Page 1

2013–2014

Tehokasta työtä mukavissa

työvaatteissa 2013–2014


3

Fristads Kansas 2013–2014

Nimi on muuttunut, tehtävämme ei. Fristads ja Kansas ovat molemmat olleet vahvoja tekijöitä työvaatteiden alalla jo kauan. Viime vuodesta lähtien tuotteitamme on myyty uudella Fristads Kansas -nimellä. Yhdessä jatkamme sitä, minkä osaamme parhaiten: luomme mukavia, toiminnallisia ja kestäviä tuotteita kaikille teille kovaa työtä tekeville miehille ja naisille.

Lisätietoja saat osoitteesta www.FRISTADSKANSAS.FI


4

Sisällys Fristads Kansas, 3 Pari sanaa mukavuudesta, 6 Yritysvastuu, 8 Uutuuksia, 10

Teollisuushousuja, -avosuojia, -pusakoita ja -umpisuojia erittäin kevyttä polyesteri-puuvillaa ja kestävää FAS®puuvillaa.

1. RAKENNUS

Kolme mallia, neljä pohjaväriä, 13 tehosteväriä. Lisää työvaatteisiin oma yrityslogosi.

1.1 Gen Y, 14

2.5 Essential TEOLLISUUS, 63

Nuorekas ja mukava työvaatemallisto, joka on saanut vaikutteita mukavista farkkutyövaatteista, puuvillapolyesteristä ja teknisistä materiaaleista, kuten Polartec® ja Cocona®.

1.2 Edge, 20

Farkkutyylistä vaikutteita saanut Edge on mallisto mukavia ja toiminnallisia työvaatteita, joissa käytetään polyesteriä, puuvillaa, kanvasta ja toiminnallisia materiaaleja, kuten GORE-TEX®- ja Polartec®-materiaaleja.

1.3 Originals rakennus, 25

Valikoimamme laadukkaita, mukavia, kestäviä ja toiminnallisia työvaatteita, jotka on valmistettu FAS®-, ProStretch- ja Polydex-, WINDSTOPPER®- ja GORE-TEX®-materiaaleista.

1.4 ESSENTIAL RAKENNUS, 42

Essential-työvaatemallisto sisältää perusmalleja rakennusalalle. Housuja, shortseja, pusakoita, puseroita, fleece- ja softshell-takkeja sekä valikoiman talvivaatteita.

2. TEOLLISUUS 2.1 LEGACY, 45

Laadukas ja toiminnallinen yksivärinen teollisuusmallisto paitoja, housuja, avosuojia, takkeja ja umpisuojia.

2.2 ICON, 49

Vahva, kestävä ja muodikas kaksivärinen teollisuusmallisto housuja, shortseja, avosuojia, takkeja, umpisuojia, lämpöliivejä sekä pilotti- ja talvitakkeja.

2.3 Pro TEOLLISUUS, 53

2.4 Yritysilme, 57

Perusvaatteita tehdastyöhön. Viisi pohjaväriä kestävää puuvilla-polyesteriä tai kevyttä polyesteri-puuvillaa.

2.6 Elintarviketeollisuus, 66

Malliston perustana ovat mukavat ja kevyet materiaalit, jotka sopivat erityisesti elintarviketeollisuuden olosuhteisiin.

2.7 ESD, 69

Poolopaitoja, t-paitoja, housuja ja takkeja, jotka on kehitetty tuotteidesi suojaamiseksi kipinäpurkausta vastaan.

2.8 Puhdastila, 72

Puhdastiloissa ja valvotuissa tiloissa käytettävät vaatteet.

3. suoja-asut 3.1 HuomioASUt, 77

Klassiset mallit PLU-, Airtech®-, WINDSTOPPER®- ja GORE-TEX®-materiaalia tarjoavat mukavat ja toiminnalliset ratkaisut kaikkiin sääolosuhteisiin.

3.2 HuomioASUt 2.0, 86

Täydellinen huomiovaatemallisto tyylikkäästi istuvia vaatteita. PLU-, Airtech®-, WINDSTOPPER®- ja GORE-TEX®materiaalit varmistavat mukavuuden ja toiminnallisuuden kaikissa työolosuhteissa.

3.3 Essential-huomioASUt, 97

Essential-huomiovaatemallisto takaa näkyvyyden, tarvittavan toiminnallisuuden ja mukavuuden, ja siitä on saatavilla kolme kaksiväristä yhdistelmää sekä yksivärinen versio.


5

3.4 Palosuoja-asut, 103

Flam, Flamestat, Nomex® ja Devold® varmistavat palosuojauksen, erinomaisen toiminnallisuuden ja mukavuuden kaikilla aloilla.

3.5 Palosuojattu ESSENTIAL, 120

Palosuojattu Essential-mallisto on toiminnallinen ja mukava, ja se sopii monille eri aloille.

4. service 4.1 Pro Service, 124

Huolto-, jälleenmyynti- tai jakelutehtäviin suunniteltu mallisto.

4.2 Essential Service, 128

Armeijatyylisiä puseroita, univormu- ja pukupaitoja sekä huoltohousuja.

5. naisten 5.1 Naisten, 130

Erityisesti naisille suunniteltu mallisto.

6. tarvikkeet 6.1 Match, 132

Alusasuja, sukkia, paitoja, t-paitoja, poolopaitoja, puseroita, sadevaatteita ja ulkovaatteita, jotka täydentävät muita tuotemallistoja.

6.2 Tarvikkeet, 141

Vöitä, olkaimia, polvisuojia, päähineitä, pipoja, käsineitä – kaikkea mitä tarvitset asukokonaisuuden viimeistelyyn.

6.3 TYÖKALUVYÖT, 145

Laaja valikoima vöitä, työkalupidikkeitä, säilytystaskuja ja -pidikkeitä sekä käyttövalmiita työkaluvöitä.

6.4 JALKINEET, 152

Turvallisia ja mukavia kenkiä ja saappaita.

6.5 LAPSET, 154

Housuja, avosuojia ja pusakoita lapsille.

7. Acode 7.1 ACODE, 156

Hyvin istuvat, yksityiskohtaiset ja tyylikkäät vaatteet aktiiviseen käyttöön. Helppo yhdistellä muiden mallistojen vaatteisiin.

8. TYÖKALUT 8.1 8.2 8.3 8.4 8.5 8.6

Lisäarvopalvelut, 160 Kokotaulukko, 163 Symbolit, 165 Värikartta, 167 Tuotehakemisto, 168 Tuotenumerotaulukot, 187


6

Pari sanaa mukavuudesta

Raskas työ voidaan tehdä entistä mukavammin. Pyrimme jatkuvasti tekemään asiat paremmin, nopeammin ja tehokkaammin. Ja kun haluat olla oman alasi ammattilainen, vain paras on kyllin hyvää. Fristads Kansasin työvaatteet helpottavat työtä, suojaavat ja pitävät olon miellyttävänä. Olemme toimineet alalla jo yli 90 vuoden ajan ja tiedämme kaiken tehokkuutta parantavien työvaatteiden suunnittelusta. Me teemme parhaamme, jotta sinä onnistut.

Mukavuus testissä

Turvallista mukavuutta

Kehittäessämme uusia työvaatteita käymme jatkuvaa vuoropuhelua tuotteidemme käyttäjien kanssa ja seuraamme tuotteiden toimivuutta myös itse työssä. Kaikki vaatteemme testataan huolellisesti laboratoriossamme asianmukaisten ISO-standardien mukaisesti. Näin varmistamme, että tuotteemme kestävät vaativaa käyttöä ja usein toistuvaa pesua. Todelliseen testiin tuotteemme joutuvat kuitenkin niiden tuhansien työntekijöiden päällä, jotka käyttävät vaatteitamme päivittäin.

Turvallisuus tuo mukavuutta, ja mukavuus edistää turvallisuutta. Vaarallisiin ympäristöihin suunnitelluissa työvaatteissamme huomioidaan molemmat. Vaatteemme ovat oleellisten määräysten ja standardien mukaisia, olipa kyseessä sitten työskentely huonossa näkyvyydessä tai kuumuudelta, avotulelta tai kemikaaleilta suojattuna. Työvaatteemme ovat lisäksi erittäin mukavia ja toiminnallisia.

Mukavaa kerrospukeutumista Sääoloilta suojauduttaessa kolmikerroksinen järjestelmä antaa parhaan mukavuuden. Ensimmäinen kerros pitää kehon kuivana ja lämpimänä ja imee ja haihduttaa kosteutta iholta. Toinen kerros lämmittää ja sitoo pieniä ilmataskuja, mikä hidastaa lämmön haihtumista. Kolmas kerros suojaa tuulelta, sateelta ja lumelta antaen silti kosteuden haihtua alemmista kerroksista.


7


8

Yritysvastuu ja Fair Wear Foundation -järjestö

Muutos kaikkien työntekijöiden puolesta. Koska olemme oman toimi-

aika, turvallinen työympäristö sekä laillisesti

alamme kansainvälinen

sitova työsopimus. Fair Wear Foundationin

markkinajohtaja, voimme

tarkastusten tulokset julkaistaan järjestön

myötävaikuttaa kestävään

verkkosivustossa vuosittain.

muutokseen. Fristads Kansas noudattaa tiukimpia ihmisten oikeuksia ja hyvinvointia

Code of Conduct -toimintaohjeidemme nou-

edistäviä standardeja. Emme hyväksy työn-

dattamisen lisäksi kaikkien toimittajiemme on

tekijöiden hyväksikäyttöä tai muulla tavoin

noudatettava REACH-asetusta eli tuotteissa

haitallista kohtelua missään toimitusket-

käytettäviä kemikaaleja koskevaa Euroopan

jumme vaiheessa. Tässä tavoitteessa meitä

unionin asetusta allekirjoittamalla Kwintetin

auttaa yhteystyökumppanimme: Fair Wear

luettelo rajoitetuista aineista. Näin työnteki-

Foundation on voittoa tavoittelematon ja

jöitä ja käyttäjiä suojellaan parhaalla mah-

riippumaton monen sidosryhmän järjestö,

dollisella tavalla. Tuemme YK:n Global Com-

jonka tehtävänä on tukea ja edistää hyviä

pact -aloitteen periaatteita, jotka koskevat

työolosuhteita vaateteollisuudessa. Yhdessä

yritysten yhteiskuntavastuuta ihmisoikeuk-

varmistamme, etteivät toimittajamme käytä

sista, työvoimasta, ympäristöstä ja korrupti-

lapsi- tai pakkotyövoimaa eivätkä syyllisty

on vastustamisesta. Lue lisää periaatteista

työntekijöiden syrjintään. Kaikilla työnteki-

osoitteessa www.unglobalcompact.org.

jöillä on oltava asianmukainen palkka ja työ-

Maailman parantaminen on aloitettava omasta toiminnasta. Lue lisää kestävästä kehityksestämme osoitteessa www.fristadskansas.fi/tietoa-fristads-kansasista/kestavakehitys.


9

Pyrimme sertifioimaan mah-

väksyttyä. ÖKO-TEX® on kangas- ja tarvike-

dollisimman monet tuotteis-

toimittajiemme yhteistyön tulos, ja se ansi-

tamme ÖKO-TEX® -standardilla, sillä halu-

osta käytetään materiaaleja, jotka eivät

amme tarjota asiakkaillemme työvaatteita,

sisällä haitallisia ja terveydelle mahdollisesti

joiden materiaali on hyväksi testattua ja hy-

haitallisia aineita.


10

UutUUKSIA

POIMINTOJA UuTUUKSISTA!

01 02

03

04


Gen Y

05

07

06

08

09

01. taLvitaKKi 4830 th, 100981, sivu 99. 02. housut 2025 PLu, 100974, sivu 88. 03. huPPaRi 7408 bPv, 101005, sivu 91. 04. t-Paita 7407 tPs, 100973, sivu 92. 05. housut 2051 FbPa, 108655, sivu 212. 06. taLvihousut 2049 Fwa, 108085, sivu 122. 07. saFe -t-Paita 7431 uD, 109842, sivu 110. 08. saFe -RiNtaLiivit 7434 uD, 109845, sivu 110. 09. shieLD -aLushousut 7440 ua, 109853, sivu 113.

11


12

UutUUKSIA

11

10

14

12 13

10. Paita 7420 so, 104985, sivu 135. 11. Pipo 9393 AM, 109193, sivu 95. 12. Talvihattu 9391 HV, 109191, sivu 95. 13. Polvisuojat 9395 KP, 110107, sivu 144. 14. housut 2013 LuXe, 100784, sivu 47. 15. taKKi 4856 Fas, 109202, sivu 27. 16. Housut 2054 FAS, 109201, sivu 27. 17. Paita 7443 RTS, 109953, sivu 28. 18. Paita 7445 LF, 110077, sivu 31.


Gen Y

15 16

18

17

13


Gen Y

Fristads Kansas 2013–2014

Nimi on muuttunut, tehtävämme ei. Fristads ja Kansas ovat molemmat olleet vahvoja tekijöitä työvaatteiden alalla jo kauan. Viime vuodesta lähtien tuotteitamme on myyty uudella Fristads Kansas -nimellä. Yhdessä jatkamme sitä, minkä osaamme parhaiten: luomme mukavia, toiminnallisia ja kestäviä tuotteita kaikille teille kovaa työtä tekeville miehille ja naisille.

Lisätietoja saat osoitteesta www.FRISTADSKANSAS.FI

3


4

Gen Y

Sisällys 2.3 Pro TEOLLISUUS, 53

3.4 Palosuoja-asut, 103

Fristads Kansas, 3 Pari sanaa mukavuudesta, 6 Yritysvastuu, 8 Uutiset, 10

Teollisuushousuja, -avosuojia, -pusakoita ja -umpisuojia erittäin kevyttä polyesteri-puuvillaa ja kestävää FAS®puuvillaa.

Flam, Flamestat, Nomex® ja Devold® varmistavat palosuojauksen, erinomaisen toiminnallisuuden ja mukavuuden kaikilla aloilla.

2.4 Yrityslogo, 57

1. RAKENNUS

Kolme mallia, neljä pohjaväriä, 13 tehosteväriä. Lisää työvaatteisiin oma yrityslogosi.

3.5 Palosuojattu ESSENTIAL, 115

Palosuojattu Essential-mallisto on toiminnallinen ja mukava, ja se sopii monille eri aloille.

1.1 Gen Y, 14

2.5 Essential TEOLLISUUS, 63

4. service

Täydellinen ja mukava urheiluvaatemallisto, joka on saanut vaikutteita mukavista farkkutyövaatteista, puuvillapolyesteristä ja teknisistä materiaaleista, kuten Polartec® ja Cocona®.

1.2 Edge, 20

Farkkutyylistä vaikutteita saanut Edge on mallisto mukavia ja toiminnallisia työvaatteita, joissa käytetään polyesteriä, puuvillaa, kanvasta ja toiminnallisia materiaaleja, kuten GORE-TEX®- ja Polartec®-materiaaleja.

1.3 Originals, 25

Valikoimamme laadukkaita, mukavia, kestäviä ja toiminnallisia työvaatteita, jotka on valmistettu FAS®-, ProStretch- ja Polydex-, WINDSTOPPER®- ja GORE-TEX®-materiaaleista.

1.4 ESSENTIAL RAKENNUS, 42

Essential-työvaatemallisto sisältää housuja, shortseja, pusakoita, puseroita, fleece- ja softshell-takkeja sekä valikoiman talvivaatteita.

2. TEOLLISUUS 2.1 LEGACY, 45

Laadukas ja toiminnallinen yksivärinen teollisuusmallisto paitoja, housuja, avosuojia, takkeja ja umpisuojia.

2.2 ICON, 49

Vahva, kestävä ja muodikas kaksivärinen teollisuusmallisto housuja, shortseja, avosuojia, takkeja, umpisuojia, lämpöliivejä sekä pilotti- ja talvitakkeja.

Perusvaatteita tehdastyöhön. Viisi pohjaväriä kestävää puuvilla-polyesteriä tai kevyttä polyesteri-puuvillaa.

2.6 Elintarviketeollisuus, 66

Malliston perustana ovat mukavat ja kevyet materiaalit, jotka sopivat erityisesti elintarviketeollisuuden olosuhteisiin.

2.7 ESD, 69

4.1 Pro Service, 124

Huolto-, jälleenmyynti- tai jakelutehtäviin suunniteltu mallisto.

4.2 Essential Service, 128

Armeijatyylisiä puseroita, univormu- ja pukupaitoja sekä huoltohousuja.

Poolopaitoja, t-paitoja, housuja ja takkeja, jotka on kehitetty tuotteidesi suojaamiseksi kipinäpurkausta vastaan.

5. naiset

2.8 Puhdastila, 72

5.1 Naiset, 130

Puhdastiloissa ja valvotuissa tiloissa käytettävät vaatteet.

3. suoja-asut 3.1 HuomioASUt, 77

PLU-, Airtech®-, WINDSTOPPER®-

Klassiset mallit ja GORE-TEX®-materiaalia tarjoavat mukavat ja toiminnalliset ratkaisut kaikkiin sääolosuhteisiin.

3.2 HuomioASUt 2.0, 86

Erityisesti naisille suunniteltu mallisto, joka on erittäin mukava ja sopii vaativiin työtehtäviin.

6. tarvikkeet 6.1 Match, 132

Alusasuja, sukkia, paitoja, t-paitoja, poolopaitoja, puseroita, sadevaatteita ja ulkovaatteita, jotka täydentävät muita tuotemallistoja.

Täydellinen huomiovaatemallisto tyylikkäästi istuvia vaatteita. PLU-, Airtech®-, WINDSTOPPER®- ja GORE-TEX®materiaalit varmistavat mukavuuden ja toiminnallisuuden kaikissa työolosuhteissa.

6.2 Tarvikkeet, 141

3.1 Essential-huomioASUt, 97

Laaja valikoima vöitä, työkalupidikkeitä, säilytystaskuja ja -pidikkeitä sekä käyttövalmiita työkaluvöitä.

Essential-huomiovaatemallisto takaa näkyvyyden, tarvittavan toiminnallisuuden ja mukavuuden, ja siitä on saatavilla kolme kaksiväristä yhdistelmää ja yksivärinen versio.

Vöitä, olkaimia, polvisuojia, päähineitä, pipoja, käsineitä – kaikkea mitä tarvitset asukokonaisuuden viimeistelyyn.

6.3 TYÖKALUVYÖT, 145

6.4 JALKINEET, 152

Turvallisia ja mukavia kenkiä ja saappaita.

6.5 LAPSET, 154

Housuja, avosuojia ja pusakoita lapsille.

7. Acode 7.1 ACODE, 156

Hyvin istuvat, yksityiskohtaiset ja tyylikkäät vaatteet aktiiviseen käyttöön. Helppo yhdistellä muiden mallistojen vaatteisiin.

8. TYÖKALUT 8.1 8.2 8.3 8.4 8.5 8.6

Lisäarvopalvelu, 160 Kokotaulukko, 163 Symbolit, 165 Värikartta, 167 Tuotehakemisto, 168 Tuotenrotaulukot, 187

5


6

Gen Y

Pari sanaa mukavuudesta

Raskas työ voidaan tehdä entistä mukavammin. Pyrimme jatkuvasti tekemään asiat paremmin, nopeammin ja tehokkaammin. Ja kun haluat olla oman alasi ammattilainen, vain paras on kyllin hyvää. Fristads Kansasin työvaatteet helpottavat työtä, suojaavat ja pitävät olon miellyttävänä. Olemme toimineet alalla jo yli 90 vuoden ajan ja tiedämme kaiken tehokkuutta parantavien työvaatteiden suunnittelusta. Me teemme parhaamme, jotta sinä onnistut.

Mukavuus testissä

Turvallista mukavuutta

Kehittäessämme uusia työvaatteita käymme jatkuvaa vuoropuhelua tuotteidemme käyttäjien kanssa ja seuraamme tuotteiden toimivuutta myös itse työssä. Kaikki vaatteemme testataan huolellisesti laboratoriossamme asianmukaisten ISO-standardien mukaisesti. Näin varmistamme, että tuotteemme kestävän vaativaa käyttöä ja usein toistuvaa pesua. Todelliseen testiin tuotteemme joutuvat kuitenkin niiden tuhansien työntekijöiden päällä, jotka käyttävät vaatteitamme päivittäin.

Turvallisuus tuo mukavuutta, ja mukavuus edistää turvallisuutta. Vaarallisiin ympäristöihin suunnitelluissa työvaatteissamme huomioidaan molemmat. Vaatteemme ovat oleellisten määräysten ja standardien mukaisia, olipa kyseessä sitten työskentely huonossa näkyvyydessä tai kuumuudelta, avotulelta tai kemikaaleilta suojattuna. Työvaatteemme ovat lisäksi erittäin mukavia ja toiminnallisia.

Mukavaa kerrospukeutumista Sääoloilta suojauduttaessa kolmikerroksinen järjestelmä antaa parhaan mukavuuden. Ensimmäinen kerros pitää kehon kuivana ja lämpimänä ja imee ja haihduttaa kosteutta iholta. Toinen kerros lämmittää ja sitoo pieniä ilmataskuja, mikä hidastaa lämmön haihtumista. Kolmas kerros suojaa tuulelta, sateelta ja lumelta antaen silti kosteuden haihtua alemmista kerroksista.

7


8

Gen Y

Yritysvastuu ja Fair Wear Foundation -järjestö

Muutos kaikkien työntekijöiden puolesta. Koska olemme oman toimi-

aika, turvallinen työympäristö sekä laillisesti

alamme kansainvälinen

sitova työsopimus. Fair Wear Foundationin

markkinajohtaja, voimme

tarkastusten tulokset julkaistaan järjestön

myötävaikuttaa kestävään

verkkosivustossa vuosittain.

muutokseen. Fristads Kansas noudattaa tiukimpia ihmisten oikeuksia ja hyvinvointia

Code of Conduct -toimintaohjeidemme nou-

edistäviä standardeja. Emme hyväksy työn-

dattamisen lisäksi kaikkien toimittajiemme on

tekijöiden hyväksikäyttöä tai muulla tavoin

noudatettava REACH-asetusta eli tuotteissa

haitallista kohtelua missään toimitusket-

käytettäviä kemikaaleja koskevaa Euroopan

jumme vaiheessa. Tässä tavoitteessa meitä

unionin asetusta allekirjoittamalla Kwintetin

auttaa yhteystyökumppanimme: Fair Wear

luettelo rajoitetuista aineista. Näin työnteki-

Foundation on voittoa tavoittelematon ja

jöitä ja käyttäjiä suojellaan parhaalla mah-

riippumaton monen sidosryhmän järjestö,

dollisella tavalla. Tuemme YK:n Global Com-

jonka tehtävänä on tukea ja edistää hyviä

pact -aloitteen periaatteita, jotka koskevat

työolosuhteita vaateteollisuudessa. Yhdessä

yritysten yhteiskuntavastuuta ihmisoikeuk-

varmistamme, etteivät toimittajamme käytä

sista, työvoimasta, ympäristöstä ja korrupti-

lapsi- tai pakkotyövoimaa eivätkä syyllisty

on vastustamisesta. Lue lisää periaatteista

työntekijöiden syrjintään. Kaikilla työnteki-

osoitteessa www.unglobalcompact.org.

jöillä on oltava asianmukainen palkka ja työMaailman parantaminen on aloitettava omasta toiminnasta. Lue lisää kestävästä kehityksestämme osoitteessa www.fristadskansas.fi/tietoa-fristads-kansasista/ kestavakehitys.

Pyrimme sertifioimaan mah-

väksyttyä. OEKO-TEX® on kangas- ja tarvike-

dollisimman monet tuotteis-

toimittajiemme yhteistyön tulos, ja se ansi-

tamme OEKO-TEX® -standardilla, sillä halu-

osta käytetään materiaaleja, jotka eivät

amme tarjota asiakkaillemme työvaatteita,

sisällä haitallisia ja terveydelle mahdollisesti

joiden materiaali on hyväksi testattua ja hy-

haitallisia aineita.

9


10

Gen Y

Uutiset

Uutiset!

05

07

01

06

02

08

03

09

04

01. Essential Huomio -Talvitakki 4830 TH, 100981, sivu 99. 02. Huomio -Housut 2025 PLU, 100974, sivu 88. 03. Huomio -Avosuoja 7408 BPV, 101005, sivu 91. 04. Huomio -Pusero 7407 TPS, 100973, sivu 92. 05. Flame Visibility -Housut 2051 FBPA, 108655, sivu 116. 06. Flame Visibility -Talvihousut 2049 FWA, 108085, sivu 122. 07. Devold® T-paita 7431 UD, 109842, sivu 110. 08. Devold® -Rintaliivit 7434 UD, 109845, sivu 110. 09. Devold® -Alushousut 7440 UA, 109853, sivu 113.

11


12

Gen Y

Uutiset

11 15 16

10

14 18

12 13

10. Paita 7420 SO, 104985, sivu 135. 11. Pipo 9393 AM, 109193, sivu 95, 142. 12. Talvihattu 9391 HV, 109191, sivu 95, 142. 13. Polvisuojat 9395 KP, 110107, sivu 144. 14. Housut 2013 LUXE, 100784, sivu 47. 15. Talvitakki 4856 FAS, 109202, sivu 27. 16. Housut 2054 FAS, 109201, sivu 26–27. 17. Paita 7443 RTS, 109953, sivu 28. 18. Paita 7445 LF, 110077, sivu 31.

17

13


14

1.1

Gen-Y Tyylikäs valikoima mukavia ja toiminnallisia housuja, paitoja, alusvaatteita, tarvikkeita ja ulkovaatteita työ- ja huoltotehtäviin. Urheiluvaatteista vaikutteensa saanut valikoima sisältää tyylikkäitä vaatteita, joiden perustana ovat denim ja puuvilla-polyesteri suhteessa 60/40. CORDURA® ja tekniset materiaalit, kuten Polartec® ja Cocona®, varmistavat ainutlaatuisen mukavuuden ja kestävyyden.


Gen Y

  > Uusi väri: tummansininen. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä.

COCONA® -Talvitakki 4827 RCY Hengittävä, veden- ja tuulenpitävä / fleecevuori kauluksessa / vetoketjulliset kaksoistaskut edessä / suojalista edessä vetoketjun alla ja päällä / 2 povitaskua / raglanhihat / heijastintere helmassa / irrotettava huppu, jossa painonapit / säädettävät hihansuut, joissa heijastinnauha. Tuotenro 100964. MATERIAALI 100 % polyesteria, veden- ja tuulenpitävä hengittävä 2,5-kerroksinen polyuretaanilaminoitu Cocona®-materiaali. PAINO Päällikangas 119 g/m2, Vuorikangas 170 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

  > Uusi väri: tummansininen. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä.

  > Uusi väri: tummansininen. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä.

  > Uusi väri: tummansininen.

COCONA® -Takki 4826 RCY

COCONA® -Takki 4824 SCY

COCONA® -Takki 4825 FCY

Hengittävä, veden- ja tuulenpitävä / pistemäiset vahvikkeet olkapäillä, edessä ja hihan alaosassa / fleecevuori kauluksessa / edessä kaksoistaskut, vetoketjunvetimet logolla / suojalista edessä vetoketjun alla ja päällä / kaksi povitaskua / raglanhihat / heijastintere helmassa / irrotettava huppu, jossa painonapit / säädettävät hihansuut, joissa heijastinnauha.

Hengittävä, veden- ja tuulenpitävä / koristetikkaukset etukaarrokkeessa ja taskuissa / kaksi vetoketjullista etutaskua / vetoketjullinen tasku vasemman hihan alaosassa / heijastintere helmassa / kiristysnyörillä säädettävä helma.

Kohokuvioitu fleece / raglanhihat / koristetikkaukset / oikealla puolella vetoketjullinen rintatasku.

Tuotenro 100963. MATERIAALI 100 % polyesteria, veden- ja tuulenpitävä hengittävä 3,5-kerroksinen Cocona®-polyuretaanilami­nointi. PAINO 143 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Tuotenro 100959. MATERIAALI 100 % polyesteria, tuulenpitävä sekä vettä hylkivä 3,5-kerroksinen Cocona® PU-laminoitu soft shellmateriaali. PAINO 191 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Tuotenro 100960. MATERIAALI 60 % Cocona®-polyesteria, 33 % polyesteria, 7 % elastaania. PAINO 272 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

15


16

Gen Y

  > Siirtää kosteutta iholta. Neutraloi hajuja. Kuivuu erittäin nopeasti. UV-suoja.

COCONA® – luonnollisesti hengittävä Fristads Kansas on ottanut suuren askeleen eteenpäin mukavien työvaatteiden toimittajana ottamalla yhteistyökumppanikseen Cocona®:n, joka on johtava teknisten luonnonhiilikuituihin perustuvien ulkovaatteiden valmistaja. Fristads Kansasin uusi työvaatevalikoima sisältää teknistä Cocona®-materiaalia, joka on ainutlaatuisen hengittävää, nopeasti kuivuvaa ja mukavan tuntuista.

Housut 224 CY Muotoillut lahkeet / tehostesaumat / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vetoketjullinen reisitasku / monitoimitasku, jossa taskut mitalle, matkapuhelimelle / Öko-Tex-sertifikaatti.

COCONA® T-paita 7404 TCY Housut 222 CY

Koristetikkaukset / laskettu olkasauma / kantattu pääntie / Y-brodeeraus olalla.

Muotoillut lahkeet / vihreät tehostesaumat / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkki / kaksi etutaskua / kaksi CORDURA®-vahvikkeista takataskua / monitoimitasku, jossa kynänpidin, puukkonappi ja -lenkki sekä taskut mitalle, matkapuhelimelle / vetoketjullinen reisitasku / D-rengas / kaksi vasaralenkkiä / Öko-Tex-sertifioitu.

Tuotenro 100965. MATERIAALI 44,5 % polyesteri Cocona ® , 55,5 % polyesteri. PAINO 145 g/m2. VÄRI 332 Kirsikanpunainen, 530 Royalin sininen, 539 Tumma Navy, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Tuotenro 100258 (miesten), 100255 (naisten). MATERIAALI Canvas, 60 % puuvillaa, 40 % polyesteria. PAINO 345 g/m2. VÄRI 539 Laivastonsininen, 840 Oliivinvihreä, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146–C156 (miesten), 940 Black C34–C50 (naisten). VANHA TUOTENRO Fristads CY-224 (miesten), CY-214 (naisten), K ­ ansas 2-701.

Tuotenro 100257. MATERIAALI Canvas, 60 % puuvillaa, 40 % polyesteria. PAINO 345 g/m2. VÄRI 539 Laivastonsininen, 840 Oliivinvihreä, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads CY-222, Kansas 2-700.

  > Siirtää kosteutta iholta. Neutraloi hajuja. Kuivuu erittäin nopeasti. UV-suoja.

COCONA®

T-paita 7405 TCY

  >S  iirtää kosteutta iholta. Neutraloi hajuja. Kuivuu erittäin nopeasti.

COCONA®

-Sukat 9380 SCY

Koristetikkaukset / laskettu olkasauma / V-tikkaus pääntiessä / kantattu pääntie / UV-suoja / Y-brodeeraus olkapäällä.

Vahvistettu varren takaosa, kantapää, päkiä- ja varvasosa / joustinneulos jalkapöydässä / hengittävä neulos nilkassa.

Tuotenro 100966. MATERIAALI 44,5 % Cocona®-polyesteria, 55,5 % polyesteria. PAINO 145 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Tuotenro 100962. MATERIAALI 54% Polyesteri Cocona®, 27% puuvilla, 13% ,LYCRA® stretch, 4% polyamidia, 2% elastaania. VÄRI 941 Tummanharmaa. KOKO S (37–39), M (40–42), L (43–45).

  > Siirtää kosteutta iholta. Neutraloi hajuja. Kuivuu erittäin nopeasti.

COCONA®

-Sukat 9379 SCY

Vahvistettu kantapää, pohja ja varvasosa / joustava kärki. Tuotenro 100961. MATERIAALI 60% polyester Cocona®, 25% puuvilla, 7% LYCRA® stretch, 5% elastaania, 3% polyamidia. VÄRI 941 Tummanharmaa. KOKO S (37–39), M (40–42), L (43–45).

HOUSUT 215 CY

HOUSUT 286 CY

Bokserit 963 BOX

Muotoillut lahkeet / säädettävät lahkeensuut / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joissa lisätasku ja työkalulenkit / kaksi etutaskua / kaksi takataskua, joissa CORDURA®-vahvikkeet / reisitasku, jossa puhelintasku/ napillinen mittatasku / työkalutasku / vasaralenkki / D-rengas / nappi ja lenkki puukolle / Öko-Tex-sertifioitu.

Muotoillut lahkeet / tehostesaumat / säädettävät lahkeensuut / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vetoketjullinen reisitasku / monitoimitasku, jossa suuri tasku, kynänpidin ja taskut mitalle, ja matkapuhelimelle/ Öko-Tex-sertifioitu.

Joustava vyötärö.

Tuotenro 100256. MATERIAALI Canvas, 60 % puuvillaa, 40 % polyesteria. PAINO 345 g/m2. VÄRI 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads CY-215, Kansas 2-793.

Tuotenro 100259. MATERIAALI Canvas, 60 % puuvillaa, 40 % polyesteria. PAINO 345 g/m2. VÄRI 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads CY-286, Kansas 2-706.

Tuotenro 100628. MATERIAALI 95 % puuvillaa, 5 % lycraa. PAINO 170 g/m2. VÄRI 930 Harmaa. KOKO S–XL. VANHA TUOTENRO Fristads UY-963, Kansas 13-UV746.

17


18

Gen Y

  > Uusi väri: musta.

  > Polartec® Power Stretch® -mikrofleece. Siirtää kosteutta iholta. Erittäin hengittävä. Kuivuu nopeasti. Erittäin lämmin.

  > Uusi väri: musta.

Gen Y -Paita 792 PY

Gen Y -Alushousut 791 PY

Lime ja harmaa tehostesaumoin / suojattu kaulusvetoketju / joustavaa Polartec® Power Stretch -fleeceä / vetoketjullinen rintatasku / Öko-Tex®-sertifioitu.

Lime ja harmaa tehostesaumoin / joustavaa Polartec® Power Stretch® microfleeceä / joustovyötärö / Öko-Tex®-sertifioitu.

Tuotenro 100553. MATERIAALI 88 % polyesteria, 12 % elastaania micro fleece. PAINO 230 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PY-792, Kansas 2-696.

Housut 229 DY

Housut 273 DY 2 etutaskua, toisessa kolikkotasku / 2 takataskua / vetoketjullinen reisitasku / monitoimitasku, jossa kynänpidin ja taskut mitalle, matkapuhelimelle ja henkilökortille / Öko-Tex-sertifioitu. Tuotenro 100264. MATERIAALI 100 % puuvilladenimiä, värjätty kääntöpuoli. PAINO 385 g/m2. VÄRI 545 Indigonsininen, 940 Musta. KOKO C44–C62, C146–C156. VANHA TUOTENRO Fristads DY-273, Kansas 2-702.

Vahvistettu sisäsauma ja kaksoistikattu haarakiila / kaksi vapaasti riippuvaa taskua, joissa CORDURA®vahvikkeet ja niitit – toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi etutaskua / kaksi erikoisleveää vuorattua takataskua / kaksi vasaralenkkiä / sivusauman kohdalla taittomittatasku, jossa CORDURA®vahvikkeet – väljä pohja, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / läpällinen puhelintasku / vetoketjullinen väljä reisitasku / CORDURA®vahvikkeisissa muotoilluissa lahkeissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / heijastintereet polvitaipeissa / CORDURA®vahvikkeet lahkeensuissa.

Tuotenro 100552. MATERIAALI 88 % polyesteria, 12 % elastaania microfleece. PAINO 230 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PY-791, Kansas 2-695.

Tuotenro 100262. MATERIAALI 100 % puuvilladenimiä, värjätty mustaksi, ei pesukäsittelyä. Vahvistukset 100 % CORDURA®. PAINO 385 g/m2. ­VÄRI 545 Indigonsininen, 940 Musta. KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads DY-229, Kansas 2-700.

HUPPARI 783 LY

T-paita 906 TY

T-paita 945 TY

Kontrastivärinen vetoketju / raglan-hihat / säädettävä huppu / kaksi vetoketjullista etutaskua.

Lyhyet hihat / keltainen tehostetikkaus.

Lyhyet raglanhihat / painatus edessä.

Tuotenro 100611. MATERIAALI 95 % puuvillaa, 5 % elastaania. PAINO 190–195 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 840 Oliivinvihreä, 910 Vaaleanharmaa, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads TY-906, Kansas 2-754.

Tuotenro 100612. MATERIAALI 95 % puuvillaa, 5 % elastaania. PAINO 200 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads TY-945.

Bandanahuivi 949 BNY

Pipo 9381 MY

Pipo 9382 MY

Monikäyttöinen bandana-huivi päässä tai kaulassa pidettäväksi.

Raitaneulos, jossa Gen Y -logo.

Jacquard-neulos.

Tuotenro 100970. MATERIAALI 100 % akryyliä. VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen. KOKO Yksi koko.

Tuotenro 100971. MATERIAALI 100 % akryyliä. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko.

Tuotenro 100401. MATERIAALI 80% polyesteria, 20% puuvillaa, harjattu sisäpinta.PAINO 300 g/m2. VÄRI 539 Laivastonsininen, 840 Oliivinvihreä, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads LY-783, Kansas 2-699.

HOUSUT 270 DY

Vyö 967 BY

Lippalakki 9385 KY

Kaksi etutaskua, joista toisessa kolikkotasku / kaksi takataskua / reisitasku, jossa lisätasku / vetoketjullinen reisitasku, jossa lisätasku ja puhelintasku / muotoillut lahkeet / säädettävät lahkeensuut.

Pituus 120 cm.

Painatus ja koristetikkaukset sivulla / säätö takana / vahvistettu niiteillä.

Tuotenro 100263. MATERIAALI 100 % puuvilladenimiä, värjätty kääntöpuoli, ei pesukäsittelyä. PAINO 385 g/m2. VÄRI 545 Indigonsininen. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads DY-270, Kansas 2-701.

Tuotenro 100141. MATERIAALI 100 % polyesteri. VÄRI 941 Tummanharmaa. KOKO Yksi koko (120 cm). VANHA TUOTENRO Fristads BY-967, Kansas 2-802.

Tuotenro 101004. MATERIAALI 100 % puuvillaa. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko.

Tuotenro 100126. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO Fleece 190 g/m2, Y printed jersey 135 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads BNY-949.

19


20

1.2

Edge Monipuolinen mallisto housuja, shortseja ja avosuojia sekä yläosia ja ulkovaatteita. Farkkutyylistä vaikutteita saaneet vaatteet istuvat muodikkaasti. Yhdistämällä tunnetun polyesteri-puuvillakanvaksemme (suhteessa 65/35) vahvaan CORDURA®-materiaaliin ja teknisiin materiaaleihin, kuten GORE-TEX® ja Polartec®, olemme luoneet kulutusta kestävän ja erittäin mukavan ja toiminnallisen malliston työ- ja huoltotehtäviin.


Gen Y

Housut 2015 CS

HUPPARI 7395 SE

Muotoillut lahkeet / tehostetikkaukset / heijastinyksityiskohdat / CORDURA®- vahvikkeiset lahkeensuut / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko sivussa säädettäviä polvisuojia varten / kaksi vapaasti riippuvaa kaksoistaskua, joista oikeanpuoleisessa CORDURA®-lenkit / sivutasku / suuri viisto reisitasku, jossa puhelin- ja kynätaskut / syvät takataskut / CORDURA®-vahvikkeinen mittatasku, jossa lenkki, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas.

Tehostetikkaukset ja -tereet / joustavat hihansuut ja helma / vetoketju edessä / kaksi vetoketjullista etutaskua.

Tuotenro 100797. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, vahvikkeet sataprosenttista CORDURA® Nylonia. PAINO 305 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 737 Harmaanruskea, 900 Valkoinen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa. KOKO C42–C66, C146–C160. VANHA TUOTENRO Kansas 2-864.

Tuotenro 100793. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 360 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-860.

Housut 2022 CS

T-paita 7397 TY

Muotoillut lahkeet / tehostetikkaukset / heijastinyksityiskohdat / CORDURA®-vahvikkeiset lahkeensuut / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko sivussa säädettäviä polvisuojia varten / sivutasku / suuri viisto reisitasku, jossa puhelin- ja kynätaskut / syvät takataskut / CORDURA®-vahvikkeinen mittatasku, jossa lenkki, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas.

Pitkät hihat / tehostetikkaukset / tehostetere etukappaleessa.

Tuotenro 100818. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, vahvikkeet sataprosenttista CORDURA® Nylonia. PAINO 305 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 737 Harmaanruskea, 900 Valkoinen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa. KOKO C42–C66, C146–C160. VANHA TUOTENRO Kansas 2-883.

Tuotenro 100796. MATERIAALI 95 % puuvillaa, 5 % elastaania. PAINO 190 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-863.

21


22

Gen Y

Shortsit 2041 CS

T-paita 7396 TY

T-paita 7383 TY

Lyhyet hihat / tehostetikkaukset / tehostetere etukappaleessa.

Lyhyet hihat / tehostetikkaukset / tehostetere olkapäillä / painatus edessä.

Tuotenro 100794. MATERIAALI 95 % puuvillaa, 5 % elastaania. PAINO 190 g/m². VÄRI 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 540 Tummansininen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-860.

Tuotenro 100007. MATERIAALI 95 % puuvillaa, 5 % elastaania. PAINO 190 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-902.

Tehostetikkaukset / oikealla puolella vapaasti riippuva kaksoistasku, jossa CORDURA®-lenkit / sivutasku / vasaralenkki molemmilla puolilla / D-rengas / suuri viisto reisitasku, jossa puhelintasku ja kynätasku / takataskut / CORDURA®-vahvikkeinen mittatasku, jossa kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / heijastinyksityiskohdat. Tuotenro 101025. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, vahvikkeet 100 % CORDURA® -nylonia. PAINO 305 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 737 Harmaanruskea, 900 Valkoinen, 940 Musta. KOKO C42–C66.

HOUSUT 2016 CS

Avosuoja 1016 CS

Avosuoja 1008 CS

Tehostetikkaukset / tarranauhalla säädettävät lahkeensuut / heijastinyksityiskohdat / muotoilluissa CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko säädettäviä polvisuojia varten / vapaasti riippuva kaksoistasku, jossa CORDURA®-lenkit / sivutasku / suuri viisto reisitasku, jossa puhelin- ja kynätaskut / syvät takataskut / CORDURA®-vahvikkeinen mittatasku, jossa lenkki, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas.

Viisto leikkaus selässä / muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko sisäpuolella säädettäviä polvisuojia varten / sivutasku / vasaralenkki molemmilla puolilla / D-rengas / suuri viisto reisitasku, jossa puhelintasku ja kynätasku / syvät takataskut / CORDURA®-vahvikkeinen mittatasku, jossa kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / rintatasku, jossa puhelintasku ja kynätasku / CORDURA®-vahvikkeet lahkeensuissa / säädettävä vyötärö / heijastinyksityiskohdat.

Selässä viisto leikkaus / heijastinyksityiskohdat / CORDURA®-vahvikkeiset lahkeensuut / säädettävä vyötärö / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko säädettäviä polvisuojia varten / vapaasti riippuva kaksoistasku, jossa CORDURA®-lenkit / sivutasku / suuri viisto reisitasku, jossa puhelin- ja kynätaskut / syvät takataskut / CORDURA®vahvikkeinen mittatasku, jossa lenkki, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / rintatasku, jossa puhelin- ja kynätaskut / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas.

Tuotenro 101026. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, vahvikkeet 100 % CORDURA® -nylonia. PAINO 305 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 737 Harmaanruskea, 900 Valkoinen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa. KOKO C42–C66, C146–C160.

Tuotenro 100798. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, vahvikkeet sataprosenttista CORDURA® Nylonia. PAINO 305 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 737 Harmaanruskea, 900 Valkoinen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa. KOKO C42–C66, C146–C160. VANHA TUOTENRO Kansas 2-865.

Tuotenro 100799. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, vahvikkeet sataprosenttista CORDURA® Nylonia. PAINO 305 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 737 Harmaanruskea, 940 Musta. KOKO C42–C66. VANHA TUOTENRO Kansas 2-866.

Takki 4810 PDQ

Liivi 5302 PDQ

Takki 4796 EDS

Punainen vuori / joustinneulos hihansuissa ja kauluksessa / vetoketju edessä / kaksi etutaskua.

Punainen vuori / vetoketju edessä / kaksi etutaskua / povitasku / joustinneulos kauluksessa.

Tuotenro 100792. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 250 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-859.

Tuotenro 101024. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 250 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Pehmeä sisäpuoli / muotoonommellut hihat / säädettävät hihansuut / säädettävä vyötärö / vetoketjullinen rintatasku / 2 vetoketjullista etutaskua / vetoketjullinen sisätasku / heijastinyksityiskohdat edessä ja takana.

Housut 2017 CS

Housut 2014 DY

HOUSUT 2018 CS

Ergonominen muotoilu lahkeissa / CORDURA®vahvikkeet lahkeensuissa / heijastinyksityiskohdat / suuri viisto reisitasku, jossa puhelintasku ja kynätaskut / syvät takataskut / D-rengas.

Ergonominen muotoilu lahkeissa / heijastinyksityiskohdat / niitit etu- ja takataskuissa / suuri viisto reisitasku, jossa puhelintasku ja kynätaskut / syvät takataskut.

Ergonominen muotoilu lahkeissa / tarranauhalla säädettävät lahkeensuut / heijastinyksityiskohdat / suuri viisto reisitasku, jossa puhelintasku ja kynätaskut / syvät takataskut / D-rengas.

Tuotenro 100800. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 305 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa. KOKO C42–C66, C146–C160. VANHA TUOTENRO Kansas 2-867.

Tuotenro 100789. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 385 g/m². VÄRI 545 Indigonsininen. KOKO C42–C66, C146–C160. VANHA TUOTENRO Kansas 2-856.

Tuotenro 100801. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 305 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa. KOKO C42–C66. VANHA TUOTENRO Kansas 2-868.

Tuotenro 100008. MATERIAALI 83 % polyesteria, 17 % polyuretaania. PAINO 290 g/m². VÄRI 540 Tumma Navy, 737 Khaki, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

23


24

COLLEGEPAITA 7398 PY Tehostetikkaukset / edessä punainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti ja vetoketjun suoja / Power Stretch® -fleeceä / kaksi vetoketjullista etutaskua. Tuotenro 100803. MATERIAALI 88 % polyesteria, 12 % elastaania, Polartec-microfleeceä. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-870.

GORE-TEX® Takki 4811 GXB Tarranauhalla säädettävät hihansuut / kiristysnyöri vyötäröllä / irrotettava huppu / teipatut saumat / vetoketju sisäpuolella korjaamista varten / heijastinyksityiskohdat / kaksi rintataskua / kaksi vetoketjullista etutaskua / hihatasku, jossa tarrakiinnitys / kolme povitaskua. Tuotenro 100802. MATERIAALI 100 % polyesteria, GoreTex. PAINO 220 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-869.

Polartec® Power Stretch® Erittäin hengittävää fleecemateriaalia, joka siirtää kosteutta iholta ja lämmittää, kun on kylmä. Kuivuu nopeasti.

UUTUUS!

Pipo 9387 EB

Lippalakki 9386 EC

Vyö 9388 EBE

Fleecevuori.

Applikointi edessä / joustava reunus takaa erinomaisen istuvuuden.

Metallisolki.

Tuotenro 101021. MATERIAALI 100 % akryyliä. VÄRI 331 Punainen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO One KOKO.

Tuotenro 101020. MATERIAALI 97% puuvillaa, 3% spandexia. VÄRI 940 Musta. KOKO One KOKO.

Tuotenro 101022. VÄRI 331 Punainen, 940 Musta. KOKO Yksi koko.


Gen Y

1.3

ORIGINAL RAKENNUS Valikoima sisältää laadukkaita tuotteita kirvesmiehille, putkimiehille, sähköasentajille, maalareille, muurareille ja niin edelleen. Mukavat, kestävät ja toiminnalliset housumme, avosuojamme ja pusakkamme on valmistettu tunnetusta FAS®-, ProStretch- ja Polydex®-laadusta. Ulkovaatemateriaalien, kuten Airtechin®, WINDSTOPPERin® ja GORE-TEXin® kanssa käytettynä ne varmistavat ainutlaatuisen istuvuuden ja kestävyyden.

25


26

Gen Y

Vetoketjullinen rintatasku. Klassinen tyyli vuosien kehitystyön tuloksena. Cordura-vahvike kulumiselle altistuvissa kohdissa. Valmistettu parhaasta 375 g:n pitkäkuituisesta FAS-puuvillatwillistä.

Kehitetty läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Harmaa Corduravahvike kulumiselle altistuvissa kohdissa. Kestävää 300 g:n puuvillatwilliä.

Joustava materiaali antaa lisämukavuutta. Cordura-vahvike kulumiselle altistuvissa kohdissa.

Talvitakki 4856 FAS

100120 HOUSUT 258 BM

100544 Pro-housut 241 PS25

Puuvillahousut kaikkiin työtehtäviin.

Suosituimmat housumme maalareille ja muurareille.

Istuvuus Korkea vyötärö, leveä lantio ja suorat lahkeet.

Istuvuus Korkea vyötärö, normaali lantio ja suorat lahkeet.

 rittäin mukavat housut E kaikkiin työtehtäviin ja kaikille aloille.

UUTUUS!

Muodikas istuvuus.

Öljyä, likaa ja vettä hylkivä. Kestävää ja helppohoitoista 100-prosenttista Polydexpolyesteritwilliä.

 ivan uusi rei'itetty A Cordura-vahvike kulumiselle altistuvissa kohdissa varmistaa kestävyyden ja hengittävyyden. Saatavana parhaana 375 g:n pitkäkuituisena FAS-puuvillatwillinä ja kestävänä 300 g:n polyesteri-puuvillatwillinä.

100082 PRO HOUSUT 255K AD

109201 housut 2054 FAS

 ksi vanhoista suosikeistamme Y sopii eri työtehtäviin ja eri aloille.

Muodikkaimmat housumme eri työtehtäviin.

Istuvuus Normaali vyötärö, normaali lantio ja suorat lahkeet.

Istuvuus Matala vyötärö, normaali lantio ja kapenevat lahkeet.

Esipesty / kolminkertainen tikkaus / muotoillut hihat / Cordura®-vahvike kyynärpäissä / kokovuorija toppaus / kaksi rintataskua, joista toisessa vetoketju ja toisessa nappi / kaksi vetoketjullista käsienlämmitystaskua / kaksi povitaskua / säädettävä vyötärö. Tuotenro 109202. MATERIAALI 100 % puuvillaa. Kyynärpäissä Cordura®vahvikkeet. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Istuvuus Normaali vyötärö, leveä lantio ja suorat lahkeet.

Miten valitsen oikeat housut?

Harjattu sisäpinta tuntuu miellyttävältä ihoa vasten.

UUTUUS!

 estävää 300 g:n K PS25-polyesteripuuvillatwilliä.

100282 HOUSUT FAS-255K

Uusi matkapuhelintasku ja säädettävät lahkeensuut.

Muotoillut kyynärpäät, joissa rei'itetty Cordura®-vahvike.

Fristads Kansasilla on monipuolinen eri materiaaleja, ominaisuuksia ja istuvuuksia sisältävä housuvalikoima. Katso myös luvut Gen Y ja Edge.

UUTUUS!

Rei'itetty Cordura®vahvike vapaasti riippuvissa taskuissa.

Housut 2054 FAS Esipestyt / kolminkertainen tikkaus / takalahkeissa keltainen tere / säädettävät lahkeet, joissa Cordura®vahvikkeet / kaksi piilotettavaa irtotaskua, joissa rei'itetty Cordura®-vahvike / kaksi etutaskua, joista toisessa puhelintasku / kaksi takataskua / kaksi vetoketjullista reisitaskua, joista toisessa puhelin- ja henkilökorttitasku / mittatasku / kynätasku, jossa Cordura®-vahvike / polvitaskut, joissa rei'itetty Cordura®-vahvike. Tuotenro 109201. MATERIAALI 100 % puuvillaa. Polvitaskut 100 % CORDURA®. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO C44–60, C146–156, D92–120.

Matkapuhelintasku vapaasti riippuvien taskujen alla.

Cordura®-vahvike ja säädettävä napillinen helma.

FAS® – PARAS TWILLIMME, SATAPROSENTTISTA PUUVILLAA Kankaan kudos ei voisi enää olla tiiviimpi. Kestävyyden, kuten hankauksenkeston, repeytymisherkkyyden ja vetolujuuden, suhteen FAS® on ainutlaatuinen materiaali.

27


28

Gen Y

UUTUUS!

UUTUUS!

Talvitakki 4856 LUXE

Paita 7443 RTS

Muotoillut hihat / Cordura®-vahvike kyynärpäissä / kokovuori- ja toppaus / kolminkertainen tikkaus / kaksi rintataskua, joista toisessa vetoketju ja toisessa nappi / kaksi vetoketjullista käsienlämmitystaskua / kaksi povitaskua / säädettävä vyötärö.

PRO-3, jossa täyspitkä vetoketju / pehmeä ja miellyttävä kaksipuolinen paita / muotoillut kyynärpäät / joustinnelosta hihoissa ja helmassa / niitein vahvistetut taskut kulumiselle altistuvissa kohdissa / vetoketjullinen rintatasku / vasemmalla puolella tilaa logolle / kengurutaskut käsien lämmittelyyn.

Tuotenro 109615 MATERIAALI 65 % polyesteriä, 35 % puuvillaa. Kyynärpäissä 100% polyamidivahvikkeet. PAINO 300 g/m². VÄRI 539 Laivastonsininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Tuotenro 109953. MATERIAALI 80 % puuvillaa, 20 % polyesteriä. PAINO 320 g/m² VÄRI 554 Laivastonsininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Takki 451 FAS

Talvitakki 437 FASI

Liivi 511 FAS

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / tuuletusaukot selässä / säädettävät hihansuut ja helma / turvatasku / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä ja napillista rintataskua, joista toisessa puukkonappi ja -lenkki, toisessa työkalulenkit / piilotasku henkilökortille / hihatasku / napillinen povitasku / povitasku puhelimelle.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / napilla säädettävät hihansuut ja helma / joustinneulos hihansuun sisäpuolella / CORDURA®-vahvikkeet kyynärpäissä / takaa pidennetty helma / 2 läpällistä rintataskua / 2 etutaskua / piilotasku henkilökortille / 2 povitaskua, toisessa puhelintasku / lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / napoleontasku / 2 hihataskua, joista toisessa läppä, toisessa vetoketju / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista.

Takaa pidennetty helma / kaksi napitettavaa taskua, joista toisessa läppä ja piilotasku henkilökortille, toisessa nappi, kynätasku ja läpällinen puhelintasku / puukkonappi ja -lenkki / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku, toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi vapaasti riippuvaa takataskua, joissa lisätasku työkaluille / kaksi vasaralenkkiä, joista toinen säädettävä / vyölenkit.

Tuotenro 100304. MATERIAALI FAS®,Fristads Kansasin paras twilli, 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-451.

Tuotenro 100321. MATERIAALI Päällyskankaana FAS® Fristads Kansas paras twilli, 100% puuvillaa, likaa, öljyä ja vettä hylkivä(Teflon®). Keinoturkisvuori, vahvikkeet 100 % polyamidia. PAINO Päällikangas 375 g/m², Vuorikangas 370 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads FASI-437.

Tuotenro 100309. MATERIAALI FAS® Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taskuissa 100 % CORDURA®-vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-511.

UUTUUS!

UUTUUS!

Housut 2054 LUXE

Paita 7444 RTP

Takalahkeissa keltainen tere / kaksi piilotettavaa irtotaskua, joissa rei'itetty Cordura®-vahvike / kaksi etutaskua, joista toisessa puhelintasku / kaksi takataskua / kaksi vetoketjullista reisitaskua, joista toisessa puhelin- ja henkilökorttitasku / mittatasku ja kynätasku, joissa Cordura®-vahvike / polvitaskut, joissa rei'itetty Cordura®-vahvike / säädettävät lahkeesuut, joissa Cordura®-vahvike.

PRO-3-poolopaita, jossa puolipitkä vetoketju / rintataskussa niittivahvisteet / tasoneulekaulus / takaa pidennetty helma.

Tuotenro 109614. MATERIAALI 65% polyesteria, 35% puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 539 Laivastonsininen, 940 Musta. KOKO C44–60, C146–156, D92–120.

Tuotenro 109954. MATERIAALI 65 % puuvillaa, 35 % polyesteripikeetä. PAINO 240 g/m². VÄRI 554 Laivastonsininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Housut 255K FAS

Housut 253K FAS

Housut 250 FAS

CORDURA®-vahvikkeiset polvitaskut / kaksi CORDURA®-vahvikkeista sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi suurta etu- ja takataskua / piilotasku henkilökortille / mittatasku / kynätasku / puhelintasku / työkalutasku / läpällinen reisitasku / kaksi vasaralenkkiä, joista toinen säädettävä / puukkonappi ja -lenkki.

CORDURA®-vahvikkeiset polvitaskut / kaksi CORDURA®-vahvikkeista sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi suurta etu- ja takataskua / piilotasku henkilökortille / mittatasku / kynätasku / puhelintasku / työkalutasku / läpällinen reisitasku / kaksi vasaralenkkiä, joista toinen säädettävä / puukkonappi ja -lenkki.

Tuotenro 100282. MATERIAALI FAS® Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taskuissa 100 % CORDURA®-vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 730 Vihreä, 940 Musta. KOKO C44–C64, C144–C156, D92–D128 (541 Sininen) C44–C60, C146–C156, (730 Vihreä) C44–C60, C144–C156, D92–D120(940 Musta). VANHA TUOTENRO Fristads FAS-255K.

Tuotenro 100281. MATERIAALI FAS® twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taskuissa 100% CORDURA®-vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO C34–C50. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-253K.

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi etu- ja takataskua, joissa leventävät laskokset / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / mittatasku sivusauman kohdalla / työkalutasku / kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / pieni läpällinen tasku lahkeessa / kaksi vasaralenkkiä / kaksi D-rengasta. Tuotenro 100280. MATERIAALI FAS® twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taskuissa 100% CORDURA®-vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-250.

29


30

Gen Y

31

  > Kokovuori ja -toppaus.

UUTUUS!

Shortsit 275 FAS Kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalutasku / kaksi etu- ja takataskua / mittatasku / puhelintasku / kynätasku / työkalutasku / puukkonappi ja -lenkki / vasaralenkki / D-rengas. Tuotenro 100288. MATERIAALI FAS®, Fristads Kansasin paras twilli, 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-275.

HOUSUT 283 FAS Muotoillut lahkeet / säädettävät lahkeensuut / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa CORDURA®vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi etu- ja takataskua, joissa leventävät laskokset / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / mittatasku sivusauman kohdalla / piilotasku henkilökortille / työkalutasku / kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / kaksi D-rengasta. Tuotenro 100291. MATERIAALI FAS® Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. 100% CORDURA®-vahvike polvissa. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-283.

Takki 447 FAS Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / tuuletusaukot selässä / säädettävät hihansuut ja helma / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä ja napillista rintataskua, joista toisessa puukkonappi ja -lenkki, toisessa työkalulenkit / hihatasku / napillinen povitasku / povitasku puhelimelle / kaarroke huomiokangasta / heijastinnauhat olkapäissä ja vyötäröllä/ Öko-Tex®sertifioitu. Tuotenro 100303. MATERIAALI FAS®, Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-447.

Takki 459 FAS Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / tuuletusaukot selässä / säädettävät hihansuut ja helma / turvatasku / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä ja napillista rintataskua, joista toisessa puukkonappi ja -lenkki, toisessa työkalulenkit / hihatasku / napillinen povitasku / povitasku puhelimelle / läpivienti puhelimen nappikuulokkeelle / Öko-Tex®-sertifioitu. Tuotenro 100305. MATERIAALI FAS®, Fristads Kansasin paras twilli, 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-459.

Paita 7445 LF Kokovuorillinen ja ruudullinen flanellipaita / painonapit / sivusaumassa liikkumista helpottava halkio / kaksi napillista rintataskua, joista toisessa kynätasku.

  > UUTUUS! Julkaistaan 09/2013

Tuotenro 110077. MATERIAALI Päällyskangas 100 % puuvillaa, vuori 100 % polyesteriä. PAINO Päällyskangas 165 g/m², vuori 120 g/m² VÄRI 557 Sininen/Keltainen. KOKO XS–XXXL.

  > Mattoveitsitasku.

1 2 EN 471

Avosuoja 51 FAS

Housut 265K FAS

Housut 247 FAS

Housut 288 FAS

HOUSUT 264 FAS

Shortsit 201 FAS

Kaksisuuntainen vetoketju edessä / CORDURA®vahvikkeiset polvitaskut / kaksi sisääntaitettavaa, vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi suurta etu- ja takataskua / mittatasku / reisitasku, jossa työkalutasku / kynätasku / kaksi vapaasti riippuvaa suljettavaa rintataskua / puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä, joista toinen säädettävä.

CORDURA®-vahvikkeiset polvitaskut / 2 CORDURA®vahvikkeista sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa 3 pientä taskua ja työkalulenkit / 2 suurta etu- ja takataskua / piilotasku henkilökortille / mittatasku / kynätasku / puhelintasku / työkalutasku / läpällinen reisitasku / mattoveitsitasku / kaksi vasaralenkkiä, joista toinen säädettävä / puukkonappi ja -lenkki.

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi etu- ja takataskua, joissa leventävät laskokset / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / reisitasku, jossa puhelintasku, työkalutasku ja henkilökorttitasku / mittatasku sivusauman kohdalla / työkalutasku / kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / kaksi D-rengasta / standardin EN 741 luokan 1 mukainen.

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi sisääntaitettavaa, vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi etutaskua / kaksi suurta CORDURA®-vahvikkeista takataskua / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa puukkonappi ja -lenkki sekä kynätasku / läpällinen matkapuhelintasku / läpällinen reisitasku, jossa piilotasku henkilökortille / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas.

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / säädettävät lahkeensuut / kaksi sisääntaitettavaa, vapaasti riippuvaa CORDURA®vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi etutaskua / kaksi suurta CORDURA®-vahvikkeista takataskua / mittatasku, jossa puukkonappi ja -lenkki / kynätasku sivusauman kohdalla / läpällinen matkapuhelintasku / läpällinen reisitasku, jossa piilotasku henkilökortille / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas.

2 vapaasti riippuvaa taskua, joissa yhdessä lisätasku ja yksi kolmella pienellä taskulla ja työkalulenkeillä / 2 etutaskua / 2 erikoisleveää takataskua / kannellinen puhelintasku /kannellinen reisitasku ja ID-korttitasku / 2 vasaralenkkiä / Öko-Tex®-sertifioitu.

