Issuu on Google+

JYSSÄYS

OULUN OPKOn JÄSENLEHTI

1/ 2013


Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Matt. 6:24

Viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat: silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa. Näin varoitti Paavali Timoteusta (2. Tim. 3), enkä voi olla ajattelematta, että taisi olla puhe meidän ajastamme. Yhteiskuntamme pyörii täysin avoimesti sen mukaan, mikä on kustannustehokkainta ja mikä tuottaa tulosta, eivätkä yksittäiset ihmiset, edes kristityt, ole sen parempia. Miten saisin tavarani halvimmalla, mistä työstä saisin parasta palkkaa, onko minulla varaa ulkomaanlomiin jos annan liikaa pois omastani? Minun tarpeeni ovat aina ensin, toisille voi antaa jos jotain jää – ja usein ei jää. Alkuvuodesta presidentti Niinistö herätti huomiota pyytämällä laskemaan omaa palkkaansa, ja edelleen keskustelua käydään siitä, kuka oikein on rikas ja mitkä tulot riittävät normaaliin elämään. Taloussanomat uutisoi joulukuussa ”maailman köyhimmästä presidentistä”, Uruguayn José Mujicasta, joka antaa noin 12000 dollarin kuukausipalkastaan 90 prosenttia hyväntekeväisyyteen. Mujican mukaan todellista köyhyyttä on se, että joutuu tekemään paljon töitä ylläpitääkseen kallista elämäntyyliä. Jos ”välttämättömiä” tarpeita on liikaa, jää suurikin summa pian pieneksi. ”Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on.” (1. Tim. 6:6) Todellista rikkautta on tyytyminen siihen, mitä omistaa. Suomessa aihetta varsinkin olisi, kun meidän köyhyysrajamme alapuolellakin elää maailman mitassa rikkaita ihmisiä. Omaisuus on hyvä renki ja Jumalan lahja, mutta tarkoitettu aina jaettavaksi niiden kanssa, joilla on vähemmän. Isännäksi raha on sen sijaan huono ja sen tuoma turva hatara. Jumalalla on kuitenkin luvata meille rahan suhteen erikoinen tasapainon tila (tarkista vaikka Mal. 3:8-12): jos emme omi Hänen lahjojaan itsellemme vaan annamme omastamme Hänen käyttöönsä, Hän pitää itse huolen, ettemme joudu kärsimään puutetta. Hopea ja kulta on Herran, mutta se kulkee meidän käsiemme kautta. Päätä siis viisaasti, minne se sinun käsistäsi kulkee!

Kaisa

2 JYSSÄYS 1/2013


JYSSÄYS 1/2013 Jyssäys on Oulun ev.lut. Opiskelija- ja koululaislähetys ry:n (Oulun OPKO) julkaisu. Lehdestä on ilmestynyt ainakin 39 vuosikertaa. Jyssäys ilmastyy 7 kertaa lukuvuoden aikana, ja painoksen koko on noin 400. Lehti jaetaan ilmaiseksi kaikille kiinnostuneille, tilauksen voi tehdä puhelimella tai sähköpostitse. Toimituksen osoite: Torikatu 9 A 32, 90500 Oulu www.opko.fi/oulu jasenlehti. toimitus@ gmail.com Lehden painopaikka: Oulun Kopiokeskus Yhdistyksen työntekijä: Antti Leinonen antti.leinonen@opko.fi Vast. päätoimittaja: Antti Leinonen Päätoimittaja: Kaisa Niemi Taitto: Anne Leskelä Kansikuva: Suvi-Anne Saarivesi Kiitokset: Niilo Väätäinen, Marjukka Saarelainen, Ella Henriksson, Päivi Silvola, Anne Leskelä, Miika Saari, Kati Vares, Sami Vares, Heidi Hietaharju, Saara Kalliopuska, Matti JylhäOllila, Miika Vähäkangas, Emmi Snellman, Pyhä Jumala

