Issuu on Google+

2013

Opitaan, osataan ja onnistutaan!


Sisältö Opike.fi ja verkkopalvelut

5

Menetelmä- ja käsikirjat

7

HOJKS 14 Opetus- ja kuntoutusmateriaalit

15

Selkomateriaalit 41 Tikas-tietotekniikka 49 Kommunikoinnin tueksi

51

Tutkimusjulkaisut 53 Aakkosellinen hakemisto

59

Yhteystiedot 64

Opike 2013 Kehitysvammaliiton tuoteluettelo Kuvat: King Rock Production / Marek Sabogal Kannen kuvitus: Riitta Ojala / Oma kirja -kuvitusta Taitto: Birgit Tulla Paino: Solver palvelut Oy, 2013


2


Aapisesta se alkoi Aapinen eli Oma kirja oli ensimmäinen Kehitysvammaliiton julkaisema oppimateriaali. Kirja julkaistiin vuonna 1958, 55 vuotta sitten. Tulin 1980-luvun alussa nuorena harjaantumiskoulun erityisopettajana oppimateriaalisihteeriksi Kehitysvammaliittoon. Tehtäväni oli yksinkertainen: käynnistää oppimateriaalien valmistus harjaantumisopetusta varten. Selkeä tehtävä, jossa oli melkoinen vaikeuskerroin. Ensiksi aloin koota erityisopettajia, jotka olivat halukkaita tekemään oppimateriaaleja. Oli hienoa havaita, että innokkaita tekijöitä löytyi. Seuraavaksi oli selvitettävä mahdollisuudet materiaalien kustantamiseen. Siitä alkoivat vaikeudet. Heti alkuun selvisi, että yksikään kaupallinen kustantaja ei ole kiinnostunut harjaantumisopetuksen oppimateriaalien kustantamisesta. Tarvittiin siis julkista tukea muodossa tai toisessa. Katse kääntyi silloin Ruotsiin, missä erityisopetuksen oppimateriaalien tuotannosta vastasivat oppimateriaalikeskukset. Siispä reppu selkään ja matkalle Uumajaan. Meitä oli reissussa pieni porukka Kehitysvammaliitosta, kouluhallituksesta ja Jyväskylän yliopistosta. Löysin Uumajan oppimateriaalikeskuksesta muun muassa kirjasen, josta käänsin Suomen ensimmäisen selkokirjan Poliisit perässä. Ikosen Oivan kainaloon tarttui varhaiskuntoutusmateriaali Portaat, joka myös taisi olla eräs lähtökohta vaikeavammaisten opetussuunnitelmalle. Tärkein löytömme oli kuitenkin toimiva malli materiaalien tuotantoon. Nyt Suomesta ei puuttunut kuin yksi pikku juttu – raha. Apu löytyi Raha-automaattiyhdistykseltä. Vuonna 1988 käynnistyi Kehitysvammaliiton oppimateriaalikeskus RAY:n tuella. Ja loppu onkin jo historiaa! Oppimateriaalikeskuksesta kehittyi Opike, nykyinen monipuolinen oppimateriaalien kehittäjä ja kustantaja. Enää ei valmisteta oppimateriaaleja vain kehitysvammaisille, vaan Opike palvelee koko erityisopetuksen kenttää varhaiskasvatuksesta aikuisiin. Mitähän uutta saamme seuraavalla 25-vuotiskaudella? Menestystä ja työn iloa Opikkeelle tuleville vuosille!

Pertti Rajala Maakuntajohtaja oto. oppimateriaalisihteeri, evp.

3


Tervetuloa Opike.fi-verkkopalveluumme!

Rekisteröityminen on helppoa

Verkkopalvelussa saat tietoa tuotteistamme, koulutuksistamme ja tapahtumistamme. Voit tutustua opetus- ja kuntoutusmateriaaleihimme sekä halutessasi tilata tuotteita. Verkkopalvelu toimii myös foorumina ajatusten ja osaamisen jakamisessa. Tutustu tuotteisiin -osiossa julkaisut on jaoteltu aihealueidensa mukaisesti. Tuotteisiin liittyvät tulostettavat lisämateriaalit löytyvät myös kätevästi tuotteiden kohdalta. Pääset tutustumaan uutuuksiin ja tulossa oleviin tuotteisiin. Voit selata tuoteluetteloa tai tilata sen postitse. Verkkokaupassa asioiminen on helppoa ja nopeaa. Voit tehdä ostoksesi myös ilman rekisteröitymistä. Jos rekisteröidyt palveluumme, yhteystietosi näkyvät esitäytettyinä tilauksessasi, voit kommentoida tuotteitamme ja pystyt selaamaan omaa tuotteiden hankintahistoriaasi.

Rekisteröityminen verkkopalveluun helpottaa asioimistasi verkkokaupassamme. Rekisteröitymällä palveluun voit myös kommentoida Opikkeen blogikirjoituksia. Pääset myös kätevästi ilmoittautumaan Opikkeen koulutuksiin ja tapahtumiin. Osallistuessasi koulutuksiimme pääset käyttämään uutta Verkko-oppimisympäristöämme, joka toimii osana Opike.fi-verkkopalvelua. Rekisteröityessäsi sinulta pyydetään nimi ja sähköpostiosoite. Voit keksiä haluamasi nimimerkin ja salasanan. Rekisteröidy jo tänään!

Verkostoidu verkossa Kokemusten ja osaamisen jakaminen on nyt entistä helpompaa! Verkkopalvelumme tarjoaa loistavan mahdollisuuden verkostoitua alan ammattilaisten kanssa. Rekisteröitymällä palveluun voit osallistua Keskustele ja vaikuta -sivun teemallisiin keskusteluryhmiin. Keskustelua käydään esimerkiksi oppimateriaaleista ja muista opetusmaailmaa koskevista aiheista. Lisäksi Muu keskustelu -ryhmässä voit nostaa esiin uusia aiheita. Voit käydä keskustelua myös sosiaalisen median kanavillamme. Twitter-tilimme päivitykset näkyvät verkkopalvelun etusivulla uutisvirtana, joten sinun on helppo seurata mitä Opikkeessa tapahtuu. Twitterissä tiedotetaan ajankohtaisista tapahtumistamme sekä tuoteuutuuksista. Seuraamalla Twitteriä ja Facebook-sivuamme pysyt hyvin ajan tasalla myös koulutusten suhteen. Facebook-sivullamme jaamme myös alaa koskevia ajankohtaisia linkkejä ja kuvia Opikkeen tapahtumista. Tuote-esittelyvideoita lisätään Opikkeen omalle Youtube-kanavalle ja sosiaaliseen mediaan. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä Opike-uutiset tiedotuskirje julkaistaan myös verkossa Opike-välilehden alla kohdassa Opike-uutiset. Opike-uutisissa kerrotaan Opikkeen tuotekehitystyöstä ja materiaalituotannosta. Lisäksi tarjolla on tietoa alan ajankohtaisista asioista ja koulutuksista. Pyrimme toiminnassamme käyttäjäkeskeiseen työskentelytapaan ja haluamme tehdä materiaaleja yhdessä käyttäjien kanssa, heidän ääntään kuunnellen. Verkkosivujen kautta toivomme asiakkaiden äänen voimistuvan ja yhteistyön lisääntyvän.

4

Ilmoittaudu koulutukseen Osallistu koulutukseen -osiossa saat tietoa järjestämistämme koulutuksista ja voit ilmoittautua niihin. Osio toimii myös oppimisympäristönä monissa koulutuksissa. Oppimisympäristöön pääsy edellyttää myös kirjautumista palveluumme. Lisäksi tuotteistamme järjestetään ilmaista käyttöopastusta Opikkeen tiloissa Malmilla sekä Opike-päivät, jolloin ovet ovat avoinna opetus- ja kuntoutusmateriaaleista kiinnostuneille. Tarkempia tietoja ajankohdista löydät nettisivuiltamme.


Opike.fi ja verkkopalvelut Kaikkiin Kehitysvammaliiton eri yksiköiden järjestämiin koulutuksiin voit tutustua ja ilmoittautua osoitteessa: http://kehitysvammaliitto.fi/koulutus/konsultointi Mikäli olet kiinnostunut juuri teille räätälöidyistä koulutuksista, tiedustele hintaa ja pyydä tarjous numerosta (09) 3480 9300.

Opikkeen lisäksi Kehitysvammaliitolla on myös muita verkkopalveluja

papunet.net

Papunet Papunet on saavutettava verkkosivusto eri keinoin kommunikoiville ja tietokonetta käyttäville ihmisille. Sivuston kautta tarjotaan myös perheille ja lähi-ihmisille sekä alan ammattilaisille ja opiskelijoille tietoa puhevammaisuudesta ja materiaalia kommunikointiin sekä tiedotetaan puhevammaisten ihmisten oikeuksista ja mahdollisuuksista. Sivustosta löytyy tietoa myös saavutettavien verkkopalveluiden toteuttajille. Papunet-sivustosta löytyy asiaa selkokielellä, blisskielellä ja kuvilla, Pelisivut sekä yleiskieliset Tietoa-, Materiaalia-, Ajankohtaista- ja Saavutettavuussivut. Tietoa- ja Selkosivut on toteutettu myös ruotsiksi ja Pelisivut ruotsiksi sekä englanniksi. Papunet löytyy osoitteesta www.papunet.net.

tikoteekkiverkosto.fi Tikoteekki Tikoteekki-verkoston sivuille on koottu tietoa kommunikoinnin ja tietokoneen käytön apuvälineistä, käyttömahdollisuuksista ja saatavuusperusteista. Sivusto on kohdennettu erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Sivut löytyvät osoitteesta www.tikoteekkiverkosto.fi. Selkokeskus Selkokeskuksen sivuilla esitellään Selkokeskuksen toimintaa ja palveluita sekä selkokoulutuksia. Sivuilla on myös laaja tietopaketti selkokielen teoriasta ja selkojulkaisujen tekemisestä. Selkokeskuksen sivuilla kerrotaan myös selkokirjallisuuden valtiontuesta sekä selkologon hakemisesta. Sivut ovat yleiskieliset. Selkokielellä tietoa löytyy Papunetin selkosivuilta osoitteesta www.papunet.net/selko.

Kaveripiiri Kaveripiirissä voi tavata kavereitaan ja tutustua uusiin ihmisiin verkossa. Se on kehitysvammaisille ja muille oppimisessa, ymmärtämisessä ja kommunikoinnissa tukea tarvitseville, yli 13-vuotiaille nuorille ja aikuisille suunnattu helppokäyttöinen yhteisöpalvelu. Palvelussa kirjoittamista ja lukemista tuetaan kuvilla ja äänellä. Palvelun käyttäjät sitoutuvat selkokielellä ja kuvilla kerrottuihin sääntöihin, ja palvelua valvotaan. Kaveripiiri löytyy osoitteesta www.kaveripiiri.fi.

Tikas – tieto- ja viestintätekniikan taitoja selkokielellä Tikas on erityistä tukea tarvitsevien oppijoiden tieto- ja viestintätekniikkataitojen (TVT) opettamiseen kehitetty pedagoginen koulutusmalli. Sen tavoitteena on tarjota helpompi ja yksilöllisempi tapa oppia TVT-taitoja. Tikas-koulutusmalliin kuuluu mm. opetussuunnitelma, selkokielisiä tietotekniikan oppikirjoja sekä opetushenkilöstölle suunnattua täydennyskoulutusta. Lisää tietoa Tikaksesta löydät osoitteesta www.tikas.fi.

Verneri Kehitysvammaliiton Viestintäyksikkö ylläpitää kehitysvamma-alan Verneri-verkkopalvelua. Sekä yleis- että selkokielistä tietoa sisältävän Vernerin päätavoitteena on kerätä hajallaan oleva tieto ja tarjota keskustelukanava kaikille kehitysvamma-asiasta kiinnostuneille. Yleisenä tavoitteena on tukea kehitysvamma-alan erityisosaamisen säilymistä. Vernerin kohderyhmiä ovat kehitysvammaiset ihmiset, heidän omaisensa, alan työntekijät ja opiskelijat sekä lasta odottavat perheet. Verneri-verkkopalvelu löytyy osoitteesta www.verneri.net. Kevali-kokoelma Kehitysvammaliiton kirjaston Kevali-kokoelma on verkkopalvelu. Kokoelma sisältää viitteitä vammais-/kehitysvammakirjallisuudesta 1970-luvulta nykypäiviin. Kokoelmaan on linkitetty myös verkkoaineistoja. Kaikki viitteet ja aineistot on asiasanoitettu ja osassa on mukana abstrakti ja/tai sisällysluettelo. Kokoelma löytyy osoitteesta www.kehitysvammaliitto.fi/kirjasto/kevali-kokoelma.

5


UUTUUS

ASPERGERIN OIREYHTYMÄ LAPSUUDESTA AIKUISUUTEEN Tony Attwood

2012 399 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-530-0 47 € T 1697

6

Tony Attwood avaa käytännön esimerkkien ja vahvan teoriatiedon vuoropuhelun avulla lukijalle aiempaa syvällisemmän kuvan eri-ikäisten Asperger-henkilöiden käyttäytymisen syistä ja tavoitteista. Hän tuo esille myös Aspergerin oireyhtymään liittyviä vahvuuksia.   Teorioiden selventämiseksi Attwood kertoo useita esimerkkitapauksia oman työuransa varrelta ja antaa useita puheenvuoroja myös Asperger-henkilöille. Kirjan edetessä lukija huomaa, että monet Asperger-henkilöiden kummalliset käytöstavat, motiivit ja ajatukset saavatkin loogisen selityksen ja tuntuvat ymmärrettäviltä. Kirja kuvaa Asperger-henkilöiden elämää lapsuudesta aikuisuuteen saakka. Kirjasta saa monipuolista tietoa eri ikävaiheissa kohdattavista arjen ongelmista ja keinoista selviytyä niistä. Kirjassa kuvataan esimerkiksi, kuinka Asperger-aikuiset kokevat ystävyyssuhteiden, opiskelun, parisuhteen ja työelämän mukanaan tuomat hyödyt ja paineet. Attwood esittelee lukemattomien kuntoutusideoiden ja materiaalien lisäksi useita vinkkejä arjen haastaviin tilanteisiin. Hän korostaa myös lähi-ihmisten oman toiminnan vaikutusta Asperger-henkilön hyvinvointiin.  Teos on kattavin suomenkielinen kuvaus Aspergerin oireyhtymästä ja sen vaikutuksesta henkilön elämään eri ikävaiheissa. Selkeästä kirjasta hyötyvät alan ammattilaiset, Asperger-henkilöt ja heidän lähi-ihmisensä.  


Menetelmä- ja käsikirjat INKLUUSIO Vinkkejä, välineitä ja käytännön neuvoja inklusiivisen ja kaikkia arvostavan kouluympäristön luomiseen

Taskukirja

INKLUUSIO

Niki Elliot – Elaine Doxey – Val Stephenson

Tämä kirjanen on oiva apuväline kaikille, jotka haluavat napakan käsityksen inkluusiosta ja jotka kaipaavat tukea inklusiivisten käytäntöjen kehittämiseen. Kirjan tarkoituksena on kuvata, miten luodaan koulu, jossa hyvällä suunnittelulla ja opetuksella voidaan vastata suureen osaan oppilaiden erityistarpeista. Kirjanen käsittelee aihetta monesta eri näkökulmasta ja antaa vinkkejä käytäntöjen luomiseen, johtamiseen ja käytännön toteutukseen luokkahuoneessa ja koulussa. 2012 117 sivua ISBN 978-951-580-529-4 10 € T 1696

UUTUUS

Vinkkejä, välineitä ja käytännön neuvoja inklusiivisen ja kaikkia arvostavan kouluympäristön luomiseen.

UUTUUS

Niki Elliot, Elaine Doxey ja Val Stephenson

HAASTAVA KÄYTÖS Käytännön neuvoja ja menetelmiä, miten ymmärtää ja käsitellä haastavasti käyttäytyvää lasta. Fintan O’Regan

Taskukirja esittelee käytännönläheisesti haastavan käytöksen syitä, ilmenemismuotoja sekä tapoja puuttua siihen koulussa. Esimerkkitilanteet antavat myös vinkkejä ennaltaehkäistä oppilaan haastavaa käytöstä. Kirjan kirjoittanut Fintan O´Regan on toiminut yli 20 vuotta opettajana Englannissa. Hän on tehnyt monia kirjoja opettamisesta ja oppimisesta. Taskukirjan suomenkielinen laitos sisältää myös hyödyllisiä nettiosoitteita sekä eri häiriöiden (esim. ADHD) ICD 10- ja DSM-IV -tautiluokitukset. 2012 131 sivua ISBN 978-951-580-539-3 10 € T 1698

Tietopokka risarjamme täydentyy vuoden 20 13 aikana, seu raa verkkosivu jamme.

7


Apuvälinekirja

K e h i t y s v a m m a l i i t t o

Anna-Liisa Salminen (toim.)

VAIKEAVAMMAISTEN OPPILAIDEN OPETUS Esiopetuksesta peruskoulun päättymiseen

Merja Hyytiäinen – Leena Kokko – Maiju Mäki – Erja Pietiläinen – Pirkko Virtanen Tämä käsikirja perehdyttää lukijansa vaikeavammaisten oppilaiden opetuksen järjestämiseen. Kirjassa edetään eettisten näkökulmien pohtimisen kautta opetuksen järjestämisen prosessiin, joka alkaa oppilaan esiopetukseen siirtymisestä ja ulottuu aina perusopetuksen päättymiseen saakka. Prosessin eri vaiheita, kuten arviointia, opetuksen suunnittelua ja toteutusta, käsitellään laajasti eri näkökulmista. Kirjaan on koottu tietoa myös arviointi- ja opetusmenetelmistä sekä tietopankki vaikeavammaisten oppilaiden koulutusta koskevista laeista ja säädöksistä. Kirja antaa opetushenkilöstölle, vanhemmille ja muille aiheesta kiinnostuneille monipuolista tietoa vaikeavammaisten oppilaiden opetuksessa huomioitavista asioista. 2009 197 sivua, 2. painos ISBN 978-951-581-478-5 29 € T 1650

8

APUVÄLINEKIRJA

KEHITYSVAMMAISTEN DEMENTIA

Anna-Liisa Salminen (toim.)

Marjaliisa Vahtera

Apuvälinekirja on ainoa kattava apuvälinealan perusteos Suomessa. Uudistuneessa ja päivitetyssä teoksessa eri apuvälinealan asiantuntijat kertovat apuvälinepalveluista ja apuvälinetarpeen arvioinnista. Kirjassa esitellään kuulemisen, näkemisen, kommunikoinnin, liikkumisen, asumisen, työssä käymisen, opiskelemisen, leikkimisen ja harrastamisen apuvälineitä. Lisäksi kirjassa käsitellään proteeseja ja ortooseja sekä tietotekniikan monipuolisia mahdollisuuksia. Siitä voi myös tarkistaa apuvälinepalveluita koskevaa lainsäädäntöä tai etsiä esimerkiksi vapaa-ajan liikkumiseen soveltuvia apuvälineitä. Teos on tarkoitettu apuvälinealan käsikirjaksi. Se on suunnattu sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetustoimen ammattilaisille ja ko. alojen opiskelijoille. Kirjasta hyötyvät myös apuvälineiden tarvitsijat ja heidän lähi-ihmisensä.

Selkeä perusteos kehitysvammaisten ihmisten ikääntymiseen ja dementoitumiseen liittyvistä erityispiirteistä. Kirjassa selvitetään tärkeimpiä dementian syitä, kerrotaan kehitysvammaisten dementian diagnosoinnin ongelmista ja annetaan ohjeita dementoituvan kehitysvammaisen kanssa työskenteleville.

