Page 1

2018 MAASTOAJONEUVOT - TRAKTORIMÖNKIJÄT - TIELIIKENNEMÖNKIJÄT - LISÄVARUSTEET


POLARIS.FI -

Polaris-historiasta huokuu innovatiivisuus, sinnikkyys ja hieman onnekkuuskin. Se on monella tavalla samanlainen kuin monen muun menestyvän suuryrityksen historia. Polariksen menneisyys on kuitenkin muutakin kuin pelkkä tuhkimotarina. Se on oikeastaan kertomus siitä, kuinka sinnikkyys ja intohimo tuotteisiin ja asiakkaiden palveluun johtaa onnistumisiin.

MAASTOAJONEUVOT 2017

MENESTYKSEN TAUSTALLA INNOVATIIVINEN HISTORIA Edgar Hetteen perusti Polaris Industries -yrityksen pienessä Roseaun kaupungissa Minnesotan osavaltiossa USA:ssa vuonna 1954. Jo vuonna 1955 Polaris rakensi ensimmäisen moottorikelkan, ja siitä lähtien merkillä on ollut merkittävä asema moottorikelkkailun maailmassa. Ensimmäisen mönkijänsä Polaris toi markkinoille vuonna 1984, ja pari vuotta myöhemmin vuonna 1996 alkoi menestystarina nimeltään Sportsman. Vuonna 1998 alkoi ensimmäisten Ranger-mallien tuotanto. Kaksi- ja useampipaikkaisia Ranger-malleja valmistetaan bensamoottorien lisäksi myös diesel- ja sähkömoottorein varustettuina. Suomeen Polaris-mönkijöitä on toimitettu vuodesta 1994 lähtien jo yli 40 000 kappaletta. Polaris on noussut maailman markkinajohtajaksi vuonna 2012, ja Suomessa se on ollut ylivoimainen markkinaykkönen jo vuodesta 1998. Todella perinteikäs ja markkinoiden vanhin moottoripyörämerkki Indian hankittiin vuonna 2011. Indian-moottoripyörät lanseerattiin USA:ssa elokuussa 2013, ja Suomessa uuden ja upean malliston lanseeraus tehtiin syksyllä 2013.

Polaris-pääkonttori: Medina (Min

neapolis), Minnesota

Polaris-tuotteiden maahantuoja on ollut vuodesta 1994 lähtien Brandt-Polaris Oy, joka on osa vuonna 1905 perustettua perheyritystä, Otto Brandt -konsernia. Brandt-Polaris Oy on toimittanut Suomeen jo noin 70 000 Polaris-ajoneuvoa yli 60 osaavaan ja intohimoisen jälleenmyyjän kautta. Jälkimarkkinoinnin laatu on kunnia-asiamme, ja yhdessä noin 80 koulutetun huoltoliikkeen kanssa päämäärämme on kehittää jälkimarkkinoinnin tasoa entistäkin paremmaksi vuosi vuodelta. Tervetuloa Polaris-tiimiin!

e, Iowa

Indian-tehdas: Spirit Lak

Polaris-tehdas: Roseau,

02

Minnesota

S SUOMEN JA MYÖ KOKO MAAILMAN OSTETUIN!


MIKSI POLARIS ON NIIN SUOSITTU? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9.

Markkinoiden parhaiksi todetut ajo-ominaisuudet Markkinoiden paras nelivetotekniikka

Veto- ja kuormauskyky vailla vertaa Turvallinen, mukava ja helppo ajaa

Urheilullinen suorituskyky Markkinoiden laajin lisävarustevalikoima – enemmän käyttöä ja hyötyä

Markkinoiden laajin mallisto – sopiva malli ja tyypitys jokaiseen tarpeeseen ja käyttöön Nykyaikaiset ja kestävät moottorit (nelitahti, diesel ja sähkö)

Takuu 2 vuotta

10. Varma ja luotettava huolto- ja takuupalvelu (Suomessa yli 80 koulutettua huoltopistettä)

TURVALLINEN, HELPPO JA MUKAVA AJETTAVA! • nelipyörälevyjarrut

• suuret karhennetut astinlaudat

• automaattinen voimansiirto

• EBS-moottorijarru

• automaattinen neliveto

• ADC-alamäkijarru

• Cabin-lämpöhyttimallit

• EPS-ohjaustehostin

• lukkiutumattomat ABS-jarrut

TOTEA ITSE NÄMÄ TÄRKEÄT OSTOPÄÄTÖKSEEN VAIKUTTAVAT EDUT POLARIS-LIIKKEESSÄ, JOSSA VOIT TUTUSTUA ALAN LEHDISTÖN TESTEIHIN JA KOEAJAA UUDEN POLARIKSEN!

PIDÄ ITSESI AJAN TASALLA!

WWW.POLARIS.FI

Nettisivuiltamme löydät valtavan määrän tietoa: uusimmat uutiset, mallistot, hintatiedot, tekniset tiedot, varaosaluettelot, käyttöohjekirjat, videoita, kauppiastiedot, huoltopistetiedot, lisävarusteet, Polaris-asusteet, kisatiedotuksen, Polaris mönkijävuokraamot ja safarien järjestäjät, Polaris-kauppiaiden käytetyt Polarikset ja paljon muuta. Liittymällä nettisivuillamme uutiskirjeiden postituslistalle saat tärkeimmät uutiset uutuuksista ja tarjouksista suoraan sähköpostiisi! Oletko Facebook-käyttäjä? Jos olet, tykkää myös Polaris Facebook -sivuistamme, joilla näet uusimmat jutut, ajokokemukset ja uutiset.

/PolarisMonkijat

MONINKERTAINEN TESTIVOITTAJA!

SISÄLLYS 4 - 7 Ranger 8 - 9 General 10 - 11 RZR 12 - 13 Nuorisomallit 14 - 23 Sportsman 24 - 43 Lisävarusteet 44 - 47 Tekniset tiedot


POLARIS.FI MAASTOAJONEUVOT 2017

RANGER JOKAISELLE MÖKILLE JA TILALLE RANGER® 570

MUKAVASTI JA TURVALLISESTI KAHDELLE

Rangerin käyttömahdollisuudet ovat erittäin laajat. Ranger ”Mid Size” mallit kulkevat ketterästi myös suomalaisessa metsässä, sillä niiden leveys on vain 22 cm enemmän kuin tavallisen mönkijän. Ranger MIdsize malleissa istutaan rinnakkain, jolloin kulkeminen on turvallista ja keskustelu määränpäästä luonnistuu lähietäisyydeltä. Lisäksi Rangereissa on tilava ja helposti lastattava kippilava, johon voi lastata jopa 227 kg tavaraa. Kokonaisleveys on 1470 mm, joten sitä voi kuljettaa myös 1500 mm leveällä auton trailerilla paikasta toiseen.

RANGER 570 EPS PRO FIT CABIN LÄMPÖHYTILLÄ PAKETTIHINTAAN! PYYDÄ TARJOUS POLARIS-KAUPPIAALTA!

04

VALITSE ITSELLESI SOPIVA!


UUTUUS! RANGER 570 EFI EPS LE EUT • EFI –ruiskumoottori • automaattinen 100 % neliveto • TURF 1x4 -tasauspyörästö • ohjaustehostin vakiovarusteena

2x4 Mode

94 in./238.8 cm

1x4 Turf Mode

• IRS –erillisjousitus

75 in./109.5 cm

• saatavana T1a- (max 40 km/h ja T1b (max 60 km/h) -traktorimallina • kippilavan kantavuus 227 kg • mattamustat aluvanteet • upea Navy Blue –metalliväri • saatavana myös Pro Fit Cabin -lämpöhytillä

RANGER 570 EPS EUT • EFI –ruiskumoottori • automaattinen 100 % neliveto • TURF 1x4 -tasauspyörästö • ohjaustehostin vakiovarusteena • IRS –erillisjousitus

2x4 Mode

94 in./238.8 cm

1x4 Turf Mode 75 in./109.5 cm

• saatavana T1a- (max 40 km/h ja T1b (max 60 km/h) -traktorimallina • kippilavan kantavuus 227 kg • saatavana myös Pro Fit Cabin -lämpöhytillä

RANGER EV EUT • puhtaasti hiljainen • ei saastetta, alhaiset käyttökulut, soveltuu myös sisätiloihin • 30 hv sähkömoottori (220 V lataus, käyttövirta 48V/AC) • jopa 80 km yhdellä latauksella (Max Range –käyttöalue) • järjestelmässä kolme käyttöaluetta (High, Low ja Max Range) • automaattinen 100 % neliveto • TURF 1x4 veto • IRS –erillisjousitus • saatavana EUT traktorimallina • kippilavan kantavuus 227 kg • saatavana myös Pro Fit Cabin -lämpöhytillä

ALK. 199€/KK LASKE SOPIVA KK-ERÄ LASKURILLA!

POLARIS.FI

05


POLARIS.FI -

RASKAAN SARJAN AMMATTILAISET VAATIVAAN KÄYTTÖÖN!

MAASTOAJONEUVOT 2017

RANGER®

UUTUUS! RANGER XP 1000 EPS • rekisteröity kolmelle (T1b/60km/h) • EFI-ruiskumoottori • automaattinen 100% neliveto • TURF 1x4 -veto (tasauspyörästö) • EPS-ohjaustehostin • IRS-erillisjousitus • kipplavan kantavuus 454 kg

MUKAVASTI JA TURVALLISESTI KOLMELLE JA JOPA KUUDELLE

Rekisteröity kolmelle!

Ammattilaisen valinta! Voimaa, tilaa, vetokykyä ja

kuvassa Ranger XP 900 EPS LE

uskomatonta etenemiskykyä!

06

VALITSE ITSELLESI SOPIVA!

Cabin-lämpöhytti


RANGER XP 900 EPS EUT • EFI –ruiskumoottori • loistoluokan maastoajoneuvo • ajo-ominaisuudet ja -mukavuus huipputasolla • monipuolinen Lock & Ride -lisävarustetarjonta • voimakas ja hiljainen moottori • automaattinen On Demand 4x4 -neliveto • TURF 1x4 veto • EPS-ohjaustehostin vakiovarusteena • 3-paikkainen • kipattavan takalavan kantavuus 454k g • saatavana myös Pro Fit Cabin -lämpöhytillä

Rekisteröity kolmelle!

RANGER XP 1000 EPS CREW

RANGER DIESEL 1000 HD EPS EUT • erittäin vahva ja taloudellinen Diesel-moottori

• REKISTERÖITY KUUDELLE

• automaattinen On Demand 4x4 -neliveto ja Turf 1x4 -veto

• EFI –ruiskumoottori

• 3-paikkainen • kipattavan takalavan kantavuus 454 kg

• automaattinen 100 % neliveto • TURF 1x4 veto • IRS –erillisjousitus • saatavana EUT traktorimallina

2x4 Mode

94 in./238.8 cm

1x4 Turf Mode 75 in./109.5 cm

• ADC -alamäkijarru • EPS-ohjaustehostin vakiovarusteena • saatavana myös Pro Fit Cabin -lämpöhytillä

• kippilavan kantavuus 227 kg •EPS-ohjaustehostin vakiovarusteena

Rekisteröity kuudelle! Rekisteröity kolmelle! Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.

07


POLARIS.FI MAASTOAJONEUVOT 2017

UUSI KENRAALI ON NIMITETTY! Polaris GENERAL™ 1000 EPS

Uuden General traktorimönkijän lähtökohtana on ollut ensisijaisesti hyötykäyttö, huipputason viimeistely ja varustelu, erittäin vaativaan maastoajoon soveltuva jousitus ja todella tehokas moottori. Uusi General tuo mukanaan selvää ylellisyyttä ja huipputason osaamista mönkijämarkkinoille. Käyttökulut ovat alhaiset (edulliset vakuutusmaksut eikä katsastuskuluja/vaivaa). Lisäksi yrityksillä on mahdollisuus veroetuihin.

08


GENERAL 1000 PREMIUM EPS 4X4 EUT • Liikkuminen ja kuljetus vaativissa maasto-olosuhteissa • Ammattikäyttö, kun vaatimuksena on äärimmäisen hyvät ajo-ominaisuudet, veto- ja lastauskyky ja työteho • Huoltotyöt; Tavaran kuljetus ja siirtyminen • Maa –ja karjatilat; Ruokinta, huolto, korjaus ja kuljetus • Lumityöt; Kiinteistöt, vapaa-ajan alueet, tiet • Kiinteistöhuolto ja vartiointi • Vapaa-ajan käyttö; peräkärryn kuljetus, veneen kuljetus, puukuormien kuljetus, safarit, kalareissut, metsästys ym. • Luokkansa ylivoimaisesti tehokkain moottori erittäin vahvalla väännöllä • 4500 lbs (2 043 kg) sähkövinssi vakiovarusteena • 272kg kippilava • Korkea maavara ja laadukas jousitus joka sietää kuormaa (kallistuksenvakaaja edessä ja takana) • Integroidut ovet • 27” Coronado-renkaat aluvanteilla • Tukevat ja mukavat istuimet • Täysin uusi ohjaamo • Täysin uusi mittariso ja säädettävä ohjauspyörä • Laaja lisävarustevalikoima

2x4 Mode

94 in./238.8 cm

1x4 Turf Mode 75 in./109.5 cm

• Turf 1x4 -veto

UUTUUS! GENERAL 4 1000 EPS 4X4 EUT • hyöty- ja vapaa-ajan käyttöön • 100hv Pro Star -moottori vahvalla väännöllä • Mahtava vakiovarustus • Huippuluokan Fox QS3 -kaasuiskunvaimennus

Rekisteröity neljälle!

UUTUUS! GENERAL 1000 DELUXE EPS 4X4 ABS • lukkiutumattomat ABS-jarrut vakiovarusteena • Matte Titanium -väri • Etujousitus: Fox Performance Series Podium QS3 -iskunvaimennus, 31,1 cm joustovara • Takajousitus: Fox Performance Series Podium QS3 -iskunvaimennus, 33,5 cm joustovara • 12 V ulosotto • General -etupuskuri • HD 4500 lb -sähkövinssi • Lock &Ride Sport -katto • General MTX Premium –audiojärjestelmä • Taustapeili • Turf 1x4 -veto

Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.

09


POLARIS.FI MAASTOAJONEUVOT 2017 10

MARKKINOIDEN MONIKÄYTTÖISIN MÖNKIJÄ KAIKEN IKÄISILLE Polaris RZR®


HUIPPUSUOSITTU! RZR 570 CABIN EUT Uusi turvallinen, mukava ja tilava kahdenistuttava traktorimönkijä. RZR on hyvä vaihtoehto koko perheen ympärivuotiseen liikkumiseen ja hyötykäyttöön. RZR 570 EUT on tyyppihyväksytty traktorimönkijä kahdelle ja sitä saa ajaa tiellä 15v/T-ajokortilla. Lämpöhytti ja tuulilasinpyyhin.

2x4 Mode

94 in./238.8 cm

1x4 Turf Mode 75 in./109.5 cm

RZR 570 EFI 4x4 EUT

RZR S 900 EPS EUT • RZR odottaa sinua käskyttämään • ja kuljettamaan! • rekisteröity kahdelle • vakiovarusteena huippulaadukas lisäsäiliöllinen Walker Evans -iskunvaimennus • saatavana myös lämpöhytillä

RZR S 900 EPS LE • offroad-vauhtia ja etenevyyttä parhaillaan • 110hv Pro Star -moottori • huippuluokan Walker Evans -kaasuiskunvaimennus

UUTUUS! RZR XP 1000 TURBO EPS • markkinoiden tehokkain ja komein traktorimönkijä • teho: 168 hv • uusi rallicross-iskunvaimennus • uusi automaattinen High Performance Racing -etulukko • uusi runko, uusittu jousitusgeometria • uusi racing-ergonomia (kuppi-istuimet, ajoasento ym.) • uudet 29-tuuman Maxxis Big Horn -renkaat • saatavana myös lämpöhytillä

Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.

11


MIKSI! LUE SIVULTA 2.

SPORTSMAN 570

POLARIS.FI YO U T H

MAASTOAJONEUVOT 2017

YLIVOIMAISESTI MAAILMAN SUOSITUIN!

VALITSE ITSELLESI SOPIVA! Maailman ostetuin mönkijämalli, moninkertainen testivoittaja, eikä ihme sillä sen laatu ja käyttöominaisuudet ovat alan ehdotonta eliittiä. Siinä on automaattinen 100 % neliveto, joka reagoi nopeasti ilman erillisiä kytkemisiä, mikäli sutimista tapahtuu. Voimaa on taatusti kaikkeen käyttöön! Alustan tekniikkaa suojaa metallinen pohjalevy. Tutustu, koeaja ja vertaa, huomaat miksi Sportsman on niin ylivoimainen. Kaikki Sportsman 570 -mallit on rekisteröity kahdelle.

