Page 1

otavan uutisia | kevät 2016

julkaisija Kustannusosakeyhtiö Otava | Uudenmaankatu 10 | 00120 Helsinki | 09 19961

| otava@otava.fi | otava.fi

OTAVAN UUTISIA kevät 2016


Kyllä tai ei

Kannessa Anteron odysseia jatkuu.

Syksyn kiireimmässä hulinassa sähköposti tuo suruuutisen. Henning Mankell on kuollut. Maailma ympärillä katoaa hetkeksi, aika pysähtyy. Mieleen nousevat kasvot, ääni, olemus, muistot kohtaamisista vuosien varrelta. Eteen piirtyy kirjallisen tuotannon huikean laaja kaari, kirjailijan ura ja elämäntyö, joka jatkui aivan viime päiviin asti.

Hannu Väisäsen omaelämäkerrallisen sarjan viides osa Elohopea vie Pariisiin, tuohon jumalaisten kiusausten kaupunkiin. > Katso sivu 6

Kirjassaan Juoksuhiekka (Kvicksand 2014, suomentanut Tuula Kojo) Mankell kertoo ajatuksistaan kuolemasta. ”Kun on kuollut, on kuollut. Silloin ei voi enää vaikuttaa mihinkään. Eläminen on sitä, että voi sanoa kyllä tai ei. Kuoleminen on sitä, että ympärillä on hiljaisuus. ” Henning Mankell omisti elämänsä vaikuttamiselle. Hänen henkinen perintönsä kaikuu noissa sanoissa. Meillä elävillä on mahdollisuus ja velvollisuus sanoa kyllä hyvälle ja oikealle, niiden puolesta, ja sanoa ei vääryydelle, itsekkyydelle, eriarvoisuudelle ja pahalle. Suomessa opetetaan arvostamaan hiljaisuutta, mutta hiljaisuus voi olla myös vastuun välttelyä, välinpitämättömyyttä tai suoranainen rikos. Ilmaisun vapautta ja sanan valtaa on käytettävä oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolustamiseen maailmassa ja elämässä, lähellä ja kaukana. Syksy vaihtuu talveksi, alkaa uusi vuosi ja koittaa uusi kevät. Kevään 2016 uudet kirjat vaikuttavat, puhuttelevat, koskettavat – niissä sykkii elämä.

OTAVA

myynti- ja markkinointijohtaja

ulkoasu ja taitto

Maija Kuusi

Tuuli Juusela

sähköposti

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö

Ville Lukkarinen / Aste Kirjat Oy

etunimi.sukunimi@otava.fi

Kirsi Tähjänjoki 040 7255 374 Myyntipäälliköt

kirjatilaukset

toimitusjohtaja

Kari Laakkonen 050 5569 961

Kirjavälitys Oy

Pasi Vainio

Timo Taussi 041 5110 302

010 345 1520

0500 329 591

Kaisu-Maria Toiskallio 050 3103 024

faksi 010 345 1454

(äitiyslomalla 4.12. alkaen)

sähköposti kvtilaus@kirjavalitys.fi

kustannusjohtaja

Nona Ratia 050 5319 542

Minna Castrén

(tehtäväkierrossa) Seven-pokkarit

Viestintävastaava

Tuottaja

Tarja Kopra 050 4688 948

Noora Al-Ani 050 5392 870

Viestintävastaava

Secondary Publishing

Otavan Kirjapaino Oy,

Kirsi Sievänen 050 5329 201

Tuottaja

Keuruu 2015

Ulla Böhling 050 3737 638

Sertifioitu

lehdistö- ja arvostelukappaleet

ympäristöjärjestelmä ISO 14001:2004

arvostelukappale@otava.fi

ja laatujärjestelmä ISO 9001:2000

tietokirjapäällikkö

oga@otava.fi

Eva Reenpää

kaunokirjallisuuspäällikkö

Foreign Rights Manager

Antti Kasper

Fiction

pekka holmström

lasten- ja nuortenkirjapäällikkö

Katja Kaulio

Emma Alftan

Foreign Rights Manager Children´s Books, YA Mobile +358 50 3399 717 oga@otava.fi

osoitepalvelu Tarja Alsio 050 5731 441 tarja.alsio@otava.fi

kustannusjohtaja

Uutuuskirjojen esittelyt löytyvät myös nettisivuiltamme

Leenastiina Kakko

Mobile +358 40 7555 527

Minna Castrén

painopaikka

050 5286 718

päätoimittaja Ulla Luukkonen

www.otava.fi Verkkokaupassa ovat lisäksi kirjojen ohjevähittäishinnat. Hinnat kaupoissa vaihtelevat jälleenmyyjittäin.


OTAVAN UUTISIA 1/2016

48

Herkkävatsaisen ei tarvitse olla totaalikieltäytyjä.

5

Tätä synkänhauskaa kirjaa ei olisi syntynyt, jos alkoholisti ei olisi raitistunut.

24

Skandidekkarien uusi norjalais­tulokas valloittaa jo maailmaa.

57

Iranin kansallis­ eepos sai arvoisensa suomennoksen ja kauniin ulkoasun.

32

Viisi nuorta yksin maailmassa. Kotimainen trilleri Lostin hengessä!

F-KUSTANNUS

Kotimainen kaunokirjallisuus...........................2 Suomennettu kaunokirjallisuus.....................17 Nuorille ja nuorille aikuisille........................... 29 Huumori ja sarjakuvat..................................... 37 Tietokirjat............................................................41 Lasten ja varhaisnuorten kirjat......................69 Kustannusosakeyhtiö Moreeni......................91 F-Kustannus..................................................... 103 Seven-pokkarit ja isot pehmeäkantiset.....108 Hakemisto......................................................... 116


Kuva: Laura Malmivaara

2


Lukijoiden odotus palkitaan, Suvin ja Antin tarina saa kaivattua jatkoa. Juha Itkonen

Palatkaa perhoset

Missä ovat lukijat hurmanneen Anna minun rakastaa enemmän -romaanin Suvi Vaahtera ja Antti Salokoski kymmenen vuotta myöhemmin? Juha Itkosen vuonna 2005 ilmestyneen menestys­ romaanin tarina Suomen kaikkien aikojen suurimmasta rocktähdestä, hänen äidistään ja entisestä rakastetustaan, unelmista ja niiden hinnasta, jäi lähtemättömästi mieleen soimaan. Ura maailmalla on vaatinut Suvilta uhrauksensa, mutta äiti Leena on kulkenut rinnalla ja pitänyt arkea pystyssä. Antti on ollut Suomessa, perustanut perheen, ja menettänyt sen. Nyt Suvi on jälleen kadonnut. Kun entinen bändi­ kaveri pyytää Anttia etsimään tämän, miten ihmeessä poikaystävä yli vuosikymmenen takaa voisi olla oikea ihminen tehtävään? Vai onko juuri hän siihen ainoa mahdollinen? NOIN 350 SIVUA / 130 X 210 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-29580-8 / HUHTIKUU

Juha Itkonen (s. 1975 Hämeenlinnassa) kuuluu nuoren kirjailijapolven kärkinimiin. Hän on julkaissut kuusi romaania, novellikokoelman ja yhdessä vaimonsa Maija Itkosen kanssa lastenkirjan. Romaani Anna minun rakastaa enemmän oli suuri arvostelu- ja myyntimenestys, ja Itkonen sai siitä Valtion kirjallisuuspalkinnon. Vuonna 2012 ilmestynyt Hetken hohtava valo on julkaistu myös Saksassa, Tanskassa ja Norjassa, Seitsemäntoista-romaani (2010) Norjassa, ja Anna minun rakastaa enemmän (2005) Ruotsissa.

”Rocktähti nousee, loistaa – eikä putoa. Juha Itkosen huikea toinen romaani kertoo monta tarinaa suomalaistytöstä, josta tuli legenda jo eläessään.” – HS ISBN 978-951-1-29537-2 / HELMIKUU

Kotimainen kaunokirjallisuus

3


kuva: pekka holmström NOIN 300 SIVUA / 140 X 202 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-28621-9 / MAALISKUU

Antti Ritvanen

Miten muistat minut Rennolla rock-poljennolla etenevä hauska ja haikea tarina äidistä, joka antaa uralleen kaiken, ja pojasta, joka antaa kaiken anteeksi

Antti Ritvanen (s. 1976) on helsinkiläinen psykologi, perheenisä ja neurootikko. Esikoiskirjailija on aiemmin työskennellyt muun muassa talonmiehen apulaisena, suljetun osaston siivoojana ja tutkimusassistenttina. Ritvanen pyrkii ottamaan elämän rennosti mutta epä­ onnistuu useimmiten surkeasti.

4

Kun tunnettu kirjailija Marjatta Aalto löytyy kuolleena hervantalaisesta kylpyhuoneesta, hänen poikansa Jesse Vuorinen on melkein helpottunut. Nyt hän ainakin varmuudella tietää, missä äiti on. Vähitellen kiertyy auki levottoman, lahjakkaan äidin ja häntä palvovan mutta yhä uudelleen torjutun lapsen tarina. Jessen kertojanote on rento ja ironinen, ja Marjattaa tarkastellaan monista ristiriitaisista näkö­kulmista. Antti Ritvanen kirjoittaa mollisointuja taidokkaasti annostellen.


kuva: tommi tuomi

NOIN 300 SIVUA / 140 X 202 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-29285-2 / TAMMIKUU

Kalle Lähde

Happotesti

Tämä ei ole selviämiskertomus. Tässä tarinassa ei ole onnellista loppua. Kalle Lähteen omiin kokemuksiin pohjaava esikois­ romaani on syvältä kouraiseva ja synkän hauska kertomus aiheesta, joka koskettaa tavalla tai toisella liki jokaista suomalaista: alkoholismista. Vähä vähältä minäkertojan juominen riistäytyy käsistä: työ on mennyt, itselle valehtelu on ainut keino säilyttää elämänhallinta. Vaimo, joka on huolen­ pidollaan pitkään mahdollistanut juomisen, päättää viimein lähteä.

Aina on hyvä syy juoda. Raitistuneen alkoholistin romaani naurattaa mutta ei pitkään. Kalle Lähde (s. 1967) on raumalaissyntyinen yrittäjä ja raitis alkoholisti, joka on jo kolmen vuosikymmenen ajan tiennyt jonain päivänä kirjoittavansa kirjan. Hänen esikois­ teoksensa aiheena on juuri se asia, joka tähän asti esti kirjoittamisen – alkoholismi.

Kotimainen kaunokirjallisuus

5


Antero liikkuu Pariisin yössä ja kohtaa metro­ tunnelien originellit. Hannu Väisänen

Elohopea

Antero V

Rakastettu romaanisarja saa jatkoa, kun Antero karistaa Suomen pölyt jaloistaan ja muuttaa Pariisiin. Omaa ääntään etsiessään Antero pyöräilee suurkaupungin yössä, ystävystyy suomalaista nykyrunoutta kääntävän Jean-Jacquesin kanssa, lumoutuu metro­ tunneleissa soittavan harpistin musiikista ja tutustuu arvaamattomaan Tohtoriin, joka teettää itsestään loputtomiin muotokuvia. Taustalla soi Schubert, kun Antero pohtii vaikeaa valintaa kuvataiteen ja laulajanuran välillä. Omaelämäkerrallisen sarjan viides osa on musiikin ja ystävyyden ylistys. NOIN 300 SIVUA / 128 X 185 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-29387-3 / MAALISKUU

”Väisänen tietää, miten lukija vampataan.” – Helsingin Sanomat

VANIKAN PALAT: ISBN 978-951-1-24922-1 TOISET KENGÄT: ISBN 978-951-1-22639-0 KUPERAT JA KOVERAT: ISBN 978-951-1-25237-5 TAIVAANVARTIJAT: ISBN 978-951-1-26273-2

6

Hannu Väisänen (s. 1951 Oulussa) on saavuttanut menestystä sekä kuvataiteilijana että kirjailjana. Hän on saanut arvostetuimmat kotimaiset tunnustukset kuvataiteilijan työstään sekä kirjallisuuden Finlandiapalkinnon. Väisänen asuu nykyään Ranskassa.


kuva: jouni harala


kuva: tommi tuomi NOIN 200 SIVUA / 128 X 185 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-29578-5 / HELMIKUU

Vesa Haapala

Karhunkivi

Mitä tapahtuu, kun oma lapsi on kaikkein vierain ihminen? Varhaisteini-ikäinen poika oireilee, ja perheen voimat ovat loppumassa. Samalla Vantaan kaupunki säästää erityisopetuksesta, ja isä käy taistoon virkamieskoneistoa vastaan. Neuvoton isä pakenee kesämökkitontille, jota hän raivaa rakennusprojektia varten. Vastassa on metsä ja ikiaikaiset kivet, jotka voi kaataa ja kammeta maasta, vaikka oma lapsi katoaa ulottumattomiin.

Vesa Haapala (s. 1971) on kotimaisen kirjallisuuden lehtori Helsingin yliopistossa. Hänen esikoisteoksensa Vantaa (2007) oli mm. Helsingin Sanomien esikoispalkintoehdokkaana ja Runeberg-ehdokkaana, ja se voitti Kalevi Jäntin palkinnon. Toinen teos Termini ilmestyi 2009 ja Kuka ampui Ötzin? 2012.

8

Palkittu runoilija tekee upean debyytin proosakirjailijana, perheen, vanhemmuuden, metsän ja miehen paikkojen kuvaajana.


kuva: pertti nisonen

NOIN 200 SIVUA / 140 X 202 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-28235-8 / MAALISKUU

Antti Tuuri

Ameriikan raitilla Uusi matkakirja vie siirtolaisten jäljille Yhdysvaltoihin ja Kanadaan – suuri joukkoliike koskettaa yhä lukuisia suomalaisia. Antti Tuuri kiinnostui isoisiensä Amerikan-vaiheista ja ryhtyi tutkimaan siirtolaisuutta 1980-luvulla. Hän kulki Pohjois-Amerikan mannerta Floridasta Yellowknifeen ja New Yorkista Los Angelesiin pohjanmaalaisia siirtolaisia haastatellessaan, tapasi sukulaisia ja sai uusia ystäviä. Matkojen tuloksena Tuuri kirjoitti neljä kirjaa Amerikan mantereelta. Ameriikan raitilla kertoo muutoksesta jonka kirjailija näki neljännesvuosisadassa tapahtuvan, värikkäistä kokemuksista ja mielenkiintoisista siirtolaiskohtaloista. Ja uudesta mummosta, joka löytyi Sudburystä.

Kun Tuuri uuden mummon löysi ja muita Ameriikan ihmeitä Antti Tuuri (s. 1944) on sukupolvensa näkyvimpiä ja arvostetuimpia kertojia. Hänen tuotantoaan on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle, ja hänen kirjoistaan on tehty useita elokuvia.

Kotimainen kaunokirjallisuus

9


kuva: jouni harala

10

Kati Hiekkapelto (s. 1970) on kotoisin Oulusta ja koulutukseltaan erityisluokanopettaja. Hän asuu Hai­ luodossa vanhalla maatilalla perheensä kanssa. Anna Feketen tutkimuksista kertovan sarjan edellinen osa Suojattomat sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2015. Sarjaa on myyty jo kahdeksalle kielelle.


Kati Hiekkapelto

Tumma

Anna Fekete 3 Menneisyyden painama Anna Fekete matkustaa kotikaupunkiinsa Serbian unkarilaisalueille ja alkaa tutkia nuoren romanimiehen kuolemaa. Vähitellen hänelle paljastuu myös Euroopan pakolaiskriisin todellisuus.

Kotikaupungin kesäisissä viinijuhlissa Annan käsilaukku varastetaan, mutta varas löytyy heti seuraavana päivänä – kuolleena joen rannasta. Paikalliset poliisit ovat haluttomia tutkimaan tapausta kovin tarkasti, joten Anna ottaa ohjat käsiinsä. Yllättäen Annan seuraamat johtolangat kietoutuvat hänen oman perheensä historiaan. Samalla tilanne kaupungissa kiristyy, kun seudulle alkaa virrata pakolaisia.

NOIN 300 SIVUA / 140 X 202 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-28603-5 / MAALISKUU

”Hyytävän jännittävä, hätkähdyttävä ja pelottavan uskottava. Suojattomat on poikkeuksellisen hieno, vangitseva ja todentuntuinen trilleri kirjailijalta, joka kuuluu rikoskirjallisuuden kiinnostavimpiin uusiin ääniin.” – Northern Crime -blogi, Iso-Britannia ISBN 978-951-1-27985-3

ISBN 978-951-1-28739-1

Kotimainen kaunokirjallisuus

11


kuva: tommi tuomi

”Entä jos etsimämme tyyppi on joku satunnaisesti iskevä ­mielipuoli?” Reijo Mäki (s. 1958) on jännityskirjailijoittemme kirkkainta kärkeä. Hänen suosittujen Vares-dekkariensa pohjalta on tehty elokuvia ja näytelmiä, ja kirjoja on käännetty englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi ja viroksi.

ISBN 978-951-1-24864-4

12

ISBN 978-951-1-29762-8

NOIN 300 SIVUA / 140 X 202 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-29183-1 / TAMMIKUU

Reijo Mäki

Slussen

Sarjamurhaajan jäljillä kesäisessä Tukholmassa – Sakari Roivas -trilogian vakuuttava päätös Kesällä 1995 kuningaskuntaa ravisuttaa veritekojen sarja. Kun murhaajan uhriksi joutuu suomalaistyttö, parikymppinen sairaalan kesätyöntekijä, rikosyli­ konstaapeli Sakari Roivas saa siirron tutkimusryhmään. Raaka murhaaja vainoaa vaaleatukkaisia naisia ja merkitsee heidät signeerauksellaan. Tukholmalaisten kauhuksi murhaaja iskee jälleen – jo viides nainen kohtaa väkivaltaisen loppunsa. Pelko leviää, onko poliisi täysin voimaton? Slussen vie aurinkoisilta terasseilta suurkaupungin pimeälle yöpuolelle. Trilogian aikaisemmat, itsenäiset osat ovat Liian kaunis tyttö ja Kruunun vasikka.


Jännitystä elämään! Syyllisty törkeään, harkittuun luku­nautintoon. Etsitkö uutta, jännittävää ja koukuttavaa lukemista? Oletko lukenut jo kaiken? Tervetuloa! www.jannitystaelamaan.fi-sivusto kokoaa Otavan ja Liken jännitysromaanit käteväksi hakemistoksi, josta valitset helposti seuraavan jännityskokemuksesi. Sivustolta löydät jännitys- ja rikoskirjallisuutta jokaiseen makuun, ja valikoima päivittyy uutuuksien ilmestyessä.

j ä nni t y st ä e läm ään.fi


€€ € €

Granta 6: Raha

Uuden kirjallisuuden areena Toimittanut Aleksi Pöyry Kuvittanut Joel Melasniemi Raha koskettaa kaikkia. Ratkaiseeko raha? Entä mitä todella on vauraus, mitä köyhyys?

NOIN 300 SIVUA / 145 X 210 MM / KUVALIITTEITÄ / 84.2 / ISBN 978-951-1-29288-3 / HELMIKUU

Cambridgen yliopistossa 1889 perustettu kirjallinen aikakauskirja on löytänyt tiensä Suomeen. Kahdesti vuodessa ilmestyvässä Grantassa julkaistaan lyhyitä tekstejä etu­­rivin kotimaisilta ja ulkomaisilta kirjailijoilta. Suomalaisen laitoksen ensimmäinen numero ilmestyi syksyllä 2013.

14

Grantassa koti- ja ulkomaiset eturivin kirjailijat pohtivat rahan merkitystä henkilökohtaisesta näkökulmasta sekä pureutuvat polttavan ajankohtaisiin yhteiskun­nal­lisiin kysymyksiin. Kirjoittajina muun muassa Marja Björk, Marc Bojanowski, Molly Brodak, Timo Harakka, Tytti Heikkinen, Laura Honkasalo, Ville Iivarinen, Ben Marcus, Tommi Melender, Pasi Pekkola, Snigdha Poonam ja Markku Rönkkö.

€ €


Pauliina Haasjoki

Hannu Salama

Lumoavassa runokokoelmassa painovoima ja painottomuus vaihtelevat vuoroveden tavoin.

Illuusioton runokokoelma, jonka mustanpuhuvat säkeet eivät anna armoa

Mantereet, meri, maapallon liike – koko kosmos avautuu kaikessa kauneudessaan ja haavoittuvuudessaan. Missä on maailman ääri, mistä alkaa ääretön? Ovatko nämä todelliset lopun ajat, mistä tiedämme kun aika on kypsä? Onnellisten saari, uusi maailma, on jossain kaiken ulkopuolella, mutta kaipuu tähän planeettaan, sen painovoimaan ja ytimeen, on suuri.

Salama askaroi tuttujen teemojen parissa: suomalainen elämänmeno ja Eurooppa saavat kuulla kunniansa. Runojen otsikot kertovat karua kieltään – Härmän häjyn kehtovirsi, Herääminen lapsuuden unesta, Syyssonaatti Euroopalle, Kuoliaaksi vaiettu syntymä, Viimeinen opetus.

Planeetta

Yön pimetessä ilma ohenee ja taivas nousee tasolle jossa se viettää yön,/ uutta ilmaa virtaa tilalle, ilman solut jakautuvat ja uusiutuvat./ Turkkinen, sileä, vedessä elävä nisäkäs mutkittelee/ läpinäkyvänä huoneesta toiseen.

Pauliina Haasjoki (s. 1976) on runoilija ja kirjallisuudentutkija. Planeetta on hänen seitsemäs runokokoelmansa. Haasjoki on palkittu Einari Vuorela -runopalkinnolla ja Koneen Säätiön Vuoden kynä -palkinnolla. Koulutukseltaan hän on filosofian tohtori.

Hyvästi, kirvesvarsi!

Tämä entinen esiripuksi sovellettu käsikirjoitus on repeämässä pimeän painamaan sanomaan -välisyydestä joka on kansojen lakaistavana kuin kylänluuta kuutamolla eikä kenenkään oma. (Ote kokoelman nimirunosta)

Hannu Salaman (s. 1936) laajaan tuotantoon kuuluu proosaa ja runoja. Salaman romaaneja on dramatisoitu teatteriin sekä tv- ja elokuvakäsikirjoituksiksi, ja hänen teoksiaan on käännetty kymmenelle kielelle. NOIN 100 SIVUA / 167 X 200 MM / 82.2 / ISBN 978-951-1-29588-4 / TAMMIKUU

NOIN 80 SIVUA / 140 X 215 MM / 82.2 / ISBN 978-951-1-29579-2 / MAALISKUU

Kotimainen kaunokirjallisuus

15


kuva: ari heinonen NOIN 300 SIVUA / 128 X 185 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-29707-9 / MAALISKUU

Diskopallot vaihtuvat unelmien sisustus­ urakkaan, puppiduu! Laura Paloheimo (s. 1971) on viihdekirjailija ja suosittu hyvinvointibloggaaja. Hän suorittaa parhaillaan tunne­ taideterapeutin opintoja, ja hänen kiinnostuksenkohteisiinsa kuuluvat muun muassa jooga ja raakaravinto.

Laura Paloheimo

Puppiduu

Hulvattomassa chicklit-romaanissa sisustus­ suunnittelija saa unelmien urakan: ränsistynyt rantahotelli idyllisellä Enkeltensaarella on tarkoitus nostaa uuteen kukoistukseen. Jane on vuosikausia loihtinut työkseen baarikonsepteja bilekansalle. Menetettyään elämänsä rakkauden hän ei kuitenkaan ole jaksanut tehdä työtään sydämellä. Mutta tänä kesänä lähtevät liikkeelle uudenlaiset energiat – sekä Janen elämässä että koko saarella, missä asustaa niin enkelibongareita ja sokerileipureita kuin eräs epäilyttävän vilkkusilmäinen munkki. Ja kun hotellin avajaisten aika koittaa, joukkoon liittyy vielä peräti kolme Marilyn Monroeta.

ISBN 978-951-1-27684-5

16

ISBN 978-951-1-27986-0

ISBN 978-951-1-28539-7


Kotimainen kaunokirjallisuus 2

Suomennettu kaunokirjallisuus 17 Nuorille ja nuorille aikuisille 29 Huumori ja sarjakuvat 37 Tietokirjat 41 Lasten ja varhaisnuorten kirjat 69 KustannusosakeyhtiÜ Moreeni 91 F-Kustannus 103 Seven-pokkarit ja isot pehmeäkantiset 108 Hakemisto 116


kuva: gregori civera SUOMENTANUT TARJA HÄRKÖNEN / NOIN 230 SIVUA / 130 X 210 MM / ALKUTEOS TAMBIÉN ESTO PASARÁ / 84.2 / ISBN 978-951-1-28989-0 / HELMIKUU

Milena Busquets

Tämäkin menee ohi Hurmaava, hauska ja aistillinen espanjalais­ romaani nelikymppisestä naisesta, joka suree äitinsä kuolemaa muttei suostu päästämään irti intohimoisesta elämänjanostaan Blanca matkustaa äitinsä hautajaisten jälkeen perheen kesähuvilalle merelliseen Cadaquésiin. Hän käy läpi kiihkeää ja tuskallista suhdetta menetettyyn äitiin samalla kun viettää kesäisiä päiviä ja öitä lastensa, kahden ex-miehensä, ystäviensä ja rakastajansa kanssa.