2010, 2. uudistettu painos 249 sivua ISBN 978-951-580-495-2 39 € T 1664

2002 77 sivua, 2. painos ISBN 951-580-337-3 20 € T 1524


Menetelmä- ja käsikirjat

GRAAFINEN KOMMUNIKOINTI Esineet, kuvat ja symbolit puhetta tukevassa ja korvaavassa kommunikoinnissa Boel Heister Trygg

Kirjassa perehdytään laajasti graafisen kommunikoinnin teoriaan, menetelmiin ja käytännön sovellutuksiin. Aiheita ovat mm. graafiset kommunikointikeinot, erilaiset käyttäjäryhmät, vuorovaikutus ja keskustelu gaafisten keinojen avulla ja keskustelukumppaneiden koulutuksen merkitys. Kirjassa käsitellään myös poikkeavin edellytyksin etenevää kielenkehitystä, kielellistä yhteisöllisyyttä, kommunikointiympäristön ja keskustelukumppaneiden merkitystä kielellisenä mallina sekä tarvittavia julkisia toimintaperiaatteita. Kirjan kappaleet muodostavat teoreettisen ja kokemuspohjaisen taustan, joista jokainen päättyy jokapäiväistä työtä koskeviin suosituksiin. 2010 150 sivua ISBN 978-951-580-487-7 37 € T 1660

VOIMAUTTAVA VUOROVAIKUTUS Opas toimintatavan käyttöön Melanie Nind – David Hewett

Oppaassa kerrotaan, miten olla vuorovaikutuksessa ja kommunikoida vaikeasti kehitysvammaisten lasten ja aikuisten kanssa yksinkertaisilla ja toimivilla tavoilla. Kirjoittajat ovat englantilaisia voimauttavan vuorovaikutuksen pioneereja ja johtavia asiantuntijoita. Voimauttava vuorovaikutus on tarkoitettu käytännön käsikirjaksi kaikille, jotka haluavat kehittää vuorovaikutustaitojaan vaikeasti kehitysvammaisten tai autististen ihmisten kanssa. Kirjan mukana olevassa DVD:ssä on esimerkkejä voimauttavan vuorovaikutuksen käytöstä. DVD on tehty Englannissa, ja siinä on suomenkielinen tekstitys. Kirja ja DVD muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka avulla saa käsityksen voimauttavan vuorovaikutuksen perusteista.

VUOROVAIKUTUS Kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin Kaisa Launonen

Mukana DVD-levy

Kirja käsittelee niitä vuorovaikutuksen piirteitä, jotka hallitsevat normaalisti kehittyvien lasten vuorovaikutusta syntymästä siihen vaiheeseen, jossa he alkavat siirtyä puhekielen käyttöön. Varhaista vuorovaikutusta tarkastellaan myös normaalisti etenevän kehityksen näkökulmasta, mutta painopiste on vaikeimmin vammaisten ihmisten vuorovaikutuksessa, sen arvioinnissa ja tukemisessa arjen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen kuntoutuksen keinoin. Kirja on tarkoitettu kaikille niille, jotka kohtaavat varhaisen vuorovaikutuken keinoilla toimivia kumppaneita tai joita varhainen vuorovaikutus kiinnostaa muuten ilmiönä: vanhemmille, hoitajille, opettajille, puheterapeuteille ja muille kuntoutustyöntekijöille sekä eri alojen opiskelijoille.

2011 108 sivua ISBN 978-951-580-516-4 35 € T 1685

2007 176 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-430-3 29 € T 1614

9


JOHDATUS PUHETTA TUKEVAAN JA KORVAAVAAN KOMMUNIKOINTIIN Stephen von Tetzchner – Harald Martinsen

Kirjassa esitellään keskeiset puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointikeinot, niiden tärkeimmät käyttäjäryhmät ja kommunikoinnin apuvälineet. Lisäksi annetaan suuntaviivoja kommunikointijärjestelmän valitsemiseen, kuntoutuksen toteuttamiseen ja kommunikointiympäristön muokkaamiseen. 1998 360 sivua, 3. painos ISBN 951-580-264-4 30 € T 1404

PUHETTA TUKEVAT JA KORVAAVAT KOMMUNIKOINTIMENETELMÄT SUOMESSA Kristina Huuhtanen (toim.)

Uudistetussa kirjassa perehdytään kommunikoinnin merkitykseen, ilmaisukeinoihin ja päämääriin. Puhetta tukevista ja korvaavista kommunikointikeinoista (AAC) esitellään mm. eleilmaisu, tukiviittomat sekä esineillä ja graafisilla merkeillä kommunikointi. Lisäksi tutustutaan viittomakieleen ja sen käyttöön kommunikointitaitojen kehittämisessä. Kirjassa perehdytään myös kommunikoinnin teknisiin apuvälineisiin sekä kommunikoinnin strategioihin, kuten PECSiin ja nopeaan piirroskuvakommunikointiin. Kirjaan on koottu myös useita käyttäjien kokemuksia eri kommunikointikeinoista. Uudistettu laitos 2012 145 sivua ISBN 978-951-580-525-6 32 € T 1693

10

JOKAINEN HETKI ON MAHDOLLISUUS

Katja Vuoti – Katja Burakoff – Kaisa Martikainen Tutkimus OIVA-hankkeen yhteisöllisen työskentelytavan vaikutuksista Tikoteekin OIVA-hankkeessa kehitettyä työskentelytapaa käyttämällä vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten ja työntekijöiden vuorovaikutus vahvistuu. Tulokset kannustavat levittämään työskentelytapaa vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten yhteisöihin ja hyödyntämään sitä myös muissa vaikeimmin puhevammaisille ihmisille palveluja tarjoavissa yhteisöissä. Tutkimus on hyödyllistä luettavaa kaikille vaikeimmin kehitysvammaisten ja puhevammaisten ihmisten yhteisöjen vuorovaikutuksesta ja sen laadun kehittämisestä kiinnostuneille. Verkkojulkaisu www.papunet.net/tikoteekki/oiva


Menetelmä- ja käsikirjat

NÄKÖMONIVAMMAISEN LAPSEN VUOROVAIKUTUKSEN JA KOMMUNIKOINNIN TUKEMINEN Verkkokirjassa on tietoa kommunikoinnin kehityksen tukemisesta, periaatteita näkömonivammaisen lapsen kanssa toimimisesta arjessa ja toiminnallisesta näönkäytöstä. Kirjanen sisältää myös käytännön ohjeita ja vinkkejä kommunikointipassista aistileikkeihin. Julkaisu on tarkoitettu arjen tueksi niin kuntouttajille, hoitajille kuin näkömonivammaisten lasten perheillekin. Verkkojulkaisu www.papunet.net/materiaalia/julkaisut

SELKOKIELI JA VUOROVAIKUTUS

SELKOKIELEN KÄSIKIRJA

Selkokieli ja vuorovaikutus -opas käsittelee puhuttua selkokieltä. Kirjassa tarkastellaan sekä kahdenkeskisiä että ryhmien keskusteluja ja tehdään havaintoja siitä, miten selkokieli näissä keskusteluissa ilmenee. Kirjassa on myös yksityiskohtaiset ja havainnolliset ohjeet selkokielen puhumiseen: niissä neuvotaan, miten omaa puhettaan ja vuorovaikutustaan voi mukauttaa mahdollisimman helpoksi ymmärtää. Oppaan lopussa on lisäksi erilaisten selko- tai muiden ryhmien ohjaajille hyödyllisiä toiminnallisia vinkkejä ja harjoituksia.

Yleistajuinen Selkokielen käsikirja on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita selkoasioista ja haluavat kirjoittaa helposti ymmärrettävää tekstiä. Kirja kertoo muun muassa lukutaidosta ja selkokielen tarpeen syistä, selkokielisistä julkaisuista ja niiden typografiasta sekä selkokieltä kohtaan esitetystä kritiikistä. Käsikirjaan on myös koottu laajat ja havainnolliset selkokielen kirjoitusohjeet. Mukana on lukuisia esimerkkejä ja kokemuksia selkokielen 30-vuotisen taipaleen varrelta.

Johanna Kartio (toim.)

2009 176 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-484-6 30 € T 1659

Hannu Virtanen

2009 207 sivua, 2. uudistettu painos ISBN 978-951-580-527-0 29 € T 1695

11


PÄIVÄKOTI-PORTAAT

Merja Saarela – Erja Pietiläinen (toim.) Päiväkoti-Portaat on suunniteltu päivähoitohenkilökunnan työvälineeksi. Materiaali auttaa havainnoimaan ja arvioimaan 2–6-vuotiaiden lasten omatoimisuutta, motoriikkaa, vuorovaikutusta sekä kognitiivisia ja sosioemotionaalisia taitoja arkipäivän toiminnallisten taitojen omaksumisessa.

PIKKU-PORTAAT – KASVAMAAN Syntymästä kolmevuotiaaksi Merja Saarela (toim.)

Pikku-Portaat -materiaalit on suunniteltu perheen säätelemän varhaiskasvatuksen ja -kuntoutuksen tueksi. Se tarjoaa laaja-alaista tukea varhaiskasvatuksessa ja -kuntoutuksessa niin vanhemmille kuin varhaiskuntoutuksessa mukana oleville ammattilaisille. Mallissa keskitytään vanhempien ja lapsen välisen vuorovaikutussuhteen tukemiseen perheessä ja laajemminkin perheen lähiyhteisössä. Materiaali: • Ekologinen suunnitelma • Kasvun seurantakirjat 1 ja 2 • Koontilomake • Päälomakkeet • Varhaiskuntoutusmallin perusteet • Vuorovaikutuksellinen kasvupaketti • Vuorovaikutus ja päivittäiset toiminnot (4 kirjaa) 1996, 2. painos 96 € T 1257

12

Erillisenä materiaalina on saatavissa: • Ekologinen suunnitelma, 3. painos 18 € T 1259 • Kasvun seurantakirjat 1 ja 2 5 € T 1263 • Koontilomake 2 € T 1260 • Päälomakkeet 3 € T 1261

Kysy Pikku-Portaat ja Päiväkoti-Portaat -koulutusta p. (09) 3480 9350

Materiaali: • Käsikirja • Teemaperustaiset ohjausvinkit • Ryhmäseurantalomakkeisto • Henkilökohtaiset seuranta- ja koontilomakkeet (10 kpl) 2001 3. uudistettu painos 55 € T 1386 Erillisenä materiaalina on saatavissa: • Ryhmäseurantalomakkeisto 9 € T 1433 • Henkilökohtaiset seuranta- ja koontilomakkeet (10 kpl) 14 € T 1434


Menetelmä- ja käsikirjat SULO – KEHITYSVAMMAISTEN SUBJEKTIIVISEN HYVINVOINNIN ASTEIKKO Käsikirja ja lomake Leena Matikka – Petra Nuora

TOIMI Menetelmä psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaamiseen Heikki Seppälä – Markus Sundin

TOIMI on työväline vammaispalvelujen käyttäjän toimintakyvyn tarkasteluun. Sen avulla laaditaan laaja-alainen kuvaus vammaisen henkilön psykososiaalisen toimintakyvyn eri puolista ja tunnistetaan toimintakyvyn vahvuudet ja rajoitukset. Toimintakyvyn vahvuudet kertovat voimavaroista mielekkääksi koettuun elämään. Toimintakyvyn rajoitukset auttavat tunnistamaan toimintoja, joista suoriutumiseen henkilö tarvitsee apua tai tukea. Palveluiden käyttäjä on tässä tarkastelussa itse aktiivisesti mukana. TOIMIn ensisijainen kohderyhmä on vammaispalveluiden asiakkaat, joilla on kehitysvamma. Sen avulla voidaan laatia kuvaus myös muilla tavoin vammaisten henkilöiden toimintakyvystä, ainakin niiden, joilla on puhevamma tai keskushermoston sairaus tai vamma. Sitä voidaan tietyissä tapauksissa käyttää myös mielenterveyskuntoutujien tuen ja palveluiden tarpeen jäsentämiseen. TOIMI soveltuu psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaamiseen yläkouluiästä, viimeistään peruskoulun päättövaiheesta lähtien. 2011 • 35 sivua • 5. painos ISBN 978-951-580-508-9 5 € T 631

Asteikko on tarkoitettu kehitysvammaisten elämänlaadun arviointiin heitä itseään haastattelemalla. Sitä suositellaan käytettäväksi asumispalvelujen laadunarvioinnissa tuomaan esiin kehitysvammaisten kokemukset elämästään. Asteikko koostuu elämänlaadun kahdeksasta osa-alueesta ja myöntyvyysindeksistä. 2007 44 sivua ISBN 978-951-580-423-5 15 € T 617

PSYTO – PSYKOSOSIAALISEN TOIMINTAKYVYN ARVIOINTIASTEIKKO Markku Ojanen – Heikki Seppälä

Kehitysvammaisten psykososiaalisen toimintakyvyn arviointiasteikko on tarkoitettu kehitysvammaisilla ilmenevien psykososiaalisten ongelmien arviointiin. Se perustuu vankkaan tutkimustietoon sekä kehitysvammaisten että psykiatristen potilaiden kuntoutuksesta. Menetelmän avulla kartoitetaan arvioitavan henkilön psyykkiset ja toiminnalliset voimavarat ja niissä ilmenevät puutteet hänen asuin- ja toimintaympäristössään. Kehitysvammaisten psykososiaalisen toimintakyvyn arviointi on julkaistu ensimmäisen kerran 1996. Vuoden 2004 painos on muokattu ja ajanmukaistettu sisällöltään. 2004 Ohjekirja / 56 sivua, lomake / 22 sivua 2. korjattu painos Ohjekirja + 10 kpl lomakkeita ISBN 951-580-391-8 20 € T 606

13


Verkko-HOJKS 2.0 – työkalu vaikeasti vammaisten opetuksen suunnitteluun ja yhteistyöhön Verkko-HOJKS 2.0 helpottaa vaikeimmin vammaisten oppilaiden yksilöllisen opetuksen suunnittelua, seurantaa ja arviointia. Verkko-HOJKSiin tietoa oppilaasta keräävät ja jakavat paitsi opettaja myös muut oppilaan kanssa työskentelevät ammattilaiset ja oppilaan vanhemmat. VerkkoHOJKSin on kehittänyt Opike yhdessä erityisopettajien kanssa. Verkko-HOJKS 2.0 helpottaa opetuksen suunnittelua ja arviointia ja edistää eri ammattihenkilöiden ja perheen välistä yhteistyötä. Käyttökokemusten mukaan Verkko-HOJKS on tehnyt opetuksen suunnittelusta ja arvioinnista entistä johdonmukaisempaa ja helpottanut tiedon kulkua. Verkko-HOJKS on ollut käytössä ympäri Suomea jo vuodesta 2007. Verkko-HOJKS 2.0 on päivitetty vastaamaan uutta perusopetuslakia, ja sen käytettävyyttä on parannettu kentältä saadun palautteen pohjalta. Verkko-HOJKSiin on lisätty kokoustyökalu, johon voidaan kirjata oppilashuoltokokousten muistiot. Uuden Verkko-HOJKSin toimivuutta on parannettu myös lisäämällä kieliversioita. Käyttäjä voi valita suomen, ruotsin tai englannin kielen. Vaikeavammaisille suunniteltu Verkko-HOJKS 2.0 sisältää miltei 500 tavoitelausetta, jotka koskevat eri toiminta-alueita. Arvioinnin kohteena ovat oppimisvalmiudet ja vahvuudet, vuorovaikutustaidot, tiedolliset valmiudet ja päivittäiset taidot. Taitojen kehittymistä arvioidaan 3-portaisella asteikolla: harjoittelee, osaa tuettuna ja osaa. Verkko-HOJKS 2.0 on palvelinpohjainen ohjelma, joka toimii salatussa internetyhteydessä. Käyttäjille on luotu erilaisia valmiita profiileja, joita voi muokata. Ennen HOJKS 2.0 -työkalun käyttöönottoa opettajan on hyvä sopia oppilaan vanhempien kanssa, kenelle annetaan pääsy oppilaan HOJKSiin. Myönnettävät oikeudet ovat joko kommentointioikeudet tai pelkät lukuoikeudet.

Ota Verkko-HOJKS käyttöön oppilaitoksessasi Oppilaitoksella on mahdollisuus tehdä joko koulu- tai kuntakohtainen sopimus Opikkeen kanssa. Aloitushinta määräytyy HOJKS-työkalua käyttävien koulujen, perusopetusryhmien ja oppilasmäärien sekä tarvittavan käyttöönottokoulutuksen mukaan. Jatkovuosina oppilaitos maksaa vuosimaksun, joka perustuu HOJKS-oppilasmäärään. Vuonna 2013 Opikkeessa järjestetään HOJKS-iltapäiviä, joissa opastetaan Verkko-HOJKS 2.0 ‑työkalun käyttöön. Tilaisuudet ovat maksuttomia, ja niihin voi ilmoittautua osoitteessa www.opike.fi/koulutus. Verkko-HOJKS 2.0:n rinnalle on kehitetty yhdessä FAIDD Solutionsin kanssa oppiaineittain yksilöllistetty HOJKS-työkalu. HOJKSin laatimisen lisäksi se soveltuu oppilaille, joilla yksilöllistetään yhtä tai useampaa oppiainetta. Oppilaan taitoja arvioidaan 6-portaisella asteikolla: tutustuu, tunnistaa, tietää, osaa, ymmärtää ja soveltaa.

Käyttäjien kokemuksia Verkko-HOJKSista ”Aiemmin kirjoitimme avustajien kanssa satunnaiset huomiomme paperille, jonka annoimme opettajalle. Nyt löydämme listan arvioitavista asioista sähköisestä HOJKSista ja täytämme huomiomme suoraan järjestelmään.” ”Verkko-HOJKS osallistaa HOJKS-työhön jo ennen kokouksia, ja kokouksissa päästään puhumaan oikeista asioista.” ”Työkalun avulla saan kerättyä, dokumentoitua, jaettua ja arkistoitua tietoa.” ”Verkko-HOJKS nostaa vahvasti esiin oppilaan kehittymässä olevat taidot.” ”Nyt meillä on yhteinen ymmärrys ja näkemys oppilaasta ja hänen taidoistaan.” ”Työnjako ja vastuut ovat täsmentyneet.”

14


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit

ERITYISOPETUKSEN KEINU Erityisopetuksen Keinu on työväline, jonka avulla voidaan käsitellä erityistä tukea tarvitsevan lapsen kokemuksia ja tunteita kouluyhteisössä. Materiaali tarjoaa samalla keinoja kodin ja koulun yhteistyön lujittamiseen. Koulun aikuisille Erityisopetuksen Keinu antaa kotoa saadun palautteen myötä tietoa siitä, mitä erityistä tukea tarvitsevan lapsen mielessä liikkuu, ja esimerkiksi siitä, miten kehittää luokan ilmapiiriä. Kehitysvammaliitto ry, 2011 32 sivua ISBN 978-951-580-514-0 9 € T 1680 Erityisopetuksen Keinu muodostuu kolmesta osasta: 1. Kokemusten keinu sisältää huoltajille jaettavat lomakkeet, jotka opettaja jakaa kotiin huoltajan ja lapsen välistä keskustelua varten. 2. Huolten keinu on lomake, jolla huoltaja voi kertoa opettajalle Kokemusten keinun keskustelussa esiin tulleista mahdollisista huolen aiheista. 3. Ratkaisujen keinu on keskustelu, joka käydään Huolten keinuun kirjattujen asioiden pohjalta. Erityisopetuksen Keinuun liittyvät lomakkeet voi ladata maksutta osoitteesta: www.opike.fi→Tutustu tuotteisiin Suunnittelun taustalla on Kehitysvammaliiton ja Suomen Vanhempainliiton Keinu-työmenetelmä.