SIELTÄ TÄÄLTÄ "Joskus kuulee sanottavan, että rahasta puhuminen on epäkristillistä, mutta Raamatussa puhutaan rahasta yhteensä 2300 eri kohdassa. Siitä puhutaan enemmän kuin Pyhästä Hengestä. Jumala tiesi, että rahasta voisi tulla hänelle vaarallinen kilpailija." Timo Kulhia, Nykyaika 1/2013 Kirkkohallituksen kansliapäällikkö (Jukka Keskitalo) toivoo, että Suomessa alettaisiin puhua enemmän siitä, kuinka hyväpalkkaiset voisivat jakaa tuloistaan enemmän hyvään tarkoitukseen palkkojen alentamisen asemesta. Hän pitää presidentti Sauli Niinistön esimerkkiä hyvänä kannustimena sille, että muutkin hyvätuloiset pohtisivat mahdollisuutta antaa omastaan eteenpäin. Samoilla linjoilla on Helsingin piispa Irja Askola, jonka mielestä kristityn on syytä miettiä palkka-asioita.” - Jos sitä ylimääräistä rahaa kertyy - joko perintönä tai omista palkkatuloista - niin miten sillä voisi tehdä hyvää muiden puolesta, Askola kysyy. Eetu Rättyä, www.seurakuntalainen.fi, 17.01.2013 Varojen keräämistä - ja jopa kerjäämistä - on syytä kirkossa jatkaa. Pitää vain oikeasti miettiä, mihin ja miten varoja kerätään. Maassamme on suuri määrä keräyksiä eikä niiden määrää ole järkevää suuresti lisätä. Messussa on joka pyhä ”keräys”, kun kolehti kerätään. Ehkä yhä enemmän voisi rohkaista ihmisiä myös säännölliseen lahjoittamiseen kansainväliseen diakoniaan ja lähetystyölle. Tämä on nykyajan muoto kymmenyksistä. Meillä useimmilla on nimittäin oikeasti mahdollisuus antaa omastamme. Samalla voisimme sekä yksityisinä ihmisinä että yhteisöinä, seurakuntina ja kirkkona opetella yksinkertaisempaa elämäntapaa. Toivo Loikkanen Blogit, kotimaa24, 1.2.2013

jyssäys 1/2013 3


Kolumni: Niilo Väätäinen

Lahjaksi olette saaneet Kolehtivirsi alkaa. Pappi on kertonut, että jumalanpalveluksen tuotto menee Kirkon Ulkomaanavun kautta Saharan eteläpuolelle pakolaisleiriin. Kaivan 50 sentin kolikon taskustani. Suntio lähestyy uhkaavasti. Rennolla heilautuksella kilinän saattelemana kolikkoni lähtee Afrikan reissulle. Toivon hartaasti kaikkea hyvää pakolaisille ja siirryn viimeiseen säkeistöön. Viimeisen säkeistön loppupuolella vahingossa havaitsen, että edessä istunut tyttö laittaa 20 euron setelin pussiin pehmeästi ilman ääntä. Mielessäni kaikuvat sanat: ” tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi”. Järjen ääni sisässäni uskottelee, että minullahan ei ollut seteleitä mukana. Kuinka olisin siis voinut laittaa enemmän. Turrutan itseni tähän puolustukseen ja yhdyn esirukoukseen. Vapahtaja on maksanut meistä kalliin hinnan, joka ei ole mitattavissa rahassa vaan rakkaudessa. Ongelma on siinä, että turmeltunut luontomme ei alituisesti ymmärrä tuon lahjan suuruutta. Olimme kuin kerjäläisiä kadulla ja Jumala oli tuntematon ohikulkija. Hän olisi voinut kulkea ohi ja jättää maksamatta minut ja sinut. Se olisi ollut järkevää ja tekoihimme nähden oikeudenmukaista. Jostain salatusta syystä Jumala päätti kuitenkin heittää suurimman setelinsä pussiin. Kotimatkalla mietin kolehdin merkitystä. Tulen siihen tulokseen, että se voisi olla hyvä hurskauden mittari, jos sitä ikinä voisi mitata. Kehitän kaavan, että mitä suurempi seteli suhteessa omiin tuloihin sen rakkaampi tuntematon lähimmäinen ja sen vähäisempi oma ahneus. Kolehti on kuin henkilökohtainen luopuminen oman edun tavoittelusta, joka konkretisoituu näkyväksi eleeksi jumalanpalveluksessa. Kolehdin merkitys seurakuntalaiselle onkin ehkä suurempi mitä vastaanottajalle Afrikassa. Toisaalta perusahneutemme on melko vakio ja syö varmaankin kaavani uskottavuutta teologian kentillä.