12

Rekisteröity kahdelle


UUTUUS! LE-MALLI •vakiovarusteena aluvanteet ja sähkövinssi

SPORTSMAN 570 EFI 4X4 / EPS EUT • markkinoiden paras nopeudenrajoitin • MFD -mittaristo, uusi suurempi näyttö • sähkötoiminen kaasun ohjaus • ergonominen istuin • uusi ohjauksen mukana kääntyvä työvalo • sähköpistoke peräkärrylle vakiovarusteena • moninkertainen testivoittaja • markkinoiden paras automaattinen 100% neliveto • alhainen polttoaineen kulutus: 2,33l/h (Koneviesti 2/2015) • kannellinen tiivis etutavaratila (24 l) ja tavaratila (8 l) vakiovarusteena • saatavana EUT-traktorimallina vihreä

punainen

EPS:

sininen

LE:

valkoinen

punainen

vihreä

Rekisteröity kahdelle

SPORTSMAN 570 EFI EPS TOURING EUT Ota kaverisi mukaan ja nauti Sportsman -laadusta! Rekisteröity kahdelle. • Uusi kaksipaikkainen traktorimönkijä. • automaattinen 100 % neliveto, joka reagoi nopeasti ilman erillisiä kytkemisiä, mikäli sutimista tapahtuu. • ProStarTM nelitahtimoottori DOHC-neliventtiilitekniikalla. Voimaa on taatusti kaikkeen käyttöön! • Alustan tekniikkaa suojaa metallinen pohjalevy. • maavara 286 mm. valkoinen

SPORTSMAN 570 EFI EPS SP 4X4

• Tavaratelineiden kantavuudet edessä 42 kg ja takana 82 kg. • EUT-traktorimalli on rekisteröity kahdelle ja matkustajan istuin on jousitettu iskunvaimennuksella.

• erittäin nopeasti kytkeytyvä 100 %, Close Ratio -neliveto • EPS-ohjaustehostin • 14” aluvanteet vakiovarusteena • ADC –alamäkijarru vakiovarusteena • kannellinen tiivis etutavaratila (24 l) ja tavaratila (8 l) vakiovarusteena • Saatavana EUT-traktorimallina stealth black

ALK. 100€/KK LASKE SOPIVA KK-ERÄ LASKURILLA!

POLARIS.FI

Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.

13


SPORTSMAN XP

POLARIS.FI MAASTOAJONEUVOT 2017

-

SINULLE, JOLLE KELPAA VAIN UUSIN, TEHOKKAIN JA PARAS

Sportsman XP -malleissa on tehokas kaksisylinterinen moottori, jossa riittää voimaa kaikkeen mahdolliseen käyttöön. XP-mallien ajo-ominaisuudet ovat maastossa kaikin puolin huippuluokkaa. Erillisjousituksen geometria, kuljettajan optimaalinen ergonomia ja sähkötoiminen EPS-ohjaustehostin tekevät ajosta vaivatonta ja tasokasta.

14


UUTUUS! SPORTSMAN XP 1000 EPS EUT LE • Perusmallin varustelun lisäksi: • LE-mallissa vakiona 27” Maxxis VIPR -renkaat

UUTUUS! SPORTSMAN XP 1000 EPS EUT • täysin uusi muotoilu

• Sportsman-malliston kuningas

• uudet high lifter -tukivarret

• Kaksisylinterinen SOHC-moottori

• parempi maavara

• Sähkötoiminen EPS-ohjaustehostin

• uusi ajo-/istuinergonomia

• ADC-alamäkijarru vakiovarusteena

• teräsvavistetut tavaretelineet

• Close Ratio on Demand –neliveto

• sähkövinssi vakiovarusteena

• Saatavana EUT-traktorimallina ja maastomallina

• Bluetooth-mittaristo • 8l- takaboxi vakiovarusteena

SPORTSMAN XP 1000 EPS TOURING EUT • Rekisteröity kahdelle • Matkustajan istuin käsikahvoilla • Tilava etutavaralaatikko • Pidempi runko (akseliväli 11 cm pidempi) • Saatavana EUT-traktorimallina • vakiovarusteena 24 l etutavaralaatikko

Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.

15


POLARIS.FI MAASTOAJONEUVOT 2017 16

ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN MÖNKIJÄ


2x4 Mode

94 in./238.8 cm

1x4 Turf Mode

SPORTSMAN ACE 570 EFI 4X4 EUT

75 in./109.5 cm

ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN MÖNKIJÄ! • Turvallinen (turvakehikko, turvaverkot, turvavyö) ja matala painopiste • Automaattinen 100 % neliveto ja Turf 1x4 tasauspyrästö

VALITSE ITSELLESI SOPIVA!

• Hyödyllinen, monikäyttöinen ja mukava • Luokkansa alhaisin polttoaineen kulutus ja urheilulliset tehot • Saatavana myös lämpöhytillä sininen

SCRAMBLER XP 1000 EPS LE EUT • 2-sylinterinen EFI moottori • Fox Podium Clickler –kaasuiskunvaimennus • Rolled IRS erillistakajousitus • etujousitus kaksois A-tukivarsilla • hydrauliset levyjarrut • EPS –ohjaustehostin • Saatavana traktorimallina.

17


SPORTSMAN X2 570 EPS NORDIC PRO

POLARIS.FI MAASTOAJONEUVOT 2017

-

POHJOLAN OLOSUHTEISIIN JA KÄYTTÖÖN VARUSTELTU

Sportsman 570 EFI EPS X2 Nordic Pro on suunniteltu ja valmistettu pohjoismaisten asiakkaiden monipuoliseen hyötykäyttöön. X2 Nordic Pro -traktorimönkijän akseliväli on n. 11 cm tavallista mönkijää pidempi, joten sen ajoominaisuudet ja -vakaus ovat varsinkin raskaasti lastattuna aivan omaa luokkaansa. X2 mallissa on vakiovarusteena normaalia mönkijää selvästi suurempi tavarateline/-lava, johon voidaan lastata jopa 182kg tavaraa (yli tuplasti tavallista mönkijää enemmän). Lavan takalaita on myös avattava ja lavassa on kippitoiminta. Lisäksi siinä on tiivistetty 24 l etutavaratila. X2 –mallissa on vakiovarusteena uusi High Performace Close Ratio –neliveto, joka on moninkertaista testivoittajaa vieläkin parempi. Se on edelleen automaattinen, mutta sen nelivedon kytkentänopeus on todella nopea ja huomaamaton. Väri valkoinen.

18


Rekisteröity kahdelle

VALITSE ITSELLESI SOPIVA!

SPORTSMAN X2 570 EPS NORDIC PRO • Rekisteröity kahdelle • Automaattinen 100% High Perf. CloseRatio -neliveto • 2x4 veto ja 1x4 Turf -tasauspyörästö • Lava vakiovarusteena (182 kg) • EPS-ohjaustehostin vakiona • EBS-moottorijarru vakiona

2x4 Mode

94 in./238.8 cm

1x4 Turf Mode 75 in./109.5 cm

• ADC-alamäkijarru vakiona • 26’’ Maxxis Econ -renkaat • 14” Blackhawk -aluvanteet • Kahva- ja peukalolämmittimet vakiona • Polaris 3500 HD -vinssi (synteettiköysi) • Defa-lohkolämmitin vakiona • Akku tiivistetty

DEFAITIN MOOTTORILÄMM A. EN TE US VAKIOVAR

19


POLARIS.FI MAASTOAJONEUVOT 2017

VOIMAA JA ETENEMISKYKYÄ BIG BOSS 6X6

Big Bossin eli ison pomon valmistuksesta on jo 25 vuoden kokemus. Se on eri maiden puolustusvoimien, rajavartiostojen, pelastuslaitoksien ja muiden ammattikäyttäjien kovassa käytössä ympäri maailmaa. Mallia on kehitetty vuosien varrella ammattikäyttäjien kokemuksien ja tarpeiden mukaan.

20


Prospector on Polaris Sportsman- ja Ranger -mönkijöihin suunniteltu nerokas telamattosarja, jonka ansiosta saat mönkijästäsi aivan äärimmäisissä olosuhteissa kulkevan ajoneuvon. • Ympärivuotinen hyöty • Suurempi teho työkäytössä • Tavallista suurempi vetoteho • Pienempi kääntöympyrä – ketterämpi • Parempi etenevyys lumessa – myös syvässä lumessa • Parempi etenevyys vaikeissa olosuhteissa – suolla ja upottavassa maastossa • Ei kompromisseja – alkuperäinen Polaris-lisävaruste • Alkuperäislisävaruste, takuu säilyy

UUSI KAKSIPAIKKAINEN

SPORTSMAN 570 EPS 6X6 EUT • Pro-Star 570 DOHC EFI -moottori • Pidempi runko • Rekisteröity kahdelle • Kaasujousiavusteinen kippilava (363 kg) • Edessä intergoitu ja tiivistetty 25,5 l. tavaratila • Tankillisella (25,5 l.) polttoainetta ajaa jopa 209 km • EPS-ohjaustehostin

Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.

21


POLARIS.FI YO U T H

MAASTOAJONEUVOT 2017

-

LASTEN MÖNKIJÄMAAILMA

OIkeat opit jo nuorena. Tarjoa lapsillesi samoja elämyksiä, joista itsekin haluat päästä osalliseksi. Markkinoiden tyylikkäimmät juniorimallit säilyttävät arvonsa pojalta pojalle ja tytöltä tytölle. Jälleenmyyntiarvo pysyy hyvänä, kun huolto ja varaosat ovat hyvissä käsissä. Huom! Valitse aina oikean kokoinen malli lapsellesi (näin ajo on turvallista sekä nautittavaa, ja ajotaidot kehittyvät oikein). TURVAVARUSTUS SISÄLTYY HINTAAN • arvo noin 200 € • näkyvä turvaviiri • ajokypärä • ajo-opetus-DVD • suomenkielinen turvallisuus- ja käyttöohjekirja

22

ottori EFI-moyn nistyvyys

- helpompi kä - pienempi kulutus


OUTLAW 50 • yli 6-vuotiaille • sähkökäynnistys • kunnollinen jousitus/iskunvaimennus • automaattinen voimansiirto • valot • säädettävä nopeus ja hätäkatkaisin • kypärä ja turvalippu • hiljainen ja luotettava 4-tahtimoottori

ottori EFI-moyn nistyvyys

- helpompi kä - pienempi kulutus

OUTLAW 110 EFI • 12-16 -vuotiaille • nelitahtimoottori EFIrusikulla peruutusvaihtein • sähkökäynnistys • kunnollinen jousitus/iskunvaimennus • automaattinen voimansiirto • valot • säädettävä nopeus ja hätäkatkaisin • kypärä ja turvalippu

ottori EFI-moyn nistyvyys

- helpompi kä - pienempi kulutus

SPORTSMAN 110 EFI • 12-16 -vuotiaille • nelitahtimoottori EFI-ruiskulla peruutusvaihtein • sähkökäynnistys • kunnollinen jousitus/iskunvaimennus • automaattinen voimansiirto • valot • säädettävä nopeus ja hätäkatkaisin • kypärä ja turvalippu

RZR 170 EFI • 169 cm 3 4-tahtimoottori EFI-ruiskulla • paikka kahdelle, turvavyöt

ottori EFI-moyn nistyvyys

- helpompi kä - pienempi kulutus

• todella hauska ja turvallinen mönkijä • matala painopiste • säädettävä nopeus • ikäsuositus 6-14 v • kaupan päälle kaksi kypärää

UUTUUS! ACE 150 EFI • uusi turvakehikolla varusteltu malli

Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.

23


SPORTSWEAR

M U S TA / O R A N S S I 

S I N I N E N / O R A N S S I 

2868514

2868518

SOFTSHELL

H A R M A A / L I M E 

M U S TA / S I N I N E N 

2868513

2868516

DWR MID-LAYER

SOFSHELL-TAKKI

MID-LAYER-VÄLITAKKI

• Kuorimateriaalina softshell jossa vettähylkivä DWR (Durable Water Repellent) -käsittely. • Eristyksenä 280g fleece-materiaali. • Irrotettava huppu. • 3-ulko ja 1-sisätasku. • Kiristysnauha helmassa. »» MIESTEN: Musta/sininen/lime ja musta/harmaa/oranssi • Koot: S - 3XL 159 € »» NAISTEN: Sininen/oranssi ja musta/pink • Koot: S - XL 159 €

• Kuorimateriaali vettähylkivä polyester. • Eristyksenä 280g fleece-materiaali. • 2-sivutaskua. »» MIEHET: Harmaa/lime, Musta/harmaa • Koot: S - 3XL 89 € »» NAISET: Harmaa/pink, Musta/sininen • Koot: S - XL 89 €

LÄMMITTÄVYYS

LÄMMITTÄVYYS

HENGITTÄVYYS

HENGITTÄVYYS

TOMINNALLISUUS

TOMINNALLISUUS

KERROS: PINTA

M U S TA / PINKK I

SININEN/ L IME

2868519

2868515

KERROS: KESKI

ER INOM A INEN VA L I N TA M Y Ö S VÄ L I A S U K S I !

M U S TA / HARMA A

HARMA A / P I N K K I 

2868512

2868517

KÄSINEET SOFTSHELL RACE GLOVE • Muotoiltu leikkaus takaa erinomaisen istuvuuden ja käyttömukavuuden. Kämmenosa erittäin pitävästä materiaalista. Iskuja ja tärinää vähentävä pehmusterakenne. Neopren kaulus sädettävällä kiristyksellä. Vahvistetut saumat kriittisilä alueilla lisäävät kulutuskestävyyttä. »» 2867723.. 69,00 € • Koot : S -2XL

LIPPIS ENGINEERED • Musta, takaosa verkkomateriaalia. Edessä Polaris Engineered - logo. »» 2865139 15,90 €

24

POLARIS - VAATEKOKOJEN NUMEROINTI - TAKIT, HOUSUT, PAIDAT, KÄSINEET XS

S

M

L

XL

2XL

3XL

01

02

03

06

09

12

14

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet


SISÄLLYSLUETTELO SPORTSMAN 570 SERIES -LISÄVARUSTEET Sivu 26 - 27

SPORTSMAN ULTIMATE SERIES -LISÄVARUSTEET Sivu 28 - 29

VAATTEET / SISÄLLYSLUETTELO

POLARIS ENGINEERED -lisävarusteet

TAVARANKULJETUS JA MUUT LISÄVARUSTEET Sivu 30 - 31

SPORTSMAN-SÄHKÖVINSSIT JA -PUSKULEVYSARJAT Sivu 32 - 33

ACE- JA RZR 570 -LISÄVARUSTEET SEKÄ SPORTSMAN- JA SIDE BY SIDE -TELASARJAT Sivu 34 - 35

LED-VALOT JA ÖLJYTUOTTEET Sivu 36 - 37

RANGER MID-SIZE -LISÄVARUSTEET Sivu 38 - 39

SIDE BY SIDE -SÄHKÖVINSSIT JA -PUSKULEVYSARJAT Sivu 40 - 41

RANGER FULL-SIZE -LISÄVARUSTEET Sivu 42 - 43

RZR FULL-SIZE- JA GENERAL-LISÄVARUSTEET Sivu 44 - 45

VARAOSAT Sivu 46 - 47

25


®

SPORTSMAN 570 SERIES -LISÄVARUSTEET

A

B

D C

A

B

C

TAAKKATELINE

TAVARATELINEEN KAIDE

»» 2882322

»» 2879717

TAAKSE

249 €

ETX ’15, 570 SP ’15–17, 570 ’14–17, 450 H.O. ’16–18

TAAKSE

TAVARALAATIKKO TAAKSE

129 €

TOURING 570 SP ’15–18, TOURING 570 ’14–18, ETX ’15, 570 SP ’15–18, 570 ’14–18, 450 H.O. ’16–18

»» 2875176

289 €

14–18, ETX ’15, 570 SP ’15–18, 570 ’14–18, 450 H.O. ’16–18

D KARJAPUSKURI TAAKSE »» 2879715

A-TUKIVARSIEN SUOJAT

LOKASUOJALAUKKU

»» 2880679 189 €

»» 2876604 75,90 €

TAAKSE 229 €

800 ’12–14, 500 ’12–14, 500 H.O. ’12–13, 400 H.O. ’12–14

Sportsman 570

ETEEN

Sportsman® -mallit Ei käy etutavaratelineen laatikon (2877951) kanssa

Suojaa mönkijän takaosan ja valoumpiot. Käy traktori- ja tieliikennemalleihin varauksin (rekisterikilpi).

