Koiramäen aikaan ei ollut radiota eikä televisiota, ei kirjoja eikä sarjakuvalehtiä, tietokonepeleistä puhumattakaan. Koiramäen väki ei kuunnellut musiikkia eikä katsellut elokuvia. Sen sijaan Koiramäessä kerrottiin tarinoita. Siihen aikaan tarinoita riitti. Pimeillä pihoilla ja hiljaisilla maanteillä nähtiin merkillisiä olentoja ja kuultiin outoja ääniä, kun sähkövalot ja liikenteen meteli eivät olleet häiritsemässä. Iltaisin pirtissä sitten kertoiltiin juttuja, kun väki oli kokoontunut tekemään puhdetöitä. Joskus taloon poikkesi kulkijoita, jotka kertoivat uusia tarinoita maailmalta. Koiramäen lasten mielestä parhaita olivat kummitusjutut ja muut jännittävät tarinat. Vaari kertoi usein juttua siitä, kuinka oli nuorena poikasena nähnyt omin silmin oikean tontun.
3