KEINU Työmenetelmä oppilaan tunteiden ja kokemusten käsittelyyn sekä kodin ja koulun yhteistyön lujittamiseen Tiina Haaraoja – Anna-Elina Leskelä-Ranta – Niina Palviainen – Sanna leino

Keinu on työkirja lasten kouluun liittyvien kokemusten ja tunteiden käsittelyyn ja kodin ja koulun yhteistyön lujittamiseen. Keinussa on kaksi osaa. Kokemusten keinu sisältää kysymyksiä, joiden avulla lapsi voi tuoda esille omia tuntemuksiaan oppimisympäristöstään ja joiden avulla opettaja saa hyödyllistä tietoa luokkayhteisöstään. Huolten keinu toimii opettajan, lapsen ja vanhemman yhteisen keskustelun jäsentäjänä. Sen avulla vanhempi ja lapsi voivat ottaa opettajan kanssa puheeksi koulunkäyntiin liittyviä huolta herättäviä asioita. Kehitysvammaliitto ry ja Suomen Vanhempainliitto, 2009 21 sivua ISBN 978-951-580-463-1 5 € T 625

15


NÄIN MINÄ OPIN

Niina Palviainen – Tiina Haaraoja – Sanna Leino Näin minä opin -työkirja auttaa lasta tarkastelemaan omaa oppimistaan. Sen avulla lapsi saa tietoa asioista, jotka vaikuttavat hänen oppimiseensa ja löytää itselleen sopivia tapoja opiskella. Työkirja sisältää tehtäviä, jotka liittyvät lapsen opiskeluympäristöön, vireystilaan ja onnistumisen kokemuksiin. Työkirja antaa myös vinkkejä läksyjen tekemiseen.

APUA ARKEEN JA AISTIHÄIRIÖIHIN Ohjeita ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevan lapsen kasvattamisesta Donald Szegda – Erja Hokkanen

Niina Palviainen

Tässä kirjassa tutustutaan käytännönläheisesti sensomotorisiin ongelmiin, kuten aistien yli- ja aliherkkyyteen sekä motoriseen kömpelyyteen. Kirjassa olevien esimerkkien, ohjeiden ja harjoitusvinkkien avulla lukija saa tietoa siitä, mitä sensomotorisilla ongelmilla tarkoitetaan, miten ne ilmenevät ja kuinka niitä voidaan vähentää tai poistaa SeMoCo-harjoituksien avulla. Eri kehonosiin ja taitoalueisiin liittyvät harjoitusesimerkit antavat lukijalle välineitä kokonaisvaltaisen ja yksilöllisen harjoitusohjelman tekemiseen. Sensomotoriikan lisäksi kirjassa perehdytään muihin ihmisen käyttäytymiseen ja elämänlaatuun vaikuttaviin tekijöihin, kuten kommunikointiin, ympäristöön, tukiverkostoon ja hyvinvointiin.

Siirtymä sujumaan alakoulusta yläkouluun on aineisto kolmeen vanhempainiltaan tai vanhempien vertaisryhmien käynnistämiseen. Iltojen teemoina ovat yläkouluun siirtyminen, murrosikäisen elinpiiri ja oppiminen. Työkirja tarjoaa ohjeita ja vinkkejä vanhempainiltojen vetämiseen. Siinä esitellään myös kokemuksia vanhempien vertaisryhmätoiminnasta.

2009 82 sivua, kierresidottu, 2. painos ISBN 978-951-580-477-8 25 € T 1649

Kehitysvammaliitto ry ja Suomen Vanhempainliitto, 2009 • 22 sivua, 3. painos ISBN 978-951-580-464-8 • 5 € • T 623

NÄIN MINÄ OHJAAN OPPIMAAN • Opettajille ja koulunkäyntiavustajille Niina Palviainen – Tiina Haaraoja – Sanna Leino

Näin minä ohjaan oppimaan -opas antaa ohjeita opettajalle ja koulunkäyntiavustajalle Näin minä opin -työkirjan käyttöön. Oppaassa on tehtäviä lasten oppimisen esteiden kartoittamiseen. Siinä on myös vinkkejä siihen, miten opettaja voi tukea lapsia siirtymään alakoulusta yläkouluun. Kehitysvammaliitto ry ja Suomen Vanhempainliitto, 2009 • 15 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-465-5 • 4 € • T 624

SIIRTYMÄ SUJUMAAN ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Kolmen illan malli vanhempainiltoihin tai vanhempien vertaisryhmiin

Kehitysvammaliitto ry ja Suomen Vanhempainliitto, 2009 • 23 sivua • ISBN 978-951-580-462-4 7 € • T 626

16


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit

UUTUUS

AIKARUMPU Lauluja, loruja ja toimintavinkkejä arkeen ja juhlaan Päivi Vannasmaa – Maija Luukkainen 11

12

1

2

3

10

4

9

8

7

6

5

Seuraa verkkosivuiltamme milloin tuote on tilattavissa!

Aikarumpu tutustuttaa käyttäjänsä ajan käsitteeseen aistien käyttöön houkuttelevien laulujen ja lorujen avulla. Kirja etenee vuoden kierron mukaan. Tutuksi tulevat vuorokauden ajat, vuodenajat sekä juhlapyhät ja erilaiset tapahtumat. Juhlista on lyhyt selkokielinen kuvaus, joka helpottaa juhlien merkityksen ja alkuperän ymmärtämistä. Osa lauluista on tarkoitettu kuunneltavaksi tai yhteislauluiksi, toisten laulujen ja lorujen mukana on monenlaisia leikki- ja toimintavinkkejä. Aikarumpu sisältää kirjan lisäksi kaksi cd-levyä. Toisella levyllä kappaleet ovat laulettuina ja toisella instrumentaaliversioina. Jokaisella laululla ja lorulla on oma kuvasymbolinsa, jonka tarkoituksena on tukea ja helpottaa laulun tai lorun tunnistamista ja valitsemista. Laulu- ja lorukuvat on koottu myös materiaalin loppuun yhdeksi kokonaisuudeksi, josta ne voi kätevästi kopioida ja leikata opetuskäyttöön. Laulujen ja lorujen avainsanoista on myös tukiviittomakuvia, jotka helpottavat asioiden ymmärtämistä. Aikarummussa jokainen laulu on kuin pieni tarina, joka opettaa uusia asioita. Levyltä voi kuulla hauskoja, salaperäisiä, jännittäviä ja haikeitakin äänimaailmoja, joten kuuntelethan tarkasti! Selkeät laulut ja lorut soveltuvat varhaiskasvatuksen ja erityisopetuksen materiaaliksi.

MAHARUMPU Lauluja, loruja ja sävelmiä arjen hetkiin Päivi Vannasmaa – Maija Luukkainen

Uudet toiminnalliset laulut ja lorut auttavat lapsia ennakoimaan tulevaa, oppimaan uutta sekä jäsentämään ja rytmittämään omaa toimintaansa. Teemat liittyvät mm. tunteiden ilmaisuun, jumppaamiseen, arjen taitoihin ja rauhoittumiseen. Lauluja ja loruja tukevat toiminta- ja leikki-ideat. Vuorovaikutuksen tueksi lauluista ja loruista on kopioitavat piirroskuvat ja avainsanoista viittomakuvat. Materiaali sisältää kaksi Cd-levyä. Laulettu levy soveltuu esimerkiksi laulujen sanojen harjoitteluvaiheeseen ja instrumentaalilevy opittujen laulujen säestämiseen. Maharumpu soveltuu käytettäväksi erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksessa ja pienten lasten päivähoidossa. Materiaali: • ohjekirja, 116 sivua, piilokierresidottu, 6. painos • 2 CD-levyä 2008 ISBN 978-951-580-438-9 45 € T 1619

17


KADONNUT AVAIN Aistielämyksiä tarjoava musiikkiliikuntaseikkailu Maiju Mäki

Motoriikkaa, aistielämyksiä ja tunnetaitoja tarjoavat liikuntatuokiot houkuttelevat lapset seikkailuun. Lapsista kootaan salainen pelastuspartio, joka lähtee ratkaisemaan apua pyytävien eläimien pulmia. Lapset lähtevät eläinten luokse ja kokevat matkalla elämyksellisen seikkailun. Pulmien aiheita ovat mm. yksinäisyys/pettyminen, pelot/liikennekasvatus, kateus/ystävyys, kuolema/menetykset, kiusaaminen ja varastaminen. Cd-levyn laulut kertaavat ratkaistavaksi saatuja pulmia sekä houkuttelevat jumppaamaan ja rentoutumaan. Ohjekirjassa on tuokiokuvauksien, teoriatiedon ja soveltamisvihjeiden lisäksi oheistehtäviä, kuvia eläimistä sekä kartta kaupungista, jossa eläimet asuvat. Materiaali soveltuu 3–9-vuotiaille lapsille. Tuokiosta hyötyvät erityisesti lapset, jotka tarvitsevat tukea motoriikan, tunnetaitojen, sosiaalisten taitojen, aistien käytön tai aistielämyksien sietämisen kehittymisessä. Lisäksi materiaali toimii työkaluna silloin, kun keskustellaan lasten kanssa esimerkiksi kuolemasta, kiusaamisesta tai ystävyydestä. Materiaali: • ohjekirja, 88 sivua, piilokierresidottu, 4. painos • CD-levy 2009 ISBN 978-951-580-479-2 45 € T 1653

Kyna- ja varitystehtavia

18

mukana Laulujen sanat ja nuotit


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit PULMISTA PAHIN

KKK-HARJOITUSMENETELMÄT

Maiju Mäki

Marianne Knill – Christopher Knill

Kaupunginjohtaja Kaarle Pyyn suurin pelko on käynyt toteen. Tarkoin varjeltu salainen sopimus on varastettu. Lisäksi postinkantaja Kyllikki Kyyhky on kadonnut jäljettömiin. Kaarle Pyy kokoaa pelastuspartion selvittämään pulmista pahinta. Selkokielisessä jännärissä seikkaillaan Kadonneesta avaimesta tutuksi tulleiden eläinhahmojen kanssa tutussa kaupungissa. Tällä kertaa eläimistä kootaan pelastuspartio, ja heidän avukseen värvätään tyttö nimeltä Seela. Seelalla on salainen kyky, josta on apua pulman ratkaisemisessa. Rohkea joukko hiipii syksyiseen yöhön ja joutuu hurjaan seikkailuun. Huumorilla höystetyn jännärin juonesta saavat kiinni myös lukijat, jotka eivät ole käyttäneet Kadonnutta avainta. Kirja sisältää tekstiin liittyviä pedagogisia vinkkejä, joita opettaja tai ohjaaja voi hyödyntää oppilaiden kanssa lukukokemuksen jälkeen. Vinkit löytyvät myös Opikkeen nettisivuilta Pulmista pahin -kirjan esittelysivulta. Sieltä voi myös tulostaa ilmaiseksi kirjan hienoja kuvia ja hyödyntää niitä esimerkiksi ääneen lukemisen aikana.

Kehontuntemus-, kontakti- ja kommunikaatioharjoitukset ohjaavat liikunnallisiin vuorovaikutustilanteisiin musiikin säestämänä. Harjoitukset kannustavat vuorovaikutukseen ja kehon tietoiseen käyttöön sekä antavat monipuolisia aistielämyksiä. Perusohjelmia on neljä ja erikoisohjelmia kaksi; Valmentava ohjelma ja Vaikeasti liikuntavammaisten ohjelma. Ohjelmat ovat haastavuudeltaan ja tavoitteiltaan erilaisia. Materiaali soveltuu käytettäväksi erityisopetuksessa, kuntoutuksessa ja vapaa-aikana. Vuoden 2008 painos on muokattu ja ajanmukaistettu sisällöltään. Materiaali: • ohjekirja, 77 sivua, kierresidottu, 3. uudistettu painos • 2 CD-levyä 2008 ISBN 978-951-580-437-2 60 € T 1618

2011 • 88 sivua, 2. painos 978-951-580-515-7 12 € T 1684

Napsauta itsesi Opikkeen nettisivuille www.opike.fi! Verkkosivuiltamme voit tulostaa ilmaiseksi kuusi pientä selkokielistä tarinaa. Niiden avulla tutustut tarkemmin Pulmista pahimman ja Kadonneen avaimen eläinhahmoihin ja heidän puuhiinsa pienessä kaupungissa ennen Kyllikin kidnappaamista. Tarinat löytyvät Pulmista pahin -kirjan tuote-esittelysivulta.

19


HATTARAHOUSU HAPEROTUKKA

HILJAINEN HYÖNTEINEN

Hattarahousu Haperotukka -musiikkimateriaali vie osallistujansa metsään eri vuodenaikoina. Siellä tavataan Saahinkaisen Samettiviitasta tutut Maahinen ja Keiju sekä tietysti ilkikuriset peikot. Mukana on myös metsän eläimiä ja kasveja. Hattarahousu Haperotukka -ohjekirja sisältää tarinoita, laululeikkejä ja -nuotteja sekä toimintaohjeita kuvalliseen ilmaisuun, liikkeeseen ja rytmityksiin. Kuvallisen ilmaisun ohjeista lähes kaikki voidaan suorittaa myös niiden lasten kanssa, joilla on motorisia vaikeuksia. Materiaali soveltuu käytettäväksi alle kouluikäisten lasten kanssa sekä erityis- tai alkuopetuksessa. Kirja ja äänite myydään erikseen.

Hiljainen Hyönteinen -materiaali perustuu tunteiden ilmaisemiseen ja kokemiseen musiikin, liikkeen ja leikin avulla. Materiaalin avulla voidaan saada esiin myös niitä tunteita, joita on vaikea ilmaista, kuten pelko, suru, ahdistus tai yksinäisyys. On myös tärkeää oppia rentoutumaan, kuuntelemaan ja vain nauttimaan olemisesta. Kirja ja äänite myydään erikseen.

Kehitysvammaliitto ry ja Kalevanpuiston koulu, 2007 102 sivua ISBN 978-951-98487-2-3 Kirja 25 € T 1616 CD-levy 17 € T 1617

Kehitysvammaliitto ry ja Kalevanpuiston koulu, 2003 83 sivua ISBN 951-98487-1-1 Kirja 20 € T 1552 CD-levy 17 € T 1553

SOITA MITÄ NÄET Kuvionuotit opetuksessa ja terapiassa

Markku Kaikkonen – Kaarlo Uusitalo Kuvionuotit on muotoihin ja väreihin perustuva nuottikirjoitusmenetelmä. Kuvionuotti-menetelmää sovelletaan eri terapiamuodoissa sekä kuntoutuksessa ja musiikkikasvatuksessa. Kirjan artikkeleissa esitellään kuvionuottimenetelmän perusteet, erilaiset sovellusalueet sekä niiden syntymiseen vaikuttaneet tekijät. Kirjassa pohditaan myös musiikkitoiminnan merkitystä, ja samalla se on vahva puheenvuoro erityisryhmien musiikinopetuksen puolesta. 2005 168 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-402-0 19 € T 1581

a uoteist Kuvion ri.fi ä ä s li Lue esonaa www.r

20


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit

KUVIONUOTIT 3 KUVIONUOTIT 1

Markku Kaikkonen – Kaarlo Uusitalo Kuvionuoteissa nuotti-informaatio merkitään konkreettisesti käyttäen muotoja ja värejä. Oktaavialat erotellaan neljän eri muodon eli vinoristin, neliön, ympyrän ja kolmion avulla. Sävelen kesto nähdään konkreettisesti nuottikuvasta nuotin pituutena. Soitettava sävel löytyy helposti kirjan mukana tulevien, soittimeen liimattavien kuvionuottitarrojen avulla. Musiikin opiskelun lisäksi menetelmää voidaan hyödyntää laajasti terapiassa ja kuntoutuksessa. Kirja sisältää 63 tuttua laulua lastenlauluista iskelmiin. 1999 120 sivua, piilokierresidottu, 8. tarkistettu painos ISBN 978-951-580-378-8 29 € T 1447

KUVIONUOTIT 2

Markku Kaikkonen – Kaarlo Uusitalo Kuvionuotit 2 on jatkoa Kuvionuotit-kirjalle. Bändisoittoa varten muutamien kappaleiden yhteyteen on liitetty sovitusvinkkejä. Kuvionuottimenetelmä mahdollistaa myös omien laulujen, sävelteosten ja laululeikkien tekemisen sekä niiden muistiin merkitsemisen. Kirja sisältää 66 laulua lastenlauluista iskelmiin. 2002 129 sivua, kierresidottu ISBN 951-580-360-8 29 € T 1528

Markku Kaikkonen – Kaarlo Uusitalo Kirja sisältää aikaisemmin ilmestyneiden kirjojen tapaan lähes 70 laulua, jotka on jaoteltu seuraaviin osiohin: Kansanlaulut ja kotimaa, Lastenlaulut, Ikivihreät ja iskelmät, Hitit ja idolit, Juhlalaulut. Jokaisessa osastossa on helppoja lauluja vasta-alkajille ja haasteellisempia kappaleita jo pidemmälle edenneille. Lisäksi uutuutena Kuvionuotit 3 -kirjassa on värinuoteilla kirjoitettuja lauluja, joiden avulla voi aloittaa perinteisen nuottikuvan opiskelun. Kirjasta löytyy myös materiaalia ja ideoita kuvionuoteilla tehtävää säveltämistä varten. 2009 133 sivua, kierresidottu, 2. painos ISBN 978-951-580-448-8 29 € T 1633

Soittimiin liittyviä kuvionuottitarroja voi ostaa myös erikseen 6 € • T 1449

21


PREP PASS-teoriaan perustuva lukemisvalmiuksien harjaannuttamisohjelma J. P. Das PREP-ohjelman avulla harjaannutetaan lukemisvalmiuksia. PREP-tehtävät kehittävät lukemisessa tarvittavia tiedonkäsittelytaitoja, oman toiminnan suunnittelua ja tarkkaavuutta. Ohjelma soveltuu käytettäväksi niiden lasten, nuorten ja aikuisten kanssa, joilla on oppimisvaikeuksia.

Materiaali:

• käsikirja • 8 erilaista tehtäväkokonaisuutta • tehtävien kirjaimet ja sanalliset osiot pienaakkosin 1998 2. uudistettu painos 470 € T 1362

PREP-päivityspaketti

• käsikirja • kirjaimet ja sanalliset osiot PREP-päivityspaketti pienaakkosin 70 € T 1578 PREP-päivityspaketti suuraakkosin 70 € T 1579 PREP-irtokirjaimet, isot PREP-irtokirjaimet, pienet PREP-ikkunaliuska

5 € 5 € 5 €

T 1541 T 1542 T 1540

2005

Prepin ostajalle mukaan J. P. Dasin Dyslexia & Reading Difficulties -kirja.