Milena Busquets (s. 1972) on espanjalainen kirjailija, toimittaja ja kääntäjä. Hän on työskennellyt myös perheensä perustamassa kustantamossa. Busquetsin romaani Tämäkin menee ohi ampaisi heti ilmestyttyään Espanjan myyntilistan ykköseksi, ja sen oikeudet on myyty 28 maahan.

Ihana, pakahduttava tarina on täysosuma vaikkapa Siri Hustvedtin, Riikka Pulkkisen ja Sadie Jonesin lukijoille.

OTAVA N KIRJASTO


Siri Hustvedtin romaanien Lontoonserkku – Elle

Siri Hustvedt

Elää, ajatella, katsoa Viisaissa ja tarkkanäköisissä kirjoituksissaan lukijoiden rakastama kirjailija pohtii, mitä on olla ihminen. SUOMENTANUT MARIANNA KURTTO / NOIN 380 SIVUA / 130 X 210 MM / ALKUTEOS THE OUTCAST / 84.2 / ISBN 978-951-1-29496-2 / TAMMIKUU

ISBN 978-951-1-29085-8 / HELMIKUU

Sadie Jones

Kotiinpaluu

Sadie Jonesin suurmenestykseksi noussut esikoinen on riipaisevan kaunis ja uhkaa huokuva romaani perheistä, joissa kulissit merkitsevät enemmän kuin inhimillisyys. Vuosi 1957. Pörssimeklarin etuoikeutettu poika Lewis Aldridge, 19, on juuri vapautunut vankilasta. Kotiin­paluun myötä ­menneisyyden tapahtumat vuotavat esiin, ja niin perhesiteet kuin pikku­kaupungin tekopyhyyskin murenevat. Jos pidit Ian McEwanin Sovituksesta, rakastut tähän. – Harper’s Bazaar

Sadie Jones (s. 1967) on lontoolainen kirjailija ja tv-käsikirjoittaja. Hänen romaaninsa Ehkä rakkaus oli totta (2014) hurmasi lukijat myös Suomessa.

OTAVA N KIRJASTO

Siri Hustvedt ammentaa kiehtovissa esseissään sekä omista kokemuksistaan että eri tieteenalojen oivalluksista. Hän pohtii muistoihin, tunteisiin ja mielikuvitukseen liittyviä kysymyksiä, unien merkitystä sekä vuorovaikutusta ihmisten välillä. Aiheita lähestytään myös tunnettujen kuvataiteilijoiden teosten kautta. Eri tieteen- ja taiteenalojen välimaastossa liikkuessaan Hustvedt avaa valaisevia näkökulmia ihmisyyden peruskysymyksiin.

Siri Hustvedt (s. 1955) on kirjailija, taidekriitikko ja kirjallisuustieteen tohtori. Hän on julkaissut kuusi romaania, runokokoelman, esseitä ja tietokirjoja. Hustvedt asuu Brooklynissä New Yorkissa miehensä Paul Austerin ja tyttärensä kanssa. SUOMENTANUT KAISA SIVENIUS / NOIN 440 SIVUA / 130 X 210 MM / ALKUTEOS LIVING, THINKING, LOOKING / 84.2 / ISBN 978-951-1-27657-9 / HUHTIKUU


Törkeän addiktoivaa Nordic noiria

Michael Hjorth – Hans Rosenfeldt

Hylätyt

Sebastian Bergman V Kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanista ja Tukholman poliisin henkirikosyksiköstä kertova dekkarisarja on kansainvälinen megamenestys. Sarjan viidennessä osassa Bergman saa vastaansa sarjamurhaajan, joka valitsee uhrikseen julkisuuden henkilöitä. Tunnettu tosi-tv-tähti löytyy murhattuna hylätystä koulusta. Hän istuu sidottuna luokkahuoneen nurkassa narrinhattu päässään. Hänen selkäänsä on niitattu monisivuinen koepaperi, joka mittaa yleissivistystä. Uhri ei selkeästi ole läpäissyt koetta. Pian tulee lisää uhreja, kaikki samantyyppisiä julkkiksia. Poliisi on ymmällään, kunnes Sebastian Bergman pääsee lehtien ja keskustelupalstojen nimettömien kirjoitusten kautta murhaajan jäljille.

SUOMENTANUT JAANA NIKULA / NOIN 450 SIVUA / 130 X 210 MM / ALKUTEOS DE UNDERKÄNDA / 84.2 / ISBN 978-951-1-29889-2 / TOUKOKUU

20


kuva: appendix fotografi

Michael Hjorth on käsikirjoittaja ja tuottaja. Hän on ­käsikirjoittanut televisiolle useita sarjoja, mm. Wallanderia. Hans Rosenfeldt on työskennellyt tv:ssä ja radiossa. Hän on toiminut käsikirjoittajana ja ohjelmapäällikkönä, ja vuosina 2003–2005 hän oli SVT:n viihdepäällikkö. Hän on ollut käsikirjoittamassa mm. Silta-televisiosarjaa, Varustamoa ja Wallanderia.

Suomennettu kaunokirjallisuus

21


kuva: colin hutton SUOMENTANUT ARTO SCHRODERUS / NOIN 350 SIVUA / 140 X 215 MM / ALKUTEOS DISCLAIMER / 84.2 / ISBN 978-951-1-29533-4 / TAMMIKUU

Renée Knight

Kenenkään ei pitänyt tietää

Psykologisen trillerin uusi tähti on täällä. Renée Knight on työskennellyt elokuvakäsikirjoittajana ja ohjannut taidedokumentteja BBC:lle. Hän asuu Lontoossa miehensä ja kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa.

Entä jos kirja, jota olet lukemassa, kertookin sinusta? Kun dokumenttiohjaaja ja perheenäiti Catherine Ravencroft alkaa lukea yöpöydälleen ilmestynyttä salaperäistä kirjaa, hän tajuaa pian joutuneensa keskelle painajaista. Vaikka The Perfect Stranger -niminen romaani väittää olevansa fiktiota, se paljastaa piinallisen yksityiskohtaisesti Catherinen elämän kammottavimman salaisuuden. Salaisuuden, jonka yksi ainoa ihminen hänen lisäkseen tiesi – ja tuo ihminen on kuollut. Gillian Flynn, Paula Hawkins… ja nyt Renée Knight. Mestarillinen psykologinen trilleri pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti.

22


xxxxxx kuva: caroline xxxxxxxxxxxxxx andersson

SUOMENTANUT MAIJA KAUHANEN / NOIN 400 SIVUA / 140 X 202 MM / ALKUTEOS SVINEN / 84.2 / ISBN 978-951-1-28450-5 / TAMMIKUU

Carl-Johan Vallgren

Siat

Danny Katz II Uusi pirullisen koukuttava trilleri Varjopojan tekijältä! Tutkiessaan huumediilerin kuolemaa Danny Katz joutuu vedetyksi pornoteollisuuden ja ihmiskaupan armottomaan maailmaan.

Carl-Johan Vallgren (s. 1964) on Ruotsin arvostetuimpia nykykirjailijoita. August-palkinnon romaanil­laan Tarina merkillisestä rakkaudesta (2002) voittanut Vallgren on myös muusikko. Hänen ensimmäinen Danny Katz -trillerinsä Varjopoika oli kansainvälinen myynti- ja arvostelumenestys.

Kun huumediileri Ramón tekee itsemurhan, Dannyn epäilykset heräävät. Mitä Ramónille ja tämän tyttö­ystävälle Jennylle todellisuudessa tapahtui? Dannyn ystävä Jorma Hedlund aikoo puolestaan päättää rikollisen uransa – mutta vasta viimeisen arvokuljetusryöstön jälkeen. Kun ryöstö menee hirvittävällä tavalla pieleen ja rikosten vyyhti alkaa paljastua, Danny ja Jorma huomaavat tutkivansa samaa kammottavaa juttua. ISBN 978-951-1-29051-3 / TAMMIKUU

Suomennettu kaunokirjallisuus

23


Skandidekkarien uusi megamenestys on myyty jo yli 20 maahan.

Samuel Bjørk

Minä matkustan yksin

Holger Munch & Mia Krüger I

Metsästä löytyy kuolleena kuusivuotias tyttö puettuna nukenvaatteisiin ja kaulassaan lappu: ”Minä matkustan yksin.” Dekkarisensaatio Norjasta on kohonnut kansainväliseksi bestselleriksi. Hyytävää tapausta alkaa tutkia elämää nähnyt vanhan liiton poliisi Holger Munch. Hän saa työparikseen nuoren Mia Krügerin, joka on huippulahjakas mutta jota riivaa menneisyyden henkilökohtainen tragedia. Pian löytyy toinenkin kuollut tyttö. Tutkimus muuttuu karmivaksi, kun Munch saa murhaajalta viestin: hänen oma lapsenlapsensa tulisi olemaan viides uhri. SUOMENTANUT PÄIVI KIVELÄ / NOIN 400 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS DET HENGER EN ENGEL ALENE I SKOGEN / 84.2 / ISBN 978-951-1-29690-4 / MAALISKUU

Samuel Bjørk on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Hän on kirjoittanut viisi näytelmää ja julkaissut kaksi arvostelumenestyksiksi noussutta romaania sekä kuusi musiikkialbumia. Minä matkustan yksin on hänen ensimmäinen trillerinsä.

24


kuva: Harald Ă˜ren

Suomennettu kaunokirjallisuus

25


Mari Jungstedt

Katarina Wennstam

Donna Leon

Gotlannin murhakuningatar on iskussa! Huippusuositun dekkarisarjan kahdestoista murhamysteeri käynnistyy hylätyltä kivilouhokselta.

”Auttakaa! Teidän on pakko auttaa. Vauva ei enää hengitä!” Kuka on tehnyt pahaa pikku Glorialle?

Komisario Guido Brunettin tutkimuksia

Kullan kallis

Kiinteistönvälittäjä Sanna Widding löytyy kuolleena kivilouhokselta Gotlannin pohjoiskärjessä. Hän on hiljattain kaupitellut louhoksen lähistöllä sijaitsevaa komeaa vanhaa maataloa, jonka myynti on nostanut omistajasuvussa pintaan vanhoja kaunoja ja salaisuuksia. Komisario Anders Knutas palaa sairaslomalta keskelle vaiheikasta murhatutkintaa ja tajuaa pian, ettei Sanna Widding ole jäämässä ainoaksi uhriksi.

Mari Jungstedt (s. 1962) on Ruotsin rikoskirjallisuuden supertähti ja valovoimainen mediapersoona.

26

Kivisydän

Tyttövauva tuodaan solnalaiseen lastensairaalaan henkihieverissä. Vauvaa on ravisteltu niin rajusti että hän tuskin selviytyy. Glorian hyvä­osaiset vanhemmat joutuvat nopeasti epäilyksen valo­ keilaan. Tapausta selvittävät tahoillaan rikostarkastaja Charlotta Lugn ja oikeusavustaja Shirin Sundin. Wennstam kirjoittaa kuristavasti tabuaiheesta: lapsiin kohdistuvasta väkivallasta.

Katarina Wennstam (s. 1973) on

palkittu ruotsalainen journalisti, kirjailija ja näkyvä mediapersoona.

Hän on lyönyt läpi yli 20 maassa, mm. Yhdysvalloissa, ja Suomessakin hänen dekkareitaan on myyty yli 200 000 kappaletta.

Hän on ottanut myös julkisuudessa kantaa kysymyksiin seksuaalisista väärinkäytöksistä. Kivisydän on toinen, itsenäinen osa jännitystrilogiassa, jonka avasi Petturi (2014).

SUOMENTANUT EMMI JÄKKÖ / NOIN 320 SIVUA / 130 X 210 MM / ALKUTEOS DEN MAN ÄLSKAR / 84.2 / ISBN 978-951-1-29125-1 / HUHTIKUU

SUOMENTANUT ANJA MERIPIRTTI / NOIN 300 SIVUA / 140 X 202 MM / ALKUTEOS STENHJÄRTAT / 84.2 / ISBN 978-951-1-29591-4 / HELMIKUU

Ansionsa mukaan Kiristystä ja henkistä väkivaltaa – komisario Brunetti kirjavarkaan jäljillä Venetsialaisesta Biblioteca Merulasta on kadonnut mittaamattoman arvokkaita, satoja vuosia vanhoja kirjoja. Järkyttynyt henkilökunta epäilee amerikkalaista tutkijaa, joka on poistunut kaupungista kuin tuhka tuuleen, ja Brunetti kutsutaan paikalle. Käy ilmi, ettei antikvaaristen teosten pimeillä markkinoilla kaihdeta raakojakaan keinoja. Komisario Brunetti paneutuu häikäilemättömän rikollisen mielenliikkeisiin luotettavan tiiminsä, Vianellon ja Signorina Elettran avulla.

Donna Leonin menestysdekkarit ovat valloittaneet koko maailman. Yksin Suomessa niitä on myyty huikeat 600 000 kappaletta. SUOMENTANUT KAIJAMARI SIVILL / NOIN 300 SIVUA / 140 X 215 MM / ALKUTEOS BY ITS COVER / 84.2 / ISBN 978-951-1-28753-7 / MAALISKUU


C. J. Sansom

Ilmestys

Matthew Shardlake IV Veitsenterävä Matthew Shardlake kohtaa 1500luvun Lontoossa Raamatun profetioihin mieltyneen sarjamurhaajan. Asianajaja Matthew Shardlake on vannonut, ettei enää sekaannu valtion asioihin vaan keskittyy auttamaan köyhiä kansalaisia oikeuden edessä. Mutta kun hänen lakimies­ kollegansa murhataan, hän joutuu jälleen uhmaamaan kuningas Henrik VIII:ta kaikkialla vaanivine kätyreineen. Hovi nimittäin näyttää haluavan vaieta murhan kuoliaaksi. Shardlake ja hänen kiivas apurinsa Jack Barak ryhtyvät selvittämään tapausta ja tajuavat olevansa julman sarjamurhaajan jäljillä. Kammottavat teot noudattelevat Ilmestyskirjan profetioita, jotka on juuri saatu kaiken kansan luettaviin uskonpuhdistuksen myötä.

C. J. Sansom (s. 1952) toimi vähäosaisten lakimiehenä ennen kirjailijaksi ryhtymistään. Hän on koulutukseltaan myös historian tohtori. Sansomilta on aiemmin julkaistu suomeksi romaani Talvi Madridissa sekä Shardlakejännärit Luostarin varjot, Musta tuli ja Itsevaltias. SUOMENTANUT ILKKA REKIARO / NOIN 600 SIVUA / 140 X 202 MM / ALKUTEOS REVELATION / 84.2 / ISBN 978-951-1-29590-7 / HELMIKUU

Romain Puértolas

Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven Kykeneekö äidinrakkaus raivaamaan tuhkapilvet taivaalta? Sydämeenkäypä, lämpimän huumorin täyteinen tarina matkasta sairaan adoptiotyttären luo Marokkoon Juuri sinä päivänä, kun ranskalaisen postiljoonin Providencen on määrä matkustaa Marrakechiin hakemaan vakavasti sairas adoptiotytär Zahera luokseen, Islannissa purkautuva tulivuori halvaannuttaa koko Euroopan lentoliikenteen. Silloin äidin on opittava itse lentämään.

Romain Puértolas (s. 1975) työskentelee poliisina rajavartiolaitoksessa ja on erikoistunut laittomaan maahanmuuttoon. Esikoisromaani Fakiiri joka juuttui Ikeakaappiin oli kansainvälinen sensaatio 30 maassa ja sai innostuneen vastaanoton myös Suomessa: ”Fakiiri vie lukijaa kuin pakettia ostoskärryissään.” – HS ”Nopealukuinen naurupaketti” – TS SUOMENTANUT TAINA HELKAMO / NOIN 250 SIVUA / 140 X 215 MM / ALKUTEOS LA PETITE FILLE QUI AVAIT AVALÉ UN NUAGE GRAND COMME LA TOUR EIFFEL / 84.2 / ISBN 978-951-1-29233-3 / TAMMIKUU

Suomennettu kaunokirjallisuus

27


Ladattavana äänikirjana joulukuussa

Robert Galbraith

Robert Harris

Conn Iggulden

Lontoolaisen yksityisetsivä Cormoran Striken kolmas tapaus on brittidekkaria parhaimmillaan.

Rooma III

Veren perintö

Pahan polku

Robin Ellacott järkyttyy avatessaan saamansa salaperäisen paketin: sen sisällä on naisen irti leikattu jalka. Robinin pomo, yksityisetsivä Cormoran Strike, ei ylläty lähetyksestä mutta säikähtää silti. Hän keksii omasta menneisyydestään neljä ihmistä, jotka voisivat olla paketista vastuussa, eikä näistä neljästä yksikään kavahda sanoinkuvaamattomia julmuuksia.

Robert Galbraithin nimimerkin takana on menestyskirjailija J. K. Rowling. Yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimuksista kertovan sarjan aiemmat osat Käen kutsu ja Silk­kiäistoukka ovat saaneet ylistävän vastaanoton. SUOMENTANUT ILKKA REKIARO / NOIN 460 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS CAREER OF EVIL / 84.2 / ISBN 978-951-1-29169-5 / JOULUKUU 2015

28

Diktaattori

Poliittinen trilleri sijoittuu keskelle maailman­historian dramaattisimpia käänteitä: Rooman tasavallan murenemista, Pompeijin tuhoa ja Julius Caesarin salamurhaa. Marcus Tullius Cicero, aikakautensa suurin puhuja, on karkotettu itäiselle Välimerelle seuranaan vain uskollinen sihteerinsä Tiro. Cicero lupautuu poliittisen vihamiehensä Julius Caesarin tukijaksi, sillä hän on päättänyt taistella tiensä takaisin vallan kahvaan.

Robert Harrisin (s. 1957 Notting­ hamissa) romaanit ovat kansain­ välisiä bestsellereitä, niitä on käännetty 37 kielelle ja niistä on tehty useita filmatisointeja. Diktaattori on Rooma-trilogian odotettu päätösosa. SUOMENTANUT MARKKU PÄKKILÄ / NOIN 400 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS DICTATOR / 84.2 / ISBN 978-951-1-21582-0 / HELMIKUU

Ruusujen sota Historiallinen kamppailu Englannin valtaistuimesta on kuin Game of Thrones parhaimmillaan. Kuningatar Margareeta johtaa voittoisaa armeijaansa kohti etelää. Henrik VI on yhä vankina, mutta Yorkin herttua on tapettu ja Lancasterit vaikuttavat pysäyttämättömiltä. Margareeta saa kuitenkin tuntea Yorkin suvun raivon. Englannin historian verisimmässä taistelussa Lancasterit kukistuvat ja Edward IV nousee valtaistuimelle. Mutta kruunulla on kaksi perillistä, eikä valtataistelu ole ohi.

Conn Iggulden (s. 1971) on historiallisen seikkailun ykkösnimi maailmalla. Hän ampaisi maineeseen Keisari- ja Valloittaja-sarjoillaan. SUOMENTANUT ILKKA REKIARO / NOIN 450 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS WARS OF THE ROSES: BLOODLINE / 84.2 / ISBN 978-951-1-28024-8 / HELMIKUU


Kotimainen kaunokirjallisuus 2 Suomennettu kaunokirjallisuus 17

Nuorille ja nuorille aikuisille 29 Huumori ja sarjakuvat 37 Tietokirjat 41 Lasten ja varhaisnuorten kirjat 69 KustannusosakeyhtiÜ Moreeni 91 F-Kustannus 103 Seven-pokkarit ja isot pehmeäkantiset 108 Hakemisto 116


Poika, sinä kelpaat! Sinä pärjäät! Myös ääni­ kirjana

Jenni Pääskysaari

Poika, sinä olet…

Kuvittanut Nana Sjöblom ”Poika, sinä olet ainutlaatuinen! rohkea! rakastettu!” Pieni suuri kirja, jossa sanotaan kaikki ne asiat, jotka jokaisen maailman pojan tulisi saada kuulla. Tyttö, sinä olet… -kirja nousi vuonna 2015 ilmiöksi ja myyntimenestykseksi. Se keräsi runsain määrin ilahtunutta kiitosta. Nyt Pääskysaari kirjoittaa voimakirjan pojille. Hänen rohkaisevien tekstiensä lisäksi kirjassa on haastatteluja ja tarinoita pojista ja miehistä. Mediapersoona Jenni Pääskysaaren Tyttö sinä olet -opas on pieni, mutta painava nykytyttöyden käsikirja. – HS

Viisi tähteä, ei yhtään vähempää. Voiko antaa enemmän? – Lukutoukan kulttuuriblogi NOIN 140 SIVUA / 128 X 170 MM / MV-KUVITUS / N 03 / ISBN 978-951-1-29627-0 / HUHTIKUU CD-ÄÄNIKIRJAN ISBN 978-951-1-29846-5; LADATTAVAN ISBN 978-951-1-29847-2

30

#tyttösinäolet ISBN 978-951-1-20285-1


kuva: dorit salutskij

Jenni Pääskysaari (s. 1975) on nainen, ihminen, äiti, ystävä, tv- ja radiotoimittaja, käsikirjoittaja, juontaja, tuottaja, yrittäjä ja vaimo, joka haluaisi olla myös ­taitava tanssija ja rohkea ajattelija. Nuorille ja nuorille aikuisille

31


kuva: dorit salutskij NOIN 300 SIVUA / 140 X 202 MM / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29364-4 / IKÄSUOSITUS 15+ / MAALISKUU

K. K. Alongi

Kevätuhrit

Lost-henkinen mysteeri­ trilleri vie mukanaan ensi riveiltä. K. K. Alongi (s. 1967) asuu perheineen Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, missä hän työskentelee elämäntaitoja ratsastusvalmentajana. Kevätuhrit on hänen esikois­ romaaninsa.

32

Maailma muuttuu silmänräpäyksessä keskellä toukokuista aamupäivää. Uuden kotimaisen trillerisarjan avaus, piinaavan koukuttavaa jännitystä Lostin hengessä. 15-vuotias Jade herää metrossa Helsingin Sörnäisissä ympärillään pelkkää pimeyttä. Pian paljastuu karmea totuus: kaikki muut ovat kuolleet. Jadesta tietämättä neljä muuta nuorta kohtaa saman kauheuden eri puolilla kaupunkia. Sattuma heittää heidät yhteen, ja yhdessä he aloittavat matkan kohti tuntematonta maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen.


Uusi Outolintu­ elokuva ­teattereissa keväällä 2016

P. C. Cast – Kristin Cast

Veronica Roth

Yön talo 12

Huippusuosittu Outolintu-trilogia täydentyy Tobiaksen tarinalla.

Pelastettu

Huimaavaan maailmanmenestykseen nousseen sarjan viimeisessä osassa käydään ratkaiseva taistelu valon ja pimeyden välillä. Mutta onko kenestäkään vastustamaan pimeyden jumalatarta? Annettuaan näkijänkiven Afroditelle ja antauduttuaan Tulsan poliisille Zoey on eristäytynyt ystävistään ja odottaa tuomiota. Neferet on vihdoin paljastanut itsensä kuolevaisille ja terrorisoi Tulsan asukkaita. Yön talon vampyyrit liittoutuvat poliisien kanssa ja keräävät yhteen kaikki voimansa, mutta Neferetin voi voittaa vain vampyyri, joka pystyy kutsumaan kokoon elementit ja käyttämään vanhaa magiaa. Pystyykö Zoey auttamaan?

Viihdekirjailija P. C. Cast on erikoistunut para­normaaleja ilmiöitä sivuavaan fantasiaan ja romantiikkaan. ­Kristin Cast on voittanut runous- ja journalistipalkintoja. ­Heidän Yön talo -sarjansa on kansainvälinen megailmiö. Yhteensä kirjoja on myyty jo yli 12 miljoonaa 38 maassa. SUOMENTANUT INKA PARPOLA / NOIN 350 SIVUA / 140 X 202 MM / ALKUTEOS REDEEMED 12 / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29139-8 / HUHTIKUU

Neljä

Kaksi vuotta ennen kuin Beatrice Prior teki valintansa, myös Vaatimattomien johtajan 16-vuotias poika päätti aloittaa kaiken alusta. Uskaliaissa hän saa nimen Neljä. Hänen päätöksensä vaikuttavat tuleviin alokkaisiin ja paljastavat salaisuuksia, jotka uhkaavat koko osasto­ järjestelmää. Kaksi vuotta myöhemmin Neljä valmistautuu toimin­taan. Kun verkkoon tarttuu uusi alokas, hän tuntee löytävänsä suunnan. Trisin avulla on ehkä mahdollista olla jälleen Tobias.

