Page 1

LEHTI MATKALLE JA KOTIIN

3 I 2017

VALKEAKOSKI YLLÄTTÄÄ ILOISESTI

SÄNKY NUKKUJANSA MUKAAN

Sohvia moneen makuun ja tilaan

Päivi Storgård MAJATALON EMÄNTÄNÄ AHVENANMAALLA


15V.-JUHLAKONSERTTI


PÄÄKIRJOITUS

1

3

1. SYKSYISIN…

tapaan muutamia vanhoja kavereitani. Kokoonnumme vuosittain pariksi päiväksi milloin mihinkin muistelemaan menneitä ja parantamaan maailmaa. Siitä on jo muodostunut tapa, josta en halua luopua.

2. VIIMEKSI OSTIMME…

mökkiimme parikin pientä kirjahyllyä, mihin viemme kotoa kirjoja, mitkä eivät mahdu kirjahyllyihimme ja mitkä ovat sopivaa luettavaa maalla.

3. SEURAAVAKSI MATKUSTAN… Sorrentoon, mistä käymme muun muassa Napolissa ja Caprilla. Lopuksi olemme pari päivää suosikkikaupungissani Roomassa. Toivottavasti 40 asteen helteet ovat jo helpottaneet.

2

TURVALLISESTI SYKSYN PIMEILLÄ KÄDESSÄSI on tämän vuoden kolmas Expressi-lehti. Lehdessämme on jälleen monia mielenkiintoisia artikkeleita niin elämän askareista, matkustamisesta kuin kotiin ja sisustamiseen liittyvistä asioistakin. Aihepiirit liittyvät kiinteästi meidän kaikkien arkielämään tai vapaa-aikaan. KOULULAISET ja opiskelijat pääsevät aloittamaan tai jatkamaan opintojaan säiden puolesta varsin epävakaisen kesän jälkeen. Heille ExpressBus tarjoaa edullisia matkoja. Prepaid22vuosilippu on todella kätevä lippu opiskelijalle. Se on tarkoitettu kaikille Matkahuollon opiskelija-alennukseen oikeutetuille henkilöille. Siinä on 22 matkaa ja se on voimassa yhden vuoden ostopäivästä. Alennus normaalihintaisesta matkasta on 55 %, kun matkan pituus on vähintään 60 km. Tarkemmat tiedot kortista löytyvät Matkahuollon sivuilta. Harvemmin matkustavalle opiskelijalle kertalipun alennus on 50 % normaalihintaisesta lipusta. SYKSY pimentyvine iltoineen ja viilenevine, sateisine säineen on vääjäämättä edessä. Omalla autolla kulkeminen ei ole enää yhtä miellyttävää kuin kesällä. Hirvet ja peurat lymyävät teiden varsien pusikoissa. Tällöin kannattaa miettiä oman auton sijasta matkustamista bussilla. Siellä voi rentoutua vapaasti, lukea vaikka Expressiä, syventyä sosiaalisen median saloihin tai vaikkapa katsella maisemia. Business Class -luokan busseissa on tilaa matkustaa. EXPRESSBUSSIN nettisivuilta löydät paljon hyödyllistä matkustamiseen liittyvää tietoa. Sinne on kerätty muun muassa vastauksia matkustajien usein esittämiin kysymyksiin. Paitsi ExpressBussin nettisivuihin, kannattaa tutustua myös EB-yritysten omiin ja Matkahuollon sivuihin. Näiltä sivuilta löytyy varmasti vastaus moneen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. PAITSI ExpressBussilla matkustamista, suosittelen kaikille liikkumista myös luonnossa. Näin syksyllä luonnon väriloisto on parhaimmillaan. Vielä löytyy myös luonnonantimia suuhun laitettavaksi. TOIVOTAN kaikille lukijoille pirteyttä ja jaksamista alkavaan syksyyn. Jukka Jokioinen, päätoimittaja

KANNEN KUVA Mikael Soininen EXPRESSI-LEHTI Julkaisija: ExpressBus yhteistyössä Maskun Kalustetalon kanssa. – paras matkakumppani Tavoittaa lähes 2,5 miljoonaa matkustajaa vuodessa!

Lauttasaarentie 8, 00200 Helsinki, puh. 020 710 5000 Päätoimittaja: Jukka Jokioinen Toimitus: OSG Viestintä, viestinta@osg,fi, www.osgviestinta.fi Toimitussihteeri: Pirkko Soininen, OSG Viestintä Taitto: Henna Pöllä, OSG Viestintä Ilmoitusmyynti: Jukka Jokioinen, jukka.jokioinen@expressbus.fi ILMOITUSLIIKENNE OSG Viestintä, henna.polla@osg.fi, puh. 044 722 5119 PAINOPAIKKA PunaMusta Oy PAINOSMÄÄRÄ noin 25 000 kpl. ISSN 2342-415X (painettu) ISSN 2342-4168 (verkkojulkaisu) EXPRESSI 3 | 17

3


3 I 2017

SISÄLTÖ Pääkirjoitus 3 | Expressit 6 | Matkamies 9 | Kopioi tyyli 10 | Uskalsin toteuttaa unelmani 12 | Lattiasta kattoon 17 | Sohva yhdistää 18 | Juuri sinulle sopiva sänky 22 | Trendinenät sisustavat nyt kevyesti 24 | Vapaapäivä Valkeakoskella 26 | Luurit korville ja menoksi 29 | Matkaeväs 30 | Ristikko 34

12

18

24 26 4 EXPRESSI 3 | 17


kk

Leveys 285 cm, divaanin pituus 226 cm. Fierro-kankaalla, värit Tiili, Black Pepper ja Latte. Kuvan sohva Manhattan Star-kankaalla. Toimitusmyynti. 1199€ (2797€). 1199€ tai tasaerissä 29,92€/kk *40kk x 29,92€ = 1199€.

u ask .c

om

FARO-DIVAANISOHVA

aa m

UUTUUDET NYT MYYMÄLÖISSÄ

kl i

CUMULUS-KULMASOHVA

Leveys 288 cm, pituus 225 cm. Fierro-kankaalla, värit Tiili, Black Pepper ja Latte. Keskusvarastotuote. Kuvan sohva Cavani-kankaalla. Toimitusmyynti. 1799€ (4190€). 1799€ tai tasaerissä 44,92€/kk *40kk x 44,92€ = 1799€.


EXPRESSIT

JUKKA JOKIOINEN, PETRA RUSI, PIRKKO SOININEN KUVAT EXPRESSBUS JA DREAMSTIME

Bussiness Class – EB-luokan palvelua kaikilla matkoilla

Tiesitkö?

Suuressa osassa EB-busseja on joko 220 voltin latauspistoke ja/tai USBlatausmahdollisuus. Myös Wifin käyttömahdollisuus laajenee. І

EB:N mukavaan penkkiin on aina ilo istahtaa. Jalatkin mahtuvat hyvin, vaikka olisi koripalloilijan mitoissa. EB:n kyytiin voi tuoda ilman lisämaksua paitsi kaikki jalkatilaan mahtuvat käsimatkatavarat, myös kaksi isoa laukkua tai muuta matkatavaraa. Katso mitä kaikkea Bussiness Class EB-matkustukseesi tarjoaa: http://www.expressbus.fi/fi/bussinessclass/ І

Tutustu monipuolisiin lipputuotteisiin

Matkahuollon uusi mobiilisovellus reissaajan avuksi MATKAHUOLTO avasi kesäkuussa uuden Bussiliput-sovelluksen. Sovellus tarjoaa monta uutta lippujen ostamista ja matkantekoa helpottavaa ominaisuutta, joita matkustajat ovat toivoneet. Bussilipun ostaminen onnistuu nyt muutamalla klikkauksella. Sovelluksessa on tarjolla Suomen laajin valikoima yhteyksiä ja lippuja lähes sadan bussiyrityksen liikennöimille vuoroille. Sovelluksesta löytyy muun muassa 1,6 miljoonaa tarjoushintaista lippua joka kuukausi. Kattavan tarjonnan ansiosta asiakas löytää helpoimmin, nopeimmin ja varmimmin hänelle sopivan aikataulun ja lipun. Bussi- ja paikkalippujen ostamisen lisäksi sovelluksen käyttäjä voi tallentaa ostamansa matkat suoraan omaan kalenteriinsa ja selata sekä jo tehtyjä että tulevia bussimatkojaan sovelluksessa. Lippujen maksaminen on aiempaa nopeampaa, koska sovellukseen voi tallentaa helposti yhden tai useammankin maksukortin tiedot. Lisäksi tekemiään matkoja voi arvostella sovelluksen kautta. Sovellus toimii Android- ja iOS- laitteissa ja sen voi ladata Applen App Store- ja Googlen Playkaupoista. І

Osta matkaliput ajoissa

Tutustu ExpressBus -yritysten omiin sivuihin

Matkaliput kannattaa hankkia ajoissa. Se kannattaa. Samalla voit varata myös paikkalipun haluamastasi paikasta.

EXPRESSBUSSI-yritysten omilla sivuilta löytyy matkustajille runsaasti hyödyllistä tietoa, mihin kannattaa tutustua. Tietoa löytyy osoitteista www.lansilinjat.fi, www.paunu.fi, www.pekolanliikenne.fi.

6 EXPRESSI 3 | 17

EB:n, Matkahuollon ja EB-yritysten omilta sivuilta löydät runsaasti vaihtoehtoja erilaisista ja -hintaisista lipuista. Aikatauluhausta näet myös kyseessä olevan vuoron hinnan. Kannattaa vertailla eri vuorojen hintoja. Esimerkiksi opiskelijoille on varsin edullinen 22 matkan prepaidlippu. Opiskelijat, joilla on MH:n hyväksymä kortti saavat 50 %:n alennuksen vähintään 60 kilometrin matkasta. Erisuuruisiin alennuksiin ovat oikeutettuja myös muun muassa lapset, nuoret ja eläkeläiset. Varaamalla lipun netistä ajoissa voi joillakin yhteysväleillä päästä matkustamaan jopa kahdella tai viidellä eurolla. Kannattaa tutustua! І

-50% Esim. opiskelijat


Käsi heilumaan bussipysäkillä PIMEÄT JA SATEISET ilmat ovat kohta taas täällä. Näkyvyys bussin tuulilasin takaa heikkenee. Sen vuoksi on tärkeätä olla näkyvissä bussipysäkillä ja näyttää selkeästi pysäytysmerkkiä kädellä. Myös heijastin on hyvä olla mukana. Hankalimpia pysäkkejä ovat taajamissa paikat, missä sama pysäkki toimii sekä pika-, vakio- että paikallisliikenteen matkustajien ottopaikkana tai pysäkkejä on useita peräkkäin, jolloin pysäkkialueella voi olla useita busseja samanaikaisesti. Nämä pysäkit ovat ruuhka-aikana suuri haaste niin matkustajalle kuin bussinkuljettajallekin. Matkustajan tulee näyttää pysähtymismerkkiä, vaikka ei olisikaan aivan varma, onko tulossa oleva bussi se oikea. On pienempi paha pysäyttää väärä bussi kuin jättää pysäyttämättä oikea bussi. Kuljettaja ymmärtää näissä tapauksissa väärän bussin pysäyttämisen. І