Tuotenro 100310. MATERIAALI FAS®, Fristads Kansasin paras twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taskuissa CORDURA®vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO 541 Sininen C44–C60, C146–C156, D92–D132, 940 Musta C44–C60, C146–C156. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-51.

Tuotenro 100286. MATERIAALI FAS®, Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taskuissa CORDURA® -vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C60, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-265K.

Tuotenro 100279. MATERIAALI FAS® Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taksuissa CORDURA®vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-247.

Tuotenro 100293. MATERIAALI FAS®, Fristads Kansasin paras twilli, 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m². VÄRI 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-288.

Tuotenro 100285. MATERIAALI FAS®, Fristads Kansasin paras twilli, 100 % puuvillaa. 100% CORDURA®-vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-264.

Tuotenro 100276. MATERIAALI FAS® Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m². VÄRI 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-201.


32

Gen Y

HOUSUT 258 BM Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / 2 vapaasti riippuvaa CORDURA®vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa 3 pientä taskua / 2 suurta etutaskua / 2 suurta CORDURA®-vahvikkeista takataskua / läpällinen puhelintasku / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalunpidin ja kynätasku / läpällinen reisitasku, jossa lisätasku ja piilotasku henkilökortille / puukkonappi ja -lenkki / D-rengas / vasaralenkki.

Paita 777 BI

Paita 431 VL

Takki 762 P

Pitkät hihat / kaksi läpällistä rintataskua.

Rintatasku / pieni pystykaulus / napitettavat hihansuut / kangasvyö.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / peukaloaukot hihoissa / takaa pidennetty helma / käännettävä.

Tuotenro 100629. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 220 g/m². VÄRI 550 Sininen/valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads VL-431.

Tuotenro 100461. MATERIAALI 100 % Polyesteria, Keinoturkis. PAINO 320 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads P-762.

Tuotenro 100115. MATERIAALI Kudottu ruudullinen flanelli, 100 % puuvillaa. PAINO 140 g/m². VÄRI 541 Sininen, 941 Tummanharmaa. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads BI-777.

Tuotenro 100120 (miesten), 100121 (naisten). MATERIAALI 100% puuvillatwilliä. Vahvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO C44-C60, C146-C156, D96-D116 (miesten), C34-C50 (naisten). VANHA TUOTENRO Fristads BM-258 (miesten), BM-259 (naisten).

Housut 268 BM Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi sivutaskua / kaksi suurta CORDURA®-vahvikkeista takataskua / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalunpidin ja kynätasku / läpällinen puhelintasku / läpällinen reisitasku, jossa lisätasku ja piilotasku henkilökortille / puukkonappi ja -lenkki / D-rengas / vasaralenkki. Tuotenro 100122. MATERIAALI 100% puuvillatwilliä. Vahvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D116. VANHA TUOTENRO Fristads BM-268.

Housut 2010 KC Vahvistettu reisiosa, jonka vahvike jatkuu polvitaskuun asti / CORDURA®-vahvikkeinen mittatasku / painonapillinen reisitasku / vasaralenkki / työkalulenkit. Tuotenro 100758. MATERIAALI 100 % puuvillaa. vahvikkeet CORDURA®. PAINO 350g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO 82 cm: 72– 120, 92 cm:72–140. VANHA TUOTENRO Kansas 2-656.

Luotu yhteistyössä sinun kanssasi Takki 4802 P

Pusero 759 PH

Takki 401 BT

Pehmeä vuori / joustava vyötärö ja hihansuut / kaksi vetoketjullista sivutaskua.

Lyhyt vetoketju kauluksen yläreunaan asti / vetoketjullinen rintatasku / kaksi sivutaskua / joustavat hihansuut ja vyötärö.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / joustavat hihansuut / CORDURA®-vahvikkeet kyynärpäissä / takaa pidennetty helma / heijastintereet edessä ja takana / kaksi etutaskua / hihatasku, jossa puhelintasku ja kynätasku.

Tuotenro 100717. MATERIAALI 80 % polyamidia, 20 % polyesteria. PAINO 400 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-21.

Tuotenro 100473. MATERIAALI Keinoturkis 70 % akryylia, 30 % polyesteria. Kyynärpäiden ja kaarrokkeen vahvikkeet 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 910 Vaaleanharmaa, 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PH-759.

Tuotenro 100136. MATERIAALI 100 % polyesterfleeceä. Kaarrokkeen ja hihojen pintamateriaali likaa, öljyä ja vettä hylkivää 100-prosenttista polyesteria. Hihoissa toppavuori. CORDURA®-kyynärpäävahvikkeet. PAINO 430 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads BT-401.

Olemme kuunnelleet käyttäjiemme toiveita ja luoneet yksityiskohtien ja toimintojen avulla täydellisen malliston maalareille ja muurareille. Peruskankaamme on valmistettu kestävästä ja miellyttävästä, esikutistetusta sataprosenttisesta puuvillasta.

Umpisuoja 58 BM Muotoillut lahkeet / joustava selkäosa / CORDURA®vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksisuuntainen vetoketju edessä / kaksi rintataskua, joista toisessa lisätasku, kynätasku ja nappi, toisessa vetoketju / piilotasku henkilökortille / kaksi vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joissa toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua / kaksi suurta etutaskua / kaksi suurta CORDURA®vahvikkeista takataskua / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalunpidin ja kynätasku / läpällinen puhelintasku / läpällinen reisitasku, jossa lisätasku / puukkonappi ja -lenkki / vasaralenkki. Tuotenro 100125. MATERIAALI 100 % puuvillatwilliä. vaihvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO C44–C60, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads BM-58.

Työkalupidin 9337 POLY Maalareille ja remontoijille / 25 mm:n nailonvyö, jossa metallisolki / vahvistettu niiteillä / 5 lokeroa työkaluille, saksille, tapettiveitselle, mitalle jne. / suuri tasku tapettiharjalle, tasoitteelle jne. Tuotenro 100902. MATERIAALI 100% Polyesteria. VÄRI 900 Valkoinen. KOKO Yksi koko. (Pituus 125cm) VANHA TUOTENRO Fristads 2113.

33


34 VALKOINEN MALLISTO

Gen Y

TAKKI 478 PMV

Takki 458 BM

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kauluksessa keinoturkisreunus / vetoketjullinen rintatasku / napitettava rintatasku / kaksi napitettavaa etutaskua / piilotasku henkilökortille / napitettava povitasku / sisäpuolella puhelintasku, jossa tarrakiinnitys / lenkki nappikuulokkeelle / säädettävät hihansuut ja helma / takaa pidennetty helma / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / takaa pidennetty helma / säädettävät hihansuut ja helma / kaksi napitettavaa etutaskua / kaksi rintataskua, joista toisessa nappi ja toisessa vetoketju / napitettava povitasku / tarrakiinnitteinen povitasku matkapuhelimelle / lenkki puhelimen nappikuulokkeelle/Öko-Tex®sertifioitu.

Tuotenro 100490. MATERIAALI 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Tikkivuori. PAINO Päällikangas 260 g/m², vuorikangas 160 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PMV-478.

Tuotenro 100123. MATERIAALI 100% puuvillatwilliä. Vahvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads BM-458.

PRO Housut 241 PS25 Joustavaa materiaalia / ergonomisesti muotoillut lahkeet / CORDURA®vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi CORDURA®-vahvikkeista sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi taskua edessä / kaksi CORDURA®-vahvikkeista takataskua, joissa laskokset / mittatasku, jossa työkalutasku / oikeaan sivusaumaan ommeltu kynätasku / reisitasku, jossa matkapuhelintasku / vasaralenkki / D-rengas / Öko-Tex-sertifikaatti.

Tuotenro 100544. MATERIAALI 65% polyesteria, 35% puuvillaa, joustava materiaali, harjattu sisäpinta. Vahvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 210 Khaki, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads PS25-241, Kansas 2-585.

PRO Avosuoja 41 PS25 Joustavaa materiaalia / kaksisuuntainen vetoketju / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / ergonomisesti muotoillut lahkeet / rintataskut, jotka voivat olla napitetut tai vapaasti riippuvat / kaksi CORDURA®-vahvikkeista sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi paikkataskua edessä / kaksi takataskua, joissa laskokset /mittatasku, jossa työkalutasku / oikeaan sivusaumaan ommeltu kynätasku / reisitasku, jossa matkapuhelintasku / kaksi vasaralenkkiä (toinen säädettävä) / D-rengas / Öko-Tex-sertifikaatti.

HOUSUT 2012 BM

HOUSUT 245 BM

Shortsit 257 BM

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi sisääntaitettavaa, vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku / reisitasku, jossa puhelintasku / mittatasku, jossa työkalutasku / kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / kaksi D -rengasta / kaksi vasaralenkkiä.

Muotoillut lahkeet / säädettävät lahkeensuut / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua / kaksi suurta etutaskua / kaksi suurta CORDURA®-vahvikkeista takataskua / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalunpidin ja kynätasku / läpällinen reisitasku / läpällinen reisitasku, lisätasku ja piilotasku henkilökortille / puukkonappi ja -lenkki / D-rengas / vasaralenkki.

Kaksi vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua / kaksi suurta etutaskua / kaksi suurta CORDURA®-vahvikkeista takataskua / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalunpidin ja kynätasku / läpällinen reisitasku, lisätasku ja piilotasku henkilökortille / puukkonappi ja -lenkki / D-rengas / vasaralenkki.

Tuotenro 100773. MATERIAALI 100% puuvillatwilliä. Vahvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Kansas 2-789.

Tuotenro 100118. MATERIAALI 100% puuvillatwilliä. Vahvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO C44–C60. VANHA TUOTENRO Fristads BM-245.

Tuotenro 100119. MATERIAALI 100% puuvillatwilliä. Vahvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO C44–C60. VANHA TUOTENRO Fristads BM-257.

Tuotenro 100548. MATERIAALI 65% polyesteria, 35% puuvillaa, joustava materiaali, harjattu sisäpinta. Vahvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 210 Khaki, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads PS25-41, Kansas 2-584.

Liivi 511 PR25 Takaa pidempi helma / kaksi vapaasti riippuvaa napillista rintataskua / puhelintasku / kynätasku / kaksi sivutaskua / kaksi vapaasti riippuvaa taskua / kaksi mittataskua / monia työkalulenkkejä / kaksi vasaralenkkiä / vyölenkit / Öko-Tex-sertifikaatti.

Mukavaa joustavuutta Housujen ja avosuojien kangas on joustavaa, joten vaatteet ovat mukavia, vaikka työ edellyttäisi paljon liikkumista. PS25 on polyesteri-puuvillasekoite (suhteessa 65/35 ), joka joustaa kuteen suuntaisesti eli leveyssuunnassa.

Tuotenro 100513. MATERIAALI 65% polyesteria, 35% puuvillaa, joustava materiaali, harjattu sisäpinta. Vahvikkeet CORDURA®. PAINO 300 g/m² VÄRI 210 Khaki, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR25-511, Kansas 2-586.

35


36

Gen Y

  > Mattoveitsitasku.

PRO Housut 242 PS25 Joustavaa materiaalia / irrotettavat lahkeet / ergonomisesti muotoillut lahkeet / CORDURA®vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi CORDURA®vahvikkeista irroitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi taskua edessä / kaksi takataskua, joissa laskokset / mittatasku, jossa työkalutasku / oikeaan sivusaumaan ommeltu kynätasku / reisitasku, jossa matkapuhelintasku / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas / Öko-Tex-sertifikaatti. Tuotenro 100545. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, joustava materiaali, harjattu sisäpinta.PAINO 300 g/m². VÄRI 210 Khaki, 940 Musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads PS25-242, Kansas 2-607.

PRO Housut 288 PS25 Joustavaa materiaalia / ergonomisesti muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi CORDURA®-vahvikkeista sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi CORDURA®-vahvikkeista takataskua / viisto erikoissuuri tasku / oikeaan sivusaumaan ommeltu mittatasku, jossa kynätasku / reisitasku, jossa matkapuhelintasku/ D-rengas / kaksi vasaralenkkiä / Öko-Tex-sertifikaatti. Tuotenro 100547. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, joustava materiaali, harjattu sisäpinta.PAINO 300 g/m². VÄRI 299 Khaki/ musta, 896 Harmaa/musta, 940 Musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120 (896 Harmaa/musta C44–C66, C146–C156, D92–D120, 940 Musta C44–C62, C146–C156, D92–D116). VANHA TUOTENRO Fristads PS25-288, Kansas 2-678.

Housut 255K AD

Original -Avosuoja 51 AD

Housut 265K AD

CORDURA®-vahvikkeiset polvitaskut / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi suurta etu- ja takataskua / mittatasku / kynätasku / puhelintasku / työkalutasku / läpällinen reisitasku / kaksi vasaralenkkiä, joista toinen säädettävä / puukkonappi ja -lenkki.

CORDURA®-vahvikkeiset polvitaskut / kaksisuuntainen vetoketju edessä / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi suurta etu- ja takataskua / mittatasku / reisitasku, jossa työkalutasku / puhelintasku / kaksi vasaralenkkiä, joista toinen säädettävä / kynätasku / kaksi vapaasti riippuvaa suljettavaa rintataskua / puukkonappi ja -lenkki.

CORDURA®-vahvikkeiset polvitaskut / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi suurta etu- ja takataskua / mittatasku / kynätasku / puhelintasku / työkalutasku / läpällinen reisitasku / mattoveitsitasku / kaksi vasaralenkkiä, joista toinen säädettävä / puukkonappi ja -lenkki.

Tuotenro 100082. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut 100% Polyamidi. PAINO 245 g/m². VÄRI 520 Keskisininen, 940 Musta. KOKO 0C44–C60, C146–C156, D92–D116. VANHA TUOTENRO Fristads AD-255K.

Tuotenro 100085. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut 100% Polyamidi. PAINO 245 g/m². VÄRI 520 Keskisininen, 940 Musta. KOKO 520 Keskisininen C44–C60, C146–C156. 940 Musta C44–C60. VANHA TUOTENRO Fristads AD-51.

Tuotenro 100083. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut 100% Polyamidi.PAINO 245 g/m². VÄRI 930 Harmaa. KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D116. VANHA TUOTENRO Fristads AD-265K.

Fristads Kansas Polydex – Original RAKENNUS Polydex on kestävää ja värinpitävää materiaalia, joka on valmistettu sataprosenttisesta polyesterista. Pehmeäksi harjattu sisäpinta tuntuu miellyttävältä. Vaatteiden pinta on likaa, öljyä ja vettä hylkivä. Polydex-talvivaatteiden kangas on hieman painavampaa, 270 g/m², kuin vuorittomien vaatteiden, 245 g/m².

PRO Housut 251 PS25

HOUSUT 2011 PS25

PRO Housut 240 PS25

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi etu- ja takataskua / läpällinen reisitasku, jossa läpällinen puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / mittatasku, jossa kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / D-rengas / kaksi vasaralenkkiä / Öko-Tex sertifikaatti.

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi sisääntaitettavaa, vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua / kaksi CORDURA®-vahvikkeista takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku / mittatasku, jossa työkalutasku, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / kaksi D -rengasta / kaksi vasaralenkkiä / Öko-Tex-sertifikaatti.

Joustavaa materiaalia / ergonomisesti muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi CORDURA®-vahvikkeista sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi taskua edessä / kaksi CORDURA®-vahvikkeista takataskua, joissa laskokset / mittatasku, jossa työkalutasku / oikeaan sivusaumaan ommeltu kynätasku / reisitasku, jossa matkapuhelintasku / vasaralenkki / D-rengas / Öko-Tex-sertifikaatti.

Tuotenro 100546. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, joustava materiaali, jossa pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut 100% Polyamidi. PAINO 300 g/m². VÄRI 210 Khaki, 930 Harmaa. KOKO C44–C62, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads PS25-251, Kansas 2-607.

Tuotenro 100772. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, joustava materiaali. Nukattu sisäpinta. Polvitaskut 100% Polyamidi. PAINO 300 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Kansas 2-788.

Tuotenro 100543. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, joustava materiaali, jossa pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut 100% Polyamidi. PAINO 300 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO C34–C50. VANHA TUOTENRO Fristads PS25-240.

Housut 250 CORD Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi suurta etu- ja takataskua / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / reisitasku, jossa työkalutasku ja puhelintasku / mittatasku sivusauman kohdalla / työkalutasku / kynätasku / pieni läpällinen reisitasku / puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / kaksi D-rengasta. Tuotenro 100253. MATERIAALI 55 % puuvillaa, 45 % CORDURA®, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Kulumiselle alttiissa taskuissa CORDURA®vahvike.PAINO 260 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D116. VANHA TUOTENRO Fristads CORD-250.

37


38

Gen Y

Parka 457 PP

Takki 442 PP

Kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / irrotettava vuorillinen huppu / lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / säädettävä kiristysnyöri vyötäröllä / joustinneulos hihansuun sisäpuolella / keinoturkisvuorattu kaulus / 2 lämpötaskua käsille / karttatasku, jossa sisäpuolinen puhelintasku / 2 läpällistä etutaskua ja 2 lämpötaskua / hihatasku, jossa puhelintasku ja kynätasku / vetoketjullinen hihatasku / povitasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / joustava vyötärö ja hihansuut / 2 vetoketjullista rintataskua / 2 napitettavaa etutaskua / hihatasku, jossa kynätasku ja puhelintasku / 2 povitaskua ja puhelintasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / D-renkaat.

Tuotenro 100497. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Topattu vuori. PAINO Päällikangas 270 g/m², Vuorikangas 130 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PP-457, Kansas 2-684.

Tuotenro 100495. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta, keinoturkisvuori, hihoissa toppavuori.PAINO Päällikangas 270 g/m², Vuorikangas 340 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXL (540 Tummansininen XS–XXXL). VANHA TUOTENRO Fristads PP-442.

Takki 428 PP

Liivi 505 PP

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / säädettävä kiristysnyöri vyötäröllä / napilla säädettävät hihansuut ja vyötärö / joustinneulos hihansuun sisäpuolella / kokoontaitettava vuoriton huppu / takaa pidennetty helma / 2 läpällistä rintataskua / 2 etutaskua / 2 povitaskua ja puhelintasku / hihatasku, jossa kynätasku ja puhelintasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / takaa pidennetty helma / 2 rintataskua, joista toisessa kolme työkalu- ja kynätaskua / 2 vetoketjullista piilotaskua rinnassa / 2 läpällistä etutaskua / 2 lämpötaskua käsille / povitasku / lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista.

Tuotenro 100494. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta, keinoturkisvuori.PAINO Päällikangas 270 g/m², Vuorikangas 340 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PP-428.

Tuotenro 100502. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Keinoturkisvuori.PAINO Päällikangas 270 g/m², Vuorikangas 340 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 640 Tummanvihreä, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PP-505.

Takki 464 PP Panssarinailoniset vahvikkeet olka- ja kyynärpäissä / vetoketju kauluksen yläreunaan asti / joustavat hihansuut ja vyötärö / keinoturkisvuori kauluksessa / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / heijastintere edessä ja takana / 2 vetoketjullista rintataskua / piilotasku henkilökortille / 2 vetoketjullista etutaskua / vetoketjullinen hihatasku, jossa kynätasku / tarrakiinnitteinen hihatasku / 2 povitaskua / lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / D-renkaat. Tuotenro 100498. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Topattu vuori. Kulumiselle alttiissa kohdissa 100% Polyamidi vahvikkeet.PAINO Päällikangas 270 g/m², Vuorikangas 130 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PP-464.

Talvitakki 418 PP

Talvihousut 267 PP

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / säädettävä kiristysnyöri vyötäröllä / napilla säädettävät hihansuut ja vyötärö / joustinneulos hihansuun sisäpuolella / kokoontaitettava vuoriton huppu / takaa pidennetty helma / 2 läpällistä rintataskua / 2 etutaskua / 2 povitaskua, puhelintasku ja lenkki nappikuulokkeelle / napitettava hihatasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista.

Muotoillut lahkeet / vahvistetuissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / vetoketjullinen laskos polvesta lahkeensuuhun / säädettävät lahkeensuut / 2 etutaskua / 2 läpällistä ja tarrakiinnitteistä takataskua / reisitasku, jossa mittatasku ja kynätasku / reisitasku, jossa puhelintasku ja kynätaskut.

Tuotenro 100493. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Keinoturkisvuori. Hihoissa toppavuori.PAINO Päällikangas 270 g/m², Vuorikangas 370 g/m². VÄRI 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 640 Tummanvihreä, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PP-418.

Tuotenro 100492. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Topattu vuori.PAINO Päällikangas 270 g/m², Vuorikangas 165 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO C44–C62, C146–C156. VANHA TUOTENRO Fristads PP-267.

39


40

Gen Y

  > Tuulenpitävä. Vettä hylkivä. Erittäin hengittävä.

UUTUUS!

  > Käytännöllinen "toimistotasku", johon voidaan laittaa esim. puhelin, käyntikortteja, muistitikkuja, kyniä ja lompakko.

Takki 4861 PV Keinoturkisvuori yläosassa / toppavuori hihoissa ja alaosassa / vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kiristysnyöri helmassa / heijastin selässä / kaksi vetoketjullista rintataskua, joista toisessa puhelintasku sekä läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / kaksi napillista etutaskua / vetoketjullinen hihatasku / kaksi povitaskua, joista toisessa nappi ja toisessa vetoketju / piilotasku henkilökortille / vetoketjullinen karttatasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista.

WINDSTOPPER® -Takki 4844 GWT Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / vetoketjullinen rintatasku / kaksi vetoketjullista sivutaskua / povitasku / sisäpuolella puhelintasku / lenkki nappikuulokkeelle / peukaloaukot hihoissa / joustavat hihansuut / kiristysnyöri helmassa.

Tuotenro 101035. MATERIAALI 100 % polyesteria, microfleece, tuulen- ja vedenpitävä hengittävä kolmikerroksinen GORE-TEX®laminointi. PAINO 245 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GWT-481 och Kansas 2-564.

  > Pehmeä 2-kerroksinen tekninen GORE TEX® -kangas. Tuulen- ja vedenpitävä. Hengittävä.

  > Tuulen- ja vedenpitävä. Hengittävä.

3 3 EN 343

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / muotoillut hihat / joustavat hihansuut / säädettävä helma / irrotettava huppu, jossa kiristysnyöri / vetoketjullinen rintatasku / 2 vetoketjullista etutaskua / monitoimitasku, jossa tilaa matkapuhelimelle, käyntikorteille, USB-muistitikulle, kynille, lompakolle ja minikannettavalle / D-rengas / läpivienti puhelimen nappikuulokkeelle / napitettava povitasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista. Tuotenro 100563. MATERIAALI PU-päällystetty canvas, 60 % puuvillaa, 40 % polyesteria, tuulen- ja vedenpitävä. Teddykangasvuori. PAINO Päällikangas 325 g/m², Vuorikangas 413 g/m². VÄRI 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads RY-416.

  > Tuulenpitävä ja vettä hylkivä 3-kerroksinen hengittävä WINDSTOPPER®-kangas.

1 2 EN 471

EN 343

GORE-TEX® -Takki 4828 GXV

GORE-TEX® -Takki 487 GXB

Hengittävä, veden- ja tuulenpitävä / Primalofttoppaus vuorissa / GORE-TEX®- Ripstop-vahvikkeet hihansuissa ja helmassa / fleecevuori kauluksessa / edessä suojattu vetoketju / 2 etutaskua, joissa logolla varustettu vetoketju / 2 povitaskua / heijastinpainatus olkapäissä / kiristysnyörillä säädettävä huppu / säädettävät hihansuut / hyväksytty standardin EN 343 luokka 3/3 mukaan.

CORDURA®-vahvikkeet / vetoketjullinen vesitiivis tasku / vetoketju kauluksen yläreunaan asti / takaa pidennetty helma / säädettävä ja irrotettava huppu, jossa lippa / tarranauhalla säädettävät hihansuut / kiristysnyöri helmassa / kaksi sivutaskua, joista toisessa sisällä D-rengas / napoleontasku / vetoketjullinen hihatasku / povitasku matkapuhelimelle / vetoketjullinen sisätasku edessä vyötäröllä / lenkki nappikuulokkeelle / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / D-rengas / hyväksytty standardin EN 343 luokka 3/3 mukaan.

Tuotenro 100968. MATERIAALI 100 % polyesteria, veden- ja tuulenpitävä hengittävä kaksikerroksinen GORE-TEX®-laminointi. PAINO Päällikangas 150 g/m², Vuorikangas 105 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Tuotenro 109924. MATERIAALI 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Ripstopvahvikkeet 95 % polyesteriä, 5 % elastaania. Topattu vuori. PAINO Päällyskangas 280 g/m², vuori 360 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL.

Talvitakki 416 RY

Tuotenro 100378. MATERIAALI 100 % polyesteria, veden- ja tuulenpitävä hengittävä kaksikerroksinen GORE-TEX®-laminointi. Vahvikkeet CORDURA® Ripstop -materiaalia. Verkkovuori. PAINO 220 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GXB-487, Kansas 2-561.

WINDSTOPPER® -Housut 226 GWS WINDSTOPPER® / muotoillut lahkeet / CORDURA®vahvikkeiset polvitaskut / 2 CORDURA®-vahvikkeista sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa taskua, toisessa lisätasku ja toisessa 3 pientä taskua ja työkalulenkit / 2 etu- ja takataskua, joissa CORDURA®-vahvikkeet / läpällinen reisitasku / läpällinen mittatasku / piilotasku henkilökortille / puhelintasku / puukkonappi ja -lenkki / 2 vasaralenkkiä / 2 D-rengasta / Öko-Texsertifikaatti. Tuotenro 100372. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, kolmikerroksista tuulen- ja vedenpitävää hengittävää WINDSTOPPER®-materiaalia. PAINO 410 g/m². VÄRI 539 Laivastonsininen, 940 Musta. KOKO C44-C62, C146-C156, D96-D120. VANHA TUOTENRO Fristads GWS-226, Kansas 2-792.

AIRTECH® Takki 712 FE

Takki 465 PJ

Takki 4801 PPC

Vahvistetut olka- ja kyynärpäät / vetoketju kauluksen yläreunaan asti / säädettävä kiristysnyöri helmassa / joustavat hihansuut / 2 vetoketjullista etutaskua / vetoketjullinen hihatasku / povitasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista.

Toppavuori /Joustava vyötärö ja hihansuut / fleecekaulus / vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 vetoketjullista 2 / läpivienti ja lenkki nappikuulokkeelle / kaksi etutaskua / kynätasku / povitasku.

Keinoturkisvuori etu- ja takakappaleessa / sileä lämpövuori hihoissa / 2 rintataskua, joissa viisto vetoketju / viistot taskut / hihataskut.

Tuotenro 100323. MATERIAALI 100% polyesteria, polarfleece, tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech® -vuori. Vahvikkeet 100 % polyesteriä ja ribbineulosta. PAINO Päällikangas 290 g/ m², Vuorikangas 160 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO S–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads FE-712.

Tuotenro 100474. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO Päällikangas 230 g/m², Vuorikangas 160 g/m². VÄRI 331 Punainen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXXL (331 Punainen S–XXXXL). VANHA TUOTENRO Fristads PJ-465, Kansas 2-668.

Tuotenro 100710. MATERIAALI Wertex, 50 % polyamidia, 50 % puuvillaa, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta, turkisvuori 100 % polyester kuitu. PAINO Päällikangas 240 g/m², Vuorikangas 280 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-11.

41


42

1.4

ESSENTIAL RAKENNUS Uusi työvaatemallisto, jossa painottuvat istuvuus, laatu ja toiminnallisuus. Mallistossa on käytetty jämäkkää puuvilla-polyesterisekoitetta ja kevyempää polyesteri-puuvillasekoitetta. Mallisto sisältää housuja – naulataskuin tai ilman – ja shortseja, pusakoita, puseroita, fleeceja softshell-pusakoita sekä talvivaatteita. Tarjolla ovat suosituimmat värivaihtoehtomme, ja vaatteet on helppo yhdistää mihin tahansa Essential-vaatteisiin.


Gen Y

Takki 4823 PCM Edessä vetoketju / etutaskut / kaksi rintataskua, joista vasemmanpuoleisessa puhelintasku ja kynätasku, oikeanpuoleisessa läppä ja lenkit / säädettävä vyötärö / säädettävät hihansuut, joissa painonapit / tehostetikkaukset. Tuotenro 100958. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m². VÄRI 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXL.

Shortsit 2004 PCM

Housut 2002 CPM

Kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vasemmassa lahkeessa läpällinen tasku, jossa puhelintasku / oikeassa lahkeessa napitettava mittatasku, jossa kynätasku ja lenkki / vasaralenkki / D-rengas vyölenkissä edessä / tehostetikkaukset.

Kaksi vapaasti riippuvaa taskua, joissa yksi suuri ja kolme pientä lokeroa / kaksi takataskua / vasemmassa lahkeessa läpällinen tasku, jossa puhelintasku / oikeassa lahkeessa napitettava mittatasku, jossa kynätasku ja lenkki / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas vyölenkissä edessä / polyamidivahvikkeiset polvitaskut säädettäville polvisuojille / tehostetikkaukset.

Tuotenro 100053. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m². VÄRI 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO C44–C66.

Tuotenro 100049. MATERIAALI 65 % puuvillaa, 35 % polyesteria. PAINO 300 g/m². VÄRI 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 940 Musta. KOKO C44–C66, C144–C158.

Housut 2003 PCM

Housut 2002 PCM

Housut 2003 CPM

Kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vasemmassa lahkeessa läpällinen tasku, jossa puhelintasku / oikeassa lahkeessa napitettava mittatasku, jossa kynätasku ja lenkki / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas vyölenkissä edessä / polyamidivahvikkeiset polvitaskut säädettäville polvisuojille / tehostetikkaukset.

Kaksi vapaasti riippuvaa taskua, joissa yksi suuri ja kolme pientä lokeroa / kaksi takataskua / vasemmassa lahkeessa läpällinen tasku, jossa puhelintasku / oikeassa lahkeessa napitettava mittatasku, jossa kynätasku ja lenkki / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas vyölenkissä edessä / polyamidivahvikkeiset polvitaskut säädettäville polvisuojille / tehostetikkaukset.

Kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vasemmassa lahkeessa läpällinen tasku, jossa puhelintasku / oikeassa lahkeessa napitettava taittomittatasku, jossa kynätasku ja lenkki / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas vyölenkissä edessä / polyamidivahvikkeiset polvitaskut säädettäville polvisuojille / tehostetikkaukset.

Tuotenro 100051. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m². VÄRI 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO C44–C66, C144–C158.

Tuotenro 100050. MATERIAALI 65 % puuvillaa, 35 % polyesteria. PAINO 300 g/m². VÄRI 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 940 Musta. KOKO C44–C66, C144–C158.

Tuotenro 100052. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m². VÄRI 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO C44–C66, C144–C158.

43


44

TALVITakki 4819 EW

UUTUUS!

Metallivetoketju edessä / teddykangasvuori etuja takakappaleessa / 2 läpällistä rintataskua / 2 etutaskua käsille / puhelintasku ja kynätasku vasemmassa hihassa / 2 povitaskua / heijastintere kaarrokkeessa / vahva joustinneulos helmassa ja hihansuissa. Tuotenro 100822. MATERIAALI 100% polyesteria. PAINO Päällikangas 200 g/m², Vuorikangas 340 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXL.

UUTUUS! UUTUUS!

UUTUUS!

Talviumpisuoja 8613 EW

Talvitakki 4820 EW

Talviavosuoja 1011 EW

Kaksivärinen malli / metallivetoketju edessä / teddykangasvuori kauluksessa / toppavuori etu- ja takaosassa / 2 läpällistä rintataskua / edessä 2 läpällistä reisitaskua / läpällinen takatasku / 2 povitaskua / vasemmassa hihassa puhelintasku ja kynätasku / mittatasku ja kynätasku oikeassa lahkeessa / yksisuuntainen metallivetoketju lahkeen sivussa / säädettävät lahkeensuut, joissa painonapit / irrotettava huppu, jossa kiristysnyöri ja säätönauha / heijastintere kaarrokkeessa.

Kaksivärinen malli / metallivetoketju edessä / teddykangasvuori kauluksessa / toppavuori etuja takakappaleessa / 2 läpällistä rintataskua / 2 etutaskua käsille / puhelintasku ja kynätasku vasemmassa hihassa / 2 povitaskua / heijastintere kaarrokkeessa / vahva joustinneulos hihansuissa / säädettävä vyötärö / takaa pidennetty helma.

Toppavuori / muovivetoketju edessä / vasemmassa lahkeessa läpällinen puhelintasku ja kynätasku / oikeassa lahkeessa mittatasku, jossa kynätasku / 2 etutaskua / takatasku / vasaralenkki / joustavat olkaimet selässä / säädettävät lahkeensuut / polyamidivahvikkeiset polvitaskut.

Tuotenro 100824. MATERIAALI 100% polyesteria. PAINO Päällikangas 200 g/m², Vuorikangas 130 g/m². VÄRI 397 Punainen/ musta, 696 Musteensininen/musta, 896 Harmaa/musta. KOKO XS–XXL.

Tuotenro 100823. MATERIAALI 100% polyesteria. PAINO Päällikangas 200 g/m², Vuorikangas 130 g/m². VÄRI 676 Musteensininen/ laivastonsininen, 996 Musta/harmaa. KOKO XS–XXL.

Tuotenro 100825. MATERIAALI 100% polyesteria. PAINO Päällikangas 200 g/m², Vuorikangas 100 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXL.

Takki 4798 SSH

Takki 4797 FL

Huppari 4799 BPS

Hengittävä, veden- ja tuulenpitävä / vetoketju edessä / kaksi vetoketjullista etutaskua / säädettävät hihansuut.

Edessä muovivetoketju / kaksi vetoketjullista etutaskua / vetoketjullinen rintatasku / säädettävä joustava helma / joustavat hihansuut.

Edessä muovivetoketju / kengurutasku / kiristysnyöri hupussa / joustinneulos hihansuissa ja helmassa.

Tuotenro 100055. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 320 g/m2. VÄRI 900 Valkoinen, 940 Musta. KOKO XS–XXL.

Tuotenro 100054. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 300 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 940 Musta. KOKO XS–XXL.

Tuotenro 100056. MATERIAALI 80 % puuvillaa, 20 % polyesteria. PAINO 300 g/m². VÄRI 331 Punainen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO S–XXL.


2.1

Legacy Laadukas yksivärinen teollisuusmallisto, jonka vaatteissa on erinomainen istuvuus ja toiminnallisia yksityiskohtia. Perusmallisto koostuu kahdesta laadukkaasta ja kestävästä kankaasta: LUXE-polyesteri-puuvillasekoitteesta (suhteessa 65/35), jossa yhdistyvät vahvuus ja värinkestävyys, ja kestävästä ja mukavasta 100-prosenttisesta 350 gsm -kampapuuvillasta.


46

Gen Y

  > Päivitetty malli. Uusi tuotenumero.

Housut 2013 LUXE 2 sivutaskua / läpällinen reisitasku / puhelintasku jossa tarrakiinnitys ja kynänpidin / 2 takataskua joista toinen läpällinen / mittatasku / vasaralenkki / polvitaskut. Tuotenro 100784. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, luksuskangas. PAINO 295 g/m². VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tumma laivastonsininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen, 920 Teräksenharmaa, 940 Musta. KOKO C42–C66, C146–C160.

PUSERO 4803 LUXE Istutetut hihat / erikoisleveä selkäkaarroke / leveä suojalista / kaksi rintataskua, joissa laskokset, toisessa vetoketjullinen puhelintasku / kaksi sivutaskua, joissa laskokset / povitasku / läpällinen hihatasku. Tuotenro 100734. MATERIAALI Luxe-kangas, 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 295 g/m². VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 730 Vihreä, 920 Teräksenharmaa, 940 Musta. KOKO S–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-532.

  > Uusi väri: viininpunainen

  > Uudet värit: punainen, tummansininen ja musta   > Päivitetty malli. Uusi tuotenumero.

  > Päivitetty malli. Uusi tuotenumero.

Umpisuoja 8611 LUXE Kaksisuuntainen vetoketju / 2 rintataskua / sisärintatasku / hihatasku / 2 sivutaskua / läpällinen reisitasku / puhelintasku jossa tarrakiinnitys ja kynänpidin / 2 takataskua joista toinen läpällinen / mittatasku / vasaralenkki / polvitaskut. Tuotenro 100785. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, luksuskangas. PAINO 295 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tumma laivastonsininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen, 920 Teräksenharmaa. KOKO R: S–XXXXL, L: S–XXL.

AVOSUOJA 1024 LUXE TAKKI 3001 P159

KAULUSPAITA 7385 B60

KAULUSPAITA 7387 B60

¾-pituus painonapein / kaksi rintataskua / kaksi sivutaskua / povitasku.

Esikutistettu / kaarroke ja laskos selässä / kaksi rintataskua / kynätasku / puhelintasku.

Esikutistettu / lyhyet hihat / kaksi läpällistä rintataskua / kynätasku / puhelintasku.

Tuotenro 100761. MATERIAALI Luxe-kangas, 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 220 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 920 Teräksenharmaa. KOKO S–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-675.

Tuotenro 100731. MATERIAALI Luxe-kangas, 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 177 g/m². VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 730 Vihreä, 920 Teräksenharmaa, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO S–XXXL (540 Tummansininen, 530 Royalsininen, 941 Tummanharmaa S–XXXXL). VANHA TUOTENRO Kansas 2-529.

Tuotenro 100733. MATERIAALI Luxe-kangas, 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 177 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 920 Teräksenharmaa, 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-531.

Vetoketjullinen halkio / olkapäissä viisto leikkaus / säädettävä vyötärö / kudotut olkaimet / läpällinen rintatasku / sivuhalkio / 2 sivutaskua / läpällinen reisitasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys ja kynänpidin / vetoketjullinen sisätasku / 2 takataskua joista toinen läpällinen / mittatasku / vasaralenkki / polvitaskut. Tuotenro 109199. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, luksuskangas. PAINO 295 g/m². VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tumma laivastonsininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen, 920 Teräksenharmaa, 940 Musta. KOKO C42–C66, C146–C160.

47


48

  >U  udet värit: punainen, viininpunainen ja musta

UUTUUS!

PAITA 7419 BKS PAITA 7386 BKS

Kaksoiskaarroke / vahvistetut saumat / esikutistettu / 2 läpällistä rintataskua / kynätasku / puhelintasku.

Pitkät hihat / kaksoiskaarroke / vahvistetut saumat / esikutistettu / kaksi läpällistä rintataskua / kynätasku / puhelintasku.

Tuotenro 104981. MATERIAALI 100 % kampapuuvillaa. PAINO 190 g/m² VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–3XL.

Tuotenro 100732. MATERIAALI 100 % kampapuuvillaa. PAINO 190 g/m². VÄRI 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 511 Harmaansininen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa S–XXXL (540 Tummansininen, 941 Tummanharmaa S–XXXXL). VANHA TUOTENRO Kansas 2-530.

PUSERO 4818 KC

PAITA 7388 KC

Laskokset selässä / nappilista / etukaarroke / kiinteä vyötärökaitale / säädettävät hihansuut / kaksi rintataskua / kaksi sivutaskua / kynätasku / hihatasku / povitasku.

Kiristysnyöri kauluksessa / sisätasku / hihatasku / kaksi sivutaskua.

Tuotenro 100819. MATERIAALI 100 % kampapuuvillaa. PAINO 350 g/m². VÄRI 511 Harmaansininen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen. KOKO S–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-9.

Tuotenro 100736. MATERIAALI 100 % kampapuuvillaa. PAINO 350 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-57.

  > Päivitetty malli. Uusi tuotenumero.   > Päivitetty malli. Uusi tuotenumero.

  > Päivitetty malli. Uusi tuotenumero.

Housut 2013 KC

UMPISUOJA 8611 KC

AVOSUOJA 1024 KC

2 sivutaskua / läpällinen reisitasku / puhelintasku jossa tarrakiinnitys ja kynänpidin / 2 takataskua joista toinen läpällinen / mittatasku / vasaralenkki / polvitaskut.

2 rintataskua / sisärintatasku / läpällinen reisitasku / puhelintasku jossa tarrakiinnitys ja kynänpidin / 2 takataskua joista toinen läpällinen / mittatasku / vasaralenkki / polvitaskut.

Tuotenro 109197. MATERIAALI 100 % kampapuuvillaa. PAINO 350 g/m². VÄRI 210 Khaki, 511 Harmaansininen, 530 Musteensininen, 540 Tumma laivastonsininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen. KOKO C42–C66, C146–C160.

Tuotenro 109196. MATERIAALI 100 % kampapuuvillaa. PAINO 350 g/m². VÄRI 530 Musteensininen, 540 Tumma laivastonsininen. KOKO R: S–XXXXL, L: S–XXL.

Napitettava halkio / olkapäissä viisto leikkaus / säädettävä vyötärö / kudotut olkaimet / läpällinen rintatasku / vetoketjullinen sisätasku / sivuhalkio / 2 sivutaskua / läpällinen reisitasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys ja kynänpidin / 2 takataskua joista toinen läpällinen / mittatasku / vasaralenkki / polvitaskut. Tuotenro 109198. MATERIAALI 100 % kampapuuvillaa. PAINO 350 g/m². VÄRI 210 Khaki, 511 Harmaansininen, 530 Musteensininen, 540 Tumma laivastonsininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen. KOKO C42–C66, C146–C160.


Gen Y

2.2

Icon Vahva, kestävä ja muodikas kaksivärinen teollisuusmallisto, joka sisältää kymmenen kiinnostavaa väriyhdistelmää. Vaatteisiin on suunniteltu paikka logolle, minkä ansiosta yrityksillä on mahdollisuus tehdä työvaatteista omannäköisiään. Mallisto sisältää housuja, shortseja, avosuojia, takkeja, umpisuojia, lämpöliivejä, pilottitakkeja ja talvitakkeja. Malliston perusmateriaalina on käytetty testattua ja luotettua LUXE-polyesteri-puuvillaa ja FAS®-puuvillakankaita.

49


50

Gen Y

  > Päivitetty malli. Uusi tuotenumero.

  > Päivitetty malli.

PUSERO 4857 LUXE Kaksivärinen / tehostetikkaukset / muotoonommellut hihat / säädettävät hihansuut ja vyötärö / leveä selkäkaarroke / listan suojaama vetoketju edessä / heijastintehosteet sivusaumoissa / kaksi läpällistä upotettua rintataskua / vetoketjullinen ja läpällinen puhelintasku / viisto leikkaus edessä ja upotetut sivutaskut / povitasku, jossa tarrakiinnitys. Tuotenro 109321. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 295 g/m2. VÄRI 285 Khaki/vihreä, 299 Khaki/musta, 576 Laivastonsininen/musteensininen, 586 Laivastonsininen/harmaa, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 781 Vaalea maastonvihreä / maastonvihreä, 866 Harmaa/punainen, 896 Harmaa/musta, 965 Valkoinen/harmaa, 996 Musta/harmaa. KOKO XS–XXXXL. KORVAA TUOTTEEN 100804

  > Päivitetty malli. Uusi tuotenumero.

TAKKI 3002 P159

UMPISUOJA 8634 LUXE

LIIVI 5301 LUXE

Painonappikiinnitys / kiristys takana vyötäröllä / povitasku / kaksi rintataskua, joista toinen läpällinen / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys.

Kaksivärinen / tehostetikkaukset / edessä viisto leikkaus / viisto leikkaus polvitaskujen päällä / heijastimet polvitaskujen alla ja lahkeensuissa / saumoihin upotetut polvitaskut säädettäville polvisuojille / säädettävät hihansuut / aukko allaolevaan vaatetukseen / kaksisuuntainen vetoketju / läpällinen reisitasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys ja kynätasku / kaksi upotettua rintataskua / kaksi sivutaskua / povitasku / laskokselliset takataskut, toisessa läppä / CORDURA®-vahvikkeinen kaksoistasku mitalle / vasaralenkki.

Kaksivärinen / tehostetikkaukset / vetoketjuhalkio / toppavuori / heijastintehosteet sivusaumoissa / kaksi upotettua läpällistä rintataskua / viisto leikkaus edessä ja saumoihin upotetut sivutaskut / vetoketjullinen puhelintasku, jossa suojaläppä / povitasku.

Tuotenro 100762. MATERIAALI Luxe-kangasta, 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 220 g/m2. VÄRI 576 Laivastonsininen/ musteensininen, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 866 Harmaa/punainen, 996 Musta/harmaa. KOKO S–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-676.

Tuotenro 110080. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 295 g/m2. VÄRI 299 Khaki/musta, 576 Laivastonsininen/ musteensininen, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 781 Vaalea maastonvihreä / maastonvihreä, 866 Harmaa/ punainen, 896 Harmaa/musta, 996 Musta/harmaa. KOKO R: S–XXXXL, L: S–XL KORVAA TUOTTEEN 100807.

Tuotenro 100810. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 295 g/m2. VÄRI 285 Khaki/vihreä, 299 Khaki/musta, 576 Laivastonsininen/musteensininen, 586 Laivastonsininen/ harmaa, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 781 Vaalea maastonvihreä / maastonvihreä, 866 Harmaa/ punainen, 896 Harmaa/musta, 965 Valkoinen/harmaa, 996 Musta/harmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-877.

  > Päivitetty malli. Uusi tuotenumero.

HOUSUT 2019 LUXE

AVOSUOJA 1009 LUXE

SHORTSIT 2020 LUXE

Kaksivärinen / tehostetikkaukset / madallettu vyötärö / satulaleikkaus / vetoketjuhalkio / viisto leikkaus polvitaskujen päällä / heijastimet polvitaskujen alla ja lahkeensuissa / saumoihin upotetut polvitaskut säädettäville polvisuojille / läpällinen reisitasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys ja kynänpidin / CORDURA®vahvikkeinen kaksoistasku mitalle / laskokselliset takataskut, toisessa läppä / vasaralenkki.

Kaksivärinen / tehostetikkaukset / selässä viisto leikkaus / kudotut olkaimet / säädettävä vyötärö / sivussa aukko / vetoketjuhalkio / viisto leikkaus polvitaskujen päällä / heijastimet polvitaskujen alla ja lahkeensuissa / saumoihin upotetut polvitaskut säädettäville polvisuojille / läpällinen rintatasku / reisitasku / suuri läpällinen tasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys / kynätasku / vetoketjullinen povitasku / CORDURA®-vahvikkeinen kaksoistasku mitalle / laskokselliset takataskut, toisessa läppä / vasaralenkki.

Kaksivärinen / tehostetikkaukset / madallettu vyötärö / satulaleikkaus / vetoketjuhalkio / läpällinen reisitasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys ja kynätasku / CORDURA®-vahvikkeinen kaksoistasku mitalle / sivutaskut / kaksi laskoksellista takataskua, toisessa läppä.

Tuotenro 100805. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 295 g/m2. VÄRI 285 Khaki/vihreä, 299 Khaki/musta, 576 Laivastonsininen/musteensininen, 586 Laivastonsininen/ harmaa, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 781 Vaalea maastonvihreä / maastonvihreä, 866 Harmaa/ punainen, 896 Harmaa/musta, 965 Valkoinen/harmaa, 996 Musta/harmaa. KOKO C42–C66, C146–C160. VANHA TUOTENRO Kansas 2-872.

Tuotenro 100806. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 295 g/m2. VÄRI 285 Khaki/vihreä, 299 Khaki/musta, 576 Laivastonsininen/musteensininen, 586 Laivastonsininen/ harmaa, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 781 Vaalea maastonvihreä / maastonvihreä, 866 Harmaa/ punainen, 896 Harmaa/musta, 965 Valkoinen/harmaa, 996 Musta/harmaa. KOKO C42–C66, C146–C160. VANHA TUOTENRO Kansas 2-873.

Tuotenro 100808. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 295 g/m2. VÄRI 285 Khaki/vihreä, 299 Khaki/musta, 576 Laivastonsininen/musteensininen, 586 Laivastonsininen/ harmaa, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 781 Vaalea maastonvihreä / maastonvihreä, 866 Harmaa/punainen, 896 Harmaa/musta, 965 Valkoinen/harmaa, 996 Musta/ harmaa. KOKO C42–C66. VANHA TUOTENRO Kansas 2-875.

HOUSUT 2019 FAS

Avosuoja 1009 FAS

PUSERO 4857 FAS

Kaksivärinen / tehostetikkaukset / madallettu vyötärö / satulaleikkaus / viisto leikkaus polvitaskujen päällä / heijastimet polvitaskujen alla ja lahkeensuissa / saumoihin upotetut polvitaskut säädettäville polvisuojille / reisitasku, jossa suuri läpällinen tasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys ja kynänpidin / CORDURA®-vahvikkeinen mittatasku / laskokselliset takataskut, toisessa läppä / vasaralenkki.

Kaksivärinen / tehostetikkaukset / viisto leikkaus / kudotut olkaimet / säädettävä vyötärö / sivussa aukko / vetoketjuhalkio / viisto leikkaus polvitaskujen päällä / heijastimet polvitaskujen alla ja lahkeensuissa / saumoihin upotetut polvitaskut / läpällinen rintatasku / reisitasku, jossa suuri läpällinen tasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys / kynätasku / vetoketjullinen povitasku / sisältä vahvistettu kaksoistasku mitalle / laskokselliset takataskut, toisessa läppä / vasaralenkki.

Kaksivärinen / tehostetikkaukset / listan suojaama napitus edessä / istutetut hihat / säädettävät hihansuut ja vyötärö / leveä selkäkaarroke / heijastintehosteet sivusaumoissa / kaksi läpällistä upotettua rintataskua / vetoketjullinen ja läpällinen puhelintasku / viisto leikkaus edessä ja upotetut sivutaskut / povitasku.

Tuotenro 100813. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m2. VÄRI 576 Laivastonsininen/musteensininen, 896 Harmaa/musta. KOKO C42–C66, C146–C160. VANHA TUOTENRO Kansas 2-880.

Tuotenro 100812. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m2. VÄRI 576 Laivastonsininen/musteensininen, 896 Harmaa/musta. KOKO C42–C66, C146–C160. VANHA TUOTENRO Kansas 2-879.

Tuotenro 109322. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m2. VÄRI 576 Laivastonsininen/musteensininen, 896 Harmaa/musta. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100811.

51


52

PUSERO 4813 LUXE Kaksivärinen / tehostetikkaukset / likaa ja vettä hylkivä / teddykangasvuori / topattu sileä vuori hihoissa / joustavat hihansuut ja vyötärö / teddykangasvuori kauluksessa / heijastintehosteet sivusaumoissa / 2 upotettua läpällistä rintataskua / vetoketjullinen puhelintasku, jossa suojaläppä / vetoketjullinen hihatasku / viisto leikkaus edessä ja saumoihin upotetut sivutaskut / povitasku. Tuotenro 100809. MATERIAALI Beaver-nailon, 50 % polyamidia, 50 % puuvillaa, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. PAINO Päällikangas 240 g/m2, Vuorikangas 280 g/m2. VÄRI 285 Khaki/vihreä, 576 Laivastonsininen/musteensininen, 586 Laivastonsininen/harmaa, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 781 Vaalea maastonvihreä / maastonvihreä, 866 Harmaa/punainen, 965 Valkoinen/ harmaa, 996 Musta/harmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-876.

  > Päivitetty malli.

3 3 EN 343

3 3 EN 343

3 3 EN 343

AIRTECH® TALVIPUSERO 4815 GT

AIRTECH® 3-IN-1 TAKKI 4816 GT

AIRTECH® UMPISUOJA 8624 GTX

Kaksivärinen / tuulenpitävä / tehostetikkaukset / nailonvahvikkeinen hartiaosa / takaa pidennetty helma / toppavuori yläosassa ja hihoissa / kaulukseen laskostettava huppu / säädettävät hihansuut ja vyötärö / viisto leikkaus edessä ja saumoihin upotetut sivutaskut / 2 upotettua läpällistä rintataskua / hihatasku, jossa kynätasku / napitettava povitasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys / vetoketjullinen tasku, jossa suojaläppä / vetoketjussa koristevedin / standardin EN 343 luokan 3/3 mukainen.

Kaksivärinen / tuulenpitävä / nailonvahvikkeinen hartiaosa / kaulukseen laskostettava huppu / säädettävä vyötärö / ulommassa takissa taftivuori / vuorillinen sisätakki / sisätakki kiinnittyy ulkotakkiin vetoketjuilla ja napeilla / viisto leikkaus edessä ja saumoihin upotetut sivutaskut / 2 upotettua läpällistä rintataskua / hihatasku, jossa kynätasku / napitettava povitasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys / vetoketjullinen tasku, jossa suojaläppä / sivutaskut sisäpuolella / sisätakin tasku / vetoketjussa koristevedin / standardin EN 343 luokan 3/3 mukainen.

Tuulenpitävä ja vettä hylkivä / hengittävä / sivuhalkio / säädettävä ja irrotettava huppu / säädettävät hihat / 2 etutaskua / 2 läpällistä takataskua / läpällinen hihatasku / läpällinen reisitasku / puhelintasku / 2 kynätaskua / lahkeissa vetoketju polveen asti / muotoillut lahkeet / polvitaskut / standardin EN 343 luokan 3/3 mukainen.

Tuotenro 100814. MATERIAALI Airtech®, 100 % polyesteria, toppa- ja fleecevuori. PAINO Päällikangas 142 g/m2, Vuorikangas 140 g/m2. VÄRI 576 Laivastonsininen/musteensininen, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 866 Harmaa/ punainen, 896 Harmaa/musta, 996 Musta/harmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-881.

Tuotenro 100815. MATERIAALI Airtech®, 100 % polyesteria, toppa- ja fleecevuori. PAINO Päällikangas 142 g/m2, Vuori 140 g/m2. VÄRI 576 Laivastonsininen/musteensininen, 676 Musteensininen/laivastonsininen, 866 Harmaa/punainen, 896 Harmaa/musta, 996 Musta/harmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-882.

Tuotenro 101077. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech®materiaali, 100 % polyamidia. Keinoturkisvuori. PAINO Päällikangas 156 g/m2, Vuori 180 g/m2. VÄRI 576 Laivastonsininen/musteensininen, 996 Musta/harmaa. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-688.


Gen Y

2.3

PRO TEOLLISUUS Teollisuuden tarpeisiin suunnitellussa mallistossa painottuvat mukavuus, kestävyys ja toiminnallisuus. Pro teollisuus -mallisto sisältää housuja, avosuojia, pusakoita ja umpisuojia, ja materiaalit vaihtelevat pehmeästä ja kevyestä polyesteri-puuvillasekoitteesta erittäin kestä­vään FAS®-puuvillaan. Mallisto sisältää tunnetun värivalikoimamme, ja siitä on saatavana seitsemän eri värivaihtoehtoa.

53


54

Gen Y

HOUSUT 280 P154

COLOURLINE UMPISUOJA 8071 PR25

Kaksi etutaskua / kaksi takataskua, joista toisessa läppä / sivusauman kohdalla reisitasku, jossa mittatasku ja kolme lisätaskua / läpällinen reisitasku ja läpällinen matkapuhelintasku.

Täyspitkä kaksisuuntainen vetoketju edessä / kaksi läpällistä rintataskua, joista toisessa vetoketjullinen puhelintasku sekä läpivienti ja lenkki nappikuulokkeelle / hihatasku, jossa kynätasku / kaksi etutaskua / napeilla säädettävät hihat / säädettävä vyötärö / kaksi erikoisleveää takataskua / läpällinen reisitasku, jossa puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / mittatasku, jossa kynätaskut / 7 cm:n käänteet lahkeensuissa.

Tuotenro 100427 (miesten), 100426 (naisten). MATERIAALI 65% polyester, 35% cotton. PAINO 245 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO Miesten C44–C62, C146–C156, D96–D132. Naisten: C34–C50. VANHA TUOTENRO Fristads P154-280 (miesten), P154-278 (naisten).

Tuotenro 100515. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 300 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 640 Tummanvihreä, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR25-8071, Kansas 2-586.

PUSERO 480 P154

AVOSUOJA 81 P154

UMPISUOJA 880 P154

Säädettävät hihansuut ja vyötärö / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä rintataskua, joista toisessa kynätasku / povitasku / puhelintasku, jossa tarrakiinnitys.

Säädettävä vyötärö / kaksi etutaskua / kaksi takataskua, joista toisessa läppä / kaksi rintataskua, joista toisessa läppä / sivusauman kohdalla reisitasku, jossa mittatasku ja kolme lisätaskua / läpällinen reisitasku ja läpällinen matkapuhelintasku.

Säädettävät hihansuut ja vyötärö / kaksi läpällistä rintataskua, joista toisessa kynätasku / kaksi takataskua, joista toisessa läppä / sivusauman kohdalla reisitasku, jossa sisääntaitettava mittatasku ja kolme lisätaskua / läpällinen reisitasku ja läpällinen matkapuhelintasku / polvitaskut.

Tuotenro 100434. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads P154-480.

Tuotenro 100436. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146–C156. VANHA TUOTENRO Fristads P154-81.

Tuotenro 100438. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO R: XS–XXL, L: S–L, S: S–XL. VANHA TUOTENRO Fristads P154-880.

COLOURLINE Pusero 4071 PR25

COLOURLINE HOUSUT 2071 PR25

COLOURLINE AVOSUOJA 0171 PR25

Kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kaksi läpällistä rintataskua, joista toisessa vetoketjullinen puhelintasku sekä läpivienti ja lenkki nappikuulokkeelle / hihatasku, jossa kynätasku / kaksi etutaskua / napitettava povitasku / napeilla säädettävät hihat / säädettävä vyötärö.

Kaksi etutaskua / kaksi erikoisleveää takataskua / läpällinen reisitasku, jossa puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / mittatasku, jossa kynätasku / 7 cm:n käänteet lahkeensuissa.

Vetoketjuhalkio / kaksi rintataskua, joista toisessa läppä ja vetoketjullinen puhelintasku / kaksi etutaskua / vasaralenkki / kaksi erikoisleveää takataskua / säädettävä vyötärö / läpällinen reisitasku, jossa puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / mittatasku, jossa kynätaskut / 7 cm:n käänteet lahkeensuissa.

Tuotenro 100511. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 300 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 640 Tummanvihreä, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR25-4071.

Tuotenro 100506. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 300 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 640 Tummanvihreä, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads PR25-2071.

Tuotenro 100505. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 300 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 640 Tummanvihreä, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C46–C62. VANHA TUOTENRO Fristads PR25-0171.

55


56

Umpisuoja 880 FAS

Housut 280 FAS

Umpisuoja 881 FAS

Kaksi läpällistä rintataskua, joista toisessa kynätasku / kaksi etutaskua / kaksi takataskua, joista toisessa läppä / sivusauman kohdalla reisitasku, jossa mittatasku ja kolme lisätaskua / läpällinen reisitasku / läpällinen matkapuhelintasku / polvitaskut / säädettävät hihansuut ja vyötärö.

Kaksi etutaskua / kaksi takataskua, joista toisessa läppä / sivusauman kohdalla reisitasku, jossa mittatasku ja kolme lisätaskua / läpällinen reisitasku ja läpällinen matkapuhelintasku.

Piilonapitus edessä / kaksi läpällistä rintataskua, joista toisessa kynätasku / kaksi etutaskua / kaksi takataskua, joista toisessa läppä / sivusauman kohdalla reisitasku, jossa mittatasku ja kolme lisätaskua / läpällinen reisitasku / läpällinen matkapuhelintasku / polvitaskut / säädettävät hihansuut ja vyötärö.

Tuotenro 100319. MATERIAALI FAS®-twilli, 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 541 Sininen, 730 Vihreä. KOKO R: XS–XXL, L: S–L (541 Blue R: XS–XXL, L: S–L, S: S–XXXL). VANHA TUOTENRO Fristads FAS-880.

Tuotenro 100290. MATERIAALI FAS®-twilli, 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 541 Sininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146–C156. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-280.

Tuotenro 100320. MATERIAALI FAS®-twilli, 100 % puuvillaa. PAINO 375 g/m2. VÄRI 541 Sininen. KOKO R: XS–XXL, L: S–L, S: S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-881.

  > 903 Valkoinen sopii värjäykseen.

Umpisuoja 865 BCS

Umpisuoja 818 AD

Piilovetoketju kauluksen yläreunaan asti / polvitaskut polvisuojille / väljyyttä antava laskos selässä / joustava selkäosa / säädettävät hihansuut / kaksi etutaskua / aukot sivuilla / kaksi läpällistä rintataskua / kynätasku / kaksi takataskua / hihatasku / mittatasku / materiaalitasku.

Säädettävä huppu / joustava selkäosa / piilovetoketju ja tarrakiinnitys / joustavat kiristysnyörit hihan- ja lahkeensuissa.

Tuotenro 100111. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 300 g/m2. VÄRI 541 Sininen. KOKO R: XS–XXL, L: S–L. VANHA TUOTENRO Fristads BCS-865.

Tuotenro 100087. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteria, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. VÄRI 520 Keskisininen. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads AD-818.

Umpisuoja 875 NAS Piilotetut napit / Joustava takaosa / Säätö hihansuissa / 2 etu- ja takataskua / Rintataskuissa läpät / Mittatasku / ÖKO-TEX sertifioitu. Tuotenro 100413. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 275 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 541 Sininen, 900 Valkoinen, 903. KOKO R: XS–XL, L: S–L. VANHA TUOTENRO Fristads NAS-875.


Gen Y

2.4

YRITYSILME Yritysilme-mallistomme tarjoaa yrityksille mahdollisuuden tehdä työvaatteista omannäköisiään. Housuista, avosuojista, umpisuojista, pusakoista ja liiveistä on saatavana kolme erilaista mallia, neljä perusväriä ja 13 tehosteväriä. Malliston vaatteet tuntuvat ja näyttävät ammattimaisilta ja edistävät yrityksen näkyvyyttä parhaalla mahdollisella tavalla.

57


58

Gen Y   > Värimallit perus- ja tehosteväreistä ovat sivulla 58.

YRITYSILME Yritysilme-mallistomme tarjoaa yrityksille mahdollisuuden tehdä työvaatteista omannäköisiään. Malliston vaatteet tuntuvat ja näyttävät ammattimaisilta, sopivat jokaiselle ja edistävät yrityksen näkyvyyttä parhaalla mahdollisella tavalla.

malli A

malli B

malli C

Tehostevärit

Tehostevärit

Tehostevärit

Terevärit

Tehostevärit

Tehostevärit

Takki 420A PR54

Housut 220A PR54

Vetoketju / väljyyttä antava laskos selässä / kaksi läpällistä rintataskua / kaksi etutaskua / hihatasku / puhelintasku / kynätaskut / povitasku / säädettävä vyötärö / valittavissa 12 tehosteväriä.