Veronica Roth on opiskellut kirjoittamista Northwesternin yliopistossa. Opiskelijana hän kirjoitti usein esseiden sijaan mieluummin tarinaa, josta tuli lopulta hänen esikoisromaaninsa. Nykyään hän asuu miehensä kanssa Chicagon lähellä. SUOMENTANUT OUTI JÄRVINEN / NOIN 250 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS FOUR / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29823-6 / HUHTIKUU

www.veronicarothbooks.com

Nuorille ja nuorille aikuisille

33


Eppu Nuotio – Anna Nuotio

Tuula Kallioniemi

Teinityttöjen Bridget Jones!

”Se paku ilmestyi kuin tyhjästä. Okei, myönnetään, törmäsin kolmion takaa suoraan maantielle.”

Ihana Venla T

Venlasta on tullut suosittu nettipalstanpitäjä. Mutta vaikka hän osaakin vastata muiden kysymyksiin, hän ei keksi vastausta siihen miten sanoa poikaystävälleen Horhelle, että tämä on ihana, mutta Matiasta Venla rakastaa… Venlan ihmissuhdekiemurat jatkuvat yhtä hulvattomina kuin kirjoissa Venla T:n rakkaudet ja Venla T:n se ainoa oikea.

Eppu Nuotio (s. 1962) on julkaissut lukuisia kiitettyjä kirjoja lapsille ja aikuisille. Venla T -sarjassa on ilmestynyt aiemmin kaksi kirjaa, jotka hän on kirjoittanut tyttärensä Anna Nuotion (s. 1986) kanssa. Kahden eri-ikäisen naisen huumori kukkii pitelemättömän hauskasti. NOIN 180 SIVUA / 128 X 190 MM / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29415-3 / MAALISKUU

Risteys

Mitä tapahtuu, kun 13-vuotias kulmakunnan kovis saa kuoleman kynnyksellä mahdollisuuden parantaa tapansa? Voiko enkeliksi ryhtyä? Mika on tunnetusti aina pahanteossa. Hän ei anna vanhemmilleen anteeksi, että on saanut vasta hiljakkoin sattumalta tietää olevansa adoptoitu. Kun Mika rysähtää skootterilla pakettiauton kylkeen, hän on kuulevinaan äänen, joka pyytää valitsemaan. Ja Mika valitsee. Enää poika ei katso sivusta, kun joku on hakoteillä tai kaipaa apua. Moni hieraisee silmiään nähtyään hyvän­ tekijänsä. Eihän se voi olla Mika, jonka huhutaan saaneen surmansa. Vai voiko?

Tuula Kallioniemellä on taito kuvata nykynuorten arkea yllättävistä näkökulmista. Risteys on melkein pakko ahmia yhtä kyytiä, niin koukuttava se on! NOIN 110 SIVUA / 128 X 185 MM / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29587-7 / HELMIKUU

34


kuva: mirva kakko

NOIN 140 SIVUA / 140 X 202 MM / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29090-2 / MAALISKUU

Siri Kolu

Kesän jälkeen kaikki on toisin Peetulle itseksi tulemisen hinta on kallis. Niin kallis, että sen maksaa kaikesta huolimatta. Peetu on saanut kasteessa nimen Petra, vaikka Petra hän ei ole ollut koskaan. Ei se pikkutyttö, jonka äiti muistaa. Syyskuun ensimmäisenä Peetu täyttää 18 ja pian sen jälkeen hän menee korjausleikkaukseen. Ennen sitä Peetu vain odottaa. Odottamista helpottaa se, että isä vie Peetun lentämään. Purjelentokoneeseen, melkein taivaan reunaan kiinni. Kymmenen lennon ajan Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta.

Siri Kolu (s. 1972) on kirjailija, esitysdramaturgi, ohjaaja ja teatteriopettaja. Hänen suositut Me Rosvolat -kirjansa ovat niittäneet menestystä meillä ja maailmalla: niiden oikeudet on myyty pariinkymmeneen maahan, ja rosvo­perheestä on tehty myös elokuva. Kolu on kirjoittanut lisäksi nuorten aikuisten romaanit Metsänpimeä, Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolesta. Lastenromaani Tervemenoa Taika Taksinen ja Ränttätänttää, rosvoruokaa! ilmestyivät vuonna 2015.

”Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.” Nuorille ja nuorille aikuisille

35


kuva: Arto Wiikari NOIN 200 SIVUA / 128 X 185 / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29469-6 / MAALISKUU

Anne-Maija Aalto

”Minä talutin itse itseni pois jäältä ja syvistä vesistä ja nyt minä olen tässä, valmiina elämään ja pitämään hauskaa.” Anne-Maija Aalto (s. 1988 Lappeenrannassa) opiskelee kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa. Aalto asuu Turussa miehensä kanssa. Hän nauttii matkustamisesta vieraisiin kaupunkeihin, hyvistä tarinoista, syksystä, sunnuntaiaamuista ja leipomisesta.

36

Syvään veteen

Huikean kaunis ja lohtua tuova esikoisromaani 15-vuotiaan Taikan äiti kuolee auto-onnettomuudessa, ja Taika joutuu aloittamaan uuden elämän vieraassa ympäristössä. Lukija elää surun läpi yhdessä päähenkilön kanssa, käy samoissa syvissä vesissä. Hän kovettaa itsensä kuin uutta minäänsä luova Taika, takertuu mukavaan äidinkielenopettajaan Anttiin samalla epätoivoisella hurjuudella, tulee yhtä nöyryytetyksi, hyväksyy lopulta oman haavoittuvuutensa. Anne-Maija Aalto kuljettaa varmoin ottein niin päähenkilöä kuin lukijaakin. Kirjan jälkeen jää puhdistunut olo.


Kotimainen kaunokirjallisuus 2 Suomennettu kaunokirjallisuus 17 Nuorille ja nuorille aikuisille 29

Huumori ja sarjakuvat 37 Tietokirjat 41 Lasten ja varhaisnuorten kirjat 69 KustannusosakeyhtiÜ Moreeni 91 F-Kustannus 103 Seven-pokkarit ja isot pehmeäkantiset 108 Hakemisto 116


COPYRIGHT © 2015 BY PEANUTS WORLDWIDE LLC

Onni on lämmin riepu ja hyvä sarjakuvakirja.

Koko perheen 3D-animaatio elokuva­ teattereissa jouluna

Charles M. Schulz

Tenavat

Parhaat sarjat 1960–1969 Legendaarisen Tenavat-sarjakuvan parhaita tarinoita tunnelmalliselta 60-luvulta

Tenavat on edelleen maailman tunnetuimpia sarjakuvia, ja tämä teos kokoaa yksiin kansiin vuosien 1960–1969 hauskimmat tarinat. Mukana kaikki vanhat tutut Jaska Jokusesta Ressuun. Sarjakuvien lisäksi kirja sisältää Tenavien taustaa valottavan artikkelin. SUOMENTANUT JUHANI TOLVANEN / NOIN 200 SIVUA / 220 X 290 MM / ALKUTEOS PEANUTS / 4-VÄRIKUVITUS / 85.3 / ISBN 978-951-1-29908-0 / TOUKOKUU

38

COPYRIGHT © 2015 BY PEANUTS WORLDWIDE LLC

Charles M. Schulz (1922–2000) tunnetaan kautta maail­ man Tenavat-sarjakuvan luojana. Schulz piirsi Tenavia vuosina 1950–1999. Tenavat oli pitkään maailman luetuin sanomalehtisarjakuva ja Schulz aikansa menestynein sarjakuvantekijä.


kuva: toni härkönen

Sarjakuvataiteilija Jussi ”Juba” Tuomola (s. 1965) on Suomen suosituimpia sarjakuvapiirtäjiä. Hänet tunnetaan erityisesti Viivi ja Wagner -sarjakuvasta. Tuomola on tehnyt piirrostöitä 80-luvulta lähtien, ja hän on saanut Lempi- ja Puupäähattu-sarjakuvapalkinnot.

viivijawagner.com NOIN 170 SIVUA / 210 X 297 MM / MV-KUVITUS / 85.3 / ISBN 978-951-1-29576-1 / MAALISKUU

Juba

Sian vuodet 2002–2003

Viivi ja Wagner

Viivin ja Wagnerin ratkiriemukasta historiaa luotaava sarja jatkuu! Uusin Sian vuodet -albumi sisältää aikajärjestyksessä kaikki vuosien 2002 ja 2003 aikana ilmestyneet Viivi ja Wagner -stripit. Niiden lisäksi kirjassa on runsaasti luonnoksia ja taustamateriaalia.

Sarjakuvaruutu on auennut – tervetuloa Otavan ja Liken sarjakuvamaailmaan! sarjakuvaruutu.fi ISBN 978-951-1-28318-8

ISBN 978-951-1-28848-0


kuva: pekka holmström NOIN 64 SIVUA / 210 X 255 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 85.3 / ISBN 978-951-1-29708-6 / MAALISKUU

Sari Luhtanen (s. 1961) on opiskellut Helsingin yliopistossa englantilaista filologiaa, yleistä kirjallisuustiedettä ja teatteritiedettä. Tiina Paju (s. 1959) on valmistunut taiteen kandidaatiksi Taideteollisesta korkeakoulusta.

”Hauskanpito on ainoa asia, johon voi suhtautua vakavasti. Maisa ja Kaarina ovat tarjonneet naisnäkö­kulmaa arjen hallintaan jo yli 20 vuoden ajan. Shoppailu­intoinen ja herkkuja karttamaton kaksikko pyrkii tekemään elämästä mahdollisimman keveää kulkea. ” – Yhteishyvä

40

Sari Luhtanen – Tiina Paju

Viimeinen tikki Maisa & Kaarina

Onko Maisalle ja Kaarinalle tullut eteen viimeinen tikki? Suorasukainen parivaljakko palaa uuden albumin myötä oleellisten ongelmien äärelle. Anna-lehdestä tuttu huumorisarjakuva kertoo naisen arjesta oivaltavasti ja mukaansa tempaavasti. Maisa ja Kaarina -sarjakuva on saanut Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa vuoden parhaan lehtisarjakuvan Lempi-palkinnon.


Kotimainen kaunokirjallisuus 2 Suomennettu kaunokirjallisuus 17 Nuorille ja nuorille aikuisille 29 Huumori ja sarjakuvat 37

Tietokirjat 41 Lasten ja varhaisnuorten kirjat 69 KustannusosakeyhtiÜ Moreeni 91 F-Kustannus 103 Seven-pokkarit ja isot pehmeäkantiset 108 Hakemisto 116


Kirja kaikille, jotka ovat menettäneet sydämensä jalkapallolle

Guillem Balague

Cristiano Ronaldo Maailman parhaan jalkapalloilijan hurja tarina Portugalilainen Cristiano Ronaldo on häikäisevä ja kiistelty supertähti, niin viheriöllä kuin sen ulkopuolella. Elämäkerta kuvaa, kuinka nuori madeiralainen lahjakkuus päätti toteuttaa unelmansa. Hänestä varttui äärettömän kovalla työllä ja omistautumisella maalin­ tekijä vailla vertaa. Manchester United osti Ronaldon jo 18-vuotiaana, ja nykyisin hän on Real Madridin avain­pelaaja. Elämäkerta paljastaa, millainen mies on ilmiö nimeltä Ronaldo.

Guillem Balague on arvostettu jalkapallotoimittaja ja espanjalaisen jalkapallon erityistuntija. Balague kirjoittaa kansainvälisestä jalkapallosta säännöllisesti kolumneissaan The Times ja Champions -lehdissä. SUOMENTANUT PEKKA TUOMISTO / NOIN 320 SIVUA / 145 X 215 MM / KUVALIITTEITÄ / ALKUTEOS CRISTIANO RONALDO / 99.1 / ISBN 978-951-1-29528-0 / HELMIKUU

42


kuva: Adrian dennis

43

Tietokirjat


kuva: raija lahtinen NOIN 250 SIVUA / 140 X 202 MM / 99.1 / ISBN 978-951-1-29829-8 / HELMIKUU

VTM Lotta Nuotio (s. 1978) on Istanbulissa asuva vapaa toimittaja. Pitkäaikainen Ylen uutisten Turkin avustaja on seurannut syyrialaispakolaisten tilannetta aina konfliktin alusta, vuodesta 2011 lähtien. Nuotio on työssään tavannut ja haastatellut satoja syyrialaispakolaisia niin Syyrian rajalla, Istanbulissa kuin Bulgarian pakolaisleirilläkin.

Vain yksi vääränlainen Facebook-päivitys, ja elämä muuttuu.

44

Lotta Nuotio

Yksi miljoonista Modin pako Syyriasta

Henkeäsalpaava tositarina nuoren lääkärin pakomatkasta sisällissodan jaloista Ruotsiin Modilla oli unelma: saada kirurgin työharjoittelu päätökseen, aloittaa työt lääkärinä ja istua ystävien kera iltaa Syyrian yössä. Kunnes mielenosoituksissa loukkaantuneita alkoi saapua sairaalaan ja nuori lääkäri yritti salaa auttaa heitä. Sen jälkeen tarvittiin vain vääränlainen Facebook-päivitys ja häntä vietiin. Al-Assadin hallintoa vastustavalle Modille jää vankilasta vapautumisen jälkeen vain yksi vaihtoehto: on paettava Syyriasta, kuten on tehnyt jo lähes neljä miljoonaa muuta. Pakomatka Turkin kautta Eurooppaan on täynnä vaaroja aina ISIS-äärijärjestöstä salakuljettajien Välimereen uppoaviin laivoihin.


kuva: Mark Raynes Roberts

SUOMENTANUT TERO VALKONEN / NOIN 600 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS STALIN’S DAUGHTER. THE EXTRAORDINARY AND TUMULTUOUS LIFE OF SVETLANA ALLILUYEVA / MV-KUVALIITTEITÄ / 99.1 / ISBN 978-951-1-26589-4 / MAALISKUU

Rosemary Sullivan

Stalinin tytär

Vangitseva kertomus Stalinin tyttären elämästä tyranni-isän varjossa ja yrityksistä riuhtaista itsensä vapauteen Vuonna 1926 syntynyt Svetlana Allilujeva vältti isänsä Josef Stalinin käynnistämät vainot, mutta itsemurhaan päätyneen äitinsä ohella hän menetti lähes jokaisen rakastamansa henkilön. Isän armottomat puhdistukset tekivät selvän sedistä, tädeistä ja Siperiaan karkotetusta rakastajasta. Päästäkseen Kremlin ikeestä Svetlana kohahdutti maail­maa loikkaamalla Yhdysvaltoihin 1967 ja jättämällä kaksi lastaan. Yhdysvalloissa hän avioitui ja yritti elää amerikkalaista unelmaa, muttei voinut paeta synkkää taustaansa. Hän kuoli Wisconsinin maaseudulla Lana Petersin nimellä, yksin ja pennittömänä.

Rosemary Sullivan on kirjoittanut runoja, novelleja, elämäkertoja, kirjallisuuskritiikkejä, katsauksia ja artikkeleita. Hänen viimeisimpiä kirjojaan ovat Villa Air-Bel ja Labyrinth of Desire. Hän on Toronton yliopiston professori emerita.

Tietokirjat

45


Christine Lee syntyi Watfordissa vuonna 1938 ja aloitti työelämänsä sairaanhoitajana. Hän sai ­koulutuksensa Royal Berkshiren sairaalassa ­Readingissa yhdessä sisarensa Jennifer Worthin kanssa. Nykyisin Lee on nimekäs kuvanveistäjä. Hän asuu Devonissa.

Christine Lee

Kätilön sisar

Sisar kertoo kuuluisan kätilön koko tarinan. Miljoonat ovat ihastuneet Jennifer Worthin Hakekaa kätilö! -kirjoihin. Jenniferin sisaren Christine Leen koskettavat muistelmat kertovat kätilön koko tarinan. Idyllinen lapsuus rikkoutuu vanhempien eroon, ja tytöt lähetetään ankaraan sisäoppilaitokseen. Torjunta jatkuu vanhempien uusissa liitoissa, ja lopulta kapinallinen Jennifer lähetetään pois kotoa neljätoistavuotiaana. Sairaanhoitajiksi kouluttautumisen, avioliittojen ja lasten, ilojen ja surujen kautta sisarusten välinen yhteys säilyy halki vuosien. Menneet ikävät kokemukset lyövät silti varjon molempien elämään. Kätilön sisar on kiehtova osoitus kahden poikkeuksellisen naisen kestävästä siteestä. SUOMENTANUT SATU LEVEELAHTI / NOIN 360 SIVUA / 140 X 202 MM / ALKUTEOS MIDWIFE’S SISTER / KUVALIITTEITÄ / 99.1 / ISBN 978-951-1-29613-3 / TAMMIKUU

ISBN 978-951-1-28080-4

46

ISBN 978-951-1-28734-6

ISBN 978-951-1-29666-9


SUOMENTANUT ARI SURAMO / NOIN 450 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS FORTUNATE SON. MY LIFE, MY MUSIC / KUVALIITTEITÄ / 99.1 / ISBN 978-951-1-27753-8 / HELMIKUU

John Fogerty

Onnenpoika

Creedence Clearwater Revival -yhtyeen lauluntekijän odotetut muistelmat CCR oli yksi 1960- ja 70-lukujen taitteen rakastetuimmista amerikkalaisista rock-yhtyeistä ja John Fogerty oli bändin klassikoiden kuten Proud Mary, Have You Ever Seen the Rain? ja Bad Moon Rising kirjoittaja ja laulaja. Nyt Fogerty kertoo, kuinka CCR nousi maailman suosituimmaksi bändiksi, ja kuinka heidän hämmästyttävä menestyksensä leimahti ja romahti vain muutamassa vuodessa. Onnenpoika kuljettaa lukijansa läpi Fogertyn pohjoiskalifornialaisen lapsuuden, CCR:n lyhyeksi jääneen kultakauden, musiikinteosta ja julkisesta elämästä vetäytymisen – sekä viimein paluun maailman esiintymislavoille sooloartistina.

”Fogertyn elämäkerta on kirjoitettu samalla ­tunteen syvyydellä kuin hänen musiikkinsakin.” – Publishers Weekly John Fogerty (s. 1945) on yhdysvaltalainen rockmuusikko, lauluntekijä ja tuottaja. Hänet tunnetaan erityisesti urastaan Creedence Clearwater Revivalin eli CCR:n laulajana, kitaristina ja musiikillisena johtohahmona.

Tietokirjat

47


Jokaiselle löytyy tapa syödä hyvin, vakuuttaa FODMAP-asiantuntija Leena Putkonen. Leena Putkonen

Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon

Hyvä olo ruokavaliolla ja vatsaystävällisillä elämäntavoilla Noin joka kymmenes meistä kärsii ärtyvän suolen oireyhtymästä ja vielä useampi laskee itsensä herkkävatsaiseksi. Kirja tarjoaa tutkittua tietoa ­viihdyttävästi ja neuvoo, miten ruokavalion ja ­elämäntapamuutosten avulla voi saada herkän vatsan rauhoittumaan. Kirjan reseptiosio sisältää noin 25 ruokaohjetta kuvineen. Maukkaat ja monipuoliset ruoat ja leivonnaiset valmistuvat helposti – ilman vatsaa ärsyttäviä, imeytymättömiä FODMAP-hiilihydraatteja.

NOIN 160 SIVUA / 167 X 220 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 59.535 / ISBN 978-951-1-29725-3 / TAMMIKUU

Lue lisää: leenaputkonen.fi 48

Leena Putkonen on vatsa- ja suolistovaivoihin erikoistunut ravitsemusterapeutti ja terveys­ tieteen maisteri, joka pitää vastaanottoa mm. Eiran sairaalassa. Hän on ainut Suomessa, joka on kouluttautunut FODMAP-ruokavaliosta ­Lontoossa King’s Collegessa sekä Monashin ­yliopistossa Melbournessa Australiassa.


kuva: mirva kakko

49

Tietokirjat


Kelly A. Turner

Leeni Peltonen

Yhdeksän polkua yllättävään paranemiseen

Kuinka uneton oppi nukkumaan

Syövästä voi selviytyä

Valvomo

Yhdeksän keinoa, jotka saattavat avata reitin hämmästyttävään parantumiseen

”Herään taas 3.47 ja tiedän, että taistelu on alkamassa.”

Kun perinteinen lääketiede on tehnyt kaikkensa syövän voittamiseksi, voi sairastuneella vielä olla toivoa. Tohtori Kelly A. Turner on haastatellut suurta joukkoa ihmisiä ympäri maailmaa ja kerännyt haastattelujen pohjalta yhdeksän kohdan listan keskeisistä paranemisen avaimista. Kirja tarjoaa apua niille, jotka etsivät lisävaihtoehtoja perinteisten syöpähoitojen rinnalle, sekä niille, jotka toivottomassa tilanteessa uskovat, että selviytyminen voi vielä olla mahdollista.

Toiset menevät työväenopistoon ompelukurssille tai aloittavat uuden kielen opiskelun. Minä päätän opetella nukkumaan. Leeni Peltonen kuuluu sukunsa unettomien naisten jatkumoon. Hän kertoo, miltä valvominen tuntuu ja kokeilee erilaisia keinoja sen hoitoon. Tästä nykyajan kansantaudista on tehty nolo vaiva: pärjäävän ihmisen pitäisi hallita stressinsä ja kyetä nukkumaan. Henkilökohtaista tarinaa ja muiden unettomien kokemuksia täydentää asiantuntijoiden uusin tieto unettomuuden syistä, seurauksista ja hoidoista. Unettomuuteen voi saada apua.

Tohtori Kelly A. Turner on tutkija ja psykoterapeutti, joka on erikoistunut integratiiviseen onkologiaan. SUOMENTANUT KIRSI KINNUNEN / NOIN 320 SIVUA / 140 X 202 MM / ALKUTEOS RADICAL REMISSION, SURVIVING CANCER AGAINST ALL ODDS / 59.54 / ISBN 978-951-1-29575-4 / TAMMIKUU

Leeni Peltonen on kokenut journalisti, viimeksi Koti­ lieden pitkäaikainen päätoimittaja. Unettomuudesta koko ikänsä kärsineenä hän haluaa tarinallaan murtaa nukkumiseen liittyviä tabuja ja antaa toivoa kaikille, jotka valvovat öisin: nukkumaan voi oppia aikuisenakin! NOIN 200 SIVUA / 140 X 202 MM / 59.33 / ISBN 978-951-1-29141-1 / TAMMIKUU

50


kuva: dorit salutskij

NOIN 250 SIVUA / 128 X 185 MM / MV-PIIRROKSIA JA -VINJETTEJÄ / 59.4 / ISBN 978-951-1-29230-2 / TAMMIKUU

Helena Miranda

Ota kipu haltuun

Täyttä elämää sovussa kipuoireiden kanssa Kipupotilaan ei tarvitsisi käydä lääkärissä, jos hänen ongelmansa olisivat ratkaistavissa yhden vastaanoton aikana. Kipuoireet alkavat pitkittyessään helposti hallita elämää, eikä myötätuntoa saati hoitokeinoja useinkaan ole tarjolla. Kirja auttaa ymmärtämään omia kipuoireita ja ottamaan kivun haltuun. Asiantuntijan kokoama työkalupakki on monipuolinen ja käytännössä testattu. Vaikka kipu ei poistu, on aina mahdollista löytää vaihtoehtoisia tapoja elää täyttä elämää.

Helena Miranda (s. 1968) on lääketieteen tohtori, työterveyden dosentti ja kipulääkäri.

Tietokirjat

51


Petri Räisänen

Alexander Stubb – Ilkka Järvimäki

Joogaa Sri K. Pattabhi Joisin perinteen mukaan

Jos ministeri ehtii liikkua, ehdit sinäkin. ”Tunti liikuntaa päivässä antaa kaksi tuntia lisää energiaa.”

Astanga

Ensimmäinen täydellinen opas Suomen suosituimman joogamuodon maailmaan Astangajooga on tuhansien vuosien kuluessa muovautunut harjoitusmuoto, joka kehittää kehoa, mieltä ja sielua. Harjoitus muun muassa kiinteyttää, notkistaa ja voimistaa lihaksia, puhdistaa elimistöä kuona-aineista, rauhoittaa mieltä ja lisää keskittymiskykyä. Joogi tavoittelee energistä ja luovaa tilaa, jossa itsen ja elämän mysteerien oivaltaminen on mahdollista. Kirjan havainnollisissa kuvissa esitellään astangajoogan harjoitussarja, jota kaikenikäisten ja -kuntoisten on helppo seurata. Ensi kertaa perehdytetään astangan kahdeksaan haaraan, joita noudattamalla voi saavuttaa joogan tilan.