Suomalaisten perheyritysten ExpressBus TIESITKÖ, että ExpressBussin muodostavat suomalaisten perheyritykset? Kolme liikennöitsijäämme kuljettavat sukupolvien kokemuksella asiakkaitamme kaupungista kaupunkiin, pysäkiltä pysäkille. ExpressBussin valitseminen on kannanotto mukavan matkan sekä kotimaisuuden puolesta. І

Kyösti Salo vuoden 2016 EB-ammattilainen LÄNSILINJOJEN kuljettaja Kyösti Salo on valittu vuoden 2016 ExpressBus -ammattilaiseksi. Kunniamaininnalla muistettiin Jouni Huhtia Pekolan Liikenteeltä ja Juha-Pekka Makkosta Paunulta. Palkinnon perusteina ovat matkustajilta tulleet kiitettävät palautteet matkoista. І

Netistä ostettua lippua ei tarvitse tulostaa NETISTÄ ostettua matkalippua ei tarvitse tulostaa. Kuljettajalla on tieto lipun ostosta. Lipun voi siten huoletta ostaa, vaikka tulostusmahdollisuutta ei olisi. І

Varaa paikka polkupyörälle MUISTATHAN ilmoittaa bussiyritykselle etukäteen, mikäli otat matkalle mukaan polkupyörän, enemmän matkatavaroita tai jonkun hankalan mallisen ja tilaa vievän tavaran. Näin vältyt mahdollisilta ikäviltä yllätyksiltä bussiin noustessasi. Samalla voit tiedustella näiden tavaroiden kuljetushinnoista. Yrityksillä on hieman toisistaan poikkeavia käytäntöjä maksujen perimisissä. І

EXPRESSI 3 | 17

7


EXPRESSIT

Liikkuminen ei vaadi omistamista TÄMÄN vuoden Euroopan Liikkujan viikolla 16.–22. syyskuuta nostetaan esille vähäpäästöisiä, yhteiskäyttöisiä ja älykkäitä liikkumismuotoja. Tuttu joukkoliikenne on yhteistä liikkumista perinteisimmillään, ja tarvittaessa sitä voi täydentää muilla kulkutavoilla. – Jos riittävän nopeaa joukkoliikenneyhteyttä ei ole koko matkalle, voi alkuosan matkasta taittaa autolla tai pyörällä ja jatkaa sitten junalla tai bussilla. Näin matkan hiilijalanjälki jää pienemmäksi verrattuna koko matkan kulkemiseen omalla autolla, opastaa viisaan liikkumisen asiantuntija Taneli Varis Motivasta. Kohtuullisen matkan käveleminen tai pyöräileminen joukkoliikenteen pysäkille on myös terveyden ylläpitämisen kannalta hyväksi. Joukkoliikenteen yksi etu on myös, että matka-ajan voi hyödyntää tekemällä töitä, lepäämällä tai vaikka lukemalla, kun ei tarvitse huolehtia itse ajamisesta. Joukkoliikenteen käyttäjän ei tarvitse myöskään stressata huonoa ajokeliä tai parkkipaikan löytymistä. Pyöräilykin voi sisältää yhteiskäyttöisyyden ja jakamisen elementtejä. Helsingissä jo toista vuotta käytössä oleva kaupunkipyöräjärjestelmä on osoittautunut erittäin suosituksi, ja vastaavia järjestelmiä on suunniteltu myös muutamiin muihin kaupunkeihin Suomessa. Monin paikoin on tarjolla myös ilmaista tai edullista pyöränvuokrauspalvelua, esimerkiksi kirjastojen kautta. Yhteiskäyttöiset ja yhteisölliset palvelut tarjoavat lisäksi erilaisia fiksumpia, ja usein myös edullisempia, ratkaisuja satunnaiseen autoiluun. Autojen vertaisvuokraus, yhteistäyttöautot sekä kimppakyydit mahdollistavat autojen tehokkaamman käytön ja vapauttavat käyttäjän auton omistamisen taakalta. 8 EXPRESSI 3 | 17

LIIKKUMISEN PALVELUT APUNA Kaupunkikohtaiset ja valtakunnalliset reittioppaat sekä liikkuminen palveluna eli MaaS (Mobility as a Service) helpottavat liikkujien arkea. Reittioppaat ovat lähes kaikille tuttuja, mutta liikkuminen palveluna lienee monelle uusi asia. Liikkuminen palveluna -konseptin tavoitteena on tarjota kattavia ja joustavia liikkumispalveluita ilman oman auton omistamisen ja käyttämisen pakkoa. Palvelun avulla matkustaja saa tarvitsemansa liikkumisen palvelut ovelta ovelle -palveluna ja yhden maksun periaatteella. MaaS-palvelu voi pitää sisällään esimerkiksi joukkoliikennettä, taksimatkoja ja auton vuokrausta. Liikenteen palvelut toimivat matkustajalle saumattomasti yhteen, ja myös matkan aikana on saatavilla reaaliaikaista tietoa matkan etenemisestä. – MaaS-palveluntarjoajia on jo joillakin paikkakunnilla, ja ala kehittyy nopeasti. Lähivuosina palveluissa tultaneen näkemään yhä laajempaa maantieteellistä kattavuutta, arvioi Varis. Liikkuminen on murroksessa. Murroksen myötä ympäristöystävälliset ja taloudelliset tavat liikkua tulevat osaksi arkeamme. Vielä tarvitaan meiltä liikkujilta rohkeutta ja halua kokeilla erilaisia kulkuvälineitä. Liikkujan viikko tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusiin liikkumisen muotoihin ja palveluntarjoajiin. Erilaisia tapahtumia ja tempauksia järjestetään eri puolilla Suomea. І

Liity rohkeasti edelläkävijöiden joukkoon! www.liikkujanviikko.fi www.facebook.com/liikkujanviikko


MATKAMIES ANNIKA KUJANPÄÄ KUVAT KYÖSTI SALO JA DREAMSTIME

Vuoden kuljettaja rentoutuu pohjoisen kalastusreissuilla Kyösti Salo

Ikä 58 vuotta. Asuu perheensä kanssa Jämijärvellä. Länsilinjat Oy:n kuljettajana vuodesta 1986 lähtien. Ajaa tällä hetkellä pääasiassa IkaalinenHelsinki -vuoroa. Harrastaa kalastusta, pyöräilyä ja uintia.

Kyösti Salo arvostaa ihmisläheistä työtään ja nauttii pohjoisista järvija merimaisemista. Hänet valittiin elokuussa vuoden 2016 ExpressBus -ammattilaiseksi runsaan positiivisen asiakaspalautteen ansiosta. MILTÄ TUNNUSTUKSEN SAAMINEN TUNTUI? Olin toki yllättynyt kun minulle soitettiin elokuun alussa ja ilmoitettiin valinnastani vuoden EB-ammattilaiseksi. Tuntui hienolta kuulla, että asiakkaat ovat antaneet työpanoksestani näin paljon positiivista palautetta. Haluankin lähettää lämpimät kiitokset kaikille palautetta antaneille. Tämä saavutus on täysin teidän ansiotanne! MIKÄ TYÖSSÄSI ON PARASTA? Olen aina tykännyt ajaa pitkän matkan pikavuoroja ja tapaan mielelläni erilaisia ihmisiä. Kahta samanlaista työpäivää ei ole vielä ollut. Erityisesti kyydissä olevat pienet lapset tuovat päiviini hymyä ja yllättäviä tilanteita. Veri on vetänyt minua aina tien päälle, joten varmasti pysyn tässä nuorena valitsemassani ammatissa ihan eläkepäiviini saakka. ONKO SINULLA ERITYISIÄ SUOSIKKEJA AJAMISTASI LINJOISTA? Olen ajanut urani aikana monia eri linjoja, mutta esimerkiksi vuoroja väleillä Vaasa-Helsinki, Seinäjoki-Helsinki ja KankaanpääHuittinen-Helsinki on ollut mukava tehdä. Lähtöpaikkaa ja määränpäätä tärkeämpää työssäni on mukavan matkakokemuksen tarjoaminen asiakkaille. Pitkien matkojen etuna on se, että ehdin tutustua niiden aikana matkustajiin paremmin kuin lyhyemmillä linjoilla. UNOHTUMATTOMIN MATKAKOKEMUKSESI? Lähes jokaiseen kalastusretkeeni liittyy hienoja muistoja. Kuljemme kalastusporukkamme kanssa yleensä Pohjois-Norjassa ja -Ruotsissa. Talvisin tulee tehtyä pilkkireissuja ja kesäisin veneilemme Lapissa. Mieleeni on jäänyt erityisesti ensimmäinen matkani Inarinjärvelle: en olisi uskonut, että Suomesta löytyy jokin niin komea ja rauhallinen paikka kalastaa. І

EXPRESSI 3 | 17

9


KOPIOI TYYLI

MATLEENA MERTA KUVAT AKA RITTENHOUSE SQUARE, MASKUN KALUSTETALO

Kaikki tuotteet Maskun Kalustetalosta. Kysy lisää tuotteista: www.masku.com

TYYLIKÄSTÄ HARMONIAA

Matkailijan sielu lepää philadelphialaisen hotellihuoneen rauhallisessa tunnelmassa. Tuo sama levollisuus omaan olohuoneeseesi valitsemalla selkeälinjaisia kalusteita ja harmonisia värejä.

Tummaa ja tyylikästä

Kun huone on iso, suuri matto auttaa rajaamaan siitä erilaisia tiloja. Sirot pikkupöydät elävöittävät sisustusta, kun niille valitsee huolella kauniita esineitä tai kukkia. Tummilla kalusteilla saa särmää muutoin vaaleaan sisustukseen. Aldo Shag -matto alkaen 20e, Pepper-tarjotinpöytä, kampanjahinta 79 e ja Spicy-sarjapöytä, kampanjahinta 99 e.

10 EXPRESSI 3 | 17


Hienostunut AKA Rittenhouse Square sijaitsee Philadelphian sydämessä, muotiliikkeitä kuhisevan Walnut Streetin kulmassa. Hotellissa on 78 eleganttia yhden tai kahden huoneen sviittiä keittiöineen, sekä kuntosali, baari ja ravintola, jonka viinilista on valittu Philadelphian parhaaksi. Hotellin lähellä sijaitsevat esimerkiksi Philadelphian taidemuseo sekä esittävän taiteen keskus Kimmel Center for the Performing Arts.

stayaka.com/aka-rittenhouse-square

Valitse yksinkertaista

Luksushotellin sisustuksessa ei turhia kikkailla. Yksinkertainen valaisin ja selkeälinjainen TV-taso luovat jatkuvuutta harmoniselle tyylille. Winnipeg-lattiavalaisin 299 e ja Ekenäs-sohvapöytä, kampanjahinta 85 e.

Sisusta luovasti

Pieni terassipöytä palvelee sisällä myös kahvipöytänä. Valkoinen Nancy-pöytä, 179 e.

EXPRESSI 3 | 17

11


– Luonto antaa valtavasti voimia. Iltaisin tulen tänne lempikalliolleni, katselen merta ja laskevaa aurinkoa. Sen jälkeen olen kuin uudestisyntynyt, Päivi Storgård kertoo.