4 JYSSÄYS 1/2013


Apostolien teoissa Paavali toimittelee seurakuntien avustusrahoja Jerusalemiin. Väkevänä hengenmiehenä Paavalin saarnoissa kaikui laki ja evankeliumi, mutta näiden rinnalla myös huoli pyhien maallisesta pärjäämisestä. Jeesus puolestaan kehotti paitsi uskomaan evankeliumiin myös maksamaan keisarille verot. Kaiken kaikkiaan maanpäällisen seurakunnan jäsenet ovat tuiki tavallisia kansalaisia mitä tulee suhteessa rahaan. Sitä tarvitaan ja se on välttämätöntä. Vaikka Taivaan Isä huolehtii meistä kuin kedon kukkasista ja taivaan lintusista, se ei tarkoita, että pankkitilimme saldo kasvaa joka rukouksen myötä. Itse ilmestyksiä saanut, kuolleita herättänyt ja sairaita parantanut pyhä Paavalikin päätyi reissuillaan tekemään rehellistä työtä kustantaakseen elantonsa. Vauraassa Suomessa meillä on rahaa. Saamme vapaasti itse päättää mihin eurot käytämme kunhan maksamme Urpilaiselle sovitun summan. Koska syntimme ovat sovitetut, rahaa ei enää kulu edes aneisiin. Eikä toisaalta isollakaan setelillä voi ostaa autuutta Tuiran kirkossa. Anekaupan valossa kirkollisvero näyttää varsin kohtuulliselta maksulta kirkon tekemästä hyvästä työstä lähimmäisten auttamiseksi. Nykyään keskustellaan ehkä liikaakin kirkon maallistumisesta ja ongelmista Raamattuun sitoutumisen suhteen. Aihe on tärkeä, mutta keskustelusta ei yksinäinen vanhus tai syrjäytynyt nuori kostu yhtään mitään. Alkukirkon opinkiistojen ohessa Paavalikin kuljetti pyhille rahaa Jerusalemiin. Pitäähän kiistelijöidenkin syödä. Visa-kortin käyttöämme säätelevät omat tarpeemme kuten farkut, maitopurkki ja Finnkino. Ne ovat luonnollisesti etusijalla pakolaisiin nähden. Kunpa itsekeskeisyydessämme Jumala voisi aukaista silmiämme näkemään maallisen rikkautemme ja ymmärtämään Hänen lahjansa suuruuden. Ehkä tuon ymmärryksen myötä oikea käteni laittaisi kaiken mitä minulla on kolehtiin lähimmäiseni auttamiseksi salassa vasemmalta kädeltäni. Sitä odotellessa on nykykristityn hyvä muistutella lompakolleen Jeesuksen sanoja: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.”

jyssäys 1/2013 5


OPKON HALLITUS 2013! Nyt on vuorossa OPKOn hallituksen esittely. Nämä ihmiset yrittävät tänä vuonna parhaansa mukaan edistää Oulun OPKOn asioita ja järjestää mukavaa kristillistä toimintaa. Tässä jutussa siis paljastetaan pähkinänkuoressa hallituslaisten nimet, vastuualueet sekä jotakin elämänfilosofista pohdintaa. Kysymykset, joihin hallituslaiset vastasivat ovat seuraavanlaiset: 1. Kuka olet? 2. Mikä on tehtäväsi hallituksessa? 3. Mikä on mottosi? 1. Olen Ella Henriksson, 23-vuotias musiikkikasvatuksen ja historian opiskelija. Asun mieheni Jannen kanssa Alppilassa, jossa usein ihmettelemme joskus kummallistakin elämää. Silloin, kun kaikilta ihmetyksiltäni ja jutuiltani ehdin, tykkään katsoa elokuvia, lukea kirjoja, kuunnella hyvää musiikkia ja pelata sählyä. Kaiken opiskelun ja osa-aikaisen opettajantyön ohella OPKOn opiskelijaillat ja raamikset ovat tervetulleita hengähdystaukoja Jumalan lähellä. 2. Toimin Oulun OPKO:n hallituksen puheenjohtajana toista vuotta. 3. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :D Sopii opiskelijaelämään erinomaisesti…

1. Päivi Silvola. Toissasyksynä muutin Ouluun opiskelemaan hammaslääketiedettä, ja OPKOn hallituksessakin olen nyt toista vuotta. 2. Taloudenhoitaja sekä sihteeri 3. Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. (Snl. 3:5)

1. Olen Niilo-Kustaa Väätäinen. 2. Toimin vara-PJ:nä. Ikään kuin Joe Biden siis. 3. Yksi motto voisi olla ”pyhänä ja pahana”. Se tosin ei ole minun keksintö.