Vetoketjuhalkio / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / kaksi reisitaskua, joista toisessa läppä / puhelintasku / kynätasku / työkalutaskut / säädettävä vyötärö / valittavissa 12 tehosteväriä.

Tuotenro 100847. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-420A.

Tehostevärit

Terevärit

VALITSE VÄRI JA MALLI

mallit a ja b

Mallistossa on valittavissa neljä pohjaväriä ja 12 tehosteväriä yrityksen värimaailman mukaan. Mallit A ja B ovat lähes samanlaiset. Niissä on samat taskut ja toiminnot, vain tehostevärien sijoittelussa on eroa. Malli C tarjoaa lisää mukautusvaihtoehtoja, kuten 13 tereväriä.   Minimitilausrajaa ei ole.   Toimitusaika on kolme viikkoa, kun tilataan 1–20 kappaletta kokoa kohti.   Toimitusaika on viisi viikkoa, kun tilataan 20–100 kappaletta kokoa kohti.   Jos kappalemäärä on 101 tai enemmän kokoa kohti, toimituksesta sovitaan erikseen.

A-pusakkamallissa on tehosteväriä kauluk­ sen yläreunassa, etuliepeen sisäpuolella ja taskunsuissa. B-pusakkamallissa on tehosteväriä kauluksen yläreunassa, etuliepeen sisäpuolella ja taskunsuissa sekä kaarrokkeessa edessä ja takana. A-housumallissa on tehosteväriä taskunsuissa, ja B-housumallissa lisäksi reisitaskun läpässä.

malli C C-mallissa on enemmän taskuja ja toimintoja kuin malleissa A ja B. Tehostevärien lisäksi käytettävissä on terevärejä.

Tuotenro 100839. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146–C156, D96–D116. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-220A.

POHJAVÄRIT

530 Musteen­ sininen

539 Laivaston­ sininen

940 Musta

941 Tumman­ harmaa

Tehoste- ja terevärit

131 Kirkas keltainen

210 Harmaan­ ruskea

231 Oranssi

331 Punainen

440 Viininpunainen

521 Keski­ sininen

530 Musteen­ sininen

540 Tumman­ sininen

640 Tummanvihreä

730 Kirkas vihreä

940 Musta

941 Tumman­ harmaa

Tehostevärit ovat myös mallin C terevärejä.

Heijastava harmaa (vain tereväri) Saatavilla vain malliin C. 911 Heijastava tere

Liivi 521A PR54

Avosuoja 22A PR54

Umpisuoja 820A PR54

Vetoketju / väljyyttä antava laskos selässä / läpälliset rintataskut / etutaskut / povitasku / leveys säädettävissä / valittavissa 12 tehosteväriä.

Vetoketjuhalkio / kaksi rintataskua, joista toisessa läppä / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / läpällinen reisitasku / puhelintasku / kynätasku / mittatasku / säädettävä vyötärö / sivuhalkiot / valittavissa 12 tehosteväriä.

Vetoketju / väljyyttä antava laskos selässä / kaksi läpällistä rintataskua / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / mittatasku / läpällinen reisitasku / hihatasku / puhelintasku / kynätasku / joustava säädettävä selkäosa / säädettävät hihansuut / valittavissa 12 tehosteväriä.

Tuotenro 100850. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-521A.

Tuotenro 100841. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146–C156. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-22A.

Tuotenro 100852. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO R: XS–XXL, L: S–L. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-820A.

59


60

Gen Y   > Värimallit perus- ja tehosteväreistä ovat sivulla 58.

  > Värimallit perus- ja tehosteväreistä ovat sivulla 58.

Y.I. -Takki 490 PR54 Vetoketju / kaksi rintataskua, joista toinen läpällinen kaksoistasku tarrakiinnityksellä / kaksi etutaskua / napoleontasku / hihatasku / piilotasku henkilökortille / puhelintasku sekä lenkki nappikuulokkeelle / piilotasku kynälle / kaksi povitaskua / säädettävät hihansuut ja vyötärö / muotoillut hihat / valittavissa 12 tehosteväriä ja 13 tereväriä. Tuotenro 100849. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-490.

Housut 220B PR54

Takki 420B PR54

Vetoketjuhalkio / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / kaksi reisitaskua, joista toisessa läppä / puhelintasku / kynätasku / työkalutaskut / säädettävä vyötärö / valittavissa 12 tehosteväriä.

Vetoketju / väljyyttä antava laskos selässä / kaksi läpällistä rintataskua / kaksi etutaskua / hihatasku / puhelintasku / kynätaskut / povitasku / säädettävä vyötärö / valittavissa 12 tehosteväriä.

Tuotenro 100840. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa KOKO C44–C62, C146–C156, D96–D116. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-220B.

Tuotenro 100848. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-420B.

Liivi 521B PR54

Avosuoja 22B PR54

Umpisuoja 820B PR54

Vetoketju / väljyyttä antava laskos selässä / läpälliset rintataskut / etutaskut / povitasku / säädettävä vyötärö / valittavissa 12 tehosteväriä.

Vetoketjuhalkio / kaksi rintataskua, joista toisessa läppä / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / läpällinen reisitasku / puhelintasku / kynätasku / mittatasku / säädettävä vyötärö / sivuhalkiot / valittavissa 12 tehosteväriä.

Vetoketju / väljyyttä antava laskos selässä / kaksi läpällistä rintataskua / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / mittatasku / läpällinen reisitasku / hihatasku / puhelintasku / kynätasku / joustava säädettävä selkäosa / säädettävät hihansuut / valittavissa 12 tehosteväriä.

Tuotenro 100851. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-521B.

Tuotenro 100842. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146–C156. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-22B.

Tuotenro 100853. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO R: XS–XXL, L: S–L VANHA TUOTENRO Fristads PR54-820B.

Yritysilme -Shortsit 294 PR54

Y.I. -Avosuoja 0390 PR54

Yritysilme -Housut 290 PR54

Vetoketjuhalkio / 2 etutaskua / 2 läpällistä takataskua, joissa tarrakiinnitys / läpälliset reisitaskut, joissa 3 työkalutaskua / reisitasku, jossa puhelintasku ja 2 kynätaskua / mittatasku / D-rengas / valittavissa 12 tehosteväriä ja 13 tereväriä.

Vetoketjuhalkio / kaksi rintataskua, joista toisessa läppä ja toisessa kynätasku / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä takataskua / läpällinen reisitasku, jossa kolme pientä taskua / mittatasku / reisitasku, jossa läpällinen puhelintasku ja kaksi pientä taskua / säädettävä vyötärö / sivuhalkiot / polvitaskuissa sisäpuolella aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / valittavissa 12 tehosteväriä ja 13 tereväriä / pienin tilaus 20 kpl/malli ja 2 kpl/koko / toimitusaika noin viisi viikkoa.

Vetoketjuhalkio / 2 etutaskua / 2 läpällistä takataskua, joissa tarrakiinnitys / läpälliset reisitaskut, joissa 3 työkalutaskua / reisitasku, jossa puhelintasku ja 2 kynätaskua / mittatasku / D-rengas / polvitaskut sisäpuolella / valittavissa 12 tehosteväriä ja 13 tereväriä.

Tuotenro 100845 (miesten ), 100846 (naisten ). MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO Miesten C44–C62, Naisten C34–C50. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-294 (miesten ), Fristads PR54-297 (naisten).

Tuotenro 100870. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146–C156. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-0390.

Tuotenro 100843 (miesten), 100844 (naisten). MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO Miesten C44–C62, C146–C156, D96–D116, Naisten C34–C50. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-290 (miesten), Fristads PR54-291 (naisten).

61


62

  > Tällä sivulla esitellään mallit, jotka ovat tilattavissa suoraan varastosta.

Takki 420L PR54

Takki 490L PR54

Vetoketju / väljyyttä antava laskos selässä / kaksi läpällistä rintataskua / kaksi etutaskua / kynätasku / povitasku / puhelintasku / säädettävä vyötärö.

Vetoketju / kaksi rintataskua, joista toinen läpällinen kaksoistasku tarrakiinnityksellä / kaksi etutaskua / napoleontasku / hihatasku / piilotasku henkilökortille / piilotasku kynälle / puhelintasku ja lenkki nappikuulokkeelle / kaksi povitaskua / säädettävä vyötärö / muotoillut hihat / säädettävät hihansuut.

Tuotenro 100531. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/ m2. VÄRI 539 Laivastonsininen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-420L.

Tuotenro 100537. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/ m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-490L.

lisäarvopalvelu Voit muokata vaatteista yksilöllisiä sekä Yrityslogo-mallistomme että logojen tai brodeerauksien avulla. Lisätietoja logoista ja mukauttamisesta on sivuilla 160-162.

Housut 220L PR54

Housut 290L PR54

Vetoketjuhalkio / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / kaksi reisitaskua, joista toisessa läppä / kynätasku / puhelintasku / säädettävä vyötärö.

Zip fly / 2 front pockets / 2 back pockets with flap and velcro fastening / Folding Vetoketjuhalkio / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä takataskua, joissa tarrakiinnitys / mittatasku / reisitasku, jossa puhelintasku ja kaksi kynätaskua / läpälliset reisitaskut, joissa kolme työkalutaskua / D-rengas / polvitaskut sisäpuolella.

Tuotenro 100522. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/ m2. ­VÄRI 539 Laivastonsininen. KOKO C44–C62, C146–C156, D96–D116. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-220L.

Tuotenro 100527. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 260 g/ m2. ­VÄRI 539 Laivastonsininen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C62, C146– C156, D96–D116. VANHA TUOTENRO Fristads PR54-290L.


Gen Y

2.5

ESSENTIAL TEOLLISUUS Olemme luoneet kokonaan uuden teollisuusvaatemalliston, jossa on keskitytty mukavuuteen ja välttämättömään toiminnallisuuteen. Tämän työvaatemalliston tärkeimmät kankaat ovat kestävä puuvillapolyesterisekoite ja kevyt polyesteri-puuvillasekoite. Mallistossa on tarjolla viisi perusvärivaihtoehtoa, ja vaatteet on helppo yhdistää mihin tahansa Essential-vaatteisiin.

63


64

Gen Y

Housut 2005 PCM Kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vasaralenkki toisessa takataskussa / lahkeessa läpällinen puhelintasku, jossa kynätasku /mittatasku, jossa kynätasku / D-rengas vyölenkissä edessä / polvitaskut. Tuotenro 100062. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO C44–C66, C144–C158.

Housut 2005 CPM Vasemmassa lahkeessa läpällinen puhelintasku, jossa kynätasku / oikeassa lahkeessa mittatasku, jossa kynätasku / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vasaralenkki / D-rengas vyölenkissä edessä / polvitaskut.

TAKKI 4800 CPM

Tuotenro 100058. MATERIAALI 65 % puuvillaa, 35 % polyesteria. PAINO 300 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO C44–C66, C144–C158.

Edessä vetoketju / kaksi etutaskua / kaksi rintataskua, joista vasemmanpuoleisessa läppä ja työkalulenkit, oikeanpuoleisessa puhelintasku ja kynätasku / säädettävä vyötärö / säädettävät hihansuut, joissa painonapit. Tuotenro 100061. MATERIAALI 65 % puuvillaa, 35 % polyesteria. PAINO 300 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXL.

Takki 4800 PCM

Avosuoja 1002 PCM

Umpisuoja 8602 PCM

Avosuoja 1002 CPM

Umpisuoja 8602 CPM

Umpisuoja 8603 CTM

Edessä vetoketju / etutaskut / kaksi rintataskua, joista vasemmanpuoleisessa läppä ja työkalulenkit, oikeanpuoleisessa puhelintasku ja kynätasku / säädettävä vyötärö / säädettävät hihansuut, joissa painonapit.

Rintatasku, jossa kolme lokeroa / kaksi etutaskua / vasemmassa lahkeessa läpällinen puhelintasku, jossa kynätasku / oikeassa lahkeessa mittatasku, jossa kynätasku / kaksi takataskua / vasaralenkki / solki edessä / joustavat olkaimet selässä / polvitaskut.

Kaksi läpällistä rintataskua / kaksi etutaskua / vasemmassa lahkeessa läpällinen puhelintasku, jossa kynätasku / oikeassa lahkeessa mittatasku, jossa kynätasku / kaksi takataskua / vasaralenkki / polvitaskut.

Rintatasku, jossa kolme lokeroa / vasemmassa lahkeessa läpällinen puhelintasku, jossa kynätasku / oikeassa lahkeessa mittatasku, jossa kynätasku / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vasaralenkki / solki edessä / joustavat olkaimet selässä / polvitaskut.

Kaksi läpällistä rintataskua / vasemmassa lahkeessa läpällinen puhelintasku, jossa kynätasku / oikeassa lahkeessa mittatasku, jossa kynätasku / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vasaralenkki / polvitaskut.

Edessä metallivetoketju / kaksi rintataskua, joissa metallivetoketju / kaksi etutaskua / kaksi takataskua / vasaralenkki / säädettävät hihansuut, joissa painonapit.

Tuotenro 100060. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO R: XS–XXL.

Tuotenro 100059. MATERIAALI 65 % puuvillaa, 35 % polyesteria. PAINO 300 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO C44–C66, C144–C158.

Tuotenro 100064. MATERIAALI 65 % puuvillaa, 35 % polyesteria. PAINO 300 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO R: XS–XXL.

Tuotenro 100057. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXL.

Tuotenro 100063. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 245 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO C44–C66, C144–C158.

Tuotenro 100065. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 245 g/m². VÄRI 210 Khaki, 231 Oranssi, 331 Punainen, 530 Musteensininen, 900 Valkoinen, 940 Musta. KOKO R: XS–XXL.

65


66

2.6

ELINTARVIKETEOLLISUUS Malliston työvaatteet on suunniteltu ja valmistettu erityisesti elintarviketeollisuuden vaatimuksiin. Mallistossa on käytetty erilaisia kevyitä, kosteutta haihduttavia ja hengittäviä materiaaleja, jotka soveltuvat lämpimiin olosuhteisiin.


Gen Y

TAKKI 360 P159

PAITA 710 P159

PAITA 751 P159

Säädettävät hihansuut / painonapit / läpällinen etutasku, Öko-Tex sertifikaatti.

Painonapit / säädettävät hihansuut / takaa pidennetty helma / sivuhalkiot, Öko-Tex sertifikaatti.

Painonapit / takaa pidennetty helma / sivuhalkiot, Öko-Tex sertifikaatti.

Tuotenro 100449. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 210 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads P159-360.

Tuotenro 100452. Material 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 210 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads P159-710.

Tuotenro 100455. Material 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 210 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads P159-751.

  > Voidaan pestä ammattipesulassa.

HOUSUT 260 P159 Joustava vyötärö, jossa kiristysnyöri / säädettävät lahkeensuut / kaksi etutaskua, joissa painonapit / läpällinen takatasku, jossa painonapit / työkalutasku / läpällinen reisitasku, jossa painonapit ja lisätasku, Öko-Tex sertifikaatti. Tuotenro 100443. Material 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 210 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads P159-260.

HOUSUT 261 P159

TAKKI 160 P159

Säädettävä vyötärö / säädettävät lahkeensuut / kaksi etutaskua, joissa painonapit / läpällinen takatasku, jossa painonapit / työkalutasku / läpällinen reisitasku, jossa painonapit ja lisätasku, Öko-Tex sertifikaatti.

Painonapit / säädettävät hihansuut / läpällinen etutasku,Öko-Tex sertifikaatti.

Tuotenro 100444. Material 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 210 g/ m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO C44–C62, C146–C156. VANHA TUOTENRO Fristads P159-261.

Tuotenro 100441. Material 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 210 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads P159-160.

67


68

Takki 103 P92

takki 163 P92

Esiliina 726 NAS

Painonapit / kaksi etutaskua / kaksi rintataskua / säädettävät hihansuut / sivuhalkiot, Öko-Tex sertifikaatti.

Painonapit / kaksi etutaskua / kaksi rintataskua / säädettävät hihansuut, Öko-Tex sertifikaatti.

Kaulanauhat / Tasku edessä / Nauhan pituus 100 cm / ÖKO-TEX sertifioitu.

Tuotenro 100465. Material 100 % puuvillaa. PAINO 220 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads P92-163.

Tuotenro 100412. Material 100 % puuvillaa. PAINO 275 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads NAS-726.

Tuotenro 100464. Material 100 % puuvillaa. PAINO 220 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads P92-103.

Esiliina 705 P92 Solmiamisnauhat / pituus noin 70 cm, Öko-Tex sertifikaatti. Tuotenro 100466. Material 100 % puuvillaa. PAINO 220 g/m². VÄRI 900 Valkoinen. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads P92-705.

Housut 219 P159

Housut 281 EBS

Vetoketjuhalkio / kaksi etutaskua / takatasku., Öko-Tex sertifikaatti.

Napilla säädettävä vyötärö / kaksi etutaskua / napitettava takatasku, Öko-Tex sertifikaatti.

Tuotenro 100442. Material 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 210 g/ m². VÄRI 969 Valkoinen/musta. KOKO C44–C62, C146– C154. VANHA TUOTENRO Fristads P159-219.

Tuotenro 100265. Material 100 % puuvillaa. PAINO 260 g/m². VÄRI 969 Valkoinen/musta. KOKO C44–C60, C146–C154. VANHA TUOTENRO Fristads EBS-281.

Lippalakki 560 P159 Hiusverkko / tarranauhalla säädettävä koko, Öko-Tex sertifikaatti. Tuotenro 100451. Material 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 210 g/ m². VÄRI 530 Musteensininen, 900 Valkoinen. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads P159-560.


Gen Y

2.7

ESD (ELECTROSTATIC DISCHARGE) Ihminen johtaa tehokkaasti sähköä. Ihmiseen voi kertyä jopa useiden tuhansien volttien staattinen sähkövaraus, vaikka hän vain kävelee paikasta toiseen. Kipinäpurkauksiin liittyvät vahingot ovat merkittävä vikojen lähde elektroniikkatuotannossa. Oikeanlaisten työvaatteiden käyttäminen yhdessä muiden ESD-suojauksella varustettujen laitteiden kanssa on ainoa keino suojella tuotteita kipinäpurkauksilta.

69


70

Gen Y

XR83 – ESD (electro-­ static discharge) XR83-materiaalissa on 90 % polyesteria ja peräti 10 % johtavia kuituja, joten materiaalin johtavuus on erinomainen. Kangas on kehitetty erityisesti kipinäpurkauksille herkkien tuotteiden valmistusta ja kokoonpanoa varten. Se on testattu IEC 61340 -standardin mukaisesti ja sertifioitu käytettäväksi EPA-tilassa (Electrostatic Protected Area).

XG83 – ESD XG83 on puuvillaneulekangas, jossa on 4 % johtavaa kuitua. Se on erittäin miellyttävän tuntuinen ja siinä yhdistyvät aito puuvillan tuntu ja johtavat ominaisuudet, joita tarvitaan IEC 61340 -standardin mukaisille vaatteille.

XG84 – ESD XG84 on polyesteri-puuvillasekoitteesta valmistettua klassista pikeeneuletta. Siinä on 4 % johtavaa kuitua, joten se sopii hyvin EPA-tilaan. Vaatteet on testattu ja hyväksytty standardin IEC 61340 mukaisesti.

XF83/XF84 – ESD XF83 ja XF84 ovat sekoiteneuloksia, joten ne ovat erittäin mukavia päällä. Ainutlaatuinen neulontatekniikka tuottaa hyvän sähkönjohtavuuden, vaikka johtavien kuitujen määrä on vain 3 %. Vaatteet on testattu ja hyväksytty standardin IEC 61340 mukaisesti.

accent colours

440

530

540

900

910

TAKKI 3R002 XF83

Pikeepaita 7R022 XG84 Poolokaulus / kolme nappia. Tuotenro 100742. MATERIAALI 48 % puuvillaa, 48 % polyesteria, 4% johtavia kuituja. PAINO 210 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 910 Vaaleanharmaa. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XG84-7R022.

Piilonapitus / rintatasku / kaksi etutaskua / saatavilla kolme värivaihtoehtoa, valittavissa neljä eri tehosteväriä kaulukseen ja taskunsuihin / puolivalmis tuote. Tuotenro 100653. MATERIAALI 90 % polyesteria, 10 % johtavia kuituja. PAINO 165 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XR83-3R002.

XS90 – ESD

Housut 2R016 XR90

XS90 on polyesteripuuvillasta valmistettua twillikudosta, jossa on 2 % johtavaa kuitua. Housut on testattu ja hyväksytty standardin IEC 61340 mukaisesti.

Kaksi etutaskua / kaksi takataskua / napitettava läpällinen reisitasku, jossa kynätasku ja puhelintasku / EPA-merkintä / standardin IEC 61340 mukainen. Tuotenro 100654. MATERIAALI 63 % polyesteria, 35 % puuvillaa, 2 % johtavia kuituja. PAINO 215 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 930 Harmaa. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads XS90-2R016.

Pikeepaita 7R021 XG84

T-paita 7R020 XG83

T-paita 7R017 XF83

Poolokaulus / kolme nappia. Hyväksytty standardin IEC 61340 mukaisesti.

Lyhyet hihat.

Lyhyet hihat / pyöreä pääntie, jossa ESD-joustinneule.

Tuotenro 100740. MATERIAALI 96 % polyesteria, 4 % johtavia kuituja. PAINO 135 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 910 Vaaleanharmaa. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XG83-7R020.

Tuotenro 100642. MATERIAALI 83 % polyesteria, 14 % puuvillaa, 3 % johtavia kuituja. PAINO 160g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 900 Valkoinen. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XF83-7R017.

Pikeepaita 7R019 XF83

T-paita 7R018 XF83

COLLEGEPaita 7R016 XF84

Lyhyet hihat / poolokaulus / kolme painonappia.

Pitkät hihat / pyöreä pääntie, jossa ESD-joustinneule.

Tuotenro 100644. MATERIAALI 83 % puuvillaa, 14 % polyesteria, 3 % johtavia kuituja. PAINO 160g/m2. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XF83-7R019.

Tuotenro 100643. MATERIAALI 83 % polyesteria, 14 % puuvillaa, 3 % johtavia kuituja. PAINO 160g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 900 Valkoinen. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XF83-7R018.

Pitkät hihat / ESD-joustinneule kauluksessa, hihansuissa ja helmassa.

Tuotenro 100744. MATERIAALI 48 % puuvillaa, 48 % polyesteria, 4 % johtavia kuituja. PAINO 210 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 910 Vaaleanharmaa. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XG84-7R021.

EPA-tila (ELECTROSTATIC PROTECTED AREA) EPA-tilassa herkät elektroniikkakomponentit saadaan suojattua kipinäpurkausten aiheuttamilta vahingoilta. EPA-tilassa ei saa olla staattisesti varautuvia kohteita. EPA-tilaan sijoitettavilta laitteilta, materiaaleilta ja kiinnikkeiltä vaaditaan usein ESD-sertifikaatti.  EPA-tiloihin tarkoitetut vaatteemme on sertifioinut Ruotsin tekninen tutkimuslaitos SP (www.sp.se).

Tuotenro 100645. MATERIAALI 83 % polyesteria, 14 % puuvillaa, 3 % johtavia kuituja. PAINO 300g/m2. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XF84-7R016.

71


72

2.8

PUHDASTILA Merkittävimpiä hiukkaslähteitä puhdastiloissa ovat ihmiset. Ihmisestä irtoaa levossa noin 100 000 hiukkasta minuutissa ja liikkeessä kymmeniä miljoonia hiukkasia minuutissa. Puhdastilaan tarkoitetut työvaatteet toimivat suodattimina, jotka estävät käyttäjästä irtoavia hiukkasia leviämästä ilmaan. Tutustu laajaan valikoimaamme vaatteita, jotka soveltuvat puhdastiloissa ja valvotuissa ympäristöissä työskenteleville.


Gen Y

TAKKI 1R011 XR50 Piilovetoketju / sivuhalkiot / pyöreä pääntie, jossa painonappi / joustinneule hihansuissa / raglanhihat. Tuotenro 100647. MATERIAALI 97 % polyesteria, 3 % hiilikuitua. PAINO 115 g/m². VÄRI 500 Jäänsininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XR50-1R011.

XR50-TYÖVAATTEET PUHDASTILOIHIN JA VALVOTTUIHIN TILOIHIN XR50 on ominaisuuksiltaan erinomainen, eikä sen hiukkassuodatus heikkene edes viidenkymmenen pesu- ja sterilointikäsittelyn jälkeen. Materiaalissa on 97 % polyesteria ja 3 % johtavia kuituja. Se siis soveltuu erinomaisesti steriiliin ympäristöön.

Umpisuoja 8R012 XR50

Umpisuoja 8R162 XR50

Umpisuoja 8R013 XR50

Piilovetoketju / pyöreä pääntie, jossa painonappi / joustavat hihansuut / joustavat lahkeensuut / raglanhihat.

Piilovetoketju / napilla säädettävä huppu / joustavat hihansuut / joustavat lahkeensuut / joustava säädettävä vyötärö / raglanhihat.

Piilovetoketju / pyöreä pääntie, jossa painonappi / joustavat hihansuut / avoimet lahkeensuut / säädettävä joustava vyötärö / raglanhihat.

Tuotenro 100650. MATERIAALI 97 % polyesteria, 3 % hiilikuitua. PAINO 115 g/m². VÄRI 500 Jäänsininen, 730 Vihreä. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XR50-8R012.

Tuotenro 100652. MATERIAALI 97 % polyesteria, 3 % hiilikuitua. PAINO 115 g/m². VÄRI 500 Jäänsininen. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XR50-8R162.

Tuotenro 100651. MATERIAALI 97 % polyesteria, 3 % hiilikuitua. PAINO 115 g/m². VÄRI 500 Jäänsininen, 900 Valkoinen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XR50-8R013.

73


74

Gen Y

XA32 – PUHDASTILAVAATTEET AUTOMAALAUKSEEN JA VALVOTTUIHIN TILOIHIN XA32-materiaalissa on 99 % polyesteria ja 1 % johtavia kuituja. Kuidut ovat jatkuvia kuituja, mikä tarkoittaa, että vaatteista ei irtoa kuituja tai hiukkasia. Johtavat kuidut estävät staattisen sähkön varautumisen ja kipinäpurkaukset sekä tribosähköisen ilmiön aiheuttaman hiukkasten ja kuitujen liikkeen. Sen tähden vaatteet soveltuvat erityisen hyvin esimerkiksi automaalaukseen.

Huppu 5R013 XR50

Huppu 5R181 XR50

Huppu 5R011 XR50

Pieni aukko kasvoja varten / säädettävissä teippikiinnityksellä / peittää hartiat täysin.

Säädettävissä teippikiinnityksellä / peittää hartiat täysin / aukko suojalaseille.

Vetoketju / painonapeilla säädettävä kaula-aukko / peittää hartiat täysin.

Tuotenro 100648. MATERIAALI 97 % polyesteria, 3 % hiilikuitua. PAINO 115 g/m². VÄRI 730 Vihreä. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads XR50-5R013.

Tuotenro 100649. MATERIAALI 97 % polyesteria, 3 % hiilikuitua. PAINO 115 g/m². VÄRI 500 Jäänsininen, 730 Vihreä. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads XR50-5R181.

Tuotenro 101083. MATERIAALI 97 % polyesteria, 3 % hiilikuitua. PAINO 115 g/m². VÄRI 500 Jäänsininen, 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads XR50-5R011.

Paita 7R011 XA32 Laskokset takana / piilonapitus painonapein / paitakaulus, jossa painonappi / kaksi läpällistä rintataskua / joustavat hihansuut. Tuotenro 100635. MATERIAALI 99 % polyesteria, 1 % hiilikuitua. PAINO 125 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XA32-7R011.

Saappaat 6R010 XR50

TAKKI 3R129 XA32

Lippalakki 5R012 XA32

Piilovetoketju / pyöreä pääntie, jossa painonappi / joustavat hihansuut / raglanhihat.

Takana säädettävä tarranauha / pestävä.

Tuotenro 100632. MATERIAALI 99 % polyesteria, 1 % hiilikuitua. PAINO 125 g/m². VÄRI 410 Violetti. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads XA32-3R129.

Tuotenro 100634. MATERIAALI 99 % polyesteria, 1 % hiilikuitua. PAINO 125 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads XA32-5R012.

Umpisuoja 8R011 XA32

Housut 2R123 XA32

Housut 2R011 XA32

Piilovetoketju ja piilonapitus painonapein / pyöreä pääntie, jossa piilopainonappi / joustavat hihansuut / avattavat lahkeensivut / joustava vyötärönauha, jossa napinlävet / raglanhihat.

Verryttelypukumalli / joustava vyötärö, jossa kiristysnyöri / avattavat lahkeensivut / avaintasku sisäpuolella.

Vyötärökaitaleessa vyölenkit ja joustavat sivut / piilovetoketju ja painonapit / 2 läpällistä sivutaskua / painonapeilla säädettävät lahkeensuut.

Tuotenro 100631. MATERIAALI 99 % polyesteria, 1 % hiilikuitua. PAINO 125 g/m². VÄRI 410 Violetti, 540 Dark Navy. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads XA32-2R123.

Tuotenro 100630. MATERIAALI 99 % polyesteria, 1 % hiilikuitua. PAINO 125 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads XA32-2R011.

Piilovetoketju / säädettävä varsi / säätö nilkassa / antistaattinen kumipohja. Tuotenro 101164. MATERIAALI 97 % polyesteria, 3 % hiilikuitua. PAINO 115 g/m². VÄRI 500 Jäänsininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen. KOKO XS (34–35), S (36–38), M (39–41), M/L (42–43), L (44–45), L/XL (46–47), XL (48–49)

Sukat 6R013 XF85 Ominaisuuksiltaan muuttumaton kangas filamenttikuiduista / autoklavoitava / kuuden pakkaus. Tuotenro 100646. MATERIAALI 100 % polyamidia. VÄRI 900 Valkoinen. KOKO S (37–39), L (40–45), XL (46–48). VANHA TUOTENRO Fristads XF85-6R013.

FRISTADS KANSASIN HUOLITELTU SAUMA Huoliteltu saumamme on viimeistellympi versio tavallisesta nauhalla huolitellusta saumasta. Sauma on pussimainen, joten se ei läpäise hiukkasia. Se on myös tavallista vahvempi, koska kaksoisompeleet läpäisevät peräti kuusi kangaskerrosta. Lisäksi sauma on tavallista turvallisempi, koska kankaan reunan hiilikuidut ehkäisevät kipinäpurkauksia jopa toistuvien pesujen jälkeen.

Tuotenro 100636. MATERIAALI 99 % polyester, 1 % conductive fibres. PAINO 125 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XA32-8R011.

75


76

XA80 – ALUSVAATTEET XA80-materiaali muistuttaa ohutta silkkiä. Kangas koostuu sataprosenttisista polyesterifilamenteista, joiden tärkein ominaisuus on kosteuden siirtokyky. Sen ansiosta vaatteet ovat erittäin miellyttäviä päällä. Testeissä on osoitettu, että materiaali toimii myös eräänlaisena esisuodattimena. Yhdistettynä puhdastilavaatteisiin alusvaatesetti parantaa hiukkassuodatusta jopa 50 %:lla.

T-paita 7R014 XA80

T-paita 7R015 XA80

Pitkät hihat / pyöreä pääntie / kosteutta haihduttava materiaali.

Lyhyet hihat / pyöreä pääntie / kosteutta haihduttava materiaali.

Tuotenro 100640. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 99 g/m². VÄRI 520 Keskisininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XA80-7R014.

Tuotenro 100641. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 99 g/m². VÄRI 520 Keskisininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XA80-7R015.

T-paita 7R005 XA80 Pitkät hihat / V-pääntie / kosteutta haihduttava materiaali. Tuotenro 100639. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 99 g/m². VÄRI 930 Harmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XA80-7R005.

SYYT SYNTEETTISTEN KUITUJEN KÄYTTÖÖN Alushousut 2R014 XA80 Joustava vyötärö, jossa kiristysnyöri / joustavat lahkeensuut / kolikkotasku sisäpuolella / kosteutta haihduttava materiaali. Tuotenro 100638. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 99 g/m². VÄRI 520 Keskisininen, 930 Harmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads XA80-2R014.

Puhdastilavaatteista ei saa irrota hiukkasia tai kuituja. Siksi niissä ei voida käyttää puuvillaa tai muita luonnonmateriaaleja, jotka koostuvat lyhyistä, helposti irtoavista kuiduista. Puhdastilavaatteiden materiaali sisältää synteettisiä kuituja: polyesterifilamentteja eli jatkuvia kuituja.


Gen Y

3.1

HUOMIOASUT Monipuolinen valikoima mukavia, kestäviä ja toiminnallisia huomioasuja klassisina malleina. Perusvalikoima sisältää PLU-materiaalista valmistettuja housuja, avosuojia, pusakoita ja umpisuojia. Valikoima sisältää mukavia ja toiminnallisia huomioasuratkaisuja, joita voidaan yhdistää neuleisiin ja Airtech®-, WINDSTOPPER®- ja GORE-TEX®ulkovaatemateriaaleihin. Saatavilla kolmena väriyhdistelmänä.

77


78

Gen Y

1 2

1 2

EN 471

EN 471

Housut 239 PLU

Housut 247 FAS

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaikissa taskuissa CORDURA®vahvikkeet / kaksi vapaasti riippuvaa sisääntaitettavaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa kolme taskua ja työkalulenkit / etutaskut, joissa leventävät laskokset / piilotasku henkilökortille / läpälliset takataskut, joissa tarrakiinnitys / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / vasaralenkki / D-rengas / mittatasku, jossa työkalutasku sekä puukkonappi ja -lenkki / standardin EN 471 luokan 1 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi etu- ja takataskua, joissa leventävät laskokset / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / reisitasku, jossa puhelintasku, työkalutasku ja henkilökorttitasku / mittatasku sivusauman kohdalla / työkalutasku / kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / kaksi D-rengasta / standardin EN 741 luokan 1 mukainen.

Tuotenro 100479. MATERIAALI Heijastavaa materiaalia, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, Polvitaskut CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO C46–C62, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads PLU-239, Kansas 2-580.

2 2 EN 471

Shortsit 227 PLU

Tuotenro 100279. MATERIAALI FAS® Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taskuissa 100 % Polyamidi vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-247.

Kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa kolme taskua ja työkalulenkit / kaksi etutaskua / piilotasku henkilökortille / napitettavat takataskut, joissa leventävät laskokset / mittatasku / työkalutasku / puhelintasku / D-rengas / vasaralenkki / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

3 2 EN 471

AIRTECH® Takki 755 FE Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 etutaskua / rintatasku / povitasku / säädettävä kiristysnyöri helmassa / joustavat hihansuut / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

Tuotenro 100478. MATERIAALI Heijastava materiaali, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO C46–C62. VANHA TUOTENRO Fristads PLU-227, Kansas 2-580.

Tuotenro 100325. MATERIAALI 100 % polyesteria, polarfleece. Heijastava materiaali. Vuori tuulen- ja vedenpitävää hengittävää Airtech®materiaalia, 80 % polyamidia, 20 % polyuretaania. PAINO Päällikangas 290 g/m², Vuorikangas 160 g/m² VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads FE-755.

Huomiovaatteiden pesuohjeet Huomiovaatteet tulisi pestä erikseen tai muiden SFS-EN 471 -standardin mukaisten vaatteiden kanssa. Pestävä nurinpäin. Noudata vaatteen pesuohjeita. Älä käytä pesuainetta, joka sisältää optisia kirkasteita. Likaisen vaatteen suojausominaisuudet ovat heikentyneet.

2 2 EN 471

2 2 EN 471

2 2 EN 471

Avosuoja 92 PLU

Housut 292 PLU

Housut 204 PLU

Kaksisuuntainen vetoketju edessä / kaksi vapaasti riippuvaa sisääntaitettavaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa kolme taskua ja työkalulenkit / CORDURA®vahvikkeiset taskut / etutaskut / läpälliset takataskut, joissa tarrakiinnitys / kaksi vapaasti riippuvaa rintataskua / puukkonappi ja -lenkki / kynätasku / piilotasku henkilökortille / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / vasaralenkki / D-rengas / mittatasku, jossa työkalutasku, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukko polvisuojille / standardin EN 471 luokan 2 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaikissa taskuissa CORDURA®vahvikkeet / kaksi vapaasti riippuvaa sisääntaitettavaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa kolme taskua ja työkalulenkit / etutaskut, joissa leventävät laskokset / piilotasku henkilökortille / läpälliset takataskut, joissa tarrakiinnitys / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / vasaralenkki / D-rengas / mittatasku sivusauman kohdalla / työkalutasku / kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / standardin EN 471 luokan 2 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa naulataskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme taskua ja työkalulenkit / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä takataskua, joissa tarrakiinnitys / reisitasku, jossa puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / vasaralenkki / D-rengas / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalutasku sekä puukkonappi ja -lenkki / muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeiset polvitaskut, joissa aukot sisäpuolella / säädettävät lahkeensuut / standardin EN 471 luokan 2 mukainen/ ÖKÖ-TEX® sertifioitu.

Tuotenro 100489. MATERIAALI Heijastava materiaali, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, Polvitaskut CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO C46–C62. VANHA TUOTENRO Fristads PLU-92.

Tuotenro 100481. MATERIAALI Heijastavaa materiaalia, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, Polvitaskut CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO C44–C62, C146– C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads PLU-292, Kansas 2-579.

Tuotenro 100476. MATERIAALI Heijastava materiaali, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65% polyesteria, 35% puuvillaa. Polvitaskut CORDURA®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO C44–C62. VANHA TUOTENRO Fristads PLU-204, Kansas 2-783.

3 2 EN 471

3 2 EN 471

COLLEGEPaita 728 BPV

Takki 774 SSL

Lyhyt vetoketju kauluksen yläreunaan asti / vetoketjun suojus / vetoketjullinen puhelintasku sekä läpivienti ja lenkki nappikuulokkeelle / joustavat hihansuut ja vyötärö / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koot XS– S, ja luokan 3 mukainen, koot M–XXL.

Suojattu vetoketju kauluksen yläreunaan asti / vetoketjullinen puhelintasku, jossa läpivienti ja lenkki nappikuulokkeelle / kaksi etutaskua / joustinneulos hihansuissa ja helmassa / peukaloaukot hihoissa / takaa pidennetty helma / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

Tuotenro 100134. MATERIAALI 50 % polyesteria, 50 % puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL (196 Neonkeltainen/musta XS–XXXL). VANHA TUOTENRO Fristads BPV-728, Kansas 2-659.

Tuotenro 100588. MATERIAALI 100 % polyesteria, softshell-materiaali. PAINO 280 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads SSL-774, Kansas 2-661.

79


80

Gen Y

1 2 EN 471

Housut 213 PLU Kaksi etutaskua / kaksi läpällistä takataskua, joissa tarrakiinnitys / mittatasku, jossa työkalutasku ja kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / piilotasku henkilökortille / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / standardin EN 471 luokan 1 mukainen. Tuotenro 100477. MATERIAALI Heijastava materiaali, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/ laivastonsininen. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120 (196 Neonkeltainen/musta C46– C62, C146–C156, D96–D120). VANHA TUOTENRO Fristads PLU-213, Kansas 2-813. 3 2 EN 471

3 2

IRTOVUORI 923 PK

EN 471

Pikeepaita 748 TPV

T-paita 948 TPV

Käytettäväksi pusakoiden 100485 ja 100407 kanssa.

Lyhyt vetoketju / joustinneulos pääntiessä / rintatasku / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koot XS–S, ja luokan 3 mukainen, koot M–XXL.

Joustinneulos pääntiessä / rintatasku / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koot XS–S, ja luokan 3 mukainen, koot M–XXL.

Tuotenro 100475. MATERIAALI 100 % polyesteria, keinoturkis. PAINO 280g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PK-923, Kansas 2-668.

Tuotenro 100609. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 200 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads TPV-748, Kansas 2-80.

Tuotenro 100610. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 200 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads TPV-948, Kansas 2-754.

  > Voidaan vuorata 100475-vuorilla.

2 2

3 2 EN 471

2 2 EN 471

2 2 EN 471

3 2 EN 471

Pikeepaita 706 TPB

T-paita 960 TPB

Takki 439 PLU

Joustinneulos pääntiessä / lyhyt halkio pääntiessä / selkäosa puuvillaa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Joustinneulos pääntiessä / selkäosa puuvillaa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kaksi läpällistä rintataskua, joissa tarrakiinnitys / kaksi etutaskua / napoleontasku etuvetoketjun suojuksen alla / hihatasku / kaksi povitaskua / puhelintasku sisäpuolella / D-rengas / piilotasku henkilökortille / väljyyttä antava laskos selässä / säädettävät hihansuut ja vyötärö / takaa pidennetty helma / standardin EN 471 luokan 3 mukainen / voidaan toimittaa irrotettavan vuorin 100475 kanssa.

Tuotenro 100607. MATERIAALI 70 % polyesteria, 30 % puuvillaa. PAINO 160 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads TPB-706.

Tuotenro 100608. MATERIAALI 70 % polyesteria, 30 % puuvillaa. PAINO 160 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads TPB-960, Kansas 2-80.

Tuotenro 100485. MATERIAALI Heijastava materiaali, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PLU-439, Kansas 2-577.

EN 471

2 2 EN 471

Umpisuoja 839 PLU

Avosuoja 1005 PLU

Housut 243 PLU

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukko polvitaskuille, joiden korkeus säädettävissä / kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kaksi läpällistä rintataskua, joissa tarrakiinnitys / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä takataskua, joissa tarrakiinnitys / hihatasku / puhelintasku / kaksi povitaskua / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / vasaralenkki / D-rengas / sivuhalkiot / mittatasku, jossa työkalutasku, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / säädettävät hihansuut / väljyyttä antava laskos selässä / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

Rintatasku / kynätasku / vetoketjullinen povitasku / kaksi takataskua, joissa läppä ja tarrakiinnitys / kaksi sivutaskua / reisitasku, jossa tarrakiinnitys / puhelintasku / työkalutasku / mittatasku / kynätasku / työkalulenkit / vasaralenkki / polvitaskut / Öko-Texsertifikaatti / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Kaksi etutaskua / kaksi läpällistä takataskua, joissa tarrakiinnitys / sivusauman kohdalla mittatasku / työkalutasku / kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / D-rengas/ piilotasku henkilökortille / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Tuotenro 100737. MATERIAALI 85 % polyesteria, 15 % puuvillaa, vettähylkivä materiaali. Tehosteet: 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 310/300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Kansas 2-573.

Tuotenro 100480. MATERIAALI Heijastavaa materiaalia, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads PLU-243, Kansas 2-579.

Tuotenro 100488. MATERIAALI Heijastavaa materiaalia, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut 100% polyamidi. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/ laivastonsininen. KOKO Regular S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PLU-839.

81


82

Gen Y

  > Tuulenpitävä. Vettä hylkivä. Erittäin hengittävä.

  > Tuulen- ja vedenpitävä. Hengittävä.

3 2

3 2

EN 471

EN 471

WINDSTOPPER® -Takki 744 GWG

EN 343

EN 471

3 2

3 3 EN 343

EN 471

3 2

3 3 EN 343

EN 471

3 2

3 3 EN 343

EN 471

3 3 EN 343

GORE-TEX® -Takki 484 GXB

AIRTECH® Parka 461 GT

AIRTECH® Talvitakki 421 GT

AIRTECH® Takki 463 MPV

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / irrotettava huppu / etutaskut heijastintereiden alla, toisessa piilotasku henkilökortille / 2 vetoketjullista rintataskua, joista toisessa sisäpuolella D-rengas / vetoketjullinen hihatasku / puhelintasku sisäpuolella / lenkki nappikuulokkeelle / napoleontasku / tasku sisäpuolella alhaalla / irrotettava tikkivuori, jossa povitasku ja puhelintasku / säädettävät hihansuut / säädettävä kiristysnyöri vyötäröllä ja helmassa / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 ja EN 343 luokan 3/3 mukainen.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / irrotettava huppu / 2 etutaskua heijastintereiden alla, toisessa piilotasku henkilökortille / 2 vetoketjullista rintataskua, joista toisessa sisäpuolella D-rengas / vetoketjullinen hihatasku / povitasku / puhelintasku sisäpuolella / lenkki nappikuulokkeelle / tasku sisäpuolella alhaalla / säädettävät hihansuut / kiristysnyöri helmassa / takaa pidennetty helma / olkapäillä ja kyynärpäissä nailonvahvikkeet / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 ja EN 343 luokan 3/3 mukainen.

Airtech®

Airtech®

Tuotenro 100376. MATERIAALI Päällyskangas 100 % polyesteria, veden- ja tuulenpitävä hengittävä kaksikerroksinen GORE-TEX®materiaali. Tikkivuori. PAINO Päällikangas 220 g/m², Vuorikangas 250 g/m² VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL (196 Neonkeltainen/musta XS–XXL). VANHA TUOTENRO Fristads GXB-482, Kansas 2-627.

Tuotenro 100377. MATERIAALI Päällyskangas 100 % polyesteria, veden- ja tuulenpitävä hengittävä kaksikerroksinen GORE-TEX®laminointi. Verkko- ja polyesterivuori. PAINO Päällikangas 220 g/m², Vuorikangas 70 g/m² VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO S–XXXL (196 Neonkeltainen/musta S–XXL). VANHA TUOTENRO Fristads GXB-484, Kansas 2-594.

Airtech® tuulen- ja vedenpitävä, hengittävä/Kauluksessa fleecevuori / 2 vetoketjullista etutaskua / 2 vetoketjullista rintataskua / 2 vetoketjullista povitaskua, joissa läpivienti nappikuullokkeelle / vetoketjullinen napoleontasku, puhelintasku ja läpivienti nappikuullokkeelle / piilotasku henkilökortille / kaksi lenkkiä nappikuullokkeelle / säädettävä irroitettava huppu / tuuletusaukot kainaloissa / säädettävät hihansuut / kiristysnyöri helmassa / takaa pidennetty helma / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / suunniteltu käytettäväksi irroitettavan vuorin 100475 kanssa / standardin EN 471 luokan 3 ja stanradrin EN 343 luokan 3/3 mukainen.

GORE-TEX® -Parka 482 GXB

WINDSTOPPER® Hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä / Vetoketju ylös asti / Kaksi vetoketjullista etutaskua, joista toisessa piilotasku henkilökortille / vetoketjullinen rintatasku / kaksi povitaskua, D-rengas muoviselle henkilökortti pidikkeelle / säädettävät hihansuut / muotoillut hihat / kiristysnyöri helmassa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koko XS, ja luokan 3 mukainen, koot S-XXXXL / ÖKO-TEX® sertifioitu. Tuotenro 100369. MATERIAALI Hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä kolmikerroksinen WINDSTOPPER®- materiaali, 100 % polyesteria. PAINO 265 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GWG-744, Kansas 2-801.

3 2

3 3

  > Voidaan vuorata 100475-vuorilla.

  > Tuulenpitävä. Vettä hylkivä. Erittäin hengittävä.

tuulen- ja vedenpitävä, hengittävä/Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 vetoketjullista ja läpällistä rintataskua / 2 vetoketjullista ja läpällistä etutaskua / 2 läpällistä etutaskua / karttatasku / povitasku / sisäpuolella puhelintasku / hihatasku, jossa lisätasku ja puhelintasku / kiristysnyöri vyötäröllä ja helmassa / muotoillut hihat / säädettävät hihansuut / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta / kaikki paljaat saumat teipattu / standardin EN 471 luokan 3 ja standardin EN 343 luokan 3/3 mukainen. Tuotenro 100359. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech®materiaali. Tikkivuori 100% Polyesteri. PAINO Päällikangas 140 g/m², Vuorikangas 140 g/m² VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GT-461, Kansas 2-634.

tuulen- ja vedenpitävä, hengittävä/Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 rintataskua joissa läppä ja vfetoketjukiinnitys / 2 etutaskua joissa läppä ja vfetoketjukiinnitys / 2 etutaskua joissa läppä / karttatasku / povitasku puhelintaskulla / hihatasku, jossa puhelintasku ja lisätasku / muotoillut kyynärpäät / kiristysnauha helmassa / säädettävät hihansuut / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta / teipatut saumat / standardien EN 471 luokan 3 ja EN 343 mukainen. Tuotenro 100357. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech®polyesteri. Tikkivuori 100% polyesteri. PAINO Päällikangas 140 g/m², Vuorikangas 140 g/m² VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GT-421, Kansas 2-632.

Tuotenro 100407. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech® -materiaali, 100 % polyesteria. Verkko- ja taftivuori polyesteria. PAINO 160 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XXS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads MPV-463, Kansas 2-682.

1 2 3 2

EN 471

WINDSTOPPER® -Housut 246 GWR WINDSTOPPER® Hengittävä, tuulen-ja vedenpitävä / Muotoillut lahkeet / CORDURA®vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / CORDURA®vahvikkeiset lahkeensuut / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi suurta CORDURA®-vahvikkeista etu- ja takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalutasku, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas vyötäröllä / standardin EN 741 luokan 2 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu. Tuotenro 100371. MATERIAALI Kolmikerroksinen tuulen- ja vedenpitävä hengittävä WINDSTOPPER®- materiaali, 100 % polyesteria. Jotkin tuotteen osat, kuten taskut, eivät ole WINDSTOPPER®- materiaalia. PAINO 320 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads GWR-246.

EN 471

3 3 EN 343

AIRTECH® Talviumpisuoja 8610 GT Airtech® tuulen- ja vedenpitävä, hengittävä / kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / irrotettava huppu, jossa kiristysnyöri / rinta- ja etutaskut, joissa vetoketju ja läppä / sivutaskut, joissa suojalista ja tarrakiinnitys / hihatasku, jossa tarrakiinnitys / lisätasku / kynätasku / takatasku, jossa tarrakiinnitys / kaksoistasku mitalle / säädettävät hihan- ja lahkeensuut / sivuilta säädettävä vyötärö / vahvistettu selkäosa / vetoketju koko lahkeen sivussa / standardien EN 471 luokan 3 ja EN 343 mukainen. Tuotenro 100778. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech®polyester. Tikkivuori 100% Polyesteri. PAINO Päälimateriaali 140 g/m², Vuori 140 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen. KOKO Regular S–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-817.

Pesuohjeet Gore-Tex®-vaatteille Noudata vaatteen pesuohjeita. Sulje kaikki vetoketjut pesun ajaksi. Pese pesukoneessa hellävaraisella pesuaineella, joka ei sisällä optisia kirkasteita. Älä käytä huuhtelu- tai valkaisuainetta. Rumpukuivaus tai silitys matalassa lämpötilassa. Lämpö aktivoi kyllästysominaisuudet uudelleen.

2 2 EN 471

3 3 EN 343

AIRTECH® Housut 263 MPV Airtech® tuulen- ja vedenpitävä, hengittävä/ 2 vetoketjullista etutaskua / 2 vetoketjullista takataskua / D-rengas / vyötärölenkit / takaa korotettu vyötärö / irroitettavat ja säädettävät olkaimet / säädettävät lahkeensuut / vetoketju polvesta lahkeensuuhun / polvitaskut, joissa aukot sisäpuolella / standardin EN 471 luokan 2 ja stanradrin EN 343 luokan 3/3 mukainen. Tuotenro 100406. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech® -materiaali, 100% polyesteria. Verkko- ja taftivuori polyesteria. PAINO 160 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XXS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads MPV-263, Kansas 2-681.

83


84

Gen Y

85

SFS-EN 471 – TURVALLISUUDEN TAKAAVA STANDARDI EN 471 on eurooppalainen varoitus- ja huomiovaatetusta koskeva standardi. Huomiovaatteiden fluoresoivat pinnat ja heijastavat materiaalit vastaavat sertifikaatin kolmea eri suojaluokkaa. Luokka 3 on korkein turvallisuusluokka. Luokan 3 vaatteet voidaan yhdistää mihin tahansa muihin asuihin, kunhan huomiovaatteen fluoresoivat tai heijastavat pinnat eivät peity. Määritä toivottu suojaluokka seuraavan taulukon avulla. Kun vaatteisiin lisätään yrityksen logoja, ne eivät saa peittää liian suuria alueita vaatteen heijastavista osista. Taulukon avulla voit määrittää, kuinka suuri logo voi olla. Luokan 3 vaatimusten mukaan fluoresoivan kokonaispinta-alan on oltava vähintään 0,8 m2.

3 2 EN 471

Parka 467 BT Kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 rintataskua / 2 läpällistä etutaskua / 2 povitaskua / suuri vetoketjullinen karttatasku, jossa puhelintasku / sisäpuolella puhelintasku / lenkki nappikuulokkeelle / D-rengas / säädettävä kiristysnyöri helmassa ja vyötäröllä / irrotettava vuorellinen huppu / säädettävät hihansuut / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

SFS-EN 471 -STANDARDIN EDELLYTTÄMÄ VÄHIMMÄISALA NELIÖMETREISSÄ kankaat LUOKKA 3 LUOKKA 2 LUOKKA 1

Tuotenro 100138. MATERIAALI 100% polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Tikkivuori. PAINO Päällikangas 155 g/m², Vuorikangas 200 g/m² VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads BT-467, Kansas 2-659.

Fluoresoiva

0,80

0,50

0,14

Heijastava

0,20

0,13

0,10

fristads kansasin huomioASUT

EN 471

2 2 EN 471

3 2 EN 471

TALVI±Takki 444 PP

Talvihousut 244 PP

Talviumpisuoja 844 PP

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / vuoriton kokoontaitettava huppu / 2 läpällistä rintataskua ja D-rengas / 2 etutaskua / 2 povitaskua / puhelintasku / lenkki nappikuulokkeelle / säädettävät hihansuut ja vyötärö / joustinneulos hihansuun sisäpuolella / takaa pidennetty helma / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

2 etutaskua / 2 läpällistä takataskua / mittatasku / läpällinen reisitasku / vetoketju lahkeessa / joustava vyötärö, jossa vyötärölenkit / säädettävät lahkeensuut / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 etutaskua / läpälliset rintataskut / 2 läpällistä takataskua / 2 povitaskua / mittatasku / kiristysnyöri vyötäröllä / joustinneulos hihansuiden sisäpuolella / säädettävät lahkeensuut / lahjevetoketjut / läpällinen reisitasku / vuoriton kokoontaitettava huppu / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

Tuotenro 100496. MATERIAALI Fristads Kansas Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Keinoturkisvuori 100 % Polyesteri. PAINO Päällikangas 230 g/m², Vuorikangas 280 g/m² VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PP-444, Kansas 2-684.

Tuotenro 100491. MATERIAALI Fristads Kansas Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Tikkivuori. PAINO Päällikangas 230 g/m², Vuorikangas 170 g/m² VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/ laivastonsininen. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PP-244.

Tuotenro 100504. MATERIAALI Fristads Kansas Polydex®, 100 % polyesteria, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Tikkivuori. PAINO Päällikangas 230 g/m², Vuorikangas 190 g/m² VÄRI 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO Regular S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PP-844.

Fluoresoiva alue / m²

EN 471

heijastava alue / m²

Symboli ilmaisee, että vaate on standardin SFS-EN 471 mukainen. Numero 3 vastaa luokkaa 3, ja numero 2 merkitsee korkeinta heijastavan materiaalin luokkaa.

luokka

A Koot XS–S B Koot M–XXL C Koot XS D Koot S–XXXL E Koot XXS

F Koot XS–XXL G Koot XS–XXXL H Koot XS–M I Koot L–XXXL

fristads kansasin huomiOASUT

tuotenro

Fluoresoiva alue / m²

heijastava alue / m²

luokka

sadETakki 4843 rs

101013

1,2

0,2

3

GORE-TEX® -huomioASUT GORe-TeX® -pARKA 4834 GXB

100376

0,93

0,21

3

avosuoja 1013 TH

101014

1,12

0,14

2

GORe-TeX® -TAKKI 4833 GXB

100377

0,81

0,2

3

HousuT 2040 TH

101015

0,94

0,13

2

umpisuoja 8617 TH

101016

1,69

0,49

3

TaLviLiivi 5304 TH

110141

0,54

0,13

2

HuomioCoLLeGePAitA 728 BPv

3 2

tuotenro

1 2

100134

0,70 A

0,19 A

2

CoLLEGEpaiTa 7446 Bpv

110151

0,81

0,20

3

0,85 B

0,21 B

3

Liivi 5305 TH

110259

0,51

0,13

2

PArkA 467 Bt

100138

0,83

0,21

3

HOUSUT 247 FAS

100279

0,17

0,1

1

Kaksiväriset Essential-huomioASUT

AIRTeCH® -TAKKI 4841 Fe

100325

0,82

0,2

3

Takki 4794 TH

AIRTeCH® -TALvITAKKI 4835 GTT

100357

0,9

0,2

3

100001

0,70 C

0,23 C

2

0,82 D

0,25 D

3

AIRTeCH® -pARKA 4836 GTT

100359

0,96

0,2

3

HousuT 2001 TH

100002

0,64

0,13

2

WindstoPPer® -tAkki 744 GWG

100369

0,74 C

0,20 C

2

avosuoja 1001 TH

100003

0,80

0,14

2

0,80 D

0,21 D

3

umpisuoja 8601 TH

100004

0,84

0,30

3

WIndSTOppeR® -HOUSUT 246 GWR

0,52 0,79

0,13 0,13

2 2

COLLeGepUSeRO 7410 Bpv

100134

AirteCH® Housut 263 mPv

100371 100406

0,70 A 0,85 B

0,19 A 0,21 B

2 3

AirteCH® tAkki 463 mPv

100407

0,73 E

0,18 E

2

TaLviTakki 4830 TH

100981

0,78 C

0,25 C

2

0,82 F

0,20 F

3

0,84 D

0,26 D

3

HOUSUT 2027 pLU

100476

0,51

0,13

2

TaLviHousuT 2033 TH

100982

0,71

0,13

2

Housut 213 PLu

100477

0,19

0,1

1

TaLviumpisuoja 8614 TH

100983

0,95

0,33

3

sHortsit 227 PLu

100478

0,5

0,15

2

Housut 239 PLU

100479

0,18

0,1

1

Housut 243 PLU

100480

0,56

0,14

2

FlamestatHousut 206 atH

100095

0,59

0,13

2

Housut 292 PLU

100481

0,55

0,14

2

Housut 274 atH

100096

0,16

0,1

1

Takki 439 PLU

100485

0,84

0,21

3

Parka 412 atH

100097

0,9

0,23

3

Liivi

100487

0,62

0,13

2

takki 445 atH

100098

0,72 C

0,23 C

2

umPisuojA 839 PLu

100488

0,83

0,3

3

0,87 D

0,21 D

3

AvosuojA 92 PLu

100489

0,55

0,19

2

0,76 C

0,20 C

2

tALviHousut 244 PP

100491

0,8

0,13

2

0,84 D

0,21 D

3

tALvitAkki 444 PP

100496

0,88

0,21

3

avosuoja 45 atH

100100

0,63

0,15

2

tALviumPisuojA 844 PP

100504

1

0,32

3

gorE-tEX® -takki 429 gXH

100379

0,80 C

0,19 C

2

tAkki 774 ssL

100588

0,9

0,2

3

0,85 D

0,20 D

3

PikeePAitA 706 tPB

100607

0,7

0,13

3

t-PAitA 960 tPB

100608

0,74

0,18

2

PikeePAitA 748 tPv

100609

0,62 A

0,18 A

2

Palosuojattu EssentialSAdeTAkki 4845 rSHF

101038

0,99

0,2

0,82 B

0,20 B

3

HoUSUT 2042 FBPA

101046

0,43 koko > 44 0,13 > 44

1

0,67 A

0,18 A

2

0,50 koko < 46 0,13 < 46

2

0,82 B

0,20 B

3

TAkki 4846 FBPA

101050

0,76

0,2

2

t-PAitA 948 tPv

100610

talvitakki 446 atH

100099

AvosuojA 1005 PLu

100737

1,5

0,14

2

SAdeHoUSUT 2047 rSHF

101056

1,17

0,13

2

AirteCH® tALviumPisuojA 8610 Gt

100778

1,05

0,32

3

liivi 5303 FSH

101059

0,8

0,2

3

TAlviHUPPU 9390 FWA

108081

0,76 H

0,2 H

2

0,80 I

0,20 I

3

0,76 H

0,2 H

2

0,80 I

0,20 I

3

Yksiväriset Essential-huomioASUT Liivi 501 H 100382

0,5

0,13

2

Liivi 500 Nv

100416

0,85

0,2

3

Takki 4822 TH

100957

0,92

0,29

3

TAlviUmPiSUojA 8625 FWA

108084

0,87

0,28

3

TaLviTakki 4839 TH

101001

0,9

0,32

3

TAlviHoUSUT 2049 FWA

108085

0,43 C

0,13 C

1

TaLviumpisuoja 8616 TH

101003

1,99

0,41

3

0,50 D

0,13 D

2

paiTa 7409 spC

101008

0,78 C

0,19 C

2

AvoSUojA 1022 FBPA

108652

0,71

0,15

2

1,02 D

0,20 D

3

HoUSUT 2050 FBPA

108653

0,47

0,13

2

TAlviHUPPU 9390 FWA

108082

T-paiTa 7411 Tp

101010

0,68

0,13

2

UmPiSUojA 8626 FBPA

108654

0,87

0,28

3

sadEHousuT 2039 rs

101011

0,99

0,13

2

HoUSUT 2051 FBPA

108655

0,26

0,11

1

sadETakki 4842 rs

101012

0,99

0,2

3


86

3.2

HUOMIOVAATTEET 2.0 Uudessa huomiovaatemallistossamme painottuvat turvallisuus, mukavuus ja toiminnallisuus. Malliston vaatteet istuvat tyylikkäästi, ja niitä on saatavilla neljänä eri yhdistelmänä, mukaan lukien uutena fluoresoivan punaisen ja mustan yhdistelmänä. Todistetusti kestävä PLU yhdistettynä CORDURA®-materiaaliin ja teknisiin materiaaleihin, kuten Airtech®, WINDSTOPPER® ja GORE-TEX®, varmistavat laadun ja mukavuuden kaikissa sääolosuhteissa. Mallisto on valmistettu ja optimoitu uuden EN ISO 20471 -standardin mukaisesti, ja se tuodaan markkinoille syksyllä 2013.


Gen Y

Istuva muotoilu, jossa huomioitu mukavuus ja toiminnallisuus.

UUTUUS! Heijastinnauha olkapäillä.

Vetoketjut rintaja etutaskuissa.

D-rengas muoviselle henkilökortin pidikkeelle.

Säädettävissä sivuilta.

100980 TAKKI 4829 PLU (tuotetiedot sivulla 89)

TYYLIKKÄÄT HUOMIOASUT Naulataskuissa CORDURA®-vahvike.