”Uskalsin toteuttaa unelmani” PIRKKO SOININEN KUVAT MIKAEL SOININEN

– Hyppäsimme kylmään veteen silmät kiinni, mutta yhtään ei ole kaduttanut, toteaa Päivi Storgård, joka muutti Ahvenanmaalle retkeilymajan pitäjäksi. Syksyllä Päiviltä ilmestyy presidenttien puolisoista kertova teos.


J

urmon vierasvenesatamassa sijaitsevalla kaupalla käy kova kuhina: osa maksaa satamamaksuja, jotkut tulevat yöpymään, toiset ostavat maitoa ja kolmannet tilaavat talon herkkuhampurilaisen, jonka pihvi on tehty saarella laiduntavan ylämaankarjan lihasta. Päivi Storgård, hänen miehensä Kaleva sekä kesätyöntekijät palvelevat asiakkaita tiskin takana, auttavat vieraita majoittumaan ja tarjoilevat terassilla istuville kalasoppaa ja oman karjan pihviä. Päivi aloittelee työpäivää aamuyhdeksältä ja toisinaan vasta kahdeksan aikaan illalla hän huomaa, ettei ole ehtinyt syödä koko päivänä yhtään mitään. – Mutta tätä hulinaa kestää vain vajaat pari kuukautta, syksyllä saari taas hiljenee, Päivi kertoo hymyillen. KOHTALO TOI JURMOON

Se, miten Päivi ja hänen miehensä Kaleva päätyivät isännöimään retkeilymajaa, kauppaa, ravintolaa ja vierasvenesatamaa Ahvenanmaan Jurmoon, on kuin kohtaloa. Vuosi sitten Kaleva oli opiskelemassa erä- ja luonto-oppaaksi ja opiskelijat tekivät pyöräretken Ahvenanmaalle. He yöpyivät Brändössä ja saaristo jäi kummittelemaan miehen mieleen – positiivisella tavalla. Kun Päivi ja Kaleva lähtivät yhdessä syyskuussa Ahvenanmaalle, he päättivät kiertää saman reitin ja poiketa Brändön kunnassa sijaitsevalle Jurmon saarelle yöpymään. – Rakastuimme tähän saareen. Yövyimme tässä samaisessa retkeilymajassa ja mietimme, että tämän kun saisi käsiinsä, niin tekisimme tästä unelmiemme paikan. Marraskuisena aamuna Päivi istui jälleen kerran Loviisan kotinsa keittiössä

7 mieleen jäänyttä elämystä

14 EXPRESSI 3 | 17

1

– Luonto antaa valtavasti voimia. Iltaisin tulen tänne lempikalliolleni, katselen merta ja laskevaa aurinkoa. Sen jälkeen olen kuin uudestisyntynyt, Päivi Storgård kertoo.

HUONETEATTERIFESTIVAALI LOVIISASSA. Se pidettiin toisessa kodissamme Strömforsin ruukissa viime talvena. Intiimiä, koskettavaa ja hauskaa pienoisteatteria nuorten ihmisten innolla.

2

JUHANNUSSALON PYSTYTTÄMINEN JURMOSSA. Oli ihanaa tuntea yhteenkuuluvuutta ja olla solmimassa koristeita kyläläisten kanssa ensi kertaa.

3

ASTRID LINDGRENIN SAARISTON LAPSET. Palaan siihen uudelleen ja uudelleen. Se tuoksuu mereltä ja lapsuudeltani.


”Rutiköyhänä tai sikarikkaana on helpompi tehdä elämänmuutoksia.” nauttimassa aamupalaa ja päätti klikata itsensä TE-toimiston sivuille. – Etsin jotain puolipäiväistä työtä, sillä en ollut saanut apurahaa kirjani kirjoittamista varten ja jollain oli elettävä. Jostain kumman syystä päätin katsoa, mitä työpaikkoja Ahvenanmaalla olisi tarjolla ja jäin tuijottamaan ilmoitusta, jossa Djurmo Turism AB etsi toiminnanjohtajaa huolehtimaan saaren retkeilymajasta, vierasvenesatamasta, ravintolasta ja kaupasta. Kyseessä oli juuri sama paikka, jota olimme Kalevan kanssa haikailleet pari kuukautta aikaisemmin. Päivi ei vieläkään tiedä, mitä johdatusta takana oli, mutta niin vain kävi, että hän laittoi hakemuksen menemään, oli haastattelussa ja tuli valituksi työhön. Elämä muuttui kuukaudessa. MONITAITOINEN PARISKUNTA

Päivin lisäksi saarelaiset saivat samassa paketissa erä- ja luonto-opas Kalevan, joka on toiselta ammatiltaan seppä sekä erikoistunut vanhojen rakennusten entisöintiin - ja on kaiken lisäksi aiemmin tehnyt kymmenen vuotta töitä huippuravintoloissa Helsingissä. Tämä pariskunta on timanttinen tiimi hoitamaan Jurmon matkailupalveluita. Jurmossa asiat on hoidettu poikkeuksellisella tavalla. Saarelaiset omistavat yhdessä Djurmo Turism AB:n ja sitä kautta kiinteistöt. – Minun tehtäväni on pitää saari elävänä tarjoamalla erilaisia matkailupalveluita. Olen tulosvastuussa saarelaisille, joita asuu täällä ympärivuotisesti 33. – Tammikuussa vietimme täällä jo pit-

4

PUISTONPENKKI LOVIISAN KIRKKOPUISTOSSA. Mieheni antoi kiinnittää siihen laatan, jossa on rakkausruno meille osana kaupungin ja kulttuuriyhdistyksen runotapahtumaa.

5

kiä aikoja ja kunnostimme paikkoja. Valjastimme maalaustöihin myös lapsemme. Retkeilymajan upeat puulattiat saivat kauniin vaaleanharmaan sävyn, myös muita pintoja kunnostettiin. Pariskunta toi retkeilymajan olohuoneeseen omat huonekalunsa Loviisasta. Ei ihme, että tunnelma on kodikas ja viehättävä. Haastattelua teemme Päivin entisen keittiönpöydän ääressä, jonka hän aikoinaan hankki rahoilla, jotka sai dubatessaan dokumenttielokuvia. TALVELLAKIN KURSSEJA

Moni haaveilee kahvilasta saaristossa, mutta kahvilanpito ei ole pelkkää idyllissä leipomista ja ihmisten kanssa seurustelua, vaan paljon raskasta fyysistä tekemistä ja esimerkiksi paperihommia. – Olen joutunut tekemään tuttavuutta elintarvikeviranomaisille toimitettavan omavalvontasuunnitelman ja rikkinäisen tiskikoneen kanssa. Säiden suora vaikutus toimintaan on yllättänyt. Ennen kuin kauppiaat tilaavat tavaraa kaupalle, on katsottava säätiedotus. Jos luvassa on kauniita ilmoja, paljon useampi ihminen on liikkeellä ja tavarat tekevät kauppansa. Vierasvenesatama, kauppa ja ravintola sulkeutuvat talveksi, mutta retkeilymaja on auki ympäri vuoden Päivi järjestää siellä erilaisia kursseja, muun muassa kehoviestinnästä ja esiintymisestä. Paikkaa voivat varata myös ryhmät kokouksia tai vaikka perhejuhlia varten. – Täällä on erinomaisen hyvä järjestää vaikkapa työporukan tilaisuuksia, sillä häiritseviä tekijöitä ei ole, asioihin voi

BACHIN JOHANNES -PASSIO. Olen laulanut sitä nuorempana kuorossa Tampereen kaupunginorkesterin kanssa. Laulan vielä stemman radiokonsertin mukana joka pääsiäisenä, ettei se pääse unohtumaan.

6

keskittyä rauhassa ja majoittumaan mahtuu 16 ihmistä. Järjestämme vierailijoille myös ruuat. Matka Suomen puolen mantereelta on lyhyt. Turusta tänne pääsee autolla reilussa kahdessa tunnissa Kustavin kautta, lyhyt lauttamatka mukaan lukien. KIRJALLISIA MUOTOKUVIA

Tänä syksynä Päiviltä ilmestyy presidenttien puolisoista kertova kirja Olet valaissut minun tietäni. Päivi on ollut aina kiinnostunut menneisyydestä. Hänet johdatti aikoinaan historian äärelle oma isoisä, joka vei lastenlapsia museoihin ja kertoi heille tarinoita esineiden takana. – Isoisä oli käynyt vain kansakoulun, mutta hänen kotonaan oli hyllymetreittäin kirjoja. Hän oli tiedonjanoinen ja tartutti sen ominaisuuden minuunkin. Kun olin 7-vuotias, hän antoi minulle kameran, 9-vuotiaana sain kaukoputken ja 10-vuotiaana mikroskoopin. Hän kannusti tutkimaan maailmaa ja ottamaan selvää asioista. Presidenttien puolisoista on olemassa valtavasti tutkimusaineistoa ja Päivi viettikin lukemattomia tunteja Kansallisarkistossa, Kansalliskirjastossa, Helsingin ja Turun yliopistojen kirjastoissa ja Yleisradion arkistossa. Kahta presidentin puolisoa, Eeva Ahtisaarta ja Pentti Arajärveä, hän kävi myös haastattelemassa. Päivi sanoo, että tekstit ovat kirjallisia muotokuvia. Kyseessä ei ole perinteinen tietokirja, sillä historioitsija olisi kirjoittanut erilaisen kirjan. Päivi on käyttänyt taiteellista vapautta, valikoinut ja poiminut. – Faktat ovat oikein, mutta tulkinta on minun.

KANSALLISKIRJASTO HELSINGISSÄ. Kaunis ja täynnä tarinoita. Historia on intohimoni.

7

VAIHTUVAT MAISEMAT BUSSIN IKKUNASTA. Olen pitkän matkan bussien suurkuluttaja. Haluan matkustaa turvallisesti ja aikataulussa. Tykkään kovasti kuljettajien hyvästä huumorista.

