 40 990 €)

Shark CCx & Honda BF115 DK1 XU

38 990 € (sh. 42 890 €)

Shark CCx & Honda BF135 AK2 XU

39 990 € (sh. 44 590 €)

Syväys.................................35 cm Polttoainetankki.................. 130 l Tehoalue..................... 80–135 hv Henkilömäärä............................. 7 CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä....... 17,8° Tuulilasi.................................Lasia

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

Uppoamaton........................... ü

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • • •

• • • • • • • • • • • • •

COMFORT PACK....................................................... 990 € Sis. varustekassi, takapenkin pehmusteet, säilytyslaatikko pulpetin eteen

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Alumiinilattia Alumiiniset klaffipenkit perässä 2 kpl Ankkuri- ja köysiboksit edessä ja takana Anturiteline + anturitelineen liukukisko CE-normin mukainen rakenne ja itsetyhjentyvä avotila Hydrauliohjaus Jalkatuki Kulkuvalot Laitakaiteet (etu- ja takakaiteet), alum. Ø 30 mm Lighthouse-merikartta (ladattava yksi valinnainen maa) Mukiteline Murtosilmukka keulatäkillä My Silver -applikaatio NMEA-verkko Offshore-veneistuimet 2 kpl Polttoainesuodatin Polttoainesäiliö 130 litraa Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi Sammutin Sähköinen automaattinen pilssipumppu Säilytyslokero pulpetissa Trailerin kiinnityslenkit edessä ja takana Trolling Control -uistelutoiminto Uimaportaat Uimatasot, alumiinia Vesihiihtokaari, integroitu takakeskipenkin selkänoja Virran ulosotto 12 V

• • • • • • • • •

2-akkujärjestelmä.....................................................420 € 4G-reititin....................................................................140 € Alatörmäyslista..........................................................690 € Keulakoneen kiinnitysteline..................................340 € Keulan A-kaide, oikea.............................................. 295 € Keulan A-kaide, vasen............................................. 295 € Korkeussäädettävä istuinjalka...............................350 € Lipputanko kiinnikkeineen........................................85 € Pehmustetyynyt, etusarja......................................290 € Pehmustetyynyt, takasarja....................................490 € Peräkuomu, 2-osainen.........................................1 450 € Pulpetin suojapeite..................................................290 € Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin.....................................................1 490 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin................................490 € Satamapeite............................................................... 529 € Säilytyslaatikko pulpetin eteen............................420 € Takilanalusta HST.........................................................93 € Targakaari, alum. 30 mm putkea......................... 995 € Trimmitasot.............................................................1 090 € Tuulilasinpyyhin (koko paketti)............................. 395 € Vapaputki HST, ala-, keski- tai yläkiinnitys........... 37 € Varustekassi (sis. 4 kiinnitysköyttä, ankkuriköyden, 4 lepuuttajaa köysineen ja 5,5 kg naara-ankkurin.........................................290 €

PREMIUM PACK.....................................................2 490 € Sis. lipputanko, päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin, varustekassi, takapenkin pehmusteet, säilytyslaatikko pulpetin eteen, trimmitasot, tuulilasinpyyhin SP

5


SILVER SHARK BRX UUTUUS!

RAYMARINE AXIOM+ 9″

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA, UISTELUKYTKIN

HINNAT

TEKNISET TIEDOT Pituus............................... 585 cm Leveys.............................. 225 cm Kuivapaino........................ 780 kg

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Shark BRx & Honda BF100 DK2 XRTU

38 490 € (sh. 42 990 €)

Shark BRx & Honda BF115 DK1 XU

40 490 € (sh. 44 890 €)

Shark BRx & Honda BF135 AK2 XU

41 490 € (sh. 46 590 €)

Syväys.................................35 cm Polttoainetankki.................. 130 l Tehoalue..................... 80–135 hv Henkilömäärä............................. 7 CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä....... 17,8° Tuulilasi.................................Lasia

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

Uppoamaton........................... ü

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • • •

• • • • • • • • • • • • • • • • •

COMFORT PACK.................................................... 1 890 € Sis. varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Alumiinilattia Alumiiniset klaffipenkit perässä 2 kpl Ankkuri- ja köysiboksit edessä ja takana Anturiteline + anturitelineen liukukisko CE-normin mukainen rakenne ja itsetyhjentyvä avotila Hydrauliohjaus Jalkatuki kuljettajalla Kulkuvalot Laitakaiteet (etu- ja takakaiteet), alum. Ø 30 mm Molemmissa istuimissa ylös taittuva etuosa Mukiteline Murtosilmukka keulatäkillä My Silver -applikaatio NMEA-verkko Offshore-veneistuimet 2 kpl Polttoainesuodatin Polttoainesäiliö 130 litraa Pulpettien väliovi Raymarine Axiom 9” -karttaplotteri CPT-S-anturilla Sammutin Selkänojat (takakeskipenkki + klaffipenkit) Sähköinen automaattinen pilssipumppu Säilytyslokero pulpetissa Trailerin kiinnityslenkit edessä ja takana Trolling Control-uistelunopeuden säädin Tuulilasi karkaistua lasia Uimaportaat Uimatasot, alumiinia Vesihiihtokaari, integroitu takakeskipenkin selkänoja Virran ulosotto 12 V

6

• • • • • • • •

2-akkujärjestelmä.....................................................420 € 4G-reititin....................................................................140 € Alatörmäyslista..........................................................690 € Jalkatuki, alum. nystyrälevy.................................... 120 € Keulakoneen kiinnitysteline..................................340 € Keulan A-kaide, oikea.............................................. 295 € Keulan A-kaide, vasen............................................. 295 € Keulan keskikäytävän korotustaso...................... 790 € Korkeussäädettävä istuinjalka...............................350 € Kyynärtuki, kuljettaja...............................................230 € Kyynärtuki, apukuljettaja........................................230 € Lipputanko.....................................................................85 € Pehmustetyynyt, keulan korotustaso................ 243 € Pehmustetyynyt, etusarja......................................450 € Pehmustetyynyt, takasarja....................................490 € Peräkuomu, 2-osainen.........................................1 450 € Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin.....................................................1 490 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin................................490 € Satamapeite...............................................................590 € Takilanalusta HST.........................................................93 € Targakaari, alum. 30 mm putkea......................... 995 € Trimmitasot.............................................................1 090 € Tuulilasinpyyhin SP................................................... 395 € Vapaputki HST, ala-, keski- tai yläkiinnitys........... 37 € Varustekassi (sis. 4 kiinnitysköyttä, ankkuriköyden, 4 lepuuttajaa köysineen ja 5,5 kg naara-ankkurin.........................................290 €