6 JYSSÄYS 1/2013


1. Varsin filosofinen kysymys, mutta oletan, että tällä tarkoitetaan nimeä, joten vastaan Miika Saari. 2. Musiikkivastaava 3. Nauti elämän pienistäkin hetkistä. 1. Olen Anne Leskelä ja opiskelen sosionomi-diakoniksi Diakissa toista vuotta. 2. Jatkan hallituksessa osoitesihteerinä eli huolehdin, että OPKOn jäsenrekisteri ja postituslista pysyvät ajan tasalla. 3. Tämä on mielestäni hyvä: ”Eilispäivä on ohi, huomispäivää et ole nähnyt, tänään auttaa Herra.”

1. Olen Kati Vares prosessitekniikan opiskelija Oulun yliopistosta. Olen lähtöisin Raahesta ja olen naimisissa parhaan kaverini Sami Vareksen kanssa. :D 2. Tehtäväni hallituksessa on olla toisena rahastonhoitajana ja Facebook-vastaavana. 3. Mottoni on: If you believe, you will succeed.

1. Olen Heidi Hietaharju ja muutin viime syksynä Ouluun Tampereelta terveydenhoitajanja sairaanhoitajan ammattiin. 2. Sain ilokseni ryhtyä hallituksemme kv-vastaavaksi (kansainvälisyysvastaava) ja keittiövastaavaksi. 3. Know Jesus know peace. No Jesus no peace.

1. Nimeni on Saara Kalliopuska ja olen musiikkikasvatuksen ensimmäisen vuoden opiskelija, irkkumusiikin ja folkmusiikin suurkuluttaja, Hesarin innokas lukija sekä Iskän tyttö. 2. Yllätyksellisesti olen yksi hallituksen musiikkivastaavista. 3. Sefanjaa vapaasti lainaten: Herra on sankari, joka auttaa.

1. Olen Sami Vares, 24vuotias sähkötekniikan opiskelija Oulun yliopistosta. Olen lähtöisin Raahesta ja asun yhdessä eloisan vaimoni Kati Vareksen kanssa. 2. Olen sähköpostivastaava, atkvastaava ja yksi musiikkivastaavista. 3. Asioilla on tapana järjestyä.

jyssäys 1/2013 7


JUMALALLISIA TEKOJA ”Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.” (Room. 12:4-8) Noin kahdenkymmenen hengen seurakunta oli kokoontunut Priscan ja Aquilan kotiin. Myös Epainetos oli saapunut pitkin Rooman ahtaita kujia ja istui sunnuntaiaamun valjetessa katsellen tuttuja kasvoja, täyteen ahdetussa huoneessa. Koolla olevan seurakunnan jumalanpalveluksessa oli saarnan vuoro. Tilanne oli erityinen, sillä seurakunnan paimen luki vakaalla äänellä apostoli Paavalin kirjettä. Epainetos höristi korviaan, kun apostoli ”puhui” seurakunnasta ruumiina. Hän näki ympärillään nuo tutut jäsenet, mutta ei minkä tahansa organismin, vaan Kristuksen ruumiin jäsenet. Kahdella oli profetian lahja, jonka avulla he usein lohduttivat seurakuntaa. Diakoni oli jatkuvasti ahkeroimassa avustustyössä ja paimen oli kerrassaan erinomainen opettaja. Epainetoksen mieleen tuli edellisvuosi,

8 JYSSÄYS 1/2013

jolloin hän ei varmasti olisi selvinnyt ilman seurakuntalaisten konkreettista rohkaisua ja jopa taloudellista apua. Miten Paavali osasikaan aivan käytännönläheisesti piirtää esiin seurakunnan kunkin jäsenen merkityksen.

Pieniä palveluksia? Kun me luemme yllä siteeratun Roomalaiskirjeen kohdan kaltaisia katkelmia, ajatuksemme kääntyvät uskoakseni omaan arkiseen aherrukseemme. Ketä palvelisin kotona, ketä auttaisin kaupungilla käydessäni, ketä rohkaisisin töissä, miten johtaisin harrastusporukkaani, mihin keräykseen rahani antaisin? Meille seurakunnan jäsenet ovat usein nimiä rekisterissä tai näkymätön maailmanlaaja Kristuksen kirkko. Siksi on luonnollista, että ajattelemme Paavalin ohjaavan meitä arkisiin ystävällisyyden osoituksiin.