EXPRESSI 3 | 17 15


Päivi Storgård

Ÿ Toimittaja, kirjailija ja Djurmo Turism AB:n toiminnanjohtaja. Ÿ Syntynyt 1966 Turussa. Ÿ Toiminut televisiossa Ylen Aamu-tv:n juontajana ja Nelosen uutisten ankkurina. Ÿ Oli 2011–2015 Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtajana. Ÿ Vuonna 2013 ilmestyi kirja Keinulaudalla, joka perustuu Päivin omakohtaisiin kokemuksiin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

PEHMEITÄ VAIKUTTAMISKEINOJA

Hän yllättyi siitä, miten vahvasti kukin puoliso on elänyt omaa elämäänsä ja käyttänyt sen itse valitsemallaan tavalla yhteiskunnan hyödyksi. – Pehmeitä vaikuttamiskeinoja aliarvioidaan usein yhteiskunnassa, mutta nämä naiset ja yksi mies, ovat tehneet valtavasti työtä suomalaisten, erityisesti lapsiperheiden, aseman parantamiseksi: ilman Alli Paasikiveä ei olisi Linnanmäkeä, sillä hän oli perustamassa Lasten Päivän Säätiötä. Ester Ståhlberg puolestaan oli mukana, kun luotiin perusta Pelastakaa Lapset ry:lle. Presidenttiparien suhteet ovat olleet lämpimiä ja arvostavia, vaikka kyllä niissä on osattu riidelläkin: Gerda Ryti heitti jonkun riidan aikana tuolin säpäleiksi lattialle. – Ja jos minä olisin ollut Sylvi Kekkonen, olisin kyllä heittänyt Urhon pihalle ajat sitten. Puolisoiden kanssa on myös puhuttu politiikkaa ja he ovat olleet sitä kautta vaikuttamassa presidentteihin. He ovat myös rauhoitelleet puolisoitaan. Varsinkin Alli Paasikivi oli mestari tyynnyttelemään miestään. Vaimot myös seurasivat miehiään moniin tiukkoihin paikkoihin. – Kirja kertoo suomalaisten naisten voimasta. Tarinat ovat voimaannuttavia, sillä meitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet valtavasti suomalaisen tasa-arvon ja perheiden eteen. – Toivoisin, että tätä kirjaa annettaisiin lahjaksi myös nuo16 EXPRESSI 3 | 17

rille naisille, jotta he voisivat lukea, mitä kaikkea on tapahtunut heitä ennen. RAUHA KIRJOITTAA

Kirjan kirjoittaminen on ollut myös loistavaa vastapainoa kiireiselle matkailutyölle. Hiljaisempina iltoina Päivi on vetäytynyt läppärinsä kanssa omaan rauhaan korjaamaan ja viilaamaan käsikirjoitustaan. – Aika Jurmossa on ollut hengästyttävää ja mielenkiintoista. Olen iloinen siitä, että toteutimme yhteisen haaveemme, emmekä jääneet jossittelemaan. Ehkä meidän oli helpompi tarttua tähän, sillä minä pystyn kirjoittavana ihmisenä tekemään töitä missä tahansa. Mikään ei pidätellyt meitä Loviisassa, sillä minulle ei ollut työtä eikä toimeentuloa. Päivi sanookin, että rutiköyhänä tai sikarikkaana on helpompi tehdä elämänmuutoksia. – Ei minulla ollut mitään menetettävää. Kyllä sitä voisi huonomminkin aikansa viettää kuin täällä. Saan voimia asiakkaistamme ja nautin siitä, että on puuhaa. Vaikka toki sen vastapainoksi on muistettava levätä. Pariskunnalla on vielä koti myös Loviisassa, mutta saaristo on ottanut heistä niin tiukan otteen, että elämä siirtynee entistä tiukemmin Jurmoon. Heillä on saarella oma vanha talo, jota he laittavat kuntoon pikkuhiljaa. Kotiutuminen on käynyt kuin itsestään. І


Kaikki tuotteet Maskun Kalustetalosta. Kysy lisää tuotteista: www.masku.com PETRI KULJU, PIRKKO SOININEN KUVAT MASKUN KALUSTETALO

LATTIASTA KATTOON

ART-työtuolissa on hyvä istua ja päntätä läksyjä. - kampanjahinta 129 euroa

Twins-vuodesohvaan majoittuvat yökylään tulevat kaverit. - kampanjahinta alk. 495 euroa

Music-koulupöytä on jokaisen nuoren unelma. Pöytä sisältää kaksi bluetoothkaiutinta. Liitännät: aux, bt ja pc. Väri valkoinen runko/musta lasi. - kampanjahinta 299 euroa

Larssen jenkkisängyssä on mukavaa levätä kiireisten päivien jälkeen. 120 x 200. - kampanjahinta 495 euroa Moderni Saga-matto sopii tyyliin. - kampanjahinta alk. 32 euroa

MODERNIA & KÄYTÄNNÖLLISTÄ OPISKELIJAN KOTIIN Kompakti opiskelija-asunto sisustetaan yhdellä perusvärillä. Tärkein huonekalu on Music-pöytä. EXPRESSI 3 | 17 17


SOHVA YHDISTÄÄ PIRKKO SOININEN KUVAT EKORNES

Sohva on yksi kodin tärkeimmistä huonekaluista, sillä sille kokoonnutaan viihtymään yhdessä. Sohva kannattaa ostaa harkiten ja miettiä, mihin käyttöön se tulee. Nyt trendikkäimpiä ovat kevyet retromallit, mutta myös mekaaniset sohvat käyvät kaupaksi. 18 EXPRESSI 3 | 17


S

ohvissa on eroja, jotka selviävät vasta istumalla. Huonekaluliikkeissä kannattaakin kysellä myyjiltä erilaisista mahdollisuuksia ja testata niitä rohkeasti. Kun paras malli on löytynyt, tarvitaan asiantunteva myyjä auttamaan esimerkiksi verhoilun valinnassa ja muissa yksityiskohdissa. Näin syntyy kokonaisuus, joka vastaa ostajan tarpeita parhaiten. – Monet eivät tunne sohvien uusia ominaisuuksia. Ei tiedetä, millaisia mekanismeja niissä on. Esimerkiksi reilu vuosi sitten meidän mallistoomme tuli keinua muistuttava mekanismi, jossa selän ja jalkojen kulma säilyy koko ajan samana. Tämä malli on herättänyt paljon kiinnostusta, kertoo Ekornesin toimitusjohtaja Toni Juutilainen. Kaikki Ekornesin mallit ovat saatavissa Maskun Kalustetaloista. KEVEYTTÄ JA PASTELLEJA

Ekornesin E200 sohvassa on liikkuva istuinosa.

– Olen kiertänyt paljon kansainvälisiä huonekalumessuja ja trendi on jo pitkään ollut se, että ihmiset haluavat kevyemmän tyyppisiä sohvia. Sohvien muotokielessä on muistumia 50-luvusta. Kevyiden retrohuonekalujen etuna on ilmavuus, ne eivät näytä tukkoisilta pienissäkään asunnoissa. Menneinä vuosina isossa huudossa olivat isot laatikkomaiset sohvat selkeillä käsinojilla. Näitä sohvia myydään edelleen paljon, mutta trendi on kääntynyt kevyempien sohviin, joissa on siroja ja korkeita puujalkoja. Värejä uskalletaan jo käyttää rohkeammin. Erityisen trendikkäitä ovat nyt pastellivärit. – Paljon pystyy tekemään, kun käyttää vain mielikuvitusta. Pitää uskaltaa olla rohkea, eikä kannata arkailla värien käyttöä, Juutilainen rohkaisee. Pastellivärit ovat nyt erityisen trendikkäitä, mutta myös harmaan eri sävyjä on paljon tarjolla. Harmaa ei ole yhtään synkkä, vaan siitä voi valita itseään miellyttävän sävyn, esimerkiksi hopean- tai sinisen sävyisen. Harmaa on helposti yhdistettävissä muihin materiaaleihin, esimerkiksi metalliin ja puuhun. – Enää ei yhdistetä välttämättä saman malliston sohvaa ja lepotuoleja. Ison sohvan pariksi voidaankin ottaa kevyemmät tuolit. Samalla tavalla voidaan leikitellä myös väreillä. Tai harmaaseen sohvaan yhdistetään pirteän väriset lepotuolit. OSTA OIKEAN KOKOINEN SOHVA

Asuntojen koko vaikuttaa, tai ainakin sen pitäisi vaikuttaa, sohvan hankintaan. – Sohvan hankinnassa pitäisi miettiä sekä sijoituspaikkaa että käyttötarkoitusta. Olisi hyvä miettiä, miltä sohva oikeasti kotona näyttää. Huonekaluliikkeissä on avaraa ja joskus voi käydä niinkin ikävästi, että tilaEXPRESSI 3 | 17 19


vassa hallissa hyvältä näyttänyt sohva ei näytäkään kotona sopivan kokoiselta vaan liian isolta. Tilasta, johon sohva sijoittuu, kannattaa ottaa kotona mitat. – Sohvien mitoissa on suuria eroja valmistajasta riippuen. Kolmen hengen sohva voi hyvin olla puoli metriä lyhyempi tai pidempi ihan mallista riippuen. Juutilainen rohkaisee käyttämään myös netissä olevia valmistajien suunnitteluohjelmia. Niissä voi kätevästi ja helposti mallailla, miltä uusi sohva kotona näyttäisi. – Ohjelman avulla on ehkä helpompi konkreettisesti havainnollistaa, mahtuuko uusi sohva sille varattuun tilaan, vai onko se liian suuri tai peräti liian pieni. MIHIN KÄYTTÖÖN SOHVA TULEE?

– Käyttötarpeen miettiminen on ensiarvoisen tärkeää. Kannattaa miettiä tarkoin, mitä toimintoja sohvalle halutaan. Mihin käyttöön sohva tulee? Kuinka monta ihmistä siihen pitää mahtua köllöttelemään? Mitä sohvalla istuvat tekevät samaan aikaan: katsovatko he televisiota, lukevatko, ottavatko päiväunia vai seurustelevatko? – Pitää miettiä, onko tilassa ikkunoita ja miten

1

20 EXPRESSI 3 | 17

Leo on sohva, joka edustaa tämän päivän kysyttyä kevyempää ilmettä. Täysin kiinteä istuin ja selkä.

sohva sijoittuu niihin nähden. Pitääkö sohvan sijoittua ikkunoiden alle vai tuleeko se jollekin toiselle seinälle. Toisaalta on hyvä miettiä, mihin televisio sijoittuu. Televisiota halutaan yleensä katsoa sohvassa, jossa on korkea selkänoja, joka tukee ja antaa toisaalta liikkumavaraa. SOHVA VAIHDETAAN HARVOIN

Juutilainen harmittelee, että suomalaiset ovat muihin eurooppalaisiin verrattuna vielä laiskoja sisustajia. Sohvan käyttöikä on meillä reilusti pidempi kuin muualla. – Minulla ei ole mitään tilastoja, mutta olemme arvelleet, että muualla sohvien kiertonopeus on kolme kertaa nopeampi kuin meillä. Suomalainen ostaa sohvan todella harkiten ja se istutaan loppuun. Paljolti tämä johtuu toki siitä, että sohva on arvokas hankinta. Tuolin ihminen voi Juutilaisen mukaan ostaa tunnepohjalta, mutta sohvan hankintaa halutaan miettiä tarkemmin. – Kyse on tietysti valinnoista. Etelänmatkan hinnalla saa ostettua sohvan, mutta moni tekee mieluummin sen etelänmatkan. І

→ 2 E200 ja E400 -malleissa on mukautuva istuin. Istuimen takareuna laskee ja etureuna nousee. Antaa tunteen mekanismisohvasta mutta ilman liikkuvaa selkänojaa → 3 Metropolitanissa on keinumekanismi jokaisessa istuimessa. → 4 Breeze-mallissa on liikkuvan selkäosan ja istuimen lisäksi sähkömekaaninen rahi, joka on myös pituussäädettävissä.


2

4 eri sohvatyyppiä Ekornesilla on neljä eri tyyppistä sohvamallia, jotka ovat kaikki saatavissa Maskun Kalustetaloissa.

1

KIINTEÄ SOHVAMALLI

Uudet retromalliset sohvat kuuluvat tähän kategoriaan, sillä niissä ei ole minkäänlaisia mekaanisia ominaisuuksia. Näiden sohvien suosio on parin viime vuoden aikana kasvanut kovasti. – Meillä on tässä kategoriassa kahdenlaista sohvaa: sekä modernia ja kevyttä uutta mallistoa että neliskanttisempaa, kertoo Ekornesin toimitusjohtaja Toni Juutilainen.