Kysy PREP-koulutusta p. (09) 3480 9350

Käsikirjan saa myös erillisenä 2005 136 sivua, kierresidottu ISBN 951-580-397-7 20 € T 1544

22


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit AASINSILTA – MIELIKUVIN ÄÄNTEISIIN Eija Lehtiniemi – Antti Törmänen

Aasinsilta-materiaali tukee 20 äänteen ja niitä vastaavien kirjainten oppimista. Oppiminen tapahtuu mielikuvien avulla, jotka luodaan sekä visuaalisesti kuvin että verbaalisesti äänteiden ja niitä vastaavien kirjainmerkkien syntyyn liittyvien tapahtumien ja lyhyiden runojen avulla. Materiaali on kansiossa, joten tarvittavat osiot voidaan tarvittaessa ottaa pois ja kiinnittää vaikkapa seinälle. Materiaali: • nelivärikuvat hahmoista, joiden avulla luodaan mielikuvat äänteistä ja niitä vastaavista merkeistä • runokortit, joissa on lyhyt äänteeseen liittyvä runo • kalvokuvat kirjaimista • kirjainkortit AASINSILTA PIENAAKKOSIN 2003 2. painos ISBN 951-580-270-9 58 € T 1446

AASINSILTA SUURAAKKOSIN 2003 2. painos ISBN 951-580-362-4 58 € T 1529

TAVUPALAT PIENAAKKOSIN Eija Lehtiniemi

Tavupalojen avulla harjoitellaan lukemisen perustekniikkaa tavuilla ja helpoilla kaksitavuisilla sanoilla. Tavupaloihin sisältyy 25 peliä, jotka vaikeutuvat asteittain. Tavupalojen pelit ovat lukemaan oppimisen toiminnallinen muoto. Materiaalin käyttö perustuu toistoon, ja sen avulla pyritään tavu- ja sanatasoisen lukemisen automatisoimiseen. Pelit soveltuvat alkeisopetuksesta aikuisopetukseen. Materiaali: • ohjekirja • tavupalakortit, numeroidut muovirasiat 2000 2. uudistettu painos 75 € T 1465

23


SALAINEN AAPINEN

Hannele Huovi – Mervi Wäre – Markku Töllinen – Kristiina Louhi – Eija Lehtiniemi Erityisopetukseen tarkoitettu Salainen aapinen on vastaavaa yleisopetuksen Salaista aapista (WSOY) helpompi. Aapisessa on yhdellä sivulla vain vähän tekstiä, ja tekstit vaikeutuvat tavanomaista hitaammin tavu-, sana- ja lausetasolla. Salaisessa aapisessa seikkailee Sisu-kissa yhdessä Samun, Alisan, eläinystäviensä ja Pikku Koneen kanssa. Lukemaan oppimisen ohella he oppivat yhdessä tärkeitä asioita ystävyydestä, tunteista, toisten huomioon ottamisesta ja erilaisuudesta.

SALAINEN AAPINEN Harjoitusvihko 1

Eija Lehtiniemi – Mervi Wäre Kehitysvammaliitto ry ja WSOY, 2001 168 sivua SALAINEN AAPINEN PIENAAKKOSIN 1. painos ISBN 951-580-292-X 17 € T 1484 SALAINEN AAPINEN SUURAAKKOSIN 2. painos ISBN 978-951-580-293-4 17 € T 1485

Harjoitusvihko 1 opettaa sujuvan ja selkeän tavan kirjoittaa niin kirjaimia, tavuja, sanoja kuin lyhyitä lauseitakin. Vihko vaikeutuu Salaisen aapisen mukaisesti, joten se tukee myös lukemaan oppimista. Lukutaito ei ole harjoitusvihkon käytön edellytys, sillä tehtävät on rakennettu niin, että lukutaidoton selviää niistä annettujen vihjeiden perusteella. Harjoitusvihko on saatavissa suuraakkosin ja pienaakkosin. Sekä pien- että suuraakkosversioon sisältyy myös molempien kirjaintyyppien harjoitussivut. Harjoitusvihkoon sisältyy opettajan ohjevihko, mikä on ladattavissa verkosta tuotteen esittelysivuilta. Kehitysvammaliitto ry ja WSOY, 2003 88 sivua HARJOITUSVIHKO 1 PIENAAKKOSIN 5. painos ISBN 978-951-580-372-6 9€ T 1562 HARJOITUSVIHKO 1 SUURAAKKOSIN 6. painos ISBN 978-951-580-371-9 9€ T 1563

24


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit

SALAINEN AAPINEN Opettajan Opas 1

Hannele Huovi – Mervi Wäre – Markku Töllinen – Kristiina Louhi – Eija Lehtiniemi Opettajan opas on nyt saatavana kahden kierresidotun kirjan pakettina. Toinen kirja on opas, joka sisältää sekä opetusvihjeitä että oppimisvalmiuksiin liittyviä harjoituksia ja leikkejä. Toisessa kirjassa on moniste- ja kalvopohjia yhteiseen ja eriyttävään työskentelyyn. Aineisto on kirjassa sekä pien- että suuraakkosin. Oppaassa on neljä eri osaa, joissa esitellään • äidinkielen opetukseen liittyviä yleisiä pedagogisia kysymyksiä (I osa) • aapisen alkujakson opetusvihjeitä ja oppimisvalmiuksiin liittyviä harjoitteita (II osa) • aapisen kirjainjakson opetusvihjeitä, oppimisvalmiusharjoitteita ja kertaustehtäviä (III osa) • aapisen loppuosassa olevan äänteistä tavuihin, sanoihin ja edelleen lyhyihin lauseisiin etenevän jakson pedagogisia perusteluita, opetusvihjeitä ja opetuksen eriyttämismahdollisuuksia (IV osa). Kehitysvammaliitto ja WSOY, 2002 • 2. uudistettu painos 286 sivua ja monisteet, kierresidottu ISBN 978-951-580-334-4 35 € T 1521

SALAINEN AAPINEN SADUT Erityisopetus

Hannele Huovi – selkomukautus Ari sainio

SORMIAAKKOSTARRAT Sormiaakkoset ovat tarra-arkilla, jossa yhden tarran koko on 45 x 55 mm. Tarrat voi kiinnittää esimerkiksi erityisopetuksen Salaisen aapisen kirjainaukeamille tai opettajan itse valmistamiin materiaaleihin. 2 € / arkki

T 1527

Hannele Huovin kirjoittamat sadut muodostavat ehyen, juonellisen kertomuksen erityisopetukseen tarkoitetun Salaisen Aapisen henkilöistä ja tapahtumista. Sadut avaavat lapselle salaisen mielikuvitusmaailman kirjallisuuteen, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Ari Sainio on muokannut sadut helpotetulle kielelle. Satuvihkoon sisältyy myös Nyt juhlitaan -osasto. Kehitysvammaliitto ry ja WSOY, 2001 56 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-344-3 10 € T 1513

25


SALAINEN LUKUKIRJA

Hannele Huovi – Mervi Wäre – Markku Töllinen – Kristiina Louhi – Eija Lehtiniemi Salainen lukukirja on erityisopetukseen mukautettu versio yleisopetuksen Salaisesta lukukirjasta (WSOY). Se on jatkoa erityisopetuksen Salaiselle aapiselle. Salainen lukukirja sisältää tutuksi tulleesta ullakon väestä kertovat tarinat. Leena Lepakon kirjastossa on selkokielistettyjä satuja ja katkelmia helppolukuisista kirjoista sekä tietotekstejä. Juhlaosastossa on luettavaa ja esitettävää kouluvuoden juhlahetkiin. Salainen lukukirja ohjaa tarkastelemaan sanojen, lauseiden ja kokonaisten tekstien merkityksiä. Tekstien lopussa on pohtimista ja keskustelua herättäviä kysymyksiä. Salaisen lukukirjan teksteistä noin puolet on tavutettu kokonaan. Teksteissä on runsaasti toistoa, mikä helpottaa lukemista. Kehitysvammaliitto ry ja WSOY, 2006 166 sivua ISBN 951-580-414-0 19 € T 1594

SALAINEN LUKUKIRJA Harjoitusvihko 2 Sirpa Ahde – Sakari Kilkki

Salaisen lukukirjan Harjoitusvihko 2 on mukautettu versio yleisopetuksen Harjoitusvihkoista 2 a ja 2b (WSOY). Harjoitusvihko palvelee lukemisen ja kirjoittamisen perusvalmiudet hankkineita oppilaita, jotka kuitenkin tarvitsevat erityistukea oppimisen edistymisessä. Harjoitusvihko 2 etenee Salaisen lukukirjan tapaan tavujen ja sanojen hahmottamisen kautta lauseen sisältöä avaaviin tehtäviin. Kirja sisältää yleisopetuksen harjoitusvihkosta mukautettuja ja osin aivan uusia tehtäviä. Harjoitukset rakentuvat selkeille ohjeille ja tehtävätyyppien runsaalle toistolle. Harjoitusvihko 2 seuraa otsikoinniltaan Salaisen lukukirjan mukautettua versiota, joten oppilaan on helppo löytää oikea harjoitus. Aiheet ja sanavarasto liittyvät kiinteästi lukukirjan kertomuksiin. Sisällöllinen yhdenmukaisuus myös yleisopetuksen kirjojen kanssa auttaa opettajaa integroidun erityisoppilaan ohjauksessa. Lämminhenkisessä kuvituksessa seikkailee lukukirjasta tuttu ullakon väki.

26

2009 64 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-474-7 9 € T 1651


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit KIPINÄT – seitsemän helppoa kirjaa hauskoista eläimistä

Eija Lehtiniemi – Mervi Wäre – Antti Törmänen Kipinät-kirjasarja on tarkoitettu etenkin lukemaan opetteleville. Kirjojen helpot tekstit ja hauskat kuvat innostavat lukemaan sarjan ensimmäisen kirjan kannesta kanteen jo silloin, kun lukija tuntee neljä kirjainta ja osaa lukea niistä muodostuvia sanoja. Kirjat vaikeutuvat vähitellen sekä sana- että lausetasolla, mutta vaativinkin kirja edellyttää vain kaksitavuisten sanojen lukemista. Kirjojen iloisuus on tarttuvaa, ja niiden parissa viihtyy taitavakin lukija. Lukuinto syttyy pienestä kipinästä! 2001

Seesam-palkittu

KIPINÄT-SARJA PIENAAKKOSIN (edellyttää suuraakkosten tunnistamista lauseen alussa) ISBN 951-580-294-6 • 4. painos 24 € T 1483 KIPINÄT-SARJA PELKIN PIENAAKKOSIN ISBN 951-580-302-0 24 € T 1509 KIPINÄT-SARJA SUURAAKKOSIN 3. painos ISBN 978-951-580-310-8 24 € T 1510

KET-TU LEN-TÄÄ 1 KETTU LENTÄÄ 2 Leena Kokko

Uusintapainos vanhasta Kettu lentää -kansiomateriaalista. Kirja sisältää 26 selkokielistä kansansatua, tavutettuna tai tavuttamattomana. Tekstit ovat suuraakkosin. Jokaisessa sadussa on väritettävä kuva ja satuun liittyviä kysymyksiä. Materiaalia on lupa kopioida opetustarkoitukseen. 1994 119 sivua, kierresidottu, 3. painos

KET-TU LEN-TÄÄ 1

ISBN 978-951-580-062-6 19 € T 1625

KETTU LENTÄÄ 2

ISBN 978-951-580-476-1 19 € T 1626

27


TAITO-TIVOLI Maiju Mäki

Taito-tivolin tussitaulut on suunniteltu kynän käytön, visuaalisen hahmottamisen ja saksilla leikkaamisen harjoitteluun. Jokaisesta teemasta on oma taulusarjansa, joka sisältää kaksitoista aiheeseen liittyvää tehtävää. Tehtävät alkavat perusharjoituksista ja vaikeutuvat loppua kohden. Taulujen pedagogiseen hyödyntämiseen on vinkkejä mukana tulevassa opettajan vihjevihkossa. Jokaiseen taulusarjaan kuuluu myös oma kertaava harjoitustaulu sekä diplomi, jotka opettaja voi kopioida oppilaalle. Kynän käytön ja visuaalisen hahmottamisen tauluihin kirjoitetaan valkotaulutusseilla, joiden jäljen voi pyyhkiä valkotaulusienellä, kuivalla kankaalla tai talouspaperilla. Saksilla leikkaamisen taulut on tarkoitettu kopioitaviksi. Taito-tivoli -tussitaulut on suunniteltu erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tarpeisiin. Tauluja voidaan käyttää oheismateriaalina luokassa tavallisen oppikirjapainotteisen työskentelyn yhteydessä, tukiopetuksessa tai pienryhmäopetuksessa. Taulusarjoja myydään erikseen tai pakettina. Kolmen sarjan pakettiin sisältyy yksi valkotaulutussipaketti (4 eri väriä).

28

TAITO-TIVOLI -paketti ISBN 65 €

978-951-580-513-3 T 1679


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit SAKSILLA LEIKKAAMINEN

Kopioitavissa tauluissa harjoitellaan saksilla leikkaamisen alkeita kaarien, kulmien, kujien ja hahmojen leikkaamisen muodossa. Tauluihin ei voi piirtää valkotaulutusseilla. ISBN 25 €

978-951-580-512-6 T 1678

KYNÄN KÄYTTÖ

Tussitauluissa harjoitellaan kynällä kulkemista, muotojen piirtämistä ja erilaisten kuvioiden ja muotojen jatkamista. Samalla harjoitellaan katseella seuraamista sekä muotojen tunnistamista ja hahmottamista. Sisältää valkotaulutussipaketin (4 väriä). ISBN 25 €

978-951-580-510-2 T 1676

VISUAALINEN HAHMOTTAMINEN

Tussitauluissa harjoitellaan mm. kehon hahmottamista, muodon pysyvyyttä, esine–tausta-erottelua, suuntia, yksityiskohtien löytämistä kokonaisuudesta ja tehtäviin liittyviä käsitteitä. Sisältää valkotaulutussipaketin (4 väriä). ISBN 25 €

978-951-580-511-9 T 1677

illa n pelisivu s Papuneti ö y n! ii m v tä tu s h ste Tutu ja Piirustu in ih le e t p li e Pala unet.net/p www.pap

29


SIRKUS SATA – MATEMATIIKAN TUSSITAULUT Sakari Kilkki

Sirkus Sata – Matematiikan tussitaulut on kokonaisuus, joka soveltuu yksilö-, pari- ja pienryhmätyöskentelyyn, kun harjoitellaan matematiikan perustaitoja. Pääpaino on lukumäärän ja sitä vastaavan numerosymbolin ymmärtämisessä, lukualueiden opettelussa sekä peruslaskutoimitusten varmentamisessa. Taulut ovat muovipintaisia kaksisivuisia arkkeja, joihin kirjoitetaan ja tehdään merkintöjä valkotaulutyöskentelyyn tarkoitetuilla vesiliukoisilla tusseilla. Kirjoitusjäljen voi pyyhkiä helposti valkotaulusienellä, kankaalla tai vaikkapa paperipyyhkeellä. Taulujen käytössä on tärkeää vuorovaikutus opettajan ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden välillä. Kaikissa neljässä taulukansiossa on mukana opettajan vihjevihko, joka sisältää erilaisia ohjeita ja vaihtoehtoisia ideoita hyödyntää tauluja oppilaan tai oppilasryhmän kanssa. Jokaiseen taulusarjaan kuuluu myös oma kertaava harjoitus sekä Diplomi, jotka opettaja voi kopioida oppilaalle. Sarjat voi hankkia joko pakettina tai ostaa erikseen. Kukin sarja sisältää yhden valkotaulutussipaketin (4 väriä). Paketti sisältää kahdet tussit.

–PAKETTI ISBN 978-951-580-507-2 90 € T 1669

30


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit

LUVUT TUTUIKSI

Tussitauluissa opetellaan lukumääriä ja numerosymboleja alueella 0–10. ISBN 978-951-580-503-4 25 € T 1670

PLUSSIA JA MIINUKSIA

Tussitaulujen aiheena ovat 0–10 lukualueen laskutoimitukset. ISBN 978-951-580-504-1 25 € T 1671

LUKUJEN PAIKKOJA

Tussitauluissa käsitellään lukualuetta 0–100. ISBN 978-951-580-505-8 25 € T 1672

MITTAUKSIA

Tussitaulujen avulla harjoitellaan muun muassa erilaisia muotoja ja mittauksia sekä niihin liittyviä laskutoimituksia. ISBN 978-951-580-506-5 25 € T 1673

31


ARKIMATIKKAA Riitta-Liisa Göös – Iiris Laitinen Arkimatikkaa-kokonaisuus on suunniteltu erityisopiskelijoille, jotka opiskelevat joko valmentavassa tai ammatillisessa koulutuksessa. Materiaali soveltuu osin myös peruskoulun yksilöllistettyyn opetukseen ja muuten erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Arkimatikan osat ovat Tilavuus, Paino, Pituus, Raha ja Aika sekä perustaitoja varmentava Tukimateriaali. Osat on jaettu kuuteen eri kirjaseen. Sisällössä keskitytään arjessa, kuten ruoanlaitossa tai rahankäytössä, tarvittaviin tavallisiin matemaattisiin taitoihin. Kukin kirja sisältää opetus- ja tehtäväsivuja. Aineistossa käytetään selkokieltä ja paljon kuvia havainnollistamaan opeteltavaa asiaa. Kirjasten alussa ovat osan tavoitteet sekä itse-arviointitehtävä, jolla opiskelija voi arvioida omia taitojaan kyseisestä aihealueesta. Kirjat myydään pakettina, niitä ei ole saatavissa erikseen. Materiaali on vapaasti kopioitavissa opetuskäyttöön!

6 kirjan paketti: Raha, Tilavuus, Pituus, Paino, Aika ja Tukimateriaali 2009, kierresidottu, 3. painos ISBN 978-951-580-473-0 95 € T 1638

32


UUTUUS

PÄ I V ÄN

SE ÄÄ LV

PÄIVÄNSELVÄÄ • FYSIIKKA JA KEMIA Maria Sjöblom

Päivänselvää – Fysiikka ja kemia on suunniteltu yksilöllistetyn oppimäärän mukaan opiskeleville tai muuta erityistä tukea tarvitseville peruskoulun oppilaille. Kirja käsittelee fysiikan ja kemian aineita ja ilmiöitä, jotka ovat lähellä oppilaan arkielämää. Materiaali koostuu opettajalle suunnatuista tietosivuista ja vinkeistä sekä selkokielisistä oppilaan sivuista. Kirja sisältää runsaasti ohjeita erilaisiin kokeisiin, joiden avulla fysiikka ja kemia konkretisoituvat oppilaalle. Kaikki oppilaan sivut sekä kokeet ovat monistettavaa aineistoa. Kirjan jaksoja ovat Vesi, Magnetismi, Sähkö, Ilma, Tekniikka, Erilaiset aineet, Arkipäivän kemiaa sekä Geologia. Verkosta, kirjan esittelysivulta ladattavia maksuttomia lisämateriaaleja ovat Optiikka, Akustiikka ja Sää sekä kaikkien jaksojen kokeisiin liittyvät valokuvat. Materiaalista on olemassa myös kuvatuettuja sivuja. Niitä voi tarkastella osoitteessa www.papunet.net/kuva/fysiikkaa_ja_kemiaa 2012 • 161 sivua • ISBN 978-951-580-534-8 • 65 € • T 1699

PÄIVÄNSELVÄÄ • YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Maria Sjöblom

Päivänselvää – Ympäristö- ja luonnontieto on suunniteltu yksilöllistetyn oppimäärän mukaan opiskeleville tai muuta erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Materiaali muodostuu yleiskielisistä opettajan ohjeista, oppilaan selkokielisistä tekstikappaleista, tehtävistä sekä erilaisista kuvista. Kokonaisuus sisältää yhteensä 11 lukua. Opettajan sivuilla on esitetty kyseiseen lukuun liittyviä opiskelun tavoitteita sekä ideoita ja pedagogisia vinkkejä aiheen havainnollistamiseksi. Jokaisen luvun Oppilaan sivut ovat kopioitavissa oppilaalle. Luvut seuraavat väljästi vuodenaikojen kulkua. Tekstin, kuvien ja piirrosten yhteydessä on aiheeseen liittyviä tehtäviä, jotka voivat olla kysymyksiä, piirrostehtäviä tai kokeita. Päivänselvää-sarja kannustaakin tutkivien ja kokeilevien työtapojen käyttöön. Tehtävät on valittu niin, että ne tukevat oppimista ja herättävät keskustelua sekä kiinnostusta ympäristö- ja luonnontietoa kohtaan. Verkosta, kirjan esittelysivulta ladattavia maksuttomia lukuja ovat Ihminen, Liikenne, Maatila, Rakentaminen, Lemmikkieläimiä, Puiston eläimiä sekä Saamelaisten maailma. 2013 • 193 sivua • ISBN 978-951-580-540-9 • 65 € • T 1703

33


OPIN LUONNOSTA Opin luonnosta on innostava korttipeli, jossa opetellaan tunnistamaan erilaisten elinympäristöjen eläin- ja kasvilajeja. Samalla peli harjoittaa sanantunnistuksen, luetun ymmärtämisen ja ääneen lukemisen taitoja. Peli tutustuttaa leikinomaisella tavalla biologiseen peruskäsitteistöön. Peliä voi pelata usealla eri tavalla: ryhmässä, joukkueittain, pareittain tai yksin. Pelissä on kaunis ja perinteikäs nelivärinen piirroskuvitus. Yhteen korttisarjaan kuuluu 40 kuvakorttia ja 40 tekstikorttia. Pelin tarkoituksena on kerätä kortteja pareiksi tunnistamalla, mikä kuva ja teksti liittyvät samaan eläimeen tai kasviin. Pelit voi hankkia pakettina tai ostaa erikseen.