Tällä tavoin ajateltuna Roomalaiskirjeessä mainitut; rohkaiseminen, antaminen, auttaminen, jne., ovat ikään kuin ”ylimääräisiä” hyviä tekoja. Jollekin ihmiselle teollamme voi toki olla suuri merkitys. Oma elämämme ei kuitenkaan suuresti kärsi, jos en kiireessäni autakaan ihmistä, jonka auto ei starttaa kaupan pihassa. Jos taas autan autonsa kanssa kamppailevaa, se on pieni lahja tuntemattomalle ja kenties hyvän mielen aihe itselleni. Suurempaa yhteisöllistä merkitystä sillä ei omassa elinympäristössäni kuitenkaan ole.

Mitä kätevämmin raha on lähtenyt suoraan tililtä, sitä helpompi on menettää konkreettinen yhteys uskon yhteisöönsä.

Paavalin kirjeen tilanne on täysin erilainen. Hän kirjoitti varsin pienille, eri kodeissa kokoontuville seurakunnille. Jos seurakunta ei auttanut keskuudessaan olevaa, varatonta leskeä, niin leski saattoi kuolla nälkään. Tällöin ruumis menetti yhden jäsenensä. Käsi revittiin irti. Enää ei ollut niitä konkreettisia palveluksia, joita juuri tuo ihminen oli tehnyt. Paavali ei siis puhu mistään ylimääräisestä avusta, vaan välttämättömyyksistä seurakunnan elämässä. Jos seurakunta ei auttanut kärsivää, kukaan ei auttanut. Jos johtaja ei johtanut, alkoi mielivalta. Jos rohkaisija ei rohkaissut, menetti seurakunta toivonsa.

Nykyinen maailmantalouden tila voi olla herätysliikeväelle tärkeä herätyskello. Saamme havahtua siihen, että kristillisten järjestöjen työ ei tapahdu ilman rahaa. Siinä on kovasti konkretiaa, jos lähetti pitää kutsua heikon talouden vuoksi pois kentältä tai jos opiskelijatyötä uudella paikkakunnalla ei ole mahdollista aloittaa resurssien puutteessa. Erityisesti nyt opiskelevien nuorien on jo opiskeluaikanaan opeteltava antamista määrätietoisesti. On otettava kynä ja paperia sekä laskettava, minkä verran on 10% kuun tuloista. Sen jälkeen päätetään, mihin kohteisiin tuo raha annetaan.

Mihin katosi talkoohenki?

Jumalan työssä

Meillä Suomessa luterilaisen kirkon kulujen kattamiseksi kerättävä ”jäsenmaksu” otetaan kätevästi verotuksen yhteydessä. Se on monella tavalla toimiva käytäntö. Itsestäni kuitenkin tiedän, että näin en opi seurakunnan konkreettisesti rakentuvan omasta taloudellisesta panoksestani. Joku vuosikymmen takaperin seurakunnan piiristä löytyi vielä laajaa talkoohenkeä ja yhteisen hyvän rakentamista. Yhteisen tekemisen meininki on kuitenkin hiipunut seurakunnissa ja monissa herätysliikkeissä.

Taloudellinen antaminen on eräs tapa osallistua Jumalan työhön. Jumala tekee kyllä työtään tässä maailmassa. Hän antaa sateen ja paisteen, ruoan ja juoman, kengät ja vaatteen, jne. Mutta sinä saat osallistua Jumalan töihin. Antaminen on hengellistä työtä. Se voi tarkoittaa omastaan luopumista. Intian opiskelijalähtyksen työntekijä kertoi sikäläisten opiskelijoiden laittavan rahaa evankeliumin työhön jättämällä silloin tällöin lounaan väliin tai kävelemällä

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmiset eivät tahtoisi antaa myöskin riihikuivaa rahaa hyvään tarkoitukseen. Moni kyllä antaa, kunhan kokee tuen menevän itselleen merkitykselliseen asiaan. Vuohen ostamisesta etiopialaiselle perheelle on vain tullut merkityksellisempää ja läheisempää, kuin kirkon kasvatustyöhön kerättävästä kolehdista.

jyssäys 1/2013 9


bussimatkan. Eräs tähän malliin kasvanut opiskelija tahtoi hyvin palkattuun työhön päästyään antaa tuloistaan paljon yli 10% Jumalan valtakunnan hyväksi.

valtavalla innolla. Ehkä emme ole osanneet arvostaa tällaisia ihmisiä, koska he eivät ole äänessä, eivät opeta eivätkä ehkä edes rukoile rukouspiirissä ääneen.