2 3

MALLIT, JOISSA ISTUIN LIIKKUU

Näissä malleissa istuimen takaosa laskee ja etuosa nousee hiukan istujan painon mukaan. Malleissa on kiinteä selkä ja istuin mukautuu käyttäjän mukaan.

3

KEINUMEKANISMILLA VARUSTETUT MALLIT

Näissä sohvissa istuimen ja selän kulma on aina sama eli ne toimivat keinutuolin tavoin. Ihminen voi nojailla taaksepäin ja keinutella itseään. Nämä mallit mahdollistavat aktiivisen istumisen. Nykyään me istumme arjessa todella paljon ja nimenomaan passiivisesti. Pitkäaikainen passiivinen istuminen on haitallista toisin kuin aktiivinen istuminen. Sohva, joka antaa ristiselälle ja niskalle täydellisen tuen ja myötäilee liikkeitä liukujärjestelmän avulla, panee istujan lihakset jatkuvaan, pieneen liikkeeseen – Olen itse peruslevoton luonne enkä osaa olla ihan liikkumatta. Tämän tyylinen sohva on itselleni loistava, sillä teen siinä huomaamattani lihastyötä.

4

4

TÄYSIN MEKAANISET SOHVAT

Näissä malleissa toimintoja voidaan räätälöidä niin paljon kuin halutaan. Mekaanisessa sohvassa esimerkiksi jalkarahi nousee ja selkänoja taittuu makuuasentoon asti. Mekanismit ovat kestäviä ja niihin saa usean vuoden takuun. Moottoroitujen sohvien myynti on noussut voimakkaasti. Suosion kasvu on sidoksissa siihen, että kuluttajat haluavat panostaa aiempaa enemmän omaan mukavuuteen ja kotiin rakennetaan esimerkiksi toimivia kotiteattereita ja leppoisia lukunurkkauksia. – Monesti käy niin, että kun ihminen kokeilee moottoroitua sohvaa huonekaluliikkeessä, hän itselleenkin yllätykseksi ihastuu siihen ja päätyy valitsemaan mekaanisen sohvan sen mukavuuden takia, Juutilainen toteaa. EXPRESSI 3 | 17 21


PIRKKO SOININEN KUVAT DREAMSTIME JA MIKKO KANKAINEN

JUURI SINULLE SOPIVA SÄNKY

Miltä kuulostaisi sänky, joka mukautuu kehoosi ja reagoi sen lämpöön ja painoon? Belluksen uuden Galaxy-malliston patjan pinta sekä petauspatja on täytetty viskoelastisella älyvaahdolla, joka hellii nukkujaansa.

B

ellus lanseerasi uuden Galaxy-patjamalliston Mikkelin Asuntomessuilla Maskun Kalustetalon messuosastolla. Mallistoon kuuluu jenkkisänky, säätösänky, runkopatja, petauspatja sekä joustinpatja. Kaikkia Belluksen patjoja voi ostaa Maskun Kalustetaloista, myös uusinta Galaxy-mallistoa.

22 EXPRESSI 3 | 17

1

PETAUSPATJA

Uusi, viisi senttiä paksu Galaxy-petauspatja on täytetty viskoelastisella erikoisvaahdolla, joka reagoi kehon lämpöön ja painoon ja muokkautuu vartalon alla. Materiaali tukee vartaloa ja jakaa sen painon tasaisesti vähentäen painekuormitusta, kertoo Belluksen myyntipäällikkö Veli Vuohijoki.


Milloin patja pitäisi vaihtaa uuteen? On normaalia, että patja vanhetessaan menee lommoille. Erityisesti alaselän alueelta patja voi painua näkyvälle kuopalle. – Jos alaselkä kipeytyy yöaikaan, se on merkki siitä, että patja on nukuttu tiensä päähän. Se ei enää tue lantiota kuten pitäisi, toteaa Belluksen Veli Vuohijoki. – Kun näin tapahtuu, olisi tietysti aika ostaa uusi patja. Suomalaiset uusivat patjojaan harvoin. Laadukkaan patjan pitäisi kestää kymmenen vuotta. Patjojen hintahaitari on huima: parisängystä voi joutua maksamaan mitä tahansa 200-20 000 euron välillä. – Kahdella tuhannella eurolla saa ja pitää saada jo hyvä, laadukas parisänky. Galaxy-mallistomme patjojen hinnat lähtevät alle 2 000 eurosta. І

2

JOUSTIN- JA RUNKOPATJA

Uuteen Galaxy-mallistoon kuuluvat joustin- ja runkopatjat, joissa alaosa on pussijousitettu ja jaettu viiteen eri vyöhykkeeseen ja näiden päällä on viisi senttimetriä paksu kerros petauspatjasta tuttua erikoisvaahtoa. Vastaavia patjoja on jo markkinoilla, mutta Bellus toteutti tämän omalla twistillä. – Kehitimme vielä tarkemman patjan, joka reagoi vyöhykejae-tun pussijousiston ansiosta entistäkin paremmin kehoon. Se jakaa kehon painon koko patjan alueelle ja epämukava painerasituksen tunne kehossa pienenee. – Yleensä levoton yöuni johtuu siitä, että nukumme huonossa asennossa, paikat puutuvat ja havahdumme kääntymään. Kun patja mukautuu vartaloon, eivät paikat puudu samalla tavalla ja yöunesta tulee rauhallisempaa, Vuohijoki kertoo. Jousistoa voidaan räätälöidä nukkujan mukaan. Tarjolla on neljä eri kovuusluokkaa: pehmeä, medium, kova ja extrakova. – Jousillamme on kymmenen vuoden takuu, sillä valmistamme ne omassa tehtaassamme. Moni patjavalmistaja on ostojousien varassa. Pystymme tuottamaan edullisesti ja helposti vyöhykejaot ja painoluokat, kun valmistamme jouset omalla koneellamme. Siksi räätälöityjenkään patjojen hinnat eivät meillä nouse pilviin ja samalla laatu pysyy tasaisena.

3

JENKKISÄNKY

4

SÄÄTÖSÄNKY

Sarjaan kuuluu jenkkisänky, johon käyvät kaikki Belluksen kahdeksan päätyvaihtoehtoa. Asiakas voi valita mieluisensa päädyn. – Päädyn merkitys on viime vuosina kasvanut. Ihmiset sisustavat makuuhuonetta aiempaa enemmän, myös pääty- ja arkkupenkkien myynti kasvaa koko ajan. Belluksen valtti on oma tehdas, jossa tuotteet verhoillaan alusta asti itse. Verhoilukankaita on noin 60 erilaista ja kutakin saa noin viidessä eri värissä, joten vaihtoehtoja on yli 300. – Uskon, että niistä löytyy sopiva verhoilu vaativammallekin sisustajalle. Pystymme kohtuuhinnalla tarjoamaan sekä teknisesti räätälöidyn sängyn että verhoilemaan sen vielä täysin asiakkaan toiveiden mukaan. Galaxyn jenkkisänky on skandinaavista muotoilua, siinä on tosi matala alarunko ja korkeat jalat. Säätösänkyjen myynti kasvaa myös kovaa vauhtia ja tähän Vuohijoella on luonteva selitys. – Yhä useampi tekee läppärillään töitä iltaisin kotona. Säätösängyn päädyn voi nostaa lähes istuma-asentoon, jolloin työnteko on ergonomisestikin mukavaa. Toki sängyn pää- ja jalkapäätyä säätämällä saa säädettyä itselleen mukavan asennon television katselua tai lukemista varten. – Myymme säätösänkyjä paljon myös iäkkäille ihmisille, sillä kun päädyn nostaa vähän ylemmäs, sängystä on helpompi nousta ja siihen on myös helpompi käydä makuulle. Säätösänky on hyvä myös silloin, jos kärsii närästyksestä. Kun koko ylävartalon saa nostettua vähän ylemmäs, se estää vatsahappojen nousun ylös suuhun. І

Belluksen uusi Galaxy-patjamallisto julkistettiin Mikkelin Asuntomessuilla Maskun messuosastolla. Jokainen sänky on räätälöity kokonaisuus. Messuilla oli esillä kolme sänkyä: yksi retrohenkinen tammijalkoineen, yksi moderni versio metallijaloilla ja harmaalla verhoilulla sekä yksi romanttinen sänky valkoisilla puujaloilla ja taivaan sinisellä verhoilulla.

EXPRESSI 3 | 17 23


Metalli + mänty

Kevyet tuolit + tukeva pöytä

MAIJA RAUHA KUVAT MASKU JA DREAMSTIME

TRENDINENÄT KALUSTAVAT NYT KEVYESTI

Ruokailuryhmissä on ajankohtaista yhdistellä erilaisia materiaaleja ja pintoja samaan kokonaisuuteen. Tavoitteena on kevyt ja moderni ilme. 24 EXPRESSI 3 | 17


Top 3

1 Muovituolit 2 Metallijalat

3 Valkoiset pöydät

– Kuppituolin jalat voivat olla myös puuta, esimerkiksi massiivitammea, kuten Concept-tuolissamme. Kevyt vaikutelma tulee siitä, että jalat kiinnittyvät lähelle toisiaan tuolin alla. Tuoli on istuinmukavuudeltaan huippuhyvä ja se on saatavana myös kromatuilla teräsjaloilla, Vuohijoki selostaa. Concept-tuolissa on pehmuste, joten siinä jaksaa istua pitkäänkin. Moni muovituoli myydään kuitenkin ilman pehmustetta. Tuoli kannattaa joka tapauksessa ehdottomasti koeistua ennen hankintaa. Kuppituolit ovat useimmiten mustia tai valkoisia. Jos on valmis maksamaan hieman enemmän, käytettävissä ovat designtuolien värikkäät valikoimat. Myös kokomuovisia tuoleja valmistetaan niin värittöminä kuin värillisinäkin. KANGASVERHOILU LUO LÄMPÖÄ

Muovi + metalli

S

iitä ei ole kovin kauan, kun ruokailuryhmästä pystyi päättelemään, millä vuosikymmenellä koti oli sisustettu. 1960-luvulla useimmilla oli puiset pinnatuolit. 1970-luku toi ruokailutiloihin värikkäät muovituolit ja -pöydät. Sitten tulivat muotiin Venetsia-tuolit, joissa oli metallirunko ja punottu istuin- ja selkäosa. Seuraavaksi koteihin hankittiin pehmustetut ruokapöydän tuolit, jotka päällystettiin hupuilla. Enää ruokailuryhmät eivät ole kaikilla samanlaisia. Maskun ostopäällikkö Ville Vuohijoki kertoo, että suomalaisista on vähitellen tullut varsin rohkeitakin yhdistelemään eri materiaaleja. – Esimerkiksi metallin, muovin ja puun yhdistämistä samaan ruokailuryhmään ei enää karteta. Valitsemalla kalusteet ennakkoluulottomasti saadaan sisustus, joka näyttää omalta. Yhtenäisyys syntyy esimerkiksi värien käytöllä. Täyteen harmoniaan ei välttämättä edes pyritä, vaan sisustukseen voidaan haluta myös yllättävyyttä tai rouheutta, hän jatkaa. MUOVI+METALLI=TRENDIKÄSTÄ

Muovituolista ei enää tule mieleen valkoinen puutarhakaluste vaan huipputrendikäs design-tuote, jonka istuinosa on kuppimainen ja jalat metallia. Teemasta on saatavana useita eri hintaisia muunnelmia.