Petri Räisänen on kansainvälisesti tunnettu joogaopettaja. Hän perusti Helsingin Astanga Joogakoulun yhdessä Juha Javanaisen kanssa vuonna 1997. Suomen lisäksi Räisänen on opettanut muun muassa Yhdys­ valloissa, Japanissa ja Thaimaassa. 186 SIVUA / 230 X 250 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 79.6 / ISBN 951-1-20092-5 / 1. PAINOS 2005

52

Miehen treenikirja

Miehen treenikirja opastaa yleisimpien kestävyyslajien harrastamisessa, kertoo kuntoilijan oikeista eväistä sekä antaa vinkkejä liikunnan ja muun elämän yhteensovittamiseen. Käytännön esimerkit auttavat löytämään aikaa kuntoiluun vaativankin työ- ja perhe-elämän keskellä. Kirjan lajeina ovat juoksu, pyöräily, uinti, hiihto, triathlon ja duathlon. Oman asiantuntemuksensa näiden lajien treenivinkkeihin ja -ohjelmiin tuovat lajiensa huiput, mm. uimari Hanna-Maria Seppälä, pyöräilijä Kjell Carlström ja juoksuvalmentaja Timo Vuorimaa. Konkreettisten ohjeiden avulla kuntoileminen on motivoivaa, mielekästä ja ennen kaikkea tuloksellista.

Ministeri Alexander Stubb ehtii myös uida, pyöräillä, juosta, hiihtää ja jumpata. LitM Ilkka Järvimäki on yli sata maratonia juossut toimittaja, valmentaja ja kirjailija. 159 SIVUA / 210 X 235 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 79.6 / ISBN 978-951-1-23673-3 / 1. PAINOS 2009


Saku Tuominen – Annamari Heikkilä

Uskonko

kuva: johanna kinnari

kuva: tuukka koski

NOIN 160 SIVUA / 128 X 185 MM / 17.3 / ISBN 978-951-1-29096-4 / TAMMIKUU

Tietokirjailija Saku Tuominen on ideoiden tuottamiseen erikoistuneen Idealist Groupin perustaja ja luova johtaja. Sitä ennen hän toimi 20 vuotta tv-tuottajana. Annamari Heikkilä on psykologi, filosofian tohtori ja terapeutti. Hän on väitellyt tohtoriksi yliopisto-opiskelijoiden motivaatiosta, oppimisesta ja hyvinvoinnista.

On helppoa sanoa usko itseesi, mutta miten se toteutuu? Luova johtaja Saku Tuominen ja psykologi Annamari Heikkilä pureutuvat siihen, miten usko ja uskomukset vaikuttavat elämäämme. Miksi mielemme rakentaa ajatusmalleja, joita noudatamme huomaamatta, että niissä ei usein ole mitään mieltä? Joku ei mielestään osaa piirtää, toinen ei muka ole luova, kolmas ei ole numeroihminen ja neljäs on huono ihmisten kanssa. Mutta onko mikään näistä fakta? Entä jos kyse on ainoastaan mielemme rakentamista uskomuksista? Helppolukuinen mutta syvällinen kirja auttaa sietämään epävarmuutta.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx

Tietokirjat

53


Keski-iän krempoista kärsivä Suomi tarvitsee ryhtiliikettä. Jan Vapaavuori

Puoliholtiton Suomi Näkemys Suomen luisumisesta kärki­ kaartista keskikastiin ja tarvittavasta elämäntaparemontista

Arvostetun vaikuttajan kuvaus moniongelmaisesta Suomesta, jonka puoliholtiton elämäntapa jatkui, vaikka talouskurimuksen kukistaminen olisi edellyttänyt ryhtiliikettä. Paljon on vielä tehtävä, jos haluamme välttää Suomen pysyvän näivettymisen. Tarvitsemme kansallisen elämäntaparemontin. Jan Vapaavuori oli ministerinä monessa mukana, kun Suomen kurssia yritettiin kääntää. Kaikki ei ole sujunut kuten piti. NOIN 280 SIVUA / 145 X 215 MM / 36 / ISBN 978-951-1-29609-6 / MAALISKUU

Jan Vapaavuori (s. 1965) on oikeustieteen kandidaatti, joka on toiminut kokoomuksen kansanedustajana vuosina 2003–2015 sekä asunto- ja elinkeinoministerinä. Vapaavuori on työskennellyt syyskuusta 2015 lähtien Euroopan investointipankin varapääjohtajana Luxemburgissa.

54


Totuus talouden perimmäisistä ­kysymyksistä Sixten Korkman

Väärää talouspolitiikkaa Talouden kriisit ja opilliset kiistat

Taloudesta ja talouspolitiikasta vallitsee erilaisia ja ristiriitaisia käsityksiä. Miksi jotkut vaativat elvytystä työttömyyden torjumiseksi, toiset taas leikkauksia budjettivajeen supistamiseksi? ”Väärien” profeettojen valheita on taloudessa vaikea paljastaa, mutta silti talouspolitiikassa toiset käsitykset ovat toisia perustellumpia. Sixten Korkman kuvaa, kuinka talousopit joutuvat kriisien aikana koetukselle ja uudet opit syrjäyttävät vanhoja. Millaiseen talousoppiin kannattaisi nojautua nykyisen kriisin voittamiseksi? Kirjan pääpaino on 1930-luvun ja sotien jälkeisissä kokemuksissa, mutta Korkman jäljittää talousoppien aatteellisia juuria Aristoteleesta alkaen. 247 SIVUA / 140 X 215 MM / 36 / ISBN 978-951-1-29830-4 / LOKAKUU 2015

Sixten Korkman (s. 1948) on valtiotieteiden tohtori, Aaltoyliopiston professori ja Suomen arvostetuimpia talouden asiantuntijoita. Hän on toiminut mm. ETLAn ja EVAn toimitusjohtajana ja EU:n ministerineuvoston talous­poliittisen osaston pääjohtajana. Suurelle yleisölle hän on tullut tutuksi selkeistä ja rakentavista kannanotoista julkisessa keskustelussa ja kolumneissa. Korkmanin kirja Talous ja utopia oli menestys ilmestyessään vuonna 2012.

Tietokirjat

55


Uusi kansainvälinen tutkimus muuttaa käsityksemme ­Rooman valtakunnan ­loppuvaiheista. Maijastina Kahlos

Rooman viimeiset päivät

Totuus Rooman tuhosta. Miksi ja miten mahtava valtakunta mureni? Väärät mielikuvat ovat edelleen voimissaan: milloin roomalaiset kaatoi moraalinen rappio, liiallinen kristillinen uskonkilvoittelu, vesijohdoista levinnyt lyijymyrkytys tai leväperäinen talouden pito. FT, historioitsija ja latinisti Maijastina Kahlos avaa kansainvälisen, uuden tutkimuksen myötä täysin muuttuneen kuvan Rooman valtakunnan loppuvaiheista. Samalla hän pohtii monia kiinnostavia kysymyksiä, kuten oliko Rooma kuin nykyajan Venäjä? Vai oliko Rooman valtakunta, uskontojen, kielten ja kansallisuuksien kirjava tilkkutäkki, kuin nykyajan Yhdysvallat? Tai kaatoiko maahanmuutto Rooman valtakunnan? NOIN 250 SIVUA / 145 X 215 MM / 91.17 / ISBN 978-951-1-29726-0 / MAALISKUU

FT Maijastina Kahlos on erikoistunut myöhäis­antiikin historiaan. Hän on latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden dosentti Helsingin yli­opistossa. Myöhäisantiikin historian alalta ­Kahlos on julkaissut useita teoksia ja lehti­artikkeleita. Hänellä on antiikin tutkimusta ­popu­larisoiva blogi Arduum res gestas scribere.

56


kuva: jorma marstio

SUOMENTANUT JAAKKO HÄMEEN-ANTTILA / NOIN 160 SIVUA / 167 X 237 MM / MV-KUVITUS / 81.4 / ISBN 978-951-1-27941-9 / HUHTIKUU

Kuninkaiden kirja

Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila Kuvittanut Heli Hieta Upeasti kuvitettu Iranin kansalliseepos hurmaa kulttuurin ja historian ystävät. Iranin myyttiset alkuvaiheet ovat täynnä taisteluja ja traagisia kohtaloita, joihin kietoutuu palavia tunteita ja romantiikkaa. Varhaiset kuninkaat ja sankarit taistelevat lohikäärmeitä, hirviöitä, paholaisia ja vihamielisiä turanilaisia vastaan miekoin, nuijin ja loitsuin. Sankareista suurin on muita sotureita päätään pitempi Rostam, joka pystyy kantamaan sylissään vuoren kokoisia kivenlohkareita. Jaakko Hämeen-Anttila on tehnyt mittavan työn suomentaessaan yli tuhat vuotta sitten syntyneen laajan eepoksen myyttisen osuuden tähän teokseen. Kuvitus on Heli Hiedan.

Jaakko Hämeen-Anttila on arvostettu arabian kielen ja islamin tutkija ja arabialaisen kulttuurin huippuasian­ tuntija. Hämeen-Anttilan ja taiteilija Heli Hiedan aiempaa yhteistyötä on hurmaava tarinakokoelma Tuhat ja yksi yötä (2010).

Sukellus islamilaiseen mytologiaan Tietokirjat

57


kuva: pekka holmström NOIN 350 SIVUA / 119 X 182 MM / 46.1 / ISBN 978-951-1-29545-7 / HUHTIKUU

Lukuelämys myös nojatuolimatkailijalle Helena Petäistö on MTV3:n pitkäaikainen ulkomaan­ toimittaja ja Ranskan-kirjeenvaihtaja. Hän on myös tietokirjailija ja hän on kirjoittanut monia suosittuja matkakirjoja. Matkaopassarja kaupunkimatkailijoille on saanut loistavan vastaanoton.

ISBN 978-951-1-27080-5

58

ISBN 978-951-1-27831-3

Bryssel, Strasbourg, Luxemburg à la Helena Petäistö Legendaarisen ulkomaanreportterin suositun kirjasarjan kolmas osa Helena Petäistö tuntee työnsä vuoksi EU-kaupungit kuin omat taskunsa. EU-kortteleiden ulkopuolelta löytyy yllättävän mukava ja mutkaton Bryssel odottamattomine aarteineen. Strasbourg on Petäistön suur­suosikki, oikea helmi Euroopan sydämessä. Idyllisen lilliputti-Luxemburgin ainutlaatuisen maanmuodostuksen seurauksena avautuvat sekä ylä- että ala­ kaupunki. Yläkerran väen hillitystä charmista sujahdetaan ”montun” pohjalle yökyöpelien valta­kuntaan. Petäistön tv-työn mukana päästään kurkistelemaan myös EU-vallan kulisseihin. Petäistö paljastaa myös omat ja ystäviensä osoitekirjat, joiden pistämättömät vinkit eivät koskaan petä.


EL

A

VA

RT

O

RO

UL

LE

EU

R

R. URBANO S A N TO S

Helposti perille! LA

S

ESTAÇÃO DO CAM. AÉREO

RIO SUL SHOPPING CENTER

URCA

URC A

ID

FACULDADE DE MEDICINA

U

O AM

R

RO

M

R.

DO

LI

ÁL UA

RUA G EN. SEVERIANO

.

P I S TA CLAUDIO COUTINHO

MORRO DA URCA

NCO

R.

ELA

N

AL

FRA

A

R

Q A.

T UIN

E AV

M

R.

DEZ

E

GEN

RUA

I RO R . PINHE ÃES GUIMAR

PO RAL

RUA DA PASS A G E M

B.

R

ME

R.

B NA

AR

R.

O

T RE

IATE EN I D CLUBE RIO A P PLAZA P SHOPPING U.F.R.J. A S T

D L. SO

AN

HENRIQUE D E N O VA ES

BOTAFOGO

RUA DONA MARIANA

A V.

GR

DE CON JÁ RUA DE IRA

2

RIA

R

R.

AV

R.

E

A V. D A U R RUA

RUA DAS PA L M E I RAS

PÁT

M

A P O

BOTAFOGO

INL

MUSEU DO ÍNDIO

RO

A S

GU . G.

EAL R. R

H

RU

A RU IT Á A UM

Praça Gen. Tibúrcio

PRAIA VERMELHA

MORRO DA

RU

NS

A

A

P CO

AV

BOTAFOGO

E

 L T

A

IC T N

O

ES

RUA A . G. PERREIRA

PRAIA DA U RC A

G

U R TA L .

A L TU Á R I A

PÃO DE AÇÚCAR

AN

URCA URC A Lontoo, Amsterdam, Barcelona, IATE EN ID CLUBE N I E D RIO Firenze, Berliini, Riika A AV MORRO PLAZA P C

M R.

AV

E

P

P I S TA CLAUDIO

R.

B.

RO

DO

NCO

RO

U

LI

A

PR

LA

R.

B

FRA

R

DEZ

D L. SO

AN

A V.

GR

DE CON JÁ RUA DE IRA

R. AS COUTINHO V. SHOPPING U.F.R.J. DA URCA Otavan Otavan + Opas TKartta RUA DA EU R U AKartta + Opas O PASS A G E M R A T R U A G E N . L R. URBANO E TE S E V E R I A N O M UKuuden suosikkikohteen Kätevän opassarjan uutuudet Qohjaavat tiedot on päivitetty. RR S A N TO S UIN LL BA FACULDADE E . A Praça Gen. A N . DE MEDICINA matkailijan poimimaan kohteesta parhaat herkut. R ME Tibúrcio PO S R. MO SUOMENTANEET AURI ESTAÇÃO PAAJANEN, SUSANNA TUOMI-GIDDINGS / NOIN 20–96 SIVUA / AL R RA E PRAIA O N RIO SUL R DO CAM. AÉREO E 125 X 178 MM / ALKUTEOKSET CARTOVILLE LONDON, AMSTERDAM CARTOVILLE VA G SUSANNA TUOMI-GIDDINGS / ÁL A SHOPPING A VERMELHA U GALLIMARD, CARTOVILLE BARCELONE, FIRENZE CARTOVILLE GALLIMARD, CARTOVILLE U R

A

TO

BERLIN / 40.71 (LONTOO); 978-951-1-29317-0 (AMSTERDAM); M O/ ISBN R R 978-951-1-29320-0 O DA M O R R O (FIRENZE); D O 978-951-1-29321-7 978-951-1-29318-7 (BARCELONA); 978-951-1-29319-4 A B I L Ô N I (RIIKA) A (BERLIINI);B978-951-1-29637-9 / TAMMIKUU AMSTERDAM, U R U B(LONTOO, U BARCELONA, FIRENZE, BERLIINI); HUHTIKUU (RIIKA) FAVELA

LAD

PE

S

.

NI

DA

L

E AV

LO

CA

JR

P

. DE

C

A OP

A

BE

TA

N BA

D.

A

B

A AR

X

R.

E

RI

BE

O IR

DO

RU

UA

EL

R.

. F

V

N TO

V

LEME

R.

M

R AM

RO

RUA RO N A L D D E C A RVA L H O

RA . P

R.

VI

EI

M

SIQUEIRA CAMPOS

BABILÔNIA

ISA

Q

U DE F. . A ES R G RU LAR . BRA

D.

SI

AV

R.

MORRO

ARCOVERDE

LADEIRA D O S TA B A J A R A S

A

. . P

U

R

RUA TE N . M A RO N ES DE GUSMÃO

R.

AV

MORRO DE SÃO JOÃO

C.

. DO

LEM

O

E

C E M I T É R I O EDIMBOURG / 40.71 / ISBN 978-951-1-29316-3 (RIO DE OVILNIUS, A D SOÃCARTOVILLE ORJ O Ã O B AT I S TA I JANEIRO); 978-951-1-29639-3 (SAN FRANCISCO); 978-951-1-29640-9 (VILNA); PE G U IAR C . DE A 978-951-1-29641-6 (EDINBURGH)/ TAMMIKUU (RIO DE JANEIRO);U HUHTIKUU A R N. (SAN FRANCISCO, VILNA, EDINBURGH) E G

RUA EUCLIDES D A RO C H A

3 6

D

R.

INL

O

C

O

N

20–56 SIVUA / 125 X 178 MMR / ALKUTEOKSET RIO DE JANEIRO. R . P I N H E Ã ENOIN S CENTER R GUIM P AE D RCARTOVILLE A D O GALLIMARD, CARTOVILLE SAN FRANCISCO, CARTOVILLE

ARP

UE

S

. I.

A

EN A RI Q

MUSEU CARMEN MIRANDA

ENSEADA D E B O TA F O G O

M Francisco, Rio de Janeiro, San DO ÍNDIO A I DE POSTO 6 FORTE R Vilna, Edinburgh BOTAFOGO PÁT COPACABANA DA

.P R. R

.

MORRO CARA DE CÃO

IÃO

AV

O

A IB

ÃO LU Í S JO R . AL U V R A . C AO V . AV . G CO . S ÃO A F RRE SE F R IA BA ÉE ST

R . M UN IZ

N

POSTO 5

G

INA

BA

RR

S

FORTALEZA DE SÃO JOÃO

O RB

A P O

E PRAIA DE BO TA S N AP RÇA Õ E S U F IA D NI DA E . B DA O OT AV AF O

ÉIA OMP

R. BA MB

MUSEU CASA DE RUI BARBOSA

I RUA H M AA L M I R A N T E R U G O N Ç A LV E S

AV E N I D A O SVA L D O C RUZ

O

D

H

C TI

. R . FE

ES

D A RUA CA S RUA DONA AINH E LG I A V. R T E D APBA L M E I R A S MARIANA ABE E L IZ CO U R U A B V Praça Cel. NA . J . R H E N R I Q UEugênio E Franco OV A E S DI A E N NO O OTAV . F A RUA DI DO IA PA R Q U E G A R O TA D E SUOMENTANEET AURI PAAJANEN, IIPA NEMA RO

2 5

G

TO

C

M

A

BA

RA

N

AT

A

ID

S

M FLAMENGO

A

A V. N . S .

RN A N D

LEMENTE ÃO C S A R U MUSEU F. S Á

EAL R. R

RUA

M AO R R O MUNDO N O 4V O POSTO

. GU R. G

RUA SÁ FERREIRA A RU IT Á A UM H

COPACABANA

OR DE F

R. D . UL RIC

B

POSTO 3

O

O

CA

PA

V

EN

IR A

MORRO DO LEME

POSTO 1

POSTO 2

PALACE

R UA JUÇAN Ã V

RU . SEA B RA O R. A D . F ER RE I

CO

DE

I LV E

M. L EMO

AV

R.

ICA

PRAIA

X AV V MARTA DONA IER S

R

V

COPAC ABANA A

LI

JU

O

5

D

E

RO

.

IR

R

EI

BE

B.

RI

UR

. T Á VO RUA B R

LO P.

R.

R.

RUA

Alm. Júlio de Noronha

S

R. BOLÍ VA MIRANTE

IO

DA

NI

E AV

M PA

TA

1 4

RUA C. RAMOS

N

A

A

SA

EI

A

RUA TR . ANGRENSE

AC

S . D ECOPACABANA

N. V. FR

A

C.

. DO

LAD

AT

P.

SA

LI R.

R BA

RU

A

E

A

BR

A

RU

EL

A

N BA

NT

 TL

VO

CHAPÉU MANGUEIRA

EL

. . F

RU

V

N TO

E

V

A G

RU

TA US

RT

M

MORRO DOS CABRITOS

R AM

B RI

O IR

O

R.

VI

EI

RO

V

S

S R. PO M CA S ÃE H AL A G DI M IBAL RA R U D E .GA LA C F. . A A ES R G A N TA A RU LAR

D.

Q

M

SIQUEIRA CAMPOS

PE

SI

RUA RO N A L D D E C A RVA L H O

.

A

DE CAXIAS LEME MANGUEIRA Praça

AV

R

3

U

ARCOVERDE

LADEIRA D O S TA B A J A R A S

R.

RUA TE N . M A RO N ES DE GUSMÃO

R.

L LO D. BE R. R. SA . . I JR . P PRADO

MORRO DE SÃO JOÃO

AV

RUA EUCLIDES D A RO C H A

X

LEM

O

E

TO

M O R R O D O joiden yhteydessä CEMITÉRIO Helppokäyttöiset, informatiiviset ja monipuoliset matkaoppaat pohjautuvat B A B I L Ôselkeisiin N I A kartta-aukeamiin, S Ã O J O Ã O B AT I S TA URUBU EI A I R P U G kerrotaan oleelliset tiedot nähtävyyksistä, esitellään baareja, pubeja, klubeja, teattereita ja ostospaikkoja ja C . D E A ravintoloita, FAVELA A FORTE DUQUE FAVELA RU N. annetaan runsaasti käytännön vinkkejä, mm. hotellisuosituksia. Pienikokoinen mutta kestävä opas mahtuu mainiosti taskuun. BABILÔNIA E G CHAPÉU

V

RU

A

A G

 TL

TA US

NT

VO

FORTE DUQUE DE CAXIAS

FAVELA CHAPÉU MANGUEIRA

Praça I O Alm. Júlio M PA SA de Noronha

ICA POSTO 1

CHAPÉU MANGUEIRA

V

MORRO DO LEME

Tietokirjat

59


kuva: anna lehtonen

NOIN 130 SIVUA / 167 X 220 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 68.2 JA 59.31 / ISBN 978-951-1-29727-7 / TAMMIKUU

Noora Al-Ani – Tiia Javanainen

Onnen huokauksia Herkkuja mielelle ja keholle

Tiia Javanainen ja Noora Al-Ani ovat kolmekymppiset, kirjankustantamossa työskentelevät ystävykset. He saavat voimaa arjen pienistä nautinnoista, kuten mauista, tuoksuista ja väreistä. Onnen huokauksia on syntynyt heidän yhteisten intohimojensa tuloksena.

Nauti raikkaita ruokia ja viimeistele hyvä olosi itse tehtävillä kauneudenhoitotuotteilla. Puhdasta syötävää, juotavaa sekä ihonhoitoa helposti saatavilla raaka-aineilla. Valmista vaivattomasti jälkkäreitä, lisukkeita, tahnoja ja juomia, jotka toimi-

vat sellaisenaan tai ovat maukas kokonaisuus illan­istujaisiin, brunssille tai juhliin.

Kirjan hoitotuotteet, kuten kuorinnat, naamiot ja hiushoidot, ovat nopeita valmistaa. Ne noudattavat ajatusta ’en laita iholleni mitään, mitä en voisi syödä’.

60


Kara M. L. Rosen

Kukoista!

Terveyttä mehuista Samea iho? Univaikeuksia? Vetämätön olo? Pysähdy. Puhdista kehosi. Ja palauta elimistösi luontainen terveys ja tasapaino. Kirja tarjoaa 50 asiantuntijoiden kehittämää mehureseptiä, jotka tuovat helpotusta moniin vaivoihin. Kun noudatat tiukkaa paasto-ohjelmaa tai haluat vain piristää päivääsi ihanilla mehuilla, kirja opastaa tiellä parempaan oloon. Juo terveydeksesi! Kara Rosen sai mehupaastosta apua tulehduskierteeseen, kehitteli reseptejä lähipiirinsä iloksi ja perusti lopulta oman yrityksen.

Kara M. L. Rosenin yritys Plenish valmistaa tuorepuristettuja luomumehuja. www.plenishcleanse.com SUOMENTANUT LIINA TIILIKKA / 144 SIVUA / 190 X 235 MM / ALKUTEOS PLENISH. JUICES TO BOOST, CLEANSE & HEAL / 4-VÄRIKUVITUS / 68.27 / ISBN 978-951-1-29724-6 / TAMMIKUU

Inspiraationa Japani Inspiraationa luonto 100 zen mandalaa Mielenrauhan värityskirjat

Kukkea luonto Trooppinen paratiisi

Pieni värityskirja – Mielenrauha mukanasi Väritä itsesi onnelliseksi! 72–128 SIVUA / MIELENRAUHAN VÄRITYSKIRJAT: 210 X 210 MM, PIENET VÄRITYSKIRJAT: 130 X 197 MM / ALKUTEOKSET INSPIRATION JAPON 100 COLORIAGES ANTI-STRESS, INSPIRATION NATURE 70 COLORIAGES ANTI-STRESS, 100 MANDALAS ZEN, IN BLOOM LITTLE BOOK OF COLOURING, LITTLE BOOK OF COLOURING / 79.8 / INSPIRAATIONA JAPANI: ISBN 978-951-1-29594-5; INSPIRAATIONA LUONTO: ISBN 978-951-1-29595-2; 100 ZEN MANDALAA: ISBN 978-951-1-29821-2; KUKKEA LUONTO: ISBN 978-951-1-29864-9; TROOPPINEN PARATIISI: ISBN 978-951-1-29865-6 / HEINÄKUU 2015: INSPIRAATIONA JAPANI, INSPIRAATIONA LUONTO; MARRASKUU 2015: 100 ZEN MANDALAA, KUKKEA LUONTO, TROOPPINEN PARATIISI

Tietokirjat

61


kuva: finn andersson NOIN 140 SIVUA / 167 X 237 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 68.2 / ISBN 978-951-1-29268-5 / TAMMIKUU

Virpi Mikkonen

Kiitos hyvää

Pikaruokaa Toimittaja ja hyvinvointivalmentaja Virpi Mikkonen tunnetaan Vanelja-sivustostaan, jonka mottona on: It’s about pure pleasure. Hänen esikoisteoksensa on leivontakirja Kiitos hyvää (2015).