Ehkä joku kokee yllä esitellyn antamisen ahdistavana ja vaativana. Itse uskon, että mainitut henkilöt itse iloitsevat saadessaan osallistua Jumalan työhön. Kristilliselle yhteisölle on valtavan arvokasta, jos sen keskuudessa on niitä, jotka iloitsevat omastaan antamisesta. Tunnet varmaan sellaisia ihmisiä, jotka mielellään auttavat ystävää hädässä, kokkaavat toisille rentoutuakseen tai keksivät mukavia lahjoja

Luther sanoi Roomalaiskirjeen kommentaarissaan tähän tapaan: Tätä on olla Jumala; ei ottaa, vaan antaa. Antaminen on osa Jumalan olemusta. Kolminaisuuden kesken kukin persoona antaa itsensä täydellisesti toinen toiselleen. Kristuksen työssä Jumala uhrasi kaikkensa meidän hyväksemme. Sinä omistat uskossa kaiken, taivaan ja maan. Mutta jos haluat tehdä muiden hyväksi jotain Jumalan Antti Leinonen

16.2.19.2. Kaukaasian kutsu - kysy mitä vain Nyt tulkitaan AnneRaamatusta Gröhn Antti Leinonen 23.2.26.2. Simson, arvoituksellinen tuomari Tämä on suuri salaisuus Mikaavioliitto Pouke Aki Lautamo 2.3. Aloitti armossa, lopetti lain alla? 5.3. Maailma muuttuu - mitä me Vesateemme? Pöyhtäri Jussi Miettinen 12.3. Jumalalle Apologia -kuuluu puolustanko vai 9.3. Mikä puolostelenko? Ari Savuoja Antti Leinonen

1 0 JYSSÄYS 1/2013

Opiskelijaseurakunnan yhteiset seurat to Sählyä torstaisin klo 21-22 Ritaharjun 14.2. klo 19, Pyhän Luukkaan 9) kappelilla monitoimisalissa (Rita-aukiontie (vastuutahona Körttiopiskelijat) Oulun OPKOn kirkkopyhä su 6.3. Veritas-foorumi Oulujoen kirkossa yliopistolla 11.3. Oulun OPKOn jäsenkokous to 12.3. klo 18 toimistolla Sählyä torstaisin klo 20.30-22 Ritaharjun monitoimisalissa (Rita-aukiontie 9)


jyss채ys 1/2013 1 1

Sarjakuva: Matti Jylh채-Ollila


Olen Miika Vähäkangas ja asustelen täällä Oulussa. Minua pyydettiin kertomaan itsestäni ja kristillisestä uskosta. Olen 34-vuotias ja työssä suomalaisessa rakennusalan yrityksessä, jonka toimialaa ovat kaikenlaiset teollisuuden ja infrastruktuurin projektit sekä kunnossapito. Työni on yleensä muualla kuin Oulussa. Olen tehnyt tätä työtä noin 13 vuotta. Sain kasvaa uskovaisessa kodissa. Raamatun sanaa pidettiin yllä ja opetukset elettiin todeksi parhaan mukaan. Kävin lapsena seurakunnan pyhäkouluissa ja kesäleireillä. Niissä oli aina mukava olla. 12-13-vuotiaana, vieraannuin yhteydestä. Nuori ei aina ymmärrä kaikkea, mitä Raamatussa kerrotaan. Joskus 19-vuotiaana koin voimakasta vetoa hengellisiin asioihin. Kävin seurakunnan kokouksissa vajaan parin vuoden aikana. Maailma kuitenkin veti kunnolla pyörteeseensä. Kävin baareissa ja elin muutenkin elämää, joka ei tuota itselle tai Jumallalle kunniaa. Meni vuosia. Olin paljon ulkomailla töissä ja näin kaikenlaista, mitä Suomessa ei ole. Ajattelin, että kyllä tämä tästä, mutta kun vuodet kuluivat, epätoivo voimistui. Kun olin noin 30, elämä tuntui todella karvaalta ja penseältä. Noihin aikoihin hyvä ystäväni tuli uskoon. Hänen elämänsä muuttui täysin. Ei enää baareja ja muuta tolkutonta elämää. Se rauha näkyi. Kun kävin hänen luonaan, muuttui omakin elämäni. Sain kokea lähimmäisen rakkautta, joka muutti minut. Kun tulin Suomeen, oli hyvä olo ja halu löytää oma seurakuntayhteys, jossa saisin kokea yhteyttä ja kuulla, mitä Jumala haluaa sanoa meille. Siitä lähtien olen käynyt Oulussa seurakunnan tilaisuuksissa, ja välillä OPKOn ja 3K-illoissa. On ollut hyvä olla mukana. Kerran eräs eläkeiässä oleva seurakuntalainen tuli istumaan viereeni, hymyili ja sanoi: "Eikö ole hienoa kulkea Jeesuksen seurassa". En voi minäkään muuta, kuin suositella Jeesus tietä. Se on paras tie, vaikkei Jeesus helppoa tietä luvannutkaan. Monesti vastoinkäymiset kasvattavat luottamaan Häneen. Paras saviastia saadaan ahjon läpi. Jumala haluaa haastaa meidät. Se elämä ei ole tylsää. Jumalalla on meille kaikille tehtävä. Lopuksi: Mitä Jumala ajattelee meistä, 4. Moos. 23:19: "Ei Jumala ole kuin ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että katuisi." Kun Jumala kutsuu yhteyteensä, hän kyllä tietää meidät ja Jeesus rukoilee meidän puolestamme Isän edessä. Silloin on hyvä tehdä matkaa tässä pimeässä ajassa. Siunausta ja kivaa kevään alkua. Miika Vähäkangas