Ville Vuohijoen mukaan kangasverhoiltujen ruokatuolien suosio on jälleen kasvussa. Eikä ihme, sillä verhoilukankaiden valikoima on laaja, ja tilaamalla jokainen saa verhoilun värin ja tuntuman kohdalleen. Vuohijoki muistuttaa, että kankaan laatu vaikuttaa paljon puhdistusominaisuuksiin. – Mitä edullisempi kangas, sitä tärkeämpää on suojata se hyvin verhoilusuojalla ennen käyttöönottoa ja aina verhoilun pesemisen jälkeen, hän sanoo. Käytetystä kuidusta ei voi suoraan päätellä kankaan ominaisuuksia. Tekokuidut ovat usein kestäviä ja helppoja puhdistaa, mutta myös luonnonkuitujen kuten puuvillan, villan ja pellavan ominaisuuksia voidaan parantaa viimeistelykäsittelyllä. Sekoitekankaiden idea on eri kuitujen hyvien puolien yhdistäminen. Nukkapintainen kangas on yleensä kestävämpää kuin sileä. Kankaista kannattaa kysyä huonekalukaupan myyjältä. Myös kangasverhoillun tuolin runko ja jalat voivat nykyisin olla metallia. MÄNTY+METALLI - MIKSI EI?

Perinteisesti ruokapöytä ja tuolit on ostettu yhdessä ja ne ovat olleet selvästi samaa sarjaa. Nykyään voidaan vallan hyvin yhdistää metallirunkoisiin tuoleihin kotimainen mäntypöytä, tammipöytä tai perinteinen koivupöytä. – Esimerkiksi meillä Maskussa on mietitty jo valmiiksi hieman erikoisempiakin yhdistelmiä tuoleista ja pöydistä, jotka sopivat hyvin yhteen, Vuohijoki toteaa. Kevyiden tuolien parina voi olla varsin tukevankin näköinen pöytä. Jos kuitenkin halutaan ultrakevyttä vaikutelmaa, sekä pöydän että tuolien jalat ovat metallia. Mikä sitten on suosituin ruokapöydän väri? – Ehdottomasti valkoinen. Tuoleissa käytetyimmät värit ovat valkoinen, musta ja harmaa, Vuohijoki kertoo. KOIVU ON AINA PAIKALLAAN

Koivu on suomalaisten ikisuosikki ruokailutilan kalusteiden materiaalina. Vuohijoen mukaan syynä on yksinkertaisesti tuotteiden hyvä laatu. – Koivupöydät ja -tuolit ovat kestäviä niin materiaaleiltaan kuin muotoilultaankin. Niiden syrjäyttäminen suomalaisista kodeista olisi vaikeaa – ja turhaa. Vaihtoehtoja on kuitenkin hyvä olla, ja nyt niitä on ehkä enemmän kuin koskaan. І EXPRESSI 3 | 17 25


KOTIMAAN MATKAKOHDE

VAPAAPÄIVÄ VALKEAKOSKELLA Mitä jos suuntaisit syksyisenä vapaapäivänä suuren kaupungin sijaan johonkin pienempään paikkaan? Tampereen lähellä sijaitseva Valkeakoski tarjoaa matkailijalle niin monenlaista nähtävää kuin herkullista ruokaakin.

A

MATLEENA MERTA KUVAT KOHTEET, TUIJA RUUTTUNEN, TUIRE HÄNNINEN, KARI LUUKKONEN

loita Valkeakosken valloittaminen herkuttelemalla ja ota suunnaksi Torikadun Cafe Hanna. Vatsantäytteeksi voi valita niin makean herkun kuten vohvelin tai suolaisen piirakan kahvin kaveriksi. Tarjolla on myös gluteenittomia vaihtoehtoja. Kahvila sijaitsee Valkeakosken keskustassa, kauppakeskus Koskikaran kupeessa, joten voit halutessasi jatkaa ostoskeskuksen kauppoihin shoppailemaan. Koskikaran lisäksi ostoksia voi tehdä Valtakadulla sijaitsevassa Moda Mäkipäässä. Liikkeessä on hyvä valikoima laadukkaita naisten vaatteita ja asiakaspalvelu on aina iloista. Edullisia ja persoonallisia vaate- ja sisustushankintoja voi tehdä SPR:n kirpputorilla Torikadulla. Kirpparin vieressä sijaitsee Antikvariaatti Coppola & Varpainen, joka on oikea sarjakuvan ystävän taivas. Ostosten jälkeen onkin aika suunnata lounaalle. Keskustassa sijaitseva Mustakissa tarjoilee useita lounasvaihtoehtoja, kasvissyöjän kannattaa tosin tarkistaa lounaslista etukäteen verkosta. Niin ikään keskustassa sijaitsevan Lounasravintola Kattilan buffetissa on useampaa ruokalajia, ja yleensä mukana on myös lakto-ovo-vegetaarinen vaihtoehto. Tuhtia tankkausta kaipaavat voivat suunnata esimerkiksi Sauna Bar&Grilliin, jonka vaihtuvassa valikoimassa on usein muun muassa burgereita.

26 EXPRESSI 3 | 17

Lounasta voi nauttia myös lähiraaka-aineita suosivassa NikMikissä sekä kiinalaisessa ravintolassa tai sushiravintolassa.

1

TAIDETTA JA UPEITA LUONNONMAISEMIA

Valkeakoskella vierailevan kannattaa ehdottomasti vierailla Voipaalan Taidekeskuksessa. Keskus tarjoaa näyttelyiden lisäksi erilaisia tapahtumia, hyvän olon hoitoja sekä puoteja. Vanhan kartanoalueen tunnelmasta pääsee nauttimaan ympäri vuoden ja välipalaa saa kartanon kahvilasta. Syksyllä Taidekeskuksessa pääsee 24.9.–5.11. ihastelemaan Herkkyyskausi-näyttelyä, jossa nähdään Carita Ahlqvistin, Sampsa Indrenin, Leena Lillukan, Marianna Piepposen ja Ella Varvion teoksia. Taidekeskuksen kupeessa nousee Rapolanharju, jonne voi kivuta nauttimaan luonnon omasta taidenäyttelystä. Rapolanharju on osa Vanajaveden laakson kansallismaisemaa sekä valtakunnallisesti merkittävää Sääksmäen-Tarttilan kulttuurimaisema-aluetta. Lähellä sijaitsevat myös Sääksmäen kirkko sekä Rapolan kartano. Pitkän ja nousurikkaan kävelyn päätteeksi jalkojaan voi lepuuttaa Voipaalan kartanokahvilassa. Jos haluat suunnata iltapäiväkahveille keskustaan, valitse herkkusuut hurmaava Kahvila Kakku Unelmia. Kahvila tarjoilee sulavia leivonnaisia ja idyllinen sisustus houkuttelee kahvittelijan pysähtymään pidemmäksikin aikaa.

2


1. Voipaalan Taidekeskus sijaitsee kartanossa, joka rakennettiin vuonna 1912. Kahdessa kerroksessa sijaitsevissa näyttelytiloissa on vuosittain 4–5 taidenäyttelyä. Kartanon lisäksi alueen muitakin historiallisia rakennuksia on otettu käyttöön.

3

2. Rapolanharjulta löytyvät Suomen suurimman muinaislinnan jäännökset. Alueella on esihistoriallisen ajan asumusten jäännöksiä, kalmistoja, uhrikiviä sekä muinaispelto. Harjualueen ympäristössä on opastettuja reittejä, joita kulkemalla voi tutustua Rapolan alueen kiehtovaan historiaan. 3. Rusticheria Stellan listalta löytyy muun muassa kuusenkerkkärisottoa ja grillattua viiriäistä. Valikoimassa on myös pizzoja, pastoja ja salaatteja. 4. Kahvila Kakku Unelmia on valkeakoskelaisten olohuone, jossa kahvittelijat saavat nauttia toinen toistaan näyttävämmistä ja herkullisemmista kakuista. Persoonallisesti sisustettu kahvila on nimensä mukaisesti kakkufanin unelmakohde.

4

5

6

5. Visavuoressa eli kuvataitelija Emil Wikströmin taiteilijakodissa voi kokea 1800- ja 1900-lukujen taitteen taitelijakodin tunnelmaa. Visavuoressa järjestetään myös näyttelyitä. Syyskuusta marraskuuhun avoinna oleva Inspiraatio-Idea-Toteutus-näyttely kertoo siitä, miten taideteokset syntyvät. 6. Korkeakankaan DiscGolfParkissa voi rentoutua frisbeegolfin parissa. Frisbeegolfissa pelaajat koittavat selvitä radan alusta loppuun mahdollisimman vähin heitoin.

EXPRESSI 3 | 17 27


7 teilijakodin kupeesta. Suomalaisen jättämä kokoelma sisältää yhteensä 8000 päivän piirrosta sekä maalauksia ja muita piirroksia. Kari-paviljongissa järjestetään nykyisin myös vaihtuvia näyttelyitä. Jalkapallofanien kannattaa tietenkin suunnata Suomen Jalkapallomuseoon, jossa voi tutustua suomalaisen jalkapallon historiaan. Jalkapallomuseon Hall of Fame esittelee monia suomalaiselle jalkapallolle merkittäviä henkilöitä pelaajista tuomareihin ja valmentajiin. Jalkapallomuseo sijaitsee Myllysaaren museon kolmannessa kerroksessa, ja sinne pääsee Myllysaaren museon yhteislipulla.

8

7. Kahden miehen ylläpitämä Antikvariaatti Coppola & Varpainen on sarjakuvakeräilijän pakollinen pysähdyspaikka. Tarjolla on sarjiksia Aku Ankasta Alixiin ja 50-luvulta nykypäivään. Valikoimassa on myös kirjoja sekä äänitteitä. 8. Rantahotelli Waltikassa voi yöpyä esimerkiksi perhehuoneessa tai sviitissä. Hotelli tarjoaa myös mahdollisuutta hankkia teatteripaketteja, jotka sisältävät yöpymisen lisäksi liput vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevaan Valkeakosken teatteriin.