VANHEMMAT SPORTSMAN-MALLIT TUULILASIT KOKO

VÄRI

TUOTE#

HINTA

KORKEA 19.25" (48.9 CM)

KIRKAS

2878389

169 €

KESKIKORKEA 15.5" (39.4 CM) MUSTA ALAREUNUS

KIRKAS

2878388-070

159 €

SAVU

2878388

179 €

MUSTA

2878387

119 €

KESKIKORKEA 15.5" (39.4 CM) MATALA 9.5" (24.1 CM)

570 ’14–17, X2 570 ’15–17, TOURING 570 ’14–17, TOURING 500 ’13, ETX ’15, 800 6x6 ’12–14, 800 ’12–14, 500 H.O. ’12–13, 500 ’12–14, 450 H.O. ’16–17, 400 H.O. ’12–14

26

Keskikorkea, musta alareunus 15.5" (39.4 cm)

Matala 9.5" (24.1 cm)

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet


SPORTSMAN 570

TUULILASIT KOKO

VÄRI

TUOTE #

HINTA

KORKEA 19.25" (48.9 CM)

KIRKAS

2880539-409

189 €

KESKIKORKEA 15.5" (39.4 CM) MUSTA ALAREUNUS

KIRKAS

2880540-070

179 €

KESKIKORKEA 15.5" (39.4 CM)

SAVU

2880540-412

MUSTA

2880541-070

179 € 99 €

MATALA 9.5" (24.1 CM)

570 ’18, 570 SP ’15–18, 570 6x6 ’17–18, TOURING 570 SP ’15–17, XP 1000 ’15–16, TOURING XP 1000 ’15–18, TOURING 850 SP ’15-18, 850/850 SP ’09-16, 450 H.O. ’18

G

F

E

F

G

TAVARATELINEEN KAIDE

TAAKKATELINE

»» 2879716

»» 2882321

ETEEN

ETEEN

129 €

X2 570 ’15–18, TOURING 570 SP ’15–18, TOURING 570 ’14–18, ETX ’15, 570 SP ’15–18, 570 ’14–18, 570 6x6 ’17–18, 450 H.O. ’16–18

249 €

X2 570 ’15–18, TOURING 570 ’14–18, 570 SP ’15–18, 570 ’14–18, 570 6x6 ’17–18, ETX ’15, 450 H.O. ’16–18

A-TUKIVARSIEN SUOJAT ETEEN

»» 2879889

E

189 €

Sportsman 570

KARJAPUSKURI ETEEN

»» 2879714

269 €

X2 570 ’15–18, TOURING 570 SP ’15–18, TOURING 570 ’14–18, ETX ’15–16, 570 SP ’15–18, 570 ’14–18, 570 6x6 ’17–18, 450 H.O. ’16–18

SÄHKÖVINSSIT, PUSKULEVYSARJAT Ks. sivut 32-33

VANHEMMAT SPORTSMAN-MALLIT TAVARATELINEEN KAIDE TAAKSE »» 2878672

129 €

800 ’12–14, 500 H.O. ’12–13, 500 ’12–14, 400 H.O. ’12–14

TAVARATELINEEN KAIDE ETEEN

KARJAPUSKURI ETEEN

»» 2878669

299 €

TOURING 500 ’13, 800 ’12–14, 800 6x6 ’12–14, 500 ’12–14, 500 H.O. ’12–13, 400 H.O. ’12–14

KARJAPUSKURI TAAKSE »» 2878670

229 €

800 ’12–14, 500 ’12–14, 500 H.O. ’12–13, 400 H.O. ’12–14

»» 2878671

129 €

TOURING 500 ’13, 800 6x6 ’12–14, 800 ’13–14, 500 H.O. ’13, 500 ’13–14, 400 H.O. ’13–14

27


®

SPORTSMAN ULTIMATE SERIES -LISÄVARUSTEET J

A E

B

A

C

TAAKKATELINE TAAKSE   

D

TAAKSE »» 2883258

279 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

B

D

C

E

TAKATELINEEN KAIDE 7” TAKATELINEEN KAIDE 4” LOCK&RIDETAAKSE TAAKSE KIINNITYSPISTEET TELINEESEEN, PR »» 2882025

259 €

»» 2882023

179 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

Ei käy tavaraalikon (2882882) kanssa

Käy tavaralaatikon (2882882) kanssa

KARJAPUSKURI TAAKSE »» 2882583

ETEEN / TAAKSE

309 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

»» 2882270 99 € (PARI) XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18 Säädettävät tavaratelineeseen kiinnitettävät Lock&Ride - kiinnityspisteet tarjoavat lisämahdollisuuksia erityyppisten tavaroiden kiinnitykseen. Kiinnitysankkurit tilattava erikseen.

SÄHKÖVINSSIT, PUSKULEVYSARJAT Ks. sivut 32-33

TAVARALAATIKKO TAAKSE Suurikokoinen saumattomasti istuva tavaralaatikko joka vastaa laitteesi muotoilua. Kiinnitys turvallisesti laatikon sisäpuolelta 4:llä Lock&Ride-ankkurilla. Vesitiivis lukittavissa oleva kansi säilyttää tavarasi turvallisesti.

»» 2882882

369 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–18 Ei käy L&R-kiinnityspisteiden kanssa. ETX ’15, 570 SP ’15–18, 570 ’14–18, 450 H.O. ’16–18 Ei käy matkustajan kädensijojen kanssa.

28

TAVARALAUKKU TAAKSE Laitteen takatavaratilaan sijoitettava laukku tarjoaa lisäsuojaa ja on tarvittettaessa helppo ottaa mukaan.

»» 2882303

119 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

LOKASUOJAN TAVARALAUKKU READY PACK  Etulokasuojan päälle kiinnitettävä laukku jossa vettähylkivä pinnoite.

»» 2882271

119 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18


TUULILASIN ALAOSA, FAIRING

»» 2882512

TUULILASIN YLÄOSA

Korkea

Uusi muotoilu istuu saumattomasti laiteeseesi. Alaosa kääntyy sivuilta sisään joten se suojaa myös kätesi ajotilanteissa. Alaosaan voit valita haluamasi korkuisen tuulilasin (3 vaihtoehtoa, myydään erikseen) tai jopa vaihtaa halutessasi korkeutta .

KOKO

Keskikorkea Matala

198 €

TUOTE #

HINTA

KORKEA 19.25" (48.9 CM)

2882152

KORKEA, HARD COAT 15.5" (39.4 CM)

2881161

KESKIKORKEA 15.5" (39.4 CM)

2882151

MATALA 9.5" (24.1 CM)

2882150

149 € 249 € 129 € 109 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

HARD COAT

TUULILASILAUKKU FAIRING BAG »» 2882454

Hard Coat -lasissa käsittely joka tarjoaa jopa 30 kertaa paremman suojan naarmuuntumista vastaan.

59,90 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

Poly-pinta

SPORTSMAN XP ® ULTIMATE SERIES

TUULILASIT

Hard Coatpinta

H

G

F

I

F

G

H

ETUTELINEEN KAIDE, 4”

ETUTELINEEN KAIDE, 7”

TAAKKATELINE

»» 2882022

»» 2882024

»» 2883257

ETEEN

179 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–18

ETEEN

259 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–18

I

ETEEN

219 €

XP 1000 ’17, 850/850 SP ’17–18

J

KARJAPUSKURI

SIVUPUSKURISARJA,

»» 2882020

»» 2882090

ETEEN

PARI, BODY ARMOR

389 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

489 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–’18

VANHEMMAT SPORTSMAN XP MALLIT A-TUKIVARSIEN SUOJAT ETEEN

»» 2880644

189 €

XP 09-16

A-TUKIVARSIEN SUOJAT KARJAPUSKURI ETEEN

»» 2878709

299 €

XP 550/850/1000 09-16, Touring 850 10-14, X2 550

TAVARATELINEEN KAIDE

KARJAPUSKURI TAAKSE

Suojaa mönkijän takaosan ja valoumpiot. Käy traktori- ja tieliikennemalleihin varauksin (rekisterikilpi).

»» 2878710

199 € (SH. 209 €)

XP 550/850/1000 09-16.

ETEEN

»» 2879890

»» 2880678

219 €

XP 550/850/1000 09-16, Touring 850 09-16, X2 550 10-16.

TAVARATELINEEN KAIDE

KOKO

BODYGUARD SIVUPUSKURISARJA Suojaa katteita ja astinlautoja. Pari.

»» 2878341

349 €

TAAKSE

LOKASUOJIEN LEVIKESARJA

»» 2879891 139€

»» 2878687

Metallia. Ei voida käyttää lisävarusteena olevan tavaralaatikon (2875176) kanssa. XP 550/850/1000 09-16.

Matala 9.5" (24.1 cm)

TUULILASIT

189 €

XP 19-16

XP 550/850/1000 (ei X2/Touring) 09-16.

Voidaan käyttää vain alkuperäisen tavaratilan kannen kanssa. Metallia.

Keskikorkea (39.4 cm)

TAAKSE

319 €

Suojaa itsesi ja mönkijäsi lialta hankalissa olosuhteissa. Ehkäisee myös lumen pyörteilyä. Ei voi käyttää sivupuskurisarjan kanssa. XP 550/850/1000 (ei X2/Touring) 09-16.

VÄRI

TUOTE # HINTA

KORKEA 19.25" (48.9 CM)

KIRKAS 2880539-409

189 €

KESKIKORKEA 15.5" (39.4 CM) MUSTA ALAREUNUS

KIRKAS 2880540-070

179 €

KESKIKORKEA 15.5" (39.4 CM)

SAVU 2880540-412

179 €

MUSTA 2880541-070

99 €

MATALA 9.5" (24.1 CM)

XP 1000 ’15–16, TOURING XP 1000 ’15–18, TOURING 850 SP ’15-18, 850/850 SP ’09-16, 450 H.O. ’18 570 ’18, 570 SP ’15–18, 570 6x6 ’17–18, TOURING 570 SP ’15–17,

29


TAVARANKULJETUS KÄY MYÖS RANGER-, RZR FULLSIZE JA GENERAL -MALLEIHIN.

XL TAVARALAATIKKO LOCK&RIDE Suurikokoinen tavaralaatikko jossa kokonaan irrotettava kansi. Kantta voi kääntämällä käyttää myös erillisenä työtasona. Laatikossa irrotettavat sisäseinät (2) joiden avulla säilytystila jaettavissa 3 eri lokeroksi. Lokeroihin on myös saatavilla siihen erikseen mitoitetut varustekassit eri käyttötarpeisiin. Turvallinen, säädettävä Lock & Ride kiinnityssarja (2881331 tilattava mönkijöihin erikseen). Mitat 97x40x53 cm.

»» 2881128-070

299 €

Sportsman XP 1000/850, 570/570 SP, ETX, Sportsman 400/500 ’11-14 mallit. Ranger, RZR Full-Size

XL SOFT SIDE COOLER KYLMÄKASSI »» 2881428

TAAKSE

TAVARALAATIKKO

Suurikokoinen saumattomasti istuva tavaralaatikko joka vastaa laitteesi muotoilua. Kiinnitys turvallisesti laatikon sisäpuolelta 4:llä Lock&Rideankkurilla. Vesitiivis lukittavissa oleva kansi säilyttää tavarasi turvallisesti.

»» 2882882

369 €

XP 1000 ’17–18, 850/850 SP ’17–18 Ei käy L&R-kiinnityspisteiden kanssa. ETX ’15, 570 SP ’15–18, 570 ’14–18, 450 H.O. ’16–18 Ei käy matkustajan kädensijojen kanssa.

PIKALUKITTAVAT KIINNITYSLIINAT PAINOSALPA-MEKANISMILLA.

69 €

Kuorman, taakan turvalliseen ja nopeaan kiinitykseen. Kätevä pikalukko pituus n.182 cm, ( 2 kpl )

»» 2871181 | MUSTA 17,90 €

SIDONTALIINAT (2) KIRISTYSMEKANISMILLA.

TAVARALAATIKKO TAAKSE »» 2875176

249 €

14–18, ETX ’15, 570 SP ’15–18, 570 ’14–18, 450 H.O. ’16–18 Lock & Ride kiinnitys. Suuri tavaratila, tasainen pohjamuotoilu. Lukittavissa olevat kiinnityssalvat, kumitiiviste kannessa. Voidaan käyttää muissa kuin Sportsman XP malleissa takakaiteen, asetelineen ja lisälaukkujen kanssa. Sopii mallit: Sportsman 570, Sportsman 2011-14 500/800, Sportsman Classic 05-10, Sportsman XP ( jos takakaidetta ei asennettu).

RHINO GRIPS XL - KIINNITYSTELINESARJA LUKITTAVAT LEUAT Telineen leuoissa säädettävä ja lukittuva pihtikiinnitys joka varmistaa tavaroiden turvallisen kuljetuksen. Vahva rakenne, valmistaja Kolpin for Polaris, pari, L&R kiinnitys.

»» 2881157

119 €

Kuorman, taakan turvalliseen ja nopeaan kiinitykseen.

»» 2859047-01 | PUNAINEN »» 2859047-02 | MUSTA

XL TRAIL VARUSTEKASSI »» 2881130

29,90 € 29,90 €

69 €

XL TOOL VARUSTEKASSI TYÖKALUILLE »» 2881129

59 €

RHINO GRIPS XL KIINNITYSTELINESARJA

XL TAVARALAATIKON KIINNITYSSARJA L&R Säädettävä Lock & Ride kiinnityssarja XL tavaralaatikolle (mönkijät). Sisältää myös sidontaliinat (2kpl) joten kiinnitys mahdollista entistä monipuolisemmin.

»» 2881331 Sportsman

30

69 €

»» 2881513 »» 2881621 KUMILENKIT, PARI

79 € 16,90 €

Rhino Grips XL - kiinnitystelineiden avulla voit kuljettaa erilaisia tarvikkeita esim. työkaluja tavaratelineellä. Telineen leukojen muotoilu varmistaa että tavarat pysyvät turvallisesti kiinni. Lisäksi saatavana erilliset kumilenkit (2881621 pari, myydään erikseen) kiinnityksen varmistamiseen. Vahva rakenne, valmistaja Kolpin for Polaris, pari, L&R kiinnitys.

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet


SPORTSMAN SUOJA-/KULJETUSPEITTEET »» 2876614

179 €

Sportsman (ei 300/400/Touring/X2)

»» 2877999

TAUSTAPEILISARJA

KÄSISUOJAT SPORTSMAN

Universal kiinnitys, pari.

»» 2877222

»» 2876846, MUSTA 42,90 € »» 2876845, PUNAINEN 42,90 € »» 2876883, VALKOINEN 42,90 €

53,90 €

199 €

Sportsman Touring.

»» 2877998

TAVARANKULJETUS / MUUT LISÄVARUSTEET

MUUT LISÄVARUSTEET

Kiinnikkeet (2879380) tilattava erikseen.

199 €

Sportsman X2.

PEUKALONLÄMMITINSARJA

KÄDENSIJALÄMMITINSARJA

KÄSISUOJIEN KIINNIKKEET

»» 2877364

»» 2877363

»» 2879380

64,90 €

Sportsman

LOCK & RIDE -ANKKURI »» 2876420

74,90 €

42,90 €

Sportsman

29 €

LOCK & RIDE KIINNITYSANKKURI D-RENKAALLA

LOCK & RIDE ANKKURI LAATIKKOKIINNIKKEELLÄ

»» 2881544

»» 2876519

36 €

34,90 €

Kätevä Lock & Ride kiinnike jossa D-rengas valmiina. Tämä mahdollistaa erityyppisten sidontaa vaativien varusteiden kiinnityksen.

VETOKUULAN ADAPTERI Runkoon kiinnitettävä adapteri vetokuulaa varten.

»» 2877476

33,90 €

Sportsman mallit alkaen vuosimallista -05.

VETOKUULAN ADAPTERI RANGER Runkoon kiinnitettävä adapteri vetokuulaa varten.

»» 2875320

ASEKOTELO »» 2872677

53,90 €

Ranger ja Sportsman 6x6.

97 €

Musta. Pehmustettu sisus. Pölyltä suojaava, vettähylkivä rakenne. Mallikohtainen Lock & Ride -kiinnike tilattava erikseen.