PREMIUM PACK.................................................... 3 790 € Sis. lipputanko, päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin, varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet, trimmitasot, tuulilasinpyyhin SP


SILVER EAGLE BRX

RAYMARINE AXIOM+ 9″

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA, UISTELUKYTKIN

HINNAT

TEKNISET TIEDOT Pituus...............................640 cm Leveys.............................. 225 cm Kuivapaino........................860 kg

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Eagle BRx & Honda BF115 DK1 XU

47 490 € (sh. 55 890 €)

Eagle BRx & Honda BF150 AK2 XU

49 490 € (sh. 58 990 €)

Syväys.................................37 cm Polttoainetankki..................140 l Tehoalue.....................115–150 hv Henkilömäärä.............................8

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä......... 20° Tuulilasi.................................Lasia Uppoamaton........................... ü

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • • • • • • • • •

• • • • • • • • • • • • • • • • • •

COMFORT PACK.................................................... 2 190 € Sis. varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet, trimmitasot, tuulilasinpyyhin SP

• • • • • • • • • • • • • • • • • •

Alatörmäyslista Alumiiniset klaffipenkit perässä 2 kpl Alumiiniturkki Ankkuri- ja köysiboksit perässä ja keulassa Anturiteline + anturitelineen liukukisko Hydrauliohjaus Itsetyhjentyvä avotila Jalkatuki kuljettajalle, alumiinia Kulkuvalot Laitakaiteet (etu- ja takakaiteet), alum. Ø 30 mm Lighthouse-merikartta (ladattava yksi valinnainen maa) Mukiteline Murtosilmukka keulatäkillä My Silver -applikaatio NMEA-verkko Offshore-veneistuimet 2 kpl Pilssipumppu, sähköinen automaattinen Polttoainesuodatin Polttoainesäiliö 140 l Pulpettien väliovi, 2-osainen Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi Sammutin Trailerin kiinnityslenkit Trolling Control -uistelutoiminto Tuulilasi karkaistua lasia Uimaporras Uimatasot, alumiinia Vesihiihtokaari, integroitu takakeskipenkin selkänoja Virran ulosotto 12 V

• • • • • • •

2-akkujärjestelmä..................................................... 420 € 4G-reititin.................................................................... 140 € Audiolaite Bluetooth-ominaisuudella................. 770 € Jalkatuki, alum. nystyrälevy...................................... 65 € Keulakoneen kiinnitysteline...................................269 € Keulan A-kaide...........................................................295 € Keulan keskikäytävän korotustaso....................... 735 € Klaffipöytä.....................................................................170 € Korkeussäädettävä istuinjalka................................350 € Kuomun takaseinä.................................................... 405 € Kyynärtuki..................................................................... 162 € Lipputanko..................................................................... 85 € Lisäistuinrivi.............................................................. 1 798 € Pehmustetyynyt, keulan korotustaso.................243 € Pehmustetyynyt, takasarja......................................415 € Pehmustetyynyt, etusarja.......................................305 € Peräkuomu, 2-osainen...........................................1 527 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin................................ 490 € Satamapeite................................................................554 € Sumppu, sis.pesuletkun...........................................885 € Takilanalusta HST......................................................... 93 € Targakaari alum. 30 mm putkea...........................995 € Trimmitasot................................................................ 960 € Tuulilasinpyyhin (koko paketti)..............................395 € Vapaputki HST, ala-, keski- tai yläkiinnitys............37 €

PREMIUM PACK.................................................... 3 690 € Sis. lipputanko, päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin, varustekassi, lisäistuinrivi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet, trimmitasot, tuulilasinpyyhin PP, tuulilasinpyyhin SP

7


Y-RANGE Monikäyttöiset AluFibre™-veneet, joissa on alumiinirunko ja lasikuitusisusta. Silver Y-sarjan veneissä yhdistyy merialumiinisten runkojen ja lasikuituisten sisäkansien parhaat puolet. Sil­ verillä käytämme näistä veneistä termiä AluFibre™. Alumiinirungon ansiosta voit rantautua luonnonsataman ranta­ kalliolle tai hiekkarannalle ilman, että sinun tarvitsee pelätä kolhuja. Rungon laidat koostuvat umpinaisista laitakoteloista, jotka on täytetty vettymättömällä polyuretaanivaahdolla. Laitakotelot toimivat veneen kellukkeina, auttavat tekemään rungosta kiertojäykän sekä vaimentavat tehokkaasti runkoääniä. Tämän ainutlaatuisen rakenteen ansiosta Silver-veneet ovat käytännössä uppoamattomia.

8

Silver Y-mallit ovat runkorakenteensa ansiosta erittäin turvallisia, käytännöllisiä, kestäviä ja käytännössä uppoamattomia. Y-sarjan veneitä löytyy monessa eri kokoluokassa ja eri pulpetti­ ratkaisuilla, joten mallistosta löydät varmasti juuri omaan käyttö­ tarkoitukseesi sopivan veneen.

VIIMEISTELTY TYYLIKÄS MODERNI HYVÄT SÄILYTYSTILAT

Ristikkäiset rungon jäykisteet ja poikittais­ vahvikkeet. Keulat halkaisevat hyvin aaltoja. Runkoelementit auttavat jakamaan painetta ja runkorasitusta tasaisesti. Syvä V-pohja tekee veneistä vakaita ajaa.