Jos osaisin ottaa yhtä kauniita kuvia (ja keksiä yhtä hyvä reseptejä) niin tämä olisi se kirja minkä tekisin. – Syötävän hyvä -blogi ISBN 978-951-1-28540-3

62

Hyvää tekevää pikaruokaa helposti ja herkullisesti Aloita aamusi helpoilla pannareilla, haukkaa lounaaksi hyvishampparia ja nauti illalla vaikkapa viljatonta avokadopastaa tai pizzaa. Kiireiseen arkeen sopivat pikaruoat valmistuvat Virpi Mikkosen tapaan ilman gluteenia, valkoista sokeria ja maitotuotteita. Mukana on paljon alle vartissa valmistuvia ruokia ja muutaman raaka-aineen reseptejä sekä lasten suosikkeja, joiden tekemiseen he itse osallistuvat mielellään. Kolmen raaka-aineen suklaakakkua ei malta olla kokeilematta!

vanelja.fi


Kasvis-kotiruoka

Keittokirja kotia varten Toimittaneet Edit Reinilä-Hellman, Sophie Calonius ja Valma Krank Mitä vegetaristit söivät sata vuotta sitten? Kasvisruokakirjan näköispainos antaa ohjeet yli seitsemäänsataan aikansa kasvisruokaan. Vegetarismi on viime aikoina tullut yhä enemmän huomatuksi ja käytäntöön. Epäilemättä on tällä uudella ravintojärjestelmällä suuri merkitys. Se ei ole pelkkä ravintokysymys; se pyrkii saattamaan kaiken muunkin elämän suurempaan yksinkertaisuuteen ja luonnonmukaisuuteen, kirjoittavat Helsingin kasvatusopillisen ruuanlaittokoulun opettajattaret Edit Reinilä, Sofie Calonius ja Valma Krank kirjansa alkusanoissa vuonna 1913. He myös huomauttavat, että kaikki ruuan­ tähteet on otettava talteen ja niistä on valmistettava uusia ruokalajeja. Terveellinen muistutus meille 2010-luvun suomalaisille! NOIN 374 SIVUA / 130 X 200 MM / 68.2 / ISBN 978-951-1-29642-3 / MAALISKUU

Alexander Gullichsen Hanna Gullichsen

Safkaa

Parempaa arkiruokaa Tästä kirjasta alkoi avokadopastavillitys! ”Kun ruokakirja pitää tunaria kädestä, hivelee silmää ja kutkuttaa nauruhermoja, ollaan harvinaisen ruokaviihteen äärellä. Aivan törkeän hyvä.” – Projectmama.info. Parhaat ohjeet äidin aarteista, täydellisiä makuja ulkomaanmatkoilta, omien ravintoloiden klassikoita… Merkittävimmät muistot rakentuvat usein vahvasti maku­elämysten ympärille. Tähän rakkaudella tehtyyn ja arjen ruokahetkistä syntyneeseen keittokirjaan on koottu yli 60 helppotekoista ja laadukasta reseptiä. Niiden avulla kenestä tahansa voi sukeutua suvereeni kotikokki.

Alexander Gullichsen on menestynyt kokki ja ravintoloitsija. Hanna Gullichsen on valokuvausta harrastava ruokakirjailija-bloggaaja. 136 SIVUA / 167 X 220 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 68.2 / ISBN 978-951-1-27672-2 / 1. PAINOS 2012

Tietokirjat

63


Jouko Rikkinen

Annemarta Borgen

Tiikerinliljoja, kevätkaihonkukkia, ukonkelloja ja leijonankitoja!

Historia, viljely, ruokaohjeet

Suomalaiset perinnekasvit

Vuosisatojen kuluessa Suomessa on viljelty tuhansia puutarhakasvilajeja ja -lajikkeita. Nykyisin käytössämme on laaja valikoima pohjoisen ilmastoon sopeutuneita perennoja, sipulikasveja ja kesäkukkia. Kasvitieteen professori Jouko Rikkinen esittelee lähes kaksisataa perinnekasvia ja antaa selkeät ohjeet niiden kasvatukseen ja lisäämiseen. Esittelyjen lomassa on kiehtovaa historiaa sekä tekstilainoja vanhasta puutarhakirjallisuudesta. ”Että puutarhatyö kohottaa ja jalostaa ihmisen mieltä, on tunnettu asia.”

Jouko Rikkinen on kasvitieteen professori ja tuottelias tietokirjailija. Hän on myös erinomainen valokuvaaja. Hän on julkaissut mm. kirjat Värien puutarha, Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa, Puut ja pensaat Suomen luonnossa sekä Heinät ja sarat Suomen luonnossa. 208 SIVUA / 225 X 235 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 67.3 / ISBN 978-951-1-24858-3 / I. PAINOS 2011 / HELMIKUU

64

Minun yrttini

Intohimoisesta yrttirakkaudesta syntynyt kiehtova viljelyopas ja innoittava ruokakirja on jo klassikko. Tämän ihastuttavan kirjan ohjein opit valmistamaan Henrik VIII:n seitsemän yrtin viiniä, kehäkukkariisiä, sokerilla kuorrutettuja ruusunlehtiä, katajanmarja­ kananpoikaa, sipulilipstikkakeittoa ja muita ihania herkkuja. Vanhojen viisaiden yrttitarhurien reseptein syntyvät hajusteet, kauneudenhoitoaineet ja monenlaiset lääkkeet. Annemarta Borgen vie lukijat myös jännittävälle kirjalliselle löytöretkelle yrttien vuosituhantiseen historiaan ja muistelee matkan varrella yrtintuoksuista lapsuuttaan. Lähdemateriaali kattaa niin muinaiset sume­rilaiset, antiikin klassikot, Raamatun, Koraanin, keskiajan kirjallisuuden, 1600–1800-luvun kasvitieteilijät kuin kansanperinteen. SUOMENTANUT SINIKKA KURIKKA / 192 SIVUA / 125 X 202 MM / ALKUTEOS URTEHAGEN PÅ KNATTEN – EN BOK OM URTER, MAT OG MEGET ANNAT / 68.2 / ISBN 978-951-1-29644-7 / 1. PAINOS 1977 / HELMIKUU


kuva: seppo närhi

214 SIVUA / 222 X 235 MM / 67.3 / 4-VÄRIKUVITUS / ISBN 978-951-1-21358-1 / 1. PAINOS 2008 / TAMMIKUU

Paula Ritanen-Närhi

Suomalainen puutarhakirja Kotipuutarhurin unelmakirja vie yksityis­ puutarhoihin eri puolilla Suomea. Millainen on sinun unelmiesi puutarha? Haaveiletko kaupunkikodin talvilämpimästä kasvihuoneesta, maalais­pihan hyötykasvimaasta, kukoistavasta katto­ terassista tai trendikkäästä ekopuutarhasta? Kirjassa esitellään neljätoista erilaista puutarhaa Kemijoen rannalta eteläiseen Suomeen, perinteitä ja nykyaikaa yhdistävästä maatalon pihapiiristä kaupunkiasunnon rauhoittavaan feng shui -puutarhaan. Tunnettu puutarhatoimittaja ja hortonomi Paula Ritanen-Närhi vastaa myös kotipuutarhurien kysymyksiin kasvien hoidosta ja lisäämisestä sekä tuholaisten torjunnasta. Kirjan upeat valokuvat on ottanut Jarmo Wright.

Paula Ritanen-Närhi on TV:stä, radiosta ja aikakaus­ lehdistä tuttu puutarha-asiantuntija, tietokirjailija ja tuottelias puutarhatoimittaja. Jarmo Wright on Otavamedian kuvaryhmän kuvapäällikkö ja tottunut puutarhakuvaaja.

Tee puutarha­unelmistasi totta.

Puutarhapäiväkirja Maaliskuussa leikataan koristepuita, kesäkuussa kerätään siemensato talteen. Vinkkejä multasormille vuoden jokaisena kuukautena, ja lisäksi runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.

112 SIVUA / 158 X 168 MM / 05.3 / 4-VÄRIKUVITUS / EAN 6418428807363 / 1. PAINOS 2010 / TAMMIKUU

Tietokirjat

65


HALL OW ON A EEN! PÄIV IKA I PERIN TTÄÄ TEET .

Vuoden jokaisena päivänä on aihetta juhlaan. Mauri Kunnas

Aikamoinen ajantieto

Toimittanut Lotta Sonninen

Aikamoinen ajantieto on lahjakirja, jolle on käyttöä joka päivä. Oletko miettinyt, mikä on kekrin ja halloweenin ero? Tai milloin vietetään kiitospäivää tai hanukkaa? Haluaisitko, että jokaisessa päivässä olisi juhlan tuntua? Aikamoisesta ajantiedosta löydät vuoden jokaiselle päivälle hyvän juhlimisen aiheen, oli se sitten kansainvälinen pannu­kakkupäivä tai lasten oikeuksien päivä. Kirja kokoaa yksiin kansiin ajan­tasaista tietoa niin perinteisistä suomalaisista kuin kansain­välisemmistä juhlan aiheista. Lukijalle selvitetään perinteitten taustoja ja kerrotaan, miten vuotuisjuhlia nykyään vietetään.

66


Mauri Kunnaksen letkeä neli­värikuvitus tekee Aika­moisesta ajantiedosta upean kirjalahjan aikuisille.

Mauri Kunnaksen (s. 1950) kuvakirjojen parissa on kasvanut jo useampi suomalainen sukupolvi. Uusilla kirjoillaan kirjailija-kuvataiteilija ilahduttaa aikuisia.

NOIN 128 SIVUA / 167 X 220 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 49.2 / ISBN 978-951-1-29930-1 / HUHTIKUU

maurikunnas.net

Kelipäiväkirja Heinähelteistä rospuuttoon, ensilumesta takatalveen Merkitse muistiin viikoittain säätiloja ja muita luontohavaintoja. Mauri Kunnaksen kuvituksen kanssa kokoat merkinnöistäsi ikihauskan kelipäiväkirjan. NOIN 112 SIVUA / 145 X 215 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 05.3 / ISBN 978-951-1-29940-0 / MAALISKUU

KATJA LÖSÖNEN

Tietokirjat

67


Alan Mitchell John Wilkinson

Euroopan puuopas Suomen oloihin sovellettu Pohjois- ja Länsi-Euroopan puuopas esittelee yli 600 luonnon­varaista ja istutettua puuta havainnollisin yleiskuvin. Kirjassa on yksityiskohtaiset piirrokset lehdistä, kukista, hedelmistä ja kaarnasta. Lajituntomerkkien lisäksi kerrotaan puun historiasta, käyttömuodoista, kestävyydestä, kasvusta ja koristeellisuudesta. SUOMENTANUT ARTO KURTTO / 288 SIVUA / 115 X 190 MM / ALKUTEOS THE TREES OF BRITAIN AND NORTHERN EUROPE / 4-VÄRIKUVITUS / 57.11 / ISBN 978-951-1-29043-8 / HELMIKUU

Lars Svensson Killian Mullarney Dan Zetterström

Tapiolan vainioilla

Lintuopas

Unohtumattomia erätarinoita Sisä-Suomen soilta Selkämeren ulkosaaristoon

Lintuharrastajien raamattu on nyt päivitetty!

Päiviö Kankaan metsäntuoksuisten erätarinoiden mukana lukija pääsee monipuolisille reissuille ympäri Suomea. Keskeisessä roolissa ovat jahtiporukoitten jutustelut ja metsästystilanteiden kuvailu, mutta Kangas tarkkailee ympäröivää luontoa kertoillen myös lempeästi jahti­ koiristaan. Tapiolan vainioilla käsittää valittuja tarinoita hirvimetsältä jänismetsälle ja lintumetsältä ulkosaariston hylkeenpyyntiin.

Euroopan ja Välimeren alueen linnut

Alan parhain asiantuntijavoimin syntynyt, monen kriitikon mielestä markkinoiden paras lintuopas esittelee kaikki Euroopan, Välimeren alueen ja Pohjois-Afrikan linnut sekä lajit, joita tavataan suuressa osassa Lähi-itää. Helppokäyttöisessä kenttäoppaassa on lähes 900 lintulajia. Kirjan ovat Suomen oloihin soveltaen suomentaneet arvostetut ornitologit Hannu Jännes ja Pekka J. Nikander.

Kirjan kuvittajat, irlantilainen Killian Mullarney ja ruotsalainen Dan Zetterström, ovat johtavia ornitologeja ja ansioituneita taiteilijoita. Tekstistä ja kartoista vastaa tunnettu ruotsalainen lintutieteilijä Lars Svensson. SUOMENTANEET HANNU JÄNNES JA PEKKA J. NIKANDER / 443 SIVUA / 135 X 194 MM / ALKUTEOS FÅGELGUIDEN / 4-VÄRIKUVITUS / 58.12 / ISBN 978-951-1-29509-9 / TAMMIKUU

68

Päiviö Kangas

Päiviö Kangas on julkaissut r­ omaaneja, novellikokoelmia ja ­erätarinoita. NOIN 200 SIVUA / 145 X 215 MM / 67.6 / ISBN 978-951-1-30041-0 / TAMMIKUU


Kotimainen kaunokirjallisuus 2 Suomennettu kaunokirjallisuus 17 Nuorille ja nuorille aikuisille 29 Huumori ja sarjakuvat 37 Tietokirjat 41

Lasten ja varhaisnuorten kirjat 69 KustannusosakeyhtiÜ Moreeni 91 F-Kustannus 103 Seven-pokkarit ja isot pehmeäkantiset 108 Hakemisto 116


Mauri Kunnas (s. 1950) on valloittanut koko maailman kirjoillaan. Niitä on käännetty yli 30 kielelle.

Hupsu vauhtikirja Jokaisen pienen vauhtihirmun toivekirja – tässä kirjassa ei jarrua painella! Hupsun vauhtikirjan menopeleillä pääsee kovaa. On autoja, moottoripyöriä, veneitä, helikoptereita, raketteja – ja joulupukin reki. Pienten lasten kuvatietokirjassa on hippunen tietoa ja paljon hauskoja kuvia. NOIN 24 SIVUA / 167 X 210 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29901-1 / IKÄSUOSITUS 3+ / HUHTIKUU

Herra Hakkaraisen soiva iltalaulukirja Aa-aa allin lasta, Ihme ja kumma, Sininen uni: unilaulujen aarreaitta on tässä. Kunnaksen hahmoin kuvitetussa laulukirjassa on lähes 50 kaunista, taatusti unettavaa laulua. Sanat, melodia, soinnut ja ammattimainen säestys ovat nyt vain napin painalluksen takana. 80 SIVUA / 210 X 255 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 78.31 JA L 85.22 / ISBN 978-951-1-28682-0

70


A

INA J PA

K

U

UN

TEL

E

Pahviset ääninappikirjat ilahduttavat pienimpiä kirjanystäviä.

Krooh!

Slurp!

Sanoo Hakkarainen

Äänekkäät popsijat

Kaupungin kuuluisin unissakävelijä ei suinkaan ole hiljaa tallustellessaan katuja. Paina nappia ja kuuntele, mitä herra Hakkaraiselle tapahtuu.

Slurp! Nam! Hörp! Röyh! Äänekkäät popsijat maiskuttelevat, rouskuttavat, ryystävät ja narskuttavat. Syömisestä lähtee kaikenlaisia ääniä.

16 SIVUA / 150 X 150 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29941-7 (KROOH!); 978-951-1-29934-9 (SLURP!) / IKÄSUOSITUS 1+ / MAALISKUU

Seitsemän koiraveljestä Koiramainen mukaelma kansalliskirjailija Aleksis Kiven klassikosta sai kylkeensä CD-äänikirjan. 96 SIVUA / 230 X 290 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29840-3 / TOUKOKUU

Viikingit tulevat! Tässä tulevat väkivahvat viikingit ja heidän soreat neitonsa! Hurja seikkailu kirjana ja CD:nä. A MUKAN JA ÄÄNIKIR

A MUKAN JA ÄÄNIKIR

52 SIVUA / 230 X 290 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-27866-5

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

71


kuva: kimmo syväri 16 SIVUA / 165 X 200 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29586-0 / IKÄSUOSITUS 2+ / TOUKOKUU

Anttu Harlin (1980) ja Joonas Utti (1982) ovat animaation tekemisen ja tuottamisen huippuammattilaisia. Yleisön rakastama hahmo Kikattava Kakkiainen on tullut tutuksi mm. Pikku Kakkosen animaatiosarjasta ja peleistä. Ensimmäinen ääninappikirja Kikattava Kakkiainen ilmestyi vuonna 2015.

Jyli-jyli, koli-koli! Kilistele ja kolistele Pikku Kakkosen suosikkihahmojen kanssa. Lapsemme rakastavat naurattaa Kakkiaista ja sen kavereita. Kuopuksesta varsinkin on mieletöntä pitää naurunappia jatkuvasti pohjassa. – Lastenkirjapino ISBN 978-951-1-28563-2

72

Anttu Harlin – Joonas Utti

Kikattava Kakkiainen

Metelinappikirja

Supersuosittu Kikattava Kakkiainen saa jatkoa. Paina nappia: mikä meteli! Kikattava Kakkiainen haluaa järjestää Setä Sima­ rusinalle synttäriyllätyksen. Mitä keksisi, ennen kuin päivänsankari herää? Lahokannon lähistöllä liikkuu paljon Kakkiaisen kavereita, jotka pitävät jos jonkinlaista meteliä. Mitä jos ne kaikki tulisivat yhtä aikaa päivänsankaria onnittelemaan? Siinäpä vasta jymy-yllätys! Nappia painamalla lukija kuulee, millaista ääntä pitävät Raili Rantakäärme, Pöllöpojat ja muut Kakkiaisen kaverit. Aukeamilla kuusi hauskaa ääntä!


Steve Antony

Carl-Johan Forssén Ehrlin

Kannattaa olla kohtelias ja kärsivällinen!

Maailman myydyin iltasatu tainnuttaa kaikki iltakukkujat! Sisältää lukuohjeet ja tehokkaita psykologisia rentoutumiskeinoja.

Herra Panda leipoo Hurmaava kuvakertomus yllätystä valmistelevasta herra Pandasta ja pikku pingviinistä, joka jaksaa odottaa.

Steve Antony on englantilainen kirjailija ja kuvittaja, jonka esikoisteos The Queen’s Hat sai vuonna 2014 arvostetun Oscar’s First Book Prize -palkinnon. Herra Panda leipoo on palkitun kirjailijan ensimmäinen suomeksi julkaistu kirja.

SUOMENTANUT JOUKO RUOKOSENMÄKI / 32 SIVUA / 265 X 260 MM / ALKUTEOS I’LL WAIT, MR. PANDA / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29773-4 / IKÄSUOSITUS 2+ / TAMMIKUU

Kani joka tahtoi nukahtaa

Olipa kerran pieni kani nimeltä Kalle, joka tahtoi kovasti nukkua mutta ei saanut unta juuri nyt. Kallen mielestä olisi ollut paljon mukavampaa valvoa ja leikkiä koko ilta kuin mennä nukkumaan, nyt. Äiti Kani ehdotti yhteistä matkaa Taikuri-sedän luokse. Taikuri-setä saisi taikaloitsuillaan ja taianomaisella unihiekallaan kenet tahansa nukahtamaan. [haukottele] Tässä sadussa on onnellinen loppu. Makoisia unia!

Kani joka tahtoi nukahtaa on meditatiivinen satu, joka nukuttaa niin lapsen kuin aikuisenkin. Sen kirjoittaja Carl-Johan Forssén Ehrlin on ruotsalainen käyttäytymistieteilijä ja NLP-valmentaja (Master Practitioner). SUOMENTANUT ULLA LEMPINEN / 32 SIVUA / 167 X 220 MM / ALKUTEOS KANINEN SOM SÅ GÄRNA VILLE SOMNA / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.1 JA L 85.22 / ISBN 978-951-1-29856-4 / LOKAKUU 2015

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

73


Eric Hill

Pupen iloinen sanakirja

Iso hieno Puppe-kirja! Kurkistusluukkuja ja kivoja kuvia! Kahdeksan värikästä aukeamaa opettaa pikku lukijalle värejä, muotoja, vuodenaikoja ja numeroita.

Puppe ja ystävät seikkailevat maatilalla, koulussa, rannalla ja muissa paikoissa, ja siinä samalla lukija oppii paljon hyödyllistä sanastoa. Suurikokoinen ja selkeästi kuvitettu teos on helppoa seurattavaa.

SUOMENTANUT JOUKO RUOKOSENMÄKI / 16 SIVUA / 260 X 260 MM / ALKUTEOS SPOT’S BIG LOOK AND LEARN BOOK / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29882-3 / IKÄSUOSITUS 1+ / MAALISKUU

SUOMENTANUT PIRKKO HARAINEN / 20 SIVUA / 235 X 286 MM / ALKUTEOS SPOT’S FIRST WORDS / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-23053-3 / IKÄSUOSITUS 1+ / TAMMIKUU

Pupen unipeitto + kirja

Pupen äänekäs päivä

Paketti sisältää ihanan kurkistuskirjan ja pehmeän peiton, jonka suojissa kirjaa on mukava kurkistella.

Hieno ääninappikirja taas saatavana! Mitä ääniä kuuluu maatilalla, uimarannalla tai puistossa? Seuraa tarinaa ja tutki Pupen kanssa erilaisia ääniä.

Pupen iso katselukirja

SUOMENTANUT PIRKKO HARAINEN / 24 SIVUA / 160 X 155 MM / ALKUTEOS SPOT´S BOOK AND SNUGGLE BLANKET / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29608-9 / IKÄSUOSITUS 1+ / TAMMIKUU

74

SUOMENTANUT KIRSIKKA MYLLYRINNE / 10 SIVUA / 290 X 308 MM / ALKUTEOS WHAT’S THAT NOISE, SPOT? 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-26900-7 / IKÄSUOSITUS 1+ / TAMMIKUU


PEPPA PIG © ASTLEY BAKER DAVIES LTD/ENTERTAINMENT ONE UK LTD 2003.

Kukkuluuruu, Puppe Läppiä ja ääniä – näistä pikkuväki riemastuu! Missä kaikki kaverit piileskelevät? Puppe ja ystävät pitävät kukkuluuruu-leikistä. Pahviläppien taakse kätkeytyvien yllätysten lisäksi lapsi tutustuu viiteen erilaiseen ääneen. SUOMENTANUT ANNE LUUKKANEN / 12 SIVUA / 215 X 280 MM / ALKUTEOS SPOT’S NOISY PEEK-A-BOO / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-27647-0 / IKÄSUOSITUS 1+

Pipsa Possu jumppaa Urheilu on kivaa, varsinkin viidakkojumppa! Pipsa ystävineen urheilee mielikuvitusviidakossa. SUOMENTANUT SATU KARHU / NOIN 16 SIVUA / 170 X 170 MM / ALKUTEOS PEPPA’S GYM CLASS / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29899-1 / IKÄSUOSITUS 3+ / HUHTIKUU

Pipsa Possu ja parhaat kaverit Paras juttu maailmassa on paras kaveri! Possu-perheen parhaat kaverit esittäytyvät tässä kivassa läppäkirjassa. SUOMENTANUT SATU KARHU / NOIN 10 SIVUA / 210 X 210 MM / ALKUTEOS BEST FRIENDS / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29895-3 / IKÄSUOSITUS 3+ / HUHTIKUU

Pikku Kakkosen animaatiosarjasta tutuksi tullut possuperhe porskuttaa vauhdilla läpi arjen kommellusten.

Eric Hill (1927–2014) keksi aikanaan kertoa pojalleen iltasatuja Puppenimisestä koiranpennusta. Tästä alkoi hänen pitkä uransa kuvakirjantekijänä. Puppe ilahduttaa edelleen lapsia kymmenissä maissa.

peppapig.com

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

75


jukka Itkonen

Taikuri Into Kiemura Kuvittanut Christel Rönns

Meidän vauvan lorut Toimittanut Katriina Kauppila

Ammatit tutuiksi hauskoin riimirunoin ja vallattomin kuvin

Lämminhenkinen valikoima runoja ja leikkiloruja vauvan iloksi

Palomies Ieso Ala-Vikkelä pelastaa puuhun kiivenneet kotikissat, sukeltaja Lissu Simppu puhdistaa uimarannat rojusta ja Arppo Hormia nuohoaa savupiippuja – suti, kuti, kuti, suti. Mutta millaisia ovat Miss Maitotyttö Marilyn Tilkkasen ja sisäministeri Vihtori Munakkaan työpäivät? Ja kuinka taikuri Into Kiemuran taikasauva oikein toimii?

Peukaloputti on vauvan ensimmäinen lorukirja. Siihen on koottu sekä perinteisiä leikkiloruja että uudempia pienten suosikkeja. Iloinen kirja antaa vauvan vanhemmille vinkkejä pienokaisen leikittämiseen. Se sisältää muun muassa sormileikkejä, kämmenkutittelu- ja kosketteluloruja sekä körötyksiä. Mukana on myös paljon loruja, joiden avulla vauvan jokapäiväiset puuhat pukemisesta ja ruokailusta vaipanvaihtoon sujuvat kuin leikiten.