ASEKOTELON LOCK & RIDE -KIINNIKKEET »» 2878337, SPORTSMAN 400/500/800 11-14 »» 2879888, SPORTSMAN 570 »» 2877381, SPORTSMAN XP 550/850/1000 (EI X2/TOURING) 09-16 »» 2878001, SPORTSMAN TOURING 550/850 10-14 »» 2879702, SPORTSMAN ACE

159 € 159 € 159 € 159 € 209 €

SPORTSMAN 570 6X6 TAKALAVAN L&R-LISÄKAITEET 6X6, YUKON-RACK Nopea ja kätevä Lock&Ride kiinnitys. Sisältää sivu- ja päätykaiteet lavalle.

»» 2882084

569 €

Sportsman 570 6x6.

TAVARALAATIKON KIINNITYSADAPTERI L&R Nopea ja kätevä Lock&Ride kiinnitys. Adapterin avulla voit asentaa tavaraalaatikon 2875176 mallin lavalle. Myös kiinnityspaikka on muutettavissa eri asentoihin tarpeen mukaan ( joko 1- tai 2 ajoa varten).

»» 2882302

179 €

Sportsman 570 6x6.

31


CLEAR THE WAY SPORTSMANSÄHKÖVINSSIT 3500 LB

(1588 KG)

15.25 M / 4.7 MM SYNTEETTINEN VETOKÖYSI

15.25 M / 4.7 MM METALLIVAIJERI

(113 4 K G)

KORROOSIOTA HYLKIVÄ VIIMEISTELY

POLARIS® HD 3500 LB (1588 KG) -SÄHKÖVINSSI

POLARIS® HD 2500 LB (1134 KG) -SÄHKÖVINSSI

• 1 VUODEN TAKUU

• 1 VUODEN TAKUU

»» 2880434

599 €

»» 2880432

570 ’14–18, 570 SP ’15–18, 570 6x6 ’17–18, X2 570 ’15–18, TOURING 570 SP ’15–18, TOURING 570 ’14–18, ETX ’15–16, 450 H.O. ’16–18

»» 2880435

599 €

»» 2880433

XP 1000 ’15-18, TOURING XP 1000 ’15-18, TOURING 850 SP ’15-18, TOURING 850 ’12-14, TOURING 550 ’12-14, Scrambler® ’13-18, 850/XP1000 HL ’16-18, 850/850 SP ’12-18, 550 ’12-14

»» 2882106

519 €

570 ’14–18, 570 SP ’15–18, 570 6x6 ’17–18, X2 570 ’15–18, TOURING 570 SP ’15–18, TOURING 570 ’14–18, ETX ’15–16, 450 H.O. ’16–18

519 €

XP 1000 ’15–18, TOURING XP 1000 ’15–18, TOURING 850 SP ’15–18, TOURING 850 ’12–14, TOURING 550 ’12–14, Scrambler® ’13–18, 850/XP1000 Highlifter ’16–18, 850/850 SP ’12–18, 550 ’12–14

599 €

»» 2882105

Polaris Ace® ’14–16, Polaris Ace® 900 XC ’17–18, Polaris Ace® 900 SP ’16, Polaris Ace® 570 SP ’16–17, Polaris Ace® 570 ’15–18, Polaris Ace® 500 ’17–18

519 €

Polaris Ace® ’14–16, Polaris Ace® 900 XC ’17–18, Polaris Ace® 900 SP ’16, Polaris Ace® 570 SP ’16–17, Polaris Ace® 570 ’15–18, Polaris Ace® 500 ’17–18

RETRO FIT -JOHTOSARJA »» 4015094

39 €

Asennettaessa vinssi vanhempiin 2010-14-malleihin.

VINSSIEN TARVIKKEET

JOHDOTON KAUKOSÄÄDIN VINSSEILLE • Pienikokoinen (52x98x28 mm) • Paristo 23A/12V • kantavuus 15 m.

»» 2879316

199 €

Polaris HD -sähkövinssit

POLARIS® AUTO–STOP -AUTOMAATTINEN KUORMITUSKATKAISIN

• Sisältää valmiin silmukan.

• Vaatii myös synteettisen vetoköyden (ei sis. tuotteeseen)

• Samson Amsteel. Pituus 15,2 m.

»» 2881693

»» 2878888

179 €

Polaris HD -sähkövinssit

32

SYNTEETTINEN VETOKÖYSI

119 €

Polaris HD 3500 LB & Polaris HD 2500 LB -vinssit

MIKSI SYNTEETTINEN VETOKÖYSI? • Vahvempi ja kevyempi kuin perinteinen metallivaijeri. • Erinomainen taivutus- ja säänkestävyys. Kelautuu paremmin. • Ei jäykisty, pysyy notkeana myös kylmissä olosuhteissa.

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet


1

Valitse malli/ kiinnike

2

GLACIER INTEGROITU KIINNIKEADAPTERI ®

»» 2881424

229 €

GLACIER®-LEVYRUNKO

570 ’15–18, 570 SP ’15–18, 570 6X6 ’17–18, X2 570 ’15–18, TOURING 570 SP ’15–18, TOURING 570 ’15–18, ETX ’15, 450 H.O. ’16–18

»» 2881423

»» 2879630

POLARIS® HD 2500 LB (1134 KG) VINSSI

LEVYRUNGON VARUSTEET GLACIER PRO-HYDRAULINEN KÄÄNTÖSYLINTERI ®

159 €

Kääntösylinterin avulla voit kääntää puskulevyä sähköisesti

TOURING 570 ’14, TOURING 500 ’13, 800 ’12–14, 570 ’14, 500 H.O. ’12–13, 500 ’12–14, 400 H.O. ’12–14

»» 2879632

POLARIS® HD 3500 LB (1588 KG)

319 €

229 €

GLACIER -ASENNUSSARJAT

»» 2879635

629 €

229 €

X2 850 ’11–12, X2 550 ’10–14, TOURING 850 ’10–14, TOURING 550 ’10–14, 850/850 SP ’09-14, 550 ’09–14

»» 2879634 »» 2882107

GLACIER® -PUSKULEVYT

Suunnittelussa huomioitu puskulevykäytössä tapahtuvat lyhyet ja usein toistuvat jyrkkäkulmaiset liikkeet. Köysi on perinteistä synteettistä köyttä paksumpi ja lyhyempi. 1/4” x 2,4 m. Jos käytät vinssiä enimmäkseen puskulevyn kanssa Polaris suosittaa köyden vaihtamista vinssiin.

»» 2879639

279 €

»» 2879719

Polaris ACE® 900 XC ’17–18, Polaris ACE® 570 SP ’17, Polaris ACE® 570 ’17–18, Polaris ACE® 500 ’17–18

249 €

152 cm • Metalli

»» 2879638

319 €

168 cm • Poly

»» 2880269

549 €

43 cm

53,90 €

152 cm & 132 cm METALLI LEVY

JATKOSARJA TELAMALLEJA VARTEN

Polaris ACE® ’14–16, Polaris ACE® 570 SP ’16, Polaris ACE® 570 ’15–16

Valitse puskulevy

132 cm • Metalli

SYNTEETTINEN VETOKÖYSI PUSKULEVYKÄYTTÖÖN

»» 2878483

189 €

4

Valitse nostotapa

tai

XP 1000 ’15–18, TOURING XP 1000 ’15–18, TOURING 850 SP ’15–18, Scrambler® ’15–18, 850/XP 1000 Highlifter ’16–18, 850/850 SP ’15–18 ®

»» 2879633

3

Valitse levyrunko

SPORTSMAN VINSSIT / PUSKULEVYSARJAT

SPORTSMANPUSKULEVYSARJAT

219 €

43 cm 168 cm POLY LEVY

MIKSI AUTOSTOP?

PUSKULEVYJEN VARUSTEET

AUTOMAATTINEN YLIKUORMITUKSEN KATKAISIN: Pysäyttää vinssin vedon lopussa, estää voimansiirron rasitusta. Hyvä puskulevykäytössä; estää ylinoston. Vinssi pysähtyy kun anturi koskettaa vetonielua. Vetonielu

3

1

4

2

Anturi

GLACIER PRO 1

Vinssi pysähtyy kun köyden anturi koskettaa vetonielua.

2

ALUMIININEN VETONIELU: Pidentää köyden elinikää, ei ruostu.

SYNTEETTINEN KÖYSI: Erinomaisen taipuisa, erittäin vahva ja kevyt.

3 4

2205071 2205063 2879866 2871808

Laskujalat, pari, Glacier Pro levyihin, quick-release Glacier Pro levyn sivuttaissäädön lukitussokka Lumihelma Pro puskulevyyn 168 cm / 66” Lumihelma Pro puskulevyyn 152 cm / 60”

2872655 Jousituksen jäykistepalat, Sportsman 052872726 Puskulevyn reunamerkit, pari

Sh. 31,90 € Sh. 16,90 € Sh. 99 € Sh. 75,90 € Sh. 31,90 € Sh. 31,90 €

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

33


SPORTSMAN ACE -LISÄVARUSTEET TAKAPANELI L&R, POLY

SPORT ROOF, KATTO

TUULILASI 1/2 KORKEA L&R

»» 2879696

»» 2881147

»» 2879694

299 €

359 €

129 €

TUULILASI POLY L&R »» 2879693

SH. 389 €

OVERHEAD BAG, TURVAKAARILAUKKU

TAUSTAPEILI »» 2879712

»» 2879706

69 €

SIDE BAGS SIVULAUKUT

TAVARALAATIKKO L&R TAVARATILAAN »» 2881447

69 €

»» 2880542

89 €

299 €

EXTREME ETUPUSKURI »» 2879698

359 €

SÄHKÖVINSSIT, PUSKULEVYSARJAT Ks. sivut 32-33

570

RZR 570 MID-SIZE -LISÄVARUSTEET

EXTREME TAKAPUSKURI »» 2879699

275 €

TAKAPANELI, POLY »» 2878752

299 €

KATTO, SPORT ROOF

»» 2878748

319 €

TAVARALAATIKKO L&R TAVARATILAAN

900 ’14, 570 S ’17, 570 ’12–18

»» 2876439-070

PRE-RUNNER TAKAPUSKURI

TUULILASI 1/2 KORKEA, POLY »» 2879493

TUULILASI LOCK & RIDE, POLY 219 €

900 ’14, 570 S ’17, 570 ’12–18

»» 2879492

429 €

900 ’14, 570 S ’17, 570 ’12–18

PRE-RUNNER -ETUPUSKURI »» 2878282

299 €

RZR 570 12-18

SÄHKÖVINSSI Ks. sivut 40

34

329 €

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

»» 2878697

299 €

570 S ’17, 570 ’12–18


SPORTSMAN ACE / RZR 570 / S&S-TELASARJAT

SPORTSMAN -TELASARJAT Polariksen oma telasarja ympärivuotiseen käyttöön (All-Season). Voit käyttää sitä sekä lumella että kuivalla maalla (varauksin). Ei kompromisseja, telasarja on Polariksen suunnittelema ja Polarikseen valmistettu. Välityssuhde optimoitu hyödyntämään Polariksen ainutlaatuista vetojärjestelmää (AWD). Telasarja on saatavana useimpiin 4x4 malleihin.

Prospector PRO -ominaisuudet: Lisääntynyt telojen kosketuspinta-ala (leveämmät kumipyörät) ja etutelojen erilliset vakaimet mahdollistavat entistäkin vakaamman käytöksen kaikissa olosuhteissa. Uuden komposiittirungon ansiosta telasarja on merkittävästi kevyempi aiempaan verrattuna.Telamaton uusi kuviointi (FlexEdge-tecnology®) sekä uusi runkorakenne ehkäisee jään ja lumen pakkautumista rakenteisiin. Etutelamattojen pyöreämpi sivuttaisprofiili vähentää tarvittavaa ohjausvoimaa.

SPORTSMAN 4X4 PROSPECTOR PRO -ASENNUSSARJA

PROSPECTOR PRO -TELASARJA

»» 2879497

»» 2880020

579 €

SPORTSMAN 570 14-17, ETX 15, 570 TOURING / X2 14-15, 450 H.O. 16-17, 500/600/700/800 05-14

»» 2879457

579 €

550/850/1000 09-16, TOURING 550/850/1000 10-17, X2 550/850 10-14, SCRAMBLER® 850/1000 -17, 850/850 SP 17

»» 2882109

579 €

»» 2880072

4 890 €

850 13-15, 550/850 (ei SP) 09-17, 550/850 TOURING / X2 10-14, XP 1000 (ei EPS) 16

4 890 €

SPORTSMAN ® 570 SP, TOURING 570 SP / X2 EPS, ACE® 570 SP 15-16, ACE® 900 XC 17

579 €

X2 500/800 08-14, TOURING 500/800 08-14

»» 2879751

»» 2881003 »» 2881025

XP 1000 17

4 890 €

SPORTSMAN® 570 14 (ei SP), 570 TOURING 14 (ei SP), 570 TOURING EPS (ei SP), ETX 15 / 450 H.O. 16-17, ACE® 14-16 / ACE® 500 / 570 16-17

BIG BOSS 570 6X6 -TELASARJA

579 €

ACE® 14-16, ACE® 500/570 SP 15-17, ACE® 570/900 SP 16-17

SIDE BY SIDE -TELASARJAT

»» 2882169

7 390 €

RANGER

PROSPECTOR PRO® -TELASARJA »» 2880757

5990 €

XP 1000 (Non–EPS) ’16–17, XP 900 (Non–EPS) ’16–18, CREW XP 1000 (Non–EPS) ’16–18, CREW XP 900 (Non–EPS) ’16–18, XP 900 ’13–15, CREW 900 ’14–15, XP 570 ’15–16, 570 ’14–16, 570 (Non–EPS) ’17–18, DIESEL (Non–EPS) ’14–18, CREW DIESEL (Non–EPS) ’16–18

»» 2880758

5990 €

XP 1000 (EPS) ’16–17, XP 900 (EPS) ’16–18, CREW XP 1000 (EPS) ’16–18, CREW XP 900 (EPS) ’16–18, 570 (EPS) ’17–18, DIESEL (EPS) ’14–18, CREW DIESEL (EPS) ’16–18

»» 2883313

5990 €

XP 1000 ’18

PROSPECTOR PRO® -ASENNUSSARJA »» 2879621

689 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’17, DIESEL ’14–18, CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’16–18

»» 2880071

689 €

ETX ’15–16, 570 ’14–18, 500 ’17–18, CREW 570 ’15–18

»» 2882783

689 €

XP 1000 ’18

RZR

PROSPECTOR PRO® -TELASARJA, EI EPS-MALLIT »» 2880757

GENERAL

PROSPECTOR PRO -TELASARJA, EPS-MALLIT

PROSPECTOR PRO -TELASARJA ®

»» 2880758

»» 2880758

PROSPECTOR PRO -ASENNUSSARJA

PROSPECTOR PRO -ASENNUSSARJA 689 €

Polaris general, Polaris General-4

5990 €

XP 900 MY13-14, CREW 900 MY14-16, EPS: 18 ETU 18 TAKA ®

5990 €

Polaris general, Polaris General-4 ®

»» 2880649

5990 €

XP 900 MY13-14, CREW 900 MY14-16, EI EPS: 20 ETU 18 TAKA ®

»» 2880648

689 €

900 ’15–18`

»» 2880649

689 €

900 XC ’15-17, S 900 ’15-18, 4 900 ’15-18, S 1000 ’16-18

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

35


LED-VALOT 750 M

500 M

250 M

KEHITTYNYTTÄ TEKNIIKKAA Rigid® valoissa käytetään vain laadukkaimpia materiaaleja. Niissä on alumiiniset PCB Smart Boards™ kytkentälevyt joissa kupariset lämpöä johtavat tyynyt sekä kultapäällysteiset sähköliitännät. 6063-T5 aircraft alumiinista valmistetuissa kuorissa on korroosiota ehkäisevä Alodine® käsittely sekä Tiger Drylac® UV suojattu polyester puuteripinnoite.

AINUTLAATUISTA OPTIIKKAA RIGID® valitsee käyttöönsä vain high-tech LED:jä parhailta valmistajilta. Linsseissä käytössä kirkas optiikka joka maksimoi todellisen valotehon ja taloudellisuuden. RIGID® valoissa on käytössä iskunkestävät polycarbonaatti linssit joissa 100% tiivistys vettä/pölyä vastaan

RIGID® SR–SERIES PRO FLOOD

RIGID® SR–SERIES PRO SPOT

RIGID® SR–SERIES PRO 25 cm LIGHT BAR COMBO

LUMEN: 3,168

LUMEN: 3,168

LUMEN: 7,920

»» 2883126

249 €

»» 2883127

Pari

249 €

»» 2883123

379 €

Pari

750 M

500 M

VANKKA, LUOTETTAVA RAKENNE

250 M

Pro Armor® valojen rungot on IP67 marine-lukiteltuja, UV puuteripinnoitettuja ja takkuusvalettuja. Päätylevyissä käytetty ylimitoitettu alumiini vähentää lämmön kerääntymistä valojen sisällä.