UUTUUS! Kaksoistikattu haarasauma.

Reisissä tehosteväriset vahvikkeet.

CORDURA®-vahvikkeiset polvitaskut, joissa sisäpuolellla aukko säädettäville polvisuojille.

100974 HOUSUT 2025 PLU (tuotetiedot sivulla 88)

D-rengas ja siirrettävä muovinen henkilökortin pidike, joka voidaan kiinnittää pusakkaan ja housuihin.

Uusi malli, jossa enemmän heijastimia ja perusvärinä neonpunainen. Lahkeen alaosassa Cordura-vahvike.

87


88

Gen Y

UUTUUS!

1 2

  > Voidaan vuorata 100475-vuorilla.

huomiovaatteiden pesuohjeet

EN 471

UUTUUS!

Housut 2029 PLU 2 vapaasti riippuvaa sisääntaitettavaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa 3 taskua ja työkalulenkit, taskuissa Cordura®vahvikkeet / 2 painonapillista etutaskua / 2 takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku, D-rengas ja muovinen henkilökortin pidin / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku sekä 2 puukkonappia ja -lenkkiä / muotoillut lahkeet / Cordura®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukot polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / lahkeensuissa Cordura®vahvikkeet / standardin EN 471 luokan 1 mukainen/ ÖKO-TEX® sertifioitu. Tuotenro 100978. MATERIAALI Heijastava materiaali, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35% puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut Corduraa®. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/ musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120. KORVAA TUOTTEEN 100479.

Huomiovaatteet tulisi pestä erikseen tai muiden EN 471 -standardin mukaisten vaatteiden kanssa. Pestävä nurinpäin. Noudata vaatteen pesuohjeita. Älä käytä pesuainetta, joka sisältää optisia kirkasteita. Älä käytä huuhtelu- tai valkaisuainetta. Likaisen vaatteen suojausominaisuudet ovat heikentyneet.

3 2 EN 471

UUTUUS!

Takki 4829 PLU

IRTOVUORI 923 PK

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 vetoketjullista rintataskua / 2 vetoketjullista etutaskua / napitettavat povitaskut / sisäpuolella tarrakiinnitteinen puhelintasku / D-rengas / säädettävät hihansuut ja vyötärö / takaa pidennetty helma / heijastinnauha olkapäällä / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koko XS, ja luokan 3 mukainen, koot S–XXXL. / Saatavilla myös irrotettavan vuorin 100475 kanssa / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Käytettäväksi pusakoiden 100485 ja 100407 kanssa. Tuotenro 100475. MATERIAALI 100 % polyesteria, keinoturkis. PAINO 280g/m2. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PK-923, Kansas 2-668.

Tuotenro 100980. MATERIAALI 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vedenpitävä. Toinen materiaali 65 % polyesteri, 35 % puuvilla. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100485.

UUTUUS!

UUTUUS!

2 2 EN 471

2 2 EN 471

1 2

Avosuoja 1014 PLU

Housut 247 FAS

2 vapaasti riippuvaa sisääntaitettavaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa 3 taskua ja työkalulenkit,taskuissa Cordura®vahvikkeet / 2 painonapillista etutaskua / 2 takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku, D-rengas ja muovinen henkilökortin pidin / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku sekä 2 puukkonappia ja -lenkkiä / reisissä tehosteväriset Cordura®-vahvikkeet / muotoillut lahkeet / Cordura®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukot polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / lahkeensuissa Cordura®vahvikkeet / standardin EN 471 luokan 2 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Kaksisuuntainen täyspitkä vetoketju edessä / riipputaskuissa Cordura®-vahvikkeet / 2 vetoketjullista rintataskua / joustavat olkaimet / 2 vapaasti riippuvaa sisääntaitettavaa etutaskua, joista vasemmanpuolei­ sessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa 3 taskua ja työkalulenkit / D-rengas / 2 painonapillista etutaskua / 2 takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku, D-rengas ja muovinen henkilökortin pidin / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku sekä 2 puukkonappia ja -lenkkiä / napeilla säädettävä vyötärö / reisissä tehosteväriset Cordura®-vahvikkeet / muotoillut lahkeet / Cordura®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukot polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / CORDURA® vahvikkeet lahkeensuissa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi etu- ja takataskua, joissa leventävät laskokset / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / reisitasku, jossa puhelintasku, työkalutasku ja henkilökorttitasku / mittatasku sivusauman kohdalla / työkalutasku / kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / kaksi D-rengasta / standardin EN 741 luokan 1 mukainen.

Tuotenro 101018. MATERIAALI Heijastava materiaali, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35% puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut Cordura®. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120. KORVAA TUOTTEEN 100489.

UUTUUS!

EN 471

Housut 2025 PLU

Tuotenro 100974. MATERIAALI 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65% polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Cordura®-vahvikkeet. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/ laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO C44– C66, C146–C156, D92–120. KORVAA TUOTTEEN 100481.

89

Tuotenro 100279. MATERIAALI FAS® Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taskuissa 100% Polyamidi vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 541 Sininen, 940 Musta. KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-247.

  > Julkistetaan pian, lokakuussa.

2 2 EN 471

3 3 EN 343

Housut 2037 PLU

AIRTECH® IRTOVUORI 2038 SXU

Shell-housut (vuori myydään erikseen) / vyötäröllä vetoketju / lahkeensuussa painonappi / kaksi vapaasti riippuvaa sisääntaitettavaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa kolme taskua ja työkalulenkit / Cordura®-vahvisteiset taskut / etutaskut, joissa leventävät laskokset / piilotasku henkilökortille / läpälliset takataskut, joissa tarrakiinnitys / reisitasku, jossa matkapuhelintasku ja työkalutasku / vasaralenkki / D-rengas / sivusauman kohdalla mittatasku / työkalutasku / kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / muotoillut polvet / Cordura®-vahvisteiset polvitaskut / polvisuojat voidaan asettaa sisäpuolelta / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Irrotettava vuori shell-housuille / vyötäröllä vetoketju ja lahkeensuissa painonapit / teipatut saumat / tuplakoko sopii normaaliin ja suureen kokoon / standardin EN 343 mukainen.

Tuotenro 100997. MATERIAALI Heijastava, vedenpitävä materiaali, 80 % polyesteriä, 20 % puuvillaa. Toinen materiaali 65% polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut Cordura®. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO C44–C66, C146–C156.

Tuotenro 100998. MATERIAALI 100 % polyesteriä. PAINO 170 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO C44/46–C64/66.


90

Gen Y

UUTUUS!

UUTUUS!

2 2

91

UUTUUS!

EN 471

Housut 2026 PLU 2 painonapillista etutaskua / 2 takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku, D-rengas ja muovinen henkilökortin pidin / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku sekä 2 puukkonappia ja -lenkkiä / reisissä tehostevä­ riset Cordura®-vahvikkeet / muotoillut lahkeet / Cordura®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukot polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / lahkeensuissa Cordura®-vahvikkeet / standardin EN 471 luokan 2 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu. Tuotenro 100975. MATERIAALI 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65% polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Cordura®-vahvikkeet. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/ laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO C44– C66, C146–C156, D92–120. KORVAA TUOTTEEN 100480.

3 2

3 2

EN 471

UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS!

EN 471

HUPPARI 7408 BPV

COLLEGEPusero 7410 BPV

Vetoketju huppuun asti vetoketjun suojuksella / 2 etutaskua / heijastinpainatus / heijastinpainatus olkapäällä / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koot XS, ja luokan 3 mukainen, koot S–XXXL.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti vetoketjun suojuksella / 2 etutaskua / heijastinpainatus / heijastinpainatus olkapäällä / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koot XS, ja luokan 3 mukainen, koot S–XXXL.

Tuotenro 101005. MATERIAALI 55 % polyesteria, 45 % puuvillaa. PAINO 300 g/m2. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO XS–XXXL.

Tuotenro 101009. MATERIAALI 55% polyesteria, 45% puuvillaa. PAINO 300 g/m2. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100134.

  > Julkistetaan huhtikuussa 2014.

3 2 EN 471

2 2 EN 471

UUTUUS!

UUTUUS!

1 2 EN 471

Umpisuoja 8618 PLU

Avosuoja 1015 PLU

Housut 2032 PLU

Kaksisuuntainen vetoketju kauluksen reunaan asti / 2 vetoketjullista rintataskua / 2 etutaskua / D-rengas / napillinen povitasku/ säädettävät hihansuut ja vyötärö / heijastinnauha olkapäällä / 2 takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku, D-rengas ja muovinen henkilökortin pidin / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku sekä 2 puukkonappia ja -lenkkiä / muotoillut lahkeet / Cordura®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukot polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / lahkeensuissa Cordura®vahvikkeet / vetoketju koko lahkeen sivussa / standardin EN 471 luokan 3 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Kaksisuuntainen täyspitkä vetoketju edessä / 2 vetoketjullista rintataskua / joustavat olkaimet / D-rengas / 2 painonapillista etutaskua / 2 takataskua / napeilla säädettävä vyötärö / reisitasku, jossa puhelintasku, D-rengas ja muovinen henkilökortin pidin / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku sekä kaksi puukkonappia ja -lenkkiä / reisissä tehosteväriset Cordura®-vahvikkeet / muotoillut lahkeet / Cordura®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukot polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / CORDURA® vahvikkeet lahkeensuissa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen /ÖKO-TEX® sertifioitu.

2 painonapillista etutaskua / 2 takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku, D-rengas ja muovinen henkilökortin pidin / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku sekä 2 puukkonappia ja -lenkkiä / muotoillut lahkeet / Cordura®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukot polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / lahkeensuissa Cordura®-vahvikkeet / standardin EN 471 luokan 1 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Tuotenro 101017. MATERIAALI Heijastava materiaali, 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Polvitaskut 100 % Polyamidi. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/ musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO Normaali S–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100488.

Tuotenro 101019. MATERIAALI Heijastava materiaali 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vedenkestävä. Muu materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, jossa nukattu sisäpuoli. Polvitaskut Cordura®. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/ musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120. KORVAA TUOTTEEN 100737.

Tuotenro 100979. MATERIAALI Heijastava materiaali 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Muu materiaali 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, nukattu sisäpinta. Cordura® -vahvistetut polvitaskut. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/ musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120. KORVAA TUOTTEEN 100477.

2 2 EN 471

3 2 EN 471

Housut 2027 PLU

PUSERO 4840 SSL

2 vapaasti riippuvaa sisääntaitettavaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa 3 taskua ja työkalulenkit, taskuissa Cordura®vahvikkeet / 2 painonapillista etutaskua / 2 takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku, D-rengas ja muovinen henkilökortin pidin / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku sekä 2 puukkonappia ja -lenkkiä / reisissä tehosteväriset Cordura®-vahvikkeet / muotoillut lahkeet / Cordura®-vahvikkeisissa polvitaskuissa sisäpuolella aukot polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / standardin EN 471 luokan 2 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti vetoketjun suojuksella / vetoketjullinen puhelintasku, jossa läpivienti ja lenkki nappikuulokkeelle / 2 etutaskua / joustinneulos hihansuissa ja helmassa / peukaloaukot hihoissa / takaa pidennetty helma / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

Tuotenro 100976. MATERIAALI 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Toinen materiaali 65 % polyesteria, 35% puuvillaa, pehmeäksi nukattu sisäpuoli. Cordura® -vahvikkeet. PAINO 300 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO C44–C62. KORVAA TUOTTEEN 100476.

Tuotenro 101006. MATERIAALI 100 % polyesteria, softshell. PAINO 250 g/m2. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100588.


92

Gen Y

UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS!

  > Tuulenpitävä. Vettä hylkivä. Erittäin hengittävä.

93

UUTUUS!

3 1 EN 471

Pikeepaita 7406 TPS Joustinneulos pääntiessä / rintatasku / raidallinen heijastinpainatus / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koot XS–M, ja luokan 3 mukainen, koot L–XXXL. Tuotenro 100972. MATERIAALI 84% Polyesteriä, 16 % Puuvilla. PAINO 175 g/m2. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO XS–XXXL.

UUTUUS! 3 1 EN 471

T-PAITA 7407 TPS

WINDSTOPPER® -Takki 744 GWG WINDSTOPPER®

Hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä / Vetoketju ylös asti / Kaksi vetoketjullista etutaskua, joista toisessa piilotasku henkilökortille / vetoketjul­ linen rintatasku / kaksi povitaskua, D-rengas muoviselle henkilökortti pidikkeelle / säädettävät hihansuut / muotoillut hihat / kiristysnyöri helmassa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koko XS, ja luokan 3 mukainen, koot S-XXXXL / ÖKO-TEX® sertifioitu. Tuotenro 100369. MATERIAALI Hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä kolmiker­ roksinen WINDSTOPPER®- materiaali, 100 % polyesteria. PAINO 265 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/ laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GWG-744, Kansas 2-801.

Joustinneulos pääntiessä / rintatasku / raidallinen heijastinpainatus / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koot XS–M ja luokan 3 mukainen, koot L–XXXL. Tuotenro 100973. MATERIAALI 84% Polyesteri, 16% Puuvilla. PAINO 175 g/m2. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO XS–XXXL.

3 2

3 2 EN 471

EN 471

3 3

3 2

EN 343

EN 471

GORE-TEX® -Parka 4834 GXB GORE-TEX®

2-kerroksinen hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä / Heijastinosa olkapäillä / kauluksen yläosaan ulottuva vetoketju / irrotettava vuorillinen huppu, jossa säädettävä nauha ja kiristysnyöri / säädettävät hihat / kiristysnyöri vyötäröllä ja helmassa / vetoketjullinen rintatasku, jossa sisäpuolella D-rengas / kaksi etutaskua, joissa vetoketju heijastinosan alla / vetoketjullinen matkapuhelintasku ja ulkoapäin avattava karttatasku / vetoketjullinen povitasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta ja painamista / irrotettava vuori, jossa fleecekaulus ja napillinen povitasku / standardin EN 471 luokan 3 ja EN 343 3/3 mukainen. Tuotenro 100989. MATERIAALI Päällyskangas 100 % polyesteriä, 2-kerroksinen GORE-TEX® -päällyste, hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä. Tikki - ja fleecevuori. PAINO Päällyskangas 220 g/m², vuori 250 g/m² VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100376.

3 3 EN 343

GORE-TEX® -Takki 4833 GXB 2-kerroksinen GORE-TEX® hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä / Heijastinosa olkapäillä / kauluksen yläosaan ulottuva vetoketju / irrotettava vuorillinen huppu, jossa säädettävä nauha ja kiristysnyöri / säädettävät hihat / kiristysnyöri helmassa / vetoketjul­ linen rintatasku, jossa sisäpuolella D-rengas / kaksi etutaskua, joissa vetoketju heijastinosan alla / napillinen povitasku / vetoketjullinen matkapuhelin­ tasku ja ulkoapäin avattava karttatasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta ja painamista / standardin EN 471 luokan 3 ja EN 343 3/3 mukainen. Tuotenro 100988. MATERIAALI Päällyskangas 100 % polyesteria, 2-kerroksinen GORE-TEX® -päällyste, hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä. Verkko- ja polyesterivuori. PAINO 220 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100377.

3 2 EN 471

T-paita 7424 TPR   > Julkistetaan huhtikuussa 2014.

UUTUUS!

UUTUUS!

Joustinneulos pääntiessä / kiinniommeltu heijastinnauha / 5cm halkio heijastinnauhassa joka parantaa käyttömukavuutta / sisäpinta puuvillaa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koot XS–M, ja luokan 3 mukainen, koot L–XXXL. Tuotenro 109230. MATERIAALI 84 % polyesteria, 16 % puuvillaa. PAINO 175 g/m2. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100610.

UUTUUS! 2 2

1 2

  > Tuulenpitävä. Vettä hylkivä. Erittäin hengittävä. EN 471

WINDSTOPPER® -Housut 246 GWR WINDSTOPPER® Hengittävä, tuulen-ja vedenpitävä / Muotoillut lahkeet / CORDURA®vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / CORDURA®-vahvikkeiset lahkeensuut / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi suurta CORDURA®-vahvikkeista etu- ja takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalutasku, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / D-rengas vyötäröllä / standardin EN 741 luokan 2 mukainen / ÖKO-TEX® sertifioitu. Tuotenro 100371. MATERIAALI Kolmikerroksinen tuulen- ja vedenpitävä hengittävä WINDSTOPPER®- materiaali, 100 % polyesteria. Jotkin tuotteen osat, kuten taskut, eivät ole WINDSTOPPER®- materiaalia. PAINO 320 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen. KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads GWR-246.

EN 471

Shortsit 2028 PLU

Lippalakki 9392 HV

Kaksi vapaasti riippuvaa sisääntaitettavaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa kolme taskua ja työkalulenkit, taskut CORDURA®-vahvistettu/ kaksi painonapillista etutaskua / kaksi takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku, D-rengas ja muovinen henkilökortin pidin / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku sekä kaksi puukkonappia ja -lenkkiä / standardin EN 471 luokan 1 mukainen, koot C44–C50, ja luokan 2 mukainen, koot C52–C66 / ÖKO-TEX® sertifioitu.

Kaareva lippa / heijastinnauha lipan reunassa.

Tuotenro 100977. MATERIAALI 80 % polyesteria, 20 % puuvillaa. Vettä hylkivä pinta. Cordura® -vahvikkeet. PAINO 300 g/m2. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO C44–C62. KORVAA TUOTTEEN 100478.

Tuotenro 109192. MATERIAALI 55% polyamidia, 45% puuvillaa. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO Yksi koko. KORVAA TUOTTEEN 100384.

Gore-Tex®-vaatteiden pesuohjeet 3 2 EN 471

Pikeepaita 7425 TPR Joustinneulos pääntiessä / kiinniommeltu heijastinnauha / 5cm halkio heijastinnauhassa joka parantaa käyttömukavuutta / sisäpinta puuvillaa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koot XS–M, ja luokan 3 mukainen, koot L–XXXL. Tuotenro 109231. MATERIAALI 84 % polyesteria, 16 % puuvillaa. PAINO 175 g/m2. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100609.

Noudata vaatteen pesuohjeita. Sulje kaikki vetoketjut pesun ajaksi. Pese pesukoneessa hellävaraisella pesuaineella, joka ei sisällä optisia kirkasteita. Älä käytä huuhtelu- tai valkaisuainetta. Rumpukuivaus tai silitys matalassa lämpötilassa. Lämpö aktivoi kyllästysominaisuudet uudelleen.


94

Gen Y

UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS!

95

UUTUUS! Fristads Kansasin Polydex-huomiovaatteet

3 2

3 3

3 2

EN 343

EN 471

3 3

3 2

EN 343

EN 471

EN 471

AIRTECH® -Parka 4836 GTT

AIRTECH® -Talvitakki 4835 GTT

Airtech® hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä / kokovuori /

Airtech® hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä / kokovuori /

heijastinosa olkapäillä / kauluksen yläosaan ulottuva vetoketju / fleecevuorillinen kaulus / irrotettava vuoril­ linen huppu, jossa säädettävä nauha ja kiristysnyöri / kaksi fleecevuorillista ja vetoketjullista rintataskua, joista toisessa D-rengas / kaksi fleecevuorillista ja vetoketjullista etutaskua / karttatasku, jossa sisällä matkapuhelintasku ja läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / kaksi vetoketjullista povitaskua / säädettävä vyötärö, jossa kiristysnyöri / joustava sisähihansuu / irrotettava vuori / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 ja EN 343 luokan 3 mukainen.

heijastinosa olkapäillä / kauluksen yläosaan ulottuva vetoketju / fleecevuorillinen kaulus / irrotettava vuoril­ linen huppu, jossa säädettävä nauha ja kiristysnyöri / kaksi fleecevuorillista ja vetoketjullista rintataskua, joista toisessa D-rengas / kaksi fleecevuorillista ja vetoketjullista etutaskua / karttatasku, jossa sisällä matkapuhelintasku ja läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / kaksi vetoketjullista povitaskua / säädettävä vyötärö, jossa kiristysnyöri / joustava sisähihansuu / takaa jatkettu helma / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 ja EN 343 luokan 3 mukainen.

Tuotenro 100993. MATERIAALI Airtech®, 100 % polyesteriä, hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä. Toppa- ja fleecevuori. PAINO Päällyskangas 150 g/m2, vuori 130 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/ musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100359.

Tuotenro 100992. MATERIAALI Airtech®, 100 % polyesteriä, hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä. Toppa- ja fleecevuori. PAINO Päällyskangas 150 g/m2, vuori 130 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/ musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100357.

UUTUUS!

UUTUUS!

3 3 EN 343

AIRTECH® -Talviumpisuoja 8615 GTT Airtech® hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä / kokovuori ja -toppaus / heijastinosa olkapäillä / kaksisuuntainen kaulukseen ulottuva vetoketju / fleecevuorillinen kaulus / irrotettava vuorillinen huppu, jossa säädettävä nauha ja kiristysnyöri / fleecevuorilliset ja vetoketjulliset rintataskut / karttatasku, jossa sisällä matkapuhelintasku ja läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / kaksi vetoketjullista povitaskua / säädettävä kiristysnyöri vyötäröllä / joustavat hihansuut / etutaskuissa piilovetoketju / läpällinen takatasku ja tarrakiinnitys / mittatasku, jossa lisätasku / läpällinen reisitasku ja tarrakiiinnitys, läpällinen matkapuhelintasku ja tarrakiinnitys ja D-rengas, jossa muovinen henkilökortinpidin / muotoillut polvet, joissa sisäpuolella polvitaskut säädettäville polvisuojuksille / lyhyt vetoketju lahkeensuissa / säädettävät lahkeensuut / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 ja EN 343 luokan 3 mukainen.

3 2 EN 471

TALVITAKKI 4831 PP Kokovuori / heijastinosa olkapäillä / kauluksen yläosaan ulottuva vetoketju / fleecevuorillinen kaulus / irrotettava vuorillinen huppu, jossa säädettävä nauha ja kiristysnyöri / kaksi fleecevuorillista ja vetoketjullista rintataskua, joista toisessa D-rengas / kaksi fleecevuorillista ja vetoketjullista etutaskua / karttatasku, jossa sisällä matkapuhelintasku ja läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / kaksi vetoketjullista povitaskua / säädettävä vyötärö ja kiristysnyöri helmassa / joustava sisähihansuu / takaa pidennetty helma / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

Polydex on kestävää ja värinpitävää materiaalia, joka on valmistettu sataprosenttisesta polyesterista. Siinä on likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Polydex-huomiovaatteita on kehitetty edelleen. Vaatteissa on parempi repeytymiskestävyys, ja uusi Polydex on myös hieman painavampaa, 270 m/g2.

Tuotenro 100986. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteriä, likaa, öljyä ja vettä hylkivä. Topattu vuori 100% polyesteri. PAINO Päällyskangas 270 g/m2, vuori 130 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/musta, 271 Neonoranssi/ laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100496.

UUTUUS!

UUTUUS!

  > Saatavilla myös tummansinisenä ja mustana. Katso tarvikkeet, sivu 142.

UUTUUS!

Tuotenro 100985. MATERIAALI Airtech®, 100 % polyesteriä, hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä. Toppa- ja fleecevuori. PAINO Päällyskangas 150 g/m2, vuori 130 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/ musta. KOKO Regular S-XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100778.

Talvihattu 9391 HV Keinoturkisvuori / korvaläpät, joissa tarrakiinnitys leuan alta / halkiot, joihin korvaläpät voidaan piilottaa tarrakiinnityksellä / heijastinnauha lipassa ja takana / takaa joustava.

2 2

3 2 2 2 EN 471

3 3 EN 343

AIRTECH® -Talvihousut 2035 GTT Airtech®

hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä /kokovuorija toppaus / vyölenkit / säädettävä vyötärö / D-rengas / kaksi etutaskua, joissa piilovetoketjut / kaksi läpällistä takataskua ja tarrakiinnitys / mittatasku, jossa lisätasku / läpällinen reisitasku ja tarrakiinnitys, läpällinen matkapuhelintasku ja tarrakiinnitys ja D-rengas, jossa muovinen henkilökortinpidin / muotoillut polvet, joiden sisäpuolella polvitaskut säädettäville polvisuojuksille / vahvistettu reisiosa / lyhyt vetoketju lahkeensuissa / säädettävät lahkeensuut / standardin EN 471 luokan 2 ja EN 343 luokan 3 mukainen. Tuotenro 100994. MATERIAALI Airtech®, 100 % polyesteriä, hengittävä, tuulen- ja vedenpitävä. Tikkivuori 100% Polyesteri. PAINO Päällyskangas 150 g/m2, vuori 130 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/ musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL.

3 2 EN 471

AIRTECH® -Takki 4841 FE Airtech®/ vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 vetoketjullista rintataskua / oikealla puolella povitasku, jossa D-rengas / 2 vetoketjullista etutaskua / vetoketjullinen povitasku / kiristysnyöri helmassa / joustavat hihansuut / heijastinnauha olkapäällä / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta ja painamista / standardin EN 471 luokan 2 mukainen koot XS - S / standardin EN 471 luokan 3 mukainen koot M - XXXL. Tuotenro 101007. MATERIAALI 100 % polyesteria, Polar fleece. Fluoresoiva. Veden -ja tuulenpitävä, hengittävä Airtech® -vuori 80 % polyamidia, 20% polyuretaania. PAINO 400 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/ musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100325.

Airtech® Airtech® on hengittävää sekä veden- ja tuulenpitävää, ja se on valmistettu 100-prosenttisesta polyesterista. Vesipilari 10 000 mm.   Fristads Kansasin Airtech®-huomiovaatteita on kehitetty edelleen. Vaatteissa on parempi repeytymiskestävyys, ja kaikki paljaat saumat on teipattu.

EN 471

Parka 4832 PP Kokovuori / heijastinosa olkapäillä / kauluksen yläosaan ulottuva vetoketju / fleecevuorillinen kaulus / irrotettava vuorillinen huppu, jossa säädettävä nauha ja kiristysnyöri / kaksi fleecevuorillista ja vetoketjul­ lista rintataskua, joista toisessa D-rengas / kaksi läpällistä etutaskua ja tarrakiinnitys / karttatasku, jossa sisällä matkapuhelintasku ja läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / kaksi vetoketjullista povitaskua / säädettävä vyötärö, jossa kiristysnyöri / joustava sisähihansuu / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 3 mukainen. Tuotenro 100987. MATERIAALI Fristads Polydex®, 100 % polyesteriä, likaa, öljyä ja vettä hylkivä. Topattu vuori 100% polyesteri. PAINO Päällyskangas 270 g/m2, vuori 130 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/ musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100138.

EN 471

Tuotenro 109191. MATERIAALI 55 % polyamidia, 45 % puuvillaa. Vuori: 100 % PES VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO S (55–56), M (57–58), L (59–60), XL (61–62) KORVAA TUOTTEEN 100361.

Talvihousut 2034 PP Kokovuori- ja toppaus / vyölenkit / säädettävä vyötärönauha / D-rengas / kaksi etutaskua, joissa piilovetoketjut / kaksi läpällistä takataskua ja tarrakiinnitys / mittatasku, jossa kynätasku sekä napit ja lenkit puukolle / läpällinen reisitasku ja tarrakiinnitys, läpällinen matkapuhelintasku ja tarrakiinnitys ja D-rengas, jossa muovinen henkilökortinpidin / muotoillut polvet Cordura®-materiaalia, sisäpuolella polvitaskut säädettäville polvisuojuksille / Cordura®vahvisteinen reisiosa / lyhyt vetoketju lahkeensuissa / säädettävät lahkeensuut / Cordura®-vahvisteiset lahkeensuut / standardin EN 471 luokan 2 mukainen. Tuotenro 100984. MATERIAALI Polydex®, 100 % polyesteriä, likaa, öljyä ja vettä hylkivä. Topattu vuori 100% polyesteri. PAINO Päällyskangas 270 g/m2, vuori 130 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 196 Neonkeltainen/ musta, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL. KORVAA TUOTTEEN 100491.

  > Saatavilla myös mustana. Katso tarvikkeet, sivu 142.

UUTUUS!

Pipo 9393 AM Joustinneulos/fleecevuori. Tuotenro 109193. MATERIAALI 100 % neuleakryyliä. Vuori 100 % polyesteriä. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen, 940 Musta. KOKO Yksi koko. KORVAA TUOTTEEN 100092.


96

EN 471 – TURVALLISUUDEN TAKAAVA STANDARDI EN 471 on eurooppalainen varoitus- ja huomiovaatetusta koskeva standardi. Huomiovaatteiden fluoresoivat pinnat ja heijastavat materiaalit vastaavat sertifikaatin kolmea eri suojaluokkaa. Luokka 3 on korkein turvallisuusluokka. Luokan 3 vaatteet voidaan yhdistää mihin tahansa muihin asuihin, kunhan huomiovaatteen fluoresoivat tai heijastavat pinnat eivät peity. Määritä toivottu suojaluokka seuraavan taulukon avulla. Kun vaatteisiin lisätään yrityksen logoja, ne eivät saa peittää liian suuria alueita vaatteen heijastavista osista. Taulukon avulla voit määrittää, kuinka suuri logo voi olla. Luokan 3 vaatimusten mukaan fluoresoivan kokonaispinta-alan on oltava vähintään 0,8 m2.

SFS-EN 471 -STANDARDIN EDELLYTTÄMÄ VÄHIMMÄISALA NELIÖMETREISSÄ kankaat

LUOKKA 3

LUOKKA 2

LUOKKA 1

Fluoresoiva

0,80

0,50

0,14

Heijastava

0,20

0,13

0,10

fristads kansasin huomioASUT

tuotenro

Fluoresoiva alue / m²

1 2 EN 471

heijastava alue / m²

luokka

GORE-TEX® -TAKKI 4833 GXB GORe-TeX® -TAKKI 4833 GXB GORe-TeX® -pARKA 4834 GXB

fristads kansasin huomioASUT sadEHousuT 2039 rs

GORE-TEX®-huomioASUT

100988 100988 100989

0,74 0,8 0,82

0,2 0,2 0,21

2 3 3

sadETakki 4842 rs sadETakki 4843 rs avosuoja 1013 TH HousuT 2040 TH umpisuoja 8617 TH

HuomioHousut 247 FAs WindstoPPer® -tAkki 744 GWG WindstoPPer® -Housut 246 GWr

TALvIHOUSUT 2034 pp TALvITAKKI 4831 pp pARKA 4832 pp pIKeepAITA 7406 TpS

100279 100369 100371 100984 100986 100987 100972

T-pAITA 7407 TpS

100973

HOUSUT 2025 pLU

100974 100975 100976 100977

HOUSUT 2026 pLU HOUSUT 2027 pLU SHORTSIT 2028 pLU HOUSUT 2029 pLU HOUSUT 2032 pLU TAKKI 4829 pLU AIRTeCH® -TALvIUMpISUOjA 8615 GTT

AIRTeCH® -TALvITAKKI 4835 GTT AIRTeCH® -pARKA 4836 GTT AIRTeCH® -TALvIHOUSUT 2035 GTT

HOUSUT 2037 pLU HUppARI 7408 Bpv pUSeRO 4840 SSL AIRTeCH® -TAKKI 4841 Fe COLLeGepUSeRO 7410 Bpv

100978 100979 100980 100985 100992 100993 100994 100997 101005 101006 101007 101009

T-pAITA 7424 TpR

101017 101018 101019 109230

pIKeepAITA 7425 TpR

109231

UMpISUOjA 8618 pLU AvOSUOjA 1014 pLU AvOSUOjA 1015 pLU

0,17 0,74 C 0,80 D 0,52 0,7 0,82 0,82 0,61 0,81 0,61 0,81 0,65 0,65 0,53 0,39 0,52 0,14 0,14 0,75 C 0,84 D 0,8 0,8 0,8 0,63 0,65 0,80 C 0,80 D 0,90 D 0,90B 0,82 C 0,92 D 0,81 0,73 0,75 0,64 0,82 0,64 0,82

0,1 0,20 C 0,21 D 0,13 0,14 0,2 0,2 0,16 0,2 0,16 0,2 0,13 0,13 0,14 0,14 0,16 0,10 0,10 0,22 C 0,23 D 0,3 0,2 0,2 0,15 0,13 0,19 C 0,20 D 0,20 D 0,21B 0,18 C 0,20 D 0,3 0,14 0,15 0,17 0,2 0,17 0,2

1 2 3 2 2 3 3 2 3 2 3 2 2 2 1 2 1 1 2 3 3 3 3 2 2 2 3 3 3 2 3 3 2 2 2 3 2 3

A Koot XS–S B Koot M–XXL C Koot XS D Koot S–XXXL E Koot XXS

Symboli ilmaisee, että vaate on standardin SFS-EN 471 mukainen. Numero 3 vastaa luokkaa 3, ja numero 2 merkitsee korkeinta heijastavan materiaalin luokkaa.

TaLviLiivi 5304 TH CoLLEGEpaiTa 7446 Bpv Liivi 5305 TH

tuotenro

Fluoresoiva alue / m²

heijastava alue / m²

luokka

101011 101012 101013 101014 101015 101016 110141 110151 110259

0,99 0,99 1,2 1,12 0,94 1,69 0,54 0,81 0,51

0,13 0,2 0,2 0,14 0,13 0,49 0,13 0,20 0,13

2 3 3 2 2 3 2 3 2

0,70 C 0,82 D 0,64 0,80 0,84 0,70 A 0,85 B 0,78 C 0,84 D 0,71 0,95

0,23 C 0,25 D 0,13 0,14 0,30 0,19 A 0,21 B 0,25 C 0,26 D 0,13 0,33

2 3 2 2 3 2 3 2 3 2 3

0,59 0,16 0,9 0,72 C 0,87 D 0,76 C 0,84 D 0,63 0,80 C 0,85 D

0,13 0,1 0,23 0,23 C 0,21 D 0,20 C 0,21 D 0,15 0,19 C 0,20 D

2 1 3 2 3 2 3 2 2 3

0,99 0,43 koko > 44 0,50 koko < 46 0,76 1,17 0,8 0,76 H 0,80 I 0,76 H 0,80 I 0,87 0,43 C 0,50 D 0,71 0,47 0,87 0,26

0,2 0,13 > 44 0,13 < 46 0,2 0,13 0,2 0,2 H 0,20 I 0,2 H 0,20 I 0,28 0,13 C 0,13 D 0,15 0,13 0,28 0,11

3 1 2 2 2 3 2 3 2 3 3 1 2 2 2 3 1

Kaksiväriset Essential-huomioASUT Takki 4794 TH

100001

HousuT 2001 TH

COLLeGepUSeRO 7410 Bpv

100002 100003 100004 100134

TaLviTakki 4830 TH

100981

TaLviHousuT 2033 TH

100982 100983

avosuoja 1001 TH umpisuoja 8601 TH

TaLviumpisuoja 8614 TH

Flamestat-

takki 445 atH

100095 100096 100097 100098

talvitakki 446 atH

100099

avosuoja 45 atH

100100 100379

Housut 206 atH Housut 274 atH Parka 412 atH

gorE-tEX® -takki 429 gXH

Palosuojattu EssentialSAdeTAkki 4845 rSHF HoUSUT 2042 FBPA

101038 101046

TAlviTAkki 4852 FWA

101050 101056 101059 108081

PArkA 4853 FWA

108082

TAlviUmPiSUojA 8625 FWA

108084 108085

TAkki 4846 FBPA SAdeHoUSUT 2047 rSHF liivi 5303 FSH

Yksiväriset Essential-huomioASUT

paiTa 7409 spC

100382 100416 100957 101001 101003 101008

T-paiTa 7411 Tp

101010

Liivi 501 H Liivi 500 Nv Takki 4822 TH TaLviTakki 4839 TH TaLviumpisuoja 8616 TH

0,5 0,85 0,92 0,9 1,99 0,78 C 1,02 D 0,68

0,13 0,2 0,29 0,32 0,41 0,19 C 0,20 D 0,13

2 3 3 3 3 2 3 2

F Koot XS–XXL G Koot XS–XXXL H Koot XS–M I Koot L–XXXL

TAlviHoUSUT 2049 FWA AvoSUojA 1022 FBPA HoUSUT 2050 FBPA UmPiSUojA 8626 FBPA HoUSUT 2051 FBPA

108652 108653 108654 108655


Gen Y

3.3

ESSENTIAL-HUOMIOASUT Uusi Essential-huomioasumallisto takaa riittävän näkyvyyden, sisältää tarvittavan toiminnallisuuden ja on miellyttävä käyttää niin työ- kuin ulkovaatteidenkin kanssa. Malliston päämateriaali on erittäin kestävä polyesteri-puuvillasekoite (suhteessa 70/30). Vaatteista on saatavana kolme voimakasta kaksiväristä yhdistelmää ja erityinen yksivärinen versio, jossa on lisäheijastimia, ja niitä voidaan käyttää minkä tahansa huomioasumalliston kanssa.

97


98

Gen Y

  > Uusi väri: punainen

  > Uusi väri: punainen

UUTUUS!

  > Uusi väri: punainen

99

  > Julkistetaan Syyskuussa 2013

UUTUUS!

3 2

3 2

3 2 EN 471

Talvitakki 4830 TH

Joustava kaula-aukko ja hihansuut/ 5 cm. katkos heijastimissa mukavuuden takaamiseksi/ heijastimet olkapäillä/ Hyväksytty EN 471 luokka 3 mukaisesti.

Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / keinoturkisvuori kauluksessa / heijastinnauha olkapäillä / kaksi läpällistä ja tarrakiinnitteistä rintataskua, joista toisessa D-rengas / kaksi etutaskua, joissa keinoturkisvuori / napilliset povitaskut / sisäpuolella matkapuhelintasku, jossa tarrakiinnitys / säädettävä vyötärö / takaa pidennetty helma / joustavat hihansuut / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 2 mukainen koossa XS ja luokan 3 mukainen koossa S−XXXL ja EN 342.

EN 471

EN 471

Takki 4794 TH

Avosuoja 1001 TH

Umpisuoja 8601 TH

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 läpällistä rintataskua / 2 etutaskua / D-rengas / napitettava povitasku / säädettävät hihansuut ja helma / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koko XS, ja luokan 3 mukainen, koot S-XXXL.

2 sivutaskua / takatasku / läpällinen napitettava rintatasku / kynätasku / D-rengas / reisitasku, jossa puhelintasku / mittatasku, jossa työkalutasku, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki /säädettävät, joustavat olkaimet / säädettävä vyötärö/ polvisuojataskuissa suojien korkeus säädettävissä / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 läpällistä rintataskua / 2 etutaskua / takatasku / 2 povitaskua / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / vasaralenkki / D-rengas / sivuhalkiot / mittatasku, jossa työkalutasku ja kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / polvitaskut / säädettävä joustava selkäosa / säädettävät hihansuut / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

TUOTENRO 100001. MATERIAALI 70% polyesteria, 30% puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL.

COLLEGEPAITA 7446 BPV TUOTENRO 110151. MATERIAALI 55% polyester, 45% puuvilla. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen.

3 2

2 2

TUOTENRO 100003. MATERIAALI 70% polyesteria, 30% puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120.

EN 342

EN 471

EN 471

TUOTENRO 100981. MATERIAALI 70 % polyesteriä, 30 % puuvillaa, tikkivuori: 100 % Polyesteri. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori 195 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL.

UUTUUS! UUTUUS!   > Julkistetaan Syyskuussa 2013

TUOTENRO 100004. MATERIAALI 70% polyesteria, 30% puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO Regular: XS–XXXL.

  > Uusi väri: punainen

3 2 EN 471

2 2

Liivi 5305 TH

TUOTENRO 110259. MATERIAALI Fluorescent MATERIAALI of 70 % polyester, 30 % cotton. Water repellent. PAINO 300 g/m². VÄRI 130 Hi-Vis Yellow. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads PLU-539.

EN 342

EN 471

EN 342

Talviumpisuoja 8614 TH

Talvihousut 2033 TH

Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / keinoturkisvuori kauluksessa / heijastinnauha olkapäillä / kaksi läpällistä ja tarrakiinnitteistä rintataskua, joista toisessa D-rengas / kaksi etutaskua, joissa keinoturkisvuori / napillinen povitasku / säädettävä vyötärönauha / joustavat hihansuut / läpällinen takatasku ja tarrakiinnitys / mittatasku, jossa kynätasku ja nappi ja lenkit puukolle / läpällinen reisitasku ja tarrakiinnitys, läpällinen matkapuhelintasku ja tarrakiinnitys / vetoketju lahkeensuissa / säädettävät lahkeensuut / standardin EN 471 luokan 3 mukainen sekä EN 342.

Halkio / joustava vyötärönauha / vyölenkit / D-rengas / kaksi etutaskua / läpällinen takatasku ja tarrakiinnitys / mittatasku, jossa kynätasku ja nappi ja lenkit puukolle / reisitasku, jossa matkapuhelintasku / vetoketju lahkeensuissa / säädettävät lahkeensuut / standardin EN 471 luokan 2 mukainen ja EN 342. TUOTENRO 100982. MATERIAALI 70 % polyesteriä, 30 % puuvillaa, Tikkivuori: 100 % Polyesteri. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori 165 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO XS–XXXL.

TUOTENRO 100983. MATERIAALI 70 % polyesteriä, 30 % puuvillaa, Tikkivuori: 100 % Polyesteri. PAINO Päällyskangas 300 g/m²ww, vuori 195 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO Regular: XS–XXXL.

EN 471

2 loose-hanging chest pockets, one with flap, the other with button / Buttons and loops for sheath knife / D-ring / 2 front pockets / 2 loose-hanging, tuckable pockets, one with extra pocket, the other with 3 extra pockets and tool loops / 2 loosehanging back pockets, both with extra tool pocket / 2 hammer loops / Belt loops / Reflective tape on shoulders / Approved according to EN 471 class 2.

2 2

2 2 EN 471

Housut 2001 TH 2 sivutaskua / takataskut / reisitasku, jossa puhelintasku ja kynätaskut / D-rengas / mittatasku, jossa kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / polvitaskut joissa korkeussäätö / standardin EN 471 luokan 2 mukainen. TUOTENRO 100002. MATERIAALI 70% polyesteria, 30% puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 271 Neonoranssi/ laivastonsininen, 396 Neonpunainen/musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120.

EN 342 – eurooppalainen lämmöneristysominaisuuksia ja ilmanläpäisevyyttä koskeva standardi. Kylmällä ilmalla tarkoitetaan olosuhteita, joita luonnehtivat kosteus ja alle –5 °C:n lämpötila. EN 342 määrittelee lämmöneristävyyden tehon liikkuvalla käyttäjällä. Siinä määritellään alin lämpötila, jossa keho pystyy säilyttämään neutraalit lämpöolosuhteet pysyvästi (8 tunnin ajan) kevyissä ja keskiraskaissa työtehtävissä. Siinä määritellään myös alin lämpötila, jossa kehon jäähtyminen säilyy hyväksyttävällä tasolla 1 tunnin ajan kevyissä ja keskiraskaissa työtehtävissä. EN 342 määrittelee myös ilmanläpäisevyyden.


100

Gen Y

3 2

UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS!

EN 471

  > Erittäin näkyvä Lisäheijastinnauhat hihoissa ja lahkeissa ja vyötäröltä olkapäiden yli selkäpuolelle.

Takki 4822 TH Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 läpällistä rintataskua / 2 etutaskua / D-rengas / napitettava povitasku / sisäpuolella tarrakiinnitteinen puhelintasku / säädettävät hihansuut ja helma / heijastinnauha olkapäällä / heijastinnauha hihojen sivussa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koko XS, ja luokan 3 mukainen, koot S–XXXL. TUOTENRO 100957. MATERIAALI 70 % polyesteria, 30 % puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 230 Neonoranssi. KOKO XS–XXXL.

Erittäin näkyvä Yksivärisen Essential-huomiovaatemalliston oranssi huomioväri parantaa näkyvyyttä. Vaatteissa on lisäheijastinnauha hihoissa ja lahkeissa ja vyötäröltä olkapäiden yli selkäpuolelle, joten ne näkyvät monesta eri suunnasta.

UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS!

3 2 EN 471

Talviumpisuoja 8616 TH 3 2 EN 471

Talvitakki 4839 TH Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / keinoturkisvuori kauluksessa / kaksi läpällistä ja tarrakiinnitteistä rintataskua, joista toisessa D-rengas / kaksi etutaskua, joissa keinoturkisvuori / napillinen povitasku / sisäpuolella matkapuhelintasku, jossa tarrakiinnitys / takaa pidennetty helma / joustavat hihansuut / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / kiristysnyöri helmassa / pystysuuntainen heijastinnauha vyötäröltä olkapäiden yli / heijastinnauha hihoissa / standardin EN 471 luokan 2 mukainen koossa XS ja luokan 3 mukainen koossa S−XXXL. TUOTENRO 101001. MATERIAALI 70 % polyesteriä, 30 % puuvillaa, Tikkivuori: 100 % Polyesteri. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori 200 g/m². VÄRI 230 Neonoranssi. KOKO XS–XXXL.

Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / keinoturkisvuori kauluksessa / kaksi läpällistä ja tarrakiinnitteistä rintataskua, joista toisessa D-rengas / kaksi etutaskua, joissa keinoturkisvuori / napillinen povitasku / säädettävä vyötärö / joustavat hihansuut / läpälliset takataskut ja tarrakiinnitys / mittatasku, jossa kynätasku ja nappi ja lenkit puukolle / läpällinen reisitasku ja tarrakiinnitys, läpällinen povitasku matkapuhelimelle ja tarrakiinnitys / vetoketju lahkeensuissa / säädettävät lahkeensuut / pystysuuntainen heijastinnauha vyötäröltä olkapäiden yli / heijastinnauha hihoissa / heijastinnauha sivusaumassa / standardin EN 471 luokan 3 mukainen. TUOTENRO 101003. MATERIAALI 70 % polyesteriä, 30 % puuvillaa, Tikkivuori: 100 % Polyesteri. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori 200 g/m². VÄRI 230 Neonoranssi. KOKO Regular: S–XXXL.

  > Julkistetaan pian, joulukuussa 2013.

UUTUUS!

2 2 EN 471

2 2 EN 471

3 2 EN 471

Housut 2040 TH

Avosuoja 1013 TH

Umpisuoja 8617 TH

2 sivutaskua / 2 takataskua / tarrakiinnitteinen reisitasku, jonka sisäpuolella tarrakiinnitteinen puhelintasku / mittatasku, jossa kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / D-rengas / polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / sivusaumassa heijastinnauha / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Etutasku, jossa läppä ja painonappi / kynätasku / joustavat olkaimet / napeilla säädettävä vyötärö / 2 sivutaskua / 2 takataskua / tarrakiinnitteinen reisitasku, jonka sisäpuolella tarrakiinnitteinen puhelintasku / mittatasku, jossa kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / D-rengas / polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / sivusaumassa heijastinnauha / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / 2 läpällistä rintataskua / sisäpuolella tarrakiinnitteinen puhelintasku / säädettävät hihansuut ja helma / heijastinnauha olkapäällä / heijastinnauha hihojen sivussa / 2 sivutaskua / 2 takataskua / tarrakiinnitteinen reisitasku, jonka sisäpuolella tarrakiinnitteinen puhelintasku / mittatasku, jossa kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / D-rengas / polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / sivusaumassa heijastinnauha / vetoketju koko lahkeen sivussa / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

TUOTENRO 101015. MATERIAALI 70% polyesteria, 30% puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 230 Neonoranssi. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120.

TUOTENRO 101014. MATERIAALI 70% polyesteria, 30% puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 230 Neonoranssi. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120.

TUOTENRO 101016. MATERIAALI 70% polyesteria, 30% puuvillaa. PAINO 300 g/m². VÄRI 230 Neonoranssi. KOKO Regular: S–XXXL.

2 2 EN 471

Talviliivi 5304 TH Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / keinoturkisvuori kauluksessa / keinoturkisvuori / heijastinnauha olkapäillä / kaksi läpällistä ja tarrakiinnitteistä rintataskua, joista toisessa D-rengas / kaksi etutaskua, joissa keinoturkisvuori / napilliset povitaskut / sisäpuolella matkapuhelintasku, jossa tarrakiinnitys / takaa pidennetty helma / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin EN 471 luokan 2 mukainen. TUOTENRO 110141. MATERIAALI 70 % polyesteriä, 30 % puuvillaa, vuori: 100 % PES. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori 200 g/m². VÄRI 230 Neonoranssi. KOKO S–2XL. Replace 100139.

2 2 EN 471

3 2 EN 471

Liivi 501 H

Liivi 500 NV

Tarrakiinnitys / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Vetoketju / rintatasku tarrakiinnityksellä/ puhelintasku kynätaskulla / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

TUOTENRO 100382. MATERIAALI Polyesteria. PAINO 110 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads H-501, Kansas 2-647.

TUOTENRO 100416. MATERIAALI Heijastava materiaali, 100 % polyesteria. PAINO 120 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads NV-500.

101


102

3 2 EN 471

3 2

3 2 EN 343

EN 471

3 2 EN 343

SADETAKKI 4843 RS

SADETAKKI 4842 RS

Irrotettava huppu, jossa kiristysnyöri / napit ja vetoketju / säädettävät hihansuut / standardin EN 343 luokan 3/2 ja standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

Irrotettava huppu, jossa kiristysnyöri / napit ja vetoketju / säädettävät hihansuut / standardin EN 343 luokan 3/2 ja standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

TUOTENRO 101013. MATERIAALI Joustava PU-pinnoitettu 100% polyesteri trikoo. PAINO 170 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO XXS–XXXL.

TUOTENRO 101012. MATERIAALI Joustava PU-pinnoitettu 100% Polyesteri trikoo. PAINO 170 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO XXS–XXXL.

UUTUUS!

UUTUUS!

2 2 EN 471

2 2

3 2 EN 471

EN 471

3 2 EN 343

T-paita 7411 TP

Paita 7409 SPC

SadeHOUSUT 2039 RS

Joustinneulos pääntiessä / standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

Kaarroke ja heijastinnauha olkapäällä / 2 rintataskua /kynätasku / standardin EN 471 luokan 3 mukainen/ ÖKO-TEX® sertifioitu.

Joustava vyötärö / vyölenkit / standardin EN 343 luokan 3/2 ja standardin EN 471 luokan 2 mukainen.

TUOTENRO 101010. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 180 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO XS–XXXL.

TUOTENRO 101008. MATERIAALI 70% polyesteria, 30% puuvillaa. PAINO 190 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO XS–XXXL.

TUOTENRO 101011. MATERIAALI Joustava PU-pinnoitettu 100% Polyesteri trikoo. PAINO 170 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi. KOKO XXS–XXXL.


Gen Y

3.4

PALOSUOJA-ASUT Flam-, Flamestat- ja Nomex®-mallistomme sisältävät hitsaajille ja sähköasentajille sekä laitos-, öljy- ja kuljetusalalle suunniteltuja laadukkaita vaatteita, jotka ovat erittäin toiminnallisia ja mukavia. Malliston vaatteet suojaavat kuumuudelta, avotulelta, valokaarilta, kipinäpurkauksilta, kemikaaleilta ja osa vaatteista myös hitsauskipinöiltä. Edellä mainittujen suojavaatteiden lisäksi Multinorm Flamestat -mallisto sisältää myös huomioja sadevaatteita. Devold®-yhteistyökumppanimme kanssa viimeistelemme malliston valikoimalla paloturvallisia alusvaatteita.

103


104

Gen Y

flam-mallisto Olemme uudistaneet FLAMmallistomme ja parantaneet vaatteiden näkyvyyttä. Vaatteet on valmistettu kestävistä FLAM-kankaistamme, palosuojatuista puuvilla-polyesterisekoitteista (suhteessa 75/25). Talvipusakat on myös erikoiskäsitelty pinnaltaan likaa, öljyä ja vettä hylkiviksi. Kaikki malliston vaatteet ovat standardien SFS-EN ISO 11612 ja SFS-EN 61482 mukaisia. Malliston vaatteista viisi on myös SFS-EN ISO 11611 -standardin mukaisia.

EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612 EN 11611 EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612

Takki 4030 FLAM

Housut 2030 FLAM

Vetoketju ja napitus kauluksen yläreunaan asti / kaksi rintataskua, joista toisessa läppä ja painonapit, toisessa lisätasku ja kynätasku / suojattu puukkonappi ja -lenkki / kaksi sivutaskua / povitasku, jossa lenkki nappikuulokkeelle / säädettävät hihansuut, joissa tarrakiinnitys / napeilla säädettävä helma / standardien EN 61482-1-2 luokan 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Kaksi leveää takataskua / kaksi leveää vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme työkalutaskua ja työkalulenkit / sivutaskut naulataskujen alla / reisitasku, jossa puhelintasku ja läpällinen tarrakiinnitteinen työkalutasku / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalutasku sekä suojattu puukkonappi ja -lenkki / vasaralenkki / muotoillut lahkeet, joissa polvitaskut / standardin EN 61482-12 luokan 1 mukainen ja standardin EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Tuotenro 100333. MATERIAALI 775 % puuvillaa, 25 % polyesteria. PAINO 340g/m2. VÄRI 540 Tummansininen.KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads FLAM-4030.

EN 61482 EN 11612

Tuotenro 100329. MATERIAALI 75 % puuvillaa, 25 % polyesteria. PAINO 340g/m2. VÄRI 540 Tummansininen.KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D116. VANHA TUOTENRO Fristads FLAM-2030, Kansas 2-392.

Liivi 5030 FLAM

Avosuoja 0030 FLAM

Edessä piilonapitus painonapein / kaksi läpällistä rintataskua, joissa painonapit / standardien EN 61482-1-2 luokan 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Edessä vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / kaksi vapaasti riippuvaa irrotettavaa rintataskua, joista toisessa läppä ja piilopainonapit, toisessa lisätasku ja kynätasku / suojattu puukkonappi ja -lenkki / kaksi sivutaskua / sisäpuolella puhelintasku ja lenkki nappikuulokkeelle / kaksi vasaralenkkiä / kaksi vapaasti riippuvaa taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme taskua ja työkalulenkit / kaksi vapaasti riippuvaa takataskua, joissa lisätaskut / leveät vyölenkit / standardien EN 61482-1-2 luokan 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen yhteensopivan paidan kanssa.

TKaksisuuntainen vetoketju edessä / kaksi vapaasti riippuvaa irrotettavaa rintataskua, joista toisessa läppä ja piilopainonapit ja toisessa lisätasku ja kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / kaksi etutaskua / kaksi vapaasti riippuvaa leveää taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme työkalutaskua ja työkalulenkit / vasaralenkki / kaksi leveää takataskua / reisitasku, jossa puhelintasku ja työkalutasku / sivusauman kohdalla mittatasku, jossa työkalutasku sekä puukkonappi ja -lenkki / muotoillut lahkeet, joissa polvitaskut / standardin EN 61482-1-2 luokan 1 mukainen ja standardin EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Tuotenro 100336. MATERIAALI 75 % puuvillaa, 25 % polyesteria. PAINO 340 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen.KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads FLAM-5030.

Takki 4031 FLAM

Talvitakki 4032 FLI

Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / kaksi läpällistä rintataskua, joissa piilopainonapit / kaksi läpällistä sivutaskua, joissa piilopainonapit / povitasku, jossa puhelintasku ja lenkki nappikuulokkeelle / säädettävät hihansuut, joissa tarrakiinnitys / napeilla säädettävä helma / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11611 A1 luokan 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Edessä vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / 2 läpällistä rintataskua, joissa piilonapitus / 2 läpällistä sivutaskua, joissa piilonapitus / 2 povitaskua, joista toisessa puhelintasku ja lenkki nappikuulokkeelle / joustavat hihansuut / säädettävä helma / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11611 A1 luokan 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Tuotenro 100334. MATERIAALI 75 % puuvillaa, 25 % polyesteria. PAINO 340g/m2. VÄRI 540 Tummansininen.KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads FLAM-4031.

Tuotenro 100342. MATERIAALI 75 % puuvillaa, 25 % polyesteria, tikkivuori. PAINO Päällikangas 280 g/m², Vuori 345 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. VANHA TUOTENRO Fristads FLI-4032.

EN 61482 EN 11612 EN 11611

Housut 2031 FLAM Kaksi läpällistä takataskua, joissa tarrakiinnitys / kaksi sivutaskua / läpällinen reisitasku, jossa tarrakiinnitys / mittatasku, jossa lisätasku / muotoillut lahkeet, joissa polvitaskut / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11611 A1 luokan 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen. Tuotenro 100330. MATERIAALI 75 % puuvillaa, 25 % polyesteria. PAINO 340g/m2. VÄRI540 Tummansininen. KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D116. VANHA TUOTENRO Fristads FLAM-2031.

EN 61482 EN 11612

Paita 7030 FS

Tuotenro 100348. MATERIAALI 1100 % puuvillaa.PAINO 230 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads FS-7030.

EN 61482 EN 11612 EN 11611

Tuotenro 100328. MATERIAALI 75 % puuvillaa, 25 % polyesteria. PAINO 340g/m2 VÄRI 540 Tummansininen.KOKO C46–C62. VANHA TUOTENRO Fristads FLAM-0030.

EN 61482 EN 11612 EN 11611

EN 61482 EN 11612 EN 11611

Umpisuoja 8030 FLAM

Parka 4033 FLI

Kaksisuuntainen vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / kaksi läpällistä rintataskua, joista toisessa kynälenkit / povitasku, jossa puhelintasku ja lenkki nappikuulokkeelle / kaksi etutaskua / säädettävät hihansuut, joissa tarrakiinnitys / säädettävä vyötärö / kaksi läpällistä takataskua, joissa piilopainonapit / läpällinen reisitasku, jossa piilopainonapit / mittatasku, jossa lisätasku / muotoillut lahkeet, joissa polvitaskut / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11611 A1 luokan 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Edessä vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / 2 läpällistä rintataskua, joissa piilopainonapit / 2 läpällistä sivutaskua, joissa piilopainonapit / 2 povitaskua, joista toisessa puhelintasku ja lenkki nappikuulokkeelle / joustavat hihansuut / säädettävä vyötärö / säädettävä ja irrotettava vuorillinen huppu / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11611 A1 luokan 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Tuotenro 100338. MATERIAALI 75 % puuvillaa, 25 % polyesteria. PAINO 340g/m2. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads FLAM-8030.

Tuotenro 100343. MATERIAALI 75 % puuvillaa, 25 % polyesteria, tikkivuori.PAINO Päällikangas 280 g/m², Vuori 345 g/m². VÄRI 540 Tummansininen.KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads FLI-4033.

105


106

Gen Y

107

3 2 EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 13034

EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 13034

EN 471

2 2 EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 13034

EN 471

Pikeepaita 784 PFLA

CollegePaita 984 SFLA

Takki 474 ATH

Takki 445 ATH

Avosuoja 45 ATH

Lyhyt nappilista / pitkät hihat / rintatasku /standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 B1 C1 ja EN 1149-5 mukainen.

Joustinneulos pääntiessä, hihansuissa ja helmassa / rintatasku / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 B1 C1 ja EN 1149-5 mukainen.

Tuotenro 100472. MATERIAALI 60 % modakryylia, 38 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua.PAINO 255 g/m2. VÄRI540 Tummansininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PFLA-784, Kansas 2-590.

Tuotenro 100581. MATERIAALI 60 % modakryylia, 38 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua. PAINO 390 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads SFLA-984.

Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / säädettävät hihansuut ja helma / kaksi läpällistä rintataskua, joissa piilopainonapit ja toisessa työkalulenkit / rinnassa kaksi vetoketjullista piilotaskua, joista toisessa läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / suojattu puukkonappi ja -lenkki / kaksi etutaskua / napitettava povitasku / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1, B1 ja C1, EN 1149-5 ja EN 13034 tyypin PB [6] mukainen.

Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / säädettävät hihansuut ja helma / kaksi läpällistä rintataskua, joissa piilopainonapit ja toisessa työkalulenkit / rinnassa kaksi vetoketjullista piilotaskua, joista toisessa läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / suojattu puukkonappi ja -lenkki / kaksi etutaskua / napitettava povitasku / läpällinen hihatasku, jossa tarrakiinnitys / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1, B1 ja C1, EN 1149-5 ja EN 13034 tyypin PB [6] mukainen sekä standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koko XS, ja luokan 3 mukainen, koot S–3XL.

Kaksisuuntainen vetoketju edessä / kaksi rintataskua, joista toisessa läppä ja toisessa painonapit ja kynätasku / kaksi vapaasti riippuvaa etutaskua, joista vasemmanpuoleisessa lisätasku ja oikeanpuoleisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi etutaskua / läpällinen takatasku, jossa painonapit / Läpällinen reisitasku, jossa puhelintasku / vasaralenkki / mittatasku, jossa työkalutasku, kynätasku sekä puukkonappi ja -lenkki / muotoilluissa lahkeissa polvitaskut säädettäville polvisuojille / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1, B1, C1, EN 1149-5, EN 13034 tyypin PB [6] ja EN 471 luokan 2 mukainen.

Tuotenro 100101. MATERIAALI 54 % modakryylia, 44 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä.PAINO 540 Tummansininen.KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads ATH-474.

FLAMESTAT Mallisto on suunniteltu vastaamaan monenlaisiin turvallisuusvaatimuksiin. Normaalin palosuojauksen lisäksi – kuumuus, avotuli ja valokaaret – malliston vaatteet on hyväksytty työhön, jossa on kipinäpurkausten vaara, ja ne suojaavat yleisimmiltä kemikaaleilta (30-prosenttinen rikkihappo (H2SO4, 10-prosenttinen natriumhydroksidi (NaOH eli lipeä), 1-butanoli ja orto-ksyleeni). Useimmat Flamestat-malliston vaatteet ovat myös SFS-EN 471 -standardin mukaan hyväksyttyjä huomiovaatteita. Itsessään paloturvallinen ATH-materiaali koostuu modakryylista, puuvillasta ja antistaattisista kuiduista. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä kangas painaa 320 g/m2. Mallistoon kuuluu myös GORE-TEX®pusakka, jolla on kaikki edellä mainitut ominaisuudet. Lisäksi se on standardin SFS-EN 343 (sateelta suojaava vaatetus) mukainen.

Tuotenro 100098. MATERIAALI 54 % modakryylia, 44 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä.PAINO 320 g/ m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen. KOKO XS– XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads ATH-445.

Tuotenro 100100. MATERIAALI 54 % modakryylia, 44 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä. PAINO 320 g/ m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen. KOKO C44– C62. VANHA TUOTENRO Fristads ATH-45.