Pelikortteja on kolme eri aihealuetta: • METSÄ • KAUPUNKI • JÄRVI JA MERI METSÄ 15 € T 1642 KAUPUNKI 15 € T 1640

JÄRVI JA MERI 15 € T 1641

OPIN LUONNOSTA -PELIPAKETTI 40 € T 1639

2009

34


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit AIKOJEN ALUSTA NYKYAIKAAN Pertti Rajala

Kirja kertoo yhteisen maailmamme historiasta ymmärrettävällä selkokielellä. Kirjan aikamatka alkaa esihistoriasta ja jatkuu siitä vanhaan aikaan, keskiaikaan ja nykyaikaan. Perustekstin ohessa kirjassa on tietolaatikoita, joissa on pähkinänkuoressa lisätietoa historiaan jääneistä tunnetuista ilmiöistä, sanonnoista tai henkilöistä. Lisäksi jokaisen osion lopussa on tiivistelmä Ajan kulku, jossa esitetään historian tapahtumat aikajanalla. Nämä osiot tuovat kirjalle uusia sovellusmahdollisuuksia oppimateriaalina. Upea ja havainnollinen nelivärikuvitus tukee tekstiä ja vie aikamatkalle myös sellaiset lukijat, joiden lukutaito on rajallinen. 2008 158 sivua, 3. painos ISBN 978-951-580-439-6 32 € T 1630

at lkaissut kirj Lärum on ju elisenä ruotsinki HISTORIA • FINLANDS S TILL NUTID ER ÅLD • FRÅN STEN

Voit täydentää historiamateriaaleja Selkokirjoista löytyvällä Suuria suomalaisia -sarjalla.

SUOMEN HISTORIA Pertti Rajala

Kirjassa käsitellään Suomen historiaa muinaisuudessa, Ruotsin vallan aikana, Venäjän vallan aikana ja itsenäisyyden aikana. Historia ulottuu nykyaikaan asti. Runsas valokuvakuvitus. 1992 • 119 sivua, 5. painos • ISBN 978-951-580-327-6 19 € T 1490

MITEN ENNEN ELETTIIN Lea Koski – Liisa Nykänen

Uusintapainos vanhasta kansiomateriaalista. Kirjassa käsitellään käytännönläheisesti 13 eri teemaa entisaikojen elämästä; esim. sukupuu, asuminen, työ, ammatit, pukeutuminen, kaupankäynti ja liikkuminen. Kirja sisältää teemakohtaiset opettajan ohjeet ja oppilaalle kopioitavat tehtäväsivut. 1993 • 226 sivua, kierresidottu, 6. tarkistettu painos • ISBN 978-951-580-095-4 25 € T 1624

35


YHTEISKUNTA-sarja Yhteiskunta-sarja on viidestä eri kirjasta muodostuva kokonaisuus. Se antaa lukijalle tiiviin mutta kattavan kuvan suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta sekä Suomen kansalaisen erilaisista oikeuksista ja velvollisuuksista. Sarjan osat ovat Perhe ja hyvinvointi, Oikeusvaltio Suomi, Raha ja talous, Valta ja vaikuttaminen sekä Työelämän aakkoset. Teksti ja kuvitus lähestyvät aiheita pääsääntöisesti nuoren henkilön näkökulmasta. Selkokielellä kirjoitettu Yhteiskunta rakentuu perusopetuksen yhteiskuntaopin opetussuunnitelman sisällöille. Sarja soveltuu myös ammatilliseen erityisopetukseen sekä maahanmuuttajien koulutukseen. Keskeiset käsitteet selitetään selkokielen periaatteiden mukaan. Jokainen kirja sisältää harjoitustehtäviä sekä käsitellyn luvun kertaamiseen että myös yhteisen keskustelun pohjaksi.

YHTEISKUNTA-SARJA 1-5 ISBN 978-951-580-524-9 59 € T 1688

Lärum on julkaissut kirjat ruotsinkielisenä Familj och välfärd • Rättsstaten Finland • Pengar och ekonomi • Makt och påverkan • Arbetslivets ABC

Yhteiskunta 1 PERHE JA HYVINVOINTI Mats Österback

Yhteiskunta-kirjasarjan ensimmäinen osa Perhe ja hyvinvointi kertoo muun muassa avioliitosta, perheen perustamisesta ja lapsista, yhteiskunnan tuesta eri elämänvaiheissa sekä läheisen kuolemaan liittyvistä käytännön asioista. Kirja käsittelee myös Suomea erilaista kulttuuritaustaa edustavien ihmisryhmien asuinpaikkana. 2011 • 48 sivua, 2. painos • ISBN 978-951-580-496-9 13 € T 1668

Yhteiskunta 2 OIKEUSVALTIO SUOMI Mats Österback

Oikeusvaltio Suomi esittelee Suomessa asuvan henkilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Kirjassa käydään myös läpi, mitä lait ovat, ja minkälaisia seurauksia voi tulla niiden rikkomisesta. Kahdessa viimeisessä luvussa käsitellään lisäksi liikenteen sääntöjä sekä sitä, millaisia maamme puolustamiseen liittyviä velvollisuuksia suomalaisella on. 2011 • 44 sivua, 2. painos • ISBN 978-951-580-497-6 13 € T 1675

36


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit Yhteiskunta 3 RAHA JA TALOUS Mats Österback

Raha ja talous -kirjassa kerrotaan taloudenpidon perusteista yksilön, yrityselämän sekä kansantalouden näkökulmasta. Kirjassa käydään läpi, miten henkilö voi suunnitella omaa talouttaan esimerkiksi tekemällä budjetin. Lukija saa tietoa, miten voi hankkia ensimmäisen oman asunnon sekä säästää rahaa eri tavoin. Raha ja talous käsittelee myös kuluttajan oikeuksia ja velvollisuuksia tavaroiden tai palveluiden ostajana. 2011 • 51 sivua ISBN 978-951-580-498-3 13 € T 1690

YHTEISKUNTA 1–5 • Verkkotehtävät

Yhteiskunta 4 VALTA JA VAIKUTTAMINEN Mats Österback

Valta ja vaikuttaminen -kirjassa käsitellään Suomen kansalaisen eri mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Lukija saa tietoa esimerkiksi vaaleista sekä kuntien ja eduskunnan tehtävistä. Kirja kertoo myös Euroopan unionin toiminnasta ja Suomesta EU:n jäsenenä. 2012 • 39 sivua ISBN 978-951-580-499-0 13 € T 1691

Yhteiskunta 5 TYÖELÄMÄN AAKKOSET

Mari Elomäki – Sakari Kilkki – Mats Österback Työelämän aakkoset sisältää monipuolista työpaikan hakemiseen ja työn tekemiseen liittyvää tietoa. Kirja pyrkii käsittelemään asioita konkreettisesti ja erityisesti nuoren työntekijän näkökulmasta. Työelämän aakkosten liitteinä ovat lisäksi mallit työhakemuksen ja CV:n laatimista varten sekä työelämän käsitteitä sisältävä sanasto. 2011 • 48 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-500-3 13 € T 1689

UUTTA

Verkkosivusto on sovellus, jonka avulla voi kerrata ja syventää Yhteiskunta-kirjasarjasta opiskeltuja tietoja. Sarjan jokaiseen osaan on oma selkokielinen tehtäväpakettinsa. Vastattuaan kysymyksiin opiskelija saa palautteen ja yhteenvedon antamistaan vastauksista. Helppokäyttöiseen sovellukseen pääsee Opikkeen verkkokaupassa Yhteiskunta-kirjasarjan tuotesivuilla olevasta linkistä. Verkkotehtäviä voi käyttää maksutta. Tehtävät löytyvät nettisivuiltamme kirjojen tuote-esittelysivuilta.

37


KOKATEN • Keittokoulu 1 HERKUTELLEN • Keittokoulu 2 Risto Kuitunen – Heidi Norrby – Terttu Sirkiä Kirjat on kuvitettu piirroksin, joissa vaihe vaiheelta ohjataan ruokien valmistus. Ohjeet löytyvät myös kirjallisessa muodossa sekä nelivärikuvat kunkin reseptin tarveaineista. Kirjojen alussa käsitellään puhtautta, lieden ja uunin käyttöä, kasvisten käsittelyä, työvälineitä, päivän aterioita, pöytätapoja, kattauksia sekä lautasliinan taittelumalleja. Kirjat myydään pakettina, niitä ei ole saatavana erikseen. 2000 • 5. painos, kierresidottu ISBN 978-951-580-488-4 Yhteishinta: 47 € T 1459 KOKATEN Keittokoulu 1 sisältää salaatit, kasvisruoat, keitot, kala- ja liharuoat. Reseptejä on yhteensä 40. HERKUTELLEN Keittokoulu 2 sisältää ruokaleivät ja hiivataikinat, kakut, tortut ja pikkuleivät, jälkiruoat, pikkuruoat, juomat sekä juhlatarjottavat. Reseptejä on yhteensä 32.

KATTAUSALUSTA

Lisää reseptejä löytyy verkosta: www.papunet.net/materiaalia/ toimintaohjeet

Muovinen alusta soveltuu pöydän kattamisen harjoittelun lisäksi myös käsitteiden ja muistin harjoitusvälineeksi.

Papunetin sivuilla voi myös pelata Papumarket-peliä ja harjoitella kaupassakäyntiä: www.papunet.net/pelit/papumarket

P. Kurtto

1993 9€ T 1071

38


Opetus- ja kuntoutusmateriaalit PEILI – LAUTAPELI Sakari Kilkki

Mitä tarkoittaa luotettava? Mitä sanot työhaastattelussa? Nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitettu lautapeli sisältää yli 130 tehtäväkorttia elämän eri tilanteisiin. Keksimällä oikean vastauksen esitettyihin tehtäviin pelaaja saa palkintopokaalin, joita nopeimmin keräävä voittaa pelin. Peli perustuu Peili-ohjelman teemoihin, mutta peliä voivat pelata myös ne, jotka eivät ole osallistuneet ohjelmaan. 2–6 pelaajaa ja tuomari.

PEILI – OHJAAJAN OPAS

PEILI – OSALLISTUJAN TEHTÄVÄVIHKO

Peili-ohjelman tavoitteena on minäkuvan kehittäminen, itsetietoisuuden lisääminen ja sosialisaation tukeminen. Se on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille, joilla voi olla erilaisia oppimisen vaikeuksia. Peilin ohjaajan opas sisältää monipuoliset toimintaohjeet 35 ryhmätapaamiseen.

Tehtävävihko sisältää kertaavaa ja syventävää materiaalia henkilöille, jotka osallistuvat minäkuvan ja itsetietoisuuden kehittämiseen tähtäävään Peili-ohjelmaan. Vihkossa on 33 tehtävää. Jokaisen teemakokonaisuuden aloittaa orientoiva tehtävä, jossa osallistujat voivat valita omat tavoitteensa seuraavan teeman ajaksi. Tehtäviä on kahden vaikeustason mukaisesti: itsenäisesti lukeville ja niille, joille lukeminen tuottaa vaikeuksia.

Jelena Vähäkuopus – Sakari Kilkki

2008 95 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-433-4 25 € T 1665

PEILI – TARINAT Selkokielinen vihko sisältää kehystarinoita, joilla voi pohjustaa ja elävöittää Peili-ohjelman kokousten aihepiirien käsittelyä. Tarinoista osa on kehitysvammaisten omia kertomuksia eri elämänalueilta, osa selkokielisiä tietotekstejä. 2008 71 sivua ISBN 978-951-580-444-0 10 € T 1666

2007 38 €

T 1620

Sakari Kilkki

2008 4. tarkistettu painos 60 sivua ISBN 978-951-580-443-3 10 € T 1628

PEILARI – KORTTIPELI Sakari Kilkki

Sadan kortin hauska ja helppo seurapeli. Pelaajien tehtävänä on miettiä, miten he suhtautuvat kortissa esitettyyn väitteeseen tai tapaan toimia elämän eri tilanteissa. Pelaaja voi olla samaa tai eri mieltä kuin mitä kortissa lukee, tai jättää vastaamatta. Peilaria voidaan pelata voittoon asti tai vain käyttää mukavaan yhteiseen opetteluun. 2–5 pelaajalle, eri pelitapoja. 2008 29 €

T 1622

PEILI-PAKETTI

Pakettiin kuuluvat Peili-ohjaajan opas Osallistujan tehtävävihko 2011 Tarinat-vihko 65 € T 1667 Peili-lautapeli.

39


HAAVEITA JA HALUJA Selkokielisiä tarinoita seksuaalisuudesta Satu Hyttinen

Materiaalin tarkoituksena on auttaa keskustelemaan seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista. Kirja sisältää 30 lyhyttä, selkokielistä tarinaa, joihin nuoren lukijan on helppo samastua: mitä itse tekisin, jos olisin tuossa tilanteessa? Tarinat käsittelevät mm. seurustelua, eroamista, seksuaaliterveyttä, hetero- ja homoseksuaalisuutta sekä perheen perustamista. Tarinoiden yhteydessä on Pohdittavaksi-osio, jossa on kysymyksiä yhdessä mietittäväksi. Materiaalin upea anime-tyylinen kuvitus elävöittää tarinoita ja tukee niiden ymmärtämistä. Materiaali on erinomainen väline seksuaaliopetukseen ja sopii hyvin myös koteihin keskustelun tueksi. Tarinoiden toimivuus on testattu mm. kehitysvammaisten ja autismin kirjoon kuuluvien nuorten ryhmissä. 2009 • 76 sivua, kierresidottu, 3. painos ISBN 978-951-580-475-4 19 € T 1654

40

KAHDEN

ANTIN JA TIMON PUHTAUSMATKA

Pertti Rajala – Mari Elomäki

Sirpa Palokari

Kirja kertoo läheisyyteen ja seksiin liittyvistä asioista selkokielellä. Mukana on tietoa mm. rakastumisesta, mieheksi ja naiseksi kypsymisestä, raskaudesta, ehkäisystä ja seksuaalisuuden eri muodoista. Kirjassa kerrotaan myös, millaista vastuuta ja mahdollisia riskejä seksiin voi liittyä.

Lähde Antin ja Timon kanssa hauskalle puhtausmatkalle! Saat samalla neuvoja, miten huolehdit itsestäsi ja henkilökohtaisesta hygieniasta. Opastusta annetaan vartalon, kasvojen, parran, hiusten, jalkojen, käsien ja hampaiden hoitoon sekä pukeutumiseen. Jokaisen luvun jälkeen on kysymyksiä keskustelun virittämiseksi. Hauskat nelivärikuvat tukevat tekstiä.

2008 32 sivua, 3. uudistettu painos ISBN 978-951-580-454-9 9€ T 1635

2002 54 sivua, 3. painos ISBN 978-951-580-339-9 20 € T 1525


Selkomateriaalit

MUUMIPEIKKO JA NÄKYMÄTÖN LAPSI Tove Jansson selkomukautus Pauliina Heine

Kirja sisältää viisi kertomusta Muumilaaksosta. Muumiperhe saa vieraakseen Ninnin, joka on muuttunut näkymättömäksi. Viisaan Muumimamman ansiosta Ninni tulee jälleen näkyväksi. Muiden tarinoiden aiheina ovat pieni otus, jolle Nuuskamuikkunen antaa nimeksi Ti-ti-uu, Muumipappa ja hattivatit, omapäinen lohikäärme sekä Muumilaakson joulu. Tove Janssonin alkuperäiskuvitus. 2005 • 76 sivua • ISBN 951-580-401-9 18 € T 1580

MUUMIPEIKKO JA TAIKURIN HATTU

SATUKLASSIKOT • Tunnettuja klassikkosatuja helposti luettavina, tavutettuina versioina. Kirjojen tekstit soveltuvat hyvin aloittelevalle lukijalle tai luettavaksi ääneen. Teksti houkuttelee lyhyydellään ja selkeydellään lukemaan, ja jännittävä tarina pitää huolen siitä, että lukijan mielenkiinto ei herpaannu. Arto Törmäsen ilmeikäs ja viehättävä kuvitus tukee tekstiä täydellisesti. Satuklassikoita voidaan käyttää myös esimerkiksi aapisen tai lukukirjan oheiskirjoina, jolloin ne tukevat kirjallisuuden opetuksen tavoitteita. Kirjojen mukautuksesta vastaavat Eija Lehtiniemi, Johanna Kartio ja Ari Sainio

PU-NA-HILK-KA • Satuklassikot 1 Punahilkka lähtee vierailulle isoäitinsä luokse. Matkalla Punahilkka tapaa viekkaan suden. Punahilkka ei aavista, mitä siitä seuraa.

Tove Jansson selkomukautus Pauliina Heine

2006 • 44 sivua • 2. painos • ISBN 978-951-580-426-6 • 15 € • T 1598

Muumipeikko ystävineen löytää salaperäisen Taikurin hatun, joka saa aikaan outoja ja jännittäviä asioita. Muumit seikkailevat myös hattivattien saarella ja selvittävät välinsä kauhistuttavan Mörön kanssa. Kaikki päättyy suureen juhlaan, johon mahtava Taikurikin saapuu. Tove Janssonin alkuperäinen kuvitus. Kuviin on liitetty perustarinaakin helpommat kuvatekstit. Ne auttavat kertaamaan luettua, ja kirjaa voi lukea jopa kuvakirjana.