KIRKAS VALOTEHO Pro Armor® valot ovat eräitä markkinoiden kirkkaimmista valoista. Tehokkaimmassa mallissa jopa 66 3-5 watt CREE® LEDiä antavat 11,000 lumenin valotehon. Valoissa käytettävä virta on johdettu suoraan lämpöä hajottavasta, alumiinikalvolla päällystetystä kytkentälevystä parantaen näin lämmönhallintaa.

PRO ARMOR® CUBE FLOOD

PRO ARMOR® 28 cm LIGHT BAR SPOT

PRO ARMOR® 51 cm DUAL LIGHT BAR

LUMEN: 1,300

LUMEN: 1,600

LUMEN: 9,000

»» 2882312

149 €

»» 2882078

209 €

»» 2883107

1 kpl

TA R V I T T A V A T J O H T O S A R J A T LIGHT BAR -JOHTOSARJAT SPORTSMAN

»» 2882320 Sportsman® -mallit

36

79 €

JOHTOSARJA KAHDELLA LIITTIMELLÄ Y-haaroitettu johtosarja vaatii lisäksi 2882320 johtosarjan jotta valoja voidaan käyttää yhdellä katkaisimella

»» 2879860

29 €

LIGHT BAR -JOHTOSARJA SIDE BY SIDE

»» 2882209 Side by side -mallit. (Ei Ranger XP 1000 ‘18)

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

539 €

Side by side -mallit


PS-4 PLUS SYNTEETTINEN 4-T MOOTTORIÖLJY Erinomainen suoja-aineistus moottorin ja voimansiirron komponenteille. Sisältää ATV-malleissa tarvittavat lisä-aineistukset märkäkytkimelle ja vaihdelaatikolle. Erittäin tehokas korkeiden käyttölämpötilojen suojaus. Sisältää suoja-aineistuksen myös kylmäkäynnistyksiä varten. Käyttökohde: kaikki Polaris 4-T -mallit (ATV- ja moottorikelkat)

POLARIS DIESEL ÖLJY Laadukkaimpien perusöljyjen ja ainutlaatuisen lisäaineistusksen ansiosta öljylle on saatu koostumus joka mahdollistaa ympärivuotisen käytön. Kestää hyvin lämpötilavaihteluja. Tehokas suojaus- ja kulumisenestoaineistus jossa huomioitu raskaat käyttöolosuhteet. Suuniteltu erityisesti Ranger Diesel -malleihin.

»» 2879283, 4 L (4) 73,90 €

Matalien lämpötilojen voimansiirtoöljy ympärivuotiseen käyttöön. Koostumuksessa otettu huomioon voitelukyky sekä nopea reagointi kytkentä- ja vapautusominaisuuksilla. Sisältää korroosion ja hapettumisen suojaaineistuksen. Korvaa aiemmat tuotteet : 2871654, 2876251, 2877283, 2877281. Käyttökohde: kaikki Polaris ATV-mallit joissa Hilliard 4x4 kytkin on käytössä pyörännapa- tai etuperäversiona.

»» 502094, 1 L (12)

29,90 €

Pidä Polaris ATV:si parhaassa mahdollisessa toimintakunnossa. Sisältää: 2 x 1 L PS-4 Plus öljyä sekä alkuperäiden öljynsuodattimen. Tehtaan suosittama öljynvaihtoväli: 100 ajotuntia tai 12 kk välein.

»» 502188 53,90 Spmn 330-570, XP 550/850/1000

»» 502196 ACE / RZR / RGR 570, Sportsman 600 / 700 / 800

»» 502129, 1 L (12) 19,90 € »» 502120, 4 L (4) 67,90 €

DEMAND DRIVE PLUS 4X4-ÖLJY

ÖLJYNVAIHTOPAKETIT

ATV ANGLE DRIVE FLUID KULMAVAIHDEÖLJY Sisältää korroosion ja hapettumisen suojaaineen. Säilyttää hyvät voitelu-ominaisuudet kaikissa olosuhteissa. Etu-/takaperäöljy malleihin jossa vain yksinkertainen kulmavaihdetekniikka käytössä. Korvaa aiemmat tuotteet : 2871653, 2876160. Käyttökohde : kaikki Polaris ATV -mallit joissa yllämainittu tekniikka käytössä.

»» 502089, 1 L (12)

25,90 €

CARBON CLEAN PLUS POLTTOAINEEN LISÄAINE Erinomaiset ominaisuudet omaava polttoaineen lisäaine joka myös syrjäyttää kosteutta ja vähentää karstan muodostumista. Puhdistaa poltto-aine järjestelmää, venttiileitä, männänrenkaita ja sylinterien palotilaa. Helppo käyttää uuden koostumuksen ansiosta. Suositellaan käytettäväksi joka toisen tankkauksen yhteydessä. Käyttökohde:  kaikki Polaris 2T- ja 4T-moottorit. Sekoitussuhde ATV : ½ pulloa / täysi tankki poltto-ainetta (= 20 l).

»» 502082, 125 ML (12) 12,90 €

AGL PLUS – SYNTEETTINEN VAIHTEISTOÖLJY

LED-VALOT / ÖJYTUOTTEET

ÖLJYTUOTTEET

Suoja-aine ruosteen ja korroosion muodostumista vastaan. Kitkaa vähentävä ainesosa. Kestää hyvin painetta ja lämpötilavaihteluja. AGL Plus suojaa myös vaihteiston sisäisiä osia. Korvaa aiemmat tuotteet : 2873602, 2877273, 2877606, 2877786. Käyttökohde : Kaikki Polaris ATV-mallit.

»» 502080, 1 L (12)

27,90 €

POLARIS ANTIFREEZE -JÄÄHDYTINNESTE Esisekoitettu käyttövalmis etyleeni-glykoli perustainen (60 neste/ 40 tislattu vesi) jäähdytinneste. Ei kierrätysmateriaaleja. Korkeille lämpötiloille, sisältää ylikiehumisen ja syöpymisen estoaineita. Erinomainen pakkaskestävyys. Ainutlaatuinen koostumus edistää tehokkaasti lämmön jakautumista. Käyttökohde: kaikki Polaris 2T ja 4T moottorit.

»» 502103, 1 L (12)

17,90 €

PUHDISTUSAINE ALL PURPOSE CLEANER 500 ML Voimakas yleispuhdistusaine tekstiileille, istuimille, renkaille sekä muovi- ja metallipinnoille. Tuotteen biologisesti nopeasti hajoava koostumus poistaa lian vaivattomasti. Käyttöohjeet ja muut varoitukset tuotteen etiketissä. Pakkauskoko 500 ml.

»» 502309 (500 ML)

POLARIS-JARRUNESTE DOT 4 HIGH PERFORMANCE Suunniteltu kaikkiin Polaris-mallien jarrujärjestelmiin. Sisältää syöpymisen estoaineistuksen. Voitelee samalla tiivisteitä ja jarrujärjestelmää. Käyttökohde: kaikki Polarismoottorikelkat ja ATV:t.

ALL-SEASON GREASE Polymeerityyppinen yleisvaseliini. 400 g, Vakioprässiin.

»» 502068 (10)

16 ,90 €

14,90 €

KIILLOTUSAINE INSTANT SHINE & DETAILER 500 ML Pikapuhdistus- ja kiillotusaine. Suihkutetaan pintaan ja lika pyyhitään pois kuivalla liinalla. Puhdistaa ja hoitaa muovipinnat, tuulilasit sekä lakka- ja metallipinnat ilman vettä. Käyttöohjeet ja muut varoitukset tuotteen etiketissä. Pakkauskoko 500ml.

»» 502303 (500 ML)

12,90 €

»» 502081, 125 ML (12) 15,90 €

ÄÄRIMMÄISIIN OLOSUHTEISIIN 37


®

RANGER MID-SIZE -LISÄVARUSTEET OHJAAMOVARUSTEET

TAPANELIT »» 2879965 TAKAPANELI, KARKAISTU LASI »» 2879812 TAKAPANELI, POLY

619 € 309 €

EV ’15–18, EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, ETX ’15–16, CREW 570–4 ’15–18, 570 ’15–18, 500 ’17–18

TUULILASIT »» 2881783 TUULILASI, KARKAISTU LASI »» 2883318 TUULILASI, POLY »» 2879961 TUULILASI 1/2 KORKEA, POLY

SPORT KATTO, POLY 679 € 499 € 229 €

»» 2883236

349 €

EV Li-Ion ‘18, EV LI ION ‘16, EV ‘15-18, ETX ‘15-16, 570 ‘15-18, 500 ‘17-18

EV ’15–18, EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, ETX ’15–16, CREW 570–4 ’15–18, 570 ’15–18, 500 ’17–18

SÄHKÖVINSSI, PUSKULEVYSARJA Ks. sivut 40-41

SIVUOVET, AVATTAVAT IKKUNAT SARANAMEKANISMILLA »» 2882247

3290 €

EV ’15–18, EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, ETX ’15–16, 570 ’15–18, 500 ’17–18

OHJAAMOKOKONAISUUS, MID-SIZE SX Kuvan Pro-Fit hyttikokonaisuus Ranger 570 Mid-Size (sh. 6315 €) koostuu seuraavista varusteista:

38

»» 2881783 TUULILASI, KARKAISTU LASI »» 2883236 KATTO SPORT ROOF »» 2879965 TAKAPANELI, KARKAISTU LASI »» 2882247 SIVUOVET, POLY »» 2879968 TUULILASINPYYHINSARJA »» 2879967 LÄMMITINSARJA

679 € 349 € 619 € 3 290 € 549 € 829 €

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

Kuuteen eri asentoon avattavat sivuikkunat.


RANGER MID-SIZE -VARUSTEET

TAVARANKULJETUS

SUOJAUS

TIP-DOWN TAVARATELINE  Monipuoliseen tavarankuljetukseen. Kätevä Lock & Ride kiinnitys. Telineen ollessa ylhäällä voit kiinnittää siihen erityyppisiä työkaluja pystyasentoon. Alas laskettuna se muodostaa lisäksi ylätason lavan yläpuolelle.

»» 2879976

TUULILASIN PYYHINSARJA »» 2879968

479 €

EV ’15–18, EV LI-ION ’18, EV LI ION ’16, ETX ’15–16, CREW 570-4 ’15–18, 570 ’15–18, 500 ’17–18 TIP DOWN TAVARATELINE

549 €

PUSKURIT

EV ’15–18, EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, ETX ’15–16, CREW 570–4 ’15–18, 570 ’15–18, 500 ’17–18

»» 2879973 KARJAPUSKURI, ETEEN »» 2879972 PUSKURI, TAAKSE

369 € 269 €

EV Li-Ion ’18, EV LI ION ’16, EV ’15–18, ETX ’15–16, 570 ’15–18, 500 ’17–18 CARGO MAX SYSTEM LAVAN SIVULAIDAT

CARGOMAX SYSTEM LAVAN SIVULAIDAT

LÄMMITINSARJA »» 2879967

Lavan lisälaidat joissa tukitanko niiden välissä. Siirrettävät kuormakoukut laitojen ulkopuolella joihin voi ripustaa varusteita

829 €

CREW 570–4 ’17–18, 570 ’17–18, 500 ’17

»» 2882177

689 €

EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, EV ’15–18, ETX ’15–16, CREW 570–4 ’15–18, 570 ’15–18, 500 ’17–18

ROCK GUARDS, HELMAPUSKURIT »» 2879974

259 €

EV ’15–18, EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, ETX ’15–16, 570 ’15–18, 500 ’17–18

TAUSTAPEILI  »» 2879969

LAVAN SIDONTAKAITEET

119 €

EV Li-Ion ’18, EV LI-ION ’16, EV ’15-18, ETX ’15-16, CREW 570-4 ’15-18, 570 ’15-18, 500 ’17-18

»» 2882053

179 €

EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, EV ’15–18, ETX ’15–16, CREW 570–4 ’15–18, 570 ’15–18, 500 ’17–18

LOCK & RIDE KIINNIKE D-RENKAALLA Kätevä Lock & Ride kiinnike jossa D-rengas valmiina. Mahdollistaa erityyppisten sidontaa vaativien varusteiden kiinnityksen.

»» 2881545

39 €

Ranger-mallit

LAVAN JATKOKAIDE Kätevä Lock & Ride kiinnitys. Jatkokaide voidaan kiinnittää useaan eri kohtaan lavalle. Voit käyttää sitä joko tilanjakajana tai laskea takalaidan alas jolloin se toimii lisälaitana kuljetettaessa pitkiä esineitä.

»» 2879977

349 €

EV ’15–18, EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, ETX ’15–16, CREW 570–4 ’15–18, 570 ’15–18, 500 ’17–18

TAVARALAATIKKO LAVALLE Materiaali vahva painevalettu polyetyleeni. Laatikot kiinnitetään Lock & Ride kiinnityksella lavan reunukseen, joten voit itse päättää laatikon paikan. Irrotus-/kiinnitys onnistuu hetkessä ilman työkaluja. Lukittavissa oleva vesitiivis kansi.

»» 2877033

259 €

XL-TAVARALAATIKKO KS. SIVU 30

TAVARATILAN MATTO »» 2881485

149 €

EV ’11–18, EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, ETX ’15–16, CREW 570–4 ’14–18, CREW 500–4 ’13, 800 ’13–14, 570 ’14–18, 500–4 ’11, 500 ’11–18, 400 ’11–14

EV ’11–18, EV Li–Ion ’18, EV LI ION ’16, ETX ’15–16, CREW 570–4 ’14–18, CREW 500–4 ’13, 800 ’13–14, 570 ’14–18, 500–4 ’11, 500 ’11–18, 400 ’11–14

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

39


RANGER FULL-SIZE

XP 1000 ’18, XP 1000 ’17, XP 900 ’13–18, XP 570 ’16, DIESEL ’14–18, 570 FULL-SIZE ’15, CREW XP 1000 & 900 ’13–18, CREW XP 570 ’16, CREW DIESEL ’14–18, CREW 570 FULL-SIZE ’15

ANGLE SYSTEM

HYDRAULIC LIFT

SIDE BY SIDE -PUSKULEVYSARJAT 43.2 cm

43.2 cm

182.9 CM POLY-LEVY

STEP 1 VALITSE MALLI

STEP 2 VALITSE LEVYRUNKO 

STEP 3 VALITSE NOSTOTAPA

GLACIER® PRO HD -ASENNUSSARJA

GLACIER® PRO HD -LEVYRUNKO

POLARIS® PRO HD 4500 LB. -VINSSI

XP 1000 ’18 VAKIOVARUSTE

2879106 219 € XP 1000 ’17, XP 900 ’13–18, XP 570 ’16, DIESEL ’14–18, 570 FULL-SIZE ’15, CREW XP 1000 & 900 ’13–18, CREW XP 570 ’16, CREW DIESEL ’14–18, CREW 570 FULL-SIZE ’15

»» 2883255 1290 €

KATSO ALLA

XP 1000 ‘18, XP 1000 ’17, XP 900 ’13–18, XP 570 ’16, DIESEL ’14–18, 570 FULL-SIZE ’15, CREW XP 1000 & 900 ’13–18, CREW XP 570 ’16, CREW DIESEL ’14–18,

GLACIER® PRO HD SÄHKÖ/HYDRAULINEN NOSTO

CREW 570 FULL-SIZE ’15

»» 2879220 789 €

TELAMATTOSARJA KÄYTÖSSÄ? GLACIER® PRO HD -JATKOSARJA KIINNIKERUNGOLLE

»» 2879871 589 €

»» 2883410 789 € XP 1000 ’18 XP 1000 ’17, XP 900 ’13–18, XP 570 ’16, DIESEL ’14–18, 570 FULL-SIZE ’15, CREW XP 1000 & 900 ’13–18, CREW XP 570 ’16, CREW DIESEL ’14–18, CREW 570 FULL-SIZE ’15

182.9 CM METALLI LEVY

STEP 4 VALITSE LEVY GLACIER® PRO HD HYDRAULINEN KÄÄNTÖSYLINTERI

»» 2883409 879 €

GLACIER® PRO HD -PUSKULEVY - POLY 182.9 CM

»» 2879317 759 €

XP 1000 ’18

»» 2879224 879 € XP 1000 ’17, XP 900 ’13–18, XP 570 ’16, DIESEL ’14–18, 570 FULL-SIZE ’15, CREW XP 1000 & 900 ’13–18, CREW XP 570 ’16, CREW DIESEL ’14–18, CREW 570 FULL-SIZE ’15

GLACIER® PRO HD -PUSKULEVY - METALLI 182.9 CM

»» 2879874 589 €

Vaatii kaukohallintasarjan (2879227 tai 2883247)

Vaatii kaukohallintasarjan (2879227 tai 2883247)

SIVUITTAISSÄÄDÖN LUKITUSSOKKA

»» 2204829 14,90 € POLARIS® PRO HD 4,500 LB. (2,041 KG) -SÄHKÖVINSSI

FULL-SIZE RANGER »» 2882715

• Aito Polaris vinssi laadukkailla ominaisuuksilla: Vetoteho 2041 kg. Langallinen kauko-ohjain, synteettinen vetoköysi ja automaattinen kuormituskatkaisin vakiona. Johtosarja tilattava erikseen.

