Mia Kankimäki, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Page 26

kymmenen kilometriä leveä. Kadut kulkevat ruutukaavassa idästä länteen ja etelästä pohjoiseen, ja maasto on lähes kaikkialla tasaista. Minne tahansa pääsee pyörällä reilussa puolessa tunnissa, eikä suunnistaminen ole koskaan hankalaa, sillä toisella puolella kaupunkiakin kotikatu on aivan kulman takana. Kun on koko päivän vaellellut Kioton läntisillä vuorenrinteillä toisessa maailmassa, ruokkinut vuoristoapinoita, ihaillut ruokokattoisia taloja ja laskenut uskomattoman kaunista vuoristosolaa jokiveneellä, ei tarvitse kuin etsiytyä kotikadulle ja polkea mitään ajattelematta koko kaupungin halki suoraa tietä kotiin. Taivaallisia asioita: Olla teeihmisen paratiisissa. Täällä ei tarvitse jatkuvasti joutua tilanteisiin, joissa pitää selittää, ettei juo kahvia, ei nyt eikä ikinä, ei ollenkaan, ettei ole ”vieläkään oppinut” juomaan sitä, kuten mummu asian ilmaisee, ja olevansa siis, kuten eräät muut mielellään muistuttavat, ”niitä teeihmisiä, jotka eivät herää koko päivänä ollenkaan.” Tai tilanteisiin, joissa ei voi sanoa, ettei juo kahvia, kuten silloin, kun jo edesmennyt yli kahdeksankymppinen Eino-setä kutsui kylään ja oli saapuessani kaatanut meille kahdelle valmiiksi pikimustat, piripintaiset kupit oikein kunnon pannukahvia, jonka jälkeen olin huonovointinen, tärisevä hermoraunio seuraavan päivän iltaan saakka. 26


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.