KUL-TA-KUT-RI JA KOL-ME KAR-HU-A • Satuklassikot 2

2003 • 83 sivua, 3. painos Uusittu sidosasu pehmeäkantinen ISBN 978-951-580-365-8 16 € T 1708

Eräänä aamuna karhuperheen talolle tulee nuori tyttö. Tytön nimi on Kultakutri. Kultakutri löytää karhujen talosta monia mieluisia asioita. Sitten karhut palaavat kotiin. 2006 • 44 sivua • 2. painos • ISBN 978-951-580-422-8 • 15 € • T 1602

PRIN-SES-SA RUU-SU-NEN • Satuklassikot 3 Kuninkaalle ja kuningattarelle syntyy suloinen prinsessa, joka saa nimen Prinsessa Ruusunen. Pahan haltijattaren taian vuoksi prinsessa vaipuu pitkään uneen. Lopulta nuori prinssi saa tietää prinsessasta. 2006 • 44 sivua • 2. painos • ISBN 978-951-580-421-1 • 15 € • T 1600

41


UUTUUS

RIKKAAT RITARIT JA ZOMBIPRINSESSA Harri István Mäki

Brasiliasta kantautuu huolestuttavia uutisia: salametsästäjät ovat vanginneet viimeisetkin vapaat zombit. Hevisankarit Johannes ja Kiisseli kokoavat pelastuspartion ja lähtevät Brasilian viidakkoon selvittämään tilannetta. Koheltava pelastajajoukko saa pian huomata, etteivät zombitkaan ihan vaarattomia ole. Mutta kuka on salaperäinen Zombiprinsessa, joka saa hurjimmatkin zombit tottelemaan? Hevisankareiden vauhdikasta reissutarinaa rytmittävät Kiisselin kuumat zombivinkit. 2012 117 s ISBN 978-951-580-538-6 16 € T 1700

RIKKAAT RITARIT Harri István Mäki

Hevimiehet Kiisseli ja Johannes saavat lusittua koulunsa loppuun. Jätkät väsäävät itselleen aidot hevisankareiden asut. Kalman ja Tiikeriviitan hahmot ovat syntyneet! Tavoitteena on kerätä rahat reissuun Joensuun hevikaraoken festareille. Pian remmiin liittyvät myös mimmirokkarit Torakka ja Pyöveli. Sitten heviletti nousee hirvityksestä pystyyn. Salaperäinen Tohtori Tarantula alkaa lähetellä outoja viestejään. Rikkaat ritarit on kirjailija Harri István Mäen ensimmäinen selkokielinen nuortenkirja. Juonen lomassa luetaan Johanneksen päiväkirjablogia ja Kiisselin maukasta ruokablogia. 2011 134 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-509-6 16 € T 1674

42


Selkomateriaalit

ROMEO JA JULIA

William Shakespeare selkomukautus Mari Elomäki Romeo ja Julia ovat nuoret rakastavaiset Veronan kaupungista. Nuorten rakkaus on kielletty, koska he tulevat eri suvuista, jotka vihaavat toisiaan. Romeo ja Julia ovat kuitenkin valmiita vaikka kuolemaan rakkautensa tähden. Shakespearen klassikon selkomukautuksessa näytelmä on muokattu kertomuksen muotoon. Kirjassa on upea nelivärikuvitus. 2012 74 sivua ISBN 978-951-580-518-8 13 € T 1687

ROBIN HOOD Elämäni ja seikkailuni selkomukautus Pertti Rajala

Robin of Locksley on nuori mies, joka joutuu pakenemaan julmaa prinssi Juhanaa Sherwoodin metsiin. Siellä hän liittyy iloisten vihreitten miesten joukkoon ja ottaa uuden nimen, Robin Hood. Robin Hood ja hänen joukkonsa taistelevat oikeudenmukaisuuden puolesta. Pertti Rajalan selkomukautuksessa Robin Hood kertoo itse elämästään ja monista seikkailuistaan vauhdikkaan sarjakuvakuvituksen siivittämänä. 2011 74 sivua ISBN 978-951-580-517-1 16 € T 1686

Robin Hood ja hänen joukkonsa vannovat: – Ryöstämme rahat rikkailta takaisin ja jaamme ne köyhille!

43


Henning Mankell/ Johan Werkmäster

PIENI HILJAINEN MIES Vesa Ämmälä

Mies rannalla MIES RANNALLA

KIRJAILIJAN MURHA

Mies nousee taksin kyytiin, mutta matka jää miehen viimeiseksi. Hän kuolee taksin takapenkille. Onko hän saanut sairaskohtauksen? Komisario Kurt Wallanderille selviää pian, että mies on murhattu. Mutta miksi? Ja kuka on murhaaja?

Kirjastonjohtaja ja tunnettu kirjailija Kari Puro löytyy kuolleena työpaikaltaan. Murhapaikalle on jätetty omituinen viesti, katkelma Puron menestysromaanista. Kirjastonhoitaja Anna Maljakova alkaa selvittää tapausta ja joutuu itsekin hengenvaaraan.

Henning Mankell / Johan Werkmäster suom. Ari Sainio

Mies rannalla on toinen selkokielinen dekkari suositun komisario Wallanderin tutkimuksista. 2012 • 2. painos • ISBN 978-951-580-519-5 8 € T 1692

KYLMÄT HERMOT, KUUMA VERI Arto Paasilinna – Pertti Rajala

Talvella 1918 kauppias Tuomas Kokkoluodon perheeseen syntyy poika, joka saa nimekseen Antti Jalmari. Lapsenpäästäjä Linnea Lindeman ennustaa, että Antti kuolee vasta heinäkuussa 1990. Antti Kokkoluoto ehtii moneen seikkailuun ja joutuu rintamallekin ennen kuin oletettu kuolinpäivä koittaa. Mutta toteutuuko eukon ennustus? Arto Paasilinnan roomaanin selkomukautus kertoo veijarimaisen värikkäästi Kokkoluodon perheen vaiheista ja maamme lähihistoriasta. 2009 • 122 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-471-6 8 € T 1648

44

Saraleena Aarnitaival

2009 • 64 sivua, 3. painos ISBN 978-951-580-481-5 8 € T 1652

LIIAN PAKSU PERHOSEKSI

Sisko Istanmäki selkomukautus Saraleena Aarnitaival Kaisu on iso nainen, Erni on pieni mies. Erni on kauppias, joka omistaa sekatavarakaupan maaseudulla. Kaisu tulee Ernille töihin. Siitä alkaa ison naisen ja pienen miehen rakkaustarina. Sisko Istanmäen romaani on tullut tunnetuksi myös tv-elokuvana, joka sai huiman suosion. Selkokielinen mukautus on kuvitettu valokuvilla tästä tv-elokuvasta. 2006 • 112 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-419-8 8 € T 1597

Pieni hiljainen mies sisältää kahdeksan selkokielistä kertomusta, joissa liikutaan miehisen työn ja arkielämän maailmassa. Tähän maailmaan kuuluu erottomattomana osana myös nainen. Novellien miehet ovat ahkeria, mutkattomia ja usein arkielämän sankareita – vaikka aivan kommelluksitta sankaruus ei aina suju. Kertomusten lämminsävyinen opetus on, että hurtti huumori ja hoksottimet ovat parhaita työkaluja kaikissa tilanteissa. 2008 • 103 sivua, 3. painos ISBN 978-951-580-445-7 8 € T 1631


Selkomateriaalit RATSUTYTTÖ JA RAKKAUS Marvi Jalo selkomukautus Ari Sainio

Katilla ja hänen ystävillään riittää töitä Saarisen ravitallilla. Sinne tulee myös Juke, ja pian Kati huomaa, että hän on rakastunut korviaan myöten. 2005 • 71 sivua, 4. painos ISBN 951-580-396-9 8 € T 1577

ON ILTA MEITÄ VARTEN Merja Suikki

Kirjan kertomuksissa seurataan elämää maalaiskylän rauhallisten kulissien takana. Näennäisen leppoisan elämänmenon taustalle kätkeytyy salaisuuksia, joita varjellaan viimeiseen asti. Lukija on ainoa, joka saa tietää ne kaikki. Vähäeleistä mutta eläytyvää kerrontaa sävyttää hiljainen huumori. Merja Suikki voitti kertomuksillaan vuonna 2005 järjestetyn selkokirjakilpailun. 2006 • 68 sivua, 3. painos ISBN 978-951-580-410-5 8 € T 1590

VALOKUVAAJAN KUOLEMA

PALLOSANKARI UNSKI

Henning Mankell / Johan Werkmäster suom. Ari Sainio

Teemu Saarinen selkomukautus Ari Sainio

Outoja kuvia askarteleva valokuvaaja murhataan työhuoneessaan. Komisario Kurt Wallander joutuu ratkaisemaan monta arvoitusta, ennen kuin tapaus selviää.

Unski haluaa jalkapalloilijaksi, vieläpä maailman parhaaksi. Se ei ole helppoa. Jos haluaa tehdä maalin, pitää ensin osua palloon. Pallosankari Unski on riemukas tarina täynnä hulvattomia tilanteita. Yhtä riemukkaan eläviä ovat Pekka Rahkosen piirrokset.

2005 • 74 sivua, 6. painos ISBN 978-951-580-393-1 8€ T 1576

2005 • 45 sivua, 5. painos ISBN 978-951-580-394-8 8 € T 1575

POKKARISARJAN TEHTÄVÄT Opikkeen pokkarisarjan maksuton tehtävämateriaali auttaa pääsemään sisälle kaunokirjalliseen tekstiin. Kysymykset ja tehtävät kehittävät luetun ymmärtämisen taitoa ja auttavat arvioimaan kaunokirjallista teosta. Osaan kysymyksistä löytyy vastaus suoraan tekstistä, osa vaatii vastaajalta päättelyä ja tekstin tulkintaa. Tehtävät soveltuvat äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen, suomi toisena kielenä -opetukseen sekä selkoryhmiin. Tehtävien avulla kirjan sisältöä voi käydä läpi suullisesti tai kirjallisesti. Tehtävät löytyvät nettisivuiltamme jokaisen pokkarin tuote-esittelysivuilta.

45


SUOMALAISIA SUURNAISIA

SUOMALAISIA ILMIÖITÄ

SUOMALAISIA VIIHDETÄHTIÄ

Kirja kertoo Aurora Karamzinin, Minna Canthin, Ida Aalbergin, Mathilda Wreden, Miina Sillanpään ja Aino Kallaksen elämästä. Suurnaiset ovat olleet edellä omaa aikaansa. He ovat raivanneet tietä tasa-arvolle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle. Teos perehtyy näiden suurten suomalaisten vaiheisiin sekä heidän yksityiselämässään että merkittävässä elämäntyössään.

Kirja esittelee asiapakinan tyyliin suomalaisina pidettyjä ilmiöitä, kuten saunan, kännykän, tangon, salmiakin, pesäpallon ja suomalaisten omalaatuisen suhtautumisen alkoholiin. Ilmiöiden esittely painottuu historiaan, aikoihin, jolloin suomalaiset ilmiöt ovat syntyneet.

Kirjassa esitellään kuusi rakastettua ja suosittua viihdetähteä. He ovat Tauno Palo, Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Katri Helena, Kirka ja Jari Sillanpää.

Raili Mikkanen

2008 • 158 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-447-1 25 € T 1634

SUOMALAISIA TAITEILIJOITA Johanna Kartio

Kirja esittelee seitsemän suurta taiteilijaa. He ovat Larin Paraske, Helene Schjerfbeck, Akseli GallenKallela, Jean Sibelius, Alvar Aalto, Väinö Linna ja Tove Jansson. Heidän taiteensa on osaltaan luonut kuvaa siitä, millainen kuva meillä suomalaisilla on omasta isänmaastamme. 2004 137 sivua ISBN 951-580-376-4 25 € T 1567

IA INLAND TIETOF AININTA M KUNNIA 000 v. 2

JAA IA-SAR IS A L A UKENA SUOM KSEN T KÄYTÄ U T E P IAN O HISTOR

46

® Ari Sainio

Johanna Kartio

2000 • 160 sivua ISBN 951-580-283-0 25 € T 1479

2004 • 160 sivua • ISBN 951-580-377-2 25 € T 1568

SUOMALAISIA SUURMIEHIÄ SUOMALAISIA URHEILIJOITA Ari Sainio

Kirjassa esitellään seitsemän oman lajinsa huipputason urheilijaa. He ovat Paavo Nurmi, Lasse Virén, Marja-Liisa Kirvesniemi, Susanna Rahkamo ja Petri Kokko, Jari Kurri sekä Mika Häkkinen. 2000 • 160 sivua • ISBN 951-580-284-9 25 € T 1480

Pertti Rajala

Kirja kertoo seitsemän suomalaisen suurmiehen elämästä. Yhdistävänä tekijänä on se, että heidän kunniakseen on nimetty liputuspäivä. Suurmiehet ovat Mikael Agricola, Elias Lönnrot, J. L. Runeberg, J. V. Snellman, Aleksis Kivi, Eino Leino ja C. G. E. Mannerheim. 2000 • 160 sivua, 2. painos ISBN 978-951-580-282-8 25 € T 1481


Selkomateriaalit

SELKEÄÄ SUOMI-ROCKIA Helppolukuinen tietokirja Suomi-rockin ystävälle Petri Kiuttu

2010 72 sivua ISBN 978-951-580-485-3 27 € T 1661

SUURIA AJATTELIJOITA

Tomas von Martens Käsikirjoituksesta suomentanut Ari Sainio Kirjassa esitellään kymmenen tunnettua filosofia antiikin Kreikasta lähelle meidän aikaamme. Antiikin ajoilta mukana ovat Sokrates, Platon ja Aristoteles. Lähimpänä meidän aikaamme ovat Kierkegaard ja Nietzsche. Heidän väliinsä jäävät Augustinus, Descartes, Spinoza, Kant ja Schopenhauer. Kirja tuo vaikeana pidetyn aiheen lähelle lukijaa ja alentaa kynnystä miettiä itsekin samoja kysymyksiä, joita kuuluisat ajattelijat ovat pohtineet. 2006 • 126 sivua ISBN 951-580-412-4 25 € T 1592

Selkokielinen tietokirja Suomi-rockin synnystä ja tekijöistä. Mukana on kansallisia kärkiä Ganesista Eppuihin ja Juicesta Maarit Hurmerintaan. Ja onpa suomalaista rock-musiikkia viety rytinällä maailmallekin. Tämä musiikin helppolukuinen historia on kuvitettu nostalgisin valokuvin.

HÄNNÄTÖN KISSA –The Bobtailed Cat–

Raija Mikkonen – Ari Sainio Upea taidekirja esittelee Lieksassa toimivan Kirsikodin taiteilijoita ja heidän töitään. Kirjassa olevista taideteoksista huokuu luovuuden voima ja ilo, joka ei jätä ketään kylmäksi. Kirsikoti on kuvataiteisiin keskittynyt kehitysvammaisten taideyhteisö, jonka toiminta on saanut mainetta ja tunnustusta laajalti. Taiteilijoiden töiden esittely myös englanninkielellä. 2002 • 64 sivua • ISBN 951-580-331-4 20 € T 1518

47


Petri ilmonen

-sanasto Tieto- ja viestintätekniikan termejä selkokielellä

TIKAS-OPETUSSUUNNITELMA Aiheet ja ideat tieto- ja viestintätekniikan opettamiseen Petri Ilmonen

Uusittu Tikas-opetussuunnitelma määrittelee tavoitteet tieto- ja viestintätekniikkataitojen (TVT) opetukselle. Kirja sisältää 681 erilaista taitotavoitetta, jotka on jaettu kymmeneen aihealueeseen sekä kolmeen vaativuustasoon. Tämän lisäksi kirjasta löytyy käyttöohje eli ns. Tikas-opetusmetodi sekä 162 erilaista opetusideaa TVT-opetuksen toteutukseen. Kirja on tarkoitettu TVT-opetuksen suunnittelun työkaluksi kaikille niille opettajille, avustajille ja ohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoitaan tietotekniikan maailmaan. 2011 87 sivua, kierresidottu ISBN 978-951-580-520-1 29 € T 1694

48

UUDISTETUT TIKAS-ARVIOINTILOMAKKEET Tieto- ja viestintätekniikkataitojen alku-, väli- ja loppuarviointiin Petri Ilmonen – Päivikki Rintala

Tikas-arviointilomakkeilla arvioidaan opiskelijan tieto- ja viestintätekniikan käyttötaitoja. Ne sopivat TVT-taitojen lähtötason arviointiin, käytettäväksi opetuksen ohessa väliarvioinnissa sekä opetuksen päätyttyä loppuarvioinnissa. Arviointi voidaan tehdä yhteisenä arviointikeskusteluna, opettajan toimesta tai itsearviointina. Lomakkeiden tarkoituksena on tehdä TVT-taitojen oppiminen näkyväksi myös opiskelijalle itselleen. Arviointilomakkeet pohjautuvat Tikas-opetussuunnitelmaan. 2012 44 sivua ISBN 978-951-580-542-3 7 € T 1706

TIKAS-SANASTO Tieto- ja viestintätekniikan termejä selkokielellä Petri Ilmonen

Sanastosta löydät tärkeimmät ja keskeisimmät tieto- ja viestintätekniikan (tvt) termit, sillä sanasto sisältää lähes 400 tvt-termiä. Jokainen termi on selostettu selkokielellä ja pääsääntöisesti ymmärtämisen tueksi on lisätty myös kuvia. 2010 83 sivua ISBN 978-951-580-491-4 15 € T 1663

OPIKE JÄRJESTÄÄ RUNSAASTI OPETUSHENKILÖSTÖLLE SUUNNATTUA PEDAGOGISTA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKAKOULUTUSTA.


-tietotekniikka Katso ta rkempi e s

ittely www.tik as.fi

VERKKOPOSTI SELKOKIELELLÄ Petri Ilmonen

Verkkoposti selkokielellä -oppikirja opastaa sähköpostin perustaitoihin. Internet selkokielellä -oppikirjan A5-kokoisessa sisarkirjassa käsitellään sähköpostin kirjoittamista, lähettämistä ja vastaanottamista. Ohjeissa neuvotaan liitetiedostojen, osoitteiden ja erilaisten kansioiden käsittelyä. Selkokielisessä kirjassa ohjeistetaan myös hyviin viestintätapoihin ja kerrotaan sähköpostin vaaroista. Oppikirja opastaa käyttämään ilmaista Gmail -sähköpostia. Kirjan avulla myös vasta-alkajat voivat ottaa sähköpostin käyttöönsä. 2009 • 87 sivua, piilokierresidottu ISBN 978-951-580-425-9 15 € T 1657

INTERNET SELKOKIELELLÄ Petri Ilmonen

Selkokielistetyssä kirjassa kerrotaan monipuolisesti internetin hyödyistä ja haitoista sekä annetaan lähes sata erilaista linkkivinkkiä. Kirjan ohjeiden avulla opitaan Internet Explorer 7 -selainohjelman perustoiminnot sekä esimerkiksi etsimään tietoa, käyttämään verkkopankkia ja selaamaan verkkolehtiä. Kirjasta löytyy tietoa myös karttapalveluista, blogeista, videogallerioista, keskustelukanavista, nettiradioista ja nettietiketistä. 2008 144 sivua, kierresidottu ISBN 978-951-580-424-2 25 € T 1627

NETTIETIKETTI Internetin käyttäytymissäännöt selkokielellä

DIGIKUVAUS SELKOKIELELLÄ Petri Ilmonen – Heikki Lindberg

Selkokielisessä kirjassa kerrotaan erilaisista digikameroista, digitaalisen ja perinteisen kuvan eroista, tekijänoikeuksista sekä annetaan paljon vinkkejä mm. kameran käsittelystä. Kirjassa myös ohjataan ottamaan esimerkiksi maisema-, yö- ja erikoislähikuvia. Kirjaan on lisätty paljon ideakuvia. Ohjeet digikuvien siirtämiseen ja selaamiseen tietokoneella on kirjoitettu sekä Windows XP että Windows Vista -käyttöjärjestelmille. 2007 132 sivua, piilokierresidottu ISBN 978-951-580-431-0 25 € T 1615

Petri Ilmonen

Nettietiketti-opasvihko sisältää 12 käyttäytymissääntöä, jotka opastavat turvalliseen internetin ja sähköpostin käyttöön. 2008 • 24 sivua • 2. painos ISBN 978-951-580-486-0 5 € T 1658

49


US UUTU TIKAS-MUISTIPELI

Nina Silvennoinen ja Petri Ilmonen Muistipelin avulla opit digikameran ja tietokoneen perustaitoja. Peli sisältää 30 erilaista korttia. Tikas-muistipeli eroaa perinteisestä muistipelistä vain siten, että siinä on myös selkokielistä tekstiä. Muistipeliä voi silti pelata myös ilman lukutaitoa! Peliä voi pelata yksin, parin kanssa tai ryhmässä. Lisäksi peli sisältää opettajanohjeet. Peli myydään leikattavina arkkeina. T 1704 8 €

TIKAS-TIETOVISA

Nina Silvennoinen ja Petri Ilmonen Tikas-Tietovisassa on selkokielellä kirjoitettuja tvt-aiheisia kysymyksiä ja vastauksia. Peli on hauska tapa kerrata tai oppia uutta tietotekniikasta pelaamalla! Kysymykset on jaettu Tikas-opetussuunnitelman aihealueiden mukaisesti, esimerkiksi internet, tekstinkäsittely ja piirtäminen. Pelissä on 66 erilaista kysymystä kahdessa eri korttisarjassa: helpompi kuvitettu ja tekstisarja. Peli sisältää myös opettajanohjeet ja kopioitavat lomakkeet pisteiden laskuun. Peli myydään leikattavina arkkeina. T 1705 13 €