1 2 JYSSÄYS 1/2013


Tammikuussa meillä oli viime vuoden tapaan vain yksi kokonaan oma opiskelijailta. Ensimmäinen ilta 12.1. järjestettiin yhdessä Raamattuopiston kanssa. Vuoden kolmas opiskelijailta puolestaan hoidettiin yhdessä EOn ja 3K:n kera. Molemmissa yhteisilloissa oli paikalla yli 50 henkeä ja meininki oli mukavaa. Tästä eteenpäin kevätkausi jatkuu sitten normaalimmissa, mutta varmisti vähintään yhtä mukavissa merkeissä toimiston tiloissa. Kun katselen tulevan vuoden kalenteria, pää pursuaa monia ajatuksia. Olisi hienoa saada kansainvälistä toimintaa alulle, tavoittavien raamisten starttaamisen näkisin myös tärkeänä. Suunnitelmissa olisi pitää hallitukselle säännöllistä koulutusta. Moniin näistä ideoista sain virikettä myös vuoden viimeisestä työntekijäkokouksesta, johon saapui vieraita Britannian ”OPKOsta”. Syvällisen teologian (esim. kolminaisuusoppi ja Jeesuksen ateriayhteys) pohjalta nouseva, hyvin rakennettu työn kokonaisuus vakuutti. Tammikuun lopulla sain itse käydä opettamassa OPKOn, Kylväjän, Raamattuopiston ja Sansan yhteisellä MiniMissio-kurssilla Enä-Sepässä. Keskustelevaisen ryhmän kanssa kävimme läpi omien lahjojen käyttämistä evankeliumin jakamisessa ystäville. Innostunut keskustelu ja kurssilaisten tekemät oivallukset tekivät hommasta palkitsevaa. Viime Jyssäyksessä mainostin myös MiniMissio Northia. Tämä pohjoisen kurssi on valitettavasti jouduttu perumaan työvoimaresurssien puutteessa. Tätä kirjoitettaessa olemme juuri suunnittelemassa kevään Veritas-foorumia yliopistolle. Nyt näyttää siltä, että 11.3. saamme vieraaksemme filosofian tohtorin Peter Paynen Kaliforniasta. Toiveissa on saada hänelle keskustelukumppani otsikolla: Science, Skepticism and God: Two Views. Samalla olemme pistämässä kasaan paikallista Veritas-työryhmää. 12.3. pidämme puolestaan kevään jäsenkokouksen toimistolla klo 18. Tervetuloa paikalle käsittelemään tärkeitä rekisteröidyn yhdistyksen asioita eli tilinpäätöstä ja toimintakertomusta.