989 €

SIDE BY SIDE -VINSSIT 40

989 €

570 Full-Size ’16–18, Crew 570 Full-Size ’16–18, 570/500/ETX ’15–18, LI-ION EV & EV ’15–18, Crew 570 ’15–18

989 €

XP 1000 ‘17, XP 900 ’13-18, XP 570 ’16, DIESEL ’14–18, 570 FULL-SIZE ’15, CREW XP 1000 & 900 ’13–18, CREW XP 570 ’16, CREW DIESEL ’14–18, CREW 570 FULL-SIZE ’15

RZR 570 »» 2879144

989 €

RZR 570 12-17, 800 08-14, RZR S/RZR 4 09-14

RZR »» 2881672

& 570 FULL-SIZE

RANGER »» 2881670

XP 1000 ’18

»» 2881666

MID-SIZE

989 €

ALL XP 1000 ’14–18, ALL TURBO EPS ’16–18, 1000 S EPS ’16–18, ALL 900 ’15–18

GENERAL »» 2881255

989 €

POLARIS GENERAL ’16–18, POLARIS GENERAL 4 ’17–18

AUTOMAATTINEN YLIKUORMITUKSEN KATKAISIN:

Vetonielu

Anturi

Pysäyttää vinssin vedon lopussa, estää voimansiirron rasitusta. Hyvä puskulevykäytössä; estää ylinoston. Vinssi pysähtyy kun anturi koskettaa vetonielua.

ALUMIININEN VETONIELU: Pidentää köyden elinikää, ei ruostu.

SYNTEETTINEN KÖYSI: Erinomaisen taipuisa, erittäin vahva ja kevyt.

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

Vinssi pysähtyy kun köyden anturi koskettaa vetonielua.


570 FULL-SIZE ’16–18, 570/500/ETX ’10–18, LI-ION EV & EV ’15–18, CREW 570 ’10–18, CREW 570 FULL-SIZE ’16–18

LISÄÄ KÄÄNTÖSYLINTERI

RANGER PUSKULEVYSARJAT / VINSSIT

RANGER MID-SIZE + 570 FULL-SIZE RZR FULL-SIZE, GENERAL

43.2 cm

43.2 cm

167.6 CM POLY-LEVY

167.6 CM METALLI LEVY

STEP 1 VALITSE MALLI/ASENNUSSARJA

STEP 2 VALITSE LEVYRUNKO 

MID-SIZE GLACIER ® PRO HD -ASENNUSSARJA

MID-SIZE GLACIER ® PRO HD -LEVYRUNKO

RANGER »» 2880261

RANGER 349 €

»» 2880260 629 € 570 FULL-SIZE ’16–18, 570/500/ ETX ’10–18, LI-ION EV & EV ’15–18, CREW 570 ’10–18, CREW 570 FULL-SIZE ’16–18

570 Full-Size ’16–18, 570/500/ETX ’10–18, Li-Ion EV & EV ’15–18, CREW 570 ’10–18, CREW 570 Full-Size ’16–18

RZR »» 2880262

RZR 349 €

900 XC ’15–17, S 900 ’15–18, 900 ’15–18, 4 900 ’15–18, S 1000 ’16–18

GENERAL »» 2881763

900 XC ’15–17, S 900 ’15–18, 900 ’15–18, 4 900 ’15–18, S 1000 ’16–18

GENERAL

GLACIER® PRO HD SÄHKÖ-/HYDRAULINEN KÄÄNTÖSYLINTERI

»» 2880266

STEP 3 VALITSE NOSTOTAPA

STEP 4 VALITSE LEVY

POLARIS® PRO HD 4500 LB. -VINSSI 

GLACIER ® PRO HD -PUSKULEVY - METALLI 167.6 CM

KATSO ALLA

789 €

»» 2880268

Vaatii kaukohallintasarjan (2879227)

»» 2880270

TELAMATTOSARJA KÄYTÖSSÄ? GLACIER PRO HD -JATKOSARJA LEVYRUNGOLLE

»» 2880267

619 €

GLACIER® PRO HD -PUSKULEVY - POLY 167.6 CM

349 €

»» 2880269

SIVUITTAISSÄÄDÖN LUKITUSSOKKA

»» 2205527

489 €

GLACIER ® PRO HD -PUSKULEVY - METALLI 182.9 CM

549 €

16,90 €

KAIKKI MALLIT

449 €

KAIKKI MALLIT

VINSSIEN TARVIKKEET JOHDOTON KAUKOSÄÄDIN VINSSEILLE

POWER CONTROLLER -KAUKOHALLINTASARJA

• Pienikokoinen (52x98x28 mm)

• Voit ohjata vinssin tai hydraulisen puskulevyn käyttöä vaihdevipuun asennettavan kaukohallinta laitteen avulla. Käy kaikkiin HD Ranger-vinsseihin. Pakkaus sisältää kaksi toimintopainiketta. Tarvittavat kaksi muuta tulevat kääntösylinterin tai nostimen mukana.

• Paristo 23A/12V • kantavuus 15 m.

»» 2879316

199 €

Polaris HD -sähkövinssit

»» 2883247 89 € XP 1000 ’18

»» 2879227 89 € XP 1000 ‘17, XP 900 ’13-18, XP 570 ’16, DIESEL ’14-18, 570 FULL-SIZE ’15, CREW XP 1000 & 900 ’13-18, CREW XP 570 ’16, CREW DIESEL ’14-18, CREW 570 FULL-SIZE ’15

»» 2881692 189 € Polaris Ranger HD -vinssit

VINSSIEN JOHTOSARJAT »» RANGER FULL–SIZE • 2879388

59 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 HL ’18, XP 1000 ’17, DIESEL ’14–17, CREW XP 1000 ’17

»» RANGER FULL–SIZE CREW • 2879685

59 €

CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’16–17

»» RANGER MID–SIZE • 2881684

45 €

ETX ’15–16, 570 ’15–18, 500 ’17–18

»» RANGER MID–SIZE CREW • 2881685

POLARIS® AUTO–STOP -AUTOMAATTINEN KUORMITUSKATKAISIN • Vaatii myös synteettisen vetoköyden (ei sis. tuotteeseen)

HUOM! TARVITAAN POLARIS® PRO HD -VINSSIEN ASENNUKSEEN

45 €

ETX ’15–16, CREW 570–4 ’15–18, 570 ’15–18, 500 ’17–18

SYNTEETTINEN VETOKÖYSI 4500-VINSSIT

»» 2879187 169 € 3500-VINSSIT

»» 2878888 119 €

»» RZR • 2881551

59 €

XP 1000 MY 16-17, RZR® 900, S 900, 900 XC MY 16-17, S 1000 MY16-17, XP TURBO MY16

»» RZR • 2879862

79 €

XP 1000 MY 14-15, 900, S 900, 900 XC MY 15

»» GENERAL • 2879388 59 € POLARIS GENERAL ’16–18

»» GENERAL • 2879685 59 € POLARIS GENERAL 4 ’17–18

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

41


®

RANGER FULL-SIZE -LISÄVARUSTEET OHJAAMOVARUSTEET

TUULILASI, KARKAISTU LASI »» 2882191

979 €

TAKAPANELI, KARKAISTU LASI »» 2879013

TUULILASI, POLY »» 2883278

529 €

»» 2879134

TUULILASI, POLY 1/2 KORKEA »» 2883301

329 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’18, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17, CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18

Perusversiossa kiiltävä musta sivupaneli. Saatavilla erikseen myös muita värejä.

439 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’18, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17, CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’16–17

SIVUOVET, AVATTAVAT SARANAIKKUNAT »» 2881253

2850 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17, CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’16–17XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’16–17

SPORT-KATTO, POLY »» 2882911

589 €

TAKAPANELI, POLY

449 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’18, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’15–17

SIVUOVET, AVATTAVATA IKKUNAT KAMPIMEKANISMILLA, PRO SHIELD »» 2882561

3390 €

XP 1000 ’18

CLEARVIEW-LÄPINÄKYVÄT OVET, AVATTAVAT SARANAIKKUNAT »» 2882188

2890 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17

»» 2882901

2890 €

XP 1000 ’18

OHJAAMOKOKONAISUUS RANGER FULL-SIZE SX Kuvan Pro-Fit hyttikokonaisuus (sh. 6 606 €) koostuu seuraavista varusteista:

SÄHKÖVINSSI, PUSKULEVYSARJA Ks. sivut 40-41

42

»» 2882191 TUULILASI, KARKAISTU LASI »» 2882911 KATTO SPORT ROOF »» 2879134 TAKAPANELI, POLY »» 2882188 SIVUOVET, CLEARVIEW.POLY »» 2879754 TUULILASINPYYHINSARJA »» 2880023 LÄMMITINSARJA KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

979 € 449 € 439 € 2 890 € 659 € 1 190 €


RANGER FULL-SIZE -LISÄVARUSTEET

TAVARANKULJETUS

SUOJAUS

TIP-DOWN TAVARATELINE  Monipuoliseen tavarankuljetukseen. Kätevä Lock & Ride kiinnitys. Telineen ollessa ylhäällä voit kiinnittää siihen erityyppisiä työkaluja pystyasentoon. Alas laskettuna se muodostaa lisäksi ylätason lavan yläpuolelle.

»» 2881531

479 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’18, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17, CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’16–17, 570 FULL SIZE ’17–18

TUULILASINPYYHINSARJA »» 2882754 XP 1000 ’18

659 €

Tarvitaan katon sähkösarja 2882904

»» 2879754

659 €

KARJAPUSKURI

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17, CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’16–17

ETEEN

»» 2882531

369 €

TAKAPUSKURI »» 2882529

279 €

XP 1000 ’18

LÄMMITINSARJA »» 2882753

1090 €

XP 1000 ’18

»» 2880023

1190 €

XP 900 ‘13–18, XP 570 ‘15–16, XP 1000 HL ‘18, XP 1000 ‘17, DIESEL ‘14–17, CREW XP 900 ‘14–18, CREW XP 570, ‘15–16, CREW XP 1000 ‘17–18, CREW DIESEL ‘16–17, Tarvitaan johtosarja

CARGOMAX SYSTEM LAVAN SIVULAIDAT Lavan lisälaidat joissa tukitanko niiden välissä. Siirrettävät kuormakoukut laitojen ulkopuolella joihin voi ripustaa varusteita

»» 2882177

HELMAPUSKURIT »» 2882530

299 €

XP 1000 ’18

689 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’18, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17, CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’13–17, CREW 570 ’16–17, CREW 570 FULL SIZE ’18, 800 ’13–14, 570 FULL SIZE ’17–18, CREW 570 FULL SIZE ’18, 800 ’13–14, 570 FULL SIZE ’17–18

TAVARALAATIKKO »» 2879230

389 €

XP 1000 ’18, XP 900 ’13-18, XP 570 ’15-16, XP 1000 HL ’18, XP 1000 ’18, XP 1000 ’17, , DIESEL ’15-18, CREW XP 900 ’15-18, CREW XP 570 ’15-16, CREW XP 1000 ’17-18, CREW DIESEL ’16-18

KARJAPUSKURI ETEEN

MOOTTORISAHATELINE, LOCK & RIDE »» 2879354

189 €

Ranger-mallit.

LAVAN JATKOKAIDE Kätevä Lock & Ride kiinnitys. Jatkokaide voidaan kiinnittää useaan eri kohtaan lavalle. Voit käyttää sitä joko tilanjakajana tai laskea takalaidan alas jolloin se toimii lisälaitana kuljetettaessa pitkiä esineitä.

»» 2882752

299 €

XP 1000 ’18

»» 2879117

XL-TAVARALAATIKKO KS. SIVU 30

Ranger

369 €

TAKAPUSKURI »» 2878840

219 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17, CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’16–17

299 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17, CREW XP 900 ’14–18, CREW XP 570 ’15–16, CREW XP 1000 ’17–18, CREW DIESEL ’13–17, CREW 570–6 ’17, CREW 570 FULL SIZE ’18, 800 ’13–14

HELMAPUSKURIT

TAUSTAPEILI  »» 2879969

»» 2878839

119 €

»» 2878843

299 €

XP 900 ’13–18, XP 570 ’15–16, XP 1000 ’17, XP 1000 HL ’18, DIESEL ’14–17

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

43


RZR FULL-SIZE -LISÄVARUSTEET TUULILASIT

TAKAPANELI, POLY

KATOT

»» 2879447 KARKAISTU TUULILASI, WIPER READY »» 2883110, TUULILASI L&R, POLY »» 2883109, TUULILASI 1/2 KORKEA L&R, POLY

799 € 469 € 239 €

XP® 4 1000/TURBO ’14–18, XP 1000/TURBO ’14–18, 900 XC ’15–17, S 900 ’15–18, 900 ’15–18, 4 900 ’15–18, S 1000 16–18

»» 2883073 SPORT-KATTO, POLY

439 €

2-seat: XP 1000/Turbo ’14–18, 900 XC ’15–17, S 900 ’15–18, 900 ’15–18, S 1000 ’16–18. Ei suositella käytettäväksi jos asennetaan ovien yläosat.

»» 2881582-458 ALUMIINIKATTO

»» 2881613

389 €

900 XC ’15–17, S 900 ’15–18, 900 ’15–18, 4 900 ’15–18, S 1000 ’16–18

»» 2881614

589 €

XP 4 1000/TURBO ’14–18, XP 1000/TURBO ’14–18

Suositellaan käytettäväksi jos asennetaan ovien yläosat.

SIVUPEILIT, TAITETTAVA MALLI »» 2881198 XP 4 1000/Turbo ’14–18, XP 1000/Turbo ’14–18, 900 XC ’15–17, S 900 ’15–18, 900 ’15–18, 4 900 ’15–18, S 1000 ’16–18

SIVUOVET

KARJAPUSKURI* ETEEN

»» 2880166-458

»» 2879509 SIVUOVIEN ALAOSAT »» 2879902 SIVUOVIEN YLÄOSAT, CANVAS

396 €

539 € 699 €

XP 1000/Turbo ’14–18, S 900 ’15–18, S 1000 ’16–18

DeLuxe Etupuskuri, musta, RZR Full-Size, musta*

TAKAPUSKURI* »» 2880164-458

396 €

DeLuxe Takapuskuri, musta, RZR Full-Size, musta*

HELMAPUSKURIT* »» 2879498-458

396 €

Low Profile, RZR Full-Size, musta* (1.)

»» 2879456-458

429 €

Extreme Kick-Out, RZR Full-Size, musta* (2.) *SAATAVANA MYÖS MUITA VÄRIVAIHTOEHTOJA, KYSY JÄLLEENMYYJÄLTÄSI LISÄÄ

SÄHKÖVINSSIT, PUSKULEVYSARJAT Ks. sivut 40-41 (1.)

TAVARANKULJETUS 1 »» 2881204, OGIO TAVARALAUKKU 2 »» 2881193, TAVARALAATIKKO, LOCK&RIDE

»» 2881128-070, XL TAKATELINEEN TAVARALAATIKKO

1

439 € 379 € 299 €

(2.)