2 2 EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 13034

EN 471

Housut 206 ATH

1 2 EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 1149

EN 13034

EN 471

Housut 274 ATH

Paita 732 ATG

Paita 752 ATS

Edessä piilonappilista painonapein / kalvosimissa piilopainonapit / takaa pidennetty helma / kaksi läpällistä rintataskua, joissa piilopainonapit / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1, B1, C1 ja EN 1149-5 mukainen.

Edessä piilonappilista painonapein / hihansuissa piilopainonapit / takaa pidennetty helma / kaksi rintataskua, joista toisessa kynälenkit / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1, B1 ja C1 ja EN 1149-5 mukainen, materiaali standardin EN 13034 mukainen.

Muotoillut lahkeet / polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi vapaasti riippuvaa etutaskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä takataskua, joissa painonapit / Läpällinen reisitasku, jossa painonapit, ja läpällinen puhelintasku, jossa tarrakiinnitys / mittatasku, jossa työkalutasku, kynätasku sekä suojattu puukkonappi ja -lenkki / vasaralenkki / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1, B1, C1, EN 1149-5, EN 13034 tyypin PB [6] ja EN 471 luokan 1 mukainen.

Tuotenro 100102. MATERIAALI 54 % modakryylia, 44 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä.PAINO 240 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads ATS-752.

Tuotenro 100096. MATERIAALI 54 % modakryylia, 44 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä.PAINO 320 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen. KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D116. VANHA TUOTENRO Fristads ATH-274.

Tuotenro 100094. MATERIAALI 49 % modakryylia, 42 % puuvillaa, 5 % para-aramidia, 3 % polyamidia, 1 % antistaattista kuitua.PAINO 200 g/m2. ­VÄRI 520 Keskisininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads ATG-732.

Muotoillut lahkeet / polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / 2 vapaasti riippuvaa etutaskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa 3 pientä taskua ja työkalulenkit / 2 etutaskua / 2 läpällistä takataskua, joissa painonapit / läpällinen reisitasku, jossa painonapit, ja läpällinen puhelintasku, jossa tarrakiinnitys / mittatasku, jossa työkalutasku, kynätasku sekä suojattu puukkonappi ja -lenkki / vasaralenkki / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 luokkien A1, B1, C1, EN 1149-5, EN 13034 tyypin PB [6] ja EN 471 luokan 2 mukainen. Tuotenro 100095. MATERIAALI 54 % modakryylia, 44 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä. PAINO 320 g/m2. VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen. KOKO C44–C62, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads ATH-206.


108

Gen Y

3 2 EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 13034

3 2 EN 61482 EN 11612

EN 471

EN 1149

EN 13034

EN 471

Talvitakki 446 ATH

Parka 412 ATH

Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / säädettävä helma / joustavat, säädettävät hihansuut / 2 läpällistä rintataskua, joissa piilopainonapit ja toisessa työkalulenkit / rinnassa 2 vetoketjullista piilotaskua, joista toisessa läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle / suojattu puukkonappi ja -lenkki / 2 etutaskua / napitettava povitasku / läpällinen hihatasku, jossa tarrakiinnitys / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1, B1 ja C1, EN 1149-5 ja EN 13034 tyypin PB [6] mukainen sekä standardin EN 471 luokan 2 mukainen, koko XS, ja luokan 3 mukainen, koot S–3XL.

Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / säädettävä, irrotettava huppu / säädettävät, joustavat hihansuut / kiristysnyöri vyötäröllä / 2 läpällistä rintataskua, joissa piilopainonapit ja toisessa työkalulenkit / rinnassa 2 vetoketjullista piilotaskua, joista toisessa läpivienti ja lenkki nappikuulokkeelle / suojattu puukkonappi ja -lenkki / 2 läpällistä etutaskua, joissa piilopainonapit / napitettava povitasku / karttatasku, jossa pieni, ulkopuolelta käytettävä tasku / läpällinen hihatasku, jossa tarrakiinnitys / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1, B1, C1, EN 1149-5, EN 13034 tyypin PB [6] ja EN 471 luokan 3 mukainen.

Tuotenro 100099. MATERIAALI 54 % modakryylia, 44 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä. Tikkivuori. PAINO Päällikangas 320g/m², Vuorikangas 310g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads ATH-446.

Nomex® -Takki 4821 NX

Nomex® -Paita 7401 NXL

Metallinapit / säädettävät hihansuut / rintatasku, jossa napitettava läppä / kaksi etutaskua / hihatasku / standardin EN 531 luokkien A, B1 ja C1 mukainen sekä standardien EN 1149-5, EN 13034 tyypin BP [6] ja ENV 50354 mukainen.

Muovinapit / kaksi läpällistä rintataskua / standardin EN 531 luokkien A, B1 ja C1 mukainen.

Tuotenro 100929. MATERIAALI Nomex® Comfort, lankavärjätty kangas. 93 % meta-aramidia, 5 % para-aramidia, 2 % antistaattista kuitua. PAINO 260 g/m2. VÄRI 676 Musteensininen/ laivastonsininen. KOKO S–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-538.

Tuotenro 100921. MATERIAALI 95 % Nomex®-kuitua, 5 % Kevlar®-kuitua. PAINO 180 g/m2. VÄRI 530 Musteensininen. KOKO 37–50. VANHA TUOTENRO Kansas 2-102.

Tuotenro 100097. MATERIAALI 54 % modakryylia, 44 % puuvillaa, 2 % antistaattista kuitua. Likaa, öljyä ja vettä hylkivä. Tikkivuori.PAINO Päällikangas 320 g/m², vuori 310 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen.KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads ATH-412.

Nomex® -Avosuoja 1012 NX Kaksi läpällistä etutaskua / läpällinen reisitasku / läpällinen rintatasku / kynätasku / puhelintasku / standardin EN 531 luokkien A, B1 ja C1 mukainen sekä standardien EN 1149-5, EN 13034 tyypin BP [6] ja ENV 50354 mukainen.

3 2 EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 13034

EN 471

Tuotenro 100931. MATERIAALI Nomex® Comfort, lankavärjätty kangas. 93 % meta-aramidia, 5 % para-aramidia, 2 % antistaattista kuitua.PAINO 260 g/m2. VÄRI 676 Musteensininen/ laivastonsininen. KOKO 84–124. VANHA TUOTENRO Kansas 2-540.

3 3 EN 343

GORE-TEX® -Takki 429 GXH Vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / säädettävä, irrotettava huppu / säädettävät hihansuut / kiristysnyöri vyötäröllä / 2 vetoketjullista rintataskua / 2 vetoketjullista etutaskua heijastinnauhojen alla / vetoketjullinen povitasku / vetoketjullinen tasku sisätsku / vetoketjullinen karttatasku, jossa puhelintasku, molemmissa myös ulkopuolelta käytettävä läpivienti ja lenkki nappikuulokkeelle / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1, B1, C1, EN 1149-5, EN 13034 tyypin PB [6], EN 471 luokan 3 ja EN 343 luokan 3/3 mukainen. Tuotenro 100379. MATERIAALI Päällyskangas 55 % modakryylia, 45 % puuvillaa, kaksikerroksinen tuulen- ja vedenpitävä hengittävä GORE-TEX®-materiaali. Teipatut saumat. Vuori 50% Nomex ® Aramid 50% FR Viskoosi.PAINO Päällikangas 345 g/m², Vuorikangas 120 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen.KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GXH-429, Kansas 2-594.

Nomex® -Housut 2024 NX Kaksi läpällistä etutaskua / läpällinen reisitasku / kynätasku / puhelintasku / standardin EN 531 luokkien A, B1 ja C1 mukainen sekä standardien EN 1149-5, EN 13034 tyypin BP [6] ja ENV 50354 mukainen. Tuotenro 100930. MATERIAALI Nomex® Comfort, 93 % meta-aramidia, 5 % para-aramidia, 2 % antistaattista kuitua.PAINO 260 g/m2. VÄRI 676 Musteensininen/laivastonsininen.KOKO 84–124. VANHA TUOTENRO Kansas 2-539.

109


110

Gen Y

UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS! Devold Spirit

UUTUUS!

Devold Spirit on kaksikerroksinen alusvaate, joka on neulottu Lenzing FR -kuidusta ja merinovillasta, jotka vähentävät toisen ja kolmannen asteen palovammariskiä huomattavasti. Sisäkerroksen Lenzing FR -kuitu tuntuu silkkisen pehmeältä ihoa vasten. Materiaali on ihanteellinen villa-allergiselle iholle.

EN 61482 EN 11612

Spirit -paita 974 UL EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 61482 EN 11612

EN 1149

SAFE -Paita 7436 UD

SAFE -Rintaliivit 7434 UD

SAFE -T-paita 7431 UD

Hyvin joustava / kevyt materiaali / standardien EN 61842-1-2 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Hyvin joustava / kevyt materiaali / standardien EN 61842-1-3, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 ja EN 1149-5 mukainen

Hyvin joustava / kevyt materiaali / standardien EN 61842-1-2 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Tuotenro 109848. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 40% merinovillaa, 10 % polyamidia. PAINO 200 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXL.

Tuotenro 109845. MATERIAALI 49 % Lenzing FR®-kuitua, 39 % merinovillaa, 10 % polyamidia, 1 % lycraa, 1 % Nega-Stat-kuitua. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXL.

Pitkät hihat / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen. Tuotenro 100621. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 50 % merinovillaa. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads UL-974, Kansas 13-UL974.

Tuotenro 109842. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 40 % merinovillaa, 10 % polyamidia. PAINO 200 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXL.

EN 61482 EN 11612

Spirit -Alushousut 7432 UL Joustava vyötärö / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen. Tuotenro 109843. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 50 % merinovillaa. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XL.

UUTUUS! Devold Safe Safe on kevyin, palosuojattu Devold-alusvaatemallisto. Devold Safe on neulottu Lenzing FR -kuidusta ja merinovillasta ja vahvistettu polyamidilla. Lisäksi se sisältää Nega-Stat-lankaa. Erikoisvalmistettu Nega-Stat-lanka antaa vaatteille ihanteellisen antistaattisen suojan.

UUTUUS!

EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612

Spirit T-paita 973 UL

Spirit -Paita 780 UL

Lyhyet hihat / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Vetoketjullinen poolokaulus / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Tuotenro 100620. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 50 % merinovillaa. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads UL-973, Kansas 13-UL973.

Tuotenro 100619. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 50 % merinovillaa. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads UL-780, Kansas 13-UL780.

EN 1149

SAFE -Alushousut 7437 UD Hyvin joustava / kevyt materiaali / standardien EN 61842-1-2 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen. Tuotenro 109849. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 40 % merinovillaa, 10 % polyamidia. PAINO 200 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXL.

EN 61482 EN 11612

MOLTEN Paita 7428 UC Pyrovatex-palosuojattu / pitkät hihat / standardien EN 61482-1-2 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen. Tuotenro 109839. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 230 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXXXXL.

EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612

Spirit -Bokserit 766 UL

Spirit -Alushousut 779 UL

Halkiollinen / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Halkiollinen / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Tuotenro 100617. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 50 % merinovillaa. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads UL-766, Kansas 13-UL766.

Tuotenro 100618. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 50 % merinovillaa. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads UL-779, Kansas 13-UL779.

111


112

Gen Y

UUTUUS!

UUTUUS!

EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612

SPIRIT -Kypärämyssy 553 UL

Spirit -Kypärämyssy 7435 UL

Aukko kasvoille / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Monikäyttöinen / standardien EN 61842-1-2 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Tuotenro 100616. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 50 % merinovillaa. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads UL-553, Kansas 13-UL553.

Tuotenro 109847. MATERIAALI 50 % Lenzing FR®-kuitua, 50 % merinovillaa. PAINO 230 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko.

EN 61482 EN 11612

Thermal -Takki 781 U Esikutistettu / ZIRPRO-palosuojattu / vetoketju / joustavat hihansuut / peukaloaukot hihoissa / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-12 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 A2 B2 C2 mukainen. Tuotenro 100615. MATERIAALI 100 % puhdasta uutta villaa. PAINO 470 g/m². ­VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads U-781, Kansas 13-U781.

EN 61482 EN 11612

EN 1149

UUTUUS!

EN 61482 EN 11612

UUTUUS!

EN 1149

EN 61482 EN 11612

EN 1149

SHIELD -Paita 7441 UA

SHIELD -Pusero 7442 UA

SHIELD -Takki 4860 UA

Vetoketjullinen poolokaulus / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 B1 C1 ja EN 1149-5 mukainen.

Esikutistettu / ZIRPRO-palosuojattu / vetoketju / joustavat hihansuut / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A2 B2 C2 ja EN 1149-5 mukainen.

Esikutistettu / ZIRPRO-palosuojattu / vetoketju / joustavat hihansuut / peukaloaukot hihoissa / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-12 luokan 1, EN ISO 11612 A2 B2 C2 ja EN 1149-5 mukainen.

Tuotenro 109854. MATERIAALI 49 % Lenzing FR®-kuitua, 39 % merinovillaa, 10 % polyamidia, 2 % Nega-Statkuitua. PAINO 280 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXL.

Tuotenro 109855. MATERIAALI 49 % Lenzing-kuitua, 39 % merinovillaa, 10 % polyamidia, 2 % Nega-Stat-kuitua. PAINO 280 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXL.

Tuotenro 109846. MATERIAALI 49 % Lenzing FR®-kuitua, 39 % merinovillaa, 10 % polyamidia, 2% Nega-Statkuitua. PAINO 280 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXL.

Devold Thermal Devold Thermal -alusasut pitävät käyttäjän lämpimänä myös taukojen aikana, sillä villa imee runsaasti kosteutta, eikä tunnu märältä ihoa vasten. (Devold Thermal -paidassa on käyttömukavat sivuvahvikkeet ja peukaloaukot, jotka takaavat parhaan mahdollisen suojan ja eristyksen.)

UUTUUS!

Devold Shield Devold Shield on alusvaate- ja keskikerrosmallisto, joka soveltuu vaativiin työympäristöihin (sähkö, kaasu, kuumuus ja avotuli). Devold Shield on neulottu Lenzing FR -kuidusta ja merinovillasta ja vahvistettu polyamidilla. Lisäksi se sisältää Nega-Stat-lankaa. Erikoisvalmistettu Nega-Stat-lanka antaa vaatteille ihanteellisen antistaattisen suojan.

UUTUUS! UUTUUS! EN 61482 EN 11612

EN 1149

SHIELD -Alushousut 7440 UA Esikutistettu / ZIRPRO-palosuojattu / halkiollinen / joustava vyötärö ja joustavat lahkeensuut / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A2 B2 C2 ja EN 1149-5 mukainen. Tuotenro 109853. MATERIAALI 49 % Lenzing FR®-kuitua, 39 % merinovillaa, 10 % polyamidia, 2 % Nega-Statkuitua. PAINO 280 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXL.

EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612

Thermal -Kypärämyssy 7439 U

Thermal -Kauluri 7438 U

Thermal -Alushousut 767 U

Esikutistettu / ZIRPRO-palosuojattu / aukko kasvoille / standardien EN 61482-1-2 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Esikutistettu / ZIRPRO-palosuojattu / standardien EN 61482-1-2 ja EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 mukainen.

Esikutistettu / ZIRPRO-palosuojattu / joustava vyötärö ja joustavat lahkeensuut / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 A2 B2 C2 mukainen.

EN 1149

Tuotenro 109851. MATERIAALI 100 % puhdasta uutta villaa. PAINO 470 g/m². ­VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko.

Tuotenro 109850. MATERIAALI 100 % puhdasta uutta villaa. PAINO 470 g/m². ­VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko.

Tuotenro 100614. MATERIAALI 100 % puhdasta uutta villaa.PAINO 470 g/ m². ­VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads U-767, Kansas 13-U767.

Sukat 980 SFA Hyväksytty EN 1149-5 ja EN ISO 14116 - standardin mukaisesti. Tuotenro 100580. MATERIAALI 40 % modakryylia, 27 % puuvillaa, 20 % polyamidia, 6 % lycraa 7 % antistaattista kuitua. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XL. Fristads SFA-980.

113


114

Gen Y

UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS!

PALOSUOJA-ASUT Hitsauskipinät, liekit ja valokaaret voivat vahingoittaa vaatteita, mutta vieläkin pahempaa jälkeä syntyy, jos ne pääsevät vaatteiden läpi. Nämä vaatteet toimivat suojakilpenä, ja ne on testattu ja hyväksytty uusimpien eurooppalaisten standardien mukaisesti. Vaatteen suojavaikutus pieniä sulametalliroiskeita vastaan on testattu ja hyväksytty standardin ISO 9150 mukaisesti.

VALOKAARITESTI SFS-EN 61482-1-2:2007 Vaatteet on testattu ja hyväksytty käytettäviksi jännitetyössä, jossa valokaaret ovat mahdollisia. EN 61482 EN 11612

EN 61482 EN 11612

power -Paita 7430 UM

power -Paita 7433 UM

Vetoketjullinen poolokaulus / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Pitkät hihat / pidennetty selkäkappale / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen.

Tuotenro 109841. MATERIAALI 100 % merinovillaa. PAINO 270 g/m². VÄRI 530 Sininen. KOKO S–XXL.

Tuotenro 109844. MATERIAALI 100 % merinovillaa. PAINO 270 g/m². VÄRI 530 Sininen. KOKO XS–XXL.

Vaatteet on testattu standardin SFS-EN 61482-1-2 mukaisesti. Kyseessä on standardoitu testi sähköisen valokaaren aiheuttamista vaaroista. Luokka 1: 4 kA Luokka 2: 7 kA (jännite: 400 V, kesto: 500 ms).

EN 61482 EN 11612

power -Alushousut 7429 UM Halkiollinen / joustava vyötärö / standardien EN 61482-1-2 luokka 1 ja EN ISO 11612 A1 B1 C1 mukainen. Tuotenro 109840. MATERIAALI 100 % merinovillaa. PAINO 270 g/m². VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXL.

Devold Power Palosuojatut, 100 prosenttisesti merinovillasta valmistetut alusvaatteet suojaavat tehokkaasti kylmyydeltä, kuumuudelta ja valokaarilta. Paidoissa on raglanhihat, sivuvahvikkeet ja pidennetty takaosa, jotka parantavat liikkuvuutta.

  Valokaaritapaturmien osuus kaikista sähkötapaturmista on noin 40 %. Valokaaren lämpötila voi olla useita tuhansia asteita. Valokaari voikin sytyttää lähellä olevia herkästi syttyviä materiaaleja ja aiheuttaa tulipaloja.   Kun työssä on valokaarille altistumisen riski, esimerkiksi huollettaessa laitteita valokaarilta suojaamattomissa sähkönjakelulaitoksissa tai sähkökeskuksissa tai työskenneltäessä suurjännitelaitteiden parissa, työntekijöiden on suositeltavaa suojautua valokaarilta hyväksytyillä suojavaatteilla.   Vaatteiden on suojattava koko vartalo. Käyttäjällä on oltava esimerkiksi suojaava pusakka ja housut muiden henkilökohtaisten suojavarusteiden lisäksi, jotta saavutetaan riittävä turvallisuustaso. Suojavaatimukset on otettava huomioon myös vaatteiden suunnittelussa. Nämä vaatteet ovat henkilökohtaisia suojavarusteita koskevan PPE-direktiivin luokan III mukaisia. Vaatteet tarkistaa vuosittain asiantunteva taho.

SFS-EN ISO 11611:2007 Vaatteet on testattu ja hyväksytty käytettäväksi suojana hitsaustyössä tai vastaavassa. Soveltuvat hitsaajille ja teollisuuden työntekijöille. Vaatteen syttyvyysherkkyys ja liekkien leviäminen on testattu ja hyväksytty standardin ISO 15025 mukaisesti.

Palosuoja -Esiliina 9331 LTHR

Esiliina 9330 LTHR

Pitkä, raskaan työn esiliina hitsaajille / nailoninen niskaremmi ja solmimisnauhat / pituus 116cm & leveys 56cm.

Rintaa suojaava / nailoninen vyötärö -ja niskaremmi / pituus 87cm & vyötärön leveys 56cm.

Tuotenro 100868. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa.VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. (P116cm & L56cm). VANHA TUOTENRO Fristads 3433.

Tuotenro 100867. MATERIAALI Haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. (P87cm & L56cm). VANHA TUOTENRO Fristads 3333.

  SFS-EN ISO 11611 -standardin luokka 1: Materiaalin on kestettävä ainakin 15 pisaraa sulametallia ilman, että materiaalin nurjan puolen lämpötila nousee yli 40 celciusastetta.   Asun, esimerkiksi housujen ja pusakan, on peitettävä koko vartalo, jotta riittävä suojaustaso saavutetaan. Vaatteen rakenne perustuu standardissa määriteltyihin rakennevaatimuksiin, joiden tarkoituksena on estää vaatetta keräämästä mm. hitsauskipinöitä. Siksi hitsausvaatteista puuttuu joitakin taskuja ja toimintoja, joita muissa vaatteissa on. Hitsausvaatteiden kanssa käytetään usein muita henkilökohtaisia suojavarusteita, kuten hitsausesiliinaa, kypärää ja käsineitä.

SFS-EN 1149-5:2008 Vaatteet on testattu ja hyväksytty käytettäväksi suojana sähköstaattisia purkauksia vastaan. Soveltuvat käytettäväksi työympäristöissä, joissa on räjähdysvaara, kuten jalostamoilla. Kankaat on testattu standardin SFS-EN 1149-1 tai SFS-EN 1149-3 mukaisesti. Vaatteet on hyväksytty standardin SFS-EN 1149-5 mukaisesti.   Standardi edellyttää erittäin hyvää suojaa kipinäpurkauksia vastaan, ja siksi siinä on tarkkoja rakennevaatimuksia: • Vaatteen on pysyvästi peitettävä kaikki materiaali, joka ei suojaa kipinäpurkauksilta. • Ohuet lisäkkeet, kuten pesuohjelaput ja heijastimet, on kiinnitettävä kauttaaltaan ompelemalla. Vaatteessa ei saa olla vapaasti riippuvia osia. • Vaatteessa sallitaan sähköä johtavia osia (vetoketjut, napit jne.), jos staattista sähköä purkava materiaali peittää ne täysin.

115


116

Gen Y

SFS-EN ISO 14116:2007 Vaatteet on testattu ja hyväksytty suojaamaan käyttäjää kuumuudelta ja liekeiltä. Vaatteita tulisi käyttää yhdessä SFS-EN ISO 11612 -standardin mukaisten vaatteiden kanssa. Soveltuvat teollisuuden työntekijöille ja sähköasentajille.   Vaatteiden syttyvyysherkkyys ja liekkien leviäminen on testattu ja hyväksytty standardin ISO 15025 mukaisesti. Indeksi 1 = a), b), c)

D ja E: Vaatteen suojavaikutus sulaa alumiinia (koodi D) ja sulaa rautaa (koodi E) vastaan on testattu ja hyväksytty standardin ISO 9185 mukaisesti. Palovammat ovat mahdollisia, vaikka kangas ei palaisi tai hajoaisi ollessaan kosketuksissa sulan metallin kanssa. Testi osoittaa, kuinka paljon sulaa metallia saa roiskua kankaalle, ennen kuin suojausvaikutus häviää. Luokka D1 = 100–200 g sulaa alumiinia Luokka D2 = 200–350 g sulaa alumiinia Luokka D3 = 350 g tai enemmän sulaa alumiinia Luokka E1 = 60–120 g sulaa rautaa Luokka E2 = 120–200 g sulaa rautaa Luokka E3 = 200 g tai enemmän sulaa rautaa

a) ei liekkejä tai reikiintymistä pinta- tai reunasytytyksessä b) ei palavaa karstaa c) ei jälkihehkua

EN ISO 11612:2008 A, B, C, D, E ja F Vaatteet on testattu ja hyväksytty suojaamaan käyttäjää kuumuudelta ja liekeiltä. Soveltuvat teollisuuden työntekijöille ja sähköasentajille. A1, A2: Vaatteen syttyvyysherkkyys ja liekkien leviäminen on testattu ja hyväksytty standardin ISO 15025 mukaisesti.

F: Vaatteen suojavaikutus lämmön kulkeutumista vastaan on testattu ja hyväksytty standardin ISO 12127 mukaisesti 250 °C:n lämpötilassa.   Pitkäaikainen lämpösäteily voi aiheuttaa vammoja. Siksi on testattava, missä määrin vaate päästää lämpösäteilyä lävitseen. Luokka F1 = 5–10 sekuntia Luokka F2 = 10–15 sekuntia Luokka F3 = 10 sekuntia tai enemmän

Asun, esimerkiksi housujen ja pusakan, on peitettävä koko vartalo, jotta riittävä suojaustaso saavutetaan.

Palosuoja-asut Paloturvallisten kankaiden avulla vaatteista saadaan vaikeasti syttyviä ja tulen leviämistä voidaan hillitä, mutta kankaat eivät ole täysin syttymättömiä. Palosuojan tarkoituksena on pysäyttää kyteminen useilla tavoilla. Useimmat synteettiset kuidut syttyvät helposti, mutta ne myös sammuvat nopeasti ja sulavat. Puuvilla puolestaan syttyy vähemmän herkästi, mutta palaa pitkään ja täydellisemmin. Villa ei periaatteessa ole syttyvää – testeissä se ei ole syttynyt edes hehkuvasta savukkeesta – mutta joissakin tapauksissa se käsitellään lisäksi palosuojakäsittelyillä. Materiaalien erilaisten ominaisuuksien vuoksi olemme kehittäneet palosuojattuja puuvillakankaita ja paloturvallisia synteettisiä kankaita.

LOI-arvo LOI-arvo (Limited Oxygen Index) eli happi-indeksi ilmaisee pienimmän happipitoisuuden, jossa materiaali syttymisen jälkeen palaa itsekseen. Ilma sisältää tavallisesti noin 21 % happea. Helposti syttyvillä materiaaleilla on pieni happi-indeksi, noin 20 % tai vähemmän. Esimerkiksi puuvillan happiindeksi on 16–18 %. Heikosti syttyvien kankaiden alin raja-arvo on noin 25 %, mikä vastaa suunnilleen villaa. Villa

25 %

Palosuojattu puuvilla

28 %

Palosuojattu villa   30–32 %

A1 = Pintasytytys.

Meta-aramidi

30 %

A2 = Reunasytytys.

Modakryyli

33 %

Modakryyli-puuvillasekoite

35 %

B – Vaatteen suojavaikutus lämmön kulkeutumista vastaan on testattu ja hyväksytty standardin ISO 9151 mukaisesti. Lämmön kulkeutuminen tarkoittaa tässä lämmön siirtymistä vaatteen läpi, kun se joutuu kosketuksiin liekkien kanssa. Vaikka uloin kangaskerros ei olisi syttyvä, vammoja saattaa aiheuttaa kuumuus, joka syntyy, kun kangas ja epäsuorasti myös käyttäjän iho joutuu kosketuksiin avotulen kanssa. Luokka B1 = 4–10 sekuntia Luokka B2 = 10–20 sekuntia Luokka B3 = 20 sekuntia tai enemmän

SFS-EN 13034:2005, tyyppi PB* [6]

Itsessään paloturvalliset kankaat

Testatut ja hyväksytyt vaatteet tarjoavat rajallisen suojan nestemäisiä kemikaaleja vastaan. Soveltuvat käytettäväksi ympäristöissä, joissa on kemikaaliroiskeiden vaara.

Jotkin kuidut ovat itsessään paloturvallisia – palosuojaus ei ole vain kankaan pinnalla eikä kulu tai peseydy pois. ATH-, ATS-, ATG-, GXH-, SFLA-, PFLA- ja Nomex-kankaamme ovat itsessään paloturvallisia. Nomex on aramidia, ja muu materiaali koostuu modakryylista, puuvillasta ja antistaattisista kuiduista. Modakryyli on modifioitua akryylia, joka on itsessään paloturvallista. Kun materiaali joutuu kosketuksiin tulen kanssa, muodostuu kaasua, joka syrjäyttää hapen ja tukahduttaa tulen. Jälkihehkua ei ole. Liekit eivät leviä hiiltyneen alueen ulkopuolelle. Kankaat eivät sula eikä niihin synny reikiä, joista liekit pääsisivät läpi. Niihin ei myöskään muodostu kuumia, sulaneita kohtia, jotka voisivat takertua käyttäjän ihoon. Modakryylilla on monia etuja. Se on pehmeää, kevyttä ja helppohoitoista. Modakryylia voidaan yhdistää puuvillaan, jotta saavutetaan parempi

Vaatteet soveltuvat käytettäviksi työssä, jossa käyttäjä saattaa altistua pienille kemikaalimäärille, mutta jossa ei tarvita täydellistä kemikaalisuojaa.   Vaate on testattu standardin SFS-EN 14325 mukaisesti seuraavien kemikaalien osalta: Rikkihappo, H2SO4, 30 %

C – Vaatteen suojavaikutus lämmön kulkeutumista vastaan on testattu ja hyväksytty standardin ISO 6942 mukaisesti. Vähäinen mutta pitkäaikainen lämpösäteily voi aiheuttaa vammoja. Siksi on testattava, missä määrin vaate päästää lämpösäteilyä lävitseen. Luokka C1 = 7–20 sekuntia Luokka C2 = 20–50 sekuntia Luokka C3 = 50–95 sekuntia Luokka C4 = 95 sekuntia tai enemmän

Natriumhydroksidi, NaOH, 10 % Orto-ksyleeni, laimentamaton 1-butanoli, laimentamaton

*PB = Partial Body protection, osittainen suoja

palosuojaus ja käyttömukavuus. Ero GORE-TEX® (GXH) -kuidun ja muiden itsessään paloturvallisten kuitujen välillä on se, että GXH-kankaassa on vedenpitävä, antistaattinen kalvo, kun taas muihin kankaisiin antistaattiset kuidut on kudottu sisään kudokseen.

Palosuojatut kankaat FLAM-, FLI-, FS- ja FlamTech-kankaamme ovat kaikki palosuojattuja. Kemiallinen palosuojakäsittely on pitkäikäinen, kunhan pesuohjeita noudatetaan eikä kangasta erikoiskäsitellä myöhemmin. Kuluminen saattaa kuitenkin heikentää palosuojausta, ja siksi vaatteiden käyttöikä on rajallinen.   Kun palosuojattu materiaali joutuu kosketuksiin tulen kanssa, muodostuu kaasua, joka syrjäyttää hapen ja tukahduttaa tulen. Jälkihehkua ei ole. Liekit eivät leviä hiiltyneen alueen ulkopuolelle. Kankaat eivät sula eikä niihin synny reikiä, joista liekit pääsisivät läpi. Niihin ei myöskään muodostu kuumia, sulaneita kohtia, jotka voisivat takerrtua käyttäjän ihoon. Palosuojatut kankaat on testattu erittäin tiukoin kriteerein allergiariskien varalta. Testeissä on osoitettu, etteivät kankaat ärsytä ihoa tai aiheuta yliherkkyyttä. Palosuojattuja kankaita ovat esimerkiksi Proban® ja Pyrovatex.

Alusasut Alusasumme on valmistettu villasta, merinovillasta, Lenzing FR® -kuidusta tai näiden sekoituksista. Kaikki villasekoitteemme ovat esikutistettuja ja konepestäviä.   Merinovilla on pitkä ja hyvin ohut kuitutyyppi, josta saadaan erittäin pehmeäntuntuisia ja miellyttäviä vaatteita. Merinovilla on myös luonnostaan paloturvallista. Jotta alusvaatteista saataisiin vieläkin paloturvallisempia, merinovillaan sekoitetaan usein Lenzing FR® -viskoosikuitua, jonka paloturvalliset ominaisuudet eivät kulu pois käytössä tai pesussa. Villa tekee vaatteesta lämpimän, ja Lenzing FR® -kuitu lisää paloturvallisuutta ja mukavuutta.

Nahkatuotteet Valikoimassamme on myös haljasnahkaisia hitsausesiliinoja, jotka kestävät luonnostaan hitsauskipinöitä.

117


118

Gen Y

Hyödyllisiä tietoja Kerrospukeutuminen • Vaatteen paloturvallisuus estää liekkejä leviämästä. Lämpö voi kuitenkin siirtyä kankaan läpi ja aiheuttaa palovammoja. Jos käyttäjällä on paloturvalliset housut, ne suojaavat kuumuudelta tietyn ajan. Tämä aika kaksinkertaistuu, jos käyttäjällä on lisäksi paloturvalliset alusvaatteet. Jos käyttäjä työskentelee kylmissä olosuhteissa ja käyttää vuorillisia paloturvallisia vaatteita sekä paloturvallisia alusvaatteita, suoja-aika pitenee vielä lisää. • Vaatteita tulisi käyttää aina kokonaan suljettuina/ napitettuina. Palosuoja on heikompi, jos vaatetta käytetään yhdessä muiden kuin paloturvallisten vaatteiden kanssa. • Ennen vaatteen käyttöä on tarkistettava, ettei se ole vaurioitunut. Käyttäjän on varmistettava, että hän osaa riisua vaatteen nopeasti hätätilanteessa. • Suosittelemme, että hitsaajat suojaisivat muut hitsausvaatteet kipinöiltä käyttämällä nahkaisia hitsausesiliinoja.

Pesuohjeet • Suosittelemme palosuojatuille vaatteille teollista pesua, jottei niiden palosuoja heikenny. Muussa tapauksessa palosuojatut vaatteet on aina pestävä vaatteessa olevien pesuohjeiden mukaisesti. • Palosuojattujen vaatteiden pesussa ei saa käyttää saippuapohjaisia pesuaineita, huuhteluaineita tai kloorivalkaisuaineita. Pesussa saa käyttää vain synteettisiä pesuaineita, jotta vaatteiden suojaominaisuudet säilyvät. • Heijastimilla varustetut vaatteet tulee pestä nurin käännettyinä.

Yleistä •L  ikaisten, märkien tai hikisten vaatteiden palonsuojaominaisuudet ovat heikentyneet. •K  un vaate joutuu kosketuksiin liekkien kanssa, se vaurioituu käyttökelvottomaksi. Vaikka vauriot eivät olisi näkyviä, kankaan rakenne on vahingoittunut ja vaatteeseen tulee pesussa reikiä. • Vaatteen saa paikata vain kankaalla, joka on vähintään vaatetta koskevan standardin vaatimusten mukainen. Esimerkiksi standardin SFS-EN ISO 11611 mukaisen vaatteen saa paikata vain kankaalla, joka täyttää SFS-EN ISO 11611 -standardin vaatimukset. •L  iekkien leviämisestä testattuja painatuksia ja brodeerauksia voidaan lisätä. • Huomiovaatteisiin (SFS-EN 471 -standardin mukaisiin vaatteisiin) ei saa tehdä suuria painatuksia tai brodeerauksia, koska vaatteen fluoresoivan alueen on oltava tietyn kokoinen, jotta se täyttää suojaluokan vaatimukset. Katso erillinen taulukko SFS-EN 471. •H  eijastinnauhamme on palosuojattua ja standardien SFS-EN ISO 14116, SFS-EN 469 ja SFS-EN 471 mukaista. •K  aikki palosuojattujen vaatteiden vuorit ovat standardin SFS-EN ISO 14116 mukaisia. • Mitkään tuotteemme eivät sisällä polybromibifenyyliä (PBB) tai polybromidifenyylieetteriä (PBDE). •E  ri ammattiryhmillä on erilaiset palosuojattuja vaatteita koskevat tarpeet.

Työtehtävien mukaiset tarpeet Hitsaajat Tämä ammattiryhmä tarvitsee SFS-EN ISO 11611 -standardin mukaisia vaatteita. Standardin mukaan testatut ja hyväksytyt vaatteet suojaavat hitsaajaa hitsaustöissä ja vastaavissa töissä. Standardi edellyttää erittäin hyvää suojaa hitsauskipinöiltä, ja siksi vaatteissa on vähemmän taskuja ja toimintoja kuin muissa malleissa. Hitsausvaatteiden kanssa käytetään usein muita henkilökohtaisia suojavarusteita, kuten hitsausesiliinaa, kypärää ja käsineitä.

Sähköasentajat Tämä ammattiryhmä tarvitsee vaatteita, jotka on testattu ja hyväksytty standardin SFS-EN ISO 11612 mukaisesti ja valokaaritestattu standardin SFS-EN 61482 mukaisesti. SFS-EN ISO 11612 -standardin mukaiset vaatteet suojaavat käyttäjää kuumuudelta ja liekeiltä.   Standardin SFS-EN 61482 mukaisesti testatut vaatteet suojaavat valokaaritapaturmiin mahdollisesti liittyviltä palovammoilta. Testeissä ei arvioida muita tekijöitä, kuten ääniä, valoa, painetta, kuumaa öljyä, sähköiskuja, fyysisen tai henkisen šokin seuraamuksia tai myrkyllisiä aineita. Vaatteet on tarkoitettu käytettäviksi yhdessä muiden suojavarusteiden kanssa. Johtavat materiaalit, kuten metallivetoketjut ja -napit on suojattava kankaalla sekä oikealla että nurjalla puolella. Tämäntyyppisissä tehtävissä on myös tärkeää käyttää oikeanlaisia alusvaatteita. Synteettisistä kuiduista (polyamidi, polyesteri ja akryyli) valmistetut paidat ja alusvaatteet, jotka eivät ole palosuojattuja, sulavat ihoon valokaaritapaturman aiheuttaman kuumuuden takia. Tällaisia vaatteita ei saa käyttää edes SFS-EN 61482 -standardin mukaisten vaatteiden kanssa. Sähköasentajan ulommaisen vaatekerroksen on siksi oltava valokaaritestattua kangasta (EN 61482) ja muiden kerrosten on läpäistävä liekkitesti (EN ISO 11612 tai EN ISO 14116 luokka 3).

Öljyalan työntekijät Tämä ammattiryhmä (jalostamoiden työntekijät, öljynporauslauttojen työntekijät, säiliöalusten miehistö) tarvitsee standardien SFS-EN ISO 11612 ja SFS-EN 1149-5 mukaisia työvaatteita. Vaatteet on testattu ja hyväksytty standardin SFSEN ISO 11612 mukaisesti suojaamaan käyttäjää kuumuudelta ja liekeiltä. SFS-EN 1149-5 -standardin mukaiset vaatteet suojaavat käyttäjää yllättäviltä staattisen sähkön purkauksilta, ja niitä käytetään olosuhteissa, joissa tällaiset kipinäpurkaukset saattaisivat sytyttää herkästi syttyviä aineita, kuten kaasua tai öljyä. Standardien mukaan näissä vaatteissa mahdollisesti olevat johtavat materiaalit, kuten metallivetoketjut ja -napit, on suojattava. Standardien SFS-EN ISO 11612 ja SFS-EN 1149-5 lisäksi myös standardit SFS-EN 343 ja SFS-EN 471 ovat olennaisia tälle ammattiryhmälle.

Rautatiealan työntekijät Tämä ammattiryhmä tarvitsee standardien SFS-EN ISO 11612 ja SFS-EN 471 mukaisia vaatteita. Vaatteet on testattu ja hyväksytty standardin SFS-EN ISO 11612 mukaisesti suojaamaan käyttäjää kuumuudelta ja liekeiltä. Standardin SFS-EN 471 mukaiset vaatteet takaavat käyttäjän näkyvyyden vuorokauden ympäri. Osa tämän ryhmä jäsenistä tarvitsee myös standardin SFS-EN ISO 11611 mukaisia vaatteita. Standardin mukaan testatut ja hyväksytyt vaatteet suojaavat käyttäjää hitsaustyössä tai vastaavassa työssä. Suojavaatetuksen tarkoituksena on suojata käyttäjää pieniltä sulametallipisaroilta, lyhyeltä kosketukselta avotuleen sekä UV-säteilyltä. Standardi edellyttää erittäin hyvää suojaa hitsauskipinöiltä, ja siksi vaatteissa on vähemmän taskuja ja toimintoja kuin muissa malleissa.

119


120

3.5

Palosuojattu Essential Uudessa palosuojatussa Essential-valikoimassa yhdistyvät palosuojaus, toiminnallisuus ja mukavuus. Valikoima suojaa valokaarilta, avotulelta, hitsauskipinöiltä, kipinäpurkauksilta ja sulalta raudalta. Huomiovaatteiden hyvän näkyvyyden ansiosta valikoima sopii hitsaajille ja sähköasentajille sekä laitos-, kuljetus-, öljy- ja kaasualalle.


Gen Y

121

UUTUUS!

1 2 EN 61482 EN 11612 EN 11611

EN 1149

EN 471

Housut 2051 FBPA FlamTech® / 2 etutaskua / 2 itsesulkeutuvaa läpällistä takataskua / itsesulkeutuva läpällinen reisitasku, jossa läpällinen tarrakiinnitteinen puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / mittatasku / muotoillut lahkeet / polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN ISO 11611 A1 A2 luokan 1, EN 1149-5 ja EN 471 luokan 1 mukainen. Tuotenro 108655. MATERIAALI 75% palosuojattua puuvillaa, 24% polyesteria, 1%antistaattinen materiaali, FlamTech®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/ harmaa. KOKO C44–C64, C146–C156.

UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS!

3 2 EN 61482 EN 11612 EN 11611

EN 1149

EN 471

2 2 EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 471

2 2 EN 61482 EN 11612 EN 11611

EN 1149

EN 471

Takki 4846 FBPA

Housut 2050 FBPA

Housut 2042 FBPA

FlamTech® / vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / 2 piilovetoketjullista rintataskua, oikeassa D-lenkki / 2 etutaskua, joissa piilovetoketju / säädettävät hihat / heijastinnauha olkapäällä / väljyyttä antava laskos selässä / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN ISO 11611 A1 A2 luokan 1, EN 1149-5 ja EN 471 luokan 2 (koot XS–M) ja luokan 3 (koot L– XXXL) mukainen.

FlamTech® / 2 etutaskua / 2 vapaasti riippuvaa etutaskua, joista toisessa lisätasku ja työkalulenkit, toisessa 2 pikkutaskua / 2 itsesulkeutuvaa läpällistä takataskua / itsesulkeutuva läpällinen reisitasku, jossa läpällinen tarrakiinnitteinen puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / mittatasku / muotoillut lahkeet / polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN 11495 ja EN 471 luokan 2 mukainen.

FlamTech® / 2 etutaskua / 2 itsesulkeutuvaa läpällistä takataskua / itsesulkeutuva läpällinen reisitasku, jossa läpällinen tarrakiinnitteinen puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / mittatasku / muotoillut lahkeet / polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN ISO 11611 A1 A2 luokan 1, EN 1149-5 ja EN 471 luokan 2 mukainen.

Tuotenro 101050. MATERIAALI 75% palosuojattua puuvillaa, 24% polyesteria, 1% antistaattinen materiaali, FlamTech®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/harmaa. KOKO XS– XXXL.

Tuotenro 108653. MATERIAALI 75% puuvillaa, 24% polyesteria, 1% antistaattinen materiaali, FlamTech®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/harmaa. KOKO C44–C64, C146–C156.

Tuotenro 101046. MATERIAALI 75% palosuojattua puuvillaa, 24% polyesteria, 1% antistaattinen materiaali, FlamTech®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/harmaa. KOKO C44–C64, C146–C156.


122

Gen Y

UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS!

123

3 2 EN 14116

UUTUUS!

EN 1149

EN 471

EN 343

Sadetakki 4845 RSHF Irrotettava huppu, jossa kiristysnyöri / napit ja vetoketju / matkapuhelintasku / kaksi etutaskua, joista toisessa povitasku matkapuhelimelle / ilmanvaihto takahartiassa / säädettävät hihansuut / käytetään EN ISO 11612 -asusteiden päällä / standardien EN ISO 14116, EN 1149-5, EN 471 luokan 3/2 ja EN 343 luokan 3/1 mukainen.

3 2 EN 61482 EN 11612

3 2 EN 61482 EN 11612 EN 11611

EN 1149

EN 471

Umpisuoja 8626 FBPA FlamTech® / vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / säädettävät hihat / 2 rintataskua,toisessa D-lenkki / 2 etutaskua / 2 itsesulkeutuvaa läpällistä takataskua / itsesulkeutuva läpällinen reisitasku, jossa läpällinen tarrakiinnitteinen puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / mittatasku / heijastinnauha olkapäällä / väljyyttä antava laskos selässä / kiristysnyöri vyötäröllä / muotoillut lahkeet / polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN ISO 11611 A1 A2 luokan 1, EN 1149-5 ja EN 471 luokan 3 mukainen.

EN 1149

Tuotenro 101038. MATERIAALI 100 % palosuojattua polyesteriä, PU-pinnoite. PAINO 170 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen. KOKO XS–XXXL.

3 2

EN 471

EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 471

Talvitakki 4852 FWA

Parka 4853 FWA

FlamTech® / vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / piilotetut nepparit kauluksessa irrotettavalle hupulle 108083 / kaksi rintataskua, joista toisessa D-lenkki / kaksi piilovetoketjullista etutaskua / heijastinnauha olkapäillä / kiristysnyöri vyötäröllä / joustavat hihansuut / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN 11495 ja EN 471 luokan 2 mukainen koossa XS−M ja luokan 3 mukainen koossa L−XXXL.

FlamTech® / vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / piilotetut painonapit kauluksessa irrotettavalle hupulle 108083 / kaksi rintataskua, joista toisessa D-lenkki / kaksi piilovetoketjullista etutaskua / heijastinnauha olkapäillä / kiristysnyöri vyötäröllä / kiristysnyöri helmassa / joustavat hihansuut / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN 1149-5 ja EN 471 luokan 2 mukainen koossa XS−M ja luokan 3 mukainen koossa L−XXXL.

Tuotenro 108081. MATERIAALI 75 % palosuojattua puuvillaa, 24 % polyesteriä, 1%antistaattinen kuitu, FlamTech® likaa, öljyä ja vettä hylkivä / Vuori: 50 % palosuojattua puuvillaa, 50 % palosuojattua polyesteriä. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori 310 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/harmaa. KOKO XS–XXXL.

Tasku radiopuhelimelle.

Tuotenro 108082. MATERIAALI 75 % palosuojattua puuvillaa, 24 % polyesteriä, 1% antistaattinen kuitu, FlamTech® likaa,öljyä ja vettä hylkivä / Vuori: 50 % palosuojattua puuvillaa, 50 % palosuojattua polyesteriä. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori 310 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/ laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/harmaa. KOKO XS–XXXL.

Tuotenro 108654. MATERIAALI 75% puuvillaa, 24% polyesteria, 1% antistaattinen materiaali, FlamTech®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/harmaa. KOKO S–XXXL.

UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS! UUTUUS!

UUTUUS!

UUTUUS!

3 2 EN 61482 EN 11612 2 2 EN 61482 EN 11612

2 2 EN 61482 EN 11612 EN 11611

EN 1149

EN 471

Avosuoja 1022 FBPA FlamTech® / 2 etutaskua / itsesulkeutuva läpällinen takatasku / itsesulkeutuva läpällinen reisitasku, jossa läpällinen tarrakiinnitteinen puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / muotoillut lahkeet, polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN ISO 11611 A1 A2 luokan 1, EN 1149-5 ja EN 471 luokan 2 mukainen. Tuotenro 108652. MATERIAALI 75% palosuojattua puuvillaa, 24% polyesteria, 1% antistaattinen kuitu, FlamTech®. PAINO 300 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/harmaa. KOKO C44–C64, C146–C156.

EN 1149

EN 471

Talvihousut 2049 FWA FlamTech® / 2 etutaskua / itsesulkeutuva läpällinen takatasku / itsesulkeutuva läpällinen reisitasku, jossa läpällinen tarrakiinnitteinen puhelintasku ja piilotasku henkilökortille / muotoillut lahkeet, polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN ISO 11611 A1 A2 luokan 1, EN 1149-5 ja EN 471 luokan 2 mukainen. Tuotenro 108085. MATERIAALI 75% palosuojattua puuvillaa, 24% polyesteria, 1% antistaattinen kuitu, FlamTech®. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori 310 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/ harmaa. KOKO XS–XXXL.

EN 1149

EN 471

TALVIUmpisuoja 8625 FWA FlamTech® likaa, öljyä sekä vettä hylkivä/ kaksisuuntainen vetoketju ja napit kauluksen yläreunaan asti / piilotetut painonapit kauluksessa irrotettavalle hupulle 108083 / kaksi rintataskua, joista toisessa D-lenkki / kaksi piilovetoketjullista etutaskua / kaksi läpällistä takataskua / heijastinnauha olkapäillä / säädettävä joustava vyötärö/ joustavat hihansuut / mittatasku / lahkeiden ulkosivuissa kaksisuuntaiset vetoketjut / muotoillut polvet / polvitaskut, joissa aukko korkeussuunnassa säädettäville polvisuojille / säädettävät lahkeensuut / lumilukot lahkeissa / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardien EN 61482-1-2 luokan 1, EN ISO 11612 luokan A1 A2 B1 C1 E3 F1, EN 1149-5 ja EN 471 luokan 3 mukainen. Tuotenro 108084. MATERIAALI 75 % palosuojattua puuvillaa, 24 % polyesteriä, 1% antistaattinen kuitu, FlamTech® / Vuori: 50 % palosuojattua puuvillaa, 50 % palosuojattua polyesteriä. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori 310 g/m². VÄRI 171 Neonkeltainen/laivastonsininen, 186 Neonkeltainen/harmaa. KOKO XS–XXXL.

EN 61482 EN 11612

EN 1149

EN 471

Talvihuppu 9390 FWA Vuorillinen huppu talviasusteille 108081, 108082 ja 18084 / kiristysnyöri / edessä painonapit / painonapit asusteiden kiinnittämiseen / sertifioitu käytettäväksi ainostaan yhdessä talviasusteiden 108081, 108082 ja 18084 kanssa. Tuotenro 108083. MATERIAALI 75 % palosuojattua puuvillaa, 24 % polyesteriä, 1% antistaattinen kuitu, FlamTech® likaa, öljyä sekä vettä hylkivä / Vuori: 50 % palosuojattua puuvillaa, 50 % palosuojattua polyesteriä. PAINO Päällyskangas 300 g/m², vuori: 250 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen. KOKO XS–XXXL.

2 2 EN 14116

EN 471

2 2 EN 14116

EN 1149

EN 471

3 1 EN 343

Liivi 5303 FSH

Sadehousut 2047 RSHF

Heijastinnauhat olkapäillä/ käytetään paloturvallisten vaatteiden päällä EN ISO 11612 / vetoketju edessä / standardin EN ISO 14116 indeksin 1 ja standardin EN 471 luokan 2 mukainen koot XS-XXL ja luokka 3 koko XXXL.

Säädettävä vyötärö / säädettävät lahkeet / kumisuoja / käytetään EN ISO 11612 -asusteiden päällä / standardien EN ISO 14116, EN 1149-5, EN 471 luokan 2/2 ja EN 343 luokan 3/1 mukainen.

Tuotenro 101059. MATERIAALI 100 % palosuojattua polyesteria. PAINO 210 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen. KOKO XS–XXXL.

Tuotenro 101056. MATERIAALI 100 % palosuojattua polyesteriä, PU-pinnoite. PAINO 170 g/m². VÄRI 130 Neonkeltainen. KOKO XS–XXXL.


124

4.1

Pro Service Toimitpa huolto-, jälleenmyynti- tai jakelutehtävissä, tapaat todennäköisesti päivittäin asiakkaita henkilökohtaisesti. Työasun on siis paitsi oltava mukava ja käytännöllinen, myös edistettävä yrityksesi näkyvyyttä parhaalla mahdollisella tavalla.


Gen Y

Housut 235 CS Kaksi etutaskua / kaksi läpällistä lannetaskua, joissa tarrakiinnitys / vetoketjuhalkio / läpällinen ja vetoketjullinen reisitasku, jossa tarrakiinnitys, lisätasku ja kynäpidin / reisitasku, jossa puhelintasku / leveät vyölenkit / vyötäröllä kaistale, jossa D-rengas Öko-Tex sertifikaatti. Tuotenro 100254. MATERIAALI Canvas, 65% puuvillaa, 35% polyesteria. Paino 305 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 539 Laivastonsininen, 940 Musta.KOKO 210 Khaki C44–C60, C146–C156, D96– D120. 539 True Navy C44–C66, C146–C160, D96–D120. 940 Black C42–C66, C146–C160, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads CS-235, Kansas 2-816.

  > Tuulenpitävä. Vettä hylkivä. Hengittävä.

Shortsit 254 BPC

Takki 494 SSH

Liivi 504 FR

Kaksi etutaskua / kaksi takataskua, joissa lisätilaa tuovat laskokset / reisitasku, jossa tarrakiinnitys ja leventävät laskokset / reisitasku, jossa läpällinen puhelintasku, kynätasku ja kaksi lisätaskua / D-rengas / leveät vyölenkit/ Öko-Tex sertifikaatti.

Lämpöä eristävä / kevyt materiaali / takaa pidennetty helma / vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kiristysnyöri vyötäröllä / säädettävät hihansuut / 2 etutaskua / 2 rintataskua / povitasku / rintatasku, jossa läpivienti ja lenkki puhelimen nappikuulokkeelle.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kiristysnyöri helmassa / takaa pidennetty helma / kaksi vetoketjullista sivutaskua / vetoketjullinen rintatasku / povitasku / sisäpuolella puhelintasku ja lenkki nappikuulokkeelle.

Tuotenro 100128. MATERIAALI Canvas, 60 % puuvillaa, 40 % polyesteria, pehmeäksi nukattu sisäpuoli.Paino 295 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO C44–C66 (210 Khaki, 540 Tummansininen C44–C62). VANHA TUOTENRO Fristads BPC-254, Kansas 2-713.

Tuotenro 100586. MATERIAALI 1Joustava sataprosenttinen polyester, vedenpitävä. Tuulenpitävä ja hengittävä toiminnallinen kerros. Vuorikangas sataprosenttista microfleeceä. Ripstop-vahvikkeet, 100 % polyamidia. Paino 380g/m2. VÄRI 996 Musta/harmaa. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads SSH-494, Kansas 2-665.

Tuotenro 100347. MATERIAALI Tuulenpitävä kerrostettu microfleece/ Ripstop, 100 % polyesteria.Paino 260 g/m2. VÄRI 940 Musta.KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads FR-504.

125


126

Gen Y

3 3

WINDSTOPPER® -Housut 218 GWB

EN 343

Tuulenpitävä / vettä hylkivä / hengittävä / muotoillut lahkeet / kaksi etutaskua / kaksi läpällistä takataskua / kaksi läpällistä reisitaskua, joissa tarrakiinnitys ja toisessa puhelintasku, toisessa kynätasku ja piilotasku henkilökortille. Tuotenro 100368. MATERIAALI 67 % polyesteria, 33 % puuvillaa, kolmikerroksinen WINDSTOPPER®-materiaali, joka on täysin tuulenpitävä, vedenpitävä ja hengittävä.Paino 290 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120 (540 Dark Navy C44–C62, C146–C156, D96–D120). VANHA TUOTENRO Fristads GWB-218, Kansas 2-683.

3 3 EN 343

3 3 EN 343

AIRTECH® -Talvitakki 406 GT

AIRTECH® -Parka 426 GT

AIRTECH® -Talvihousut 212 GT

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / säädettävät hihansuut / takaa pidennetty helma / säädettävä kiristysnyöri vyötäröllä / kokoontaitettava vuoriton huppu / fleecevuori kauluksessa / nailonvahvikkeet olkapäissä ja hihoissa / teipatut saumat / 2 etutaskua, joissa tarrakiinnitys / 2 vetoketjullista rintataskua / 2 vetoketjullista lämpötaskua / napoleontasku, jossa läppä ja vetoketju / povitasku / sisäpuolella puhelintasku / hihatasku, jossa kynätasku ja puhelintasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta ja painamista / SFS-EN 343 -standardin luokan 3/3 mukainen.

Kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / säädettävät hihansuut / säädettävä kiristysnyöri vyötäröllä ja helmassa / kokoontaitettava vuoriton huppu / fleecevuori kauluksessa / nailonvahvikkeet olkapäissä ja hihoissa / teipatut saumat / 2 etutaskua, joissa tarrakiinnitys / 2 rintataskua / 2 vetoketjullista lämpötaskua / napoleontasku, jossa läppä ja vetoketju / povitasku / sisäpuolella puhelintasku / hihatasku, jossa kynätasku ja puhelintasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta ja painamista / SFS-EN 343 -standardin luokan 3/3 mukainen.

Joustava vyötärö, jossa vyölenkit / vetoketjukiinnitys / säädettävät lahkeet, vetoketju polveen asti / takaa korotettu vyötärö / nailonvahvikkeet polvissa / teipatut saumat / 2 etutaskua / 2 läpällistä takataskua, joissa tarrakiinnikkeet / läpällinen reisitasku / mittatasku / standardin SFS-EN 343 luokan 3/3 mukainen.

Tuotenro 100356. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech® -materiaali. Toppa- ja fleecevuori. Kulumiselle alttiissa kohdissa nailonvahvikkeet.Paino Päällikangas 142 g/m², Vuori 140 g/m².VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GT-406.

Tuotenro 100358. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech® -materiaali. Toppa- ja fleecevuori. Kulumiselle alttiissa kohdissa nailonvahvikkeet.Paino Päällikangas 142 g/m², Vuori 140 g/m².VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GT-426.

Tuotenro 100355. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech® -materiaali. Topattu vuori. Nailonvahvikkeet polvissa. Paino Päällikangas 142 g/m², Vuori120 g/m².VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta.KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GT-212.

AIRTECH® -Takki 495 MP

Takki 433 FL

Housut 232 LUXE

Housut 233 LUXE

Nyppyyntymätön fleece / kiristysnyöri vyötäröllä / joustavat hihansuut / vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kaksi vetoketjullista sivutaskua / vetoketjullinen rintatasku / vetoketjussa vaihdettava koristevedin, joka voidaan tilata yrityksen logolla varustettuna.

Vahvikkeet Oxford-nailonia / luja ja kovaa kulutusta kestävä / ergonomisesti muotoillut lahkeet / kaksi etutaskua / vetoketjullinen turvatasku / kaksi takataskua / työkalutasku / reisitasku / vetoketjullinen puhelintasku / kynätasku, Öko-Tex sertifikatti.

Erittäin kestävä materiaali / sileä etupuoli / suuri reisitasku, jossa piilovetoketju ja läppä / pienempi reisitasku puhelimelle ja mitalle / kynänpidin.

Tuotenro 100327. MATERIAALI 100 % polyesteria, nyppyyntymätön fleece.Paino 300 g/m2. VÄRI 539 Laivastonsininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads FL-433, Kansas 2-392.

Tuotenro 100457. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa.Paino 300g/m2. VÄRI 940 Musta, 941 Tummanharmaa.KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120. VANHA TUOTENRO Fristads P254-232, Kansas 2-654.

Tuotenro 100458 (miesten), 100456 (naisten). MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, luxe-kangas. Paino 295 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 539 Laivastonsininen, 930 Harmaa, 940 Musta.KOKO 210 Khaki, 930 Harmaa C44–C62, C146–C156, D96–D120. 539 Laivastonsininen, 940 Musta C42–C66, C146–C156, D96–D120.(Naisten C34-C50). VANHA TUOTENRO Fristads P254-233 (miesten), P254-231 (naisten), Kansas 2-322 (miesten).

Joustava vyötärö ja vyölenkit / reisitasku, jossa heijastinyksityiskohta / vetoketjulliset laskokset lahkeensuissa / säädettävät lahkeensuut / kaksi läpällistä etutaskua / takatasku, jossa tarrakiinnitys.

AIRTECH® -Housut 295 MP

Tuotenro 100405. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech® -materiaali. Taftivuori polyesteria.Paino 125 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads MP-495.

Tuotenro 100404. MATERIAALI 100 % polyesteria, 100% polyesteri vuori. Paino 125 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads MP-295.

Joustava vyötärö / harmaat tehostesaumat.

AIRTECH® -Talviumpisuoja 812 GT Kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / joustava kiristysnyöri vyötäröllä / joustava selkäosa / joustinneulos hihansuun sisäpuolella / kaksisuuntainen vetoketju lahkeiden sivussa / säädettävät lahkeensuut / lumilukot lahkeissa / irrotettava vuorillinen huppu / fleecevuori kauluksessa / nailonvahvikkeet olkapäissä, hihoissa, polvissa ja lantiolla / teipatut saumat / heijastimet hihoissa ja lahkeissa / 2 etutaskua / 2 vetoketjullista rintataskua / napoleontasku, jossa vetoketju ja läppä / 2 läpällistä takataskua / povitasku / hihatasku, jossa puhelintasku ja kynätasku / mittatasku / työkalutasku / läpällinen reisitasku, jossa tarrakiinnitys / standardin SFS-EN 343 luokan 3/3 mukainen. Tuotenro 100362. MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä hengittävä Airtech® -materiaali. Tikki -ja fleecevuori. Kulumiselle alttiissa kohdissa nailonvahvikkeet.Paino Päällikangas 142 g/m2, Vuori160 g/m2. VÄRI 940 Musta KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads GT-812, Kansas 2-634.

3 3 EN 343

127


128

4.2

ESSENTIAL SERVICE Huolto-, jälleenmyynti- ja jakelutehtäviin suunniteltu mallisto sisältää armeijatyylisiä puseroita, univormu- ja yrityspaitoja ja huoltohousuja, joissa yhdistyvät istuvuus, laatu ja toiminnallisuus. Malliston vaatteet on helppo yhdistää mihin tahansa Essential-vaatteisiin.


Gen Y

Virkapaita 7415 CPS

Virkapaita 7414 CPS

Kauluspaita 7412 CPS

Pitkät hihat / uniformutyylinen malli / kaksi läpällistä rintataskua / epoletit.

Lyhyet hihat / uniformutyylinen malli / kaksi läpällistä rintataskua / epoletit.

Pukeutumispaita / pitkät hihat / rintatasku.

Tuotenro 101030. MATERIAALI 55 % puuvillaa, 45 % polyesteria.PAINO 140 g/m². VÄRI 510 Vaaleansininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL.

Tuotenro 101029. MATERIAALI 55 % puuvillaa, 45 % polyesteria.PAINO 140 g/m². VÄRI 510 Vaaleansininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL.

KAULUSPAITA 7413 CPS

PUSERO 7417 WOP

Pusero 7418 WOP

Pukeutumispaita / lyhyet hihat / rintatasku.

Armeijatyylinen malli / twillivahvikkeet kaarrokkeessa ja kyynärpäissä / epoletit twilliä / vasemmassa hihassa tasku twilliä.

Armeijatyylinen malli / pyöreä pääntie / twillivahvikkeet kaarrokkeessa ja kyynärpäissä / epoletit twilliä / vasemmassa hihassa kynätasku twilliä.

Tuotenro 101033. MATERIAALI 80 % villaa, 20 % polyamidia. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO S–XXL.