Arvostetun kirjailijan Jukka Itkosen oivaltavat riimirunot ja huippukuvittaja Christel Rönnsin vallattomat piirrokset tutustuttavat lapset pariinkymmeneen eri ammatin­harjoittajaan. 32 SIVUA / 210 X 255 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 82.2 / ISBN 978-951-1-22109-8 / IKÄSUOSITUS 5+ / 1. PAINOS 2007

76

Peukaloputti

112 SIVUA / 210 X 210 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 82.2 / ISBN 951-1-17840-7 / 1. PAINOS 2011 / TAMMIKUU


kuva: Arto Wiikari

NOIN 80 SIVUA / 167 X 200 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 84.2 / ISBN 978-951-1-29577-8 / IKÄSUOSITUS 5+ / HUHTIKUU

Hannele Lampela

Prinsessa Pikkiriikki

Kuvittanut Ninka Reittu

Kaikkien tuhmuroijien sankari, vastustamaton Prinsessa Pikkiriikki pistää tuulemaan. Joko tunnet Prinsessa Pikkiriikin? Etkö? No, pian tulet tuntemaan, sillä Pikkiriikki ja hänen taika­ koiransa Makkara ovat täällä jäädäkseen. Kirjan kolmesta tarinasta ensimmäisessä komenteluun kyllästynyt Pikkiriikki lähettää taikakoiransa Makkaran avustuksella kaikki aikuiset Himskattiin määräilemästä. Toisessa Pikkiriikki näyttää pitkää nenää Räkä-Eetulle ja saa ystävän Prinsessa Pöjöläisestä. Kolmannessa Pikkiriikin äidin sisuksiin muuttaa rasittava Urpo ja Pikkiriikki ja Pöjöläinen päättävät rakentaa oman talon.

Ihanaa ääneen luettavaa ja hurmaavaa katseltavaa! Hannele Lampela (s. 1982) on espoolainen toimittaja­ ja kirjailija, kotoisin Ylivieskasta. Hän on valmistunut medianomiksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta ja opiskellut myös elokuvaa ja nykytanssia. Lampelan ­Rakkaudella, Hannele -blogilla on kuukaudessa 15 000 eri kävijää ja noin 60 000 sivulatausta. Blogin löydät ­osoitteesta http://www.rakkaudellahannele.fi.

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

77


kuva: pekka holmström

Sisältää CD:n

176 SIVUA / 145 X 190 MM / MV-KUVITUS / L 84.2 / ISBN 978-951-1-29841-0 / TAMMIKUU

Telve, moi ja moljens! Kulttuulia kulttuulia!

Veera Salmi

Puluboin ja Ponin kirja

Kuvittanut Emmi Jormalainen Veera Salmi on helsinkiläinen kirjailija ja sosionomi, joka on työskennellyt lastentarhanopettajana helsinkiläisissä päiväkodeissa. Salmi sai Kaarina Helakisa -palkinnon vuonna 2014. Samana vuonna ilmestyi hänen aikuisten­ romaaninsa Kaikki kevään merkit.

Nyt pleisteissönit nulkkaan, kilja käteen ja musiikki laikumaan! Suosikkikirja sai kylkeensä CD-levyllisen Kansallisteatterin Puluboin ja Ponin teatteri -esityksen lauluja.. Tämä on sellainen hulja kilja, jossa kellotaan monen monta kalkaamistapausta. Aika moni tässä kiljassa myös munii. Puluboi ja Poni seikkailevat jo neljässä kirjassa. ­Puluboin ja Ponin kirja on sarjan avaus.

ISBN 978-951-1-27335-6

78

ISBN 978-951-1-28238-9

ISBN: 978-951-1-29201-2


Pähkähullua ääneen luettavaa!

Andrus Kivirähk

Koiranne alkaa kohta kukkia

Kuvittanut Joel Melasniemi

Sattuman oikkuja ja absurdeja käänteitä – Viron suosikkihumoristi vauhdissa! Andrus Kivirähkin parissakymmenessä nasevassa lastenkertomuksessa kaikki on mahdollista. Voikukka rakastuu koirankakkaan, sukat alkavat munia, kissa ryhtyy joulupukiksi… Arkiset asiat ja esineet näyttäytyvät uudessa valossa ja kertomusten henkilöt mitä yllättävimmissä käänteissä: mummo voi ruveta ekaluokkalaiseksi ja jäätelötahra osaa totella vihellystä! Heli Laaksosen eloisa suomennos ja Joel Melas­ niemen ilkikurinen kuvitus tempaavat mukaansa pienet koululaiset ja isommatkin lukijat. SUOMENTANUT HELI LAAKSONEN / NOIN 80 SIVUA / 130 X 210 MM / ALKUTEOS KAKA JA KEVAD / MV-KUVITUS / L 84.2 / ISBN 978-951-1-29626-3 / IKÄSUOSITUS 6+ / MAALISKUU

Andrus Kivirähk (s. 1970) on Viron tuotteliaimpia kirjailijoita. Hänen lastenkirjoistaan on aiemmin ilmestynyt suomeksi Keksijäkylän Lotta (2008). Lounaismurteestaan tunnettu runotaituri Heli Laaksonen esiintyy nyt ensi kertaa lastenkirjan suomentajana – vieläpä yleiskielellä.

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

79


Anne Luukkanen Päivi Puustinen Jii Roikonen

Askartelukirja

Ällökirja

Kakat, pierut ja pissat

Reuhurinne

ERITEVAARA!

Eikö sinulla ole mitään tekemistä? Riemukas Reuhu­ rinteen askarteluopas on oiva apu ideointiin. Askartele paperista, pahvista ja pahvilaatikoista, pyykkipojista ja ilma­palloista. Muovaile taikataikinasta, ompele sukka­monsteri, nikkaroi keppiheppa, hyönteishotelli ja linnunpönttö. Ohjeissa käytetään paljon kierrätysmateriaaleja, ja tehdyillä töillä on aina jokin kiva käyttötarkoitus.

– Kuinka paljon räkää me nielemme vuosittain? – Montako pierua ihmiseltä pääsee elämän aikana? – Pitääkö paikkansa että jotkut ihmiset käyttävät pissaa suuvetenä?

NOIN 56 SIVUA / 210 X 255 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 JA L 65 / ISBN 978-951-1-29411-5 / IKÄSUOSITUS 7+ / HELMIKUU

Tarja Petrell – Jii Roikonen

Megasokkelo Reuhurinne

Hulvattoman hauska, nerokas megasokkelo jatkuu katkeamatta puuhakirjan ensimmäiseltä sivulta viimeiselle. Kulje koko sokkeloreitti Reuhurinteen lasten kanssa ja ratko monenlaiset kivat ja jännät sana- ja numerotehtävät! NOIN 48 SIVUA / 210 X 297 MM / 4-VÄRIKUVITUS / L 79.8 / ISBN 978-951-1-29413-9 / IKÄSUOSITUS 6+ / HELMIKUU

80

Emma Dodson

Kamalankauhea kirja eritteiden ihmeellisestä maailmasta: hauskoja knoppeja pieruista, räästä, oksennuksesta, pissasta ja syljestä. Yöks!

Emma Dodson on kirjailija ja kuvittaja, jolla on vinkeä huumorintaju. Hän on ollut mukana suunnittelemassa lavastuksia muun muassa elokuviin Pirates of the Caribbean sekä Oopperan kummitus. SUOMENTANUT IIRIS KALLIOLA / NOIN 16 SIVUA / 235 X 277 MM / ALKUTEOS THE REALLY GROSS BODY BOOK / 4-VÄRIKUVITUS / L 85.22 / ISBN 978-951-1-29337-8 / IKÄSUOSITUS 6+ / LOKAKUU 2015


TuuLa Kallioniemi

Karoliina, ekaluokkalainen Kuvittanut Marika Maijala

Koirahullun toivelahja lukemaan opettelevien suosikkisarjassa: kaksi Karoliina-kirjaa yhteisniteenä! Karoliina pelkää koiria. Koirakammostaan huolimatta hän ei suin surminkaan voi jättää ratkaisematta Baskeri-Villen aavekoiran arvoitusta. Karoliinan sydämen sulattaa Katri-tädin villi koiranpentu Arska. Kun suloinen pentu tulee Karoliinan kotiin hoitoon, hän ei raaski jättää sitä päiväksi yksin. Entä jos sen sala­ kuljettaisi kouluun?

Tuula Kallioniemi kertoo pilke silmäkulmassa eka­ luokkalaisen arjesta. Karoliina-sarjan aiemmat yhteis­ niteet ovat Karoliina eskarissa ja Karoliina menee kouluun. Ihana kuvitus on Marika Maijalan.

Eeppiset naurut

Toimittanut Pirkko-Liisa Perttula Kuvittanut Timo Huhtala Massiivinen vitsipaketti! Hymy on herkässä ja nauru raikaa tämän kirjan parissa. Tuhti kokoelma sisältää kokonaista neljä koululaisvitsi­ kirjaa.

Pirkko-Liisa Perttula on julkaissut useita kymmeniä teoksia: koululaisvitsi- ja kauhujuttukokoelmia, sananlasku-, aforismi- ja vitsikirjoja. Hänen kirjojaan on myyty jo yli miljoona kappaletta. Timo Huhtalan vitsikkäät kuvitukset ovat naurattaneet koululaisia yli kahden­ kymmenen vuoden ajan. 638 SIVUA / 125 X 202 MM / MV-KUVITUS / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29669-0 / IKÄSUOSITUS 7+ / HELMIKUU

NOIN 180 SIVUA / 128 X 185 MM / MV-KUVITUS / L 84.2 / ISBN 978-951-1-29596-9 / IKÄSUOSITUS 6+ / HELMIKUU

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

81


kuva: piia arnould NOIN 80 SIVUA / 140 X 202 MM / MV-KUVITUS / L 84.2 / ISBN 978-951-1-29468-9 / IKÄSUOSITUS 7+ / MAALISKUU

Reetta Niemelä – Salla Savolainen

Uljas ja kadonnut koira

Tikkumäki Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen kiitetty Tikkumäkisarja vie eläinrakkaan lukijan sydämen! Edellinen Tikkumäki-romaani Ystäväni Uljas ilmestyi vuonna 2015.

Heppastelua ja tunnekasvatusta. Varteenotettava suomalainen haastaja ruotsalaisten Lin Hall­ bergin ja Margareta Strömstedtin Sinttu- ja Eppu-sarjoille. – Lastenkirjahylly-blogi ISBN 978-951-1-28325-6

82

Tikkumäen ponileiriläiset ryhtyvät koiraetsiviksi. Pienten koululaisten kiva romaanisarja jatkuu. Tikkumäen tallin lähistöllä on kadonnut koiranpentu. Iiris ja muut ponikerholaiset alkavat omin nokkineen etsiä Pirkko-pentua. Lapset laittavat metsälaitumelle syötiksi herkku­ kipon, joka tyhjenee kerta toisensa jälkeen. Käykö ruokakipolla Pirkko vai jokin muu eläin? Tuntuu kuin Uljas-poni tietäisi asiasta enemmän kuin lapset.


kuva: dorit salutskij

NOIN 120 SIVUA / 128 X 185 MM / 1-VÄRIKUVITUS / L 84.2 / ISBN 978-951-1-29589-1 / IKÄSUOSITUS 8+ / MAALISKUU

Noora Kunnas – Jenna Kunnas

Kaheli sakki ja pöyhkeä paroni Kahelilla sakilla on kestämistä, kun pöyhkeä paroni Pottu ottaa komennon. Majatalo Perätuuleen ilmaantuu kutsumaton vieras. Itsekeskeinen paroni on sitä mieltä, että maailma on vain häntä varten. Pöyhkeä paroni saa kahelin sakin jakaantumaan kahteen leiriin: osa porukasta ryhtyy riemumielin paronin pikku apulaisiksi, osa taas inhoaa paronia ja hautoo kapinaa. Mutta paronista eroon pääseminen ei olekaan ihan helppoa. Majuri von Kuugelbumin, Bertta-muorin ja muiden talon asukkaiden kekseliäisyys ja etenkin hermot ovat kovalla koetuksella ennen kuin rauha palaa Perä­tuuleen.

Kirjan kirjoittaja Noora Kunnas (1987) on valmistunut Turun taideakatemian elokuvalinjalta ja työskennellyt televisiossa. Kirjan kuvittaja Jenna Kunnas (1983) on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa ja työskentelee kuvittajana ja graafikkona.

Kun tekijäkaksikon isä on hulvattomista lastenkirjoistaan ja hulluista sarjakuvistaan tunnettu Mauri Kunnas, ei ole mikään yllätys, että Kaheli sakki ja kauhujen kaappi menee paksusti huumorin puolelle. – Kaleva ISBN 978-951-1-27335-6

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

83


Beatrix Potter

Petteri Kaniinin satumaailma Iki-ihanin akvarellein kuvitetut klassikkotarinat hurmaavana lahjakirjana Vaikka Beatrix Potter kirjoitti ensimmäiset kirjansa yli sata vuotta sitten, tarinoiden lämminhenkinen viisaus, luonnon­läheisyys ja inhimilliset eläinhahmot vetoavat yhä lapsiin kaikkialla maailmassa. Tähän kirjaan on koottu kaikki Potterin kirjat kuvituksineen, alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. Tapaamme kaikki rakastetut eläinsankarit: vilkkaan Petteri Kaniinin, herttaisen Rosina Ankkasen, kovia kokevan sammakkoherra Jeremias Rimppakintun, näsäviisaan orava Nokkelan ja monet muut. Jokaista kertomusta edeltää lyhyt johdatus sen syntyvaiheisiin. 400 SIVUA / 195 X 253 MM / ALKUTEOS THE COMPLETE TALES OF BEATRIX POTTER / 4-VÄRIKUVITUS / L 84.2 / ISBN 978-951-1-26996-0

84


Mary Marck

Eevan luokka Vähän enemmän Eevasta Tervetuloa iloiseen joukkoon tapaamaan Eevan luokan säkenöiviä ”merkkihenkilöitä”, humoristeja, kynäniekkoja ja haaveilijoita!

Tyttökirjojen iki-ihanat klassikot nostalgisina uusintapainoksina!

Eeva on nuori iloinen tyttö, jolla on hauska perhe ja paljon ystäviä. Yhtään ikävää tai harmaata tapausta ei ole koko Eevan luokalla, joka kyllä tietää miten saada vauhtia elämään. On huviretkiä, salaisuuksia, hauskoja väärin­käsityksiä ja sattumia. Ja tärkeitä ovat tietysti myös Hertta ja Marja, Eevan ikiomat sydänystävät. Ainakaan Eeva ja Hertta eivät aio täysi-ikäisyyden kynnykselläkään ruveta ”hiljaisiksi ja miellyttäviksi”, siihen heillä on aivan liikaa mielikuvitusta!

Mary Marck -salanimen takana on Viipurissa vuonna 1886 syntynyt kirjailija Kersti Bergroth. 170 JA 127 SIVUA / 119 X 182 MM / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29729-1 (EEVAN LUOKKA); 978-951-1-29728-4 (VÄHÄN ENEMMÄN EEVASTA) / TAMMIKUU

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

85


kuva: tommi tuomi NOIN 160 SIVUA / 145 X 190 MM / L 84.2 / ISBN 978-951-1-29299-9 / IKÄSUOSITUS 9+ / MAALISKUU

Mila Teräs

Noitapeili

Salainen kirjasto

”Oikeat kirjat osuvat kohdalle, kun on niiden aika. Siinä on kirjojen salaisuus ja taika.” Mila Teräs (1975) on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja, yhden aikuisten romaanin sekä oppikirjoja. Teräs asuu Orimattilassa ja hänellä on kaksi lasta.

86

Kiehtova saturomaani täynnä magiikkaa, jännitystä ja huumoria Hugo ja Lydia löytävät Noitapeili-nimisen kirjan välistä kummallisen kartan. Kartta johdattaa heidät ensin unohdettujen tarinoiden kirjastoon ja sieltä salaista reittiä Kyöpelinvuorelle. Kyöpelin kaupungissa on alkamassa suuri Noita­ konferenssi. Kun Kyöpelinvuoren holvissa säilytetty noitapeili juhlan kunniaksi nostetaan esiin, Lydia joutuu peilin takaiseen varjojen maahan. Onnistuuko Hugon pelastaa Lydia ilkeän Peilien valtiaan kynsistä?


kuva: pekka holmström

NOIN 270 SIVUA / 128 X 185 MM / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29747-5 / IKÄSUOSITUS 9+ / MAALISKUU

Tuija Lehtinen

Kamera käy

Saimi ja Selma

Selma ja tämän cheerleader-tiimi saavat vastahakoisen Saiminkin osallistumaan kilpailuvideon kuvauksiin.

Tuija Lehtinen on mestari kuvaamaan tyttöjen arkea ja ihmissuhdesotkuja. Saimi ja Selma -sarjan kaksi aiempaa osaa ovat Salainen ihailija ja Konstikas kätkö.

Selma kavereineen palvoo idoliaan, teinipoika Danielia. Kun Danielin uuteen musiikkivideoon etsitään kivaa tyttöryhmää esiintymään, Selma ja cheerleaderit tahtovat tietenkin päästä mukaan. He alkavat kuvata omaa kilpailuvideotaan. Tyttöjen videosta tulee kuitenkin jotain ihan muuta kuin tiimi on ajatellut. Eikä Danielinkaan elämä ole ihan sitä, mitä julkisuus­kuvasta voisi päätellä… Suosittelen huumorin ystäville! – jiipeenetti.fi ISBN 978-951-1-28007-1

ISBN 978-951-1-28750-6

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

87


Pia Hagmar

Klara ja vaikea valinta

”Klara, hyppää!” isä karjuu. Myöhäistä, Star laukkaa jo maantielle, ja reki kallistelee kuin vene hirmumyrskyssä. Isä on luvannut tulla mukaan Starin ensimmäiselle rekiajelulle. Vihdoinkin Klara saa tehdä jotain yhdessä isän kanssa, isällä kun tuntuu olevan aikaa kaikille muille paitsi tyttärelleen. Jontekin aiheuttaa päänvaivaa Klaralle. Miksi poika käyttäytyy niin oudosti? Odotettu rekiajelu saa painajaismaisen käänteen: Star joutuu pakokauhun valtaan ja Klara säikähtää ja pudottaa ohjat käsistään. Klara ei voi muuta kuin istua reen kyydissä ja toivoa parasta, kun Star kiitää tietä pitkin. Vastaan saattaa koska tahansa ajaa auto. SUOMENTANUT ULLA LEMPINEN / NOIN 110 SIVUA / 128 X 185 MM / ALKUTEOS KLARAS VAL / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29597-6 / IKÄSUOSITUS 10 + / TAMMIKUU

88

Klara ja hevoset 1–3 Klara ja poniystävä, Klara ja unelmien hevonen, Klara ja oma hevonen – kolme hevostyttöjen suosikkikirjaa yhteisniteenä SUOMENTANEET ULLA LEMPINEN JA ELINA LUSTIG / 415 SIVUA / 128 X 190 MM / ALKUTEOKSET KLARAS DRÖM, KLARAS VINTERSORG, KLARA ANDERSSON, HÄSTÄGARE / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29731-4 / IKÄSUOSITUS 10 + / TAMMIKUU

Ruotsalainen Pia Hagmar on kirjoittanut useita lasten ja nuorten dekkari- ja heppakirjasarjoja, joita on käännetty monille kielille. Huippusuosittu Klara-sarja on kirjailijan rakkaudentunnustus lempi­harrastukselleen.


kuva: tommi tuomi

NOIN 140 SIVUA / 140 X 202 MM / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29501-3 / IKÄSUOSITUS 10+ / MAALISKUU

Tiina Tanskanen

Erikoisia esteitä

Hevostyttö Iitu

”Katselin hämilläni ympärilleni. Sarjaeste! Olin unohtanut sarjaesteen ja jatkanut suoraan okserille.” Isä irtisanotaan, ja Talismaanin kohtalo on vaaka­ laudalla. Mistä rahat sen kuluihin? Kun Iitu päättää vuokrata hevostaan, vuokraajaksi tarjoutuu taitavaksi ratsastajaksi osoittautuva Karoliina. Naisella on Iitun isän kanssa jotain vipinää, minkä vuoksi Iitu ei voi sietää häntä. Iitu hankkii Talismaanille toisenkin vuokraajan ja löytää onneksi mukavan tuntuisen Miilan. Pian Iitu huomaa, että Talismaanin suu on veressä ja sen kyljissä on haavoja. Kisat menevät Iitulta pieleen, kun hänen mielessään myllertää vain, kuka on satuttanut rakasta Talismaania. Karoliinako? Ei kai Miila?

Kirjailija-käsikirjoittaja Tiina Tanskanen (s. 1984) aloitti hevosharrastuksen ja ratsastuksen 6-vuotiaana. Ratsastus on hänelle edelleen rakas harrastus. Hevostyttö Iitu -sarjan aiemmat osat ovat Talttumaton Talismaani, Ihana Tallipoika ja Legendaarinen leirikesä.

Heppafaneja hemmotellaan!

ISBN 978-951-1-28247-1

ISBN 978-951-1-28600-4

ISBN 978-951-1-29073-5

Lasten ja varhaisnuorten kirjat

89


Viikinkijumalan pojan on tehtävä kohtalokas valinta. Rick Riordanin uusi fantasia­ sarja

Rick Riordan

Kesän miekka Uuden koukuttavan seikkailusarjan avaus Percy Jacksonin tekijältä!

Äitinsä kuoltua 16-vuotias Magnus Chase on asunut yksin Bostonin kaduilla ja pysynyt hengissä vain älynsä ansiosta. Eräänä päivänä hän tapaa enonsa, joka paljastaa uskomattoman salaisuuden: Magnus on viikinkijumalan poika. Nyt muinaisen Asgårdin jumalat valmistautuvat sotaan. Estääkseen ennustetun maailman lopun taistelun Magnuksen on etsittävä ase, joka on ollut kadoksissa tuhansia vuosia. Magnus joutuu kuitenkin kohtalokkaan valinnan eteen. Joskus ainoa tapa aloittaa uusi elämä on kuolla… SUOMENTANUT ILKKA REKIARO / NOIN 400 SIVUA / 140 X 202 MM / ALKUTEOS MAGNUS CHASE AND THE GODS OF ASGARD, SWORD OF SUMMER / N 84.2 / ISBN 978-951-1-29831-1 / IKÄSUOSITUS 9+ / HUHTIKUU

Rick Riordan on palkittu dekkaristi ja aikuisten­ kirjailija. Hän on opettanut 15 vuoden ajan äidinkieltä ja historiaa. Hänen mytologiaa ja nykyamerikkalaisten nuorten elämää taitavasti yhteen punovat nuortenkirjansa ovat voittaneet lukuisia palkintoja.

90


kuva: ritva tuomii NOIN 160 SIVUA / 210 X 255 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 65.433 / ISBN 978-952-254-245-8 / HUHTIKUU

Tarmo Thorström

Moderni pitsinnypläys Unohda vanhat mielikuvasi nypläämisestä!

Tarmo Thorström on raumalainen käsityönopettaja ja

pitsitaiteilija, joka ei vielä ole löytänyt nypläämisen rajoja.

92

Nypläämällä on perinteisesti tehty hienoja pitsejä ohuista langoista. Tässä kirjassa nypläystä lähestytään ennakkoluulottomasti kokeillen eri materiaaleja, joista syntyy aivan uudenlaisia nypläystöitä: koruja, heijas­ timia, hattuja ja vaikka riippumatto. Kirjan alussa selostetaan tekniikan perusteet sekä annetaan ohjeita mallin suunnitteluun ja piirtämiseen. Ohjeosion mallityöt on jaettu kolmeen ryhmään, jotka ovat paksulankanypläys, korujen nyplääminen tavalli­ sesta ja metallilangasta sekä vaatetuksessa käytettävät nyplätyt detaljit.


NOIN 96 SIVUA / 167 X 237 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 72.2 / ISBN 978-952-254-228-1 / HUHTIKUU

Katariina Sewón

Venevaja

Veneilevä arkkitehti kuvaa ja tutkii vanhoja ja uusia venevajoja ja ohjeistaa vajan rakennuttajaa. Venevajat ovat perinteisiä hyötyrakennuksia vesistöjen varsilla. Vajaan liittyy usein myös laituri. Rannikko­seudun ja saariston monen kylän omalei­ mainen ilme syntyy kylänrannan venevajarivistöstä. Runsaasti kuvitetussa kirjassa esitellään Varsi­ nais- ja Etelä-Suomen rannikon sekä sisämaan vesis­ töjen vanhoja ja uusia perinteisiä venevajoja ja niiden erityispiirteitä: miten ne on rakennettu, mitä niiltä vaaditaan ja miten niiden merkitys on muuttu­ nut käytön ja maiseman kannalta. Mukana on myös ohjeet nykyaikaisen venevajan rakennuttamiseen.