SILVER BEAVER BR

RAYMARINE AXIOM+ 9″

TEKNISET TIEDOT

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA, UISTELUKYTKIN

HINNAT

Pituus...............................480 cm Leveys............................... 195 cm Kuivapaino........................440 kg

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Beaver BR & Honda BF40 DK4 LRTZ

18 490 € (sh. 23 490 €)

Beaver BR & Honda BF50 DK4 LRTZ

18 990 € (sh. 23 990 €)

Syväys.................................25 cm Polttoainetankki....Irto (2 x 25 l) Tehoalue...................... 40–50 hv Henkilömäärä............................. 5

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä.......... 18° Tuulilasi........................... Akryylia Uppoamaton........................... ü

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • •

• • • • • • • • • • • •

COMFORT PACK..................................................... 1 790 € Sis. keulakaiteet, varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet

• • • • • • • • • • • • • • • •

Anturiteline + anturitelineen liukukisko Itsetyhjentyvä avotila Kulkuvalot Lighthouse-merikartta (ladattava yksi valinnainen maa) Murtosilmukka keulatäkillä Mukiteline My Silver -applikaatio NFB-ohjaus NMEA-verkko Offshore-istuimet Paikka kahdelle irralliselle polttoainesäiliölle (25 l) Pientavaran säilytystiloja Pilssipumppu, sähköinen automaattinen Pulpetin väliovi, 2-osainen Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi Sammutin Trailerin kiinnityslenkit Trolling Control -uistelutoiminto Uimaporras Virran ulosotto 12 V

• • • •

4G-reititin.................................................................... 140 € Alumiinilattia...............................................................495 € Igloo-eristetty säilytyslaatikko 54 litraa............202 € Keulakaiteet.................................................................395 € Keulakoneen kiinnitysteline...................................259 € Keulapenkin istuintyyny............................................169 € Lipputanko......................................................................75 € Lisäkaide takilalle..........................................................87 € Mukiteline RST..............................................................32 € Pehmustetyynyt takasarja......................................385 € Peräkuomu................................................................1 150 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin................................ 490 € Satamapeite............................................................... 490 € Takilanalusta HST..........................................................87 € Vapaputki HST, ala-, keski- tai yläkiinnitys........... 34 € Vesihiihtokaari........................................................... 420 €

9


SILVER FOX AVANT

RAYMARINE AXIOM+ 9″

TEKNISET TIEDOT

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA, UISTELUKYTKIN

HINNAT

Pituus............................... 495 cm Leveys............................... 195 cm Kuivapaino......................... 510 kg

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Fox Avant & Honda BF40 DK4 LRTZ

20 990 € (sh. 25 490 €)

Fox Avant & Honda BF50 DK4 LRTZ

21 490 € (sh. 25 990 €)

Syväys................................. 31 cm Polttoainetankki....Irto (2 x 25 l) Tehoalue...................... 40–50 hv Henkilömäärä............................. 5

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä....... 17,5° Tuulilasi........................... Akryylia Uppoamaton........................... ü

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • • • • •

• • • • • • • • • • • • • •

COMFORT PACK.....................................................1 990 € Sis. alumiiniturkkilevyt, keulakaiteet, varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet

• • • • • • • • • • • • • •

Anturiteline + anturitelineen liukukisko Avattava takaistuin, istuimen alla tilava säilytystila Avoin köysiboksi keulassa Itsetyhjentyvä avotila Kulkuvalot Kuomun säilytystila Lighthouse-merikartta (ladattava yksi valinnainen maa) Murtosilmukka keulatäkillä My Silver -applikaatio NFB-ohjaus NMEA-verkko Paikka kahdelle irralliselle polttoainesäiliölle (25 l) Pientavaran säilytystiloja Pilssipumppu, sähköinen automaattinen Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi Sammutin Suuri säilytystila/lisäistuin pulpetin edessä Trailerin kiinnityslenkit Trolling Control -uistelutoiminto Uimaporras Virran ulosotto 12 V

10

• • • • •

4G-reititin.................................................................... 140 € Abloy-lukkosarja........................................................ 410 € Alumiinilattia...............................................................395 € Alumiinilattia (anodisoitu).......................................495 € Keulakaiteet................................................................. 375 € Keulakoneen kiinnitysteline...................................259 € Lipputanko......................................................................75 € Lisäkaide takilalle..........................................................87 € Mukiteline RST..............................................................32 € Pehmustetyynyt, etusarja.......................................359 € Pehmustetyynyt, takasarja.....................................495 € Peräkuomu...............................................................1 350 € Pulpetinhuppu............................................................289 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin................................ 490 € Satamapeite............................................................... 490 € Takilanalusta HST..........................................................87 € Vapaputki HST, ala- keski- tai yläkiinnitys............ 34 € Varustekassi (sis. 4 kiinnitysköyttä, ankkuriköyden, 4 lepuuttajaa köysineen ja 5,5 kg naara-ankkurin..........................................290 € Vesihiihtotanko.......................................................... 490 €

PREMIUM PACK.....................................................2 590 € Sis. Abloy-lukot, anodisoidut alumiiniturkkilevyt, keulakaiteet, lipputanko, varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet


SILVER FOX BR

RAYMARINE AXIOM+ 9″

TEKNISET TIEDOT

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA, UISTELUKYTKIN

HINNAT

Pituus............................... 495 cm Leveys............................... 195 cm Kuivapaino........................540 kg

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Fox BR & Honda BF40 DK4 LRTZ

23 490 € (sh. 25 990 €)

Fox BR & Honda BF50 DK4 LRTZ

23 990 € (sh. 26 490 €)

Fox BR & Honda BF60 AK1 LRTU

24 990 € (sh. 27 590 €)

Syväys................................. 31 cm Polttoainetankki....Irto (2 x 25 l) Tehoalue...................... 40–60 hv Henkilömäärä............................. 5 CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä....... 17,5° Tuulilasi........................... Akryylia

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

Uppoamaton........................... ü

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • • • • • •

• • • • • • • • • • • • • •

COMFORT PACK.....................................................1 590 € Sis. alumiiniturkkilevyt, varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet

• • • • • • • • • • • • • • • •

Anturiteline + anturitelineen liukukisko Avattava takaistuin, istuimen alla tilava säilytystila Avoin köysiboksi keulassa Itsetyhjentyvä avotila Keulakaiteet Kulkuvalot Kuomun säilytystila Lighthouse-merikartta (ladattava yksi valinnainen maa) Murtosilmukka keulatäkillä My Silver -applikaatio NFB-ohjaus NMEA-verkko Offshore-istuimet Paikka kahdelle irralliselle polttoainesäiliölle (25 l) Pientavaran säilytystiloja Pilssipumppu, sähköinen automaattinen Pulpettien väliovi, 2-osainen Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi Sammutin Suuret säilytystilat keulassa Trailerin kiinnityslenkit Trolling Control -uistelutoiminto Uimaporras Virran ulosotto 12 V