US UUTU

Tutustu ja tulosta Tikoteekin oppaat osoitteesta: www.papunet.net/materiaalia/oppaat/ Tikoteekki p. (09) 3480 9370 tikoteekki@kvl.fi

50


Kommunikoinnin tueksi OIVALLUKSIA-VIRIKEMATERIAALI Maiju Mäki – Kaisa Martikainen Oivalluksia-virikemateriaali tarjoaa merkityksellisiä aistielämyksiä, aiheita vuorovaikutukseen ja kokemuksia itsestä aktiivisena toimijana. Uuden oppiminen tapahtuu toiminnallisessa vuorovaikutuksessa lähi-ihmisten kanssa. Materiaali antaa lähi-ihmisille ideoita ja keinoja vuorovaikutteisen ja aktivoivan toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kuvissa on neljä aihealuetta: Aistitaan yhdessä, Arjen toiminnat, Joulu ja Juhlat. Aihe ja siihen liittyvät kuvat voidaan valita esim. kumppanin mielenkiinnon, ajankohtaisen teeman tai harjoiteltavan taito- tai aistialueen mukaan. Kuvien tueksi ehdotetaan hankittavaksi kuviin liittyviä esineitä, jotka antavat aistielämyksiä sekä tukevat tilanteen ja kuvan ymmärtämistä. Viriketuokioiden suunnittelua ja toteutusta tukevat ohjevihkon ohjeet ja toimintakuvien takana olevat kuvakohtaiset toiminta- ja sovellusehdotukset. Materiaali sopii käytettäväksi vaikeasti kehitysvammaisten ihmisten kuntoutuksessa, opetuksessa ja vapaa-aikana. Materiaali soveltuu myös vanhainkotien, päiväkotien sekä kehitysvammaisten ihmisten asuntoloiden ja toimintakeskusten käyttöön. Materiaali: • Ohjevihko, 27 sivua • Toimimalla osallisuuteen -esite, 15 sivua • 32 toimintakuvaa, koko 32 x 32

• 32 esinekuvaa, koko 10,5 x 10,5 • 4 yllätyskorttia, koko 10,5 x 10,5 • kassi

PUHEVAMMAISTEN TULKKAUSPALVELU SUOMESSA – DVD DVD-levyllä puhevammaiset henkilöt kertovat kokemuksiaan tulkkauspalvelusta. Katsoja saa samalla tietoa tulkkauspalvelun käyttäjien erilaisista kommunikointikeinoista ja apuvälineistä. DVD on tarkoitettu tulkkauspalvelua suositteleville ja siitä päättäville tahoille, joilla ei ole vielä tietoa palvelun sisällöistä. 2009 Kesto 32 min 22 € T 1655

2007 60 €

T 1613

KOMMUNIKOINNIN MAHDOLLISUUDET – DVD Esimerkkejä kommunikoinnin keinoista silloin, kun puhuminen tai puheen ymmärtäminen ei ole mahdollista. Kuvatut esimerkit auttavat ymmärtämään, miten puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä hyödynnetään arjen vuorovaikutustilanteissa. DVD-levyä voidaan hyödyntää henkilökunnan perehdyttämisessä puhevammaisen ihmisen kohtaamiseen päivähoidossa, kouluissa, kehitysvammapalveluissa tai muissa asiakaspalvelutehtävissä.

OPETUKSEN TUEKSI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTOALAN OPPILAITOKSIIN

2005 • Kesto 16 min 38 sek 18 € T 1587

51


KANKAISET KOMMUNIKOINTIPUSSIT

KOMMUNIKOINTIKANSIO A 6 Kansio on valmistettu pyyhittävästä, säänkestävästä lujasta materiaalista. Kansiossa on mahdollisuus kaulanauhan käyttämiseen, selässä valmiit reiät nauhalle. Kansion nauhakahva on nepparilla, joten se on tarvittaessa helppo irrottaa. Kansion etukannen sisäpuolella on 100 mm leveä pujotustasku ja takakannen avattavassa läpässä 55 mm leveä pujotustasku. Kansio on helppo sulkea niitillä kiinni olevalla kuminauhasuljennalla. Kansion koko: korkeus 170 mm • kannen leveys 185 mm Kommunikointikansion muovitaskut ovat erikseen tilattavissa 20 tai 80 kpl:een erissä. Huom! Kansio ei sisällä kommunikointiin tarvittavia kuvia. 2011 30 €

T 1681

Kommunikointipussit soveltuvat käytettäväksi kuva- ja esinekommunikoinnissa. Kommunikointipussien mallit:

6 kuvataskua pystylokeroin vyölaukku 20 € T 1413

KOMMUNIKOINTIKANSION A6 MUOVITASKUT

20 kpl tai 80 kpl ovat sopivan kokoisia A6 kokoiseen kansioon. Muovitaskun materiaali on kirkas muovi, ja taskussa on valkoinen vahvikekantti. Taskun mitat: 125 x 153 mm Taskussa on helposti selattava 8 mm:n reijityskoko ja 6 mm:n turvareikä. 2011 7 €/ 20 kpl 27 € /80 kpl

6 kuvataskua pystylokeroin olkahihnalla 20 € T 1410

7 kuvataskua vaakalokeroin seinään ripustettavilla lenkeillä 20 € T 1409

T 1682 T 1683

KUVATASKUHAITARI Kuvataskuhaitari on muovinen ja siinä on 8 kuvataskua, joiden koko on 10,5 x 10,5 cm. 6 € T 1311

52


Tutkimusjulkaisut HAAVOITTUVA KESKUSTELU Keskusteluanalyyttisia tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Leealaura Leskelä – Camilla Lindholm (toim.)

VIIKKOKALENTERI Viikkokalenteri päivä- ja viikkostruktuurin jäsentämiseen Viikkokalenteri on tarkoitettu helpottamaan päivä- ja viikkojärjestyksen jäsentämistä kuvien avulla. Kuvina voi käyttää esimerkiksi pictogram- ja PCS-kuvia tai valokuvia. Kalenterin koko on 110 cm x 80 cm. Siinä on vaakasuunnassa seitsemän taskua ja pystysuunnassa 10 taskua. Pystytaskuista kaksi ylintä on kooltaan 6 x 11 cm, ja niitä voi käyttää esimerkiksi päivän nimeämiseen värikoodin avulla. Loput kahdeksan taskua ovat kooltaan 10 x 11 cm. Kalenterin taakse on ommeltu säilytyslokerot kommunikaatiokuville, ja ylänauhakujassa on puinen rima, joka pitää kalenterin ryhdikkäänä. Kalenteri on väriltään valkoinen, ja se on pesunkestävä. 2005 85 €

T 1574

MINUN SUUNNITELMANI

Aarne Rajalahti – Kirsi Konola – Sanna Kekki – Mervi Väisänen – Sirkka Ruikkala – Hanna Heikkilä – Susanna Hintsala – Mari Rajaniemi – Minna Harjajärvi Selkomukautus Ari Sainio Minun suunnitelmani -materiaali auttaa yksilökeskeisessä elämän suunnittelussa. Selkokielinen julkaisu sisältää yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä ja -menetelmiä, jotka auttavat oman elämän tärkeiden asioiden sanoittamisessa sekä tulevaisuuden suunnittelussa. Materiaali soveltuu kehitysvammaisille ja muille tukea tarvitseville aikuisille ja lapsille. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja Kehitysvammaliitto ry 2011 Verkkojulkaisu www.papunet.net/materiaalia/ minun-suunnitelmani

Keskustelun sujumiseen suhtaudutaan usein kuin itsestäänselvyyteen – kaikkihan osaavat puhua. Vai osaavatko? Yksityiskohtainen keskustelun analysointi paljastaa, että jopa arjen lyhyet juttutuokiot saattavat toisinaan johtaa yllättäviin ongelmiin. Erityisen vaativia voivat olla tilanteet, joissa keskustelijat eivät ole kielellisesti samalla tasolla. Moni hoitoalan ammattilainen, opettaja ja ohjaaja kohtaa päivittäin vuorovaikutustilanteita, joissa yrityksistä huolimatta keskustelu kangertelee. Mistä nämä vaikeudet johtuvat? Miten ne näkyvät keskustelussa? Miten niistä selvitään? Tässä kirjassa on kuusi keskustelunanalyyttista tutkimusta kielellisesti epäsymmetrisistä vuorovaikutustilanteista. Tarkasteltavina on keskusteluita, joihin osallistuu afaattisia, muistisairaita ja kehitysvammaisia henkilöitä, kielenoppijoita, Asperger-nuoria sekä änkyttävä lapsi. Kirjoittajat tarkastelevat todellisia keskusteluaineistoja, joissa esille nousee keskustelunanalyyttisessa tutkimuksessa ajankohtaisia teemoja: Miten yhteisymmärrystä voidaan rakentaa tilanteissa, joissa keskustelijat eivät jaa samoja kielellisiä resursseja? Miten ymmärrysvaikeuksia ilmaistaan ja korjataan? Kirjan liitteenä ovat myös selkokielisen vuorovaikutuksen ohjeet. 2012 300 sivua ISBN 978-951-580-522-5 30 € T 635

53


ALKOHOLIN VAURIOITTAMAT Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaikutukset lapsen elämään Suvi Vaarla (toim.)

Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on yhteiskunnallinen tabu, josta puhuminen herättää hyvin voimakkaita tunteita. Lapsen näkökulma kuitenkin helposti unohtuu keskustelussa. Alkoholin vaurioittamat tarkastelee raskaudenaikaisen alkoholinkäytön seurauksia lääketieteen ja neuropsykologian sekä palveluiden, tukimuotojen, ilmiön yhteiskunnallisten merkitysten ja elämäkerrallisten tarinoiden näkökulmasta. Kirjaan ovat kirjoittaneet niin asiantuntijat kuin asianosaiset itse: alkoholia raskauden aikana juonut äiti ja alkoholista vaurioitunut nuori. Raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä voi tulla lapselle pysyvät vauriot. Haitat vaihtelevat lievistä oppimisvaikeuksista elinvaurioihin ja vakavaan kehitysvammaan. Oireyhtymistä vakavin ja tunnetuin on FAS eli sikiön alkoholioireyhtymä. Vaurioiden kirjoa kutsutaan nykyään termillä FASD (fetal alcohol spectrum disorders). 2011 • 236 sivua • 2. painos ISBN 978-951-580-501-0 30 € T 632

54

ALKOHOLIN SYNNYTTÄMÄT –DVD Alkoholin synnyttämät -lyhytelokuvassa kuvataan raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaurioittamien lasten ja nuorten elämää. Odottavan äidin alkoholinkäyttö voi aiheuttaa syntyvälle lapselle pysyvät vauriot. Näiden lasten elämään liittyvät omat erityishaasteensa. Vakavasti vaurioituneet lapset päätyvät usein sijaisperheeseen asumaan. Elokuvan käsikirjoitukseen ovat osallistuneet sijaisperheet itse. Lyhytelokuva sopii hyvin opetuskäyttöön. Kesto: 18 min 40 sek. 20 € T 634

PAKETTINA: Alkoholin synnyttämät -dvd + Alkoholin vaurioittamat -kirja ISBN 978-951-580-526-3 42 € T 636

SIKIÖAIKAINEN ALKOHOLIALTISTUS, MORAALI JA MUUNTUVA ASIANTUNTIJUUS

Haastattelututkimus alkoholin vaurioittamien lasten palvelujärjestelmästä Susan Eriksson Moraalilla on ihmisyhteisöissä ainakin kahdenlaisia tehtäviä. Moraalin kautta pidetään yllä yhteisöllisiä normeja ja sosiaalista kiinteyttä, mutta myös erotellaan hyvää ja pahaa tai oikeaa ja väärää. Eriksson tarkastelee sosiologisessa tutkimuksessaan sikiöaikaisen alkoholivaurion saaneen lapsen asemaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillisuudessa ja kysyy, onko raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä koskevilla moraalikäsityksillä vaikutusta lapsen asemaan palvelujärjestelmässä. Tutkimusaineistoina ovat olleet ammattilaisten ja sijaisvanhempien teemahaastattelut. Lapsen sosiaalisen aseman muodostumista Eriksson on analysoinut diagnoosikäytäntöä, professionaalisia yhteistyösuhteita, biologisen vanhemman roolia sekä raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä koskevaa asenneilmapiiriä käsittelevässä haastattelupuhunnassa. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 5/2011 200 sivua • ISBN 978-951-580-502-7 25 € T 630


Susan Eriksson

Tutkimusjulkaisut SuSan ErikSSon

teessa koulutukseen, työeläja elämäntapaan sekä rakkan selvää. Vammaisten ihmisaina toteudu täysivaltaisesti. toteutumista näillä keskeisilua arjen valtasuhteista, osaloitumisesta ja stigmasta.

Erot, erilaisuus ja elinolot – vammaisten arkielämä ja itsemäärääminen

en ihmisten elinolosuhteisiin a monipuolisesti teemahaasää tarkastellaan asuinolojen, skunnallisen palvelujärjestelja harrastusten sekä koulun-

Erot, erilaisuus ja elinolot – vammaisten arkielämä ja itsemäärääminen

n oppikirjaksi yliopistoissa ja vät tutkijat, kehitysvammasekä valtionhallinto, järjestöt t.

ja hän työskentelee tutkijana

ISBN 978-951-580-449-5 ISSN 1797-0466

K E H I T Y S V A M M A L I I T O N

T U T K I M U K S I A

3

STUDIES OF FINNISH ASSOCIATION ON INTELLECTUAL AND DEVELOPMENTAL DISABILITIES

3.3.2009 10:45:46

EROT, ERILAISUUS JA ELINOLOT: Vammaisten arkielämä ja Itsemäärääminen Susan Eriksson

Kirja avaa sosiologisen näkökulman vammaisten ihmisten olosuhteisiin ja arkielämään ja se valottaa arjen kokemuksia monipuolisesti teemahaastatteluja hyödyntäen. Kirjan luvuissa arkielämää tarkastellaan asuinolojen, sosiaalisten suhteiden ja perhesuhteiden, yhteiskunnallisen palvelujärjestelmän, toimeentulon ja kulutuksen, työelämän ja harrastusten sekä koulunkäynnin ja koulutuksen kautta. Itsemääräämisoikeus ja valintojen vapaus suhteessa koulutukseen, työelämään ja ammatin hankintaan, asumismuotoon ja elämäntapaan sekä rakkaus- ja perhesuhteisiin on meille kaikille itsestään selvää. Vammaisten ihmisten kohdalla itsemääräämisoikeus ei kuitenkaan aina toteudu täysivaltaisesti. Kirjassa tarkastellaan itsemääräämisoikeuden toteutumista näillä keskeisillä arkielämän ulottuvuuksilla käyden keskustelua arjen valtasuhteista, osallisuudesta ja kansalaisuudesta sekä marginalisoitumisesta ja stigmasta.

MUUTTUVAT MARGINAALIT: Näkökulmia vammaistutkimukseen Joel Kivirauma (toim.)

Kirjassa vammaisuutta lähestytään yhteiskunnallisesti tuotettuna ilmiönä, jonka ymmärtäminen edellyttää paitsi nykyisyyden myös sen historian tuntemista. Kirjan historiallisessa osuudessa tarkastellaan vammaisten lasten koulunkäynnin alkuvaiheita lähinnä sokeiden, kuurojen ja kehitysvammaisten lasten kohdalta. Kirjan loppuosassa analysoidaan erityisopetuksen tilaa niin Suomen kuin Yhdysvaltojenkin tapahtumien kautta. Teos soveltuu hyvin yliopistolliseksi oppikirjaksi. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 1/2008 149 sivua ISBN 978-951-580-435-8 25 € T 618

SENIORIKLUBIN OHJAAJAN OPAS

Irene Järveläinen – Hannu Vesala – Heli Numminen – Ilona Ainali Senioriklubi on ikääntyville kehitysvammaisille suunniteltu liikuntasisältöinen toimintamuoto. Opaskirjassa kuvataan senioriklubin toimintamalli sekä annetaan ohjeita, ideoita ja työvälineitä senioriklubien käynnistämiseen ja toteuttamiseen. Oppaan ostajalle Seniorit liikkeelle! Senioriklubitoimintamallin kokeilu -raportti maksutta. 2005 40 sivua ISBN 951-580-409-4 15 € T 612

Kehitysvammaliiton tutkimuksia 3/2008 191 sivua ISBN 978-951-580-449-5 28 € T 620

55


VAMMAISUUDEN KOKEMINEN JA KOKEMISEN VAMMAISUUS Suomen Vammaistutkimuksen Seuran 2. vuosikirja

Simo Vehmas (toim.)

Simo Vehmas (toim.)

Kirjassa tuodaan esille vammaisten ihmisten omakohtaisia kokemuksia yhteiskunnassamme ja valaistaan niitä kulttuurisia lähteitä, jotka muokkaavat käsityksiämme vammaisuudesta. Kirjan artikkelit perustuvat vammaisuutta käsitelleisiin pro gradu –tutkielmiin. Kirjan sisältö • Johdanto: Kuka kokee ja mitä kokee? (Simo Vehmas) • Vammaisten kertomuksia arjestaan (Outi Hyvönen) • Haastavan käyttäytymisen tulkinnat kehitys vamma-alan lehdissä (Kaisa Kupari) • Vammaisuuden rakentuminen lastenkirjalli suudessa (Anna Nyqvist) • Autismin selitysmallien murrokset (Toni Salmivuori) • Sikiötutkimukset ja raskaudenkeskeytys: toimijuuden rakentuminen äitien kertomuk sissa (Katriina Koponen ja Kaisa Laaksonen) • Erityisopetuspuhetta eduskunnassa (Jaana Rossi) • Näkövammaisten käsityksiä toimeentulostaan 1930- ja 1960-luvuilla (Maija Somerkivi) • Sisäkorvaistutetta käyttävän nuoren identiteetti (Maija Lauronen)

VAMMAISuudEN KOKEMINEN JA KOKEMISEN VAMMAISuuS

Tea Kairi – Tua Nummelin – Antti Teittinen

Suomen Vammaistutkimuksen Seuran 2. vuosikirja

Työtoiminnan käytäntö ja kokemus -selvityksessä kartoitetaan ja kuvataan kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien työtoiminnan järjestämisen nykytilaa ja tulevaisuuden suuntaviivoja sekä tarkastellaan työtoiminnan roolia ja sen suhdetta palkkatyöhön alan toimijoiden näkemysten pohjalta. Vastauksia on haettu seuraaviin kysymyksiin: Helsinki 2010

KEHITYSVAMMALIITON SELVITYKSIÄ 7 REpORTS Of fINNISH ASSOcIATION ON INTELLEcTuAL ANd dEVELOpMENTAL dISAbILITIES

Tea Kairi Tua Nummelin Antti Teittinen

TYÖTOIMINNAN KÄYTÄNTÖ JA KOKEMuS Kriittisiä arvioita kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille järjestettävästä työtoiminnasta

Kehitysvammaliiton selvityksiä 7/2010 Verkkojulkaisu www.kehitysvammaliitto.fi/julkaisut/tutkimusjulkaisut/kehitysvammaliiton-selvityksia

56

TYÖTOIMINNAN KÄYTÄNTÖ JA KOKEMUS Kriittisiä arvioita kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille järjestettävästä työtoiminnasta

Helsinki 2010

KEHITYSVAMMALIITON SELVITYKSIÄ 6 REpORTS Of fINNISH ASSOcIATION ON INTELLEcTuAL ANd dEVELOpMENTAL dISAbILITIES

1. Mitä työtoiminta on ja miten sitä järjestetään kehitysvammaisille henkilöille ja mielen terveyskuntoutujille? 2. Miten työtoiminnan nykytila ja tulevaisuuden näkymät vastaavat sille asetettuja tavoitteita? 3. Onko työtoiminta viime kädessä työvoima politiikkaa vai sosiaalihuoltoa? Kehitysvammaliiton selvityksiä 6/2010 Verkkojulkaisu www.kehitysvammaliitto.fi/julkaisut/tutkimusjulkaisut/kehitysvammaliiton-selvityksia


Tutkimusjulkaisut HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ JA PAREMPIA PALVELUJA

Marika Ahlstén – Susanna Hintsala – Mari Rajaniemi

Marika Ahlstén Susanna Hintsala Mari Rajaniemi

Verkkojulkaisu www.kehitysvammaliitto.fi/julkaisut/tutkimusjulkaisut/kehitysvammaliiton-selvityksia ISSN 1798-050X (nid.) ISBN 978-951-580-469-3 (nid.) Helsinki 2009

ISSN 1797-0474 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-1-580-468-6 (pdf)

Kehitysvammaliitto ry Tutkimus- ja kehittämiskeskus

Helsinki 2010

KEHITYSVAMMALIITON SELVITYKSIÄ 5 REPORTS Of fINNISH ASSOcIATION ON INTELLEcTUAL ANd dEVELOPMENTAL dISAbILITIES

minna Harjajärvi, Tea kairi, kirsti kuusterä ja Sonja miettinen

Kehitysvammaliiton selvityksiä 5/2010

Minna Harjajärvi – Tea Kairi – Kirsti Kuusterä – Sonja Miettinen

HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ JA PAREMPIA PALVELUJA

ToImIvaTko keHITySvammaISTeN ja mIeleNTerveySkuNTouTujIeN aSumISpalveluT?