Katariina Sewon on veneilevä arkkitehti, joka tutkii rannik­ koseutujen perinteistä rakentamista. Hän on aikaisemmin kirjoittanut kirjan Hirsiarkkulaituri.

Kustannusosakeyhtiö Moreeni

93


MOREENI

Käsityöläisten KOTEJA RITVA TUOMI

SUSANNA UUSITALO

NOIN 160 SIVUA / 210 X 255 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 68.4 / ISBN 978-952-254-255-7 / HUHTIKUU

Ritva Tuomi – Susanna Uusitalo

Käsityöläisten koteja

Erilainen sisustuskirja! 13 käsityöläistä, 13 uniikkia kotia – tutustu, ihastu ja sovella.

Tervetuloa vierailulle käsityöläisten koteihin! 94

Valokuvaaja Ritva Tuomi ja toimittaja Susanna Uusitalo halusivat tehdä sisustuskirjan, jossa on muutakin kuin valkoisia seiniä ja design-esineitä. Siksi he kävivät taiteilija- ja käsityöläiskodeissa katsomassa, miten luovuudestaan tunnetut ja käsistään kätevät sisustavat omia asuntojaan. Mukana on muiden muassa lasitaiteilija, keraamikko sekä raudan, puun ja kankaan työstäjiä. Ihmiset, jotka työkseen ideoivat ja luovat kau­ neutta muita varten, toivottavat sinut tervetulleeksi kotiinsa ja työhuone­illeen. Kukin taitaja tarjoaa lisäksi yhden tee se itse -idean, jonka voit toteuttaa helposti ohjeen ja työvaihekuvien avulla.


NOIN 160 SIVUA / 210 X 210 MM / 4-VÄRIKUVITUS: RITVA TUOMI / 65 / ISBN 978-952-254-258-8 / MAALISKUU

Susanna Uusitalo

Pannunalunen

Pannunalunen, tuo vaatimaton mutta tuiki tarpeellinen pikkuesine muuntuu moneksi. Veistä, virkkaa, puno, ompele, askartele! Miksi tyytyä yhteen ja samaan, kun voi näppärästi tehdä vaikka joka kattaukseen oman, juuri sopivan muotoisen ja värisen alusen? Kirja tarjoaa 30 erilaista ohjetta puusta, metalli­ langoista, luonnonmateriaaleista, mosaiikkipaloista, betonista, naruista sekä kankaasta ja villasta valmis­ tettujen pannunalusten tekemiseen. Raaka-aineeksi sopii mikä tahansa kuumuutta kestävä materiaali, ja myös monesta tarpeettomasta tavarasta voi tehdä kivoja pannunalusia.

Kustannusosakeyhtiö Moreeni

95


Beth Kemp

Lindsay Tricot

50 inspiroivaa punontatyötä

Laskuvarjonaru eli paracord on nyt kuuminta kamaa punontapiireissä, eikä syyttä: materiaali on halpaa ja sen värivalikoima laaja, ja punonnassa tarvittavat solmut on helppo oppia.

Kumihimo iskee jälleen Suosittu Kumihimo – Japanilainen punonta -kirja saa jatkoa samalta tekijältä. Tässä kirjassa keskitytään litteisiin kumihimopunoksiin, joita voi käyttää monipuolisesti koruissa, asusteissa ja koristeissa. Erityyppisiä ja -värisiä lankoja ja kuituja käyttämällä sekä korunosia ja helmiä lisäämällä punokset saa sovitettua moniin tyyleihin ja tarkoituksiin. Litteitä punoksia varten tarvitaan neliönmuotoinen kumihimolevy, jollainen tulee kirjan mukana. Projektiosa sisältää 50 inspiroivaa punosta, jotka esitellään selkeiden, vaiheittaisten ohjeiden ja kauniiden valokuvien avulla. Kirja sopii sekä aloitteleville punojille että jo tekniikan hallitseville taitureille. SUOMENTANUT HELI HOTTINEN-PUUKKO / 128 SIVUA / 222 X 222 MM / ALKUTEOS 50 FABULOUS FLAT KUMIHIMO BRAIDS / 4-VÄRIKUVITUS / 65.4 / ISBN 978-952-254-262-5 / HELMIKUU

96

Puno paracordista

Muodikkaat rannekkeet, avaimenperät ja muut pienet esineet syntyvät nopeasti ja vaivattomasti. Helppotajuisen punontakirjan vaiheittaiset, selkeät ohjeet näyttävät, miten solmuja tehdään, kuinka punos syntyy ja millaisin soljin ja lukoin rannekkeet voi viimeistellä. SUOMENTANUT MIRKKA SANTALA / 64 SIVUA / 184 X 237 MM / ALKUTEOS PARACORDE INCONTOURNABLE / 4-VÄRIKUVITUS / 65.434 / ISBN 978-952-254-263-2 / TAMMIKUU


Johanna Meriläinen

Virkatut korut

Korujen virkkaaminen on hauskaa, koukuttavaa ja inspiroivaa, ja tulosta syntyy nopeasti. Virkata voi vaikkapa pitkiä kaulaketjuja, riipuksia, rintarosseja, rannekoruja ja korviksia, joiden värit voi valita omien mieltymysten mukaan. Vaikka materiaa­ lina on ohut lanka, korut syntyvät nopeasti. Liima­­lakan ansiosta korut pysyvät muodossaan ja kestävät kosteutta. Kirjassa on ohjeet noin kolmenkymmenen erilaisen korumallin virkkaamiseen, liimalakalla käsittelyyn ja korunosien kiinnittämiseen sekä ideoita, jotta lukija voi itsekin työstää omia malleja.

Johanna Meriläinen on käsityöläinen, kolmen tytön äiti ja intohimoinen korujen virkkaaja. NOIN 120 SIVUA / 210 X 210 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 65.433 / ISBN 978-952-254-267-0 / MAALISKUU

Ann-Sofie Svansbo Anna Lindqvist

Kirjontaa 50–60-luvun tyyliin Viiden vuosikymmenen takaiset ruotsalaiset kirjontamallit lumoavat ja hämmästyttävät ajattomalla tyylikkyydellään. Värikylläiset, graafiset luontoaiheet ja geometriset muodot ovat kuin piste i:n päällä suositussa retroa ja modernia yhdistävässä sisustustyylissä ja sopivat myös asusteiden somistukseksi. Kätevän kokoisessa kirjassa on kymmenen alkuperäistä kirjontamallia sekä pistomallit ja ohjeet niiden toteuttami­ seen. Mallit on valittu Itä-Götanmaan museon kokoelmista, ja niiden suunnittelijat ovat 50–60-luvun tunnetuimpia ruotsalaisia tekstiilitaiteilijoita. SUOMENTANUT JAANA PALANTERÄ / 84 SIVUA / 210 X 210 MM / ALKUTEOS BRODERIER FRÅN 50- OCH 60-TALET / 4-VÄRIKUVITUS / 65.421 / ISBN 978-952-254-265-6 / MAALISKUU

Kustannusosakeyhtiö Moreeni

97


Dedri Uys

Sarah Hazell

Virkkaa räsyistä kodintavaroita ja asusteita

200 virkkausmallin vaiheittaiset ohjeet, mallikuvat ja kaaviot

Isolla koukulla

Vanhat tarpeettomat tekstiilit hyötykäyttöön! Isolla virkkuukoukulla syntyy vaikka kissankoppa. Tykkäätkö virkkaamisesta? Inhoatko pientä näpertämistä? Isolla koukulla syntyy rouheita virkkuutöitä, joiden tekemi­ sessä ei tarvitse tihrustaa. Ja mikä parasta, lankakauppaan­ kaan ei tarvitse vaivautua, sillä materiaali löytyy omasta kaapista: näihin töihin voit upottaa kulahtaneet T-paidat, vanhat lakanat ja muut tarpeettomat tekstiilit. Viidentoista suunnittelijan voimin syntyneessä kirjassa on 25 inspiroivaa ohjetta kodintavaroihin ja asusteisiin: mattoja, tyynyjä, kasseja ja kissankoppa sekä monia muita nokkelia tuotteita. Kirjan lopussa esitellään virkkauksen perustekniikat ja annetaan vinkkejä kuteiden leikkaamiseen. SUOMENTANUT JENNA YLI-KNUUTTILA / 144 SIVUA / 222 X 222 MM / ALKUTEOS BIG HOOK RAG CROCHET / 4-VÄRIKUVITUS / 65.433 / ISBN 978-952-254-254-0 / TAMMIKUU

Virkkausmallien käsikirja

Kirja kaikille jotka haluavat oppia uusia silmukkamalleja ja luovia virkkaustapoja Kirjassa käydään läpi kaikki suosituimmat virkkaustekniikat: klusterit, pallosilmukat, nypyt, pitsimäiset simpukkamallit, verkkovirkkaus, kohosilmukat ja klassiset sahalaita- ja aaltokuviot. Kirja on jaettu eri osioihin, joissa silmukkamallit esitetään vaikeusjärjestyksessä helpoimmasta lähtien. Lisäksi mukana on runsaasti tietoa virkkauksen työtavoista ja perussilmu­ koista.

Sarah Hazell on freelance-opettaja sekä neule- ja ­virkkaussuunnittelija, joka aloitti lankavalmistaja Rowan Yarnsin palveluksessa vuonna 2006. Hän on ollut kirjoit­ tajana useissa virkkaus- ja neulekirjahankkeissa. SUOMENTANUT MIRKKA SANTALA / 192 SIVUA / 246 X 190 MM / ALKUTEOS 200 CROCHET STITCHES – A PRACTICAL GUIDE WITH SWATCHES, CHARTS AND STEP-BY-STEP INSTRUCTIONS / 4-VÄRIKUVITUS / 65.433 / ISBN 978-952-254-189-5 / 2. PAINOS / HELMIKUU

98


Elizabeth Lovick

Caitlin Sainio

Perinteisiä silmukkamalleja neulottuihin pitseihin

Miksi virkata pelkkiä neliöitä, kun voi tehdä merihevosia?

Shetlannin pitsit

Unelmankevyistä langoista neulotut ylellisen ilmavat shetlantilaispitsit yllättävät tekniikan yksinkertaisuudella. Jos osaat neuloa oikeaa ja nurjaa, lisätä sekä kaventaa, voit neuloa myös näitä ajattoman tyylikkäitä, romanttisia pitsejä. Kirjan alussa käydään läpi erilaiset langat, työvälineet ja -vaiheet, neulomisen perusteet sekä pitsien ja niistä syntyvien saalien ja huivien suunnittelu. Malliosiossa on yli 80 erilaista pitsimallia. Lopussa on ohjeet kuuteen eri neuletyöhön, joiden joukossa on huiveja, asusteita ja vauvanvaatteita.

Brittiläinen Elizabeth Lovick on neulesuunnitte­ lija, jonka töissä näkyy paikallisen käsityöperinteen ­vaikutus.

75 virkattua pitsikuviota

Huippusuositun 100 virkattua lumi­hiutaletta -kirjan tekijän uudet kuviot ovat pitsiä: kukkia, tähtiä, sydämiä, lintuja, perhosia ja muita luonto­aiheita, jotka on tarkoitettu ohuille virkkauslangoille. Geometrisiä tilkkuja on helppo yhdistää suuremmiksi tekstiileiksi, esittävät kuviot taas sopivat yksittäisiksi koristeiksi moniin tarkoituksiin. Kirja sisältää täydelliset työohjeet ja värilliset kaaviot 75 virkkausmalliin, virkkauksen perustekniikoiden vaiheittain etenevät, selkeät ohjeet sekä mallitöitä, joista saa ideoita virkattujen kuvioiden käyttöön. Joukossa on sekä aloitteli­ jalle että kokeneelle virkkaajalle sopivia malleja. SUOMENTANUT MIRKKA SANTALA / 128 SIVUA / 222 X 222 MM / ALKUTEOS 75 LACE CROCHET MOTIFS / 4-VÄRIKUVITUS / 65.433 / ISBN 978-952-254-248-9 / HELMIKUU

SUOMENTANUT HANNA KOLARI / 144 SIVUA / 190 X 245 MM / ALKUTEOS THE MAGIC OF SHETLAND LACE KNITTING / 4-VÄRIKUVITUS / 65.43 / ISBN 978-952-254-260-1 / HELMIKUU

Kustannusosakeyhtiö Moreeni

99


Steve Tomashek

Rachel Borello

Yli 20 kiehtovaa projektia

Söpöysvaroitus!

Veistä iloisia eläinhahmoja Miniatyyriveistosten tekeminen on kiehtova harrastus ja onnistuu kotioloissakin. Puusta veistäminen on ikivanha käsityötapa, jota voi harrastaa myös yksinkertaisin välinein kotioloissa. Amerik­ kalainen Steve Tomashek on erikoistunut eläinaiheisiin miniatyyriveistoksiin, ja tässä kirjassa hän johdattaa lukijansa kiehtovaan harrastukseen alkeista lähtien. Aikaisempaa kokemusta puun työstämisestä ei tarvita: tuntumaa tekniikkaan haetaan ensin työstämällä pehmeämpiä materiaaleja, minkä jälkeen siirrytään veistämään puuta. Työt on jaettu kolmeen vaativuusasteeseen, ja vaativim­ mat tarjoavat haasteita myös puutöihin tottuneelle. Valloittavat eläinhahmot viimeistellään maalaamalla. SUOMENTANUT VELI-PEKKA KETOLA / 112 SIVUA / 189 X 230 MM / ALKUTEOS TINY WHITTLING / 4-VÄRIKUVITUS / 65.1 / ISBN 978-952-254-256-4 / HELMIKUU

100

Neulotut nallet Nämä neulotut nallet ovat niin hellyttäviä, että on vaikea valita, minkä niistä neuloisi ensimmäiseksi – unisen koalakarhun, reippaan pandan, pikkuruisen vauvanallen, superpörröisen supernallen… vaiko jonkun muun Rachel Borellon toinen toistaan suloisemmasta pehmoisesta nallehahmosta. Kirjan ohjeilla syntyy kymmenen erilaista nallea ja niille jokaiselle omat pukevat asusteet. Yhdestä lankakerästä saat useammankin nallen, ja pikkuruisiin vaatteisiin ja varusteisiin riittävät pienetkin keränloput. SUOMENTANUT SANNA OKSANEN / 112 SIVUA / 180 X 230 MM / ALKUTEOS 10 ADORABLE TEDDY BEARS TO KNIT / 4-VÄRIKUVITUS / 65.43 / ISBN 978-952-254-259-5 / HELMIKUU


144 SIVUA / 140 X 200 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 58.12 / ISBN 978-952-254-269-4 / TAMMIKUU

Riku Cajander

Lintu ja ääni

Kotoiset lintumme solisteina 70 suomalaista lintulajia kuvin, sanoin ja äänin – mukana maamme parhaimmat laulajat ja yleisesti kiinnostavimmat lintulajit. Helppotajuisessa esittelyssä painotetaan lintulajien laulun ja käyttäytymispiirteiden kuvausta. Lisäksi kerrotaan lintuihin liitetyistä uskomuksista ja kansan­ perinteistä, esitellään eri lajien suojelutarve ja -tilanne sekä annetaan vinkkejä, miten niiden menestymistä voi tukea. Kirjan liitteenä olevalla CD:llä on kustakin lajista noin 30–90 sekunnin mittainen ääninäyte, jonka avulla voi opetella tunnistamaan lintuja laulun perusteella. Teos sopii kaikenikäisille ja toimii hyvin myös oppi­materiaalina.

Kustannusosakeyhtiö Moreeni

101


SUOMENTANUT MIRKKA SANTALA / 128 SIVUA / 167 X 220 MM / ALKUTEOS STREET FOOD BIO / 4-VÄRIKUVITUS / 68.2 / ISBN 978-952-254-266-3 / MAALISKUU

Géraldine Olivo Myriam Gauthier-Moreau

Street Food

Inspiroivia ohjeita urbaaniin makuun Katuruoka on nyt kaikkialla! Alun perin Kaukoidän kaupungeille tyypillisten ruoka­ kojujen ja -kärryjen tarjoamat, kädestä syötävät herkut ovat tulleet osaksi urbaania ateriointia. Olipa sitten koko kaupungin yhteinen ravintolapäivä, ilta kesäisellä terassilla tai illanvietto kotona, syötäväksi voi loihtia maukkaita pieniä annoksia, joita varten ei tarvitse kattaa lautasia pöytään. Kirjan resepteissä yhdistyvät muodikkaiden keittiöiden parhaat puolet: ranskalainen laatutietoisuus, amerikkalai­ nen konstailemattomuus ja itämainen makumaailma. Kirjan lopussa on valmistusohjeet neljälle viehättävälle pakkaukselle, joissa ruoka-annoksia voi tarjoilla ja kuljettaa.

102


F-KUSTANNUS


Huippusuositun artistin nuottikirja on myös fanikirja. ROBIN feat. Mikael Gabriel & Uniikki

Boom Kah

Säv. Risto Asikainen – Jimi Constantine / San. Risto Asikainen – Jimi Constantine – Mikael Sohlman – Dan Tolppanen q = 104

# N.C. & c ‹

Boom

kah,

Boom

C # Em & .. ‰ œ œ œ œ œ œ œ œ œ œ

jo-ten skip- paa se ko - ti - soh - va. ja se voi ol - la vaik he- ti täs - sä.

# & ‰ œ œ œœ œ œœ œ œ œ œ œ.

œ œ œ œ œ. œ œ œ œ.

le- pää, hi- has,

tur - ha on e - nää stres - sii jo- ten boom kah täs - sä

œ

Nyt men-nään täy - sii,

& &

# œ. Em

Ei

œ Cœ J

œ œ jää - dä

# Gœ œ . œ œ œ D mi-tä

hu-vit - taa.

œ œ œ

ve - tää. pi- has.

D ‰ œ œ œ œ œ œ œ œ

G

I - han näin tä- hän jää - dä hyy - tyy Voi- daan sin- koo sin - ne tän - ne C

D

G

# Em œ œ œ œ œ Cœ œ œ œ œ & ‰ # Em œ œ œ &  œ

boom boom kah!

‰ œ œ œ œ œ œ œ œ Dœ œ œ œ œ 

C

Myö-hem-min - kin eh - tii Hy-vät fren-dit on ku äs - sät

kah,

G

1. E - lä - mä a - jaa o - hi koh - ta, 2. Hy- vää mes - taa et - si - mäs - sä,

Em

boom boom kah!

tai pai - naa pää - tä tyy - nyy. tai viel vaik pi - dem - mäl - le.

œ

œ

œ

N.C.

ko - neet käyn - tiin. Boom

G

D œ œ. œ œ œ œ

œ œ.

hi-maan ju-mit-taa,

jo-ten,

œ

kah,

œ.

hei,

œ œ œ œ . Cœ œ œ œ .

œ

boom boom kah!

œ Cœ J

Em

œ

Em

œ

N.C.

œ

œ œ. te - hään,

œ œ œ

œ œ œ œ œ Cœ . œ œ œ œ œ œ

Em Keyboard

3

Mis - sä nä-hään, mis on tä-nään boom kah, boom boom kah?

œ œ œ œ œ Cœ . œ œ œ œ œ œ Gœ œ œ œ œ Dœ . œ œ œ œ œ œ G ‹ D # Gœ œ œ œ œ Dœ . œ œ œ œ œ œ Em .. ‹ ‹ ‹ ‹ 1.

4

© Elements Music Oy Julkaistu kustantajan ja tekijöiden luvalla

3

Kaikki hitit Suomen suosituimman poptähden kauan kaivattu Best of –nuottikokoelma vihdoinkin fanien ja musiikinharrastajien käyttöön Robin on saavuttanut lyhyessä ajassa paljon: 2013 vuoden tulokas, vuoden popalbumi (Koodi), vuoden biisi (Frontside Ollie), Spotify Innovation Award, 2015 vuoden myydyin albumi 16, Instassa yli 260 000 seuraajaa, joka viikko vajaa 7000 uutta seuraajaa.

Mis - sä nä-hään, mis on tä-nään boom kah, boom boom kah?

# Em œ œ œ œ . Cœ œ œ œ . N.C. œ œ œ œ œ &

&

Robin

3

2.

3

Boom kah, boom boom kah!

Kirjan 15–20 biisin lomassa on valokuvia, taustoja ja anekdootteja biiseistä. Yksirivinen melodianuotti (introt + soolot), soinnut ja sanat, tyylinmukaiset komppimallit, kitarariffit ja bassokuljetukset – tämän kirjan avulla epä­ varmempikin musiikinharrastaja pääsee kokemaan Robinin musiikin soittamisen riemun.

NOIN 96 SIVUA / 210 X 255 MM / 64­MV-NUOTTISIVUA, KAKSI 16-SIVUISTA 4-VÄRILIITETTÄ / 78.891 / ISBN 978-951-1-29838-0 / MAALISKUU

Robin (Robin Petteri Packalen) 17 v., nousi pop-taivaan tähdeksi tammikuussa 2012 YouTubessa julkaistulla singlellään Frontside Ollie. Kappaleen musiikkivideo saavutti muutamassa päivässä yli miljoona ja myöhem­ min yli kymmenen miljoonaa näyttökertaa. Esikoisalbumi Koodi julkaistiin helmikuussa 2012 ja se myi päivässä tripla­platinaa eli 60 000 kappaletta.

F-Kustannus

105


Kultainen POP-laulukirja 2

Toimittanut Ari Leskelä Kuvittanut Tarja Petrell

Parhaat pop-biisit eivät maailmasta lopu – popin pikkujättiläinen saa jatkoa. Mamma Mia, Rolling in the Deep, Kun katsoit minuun, Säännöt rakkaudelle, Armo, Get Back, Daddy Cool… Noin 100 kappaletta kotimaisista suosikeista kansain­ välisiin huippubiiseihin, mukana sanat, melodia ja soinnut sekä levytystiedot! Kultainen POP-laulukirja sopii sekä muusikoiden että harrastajien käyttöön. Laulut on ryhmitelty aihepiirin tai musiikkityylin mukaan. NOIN 280 SIVUA / 167 X 220 MM / PIIRROSKUVITUS / 78.312 / ISBN 978-951-1-29785-7 / MAALISKUU

Popmusiikin perusteos – yli 100 kestosuosikkia kotimaan komeimmasta tarjonnasta kansainvälisiin megahitteihin!

K U LTA I N E N P O P L A U L U K I R J A

Kultainen laulukirja goes

K U LTA I N E N

L AULUKIR JA

Kultaisten laulujen klassikko ja sen vauhdikas popversio!