VIERAILE TAITEILIJAKODISSA JA JALKAPALLOMUSEOSSA

Valkeakoskella sijaitsee myös kuvanveistäjä Emil Wikströmin kansallisromanttinen ateljeekoti Visavuori. Taiteilija suunnitteli ja toteutti kotinsa vuosina 1893-1912. Ensimmäinen Visavuori oli karjalaishenkinen hirsilinna, joka tuhoutui tulipalossa. Uudessa versiossa ateljee ja asuinrakennus olivat vanhasta poiketen erillisissä rakennuksissa ja ne valmistuivat vuosina 1902 ja 1903. Rakennukset on säilytetty lähes muuttumattomina ajasta, jolloin Wikström asui ja työskenteli niissä. Wikströ28 EXPRESSI 3 | 17

millä oli ateljeessaan myös pimiö ja oma tähtitorni. Vuonna 1912 hän lisäsi ateljeerakennukseen vielä talvipuutarhan sekä parven veljensä rakentamia urkuja varten. Visavuoren yhteydessä sijaitsee myös Emil Wikströmin tyttärenpojan, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen mukaan nimetty Kari-paviljonki, jossa on sekä näyttelytiloja että museon toimitiloja. Paviljonki rakennettiin vuonna 1990, kun Suomalainen päätti kaksi vuotta aiemmin lahjoittaa Visavuoren museosäätiölle koko elämäntuotantonsa. Lahjoituksen ehtona oli, että kokoelma sai kodin pilapiirtäjän isoisän tai-

PIRKANMAAN PARASTA RISOTTOA

Mikäli museokierroksen sijaan kaipaa aktiivisempaa tekemistä, matkailija voi suunnata myös Korkeakankaan hiihtokeskukseen, joka nimestään huolimatta tarjoaa paljon muitakin aktiviteetteja kuin hiihtoa ja laskettelua. Keskuksesta löytyy muun muassa erittäin korkeatasoinen frisbeegolf-rata Korkeakangas DiscGolf Park. Frisbeegolf on valkeakoskilaisille tärkeä urheilulaji, sillä Vuoden Koskelaiseksi valittu Eveliina Salonen voitti lajissa Euroopan mestaruuden vuonna 2016. Museokierroksen tai frisbeegolfin pelaamisen jälkeen alkaakin olla taas nälkä. Illalliselle kannattaa suunnata kauppakeskus Koskikarassa sijaitsevaan italialaisravintolaan Rusticheria Stellaan. Vuosi sitten Aamulehti valitsi ravintolan Risotto & Barbietole -annoksen Pirkanmaan parhaaksi. Ravintolaan mahtuu isompikin seurue. Illallisen jälkeen onkin jo levon aika. Rantahotelli Waltikassa Apianlahden rannalla pääsee yöpymään kauniissa maisemissa. Waltikassa on ravintola, joka tarjoilee niin aamiaista kuin iltapalaa. Hotellissa järjestetään toisinaan myös iltaohjelmaa. Hotellin sijasta Valkeakoskella voi yöpyä myös asunnossa. Haave Apartments tarjoaa tyylikkäitä asuntoja matkailijoille. Asunnon trendikkäässä keittiössä kelpaa budjettimatkailijankin kokkailla. І Vinkit antoi valkeakoskelainen Marianne Haapoja, joka työskentelee Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtajana.


LUURIT KORVILLE JA MENOKSI MATLEENA MERTA KUVAT KUSTANTAJAT JA DREAMSTIME

Bussimatka hujahtaa kuin siivillä, kun seurana on mieluinen äänikirja tai podcast. Kaiva eväät esiin, uppoa penkkiin ja nauti matkasta.

Piristy podcastin parissa

Seikkaile Venäjällä ja vieraile 60-luvun Italiassa Ville Haapasalo ja Kauko Röyhkä: Et muuten tätäkään usko − Ville Haapasalon 2000 -luku Venäjällä Näyttelijä Ville Haapasalo muutti Venäjälle 1990-luvulla ja nousi suosioon 2000-luvulla. Mitä supertähdeksi noussut Ville koki vuosikymmenellä, jonka aikana Putin nousi valtaan ja Venäjä vaurastui? Äänikirja vie kuulijan matkalle viime vuosikymmenen Venäjälle, jossa rahaa ja valtaa käytetään häpeilemättä. Docendo, 2016. 14,90 e Elisa Kirja Elena Ferrante: Loistava ystäväni Jos et ole vielä tutustunut salanimellä kirjoittavan Elena Ferranten Napolisarjaan, syyslomalla on siihen hyvä tilaisuus. Neliosaisen kirjasarjan ensimmäisessä osassa sukelletaan sotien jälkeiseen Napoliin, jossa kaksi ystävystä, Lila ja Elena, kasvavat köyhien olojen keskellä. Uhmakkaan Lilan ja epävarman Elenan ystävyys ei horju keskinäisestä kilpailusta huolimatta, ja yhdessä he sinnittelevät miesvaltaisen yhteisön ja yhteiskunnallisten muutosten keskellä. Sarjan toinen osa, Uuden nimen tarina, löytyy sekin suomeksi äänikirjana. WSOY, 2016. 16,90 e Adlibris

Vinkkejä himoreissaajilta Onko matkustaminen intohimosi? Tutustu kahden matkabloggaajan, Pingviinimatkat-blogin Millan ja Archie gone Lebanon -blogin Inkan Matkapodcastiin. Podcastissa naiset keskustelevat erilaisista matkailuun liittyvistä teemoista. Juttua riittää muun muassa reissun budjetoinnista, pakkaamisesta sekä yksin matkustamisesta. Jaksot löytyvät Soundcloud-palvelusta. https://soundcloud.com/milla-inka

Avautumisia perhearjesta Valeäidin nauhoitukset -podcast käsittelee lapsiperheen arjen kiemuroita, kuten lasten netin käyttöä tai perheen pienimpien kanssa reissaamista. Juontajana toimii Valeäiti-nimistä blogia luotsaava Hanne Kettunen, ja äänessä kuullaan myös muita äitejä sekä isiä blogimaailmasta ja julkisuudesta. www.acast.com/ valeaidinnauhoitukset

Hyvät eväät, parempi matka Pidemmälle matkalle vaaditaan evästä. Terveellinen herkkueväs syntyy valmiiksi leikatuista dippivihanneksista. Pakkaa suljettavan purkin pohjalle hummusta dipiksi, ja vihannekset dipin päälle pystysuuntaan. Myös valmiiksi leikatuista hedelmistä saa hyviä evässekoituksia.

EXPRESSI 2 | 17 29


MATKAEVÄS

3x

MATLEENA MERTA JA PIRKKO SOININEN KUVAT TAPAHTUMAT JA KOHTEET, HARRI HINTIKKA

Sisustusinspiraatiota Helsingissä

VUOSITTAIN järjestettävä muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare palaa jälleen syyskuussa Messukeskukseen sisustusintoilijoiden iloksi. Vuoden 2017 teema-alueita ovat muun muassa valaistukseen keskittynyt Habitare Light, kodin tekniikkaa esittelevä Habitare Digi sekä lapsille suunnattu Habitare Kids. Puhujana messuilla kuullaan ainakin japanilaisen sisustus- ja lifestyleliike MUJIn pääjohtaja Masaaki Kanaita. Yrityksistä mukana ovat esimerkiksi Maskun Kalustetalo (halli7), Pentik ja kotimainen parkettivalmistaja Timberwise. І Habitare 13.−17.9.2017 Helsingin Messukeskuksessa. http://habitare.messukeskus.com

Kirjamessut Turussa TURUN Kirjamessujen pääteemana on Suomi. ”Yksi maa − monta ääntä” -ohjelmakokonaisuus on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa ja sen tavoitteena on avata suomalaisen kirjallisuuden monimuotoisuutta. Ohjelma jakautuu seitsemään erilaiseen ääneen, joita ovat muun muassa uudet äänet, eli nuoret tai uransa alkuvaiheessa olevat kirjailijat, sitkeät äänet, eli sellaiset äänet, jotka eivät ole vaienneet silloinkaan kun heitä ei ole haluttu kuunnella sekä mahdolliset äänet, jotka haastavat pohtimaan kirjallisuuden mahdollisuuksia. Lisäksi kuullaan eri sukupolvien, lasten sekä järjen eli tieteen ääniä. Samaan aikaan Kirjamessujen kanssa järjestetään tuttuun tapaan Ruoka- ja Viinimessut. І Turun Kirjamessut sekä Ruoka- & Viinimessut 6.−8.10.2017 Turun Messukeskuksessa. www.kirjamessut.fi

Kauneutta ja joogaa I love me -messuilla SUOSITUT I love me -messut tarjoilevat jälleen aimo annoksen kauneustuotteita, muotia ja terveystietoa. Ohjelmassa on muun muassa muotinäytöksiä, hiustrendinäytöksiä sekä inspiroivia taide- ja DIY-työpajoja. Messuilla on myös I love jooga -alue, jossa voi rauhoittua messuhulinan keskellä. Hoidetaan Terveyttä! -alueella voi puolestaan käydä mittauttamassa vaikka hemoglobiini- tai D-vitamiinitasonsa. І I love me -messut 20.−22.10.2017 Helsingin Messukeskuksessa. http://iloveme.messukeskus.com

30 EXPRESSI 3 | 17

MESSUT


2x

MATKAVINKKI Neulojan unelmakohde Järvenpäässä JÄRVENPÄÄN Lentävässä lapasessa voi nauttia kahvin ja leivonnaisten lisäksi neulomisesta ja värikkäistä langoista. Yhdistetyn lankakaupan ja kahvilan takana on kaksi innokasta neulojaa, Neuloosimanageri Taina Schildt ja Neulonomi Tarja Jussila. Runsaan lankavalikoiman lisäksi tarjolla on Porvoon Paahtimon kahvia sekä lähileipomo Rönttösrouvan pullia ja piirakoita. І https://lentavalapanen.fi

3x

TEATTERI

Rouheaa tanssiteatteria Tampereella

MIKÄ **t*n Pikku Prinssi on tanssiteatteri MD:n tulkinta Antoine De Saint-Exupéryn klassikosta. Esityksessä 17-vuotias poika etsii asemaansa yhteiskunnassa, jossa vastuu kaatuu yksilölle ja lääkkeeksi pahaan oloon annetaan pillereitä. Lopulta tuki ja turva löytyvät ystävyydestä ja rakkaudesta. Moderni esitys yhdistää livepiirroksia, videota ja puhetta. І Mikä **t*n Pikku Prinssi tanssiteatteri MD:ssä 14.10.2017 sekä 28.10.2017 www.tanssiteatterimd.fi

Ihanaa vihoittelua KOM-teatterissa

Suloinen teehuone Lempäälässä ANTIIKKIKAHVILA ja teehuone Siiri tunnetaan tuoreista, itseleivotuista leivonnaisista, ystävällisestä palvelusta sekä tunnelmallisesta sisustuksesta. Leivonnaisissa hyödynnetään kauden raaka-aineita, ja saatavana on myös gluteenittomia vaihtoehtoja. Kahvilan kalusteet ovat antiikkia, ja halutessaan kalusteita voi myös ostaa itselleen. І www.facebook.com/KahvilaSiiri/

KIUKUTTAAKO? KOM-teatterin kantaesityksessä Koko Suomi vihaa −Ihana musiikkivihoittelu suhtaudutaan vihapuheeseen ja harmitukseen huumorilla. Monologeista ja musiikista koostuva esitys perustuu haastatteluihin, joita teatteri on kerännyt ympäri 100-vuotiaan Suomen. Ihmiset vastasivat kysymyksiin: mikä sinua vihastuttaa, mikä estää olemasta onnellinen? Monologit piirtävät kuvan kansasta, joka vihaa vähän kaikkea, mutta osaa sentään nauraa itselleen. І Koko Suomi vihaa −Ihana musiikkivihoittelu Helsingin KOM-teatterissa 17.10.−9.11.2017. www.kom-teatteri.fi

Stingin säveltämä musikaali Turussa REMONTISSA ollut Turun Kaupunginteatteri avaa ovensa jälleen syyskuussa. Yksi syksyn ensi-illoista on 16-kertaisen Grammy voittajan, poplaulaja Stingin säveltämä musikaali Viimeinen Laiva. Englantiin sijoittuva musikaali kertoo Gideon Fletcheristä, joka palaa 14 vuoden poissaolon jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa. Kaupunkia kannatellut telakka on henkitoreissaan ja Gideonin nuoruudenrakastettu kihloissa toisen miehen kanssa, ja Gideon päättää pelastaa molemmat. Musikaalin on ohjannut Turun Kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki. І Viimeinen Laiva Turun Kaupunginteatterissa 15.9.2017 alkaen. http://teatteri.turku.fi

EXPRESSI 3 | 17 31


3x

KIRJA

Upea kirja perheen hajoamisesta konnollinen järjestö, perustuu kuitenkin tuntemaani todellisuuteen. Pyrin autenttisuuteen, mutta romaani ei ole dokumentaarinen.