• • • • • •

4G-reititin.................................................................... 140 € Abloy-lukkosarja........................................................ 410 € Alumiinilattia...............................................................395 € Alumiinilattia (anodisoitu).......................................495 € Auringonottopatjasto tarvikkeineen................. 590 € Keulakoneen kiinnitysteline...................................259 € Korkeussäädettävä istuinjalka................................350 € Lipputanko......................................................................75 € Lisäkaide takilalle..........................................................87 € Mukiteline RST..............................................................32 € Pehmustetyynyt, etusarja........................................419 € Pehmustetyynyt, takasarja.....................................495 € Peräkuomu................................................................1 190 € Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin......................................................1 490 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin................................ 490 € Satamapeite............................................................... 490 € Takilanalusta HST..........................................................87 € Vapaputki HST, ala- keski- tai yläkiinnitys............ 34 € Varustekassi (sis. 4 kiinnitysköyttä, ankkuriköyden, 4 lepuuttajaa köysineen ja 5,5 kg naara-ankkurin..........................................290 € Vesihiihtotanko ........................................................ 490 €

PREMIUM PACK.................................................... 2 090 € Sis. Abloy-lukot, anodisoidut alumiiniturkkilevyt, lipputanko, varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet

11


SILVER HAWK BR

RAYMARINE AXIOM+ 9″

TEKNISET TIEDOT

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA, UISTELUKYTKIN

HINNAT

Pituus............................... 570 cm Leveys............................... 216 cm Kuivapaino........................ 665 kg

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Hawk BR & Honda BF60 AK1 LRTU

29 990 € (sh. 34 090 €)

Hawk BR & Honda BF80 AK1 LRTU

30 990 € (sh. 37 490 €)

Hawk BR & Honda BF100 AK1 LRTU

31 990 € (sh. 38 490 €)

Syväys.................................35 cm Polttoainetankki................... 115 l Tehoalue.....................60–100 hv Henkilömäärä............................. 7 CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä....... 17,8° Tuulilasi..................Lasia/Akryylia

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

Uppoamaton........................... ü

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• Anturiteline + anturitelineen liukukisko • Avattava takaistuin, istuimen alla tilava säilytystila • CE-normin mukainen rakenne ja itsetyhjentyvä avotila • Erilliset köysiboksit uimatasoilla • Hydrauliohjaus • Keulakaiteet • Kulkuvalot • Köysiboksi keulassa • Laitakaiteet, HST • Lighthouse-merikartta (ladattava yksi valinnainen maa) • Monipuolisia, erikokoisia säilytystiloja • Mukiteline • Murtosilmukka keulatäkillä • My Silver -applikaatio • NMEA-verkko • Offshore-veneistuimet • Polttoainesäiliö 115 l • Pulpettien väliovi • Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi • Sammutin • Sähköinen automaattinen pilssipumppu • Trailerin kiinnityslenkit edessä ja takana • Tuulilasi: etulasi karkaistua lasia, sivulasit akryylia • Uimaporras, HST • Trolling Control -uistelutoiminto • Virran ulosotto 12 V

• • • • • • • • • • • • • • • • • •

COMFORT PACK.....................................................1 690 € Sis. alumiiniturkkilevyt, varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet

12

• • • • • • • •

4G-reititin.................................................................... 140 € Abloy-lukkosarja....................................................... 490 € Audiolaite Bluetooth-ominaisuudella.................790 € Alatörmäyslista.......................................................... 690 € Alumiinilattia...............................................................550 € Alumiinilattia (anodisoitu)......................................800 € Auringonottopatjasto tarvikkeineen................. 590 € Keulakoneen kiinnitysteline................................... 279 € Korkeussäädettävä istuinjalka................................350 € Kuormansidontalenkki................................................26 € Lipputanko .................................................................... 85 € Lisäkaide takilalle..........................................................87 € Mukiteline RST..............................................................32 € Pehmustetyynyt, etusarja.......................................495 € Pehmustetyynyt, takasarja.....................................465 € Peräkuomu, 2-osainen..........................................1 390 € Pöytä irtojalalla.......................................................... 590 € Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin......................................................1 490 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin................................ 490 € Satamapeite................................................................525 € Takilanalusta HST..........................................................87 € Trimmitasot............................................................. 1 090 € Tuulilasinpyyhin SP (kuljettaja)..............................470 € Vapaputki HST, ala-, keski- tai yläkiinnitys........... 34 € Varustekassi (sis. 4 kiinnitysköyttä, ankkuriköyden, 4 lepuuttajaa köysineen ja 5,5 kg naara-ankkurin..........................................290 € Vesihiihtotanko.......................................................... 490 €

PREMIUM PACK.....................................................3 890 € Sis. Abloy-lukot, anodisoidut alumiiniturkkilevyt, lipputanko, varustekassi, peräkuomu, päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin, takapenkin pehmusteet, trimmitasot, tuulilasinpyyhin SP


SILVER EAGLE BR

RAYMARINE AXIOM+ 9″

TEKNISET TIEDOT

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA, UISTELUKYTKIN

HINNAT

Pituus...............................640 cm Leveys.............................. 225 cm Kuivapaino........................880 kg

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Eagle BR & Honda BF115 DK1 XU

46 490 € (sh. 54 890 €)

Eagle BR & Honda BF150 AK2 XU

48 490 € (sh. 57 990 €)

Syväys.................................37 cm Polttoainetankki..................140 l Tehoalue.....................115–150 hv Henkilömäärä.............................8

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä......... 20° Tuulilasi.................................Lasia Uppoamaton........................... ü

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • • • • • • • • • •

• • • • • • • • • •

COMFORT PACK....................................................2 390 € Sis. alumiiniturkkilevyt, varustekassi, peräkuomu, takapenkin pehmusteet, trimmitasot, tuulilasinpyyhin SP