2 3

Ks. sivu 30

3 »» 2879516, VARUSTELAUKKU OVER HEAD BAG

169 €

OHJAAMOKOKONAISUUS RZR 900 S »» 4 643 € Koostuu seuraavista varusteista:

»» 2879447 KARKAISTU TUULILASI, WIPER READY »» 2881582-458 ALUMIINIKATTO »» 2881613 TAKAPANELI, POLY »» 2879509 SIVUOVIEN ALAOSAT »» 2879902 SIVUOVIEN YLÄOSAT, CANVAS »» 2881552 LÄMMITIN/HUURTEENPOISTOSARJA »» 2879526 TUULILASIN PYYHINSARJA 44

799 € 589 € 389 € 539 € 699 € 899 € 729 €

TAUSTAPEILI CONVEX »» 2881540 RZR Full-SIZE

129 €

LÄMMITIN/ HUURTEENPOISTOSARJA

TUULILASIN PYYHINSARJA RZR

»» 2881552

»» 2879526

899 €

900 XC ’15–17, S 900 ’15–18, 900 ’15–18, S 1000 ’16–18. (Ei Turbo-mallit)

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

RZR Full-SIZE

729 €


TUULILASIT

TAKAPANELIT

KATTO

»» 2881108, TUULILASI, TIP-OUT (AVATTAVA), KARKAISTU LASI »» 2881109 TUULILASI, KARKAISTU LASI »» 2881110, TUULILASI , PRO-FIT POLY »» 2881111, TUULILASI ½ KORKEA PRO-FIT, POLY

1 339 € 939 € 549 € 249 €

»» 2881103 KATTO SPORT ROOF

»» 2881112 POLY 379 € »» 2881113 KARKAISTU LASI

419 €

469 €

RZR FULL-SIZE / GENERAL -LISÄVARUSTEET

GENERAL-LISÄVARUSTEET

SIVUOVET

PUSKULEVYSARJA, SÄHKÖVINSSI

»» 2882528 AVATTAVAT SARANAIKKUNAT

Ks. sivut 40-41

3490 €

PUSKURIT (2.)

(1.)

SPORT-ETUPUSKURI

SPORT-TAKAPUSKURI

LOW PROFILE -HELMAPUSKURIT

EXTREME KICK-OUT -HELMAPUSKURIT

»» 2881094 ALAOSA (1.) 369 € »» 2881525 YLÄOSA (2.) 369 €

»» 2881095

»» 2881102

»» 2881101

1

359 €

2

419 €

469 €

TAVARANKULJETUS

3

1 »» 2881527, L&R TAVARALAATIKKO 2 »» 2881128-070, XL TAVARALAATIKKO

429 € 299 €

Ks. Sivu 30.

3 »» 2881547, LAVAN SÄÄDETTÄVÄ LISÄLAITA L&R

379 €

OHJAAMOKOKONAISUUS GENERAL SX »» 7 045 € Koostuu seuraavista varusteista:

TAUSTAPEILI CONVEX »» 2881540 General

129 €

LÄMMITIN/ HUURTEENPOISTOSARJA

TUULILASIN PYYHINSARJA

»» 2881316

»» 2881090

General

1099 €

General

749 €

»» 2881109 KARKAISTU TUULILASI »» 2881103 KATTO SPORT ROOF »» 2881112 TAKAPANELI, POLY »» 2882528 SIVUOVET, SARANOIDUT, AVATTAVAT IKKUNAT »» 2881316 LÄMMITIN/HUURTEENPOISTO SARJA »» 2881090 TUULILASIN PYYHINSARJA

KAIKKI TUOTTEET, TARKEMMAT TIEDOT TUOTTEISTA, KATSO: www.polaris.fi/varusteet-ja-tarvikkeet

939 € 389 € 379 € 3490 € 1099 € 749 € 45


VARAOSAT ILMANSUODATIN

HIHNA

ÖLJYNSUODATIN

AKKU

JARRUPALAT ETEEN

JARRUPALAT TAAKSE

Sportsman 850 / Sportsman XP 1000 / SCRAMBLER 850 / SCRAMBLER XP 1000

7082101

3211160

2520799

4011496

2203628

2203628

Sportsman XP 1000 High Lifter Edition

7082101

3211160

2520799

4011496

2205606

2205606

Sportsman 570 / Sportsman 570 EPS / Sportsman TOURING 570 / Sportsman X2 570 EPS

7082101

3211113

2520799

4140006

2202412

1911292

Sportsman 570 SP / Sportsman TOURING 570 SP

7082101

3211113

2520799

4011138

2202412

1911292

ILMANSUODATIN

HIHNA

ÖLJYNSUODATIN

AKKU

JARRUPALAT ETEEN

JARRUPALAT TAAKSE

RANGER XP 900 / RANGER XP 900 EPS

7081706

3211149

2540086

4014609

2205949

2202413

RANGER DIESEL 1000

7081706

3211193

3040038

4015591

2205949

2202413

RANGER 570 EPS

7081706

3211143

2540086

4012622

2203318

2202413

ILMANSUODATIN

HIHNA

ÖLJYNSUODATIN

AKKU

JARRUPALAT ETEEN

JARRUPALAT TAAKSE

Polaris ACEETX 325

7082037

3211149

2521231

4140006

2205949

2202413

Polaris ACE 570

7082037

3211149

2540086

4140006

2205949

2202413

ILMANSUODATIIN

HIHNA

ÖLJYNSUODATIN

AKKU

JARRUPALAT ETEEN

JARRUPALAT TAAKSE

RZR 900

7082115

3211172

2540086

4015591

1911085

2203318

RZR XP TURBO

1240957

3211186

2540086

4014132

2206231

2205949

RZR 570

7081706

3211143

2540086

4012622

2203318

2202412

SPORTSMAN

RANGER

ACE JA ETX

RZR

46

46


SPORTSMAN / RANGER / ACE + ETX / RZR -VARAOSAT

HUOLLA POLARIS-LAITTEESI OIKEN

ILMANSUODATTIMET

ÖLJYNSUODATTIMET

Polaris varaosat ovat tarkasti testattuja sekä valmistettu juuri sinun laitettasi varten parhaista materiaaleista. Käytä aina alkuperäisiä Polaris varaosia laitteesi moitteettoman toiminnan ja huollon varmistamiseksi.

• Poistaa ilman epäpuhtauksista ja varmistaa moottorin häiriöttömän toiminnan • Alkuperäinen Polaris suodatin sopii aina paikalleen ja estää tehokkaasti moottorin kulumista

• Alkuperäisessä Polaris suodattimessa on parempi puhdistusteho ja öljynvirtaus kuin tarvikesuodattimissa aikaansaaden riittävän öljynkierron kaikissa olosuhteissa • Varmistaa heti riittävän öljynkierron myös kylmästarteissa

AKUT

JARRUPALAT

HIHNAT

• Suunniteltu, testattu ja valmistettu tuottamaan tarvittavan maksimitehon kaikissa olosuhteissa • Sopii varmasti paikalleen, on kestävä ja pitkäikäinen vaativassa käytössä

• Suunniteltu ja testattu toimimaan tehokkaasti kaikissa olosuhteissa: märkänä, kuumassa ja kylmässä • Sintratut metalliset palat takaavat parhaan suorituskyvyn äärimmäisissä ajo olosuhteissa • Suunniteltu jarruttamaan mahdollisimman tehokkaasti ja äänettömästi sekä kestämään pitkään

• Tarkka valmistustoleranssi varmistaa hihnojen tarkat mitat jolloin tehonsiirtokyky on paras mahdollinen • Valmistettu Kevlarista, jolloin hinnojen kestävyys ja tehosiirto on huippuluokkaa

POLTTOAINESUODATTIMET

MOOTTORINLÄMMITTIMET

Puhdas polttoainesuodatin varmistaa polttoaineen syötön. Vaihtoväli 100 h tai vähintään vuosittain. 2530009, Yleinen 1985-2013 2520223, Sportsman 700 2004-2005, Frontier kelkat 2520464, Sportsman EFI 2005-2013

Mönkijät: Ranger:

TULPAT

LISÄTARVIKKEET

3070172 BKR6E, Sportsman 500 / 550 XP / EFI, 2004-2013 3021671 RC7YC3, Sportsman 700 / 800, 2006-2013 3022225 REA8MCX, Sportsman XP 850, 2010-2011

2460785, 230 v. verkkoliitäntäsarja 1450020, Automaattilaturi 2460803, Jatkojohto laturille 1 m 2460802, Jatkojohto laturille 0,5 m 2460853, Y-liitin 2460829, Sisäpistoke 2460760, Haaroitussarja

2420885, Sportsman 570, RZR 570, ACE 570, 1-syl. 20142414863, Sportsman 400 / 500, 1-syl. 19962414872, Sportsman XP 850 2-syl. 20092414874, Sportsman XP 550 1-syl. 20092414876, Sportsman 800 2-syl. 20102414863, Ranger 400-500 1-syl. 20002411382, Ranger Diesel 900, 2011-2014 4010893, Ranger 700-800 2-syl. 2002-

47


POLARIS.FI MAASTOAJONEUVOT 2017

TEKNISET TIEDOT Ranger 570 EFI EPS T1a/T1b Moottori Tyyppi Ajoneuvo (T1/3a 40km/h - T1/3b 60km/h) Henkilömäärä (rekisteröity) Jäähdytys Polttoainejärjestelmä

Ranger 570 EFI EPS LE T1a/T1b

Ranger 570 EFI FullSizeT1a/T1b

Ranger EV T1 sähkö 48 V AC

567 cm3

567 cm3

567 cm3

1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

40km/h ja 60km/h

40km/h ja 60km/h

40km/h ja 60km/h

kahdelle

kahdelle

neste EFI

Ranger XP 900 EPS T1 ja T1b

Ranger XP 1000 EPS T1b

Ranger Diesel HD EPS T1b

875 cm3 DOHC

999 cm3 DOHC

1028 cm3 DOHC

2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

3-sylinterinen diesel

40km/h

60km/h

60km/h

60km/h

kolmelle

kahdelle

kolmelle

kolmelle

kolmelle

neste

neste

-

neste

neste

neste

EFI

EFI

-

EFI

EFI

ruiskutus

Polttoainetankki (l)

34,1

34,1

34,1

48V/110Ah

37,9

62,8

37,9

Ohjaustehostin EPS

vakio

vakio

-

-

vakio

vakio

vakio

Moottorijarrutus EBS

-

vakio

-

-

vakio

vakio

vakio

Alamäkijarru ADC

-

vakio

-

-

-

-

vakio

automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

CR automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

CR automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

CR automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

suoraveto

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

Vaihteet

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

eteen, vapaa, peruutus (max rangelo-hi ajoalueet)

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

Vetotapa

kardaani

kardaani

kardaani

kardaani

kardaani

kardaani

kardaani

Etujousitus

MacPherson erillisjousitus, 229 mm

MacPherson erillisjousitus, 229 mm

MacPherson erillisjousitus, 229 mm

MacPherson, 229 mm joustovaralla

säädettävä säädettävä säädettävä erillisjousitus, erillisjousitus, erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, kaksois A-tukivarret, kaksois A-tukivarret, 254 mm joustovaralla 279 mm joustovaralla 254 mm joustovaralla

Takajousitus

kaksois A-tukivarret, Kall. Vakaaja, 254 mm

kaksois A-tukivarret, Kall. Vakaaja, 254 mm

kaksois A-tukivarret, Kall. Vakaaja, 254 mm

kaksois A-tukivarret, 229 mm joustovaralla

erillisjousitus, erillisjousitus, erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, kaksois A-tukivarret, kaksois A-tukivarret, 254 mm joustovaralla 279 mm joustovaralla 254 mm joustovaralla

Jarrut

hydrauliset levyjarrut, hydrauliset levyjarrut, hydrauliset levyjarrut, käsijarru käsijarru käsijarru

hydrauliset levyjarrut

hydrauliset levyjarrut, hydrauliset levyjarrut, hydrauliset levyjarrut, käsijarru käsijarru käsijarru

Vetojärjestelmä Voimansiirto

Eturenkaat

25 x 8-12 Carlisle 489

25 x 8-12 Carlisle 489

25 x 8-12 Carlisle 489

25 x 9-12

25 x 10-12 Carlisle 489

27 x 9-12 Maxxis MU51

26 x 9-12 Carlisle PXT

Takarenkaat

25 x 11-12 Carlisle 489

25 x 11-12 Carlisle 489

25 x 11-12 Carlisle 489

25 x 9-12

25 x 11-12 Carlisle 489

27 x 11-12 Maxxis MU51

26 x 11-12 Carlisle PXT

Vanteet

teräs

alumiini

teräs

teräs

teräs

alumiini

teräs

Akseliväli (mm)

1854

1854

2020

1829

2060

2060

2060

Kuivapaino/EUT** (kg)

516

516

517

783

628

628

670

2790 x 1470 x 1850

2790 x 1470 x 1850

2900 x 1520 x 1880

2790 x 1470 x 1850

2960 x 1520 x 1930

3050 x 1580 x 1960

2960 x 1520 x 1930

Istuinkorkeus (mm)

-

-

-

-

-

-

-

Etuteline (kg)

-

-

-

-

-

-

-

Mitat (mm)

Takateline /-lava (kg)

227

227

363

227

454

454

454

Lavan mitat pxl (mm)

810 x 1070

810 x 1070

930 x 1370

810 x 1070

930 x 1370

930 x 1370

930 x 1370

Maavara (mm)

254

254

254

254

305

330

305

Vetokoukku

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

Virranulosotto

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

Integroitu puskulevyn kiinnitys

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

Nopeusmittari

vakio

vakio

vakio

ei / vakio

vakio

vakio

vakio

Tuntimittari

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

Pa-mittari

sähköinen

sähköinen

sähköinen

-

sähköinen

sähköinen

sähköinen

akun varaustila, moottorin lämpö, vaihde,AWD

akun varaustila, moottorin lämpö, vaihde,AWD

akun varaustila, moottorin lämpö, vaihde,AWD

akun varaustila, varaajan lataustila

akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli

akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli

akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

Varoitusvalot/-näytöt Mittaristo Muuta Väri Hytti/lämmitys

ADC ja EBS jarrut Green

Navy Blue

Green

Gray

Green

Black

Green

Pakettihinta

Pakettihinta

Pakettihinta

Saatavana

Saatavana

Saatavana

Saatavana

* kallistuksen vakaaja edessä ja takana

48

CR = Close Ratio AWD EPS = Sähkötoiminen ohjaustehostin Turf = 1x4 -vetoalue *) EU Directive 76/432/EEC **) EUT-paino siäsltää polttoaineen ja kuljettajan


RANGER / GENERAL / RZR Ranger CREW XP 1000 EPS T1b

General XP 1000 EPS Prem. T1b

General XP 1000 DL EPS T1b

General XP 1000 DL EPS ABS T1b

General XP 4 1000 DL EPS T1b

RZR 570 EFI T1

RZR 900 S EFI T1b (LE)

RZR XP Turbo EPS T1b

999 cm3

999 cm3

999 cm3

999 cm3

999 cm3

567 cm3

875 cm3

925 cm3

2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

2-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

2-sylinterinen, DOHC, TURBO

60km/h

60km/h

60km/h

80km/h

60km/h

60km/h

60km/h

60km/h

kuudelle

kahdelle

kahdelle

kahdelle

neljälle

kahdelle

kahdelle

kahdelle

neste

neste

neste

neste

neste

neste

neste

neste

EFI

EFI

EFI

EFI

EFI

EFI

EFI

EFI

37,9

36

36

36

36

27,4

36

36

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

-

vakio

vakio

-

vakio

vakio

vakio

vakio

-

vakio

-

-

-

-

-

-

-

-

-

CR automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

CR automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

CR automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

CR automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

CR automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

automaattinen 4-veto/2-veto/Turf 1x4

CR automaattinen 4-veto/ 2-veto/Turf 1x4

High Perf. automaattinen 4-veto/2-veto

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

autom. PVT variaattori

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki

kardaani

kardaani

kardaani

kardaani

kardaani

kardaani

kardaani

kardaani

säädettävä erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 254 mm joustovaralla

säädettävä iskunvaimennus, kaksois A-tukivarret, 341 mm joustov.

sääd. Fox Podium sääd.Fox Podium QS3 sääd. Fox Podium QS3 iskunvaimennus, iskunvaimennus, QS3 iskunvaimennus, kaksois A-tukivarret, kaksois A-tukivarret, kaksois A-tukivarret, 341 mm joustov. 341 mm joustov. 341 mm joustov.

kaksois A-tukivarret, 229 mm joustovaralla, kallistuksen vakaaja

sääd. W.E. iskunvaim. kaksois A-tukivarret, 311 mm joustov.