Tuotenro 101034. MATERIAALI 80 % villaa, 20 % polyamidia.VÄRI 540 Tummansininen.KOKO S–XXL.

Tuotenro 101028. MATERIAALI 55 % puuvillaa, 45 % polyesteria.PAINO 140 g/m². VÄRI 510 Vaaleansininen, 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL.

Housut 2006 CPM Vasemmassa lahkeessa läpällinen tasku, jossa puhelintasku / kaksi viistoa etutaskua / kaksi takataskua / D-rengas vyölenkissä edessä. Tuotenro 100066. MATERIAALI 65 % Puuvillaa, 35 % polyesteriä. PAINO 330 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO C44–C66, C144–C158.

Tuotenro 101027. MATERIAALI 55 % puuvillaa, 45 % polyesteria.PAINO 140 g/m². VÄRI 510 Vaaleansininen, 900 Valkoinen. KOKO XS–XXL.

129


130

5.1

NAISET Vaatteidemme tarkoitus on auttaa sinua työssäsi. Useimmiten ne toimivat yhtä hyvin niin naisilla kuin miehilläkin. Toisinaan kuitenkin paras mahdollinen mukavuus saavutetaan vaatteilla, jotka on suunniteltu erityisesti naisille. Siksi kehitimme tämän malliston.


Naisten

100121 Housut 258 BM, naisten

100255 Housut 224 CY, naisten

100281 Housut 253K FAS, naisten

100426 Housut 280 P154, naisten

• Sivu 33

• Sivu 17

• Sivu 29

• Sivu 54

100456 Housut 233 LUXE, naisten

100543 Pro Housut 240 PS25, naisten

100844 Housut 290 PR54, naisten

100846 Shortsit 294 PR54, naisten

• Sivu 126

• Sivu 36

• Sivu 61

• Sivu 61

100465 Takki 163 P92, naisten

109845 Safe -Rintaliivit 7434 UD

109843 Spirit Alushousut 7432 UL, naisten

• Sivu 68

• Sivu 110

• Sivu 111

100221 Naisten pikeepaita heavy

100236 Naisten toppi

100245 Naisten t-paita heavy

• Sivu 157

• Sivu 157

• Sivu 158

131


132

6.1

Match Valikoiman perustana ovat eri materiaaleista valmistetut laadukkaat paidat, T-paidat, poolopaidat ja puserot, joiden värit sointuvat muiden mallistojen vaatteisiin. Valikoiman täydentävät mukavat ja toiminnalliset alusasut ja sukat, sadevaatteet ja ulkovaatteet, joissa käytetään Airtech- ja GORE-TEX®-materiaalia.


Gen Y

  > Uusi väri: viininpunainen

COLLEGEPaita 7394 SM Yksityiskohdat olkapäällä / tikkaukset kaula-aukon ja hihojen reunassa / rintatasku. Tuotenro 100782. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 300 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 730 Vihreä, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-837.

  > Uusi väri: viininpunainen

  > Uusi väri: viininpunainen

T-paita 7391 TM

Pikeepaita 7392 PM

Pikeepaita 7393 PM

Erittäin värinpitävä ja kestävä / vahvistetut olkapäät / rintatasku.

Lyhyet hihat / lyhyt nappilista / vahvistetut olkapäät / rintatasku.

Pitkät hihat / lyhyt nappilista / vahvistetut olkapäät / rintatasku.

Tuotenro 100779. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 200 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-834.

Tuotenro 100780. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 240 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-835.

Tuotenro 100781. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa. PAINO 240 g/m2. VÄRI 210 Khaki, 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 730 Vihreä, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-836.

133


134

Gen Y

  > Poistuva Tuote

  > Poistuva Tuote

Paita 720 B60

Paita 733 SB

Match -Paita 735 SB

Lyhyet hihat / piilonapitus painonapein / kolme rintataskua, joista kahdessa tarrakiinnitys ja yhdessä vetoketju / hihatasku / sivuhalkiot / takaa pidennetty helma, Öko-Tex sertifikaatti.

Pitkät hihat / piilonapitus painonapein / 3 rintataskua, joista kahdessa tarrakiinnitys ja yhdessä vetoketju / hihatasku / sivuhalkiot / takaa pidennetty helma.

Pikeepaita 750 TB

Pikeepaita 722 TB

Pitkät hihat / napitettava kaulus / kaksi läpällistä rintataskua / painonapit.

Lyhyet hihat / rintatasku / sivuhalkiot / takaa pidennetty helma.

Nurjalta puolelta kontrastivärinen lyhyt napituslista / raglanhihat / tehostetere / rintatasku / sivuhalkiot.

Tuotenro 100105. MATERIAALI 60 % puuvillaa, 40 % polyesteria.PAINO 200 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads B60-720.

Tuotenro 100604. MATERIAALI 55 % puuvillaa, 45 % polyesteria. PAINO 200 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta.KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads TB-750.

  > Poistuva Tuote

135

Tuotenro 100595. MATERIAALI 55 % puuvillaa, 45 % polyesteria. PAINO 200 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta.KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads TB-722, Kansas 2-661.

Tuotenro 100578. MATERIAALI Popliini, 60% puuvillaa, 40% polyesteria. PAINO 185 g/m2. VÄRI 539 Laivastonsininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads SB-733.

Tuotenro 100579. MATERIAALI Popliini, 60% puuvillaa, 40% polyesteria. PAINO 185 g/m2. VÄRI 539 Laivastonsininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads SB-735.

  > Poistuva Tuote

Paita 720 BKS Pitkät hihat / napitettava kaulus / kaksi läpällistä rintataskua / painonapit. Tuotenro 100117. MATERIAALI 60 % puuvillaa, 40 % polyesteria. VÄRI 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 930 Harmaa, 940 Musta.KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads BKS-720.

COLLEGEPaita 902 BPS

COLLEGEPaita 702 BPS

Paita 721 B60

Pyöreä pääntie / joustinkaitale sivusaumoissa.

Joustinneulosta kauluksessa ja rintataskussa / joustinkaitale sivusaumoissa.

Tuotenro 100132. MATERIAALI 80 % puuvillaa, 20 % polyesteria. PAINO 300 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 640 Tummanvihreä, 910 Vaaleanharmaa, 940 Musta.KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads BPS-902.

Tuotenro 100129. MATERIAALI 80 % puuvillaa, 20 % polyesteria. PAINO 300 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads BPS-702.

Lyhyet hihat / napitettava kaulus / kaksi läpällistä rintataskua / painonapit.

COOLMAX® -T-paita 918 PF

COOLMAX® -Pikeepaita 718 PF

Kosteutta haihduttava / pyöreä pääntie / sivuhalkiot / takaa pidennetty helma.

Kosteutta haihduttava / lyhyt vetoketju / rintatasku / sivuhalkiot / takaa pidennetty helma.

Tuotenro 100471. MATERIAALI 50 % Coolmax® Dacron -kuitua, 50 % polyesteria, siirtää kosteuden pois iholta ja kuivuu nopeasti. PAINO 140 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 930 Harmaa, 940 Musta.KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PF-918, Kansas 2-590.

Tuotenro 100470. MATERIAALI 50 % Coolmax® Dacron -kuitua, 50 % polyesteria, siirtää kosteuden pois iholta ja kuivuu nopeasti.PAINO 140 g/m2. VÄRI 5540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PF-718, Kansas 2-609.

Tuotenro 100107. MATERIAALI 60 % puuvillaa, 40 % polyesteria.PAINO 200 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 539 Laivastonsininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads B60-721.

Paita 7420 SO Laskostettu selkä / napitettava rintatasku. Tuotenro 104985. MATERIAALI 100 % puuvillaa. PAINO 178 g/m2. VÄRI 510 Vaaleansininen. KOKO XS–XXXL.

UUTUUS!


136

Gen Y

  > Saumaton vartalon mukaan suunniteltu malli. Erittäin joustava. Edistää kosteuden haihtumista. Erittäin hengittävä. Lyhyt kuivumisaika.

Liivi 5300 MTH Keskivartalosuoja / joustava selkäosa / rintatasku. Tuotenro 100711. MATERIAALI 100 % polyesteria.PAINO 180 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen.KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-14.

Takki 4808 MTH Joustava selkäosa / keskivartalosuoja / rintatasku / lämmittävä.

Alusasusetti 7416 UE

Tuotenro 100775. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 180 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-8.

Pitkät hihat / pyöreä pääntie / tehosteväriset koristetikkaukset, Tehosteväriset koristetikkaukset. Tuotenro 101031. MATERIAALI 100% polyester. PAINO 176 g/m2. VÄRI 940 Musta.KOKO XS–XXL.

  > Päivitetty malli.

  >E  distää kosteuden haihtumista. Erittäin hengittävä. Lyhyt kuivumisaika.

Housut 2023 MTH

Bokserit 9329 BOX

COOLMAX® Sukat 928 CMS

Säädettävä vyötärö / vetoketjuhalkio.

Tuotenro 100757. MATERIAALI 95 % puuvillaa, 5 % lycraa.PAINO 170 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-646.

Hengittävä / kosteutta haihduttava / nopeasti kuivuva.

Tuotenro 100922. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 180 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-309.

Alushousut 7403 FM

T-paita 7402 FM

kosteutta siirtävä, hengittävä, nopeasti kuivuva, erittäin joustava, saumaton, vartalonmyötäinen muotoilu, jaquard neulos.

Kosteutta siirtävä, hengittävä, nopeasti kuivuva, erittäin joustava, saumaton, vartalonmyötäinen muotoilu, jaquard neulos.

Tuotenro 100944. MATERIAALI 75 % polyesteria, 17 % nailonia, 8 % elastaania. VÄRI 940 Musta. KOKO XS/S, M/L, XL/XXL.

Tuotenro 100943. MATERIAALI 75 % polyesteria, 17 % nailonia, 8 % elastaania. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXL.

T-paita 7389 OF Lyhyet hihat / kosteutta haihduttava. Tuotenro 100756. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 160 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-641.

Tuotenro 100160. MATERIAALI 80 % polyesteria, Coolmax®, 15 % polyamidia ja 5 % lycraa. VÄRI 940 Musta. KOKO S (37–39), M (40–42), L (43–45). VANHA TUOTENRO Fristads CMS-928, Kansas 2-670.

  > Edistää kosteuden haihtumista. Erittäin hengittävä. Lyhyt kuivumisaika.

  > Päivitetty malli.

UUTUUS!

COOLMAX® -Sukat 9394 CMS

Sukat 929 US

Sukat 927 SS

Froteeneulos pohjissa parantaa kestävyyttä, lämmöneristystä ja iskunvaimennusta / lycra jalkapöydässä parantaa istuvuutta / erikoisneulos nilkassa takaa hyvän istuvuuden / verkkomainen päällinen edistää kosteuden haihtumista / nopeasti kuivuva / koko neulottu varsiresorin sisäpuolelle.

Erikoisvillasekoite / pitää jalat kuivina ja lämpiminä.

Varsi joustinneulosta / froteepohja / myydään kolmen kappaleen pakkauksessa.

Tuotenro 109489. MATERIAALI 80% villaa, 15% polyamidia, 5% lycraa. ­VÄRI 940 Musta. KOKO S (37–39), M (40–42), L (43–45).

Tuotenro 100622. MATERIAALI 80 % villaa, 15 % polyamidia, 5 % lycraa. ­VÄRI 940 Musta. KOKO S (37–39), M (40–42), L (43–45). VANHA TUOTENRO Fristads US-929, Kansas 2-671.

  >E  distää kosteuden haihtumista. Erittäin hengittävä. Lyhyt kuivumisaika.

  >P  äivitetty malli.

Tuotenro 100585. MATERIAALI 75 % puuvillaa, 24 % polyamidia, 1 % elastania.­ VÄRI 940 Musta. KOKO S (35–38), M (39–42), L (43–46). VANHA TUOTENRO Fristads SS-927, Kansas 2-669.

Pusero 789 OF

T-paita 787 OF

Alushousut 788 OF

Harmaat tehostesaumat / kosteutta haihduttava.

Vetoketju edessä / rintatasku, jossa tarrakiinnitys / puhelintasku, jossa kynätasku / sivuhalkiot / standardin EN 471 luokan 3 mukainen.

Harmaat tehostesaumat / kosteutta haihduttava.

Tuotenro 100419. MATERIAALI 100 % polyesteria.VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads OF-789, Kansas 2-644.

Tuotenro 100417. MATERIAALI Heijastava materiaali, 100 % polyesteria. PAINO 160 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads OF-787, Kansas 2-642.

Tuotenro 100418. MATERIAALI 100 % polyesteria. PAINO 160 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads OF-788, Kansas 2-643.

137


138

Gen Y

3 3 EN 343

Pusero 742 PC

T-paita 743 PC

T-paita 7390 PC

Korkeassa kauluksessa lyhyt vetoketju / pitkät hihat / leveät hihansuut / takaa pidennetty helma.

Pyöreä pääntie / pitkät hihat / leveä joustinneulos hihansuissa / takaa pidennetty helma.

Kosteutta haihduttava, lämmittävä ja hengittävä / takaa pidennetty helma.

Tuotenro 100467. MATERIAALI Kolmitoiminen trikoo, 58 % polyesteria, 42 % puuvillaa.PAINO 210 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PC-742, Kansas 2-60.

Tuotenro 100468. MATERIAALI Kolmitoiminen trikoo, 58 % polyesteria, 42 % puuvillaa. PAINO 205 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PC-743, Kansas 2-41.

Tuotenro 100768. MATERIAALI 58 % polyesteria, 42 % puuvillaa. PAINO 205 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-69.

Takki 4817 FL

AIRTECH® -Talvitakki 413 GTX

Takki 4807 SCM

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kaksi vetoketjullista rintataskua / kaksi vetoketjullista etutaskua / joustavat hihansuut / säädettävä kiristysnyöri helmassa.

Tuulen- ja vedenpitävä / hengittävä / nailonvahvikkeet / vetoketju kauluksen yläreunaan asti / takaa pidennetty helma / säädettävät joustavat hihansuut / kiristysnyöri vyötäröllä / teipatut saumat / tuuletusaukot kainaloissa / vuorissa vetoketju / 2 vetoketjullista rintataskua / 2 vetoketjullista etutaskua / sisäpuolella vetoketjullinen karttatasku ja puhelintasku sekä läpivienti ja lenkki nappikuulokkeelle / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta ja painamista / standardin SFS-EN 343 luokan 3/3 mukainen.

Tuulenpitävä / vettä hylkivä / hengittävä / takaa pidennetty helma / kaksi etutaskua / kaksi povitaskua / hihatasku / vetoketjullinen rintatasku, jossa kuulokeläpivienti.

Tuotenro 100816. MATERIAALI 100 % polyesterfleece, käsitelty nyppyyntymättömäksi.PAINO 300 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-883.

Tuotenro 100366. MATERIAALI 100 % polyamidia, hengittävä veden- ja tuulenpitävä materiaali. Topattu vuori. Kulutukselle alttiissa kohdissa nailonvahvikkeet.PAINO Päällikangas 156 g/m², Vuori 190 g/m².VÄRI 331 Punainen, 540 Tummansininen, 940 Musta.KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GTX-413, Kansas 2-667.

Alushousut 747 PC

Pusero 796 MF

Alushousut 797 MF

Joustava vyötärö / joustavat lahkeensuut.

Kontrastivärinen vetoketju / raglan-hihat / säädettävä huppu / kaksi vetoketjullista etutaskua.

Poolokaulus / vetoketju kauluksen yläreunaan asti / harmaat tehostesaumat.

Tuotenro 100402. MATERIAALI 80% polyesteria, 20% puuvillaa, harjattu sisäpinta. PAINO 180 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads MF-796, Kansas 2-699.

Tuotenro 100403. MATERIAALI 100 % polyesteria, microfleece.PAINO 180 g/ m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads MF-797.

Tuotenro 100469. MATERIAALI Kolmitoiminen trikoo, 58 % polyesteria, 42 % puuvillaa.PAINO 210 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Fristads PC-747, Kansas 2-74.

Tuotenro 100770. MATERIAALI 100 % polyesteria, joustava, vedenja tuulenpitävä hengittävä materiaali. Vuorikangas microfleeceä, 100 % polyesteria. Vahvikkeet sataprosenttista polyamidia.PAINO 360 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO XS–XXXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-710.

Talviumpisuoja 8607 PPC

Umpisuoja 8606 PPC

Talviumpisuoja 883 THL

Lämpövuori koko suojassa / kaksisuuntainen vetoketju / säädettävissä sivusta / vetoketjullinen pääsy sisäosiin / kaksi sivutaskua / kaksi rintataskua / kaksi takataskua / hihatasku / kaksoistasku mitalle.

Irrotettava huppu / lahkeet avattavissa polveen asti / hihansuissa lumilukot joustinneulosta / keinoturkisvuori etu- ja takakappaleessa / sileä lämpövuori lahkeissa ja hihoissa / 2 sivutaskua / 2 rintataskua / 2 takataskua / kaksoistasku mitalle / 2 polvitaskua.

Tuotenro 100743. MATERIAALI Wertex, 50 % polyamidia, 50 % puuvillaa, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta, toppavuori. PAINO Päällikangas 240 g/m², Vuorikangas 190 g/m². VÄRI 530 Musteensininen. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO Kansas 2-58.

Tuotenro 100720. MATERIAALI Wertex, 50 % polyamidia, 50 % puuvillaa, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta, keinoturkisvuori.PAINO Päällikangas 240 g/m², Vuorikangas 280 g/m². VÄRI 540 Tummansininen. VANHA TUOTENRO Kansas 2-37.

Joustava kiristysnyöri vyötäröllä / joustinneulos hihansuun sisäpuolella / kaksisuuntainen vetoketju lahkeiden sivussa / säädettävät lahkeensuut / irrotettava vuorillinen huppu / kaksisuuntainen vetoketju kauluksen yläreunaan asti / kaksi läpällistä etutaskua / kaksi läpällistä rintataskua / läpällinen takatasku / povitasku / mittatasku / vetoketjullinen hihatasku / heijastimet rinnassa, selässä ja lahkeissa. Tuotenro 100005. MATERIAALI 70 % polyesteria, 30 % puuvillaa, likaa, öljyä ja vettä hylkivä pinta. Keinoturkisvuori. Toppavuori hihoissa ja lahkeiden alaosissa.PAINO 510 g/m2. VÄRI 5520 Keskisininen. KOKO XXS–XXL. VANHA TUOTENRO Fristads 100-883.

139


140

3 3 EN 343

GORE-TEX® -Parka 408 GX Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / säädettävä irrotettava huppu / 2 vetoketjullista etutaskua / 2 vetoketjullista rintataskua / karttatasku / napoleontasku / puhelintasku, jossa läpivienti nappikuulokkeelle / povitasku / piilotasku henkilökortille / hihatasku / kiristysnyöri vyötäröllä ja helmassa / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta tai painamista / standardin SFS-EN 343 luokan 3/3 mukainen. Tuotenro 100375. MATERIAALI Päällyskangas 100 % polyamidia, veden- ja tuulenpitävä hengittävä kaksikerroksinen GORE-TEX®-materiaali. Teipatut saumat. Verkko- ja taftivuori. Irrotettava tikkivuori. PAINO Päällikangas 130 g/m2, Vuorikangas 280 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GX-408, Kansas 2-711.

3 3 1 2

EN 343 EN 343

1 2 EN 343

GORE-TEX® -Housut 217 GX

AIRTECH® ECO Housut 203 GTE

AIRTECH® ECO Takki 403 GV

Muotoillut lahkeet, joissa Ripstop-vahvikkeet / säädettävät lahkeensuut / joustava vyötärö ja vyölenkit / kaksi etutaskua, joissa tarrakiinnitys / läpällinen takatasku, jossa tarrakiinnitys /hyväksytty EN 343 luokan 3/3 mukaisesti.

Vyötärökaitaleessa vyölenkit ja joustavat sivut sekä halkio / kaksi vetoketjullista etutaskua / vetoketjullinen takatasku / kaksi läpällistä reisitaskua / mittatasku / kaksisuuntaiset vetoketjut lahkeiden sivuissa – vyötärö voidaan avata sivusta / muotoillut lahkeet / säädettävät lahkeensuut / lumilukot lahkeissa / heijastintere selässä / irrotettavat ja säädettävät joustavat olkaimet / paljaat saumat teipattu/ hyväksytty EN 343 luokka 3/3 mukaisesti/ Öko-Tex sertifioitu.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / teipatut saumat / heijastintereet / tuuletusaukot kainaloissa / muotoillut hihat / säädettävät hihansuut / joustinneulos hihansuun sisäpuolella / takaa pidennetty helma / joustava kiristysnyöri vyötäröllä / irrotettava säädettävä huppu / 2 vetoketjullista etutaskua / vetoketjullinen rintatasku / 2 vetoketjullista povitaskua, joista toisessa läpivienti puhelimen nappikuulokkeelle / vetoketjullinen karttatasku, jossa puhelintasku ja läpivienti nappikuulokkeelle / vetoketjullinen hihatasku / vuorissa vetoketju, joka helpottaa brodeerausta ja painamista,hyväksytty EN 343 luokka 3/3 mukaisesti.

Tuotenro 100374. MATERIAALI Päällinen GORE-TEX®-materiaalia, 100 % polyamidia, kaksikerroksinen laminointi. Tuulenja vedenpitävä mutta hengittävä materiaali. Verkkoja polyesterivuori. Polvivahvikkeet sataprosenttista Ripstop-materiaalia. PAINO 130 g/m2. VÄRI 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GX-217.

Tuotenro 100363. MATERIAALI Airtech® ECO, kolmikerroksinen materiaali 100 % polyesteria, josta 41 % kierrätyskuituja. Hengittävä veden- ja tuulenpitävä materiaali. Paljaat saumat teipattu. Topattu vuori. PAINO 356 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GTE-203, Kansas 2-680.

3 2 EN 343

Tuotenro 100364. MATERIAALI Airtech® ECO, kolmikerroksinen materiaali 100 % polyesteria, josta 41 % kierrätyskuituja. Hengittävä veden- ja tuulenpitävä materiaali. Paljaat saumat teipattu. Topattu vuori. PAINO Päällikangas 250 g/m2, Vuorikangas 250 g/m2. VÄRI 331 Punainen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO XS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads GTE-403.

3 2

3 2 EN 343

EN 343

Sadetakki 410 RS

Sadetakki 432 RS

Sadehousut 216 RS

Napit ja kaksisuuntainen vetoketju / säädettävät hihansuut / tuuletusaukot kaarrokkeessa edessä ja takana / irrotettava huppu, jossa kiristysnyöri / piilotasku henkilökortille / kaksi etutaskua / napitettava povitasku, jossa puhelintasku / standardin EN 343 luokan 3/2 mukainen.

Irrotettava huppu, jossa kiristysnyöri / nappi- ja vetoketjukiinnitys / säädettävät hihansuut / kiristysnyöri helmassa / henkilökorttitasku / kaksi etutaskua / napillinen povitasku / puhelintasku / hyväksytty SFS-EN 343 3/2 mukaisesti.

Säädettävät ja irrotettavat olkaimet / joustava vyötärö / vyölenkit / mittatasku / hyväksytty EN 343 3/2 mukaisesti.

Tuotenro 100559. MATERIAALI Joustava polyuretaanipinnoitettu nailontrikoo. PAINO 200 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 730 Vihreä. KOKO XXS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads RS-410, Kansas 2-806.

Tuotenro 100561. MATERIAALI Joustava polyuretaanipinnoitettu nailontrikoo. PAINO 190 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 730 Vihreä, 930 Harmaa. KOKO XXS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads RS-432, Kansas 2-808.

Tuotenro 100557. MATERIAALI Joustava polyuretaanipinnoitettu nailontrikoo. PAINO 190 g/m2. VÄRI 540 Tummansininen, 730 Vihreä, 930 Harmaa. KOKO XXS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads RS-216, Kansas 2-807.


Gen Y

6.2

Tarvikkeet Haluatko suojata polvesi ja pitää pään ja sormet lämpiminä ja housut ylhäällä? Löydät kaiken tarvitsemasi lisävarustevalikoimastamme.

141


142

Gen Y

UUTUUS!

UUTUUS!

Vyö 9371 LTHR

Vyö 9372 LTHR

Vyö 9373 LTHR

Antiikkimessingin tai -hopean värinen solki / leveys 40 mm.

Antiikkihopean värinen solki / leveys 40 mm.

Metallisolki, jossa logo kohokuvioituna / leveys 40 mm.

Tuotenro 100914. MATERIAALI Nahkaa.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko (4x143cm). VANHA TUOTENRO Fristads 6473, Kansas 2-591.

Tuotenro 100915. MATERIAALI Nahkaa.VÄRI 240 Ruskea, 940 Musta. KOKO Yksi koko (4x122cm). VANHA TUOTENRO Fristads 6483.

Vyö 9341 NYLO

Vyö 994 RB

Vyö 992 SK

Antiikkimessinkinen solki/ leveys 30 mm.

Säädettävä joustava vyö / hopeanvärinen solki, jossa pullonavaaja / leveys 40 mm.

Antiikkimessingin tai -hopean värinen solki /leveys 40 mm.

Tuotenro 100556. MATERIAALI 70 % polypropeenia, 30 % muovipinnoitettua lankaa.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. (4x120cm). VANHA TUOTENRO Fristads RB-994, Kansas 2-606.

Tuotenro 100583. MATERIAALI 100 % polyamidia. VÄRI 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO Yksi koko (4x120cm). VANHA TUOTENRO Fristads SK-992.

Olkaimet 9322 PPPA

Olkaimet 9323 PPPA

Vyö 9342 STRE

Osittain joustavat olkaimet selässä / erikoisvahvat soljet ja säätökappaleet antiikkimessingin värisellä viimeistelyllä / leveys 50 mm ja .sisäänkudottu logo.

Joustavat olkaimet / erikoisvahvat soljet ja säätökappaleet antiikkimessingin värisellä viimeistelyllä / leveys 50 mm.

Autoteollisuus, maalarit yms./Pehmeä solki / tarrakiinnitys / leveys 40 mm.

Tuotenro 100078. MATERIAALI Polyester/polyamidi. VÄRI 541 Sininen. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 85511.

Tuotenro 100079. MATERIAALI Polyesteri/polyamidi.VÄRI 9940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 85611.

Tuotenro 100913. MATERIAALI Nahkaa.VÄRI 240 Ruskea, 940 Musta. KOKO Yksi koko (240 Ruskea 4x120cm). VANHA TUOTENRO Fristads 6463, Kansas 2-591.

Lippalakki 595 B

Lippalakki 9392 HV

Talvihattu 9391 HV

Kaareva lippa / yksityiskohdat lipassa / takana tarranauhasäätö.

Kaareva lippa / heijastinnauha lipan reunassa.

Keinoturkisvuori / korvaläpät, joissa tarrakiinnitys leuan alta / halkiot, joihin korvaläpät voidaan piilottaa tarrakiinnityksellä / heijastinnauha lipassa ja takana / takaa joustava.

Tuotenro 100104. MATERIAALI 100 % puuvilla, harjattu pinta. VÄRI 940 Musta.KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads B-595.

Tuotenro 109192. MATERIAALI 55% polyamidia, 45% puuvillaa. VÄRI 130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen. KOKO Yksi koko.

Tuotenro 109191. MATERIAALI 55 % polyamidia, 45 % puuvillaa, vuori: 100 % PES. VÄRI 1130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen, 540 Tummansininen, 940 Musta. KOKO S(55-56), M(57-58), L(59-60), XL(61-62)

UUTUUS!

Hattu 9328 AM

Pipo 9393 AM

Pipo 580 AM

Tuotenro 100749. MATERIAALI 100 % akryyliä. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Kansas 2-610.

Joustinneulos/fleecevuori.

Kaksinkertaista neulosta.

Tuotenro 109193. MATERIAALI 100 % neuleakryyliä. Vuori 100 % polyesteriä. ­VÄRI 1130 Neonkeltainen, 230 Neonoranssi, 330 Neonpunainen, 940 Musta. KOKO Yksi koko.

Tuotenro 100093. MATERIAALI 100 % akryyliä. VÄRI 930 Harmaa. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads AM-580.

Tuotenro 100908. MATERIAALI 100 % nailonia. VÄRI 541 Sininen. KOKO Yksi koko (3x130cm). VANHA TUOTENRO Fristads 6331.

Reppu 968 BG Käsineet 982 FLH

Airtech® -käsineet 981 GTH

Koko säädettävissä ranteesta / liukumaton kämmenosa.

Airtech® materiaali, hengittävä,tuulen- ja vedenpitävä / Koko säädettävissä ranteesta / heijastinyksityiskohdat / liukumaton kämmenosa / akryylivarsi.

Tuotenro 100341. MATERIAALI 1100 % polyesteria, microfleece, käsitelty nyppyyntymättömäksi. Vahvikkeet Thinsulate™-kangasta. VÄRI 940 Musta. KOKO S/M–L/XL. VANHA TUOTENRO Fristads FLH-982.

Tuotenro 100365. MATERIAALI 100% polyesteri. Thinsulate-vuori. VÄRI 940 Musta. KOKO S/M–L/XL. VANHA TUOTENRO Fristads GTH-981.

Suuri, helposti käytettävä laukkuosa / kestävä, pehmustettu selkäosa / pehmustetut olkaimet / rintaja lannevyö / suuri vetoketjullinen sisätasku / verkkotasku sisäpuolella / vetoketjulliset sivutaskut, joista toisessa vetoketjullinen tasku sisällä / olkaimessa puhelintasku / kaksi D-rengasta / tilavuus 40 litraa / erillinen alalokero, joka käytettävissä ulkopuolelta. Tuotenro 100114. MATERIAALI 100 % PU-päällystettyä polyesteria.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads BG-968.

Tuotenro 100909. MATERIAALI 100% Polyesteri. VÄRI 940 Musta.KOKO S–L. VANHA TUOTENRO Fristads 6412.

143


144

  > Käyttömukavuutta ja liikkuvuutta parantava muotoilu. Erittäin kevyttä materiaalia. Hyväksytty standardin SFS-EN 14404 mukaisesti.

UUTUUS!

Polvisuojat 955 KS Paksuus 18 mm / leveys 150 mm / pituus 240 mm / SFS-EN 14404. Tuotenro 100392. MATERIAALI 100 % polyeteeniä.PAINO 174 g/pcs. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads KS-955, Kansas 2-791.

Taustapuoli (musteensininen) Etupuoli (laivastonsininen) EN 14404

Polvisuojat 9395 KP

Polvisuojat 957 KT

Kevyt/ Erittäin joustava / Kaksi värinen/ paksuus 20mm./ Leveys 160 mm./ Pituus 245mm.

Paksuus 25 mm / leveys 150 mm / korkeus 240 mm / myydään pareittain.

MATERIAALI 100% Etyleeni vinyyliasetaatti. VÄRI 576 Laivastonsininen/ Royalsininen. KOKO Yksi koko.

Tuotenro 100393. MATERIAALI 100 % neopreenia.PAINO 111 g/pcs. VÄRI 930 Harmaa. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads KT-957.

HenkilökortiNpidin 993 PST Kiinnitetään pikalukoilla tai nipistimillä / saatavilla 10 kpl:een pakkauksissa. Tuotenro 100550. MATERIAALI Muovia. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads PST-993, Kansas 2-584.

Vahvikepaikat 958 KEV Vahvikkeet mm. polviin, reisiin tai kyynärpäihin / kuumakiinnitys (HUOM! Vain ammattimaisten jälleenmyyjien tulisi kiinnittää vahvikkeet.) / kahden kappaleen pakkaus. Tuotenro 100388. MATERIAALI 72 % polyamidia, 24 % Kevlar®-kuitua, 4 % elastaania.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads KEV-958.


Gen Y

6.3

Työkaluvyöt Voit suunnitella oman työkaluvyön laajasta valikoimastamme vöitä, työkalunpidikkeitä, säilytystaskuja ja -pidikkeitä tai valita käyttöval­ miin työkaluvyön. Sopivien varusteiden avulla tärkeimmät työkalut ovat aina käden ulottuvilla.

145


Gen Y

100016

x

x

x

x

x

Sähkötyökalunpidin

100017

x

x

x

x

x

Sähkötyökalunpidin

100917

x

x

x

x

x

Säilytystasku haljasnahkaa

100903

x

Säilytystasku haljasnahkaa

100014

x

x

x

x

x

x

x

Säilytystasku nahkaa

100015

x

x

x

x

x

x

Yleistasku nailonia

100905

Säilytystyötasku

100013

x

Vasaralenkki

100031

x

Vasaralenkki terästä

100032

x

Työvälinetasku

100920

Puukonpidin

100033

Suojaesiliina

100867

x

x

x

x

Hitsausesiliina

100868

x

x

x

x

Akkuruuvinvääntimen pidike L

100037

Akkuruuvinvääntimen pidike S

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

100034

x

x

x

x

Akkuruuvinvääntimen pidike M

100036

x

x

x

x

Oksasaksien pidin

100038

Työtasku

100918

Raudoitustasku

100906

x

x

Työkalunpidin haljasnahkaa

100011

x

x

x

Työkalunpidin nahkaa

100012

x

x

x

Jännitteenkoetintasku

100919

x

x

x x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

Työkaluvyö 9333 LTHR

työkaluvyö 9321 LTHR

Kirvesmiehille, puusepille, LVI-asentajille jne. / 40 mm:n nailonvyö, jossa metallisolki / vahvistettu niiteillä / 3 vapaasti riippuvaa taskua / leveä taittomittatasku / kynätasku / nahkainen vasaralenkki.

Nikkaroijille, kirvesmiehille jne. / 4 taskua nauloille ja ruuveille / Isot taskut K170xL175xS85mm./ 7 pientä työkalutaskua /Pienet taskut K100xL110xS85mm/ mitan- tai merkkauslanganpidin / 2 vasaranpidintä / vahvistettu niiteillä / 50 mm:n nailonvyö / pistosolki.

Tuotenro 100898. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. (Pituus 125cm). VANHA TUOTENRO Fristads 1131.

Tuotenro 100076. MATERIAALI Haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea.KOKO Yksi koko. (Pituus 120 cm.). VANHA TUOTENRO Fristads 85002.

x x x

x

x x

x

x

x

Tuotenro 100900. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. (Pituus 140cm). VANHA TUOTENRO Fristads 1232.

PUUTARHATYÖNTEKIJÄ

TELEASENTAJA

HITSAAJA/SEPPÄ

TELINEASENTAJA

x

x

x

KIRVESMIES/PUUSEPPÄ

LVI-ASENTAJA

x

x

x

LEVYSEPPÄHITSAAJA

KATTOASENTAJA

Sähköasentajille, levyseppähitsaajille, asentajille, kirvesmiehille jne. / 70 mm:n pehmustettu vyö, jossa metallisolki / vahvistettu niiteillä / 3 vapaasti riippuvaa taskua / 6 työkalutaskua, joista 1 myös nauloille / vasaran pidin / puukonpidin / mitanpidin.

MUURARI

ASENTAJA/HUOLTOASENTAJA

Työkaluvyö 9335 LTHR

MATTO-/LATTIA-ASENTAJA

TEOLLISUUDEN SÄHKÖASENTAJA

TEOLLISUUSTYÖNTEKIJÄ

TIETYÖNTEKIJÄ

Sähkötyökalunpidin

x

KIINTEISTÖHUOLLON TYÖNTEKIJÄ

100916

TOIMISTO-/VARASTO-/HUOLTOTYÖNTEKIJÄ

Sinkilätasku

SÄHKÖASENTAJA

TUOTE- NRO

TYÖNJOHTAJA

TUOTTEET

RAKENNUSTYÖMAAN

Seuraavassa on ideoita taskujen, koteloiden ja pidikkeiden yhdistämiseen erilaisia työtehtäviä varten. Aloita valitsemalla Ergovyö ja suunnittele sitten itsellesi työkaluvyö seuraavan sivun tietojen avulla.

BETONITYÖNTEKIJÄ/RAUDOITTAJA

FRISTADS KANSASIN COMFORT-JÄRJESTELMÄ

VOIMALINJA-ASENTAJA/KAAPELITYÖNTEKIJÄ

146

x x x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

x

Työkaluvyö 9336 LTHR

Työkaluvyö 9320 CANV

Kirvesmiehille, sähköasentajille jne. / 60 mm:n pehmustettu vyö, jossa metallisolki / vahvistettu niiteillä / 4 vapaasti riippuvaa taskua / 4 työkalutaskua / muovinen vasaranpidin / 2 puukkopidintä / työkalunpidin / merkkauslanganpidin / tilattavissa myös vasenkätisille.

Nikkaroijille, kirvesmiehille jne. / kolme taskua nauloille ja ruuveille / leveä mitta- ja työkalutasku /Isot taskut K190xL140xS90mm./ Pienet taskut K110xL140xS50mm. / kynätasku / nahkainen vasaralenkki / vahvistettu niiteillä / 40 mm:n nailonvyö / pistosolki.

Tuotenro 100901. MATERIAALI Kestävää nahkaa.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. (Pituus 122cm). VANHA TUOTENRO Fristads 1832.

Tuotenro 100075. MATERIAALI Canvas. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. (vyön mitta 118 cm.). VANHA TUOTENRO Fristads 85001.

147


148

Gen Y

Ergo-järjestelmän edut • Ergonominen muotoilu säästää selkää, hartioita ja niskaa. •  Työkalujen paino jakautuu tasaisesti. • Työkalut ja kiinnikkeet ovat käden ulottuvilla. • Liikkuminen on vapaata.

vyö 9319 LTHR Ergonominen vyö, joka jakaa kuormituksen tasaisesti vyötärölle ja lantiolle / vyöhön voidaan kiinnittää olkaimet tai ergonominen liivi / sisäpuoli pehmeää kasviparkittua haljasnahkaa / ei kovia, hiertäviä reunoja / nailonhihnaan on helppo kiinnittää Quickgrip- ja Quicksnap-taskuja ja -pitimiä / metallisolki.

• Pukeminen ja riisuminen sujuu vaivattomasti. Tarvittaessa mikä tahansa tasku tai kotelo voidaan vaihtaa.

Materiaalitasku 9303 LTHR

Työkalunpidin 9301 LTHR

TYÖKALUtasku 9340 LTHR

Kaksi taskua ruuveille, nauloille jne. / Iso tasku K200xL160xS80mm. / Pieni tasku K130xL140xS45mm./ puukonpidin / vahvistettu niiteillä / Quickgrip.

Sähköasentajille, levyseppähitsaajille, asentajille jne./ 4 suurta työkalutaskua /K200xL65xS30mm./ vasaran -ja puukonpidin / Quickgrip.

Art. No 100014. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 21331, Kansas 2-902.

Art. No 100012. MATERIAALI Kestävää nahkaa. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 21232.

Vahvistettu tasku metallityöntekijöille, asentajille jne. / tasku nauloille, ruuveille, metallilangalle jne. / Iso tasku K190xL160xS80mm/ Pienet taskut K190xL60xS30mm ja K100xL40xS50mm/ 3 työkalutaskua / puukonpidin / vahvistettu niiteillä / Quickgrip.

työkalunpidin 9300 LTHR

työkalunpidin 9316 PLST

työkalunpidin 9306 LTHR

Rakennustyöntekijöille, kirvesmiehille, asentajille jne. / neljä työkalutaskua / vasaran- ja puukonpidin / vahvistettu niiteillä / Quickgrip.

Suurille ruuvinvääntimille ja porakoneille / lämpötilan ja säänkestävää kovamuovia / vahvistettu niiteillä / Quickgrip.

Tuotenro 100902. MATERIAALI 100% Polyesteria. VÄRI 900 Valkoinen. KOKO Yksi koko. (Pituus 125cm) VANHA TUOTENRO Fristads 2113.

TUOTENRO 100011. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 21231.

TUOTENRO 100037. MATERIAALI Kovamuovi. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 53611.

Sähkötyömiehille jne. / 5 taskua ruuvitaltoille / puukon- ja mitanpidin / tasku mitalle tai pienelle ruuvivääntimelle / 3 taskua eristetyille pihdeille jne. / Iso tasku K150xL180xS30mm/ Pienet taskut K100/ vasaranpidin / vahvistettu niiteillä / Quickgrip.

Materiaalitasku 9304 LTHR

Vasaranpidin 9311 LTHR

Materiaalitasku 9338 LTHR

työkalunpidin 9305 LTHR

Kaksi taskua ruuveille, nauloille jne. / Iso tasku K200xL160xS80mm./ Pieni tasku K130xL140xS45mm / puukonpidin / vahvistettu niiteillä / Quickgrip.

Liikkuva teräspidike /Lenkin koko L70xS45mm/ Quickgrip.

Taskut ruuveille, nauloille jne. / vahvistettu niiteillä / Quickgrip.

TUOTENRO 100032. MATERIAALI Kestävää nahkaa.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 50632.

TUOTENRO 100903. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 2331.

Kymmenen taskua ruuvitaltoille, pihdeille, leikkureille, hohtimille jne. / puukkonappi ja -lenkki / mitanpidin / Quickgrip.

• Soveltuu käytettäväksi kaikkien vaatteiden kanssa missä tahansa säässä minä tahansa vuodenaikana. • Voit kantaa mukanasi kaiken, mitä tarvitset.

Tuotenro 100045. MATERIAALI Kestävää nahkaa, haljasnahkaa ja polypropeenia.VÄRI 940 Musta. KOKO S(83-87cm), M (88-93cm), L (94-103cm), XL (>104cm). VANHA TUOTENRO Fristads 64331, 64332, 64333, 64334.

vyö 9343, 9369, 9370 POLY

TYÖKALUolkaimet 9332 PPL

TYÖKALUtasku 9337 POLY

70 mm:n pehmustettua polyesteria / 40 mm:n nailonhihna, jossa metallisolki / lämpöheijastavat pehmusteet / Quickgrip- ja QuickSnap-taskuille, -pitimille ja -koteloille.

Käytettäväksi Ergo-vyön ja muiden työkaluvöiden kanssa / liivin kiinnitysmahdollisuus / takana hengittävä verkkomateriaali / edestä ja takaa joustavat olkaimet / kaksi kynätaskua / kaksi QuickSnap-taskunpidintä / säädettävä pituus / kestävät soljet.

Maalareille ja remontoijille / 25 mm:n nailonvyö, jossa metallisolki / vahvistettu niiteillä / 5 lokeroa työkaluille, saksille, tapettiveitselle, mitalle jne. / suuri tasku tapettiharjalle, tasoitteelle jne.

Tuotenro 100910, 100911, 100912. MATERIAALI Polyesteria/polyeteenipehmusteet. VÄRI 940 Musta. KOKO 100910 (135 cm), 100911 (125 cm), 100912 (115 cm). VANHA TUOTENRO Fristads 6420, 6421, 6422.

Tuotenro 100897. MATERIAALI Laminoitu polyesteri/polyamidi. VÄRI 940 940 Musta. KOKO S–M, L–XL.

Art. No 100906. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 2831.

TUOTENRO 100017. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 22031.

Quick-grip-järjestelmän käyttäminen: Aseta painonapin toinen puoli vyön päälle. Paina painonappi kiinni.

Tuotenro 100015. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 21332.

TUOTENRO 100016. MATERIAALI Kestävää haljasnahkaa. VÄRI 240 Ruskea. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 21231.

149


150

Gen Y

työkalunpidin 9375 PPL

MATERIAALItasku 9374 PPL

Vasaranpidin 9310 PLST

Puukonpidin 9312 LTHR

TYÖKALUPIDIN 9317 PPL

4 ruuvitaltan pidintä / 3 työkalutaskua /Iso tasku K150xL130xS25mm/ Pienet taskut K110xL75xS35/ mitanpidin / vahvistettu niiteillä / QuickSnap.

Sähköasentajille, levyseppähitsaajille, asentajille jne. / suuret taskut sinkilöille, ruuveille, pistokkeille jne. / QuickSnap.

Erittäin kevyt lämpötilan- ja säänkestävä vasaranpidin / Lenkin koko L70xS45mm/QuickSnap.

Kaksi puukkotaskua /K130xL50mm/ L50xS25mm/ Housuihin 100282 ja 100286.

Puutarhanhoitoon / sopii myös monille pihdeille ja muille työkaluille / QuickSnap.

TUOTENRO 100917. MATERIAALI Laminoitu polyester/polyamidi.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 7204.

TUOTENRO 100916. MATERIAALI Laminoitu polyesteri/polyamidi.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 7202.

TUOTENRO 100031. MATERIAALI Kovamuovi. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 50511.

TUOTENRO 100033. MATERIAALI Nahkaa. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 52232.

TUOTENRO 100038. MATERIAALI Laminoitu polyester/polyamidi. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 53711.

  > Päivitetty versio.

TYÖKALUPIDIN 9377 PPL

TYÖKALUPIDIN 9315 PLST

TYÖKALUPIDIN 9313 LTHR

MATERIAALItasku 9339 PPL

TYÖKALUPIDIN 9378 PPL

Sähköasentajille, teleasentajille jne. / QuickSnap.

Pienille ja keskisuurille ruuvinvääntimille / lämpötilan ja säänkestävää kovamuovia / vahvistettu niiteillä / QuickSnap.

Mikro-ruuvinvääntimelle / vahvistettu niiteillä / QuickSnap.

Muistiinpanovälineille, merkkauskynille, piirroksille, työvälineille jne. / läppä, jossa tarrakiinnitys / 3 taskua ulkopuolella / vahvistettu niiteillä / Quickgrip.

Työvälineille, GPS-paikantimelle jne. / tarrakiinnitys / QuickSnap.

TUOTENRO 100034. MATERIAALI Nahka / laminoitu polyester/polyamidi. ­VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 53011.

TUOTENRO 100905. MATERIAALI Laminoitu polyester/polyamidi. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. (K210xL140xS55mm) VANHA TUOTENRO Fristads 2511.

TUOTENRO 100919. MATERIAALI Laminoitu polyester/polyamidi. VÄRI 940 Musta.KOKO Yksi koko. (K120xL70xS45mm) VANHA TUOTENRO Fristads 7206.

TUOTENRO 100036. MATERIAALI Kovamuovi/nahka.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 53411.

TUOTENRO 100920. MATERIAALI Laminoitu polyester/polyamidi.VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. (K120xL70xS45mm) VANHA TUOTENRO Fristads 7209, Kansas 2-102.

Quick-snap-järjestelmän käyttäminen: Ainutlaatuisten pikalukkojen avulla taskujen kiinnitys ja irrotus Ergovyöstä – tai itse asiassa mistä tahansa vyöstä – sujuu käden käänteessä. Napsauta nipistin kiinni vyöhön. Kun haluat irrottaa Quick-Snap-taskun vyöstäsi, avaa nipistintä vähän ja työnnä sitä ylöspäin.

TYÖKALUPIDIN 9376 PPL

MATERIAALITASKU 9302 PPL

Myymälä- ja varastotyöntekijöille / 5 työkalutaskua / mitanpidin / puhelintasku / Iso tasku K150xL130xS45mm/Pienet taskut K100mm/QuickSnap.

Kaksi taskua ruuveille, nauloille jne. /Iso tasku K180xL140xS55mm/ Pieni tasku K120xL130xS45mm/ puukonpidin / vahvistettu niiteillä / QuickSnap.

TUOTENRO 100918. MATERIAALI Laminoitu polyester/polyamidi. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 7205.

TUOTENRO 100013. MATERIAALI Laminoitu polyester/polyamidi. VÄRI 940 Musta. KOKO Yksi koko. VANHA TUOTENRO Fristads 21311.

151


152

6.4

JALKINEET Toiminnallisia ja mukavia saappaita ja kenkiä, joissa kaikissa alumiinitai komposiittikärki sekä muita turvallisuutta parantavia yksityiskohtia. Viisi mallia, joiden hengittävä ja vedenpitävä GORE-TEX® XCR -kalvo lisää käyttömukavuutta.


Gen Y

Kengät 601 S

Kengät 602 S

Kengät 609 S

Antistaattinen sisäpohja / HFC® / luistamaton TPU®pohja / PU-geelipehmuste kantapään ja päkiän alla / alumiinikärki / vahvistettu kärkiosa / Rhinostep®naulaanastumissuoja.

Antistaattinen sisäpohja / HFC® / luistamaton TPU®pohja / PU-geelipehmuste kantapään ja päkiän alla / alumiinikärki / vahvistettu kärkiosa / Rhinostep®naulaanastumissuoja.

Antistaattinen sisäpohja / luistamaton TPU®-pohja / PU-geelipehmuste kantapään ja päkiän alla / alumiinikärki / vahvistettu kärkiosa / L-protection®naulaanastumissuoja.

Tuotenro 100564. MATERIAALI Päällinen pintanahkaa, hengittävä tekstiilivuori. VÄRI 940 Musta. KOKO 38–48. VANHA TUOTENRO Fristads S-601, Kansas 2-735.

Tuotenro 100565. MATERIAALI Päällinen mikrokuitua, tekstiiliä ja hiilikuitua, hengittävä tekstiilivuori. VÄRI 940 Musta. KOKO 38–48. VANHA TUOTENRO Fristads S-602, Kansas 2-736.

Tuotenro 100566. MATERIAALI Päällinen nahkaa (nupukkia), sisäpuoli hengittävää nelikerroksista GORE-TEX®-kangasta. VÄRI 940 Musta. KOKO 38–48. VANHA TUOTENRO Fristads S-609, Kansas 2-797.

Kengät 610 S

Kengät 611 S

Kengät 612 S

Antistaattinen sisäpohja / luistamaton TPU®-pohja / PU-geelipehmuste kantapään ja päkiän alla / alumiinikärki / vahvistettu kärkiosa / L-protection®naulaanastumissuoja.

Antistaattinen sisäpohja / luistamaton TPU®-pohja / PU-geelipehmuste kantapään ja päkiän alla / alumiinikärki / vahvistettu kärkiosa / L-protection®naulaanastumissuoja.

Tuotenro 100567. MATERIAALI Päällinen nahkaa (nupukkia), sisäpuoli hengittävää nelikerroksista GORE-TEX®-kangasta. VÄRI 940 Musta. KOKO 38–48. VANHA TUOTENRO Fristads S-610, Kansas 2-798.

Tuotenro 100568. MATERIAALI Päällinen nahkaa (nupukkia), sisäpuoli hengittävää nelikerroksista GORE-TEX®-kangasta. VÄRI 940 Musta. KOKO 38–48. VANHA TUOTENRO Fristads S-611, Kansas 2-799.

Antistaattinen sisäpohja / luistamaton TPU®-pohja / iskuja vaimentava ja jalan kuormitusta vähentävä PU-sisäkerros / komposiittikärki / L-protection®naulaanastumissuoja / heijastinyksityiskohdat / suojaluokka: S3.

Kengät 613 S

Kengät 614 S

Kengät 615 S

Antistaattinen sisäpohja / luistamaton TPU®-pohja / iskuja vaimentava ja jalan kuormitusta vähentävä PU-sisäkerros, jossa lämpöeristeenä alumiinikalvo / alumiinikärki / L-protection®-naulaanastumissuoja / muotoiltu sisäpohja / kantapään tuki / heijastinyksityiskohdat / suojaluokka: S3.

Antistaattinen sisäpohja / luistamaton TPU®-pohja / iskuja vaimentava ja jalan kuormitusta vähentävä PU-sisäkerros / holvikaaren tuki ulkopuolella / alumiinikärki / L-protection®-naulaanastumissuoja / muotoiltu sisäpohja / kantapään tuki / heijastinyksityiskohdat / suojaluokka: S3.

Antistaattinen sisäpohja / luistamaton TPU®-pohja / iskuja vaimentava ja jalan kuormitusta vähentävä PU-sisäkerros / holvikaaren tuki ulkopuolella / alumiinikärki / L-protection®-naulaanastumissuoja / suojaluokka: S1P.

Tuotenro 100570. MATERIAALI Päällinen nahkaa, sisäpuoli kangasta – nelikerroksinen, erittäin hengittävä GORE-TEX®-kalvo. Lämmin vuori.VÄRI 940 Musta. KOKO 38–48. VANHA TUOTENRO Fristads S-613.

Tuotenro 100571. MATERIAALI Päällinen ja sisäpuoli nahkaa. VÄRI 940 Musta. KOKO 38–48. VANHA TUOTENRO Fristads S-614.

Tuotenro 100569. MATERIAALI Ei metalliosia. Päällinen nahkaa ja kangasta, sisäpuoli kangasta – GORE-TEX®-XCR®-kalvo, jonka hengittävyys on erinomainen. VÄRI 940 Musta. KOKO 38–48. VANHA TUOTENRO Fristads S-612

Tuotenro 100572. MATERIAALI Päällinen nahkaa ja kangasta, sisäpuoli hengittävää kangasta.VÄRI 940 Musta. KOKO 38–48. VANHA TUOTENRO Fristads S-615.

153


154

6.5

LAPSET Kopioita suosituista aikuisten malleista: tyylikkyyttä ja laatua pienessä koossa. Jos lapsesi haluavat olla isona aivan kuin sinä, he voivat pukeutua samaan tyyliin jo nyt.


Gen Y

  > Samaa lujaa materiaalia kuin oikeissa työvaatteissa.   >P  ipo toimitetaan pusakan mukana.

  > Taittomitta toimitetaan housujen mukana.

Takki 473 HK

Takki 4759 SK

Housut 2194 FAS

Heijastinyksityiskohdat edessä ja takana / irrotettava kokoontaitettava huppu / fleecevuori kauluksessa / yhteensopiva neulepipo sisältyy toimitukseen / kiristysnyöri vyötäröllä / kaksi vetoketjullista etutaskua / vetoketjullinen rintatasku / vetoketjullinen povitasku.

Vetoketju kauluksen yläreunaan asti / vetoketjun suojus / kaksi etutaskua / vetoketjullinen povitasku / joustavat hihansuut ja helma / heijastinkolmiot edessä ja takana.

Muotoillut lahkeet / CORDURA®-vahvikkeisissa polvitaskuissa aukko polvisuojille, joiden korkeus säädettävissä / kaksi etu- ja takataskua, joissa leventävät laskokset / kaksi sisääntaitettavaa vapaasti riippuvaa CORDURA®-vahvikkeista taskua, joista toisessa lisätasku ja toisessa kolme pientä taskua ja työkalulenkit / reisitasku, jossa puhelintasku, työkalutasku ja henkilökorttitasku / mittatasku sivusauman kohdalla / työkalutasku / kynätasku / puukkonappi ja -lenkki / kaksi vasaralenkkiä / kaksi D-rengasta / standardin EN 741 luokan 1 mukainen.

Tuotenro 100383. MATERIAALI 100 % polyesteria. Toppavuori polyesteria. PAINO Päällikangas 170 g/m², Vuori 239g/m² VÄRI 856 Tummanharmaa/keltainen. KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152. VANHA TUOTENRO Fristads HK-473, Kansas 2-708.

Tuotenro 100582. MATERIAALI 100 % polyesteria, veden- ja tuulenpitävä materiaali.PAINO 285 g/m². VÄRI 941 Tummanharmaa. KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152. VANHA TUOTENRO Fristads SK-4759.

Tuotenro 100277. MATERIAALI FAS® Fristads Kansas paras twilli, 100 % puuvillaa. Kulumiselle alttiissa taskuissa 100 % Polyamidi-vahvike. PAINO 375 g/m². VÄRI 941 Tummanharmaa. KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120. VANHA TUOTENRO Fristads FAS-2194, Kansas 2-702.

Avosuoja 1007 LUXE

Avosuoja 0257 NAS

Housut 2597 NAS

Joustava materiaali / CORDURA® -vahvikkeiset polvet / viisto leikkaus / kudotut olkaimet / joustava vyötärö / aukko sivussa / vetoketjuhalkio / läpällinen reisitasku / kaksi takataskua, joista toisessa läppä ja kaksoistasku mitalle.

Polvet CORDURA vahvistetut / Vetoketju edessä / 2 takataskua / 2 rintataskua / 2 etutaskua / Mitta- ja työkalutasku / Vasaralenkki / ÖKÖ-TEX certifioitu.

CORDURA®-vahvikkeet polvissa / edessä vetoketju / kaksi etutaskua / kaksi takataskua /mittatasku ja työkalutasku / vasaralenkki. ÖKÖ-TEX sertifioitu.

Tuotenro 100410. MATERIAALI 100 % puuvilla Polvivahvikkeet 100% polyamidi. PAINO 275 g/m². VÄRI 541 Sininen. KOKO XXS–XXXL. VANHA TUOTENRO Fristads NAS-0257, Kansas 2-682.

Tuotenro 100411. MATERIAALI 100 % puuvillaa. Polvissa 100% polyamidivahvikkeet.PAINO 275 g/m². VÄRI 541 Sininen. KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152. VANHA TUOTENRO Fristads NAS-2597.

Tuotenro 100751. MATERIAALI 65 % polyesteria, 35 % puuvillaa, polvivahvikkeet 100% polyamidi. PAINO 295 g/m². VÄRI 996 Musta/harmaa. KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152.VANHA TUOTENRO Kansas 2-612.

155


156

7.1

ACODE Acode on jo vuosien ajan valmistanut tunnusomaisia ja toiminnallisia vaatteita pohjoismaiseen urheilulliseen tyyliin. Pohjoismaissa sääolot saattavat vaihdella nopeastikin, ja vaatteiden on kestettävä äkilliset säänvaihtelut. Hyvin istuvat, yksityiskohtaiset ja tyylikkäät vaatteet on suunniteltu aktiiviseen käyttöön. Niillä voidaan lisäksi edistää tuotemerkkiä tai yritystä lisäämällä niihin yrityksen logo, nimi tai kuva. Jos haluat tutustua koko valikoimaan, käy osoitteessa www. acodeactive.fi.


Gen Y

PITKÄHIHAINEN HEAVY PIKEE

MIESTEN PIKEEPAITA HEAVY

NAISTEN PIKEEPAITA HEAVY

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa/ 3 sävytettyä nappia kauluksessa/ sivuilla halkiot.

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa/ 3 sävytettyä nappia listassa/ Sivuhalkiot.

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 4 sävytettyä nappia listassa. Naisten leikkaus. Sivuhalkiot.

Tuotenro 100220. MATERIAALI 100% esikutistettu, rengaskehrätty lanka ja kampapuuvilla (harmaameleerattu 90% puuvilla/ 10% viskoosi). PAINO 230 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 710 Pistaasi, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO Navy, Pistaasi, Tummanharmaa: XS-XXL. Muut värit S-XXL. VANHA TUOTENRO CODE-1722.

Tuotenro 100222. MATERIAALI 100 % esikutistettu, rengaskehrätty kampapuuvilla, (harmaameleerattu 90% puuvilla/10 % viskoosi), 230g/m² pikee. PAINO 230 g/m² VÄRI 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 540 Tummansininen, 710 Pistachio, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO Navy, Tummanharmaa, Musta: XS-XXXXL. Muut värit: S-XXXXL. VANHA TUOTENRO CODE-1724.

Tuotenro 100221. MATERIAALI 100 % esikutistettu, rengaskehrätty kampapuuvilla, (harmaameleerattu 90% puuvilla/10 % viskoosi), 230g/m² pikee. PAINO 230 g/m² VÄRI 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 540 Tummansininen, 710 Pistachio, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO CODE-1723.

T-paita, LEIKKAUS ”slim fit”

PIKEE HEavy

Naisten toppi

Muotoon ommeltu, joustava. Lyhyet hihat. Kaulus samasta materiaalista.

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 3 sävytettyä nappia kauluksessa. Rintatasku. Sivuilla halkiot.

Naisten leikkaus. Joustava kangas. Siro pääntie samasta kankaasta.

Tuotenro 100244. MATERIAALI 95% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla, 5 % elastan. PAINO 210 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 940 Musta. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO CODE-1916.

Tuotenro 100219. MATERIAALI 100% esikutistettu, rengaskehrätty lanka ja kampapuuvilla, (Harmaameleerattu 90% puuvilla/ 10 % viskoosi), 230 g/m² pikee. PAINO 230 g/m². VÄRI 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 521 Turquoise, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 740 Army Green, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO Dark Navy, Grey and Black XS–XXXXL, all other colors S–XXXXL. VANHA TUOTENRO CODE-1721.

Tuotenro 100236. MATERIAALI 95% esikutistettu, rengaskehrätty lanka ja kampapuuvilla, 5% elastan. PAINO 210 g/m². VÄRI 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 940 Musta. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO CODE-1906.

157


158

T-paita Ei sivusaumoja. Pyöreä kaula-aukko, 2-kerroksinen joustava ribbineulos. Tuotenro 100239. MATERIAALI 100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla. (Harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi, keltainen 35% puuvilla/65% polyester), 150 g/m², Single jersey. PAINO 150 g/m². VÄRI 131 Keltainen, 140 Gold, 232 Bright Orange, 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 520 Middle Blue, 521 Turquoise, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 720 Vihreä, 740 Army Green, 900 Valkoinen, 904 Ash Grey, 910 Vaaleanharmaa, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO Red, Navy Blue, White, Grey and Black from XS–XXXXL, others from S–XXXXL. VANHA TUOTENRO CODE-1911.

T-paita, pitkähihainen Ei sivusaumoja. Pyöreäpääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos. Tuotenro 100242. MATERIAALI 100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla. (Harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi), 190 g/m², Single jersey. PAINO 190 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa, 940 Musta. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO CODE-1914.

Heavy T-paita Ei sivusaumoja, pyöreä kaulus, 2-kerroksinen joustava ribbineulos. Tuotenro 100240. MATERIAALI 100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla. (Harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi, keltainen 35% puuvilla/65% polyester), 150 g/m², Single jersey. PAINO 190 g/m². VÄRI 131 Keltainen, 232 Bright Orange, 331 Punainen, 440 Viininpunainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 740 Army Green, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa, 930 Harmaa, 940 Musta. KOKO Royal Blue, Navy Blue, White, Light Grey, Grey and Black XSXXXXL, all other VÄRIs from S-XXXXL. VANHA TUOTENRO CODE-1912.

College, harjattu Pyöreä kaulus. Pääntie, hihansuut ja helma joustavaa ribbineulosta. Tuotenro 100225. MATERIAALI 80% kampapuuvilla, 20% polyester, 280 g/m², harjattu sisäpinta. PAINO 280 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 740 Army Green, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa, 930 Harmaa, 940 Musta, 941 Dark Grey. KOKO Navy Blue, Grey and Black from S-XXXXL, all other VÄRIs from S-XXXL. VANHA TUOTENRO CODE-1734.

Naisten T-paita HEAVY

T-paita, V-PÄÄNTIE

Hupullinen college

Sivusaumoistaan kevyesti muotoonleikattu.

Ei sivusaumoja. V-pääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos.

Vuoritettu huppu, kiristysnyörillä. Iso kengurutasku edessä. Hihansuut ja helma joustavaa ribbineulosta.

Tuotenro 100241. MATERIAALI 100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla. (Harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi), 150 g/m², Single jersey. PAINO 150 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa, 940 Musta. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO CODE-1913.