• • • • • • • • • • • • • • • •

Alatörmäyslista Ankkuri- ja köysiboksit perässä ja keulassa Anturiteline + anturitelineen liukukisko Gelcoat-pinnoitettu turkki, valkoinen Hydrauliohjaus Integroidut kulkuvalot keulassa Integroitu aurinkotaso perässä Itsetyhjentyvä avotila Keula-/laitakaiteet Kuljettajan ja apukuljettajan jalkatuki Kuomun säilytyspaikka Lighthouse-merikartta (ladattava yksi valinnainen maa) Mukitelineitä Murtosilmukka keulatäkillä My Silver -applikaatio NMEA-verkko Offshore-istuimet 2 kpl Paikka musiikkisoittimelle Pientavaran säilytystilaa Pilssipumppu, sähköinen automaattinen Pulpettien väliovi Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi Sammutin Trailerin kiinnityslenkit Trolling Control -uistelutoiminto Uimaporras Uimatasot Virran ulosotto 12 V

• • • • • • • • • • • • • • • •

4G-reititin.................................................................... 140 € Alumiinilattia (alumiini)........................................... 650 € Alumiinilattia (anodisoitu)...................................... 900 € Audiolaite Bluetooth-ominaisuudella................. 770 € Keulakoneen kiinnitysteline...................................269 € Klaffipöytä.....................................................................170 € Korkeussäädettävä istuinjalka................................350 € Kyynärtuki..................................................................... 162 € Lattian mattosarja.....................................................790 € Leveät taittuvalla selkänojalla varustetut istuimet (PP & SP), jälkiasennus....................... 1 650 € Leveät taittuvalla selkänojalla varustetut istuimet (PP & SP), tehdasasennus.................... 690 € Lipputanko .................................................................... 85 € Pehmustetyynyt, etusarja...................................... 445 € Pehmustetyynyt, takasarja/aurinkotaso.........1 025 € Peräkuomu, 2-osainen.......................................... 1 497 € Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin......................................................1 490 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin................................ 490 € Pöytä irtojalalla...........................................................520 € Satamapeite................................................................533 € Suojahuppu takasarjaan........................................... 123 € Takilanalusta HST..........................................................87 € Trimmitasot................................................................ 960 € Tuulilasinpyyhin (koko paketti)..............................395 € Vapaputki HST, ala-, keski- tai yläkiinnitys........... 34 € Vesihiihtokaari HST.................................................. 580 € Vetolaatikollinen jääkaappi 20 litraa.................. 890 €

PREMIUM PACK.....................................................3 990 € Sis. anodisoidut alumiiniturkkilevyt, Dometic CD20 -jääkaappi, lipputanko, varustekassi, peräkuomu, päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin, takapenkin pehmusteet, trimmitasot, leveät istuimet (PP & SP), tuulilasinpyyhin PP, tuulilasinpyyhin SP

13


Z-RANGE Täyslasikuituiset veneet huviajeluun ja retkeilyyn. Silverin uusin mallisarja kantaa nimeä Z-range. Sarjaan kuuluu yhteensä viisi täysin lasikuituista venemallia. Raptor, Viper ja Tiger -mallit on suunnitellut norjalainen suunnittelutoimisto Eker Design, jolla on vankka kokemus

veneiden suunnittelusta. Näiden mallien rungoissa käytetään myös patentoitua Petestep®-teknologiaa*, joka on kehitetty Ruotsissa. Petestep®-runkoteknologian ansiosta veneet kulkevat normaalirunkoa korkeammalla vedessä

vähentäen kitkaa ja pehmentäen kulkua. Samalla rungot ovat myös erittäin roiskekuivia ja hiljaisia. Veneiden muhkeaa ulkoista designia tasapainottaa sisustan ajattomat ja tyylikkäät materiaali- ja värivalinnat.

– A Better Ride Petestep®-pohjan ansiosta veneet ovat normaalirunkoisia lasikuituveneitä hiljaisempia, pehmeäkulkuisempia ja lisäksi veneet kulkevat korkeammalla vedessä. Tästä syystä kitka vähenee, jolloin tarvitaan vähemmän energiaa veneen eteenpäin viemiseksi. ’Askelmat’ ohjaavat vesimassan alas ja taakse, antaen veneelle enemmän nostetta ja eteenpäin suunnattua voimaa.

PEHMEÄKULKUISEMPI

14

HILJAISEMPI

TALOUDELLISEMPI

VAKAAMPI

* Petestep®-runko malleissa Tiger, Viper ja Raptor


SILVER PUMA BRZ

RAYMARINE AXIOM+ 9″

HINNAT

TEKNISET TIEDOT Pituus...............................590 cm Leveys...............................210 cm Kuivapaino.................... n. 670 kg

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Puma BRz & Honda BF80 DK2 LRTU

31 990 € (sh. 37 990 €)

Puma BRz & Honda BF100 DK2 LRTU

32 490 € (sh. 38 990 €)

Puma BRz & Honda BF115 DK1 LU

35 990 € (sh. 40 890 €)

Syväys................................ 30 cm Polttoainetankki................... 115 l Tehoalue...................... 80–115 hv Henkilömäärä.............................6 CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä.......... 17°

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

Tuulilasi.................................Lasia

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

• Ankkuri-/köysiboksit perässä ja keulassa • Avattava takaistuin, istuimen alla tilava säilytystila • CE-normin mukainen rakenne ja itsetyhjentyvä avotila • Haponkestävät knaapit, helat ja kaiteet • Hydrauliohjaus • Kaasujouset takapenkin luukussa • Kannellinen iso hanskalokero PP-pulpetissa • Keulakaiteet • Keulapuskuri • Keulasilmukka trailerille • Kulkuvalot • Lepuuttajien kannelliset säilytystilat 2 kpl • Lepuuttajien kiinnikkeet 2 kpl • Lighthouse-merikartta (ladattava yksi valinnainen maa) • Lukitussilmukka • Mukitelineet • My Silver -applikaatio • NMEA-verkko • Offshore-veneistuimet • Polttoainesuodatin • Polttoainesäiliö 115 l • Pulpettien väliovi • Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi • Sammutin • Sähköinen automaattinen pilssipumppu • Tuulilasi karkaistua lasia • Uimaporras, HST • Virran ulosotto 12 V

• • • • • • • • • • • •

4G-reititin.................................................................... 140 € Abloy-lukkosarja........................................................550 € Bluetooth -kaiuttimet............................................. 450 € Dometic CFX3 25 -kompressorikylmälaukku............................................................. 1 500 € Etupatjasarja.............................................................. 650 € Peräkuomu.............................................................. 1 500 € Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin..................................................... 1 500 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin.................................750 € Takapenkin pehmusteet ja kuljettajan kyynärnojan tyyny.................................................... 700 € Trimmitasot............................................................. 1 300 € Tuulilasinpyyhin PP................................................... 450 € Tuulilasinpyyhin SP................................................... 450 €