Ben Kallandin vahva esikoisteos Vien sinut kotiin (Atena, 2017) on tarina sisaruksista, jotka kasvavat Jehovan todistajien yhteisössä. Kirjailija kuljettaa tarinaansa kahdessa aikatasossa ja avaa vähitellen niitä salaisuuksia, jotka ovat johtaneet perheen hajoamiseen. Vangitseva ja hyvin kauniisti kirjoitettu kirja pohtii perheenjäsenten välistä rakkautta, traagisesti murenevia siteitä ja uskonyhteisön pelottavaa valtaa. OLET ITSE KASVANUT JEHOVAN TODISTAJIEN YHTEISÖSSÄ. KUINKA OMAKOHTAINEN KIRJASI ON? Kirja on fiktiivinen, henkilöt ja tapahtumat ovat keksittyjä. Mutta tarinan miljöö, suomalainen saaristo ja amerikkalainen us-

EPPU NUOTIO: Myrkkykeiso (Otava, 2017) Nuotion uusi dekkarisarja tutustuttaa meidät ihastuttavaan Ellen Lähteeseen. Marttoihin kuuluva leskirouva rakastaa puutarhanhoitoa ja hyvää ruokaa. Koska hän on sosiaalisesti taitava verkostoituja, hän tempautuu mukaan kadonneen naisen arvoituksen selvittämiseen. Lämminhenkinen ja elämänmakuinen kirja viihdyttää kuten kaunis puutarha tai hyvä viini. І

32 EXPRESSI 3 | 17

MISTÄ SAIT IDEAN KIRJAASI? Alun perin minun piti kirjoittaa huippulahjakkaasta viulistista. Kirjoittamisen aikana tarinaan tuli sitten muitakin ulottuvuuksia ja lopputuloksena syntyi perhedraama, jossa musiikki ja uskonnollinen vallankäyttö ovat pääosassa. OLET SÄVELTÄNYT MUSIIKKIA, MILLAISTA, MIHIN? Olen harrastanut säveltämistä, muun muassa luistelun MM-kisoihin ja lyhytelokuviin. Musiikki on lähellä sydäntä ja tuntui luontevalta ottaa se mukaan kirjan aiheeksi. Viulua en ole soittanut, siltäkin osin kirja on fiktiivinen.

2x

FESTIVAALI 30 vuotta rakkautta ja anarkiaa HELSINGISSÄ järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden elokuvakattauksessa nähdään muun muassa Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen karhun voittanut unkarilainen rakkaustarina On Body and Soul sekä seksikäs ja synkkä brittitulkinta näyttämöklassikosta Lady Macbeth. Tänä vuonna festivaalilla nostetaan entistä enemmän esiin myös lyhytelokuvia, ja ohjelmistoon kuuluu muun muassa Cannesin elokuvajuhlilla palkittu Teppo Airaksisen ohjaama Katto. І Rakkautta & Anarkiaa 14.−24.9.2017 Helsingissä. http://hiff.fi

OLET TÖISSÄ IT-ALALLA. ENTÄ NYT, ONKO TYÖN ALLA JO SEURAAVA ROMAANI? Kirjoittaminen on minulle harrastus. Minulla on ideoita, mutta en ole vielä aloittanut seuraavaa romaania. Palataanko asiaan parin vuoden päästä? І

MARJO HEISKANEN: Mustat koskettimet (Siltala, 2017) Harvoin kirja sukeltaa yhtä syvälle musiikkiin, soittamiseen ja muusikon elämään. Mutta Heiskanen onkin entinen pianisti, joten tämän puolen syvällinen tietämys välittyy hienosti tähän teokseen, joka kertoo kunnianhimoisesta pianistista ja hänen triostaan. Omaperäisesti ja vahvasti kirjoitetun kirjan psykologinen jännite pitää hyvin otteessaan. І

Tangoa ja taidetta Tampereella MAAILMANTANGO on urbaani kulttuuritapahtuma, joka yhdistää nykytaidetta, musiikkia ja tanssia. Tapahtuman tiimoilta järjestetään muun muassa argentiinalaisen tangon tanssikursseja sekä Wanhan Tangon SM-kilpailut. Pääohjelmiston esiintyjiin kuuluvat tangon syville juurille menevä huippusuosittu Sexteto Milonguero sekä moskovalainen Solo Tango Orquesta. І Maailmantango-festivaali Tampereella 15.−17.9.2017. www.maailmantango.net


RISTIKKO

SYYHY

KUN OLET TÄYTTÄNYT RISTIKON, OTATHAN LEHDEN MUKAASI.

LIIGAJOUKKUE

THOMAS

TUKIJOUKOILTA

PIIKIKÄS

GULLICHSEN

LIIGAJOUKKUE

PAKSUJA

ENITEN ÄÄNESSÄ

"MAHDOLLISUUS" SIITÄ NOUSEE SAVU

VASARALLA

SALMINEN

HÄÄTÄÄ

VÄREHTIMISTÄ SUORISTAA

HAVAINNOINTI

HALTIJA

FAZERILTA

ORGANISMI

HERJOJA

KEN-

KUNNOSTAA TAPIOVAARA KIANTO

OLI KUSELITNIN- -PATIA TELIGAS JÄLTÄ

" "

"

AUTOJEN ALLA SILLÄ TAVALLA

NUUSKII RAUNIOITA

IDÄSSÄ

"

HINTA KLO 3 OPINAHJO

KORISTEINA

TAPIO

PUUSEPÄLLÄ

KRIM JATKEET

TYÖRYHMÄ

MUKAVA

KOKOUKSIA

JÄÄKÄREILLE

OKSISTA

TEKEE HISSEJÄ

TIETOKILPAILU

VEDONLYÖNTIÄ

KESTÄVIN

MUIKKU

TTT

HYÖDYTTÄVIÄ

KYLLÄKIN TUIJA TAI OLIVER

HEINÄ LAPSILLA LAUSUMA

HIKI MERI Laadinta: Jyrki Takala

34 EXPRESSI 3 | 17


ADVENTTIRISTEILY

TALLINNAAN 3.-4.12. m/s Silja Europa

HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA

Kirkkoniemestä Bergeniin. 22.-28.12 ı 1 536 €/hlö ulkohytti 1 786 €/hlö ulkohytti, parivuode, ylemmät kannet Talvinen jouluristeily on kaunis kokemus. Pienet, kodikkaat talorykelmät loistavat rannoilla ja uskomattomat lumen peittämät vuoret heijastavat pohjoisen hämärää. Asiantuntijaopas Marja Rantanen

JOULU BUDAPESTISSA

22.-26.12. ı 1 098 € Jouluinen Budapest hurmaa joulutoreillaan, joulukoristeillaan ja huumaavilla tuoksuillaan. Asiantuntijaopas Gabriella Reviczki

IHMEELLINEN ISLANTI

22. – 26.12. ı 1 298 € Hurmaava Islanti on vastakohtien saari: tulta ja jäätä, mustaa ja valkoista, modernia kaupunkielämää ja entisaikojen kyliä. Blue Lagoon ja Gullfossin putoukset, yhteinen aattoillallinen. Asiantuntijaopas Borgþór Kjærnested

Lähde iloisessa seurassa ensimmäisenä adventtisunnuntaina virittäytymään joulun odotukseen!

Kuule Wille Riekkisen ajatuksia Suomen jouluista ja historioitsija, FT Teemu Keskisarjan luento "Suomen itsenäisyys ja Karjala" sekä laula kanssamme Kauneimmat Joululaulut. Hannu Lehtosen ja Jarno Kuusiston Adventtikonsertti. Illalla tanssin tahdin takaa Tangokuningas 2017 Teijo Lindström ja Tanssiorkesteri Kaiho sekä Arto Nuotio & Sunset. Ehdit myös Tallinnan joulutorille ja paljon muuta. Tilaisuudet juontaa Karjalan liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg. Hyttiluokka hinta/hlö

Henkilöä/ hytti

Sis. bussikuljetus

Ilman kuljetusta

Sisähytti (B-lk)

4 hlö

99,00

64,00

3 hlö

117,00

82,00

2 hlö

126,00

91,00

1 hlö

142,00

107,00

4 hlö

119,00

84,00

3 hlö

125,00

90,00

2 hlö

138,00

103,00

1 hlö

168,00

133,00

Lux

2 hlö

202,00

167,00

Lux

1 hlö

299,00

264,00

Ulkohytti (A-lk)

Wille Riekkinen

Teemu Keskisarja

Hannu Lehtonen

Jarno Kuusisto

Satu Hallenberg

HINTAAN SISÄLTYY

• valinnan mukaan bussikuljetukset Helsinkiin ja takaisin eri puolilta Suomea tai hinta alkaen Helsingistä • risteily m/s Silja Europalla valitussa hyttiluokassa • risteilyohjelma ja mukava matkaseura

JOULU ANDALUSIASSA

23.-28.12. ı 1 386 € Malaga, La Ramblan kaupunki, MontillaMorilesin viinialue, Mijaksen ja Ruten kylät, Granada ja Alhambran linnoitus. Asiantuntijaopas Eija Mäkinen

UUDEN VUODEN TAIKAA WIENISSÄ

29.12.-2.1. ı 1 296 € Uusivuosi on täynnä taianomaista gaalatunnelmaa, elävää musiikkia ja tanssia. Asiantuntijaopas Veronika Meszaros Katso kaikki joulumatkat lomalinja.fi/ joulun-aikaa

BUSSIREITIT

Reitti 0 Ei kuljetusta, Helsinki Länsiterminaali 1 Reitti 1 Vesilahti - Lempäälä - Tampere Valkeakoski - Hämeenlinna - Helsinki Reitti 2 Pori - Rauma - Raisio - Turku - Salo Helsinki Reitti 3 Äänekoski - Laukaa - Jyväskylä Korpilahti - Jämsä - Lahti - Helsinki Reitti 4 Anjala - Elimäki - Porvoo - Helsinki

Kysy myös muita reittejä!

OTA YHTEYTTÄ JA VARAA LOMASI

I

Korkein luottoluokitus Bisnode 2017

©

24H VERKKOKAUPASTA LOMALINJA.FI

TAMPERE p. 010 289 8100 I HELSINKI p. 010 289 8102 I RYHMÄT p. 010 289 8101

Puhelut 8,35 snt/puh +17,17 snt/min. Palvelumaksu 23 €/varaus. Verkkokaupassa palvelumaksua ei peritä.


Matkahuollon Bussiliput-sovellus Parhaat yhteydet. Eniten lippuja.

Lataa Bussiliput-sovellus. LATAA

Lataa

Expressi 3/2017  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you