Issuu on Google+

3x

festivaali

kirja

| Niina Repo, Kompleksi Hervoton, rohkea, hauska ja yllätyksellinen. Kaikkea tätä on Niina Revon uusin romaani Kompleksi. Kirjassa yt-neuvottelut ovat käynnissä niin Niinan työpaikalla kuin kotonakin. Ja sitten Niinan mies Tuomas katoaa ja Niina joutuu kafkamaisia piirteitä saavaan kuulusteluun. Juoni vetää kuin höyryjuna, eikä kirjaa oikein malttaisi laskea kädestään, ennen kuin loppuratkaisu selviää. (Siltala, 2016)

1x

| Kaj Korkea-aho, Paha kirja Voiko runojen lukeminen suistaa helvettiin? Paha pääsee valloilleen turkulaisen yliopistoväen keskuudessa, kun nuori opiskelija saa tietää 1920-luvulla laaditusta käsikirjoituksesta. Lehtori Mickel Backman kamppailee menneisyyden haamujen kanssa, opiskelija Pasi Maarsia taas piinaa nuorenmiehen kohtalokas uteliaisuus. Paha kirja on samaan aikaan ahdistava, humoristinen ja haikea, mutta muutaman puujalkavitsin sen sivuilta olisi voinut karsia. (Otava 2015)

KUVA MAREK SABOGAL/GUMMERUS

| Jukka Viikilä Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus, 2016)

Runoilijana tunnettu JUKKA VIIKILÄ on kirjoittanut upean ja koskettavan teoksen arkkitehti Carl Ludvig Engelistä. Akvarelleja Engelin kaupungista on pakahduttavan kaunis ja surumielinen fiktiivinen yöpäiväkirja. Lauseet ovat niin hienoja, että niitä jää makustelemaan pitkäksi aikaa ja kirjan maailmasta ei haluaisi palata nykyhetkeen ollenkaan.

MIKSI JUURI ENGEL? Kirjoitin tilaustyönä Yleisradiolle kuunnelman Engelistä vuonna 2012. Silloin Helsinki täytti 200 vuotta pääkaupunkina. Joskus tilaustyöt ovat aivan parhaita, ei tarvitse itse tehdä valintoja aiheiden avaruudesta. Olin etsinyt jo pitkään sopivaa proosateoksen aihiota ja Engelin henkilössä ja tilanteessa oli jotakin, jota halusin vielä kuunnelman jälkeen jatkaa.

MITEN ENGEL KOTIUTUI HELSINKIIN? Engel ei viihtynyt Helsingissä. Perheelleen hän lupasi paluuta Berliiniin kuuden vuoden päästä. Engeliltä kuoli Helsingissä vaimo ja tytär ja hänet itse haudattiin Hietaniemeen vuonna 1840. Berliiniin he eivät päässeet edes lomamatkalle.

KATSOTKO NYT HELSINKIÄ ERI SILMIN? Tottakai Helsinkiä katsoo toisin kun siitä tietää enemmän, mutta koen silti kirjan Helsingin enemmänkin tekstuaalisena luomuksena. Jossakin vaiheessa kirjoitusprosessia lakkasin käymästä sen tapahtumapaikoilla, vaikka ne olivat viiden minuutin raitiovaunumatkan päästä silloisesta kodistani. Kirjassa Helsinki näyttäytyy vähän hassuna hankkeena. Kylmään pohjoiseen kaupunkiin sovelletaan lämpimien maiden arkkitehtuuri-ihannetta. Elettiin pienen jääkauden aikaa ja suunnittelijat vetivät esteettömät tiet mereltä kaupunkiin. Se minkä Italiassa oli tarkoitus vilvoittaa, sai Helsingissä hytisemään.

Maailma kylässä Helsingissä TOUKOKUUN LOPUSSA Helsingin Kaisaniemen puiston ja Rautatientorin valtaavat taiteen ja eri kulttuurien edustajat. Maailma kylässä on poikkitaiteellinen ilmaisfestivaali, jossa vierailijat pääsevät nauttimaan tanssista, teatterista, ruuasta ja keskustelutilaisuuksista. Suositun festivaalin aiheena on tänä vuonna oikeudenmukaisuus, ja maantieteellisenä painotuksena Aasia. Tapahtuma tarjoaa uusia näkökulmia suvaitsevaan monikulttuurisuuteen, kehitysyhteistyöhön, kestävään kehitykseen ja muihin globaaleihin aiheisiin. | Maailma kylässä Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla 28.–29.5.2016 maailmakylassa.fi

Expressi 1 | 16

31


Expressi 1/2016