Raportissa esitellään Kehitysvammaliitossa toteutetun Hyvät käytännöt -projektin (2005-2008) tavoitteet, kokemukset ja tulokset. Projektin tavoitteina oli kehitysvamma-alan hyvien käytäntöjen tunnistaminen, kerääminen ja levittäminen sekä alan toimijoiden tukeminen erityisesti asumis- sekä työ- ja päivätoimintapalvelujen laadun arvioinnissa ja kehittämisessä. Projektin aikana mm. kehitettiin, tuotteistettiin ja testattiin arviointikäyntimenettely. Hyvien käytäntöjen arvioitsijoina oli myös palvelujen käyttäjiä. Yksi projektin merkittävimmistä tuloksista olikin kehitysvammaisten palvelujen käyttäjien äänen ja asiantuntijuuden saaminen mukaan hyvien käytäntöjen arviointiin sekä asumisja työ- ja päivätoimintapalvelujen arviointiin ja kehittämiseen. Kokemukset vahvistavat näkökulmaa, jonka mukaan kehitysvammaiset henkilöt tulee nostaa prosessien keskiöön ja kumppanin rooliin työskentelemään yhdessä muiden kanssa. Palvelujen arviointi ja kehittäminen yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa mahdollistaa myös ammattilaisille uudenlaisen oppimisen prosessin, jossa he oppivat kehitysvammaisten palvelujen käyttäjien näkemyksistä ja ajatuksista.

TOIMIVATKO KEHITYSVAMMAISTEN JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMISPALVELUT? Näkemyksiä palvelujen käyttäjiltä ja niiden järjestäjiltä

minna Harjajärvi Tea kairi kirsti kuusterä Sonja miettinen

ToImIvaTko keHITySvammaISTeN ja mIeleNTerveySkuNTouTujIeN aSumISpalveluT? Näkemyksiä palvelujen käyttäjiltä ja niiden järjestäjiltä

Raportissa esitellään kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille suunnattujen asumispalvelujen nykytilannetta monipuolisesti, niin asumispalvelujen järjestämisestä vastaavien kuntien, asumispalvelujen työntekijöiden kuin palvelujen käyttäjienkin näkökulmasta. Raportti koostuu neljästä itsenäisestä artikkelista. Minna Harjajärven artikkelissa tarkastellaan kuntien edustajien näkemyksiä kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa sekä niiden keskeisimmistä haasteista ja kehittämistarpeista. Kirsti Kuusterän artikkelissa kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen muutoksia lähestytään työntekijöiden kokemusten ja tulkintojen valossa. Sonja Miettisen artikkelissa käsitellään kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien kokemuksia osallisuudesta sekä sitä edistävistä ja estävistä tekijöistä. Artikkeli perustuu ryhmähaastatteluissa koottuihin aineistoihin. Tea Kairin artikkelissa näkökulmana on asiakaslähtöisyyden periaate asumispalvelujen järjestämisessä kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille. Myös tämä artikkeli pohjautuu ryhmähaastatteluissa koottuihin aineistoihin. Materiaali on julkaistu myös sähköisenä.

ISBN 978-951-580-469-3

9789515804693

Helsinki 2009

3

Kehitysvammaliiton selvityksiä 4/2009 144 sivua • ISBN 978-951-580-469-3 10 € T 621 Verkkojulkaisu www.kehitysvammaliitto.fi/julkaisut/tutkimusjulkaisut/kehitysvammaliiton-selvityksia

57


Tilaa Ketju Ota selkoa, mitä maailmalla tapahtuu – tilaa Selkosanomat Tilaushinta: 23 € / vuosikerta (23 numeroa) Koulutilaus: 20 € / vuosikerta (20 numeroa, kesän numerot jäävät pois) Edelliset kestotilauksena, jolloin tilaushinta on 2 euroa halvempi. Tilaukset nippuna samaan osoitteeseen: 15 lehteä (minimimäärä) 10 € / vuosikerta Koulutilaukset nippuna samaan osoitteeseen: 15 lehteä (minimimäärä) 8 € / vuosikerta Selkosanomat ilmestyy myös ruotsinkielisenä nimellä LL-Bladet. Tilaukset: Selkokeskus (09) 3480 9240 tai lehtitilaukset@kvl.fi

58

kehitysvamma-alan lehti Ketju kertoo kehitysvamma-alan ajankohtaisista aiheista. Kestotilauksena: 25 € / vuosi Määräaikaistilauksena: 28 € / vuosi Tilaukset: (09) 3480 9240 tai lehtitilaukset@kvl.fi


Aakkosellinen hakemisto A Aasinsilta - mielikuvin äänteisiin – pienaakkosin T 1446 – suuraakkosin T 1529 Aikarumpu T 1702 Aikojen alusta nykyaikaan T 1630 Alkoholin synnyttämät, DVD T 634 Alkoholin vaurioittamat – Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaikutukset lapsen elämään T 632 Alkoholin vaurioittamat –kirja ja Alkoholin synnyttämät DVD, paketti T 636 Antin ja Timon puhtausmatka T 1525 Apua arkeen ja aistihäiriöihin T 1649 Apuvälinekirja T 1664 Arkimatikkaa T 1638 Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen T 1697

58 € 23 58 € 23 45 € 17 32 € 35 20 € 54 30 €

54

42 € 20 € 25 € 39 € 95 €

54 40 16 8 32

47 €

6

D-G Digikuvaus selkokielellä

T 1615

25 €

49

Erityisopetuksen Keinu Erot, erilaisuus ja elinolot: vammaisten arkielämä ja Itsemäärääminen

T 1680

9 €

15

T 620

28 €

55

Graafinen kommunikointi

T 1660

37 € 9

H-J Haastava käytös T 1698 10 € 7 Haaveita ja haluja T 1654 19 € 40 Haavoittuva keskustelu T 635 30 € 53 Hattarahousu haperotukka, CD T 1617 17 € 20 Hattarahousu haperotukka, kirja T 1616 25 € 20 Hiljainen hyönteinen, CD T 1553 17 € 20 Hiljainen hyönteinen, kirja T 1552 20 € 20 HOJKS 14 Hyviä käytäntöjä ja parempia palveluja verkkojulkaisu 57 Hännätön kissa T 1518 20 € 47

Inkluusio Internet selkokielellä

T 1696 T 1627

10 € 25 €

7 49

Johdatus puhetta tukevaan ja korvaavaan kommunikointiin Jokainen hetki on mahdollisuus

T 1404 30 € verkkojulkaisu

10 10

Kadonnut avain T 1653 45 € Kahden T 1635 9 € Kankaiset kommunikointipussit – 6 kuvataskua, vyölaukku T 1413 20 € – 6 kuvataskua olkahihnalla T 1410 20 € – 7 kuvataskua, vaaka, ripustettavat lenkit T 1409 20 € Kattausalusta T 1071 9 € Kehitysvammaisten dementia T 1524 20 € Keinu T 625 5 € Ket-tu len-tää 1 T 1625 19 € Kettu lentää 2 T 1626 19 € Kipinät-sarja – pienaakkosin T 1483 24 € – pelkin pienaakkosin T 1509 24 € – suuraakkosin T 1510 24 € Kirjailijan murha T 1652 8 € KKK-harjoitusmenetelmät T 1618 60 € Kokaten ja Herkutellen T 1459 47 € Kommunikoinnin mahdollisuudet, DVD T 1587 18 € Kommunikointikansio A6 T 1681 30 € Kommunikointikansion muovitaskut 20 kpl T 1682 7 € Kommunikointikansion muovitaskut 80 kpl T 1683 27 € Kul-ta-kut-ri ja kol-me kar-hu-a T 1602 15 € Kuvataskuhaitari T 1311 6 € Kuvionuotit T 1447 29 € Kuvionuotit 2 T 1528 29 € Kuvionuotit 3 T 1633 29 € Kuvionuottitarrat T 1449 6 € Kylmät hermot, kuuma veri T 1648 8 €

18 40 52 52 52 52 38 8 15 27 27

K

27 27 27 44 19 38 51 52 52 52 41 52 21 21 21 21 44

59


L-O Liian paksu perhoseksi Maharumpu Mies rannalla Minun suunnitelmani Miten ennen elettiin Muumipeikko ja näkymätön lapsi Muumipeikko ja taikurin hattu Muuttuvat marginaalit: näkökulmia vammaistutkimukseen

T 1597 8 € T 1619 45 € T 1692 8 € verkkojulkaisu T 1624 25 € T 1580 18 € T 1708 16 €

44 17 44 53 35 41 41

T 618

55

25 €

Nettietiketti T 1658 5 € Näin minä opin T 623 5 € Näin minä ohjaan oppimaan T 624 4 € Näkömonivammaisen lapsen vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin tukeminen verkkojulkaisu

11

Oivalluksia On ilta meitä varten Opin luonnosta -pelipaketti Opin luonnosta – kaupunki Opin luonnosta – järvi ja meri Opin luonnosta – metsä

51 45 34 34 34 34

T 1613 T 1590 T 1639 T 1640 T 1641 T 1642

60 € 8 € 40 € 15 € 15 € 15 €

49 16 16

P-R Pallosankari Unski Peilari-korttipeli Peili-lautapeli Peili – Ohjaajan opas Peili – Tarinat Peili-paketti Peili – Osallistujan tehtävävihko Pieni hiljainen mies Pikku-Portaat Pikku-Portaat – Ekologinen suunnitelma Pikku-Portaat – Kasvun seurantakirjat 1 ja 2 Pikku-Portaat –koontilomake Pikku Portaat –päälomakkeet PREP-ikkunaliuska

60

T 1575 T 1622 T 1620 T 1665 T 1666 T 1667 T 1628 T 1631 T 1257 T 1259 T 1263 T 1260 T 1261 T 1540

8 € 29 € 38 € 25 € 10 € 65 € 10 € 8 € 96 € 18 € 5 € 2 € 3 € 5 €

45 39 39 39 39 39 39 44 12 12 12 12 12 22

PREP-irtokirjaimet, isot PREP-irtokirjaimet, pienet PREP-käsikirja PREP-materiaali PREP-päivityspaketti pienaakkosin PREP-päivityspaketti suuraakkosin Prin-ses-sa Ruu-su-nen Psyto – psykososiaalisen toimintakyvyn arviointiasteikko Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät Suomessa Puhevammaisten tulkkauspalvelu Suomessa, DVD Pulmista pahin Pu-na-hilk-ka Päiväkoti Portaat Päiväkoti Portaat – henkilökohtaiset seurantaja koontilomakkeet Päiväkoti Portaat – ryhmäseurantalomakkeisto Päivänselvää – Fysiikka ja kemia Päivänselvää – Ympäristö- ja luonnontieto Ratsutyttö ja rakkaus Rikkaat ritarit Rikkaat ritarit ja Zombiprinsessa Robin Hood / Elämäni ja seikkailuni Romeo ja Julia

T 1541 T 1542 T 1544 T 1362 T 1578 T 1579 T 1600

5 € 5 € 20 € 470 € 70 € 70 € 15 €

22 22 22 22 22 22 41

T 606

20 €

13

T 1693

32 €

10

T 1655 T 1684 T 1598 T 1386

22 € 12 € 15 € 55 €

51 19 41 12

T 1434

14 €

12

T 1433 T 1699 T 1703

9 € 65 € 65 €

12 33 33

T 1577 T 1674 T 1700 T 1686 T 1687

8 € 16 € 16 € 16 € 13 €

45 42 42 43 43

T 1484 T 1485

17 € 17 €

24 24

T 1562 T 1563 T 1521 T 1513 T 1594 T 1651

9 € 9 € 35 € 10 € 19 € 9 €

24 24 25 25 26 26

S Salainen aapinen – pienaakkosin – suuraakkosin Salainen aapinen – Harjoitusvihko 1 – pienaakkosin – suuraakkosin Salainen aapinen – Opettajan opas Salainen aapinen – Sadut Salainen lukukirja Salainen lukukirja – Harjoitusvihko 2


Aakkosellinen hakemisto Selkeää Suomi-rockia Selkokielen käsikirja Selkokieli ja vuorovaikutus Senioriklubin ohjaajan opas Siirtymä sujumaan alakoulusta yläkouluun Sikiöaikainen alkoholialtistus, moraali ja muuntuva asiantuntijuus Sirkus Sata – Matematiikan tussitaulut – Luvut tutuiksi – Plussia ja miinuksia – Lukujen paikkoja – Mittauksia – Sirkus Sata -paketti Soita mitä näet Sormiaakkostarrat Sulo - kehitysvammaisten subjektiivisen hyvinvoinnin asteikko Suomalaisia ilmiöitä Suomalaisia suurmiehiä Suomalaisia suurnaisia Suomalaisia taiteilijoita Suomalaisia urheilijoita Suomalaisia viihdetähtiä Suomen historia Suuria ajattelijoita

T 1661 T 1695 T 1659 T 612 T 626

27 € 29 € 30 € 15 € 7 €

47 11 11 55 16

T 630

25 €

54

T 1670 T 1671 T 1672 T 1673 T 1669 T 1581 T 1527

25 € 25 € 25 € 25 € 90 € 19 € 2 €/ark

31 31 31 31 30 20 25

T 617 T 1568 T 1481 T 1634 T 1567 T 1480 T 1479 T 1490 T 1592

15 € 25 € 25 € 25 € 25 € 25 € 25 € 19 € 25 €

13 46 46 46 46 46 46 35 47

T 1676 T 1677 T 1678 T 1679 T 1465 T 1706 T 1704 T 1694 T 1663 T 1705

25 € 25 € 25 € 65 € 75 € 7 € 8 € 29 € 15 € 13 €

29 29 29 28 23 48 50 48 48 50

T 631

5 €

13

Toimivatko kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut? T 621 10 € 57 Työtoiminnan käytäntö ja kokemus – Kriittisiä arvioita kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille järjestettävästä työtoiminnasta verkkojulkaisu 56

V-Y Vaikeavammaisten oppilaiden opetus Valokuvaajan kuolema Vammaisuuden kokeminen ja kokemisen vammaisuus Verkkoposti selkokielellä Viikkokalenteri Voimauttava vuorovaikutus Vuorovaikutus

T 1650 T 1576

29 € 8 €

8 45

verkkojulkaisu T 1657 15 € T 1574 85 € T 1685 35 € T 1614 29 €

56 49 53 9 9

Yhteiskunta-sarja Yhteiskunta 1 – Perhe ja hyvinvointi Yhteiskunta 2 – Oikeusvaltio Suomi Yhteiskunta 3 – Raha ja talous Yhteiskunta 4 – Valta ja vaikuttaminen Yhteiskunta 5 – Työelämän aakkoset

T 1688 T 1668 T 1675 T 1690 T 1691 T 1689

36 36 36 37 37 37

59 € 13 € 13 € 13 € 13 € 13 €

T Taito Tivoli – Kynän käyttö – Visuaalinen hahmottaminen – Saksilla leikkaaminen Taito Tivoli -paketti Tavupalat pienaakkosin Tikas Arviointilomakkeet Tikas Muistipeli Tikas Opetussuunnitelma Tikas Sanasto Tikas Tietovisa Toimi - menetelmä psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaamiseen

61


25-vuotiaan Opikkeen henkilökunta kiittää yhteistyöstä!

62


Opike-päivät Opike-päivä on tilaisuus opetus- ja kuntoutusmateriaaleista kiinnostuneille ammattilaisille, joilla on silloin mahdollisuus tutustua Opikkeen uutuustuotteisiin sekä kuulla eri alojen asiantuntijoiden puheenvuoroja. Opike-päivillä ovat vierailleet luennoitsijana mm. psykologi Keijo Tahkokallio, kasvatustieteen professori Lasse Lipponen, kasvatustieteen tohtori Suvi Lakkala sekä selkokielen suomalainen uranuurtaja Pertti Rajala. Tarkempia tietoja tapahtumistamme löydät nettisivuiltamme osoitteesta www.opike.fi.

63


Yhteystiedot Kehitysvammaliitto – osallisuutta erilaisille ihmisille Kehitysvammaliitto on valtakunnallinen vammaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää kehitysvammaisten ja muiden oppimisessa, ymmärtämisessä ja kommunikoinnissa tukea tarvitsevien ihmisten tasa-arvoa ja mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. Kehitysvammaliitto tuottaa kuntoutus- ja oppimateriaaleja, tiedottaa, tutkii, kouluttaa ja kehittää. Kehitysvammaliitto edistää selkokielistä viestintää ja kulttuuria sekä muiden puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen käyttöä.

Myyntinäyttelymme osoitteissa: Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 2. krs. 00700 Helsinki Avoinna: tiistai–perjantai klo 9–15

Liitto julkaisee uutta tietoa monessa muodossa: kirjoja, raportteja, pelejä, CD-levyjä, oppaita, lehtiä, verkko- sekä viestintämateriaaleja. Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 A 00700 Helsinki (09) 348 090 (09) 348 09350 (09) 348 09217 (09) 348 9240 (09) 348 090 (09) 348 090 (09) 348 09383 (09) 348 09370 (09) 348 09256

Vaihde Oppimateriaalikeskus Opike Viestintä Selkokeskus Tutkimus ja kehittäminen Koulutus ja vaikuttaminen Papunet-verkkopalveluyksikkö Tikoteekki Kirjasto

www.kehitysvammaliitto.fi www.opike.fi www.papunet.net www.selkokeskus.fi www.tikoteekki.fi www.verneri.net

64

Yhteydet Helsingin keskustasta • junat: I, K, N • bussi: 70T

Koulutuskeskus Agricola Pieksämäen toimipiste Huvilakatu 31 Auditoriorakennus / rakennus C2, 2. krs. 76130 PIEKSÄMÄKI Avoinna lukukausien aikana: maanantai, tiistai, torstai klo 10–18, keskiviikko klo 8–16 perjantai ja aattoina klo 10–14 www.kkagricola.fi


www.opike.fi


Opike-luettelo 2013