15


SILVER TIGER BRZ

RAYMARINE AXIOM+ 9″

TEKNISET TIEDOT

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA

HINNAT

Pituus...............................606 cm Leveys.............................. 236 cm Kuivapaino......................1 080 kg

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Tiger BRz & Honda BF115 DK1 XU

46 990 € (sh. 56 890 €)

Tiger BRz & Honda BF150 AK2 XU

48 990 € (sh. 59 990 €)

Syväys................................ 40 cm Polttoainetankki.................. 107 l Tehoalue.....................115–150 hv Henkilömäärä.............................8

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä.......... 19° Tuulilasi.................................Lasia Pohja........................... Petestep®

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

• • • • •

COMFORT PACK................................................... 4 900 € Sis. varustesetti, kyynärnoja, etupatjasarja, Fusion MS-RA70N -soitin 2 kaiuttimella, pöytä ja aurinkopatja, trimmitasot

• • • •

Abloy-lukot takapenkin luukuissa Ankkuri-/köysiboksit perässä ja keulassa Haponkestävät knaapit, helat ja kaiteet Hydrauliohjaus Kaasujouset takapenkin luukuissa Keulakaiteet Keulapuskuri Keulasilmukka trailerille Komposiittitiikki avotilassa ja uimatasoilla Kuljettajan tuulilasinpyyhin Kulkuvalot Lepuuttajien kannelliset säilytystilat 2 kpl Lepuuttajien kiinnikkeet 2 kpl Lighthouse-merikartta (ladattava 1 valinnainen maa) Lukitussilmukka Murtosilmukka keulassa Mukitelineet My Silver -applikaatio NMEA-verkko Paikka pentterille PP-pulpetissa Pehmustetyynyt takasarja Peräkuomu Petestep® -runko Pilssipumppu, sähkökäyttöinen Polttoainesuodatin Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi Sammutin Uimaportaat + uimatasot Virran ulosotto Väliovi

16

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

4G-reititin.................................................................... 140 € Dometic CD30 -jääkaappi................................. 1 900 € Etuavotilan peite...................................................... 540 € Etupatjasarja............................................................1 200 € Fusion MS-RA70N -soitin DAB-moduulilla ja kahdella kaiuttimella......................................... 1 050 € Fusion MS-RA70N -soitin kahdella kaiuttimella................................................................. 950 € Kaasukeitin ja akryylilevy..........................................170 € Kaksoisakkujärjestelmä........................................... 660 € Kompassi......................................................................220 € Kyynärnoja...................................................................270 € LED-valot avotilaan..................................................350 € Lipputanko................................................................... 180 € Pöytä ja aurinkopatja............................................ 1 300 € Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin..................................................... 1 050 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin.................................720 € Satamapeite..............................................................1 100 € Trimmitasot..............................................................1 450 € Tuulilasinpyyhin PP................................................... 450 € Vaaleanharmaat tyynyt............................................170 € Varustesetti................................................................ 380 € Vesihiihtokaari........................................................... 880 € Vesijärjestelmä...........................................................750 € Webasto Air Top 2000 ST -lämmitin............. 3 500 € Zaurac -keulavalo..................................................... 900 € Äänimerkki...................................................................250 €

PREMIUM PACK....................................................11 000 € Sis. varustesetti, kyynärnoja, etupatjasarja, Dometic CD30 -jääkaappi, kaksoisakkujärjestelmä, lipputanko, vesijärjestelmä, Fusion MS-RA70N -soitin 2 kaiuttimella, satamapeite, päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin, pöytä ja aurinkopatja, trimmitasot, tuulilasinpyyhin PP


SILVER TIGER DCZ 2020

RAYMARINE AXIOM+ 9″

TEKNISET TIEDOT Pituus...............................606 cm Leveys.............................. 236 cm Kuivapaino.......................1 180 kg

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA

HINNAT Vene & perämoottori

Pakettihinta

Tiger DCz & Honda BF115 DK1 XU

47 990 € (sh. 57 890 €)

Tiger DCz & Honda BF150 AK2 XU

49 990 € (sh. 60 990 €)

Syväys................................ 40 cm Polttoainetankki.................. 107 l Tehoalue.....................115–150 hv Henkilömäärä.............................8 CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä.......... 19°

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

Tuulilasi.................................Lasia Pohja........................... Petestep®

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • • • • • • • • • •

• 4G-reititin.................................................................... 140 € • Dometic CD30 -jääkaappi................................. 1 900 € • Fusion MS-RA70N -soitin DAB-moduulilla ja kahdella kaiuttimella......................................... 1 300 € • Fusion MS-RA70N -soitin kahdella kaiuttimella.............................................................. 1 050 € • Kaasukeitin ja akryylilevy..........................................170 € • Kaksoisakkujärjestelmä........................................... 660 € • Kompassi......................................................................220 € • Kyynärnoja...................................................................270 € • LED-valot avotilaan..................................................350 € • Lipputanko................................................................... 180 € • Pöytä ja aurinkopatja.............................................1 200 € • Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin......................................................1 650 € • Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin.................................720 € • Satamapeite..............................................................1 100 € • Trimmitasot..............................................................1 450 € • Tuulilasinpyyhin PP................................................... 450 € • Vaaleanharmaat tyynyt............................................170 € • Varustesetti................................................................ 380 € • Vesihiihtokaari........................................................... 880 € • Vesijärjestelmä...........................................................750 € • Webasto Air Top 2000 ST -lämmitin............. 3 500 € • Zaurac -keulavalo..................................................... 900 € • Äänimerkki...................................................................250 €

COMFORT PACK................................................... 6 200 € Sis. varustesetti, kyynärnoja, Dometic CD30 -jääkaappi, kaksoisakkujärjestelmä, Fusion MS-RA70N -soitin 2 kaiuttimella, pöytä ja aurinkopatja, trimmitasot