Rukouksiinne jääden Antti

jyssäys 1/2013 1 3


”Tuurilla ne laivatkin seilaa” Emmi Snellman on kotoisin Savon sydämestä Siilinjärveltä. Lukion jälkeen Emmistä tuntui, että pitäisi vaihtaa maisemaa ja päästä pois tutuilta kotikonnuilta. Oulu oli varteenotettava opiskelukaupunki, sillä siellä pystyi opiskelemaan hammaslääketiedettä ja se ei ollut aivan kotipaikkakunnan nurkilla. Lukion jälkeen tie veikin suoraviivaisesti kohti Oulun yliopistoa. Muitakin opiskelupaikkoja aukeni esimerkiksi Helsingistä maa- ja metsätieteellisestä, mutta Oulu houkutti enemmän, koska Emmi oli nähnyt paljon vaivaa pääsykokeiden eteen. Monet tutut olivat olettaneet, että hän olisi jatkanut kotitilan hoitoa tulevaisuudessa, mutta asiat kulkivatkin toista rataa. Ouluun muutto tarkoitti Emmille sitä, että elämä täytyi pala palalta rakentaa alusta uudessa ja vieraassa kaupungissa. Täällä ei asunut ketään ennestään tuttua. Uskovan perheen tyttönä Emmin tie vei nopeasti OPKOlle ja 3K:hon, mistä löytyi helposti ystäviä ja lämmin tunnelma auttoi lähtemään opiskelijailtoihin aina

1 4 JYSSÄYS 1/2013

uudelleen. OPKOn hallituksessakin tuli muutama vuosi vietettyä osoitesihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Kolmas tärkeä yhteisö, mistä löytyi paljon erittäin hyviä ystäviä, oli lääketieteen opiskelijoille suunnattu Henkireikä. ”Suurin siunaus on ollut se, että pääsi sellaiseen yhteyteen. Meitä yhdisti toisiimme usko sekä opiskelut.” Opiskelijaseurakuntien toiminnan lisäksi Emmi soitti Oulun konservatoriolla klassista kitaraa. Soittoharrastus tuli mukana Ouluun Siilinjärven musiikkiopistosta. Musiikki on vieläkin osa Emmin elämää, vaikka kitaratunneilla käynti onkin jo loppunut. ”Musiikin harrastaminen on nykyään enemmän omaksi iloksi soittamista ja laulamista.” Musiikkia on mukava kuunnella ja Emmi tykkää käydä myös konserteissa. Musiikin seurana toinen tärkeä harrastus on hiihto. Vuodessa Emmille kertyy hiihtokilometrejä suurin piirtein 600. ”Isän kanssa parasta tekemistä on käydä hiihtämässä”. Lämpimät perhesuhteet saavat Emmin käymään Siilinjärvellä aika usein. Ouluun muutettua Helsingissä asuvan siskon kanssa tuli puhuttua melkein päivittäin, mutta nykyään ei enää aivan niin usein.


kaikki nyt aivan tuuria ollut vaan johdatustakin oli matkassa. Parin viikon päästä Emmin lukujärjestys näyttää aika tyhjältä joitakin tenttejä lukuun ottamatta. Hammaslääketieteen opinnot ovat loppusuoralla, mutta tulevaisuuden suunnitelmia ei ole vielä lyöty lukkoon. Silti Emmi on hyvin luottavainen, mikä on hänen positiiviselle ja iloiselle luonteelleen tyypillistä. Yksi hänelle tärkeimmistä raamatunkohdista kehottaakin siihen, ettei mistään turhaan murehdittaisi. Kullekin päivälle kuuluu sen omat murheet. ”Asioiden eteen voi tehdä töitä. On silti helpottavaa, ettei tarvitse huolehtia siitä, etteikö minusta pidettäisi huolta.” Se on mahdollisuus, että kaikki ovet ovat avoinna. Ouluun ei ole mahdollista jäädä, koska täällä ei ole työpaikkoja. Näillä näkymin jossakin vaiheessa uusi paikkakunta kutsuu Emmiä aloittamaan uutta vaihetta elämässään.

Saara Kalliopuska Tulevaisuutta ajatellessa Emmillä on hieman samankaltaiset tunnelmat kuin oli lukion loppuessa. ”Tuurilla ne laivatkin seilaa”, hän naurahtaa, mutta jatkaa, ettei

jyssäys 1/2013 1 5


Kiitos

Pyydämme

- että olemme uskossa kaiken omistajia - joululomasta - hyvin alkaneesta kevätkaudesta

- opeta meitä näkemään antamisen tärkeys - siunaa kevätkauden opiskelijailtoja - auta Veritas-foorumin järjestämisessä


Jyssäys 1/2013