ISMN 979-0-55008-303-5

ISBN 978-952-461-278-4

F-KUSTANNUS

106

KULTAINEN LAULUKIRJA: ISBN 978-952-461-101-5 KULTAINEN POP-LAULUKIRJA 1: ISBN 978-952-461-278-4


Pop tänään Vol. 5 Toimittanut Ari Leskelä

Tämän päivän suosituimmat kotimaiset hitit! Sanni, Haloo Helsinki!, Jesse Kaikuranta, Vesterinen yhtyeineen, Tiisu, Isac Elliot, Robin, Chisu, Cheek, Iisa, Mitra, Aurora, Jonne Aaron, Stig, Ellinoora, Mariska, Valovuosi, Nopsajalka… Pop tänään Vol. 5 esittelee suoma­ laisen popmusiikin viime aikojen huippubiisit ja –artistit. Kirja sisältää noin 50 kappaleen sanat ja melodiat sekä levytystiedot ja kuvia esittäjistä. NOIN 130 SIVUA / 167 X 237 MM / MV-KUVITUS / 78.891 / ISBN 978-951-1-29783-3 / TAMMIKUU

Lasten oma laulukirja Toimittanut Virpi Kari Kuvittanut Pirkko Huttunen

120 tunnetun lastenlaulun oiva valikoima lapsiperheille, isovanhemmille, kerhoille ja päiväkodeille – mukana melodiat, sanat ja sointumerkit Hauskasti kuvitetun kirjan lauluvalinnat painottuvat tuttuihin pikkuväen suosikkeihin. Mukana on mm. leikkilauluja, kehtolauluja, eläinlauluja, joululauluja ja hartaita sävelmiä. NOIN 130 SIVUA / 145 X 215 MM / 4-VÄRIKUVITUS / 78.31 JA L 85.22 / ISBN 978-951-1-29788-8 / HELMIKUU

F-Kustannus

107


Kotimainen kaunokirjallisuus 2 Suomennettu kaunokirjallisuus 17 Nuorille ja nuorille aikuisille 29 Huumori ja sarjakuvat 37 Tietokirjat 41 Lasten ja varhaisnuorten kirjat 69 KustannusosakeyhtiĂś Moreeni 91 F-Kustannus 103

Seven-pokkarit ja isot pehmeäkantiset 108 Hakemisto 115


david ebersh off

Tanskalainen ty

ttö

N. 415 SIVUA / T 84.2 / HINT ARYHMÄ E ISBN 978-951-129753-6

reijo m äki

Liian ka

unis tyt

351 SIV UA / T 8 4.2 / HIN ISBN 97 TARYHM 8-951-1 -24864-4 ÄE

reijo m äki

Kruunun

vasikka

283 SIVU A / T 84.2 /H ISBN 978951-1-2976 INTARYHMÄ E 2-8

david nicholls

Yhtä matkaa

/ HINTARYHMÄ E 445 SIVUA / T 84.2 -2 774 -28 1-1 -95 ISBN 978

otio eppu nu jennifer w orth

Hakekää käti

Jäähyväiset n

lö! 3

unnille

365 SIVUA / T 99.1 / HINT ARYHMÄ E ISBN 978-951 -1-29666-9

carl-johan vallgren

Varjopoika

348 SIVUA / T 84.2 / HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-29051-3

ä Mutta minsinua rakastan .2 / HINTARYHMÄ E / T 84 285 SIVUA 5-2 951-1-2904 ISBN 978-

109


michael dobbs

House of Cards -boksi Sisältää kirjat House of Cards, House of Cards: Kuninkaantekijä House of Cards: Viimeinen jako T 84.2 / ISBN 978-951-1-29896-0

c.j. sansom

Itsevaltias

tam katarina wenns erik axl su nd

Lasiruumiit

415 SIVUA / T 84.2 / HINT ARYHMÄ E ISBN 978-9511-29052-0

Petturi

696 SIVUA / T 84.2 HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-2906 0-5

sadie jones

Ehkä rakkaus

2 N. 413 SIVUA / T 84. HINTARYHMÄ E 057-5 ISBN 978-951-1-29

oli totta

421 SIVUA / T 84.2 / HINTAR YHMÄ E ISBN 978-951-129085-8

juha it konen

conn iggulden

Ruusujen sota Kolmen liitto

TARYHMÄ E 447 SIVUA / T 84.2 / HIN ISBN 978-951-1-29061-2

110

Anna m rakastaainun enemmä N. 400 S n IVU

A / T 84 ISBN 97 8-951-1-2 .2 / HINTARYHM ÄE 9537-2

johanna vesikallio

Lillan Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä 347 SIVUA / T 99.13 / HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-28550-2 ISBN 978-951-1-29182-4 (RUOTSINKIELINEN)


anna perho

Pientä säätöä

MÄ E N. 160 SIVUA / T 99.1 / HINTARYH ISBN 978-951-1-29659-1

laura honkasalo

Perillä kello kuusi

384 SIVUA / T 84.2 HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-29049-0

hannu väisänen

reijo mä en nove llikirjailij a luusa lmi

veronica roth

Siivellä elä

Uskollinen

191 SIVUA / T N 84.2 / HINTARY ISBN 978HMÄ E 951-1-2904 6-9

N. 399 SIVUA / T N 84.2 HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-29663-8

Piisamiturkki ja muita kertomuksia

N. 287 SIVUA / T 84.2 / HINTARYH MÄ E ISBN 978-951-1-29661-4

kell henning man

Juoksuhiekka T 84.2 N. 377 SIVUA / HINTARYHMÄ E 29062-9 ISBN 978-951-1-

jacquelyn

mitchard

dollisuus Onnen mah E HINTARYHMÄ

enni mus tone

Lipunkanta

n

jat

N. 235 SIVU A / T 84.2 / HINTARY ISBN 978-95 HMÄ E 1-1-295983

T 84.2 / 560 SIVUA / 1-29164-0 195 897 N ISB

111


ngste mari ju

dt

n näytöHMsÄ E ViimeinT e INTARY 84.2 / H

margaret atwood

A/ 317 SIVU 9054-4 8-951-1-2 ISBN 97

Uusi maa

TARYHMÄ E N. 559 SIVUA / T 84.2 / HIN 2 0871-29 951ISBN 978-

jyrki erra

Berliinin ajokoirat

N. 422 SIVUA / T 84. 2 / HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-29 662-1

enni mustonen björn wahlr oos

Talouden kym enen tuhoisinta ajatm usta

N. 367 SIVUA / T 32.1 JA T 36 / HINTARYHMÄ G ISBN 978-951-129664-5

112

Sidotut N. 328 SIVUA / T 84.2 / HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-29600-3


reijo mäki

Suomen länsi -trilogia

Sisältää kirjat Sheriffi, Intiaani ja Cow

boy

T 84.2 / 978-951-1-29897-7

donna leon

Kultamuna 301 SIVUA / T 84.2 HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-29058-2

tuija lehtinen

Rakkauden ennustuksia

lorna byrne

Taivaallinen rakkaus

N. 188 SIVUA / T 99. 1 JA T 17.3 HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-29522 -8

enni mustonen

Parittomat

N. 247 SIVUA / T 84.2 / HINTARYH MÄ E ISBN 978-951-1-29599-0

491 SIVUA / T 84.2 / HINTAR YHMÄ E ISBN 978-951-1-28805-3

che sogyal rinpo

petri tamminen

Rikosromaani Meriromaani / 84. E 2 / HINTARYHMÄ SIVUA / T YHTEISNIDE / 315 050-6 ISBN 978-951-1-29

reijo mäki

Tulivuori

446 SIVUA / T 84.2 / HINT ARYHMÄ E ISBN 978-9511-29215-9

Tiibetiläinen ä kirja elämäst a ja kuolemast E / HINTARYHMÄ / T 84.2 N. 510 SIVUA 29738-3 ISBN 978-951-1-

113


tuija lehtinen

Jatkoaika

nicci fr ench

Pimeyden

N. 304 SIVUA / T 84.2 HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-2920 8-1

syli

N. 362 SI VUA / T 84 .2 / HINTA ISBN 978RYHMÄ E 951-1-2963 0-0

johanna h olmströ

Sulje silmäs p

m

ienoinen

397 SIVUA / T 84.2 / HINT ARYHMÄ E ISBN 978-951 -1-29048-3

enni m uston en

Emännö

itsijä

447 SIVU A / T 84 .2 HINTAR YHMÄ E ISBN 97 8-951-1-2 9214-2

ian mcewan

Lapsen oikeus

ARYHMÄ E N. 223 SIVUA / T 84.2 / HINT ISBN 978-951-1-29086-5

114

virpi hämeen-anttila

Käärmeitten kesä 351 SIVUA / T 84.2 HINTARYHMÄ E ISBN 978-951-1-29206-7


Näitä Suomi lukee. Nyt saat syksyn myyntimenestykset jo keväällä ­edullisina isokokoisina tasku­kirjoina.

Paula Hawkins

Liza Marklund

”Hiipivän hyvä kyttäystrilleri. Parhaiden psykologisten dekkarien tapaan Nainen junassa kiihdyttää vauhtia verkalleen kohti loppuyllätystä.” – Aamulehti

”Liza Marklundin resepti toimii.” – Helsingin Sanomat. Rikosreportteri Annika Bengtzonin sisar on kadonnut jäljettömiin, ja Annika joutuu selvittämään välit lapsuudenperheeseensä. Menestyssarja päättyy.

Nainen junassa

Rautaveri

SUOMENTANUT OONA TIMONEN / NOIN 380 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS THE GIRL ON THE TRAIN / 84.2 / ISBN 978-951-1-29843-4 / MAALISKUU

SUOMENTANUT SIRKKA-LIISA SJÖBLOM / NOIN 280 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS JÄRNBLOD / 84.2 / ISBN 978-951-1-29842-7 / MAALISKUU

Heidi Köngäs

Göran Hägg

”Heidi Köngäs kirjoitti romaanin siitä, miten poliittinen ja yksityinen kohtaavat Hertta Kuusisen elämässä. Kirja nousee tekijänsä parhaaksi teokseksi.” – HS

”Häggillä on brittiläinen tyyli kirjoittaa. Hän viljelee hienostunutta huumoria ja ironiaa. Silmiinpistävää on hänen pyrkimyksensä tasa­puolisuuteen. Hän pyrkii eläytymään kohdehenkilönsä psyykeen ja ratkaisuihin.” – Turun Sanomat

Hertta

NOIN 290 SIVUA / 145 X 215 MM / 84.2 / ISBN 978-951-1-29964-6 / MAALISKUU

Mussolini

SUOMENTANUT HEIKKI ESKELINEN / NOIN 425 SIVUA / 145 X 215 MM / ALKUTEOS MUSSOLINI. EN STUDIE I MAKT / 99.13 / ISBN 978-951-1-29652-2 / MAALISKUU

Isot pehmeäkantiset

115


HAKEMISTO

Elää, ajatella, katsoa............................19

IJK

Erikoisia esteitä....................................89

Iggulden, Conn.....................................28

ABCD

Euroopan puuopas..............................68

Ihana Venla T........................................34

75 virkattua pitsikuviota................... 99

Firenze...................................................59

Ilmestys ................................................27

100 zen mandalaa................................61

Fogerty, John.........................................47

Inspiraationa Japani............................61

Aalto, Anne-Maija................................36

Forssén Ehrlin, Carl-Johan..................73

Inspiraationa luonto...........................61

Aikamoinen ajantieto.........................66

Galbraith, Robert..................................28

Isolla koukulla......................................98

Al-Ani, Noora .......................................60

Gauthier-Moreau, Myriam................102

Isot pehmeäkantiset.........................115

Alongi, K. K...........................................32

Granta 6: Raha......................................14

Itkonen, Juha..........................................2

Ameriikan raitilla..................................9

Gullichsen, Alexander ........................63

Itkonen, Jukka......................................76

Amsterdam...........................................59

Gullichsen, Hanna...............................63

Javanainen, Tiia....................................60

Anna minun rakastaa enemmän........3

Haapala, Vesa.........................................8

Jones, Sadie...........................................19

Ansionsa mukaan................................26

Haasjoki, Pauliina................................15

Jormalainen, Emmi..............................78

Antony, Steve........................................73

Hagmar, Pia...........................................88

Jungstedt, Mari.....................................26

Askartelukirja .....................................80

Hakekaa kätilö!....................................46

Järvimäki, Ilkka....................................52

Astanga.................................................52

Hakemisto..........................................116

Kaheli sakki ja kauhujen kaappi...... 83

Balague, Guillem..................................42

Happotesti..............................................5

Kaheli sakki ja pöyhkeä paroni ........83

Barcelona..............................................59

Harlin, Anttu ........................................72

Kahlos, Maijastina...............................56

Berliini...................................................59

Harris, Robert.......................................28

Kallioniemi, Tuula..........................34, 81

Bjørk, Samuel.......................................24

Hawkins, Paula...................................115

Kamera käy ..........................................87

Borello, Rachel................................... 100

Hazell, Sarah........................................98

Kangas, Päiviö......................................68

Borgen, Annemarta.............................64

Heikkilä, Annamari.............................53

Kani joka tahtoi nukahtaa .................73

Bryssel, Strasbourg, Luxemburg

Herra Hakkaraisen soiva

Karhunkivi..............................................8

à la Helena Petäistö.........................58

iltalaulukirja.....................................70

Kari, Virpi............................................107

Busquets, Milena.................................18

Herra Panda leipoo..............................73

Karoliina, ekaluokkalainen................81

Cajander, Riku....................................101

Hertta..................................................115

Kartta+opas..........................................59

Calonius, Sofie......................................63

Hevostyttö Iitu.....................................89

Kasvis-kotiruoka..................................63

Cast, Kristin..........................................33

Hiekkapelto, Kati.................................10

Kauppila, Katriina ...............................76

Cast, P. C................................................33

Hieta, Heli.............................................57

Kelipäiväkirja.......................................67

Cristiano Ronaldo................................42

Hill, Eric.................................................74

Kemp, Beth...........................................96

Diktaattori............................................28

Hjorth, Michael....................................20

Kenenkään ei pitänyt tietää ..............22

Dodson, Emma.....................................80

Huhtala, Timo.......................................81

Kesän jälkeen kaikki on toisin...........35

Hupsu vauhtikirja................................70

Kesän miekka.......................................90

EFGH

Hustvedt, Siri........................................19

Kevätuhrit.............................................32

Edinburgh.............................................59

Huttunen, Pirkko...............................107

Kiitos hyvää..........................................62

Eeppiset naurut....................................81

Hylätyt...................................................20

Kiitos hyvää – Pikaruokaa..................62

Eevan luokka........................................85

Hyvästi, kirvesvarsi!............................15

Kikattava Kakkiainen .........................72

Ehkä rakkaus oli totta.........................19

Hägg, Göran........................................115

Kikattava Kakkiainen

Elohopea.................................................6

Hämeen-Anttila, Jaakko......................57

ja jymy-yllätys..................................72

116


Kirjontaa 50- ja 60-luvun tyyliin.......97

Leon, Donna.........................................26

Nuotio, Eppu.........................................34

Kivirähk, Andrus..................................79

Leskelä, Ari.................................106, 107

Nuotio, Lotta.........................................44

Kivisydän..............................................26

Liian kaunis tyttö.................................12

Klara ja hevoset 1–3.............................88

Lindqvist, Anna ...................................98

OP

Klara ja vaikea valinta........................88

Lintu ja ääni.......................................101

Olivo, Géraldine..................................102

Klaukkala..............................................16

Lintuopas..............................................68

OMG.......................................................16

Knight, Renée.......................................22

Lontoo.................................................. 59

Onnen huokauksia..............................60

Koiranne alkaa kohta kukkia.............79

Lovick, Elizabeth..................................99

Onnenpoika..........................................47

Kolibri....................................................11

Luhtanen, Sari......................................40

Ota kipu haltuun.................................51

Kolu, Siri................................................35

Luukkanen, Anne.................................80

Pahan polku..........................................28

Konstikas kätkö...................................87

Lähde, Kalle............................................5

Paju, Tiina.............................................40

Korkman, Sixten..................................55

Maijala, Marika....................................81

Palatkaa perhoset..................................2

Kotiinpaluu...........................................19

Maisa & Kaarina ..................................40

Paloheimo, Laura.................................16

Krank, Vilma.........................................63

Mama Mojo...........................................16

Pannunalunen......................................95

Krooh! ...................................................71

Marck, Mary..........................................85

Pariisi,Versailles, Giverny

Kruunun vasikka.................................12

Marklund, Liza...................................115

à la Helena Petäistö.........................58

Kukkea luonto......................................61

Megasokkelo ........................................80

Pelastettu..............................................33

Kukkuluuruu, Puppe...........................75

Melasniemi, Joel.............................14, 79

Peltonen, Leeni ....................................50

Kukoista! ..............................................61

Meriläinen, Johanna............................97

Perttula, Pirkko-Liisa...........................81

Kullan kallis..........................................26

Miehen treenikirja...............................52

Petrell, Tarja .........................................80

Kultainen laulukirja..........................106

Mielenrauhan värityskirjat................61

Petteri Kaniinin satumaailma............84

Kultainen Pop-laulukirja 1...............106

Mikkonen, Virpi....................................62

Petäistö, Helena...................................58

Kultainen Pop-laulukirja 2...............106

Minun yrttini........................................64

Peukaloputti.........................................76

Kumihimo iskee jälleen......................96

Minä matkustan yksin........................24

Pipsa Possu ja parhaat kaverit...........75

Kuninkaiden kirja................................57

Miranda, Helena...................................51

Pipsa Possu jumppaa..........................75

Kunnas, Jenna......................................83

Mitchell, Alan.......................................68

Planeetta...............................................15

Kunnas, Mauri......................................66

Miten muistat minut.............................4

Poika, sinä olet…..................................30

Kunnas, Noora......................................83

Moderni pitsinnypläys........................92

Pop tänään Vol. 5................................107

Kuperat ja koverat.................................6

Mullarney, Killian.................................68

Potter, Beatrix.......................................84

Käsityöläisten koteja...........................94

Mussolini............................................115

Prinsessa Pikkiriikki............................77

Kätilön sisar.........................................46

Mäki, Reijo............................................12

Puértolas, Romain ...............................27

Köngäs, Heidi.....................................115

Nainen junassa..................................115

Puluboin ja Ponin kirja + CD .............78

Neljä......................................................33

Puno paracordista................................96

LMN

Neulotut nallet...................................100

Puoliholtiton Suomi............................54

Laaksonen, Heli....................................79

Niemelä, Reetta....................................82

Pupen iloinen sanakirja......................74

Lampela, Hannele................................77

Nizza, Cannes, Biarritz

Pupen iso katselukirja.........................74

Lasten oma laulukirja.......................107

à la Helena Petäistö.........................58

Pupen unipeitto + kirja.......................74

Lee, Christine.......................................46

Noitapeili .............................................86

Pupen äänekäs päivä..........................74

Lehtinen, Tuija......................................87

Nuotio, Anna........................................34

Puppiduu...............................................16

1 17


Putkonen, Leena..................................48

Seven-pokkarit...........................108–114

Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin

Puustinen, Päivi ..................................80

Sewón, Katariina..................................93

kokoisen palan.................................27

Puutarhapäiväkirja..............................65

Shetlannin pitsit..................................99

Tyttö, sinä olet…..................................30

Pääskysaari, Jenni................................30

Sian vuodet.......................................... 39

Tämäkin menee ohi............................18

Pöyry, Aleksi .........................................14

Siat.........................................................23 Slurp! ....................................................71

UVWYZÄ

RST

Slussen .................................................12

Uljas ja kadonnut koira......................82

Rautaveri.............................................115

Sonninen, Lotta....................................66

Uskonko................................................53

Reinilä, Edit ..........................................63

Stalinin tytär........................................45

Utti, Joonas...........................................72

Reittu, Ninka........................................77

Street Food..........................................102

Uusitalo, Susanna..........................94, 95

Reuhurinne...........................................80

Stubb, Alexander..................................52

Uys, Dedri.............................................98

Riika.......................................................59

Sullivan, Rosemary..............................45

Vallgren, Carl-Johan............................23

Rikkinen, Jouko....................................64

Suojattomat..........................................11

Valvomo ...............................................50

Rio de Janeiro.......................................59

Suomalainen puutarhakirja...............65

Vanikan palat.........................................6

Riordan, Rick........................................90

Suomalaiset perinnekasvit................64

Vapaavuori, Jan....................................54

Risteys...................................................34

Superhyvää suolistolle!......................48

Varjopoika.............................................23

Ritanen-Närhi, Paula...........................65

Svansbo, Ann-Sofie .............................97

Veistä iloisia eläinhahmoja..............100

Ritvanen, Antti.......................................4

Svensson, Lars......................................68

Venevaja................................................93

Robin...................................................104

Syvään veteen......................................36

Veren perintö.......................................28

Roikonen, Jii..........................................80

Syövästä voi selviytyä.........................50

Viikingit tulevat + CD..........................71

Rooma III...............................................28

Taikuri Into Kiemura...........................76

Viimeinen tikki....................................40

Rooman viimeiset päivät....................56

Taivaanvartijat.......................................6

Viivi ja Wagner.....................................39

Rosen, Kara M.L....................................61

Tanskanen, Tiina..................................89

Vilna......................................................59

Rosenfeldt, Hans..................................20

Tapiolan vainioilla...............................68

Virkatut korut.......................................97

Roth, Veronica......................................33

Tenavat: Parhaat sarjat 1960–1969....38

Virkkausmallien käsikirja .................98

Ruusujen sota......................................28

Teräs, Mila.............................................86

Vähän enemmän Eevasta...................85

Räisänen, Petri.....................................52

Thorström, Tarmo................................92

Väisänen, Hannu...................................6

Safkaa ...................................................63

Tikkumäki.............................................82

Väärää talouspolitiikkaa.....................55

Saimi ja Selma.....................................87

Toiset kengät..........................................6

Wennstam, Katarina...........................26

Sainio, Caitlin ......................................99

Tomashek, Steve................................100

Wilkinson, John....................................68

Salainen ihailija...................................87

Tricot, Lindsay......................................96

Wright, Jarmo.......................................65

Salama, Hannu.....................................15

Trooppinen paratiisi............................61

Yksi miljoonista ..................................44

Salmi, Veera..........................................78

Tumma .................................................10

Ystäväni Uljas......................................82

San Francisco.......................................59

Tuomi, Ritva..........................................94

Yön talo 12............................................33

Sansom, C. J..........................................27

Tuominen, Saku ..................................53

Zetterström, Dan.................................68

Savolainen, Salla..................................82

Tuomola, Jussi Juba..............................39

Ällökirja ...............................................80

Schulz, Charles M................................38

Turner, Kelly A......................................50

Seitsemän koiraveljestä + CD............71

Tuuri, Antti..............................................9

118


Muistiinpanoja

119


Kyllä tai ei

Kannessa Anteron odysseia jatkuu.

Syksyn kiireimmässä hulinassa sähköposti tuo suruuutisen. Henning Mankell on kuollut. Maailma ympärillä katoaa hetkeksi, aika pysähtyy. Mieleen nousevat kasvot, ääni, olemus, muistot kohtaamisista vuosien varrelta. Eteen piirtyy kirjallisen tuotannon huikean laaja kaari, kirjailijan ura ja elämäntyö, joka jatkui aivan viime päiviin asti.

Hannu Väisäsen omaelämäkerrallisen sarjan viides osa Elohopea vie Pariisiin, tuohon jumalaisten kiusausten kaupunkiin. > Katso sivu 6

Kirjassaan Juoksuhiekka (Kvicksand 2014, suomentanut Tuula Kojo) Mankell kertoo ajatuksistaan kuolemasta. ”Kun on kuollut, on kuollut. Silloin ei voi enää vaikuttaa mihinkään. Eläminen on sitä, että voi sanoa kyllä tai ei. Kuoleminen on sitä, että ympärillä on hiljaisuus. ” Henning Mankell omisti elämänsä vaikuttamiselle. Hänen henkinen perintönsä kaikuu noissa sanoissa. Meillä elävillä on mahdollisuus ja velvollisuus sanoa kyllä hyvälle ja oikealle, niiden puolesta, ja sanoa ei vääryydelle, itsekkyydelle, eriarvoisuudelle ja pahalle. Suomessa opetetaan arvostamaan hiljaisuutta, mutta hiljaisuus voi olla myös vastuun välttelyä, välinpitämättömyyttä tai suoranainen rikos. Ilmaisun vapautta ja sanan valtaa on käytettävä oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolustamiseen maailmassa ja elämässä, lähellä ja kaukana. Syksy vaihtuu talveksi, alkaa uusi vuosi ja koittaa uusi kevät. Kevään 2016 uudet kirjat vaikuttavat, puhuttelevat, koskettavat – niissä sykkii elämä.

OTAVA

myynti- ja markkinointijohtaja

ulkoasu ja taitto

Maija Kuusi

Tuuli Juusela

sähköposti

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö

Ville Lukkarinen / Aste Kirjat Oy

etunimi.sukunimi@otava.fi

Kirsi Tähjänjoki 040 7255 374 Myyntipäälliköt

kirjatilaukset

toimitusjohtaja

Kari Laakkonen 050 5569 961

Kirjavälitys Oy

Pasi Vainio

Timo Taussi 041 5110 302

010 345 1520

0500 329 591

Kaisu-Maria Toiskallio 050 3103 024

faksi 010 345 1454

(äitiyslomalla 4.12. alkaen)

sähköposti kvtilaus@kirjavalitys.fi

kustannusjohtaja

Nona Ratia 050 5319 542

Minna Castrén

(tehtäväkierrossa) Seven-pokkarit

Viestintävastaava

Tuottaja

Tarja Kopra 050 4688 948

Noora Al-Ani 050 5392 870

Viestintävastaava

Secondary Publishing

Otavan Kirjapaino Oy,

Kirsi Sievänen 050 5329 201

Tuottaja

Keuruu 2015

Ulla Böhling 050 3737 638

Sertifioitu

lehdistö- ja arvostelukappaleet

ympäristöjärjestelmä ISO 14001:2004

arvostelukappale@otava.fi

ja laatujärjestelmä ISO 9001:2000

tietokirjapäällikkö

oga@otava.fi

Eva Reenpää

kaunokirjallisuuspäällikkö

Foreign Rights Manager

Antti Kasper

Fiction

pekka holmström

lasten- ja nuortenkirjapäällikkö

Katja Kaulio

Emma Alftan

Foreign Rights Manager Children´s Books, YA Mobile +358 50 3399 717 oga@otava.fi

osoitepalvelu Tarja Alsio 050 5731 441 tarja.alsio@otava.fi

kustannusjohtaja

Uutuuskirjojen esittelyt löytyvät myös nettisivuiltamme

Leenastiina Kakko

Mobile +358 40 7555 527

Minna Castrén

painopaikka

050 5286 718

päätoimittaja Ulla Luukkonen

www.otava.fi Verkkokaupassa ovat lisäksi kirjojen ohjevähittäishinnat. Hinnat kaupoissa vaihtelevat jälleenmyyjittäin.


otavan uutisia | kevät 2016

julkaisija Kustannusosakeyhtiö Otava | Uudenmaankatu 10 | 00120 Helsinki | 09 19961

| otava@otava.fi | otava.fi

OTAVAN UUTISIA kevät 2016

Otavan uutisia KEVÄT 2016  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you