sääd. W.E. iskunvaim., kaksois A-tukivarret, 406 mm joustov. *

kaksois A-tukivarret, kall. vakaaja, 254 mm

sääd. erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, 335 mm joustovaralla

sääd.Fox Podium sääd.Fox Podium sääd. Fox Podium QS3 erillisjousitus, QS3 erillisjousitus, QS3 erillisjousitus, kaksois A-tukivarret, kaksois A-tukivarret, kaksois A-tukivarret, 335 mm joustovaralla 335 mm joustovaralla 335 mm joustovaralla

kaksois A-tukivarret, 240 mm joustovaralla, kallistuksen vakaaja

sääd. W.E. erillisj. sääd. W.E. erillisj. kaksois A-tukivarret, kaksois A-tukivarret, 335 mm joustovaralla 457 mm joustovaralla*

hydrauliset levyjarrut, hydrauliset levyjarrut, hydrauliset levyjarrut, käsijarru käsijarru käsijarru

ABS hydrauliset levyjarrut, käsijarru

hydrauliset levyjarrut, hydrauliset levyjarrut, käsijarru käsijarru

hydrauliset levyjarrut

hydrauliset levyjarrut

26 x 9-12 Carlisle PXT

27 x 9-14 Coronado

27 x 9-14 Coronado

27 x 9-14 Coronado

27 x 9-14 Dirt Commander

25 x 8-12

27 x 9-12 Dirt Commander

29 x 9-14 Maxxis BigHorn E

26 x 11-12 Carlisle PXT

27 x 11-14 Coronado

27 x 11-14 Coronado

27 x 11-14 Coronado

27 x 11-14 Dirt Commander

25 x 10-12

27 x 11-12 Dirt Commander

29 x 11-14 Maxxis Big Horn E

alumiini

alumiini

alumiini

alumiini

alumiini

alumiini

alumiini

alumiini

2870

2060

2060

2060

2870

1960

2007

2286

725

676

700

700

842

480

546

679

3770x1550x1930

3000x1587x1870

3000x1587x1905

3000x1587x1905

3815x1587x1905

2730x1270x1750

2692 x 1524 x 1816

3022 x 1626 x 1873

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

454

272

272

272

272

136

136

136

930 x 1370

698 x 1009

698 x 1009

698 x 1009

698 x 1009

510 x 1020

525 x 940

720 x 570

287

305

305

305

305

267

318

343

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

sähköinen

sähköinen

sähköinen

sähköinen

sähköinen

sähköinen

sähköinen

sähköinen

akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD

akun varaustila, kello, ulkolämpötila, moottorin lämpö, vaihde, huoltoväli

akun varaustila, kello, ulkolämpötila, moottorin lämpö, vaihde, huoltoväli

akun varaustila, kello, ulkolämpötila, moottorin lämpö, vaihde, huoltoväli

akun varaustila, kello, ulkolämpötila, moottorin lämpö, vaihde, huoltoväli

akun varaustila, kello, ulkolämpötila, moottorin lämpö, vaihde, huoltoväli

akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli

akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC

sähkövinssi

sähkövinssi, katto, audio, bluetooth, etupuskuri, keskipeili

sähkövinssi, katto, audio, bluetooth, etupuskuri, keskipeili

sähkövinssi

Nara Bronze

Blue

Matte Titanium

Matte Titanium

Silver Pearl

White Lightning

White Lightning (LE Grey)

Grey

Saatavana

Saatavana

Saatavana

Saatavana

Saatavana

Saatavana

Saatavana

Saatavana

Esitteen kuvissa olevat mallit saattavat poiketa maahantuotavista myyntimalleista. Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen ja teknisten tietojen muutoksiin ilman erillistä tiedotusta.

49


POLARIS.FI MAASTOAJONEUVOT 2017

TEKNISET TIEDOT 567 cm3 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

Spm 570 EFI EPS T3a/T3b (LE) 567 cm3 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

Spm 570 EFI EPS SP T3a/T3b 567 cm3 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

Spm 570 EFI Tour. EPS T3a/T3b 567 cm3 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

40km/h ja 60km/h

40km/h ja 60km/h

40km/h ja 60km/h

40km/h ja 60km/h

40km/h ja 60km/h

40km/h

40km/h

kahdelle

kahdelle

kahdelle

kahdelle

kahdelle

kahdelle

yhdelle

Spm 570 EFI T3a/T3b Moottori Tyyppi Ajoneuvo (T3/T3a 40km/h - T3b 60km/h) Henkilömäärä (rekisteröity) Jäähdytys Polttoainejärjestelmä Polttoainetankki (l) Ohjaustehostin EPS Moottorijarrutus EBS Mäkijarru ADC

neste neste neste neste EFI EFI EFI EFI 17 17 17 25,5 vakio vakio vakio vakio vakio vakio vakio vakio automaattinen automaattinen CR automaattinen CR automaattinen 4-veto/2-veto 4-veto/2-veto 4-veto/2-veto 4-veto/2-veto autom. PVT autom. PVT autom. PVT autom. PVT variaattori variaattori variaattori variaattori 2-eteen, vapaa, 2-eteen, vapaa, 2-eteen, vapaa, 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki peruutus ja parkki peruutus ja parkki eruutus ja parkki kardaani kardaani kardaani kardaani MacPherson, 208 mm MacPherson, 208 mm MacPherson, 208 mm MacPherson, 208 mm joustovaralla joustovaralla joustovaralla joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, kaksois A-tukivarsilla, kaksois A-tukivarsilla, kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla 241 mm joustovaralla 241 mm joustovaralla 241 mm joustovaralla

neste neste EFI EFI 25,5 25,5 vakio vakio vakio vakio vakio vakio CR automaattinen CR automaattinen 4-veto/2-veto/Turf 1x4 6-veto/4x takaveto autom. PVT autom. PVT variaattori variaattori 2-eteen, vapaa, 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki peruutus ja parkki kardaani kardaani MacPherson, 208 mm MacPherson, 208 mm joustovaralla joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla 241 mm joustovaralla

neste EFI 17 vakio automaattinen 4-veto/2-veto/Turf 1x4 autom. PVT variaattori 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki kardaani MacPherson, 208 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 241 mm joustovaralla

Jarrut

hydrauliset levyjarrut

hydrauliset levyjarrut

hydrauliset levyjarrut

hydrauliset levyjarrut

Eturenkaat

25 x 8-12 Carlisle 489 25 x 8-12 Carlisle 489

26 x 8-12 PXTe

25 x 8-12 489e

4 kpl 26 x 11-12 PXTe

25 x 10-12 489e

teräs (alumiini) 2019 489 (495) 2950 x 1245 x 1245 857 41

teräs 1562 388 2290 x 1220 x 1730 55

Vetojärjestelmä Voimansiirto Vaihteet Vetotapa Etujousitus Takajousitus

Takarenkaat Vanteet Akseliväli (mm) Kuivapaino (kg) Mitat (mm) Istuinkorkeus (mm) Etuteline (kg) Tavaratila edessä (tiivis) l. Takateline (kg) Tavaratila takana (tiivis boxi) l. Lavan mitat pxl (mm) Maavara (mm) Vetokoukku Virranulosotto Integroitu puskulevyn kiinnitys Nopeusmittari Tuntimittari Pa-mittari

Varoitusvalot/-näytöt

Mittaristo

Väri Hytti/lämmitys CR - Close ratio erittäin nopeasti kytkeytyvä neliveto

hydrauliset levyjarrut

hydrauliset levyjarrut

hydrauliset levyjarrut

26 x 8-14 CST

25 x 8-12 Carlisle 489

alumiini 1283 331 2108 x 1219 x 1219 870 41

25 x 10-12 Carlisle 489 teräs 1422 344 2184 x 1219 x 1444 857 41

26 x 8-14 Maxxis ECON 26 x 11-14 Maxxis ECON alumiini 1346 385 2300 x 1209 x 1451 857 41

24

24

24

24

24

24

82

82

82

82

180

363

110

8

8

8

8

8

279 vakio vakio

279 vakio vakio

292 vakio vakio

279 vakio vakio

95 x 50 292 vakio vakio

970 x 1000 292 vakio vakio

260 vakio vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio

vakio vakio sähköinen

vakio vakio sähköinen

vakio vakio sähköinen

vakio vakio sähköinen

vakio vakio sähköinen

akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,AWD

akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,AWD

akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,AWD

akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde,AWD

LCD RIC

LCD RIC

LCD RIC w.bluetooth

LCD RIC

Stealth Black

White

25 x 10-12 Carlisle 489 teräs 1283 318 2108 x 1219 x 1219 857 41

25 x 10-12 Carlisle 489 teräs (LE alumiini) 1283 325 2108 x 1219 x 1219 857 41

24

26 x 10-14 CST

LE mallissa sähkövinssi

Muuta

50

Spm X2 570 EFI EPS Spm 570 EFI 6x6 EPS Spm ACE 570 EFI Nordic Pro T3a/T3b T3 (LE) T3a/T3b 567 cm3 567 cm3 567 cm3 1-sylinterinen, DOHC, 1-sylinterinen, DOHC, 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen 4-tahtinen 4-tahtinen

Green, Red

Red, Green, Blue (LE White)

vakio vakio sähköinen akun varaustila, akun varaustila, moottorin lämpö, kello, moottorin kello, vaihde, AWD (LE lämpö, vaihde, AWD, sähkövinssi 3500lbs huoltoväli ja karjapuskuri) LCD RIC LCD RIC sähkövinssi 3500 lbs, lohkölämmitin 230v, lämpökahvat, peukalon lämmitin, kippilava, sääd. Istuin White

Green (Black)

vakio vakio sähköinen akun varaustila, moottorin lämpö, kello, vaihde, AWD

Blue Pakettihinta

White

Pakettihinta

CR = Close Ratio AWD EPS = Sähkötoiminen ohjaustehostin Turf = 1x4 -vetoalue *) EU Directive 76/432/EEC **) EUT-paino siäsltää polttoaineen ja kuljettajan


SPORTSMAN / ACE / SCRAMBLER / YOUTH Spm XP 1000 EPS T3b (LE) 952 cm3 twin 2-sylinterinen, SOHC, 4-tahtinen

Spm XP 1000 Tour. T3b 952 cm3 twin 2-sylinterinen, SOHC, 4-tahtinen

Scrambler XP 1000 EPS T3b 952 cm3 twin 2-sylinterinen, SOHC, 4-tahtinen

169 cm3 1-sylinterinen, DOHC, 4-tahtinen

Sportsman 110 EFI maasto 112 cm3 1-sylinterinen, 4-tahtinen

Outlaw 110 EFI maasto 112 cm3 1-sylinterinen, 4-tahtinen

60km/h

60km/h

60km/h

kahdelle

kahdelle

kahdelle

kahdelle

yhdelle

neste EFI 19,9 vakio vakio vakio CR automaattinen 4-veto/2-veto autom. PVT variaattori 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki kardaani kaksois A-tukivarsilla, 229 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 260 mm joustovaralla hydrauliset levyjarrut, käsijarru 26 x 8-14 CST (LE 27 x 9-14 Maxxis Vipr) 26 x 11-14 CST (LE 27x11-14 Maxxis Vipr) alumiini 1346 374 (379) 2114 x 1209 x 1289 940 55

neste EFI 19,9 vakio vakio vakio CR automaattinen 4-veto/2-veto autom. PVT variaattori 2-eteen, vapaa, peruutus ja parkki kardaani kaksois A-tukivarsilla, 229 mm joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, 260 mm joustovaralla

neste ilmajäähdytys EFI EFI 19,9 9,5 vakio vakio vakio CR automaattinen takaveto 4-veto/2-veto autom. PVT autom. PVT variaattori variaattori 2-eteen, vapaa, eteen, vapaa ja peruutus ja parkki peruutus kardaani ketju kaksois A-tukivarsilla, A-tukivarret, 127 mm 229 mm joustovaralla joustovaralla kaksois A-tukivarsilla, keinuhaarukka, 127 260 mm joustovaralla mm joustovaralla

hydrauliset levyjarrut

hydrauliset levyjarrut

hydrauliset levyjarrut

26 x 8-14 PXTe

26 x 8-14 CSTe

26 x 11-14 PXTe

RZR 170 EFI maasto

Outlaw 50 maasto

ACE 150 EFI maasto

49 cm3 1-sylinterinen, 4-tahtinen

149,6 cm3 1-sylinterinen, 4-tahtinen

yhdelle

yhdelle

yhdelle

ilmajäähdytys EFI 7,8 -

ilmajäähdytys EFI 5,9 -

ilmajäähdytys 12 mm Mikuni VM 4,5 -

ilmajäähdytys EFI 9,5 -

takaveto

takaveto

takaveto

takaveto

autom. PVT variaattori eteen, vapaa ja peruutus ketju A-tukivarret, 127 mm joustovaralla keinuhaarukka, 152 mm joustovaralla mekaaniset rumpujarrut

autom. PVT variaattori eteen, vapaa ja peruutus ketju A-tukivarret, 127 mm joustovaralla keinuhaarukka, 152 mm joustovaralla mekaaniset rumpujarrut

autom. PVT variaattori eteen, vapaa ja peruutus ketju A-tukivarret, 76 mm joustovaralla keinuhaarukka, 76 mm joustovaralla mekaaniset rumpujarrut

autom. PVT variaattori eteen, vapaa ja peruutus ketju A-tukivarret, 130 mm joustovaralla keinuhaarukka, 152 mm joustovaralla

19 x 7-8

19 x 7-8

19 x 7-8

16 x 6,5-7

22 x 7-9

26 x 10-14 CSTe

20 x 10-9

18 x 9,5-8

18 x 9,5-8

16 x 8-7

22x10-10

alumiini 1448 426 2197 x 1209 x 1479 908 55

alumiini 1346 360 209 x 1230 x 1230 890 11,3

teräs 1651 224 2159 x 1194 x 1397 -

teräs 1054 124 1550 x 980 x 980 686 -

teräs 1054 124 1550 x 980 x 980 686 -

teräs 838 95 1220 x 800 x 710 584 -

teräs 1651 265 2159x1219x1473

110

110

22,7

-

-

-

-

-

292 vakio vakio

285 vakio vakio

292 vakio vakio

152 -

102 -

102 -

102 -

229 -

vakio vakio sähköinen

vakio vakio sähköinen

vakio vakio sähköinen

-

-

-

-

-

akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli

akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli

akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD, huoltoväli

vapaa/peruutus, sähköstartti

vapaa/peruutus, sähköstartti

vapaa/peruutus, sähköstartti

sähköstartti

sähköstartti

LCD RIC w.bluetooth

LCD RIC w.bluetooth

LCD RIC w.bluetooth

hydrauliset levyjarrut

-

vakio

sähkövinssi

Havasu Red (LE Matte Copper)

turvakehikko

Black Pearl

Black Pearl

Black/Lime

turvakehikko

Blue

Gray/Lime

Gray/Lime

Esitteen kuvissa olevat mallit saattavat poiketa maahantuotavista myyntimalleista. Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen ja teknisten tietojen muutoksiin ilman erillistä tiedotusta.

Red

51


Polaris Industries on jo 63 vuoden ajan suunnitellut ja valmistanut moottorikelkkoja, maastoajoneuvoja ja moottoripyöriä. Vaatimattomasta puurakennuksesta Roseaun kaupungista, Minnesotan osavaltiosta vuonna 1954 aloittanut Polaris on kulkenut pitkän tien tullakseen maailman suurimmaksi maastoajoneuvojen valmistajaksi. Polaris on tunnettu laadukkaista, innovatiivisista ja ennakkoluulottomista hyötyyn ja vapaa-aikaan suunnitelluista ajoneuvoista.

Brandt-Polaris Oy on Suomen suurin maastoajoneuvojen maahantuoja. Se on osa vuonna 1905 perustettua perheyritystä, Otto Brandt -konsernia. Maastoajoneuvot ovat olleet historiansa alusta lähtien vahvasti mukana Otto Brandt -konsernin valikoimassa, ja nykyään ne ovat konsernin suurin tuoteryhmä.

MAASTOAJONEUVOT - TRAKTORIMÖNKIJÄT - TIELIIKENNEMÖNKIJÄT - LISÄVARUSTEET

ALK. 100€/KK LASKE SOPIVA KK-ERÄ LASKURILLA!

POLARIS.FI

/PolarisMonkijat /PolarisMoottorikelkat /IndianMoottoripyorat

Maahantuoja: Brandt-Polaris Oy, PL 1/PB 1, 01741 VANTAA/VANDA

WWW.POLARIS.FI

Esitteen kuvissa olevat mallit saattavat poiketa maahantuotavista myyntimalleista. Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen ja teknisten tietojen muutoksiin ilman erillistä tiedotusta.

Polaris ATV 2018 -esite  

www.polaris.fi

Polaris ATV 2018 -esite  

www.polaris.fi