• • • • • • • • • • • • • • • • • • •

Abloy-lukot takapenkin luukuissa Ankkuri-/köysiboksit perässä ja keulassa Haponkestävät knaapit, helat ja kaiteet Hydrauliohjaus Integroitu rantautumisporras keulassa Kaasujouset takapenkin luukuissa Kajuutan runkoikkunat Kajuutan patjasto Keulakaiteet Keulapuskuri Keulasilmukka trailerille Komposiittitiikki etukannella, avotilassa ja uimatasoilla Kuljettajan tuulilasinpyyhin Kulkuvalot Lepuuttajien kannelliset säilytystilat 2 kpl Lighthouse-merikartta (ladattava 1 valinnainen maa) Lukittava kajuutan ovi Murtosilmukka keulassa Mukitelineet My Silver -applikaatio NMEA-verkko Paikka pentterille PP-pulpetissa Pehmustetyynyt, takasarja Peräkuomu Petestep® -runko Pilssipumppu, sähkökäyttöinen Polttoainesuodatin Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi Sammutin Uimaportaat + uimatasot Virran ulosotto

PREMIUM PACK.................................................. 13 000 € Sis. varustesetti, kyynärnoja, Dometic CD30 -jääkaappi, kaksoisakkujärjestelmä, lipputanko, vesijärjestelmä, Fusion MS-RA70N -soitin 2 kaiuttimella, satamapeite, päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin, pöytä ja aurinkopatja, trimmitasot, Webasto Air Top 2000 ST -lämmitin, tuulilasinpyyhin PP

17


SILVER VIPER DCZ

RAYMARINE AXIOM+ 9″

TEKNISET TIEDOT

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA

HINNAT

Pituus................................672 cm

Vene & perämoottori

Leveys.............................. 242 cm

Viper DCz & Honda BF150 AK2 XU

Kuivapaino......................1 350 kg Syväys................................ 45 cm Polttoainetankki.................. 143 l Tehoalue...................150–300 hv Henkilömäärä.............................8 CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä....... 19,5° Tuulilasi.................................Lasia Pohja........................... Petestep®

Pakettihinta

(hopea)

Viper DCz & Honda BF200 D XRU (hopea)

Viper DCz & Honda BF200 D XDU (DBW, valkoinen)

Viper DCz & Honda BF250 D XRU (hopea)

Viper DCz & Honda BF250 D XDU (DBW, valkoinen)

Viper DCz & Suzuki DF300 BTX

59 990 €

(sh. 68 990 €)

61 990 €

(sh. 71 990 €)

65 990 €

(sh. 73 990 €)

62 990 €

(sh. 75 490 €)

67 990 €

(sh. 77 490 €)

73 990 €

(sh. 80 900 €)

VAKIOVARUSTEET

LISÄVARUSTEET

VARUSTEPAKETIT

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

• 4G-reititin.................................................................... 140 € • Dometic CD30 -jääkaappi................................. 1 900 € • Fusion MS-RA70N -soitin DAB-moduulilla ja kahdella kaiuttimella......................................... 1 300 € • Fusion MS-RA70N -soitin kahdella kaiuttimella.............................................................. 1 050 € • Kaasukeitin ja akryylilevy..........................................170 € • Karttaplotterin päivitys Axiom+ 12 RV -malliin........................................................................1 490 € • Keula-ankkurivinssi (Lewmar V700, 7,5 kg ankkuri, 30 m köysi, 10 m kettinki).....5 000 € • Keulapotkuri (Side Power SE25)..................... 3 900 € • Kompassi..................................................................... 200 € • Kyynärnoja...................................................................270 € • LED-valot avotilaan..................................................350 € • Lipputanko................................................................... 180 € • Maasähköjärjestelmä 24 A................................ 2 600 € • Ohjaustehostin.......................................................3 850 € • Peräankkurivinssi (Enqbo Midi, 7,5 kg ankkuri, 30 m köysi).............................................4 400 € • Pöytä ja aurinkopatja.............................................1 200 € • Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin......................................................1 650 € • Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D RealVision -peräpeilianturiin.................................720 € • Satamapeite.............................................................1 250 € • Trimmitasot..............................................................1 450 € • Tuulilasinpyyhin PP................................................... 450 € • Vaaleanharmaat tyynyt................................................170 € • Varustesetti................................................................ 380 € • Vesihiihtokaari........................................................... 880 € • Vesijärjestelmä...........................................................750 € • Webasto Air Top 2000 ST -lämmitin............. 3 500 € • Zaurac-keulavalo....................................................... 900 € • Äänimerkki...................................................................250 €

COMFORT PACK....................................................5 700 € Sis. varustesetti, kyynärnoja, Dometic CD30 -jääkaappi, Fusion MS-RA70N -soitin 2 kaiuttimella, pöytä ja aurinkopatja, trimmitasot

• • • • • • • •

Abloy-lukot takapenkin säilytystilojen luukuissa Ankkuri-/köysiboksit perässä ja keulassa Avotilan penkin tyynyt, selkänoja Hydraulinen ohjaus Integroitu rantautumisporras keulassa Kaasujouset takapenkin luukuissa Kajuutan patjasto ja matto Kajuutan runkoikkunat Kajuutan säilytystila keulavuoteen alla Kajuutan valo Kaksoisakkujärjestelmä Keulapuskuri Komposiittitiikkikansi Kuljettajan tuulilasinpyyhin Kulkuvalot Lepuuttajan kiinnikkeet (4 kpl) Lighthouse-merikartta (ladattava 1 valinnainen maa) Lukittava hytin ovi Lukitussilmukka Mukitelineet My Silver -applikaatio NMEA-verkko Paikka pentterille PP-pulpetissa Peräkuomu Petestep® -runko Polttoainesuodatin Polttoainesäiliö (143 l) Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi RST-kaiteet ja -knaapit Sähköinen pilssipumppu Sähköinen vesi-wc Trailerilenkki keulassa Tuulilasinpuhallin Uimatikkaat Vaahtosammutin 2 kg Virran ulosotot

18

PREMIUM PACK...................................................19 500 € Sis. varustesetti, kyynärnoja, keulapotkuri (Side Power SE25), Dometic CD30 -jääkaappi, lipputanko, vesijärjestelmä, Fusion MS-RA70N -soitin 2 kaiuttimella, satamapeite, maasähköjärjestelmä 25 A, päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin, pöytä ja aurinkopatja, trimmitasot, Webasto Air Top 2000 ST -lämmitin, tuulilasinpyyhin PP, Zaurac -keulavalo