Tuotenro 100226. MATERIAALI 80% kampapuuvilla, 20% polyester, 280 g/m², harjattu sisäpinta. PAINO 280 g/m². VÄRI 331 Punainen, 530 Musteensininen, 540 Tummansininen, 910 Vaaleanharmaa, 940 Musta, 941 Dark Grey. KOKO S–XXXL. VANHA TUOTENRO CODE-1735.

Tuotenro 100245. MATERIAALI 100% esikutistettu, rengaskehrätty puuvilla (harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi), 190g/m², singlejersey. PAINO 190 g/m² VÄRI 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 540 Tummansininen, 900 Valkoinen, 910 Vaaleanharmaa, 940 Musta. KOKO S–XXL. VANHA TUOTENRO CODE-1917.


Gen Y

8

TYÖKALUT 8.1 Lisäarvopalvelu

160

8.2 Kokotaulukko

163

8.3 Symbolit

165

8.5 Värikartta

167

8.6 Tuotehakemisto

168

8.7 Tuotenumerotaulukot 187

159


160

Gen Y

Seuraavassa esitellään logojen sijaintivaihtoehdot.

lisäarvopalvelut

Paidat

28 27

Vaatteidemme muuntelumahdollisuudet ovat laajat. Voimme toteuttaa niin yksinkertaiset logokirjonnat kuin täysin mukautettavat ratkaisutkin. Asiakaspalvelumme antaa lisätietoja.

8

28 27 8

Pusakat

6

4

5

3

7

161

7 6

4

5

3

Avosuojat

29

21

29 2

2

1

1

23

22 16 9

31

1. Selässä

17. Vasemmassa reidessä

2. Takakaarrokkeessa

18. Oikeassa reidessä

3. Vasemmassa rintataskussa

19. Vasemmassa polvessa

4. Vasemman rintataskun yläpuolella

20. Oikeassa polvessa

5. Oikeassa rintataskussa

21. Avosuojan olkaimessa

6. Oikean rintataskun yläpuolella

22. Avosuojan rintataskussa

7. Vasemman hihan yläosassa

23. Olkainten risteyskohdassa

8. Oikean hihan yläosassa

24. Miehustan keskellä

9. Vasemmassa takataskussa

25. Miehustan vasemmalla puolella

10. Oikeassa takataskussa

26. Miehustan oikealla puolella

11. Vasemman takataskun läpässä

27. Vasemmassa kauluksessa

12. Oikean takataskun läpässä

28. Oikeassa kauluksessa

13. Mittataskussa

29. Kauluksen takaosassa

14. Oikeassa reisitaskussa

30. Pääntien etuosassa

15. Vasemmassa reisitaskussa

31. Oikean hihan suussa

16. Vyötärökaitaleessa

32. Vasemman hihan suussa

12 10 13

18

17

20

19

T-paidat 30

8 26

7 25

2 1

24

Painatukset

LÄMPÖPAINATUS

Brodeeraus

NIMIKIRJONTA

NIMIPAINATUS

nimikyltit

Silkkipaino on yleisin painantamenetelmä, ja se on myös edullisin vaihtoehto suurten määrien ja suurikokoisten kuvioiden painamiseen. Vähimmäismäärä on 100 kpl.

Lämpöpainatuksella saadaan teräviä ja laadukkaita painokuvioita monipuolisin yksityiskohdin ja kirkkain värein. Lämpöpainatus on helppo toteuttaa vaatteeseen.

Brodeeraus suoraan vaatteeseen tuo yleisvaikutelmaan ripauksen ylellisyyttä. Brodeeraus on tyylikäs ja kestävä ratkaisu.

Nimikoiminen on kätevä tapa yksilöidä omat vaatteet. Yleensä kirjomme nimet rintataskun yläpuolelle. Kirjainten vakiokorkeus on 10 mm, mutta niiden korkeus määräytyy rivin merkkimäärän mukaan. Valitse painokirjaintyyli tai kursivoitu tyyli sekä haluamasi väri. Painokirjaintyyli voidaan kirjoittaa myös isoin kirjaimin. Nimi voidaan kirjoa myös kaarevaan muotoon enintään neljälle riville.

Vaatteet voidaan merkitä selkeästi myös yksilöllisin nimipainatuksin. Tavallisin paikka on rintataskun yläpuolella. Enimmäisleveys on 10 cm. Valittavissa on erilaisia tyylejä ja yleisimpiä värejä. Nimi voidaan toki painaa myös isoin kirjaimin.

Teemme henkilöiden tai yritysten nimikaiverruksia muovisiin, hopeisiin tai messinkisiin kyltteihin. Toiveiden mukaan kyltteihin voidaan myös painaa yrityslogoja. Muotovaihtoehtoina ovat soikea tai suorakaide, kirjaintyyleinä painokirjaimet tai kursiivi. Valkoisiin muovikyltteihin on valittavissa sininen, punainen, musta tai vihreä teksti, messinki- ja hopeakyltteihin musta teksti. Tekstiä voi olla enintään kaksi riviä. Taustapuolella on hakaneulat tai magneetit.


162

HEIJASTINKAITALEET 01

03 02

04 05

HEIJASTINKAITALEET Heijastinkaitaleet voidaan kiinnittää valmiisiin vaatteisiin kuvan osoittamalla tavalla. Heijastinkaitaleilla varustetut vaatteet on pestävä ohjeiden mukaan. Huomautus: Noudata vaatteen pesuohjetta, jos siinä on ilmoitettu alhaisempi lämpötila.

Hopeanharmaa heijastinkaitale:

Keltainen heijastinkaitale:

25 mm:n heijastinkaitale 50 mm:n heijastinkaitale

01. Yksi heijastinkaitale / hiha 02. Kaksi heijastinkaitaletta / hiha 03. Yksi heijastinkaitale / hiha ja helman takaosa (pit. 25 cm) 04. Yksi heijastinkaitale / lahje 05. Kaksi heijastinkaitaletta / lahje Avosuojissa ja umpisuojissa lisäksi yksi heijastinkaitale vyötäröllä.

MUOKKAUKSET Esimerkkejä muokkauksista Fristads Kansasin valmisvaatteisiin: » Polvitaskujen lisääminen (1) » Merkkien, tarrojen tms. lisääminen » Lisäsaumat, reisitaskun jakaminen » Kahden vapaasti riippuvan naulataskun lisääminen (2) » Yhden läpällisen reisitaskun lisääminen (3) » Yhden läpättömän reisitaskun lisääminen » Yhden puukkotaskun lisääminen » Lahkeiden/hihojen pidentäminen/ lyhentäminen » Päällystettyjen polvitaskujen lisääminen » ¾-pituisten housujen lyhentäminen » Vahvikepaikkojen kiinnittäminen » Olkainten lisääminen

1

2

3

Lisäarvopalveluiden tilaaminen pidentää toimitusaikaa.


Gen Y

163

Kokotaulukko Vertaa vartalosi mittoja kokotaulukkoon, jotta löydät itsellesi oikean koon. Valitse sopiva kokoryhmä pituutesi mukaan (A). Miesten vaatteita ostavien naisten on katsottava mitat miesten kokotaulukoista naisten kokotaulukkojen sijaan. (Naisten kokotaulukko on tarkoitettu vain naisten vaatemalleille.) Niiden tuotteiden, joiden osalta kuvastossa viitataan taulukkoon B, koot on tarkastettava taulukosta B. Tuotteiden, joiden osalta viitataan taulukkoon A, koot on tarkastettava taulukosta A. Molemmat taulukot löytyvät seuraavalta sivulta.

A

F

B

Huomaa! Kaikki taulukoissa luetellut mitat ovat vartalon mittoja lukuun ottamatta jalan pituutta, joka tarkoittaa vaatteen mittaa. Katso oikealla olevaa kuvaa mitataksesi kokosi.

C D

A = kokonaispituus, B = rinnanympärys, C = vyötärö, D = lantio, E = jalan sisäpituus, F = kaulanympärys. Kun ostat housuja, käytä mittoja A, C, D ja E. Kun ostat pusakoita, käytä ainoastaan ensimmäisen taulukon mittaa B (kokojen XS–XXXXL osalta). Kun ostat haalareita, käytä mittoja A, B, D ja E ja katso koko oikeasta taulukosta (normaali, lyhyt, pitkä) pituutesi mukaan.

E

Pusakoiden, housujen ja umpisuojien taulukko Kokojen XS, S jne. umpisuojien osalta tässä taulukossa on ilmoitettu normaalin kokoluokan umpisuojien mitat. Miehet

KOOT

C40

C42

C44

XS / normaali XS

Malli C normaali vyötärö A Kokonaispituus 176–184 cm

C46

C48

S/ normaali S

C50

C52

M/ normaali M

C54

C56

L/ normaali L

C58

C60

XL / normaali XL

C62

C64

C66

XXL / XXXL / XXXXL / normaali XXL normaali XXXL normaali XXXXL

B Rinnanympärys cm

80

84

88

92

96

100

104

108

112

116

120

124

128

132

136

140

144

C Vyötärö cm

68

72

76

80

84

88

92

97

102

108

114

120

126

132

138

144

150

D Lantio cm

88

91

94

98

102

106

110

114

118

122

126

130

134

138

142

146

150

E Jalan sisäpituus cm

80

80

80

80

82

82

82

82

84

84

84

84

84

84

84

84

84

C156

C158

Housujen ja umpisuojien taulukko Kokojen XS, S jne. umpisuojien osalta tässä taulukossa on ilmoitettu pitkän kokoluokan umpisuojien mitat. Miehet

KOOT

C144

C146

PITKÄ XS

Malli C normaali vyötärö A Kokonaispituus 184–192 cm

C148

C150

pitkä S

C152

C154

pitkä M

pitkä L

C160 pitkä XL

pitkä XXL

pitkä XXXL

B Rinnanympärys cm

88

92

96

100

104

108

112

116

120

124

128

132

136

C Vyötärö cm

76

80

84

88

92

97

102

108

114

120

126

132

138

D Lantio cm

94

98

102

106

110

114

118

122

126

130

134

138

142

E Jalan sisäpituus cm

85

85

87

87

87

87

89

89

89

89

89

89

89

D112

D116

D120

D124

D128

D132

Housujen ja umpisuojien taulukko Kokojen XS, S jne. umpisuojien osalta tässä taulukossa on ilmoitettu lyhyen kokoluokan umpisuojien mitat. Miehet

KOOT

D88

D92

lyhyt XS

Malli D leveä vyötärö

A Kokonaispituus 168–176 cm

D96

D100

lyhyt S

D104

D108

lyhyt M

lyhyt L

lyhyt XL

lyhyt XXL

lyhyt XXXL

B Rinnanympärys cm

88

92

96

100

104

108

112

116

120

124

128

132

136

C Vyötärö cm

82

86

90

94

98

103

108

114

120

126

132

138

144

D Lantio c m

96

100

104

108

112

116

120

124

128

132

136

140

144

E Jalan sisäpituus cm

76

76

78

78

78

78

80

80

80

80

80

80

80

Naisten vaatteiden taulukko Kokojen S, M, L jne. naisten vaatteiden kokotaulukko. naiset

KOOT

C34 XS

Malli C normaali lantio

A Kokonaispituus 164–172 cm

C36

C38

S

C40

C42

M

C44

C46

L

C48

C50

C52

XL

XXL

XXXL

B Rinnanympärys cm

76

80

84

88

92

96

100

104

110

116

122

128

134

C Vyötärö cm

63

66

69

72

76

80

84

88

93

99

105

111

117

D Lantio cm

87

90

93

96

99

102

106

110

115

120

125

130

135

E Jalan sisäpituus cm

80

80

80

80

80

80

80

80

80

80

80

80

80


164

miesten paidat

KOOT

XS

S

M

L

XL

XXL

XXXL

F Kaulanympärys cm

35–36

37–38

39–40

41–42

43–44

45–46

47–48

lastenvaatteet

98/104

110/116

122/128

134/140

146/152

KOOT (= KOKONAISPITUUS)

B Rinnanympärys cm

55

58

62

67

73

C Vyötärö cm

52

54

56

59

63

D Lantio cm

58

62

66

72

79

E Jalan sisäpituus cm

44

51

58

64

71

Tämä taulukko on vain vaatteille, joiden kohdalla esitteessä viitataan B-taulukkoon. Vain alaosille. Katso tuotekuvaus lahjepituuden valintaan. housut

KOOT

C Vyötärö cm

Miehet

72

76

80

84

88

92

96

100

104

108

112

116

120

124

128

132

136

140

72

76

80

84

88

92

96

100

104

108

112

116

120

124

128

132

136

140

XS

S

M

L

XL

XXL

XXXL

XXXXL

40–42

44–46

48–50

52–54

56–58

60–62

64–66

68–70

B Rinnanympärys cm

80–84

88–92

96–100

104–108

112–116

120–124

128–132

136–140

C Vyötärö cm

68–72

76–80

84–88

92–97

102–108

114–120

126–132

138–144

naiset

KOOT

KOOT

S

M

L

XL

XXL

34–36

38–40

42–44

46–48

50–52

B Rinnanympärys cm

80–84

88–92

96–100

104–110

116–122

C Vyötärö cm

66–69

72–76

80–84

88–93

99–106

Muuntotaulukko tuumista senttimetreihin VYÖTÄRÖ Vyötärö tuumina

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

37

38

39

Vyötärö cm

66

69

71

74

76

79

81

84

86

89

91

94

96

99 102 104 107 109 112 114 117 119 122 124 127 129 132 134 137

pituus Jalan sisäpituus tuumina

30

32

34

Jalan sisäpituus cm

76

81

86

40

41

42

43

44

45

46

47

48

49

50

51

52

53

54


Gen Y

Materiaalit

165

Airtech®

Auttaa pysymään lämpimänä kylmässä, kuivana kostealla säällä ja suojassa tuulelta.

Teemme yhteistyötä arvostamiemme brändien kanssa – olemme valinneet yhteistyökumppanit huolellisesti, jotta tuotteemme pitäisivät olosi mukavana kaikissa työolosuhteissa.

GORE-TEX®-kankaat

GORE-TEX®-kankaat ovat erittäin hengittäviä ja tarjoavat täydellisen suojan tuulta ja kosteutta vastaan.

Coolmax®

Coolmax® on tekninen materiaali, joka sisältää kuituihin perustuvan tehokkaan kosteudenhallintajärjestelmän. Materiaali siirtää kosteuden pois iholta ja viilentää oloa kaikissa tilanteissa.

Nomex®

Cordura®

Nomex® Comfort

Nomex®-materiaali reagoi äärimmäiseen kuumuuteen: kuidut laajenevat ja imevät itseensä merkittävän määrän lämpöenergiaa. Kangas säilyy taipuisana ja tarjoaa parhaan mahdollisen suojan rajoittamatta silti liikeratoja.

WINDSTOPPER®-kankaat

Alun perin armeijan käyttöön kehitetty monikäyttöinen materiaali on niin lujaa, että se kestää lähes mitä tahansa.

Älä anna viiman viiltää. Kestävä WINDSTOPPER®-kangas suojaa tehokkaasti tuulelta. Lisäksi se on erittäin hengittävä, joten olo säilyy kuivana ja lämpimänä. Soveltuu niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin.

Cocona®

Cocona® siirtää kosteuden pois iholta ja pitää olon kuivana. Kuidun aktiiviset hiukkaset höydyntävät ihon lämpöenergiaa ja lisäävät kosteuden haihtumista ja hengittävyyttä. Kaiken lisäksi materiaali on valmistettu osittain kierrättämällä kookospähkinän kuoria, jotka ovat elintarviketeollisuuden jätettä.

Polartec®

Tämä pehmeä materiaali on hengittävää ja lähes höyhenenkevyttä. Se mukautuu vartalon liikkeisiin ja pitää olon lämpimänä ja kuivana.

Symbolit Hyväksytty suojavaate valokaaritapaturmien aiheuttamia palovammoja vastaan. EN 61482

EN 13034

Valokaaritestattu suojavaate, joka on hyväksytty standardin EBR IN 033 mukaisesti.

Hyväksytty suojavaate, joka tarjoaa rajallisen suojan nestemäisiä kemikaaleja vastaan. Soveltuu käytettäväksi työympäristöissä, joissa on kemikaaliroiskeiden vaara.

Vaate täyttää varoitus- ja huomiovaatetusta koskevan eurooppalaisen standardin vaatimukset. EN 471

EN ISO 11612 (EN 531)

EN ISO 11611 (EN 470-1)

EN ISO 14116 (EN 533)

EN 1149

Hyväksytty palonkestävästä materiaalista valmistettu suojavaate. Soveltuu teollisuuden työntekijöille, sähköasentajille jne.

Vaate täyttää varoitus- ja huomiovaatetusta koskevan eurooppalaisen ja kansainvälisen standardin vaatimukset. EN ISO 20471

Hyväksytty palonkestävästä materiaalista valmistettu suojavaate. Soveltuu hitsaajille, teollisuuden työntekijöille ja sähköasentajille.

Hyväksytty kylmältä suojaava vaate. EN 342

Hyväksytty palonkestävästä materiaalista valmistettu suojavaate. Soveltuu hitsaajille, teollisuuden työntekijöille ja sähköasentajille.

Hyväksytty sateelta suojaava vaate. EN 343

Hyväksytty suojavaate sähköstaattisia purkauksia vastaan. Soveltuu käytettäväksi työympäristöissä, joissa on räjähdysvaara, kuten jalostamoilla.

Hyväksytty polvisuoja polvillaan tehtäviä töitä varten. EN 14404

Pesu VESIPESUN LÄMPÖTILA

Enint. 85 ºC

Enint. 60 ºC

VALKAISU

Valkaisu

Valkaisu kielletty

RUMPUKUIVAUS

Korkea lämpöt. 80 ºC

Normaali lämpöt. 60 ºC

Alhainen lämpöt. 20 ºC

Rumpukuivaus kielletty

SILITYS

Enint. 200 ºC

Enint. 150 ºC

Enint. 110 ºC

Silitys kielletty

KEMIALLINEN PESU

Kemiallinen pesu tetrakloorieteenillä

Kemiallinen pesu kielletty

Enint. 40 ºC

Nykyisiä mallejamme parannellaan jatkuvasti. Valikoimaan saatetaan tehdä muutoksia, ja kuvien värit voivat poiketa todellisista väreistä.


166

TURVAJALKINEET Fristads Kansasin turvajalkineet valmistetaan luonnollisista ja synteettisistä materiaaleista, jotka täyttävät kaikki SFS-EN ISO 20345 -standardin vaatimukset. Materiaalit valikoidaan huolellisesti, jotta voitaisiin taata parhaat mahdolliset mukavuus- ja turvallisuusominaisuudet. Jalkineidemme ominaisuudet ilmaistaan seuraavin merkinnöin:

Kärkiosan iskunkestävyys on vähintään 200 J ja puristuksenkestävyys 15 000 N.

SB

Öljyä ja kemikaaleja hylkivä pohja.

SB

Kantaosan iskunvaimennus vähintään 20 J.

Pitkät työpäivät teollisuushallien kovilla lattioilla vaativat mukavia kenkiä, jotka suojaavat jalkoja ja vaimentavat iskuja. Kehon paino jakautuu kantapäälle ja päkiälle. HFC® – Heel and Forefoot Concept – on ensimmäinen kokonaisjärjestelmä, jossa tämä on otettu huomioon. Järjestelmä koostuu sisäpohjaan asennetuista iskuja vaimentavista geelipehmusteista. Geelipehmusteita on koko sisäpohjan paksuudelta, mikä on erittäin tärkeää optimaalisen lopputuloksen kannalta. Pehmusteet tekevät kävelystä mukavaa ja vaimentavat jalkoihin kohdistuvia iskuja.

Rhinostep®-naulaanastumissuoja on valmistettu aramidikuidun ja muiden materiaalien yhdistelmästä. Pehmeän ja joustavan naulaanastumissuojan lämpöominaisuudet ovat erinomaiset. Gen Y:n kolmessa HT-mallissa (Apollo, Leo ja Gemini) yhdistyvät Rhinostep®-naulaanastumissuoja ja HFC®. Näissä malleissa naulaanastumissuoja on sijoitettu geelipehmusteiden alapuolelle, jotta se suojaisi koko pohjaa.

E

Naulaanastumissuoja estää terävien esineiden painumisen kengän läpi, läpäisyvastus vähintään 1 100 N.

Antistaattiset ominaisuudet: vastuksen raja-arvot 100 k ja 1 000 M.

Turvajalkineiden varvassuojat valmistetaan usein teräksestä. Gen Y -jalkineissa käytettävä alumiininen varvassuoja on yhtä luja kuin perinteinen teräskärki, mutta 50 % kevyempi, mikä tekee kengästä kevyen ja tasapainoisen.

Yhdessä jalkinemalleistamme on komposiittikärki, joka on huomattavasti kevyempi kuin perinteinen teräskärki. Komposiittikärjellä varustettu kenkä on metalliton eikä johda kylmää.

Vedenpitävät jalkineet. Gen Y -mallien erityinen pohjakuvio takaa mahdollisimman hyvän pidon ja käyttömukavuuden. Siinä on luistamaton TPU-pohja ja iskuja vaimentava PU-sisäkerros, joka tekee jalkineesta mukavan. Gen Y -pohja maksimoi HFC®-järjestelmän vaikutuksen. Lähes kaikissa jalkinemalleissamme on tällainen pohja ja lisäksi holvikaaren tuki ulkopuolella.

WR

Vettä hylkivä päällinen.

WRU

Lämmin vuori.

L-protection®-naulaanastumissuoja koostuu monesta läpäisemättömästä kerroksesta keraamisesti käsiteltyjä kuituja. Naulaanastumissuoja on antistaattinen. Se suojaa laajempaa aluetta jalasta kuin perinteinen teräksinen naulaanastumissuoja ja parantaa siten turvallisuutta. Naulaanastumissuojamme on yli 30 % kevyempi kuin teräksinen naulaanastumissuoja. Pehmeä ja joustava suoja eristää myös kylmää tehokkaasti. Keveytensä ansiosta se on lisäksi erittäin mukava käytössä.

CI

Kulutusta kestävä kärki.

Jos jalkineella on useita edellä mainituista ominaisuuksista, sen tiedot voidaan merkitä seuraavasti: Luokan 1 nahka- ja/tai tekstiilijalkine S1 = SB + A + E S2 = SB + A + E + WRU S3 = SB + A + E + WRU + P


Gen Y

167

VÄRIKARTTA

131

140

210

231

232

331

332

410

Kirkas keltainen

Kulta

Khaki

Oranssi

Kirkas oranssi

Punainen

Kirsikanpunainen

Violetti

440

500

510

511

520

521

530

539

Viininpunainen

Jäänsininen

Vaaleansininen

Harmaansininen

Keskisininen

Turkoosi

Musteensininen

Laivastonsininen

540

541

545

640

710

720

730

737

Tummansininen

Sininen

Indigonsininen

Tummanvihreä

Pistaasin Vihreä

Kirkas Vihreä

Vihreä

Harmaanruskea

740

840

900

903

904

910

920

930

Maastonvihreä

Oliivinvihreä

Valkoinen

Valkoinen Värjäämistä Varten

Tuhkanharmaa

Vaaleanharmaa

Teräksenharmaa

Harmaa

940

941

942

Musta

Tummanharmaa

Antrasiitinharmaa

285

299

397

550

557

576

586

676

Khaki/vihreä

Khaki/musta

Punainen/ musta

Sininen/ valkoinen

Laivastonsininen/ keltainen

Laivastonsininen/ musteensininen

Laivastonsininen/ harmaa

Musteensininen/ laivastonsininen

696

781

856

866

896

965

969

996

Musteensininen/ musta

Vaalea maastonvihreä/ maastonvihreä

Tummanharmaa/ keltainen

Harmaa/ punainen

Harmaa/ musta

Valkoinen/ harmaa

Valkoinen/ musta

Musta/ harmaa

171

186

196

Neonkeltainen/ laivastonsininen

Neonkeltainen/ harmaa

Neonkeltainen/ musta

130 Neonkeltainen

Huomaa, että väriesimerkit vastaavat alkuperäisiä värejä vain suuntaa-antavasti.

230 Neonoranssi

271 Neonoranssi/ laivastonsininen

330 Neonpunainen

396 Neonpunainen/ musta


Tuotehakemisto

168

HOUSUT

GEN Y -Housut 222 CY TUOTENRO  100257 KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D120.

Gen Y -Housut 224 CY TUOTENRO  100258 KOKO C44–C62, C146–C156. SIVU 17

Gen Y -Farkut 229 DY TUOTENRO  100262 KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120.

Edge -Housut 2015 CS TUOTENRO  100797 KOKO C42–C66, C146–C160. SIVU 18

R&T -Housut 2054 FAS TUOTENRO  109201 KOKO C44–62, C146–156, D92–120.

Edge -Housut 2022 CS TUOTENRO  100818 KOKO C42–C66, C146–C160.

R&T -Housut 2054 LUXE TUOTENRO  109614 KOKO C44–62, C146–156, D92–120.

SIVU 30

SIVU 30

SIVU 33

SIVU 33

Edge -Farkut 2014 DY TUOTENRO  100789 KOKO C42–C66, C146–C160.

SIVU 29

SIVU 31

SIVU 29

Original -Housut 259 BM TUOTENRO  100121 KOKO C34–C50 SIVU 33

SIVU 33

Original -Housut 288 PS25 TUOTENRO  100547 KOKO 299 Khaki/Black, 896 Grey/ Black C44-66, C146-156, D92120. 940 Black C44-62, C146156, D92-116

Original -Housut 242 PS25 TUOTENRO  100545 KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120. SIVU 35

SIVU 23

Original -Housut 250 FAS TUOTENRO  100280 KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120.

Original -Housut 253K FAS TUOTENRO  100281 KOKO C34–C50.

Original -Housut 258 BM TUOTENRO  100120 KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D116.

Original -Housut 241 PS25 TUOTENRO  100544 KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120.

SIVU 18

SIVU 23

SIVU 29

Original -Housut 288 FAS TUOTENRO  100293 KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D120.

Original -Maalarin Housut 2010 KC TUOTENRO  100758 KOKO 82 cm: 72–120, 92 cm:72–140.

Original -Housut 268 BM TUOTENRO  100122 KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D116.

Edge -Housut 2017 CS TUOTENRO  100800 KOKO C42–C66, C146–C160.

Original -Housut 255K FAS TUOTENRO  100282 KOKO C44–C64, C144–C156, D92– D128 (541 Blue) C44–C60, C146–C156 (730 Green) C44– C60, C144–C156, D92–D120 (940 Black)

Gen Y -Farkut 273 DY TUOTENRO  100264 KOKO C44–C62, C146–C156.

SIVU 17

SIVU 21

SIVU 28

Original -Housut 247 FAS TUOTENRO  100279 KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120.

Original -Housut 265K FAS TUOTENRO  100286 KOKO C44–C60, C146–C156, D96–D120.

SIVU 17

SIVU 21

SIVU 27

Gen Y - Naisten Housut 214 CY TUOTENRO  100255 KOKO C34–C50.

SIVU 36

SIVU 36


169

Tuotehakemisto

Original -Housut 251 PS25 TUOTENRO  100546 KOKO C44–C62, C146–C156, D96–D120.

Original -Naisten housut 240 PS25 TUOTENRO  100543 KOKO C34–C50. SIVU 36

Original -Talvihousut 267 PP TUOTENRO  100492 KOKO C44–C62, C146–C156.

SIVU 36

Original WINDSTOPPER® -Housut 226 GWS TUOTENRO  100372 KOKO C44–C62, C146–C156, D96–D120.

SIVU 43

PrPro Teollisuus -Housut 280 P154 TUOTENRO  100427 KOKO 539 True Navy, 940 Black C44– C62, C146–C156, D96–D132. 530 Royal Blue, 941 Dark Grey C44–C62, C146–C156 SIVU 54

Yritysilme -Housut 220B PR54 TUOTENRO  100840 KOKO C44–C62, C146–C156. SIVU 60

Essential Rakennus -Housut 2002 CPM TUOTENRO  100049 KOKO C44–C66, C144–C158.

SIVU 47

Pro Teollisuus -Housut 278 P154 TUOTENRO  100426 KOKO C34–C50. SIVU 54

Yritysilme -Housut 290 PR54 TUOTENRO  100843 KOKO C44–C62, C146–C156. SIVU 61

SIVU 37

Essential Rakennus -Housut 2003 PCM TUOTENRO  100052 KOKO C44–C66, C144–C158.

SIVU 43

Legacy -Housut 2053 KC TUOTENRO  109197 KOKO C42–C66, C146–C160.

Legacy -Housut 2013 LUXE TUOTENRO  100784 KOKO C42–C66, C146–C160.

Original -Housut 250 CORD TUOTENRO  100253 KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D116.

Original -Housut 265K AD TUOTENRO  100083 KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D116. SIVU 37

SIVU 40

SIVU 39

Essential Rakennus -Housut 2003 CPM TUOTENRO  100050 KOKO C44–C66, C144–C158.

Original -Housut 255K AD TUOTENRO  100082 KOKO 0C44–C60, C146–C156, D92–D116.

SIVU 48

Pro Teollisuus -Housut 2071 PR25 TUOTENRO  100506 KOKO C44–C62. SIVU 55

Yritysilme -Housut 291 PR54 TUOTENRO  100844 KOKO C34–C50. SIVU 61

SIVU 37

Essential Rakennus -Housut 2002 PCM TUOTENRO  100051 KOKO C44–C66, C144–C158.

SIVU 43

Icon -Housut 2019 LUXE TUOTENRO  100805 KOKO C42–C66, C146–C160.

Essential Teollisuus -Housut 2005 PCM TUOTENRO  100062 KOKO C44–C66, C144–C158.

SIVU 50

Housut 280 FAS TUOTENRO  100290 KOKO C44–C62, C146–C156.

Yritysilme -Housut 220L PR54 TUOTENRO  100522 KOKO C44–C62, C146–C156. SIVU 62

Yritysilme -Housut 290L PR54 TUOTENRO  100527 KOKO C44–C62, C146–C156. SIVU 62

SIVU 70

SIVU 78

SIVU 59

SIVU 89

SIVU 89

SIVU 88

Huomio -Housut 2032 PLU TUOTENRO  100979 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120. SIVU 90

SIVU 76

Huomio -Housut 243 PLU TUOTENRO  100480 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120. SIVU 81

Huomio -Housut 2025 PLU TUOTENRO  100974 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120.

Huomio -Housut 2029 PLU TUOTENRO  100978 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120.

Huomio -Housut 2026 PLU TUOTENRO  100975 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120.

Puhdastila -Alushousut 2R014 XA80 TUOTENRO  100638 KOKO XS–XXXL.

SIVU 81

SIVU 84

SIVU 83

SIVU 68

SIVU 75

SIVU 78, 88

Huomio -Talvihousut 244 PP TUOTENRO  100491 KOKO S–XXL.

Huomio -Housut 2038 SXU TUOTENRO  100998 KOKO C44/46–C64/66 .

Puhdastila -Housut 2R011 XA32 TUOTENRO  100630 KOKO XS–XXL.

Huomio -Housut 213 PLU TUOTENRO  100477 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120 (196 Hi–Vis Yellow/ Black C46–C62, C146–C156, D92–D120).

Huomio -Housut 292 PLU TUOTENRO  100481 KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D120.

Huomio -Housut 263 MPV TUOTENRO  100406 KOKO XXS–XXXL.

Elint. -Housut 219 P159 TUOTENRO  100442 KOKO C44–C62, C146–C154. SIVU 67

SIVU 75

SIVU 78, 88

SIVU 82, 93

Huomio -Housut 2037 PLU TUOTENRO  100997 KOKO C44–C66, C146–C156, .

SIVU 67

Puhdastila -Housut 2R123 XA32 TUOTENRO  100631 KOKO XS–XXL.

Original -Housut 247 FAS TUOTENRO  100279 KOKO C44–C60, C146–C156, D92–D120.

Huomio WINDSTOPPER® -Housut 246 GWR TUOTENRO  100371 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120.

Elint. -Housut 261 P159 TUOTENRO  100444 KOKO C44–C62, C146–C156.

SIVU 65

SIVU 68

SIVU 51

Elint. -Housut 260 P159 TUOTENRO  100443 KOKO XS–XXL.

Housut 2R016 XR90 TUOTENRO  100654 KOKO C44–C62.

Elint. -Housut 281 EBS TUOTENRO  100265 KOKO C44–C60, C146–C154.

Huomio -Housut 239 PLU TUOTENRO  100479 KOKO C46–C62, C146–C156, D92–D120.

Yritysilme -Housut 220A PR54 TUOTENRO  100839 KOKO C44–C62, C146–C156. SIVU 56

SIVU 64

SIVU 43

Icon -Housut 2021 FAS TUOTENRO  100813 KOKO C42–C66, C146–C160.

Housut 2005 CPM TUOTENRO  100058 KOKO C44–C66, C144–C158.

170

SIVU 88

Huomio -Talvihousut 2035 GTT TUOTENRO  100994 KOKO XS–3XL. SIVU 90

SIVU 94


171

Tuotehakemisto

172

¾ Housut

Huomio -Talvihousut 2034 PP TUOTENRO  100984 KOKO XS–3XL.

Essential Huomio -Housut 2001 TH TUOTENRO  100002 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120.

Essential Huomio -Talvihousut 2033 TH TUOTENRO  100982 KOKO XS–3XL.

SIVU 98

SIVU 99

SIVU 95

FLAM -Housut 2030 FLAM TUOTENRO  100329 KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D116.

FLAM -Housut 2031 FLAM TUOTENRO  100330 KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D116. SIVU 104

Flame Visibility -Housut 2051 FBPA TUOTENRO  108655 KOKO C44–C64, C146–C156.

FlameStat -Housut 274 ATH TUOTENRO  100096 KOKO C44–C62, C146–C156, D92–D116. SIVU 105

Flame Visibility -Housut 2050 FBPA TUOTENRO  108653 KOKO C44–C64, C146–C156.

SIVU 121

SIVU 121

Essential Huomio -Housut 2040 TH TUOTENRO  101015 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120. SIVU 100

FlameStat -Housut 206 ATH TUOTENRO  100095 KOKO C44–C62, C146–C156, D96–D120. SIVU 107

Flame Visibility -Housut 2042 FBPA TUOTENRO  101046 KOKO C44–C64, C146–C156.

Essential Huomio -Housut 2039 RS TUOTENRO  101011 KOKO XXS–XXXL.

SIVU 107

SIVU 121

SIVU 122

Original -Maalarin Housut 2012 BM TUOTENRO  100773 KOKO C44–C62. SIVU 34

SIVU 125

Edge -3/4 Housut 2018 CS TUOTENRO  100801 KOKO C42–C66.

Original -Maalarin 3/4 Housut 245 BM TUOTENRO  100118 KOKO C44–C60.

Gen Y -3/4 Housut 286 CY TUOTENRO  100259 KOKO C44–C62. SIVU 17

SIVU 22

SIVU 18

SIVU 109

Gen Y -3/4 Housut 215 CY TUOTENRO  100256 KOKO C44–C62.

SIVU 155

Edge -3/4 Housut 2016 CS TUOTENRO  100799 KOKO C42–C66.

Gen Y -3/4 Farkut 270 DY TUOTENRO  100263 KOKO C44–C62.

Pro Service -Housut 235 CS TUOTENRO  100254 KOKO 210 Khaki C44–C60, C146– C156, D96–D120. 539 True Navy C44–C66, C146–C160, D96–D120. 940 Black C42– C66, C146–C160, D96–D120.

Housut 2597 NAS TUOTENRO  100411 KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152.

SIVU 155

SIVU 102

Nomex® -Housut 2024 NX TUOTENRO  100930 KOKO 84–124.

Flame Visibility -Talvihousut 2049 FWA TUOTENRO  108085 KOKO XS–3XL.

Housut 2194 FAS TUOTENRO  100277 KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152.

Original -3/4 Housut 283 FAS TUOTENRO  100291 KOKO C44–C62. SIVU 23

Original -3/4 Housut 2011 PS25 TUOTENRO  100772 KOKO C44–C62.

SIVU 34

SIVU 17

Original -3/4 Housut 264 FAS TUOTENRO  100285 KOKO C44–C62.

SIVU 30

Huomio -3/4 Housut 2027 PLU TUOTENRO  100976 KOKO C44–C62.

Huomio -3/4 Housut 204 PLU TUOTENRO  100476 KOKO C44–C62.

SIVU 36

SIVU 31

SIVU 78

SIVU 91

Shortsit

Pro Service -Housut 218 GWB TUOTENRO  100368 KOKO C44–C66, C146–C156, D96– D120 (540 Dark Navy C44– C62, C146–C156, D96–D120).

Pro Service -Housut 232 LUXE TUOTENRO  100457 KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120.

SIVU 126

Pro Service -Housut 295 MP TUOTENRO  100404 KOKO XS–XXL. SIVU 127

SIVU 126

Pro Service -Housut 231 LUXE TUOTENRO  100456 KOKO C34–C50

SIVU 129

Pro Service -Talvihousut 212 GT TUOTENRO  1==00355 KOKO S–XXXL.

SIVU 126

SIVU 127

SIVU 126

Match GORE-TEX® -Housut 217 GX TUOTENRO  100374 KOKO XS–XXXL.

Essential service -Housut 2006 CPM\ TUOTENRO  100066 KOKO C44–C66, C144–C158.

Pro Service -Housut 233 LUXE TUOTENRO  100458 KOKO 210 Khaki, 930 Grey C44–C62, C146–C156, D96–D120. 539 True Navy, 940 Black C42–C66, C146–C156, D96–D120 (Women C34–C50).

SIVU 140

Housut 203 GTE TUOTENRO  100363 KOKO XS–XXXL.

SIVU 140

Original -Shortsit 275 FAS TUOTENRO  100288 KOKO C44–C62. SIVU 22

Essential Rakennus -Shortsit 2004 PCM TUOTENRO  100053 KOKO C44–C66.

Match -Sadehousut 216 RS TUOTENRO  100557 KOKO XXS–XXXL. SIVU 140

Edge -Shortsit 2041 CS TUOTENRO  101025 KOKO C42–C66.

SIVU 43

Icon -Shortsit 2020 LUXE TUOTENRO  100808 KOKO C42–C66.

SIVU 30

Yritysilme -Shortsit 294 PR54 TUOTENRO  100845 KOKO C44–C62. SIVU 50

Original -Maalarin Shortsit 257 BM TUOTENRO  100119 KOKO C44–C60.

Original -Shortsit 201 FAS TUOTENRO  100276 KOKO C44–C62.

SIVU 61

SIVU 31

Yritysilme -Shortsit 297 PR54 TUOTENRO  100846 KOKO C34–C50. SIVU 61

SIVU 34

Huomio -Shortsit 227 PLU TUOTENRO  100478 KOKO C46–C62. SIVU 79


173

Tuotehakemisto

174

Avosuojat

Pro Service -Shortsit 254 BPC TUOTENRO  100128 KOKO C44–C66 (210 Khaki, 540 Dark Navy C44–C62).

Huomio -Shortsit 2028 PLU TUOTENRO  100977 KOKO C44–C62. SIVU 92

Edge -Avosuoja 1016 CS TUOTENRO  101026 KOKO C42–C66, C146–C160.

SIVU 125

Essential Huomio -Avosuoja 1001 TH TUOTENRO  100003 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–D120.

Edge -Avosuoja 1008 CS TUOTENRO  100798 KOKO C42–C66, C146–C160. SIVU 22

SIVU 22

Essential Huomio -Avosuoja 1013 TH TUOTENRO  101014 KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120.

SIVU 98

FLAM -Avosuoja 0030 FLAM TUOTENRO  100328 KOKO C46–C62.

SIVU 100

Nomex® -Avosuoja 1012 NX TUOTENRO  100931 KOKO 84–124.

FlameStat -Avosuoja 45 ATH TUOTENRO  100100 KOKO C44–C62. SIVU 104

SIVU 107

SIVU 109

Umpisuojat

Original -Avosuoja 51 FAS TUOTENRO  100310 KOKO 541 Blue C44–C60, C146– C156, D92–D132, 940 Black C44–C60, C146–C156.

Original -Maalarin Umpisuoja 58 BM TUOTENRO  100125 KOKO C44–C60, C146–C156, D96–D120.

SIVU 30

SIVU 33

Legacy -Avosuoja 1023 KC TUOTENRO  109198 KOKO C42–C66, C146–C160.

Legacy -Avosuoja 1024 LUXE TUOTENRO  109199 KOKO C42–C66, C146–C160. SIVU 47

Pro Teollisuus -Avosuoja 0171 PR25 TUOTENRO  100505 KOKO C46–C62.

Avosuoja 1002 CPM TUOTENRO  100059 KOKO C44–C66, C144–C158.

Yritysilme -Avosuoja 22A PR54 TUOTENRO  100841 KOKO C44–C62, C146–C156.

SIVU 50

Yritysilme -Avosuoja 22B PR54 TUOTENRO  100842 KOKO C44–C62, C146–C156.

SIVU 59

SIVU 78

Pro Teollisuus -Avosuoja 81 P154 TUOTENRO  100436 KOKO C44–C62, C146–C156.

SIVU 61

Huomio -Avosuoja 1014 PLU TUOTENRO  101018 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120. SIVU 81

SIVU 88

Essential Rakennus -Talviumpisuoja 8613 EW TUOTENRO  100824 KOKO XS–XXL.

Pro Teollisuus -Umpisuoja 880 P154 TUOTENRO  100438 KOKO R: XS–XXL, L: S–L, S: S–XL.

SIVU 90

Legacy -Umpisuoja 8611 LUXE TUOTENRO  100785 KOKO R: S–XXXXL, L: S–XXL.

SIVU 56

SIVU 48

SIVU 55

Umpisuoja 818 AD TUOTENRO  100087 KOKO S–XXL.

Icon -Umpisuoja 8624 GTX TUOTENRO  101077 KOKO S–XXXL. SIVU 51

Pro Teollisuus -Umpisuoja 881 FAS TUOTENRO  100320 KOKO R: XS–XXL, L: S–L, S: S–XXXL.

SIVU 56

Y.I. -Umpisuoja 820A PR54 TUOTENRO  100852 KOKO R: XS–XXL, L: S–L. SIVU 56

SIVU 155

Icon -Umpisuoja 8634 LUXE TUOTENRO  110080 KOKO R: S–XXXXL, L: S–XL

Legacy -Umpisuoja 8633 KC TUOTENRO  109196 KOKO R: S–XXXXL, L: S–XXL.

Umpisuoja 880 FAS TUOTENRO  100319 KOKO R: XS–XXL, L: S–L (541 Blue R: XS–XXL, L: S–L, S: S–XXXL).

Pro Teollisuus -Umpisuoja 8071 PR25 TUOTENRO  100515 KOKO XS–XXL.

Avosuoja 0257 NAS TUOTENRO  100410 KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152.

SIVU 155

SIVU 47

SIVU 54

Umpisuoja 865 BCS TUOTENRO  100111 KOKO R: XS–XXL, L: S–L.

Avosuoja 1007 LUXE TUOTENRO  100751 KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152.

SIVU 123

SIVU 44

SIVU 64

Huomio -Avosuoja 1015 PLU TUOTENRO  101019 KOKO C44–C66, C146–C156, D92–120.

Flame Visibility -Sadehousut 2047 RSHF TUOTENRO  101056 KOKO XS–3XL.

SIVU 122

SIVU 54

Essential Teollisuus -Avosuoja 1002 PCM TUOTENRO  100063 KOKO C44–C66, C144–C158.

Y.I. -Avosuoja 0390 PR54 TUOTENRO  100870 KOKO C44–C62, C146–C156.

Flame Visibility -Avosuoja 1022 FBPA TUOTENRO  108652 KOKO C44–C64, C146–C156.

SIVU 44

SIVU 51

SIVU 60

Huomio -Avosuoja 1005 PLU TUOTENRO  100737 KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120.

Essential Rakennus -Talviavosuoja 1011 EW TUOTENRO  100825 KOKO XS–XXL.

SIVU 37

Icon -Avosuoja 1010 FAS TUOTENRO  100812 KOKO C42–C66, C146–C160.

Icon -Avosuoja 1009 LUXE TUOTENRO  100806 KOKO C42–C66, C146–C160.

Huomio -Avosuoja 92 PLU TUOTENRO  100489 KOKO C46–C62. SIVU 65

SIVU 35

SIVU 48

SIVU 55

Original -Avosuoja 51 AD TUOTENRO  100085 KOKO 520 Middle Blue C44–C60, C146–C156. 940 Black C44– C60.

Original -Avosuoja 41 PS25 TUOTENRO  100548 KOKO C44–C66, C146–C156, D96–D120.

Pro Teollisuus -Umpisuoja 875 NAS TUOTENRO  100413 KOKO R: XS–XL, L: S–L.

SIVU 56

Y.I. -Umpisuoja 820B PR54 TUOTENRO  100853 KOKO R: XS–XXL, L: S–L SIVU 59

SIVU 52

SIVU 56

Umpisuoja 8602 PCM TUOTENRO  100060 KOKO R: XS–XXL. SIVU 60

SIVU 64


175

Tuotehakemisto

Essential Teollisuus -Umpisuoja 8602 CPM TUOTENRO  100064 KOKO R: XS–XXL.

Essential Teollisuus -Umpisuoja 8603 CTM TUOTENRO  100065 KOKO R: XS–XXL.

SIVU 65

Puhdastila -Umpisuoja 8R011 XA32 TUOTENRO  100636 KOKO XS–XXXL. SIVU 75

Huomio -Talviumpisuoja 8615 GTT TUOTENRO  100985 KOKO  Regular: S–3XL. SIVU 94

SIVU 65

Huomio -Umpisuoja 839 PLU TUOTENRO  100488 KOKO S–XXL. SIVU 81

Essential Huomio -Umpisuoja 8601 TH TUOTENRO  100004 KOKO  Regular: S–3XL.

SIVU 105

Puhdastila -Umpisuoja 8R162 XR50 TUOTENRO  100652 KOKO S–XXXL.

SIVU 73

Huomio -Talviumpisuoja 8610 GT TUOTENRO  100778 KOKO S–XXXL.

Essential Huomio -Talviumpisuoja 8614 TH TUOTENRO  100983 KOKO  Regular: S–3XL.

Huomio -Talviumpisuoja 844 PP TUOTENRO  100504 KOKO S–XXL.

Essential Huomio -Umpisuoja 8617 TH TUOTENRO  101016 KOKO  Regular: S–XXXL.

SIVU 122

Huomio -Umpisuoja 8618 PLU TUOTENRO  101017 KOKO  Regular: S–XXXL.

Essential Huomio -Talviumpisuoja 8616 TH TUOTENRO  101003 KOKO  Regular: S–3XL.

SIVU 122

R&T -Talvitakki 4856 FAS TUOTENRO  109202 KOKO XS-XXXL.

SIVU 127

R&T -Talvitakki 4856 LUXE TUOTENRO  109615 KOKO XS–XXXL.

Original -Takki 459 FAS TUOTENRO  100305 KOKO XS–XXXL.

Original -Takki 451 FAS TUOTENRO  100304 KOKO XS–XXXL.

Original -Takki 464 PP TUOTENRO  100498 KOKO XS–XXXL. SIVU 38

SIVU 23

SIVU 29

SIVU 34

Original -Talvitakki 418 PP TUOTENRO  100493 KOKO S–XXXL.

SIVU 24

Original -Takki 447 FAS TUOTENRO  100303 KOKO XS–XXXL. SIVU 29

SIVU 30

Original -Takki 442 PP TUOTENRO  100495 KOKO XS–XXL (540 Dark Navy XS–XXXL).

Original -Parka 457 PP TUOTENRO  100497 KOKO S–XXXL.

SIVU 34

SIVU 39

Edge -Takki 4811 GXB TUOTENRO  100802 KOKO XS–XXXL.

Original -Talvitakki 437 FASI TUOTENRO  100321 KOKO S–XXXL.

Original -Maalarin Takki 458 BM TUOTENRO  100123 KOKO XS–XXL.

Original -Takki 478 PMV TUOTENRO  100490 KOKO XS–XXL.

Original -Takki 428 PP TUOTENRO  100494 KOKO S–XXXL.

Edge -Takki 4796 EDS TUOTENRO  100008 KOKO XS–3XL SIVU 23

SIVU 28

SIVU 31

SIVU 139

Edge -Takki 4810 PDQ TUOTENRO  100792 KOKO XS–XXXL. SIVU 15

SIVU 27

SIVU 101

Match -Talviumpisuoja 8607 PPC TUOTENRO  100743 KOKO S–XXXL.

Gen Y -Takki 4825 FCY TUOTENRO  100960 KOKO XS–XXXL. SIVU 15

SIVU 90

SIVU 100

Pro Service -Talviumpisuoja 812 GT TUOTENRO  100362 KOKO S–XXL.

Gen Y -Takki 4824 SCY TUOTENRO  100959 KOKO XS–XXXL.

SIVU 73

SIVU 84

SIVU 99

Flame Visibility -Umpisuoja 8625 FWA TUOTENRO  108084 KOKO XS–3XL.

Puhdastila -Umpisuoja 8R013 XR50 TUOTENRO  100651 KOKO XS–XXXL.

SIVU 73

SIVU 83

SIVU 98

Flame Visibility -Umpisuoja 8626 FBPA TUOTENRO  108654 KOKO S–3XL.

FLAM -Umpisuoja 8030 FLAM TUOTENRO  100338 KOKO S–XXL.

Puhdastila -Umpisuoja 8R012 XR50 TUOTENRO  100650 KOKO XS–XXXL.

SIVU 38

Original -Takki 4828 GXV TUOTENRO  100968 KOKO XS–XXXL. SIVU 39

176

SIVU 38

Original -Takki 487 GXB TUOTENRO  100378 KOKO XS–XXXL. SIVU 40

SIVU 40

Takit

Match -Umpisuoja 8606 PPC TUOTENRO  100720 KOKO S–XXXL.

Match -Talviumpisuoja 883 THL TUOTENRO  100005 KOKO XXS–XXL. SIVU 139

SIVU 139

Gen Y -Talvitakki 4827 RCY TUOTENRO  100964 KOKO XS–XXXL.

Gen Y -Takki 4826 RCY TUOTENRO  100963 KOKO XS–XXXL. SIVU 15

Original -Takki 4861 PV TUOTENRO  109924 KOKO XS–XXXL. SIVU 15

Original -Pilottitakki 465 PJ TUOTENRO  100474 KOKO XS–XXXXL (331 Red S–XXXXL).

Gen Y -Talvitakki 416 RY TUOTENRO  100563 KOKO XS–XXXL. SIVU 41

SIVU 41

Essential Rakennus -Takki 4823 PCM TUOTENRO  100958 KOKO XS–XXL.

Original -Takki 4801 PPC TUOTENRO  100710 KOKO S–XXXXL. SIVU 41

SIVU 41

SIVU 43


177

Tuotehakemisto

Essential Rakennus -Pilottitakki 4819 EW TUOTENRO  100822 KOKO XS–XXL.

Essential Rakennus -Talvitakki 4820 EW TUOTENRO  100823 KOKO XS–XXL.

SIVU 44

Icon -Takki 4857 LUXE TUOTENRO  109321 KOKO S–XXXXL.

SIVU 44

Icon -Takki 4858 FAS TUOTENRO  109322 KOKO S–XXXXL. SIVU 50

Pro Teollisuus -Takki 480 P154 TUOTENRO  100434 KOKO S–XXXL.

Icon -Takki 4813 LUXE TUOTENRO  100809 KOKO XS–XXXL.

Pro Teollisuus -Takki 4071 PR25 TUOTENRO KOKO XS–XXL.

Yritysilme -Takki 490L PR54 TUOTENRO  100537 KOKO XS–XXL. SIVU 62

Huomio WINDSTOPPER® -Takki 744 GWG TUOTENRO  100369 KOKO XS–XXXL.

Huomio -Takki 439 PLU TUOTENRO  100485 KOKO XS–XXXL. SIVU 80

Icon -Talvitakki 4815 GT TUOTENRO  100814 KOKO XS–XXXL.

SIVU 59

SIVU 82, 93

Y.I. -Takki 490 PR54 TUOTENRO  100849 KOKO XS–XXL.

Huomio GORE-TEX® -Parka 482 GXB TUOTENRO  100376 KOKO XS–XXXL (196 Hi–Vis Yellow/Black XS–XXL). SIVU 82

SIVU 65

Huomio GORE-TEX® -Takki 484 GXB TUOTENRO  100377 KOKO S–XXXL (196 Hi–Vis Yellow/ Black S–XXL). SIVU 82

Huomio -Pilottitakki 4831 PP TUOTENRO  100986 KOKO XS–3XL.

Huomio -Parka 461 GT TUOTENRO  100359 KOKO XS–XXXL.

FLAM -Parka 4033 FLI TUOTENRO  100343 KOKO S–XXL. SIVU 83

Essential Huomio -Takki 4842 RS TUOTENRO  101012 KOKO XXS–XXXL. SIVU 102

SIVU 104

SIVU 94

Essential Huomio -Talvitakki 4830 TH TUOTENRO  100981 KOKO XS–3XL.

SIVU 94

Essential Huomio -Takki 4822 TH TUOTENRO  100957 KOKO XS–XXXL.

SIVU 99

SIVU 100

FLAM -Talvitakki 4032 FLI TUOTENRO  100342 KOKO S–XXL. SIVU 105

FlameStat -Talvitakki 446 ATH TUOTENRO  100099 KOKO XS–XXXL. SIVU 107

SIVU 89

Huomio -Talvitakki 4835 GTT TUOTENRO  100992 KOKO XS–3XL.

FLAM -Takki 4031 FLAM TUOTENRO  100334 KOKO XS–XXL.

FlameStat -Takki 445 ATH TUOTENRO  100098 KOKO XS–XXXL. SIVU 107

Huomio -Parka 4836 GTT TUOTENRO  100993 KOKO XS–3XL.

SIVU 98

FLAM -Takki 4030 FLAM TUOTENRO  100333 KOKO XS–XXL.

Huomio -Takki 4829 PLU TUOTENRO  100980 KOKO XS–XXXL. SIVU 84

SIVU 93

SIVU 95

FlameStat -Takki 474 ATH TUOTENRO  100101 KOKO XS–XXXL. SIVU 105

Huomio GORE-TEX® -Takki 4833 GXB TUOTENRO  100988 KOKO XS–XXXL.

Essential Huomio -Takki 4794 TH TUOTENRO  100001 KOKO XS–3XL.

Huomio -Parka 4832 PP TUOTENRO  100987 KOKO XS–3XL.

SIVU 101

SIVU 79

Huomio -Takki 444 PP TUOTENRO  100496 KOKO XS–XXXL. SIVU 84

SIVU 93

SIVU 95

Essential Huomio -Talvitakki 4839 TH TUOTENRO  101001 KOKO .XS-XXXL.

Huomio -Takki 774 SSL TUOTENRO  100588 KOKO XS–XXXL.

SIVU 83

SIVU 91

SIVU 61

Huomio -Parka 467 BT TUOTENRO  100138 KOKO XS–XXXL.

Huomio GORE-TEX® -Parka 4834 GXB TUOTENRO  100989 KOKO XS–XXXL.

Huomio -Takki 4840 SSL TUOTENRO  101006 KOKO XS–XXXL. SIVU 52

SIVU 60

Huomio -Takki 463 MPV TUOTENRO  100407 KOKO XXS–XXXL. SIVU 83

SIVU 48

SIVU 52

Essential Teollisuus -Talvitakki 4800 CPM TUOTENRO  100061 KOKO XS–XXL. SIVU 64

Huomio -Talvitakki 421 GT TUOTENRO  100357 KOKO XS–XXXL.

Icon -3-in-1 Takki 4816 GT TUOTENRO  100815 KOKO XS–XXXL.

Y.I. -Takki 420B PR54 TUOTENRO  100848 KOKO XS–XXL.

Yritysilme -Takki 420A PR54 TUOTENRO  100847 KOKO XS–XXL.

Takki 4800 PCM TUOTENRO  100057 KOKO XS–XXL. SIVU 62

SIVU 46

SIVU 52

SIVU 55

Legacy -Takki 4818 KC TUOTENRO  100819 KOKO S–XXXXL.

Legacy -Takki 4803 LUXE TUOTENRO  100734 KOKO S–XXXXL. SIVU 44

SIVU 51

SIVU 54

Yritysilme -Takki 420L PR54 TUOTENRO  100531 KOKO XS–XXL.

Essential Rakennus -Takki 4798 SSH TUOTENRO  100055 KOKO XS–XXL.

178

SIVU 108

SIVU 105

FlameStat -Parka 412 ATH TUOTENRO  100097 KOKO XS–XXXL. SIVU 108


179

Tuotehakemisto

180

Liivit

FlameStat -Takki 429 GXH TUOTENRO  100379 KOKO XS–XXXL.

Nomex® -Takki 4821 NX TUOTENRO  100929 KOKO S–XXXXL. SIVU 108

Flame Visibility -Sadetakki 4845 RSHF TUOTENRO  101038 KOKO XS–3XL.

Flame Visibility -Talvitakki 4852 FWA TUOTENRO  108081 KOKO XS–3XL.

Flame Visibility -Parka 4853 FWA TUOTENRO  108082 KOKO XS–3XL.

SIVU 121

SIVU 122

SIVU 122

SIVU 109

Pro Service -Takki 494 SSH TUOTENRO  100586 KOKO XS–XXXL. SIVU 123

Pro Service -Talvitakki 406 GT TUOTENRO  100356 KOKO S–XXXL. SIVU 125

Match -Takki 4807 SCM TUOTENRO  100770 KOKO XS–XXXXL.

Talvitakki 413 GTX TUOTENRO  100366 KOKO XS–XXXL.

Flame Visibility -Takki 4846 FBPA TUOTENRO  101050 KOKO XS–3XL.

SIVU 139

SIVU 127

Match GORE-TEX® -Parka 408 GX TUOTENRO  100375 KOKO XS–XXXL. SIVU 139

SIVU 127

Takki 403 GV TUOTENRO  100364 KOKO XS–XXXL.

SIVU 140

SIVU 73

SIVU 127

SIVU 75

SIVU 23

SIVU 140

Essential Huomio -Takki 4843 RS TUOTENRO  101013 KOKO XXS–XXXL.

Original -Liivi 511 FAS TUOTENRO  100309 KOKO S–XXL.

Y.I. -Liivi 521A PR54 TUOTENRO  100850 KOKO XS–XXL.

Match -Sadetakki 432 RS TUOTENRO  100561 KOKO XXS–XXXL. SIVU 140

Puhdastila -Liivi 3R129 XA32 TUOTENRO  100632 KOKO XS–XXL.

Edge -Liivi 5302 PDQ TUOTENRO  101024 KOKO XS–XXXL.

Pro Service -Takki 495 MP TUOTENRO  100405 KOKO XS–XXL.

Pro Service -Parka 426 GT TUOTENRO  100358 KOKO S–XXXL.

Puhdastila -Liivi 1R011 XR50 TUOTENRO  100647 KOKO XS–XXXL.

SIVU 102

Original -Liivi 511 PR25 TUOTENRO  100513 KOKO S–XXL. SIVU 29

SIVU 59

SIVU 140

SIVU 35

SIVU 60

Original -Liivi 505 PP TUOTENRO  100810 KOKO XS–XXXL.

Original -Liivi 505 PP TUOTENRO  100502 KOKO S–XXXL. SIVU 38

Essential Huomio -Talviliivi 5304 TH TUOTENRO  110141 KOKO S–XXL.

Huomio -Liivi 5305 TH TUOTENRO  110259 KOKO XS–XXL.

Y.I. -Liivi 521B PR54 TUOTENRO  100851 KOKO XS–XXL.

Match -Sadetakki 410 RS TUOTENRO  100559 KOKO XXS–XXXL.

SIVU 98

Essential Huomio -Liivi 501 H TUOTENRO  100382 KOKO One KOKO. SIVU 101

Takit

Takki 473 HK TUOTENRO  100383 KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152.

Elint. -Takki 360 P159 TUOTENRO  100449 KOKO XS–XXL. SIVU 67

Legacy -Takki 3001 P159 TUOTENRO  100761 KOKO S–XXXXL.

SIVU 155

Elint. -Liivi 160 P159 TUOTENRO  100441 KOKO XS–XXL.

Icon -Takki 3002 P159 TUOTENRO  100762 KOKO S–XXXXL. SIVU 46

Elint. -Takki 103 P92 TUOTENRO  100464 KOKO XS–XXL. SIVU 67

SIVU 101

Paidat

Takki 4759 SK TUOTENRO  100582 KOKO 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152.

SIVU 155

SIVU 51

Elint. -Naisten takki 163 P92 TUOTENRO  100465 KOKO XS–XXL. SIVU 68

Essential Huomio -Liivi 500 NV TUOTENRO  100416 KOKO One KOKO. SIVU 51

Liivi 3R002 XF83 TUOTENRO  100653 KOKO XS–XXXL. SIVU 68

SIVU 101

Original -Paita 7445 LF TUOTENRO  110077 KOKO XS–XXXL. SIVU 70

FLAM -Liivi 5030 FLAM TUOTENRO  100336 KOKO XS–XXL.

Flame Visibility -Liivi 5303 FSH TUOTENRO  101059 KOKO XS–3XL. SIVU 104

-Paita 777 BI TUOTENRO  100115 KOKO S–XXXL. SIVU 31

SIVU 123

SIVU 125

Legacy -Paita 7385 B60 TUOTENRO  100731 KOKO S–XXXL (540 Dark Navy, 530 Royal Blue, 941 Dark Grey S–XXXXL).

Original -Paita 431 VL TUOTENRO  100629 KOKO XS–XXL. SIVU 32

Pro Service -Liivi 504 FR TUOTENRO  100347 KOKO XS–XXL.

SIVU 32

SIVU 46

Legacy -Paita 7387 B60 TUOTENRO  100733 KOKO S–XXXL. SIVU 46


181

Tuotehakemisto

Legacy -Paita 7386 BKS TUOTENRO  100732 KOKO S–XXXL (540 Dark Navy, 941 Dark Grey S–XXXXL).

Legacy -Paita 7419 BKS TUOTENRO  104981 KOKO S–3XL. SIVU 48

Puhdastila -Paita 7R011 XA32 TUOTENRO  100635 KOKO XS–XXXL.

SIVU 48

Essential Huomio -Paita 7409 SPC TUOTENRO  101008 KOKO XS–XXXL.

SIVU 75

SIVU 109

Match -Paita 720 B60 TUOTENRO  100105 KOKO XS–XXXL.

FLAM -Paita 7030 FS TUOTENRO  100348 KOKO XS–XXXL.

FlameStat -Paita 732 ATG TUOTENRO  100094 KOKO XS–XXXL.

Match -Paita 733 SB TUOTENRO  100578 KOKO XS–XXXL.

SIVU 106

SIVU 129

Match -Paita 735 SB TUOTENRO  100579 KOKO XS–XXXL. SIVU 135

SIVU 67

Match -Paita 721 B60 TUOTENRO  100107 KOKO XS–XXXL. SIVU 135

SIVU 19

SIVU 106

Kauluspaita 7413 CPS TUOTENRO  101028 KOKO XS–XXL.

SIVU 129

Pikeepaita 7R021 XG84 TUOTENRO  100744 KOKO XS–XXXXL.

T-paita 7R018 XF83 TUOTENRO  100643 KOKO XS–XXXXL.

Match -Paita 720 BKS TUOTENRO  100117 KOKO XS–XXXL.

T-paita 7R020 XG83 TUOTENRO  100740 KOKO XS–XXXXL.

Puhdastila T-paita 7R014 XA80 TUOTENRO  100640 KOKO XS–XXXL.

Huomio T-paita 948 TPV TUOTENRO  100610 KOKO XS–XXXL.

Huomio -Pikeepaita 706 TPB TUOTENRO  100607 KOKO S–XXL.

T-paita 7R017 XF83 TUOTENRO  100642 KOKO XS–XXXXL.

Puhdastila T-paita 7R015 XA80 TUOTENRO  100641 KOKO XS–XXXL.

SIVU 28

Pikeepaita 7R019 XF83 TUOTENRO  100644 KOKO XS–XXXXL. SIVU

Puhdastila T-paita 7R005 XA80 TUOTENRO  100639 KOKO XS–XXXL.

SIVU 71

Huomio -Takki 748 TPV TUOTENRO  100609 KOKO XS–XXL.

SIVU 76

SIVU 76

Huomio T-paita 960 TPB TUOTENRO  100608 KOKO XS–XXXXL. SIVU 80

R&T -Pikeepaita 7444 RTP TUOTENRO  109954 KOKO XS–XXXL. SIVU 22

SIVU 71

SIVU 76

SIVU 80

Edge T-paita 7383 TY TUOTENRO  100007 KOKO XS–XXXL. SIVU 22

SIVU 71

SIVU 71

SIVU 135

Edge T-paita 7396 TY TUOTENRO  100794 KOKO XS–XXXL. SIVU 21

SIVU 71

SIVU 129

SIVU 135

Edge T-paita 7397 TY TUOTENRO  100796 KOKO XS–XXXL.

Pikeepaita 7R022 XG84 TUOTENRO  100742 KOKO XS–XXXXL.

FlameStat -Paita 752 ATS TUOTENRO  100102 KOKO XS–XXXL.

Essential service -Kauluspaita 7412 CPS TUOTENRO  101027 KOKO XS–XXL.

Virkapaita 7414 CPS TUOTENRO  101029 KOKO XS–XXL.

Gen Y T-paita 945 TY TUOTENRO  100612 KOKO XS–XXXL.

Elint. -Paita 751 P159 TUOTENRO  100455 KOKO XS–XXL. SIVU 67

SIVU 104

SIVU 129

SIVU 135

Elint. -Paita 710 P159 TUOTENRO  100452 KOKO XS–XXL. SIVU 48

SIVU 102

Virkapaita 7415 CPS TUOTENRO  101030 KOKO XS–XXL.

Nomex® -Paita 7401 NXL TUOTENRO  100921 KOKO 37–50.

Legacy -Paita 7388 KC TUOTENRO  100736 KOKO S–XXXXL.

Huomio -Pikeepaita 7407 TPS TUOTENRO  100973 KOKO XS–XXXL. SIVU 80

182

SIVU 80

Huomio -Pikeepaita 7406 TPS TUOTENRO  100972 KOKO XS–XXXL. SIVU 92

SIVU 92

T-paidat Pikeepaidat

Match -Paita 7420 SO TUOTENRO  104985 KOKO XS–XXXL.

Gen Y T-paita 7404 TCY TUOTENRO  100965 KOKO XS–XXXL. SIVU 135

Gen Y T-paita 7405 TCY TUOTENRO  100966 KOKO XS–XXXL. SIVU 16

Gen Y T-paita 906 TY TUOTENRO  100611 KOKO XS–XXXL. SIVU 16

Huomio T-paita 7424 TPR TUOTENRO  109230 KOKO XS–XXXL. SIVU 19

Essential Huomio T-paita 7411 TP TUOTENRO  101010 KOKO XS–XXXL.

Huomio -Pikeepaita 7425 TPR TUOTENRO  109231 KOKO XS–XXXL. SIVU 92

SIVU 92

SIVU 102

FLAM -Pikeepaita 784 PFLA TUOTENRO  100472 KOKO XS–XXXL.

T-paita 7391 TM TUOTENRO  100779 KOKO XS–XXXXL. SIVU 106

SIVU 133


183

Tuotehakemisto

Pikeepaita 7392 PM TUOTENRO  100780 KOKO XS–XXXXL.

Pikeepaita 7393 PM TUOTENRO  100781 KOKO XS–XXXXL. SIVU 133

Match -Pikeepaita 750 TB TUOTENRO  100604 KOKO XS–XXXL. SIVU 133

Heavy polo shirt, long sleeves TUOTENRO  100220 KOKO S – 2XL.

Match -Pikeepaita 718 PF TUOTENRO  100470 KOKO XS–XXXL. SIVU 134

Heavy polo shirt with pocket TUOTENRO  100219 KOKO S – 4XL.

SIVU 134

Men’s heavy polo shirt TUOTENRO  100222 KOKO S – 4XL.

SIVU 157

Ladies’ top TUOTENRO  100236 KOKO S – 2XL.

SIVU 157

Match -Pikeepaita 722 TB TUOTENRO  100595 KOKO XS–XXXL. SIVU 134

Ladies’ heavy polo shirt TUOTENRO  100221 KOKO S – 2XL. SIVU 157

T-shirt TUOTENRO  100239 KOKO S – 4XL. SIVU 157

Match T-paita 918 PF TUOTENRO  100471 KOKO XS–XXXL. SIVU 134

T-shirt, long sleeves TUOTENRO  100242 KOKO S – 2XL.

SIVU 32

SIVU 157

SIVU 32

Paita 7R016 XF84 TUOTENRO  100645 KOKO XS–XXXXL. SIVU 71

SIVU 91

Original -Takki 712 FE TUOTENRO  100323 KOKO S–XXXL.

SIVU 40

SIVU 41

Huomio -Paita 728 BPV TUOTENRO  100134 KOKO XS–XXXL (196 Hi–Vis Yellow/Black XS–XXL).

Huomio -Takki 755 FE TUOTENRO  100325 KOKO S–XXXL.

Huomio -Takki 4841 FE TUOTENRO  101007 KOKO XS–3XL.

Huomio -Pusero 7410 BPV TUOTENRO  101009 KOKO XS–XXXL. SIVU 91

WINDSTOPPER® -Takki 4844 GWT TUOTENRO  101035 KOKO XS–XXXL. SIVU 32

SIVU 44

SIVU 44

SIVU 158

Original -Takki 401 BT TUOTENRO  100136 KOKO S–XXXL.

Essential Rakennus -Huppari 4799 BPS TUOTENRO  100056 KOKO S–XXL.

Huomio -Pusero 7408 BPV TUOTENRO  101005 KOKO XS–XXXL.

Heavy T-shirt TUOTENRO  100240 KOKO S – 4XL. SIVU 158

Original -Pusero 759 PH TUOTENRO  100473 KOKO S–XXXL.

Essential Rakennus -Takki 4797 FL TUOTENRO  100054 KOKO XS–XXL.

T-shirt, slim fit TUOTENRO  100244 KOKO S – 2XL. SIVU 157

SIVU 158

Original -Takki 4802 P TUOTENRO  100717 KOKO XS–XXXXL.

SIVU 79

SIVU 79

FLAM -Paita 984 SFLA TUOTENRO  100581 KOKO XS–XXXL.

Huomio -Pusero 7446 BPV TUOTENRO  110151 KOKO XS–3XL. SIVU 94

184

SIVU 99

SIVU 106

Puserot/ Fleecet

Ladies’ heavy T-shirt TUOTENRO  100245 KOKO S – 2XL.

Gen Y -Takki 4825 FCY TUOTENRO  100960 KOKO XS–XXXL.

V-neck T-shirt TUOTENRO  100241 KOKO S – 2XL. SIVU 158

Gen Y -Paita 783 LY TUOTENRO  100401 KOKO XS–XXXL.

SIVU 158

Edge -Paita 7395 SE TUOTENRO  100793 KOKO XS–XXXL. SIVU 19

Original -Takki 762 P TUOTENRO  100461 KOKO XS–XXL.

R&T -Paita 7443 RTS TUOTENRO  109953 KOKO XS–XXXL. SIVU 24

SIVU 28

Pro Service -Takki 433 FL TUOTENRO  100327 KOKO XS–XXXXL.

Devold® -Paita 7428 UC TUOTENRO  109839 KOKO S–XXXXXL. SIVU 19

SIVU 15

Edge -Paita 7398 PY TUOTENRO  100803 KOKO XS–XXXL. SIVU 21

Gen Y -Paita 792 PY TUOTENRO  100553 KOKO XS–XXXL.

SIVU 110

Match -Paita 902 BPS TUOTENRO  100132 KOKO XS–XXL. SIVU 32

SIVU 126

Match -Paita 702 BPS TUOTENRO  100129 KOKO XS–XXL. SIVU 134

Essential service -Pusero 7418 WOP TUOTENRO  101034 KOKO S–XXL.

Pusero 7417 WOP TUOTENRO  101033 KOKO S–XXL. SIVU 129

Match -Takki 4817 FL TUOTENRO  100816 KOKO XS–XXXXL. SIVU 134

Paita 7394 SM TUOTENRO  100782 KOKO XS–XXXXL. SIVU 129

Sweatshirt, brushed TUOTENRO  100225 KOKO S – 3XL. SIVU 139

SIVU 133

Hooded sweatshirt TUOTENRO  100226 KOKO S – 3XL. SIVU 158

SIVU 158


185

Tuotehakemisto

186

Alusasut

Gen Y -Bokserit 963 BOX TUOTENRO  100628 KOKO S–XL.

Gen Y -Alushousut 791 PY TUOTENRO  100552 KOKO XS–XXXL. SIVU 17

Devold® T-paita 7431 UD TUOTENRO  109842 KOKO XS–XXL.

Devold® -Alushousut 7437 UD TUOTENRO  109849 KOKO S–XXL. SIVU 110

SIVU 111

Devold® -Paita 7441 UA TUOTENRO  109854 KOKO S–XXL.

Devold® -Paita 7433 UM TUOTENRO  109844 KOKO XS–XXL.

Devold® Spirit -Bokserit 766 UL TUOTENRO  100617 KOKO S–XXXL.

SIVU 114

Devold® Spirit -Alushousut 7432 UL TUOTENRO  109843 KOKO XS–XL.

Devold® Thermal -Takki 781 U TUOTENRO  100615 KOKO S–XXL.

SIVU 113

Match -Takki 4808 MTH TUOTENRO  100775 KOKO XS–XXXXL.

Devold® Thermal -Alushousut 767 U TUOTENRO  100614 KOKO S–XXL. SIVU 112

Match Underwear -Pusero 789 OF TUOTENRO  100419 KOKO XS–XXXL. SIVU 137

SIVU 138

SIVU 114

SIVU 136

Tarvikkeet, sivu 141 Työkaluvyöt, sivu 145 Jalkineet, sivu 152

Essential Rakennus -Alusasusetti 7416 UE TUOTENRO  101031 KOKO XS–XXL.

Match T-paita 7402 FM TUOTENRO  100943 KOKO XS/S, M/L, XL/XXL. SIVU 137

Match Underwear T-paita 787 OF TUOTENRO  100417 KOKO XS–XXXL.

SIVU 137

Match Underwear -Alushousut 788 OF TUOTENRO  100418 KOKO XS–XXXL.

SIVU 137

Match Underwear -Alushousut 747 PC TUOTENRO  100469 KOKO XS–XXXXL.

Match T-paita 7390 PC TUOTENRO  100768 KOKO XS–XXXXL.

Devold® -Paita 7430 UM TUOTENRO  109841 KOKO S–XXL.

Match -Housut 2023 MTH TUOTENRO  100922 KOKO XS–XXXXL. SIVU 136

Match -Alushousut 7403 FM TUOTENRO  100944 KOKO XS/S, M/L, XL/XXL. SIVU 136

SIVU 111

SIVU 113

Match -Liivi 5300 MTH TUOTENRO  100711 KOKO XS–XXXXL. SIVU 136

Devold® Spirit T-paita 973 UL TUOTENRO  100620 KOKO S–XXXL.

SIVU 112

Devold® -Alushousut 7440 UA TUOTENRO  109853 KOKO S–XXL.

Match -Bokserit 9329 BOX TUOTENRO  100757 KOKO S–XXXL.

SIVU 110

SIVU 111

SIVU 111

SIVU 113

Devold® -Rintaliivit 7434 UD TUOTENRO  109845 KOKO S–XXL. SIVU 110

SIVU 111

Devold® -Takki 4860 UA TUOTENRO  109846 KOKO S–XXL.

Devold® -Alushousut 7429 UM TUOTENRO  109840 KOKO S–XXL. SIVU 114

Devold® Spirit -Pitkähihainen T-paita 974 UL TUOTENRO  100621 KOKO S–XXXXXL.

SIVU 111

Devold® -Pusero 7442 UA TUOTENRO  109855 KOKO S–XXL. SIVU 113

SIVU 19

SIVU 110

Devold® Spirit -Alushousut 779 UL TUOTENRO  100618 KOKO S–XXXXXL.

Devold® Spirit -Paita 780 UL TUOTENRO  100619 KOKO XS–XXXXXL.

Devold® -Paita 7436 UD TUOTENRO  109848 KOKO XS–XXL.

SIVU 138

SIVU 137

Match Underwear -Pusero 742 PC TUOTENRO  100467 KOKO XS–XXXXL.

SIVU 137

SIVU 138

Match -Alushousut 797 MF TUOTENRO  100403 KOKO XS-XXL.

Match -Pusero 796 MF TUOTENRO  100402 KOKO XS–XXL. SIVU 138

SIVU 138

Match Underwear T-paita 7389 OF TUOTENRO  100756 KOKO XS–XXXL. SIVU 137

Match Underwear T-paita 743 PC TUOTENRO  100468 KOKO XS–XXXXL. SIVU 138


Gen Y

187

TUOTENUMERO TAULUKOT FRISTADS KANSAS FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

KANSAS TUOTENRO SIVU

100001

Essential Huomio -Takki 4794 TH

98

100002

Essential Huomio -Housut 2001 TH

98

100003

Essential Huomio -Avosuoja 1001 TH

98

100004

Essential Huomio -Umpisuoja 8601 TH

100005

Match -Talviumpisuoja 883 THL

100-883

100007

Edge T-paita 7383 TY

100008

Edge -Takki 4796 EDS

100011

Snikki -Työkalupidin 9300 LTHR

21231

149

100012

Snikki -Työkalupidin 9301 LTHR

21232

149

100013

Snikki -Materiaalitasku 9302 PPL

21311

151

100014

Snikki -Materiaalitasku, haljasnahka 9303 LTHR

21331

149

100015

Snikki -Materiaalitasku, nahka 9304 LTHR

21332

148

100016

Snikki -Työkalupidin 9305 LTHR

21231

149

100017

Snikki -Työkalupidin 9306 LTHR

22031

149

100031

Snikki -Vasarapidike 9310 PLST

50511

151

100032

Snikki -Vasarapidike 9311 LTHR

50632

149

100033

Snikki -Puukkopidin 9312 LTHR

52232

151

100034

Snikki -Työkalupidin 9313 LTHR

53011

150

100036

Snikki -Työkalupidin 9315 PLST

53411

150

100037

Snikki -Työkalupidin 9316 PLST

53611

149

100038

Snikki -Työkalupidin 9317 PPL

53711

151

100045

Snikki -Vyö 9319 LTHR

64331 – 64334

148

100049

Essential Rakennus -Housut 2002 CPM

43

100050

Essential Rakennus -Housut 2003 CPM

43

100051

Essential Rakennus -Housut 2002 PCM

43

100052

Essential Rakennus -Housut 2003 PCM

43

100053

Essential Rakennus -Shortsit 2004 PCM

43

100054

Essential Rakennus -Takki 4797 FL

44

100055

Essential Rakennus -Takki 4798 SSH

44

100056

Essential Rakennus -Huppari 4799 BPS

44

100057

Takki 4800 PCM

64

100058

Housut 2005 CPM

65

100059

Avosuoja 1002 CPM

65

100060

Umpisuoja 8602 PCM

64

100061

Essential Teollisuus -Talvitakki 4800 CPM

65

100062

Essential Teollisuus -Housut 2005 PCM

64

100063

Essential Teollisuus -Avosuoja 1002 PCM

64

100064

Essential Teollisuus -Umpisuoja 8602 CPM

65

100065

Essential Teollisuus -Umpisuoja 8603 CTM

65

100066

Essential service -Housut 2006 CPM

129

100075

Snikki -Työkaluvyö 9320 CANV

85001

147

100076

Snikki -Työkaluvyö 9321 LTHR

85002

147

100078

Olkaimet 9322 PPPA

85511

143

100079

Olkaimet 9323 PPPA

85611

143

100082

Original -Housut 255K AD

AD-255K

37

100083

Original -Housut 265K AD

AD-265K

37

2-902

2-902

98 139 22 23


188

Gen Y

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

100085

Original -Avosuoja 51 AD

AD-51

100087

Umpisuoja 818 AD

100093

Pipo 580 AM

100094

189

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

37

100255

Gen Y - Naisten Housut 214 CY

CY-214

17

AD-818

56

100256

Gen Y -3/4 Housut 215 CY

CY-215

2-793

17

AM-580

142

100257

Gen Y -Housut 222 CY

CY-222

2-700

17

FlameStat -Paita 732 ATG

ATG-732

106

100258

Gen Y -Housut 224 CY

CY-224

2-701

17

100095

FlameStat -Housut 206 ATH

ATH-206

107

100259

Gen Y -3/4 Housut 286 CY

CY-286

2-706

17

100096

FlameStat -Housut 274 ATH

ATH-274

107

100262

Gen Y -Farkut 229 DY

DY-229

2-700

18

100097

FlameStat -Parka 412 ATH

ATH-412

108

100263

Gen Y -3/4 Farkut 270 DY

DY-270

2-701

18

100098

FlameStat -Takki 445 ATH

ATH-445

107

100264

Gen Y -Farkut 273 DY

DY-273

2-702

18

100099

FlameStat -Talvitakki 446 ATH

ATH-446

108

100265

Elint. -Housut 281 EBS

EBS-281

100100

FlameStat -Avosuoja 45 ATH

ATH-45

107

100276

Original -Shortsit 201 FAS

FAS-201

100101

FlameStat -Takki 474 ATH

ATH-474

107

100277

Housut 2194 FAS

FAS-2194

100102

FlameStat -Paita 752 ATS

ATS-752

106

100279

Original -Housut 247 FAS

FAS-247

30, 78, 88

100104

Lippalakki 595 B

B-595

142

100280

Original -Housut 250 FAS

FAS-250

29

100105

Match -Paita 720 B60

B60-720

135

100281

Original -Housut 253K FAS

FAS-253K

29

100107

Match -Paita 721 B60

B60-721

135

100282

Original -Housut 255K FAS

FAS-255K

29

100111

Umpisuoja 865 BCS

BCS-865

56

100285

Original -3/4 Housut 264 FAS

FAS-264

31

100114

Reppu 968 BG

BG-968

142

100286

Original -Housut 265K FAS

FAS-265K

30

100115

-Paita 777 BI

BI-777

32

100288

Original -Shortsit 275 FAS

FAS-275

30

100117

Match -Paita 720 BKS

BKS-720

135

100290

Housut 280 FAS

FAS-280

56

100118

Original -Maalarin 3/4 Housut 245 BM

BM-245

34

100291

Original -3/4 Housut 283 FAS

FAS-283

30

100119

Original -Maalarin Shortsit 257 BM

BM-257

34

100293

Original -Housut 288 FAS

FAS-288

31

100120

Original -Housut 258 BM

BM-258

33

100303

Original -Takki 447 FAS

FAS-447

30

100121

Original -Housut 259 BM

BM-259

33

100304

Original -Takki 451 FAS

FAS-451

29

100122

Original -Housut 268 BM

BM-268

33

100305

Original -Takki 459 FAS

FAS-459

31

100123

Original -Maalarin Takki 458 BM

BM-458

34

100309

Original -Liivi 511 FAS

FAS-511

29

100125

Original -Maalarin Umpisuoja 58 BM

BM-58

33

100310

Original -Avosuoja 51 FAS

FAS-51

30

100126

Gen Y -Bandanahuivi 949 BNY

BNY-949

100128

Pro Service -Shortsit 254 BPC

BPC-254

100129

Match -Paita 702 BPS

100132 100134

KANSAS TUOTENRO SIVU

KANSAS TUOTENRO SIVU

2-702

68 31 155

19

100319

Umpisuoja 880 FAS

FAS-880

56

125

100320

Pro Teollisuus -Umpisuoja 881 FAS

FAS-881

56

BPS-702

134

100321

Original -Talvitakki 437 FASI

FASI-437

29

Match -Paita 902 BPS

BPS-902

134

100323

Original -Takki 712 FE

FE-712

41

Huomio -Paita 728 BPV

BPV-728

79

100325

Huomio -Takki 755 FE

FE-755

79

100136

Original -Takki 401 BT

BT-401

32

100327

Pro Service -Takki 433 FL

FL-433

100138

Huomio -Parka 467 BT

BT-467

2-659

84

100328

FLAM -Avosuoja 0030 FLAM

FLAM-0030

104

100141

Gen Y -Vyö 967 BY

BY-967

2-802

18

100329

FLAM -Housut 2030 FLAM

FLAM-2030

104

100160

Match -Sukat 928 CMS

CMS-928

2-670

136

100330

FLAM -Housut 2031 FLAM

FLAM-2031

105

100219

Heavy polo Shirt with pocket (Acode Art. No CODE-1721)

157

100333

FLAM -Takki 4030 FLAM

FLAM-4030

104

100220

Heavy polo Shirt, long sleeves (Acode Art. No CODE-1722)

157

100334

FLAM -Takki 4031 FLAM

FLAM-4031

105

100221

Ladies’ heavy polo Shirt (Acode Art. No CODE-1723)

157

100336

FLAM -Liivi 5030 FLAM

FLAM-5030

104

100222

Men’s heavy polo Shirt (Acode Art. No CODE-1724)

157

100338

FLAM -Umpisuoja 8030 FLAM

FLAM-8030

105

100225

Sweatshirt, brushed (Acode Art. No CODE-1734)

158

100341

Käsineet 982 FLH

FLH-982

142

100226

Hooded Sweatshirt (Acode Art. No CODE-1735)

158

100342

FLAM -Talvitakki 4032 FLI

FLI-4032

105

100236

Ladies’ Top (Acode Art. No CODE-1906)

157

100343

FLAM -Parka 4033 FLI

FLI-4033

105

100239

T-shirt (Acode Art. No CODE-1711)

158

100347

Pro Service -Liivi 504 FR

FR-504

125

100240

Heavy T-shirt (Acode Art. No CODE-1912)

158

100348

FLAM -Paita 7030 FS

FS-7030

104

100241

V-neck T-shirt (Acode Art. No CODE-1913)

158

100355

Pro Service -Talvihousut 212 GT

GT-212

127

100242

T-shirt, long sleeves (Acode Art. No CODE-1914)

158

100356

Pro Service -Talvitakki 406 GT

GT-406

127

100244

T-shirt, slim fit (Acode Art. No CODE-1916)

157

100357

Huomio -Talvitakki 421 GT

GT-421

100245

Ladies’ heavy T-shirt (Acode Art. No CODE-1917)

158

100358

Pro Service -Parka 426 GT

GT-426

100253

Original -Housut 250 CORD

CORD-250

37

100359

Huomio -Parka 461 GT

GT-461

2-634

83

100254

Pro Service -Housut 235 CS

CS-235

125

100362

Pro Service -Talviumpisuoja 812 GT

GT-812

2-634

127

2-713

2-659

2-816

2-392

2-392

2-632

126

83 127


190

Gen Y

191

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

KANSAS TUOTENRO SIVU

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

100363

Housut 203 GTE

GTE-203

2-680

140

100461

Original -Takki 762 P

P-762

32

100364

Takki 403 GV

GTE-403

140

100464

Elint. -Takki 103 P92

P92-103

68

100365

Airtech® -Talvikäsineet 981 GTH

GTH-981

142

100465

Elint. -Naisten takki 163 P92

P92-163

68

100366

Talvitakki 413 GTX

GTX-413

2-667

139

100466

Elint. -Esiliina 705 P92

P92-705

68

100368

Pro Service -Housut 218 GWB

GWB-218

2-683

126

100467

Match Underwear -Pusero 742 PC

PC-742

2-60

138

100369

Huomio WINDSTOPPER® -Takki 744 GWG

GWG-744

2-801

82, 93

100468

Match Underwear T-paita 743 PC

PC-743

2-41

138

100371

Huomio WINDSTOPPER® -Housut 246 GWR

GWR-246

82, 93

100469

Match Underwear -Alushousut 747 PC

PC-747

2-74

138

100372

Original WINDSTOPPER® -Housut 226 GWS

GWS-226

40

100470

Match -Pikeepaita 718 PF

PF-718

2-609

134

100374

Match GORE-TEX® -Housut 217 GX

GX-217

140

100471

Match T-paita 918 PF

PF-918

2-590

134

100375

Match GORE-TEX® -Parka 408 GX

GX-408

2-711

140

100472

FLAM -Pikeepaita 784 PFLA

PFLA-784

2-590

106

100376

Huomio GORE-TEX® -Parka 482 GXB

GXB-482

2-627

82

100473

Original -Pusero 759 PH

PH-759

32

100377

Huomio GORE-TEX® -Takki 484 GXB

GXB-484

2-594

82

100474

Original -Pilottitakki 465 PJ

PJ-465

2-668

41

100378

Original -Takki 487 GXB

GXB-487

2-561

40

100475

Huomio -Takki 923 PK

PK-923

2-668

80, 89

100379

FlameStat -Takki 429 GXH

GXH-429

2-594

108

100476

Huomio -3/4 Housut 204 PLU

PLU-204

2-783

78

100382

Essential Huomio -Liivi 501 H

H-501

2-647

101

100477

Huomio -Housut 213 PLU

PLU-213

2-813

81

100383

Takki 473 HK

HK-473

2-708

155

100478

Huomio -Shortsit 227 PLU

PLU-227

2-580

79

100388

Vahvikepaikat 958 KEV

KEV-958

144

100479

Huomio -Housut 239 PLU

PLU-239

2-580

78

100392

Polvisuojat 955 KS

KS-955

144

100480

Huomio -Housut 243 PLU

PLU-243

2-579

81

100393

Polvisuojat 957 KT

KT-957

144

100481

Huomio -Housut 292 PLU

PLU-292

2-579

78

100401

Gen Y -Paita 783 LY

LY-783

2-699

19

100485

Huomio -Takki 439 PLU

PLU-439

2-577

80

100402

Match -Pusero 796 MF

MF-796

2-699

138

100488

Huomio -Umpisuoja 839 PLU

PLU-839

81

100403

Match -Alushousut 797 MF

MF-797

138

100489

Huomio -Avosuoja 92 PLU

PLU-92

78

100404

Pro Service -Housut 295 MP

MP-295

127

100490

Original -Takki 478 PMV

PMV-478

34

100405

Pro Service -Takki 495 MP

MP-495

127

100491

Huomio -Talvihousut 244 PP

PP-244

84

100406

Huomio -Housut 263 MPV

MPV-263

2-681

83

100492

Original -Talvihousut 267 PP

PP-267

39

100407

Huomio -Takki 463 MPV

MPV-463

2-682

83

100493

Original -Talvitakki 418 PP

PP-418

39

100410

Avosuoja 0257 NAS

NAS-0257

2-682

155

100494

Original -Takki 428 PP

PP-428

38

100411

Housut 2597 NAS

NAS-2597

155

100495

Original -Takki 442 PP

PP-442

38

100412

Elint. -Esiliina 726 NAS

NAS-726

68

100496

Huomio -Takki 444 PP

PP-444

2-684

84

100413

Pro Teollisuus -Umpisuoja 875 NAS

NAS-875

56

100497

Original -Parka 457 PP

PP-457

2-684

38

100416

Essential Huomio -Liivi 500 NV

NV-500

101

100498

Original -Takki 464 PP

PP-464

39

100417

Match Underwear T-paita 787 OF

OF-787

2-642

137

100502

Original -Liivi 505 PP

PP-505

38

100418

Match Underwear -Alushousut 788 OF

OF-788

2-643

137

100504

Huomio -Talviumpisuoja 844 PP

PP-844

84

100419

Match Underwear -Pusero 789 OF

OF-789

2-644

137

100505

Pro Teollisuus -Avosuoja 0171 PR25

PR25-0171

55

100426

Pro Teollisuus -Housut 278 P154

P154-278

54

100506

Pro Teollisuus -Housut 2071 PR25

PR25-2071

55

100427

Pro Teollisuus -Housut 280 P154

P154-280

54

100511

Pro Teollisuus -Takki 4071 PR25

PR25-4071

55

100434

Pro Teollisuus -Takki 480 P154

P154-480

54

100513

Original -Liivi 511 PR25

PR25-511

2-586

35

100436

Pro Teollisuus -Avosuoja 81 P154

P154-81

54

100515

Pro Teollisuus -Umpisuoja 8071 PR25

PR25-8071

2-586

55

100438

Pro Teollisuus -Umpisuoja 880 P154

P154-880

54

100522

Yritysilme -Housut 220L PR54

PR54-220L

62

100441

Elint. -Liivi 160 P159

P159-160

67

100527

Yritysilme -Housut 290L PR54

PR54-290L

62

100442

Elint. -Housut 219 P159

P159-219

68

100531

Yritysilme -Takki 420L PR54

PR54-420L

62

100443

Elint. -Housut 260 P159

P159-260

67

100537

Yritysilme -Takki 490L PR54

PR54-490L

62

100444

Elint. -Housut 261 P159

P159-261

67

100543

Original -Naisten housut 240 PS25

PS25-240

36

100449

Elint. -Takki 360 P159

P159-360

67

100544

Original -Housut 241 PS25

PS25-241

2-585

35

100451

Elint. -Lippalakki 560 P159

P159-560

68

100545

Original -Housut 242 PS25

PS25-242

2-607

36

100452

Elint. -Paita 710 P159

P159-710

67

100546

Original -Housut 251 PS25

PS25-251

2-607

36

100455

Elint. -Paita 751 P159

P159-751

67

100547

Original -Housut 288 PS25

PS25-288

2-678

36

100456

Pro Service -Housut 231 LUXE

P254-231

126

100548

Original -Avosuoja 41 PS25

PS25-41

2-584

35

100457

Pro Service -Housut 232 LUXE

P254-232

2-654

126

100550

Henkilökorttipidin 993 PST

PST-993

2-584

144

100458

Pro Service -Housut 233 LUXE

P254-233

2-322

126

100552

Gen Y -Alushousut 791 PY

PY-791

2-695

19

2-792

2-791

KANSAS TUOTENRO SIVU


192

Gen Y

193

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

KANSAS TUOTENRO SIVU

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

100553

Gen Y -Paita 792 PY

PY-792

2-696

19

100638

Puhdastila -Alushousut 2R014 XA80

XA80-2R014

76

100556

Vyö 994 RB

RB-994

2-606

143

100639

Puhdastila T-paita 7R005 XA80

XA80-7R005

76

100557

Match -Sadehousut 216 RS

RS-216

2-807

140

100640

Puhdastila T-paita 7R014 XA80

XA80-7R014

76

100559

Match -Sadetakki 410 RS

RS-410

2-806

140

100641

Puhdastila T-paita 7R015 XA80

XA80-7R015

76

100561

Match -Sadetakki 432 RS

RS-432

2-808

140

100642

T-paita 7R017 XF83

XF83-7R017

71

100563

Gen Y -Talvitakki 416 RY

RY-416

41

100643

T-paita 7R018 XF83

XF83-7R018

71

100564

Kengät 601 S

S-601

2-735

153

100644

Pikeepaita 7R019 XF83

XF83-7R019

71

100565

Kengät 602 S

S-602

2-736

153

100645

Paita 7R016 XF84

XF84-7R016

71

100566

Kengät 609 S

S-609

2-797

153

100646

Puhdastila -Sukat 6R013 XF85

XF85-6R013

74

100567

Kengät 610 S

S-610

2-798

153

100647

Puhdastila -Liivi 1R011 XR50

XR50-1R011

73

100568

Kengät 611 S

S-611

2-799

153

100648

Puhdastila -Huppu 5R013 XR50

XR50-5R013

74

100569

Kengät 612 S

S-612

153

100649

Puhdastila -Huppu 5R181 XR50

XR50-5R181

74

100570

Kengät 613 S

S-613

153

100650

Puhdastila -Umpisuoja 8R012 XR50

XR50-8R012

73

100571

Kengät 614 S

S-614

153

100651

Puhdastila -Umpisuoja 8R013 XR50

XR50-8R013

73

100572

Kengät 615 S

S-615

153

100652

Puhdastila -Umpisuoja 8R162 XR50

XR50-8R162

73

100578

Match -Paita 733 SB

SB-733

135

100653

Liivi 3R002 XF83

XR83-3R002

70

100579

Match -Paita 735 SB

SB-735

135

100654

Housut 2R016 XR90

XS90-2R016

70

100580

FLAM -Sukat 980 SFA

SFA-980

113

100710

Original -Takki 4801 PPC

2-11

41

100581

FLAM -Paita 984 SFLA

SFLA-984

106

100711

Match -Liivi 5300 MTH

2-14

136

100582

Takki 4759 SK

SK-4759

155

100717

Original -Takki 4802 P

2-21

32

100583

Vyö 992 SK

SK-992

143

100720

Match -Umpisuoja 8606 PPC

2-37

139

100585

Match -Sukat 927 SS

SS-927

136

100731

Legacy -Paita 7385 B60

2-529

46

100586

Pro Service -Takki 494 SSH

100732

Legacy -Paita 7386 BKS

2-530

48

2-669

KANSAS TUOTENRO SIVU

SSH-494

2-665

125

100733

Legacy -Paita 7387 B60

2-531

46

100588

Huomio -Takki 774 SSL

SSL-774

2-661

79

100734

Legacy -Takki 4803 LUXE

2-532

46

100595

Match -Pikeepaita 722 TB

TB-722

2-661

134

100736

Legacy -Paita 7388 KC

2-57

48

100604

Match -Pikeepaita 750 TB

TB-750

134

100737

Huomio -Avosuoja 1005 PLU

2-573

81

100607

Huomio -Pikeepaita 706 TPB

TPB-706

80

100740

T-paita 7R020 XG83

XG83-7R020

71

100608

Huomio T-paita 960 TPB

TPB-960

2-80

80

100742

Pikeepaita 7R022 XG84

XG84-7R022

71

100609

Huomio -Pikeepaita 748 TPV

TPV-748

2-80

80

100743

Match -Talviumpisuoja 8607 PPC

100610

Huomio T-paita 948 TPV

TPV-948

2-754

80

100744

Pikeepaita 7R021 XG84

100611

Gen Y T-paita 906 TY

TY-906

2-754

19

100749

Hattu 9328 AM

2-610

142

100612

Gen Y T-paita 945 TY

TY-945

19

100751

Avosuoja 1007 LUXE

2-612

155

100614

Devold® Thermal -Alushousut 767 U

U-767

13-U767

112

100756

Match Underwear T-paita 7389 OF

2-641

137

100615

Devold® Thermal -Takki 781 U

U-781

13-U781

112

100757

Match -Bokserit 9329 BOX

2-646

136

100616

Devold® -Kypärämyssy 553 UL

UL-553

13-UL553

112

100758

Original -Maalarin Housut 2010 KC

2-656

33

100617

Devold® Spirit -Bokserit 766 UL

UL-766

13-UL766

111

100761

Legacy -Takki 3001 P159

2-675

46

100618

Devold® Spirit -Alushousut 779 UL

UL-779

13-UL779

111

100762

Icon -Takki 3002 P159

2-676

51

100619

Devold® Spirit -Paita 780 UL

UL-780

13-UL780

111

100768

Match T-paita 7390 PC

2-69

138

100620

Devold® Spirit T-paita 973 UL

UL-973

13-UL973

111

100770

Match -Takki 4807 SCM

2-710

139

100621

Devold® Spirit -Pitkähihainen T-paita 974 UL

UL-974

13-UL974

111

100772

Original -3/4 Housut 2011 PS25

2-788

36

100622

Match -Sukat 929 US

US-929

2-671

136

100773

Original -Maalarin Housut 2012 BM

2-789

100628

Gen Y -Bokserit 963 BOX

UY-963

13-UV746

17

100775

Match -Takki 4808 MTH

2-8

100629

Original -Paita 431 VL

VL-431

32

100778

Huomio -Talviumpisuoja 8610 GT

2-817

83

100630

Puhdastila -Housut 2R011 XA32

XA32-2R011

75

100779

T-paita 7391 TM

2-834

133

100631

Puhdastila -Housut 2R123 XA32

XA32-2R123

75

100780

Pikeepaita 7392 PM

2-835

133

100632

Puhdastila -Liivi 3R129 XA32

XA32-3R129

75

100781

Pikeepaita 7393 PM

2-836

133

100634

Puhdastila -Lippalakki 5R012 XA32

XA32-5R012

75

100782

Paita 7394 SM

2-837

133

100635

Puhdastila -Paita 7R011 XA32

XA32-7R011

75

100784

Legacy -Housut 2013 LUXE

47

100636

Puhdastila -Umpisuoja 8R011 XA32

XA32-8R011

75

100785

Legacy -Umpisuoja 8611 LUXE

47

2-58

XG84-7R021

139 71

34 136


194

Gen Y

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

KANSAS TUOTENRO SIVU

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

195

KANSAS TUOTENRO SIVU

100789

Edge -Farkut 2014 DY

2-856

23

100902

Snikki -Työkalupidin 9337 POLY

2113

33, 148

100792

Edge -Takki 4810 PDQ

2-859

23

100903

Snikki -Materiaalitasku, haljasnahka 9338 LTHR

2331

149

100793

Edge -Paita 7395 SE

2-860

21

100905

Snikki -Materiaalitasku, nailon/nahka 9339 PPL

2511

151

100794

Edge T-paita 7396 TY

2-860

22

100906

Snikki -Työkalupidin 9340 LTHR

2831

149

100796

Edge T-paita 7397 TY

2-863

21

100908

Vyö 9341 NYLO

6331

143

100797

Edge -Housut 2015 CS

2-864

21

100909

Vyö 9342 STRE

6412

143

100798

Edge -Avosuoja 1008 CS

2-865

22

100910

Snikki -Vyö 9343 POLY

6420

148

100799

Edge -3/4 Housut 2016 CS

2-866

22

100911

Snikki -Vyö 9369 POLY

6420

148

100800

Edge -Housut 2017 CS

2-867

23

100912

Snikki -Vyö 9370 POLY

6420

148

100801

Edge -3/4 Housut 2018 CS

2-868

23

100913

Vyö 9371 LTHR

6463

2-591

143

100802

Edge -Takki 4811 GXB

2-869

24

100914

Vyö 9372 LTHR

6473

2-591

143

100803

Edge -Paita 7398 PY

2-870

24

100915

Vyö 9373 LTHR

6483

143

100805

Icon -Housut 2019 LUXE

2-872

50

100916

Snikki -Sähkötyökalupidike 9374 PPL

7202

150

100806

Icon -Avosuoja 1009 LUXE

2-873

50

100917

Snikki -Työkalupidin 9375 PPL

7204

150

100808

Icon -Shortsit 2020 LUXE

2-875

50

100918

Snikki -Työkalupidin 9376 PPL

7205

151

100809

Icon -Takki 4813 LUXE

2-876

52

100919

Snikki -Työkalupidin 9377 PPL

7206

150

100810

Icon -Liivi 5301 LUXE

2-877

51

100920

Snikki -Työkalupidin 9378 PPL

7209

2-102

151

100812

Icon -Avosuoja 1010 FAS

2-879

51

100921

Nomex® -Paita 7401 NXL

2-102

109

100813

Icon -Housut 2021 FAS

2-880

51

100922

Match -Housut 2023 MTH

2-309

136

100814

Icon -Talvitakki 4815 GT

2-881

52

100929

Nomex® -Takki 4821 NX

2-538

109

100815

Icon -3-in-1 Takki 4816 GT

2-882

52

100930

Nomex® -Housut 2024 NX

2-539

109

100816

Match -Takki 4817 FL

2-883

139

100931

Nomex® -Avosuoja 1012 NX

2-540

109

100818

Edge -Housut 2022 CS

2-883

21

100943

Match T-paita 7402 FM

137

100819

Legacy -Takki 4818 KC

2-9

48

100944

Match -Alushousut 7403 FM

137

100822

Essential Rakennus -PilottiTakki 4819 EW

44

100957

Essential Huomio -Takki 4822 TH

100

100823

Essential Rakennus -Talvitakki 4820 EW

44

100958

Essential Rakennus -Takki 4823 PCM

43

100824

Essential Rakennus -Talviumpisuoja 8613 EW

44

100959

Gen Y -Takki 4824 SCY

15

100825

Essential Rakennus -Talviavosuoja 1011 EW

44

100960

Gen Y -Takki 4825 FCY

15

100839

Yritysilme -Housut 220A PR54

PR54-220A

59

100961

Gen Y -Sukat 9379 SCY

16

100840

Yritysilme -Housut 220B PR54

PR54-220B

60

100962

Gen Y -Sukat 9380 SCY

16

100841

Yritysilme -Avosuoja 22A PR54

PR54-22A

59

100963

Gen Y -Takki 4826 RCY

15

100842

Yritysilme -Avosuoja 22B PR54

PR54-22B

60

100964

Gen Y -Talvitakki 4827 RCY

15

100843

Yritysilme -Housut 290 PR54

PR54-290

61

100965

Gen Y T-paita 7404 TCY

16

100844

Yritysilme -Housut 291 PR54

PR54-291

61

100966

Gen Y T-paita 7405 TCY

16

100845

Yritysilme -Shortsit 294 PR54

PR54-294

61

100968

Original -Takki 4828 GXV

40

100846

Yritysilme -Shortsit 297 PR54

PR54-297

61

100970

Gen Y -Pipo 9381 MY

19

100847

Yritysilme -Takki 420A PR54

PR54-420A

59

100971

Gen Y -Pipo 9382 MY

19

100848

Y.I. -Takki 420B PR54

PR54-420B

60

100972

Huomio -Pikeepaita 7406 TPS

92

100849

Y.I. -Takki 490 PR54

PR54-490

61

100973

Huomio -Pikeepaita 7407 TPS

92

100850

Y.I. -Liivi 521A PR54

PR54-521A

59

100974

Huomio -Housut 2025 PLU

88

100851

Y.I. -Liivi 521B PR54

PR54-521B

60

100975

Huomio -Housut 2026 PLU

90

100852

Y.I. -Umpisuoja 820A PR54

PR54-820A

59

100976

Huomio -3/4 Housut 2027 PLU

91

100853

Y.I. -Umpisuoja 820B PR54

PR54-820B

60

100977

Huomio -Shortsit 2028 PLU

92

100867

Palosuoja -Esiliina 9330 LTHR

3333

114

100978

Huomio -Housut 2029 PLU

88

100868

Palosuoja -Esiliina 9331 LTHR

3433

114

100979

Huomio -Housut 2032 PLU

90

100870

Y.I. -Avosuoja 0390 PR54

PR54-0390

61

100980

Huomio -Takki 4829 PLU

89

100897

Snikki -Olkaimet 9332 PPL

148

100981

Essential Huomio -Talvitakki 4830 TH

99

100898

Snikki -Työkaluvyö 9333 LTHR

1131

147

100982

Essential Huomio -Talvihousut 2033 TH

99

100900

Snikki -Työkaluvyö 9335 LTHR

1232

147

100983

Essential Huomio -Talviumpisuoja 8614 TH

99

100901

Snikki -Työkaluvyö 9336 LTHR

1832

147

100984

Huomio -Talvihousut 2034 PP

95


196

Gen Y

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

KANSAS TUOTENRO SIVU

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

197

KANSAS TUOTENRO SIVU

100985

Huomio -Talviumpisuoja 8615 GTT

94

104981

Legacy -Paita 7419 BKS

48

100986

Huomio -Pilottitakki 4831 PP

95

104985

Match -Paita 7420 SO

135

100987

Huomio -Parka 4832 PP

95

108081

Flame Visibility -Talvitakki 4852 FWA

122

100988

Huomio GORE-TEX® -Takki 4833 GXB

93

108082

Flame Visibility -Parka 4853 FWA

122

100989

Huomio GORE-TEX® -Parka 4834 GXB

93

108083

Flame Visibility -Talvihuppu 9390 FWA

123

100992

Huomio -Talvitakki 4835 GTT

94

108084

Flame Visibility -Umpisuoja 8625 FWA

122

100993

Huomio -Parka 4836 GTT

94

108085

Flame Visibility -Talvihousut 2049 FWA

122

100994

Huomio -Talvihousut 2035 GTT

94

108652

Flame Visibility -Avosuoja 1022 FBPA

122

100997

Huomio -Housut 2037 PLU

89

108653

Flame Visibility -Housut 2050 FBPA

121

100998

Huomio -Housut 2038 SXU

89

108654

Flame Visibility -Umpisuoja 8626 FBPA

122

101001

Essential Huomio -Talvitakki 4839 TH

101

108655

Flame Visibility -Housut 2051 FBPA

121

101003

Essential Huomio -Talviumpisuoja 8616 TH

101

109191

Talvihattu 9391 HV

95, 142

101004

Gen Y -Lippalakki 9385 KY

18

109192

Lippalakki 9392 HV

92, 142

101005

Huomio -Pusero 7408 BPV

91

109193

Pipo 9393 AM

95, 142

101006

Huomio -Takki 4840 SSL

91

109196

Legacy -Umpisuoja 8633 KC

48

101007

Huomio -Takki 4841 FE

94

109197

Legacy -Housut 2053 KC

48

101008

Essential Huomio -Paita 7409 SPC

102

109198

Legacy -Avosuoja 1023 KC

48

101009

Huomio -Pusero 7410 BPV

91

109199

Legacy -Avosuoja 1024 LUXE

47

101010

Essential Huomio T-paita 7411 TP

102

109201

R&T -Housut 2054 FAS

27

101011

Essential Huomio -Housut 2039 RS

102

109202

R&T -Talvitakki 4856 FAS

27

101012

Essential Huomio -Takki 4842 RS

102

109230

Huomio T-paita 7424 TPR

92

101013

Essential Huomio -Takki 4843 RS

102

109231

Huomio -Pikeepaita 7425 TPR

92

101014

Essential Huomio -Avosuoja 1013 TH

100

109321

Icon -Takki 4857 LUXE

50

101015

Essential Huomio -Housut 2040 TH

100

109322

Icon -Takki 4858 FAS

51

101016

Essential Huomio -Umpisuoja 8617 TH

100

109489

Match -Sukat 9394 CMS

136

101017

Huomio -Umpisuoja 8618 PLU

90

109614

R&T -Housut 2054 LUXE

28

101018

Huomio -Avosuoja 1014 PLU

88

109615

R&T -Talvitakki 4856 LUXE

28

101019

Huomio -Avosuoja 1015 PLU

90

109839

Devold® -Paita 7428 UC

110

101020

Edge -Lippalakki 9386 EC

24

109840

Devold® -Alushousut 7429 UM

114

101021

Edge -Pipo 9387 EB

24

109841

Devold® -Paita 7430 UM

114

101022

Edge -Vyö 9388 EBE

24

109842

Devold® T-paita 7431 UD

110

101024

Edge -Liivi 5302 PDQ

23

109843

Devold® Spirit -Alushousut 7432 UL

111

101025

Edge -Shortsit 2041 CS

22

109844

Devold® -Paita 7433 UM

114

101026

Edge -Avosuoja 1016 CS

22

109845

Devold® -Rintaliivit 7434 UD

110

101027

Essential service -Kauluspaita 7412 CPS

129

109846

Devold® -Takki 4860 UA

113

101028

Kauluspaita 7413 CPS

129

109847

Devold® Spirit -Kypärämyssy 7435 UL

112

101029

Virkapaita 7414 CPS

129

109848

Devold® -Paita 7436 UD

110

101030

Virkapaita 7415 CPS

129

109849

Devold® -Alushousut 7437 UD

110

101031

Essential Rakennus -Alusasusetti 7416 UE

137

109850

Devold® Thermal -Kauluri 7438 U

112

101033

Pusero 7417 WOP

129

109851

Devold® Thermal -Kypärämyssy 7439 U

112

101034

Essential service -Pusero 7418 WOP

129

109853

Devold® -Alushousut 7440 UA

113

101035

WINDSTOPPER® -Takki 4844 GWT

40

109854

Devold® -Paita 7441 UA

113

101038

Flame Visibility -Sadetakki 4845 RSHF

123

109855

Devold® -Pusero 7442 UA

113

101046

Flame Visibility -Housut 2042 FBPA

121

109924

Original -Takki 4861 PV

41

101050

Flame Visibility -Takki 4846 FBPA

121

109953

R&T -Paita 7443 RTS

28

101056

Flame Visibility -Sadehousut 2047 RSHF

123

109954

R&T -Pikeepaita 7444 RTP

28

101059

Flame Visibility -Liivi 5303 FSH

123

110077

Original -Paita 7445 LF

31

101077

Icon -Umpisuoja 8624 GTX

52

110080

Icon -Umpisuoja 8634 LUXE

51

101083

Puhdastila -Huppu 5R011 XR50

XR50-5R011

74

110107

Polvisuojat 9395 KP

144

101164

Puhdastila -Saappaat 6R010 XR50

74

110141

Essential Huomio -Talviliivi 5304 TH

101

GWT-481

2-564

2-688


198

Gen Y

FRISTADS KANSAS TUOTENRO TUOTENIMI

FRISTADS TUOTENRO

KANSAS TUOTENRO SIVU

110151

Huomio -Pusero 7446 BPV

99

110259

Huomio -Liivi 5305 TH

98

199

TUOTENUMERO TAULUKOT FRISTADS FRISTADS Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

Fristads Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

Fristads Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

1131 100898

147

AM-580 100093

142

FAS-247 100279

1232 100900

147

ATG-732 100094

106

FAS-250 100280

29

1832 100901

147

ATH-206 100095

107

FAS-253K 100281

29

2113

100902

30, 78, 88

33, 148

ATH-274 100096

107

FAS-255K 100282

29

2331 100903

149

ATH-412 100097

108

FAS-264 100285

31

2511 100905

151

ATH-445 100098

107

FAS-265K 100286

30

2831 100906

149

ATH-446 100099

108

FAS-275 100288

30

3333 100867

114

ATH-45 100100

107

FAS-280 100290

56

3433 100868

114

ATH-474 100101

107

FAS-283 100291

30

6331 100908

143

ATS-752 100102

106

FAS-288 100293

31

6412 100909

143

B-595 100104

142

FAS-447 100303

30

6420 100910

148

B60-720 100105

135

FAS-451 100304

29

6420 100911

148

B60-721 100107

135

FAS-459 100305

31

6420 100912

148

BCS-865 100111

56

FAS-51 100310

30

6463 100913

143

BG-968 100114

142

FAS-511 100309

29

6473 100914

143

BI-777 100115

32

FAS-880 100319

56

6483 100915

143

BKS-720 100117

135

FAS-881 100320

56

7202 100916

150

BM-245 100118

34

FASI-437 100321

29

7204 100917

150

BM-257 100119

34

FE-712 100323

41

7205 100918

151

BM-258 100120

33

FE-755 100325

79

7206 100919

150

BM-259 100121

33

FL-433 100327

126

7209 100920

151

BM-268 100122

33

FLAM-0030 100328

104

21231 100011

149

BM-458 100123

34

FLAM-2030 100329

104

21231 100016

149

BM-58 100125

33

FLAM-2031 100330

105

21232 100012

149

BNY-949 100126

19

FLAM-4030 100333

104

21311 100013

151

BPC-254 100128

125

FLAM-4031 100334

105

21331 100014

149

BPS-702 100129

134

FLAM-5030 100336

104

21332 100015

148

BPS-902 100132

134

FLAM-8030 100338

105

22031 100017

149

BPV-728 100134

79

FLH-982 100341

142

50511 100031

151

BT-401 100136

32

FLI-4032 100342

105

50632 100032

149

BT-467 100138

84

FLI-4033 100343

105

52232 100033

151

BY-967 100141

18

FR-504 100347

125

53011 100034

150

CMS-928 100160

136

FS-7030 100348

104

53411 100036

150

CORD-250 100253

37

GT-212 100355

127

53611 100037

149

CS-235 100254

125

GT-406 100356

127

53711 100038

151

CY-214 100255

17

GT-421 100357

83

85001 100075

147

CY-215 100256

17

GT-426 100358

127

85002 100076

147

CY-222 100257

17

GT-461 100359

83

85511 100078

143

CY-224 100258

17

GT-812 100362

127

85611 100079

143

CY-286 100259

17

GTE-203 100363

140

100-883 100005

139

DY-229 100262

18

GTE-403 100364

140

64331 – 64334

148

DY-270 100263

18

GTH-981 100365

142

AD-255K 100082

100045

37

DY-273 100264

18

GTX-413 100366

139

AD-265K 100083

37

EBS-281 100265

68

GWB-218 100368

126

AD-51 100085

37

FAS-201 100276

31

GWG-744

100369

82, 93

AD-818 100087

56

FAS-2194 100277

155

GWR-246

100371

82, 93


200

Gen Y

Fristads Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU GWS-226 100372

Fristads Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

40

PC-747 100469

138

Fristads Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

Fristads Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

PR54-820A 100852

59

US-929 100622

136

40

PF-718 100470

134

PR54-820B 100853

60

UY-963 100628

17

GX-217 100374

140

PF-918 100471

134

PS25-240 100543

36

VL-431 100629

32

GX-408 100375

140

PFLA-784 100472

106

PS25-241 100544

35

XA32-2R011 100630

75

GWT-481 101035

GXB-482 100376

82

PH-759 100473

32

PS25-242 100545

36

XA32-2R123 100631

75

GXB-484 100377

82

PJ-465 100474

41

PS25-251 100546

36

XA32-3R129 100632

75

GXB-487 100378

40

PK-923

80, 89

PS25-288 100547

36

XA32-5R012 100634

75

GXH-429 100379

108

PLU-204 100476

78

PS25-41 100548

35

XA32-7R011 100635

75

H-501 100382

101

PLU-213 100477

81

PST-993 100550

144

XA32-8R011 100636

75

19

XA80-2R014 100638

76

100475

HK-473 100383

155

PLU-227 100478

79

PY-791 100552

KEV-958 100388

144

PLU-239 100479

78

PY-792 100553

19

XA80-7R005 100639

76

KS-955 100392

144

PLU-243 100480

81

RB-994 100556

143

XA80-7R014 100640

76

KT-957 100393

144

PLU-292 100481

78

RS-216 100557

140

XA80-7R015 100641

76

LY-783 100401

19

PLU-439 100485

80

RS-410 100559

140

XF83-7R017 100642

71

MF-796 100402

138

PLU-839 100488

81

RS-432 100561

140

XF83-7R018 100643

71

MF-797 100403

138

PLU-92 100489

78

RY-416 100563

41

XF83-7R019 100644

71

MP-295 100404

127

PMV-478 100490

34

S-601 100564

153

XF84-7R016 100645

71

MP-495 100405

127

PP-244 100491

84

S-602 100565

153

XF85-6R013 100646

74

MPV-263 100406

83

PP-267 100492

39

S-609 100566

153

XG83-7R020 100740

71

MPV-463 100407

83

PP-418 100493

39

S-610 100567

153

XG84-7R021 100744

71 71

NAS-0257 100410

155

PP-428 100494

38

S-611 100568

153

XG84-7R022 100742

NAS-2597 100411

155

PP-442 100495

38

S-612 100569

153

XR50-1R011 100647

73

NAS-726 100412

68

PP-444 100496

84

S-613 100570

153

XR50-5R011 101083

74

56

PP-457 100497

38

S-614 100571

153

XR50-5R013 100648

74

NV-500 100416

101

PP-464 100498

39

S-615 100572

153

XR50-5R181 100649

74

OF-787 100417

137

PP-505 100502

38

SB-733 100578

135

XR50-8R012 100650

73

OF-788 100418

137

PP-844 100504

84

SB-735 100579

135

XR50-8R013 100651

73

OF-789 100419

137

PR25-0171 100505

55

SFA-980 100580

113

XR50-8R162 100652

73

P-762 100461

32

PR25-2071 100506

55

SFLA-984 100581

106

XR83-3R002 100653

70

P154-278 100426

54

PR25-4071 100511

55

SK-4759 100582

155

XS90-2R016 100654

70

P154-280 100427

54

PR25-511 100513

35

SK-992 100583

143

P154-480 100434

54

PR25-8071 100515

55

SS-927 100585

136

P154-81 100436

54

PR54-0390 100870

61

SSH-494 100586

125

P154-880 100438

54

PR54-220A 100839

59

SSL-774 100588

79

P159-160 100441

67

PR54-220B 100840

60

TB-722 100595

134

P159-219 100442

68

PR54-220L 100522

62

TB-750 100604

134

P159-260 100443

67

PR54-22A 100841

59

TPB-706 100607

80

P159-261 100444

67

PR54-22B 100842

60

TPB-960 100608

80

P159-360 100449

67

PR54-290 100843

61

TPV-748 100609

80

P159-560 100451

68

PR54-290L 100527

62

TPV-948 100610

80

P159-710 100452

67

PR54-291 100844

61

TY-906 100611

19

P159-751 100455

67

PR54-294 100845

61

TY-945 100612

19

P254-231 100456

126

PR54-297 100846

61

U-767 100614

112

P254-232 100457

126

PR54-420A 100847

59

U-781 100615

112

P254-233

126

PR54-420B 100848

60

UL-553 100616

112

P92-103 100464

68

PR54-420L 100531

62

UL-766 100617

111

P92-163 100465

68

PR54-490 100849

61

UL-779 100618

111

P92-705 100466

68

PR54-490L 100537

62

UL-780 100619

111

PC-742 100467

138

PR54-521A 100850

59

UL-973 100620

111

PC-743 100468

138

PR54-521B 100851

60

UL-974 100621

111

NAS-875 100413

100458

Fristads Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

Fristads Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

201


202

Gen Y

TUOTENUMERO TAULUKOT KANSAS kansas Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

kansas Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

kansas Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

kansas Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

2-863 100796

21

2-864 100797

21

2-865 100798

22

2-866 100799

22

2-9 100819

48

2-591 100914

143

2-696 100553

19

2-867 100800

23

2-11 100710

41

2-594 100377

82

2-699 100401

19

2-868 100801

23

2-14 100711

136

2-594 100379

108

2-699 100402

138

2-869 100802

24

32

2-60 100467

138

2-700 100257

17

2-870 100803

24

112

2-606 100556

143

2-700 100262

18

2-872 100805

50 50

2-21 100717 13-U767 100614

36

2-701 100258

17

2-873 100806

2-607 100546

36

2-701 100263

18

2-875 100808

50

2-609 100470

134

2-702 100264

18

2-876 100809

52

111

2-610 100749

142

2-702 100277

155

2-877 100810

51

111

2-612 100751

155

2-706 100259

17

2-879 100812

51

13-UL973 100620

111

2-627 100376

82

2-708 100383

155

2-880 100813

51

13-UL974 100621

111

2-632 100357

83

2-710 100770

139

2-881 100814

52

13-UV746 100628

17

2-634 100359

83

2-711 100375

140

2-882 100815

52

2-102 100920

151

2-634 100362

127

2-713 100128

125

2-883 100816

139

2-102 100921

109

2-641 100756

137

2-735 100564

153

2-883 100818

21

2-309 100922

136

2-642 100417

137

2-736 100565

153

2-902 100007

22

2-902 100014

149

13-U781 100615

112

2-607 100545

13-UL553 100616

112

13-UL766 100617

111

13-UL779 100618 13-UL780 100619

2-322 100458

126

2-643 100418

137

2-74 100469

138

2-37 100720

139

2-644 100419

137

2-754 100610

80

2-392 100327

126

2-646 100757

136

2-754 100611

19

2-392 100329

104

2-647 100382

101

2-783 100476

78

2-41 100468

138

2-654 100457

126

2-788 100772

36

2-529 100731

46

2-656 100758

33

2-789 100773

34

2-530 100732

48

2-659 100134

79

2-791 100392

144

2-531 100733

46

2-659 100138

84

2-792 100372

40

2-532 100734

46

2-661 100588

79

2-793 100256

17

2-538 100929

109

2-661 100595

134

2-797 100566

153

2-539 100930

109

2-665 100586

125

2-798 100567

153

2-540 100931

109

2-667 100366

139

2-799 100568

153

2-561 100378

40

2-668 100474

41

2-80 100608

80

2-564 101035

40

2-668

80, 89

2-80 100609

80

2-57 100736

48

2-669 100585

136

2-801

2-573 100737

81

2-670 100160

136

2-802 100141

18

2-577 100485

80

2-671 100622

136

2-806 100559

140

2-579 100480

81

2-675 100761

46

2-807 100557

140

2-579 100481

78

2-676 100762

51

2-808 100561

140

2-58 100743

139

2-678 100547

36

2-813 100477

81

2-580 100478

79

2-680 100363

140

2-816 100254

125

2-580 100479

78

2-681 100406

83

2-817 100778

83

2-584 100548

35

2-682 100407

83

2-834 100779

133

2-584 100550

144

2-682 100410

155

2-835 100780

133

2-585 100544

35

2-683 100368

126

2-836 100781

133

2-586 100513

35

2-684 100496

84

2-837 100782

133

2-586 100515

55

2-684 100497

38

2-856 100789

23

2-590 100471

134

2-688 101077

52

2-859 100792

23

2-590 100472

106

2-69 100768

138

2-860 100793

21

2-591 100913

143

2-695 100552

19

2-860 100794

22

100475

100369

82, 93

kansas Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

kansas Fristads KANSAs TUOTENRO TUOTENRO SIVU

203


www.fristadskansas.fi


www.fristadskansas.fi

Tavoitteenamme on parantaa toimintaamme jatkuvasti, ja varaamme oikeuden muuttaa tuotetietoja ilman erillistä ilmoitusta. Emme vastaa mahdollisista painovirheistä ja painojäljen aiheuttamista värien poikkeamista. ©2013, Kwintet – Fristads Kansas® -logo on Kwintet AB:n tavaramerkki.

Fristads 2013-2014  

Fristads Kansas työvaatekatalogi

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you