SILVER RAPTOR DCZ

RAYMARINE AXIOM+ 9″

-MONITOIMINÄYTTÖ, CPT-S-KAIKUANTURI, LIGHTHOUSE-KARTTA

HINNAT

TEKNISET TIEDOT Pituus...............................805 cm

Vene & perämoottori

Pakettihinta

Kuivapaino......................1 950 kg

Raptor DCz & Honda BF250 D XRU

Syväys................................ 50 cm

(hopea)

105 990 € (sh. 120 990 €)

Leveys...............................276 cm

Polttoainetankki................. 260 l

Raptor DCz & Honda BF250 D XDU

Tehoalue.................. 250–350 hv

(DBW, valkoinen)

Henkilömäärä........................... 10

Raptor DCz & Suzuki DF350 ATX

CE-suunnitteluluokka............... C Pohjan v-kulma perässä....... 19,5° Tuulilasi.................................Lasia

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

12 V virran ulosotto, 3 kpl ja USB-ulosotto Abloy-lukot takapenkin luukuissa Ankkuriboksit perässä ja keulassa pohjaritilällä Avotilan pöytä Haponkestävät kaiteet, knaapit ja uimaporras Huurteenpoistojärjestelmä kuljettajalle Hydrauliohjaus Kaasujouset takapenkin ja uimatason luukuissa Kaasuliesi (kaksiliekkinen) Kahdenistuttava kuljettajan penkki taittoselkänojalla Kajuutan ikkunat (2/7 avattavia) Kajuutan matto ja patjasto Kajuutan säilytyshylly Kajuutan säilytystila keulavuoteen alla (luukku kaasujousilla) Kaksoisakkujärjestelmä Keulapotkuri Side-Power SE30 + kaukohallintalaite Keulapuskuri Keulasilmukka (trailerille) Komposiittitiikki etukannella, avotilassa ja uimatasolla Kulkuvalot Kuomu (3-osainen) kiristettävillä tuilla Kyynärnoja Led-kansivalo Led-rantautumisvalo keulassa Led-valaistus kajuutassa Lepuuttajan kiinnikkeet (4 kpl) Lepuuttajien säilytystila (2 kpl) Lighthouse-merikartta (ladattava 1 valinnainen maa) Lukittava kajuutan ovi Lukitussilmukka keulassa Mukitelineet (2 kpl) My Silver -applikaatio Paikka tabletille ohjauspulpetissa Painevesijärjestelmä (suihku-, pentteri- ja wc-hanat)

117 990 € (sh. 129 900 €)

Hinnat sis. alv 24 %. Pidätämme oikeuden hinnan ja varusteiden muutoksiin. Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut.

Pohja...........................Petestep®

VAKIOVARUSTEET

110 990 € (sh. 122 990 €)

• • • • • • • • • • • • • •

Petestep® -runko Polttoainesuodatin Polttoainesäiliö 260 l Rantautumisporras keulassa Raymarine Axiom+ 9 RV -karttaplotteri + CPT-S -kaikuanturi Sammutin 2 kg Suihku uimatasolla Sähkökäyttöinen pilssipumppu Sähkötoiminen wc-istuin Säilytyslaatikko kuljettajan penkin alla Säilytysteline kuljettajan vieressä Taka-avotilan tyynysarja ja aurinkopedin tyyny Tilttiratti Tuulilasinpyyhkimet (2 kpl)

LISÄVARUSTEET • • • • • • • • • • • • • • •

4G-reititin.................................................................... 140 € Aurinkopaneelit 2 x 51 W nominaali..................3 200 € Aurinkopatja + sivukaiteet keulakannelle......... 1 850 € Dometic CRD50 -jääkaappi.................................1 900 € Fusion MS-RA70N -soitin DAB-moduulilla ja neljällä kaiuttimella............................................... 1 500 € Fusion MS-RA70N -soitin neljällä kaiuttimella................................................................... 1 300 € Keula-ankkurivinssi (Lewmar V700, 7,5 kg ankkuri, 30 m köysi, 10 m kettinki)........5 000 € Kompassi.......................................................................... 220 € Lipputanko....................................................................... 180 € Maasähköjärjestelmä 25 A....................................2 600 € Ohjaustehostin (SeaStar Power Steering)..... 3 850 € Peräankkurivinssi (Enqbo Midi, 7,5 kg ankkuri, 30 m köysi)................................... 4 400 € Pimennysverhosarja kuomuun............................. 1 050 € Päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin......................................................1 650 € Päivitys Raymarine Chirp RV-100 3D

RealVision -peräpeilianturiin.................................720 € Satamapeite................................................................1 400 € Vaaleanharmaat tyynyt................................................170 € Varustesetti....................................................................380 € Vesihiihtokaari...............................................................900 € Webasto Air Top 2000 ST –diesellämmitin, 9 litran polttoainetankki........................................3 500 € • Zaurac -keulavalo.........................................................900 € • Zipwake -trimmijärjestelmä..................................3 200 € • Äänimerkki...................................................................... 250 € • • • • •

VARUSTEPAKETIT COMFORT PACK.....................................................14 900 € Sis. varustesetti, Dometic CRD50 -jääkaappi, Fusion MS-RA70N -soitin 4 kaiuttimella, ohjaustehostin (SeaStar Power Steering), maasähköjärjestelmä 25 A, Webasto Air Top 2000 ST -lämmitin, ZipwakeInterceptor-trimmijärjestelmä PREMIUM PACK..................................................... 23 900 € Sis. varustesetti, peräankkurivinssi (Enqbo Midi, 7,5 kg ankkuri, 30 m köysi), verhosarja kuomuun, Dometic CRD50 -jääkaappi, lipputanko, Fusion MS-RA70N -soitin 4 kaiuttimella, satamapeite, ohjaustehostin (SeaStar Power Steering), maasähköjärjestelmä 25 A, päivitys Raymarine Axiom+ 12 RV -karttaplotteriin, Webasto Air Top 2000 ST -lämmitin, Zaurac -keulavalo, Zipwake-Interceptor-trimmijärjestelmä

19


SILVERBOATS.FI SilverVeneet

20

silverboats_official

Tuotekehityksellisistä syistä pidätämme oikeuden teknisiin muutoksiin ja varustepäivityksiin ilman erillistä ilmoitusta. Pidätämme myös oikeuden hinnan muutoksiin.